Laukaalainen Erkki Kalmari on. Timoteitä tankkiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Laukaalainen Erkki Kalmari on. Timoteitä tankkiin"

Transkriptio

1 Timoteitä tankkiin Poliitikot ihastelevat ja EU patistelee, mutta käytännössä bioenergian käyttöönotto ei etene, sanoo biopioneeri Erkki Kalmari. Teksti Jukka Ukkola Kuvat Petri Blomqvist Laukaalainen Erkki Kalmari on varma asiastaan. Hän tietää, miten Suomessa voidaan aloittaa siirtyminen biopolttoaineisiin. Rakennetaan aluksi kokeiluverkosto, jossa on mukana biokaasua tuottavia maatiloja. Yksi tila suunnilleen parinsadan kilometrin välein, jotta tankkausmatkat eivät veny liian pitkiksi. Tilat toimivat huoltoasemina, joille bioautoilijat voivat pistäytyä tankkaamaan. Kalmari näyttää mallia kotitilallaan Laukaan Leppävedellä. Takapihalla kuplii biokaasureaktori, joka tuottaa heinästä kaasua. Se jalostetaan polttoaineeksi ja johdetaan pihan kaasupumpulle, josta kaasuautot voivat käydä tankkaamassa. Autoilija Juha Kalmari ja Suomen ensimmäinen biokaasutaksi ovat lähes ainoat asiakkaat sukulaismiehen Erkki Kalmarin biokaasutankilla. 36 Suomen Kuvalehti 11/2007

2 11/2007 Suomen Kuvalehti 37

3 Vaikka tankattava aine on lähisukua lehmänlannalle sekä pierulle, Kalmarin pihan ilma on raikkaampi kuin millään huoltoasemalla. Tankattava kaasu ei haise. Eikä haise auton pakokaasukaan, se on pelkkää vesihöyryä ja hiilidioksidia. Asiakkaita Kalmarin pihahuoltamolla on vähänlaisesti. Isännän lisäksi tutuin tankkaaja on serkunpoika, autoilija Juha Kalmari, joka äsken hankki Suomen ensimmäisen biokaasutaksin. Se kulkee sekä bensalla että kaasulla, noin 250 kilometriä yhdellä tankkauksella. Auton hankintahinta on euroa bensiiniversiota kalliimpi, mutta ajaminen kaasulla on noin 40 prosenttia halvempaa. Auto syö heinää kilon kilometrillä, ja yhden hehtaarin timoteisadolla kulkee ainakin pari autoa koko vuoden, Erkki Kalmari laskee. Kiina innoittajana Vieraita Kalmarin Unionilla on riittänyt viime aikoina bussilasteittain. Mukana on ollut EU:n asiantuntijoita ja suomalaisia päättäjiä ministereitä myöten onpa kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen hankkinut itselleen biokaasuauton. Eksoottisimmat retkikunnat ovat tulleet Kiinasta. Ensin kävi Valtran vieraana Kiinan maatalousalan kolmanneksi korkein virkamies. Sitten tuli maakuntaedustajia ja lopulta tilatason mies tilakin on Kiinan mitoissa: hehtaaria, lehmää ja oma lentokenttä. Kalmari kävi helmikuussa Kiinassa vastavierailulla ja kauppoja hieromassa. Siellä suunnitellaan koetilalla kaasukuutiometrin tuotantoa päivässä ja millaisiin määriin päästäänkään, jos kokeilusta edetään varsinaiseen tuotantoon. Ilmaston kannalta olisi tärkeintä saada Kiinan lisääntyvä autokanta käyttämään uusiutuvaa polttoainetta. Kiinalaisten kiinnostus uusiin energiamuotoihin ei ole yllätys. Maa kuuluu Saksan, Itävallan, Intian ja Vietnamin ohella biokaasun pioneereihin. Aasiassa maatilareaktoreita on kehitelty jo yli 20 vuotta sekä viljelijöiden köyhtymisen että jäteongelmien estämiseksi. Kiinan tavoitteena on rakentaa 27 miljoonaa tilareaktoria vuoteen 2010 mennessä. Lait laahaavat jäljessä Myös Suomen katsotaan kuuluvan biokaasuteknologian kärkimaihin, mutta kaasun käyttöönotto on takkuillut. Erkki Kalmari ei ole tyytyväinen. Ilmaston kannalta olisi tärkeintä saada Kiinan lisääntyvä autokanta käyttämään uusiutuvaa polttoainetta. Erkki Kalmari alkoi rakentaa bioreaktoriaan alun perin lannan hygienisointia varten. Enää prosessissa ei tarvita lehmää, laitoksen säiliöissä ja putkissa muhivat peltokasvit sellaisinaan. Heinäpaalit odottavat biokaasulaitokseen pääsyä avosiiloissa, joissa on tilaa nykyistä suuremmankin reaktorin tarpeisiin. 38 Suomen Kuvalehti 11/2007

4 Kun hän neljä vuotta sitten hankki biokaasuautonsa, teko oli suoranainen rikos: jos ajoi muilla polttoaineilla kuin bensiinillä tai dieselillä, rätkäistiin moninkertainen vero. Valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes antoi kuitenkin poikkeusluvan, jottei Kalmari saanut autostaan sakkoja. Vaikka pahin byrokratia on hellittänyt, Kalmari ihmettelee edelleen erityisesti valtion nihkeää suhtautumista biokaasun tukemiseen maataloudessa. Viime vuonna ei tukia tullut, ja tänä vuonna ne suoranaisesti kiellettiin. Vuodelle 2008 on lupailtu jotain, mutta se on epävarmaa. Kalmarilla on aikomus rakentaa nykyistä suurempi laitos kokeiluna vielä sekin ja johtaa tilaltaan kaasuputki valtatien varteen pystytettävälle jakeluasemalle. Tilan tuotanto riittäisi parillesadalle autolle. Ilman tukea biokaasun kehittely uhkaa kuitenkin tyrehtyä. Tukien poistamista on perusteltu sillä, että kaasun myynti ei ole maataloutta. Sairas asenne, ihmettelee Kalmari. Jos navettaa lämmitetään hakelämmöllä, siihen on saatavissa tukea prosenttia, mutta biokaasulaitokselle ei mitään. Kun kerran maitoauto saa hakea tilalta maitoa, miksei taksi saa hakea biokaasua? Miten maitolitra eroaa myyntituotteena metaanikuutiosta? Maito tulee lehmän jalkovälistä ja kaasun raaka-aine hännän alta, mutta toinen on maataloutta, toinen ei. Viljelijät voisivat Kalmarin mielestä myydä kaasua ja sähköä suoraan tilalta, ilman keskusliikkeitä, eivätkä sen jälkeen tarvitsisi peltotukea. Kaasulaitosten perustamiseen tarvitaan kuitenkin alkupääomaa, lyhytaikaista lainaa tai valtion takuita. No- 11/2007 Suomen Kuvalehti 39

5 Liian yksimielistä? NÄIN KALMARIN TILALLA SYNTYY BIOKAASUA Liete Prosessin jäte kelpaa kierrätettäväksi pelloille lannoitteeksi. Bioenergia nousi eduskuntavaalien puheenaiheeksi vasta viime tingassa, kun EU-maat viime perjantaina sitoutuivat tiukkoihin toimiin ilmaston lämpenemistä vastaan. Keskustelu takkuaa ehkä siksi, että kaikki ovat samaa mieltä. Sdp:n Eero Heinäluoma vaati viime kesänä (SK 32/2006), että Suomen on päästävä eroon öljystä vuoteen 2030 mennessä. Keskusta näkee energiapelloissa maaseudun pelastuksen, ja kokoomus ilmoittaa jo vuosia kannattaneensa biopolttoaineiden kehittämistä. Vihreät kuuluvat kannattajiin luonnostaan ja loput puolueet yleisen ympäristöhuolen takia. Jopa Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila on toivonut radikaaleja toimia kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi. Itse pääpaha, presidentti George W. Bush, vaati äsken amerikkalaisia vähentämään polttoaineen käyttöä 20 prosentilla. Yksimielisessä nyökyttelyssä vain se vika, ettei nyökyttelyvoimalaa ole keksitty. Jos keskustelua ei syntynyt biopolttoaineiden tarpeellisuudesta, sitä luulisi syntyvän ainakin aikatauluista. Onko realistista odottaa vapautumista öljystä vuoteen 2030 mennessä? Tasaisen vauhdin taulukon mukaan ei ole edes EU:n tiukan päätöksen jälkeen. Vaikka se toteutuisi ja päästöjä onnistutaan leikkaamaan prosenttia vuoteen 2020 mennessä, öljystä ei päästä eroon vuonna Liikenteessä se merkitsisi muun ohella valtavan biopolttoaineteollisuuden synnyttämistä, mikä ei onnistu 23 vuodessa. Kaasu Laitoksen tuottamassa puhdistetussa biokaasussa on prosenttia metaania ja prosenttia hiilidioksidia. Yksi kuutiometri metaania vastaa käytössä noin litraa öljyä. Biokaasua voidaan käyttää sekä autojen polttoaineena että sähkön ja lämmön tuottamiseen voimaloissa. Metaania käyttävän auton päästöt ovat alle kymmenen prosenttia bensiiniauton päästöistä. Biokaasulaitos Biokaasureaktoriin syötetään lietettä tai muuta massaa päivittäin, ja annetaan kuplia vakiolämmössä 3 4 viikkoa. Kasveja voidaan käyttää laitoksessa joko sellaisenaan tai lehmien jalostamana lantana. Reaktorissa mikrobit hajottavat eloperäisiä aineita hapettomissa oloissa. Syntyy jätelietettä sekä biokaasua, joka puhdistetaan. Pelto Energiakasveiksi sopivat esimerkiksi timotei, ruokohelpi, apila, lupiini, nokkonen, sokerijuurikas tai kauran olki. Tulevaisuudessa ehkä paras energianlähde on maissi. pean koelaitoksen rakentaminen maksaisi euroa, eurolla ruokittaisiin jo 200 autoa. Lisäksi puolen tai yhden megawatin tilavoimala voisi tuottaa heinäsähköä pienelle kyläkunnalle, 6 7 taloudelle, paljon halvemmalla kuin nykyisessä valtaviin voimaloihin keskitetyssä tuotannossa. Voimalan pyörittämiseen tarvittaisiin parisataa hehtaaria energiapeltoa. Energiayhtiöille on laissa taattu monopoli sähkön jakelussa, se estää kannattavan kilpailun sähköntuotannossa. Tuhansia työpaikkoja Suomen biopolttoainetuotantoon Kalmari laskee liikenevän jopa puoli miljoonaa hehtaaria vajaakäyttöistä peltoa. Se loisi työpaikkaa ja tuottaisi energiaa saman verran kuin Olkiluodon ydinvoimala, 15 terawattituntia. Määrä vastaa noin henkilöauton vuotuista polttoaineen kulutusta. Toistaiseksi Suomessa on Kalmarin lisäksi tiettävästi puolen tusinaa maatilaa, joilla tuotetaan biokaasua. Aktiivisesti kiinnostuneita tuottajia on ainakin nelisenkymmentä, mutta alkuun pääsy on hankalaa. Jakeluverkon pystyttämisessä on sama kehäpulma kuin aikoinaan puhelinverkkojen rakentamisessa: pitäisi olla asiakkaita, ennen kuin verkon rakentaminen kannattaa, mutta asiakkaita ei tahdo tulla, ennen kuin verkko on valmiina. En tiedä, mistä kenkä puristaa, mutta hajautettu energiantuotanto hyväksytään vain puheissa. Ministerit, kuten Mauri Pekkarinen ja Juha Korkeaoja, sanovat puoltavansa asiaa, mutta ilmeisesti jossakin on parempia lobbaajia, joilla on valtaa virkamieskoneistoon. Ehkä isot savut pelkäävät kilpailua. Kun risuista tehdään kaasua, sen tutkimiseen kyllä löytyy rahaa lisätalousarviosta yhdeksän miljoonaa euroa, mutta kuka kerää risuja yhtä tehokkaasti kuin heinää saadaan pellolta?» Kalmari kysyy. Biokaasumarkkinoilla EU herättää toiveita, koska sen tavoitteena on nostaa biopolttoaineiden osuus 5,75 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä. Kalmarin mielestä Suomi haraa vastaan tämän tavoitteen toteuttamisessa. Maa- ja metsätalousministeriön mukaan näin ei ole, kunhan vain lainsäädäntö saadaan EU:n vaatimusten tasalle. EU:n komissiossa on parhaillaan käsiteltävänä uusi maaseutuohjelma, joka on voimassa vuoteen 2013 saakka. Resepti löytyi lannasta Erkki Kalmari on päätynyt biokaasupioneeriksi osin sattumalta, osin taustansa takia. 40 Suomen Kuvalehti 11/2007

6 Hänellä on takanaan teknikon ura Valmetin traktorien suunnittelussa ja asuttavanaan 340 vuotta vanha sukutila, jossa on 75 hehtaaria peltoa ja 40 lehmää. Biokaasuidea lähti kehittymään, kun pelloille levitettävää lantaa piti ruveta hygienisoimaan EU:n määräysten mukaiseksi. Halusin tehdä putsarin halvalla, ja sitä varten rakennettiin säiliö, joka puristi lannasta kaasuja ulos ja poisti 96 prosenttia mikrobeista. Samalla ruvettiin miettimään lannan jalostamista energiaksi. Sieltä se resepti löytyi, kun riittävästi penkoi asioita. Lisäoppia löytyi Ruotsista, Saksasta ja Tanskasta, missä alalla oltiin pitemmällä, ja Kalmarin kokeiluihin tuli mukaan myös Jyväskylän teknologiakeskus ja yliopiston tutkijoita. Aiheesta on syntynyt jo muutamia akateemisia opinnäytteitä, ja tutkimukset jatkuvat. Tuotantoketjun yksi lenkki lehmä on jäänyt nyt jo välistä pois: kaasua tuotetaan suoraan heinistä, ei ensin lannaksi jalostettuna. Kaasuuntuminen sinänsä tunnetaan, nyt pitäisi tutkia siihen liittyviä mahdollisia ongelmia, sanoo Kalmari. Tähänkin tarkoitukseen hän tarvitsisi uuden, entistä isomman kaasulaitoksen. Jos olisin saanut rahaa edes rautaan, laitos olisi jo valmiina. Vanhassa reaktorissa tutkitaan toistaiseksi pienehköjen massamäärien käyttäytymistä. Mädäntyminen ja kaasuuntuminen etenee hiljakseen suurissa lasisammioissa ja näyttää ulospäin hitaalta hernekeitolta, jossa pienet kuplat vaeltavat hiljakseen ylöspäin ja tummanvihertävä liete valuu alas. Kalmarille ja kaasuuntumista tutkiville Jyväskylän yliopiston tiedemiehille prosessi kertoo paljon enemmän he tutkivat, mitkä kasvilajit ja millaiset menetelmät siihen sopivat parhaiten. SK En tiedä, miksi hajautettu energiantuotanto hyväksytään vain puheissa. 2/2007 René Nyberg: Venäjän eliitin asenne on defensiivinen ja jäykkä, ja monet sen jäsenistä ovat kyvyttömiä ja jopa haluttomiakin tehokkaaseen vuorovaikutukseen naapureiden ja kumppaneiden kanssa. Tytti Isohookana-Asunmaa: Johannes Virolainen oli täysverinen poliitikko. Sen taidon hän osasi. Marketta Mattila: Yhä useamman ihmisen elämäntilannetta voidaan luonnehtia aivan uudella termillä kohtaanto. Se kummittelee kaikkialla. Hinta7,70 Osta lehtipisteestä tai tilaa puh.: (09) , netistä: T Kalle Kanava Kanavakatu Kanava Voit tilata tämän numeron 2/2007 myös tekstiviestillä: T Oma Nimi Lähiosoite Postitoimipaikka ja lähetä se numeroon Tekstiviestin hinta on 0,60. Palvelu toimii Soneran, Elisan, Saunalahden, DNA:n, Kolumbuksen, Tele Finlandin ja Zerofortyn liittymissä.

Biokaasun mahdollisuudet päästöjen hillitsemisessä

Biokaasun mahdollisuudet päästöjen hillitsemisessä Biokaasun mahdollisuudet päästöjen hillitsemisessä Liikenne ja ilmasto -seminaari 22.9.2009, Jyväskylä Eeli Mykkänen Jyväskylä Innovation Oy www.biokaasufoorumi.fi 1 Biokaasuprosessin raaka-aineet Biohajoavat

Lisätiedot

Maatalouden biokaasulaitos

Maatalouden biokaasulaitos BioGTS Maatalouden biokaasulaitos Sähköä Lämpöä Liikennepolttoainetta Lannoitteita www.biogts.fi BioGTS -biokaasulaitos BioGTS -biokaasulaitos on tehokkain tapa hyödyntää maatalouden eloperäisiä jätejakeita

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit

Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit Biokaasun tuotanto ja liiketoimintamallit BioG Haapavesi 8.12. 2010 Ritva Imppola ja Pekka Kokkonen Maaseudun käyttämätön voimavara Biokaasu on luonnossakin muodostuva kaasu, joka sisältää pääasiassa -

Lisätiedot

BIOKAASU ENERGIALÄHTEENÄ MAATILALLA

BIOKAASU ENERGIALÄHTEENÄ MAATILALLA BIOKAASU ENERGIALÄHTEENÄ MAATILALLA Elina Virkkunen, vanhempi tutkija MTT Sotkamo p. 040 759 9640 Kuvat Elina Virkkunen, ellei toisin mainita MTT Agrifood Research Finland Biokaasu Kaasuseos, joka sisältää

Lisätiedot

Biolaitostoiminta osana kiertotaloutta Metener Oy palvelut ja tuotteet. 29.10.2014 Juha Luostarinen

Biolaitostoiminta osana kiertotaloutta Metener Oy palvelut ja tuotteet. 29.10.2014 Juha Luostarinen Biolaitostoiminta osana kiertotaloutta Metener Oy palvelut ja tuotteet 29.10.2014 Juha Luostarinen Tausta Biokaasuntuotanto Laukaassa Kalmarin lypsykarjatilalla alkoi vuonna 1998, tavoitteena mikrobien

Lisätiedot

Prof Magnus Gustafsson PBI Research Institute

Prof Magnus Gustafsson PBI Research Institute Biokaasun hyödyntäminen liikenteessä Prof Magnus Gustafsson PBI Research Institute Kaasuautojen Edellytykset Suomessa Kaasukäyttöiset autot muodostavat varteenotettavan vaihtoehdon. Päästöt ovat huomattavan

Lisätiedot

Biokaasun liikennekäyttö Keski- Suomessa. Juha Luostarinen Metener Oy

Biokaasun liikennekäyttö Keski- Suomessa. Juha Luostarinen Metener Oy Biokaasun liikennekäyttö Keski- Suomessa Juha Luostarinen Metener Oy Tausta Biokaasulaitos Kalmarin tilalle vuonna 1998 Rakentamispäätöksen taustalla navetan lietelannan hygieenisen laadun parantaminen

Lisätiedot

METSÄN- OMISTAJA 6 MAKASIINI 1 2016

METSÄN- OMISTAJA 6 MAKASIINI 1 2016 METSÄN- OMISTA JA 6 MAKASIINI 1 2016 TEKSTI MIKKO RIIKILÄ KUVAT SAMI KARPPINEN TANKILLINEN BIOKAASUA Biokaasupioneeri Erkki Kalmarin mukaan Suomi voisi tyydyttää energiatarpeensa uusiutuvalla bioenergialla,

Lisätiedot

Täyttä kaasua eteenpäin Keski-Suomi! -seminaari ja keskustelutilaisuus. 10.12.2009 Hotelli Rantasipi Laajavuori, Jyväskylä

Täyttä kaasua eteenpäin Keski-Suomi! -seminaari ja keskustelutilaisuus. 10.12.2009 Hotelli Rantasipi Laajavuori, Jyväskylä Täyttä kaasua eteenpäin Keski-Suomi! -seminaari ja keskustelutilaisuus 10.12.2009 Hotelli Rantasipi Laajavuori, Jyväskylä 1 Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen Eeli Mykkänen Projektipäällikkö Jyväskylä

Lisätiedot

Joutsan seudun biokaasulaitos

Joutsan seudun biokaasulaitos Joutsan seudun biokaasulaitos Joutsan biokaasulaitos Alueellinen biokaasulaitos, paikalliset maataloustoimijat sekä ympäristöyrittäjät Alueen jätteenkäsittely uusittava lyhyellä aikajänteellä (Evira) Vaihtoehdot:

Lisätiedot

Biokaasun mahdollisuudet ja potentiaali Keski-Suomessa Outi Pakarinen, Suomen Biokaasuyhdistys ry

Biokaasun mahdollisuudet ja potentiaali Keski-Suomessa Outi Pakarinen, Suomen Biokaasuyhdistys ry Biokaasun mahdollisuudet ja potentiaali Keski-Suomessa Outi Pakarinen, Suomen Biokaasuyhdistys ry www.biokaasuyhdistys.net Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Sisältö Keski-Suomen biokaasupotentiaali Biokaasun

Lisätiedot

Peltobiomassojen hyödyntäminen biokaasun tuotannossa. Annimari Lehtomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos

Peltobiomassojen hyödyntäminen biokaasun tuotannossa. Annimari Lehtomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Peltobiomassojen hyödyntäminen biokaasun tuotannossa Annimari Lehtomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Biokaasu Muodostuu bakteerien hajottaessa orgaanista ainesta hapettomissa

Lisätiedot

Snellman korvasi öljyn biokaasulla Esityksen laatija

Snellman korvasi öljyn biokaasulla Esityksen laatija HALUAMME ANTAA IHMISILLE MAHDOLLISUUDEN PAREMPAAN Snellman korvasi öljyn biokaasulla Esityksen laatija 25.10.2015 Snellmanin Lihanjalostus Oy Snellmans Köttförädling Ab 1 Mistä on kyse? HALUAMME ANTAA

Lisätiedot

Pienen mittakaavan liikennebiokaasun tuotanto

Pienen mittakaavan liikennebiokaasun tuotanto Biolaitosyhdistyksen seminaari 7.11.2013 Pienen mittakaavan liikennebiokaasun tuotanto FM Johanna Kalmari-Harju Biokaasuntuotanto Laukaassa Kalmarin tilalla alkoi vuonna 1998, kimmokkeena mm. mikrobien

Lisätiedot

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100

Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Kymen Bioenergia Oy NATURAL100 Maakaasuyhdistys 23.4.2010 Kymen Bioenergia Oy KSS Energia Oy, 60 % ajurina kannattava bioenergian tuottaminen liiketoimintakonseptin tuomat monipuoliset mahdollisuudet tehokkaasti

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO

Lisätiedot

Biokaasulaskuri.fi. Markku Riihimäki Erika Winquist, Luonnonvarakeskus

Biokaasulaskuri.fi. Markku Riihimäki Erika Winquist, Luonnonvarakeskus Markku Riihimäki Erika Winquist, Luonnonvarakeskus Hajautettu / paikallinen energiantuotanto Hajautetun energiatuotannon ajatus lähtee omasta tai alueellisesta tarpeesta sekä raaka-ainevaroista Energian

Lisätiedot

Maatilojen biokaasulaitosten toteuttamismallit. 6.5.2014 Erkki Kalmari

Maatilojen biokaasulaitosten toteuttamismallit. 6.5.2014 Erkki Kalmari Maatilojen biokaasulaitosten toteuttamismallit 6.5.2014 Erkki Kalmari Prosessikaavio Jalostus -Liikenne -Työkoneet Biokaasu -Lämmöntuotanto -CHP Lanta Energiakasvit Jätteet (porttimaksut) Biokaasuprosessi

Lisätiedot

Biokaasua maatiloille

Biokaasua maatiloille Biokaasua maatiloille Ari Lampinen (etunimi.sukunimi()liikennebiokaasu.fi) Projektipäällikkö, Pohjois-Karjalan liikennebiokaasuverkoston kehityshanke, Puhas Oy Puheenjohtaja, Suomen Biokaasuyhdistys ry

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa. Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto

Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa. Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto Biokaasun tuotanto ja käyttö Suomessa Prof. Jukka Rintala Ympäristötieteet Jyväskylän yliopisto Biokaasuteknoloia On ympäristö- ja eneriateknoloiaa Vertailtava muihin saman alan teknoloioihin / menetelmiin:

Lisätiedot

BIOKAASUN NYKYTILA,KEHITTÄMISTOIMENPITEET JA HYÖTYKÄYTÖN EDISTÄMINEN

BIOKAASUN NYKYTILA,KEHITTÄMISTOIMENPITEET JA HYÖTYKÄYTÖN EDISTÄMINEN BIOKAASUN NYKYTILA,KEHITTÄMISTOIMENPITEET JA HYÖTYKÄYTÖN EDISTÄMINEN BIOKAASUN TAUSTAA JA TAVOITTEITA 1) UUSIUTUVAN ENERGIAN EDISTÄMISOHJELMA 2003 2006 Biokaasun hyödyntäminen 2001 0,75 PJ = 208 GWh Tavoite:

Lisätiedot

Matti Kivelä KESKI-EUROOPAN EUROOPAN BIOENERGIA MALLIEN TOTEUTTAMINEN SYSMÄSSÄ

Matti Kivelä KESKI-EUROOPAN EUROOPAN BIOENERGIA MALLIEN TOTEUTTAMINEN SYSMÄSSÄ Matti Kivelä KESKI-EUROOPAN EUROOPAN BIOENERGIA MALLIEN TOTEUTTAMINEN SYSMÄSSÄ TYÖN LÄHTÖKOHDAT Yksi isysmä ähankkeen tulevaisuusryhmän kiinnostus energiakysymyksiin. Oma mielenkiinto. Voisiko ik Saksasta

Lisätiedot

Olki energian raaka-aineena

Olki energian raaka-aineena Olki energian raaka-aineena Olki Isokyrö Vilja- ala 6744 ha Koruu ala 70% Energia 50324 MW Korjuu kustannus 210 /ha Tuotto brutto ilman kustannuksia 3,4 mijl. Vehnä ala 1100 ha Vähäkyrö Vilja- ala 5200

Lisätiedot

Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma

Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma Biokaasu nyt ja tulevaisuudessa tuottajan näkökulma JÄTTEESTÄ PUHTAITA AJOKILOMETREJÄ Työpaja Kotkassa 30.9.2010 Biovakka Suomi Oy Markus Isotalo Copyright Biovakka Suomi Oy, Harri Hagman 2010 Esitys keskittyy

Lisätiedot

Biokaasua muodostuu, kun mikrobit hajottavat hapettomissa eli anaerobisissa olosuhteissa orgaanista ainetta

Biokaasua muodostuu, kun mikrobit hajottavat hapettomissa eli anaerobisissa olosuhteissa orgaanista ainetta 1. MITÄ BIOKAASU ON Biokaasu: 55 70 tilavuus-% metaania (CH 4 ) 30 45 tilavuus-% hiilidioksidia (CO 2 ) Lisäksi pieniä määriä rikkivetyä (H 2 S), ammoniakkia (NH 3 ), vetyä (H 2 ) sekä häkää (CO) + muita

Lisätiedot

Biokaasun tulevaisuus liikennepolttoaineena. Pohjoisen logistiikkafoorumi 28.1.2014 Markku Illikainen, biokaasun tuottaja, Oulun Jätehuolto

Biokaasun tulevaisuus liikennepolttoaineena. Pohjoisen logistiikkafoorumi 28.1.2014 Markku Illikainen, biokaasun tuottaja, Oulun Jätehuolto Biokaasun tulevaisuus liikennepolttoaineena Pohjoisen logistiikkafoorumi 28.1.2014 Markku Illikainen, biokaasun tuottaja, Oulun Jätehuolto Biokaasun hyödyntämiskaavio Ruskossa 2,0 milj. m 3 biokaasua (9

Lisätiedot

Edullisempi vaihtoehto luonnolle ja lompakolle.

Edullisempi vaihtoehto luonnolle ja lompakolle. TANKKAA AUTOOSI PUHTAAMPAA. VALITSE LUONNONKAASU. Edullisempi vaihtoehto luonnolle ja lompakolle. Suomessa asiat ovat hyvin. Voit valita autosi polttoaineeksi puhtaamman vaihtoehdon luonnonkaasun. Maakaasu

Lisätiedot

Miten bussiliikenne saatiin kulkemaan biokaasulla Vaasassa?

Miten bussiliikenne saatiin kulkemaan biokaasulla Vaasassa? Miten bussiliikenne saatiin kulkemaan biokaasulla Vaasassa? Johan Saarela, Ab Stormossen Oy Puh. +358 (0)50 376 5054 S-posti. johan.saarela@stormossen.fi BioE-logia, Liminka, 25.9.2014 Sisältö Historia

Lisätiedot

ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin

ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin ENKAT hanke: Biokaasutraktorin vaikutus biokaasulaitoksen energiataseeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Biokaasulaitoksen energiatase

Lisätiedot

Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä

Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä Lähivuosien kehitysnäkymät sekä pitkän tähtäimen suunnitelma Julkaisu on laadittu Suomen liikennekaasualan yritysverkoston sekä

Lisätiedot

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa

Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Liikennepolttoaineet nyt ja tulevaisuudessa Perinteiset polttoaineet eli Bensiini ja Diesel Kulutus maailmassa n. 4,9 biljoonaa litraa/vuosi. Kasvihuonekaasuista n. 20% liikenteestä. Ajoneuvoja n. 800

Lisätiedot

BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA

BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA Biojalostamohanke BIOJALOSTAMOITA POHJOISMAISSA Sunpine&Preem Arizona Chemicals SP Processum Fortum Borregaard Forssa UPM Forchem Neste Oil Kalundborg FORSSAN ENVITECH-ALUE Alueella toimii jätteenkäsittelylaitoksia,

Lisätiedot

ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt. MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos

ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt. MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos ENKAT hanke: Biokaasun tuotantoketjun energiatase ja kasvihuonekaasupäästöt MMM Mari Seppälä Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Biokaasulaitoksen energiatase Energiataseessa lasketaan

Lisätiedot

AGERAGAS INNOVATION OY. Material Week Kannus

AGERAGAS INNOVATION OY. Material Week Kannus AGERAGAS INNOVATION OY Material Week Kannus 31.10.2016 MIKÄ ON AGERAGAS INNOVATION? Ageragas Innovation syntyi Agribisnes 1. jälkimainingeissa Syyskuussa 2016 perustettu Oy 8 osakasta, joista 5 maidontuottajaa,

Lisätiedot

Johdatus liikennebiokaasun liiketoimintaketjun teknologiaan

Johdatus liikennebiokaasun liiketoimintaketjun teknologiaan 1. Kansallinen liikennebiokaasuseminaari Liikennebiokaasu ja Suomi, Tiedepuisto, Joensuu 31.5.2010 Johdatus liikennebiokaasun liiketoimintaketjun teknologiaan Ari Lampinen, projektipäällikkö Joensuun Seudun

Lisätiedot

BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi

BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi BIOMODE Hankeohjelma biokaasun liikennekäytön kehittämiseksi BIOMODE Ohjelma toteutetaan Vaasan ja Seinäjoen seutujen yhteistyönä, johon osallistuvat alueen kaupungit ja kunnat sekä Merinova Oy ja Vaasan

Lisätiedot

Lisää kaasua Keski-Suomeen?

Lisää kaasua Keski-Suomeen? 10.9.2015 Lisää kaasua Keski-Suomeen? Tausta Biokaasuntuotanto Laukaassa Kalmarin lypsykarjatilalla alkoi vuonna 1998 Sähkön ja lämmön tuotanto Vuonna 2002 ensimmäinen biokaasun puhdistuslaitteisto ja

Lisätiedot

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Seminaari 6.5.2014 Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö 1 Esityksen sisältö Uudet ja uusvanhat energiamuodot: lyhyt katsaus aurinkolämpö ja

Lisätiedot

Kilpailutus ja kuntien mahdollisuus vaikuttaa

Kilpailutus ja kuntien mahdollisuus vaikuttaa Kilpailutus ja kuntien mahdollisuus vaikuttaa Ari Lampinen (etunimi.sukunimi()liikennebiokaasu.fi) Projektipäällikkö, Pohjois-Karjalan liikennebiokaasuverkoston kehityshanke Puheenjohtaja, Suomen biokaasuyhdistys

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto- ja käyttömahdollisuudet Jouni Havukainen

Biokaasun tuotanto- ja käyttömahdollisuudet Jouni Havukainen Biokaasun tuotanto- ja käyttömahdollisuudet Jouni Havukainen Sisältö Mitä mädätys on? Kuinka paljon kustantaa? Kuka tukee ja kuinka paljon? Mitä rakennusprojektiin kuuluu ja kuka toimittaa? Mikä on biokaasun

Lisätiedot

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen

Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen BIOKAASUA METSÄSTÄ Biokaasun tuotanto tuo työpaikkoja Suomeen KOTIMAINEN Puupohjainen biokaasu on kotimaista energiaa. Raaka-aineen hankinta, kaasun tuotanto ja käyttö tapahtuvat kaikki maamme rajojen

Lisätiedot

- Vuonna 2014 Lapissa oli 1 446 maatilaa:

- Vuonna 2014 Lapissa oli 1 446 maatilaa: - Vuonna 2014 Lapissa oli 1 446 maatilaa: - Lypsykarjatiloja 356 - Naudanlihantuotanto 145 - Lammastalous 73 - Hevostalous 51 - Muu kasvin viljely 714 - Aktiivitilojen kokoluokka 30 60 ha - Maataloustuotanto

Lisätiedot

Hevosenlanta biokaasulaitoksen syötteenä Pirtti-tilaisuus Teivossa Johanna Kalmari/Metener Oy 1

Hevosenlanta biokaasulaitoksen syötteenä Pirtti-tilaisuus Teivossa Johanna Kalmari/Metener Oy 1 Hevosenlanta biokaasulaitoksen syötteenä Pirtti-tilaisuus Teivossa 3.10.2017 15.10.2017 Johanna Kalmari/Metener Oy 1 Biokaasun raaka-aineita 15.10.2017 Johanna Kalmari/Metener Oy 2 Energiasisältö Materiaali

Lisätiedot

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen

Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen Jätteillä energiatehokkaaksi kunnaksi - luovia ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään Jätteistä bioenergiaa ja ravinnetuotteita - mädätyksen monet mahdollisuudet Tuuli Myllymaa, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Laukaaseen ja Tampereelle 26. 27.10.2010

Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Laukaaseen ja Tampereelle 26. 27.10.2010 Matkaraportti: BIOWAY-tiedonvälityshankkeen järjestämä yritysvierailumatka Laukaaseen ja Tampereelle 26. 27.10.2010 BIOWAY- tiedonvälityshanke järjesti bioenergia-aiheisen yritysvierailumatkan Laukaaseen

Lisätiedot

Energiaa luonnosta. GE2 Yhteinen maailma

Energiaa luonnosta. GE2 Yhteinen maailma Energiaa luonnosta GE2 Yhteinen maailma Energialuonnonvarat Energialuonnonvaroja ovat muun muassa öljy, maakaasu, kivihiili, ydinvoima, aurinkovoima, tuuli- ja vesivoima. Energialuonnonvarat voidaan jakaa

Lisätiedot

Energian tuotanto ja käyttö

Energian tuotanto ja käyttö Energian tuotanto ja käyttö Mitä on energia? lämpöä sähköä liikenteen polttoaineita Mistä energiaa tuotetaan? Suomessa tärkeimpiä energian lähteitä ovat puupolttoaineet, öljy, kivihiili ja ydinvoima Kaukolämpöä

Lisätiedot

Mitä uutta kaasualalla? Tallinna 13.9.2011

Mitä uutta kaasualalla? Tallinna 13.9.2011 Mitä uutta kaasualalla? Tallinna 13.9.2011 Hannu Kauppinen Havainto Observation Liuskekaasuesiintymiä ja varoja on ympäri maailmaa Unconventional gas resources are estimated to be as large as conventional

Lisätiedot

Eri tuotantomuodot -kulutusprofiilit ja vaatimukset energialähteelle

Eri tuotantomuodot -kulutusprofiilit ja vaatimukset energialähteelle Eri tuotantomuodot -kulutusprofiilit ja vaatimukset energialähteelle Maarit Kari ProAgria Keskusten Liitto Maatilojen energiapalapelille on monta pelaajaa Maatilan kokoluokka & energiavirtojen kompleksisuus

Lisätiedot

Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015

Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015 Virolahden biokaasulaitokselta biokaasua jakeluverkkoon 12.11.2015 Haminan Energia Oy Perustettu 23.3.1901 Maakaasun jakelu aloitettiin 3.12.1982 Haminan Energia Oy:ksi 1.9.1994 Haminan kaupungin 100%

Lisätiedot

Energiantuotantoinvestoinnin edellytykset ja tuen taso. Säätytalo 01.02.2011

Energiantuotantoinvestoinnin edellytykset ja tuen taso. Säätytalo 01.02.2011 Biopolttoaineet maatalouden työkoneissa Hajautetun tuotannon veroratkaisut Energiantuotantoinvestoinnin edellytykset ja tuen taso Säätytalo 01.02.2011 Toimialapäällikkö Markku Alm Varsinais-Suomen ELY-keskus

Lisätiedot

Kaakosta voimaa. Tuulivoiman ja bioenergian osaamisen kehittäminen Kaakkois-Suomessa. Cursor, Kinno, Lappeenranta Innovation, Imatran seudun kehitys

Kaakosta voimaa. Tuulivoiman ja bioenergian osaamisen kehittäminen Kaakkois-Suomessa. Cursor, Kinno, Lappeenranta Innovation, Imatran seudun kehitys 17.03.2010 Kaakosta voimaa Tuulivoiman ja bioenergian osaamisen kehittäminen Kaakkois-Suomessa Cursor, Kinno, Lappeenranta Innovation, Imatran seudun kehitys Toteutusaika 1.9.2009-31.12.2011 Kokonaisbudjetti

Lisätiedot

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100)

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100) Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä EU-15 Uudet EU-maat 195 196 197 198 199 2 21 22 23 24 25 Eräiden maiden ympäristön kestävyysindeksi

Lisätiedot

Suuresta mahdollisuudesta todeksi biokaasun edistäminen Suomessa.

Suuresta mahdollisuudesta todeksi biokaasun edistäminen Suomessa. Suuresta mahdollisuudesta todeksi biokaasun edistäminen Suomessa. Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä 1.9.2016 BIOENERGIA RY TIIVISTETTYNÄ Historiamme ulottuu 70 vuoden taakse (Turveteollisuusliitto 1943,

Lisätiedot

Miten valtio tukee biokaasulaitoksia? Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö

Miten valtio tukee biokaasulaitoksia? Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö Miten valtio tukee biokaasulaitoksia? Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö Biokaasuasioiden vastuutahoja MMM:ssä MMM Maatalousosasto (MAO) - Bioenergiatuotannon edistämistoimet (investointi-

Lisätiedot

Maatilan biokaasulaitoksen suunnittelusta

Maatilan biokaasulaitoksen suunnittelusta Maatilan biokaasulaitoksen suunnittelusta Biokaasulaitoksen toteutustavoitteet 1. Taloudellisesti kannattava 2. Turvallinen (palo, räjähdys, terveys) 3. Vaivaton (ei fyysistä eikä psyykkistä kuormitusta)

Lisätiedot

MTT Sotkamo: päätoimialueet 2013

MTT Sotkamo: päätoimialueet 2013 MAA- JA ELINTARVIKETALOUDEN TUTKIMUSKESKUS BIOKAASU ENERGIALÄHTEENÄ MAATILALLA Elina Virkkunen, vanhempi tutkija MTT Sotkamo p. 040 759 9640 22.3.2013 MTT Agrifood Research Finland 22.3.2013 MTT Sotkamo:

Lisätiedot

Stormossen Oy. Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto. Leif Åkers

Stormossen Oy. Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto. Leif Åkers Stormossen Oy Sähkön, lämmön ja liikennepolttoaineen yhteistuotanto Leif Åkers Aiheet Ab Stormossen Oy Biokaasun käyttö Suomessa Biokaasun käyttö Stormossenilla Kaasu-/biokaasuvisio Perustettu 1985 Asukkaita

Lisätiedot

Puuenergian tukijärjestelmät Ilpo Mattila MTK Keuruu 31.5.2012

Puuenergian tukijärjestelmät Ilpo Mattila MTK Keuruu 31.5.2012 Puuenergian tukijärjestelmät Ilpo Mattila MTK Keuruu 1 31.5.2012 Ilpo Mattila Maaseudun bioenergialähteet ENERGIALÄHDE TUOTE KÄYTTÖKOHTEITA METSÄ Oksat, latvat, kannot, rangat PELTO Ruokohelpi, olki Energiavilja

Lisätiedot

24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 1

24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 1 24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 1 BIOKAASULLA LIIKENTEESEEN GASUMIN RATKAISUT PUHTAASEEN LIIKENTEESEEN HINKU LOHJA 29.10.2013 24.10.2013 Gasum Jussi Vainikka 2 Kaasu tieliikenteen polttoaineena Bio- ja

Lisätiedot

Ympäristöteema 2010: Maatilojen biokaasun mahdollisuudet hyödyt ympäristölle ja taloudelle

Ympäristöteema 2010: Maatilojen biokaasun mahdollisuudet hyödyt ympäristölle ja taloudelle Ympäristöteema 2010: Maatilojen biokaasun mahdollisuudet hyödyt ympäristölle ja taloudelle - Lannankäsittelytekniikat nyt ja tulevaisuudessa- Toni Taavitsainen, Envitecpolis Oy 6/30/2009 4/15/2009 12/10/2010

Lisätiedot

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Ekokymppi

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Ekokymppi Kainuun jätehuollon kuntayhtymä Ekokymppi Parasta jätehuoltoa puh. 08 636 611 fax. 08 636 614 www.eko-kymppi.fi info@eko-kymppi.fi facebook, Kurre Kainuulainen Eloperäisen jätteen (lietteet, biojätteet)

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

Biokaasuun perustuva lämpö- ja energiayrittäjyys

Biokaasuun perustuva lämpö- ja energiayrittäjyys Biokaasuun perustuva lämpö- ja energiayrittäjyys Lämpöyrittäjätapaaminen 10.12.2008 Saarijärvi, Bioenergiakeskus, Kolkanlahti Eeli Mykkänen Jyväskylä Innovation Oy 1 Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen

Lisätiedot

BIOMASSAT PAIKALLISEN ENERGIANTUOTANNON VOIMAVARANA. www.turkuamk.fi

BIOMASSAT PAIKALLISEN ENERGIANTUOTANNON VOIMAVARANA. www.turkuamk.fi Salo 10.10.2014 Pekka Alho BIOMASSAT PAIKALLISEN ENERGIANTUOTANNON VOIMAVARANA Taustaa Pure Biomass hanke www.purebiomass.eu Varsinais-Suomen biomassapotentiaalin kartoitus http://julkaisumyynti.turkuamk.fi/publishedservice?file=

Lisätiedot

Hajanaisia ajatuksia liikennebiokaasun tankkausaseman perustamisesta Jari Laurinen

Hajanaisia ajatuksia liikennebiokaasun tankkausaseman perustamisesta Jari Laurinen Hajanaisia ajatuksia liikennebiokaasun tankkausaseman perustamisesta Jari Laurinen 12.10.2016 Tausta Jari Laurisella kaasuautoilukokemusta n. 200 000 km verran. Lähipiirissä käyttökokemusta lisäksi n.

Lisätiedot

Biokaasusta energiaa maatalouteen -seminaari

Biokaasusta energiaa maatalouteen -seminaari Biokaasusta energiaa maatalouteen -seminaari 22.10.2009 Jyväskylän Paviljonki KoneAgria 2009 -maatalouskonenäyttelyn yhteydessä www.biokaasufoorumi.fi 1 Ohjelma Seminaari klo 15-17 Tilaisuuden avaus. Ajankohtaista

Lisätiedot

TransEco -tutkimusohjelma 2009 2013

TransEco -tutkimusohjelma 2009 2013 TransEco -tutkimusohjelma 2009 2013 Vuosiseminaari Ari Juva RED dir. 2009/28/EC: EU polttoainedirektiivit ohjaavat kehitystä Uusiutuva energia (polttoaine + sähkö) liikenteessä min.10% 2020 Suomen tavoite

Lisätiedot

Liikenteen biopolttoaineet

Liikenteen biopolttoaineet Liikenteen biopolttoaineet Ilpo Mattila Energia-asiamies MTK 1.2.2012 Pohjois-Karjalan amk,joensuu 1 MTK:n energiastrategian tavoitteet 2020 Uusiutuvan energian osuus on 38 % energian loppukäytöstä 2020

Lisätiedot

Biokaasun hyödyntäminen liikennepolttoaineena. Informaatiotilaisuus 16.4.2015 Jari Kangasniemi

Biokaasun hyödyntäminen liikennepolttoaineena. Informaatiotilaisuus 16.4.2015 Jari Kangasniemi Biokaasun hyödyntäminen liikennepolttoaineena Informaatiotilaisuus 16.4.2015 Jari Kangasniemi Osakeyhtiö perustettu 1.1.2015, sitä ennen liikelaitoksena vuodesta 1995 Oulun kaupungin 100 %:sti omistama

Lisätiedot

Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys. BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke

Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys. BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke 1 Maatilatason biokaasulaitoksen toteutusselvitys BioG Biokaasun tuotannon liiketoimintamallien kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla -hanke 2 Toteutusselvityksen tavoite Selvityksen tavoitteena on esimerkkitilan

Lisätiedot

MTK JA ILMASTOVIISAS MAATALOUS

MTK JA ILMASTOVIISAS MAATALOUS MTK JA ILMASTOVIISAS MAATALOUS Pieksämäki 14.1.2014 Vesa Kallio Toiminnanjohtaja MTK-Etelä-Savo % Kaikkein kiihkein kiista uhkaa tulla vesivaroista. Makeasta vedestä on pula jo nyt, ja jos ilmastonmuutosta

Lisätiedot

Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä

Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä Kaasun tankkausasemaverkoston kehittyminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä Lähivuosien kehitysnäkymät sekä pitkän tähtäimen suunnitelma Julkaisu on laadittu Suomen liikennekaasualan yritysverkoston sekä

Lisätiedot

Bioenergiaan liittyvät uudet liiketoimintamahdollisuudet

Bioenergiaan liittyvät uudet liiketoimintamahdollisuudet Bioenergiaan liittyvät uudet liiketoimintamahdollisuudet Mitkä ovat kiertotalouden uudet ratkaisut? Seinäjoki Esityksen sisältö Biokaasun tuotannosta uutta liiketoimintaa maaseudulle Biokaasun tuottajan

Lisätiedot

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua.

EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. EU vaatii kansalaisiltaan nykyisen elämänmuodon täydellistä viherpesua. Se asettaa itselleen energiatavoitteita, joiden perusteella jäsenmaissa joudutaan kerta kaikkiaan luopumaan kertakäyttöyhteiskunnan

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Kohti päästöttömiä energiajärjestelmiä

Kohti päästöttömiä energiajärjestelmiä Kohti päästöttömiä energiajärjestelmiä Prof. Sanna Syri, Energiatekniikan laitos, Aalto-yliopisto Siemensin energia- ja liikennepäivä 13.12.2012 IPCC: päästöjen vähentämisellä on kiire Pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

Keski-Suomen biokaasuekosysteemi

Keski-Suomen biokaasuekosysteemi 4.4.2017 Outi Pakarinen outi.pakarinen@keskisuomi.fi Keski-Suomen biokaasuekosysteemi 4.4.2017 Uudistuva liikenne, Joensuu 1 Biokaasuekosysteemiä kehitettiin yhteistyössä Sitran kanssa vuonna 2016 Keski-Suomen

Lisätiedot

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy

Laukaan energiatase Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy Laukaan energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Laukaan energiatase 2010 Öljy 354 GWh Puu 81 GWh Teollisuus 76 GWh Sähkö 55 % Prosessilämpö 45 % Rakennusten lämmitys 245 GWh Kaukolämpö

Lisätiedot

Biovakan yritysesittely

Biovakan yritysesittely Biovakan yritysesittely Biokaasulaitos Vehmaalla Ensimmäinen suuren mittaluokan yksikkö Suomessa Toiminta alkanut 2004 Käsittelee erilaisia biohajoavia materiaaleja 120 000 tn/v Menetelmänä mesofiilinen

Lisätiedot

ESIMERKKEJÄ TOTEUTUNEISTA MAATILAKOKOLUOKAN BIOKAASULAITOKSISTA. Ravinnerenki, Teija Rantala

ESIMERKKEJÄ TOTEUTUNEISTA MAATILAKOKOLUOKAN BIOKAASULAITOKSISTA. Ravinnerenki, Teija Rantala ESIMERKKEJÄ TOTEUTUNEISTA MAATILAKOKOLUOKAN BIOKAASULAITOKSISTA Ravinnerenki, Teija Rantala 21.1.2016 Suomen maatilamittakaavan biokaasulaitokset Suomen biokaasulaitosrekisteri n:o 18 Maatiloilla tuotettu

Lisätiedot

Haminan Energia Biokaasulaitos Virolahti 21.10.2015

Haminan Energia Biokaasulaitos Virolahti 21.10.2015 Haminan Energia Biokaasulaitos Virolahti 21.10.2015 Haminan Energia Oy Perustettu 23.3.1901 Maakaasun jakelu aloitettiin 3.12.1982 Haminan Energia Oy:ksi 1.9.1994 Haminan kaupungin 100% omistama energiayhtiö

Lisätiedot

Biokaasun tuntematon, ansiokas menneisyys - Biokaasun käyttöä Suomessa 80 vuotta

Biokaasun tuntematon, ansiokas menneisyys - Biokaasun käyttöä Suomessa 80 vuotta Suomen Biokaasuyhdistyksen biokaasuseminaari Missä menet biokaasu Ympäristötekniikan messut, Helsingin messukeskus 11.10.2012 Biokaasun tuntematon, ansiokas menneisyys - Biokaasun käyttöä Suomessa 80 vuotta

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian kehitys Ympäristöpolitiikan kehitys 19.4.2010 2 Globaali

Lisätiedot

Maatalouden kuivamädätyslaitos. 5.11.2014 Juha Luostarinen Metener Oy

Maatalouden kuivamädätyslaitos. 5.11.2014 Juha Luostarinen Metener Oy Maatalouden kuivamädätyslaitos 5.11.2014 Juha Luostarinen Metener Oy Kalmarin tilalta saatuihin kokemuksiin pohjaten perustettiin 2002 Metener Oy tarjoamaan biokaasuteknologiaa: - Biokaasulaitostoimitukset

Lisätiedot

Tiekartta uusiutuvaan metaanitalouteen

Tiekartta uusiutuvaan metaanitalouteen Suomen Biokaasuyhdistyksen biokaasuseminaari Missä menet biokaasu Ympäristötekniikan messut, Helsingin messukeskus 11.10.2012 Tiekartta uusiutuvaan metaanitalouteen Ari Lampinen (etunimi.sukunimi()liikennebiokaasu.fi)

Lisätiedot

Pelletti Euroopan energialähteenä

Pelletti Euroopan energialähteenä Pelletti Euroopan energialähteenä Pellettienergian info-ilta OAMK, Oulu, 31.3.2009 Veli Pohjonen Helsingin yliopisto Euroopan metsävyöhyke (tumman vihreä) source: European Forest Institute Bioenergia on

Lisätiedot

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian

Lisätiedot

BIOKAASU JA PELTOBIOMASSAT MAATILAN ENERGIALÄHTEINÄ

BIOKAASU JA PELTOBIOMASSAT MAATILAN ENERGIALÄHTEINÄ BIOKAASU JA PELTOBIOMASSAT MAATILAN ENERGIALÄHTEINÄ Elina Virkkunen p. 040 759 9640 MTT Sotkamo elina.virkkunen@mtt.fi 12.11.2010 Rovaniemi Kuvat Elina Virkkunen, ellei toisin mainita 1 MTT lyhyesti -

Lisätiedot

Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus

Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus Uusiutuvan energian direktiivi RED II, tilannekatsaus Jyväskylä 25.9.2017 Kutsuvierastilaisuus biokaasualan toiminnanharjoittajille ja viranomaisille Järjestäjät: Keski-Suomen liitto ja Suomen Biokaasuyhdistys

Lisätiedot

Biokaasu sisältää tavallisesti. Biokaasuntuotannon perusteita. Biokaasua muodostuu. Miksi biokaasua tuotetaan?

Biokaasu sisältää tavallisesti. Biokaasuntuotannon perusteita. Biokaasua muodostuu. Miksi biokaasua tuotetaan? Biokaasu sisältää tavallisesti Biokaasuntuotannon perusteita Ville Kuittinen Metaania (CH 4 ) 40 70 % Hiilidioksidia (CO 2 ) 30 60 % Epäpuhtauksina mm. rikkivetyä Biokaasua muodostuu Erilaisten mikrobien

Lisätiedot

Ajankohtaista liikenteen verotuksessa. Hanne-Riikka Nalli Valtiovarainministeriö, vero-osasto 10.11.2011

Ajankohtaista liikenteen verotuksessa. Hanne-Riikka Nalli Valtiovarainministeriö, vero-osasto 10.11.2011 Ajankohtaista liikenteen verotuksessa Hanne-Riikka Nalli Valtiovarainministeriö, vero-osasto 10.11.2011 Esityksen rakenne Hallitusohjelman kirjaukset Liikenteen verotuksen muutokset 2012 autovero ajoneuvoveron

Lisätiedot

Biokaasu ajoneuvokäytössä. BioE-logia Biokaasuseminaari Liminka, 27.2.2014 Janne Kilpinen Suomen Bioauto oy

Biokaasu ajoneuvokäytössä. BioE-logia Biokaasuseminaari Liminka, 27.2.2014 Janne Kilpinen Suomen Bioauto oy Biokaasu ajoneuvokäytössä BioE-logia Biokaasuseminaari Liminka, 27.2.2014 Janne Kilpinen Suomen Bioauto oy Liikennebiokaasu Miksi biokaasua autojen tankkeihin? Kaasuliikenteen mahdollistavat tekniikat

Lisätiedot

Kehittyneet työkoneiden käyttövoimavaihtoehdot moottorinvalmistajan näkökulmasta. 10.09.2015 Pekka Hjon

Kehittyneet työkoneiden käyttövoimavaihtoehdot moottorinvalmistajan näkökulmasta. 10.09.2015 Pekka Hjon Kehittyneet työkoneiden käyttövoimavaihtoehdot moottorinvalmistajan näkökulmasta 10.09.2015 Pekka Hjon Agenda 1 Vallitseva tilanne maailmalla 2 Tulevaisuuden vaihtoehdot 3 Moottorinvalmistajan toiveet

Lisätiedot

Biokaasu traktori on jo teknisesti mahdollinen maatiloille Nurmesta biokaasua, ravinteet viljelykiertoon - seminaari 26.03.2013

Biokaasu traktori on jo teknisesti mahdollinen maatiloille Nurmesta biokaasua, ravinteet viljelykiertoon - seminaari 26.03.2013 Biokaasu traktori on jo teknisesti mahdollinen maatiloille Nurmesta biokaasua, ravinteet viljelykiertoon - seminaari 26.03.2013 Petri Hannukainen, Agco/Valtra AGCO Valtra on osa AGCOa, joka on maailman

Lisätiedot

Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen

Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen Bioenergiasta elinvoimaa -klusterin tulosseminaari 8.12.2010 Saarijärven kaupungintalo Eeli Mykkänen Jyväskylä Innovation Oy 1 Biokaasusta energiaa Keski-Suomeen -hanke

Lisätiedot

Maatilamittakaavan biokaasulaitoksen energiatase lypsylehmän lietelannan sekä lietelannan ja säilörehun yhteiskäsittelyssä

Maatilamittakaavan biokaasulaitoksen energiatase lypsylehmän lietelannan sekä lietelannan ja säilörehun yhteiskäsittelyssä Maatilamittakaavan biokaasulaitoksen energiatase lypsylehmän lietelannan sekä lietelannan ja säilörehun yhteiskäsittelyssä Maataloustieteen päivät 2014 ja Halola-seminaari 12.2.2014 Tutkija, FM Ville Pyykkönen

Lisätiedot

9.5.2014 Gasum Aamukahviseminaari 1

9.5.2014 Gasum Aamukahviseminaari 1 9.5.2014 Gasum Aamukahviseminaari 1 TULEVAISUUDEN LIIKETOIMINTAA ON TEHTÄVÄ JO TÄNÄÄN ENERGIATEKNOLOGIOILLA PÄÄSTÖT ALAS TOMMY MATTILA 9.5.2014 Gasum Aamukahviseminaari 2 Gasumin vuosi 2013 Liikevaihto

Lisätiedot

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Bioenergian toimialaa ei ole virallisesti luokiteltu tilastokeskuksen TOL 2002 tai TOL 2008

Lisätiedot

Bioenergiapolitiikka & talous

Bioenergiapolitiikka & talous Argumenta: Biomassa kestävä käyttö 4.5. 2011 Kommentteja Juha Honkatukian esitykseen: Bioenergiapolitiikka & talous Markku Ollikainen, Helsingin yliopisto, taloustieteen laitos Kommentti 1. Makromallin

Lisätiedot