Osavuosikatsaus
|
|
- Erkki Mäkinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Osavuosikatsaus Huhtamäki-konserni on johtava kuluttajapakkausten valmistaja, jolla on 70 tehdasta ja myyntiyksikköä 36 maassa ympäri maailmaa. Vuonna 2004 konsernin liikevaihto oli 2,1 miljardia euroa ja työntekijöiden lukumäärä Emoyhtiö Huhtamäki Oyj:n pääkonttori sijaitsee Espoossa ja sen osakkeet on noteerattu Helsingin Pörssissä. Huhtamäki Oyj
2 OSAVUOSIKATSAUS Liiketoiminta kehittyi myönteisesti, toisen vaiheen uudelleenjärjestelyt käynnistettiin Toisen vuosineljänneksen tulosyhteenveto (vertailu vuoden 2004 vastaavaan jaksoon) Liikevaihto 594 milj. euroa (+ 7 %) Toiminnallinen liikevoitto* 49 milj. euroa, raportoitu - 34 milj. euroa (46 milj. euroa) Raportoitu osakekohtainen tulos (EPS) - 45 senttiä (30 senttiä) Vapaa kassavirta vahvistui 19 milj. euroon (14 milj. euroa) Liiketoiminnan tulosten vahvistuminen oli Euroopassa pääosin kustannuslähtöistä ja Amerikassa sekä Aasia-Oseania-Afrikassa myyntiin perustuvaa Tuotannon uudelleenjärjestelyjen ensi vaihe hyvässä vauhdissa, mittavampi toinen vaihe julkistettiin vuoden puolivälissä Ensimmäisen puolen vuoden liikevaihto oli miljoonaa euroa (+5 %) ja konsernin toiminnallinen liikevoitto ilman kertaluontoisia eriä oli 82 miljoonaa euroa (-1%). Osakekohtainen tulos oli 25 senttiä (54 senttiä) Avainluvut Q2 Q2 H1 H1 milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2004 Liikevaihto Liikevoitto (EBIT) - toiminnallinen* Liikevoitto % 8,2 8,3-7,4 7,9-7,1 Liikevoitto - raportoitu EPS - raportoitu -0,45 0, ,25 0, ,52 Kausiluontoisen myynnin kannalta tärkeä toinen vuosineljännes heijasti konsernin liiketoiminnan myönteistä kehitystä kautta linjan. Jakson aikana liikevaihto kasvoi 7 % ja oli 594 milj. euroa. Liikevaihtolukua kasvattivat hintojen ja myyntirakenteen muutokset (+ 4 %), volyymikasvu (+ 3 %) ja rakenteelliset muutokset (+ 1 %), kun taas valuuttakurssimuutosten vaikutukset alensivat sitä prosentin verran. Kasvu kiihtyi kaikilla alueilla ja oli vahvinta Amerikassa (14 %). Aasia-Oseania-Afrikan alueella kasvua oli 9 % ja Eurooppakin kääntyi kasvuun saavuttaen 3 prosentin liikevaihdon lisäyksen. Raaka-ainehintojen nousu tasaantui, mutta taso säilyi poikkeuksellisen korkeana koko vuosineljänneksen ajan. Konsernin toiminnallinen liikevoitto (EBIT) parani 6 % ja oli 49 milj. euroa, mikä vastaa 8,2 prosentin liikevoittomarginaalia (8,3 %). Parannus aiheutui pääosin kustannussäästöistä Euroopassa ja myynnin kehityksestä Amerikassa sekä Aasia-Oseania-Afrikan alueella. Ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto kasvoi 5 % ja oli milj. euroa. Toiminnallinen liikevoitto aleni prosentin ja oli 82 milj. euroa, 7,4 % liikevaihdosta (7,9 %). Toiminnan uudelleenjärjestelyjen ensi vaihe on edennyt suunnitellusti. Vaikutuksiltaan mittavampi toinen vaihe julkistettiin vuoden puolivälissä. Toiminnalliset tulosluvut eivät sisällä 50 milj. euron uudelleenjärjestelykuluja eivätkä 33 milj. euron suuruista liikearvon alaskirjausta, jotka molemmat rasittavat toisen vuosineljänneksen tulosta. * Toiminnallinen liikevoitto ei sisällä 50 milj. euron uudelleenjärjestelykuluja eikä 33 milj. euron suuruista liikearvon alaskirjausta, jotka molemmat kirjattiin toisella vuosineljänneksellä. Uudelleenjärjestelykuluja kirjattiin 46 milj. euroa vuoden 2004 viimeiselle neljännekselle.
3 Liiketoimintakatsaus Eurooppa Euroopassa liikevaihto kasvoi toisella neljänneksellä 3 % ja oli 316 milj. euroa. Lukua vahvistivat hintojen ja myynnin rakenteen muutokset. Myynnin volyymi oli käytännössä ennallaan. Myynti vahvistui ennen muuta tarjoilupakkausten ja kalvojen osalta. Kuluttajapakkausten kysyntä oli edelleen vaimeaa. Alueen toiminnallinen liikevoitto parani 7 % ja oli 25 milj. euroa, 7,8 % liikevaihdosta (7,5 %). Myönteinen kehitys heijasti lähinnä kustannussäästöjä, jotka ovat aiempien ja meneillään olevien uudelleenjärjestelytoimien tulosta. Raportoitu liikevoitto sisältää 50 milj. euron uudelleenjärjestelykulun, joka kirjattiin toisella neljänneksellä ja liittyy Euroopassa toteutettaviin tehtaiden sulkemisiin ja muihin tuotannon uudelleenjärjestelyihin. Ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto kasvoi prosentin ja oli 598 milj. euroa. Alueen toiminnallinen liikevoitto parani 2 % ja oli 42 milj. euroa, 7,0 % liikevaihdosta (ennallaan). Liukuvana 12 kk:n keskiarvona laskettu sidotun pääoman tuotto (RONA) ilman kertaluontoisia eriä oli 8,8 % (9,3 %). Amerikka Pohjois- ja Etelä-Amerikan liikevaihto kasvoi toisella neljänneksellä 14 % ja oli 188 milj. euroa. Lukua kasvattivat myyntihintojen ja -rakenteen muutos (+ 10 %) ja volyymikasvun jatkuminen (+ 8 %), mutta valuuttakurssimuutokset alensivat sitä 4 %. Kasvu painottui tarjoilupakkauksiin, erityisesti pikaruokailutuotteisiin ja vähittäiskaupan kerta-astioihin. Myös Etelä-Amerikan myynti vahvistui huomattavasti. Alueen toiminnallinen liikevoitto parani 8 % ja oli 14 milj. euroa, 7,2 % liikevaihdosta (7,6 %). Myynnin kasvua heijastavaa tulosparannusta jarruttivat Pohjois-Amerikan muovipakkaustuotannon ongelmat sekä kohonneet jakelukustannukset. Raportoitu liikevoitto sisältää jakson aikana tehdyn 31 milj. euron liikearvon alaskirjauksen, joka kohdentuu pääosin Pohjois-Amerikan toimintoihin. Ensi vuosipuoliskolla alueen liikevaihto kasvoi 12 % ja oli 335 milj. euroa. Toiminnallinen liikevoitto oli 18 milj. euroa, 4% alle edellisvuotisen ja 5,3 % (6,2%) liikevaihdosta. Liukuvana 12 kk:n keskiarvona laskettu sidotun pääoman tuotto (RONA) ilman kertaluontoisia eriä oli 5,0% (3,9 %). Aasia-Oseania-Afrikka Vaikka huomattava osa alueesta oli kausimyynnin osalta hiljaisessa vaiheessa, Aasia- Oseania-Afrikka alueen liikevaihto kasvoi toisella neljänneksellä 9 % ja oli 89 milj. euroa. Myyntiä vahvistivat volyymikasvu (+ 4 %), myyntihintojen ja -rakenteen muutokset (+ 4 %) sekä valuuttakurssimuutokset (+ 1 %). Kasvu oli ennen muuta peräisin Kaakkois-Aasian ja Intian joustopakkaustoiminnasta. Oseanian kovien pakkausten myynti ja liiketoiminta Etelä- Afrikassa kokonaisuudessaan menestyivät myös hyvin. Alueen toiminnallinen liikevoitto parani 30 % ja oli jaksolla 6 milj. euroa, 6,7 % liikevaihdosta (5,6 %). Parannus on lähinnä peräisin myynnin kasvusta. Raportoitu liikevoitto sisältää 1 milj. euron suuruisen liikearvon alaskirjauksen, joka kirjattiin jakson aikana ja liittyy Aasian toimintoihin. Alueen ensi vuosipuoliskon liikevaihto kasvoi 6 % ja oli 174 milj. euroa. Toiminnallinen liikevoitto parani 11 % ja oli 12 milj. euroa, 6,9 % liikevaihdosta (6,6 %). Liukuvana 12 kk:n keskiarvona laskettu sidotun pääoman tuotto (RONA) ilman kertaluontoisia eriä oli 8,7% (7,4 %).
4 Tuloskehitys Toiminnallinen liikevoitto ennen konsernieriä kasvoi toisella neljänneksellä 10 % ja oli 44 milj. euroa, 7,5 % liikevaihdosta (7,3 %). Konsernin tulojen ja jakamattomien kulujen erotuksena syntynyt nettotulo jäi alle viime vuoden vastaavan. Konsernin toiminnallinen liikevoitto vahvistui jaksolla 6 % ja oli 49 milj. euroa, 8,2 % liikevaihdosta (8,3 %). Konsernin raportoitu liiketulos (EBIT) oli - 34 milj. euroa (46 milj. euroa) ja se sisältää 50 milj. euron uudelleenjärjestelykulun ja 33 milj. euron liikearvon alaskirjauksen, jotka molemmat ajoittuvat tarkastelujaksolle. Nettorahoituskulut olivat jaksolla 9 milj. euroa, käytännössä viimevuotisella tasolla. Kauden tappioksi tuli 43 milj. euroa (vuonna 2004 voittoa 30 milj. euroa). Raportoitu tulos osaketta kohti oli - 45 senttiä (30 senttiä). Ensimmäisellä vuosipuoliskolla konsernin toiminnallinen liikevoitto aleni prosentin 82 milj. euroon, joka on 7,4 % liikevaihdosta (7,9 %). Raportoitu liiketulos oli - 1 milj. euroa (83 milj. euroa). Nettorahoituskulut olivat 17 milj. euroa, lähes sama kuin vuotta aiemmin. Tilikauden raportoiduksi tappioksi tuli 23 milj. euroa (voittoa 53 milj. euroa). Raportoitu tulos osaketta kohti oli - 25 senttiä (54 senttiä). Liikkeessä olevien osakkeiden keskimääräinen lukumäärä, jota on käytetty laskettaessa osakekohtaista tulosta, kohosi 98,3 miljoonaan (96,2 milj.) optio-ohjelmien perusteella liikkeeseen laskettujen uusien osakkeiden vaikutuksesta. Laskettuna 12 kk:n liukuvana keskiarvona, sijoitetun pääoman tuotto aleni 1,4 prosenttiin (9,0 %), mikä johtuu vuosina 2004 ja 2005 kirjatuista uudelleenjärjestelykuluista ja liikearvon alaskirjauksesta. Vastaavasti oman pääoman tuotto kääntyi negatiiviseksi ollen - 2,9 % (10,9%). Tase ja kassavirta Konsernin nettovelka, 748 milj. euroa, oli kesäkuun lopussa 2% alempi kuin viime vuonna. Velkaantumisaste (gearing) oli 97 %, sama kuin vuosi sitten. Kertomusvuoden heikon ensimmäisen neljänneksen jälkeen vapaa kassavirta vahvistui toisella vuosineljänneksellä 19 milj. eurooon (14 milj. euroa). Ensimmäisellä vuosipuoliskolla se oli 29 milj. euroa (53 milj. euroa). Investoinnit olivat toisella neljänneksellä 16 milj. euroa (18 milj. euroa) ja 31 milj. euroa (32 milj. euroa) ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Henkilöstö Huhtamäki-konsernin palveluksessa oli kesäkuun lopussa (15.914) työntekijää. Yhtiön johto Clay Dunn nimitettiin Amerikan alueen johtajaksi ja johtokunnan jäseneksi 1. kesäkuuta 2005 alkaen. Taina Erkkilä nimitettiin konsernin viestintäjohtajaksi 1. kesäkuuta 2005 alkaen. Kia Aejmelaeus nimitettiin sijoittajasuhdepäälliköksi 15. huhtikuuta lähtien. Tuotannon uudelleenjärjestelyohjelma Huhtamäki jatkaa tuotantonsa uudelleenjärjestelyä. Ohjelman tavoitteena on yhtiön tuotantorakenteen maailmanlaajuinen optimointi kustannustehokkuuden parantamiseksi ja tulevaisuuden kasvun perustaksi. Kokonaisuudessaan ohjelma tavoittelee arviolta 40 miljoonan vuotuista kustannussäästötasoa vuoden 2007 loppuun mennessä. Muutokset koskevat suoraan noin työntekijää, mutta nettovaikutus jää pienemmäksi, kun kapasiteettia lisätään muissa yksiköissä.
5 Ohjelman ensimmäinen vaihe käynnistyi joulukuussa Sen tuloksena saavutetaan 10 milj. euron vuotuiset kustannussäästöt vuodesta 2006 eteenpäin ja 300 henkilön vähennys toimien kohteina olevissa yksiköissä. Vuoden 2004 viimeiselle neljännekselle kirjattiin 46 miljoonaa euroa uudelleenjärjestelykuluja. Suunnitelmien mukaisesti kaksi kolmasosaa henkilöstövähennyksistä oli toteutunut kesäkuun loppuun mennessä. Uudelleenjärjestelyjen toinen vaihe julkistettiin vuoden puolivälissä. Sen tuottamat kustannussäästöt ovat vuositasolla arviolta 30 milj. euroa, ja ohjelma johtaa noin 700 henkilön vähennykseen ao. yksiköissä. Uudelleenjärjestelykuluja arvioidaan syntyvän n. 80 milj. euroa, joista valtaosa kirjataan vuoden 2005 aikana. Toiselle vuosineljännekselle kirjattiin 50 milj. euron kulut. Lisäksi tehtiin 33 milj. suuruinen liikearvon alaskirjaus, joka pääosin liittyy Pohjois- Amerikan toimintoihin. Jo ilmoitettujen kahden tehtaan lisäksi uudelleenjärjestelyohjelman puitteissa tullaan sulkemaan enintään neljä muuta yksikköä vuoden 2007 loppuun mennessä. Osakkeet ja osakkeenomistajat Ensimmäisellä vuosipuoliskolla Helsingin Pörssissä vaihdettiin 41,8 milj. Huhtamäen osaketta, arvoltaan yhteensä 511,5 milj. euroa, mikä vastaa 4,1 milj. euron päivävaihtoa. Jaksolla osakkeen ylin kurssi oli 14,00 euroa ja alin 11,37 euroa. Päätöskurssi oli 13,96 euroa, jolla mitaten yhtön osakkeiden markkina-arvo oli milj. euroa. Jakson aikana Huhtamäen osakkeen kurssi kohosi lähes 18 % ja ylitti HEX-portfolioindeksin kehityksen 4 prosenttiyksikköä. Osakkeiden kokonaismäärä oli , mikä sisältää yhtiön omistuksessa olevat omaa osaketta. Yhtiön osakepääoma oli ,80 euroa. Kesäkuun lopussa yhtiöllä oli rekisteröityä osakkeenomistajaa. Ulkomaalaiset omistivat yhtiöstä 20,8 %. Näkymät vuodelle 2005 Loppuvuoden näkymät ovat pysyneet ennallaan, ja koko vuoden toiminnallisen tuloksen odotetaan paranevan jonkin verran. Toiminnan uudelleenjärjestelyjen toisen vaiheen kustannukset rasittavat koko tilivuoden tulosta. Vielä kirjaamattomista noin 30 milj. euron uudelleenjärjestelykuluista yli puolet ajoittuu vuoden jälkipuoliskolle. Investointien kokonaismääräksi vuositasolla arvioidaan 120 milj. euroa. Nopeasti vaihtelevat raakaainehinnat saattavat aiheuttaa katteissa näkyviä kustannuspaineita. Keskeinen tavoite on pitää toiminnan uudelleenjärjestelyohjelma aikataulussaan liiketoiminnan myönteistä kehitystä haittaamatta. Tätä osavuosikatsausta ei ole tilintarkastettu. Se on laadittu noudattaen IAS 34 -standardia (Osavuosikatsaukset). Raportin taulukot sisältävät tuloslaskelman, taseen, rahoituslaskelman ja laskelman konsernin oman pääoman muutoksista. Espoossa Huhtamäki Oyj Hallitus Osavuosikatsaus ajalta julkistetaan
6 MUUTOKSET LAATIMISPERIAATTEISSA Konserni on alkaen ottanut käyttöön seuraavat IFRS:n standardit ja tulkinnat, joiden katsotaan koskevan Huhtamäkeä: - IFRS 2 Osakeperusteiset maksut - IFRS 4 Vakuutussopimukset - IFRS 5 Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät ja lopetetut toiminnot - Tarkistettu IAS 19 Työsuhde-etuudet Lisäksi on ryhdytty noudattamaan seuraavia tulkintoja: - IFRIC 1 Muutokset sovittuihin palkkioihin, uudelleenjärjestelyt ja muut vastaavat velvoitteet - IFRIC 4 Sopimukseen sisältyvän leasingin todentaminen IASB:n peruttua IFRS 3 Emissio-oikeudet tulkinnan kesäkuussa 2005 Huhtamäki on arvostanut ja kirjannut sekä myönnetyt hiilidioksidipäästöoikeuskiintiöt että niihin liittyvän palautusvelvoitteen päästöoikeuksien hankintahetken käypään arvoon. Kirjausperiaatteita muutettiin takautuvasti. Tällä oikaisulla ei ole merkittävää vaikutusta Q1-tulokseen. Käyttöönotetuilla uusilla standardeilla ei ole ollut merkittävää tulosvaikutusta. Vuoden 2004 tuloslaskelmaan ja omaan pääomaan on tehty 0,8 milj. euron korjaus, joka johtuu IFRS 2 Osakeperusteiset maksut -standardin käyttöönotosta. Tuloslaskelma H1 H1 Muutos Q2 Q2 Muutos milj. euroa % % Liikevaihto 1.106, ,8 5,2% 2.092,3 593,7 555,5 6,9% Käyttökate 81,2 135,7-40,2% 235,2 23,3 72,2-67,7% Liikevoitto -0,7 83,2-100,8% 101,3-34,1 45,9-174,3% % liikevaihdosta -0,1% 7,9% - 4,8% -5,7% 8,3% - Rahoituskulut, netto -17,2-17,0-1,2% -36,6-8,7-8,9 2,2% Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta 0,2 0,2-0,8 0,1 0,1 - Voitto ennen veroja -17,7 66,4-126,7% 65,5-42,7 37,1-215,1% Verot -5,5-13,3 58,6% -13,1-0,5-7,3 93,2% Tilikauden voitto -23,2 53,1-143,7% 52,4-43,2 29,8-245,0% Jakautuminen: Emoyhtiön omistajille -24,3 52,0-146,7% 50,4-43,8 29,2-250,0% Vähemmistölle 1,1 1,1-2,0 0,6 0, ,2 53,1-143,7% 52,4-43,2 29,8-245,0% Voitto osaketta kohti (EUR) -0,25 0,54-146,3% 0,52-0,45 0,30-250,0% Voitto osaketta kohti (EUR) - laimennettu -0,24 0,54-146,3% 0,52-0,44 0,30-250,0% Alueet Liikevaihto H1 H1 Muutos Q2 Q2 Muutos milj. euroa % % Eurooppa 598,0 589,6 1,4% 1.151,5 316,1 307,9 2,7% Amerikka 335,2 298,9 12,1% 608,7 188,2 165,4 13,8% Aasia, Oseania, Afrikka 173,6 163,3 6,3% 332,1 89,4 82,2 8,8% Yhteensä 1.106, ,8 5,2% 2.092,3 593,7 555,5 6,9% Alueiden välinen myynti ei ole merkittävää. Liikevoitto H1 H1 Muutos Q2 Q2 Muutos milj. euroa % % Eurooppa -8,0 41,1-119,5% 40,1-25,3 23,2-209,1% % liikevaihdosta -1,3% 7,0% - 3,5% -8,0% 7,5% - Amerikka -13,5 18,5-173,0% 16,2-17,6 12,6-239,7% % liikevaihdosta -4,0% 6,2% - 2,7% -9,4% 7,6% - Aasia, Oseania, Afrikka 10,5 10,8-2,8% 19,6 4,6 4,5 2,2% % liikevaihdosta 6,0% 6,6% - 5,9% 5,1% 5,5% - Liikevoitto ennen konsernieriä -11,0 70,4-115,6% 75,9-38,3 40,3-195,0% % liikevaihdosta -1,0% 6,7% - 3,6% -6,5% 7,3% - Konserninetto 10,3 12,8-19,5% 25,4 4,2 5,6-25,0% Yhteensä -0,7 83,2-100,8% 101,3-34,1 45,9-174,3% % liikevaihdosta -0,1% 7,9% 4,8% -5,7% 8,3%
7 Nettovarallisuus ja RONA % (12 kk. liukuva) Muutos milj. euroa % 2004 Eurooppa 790,9 801,6-1,3% 787,7 RONA-% ilman järjestelykuluja 8,8% - - 8,6% RONA-% raportoitu -1,2% 9,3% - 5,0% Amerikka 573,7 595,8-3,7% 538,8 RONA-% ilman järjestelykuluja 5,0% - - 5,1% RONA-% raportoitu -2,7% 3,9% - 2,8% Aasia, Oseania, Afrikka 286,8 279,3 2,7% 278,2 RONA-% ilman järjestelykuluja 8,7% - - 8,4% RONA-% raportoitu 6,7% 7,4% - 7,0% Liiketoiminta-alueet Liikevaihto H1 H1 Muutos Q2 Q2 Muutos milj. euroa % % Consumer Goods 738,2 705,1 4,7% 1.387,9 383,4 360,0 6,5% Foodservice 368,6 346,7 6,3% 704,4 210,3 195,5 7,6% Yhteensä 1.106, ,8 5,2% 2.092,3 593,7 555,5 6,9% Alueiden välinen myynti ei ole merkittävää. Liikevoitto H1 H1 Muutos Q2 Q2 Muutos milj. euroa % % Consumer Goods -7,9 47,3-116,7% 50,7-31,5 26,2-220,2% % liikevaihdosta -1,1% 6,7% - 3,7% -8,2% 7,3% - Foodservice -3,1 23,1-113,4% 25,2-6,8 14,1-148,2% % liikevaihdosta -0,8% 6,7% - 3,6% -3,2% 7,2% - Liikevoitto ennen konsernieriä -11,0 70,4-115,6% 75,9-38,4 40,3-195,3% % liikevaihdosta -1,0% 6,7% - 3,6% -6,5% 7,3% - Konserninetto 10,3 12,8-19,5% 25,4 4,2 5,6-25,0% Yhteensä -0,7 83,2-100,8% 101,3-34,1 45,9-174,3% % liikevaihdosta -0,1% 7,9% 4,8% -5,7% 8,3%
8 Tase milj. euroa 2005 % 2004 % 2004 % VASTAAVAA Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 550,3 24,1% 591,0 24,6% 575,4 25,8% Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 818,9 35,9% 863,2 35,9% 816,7 36,6% Sijoitukset 3,8 0,2% 3,4 0,1% 3,3 0,1% Pitkäaikaiset rahoitussaamiset 4,2 0,2% 22,3 0,9% 20,0 0,9% Laskennalliset verosaamiset 17,4 0,8% 82,6 3,4% 21,8 1,0% Muut saamiset 77,2 3,4% 80,9 3,4% 74,7 3,3% 1.471,8 64,6% 1.643,4 68,3% 1.511,9 67,8% Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 324,5 14,2% 292,6 12,2% 289,8 13,0% Lyhytaikaiset rahoitussaamiset 19,4 0,9% 12,3 0,5% 15,5 0,7% Tuloverosaamiset 10,0 0,4% 20,0 0,8% 24,2 1,1% Myyntisaamiset ja muut saamiset 417,0 18,3% 400,5 16,7% 361,4 16,2% Rahat ja pankkisaamiset 35,8 1,6% 36,6 1,5% 28,6 1,3% 806,7 35,4% 762,0 31,7% 719,5 32,2% Vastaavaa yhteensä 2.278,5 100,0% 2.405,4 100,0% 2.231,5 100,0% VASTATTAVAA Oma pääoma 755,2 33,1% 784,5 32,6% 781,8 35,0% Vähemmistöosuus 17,1 0,8% 14,6 0,6% 14,7 0,7% 772,3 33,9% 799,1 33,2% 796,5 35,7% Pitkäaikaiset velat Pitkäaikaiset rahoitusvelat 412,1 18,1% 411,9 17,1% 370,7 16,6% Laskennalliset verovelat 40,5 1,8% 111,7 4,6% 42,2 1,9% Varaukset 78,1 3,4% 86,0 3,7% 84,7 3,8% Muut pitkäaikaiset velat 137,7 6,0% 142,7 5,9% 131,4 5,9% 668,4 29,3% 752,3 31,3% 629,0 28,2% Lyhytaikaiset velat Lyhytaikaiset rahoitusvelat 395,3 17,3% 424,6 17,6% 392,6 17,6% Varaukset 34,3 1,5% 11,0 0,5% 24,0 1,1% Tuloverovelat 18,3 0,8% 37,4 1,6% 35,2 1,6% Muut lyhytaikaiset velat 389,9 17,1% 381,0 15,8% 354,2 15,9% 837,8 36,8% 854,0 35,5% 806,0 36,1% Vastattavaa yhteensä 2.278,5 100,0% 2.405,4 100,0% 2.231,5 100,0% Muutos Muutos 2005 % % Nettovelka 747,9-2,3% 765,3 699,1 7,0% Velkaantumisaste (Gearing) 0,97 0,96 0,88
9 Rahavirtalaskelma H1 H1 Q2 Q2 milj. euroa Tilikauden voitto * -23,2 53,1 52,4-43,2 29,9 Oikaisuerät * 143,4 77,8 184,9 112,8 39,4 Vaihto-omaisuuden muutos * -15,5-20,4-28,4 6,6 2,1 Korottomien saamisten muutos * -56,0-42,2-8,8-66,1-41,3 Korottomien velkojen muutos * 35,2 46,6 24,3 40,3 19,0 Saadut osingot * - 0,4 0,9-0,3 Saadut korot * 1,7 2,6 4,6 0,8 1,7 Maksetut korot * -19,6-19,9-40,7-8,5-8,5 Muut rahoituserät * 0,2-0,8-2,2 0,3-0,8 Maksetut verot * -12,3-12,6-20,4-8,5-9,5 LIIKETOIMINNAN NETTORAHAVIRTA 53,9 84,6 166,6 34,5 32,2 Investoinnit käyttöomaisuuteen * -30,5-32,2-94,0-15,9-18,1 Muiden pitkäaikaisten sijoitusten myynti * -0,1-0,1-0,1 - Käyttöomaisuuden myyntitulot * 5,8 0,6 4,0 0,5 0,2 Pitkäaikaisten rahoitussaamisten muutos 15,8 2,2 4,5 15,9 2,4 Lyhytaikaisten rahoitussaamisten muutos -3,5-5,8-9,4-14,0-5,9 INVESTOINTIEN NETTORAHAVIRTA -12,5-35,2-94,7-13,6-21,5 Pitkäaikaisten lainojen nostot 361,3 108,2 239,4 141,9 0,2 Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut -328,4-35,7-204,4-115,7-7,0 Lyhytaikaisten lainojen nostot 1.127,7 799, ,8 524,9 428,2 Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut ,1-877, ,9-537,7-432,0 Maksetut osingot -37,4-36,5-36,5-37,4-36,5 Osakepääoman korotus optioiden käytöstä 1,7 4,3 17,4 1,7 4,3 RAHOITUKSEN NETTORAHAVIRTA -34,2-36,8-67,3-22,3-43,0 RAHAVAROJEN MUUTOS 7,2 11,9 3,9-1,5-33,0 Rahavirrasta johtuva 7,2 12,6 4,6-1,4-32,3 Valuuttakurssivaikutus - -0,7-0,7-0,1-0,7 Rahavarat tilikauden alussa 28,6 24,7 24,7 37,3 69,6 Rahavarat tilikauden lopussa 35,8 36,6 28,6 35,8 36,6 Vapaa kassavirta (sisältää tähdellä * merkityt erät) 29,1 53,0 76,7 19,0 14,3
10 Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista milj. euroa Omat osakkeet Muunto-erot Osakepääoma Ylikurssirahasto Emoyhtiön omistajille Arvon- Kertyneet muutos- rahastot voittovarat Yhteensä Vähemmistöosuus Oma pääoma yhteensä OMA PÄÄOMA ,2 85,4-46,5-110,3-7,7 490,1 755,2 14,8 770,0 Rahavirran suojaukset Omaan pääomaan jaksotettu suojaustulos -2,0-2,0-2,0 Tuloslaskelmaan siirretty suojaustulos 4,5 4,5 4,5 Käyttöomaisuuden hankintamenoon siirretty suojaustulos 0,2 0,2 0,2 Muuntoerot 7,2 7,2 0,3 7,5 Omaan pääomaan kirjatut verot -0,7-0,7-0,7 Muut muutokset 0,3 0,3 0,3 SUORAAN OMAAN PÄÄOMAAN KIRJATUT NETTOTUOTOT 7,2 2,0 0,3 9,5 0,3 9,8 Tilikauden voitto 52,0 52,0 1,1 53,1 KAUDELLE KIRJATUT TUOTOT JA KULUT YHTEENSÄ 7,2 2,0 52,3 61,5 1,4 62,9 Osingonjako -36,5-36,5-1,5-38,0 Osakepääoman korotus optioiden käytöstä 1,0 1,5 1,7 4,2 4,2 OMA PÄÄOMA ,2 86,9-46,5-103,1-3,9 505,9 784,4 14,6 799,1 OMA PÄÄOMA ,5 95,4-46,5-119,7-2,9 504,0 781,8 14,7 796,5 Rahavirran suojaukset Omaan pääomaan jaksotettu suojaustulos -4,6-4,6-4,6 Tuloslaskelmaan siirretty suojaustulos 2,9 2,9 2,9 Muuntoerot 34,4 34,4 1,3 35,7 Omaan pääomaan kirjatut verot -0,1-0,1-0,1 Muut muutokset 0,7 0,7 0,7 SUORAAN OMAAN PÄÄOMAAN KIRJATUT NETTOTUOTOT 34,4-1,8 0,7 33,3 1,3 34,7 Tilikauden voitto -24,3-24,3 1,1-23,2 KAUDELLE KIRJATUT TUOTOT JA KULUT YHTEENSÄ 34,4-1,8-23,5 9,1 2,4 11,5 Osingonjako -37,4-37,4-37,4 Osakepääoman korotus optioiden käytöstä 0,4 0,4 0,9 1,7 1,7 OMA PÄÄOMA ,9 95,8-46,5-85,3-3,8 443,1 755,2 17,1 772,3 Muita tietoja H1 H1 Muutos milj. euroa % 2004 Oma pääoma osaketta kohti (EUR) 7,67 8,13-4,1% 7,95 ROE, % -2,9 10,9-6,7 ROI, % 1,4 9,0-6,7 Investoinnit 30,5 32,2-5,3% 94,0 Henkilöstö ,3% Voitto ennen vähemmistöosuutta ja veroja -18,6 82,3-122,6% 66,3 (12kk liukuva) Poistot 47,5 50,0-5,0% 129,4 Poistot aineettomista hyödykkeistä 34,4 2, ,7% 4,5
11 Vastuut milj. euroa Konserni Emo Konserni Emo Konserni Emo Kiinnitykset 15,1 14,6 17,1 16,3 15,5 14,9 Takaukset Tytäryhtiöiden puolesta - 115,9-114,9-111,3 Muiden puolesta 8,1 8,1 8,9 8,9 7,7 7,7 Leasing-vastuut 76,6 0,3 61,6 0,5 66,6 0,4 Vastuut johdannaissopimuksista milj. euroa Konserni Konserni Konserni Valuuttatermiinit, transaktioriskin suojaus Valuuttatermiinit, translaatioriskin suojaus Valuuttaswapit, rahoituksen suojaus Valuuttaoptiot 2-6 Koronvaihtosopimukset Sähkösuojat Seuraavia kursseja on käytetty valuuttojen muuttamisessa euroiksi: Q2/05 Q2/04 Tuloslaskema, keskikurssi: GBP 1 = 1,458 1,481 INR 1 = 0,018 0,018 AUD 1 = 0,601 0,601 USD 1 = 0,778 0,818 Q2/05 Q2/04 Tase, kuukauden lopun kurssi GBP 1 = 1,483 1,491 INR 1 = 0,019 0,018 AUD 1 = 0,630 0,570 USD 1 = 0,827 0,823 Huhtamäki Oyj Länsituulentie 7, Espoo Tel Fax
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.2005 30.9.2005 Huhtamäki-konserni on johtava kuluttajapakkausten valmistaja, jonka liikevaihto oli yli 2 miljardia euroa vuonna 2004. Kuluttajatuote- ja tarjoilupakkausmarkkinoita palvelee
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.2006 30.9.2006 Huhtamäki-konserni on johtava kuluttajapakkausten valmistaja, jonka liikevaihto ylitti 2,2 miljardia euroa vuonna 2005. Kuluttajatuote- ja tarjoilupakkausmarkkinoita
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.2004 30.9.2004 TULOSPARANNUS JATKUI MUTTA MUOVIN HINTAKEHITYS HEIKENTÄÄ LÄHIAJAN NÄKYMIÄ Kuluttajapakkauksia maailmanlaajuisesti valmistavan Huhtamäen liikevaihto kääntyi vuoden 2004
Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu
Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.2004 30.6.2004 VOLYYMIKASVU JA TULOSPARANNUS JATKUIVAT TOISELLA VUOSINELJÄNNEKSELLÄ Kuluttajapakkauksia maailmanlaajuisesti valmistavan Huhtamäen myyntivolyymin kasvu ja tulosparannus
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.2005 31.3.2005 ENSIMMÄINEN VUOSINELJÄNNES AIEMPIEN ARVIOIDEN MUKAINEN + Amerikan vahva kasvu jatkui + Euroopan kovien pakkausten tuotanto tehostumassa aiemman ja käynnissä olevan kustannusten
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.2004 31.3.2004 TULOSPARANNUSTA ENSIMMÄISELLÄ VUOSINELJÄNNEKSELLÄ Kuluttajapakkauksiin maailmanlaajuisesti erikoistunut Huhtamäki menestyi vuoden 2004 ensimmäisellä neljänneksellä odotusten
KONSERNIN TUNNUSLUVUT
KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN
WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4
Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %
1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008
1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS
Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista
1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008
1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.
Q Puolivuosikatsaus
Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden
Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -
2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0
Puolivuosikatsaus
Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2003
Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2003 MYÖNTEINEN VOLYYMIKEHITYS JATKUI, KATTEET VIELÄ AHTAALLA Kuluttajapakkauksiin erikoistuneen Huhtamäen myyntivolyymin kehitys jatkui myönteisenä vuoden 2003 toisella neljänneksellä.
Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6
2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.
* Oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0
AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa
AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009
1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015
Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5
1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008
1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0
Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0
Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta
AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015
Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,
AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0
1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut
1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %
Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6
TILINPÄÄTÖSTIETOJA 2003
TILINPÄÄTÖSTIETOJA 2003 HEIKKO DOLLARI PEITTI VAHVAN VOLYYMIKEHITYKSEN - POHJOIS-AMERIKKA JA KERTAKULUT PAINOIVAT TULOSTA Huhtamäen hyvä volyymikasvu jatkui vuoden 2003 viimeisellä neljänneksellä. Myynnin
AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design
MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4
PUOLIVUOSIKATSAUS
PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0
Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.
1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4
Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %
1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %
* oikaistu kertaluonteisilla erillä
Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3
Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013
Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3
Q Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
TILINPÄÄTÖSTIETOJA 2004
TILINPÄÄTÖSTIETOJA 2004 Huhtamäki aloitti vuoden 2004 varovaisen optimistisissa merkeissä. Ensimmäinen vuosipuolisko sujui odotusten mukaisesti, ja vakaa myyntivolyymin kasvu jatkui läpi vuoden. Valuuttakurssimuunnokset
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.2006 31.3.2006 Huhtamäki-konserni on johtava kuluttajapakkausten valmistaja, jonka liikevaihto ylitti 2,2 miljardia euroa vuonna 2005. Kuluttajatuote- ja tarjoilupakkausmarkkinoita
Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010
Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1.- 30.6.2007 Huhtamäki-konserni on johtava kuluttajapakkausten valmistaja, jonka liikevaihto oli 2,3 miljardia euroa vuonna 2006. Kuluttajatuote- ja tarjoilupakkausmarkkinoita palvelee
LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA
1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk
Suomen Posti konsernin tunnusluvut
n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %
Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja
VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA
VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset
STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite
Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset
Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa
Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto
Tokmanni-konsernin IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardin mukaiset oikaistut vertailutiedot vuodelta 2018
IFRS 16 VUOKRASOPIMUKSET -STANDARDIN KÄYTTÖÖNOTTO TOKMANNISSA 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset -standardi käsittelee vuokrasopimusten määritelmää, kirjaamista, arvostamista sekä vuokrasopimuksista
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen
United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3
Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.
GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset
ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS
Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010
TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016
LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,
Osavuosikatsaus
Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2003 Kuluttajapakkauksiin erikoistuneen Huhtamäen myynti saavutti vuoden 2003 ensimmäisen neljänneksen haastavassa markkinatilanteessa kahden prosentin kasvun (kiintein valuuttakurssein).
Kuluttajapakkauksiin erikoistuneen Huhtamäen vuoden 2002 ensimmäinen
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2002 Kuluttajapakkauksiin erikoistuneen Huhtamäen vuoden 2002 ensimmäinen neljännes sujui vahvistuvien katteiden ja voimakkaan tulosparannuksen merkeissä, kun sitä verrataan
Tilinpäätöstiedote
Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon
Oikaisut IFRS Julkaistu
:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa taulukoissa. jen laskelmien tiedot ja tilikauden 2017 raportoitujen
KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT
Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta
YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00
YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2010 5.11.2010 KLO 10:00 - Liikevaihto 22,8 miljoonaa euroa (17,1 milj. euroa) - Liikevoitto 634 tuhatta euroa (liiketappio 458 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/2004 4-6/2003 1-6/2004 1-6/2003 2003 Liikevaihto 729,9 671,9 1 447,2 1 371,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 17,2 3,8 23,6
Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2
Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset
OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN
Proha Oyj Pörssitiedote 11.8.2005 klo 09.15 OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. -31.3.2005 TIETOIHIN Proha Oyj julkaisee ensimmäisen
Tase, konserni, milj. euroa
Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/2004 10-12/2003 2004 2003 Liikevaihto 391,0 683,8 2 533,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 9,3 6,7 89,5 28,0 Kulut -353,0-625,6-2
Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS
Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3
Q1/2018 Q1/2017 Q4/2017
Milj. euroa /2018 /20 Q4/20 20 Liikevaihto 572,4 566,9 547,1 2 232,6 Vertailukelpoinen käyttökate 66,7 79,4 63,1 290,4 Vertailukelpoinen käyttökateprosentti, % 11,7 14,0 11,5 13,0 Käyttökatteen vertailukelpoisuuteen
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/2004 7-9/2003 1-9/2004 1-9/2003 2003 Liikevaihto 695,2 683,0 2 142,4 2 054,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 57,6 11,7 80,2
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/2003 10-12/2002 2003 2002 Liikevaihto 683,8 637,4 2 738,2 2 612,3 Liiketoiminnan muut tuotot 6,7 1,8 28,1 13,2 Kulut -623,7-579,0-2
OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa
Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.
TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.
YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15
Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8
KONSERNIN TULOSLASKELMA
SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,
Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto
1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset
Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013
HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.
Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus
Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %
BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase
Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit
Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)
Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli
KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /
KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/2003 7-9/2002 1-9/2003 1-9/2002 2002 Liikevaihto 683,0 611,1 2 054,4 1 974,9 2 612,3 Osuus osakkuusyritysten tuloksista -1,2 0,1-1,1
Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot
Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot IFRS 15:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa
KONSERNITULOSLASKELMA
KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana
Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015
Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu