91900 LIMINKA toistakymmentä sivua, joten armahdan Sinua ja teen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "91900 LIMINKA toistakymmentä sivua, joten armahdan Sinua ja teen"

Transkriptio

1 1/10 Limingassa Joulun alla 2016 Hyvä ystävä! Vuosi lähestyy loppuaan, joten on taas perinteisen joulukirjeeni aika. Kuluneen vuoden muistelun avuksi otin käsittelyyn Facebook-päivitykseni ja yritin koko illan väsätä niistä näppärästi tarinaa. Näppärä oli hommasta kaukana, mutta aineistoa kyllä muisteloon on. Minulla nimittäin oli kova yritys varsinkin alkuvuodesta päivittäin pistää nettiin Hannu Luukinen oy kuva ja lyhyt teksti siitä mitä mehiläishoitaja Kuormatie 20 vuoden aikana touhuaa. Tekstiä olisi ilman kuviakin LIMINKA toistakymmentä sivua, joten armahdan Sinua ja teen koosteen (vaan eipä taida ihan lyhyt tästä kirjeestä siltikään tulla...) Tammikuussa on muistiinpanoja Pohjolan Mehiläishoitajien, eli johtamani paikallisyhdistyksen kokouksista ja jäsenkirjeen kirjoitteluista jne. Kevättalvi tahtoo mehiläishoidossa mennä yhdistysasioiden pyörittelyssä, vaikka oman firman tilinpäätös olisi paljon tärkeämpi. Jossain välissä pitäisi naputella kasaan uusia mehiläispesiä kesäksi jne. Tammikuun lopulla alkoi kesäkiireet, eli oli jo aamuisin pakko lähteä autolla liikenteeseen, kun ei enää töistä tullessa olisi ehtinyt sitä ehtinyt kotoa hakemaan. Tuo kesäkiire alkaa vuosi vuodelta aiemmin ja saapa nähdä montako päivää talvitaukoa tulee enää tälle talvelle. Tammikuun loppupäivät menivät reissatessa. Ensin olin pari päivää Helsingissä Baltian ja pohjoismaiden mehiläisseminaarissa ja jatkoin siitä suoraan Tampereelle mehiläishoitajien talvipäiville. Muuttokuormaa pakatessa käärin kravatteja rulliksi ja pakkasin niillä silinterihattujani. Loppujen lopuksi taisi käydä niin, että hatut loppuivat ensin kesken. Iso rintuus oli kyllä hattujakin. Itse muutosta lisää myöhemmin.

2 2/10 Helmikuussa sama meno jatkui. Tilinpäätökset mehiläishoitajain liitossa, yhdistyksissä, omassa yhtiössä ja osuuskunnassamme valmistuivat. Hiljalleen alettiin suunnittelemaan syksyn isoja tapahtumia... Vuoden ensimmäiset tarhakäynnit tehtiin myös helmikuulla. Muutama kuollut pesä tuli kierroksella vastaan. Pienillä ponnisteluilla edellisenä syksynä olisi ehkä nekin tappiot vältetty. Eihän se pesä oihunajavarastokin alkoi pienentyä merkittävästi. kein hyvin pärvuotta aiempi jättisato oli myyty. Hunajaa lähti jää, jos myrsky Ylläkselle, Rotuaarin ja Zeppelinin Life-kauppoivie katon pois... hin, Rokuan Health&Span ravintolaan ja myymälään sekä Oulun Ompelupaikkaan. Loput myin itse. Helmikuun lopulla oli taas pari junareissua. Ensin liiton johtokunnan kokous ja sitten mehiläisten terveysjuttuja Tällä tarhalla kosketteleva seminaari. sen sijaan on Mehiläiskokouksiin ja se- kaikki kunnossa minaareihin kuluu vähintään yksi kokonainen vuorokausi kuukaudessa ja lisäksi jokusia Pesävaaka ei häävejä lu- iltoja. Olen mukana luonnonvarakeskuksen kemia näyttänyt koko ke- kannattavuustutkimuksessa, jossa mm. lasketaan työtunteja. Varsinaisia työtunteja sänä. Hunajalla olisi pitänyt olla tuplahinta, olen muistanut merkata vuoden aikana ylös että työstä olisi saanut reilut viisisataa. Niiden lisäksi on parikymmentä vuorokautta erilaisia kokousmatkoasiallisen palkan. ja yms. joiden kustannuksia ei tarvi saada oman hunajan myynnillä katettua. Maaliskuu aloitettiin paikallisyhdistyksen kevätkokouksella ja seuraavalle viikolle piti ottaa taas palkkatyöstä vapaata mehiläishommien vuoksi. Istuimme eläinlääkärien kanssa videokokousta mehiläisten terveysasioiden tiimoilta. Maaliskuun puolivälissä alkoi kuulua viestejä ensimmäisistä lentoilmoista. Pesillä kävi pörinä.

3 3/10 Oulun yliopiston kemistit eli Valenssi, vanha ainejärjestöni, on oikeasti vanha. Viisikymppisjuhlia alettiin suunnittelemaan ja sain jälleen mieluisan kutsun vuosijuhlatoimikuntaan. Juhlat järjestetään joka viides vuosi ja tämä oli jo neljäs toimikunta, jossa olen mukana. Kertyy sitä siis ikää itsellekin! Maalis- ja huhtikuun vaihde oli taas mehiläisreissujen aikaa. Samassa hötäkässä piti kirjoittaa pääkirjoitusta Mehiläislehteen ja oman kiireensä toi asunnon vaihto. Muutin Huhtikuun alussa pois rivitaloasunnostani ja asustan nyt vuokralla sukulaistalossa edesmenneen Heikki Luukisen rakentamassa talossa Kuormatiellä. (Osoitteeni on Kuormatie 20 as. 1, LIMINKA). Muuton jälkeisenä kuukautena ehdin yhtenä viikonloppuna olla kotisalla, muuten meni aika reissatessa. Osa muuttokuormasta on nyt joulukuussa vieläkin purkamatta! Huhtikuussa minut valittiin Lions klubimme presidentiksi. Toisaalta tuntui, että hommaa on riittävästi ilman tuotakin pestiä, mutta Lions-periaate on, ettei luottamustehtävästä kieltäydytä. Mukavaa touhuahan se joka tapauksessa on. Huhtikuun 28. olin merkannut, että melkein sain viettää kuukauden ensimmäinen vapaan illan, mutta suunnitelmat muuttuivat viime hetkillä... Ei ihme että sitä purkamatonta muuttokuormaa on tosiaan vieläkin jäljellä. Vuoden alussa ostin itselleni modernin kännykän ja haaveilin, että käytän sitä muistilaitteena mehiläisasioissa. Toukokuulla totesin, että kyllä pitää olla paperinen vihko, ei sitä muuten pärjää. Toukokuun lopussa Pohjolan mehiläishoitajat toteutti monivuotisen haaveen ja kävimme mehiläisretkellä Sievissä ja Pihtiputaalla. Kesäkuun alussa tuli ensimmäinen vuosi omassa yhtiössä täyteen. Merkkipäivää juhlistettiin työn merkeissä. Kesäkuulla alkaa muistiinpanot harventua, kun ei enää ehdi kirjoittamaan. Samalla siirrytään palkkatyössä tuntia aiempaan työaikaan, että illalla ehtii olla tunnin verran enemmän mehiläishommissa. Ja kyllä sitä hommaa olikin: osuus kunnan hallituksen kokousta, mehiläishoitajain liiton nuorisotoimikuntaa, mehiläisten siirto mansikan pölytykseen jne.

4 4/10 Videokin tehtiin: Mehiläishoitajain Liiton nuorisopäivä pidettiin tänä vuonna Korkeasaaressa. Alamme innokkaimpien nuorten kanssa kertasimme mehiläistarhauksen perusteita, opiskelimme mehiläisalan tuotteita, tongimme mehiläispesää, harjoittelimme mehiläiskilpailuun ja lopuksi vierailimme eläintarhassa, jossa saimme valmistaa apinoille eväspaketit. Yhtenä iltana minulla oli mehiläishommissa apuna Irakista tullut turvapaikanhakija. Mielenkiintoista oli kuulla kuinka herhiläiset syö mehiläispesät kuoliaaksi ja kuivuudesta johtuva sadoton kausi on pidempi kuin talvi meillä. Siinä se mettisellä ura urkenee... Lähes puolet pesistä kävi tienaamassa pölytyshommissa. Osa pesistä teki mansikan harmaahomeentorjuntaa siten, että mehiläiset kantoivat kukkiin homesientä syövän sienen itiöitä, mutta suurin osa oli ihan tavallisessa pölytyksessä. Pelkkä pölytys saattaa tuplata mansikkasadon, mutta mehiläisten tekemällä harmaahomeen torjunnalla myytävän mansikanmäärä saattaa jopa kolminkertaistua! Juhannuksen aikaan mehiläisperien paino alkoi nousta, mutta jo viikkoa myöhemmin alkoi vaaka näyttää kevenemisen merkkejä. Heinäkuulla hunajaa ei pesiin tullut kuin yhdellä tarhalla. Nälkä heikensi pesiä ja pisti kaikki laajennussuunnitelmat pilalle. Päiväkirjamerkintä 10. heinäkuuta:...eilen oli Pohjolan Mehiläishoitajien Kesäpäivä. Seminaarissa opiskeltiin mm. hunajan laatu-

5 5/10 asioita ja tutustuttiin mehiläisalan keksintöihin. Päivän päätteeksi jouduttiin ihan käytännössä harjoittelemaan eläinlääkärillekin tärkeitä elvytystaitoja. Puolenkymmentä tarhuria (joukossa jokunen ammattitutkinnon suorittanutkin) sai yhteistyöllä ja reippaalla toiminnalla elvytettyä kuoleman kielissä olevan mehiläisemon. Valitettavasti loput kyseisellä tarhalla kasvamassa olleet emot olivat jo kuolleita. Läheiset pesät olivat ryöstäneet emopesien ruuat... Uusia mehiläisemoja tuli ulkomailta. Tarkoitus on jalostaa niistä säyseyttä omiin elikoihini. Kun kesä emonkasvatukset pääosin epäonnistuivat, tilasin vielä syksymmällä vielä kotimaisiakin emoja. Heinäkuulla piti sitten alkaa antaa haastatteluja huonosta hunajasadosta. YLE taisi haastatella kesän lopulla kaikkiaan kolme kertaa. Viimeisestä haastattelusta jäi mieleen kysymys eikö jo kannattaisi lopettaa koko homma?. Mutta eipä sitä kannattavuutta pelkästä hunajantuotannosta lasketa. Hunajaa paljon suurempi hyöty on mehiläisten tekemässä pölytystyössä, joka tänä vuonna onnistui kaikesta huolimatta erinomaisesti. Kesän ensimmäiset hunajat saa haukkaamalla suoraan kennosta palasen. Siinä on hunaja parhaimmillaan. Kennojen vahaa voi pureskella purkkana ja nielaistakin vaaratta.

6 6/10 YLEn lisäksi minun touhuja kuvattiin kahteen opetusfilmiin. Agrologiopiskelija Sirkku Kianto teki kesän aikana kaksi filmiä: kaikille hunajasta kiinnostuneille tehty "Kukasta pöytään" ja enemmän tarhaajille suunnattu "Laatuhunajan kriittiset kohdat". Videot valmistuivat marraskuussa ja ne voi katsoa Youtubessa. Tässä parhaan pesän painokäyrä. Koko talven paino laski kun pesää pidettiin lämpimänä sokeria syöden. Juhannusviikolla alettiin tienaamaan enemmän kuin syötiin, mutta sittenpä ei taas tullutkaan hunajaa. Hunajakukka alkoi kukkia ja siitä saatiin loppukiri. Suuri osa kerätystä hunajasta jäi kuitenkin pesän talvivarastoiksi. Tässä modernit linkit videoihin v=5wbrxqpiiyk v=uwoogmp_-bm Mehiläisten parveilusta ei tänä vuonna ollut paljon harmia. Yhdestäkään omasta pesästä ei parvia lähtenyt ja muidenkaan parvien perässä ei paljon tarvinnut seikkailla. Yksi parvi oli erityisen näppärä. Päiväkirjamerkintä 24. heinäkuuta: "Tulukaapa kattomaan ku meilä on uus koti" huuteli mettiset kun tulin kirkosta kotio. Parvi oli löytänyt raon, josta pääsi sisään torniin, johon oli kerätty likaisia ja muita epäkelpoja pesän osia. Illan päälle tornin ylin laatikko vaihdettiin puhtaaseen ja aamusella koko pesä lähtee johonkin näppärämpään paikkaan.

7 7/10 Heinäkuun lopulla alkoi sitten varsinainen sesonki, mutta siihen kohti otettu kesäloma ei tietenkään ihan osunut kohdalleen, joten viimeinen lomaa edeltävä viikko tehtiin kahta vuoroa putkeen. Kova työ oli huolehtia osuuskuntamme sokerikuorman toimittaminen mehiläistarhaajille ja sen jälkeen alkoi hunajan linkoukset. Määrällisestihän hunajaa ei ollut paljon, mutta se Sokerilientä tehtiin taei sinänsä keventänyt työmäärää. Osuuskunvallisesta taloussokenalla ei ollut vara palkata työntekijöitä, rista. Myyty liuos jaetjoten aika paljon piti tehdä taas talkoitiin tarhureille minun ta. Nelisen tonnia sokeria liuotettiin mesisulla maakuntaa kierhiläisten talviruuaksi ja lingottiinpa täen. sitä joku sata kiloa hunajaakin. Syyskuussa reissutyö lisääntyi entisestään, kun aloitin toimikauteni kirkkohallituksen työryhmässä, jossa edustan Jyväskylän pohjoispuo lista Suomea ja kehitämme kirkonkirjojen digitalisaatiota ja kirkkoherranvirastojen toimintaa eteenpäin. Kokousreissut Helsinkiin on kivoja, varsinkin kun Mehiläishoitajain liiton toimisto on ihan kirkkohallituksen konttorin vieressä ja voin kipaista aina sen kautta kun riennän junalta kokouspäivää viettämään. Tänään tuli sitten kirkkohallituksen täysistunnon pöytäkirja, jolla ilmoitettiin, että olen jäsenenä kirkkohallituksen arkistotoimen neuvottelukunnassa seuraavat kaksi vuotta. Että riittää sitä tointa palkkatyönkin saralla! Niukasta hunajasadosta ei paljon myytäväksi ole, mutta kävin silti syyskuussa eräillä pienillä markkinoilla hunajaa myymässä. Pari-kolme kertaa olen ollut samoilla markkinoilla edellisvuosina ja mukava oli kun ostajat tuli nyt kyselemään, että "onhan tämä sitä LUUKISEN HUNAJAA, kun me aina täältä markkinoilta käydään vaan sitä ostamassa." Hunajani on kuulemma kaikkein parasta.

8 8/10 Lokakuulla oli sitten ne Valenssin vuosijuhlat. Juhlaviikon aluksi kävin pitämässä yliopistolla luennon akateemisista juhlaperinteistä ja vuosijuhliin liittyvistä käytännön asioista. Juhlan alussa olin ojentamassa Pohjois-Suomen Kemistiseuran puheenjohtajistossa lahjaa Valenssille. Ilta oli niin hauska, että päinvastaisista suunnitelmista Se legendaarinen Hannu Luukinen, huolimatta innostuin sittenkin kaikkihan sen tuntee. pitämään pienen puheen vapaassa sanassa. Kaipa sitä oli odotettu, kun niin kovasti kehuivat jälkeenpäin. Juhlat jatkuivat pitkälle aamuun ja monenlaista suunnitelmaa jatkoonkin on luvassa. Valenssin puheenjohtajia vuosien varrelta Marraskuun lopulla oli kaksi tiukkaa rutistusta. Ensin oli Oulussa Suomen Mehiläishoitajain Liiton sadonkorjuuseminaari, jonka iltajuhlana oli oman yhdistyksemme 50-vuotisjuhlat. Juhlassa palkittiin aktiivisia tarhureita ja sainpa minäkin liiton pienoislipun. Viikonloppu huipentui liittokokoukseen, jossa olin puheenjohtajana. Kokouksen päättämänä jatkan sitten taas kaksi vuotta liiton johtokunnassa.

9 9/10 Tuuli oli taittanut koivusta ison oksan, joka oli kaatunut suoraan pesien päälle. Onneksi latva otti ensin maahan ja oksa jäi parin Työläiset houkuttelemassa toisiaan uuteen pesään, joka on tällä kertaa pieni emonkasvatukseen suunnittelemani malli. Mehiläisen tuuman päähän pesistä. sitruunamainen houkutustuoksu tuntuu hoitajankin nenään. Adventin alla oli Limingassa perinteiseen tapaan Wanhan Ajan Joulu. Lions klubimme järjesti tapahtuman itsenäisesti nyt toista kertaa. Minun vastuulla oli pyörittää tapahtuman toimistoa ja hoitaa ennakkojärjestelyjä elokuulta alkaen. Talkootunteja tehtiin neljättäsataa ja tuli niitä minullekin satakunta... Itse tapahtuman aikaan olin tietysti omassa myyntikojussani hunajaa myymässä. Markkinoilla kävi n vierasta ja myyjiä oli n. 90. Sää suosi ja kauppa kävi. Klubimme tienasi tapahtumalla hyvän potin, joka käytetään hyväntekeväisyyteen erityisesti Limingan ja Lumijoen nuorison ja vanhusten hyväksi. Päiväkirjamerkintä 4. joulukuuta: Tämä viikonloppu on mennyt hapotuksen merkeissä. Brutaalilta kuulostavan "katto pois ja happoa niskaan" -menetelmän tarkoitus on häätää mehiläisistä niitä vaivaavia loisia. Meillä hommaa kutsutaan joskus myös rokottamiseksi. Ruisku ja neula ovat vaan samaa kaliiberia kuin hevosilla ja käytännössä homma muutenkin on kuin mullikarjan rokottamista. Suurin ero lienee se, että touhusta kimpaantuneet sonninmullikat eivät rauhoituttuaan kömmi hoitajansa korvaan lämmittelemään...

10 10/10 Partiohommista ei ole paljon kirjoittamista vaikka silläkin saralla touhua silti riittää lippukunnan jäsenrekisterin hoitamisessa, partioperinneyhdistyksen rahastonhoitajana sekä Partiorumpuutus-lehden taittajana. Nyt joulun jälkeen oli vähän tarkoitus lähteä pitkästä aikaa Lappiin hiihtelemään, mutta saapa nähdä miten käy... Koko vuoden ajan suunnitelmissa oli käyttää UAZ-vanhus katsastuksessa ja vähän ajellakin. Mutta haaveeksi jäi. Lohdutuksena pääsimme kuitenkin syksyllä yhdessä paikallislehden palstoille. Jospa sitä ei ensi vuonna olisi näin kiirettä, että ehtisi vähän autoilla UAZilla ja vaeltaa partiokaverien kanssa. Toisaalta jo nyt on tilattu nippu juna- ja laivalippuja ja aamulla kävin passikuvassa... Että saapa nähä! Mutta tulisipa nyt edes reilusti hunajaa! Hyvää joulua ja siunattua uutta vuotta 2017!

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Punainen Sulka 2017 tiedote

Punainen Sulka 2017 tiedote Punainen Sulka 2017 tiedote 20.10.2017 Pari tehtävää PuSuun osallistuneille klubeille Nyt on viimeinen aika hakea (ellette jo ole hakeneet) palautusta klubille, joka on 25% klubinne keräämästä tuloksesta.

Lisätiedot

MEHILÄISTARHAAJAN KOKEMUKSIA ESIKOTELOMÄDÄSTÄ

MEHILÄISTARHAAJAN KOKEMUKSIA ESIKOTELOMÄDÄSTÄ Mehiläistarhaaja Arja Korhonen MEHILÄISTARHAAJAN KOKEMUKSIA ESIKOTELOMÄDÄSTÄ SISÄLTÖ Mehiläistarhauksen aloitus Pesien hankinta ja EKM:n leviäminen Pesien saneeraus Omien pesien tilanne Loppupäätelmät

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Tallinnassa Baltian ja. mehiläisneuvostossa

Tallinnassa Baltian ja. mehiläisneuvostossa Pänttälässä jouluviikolla 2017 Hyvä ystävä! Niin se on taas vuosi vierähtänyt ja on perinteisen joulukirjeen aika. Muuten ei paljon kirjeitä ehdi kirjoitella, kun on aina muka kaikenlaista aktiviteettia,

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Karhut mehiläistarhojen ongelmana

Karhut mehiläistarhojen ongelmana eabepäeva korraldamist toetab Euroopa Liit Eesti mesindusprogrammi 2017-2019 raames Karhut mehiläistarhojen ongelmana arkku Pöyhönen - Eesti mesinike teabepäeval 5.11.2017, Olustveres Kouluttajakoulutus

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Hunajasato 2012, markkinatilanne ja alan tulevaisuus muita ajankohtaisia asioita

Hunajasato 2012, markkinatilanne ja alan tulevaisuus muita ajankohtaisia asioita Hunajasato 2012, markkinatilanne ja alan tulevaisuus muita ajankohtaisia asioita Suomen Mehiläishoitajain Liitto 2011 Ari Seppälä ja Heikki Vartiainen SML ry. Tämän materiaalin tuottamiseen on saatu tukea

Lisätiedot

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Junassa on tunnelmaa siitä ei pääse mihinkään. Ja yöjunassa sitä on moninverroin enemmän. Aamulla puoli kahdeksan aikaan astuimme yön rytkytyksen jälkeen Oulun

Lisätiedot

Mistä tunnistat mehiläisen?

Mistä tunnistat mehiläisen? Mistä tunnistat mehiläisen? mehiläinen ampiainen kimalainen Mehiläiset kuuluvat mesipistiäisiin. Mehiläislajeja on maailmassa noin 20 000. Useimmat niistä ovat erakkomehiläisiä, niin myös kaikki Suomen

Lisätiedot

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on?

EI MIKÄÄN NÄISTÄ. KUVITETTU MINI-MENTAL STATE EXAMINATION Ohjeet viimeisellä sivulla. 1. Mikä vuosi nyt on? 2. Mikä vuodenaika nyt on? POTILAS: SYNTYMÄAIKA: TUTKIJA: PÄIVÄMÄÄRÄ: 1. Mikä vuosi nyt on? 2000 2017 2020 1917 EI MIKÄÄN NÄISTÄ 2. Mikä vuodenaika nyt on? KEVÄT KESÄ SYKSY TALVI 3. Monesko päivä tänään on? 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä Meiltä on puuttunut keinoja arkiseen mutkattomaan yhdessä oloon. Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä - Yhteisöllisyystutkija Antti Maunu #syödäänyhdessä #suomi100 SUOMESSA

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

LAATUHUNAJAN TUOTTAMISEN KRIITTISET KOHDAT

LAATUHUNAJAN TUOTTAMISEN KRIITTISET KOHDAT OPINNÄYTETYÖ 2017 Maaseutuelinkeinojen tutkinto-ohjelma, agrologi. Oulun ammattikorkeakoulu LAATUHUNAJAN TUOTTAMISEN KRIITTISET KOHDAT Tiedon tuottaminen tarhureille ja kuluttajille AV-työkalujen avulla.

Lisätiedot

Tero Hämäläinen Kevätkokousesitelmä 20.4.2013. Näin hoidan mehiläisiäni

Tero Hämäläinen Kevätkokousesitelmä 20.4.2013. Näin hoidan mehiläisiäni Tero Hämäläinen Kevätkokousesitelmä 20.4.2013 Näin hoidan mehiläisiäni Hoitohistoria 1964 mehiläiset kotipaikalle Sumiaisiin. Toisen polven mehiläistarhaaja. 1982 omat pesät Kuorevesi - Längelmäki alueelle,

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 5.12.2012 Hallitus hyväksyy kalenterin kokouksessaan.

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media

Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media Kansalaisneuvonta ja järjestöt sosiaalinen media Yhteistyö7laisuus Helsinki 10.9.2014, Salla Halme Sosiaalinen media MIELETÖN MAHDOLLISTAJA vuorovaikumeinen verkkovies7ntäväline tai - kanava jokainen voi

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle

Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle Suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2016 Saatteeksi: Kilpailukalenterista on varattu sitovasti viikonloput SM-kilpailuille. Niitä saatetaan pelata joko lyhyempinä tai pidempinä riippuen

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Mehiläiset ja muut pölyttäjät maatalouden muutosten mittareina. Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry Seinäjoki 26.3.

Mehiläiset ja muut pölyttäjät maatalouden muutosten mittareina. Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry Seinäjoki 26.3. Mehiläiset ja muut pölyttäjät maatalouden muutosten mittareina Tuula Lehtonen Suomen Mehiläishoitajain Liitto SML ry Seinäjoki 26.3.2015 Mehiläiset ja maatalous Mehiläiset tuottavat hunajaa, vahaa, propolista,

Lisätiedot

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013 1 TAMMIKUU 2014 1 2 3 4 5 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi ja joulu Venäjällä Koululaisten Joululoma 22.12.2013-6.1.2014 6 7 8 9 10 11 12 JOULUKUU 2013 48 1 49 2 3 4 5 6 7 8 50 9 10 11 12 13 14 15 51

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia Jaakon elämä Emme uskoneet, että selviät, Emme uskoneet, että saisimme pitää sinut, Sinua hoivattiin, puolestasi rukoiltiin, välillä rukousta ei voinut lopettaa, se jatkui herkeämättä, hiljaa mielessä.

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 5 Maanantai 6 Tiistai 7 Keskiviikko 8 Torstai 9 Perjantai 10 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 11

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu muutokset 2013 Tammi-lokakuu Tampere Tampereen kaupunkiseutu Suurimmat kaupungit Suurimmat seutukunnat Tampereella lähes 220 200 asukasta Tampereen väkiluku lokakuun 2013 lopussa oli 220 194 asukasta.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue Tammikuu PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA LA Ampumahiihtopaviljonki, rak 359 Riimu, rak. 358 Helmikuu Ma Ti Ke To Pe La Su Ma Ti Ke To Pe La Su

Lisätiedot

Työttömyyden kehityksestä 2018 (syyskuu 2018)

Työttömyyden kehityksestä 2018 (syyskuu 2018) Työttömyyden kehityksestä 2018 (syyskuu 2018) Työttömyyden kehitys vertaillen 07-13 ja paksummin 14-15 vertaillen 13-14-15-16 - 17 Syyskuussa 2018 kymmeneen vuoteen ensimmäisen kerran alle 10 Tilanne oli

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017

Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä. Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Miks toi sai enemmän?! - millintarkkaa sisarusrakkautta monikkoperheessä Janna Rantala Lastenpsykiatri Pari- ja perhepsykoterapeutti Helmikuu 2017 Ennakkokäsityksiä Mitä sisarussuhteelta ylipäätään odotetaan

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA 2018-2019 Pekka Siitonen, GLT Lions Clubs International E-Piirin koulutuskoordinaattori Pekka Siitonen 040 537 8840 pekka.siitonen@lions.fi LC Lempäälä, lion 2009 alkaen GLT

Lisätiedot

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi Häme työllisyyskatsaus v. 2017: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

Nova Gorica, Slovenia

Nova Gorica, Slovenia Nova Gorica, Slovenia 5.11.-4.12.2018 Nova Gorica Nova Gorica on Slovenian ja Italian rajalla sijaitseva kaupunki, jossa on 36 540 asukasta. Lähdin työssäoppimiseeni yhden toisen lähihoitajaopiskelijan

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Team Manninen Bros. Honda avasi kilpailukautensa Latviassa Kegumsin kansainvälisessä motocrosskisassa. Tiimikuljettajista

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 17 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017

Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/2017 Katsaus Kemin ja Kemi-Tornio-seudun kehitykseen 4/217 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 7/217 [1] Syntyneet Vuoden 217 tammi-huhtikuussa Kemi-Tornio-seudulla on syntynyt enemmän lapsia kuin

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 1.12.2011 SBL:n hallitus on vahvistanut sitovasti

Lisätiedot

Minun psori päiväkirjani

Minun psori päiväkirjani Tähän päiväkirjaasi voit kirjoittaa henkilökohtaisesti psoristasi, psorin hoidoistasi ja niiden vaikutuksista. Voit hyödyntää päiväkirjaa kirjoittamalla myös muista psoriin vaikuttavista asioista, sillä

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND 120000 100000 80000 60000 40000 20000 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Tiedot taulukkomuodossa ovat seuraavilla sivuilla. - Sifferuppgifterna finns på följande sidor.

Lisätiedot

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja Tammikuu 2019 Tammikuussa APIP-toiminta jatkui loman jälkeen. Uusia ohjaajia oli paljon sijaisina sairasteluiden vuoksi. Myös lapsimäärä oli tammikuussa normaalia pienempi. Tammikuun teemana oli kiusaamiseen

Lisätiedot

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille

Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Ammatillinen kotimaan opintomatka hunajantuottajille Varsinais-Suomeen, Uudellemaalle ja Kanta-Hämeeseen

Ammatillinen kotimaan opintomatka hunajantuottajille Varsinais-Suomeen, Uudellemaalle ja Kanta-Hämeeseen Ammatillinen kotimaan opintomatka hunajantuottajille 22.-23.10.2018 Varsinais-Suomeen, Uudellemaalle ja Kanta-Hämeeseen Maatalousyrittäjä Marko Leino, Mynämäki Tilalla tuotettu hunajaa vuodesta 2011 alkaen.

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Yhteisöllisyydestä voimaa senioreille Rauman kaupungin kylähanke

Yhteisöllisyydestä voimaa senioreille Rauman kaupungin kylähanke Yhteisöllisyydestä voimaa senioreille Rauman kaupungin kylähanke Raportti toukokuulta 2017 31.5.2017 Tanja Hakulinen 1 Toukokuu oli täynnä touhua Tässä kuussa kylähanke toimi maassa ja ilmassa. Kyläelokuvia

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin. Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani

Lisätiedot

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO PRESIDENTIN VUODEN KIERTO V e s a M a r t i k k a l a A s s i s t a n t G o v e r n o r P E T S 1 6. 3. 2 0 1 3 L a p p e e n r a n t a Presidenttikautta edeltävä syksy Perehdy matrikkeliin: rotaryn tavoite,

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 6 Maanantai 7 Tiistai 8 Keskiviikko 9 Torstai 10 Perjantai 11 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 12

Lisätiedot

Kun minkinpennut syntyy siinä tulee aina menetyksiä. Eli jos naaras on liian lihava niin ei välttämättä hoida kaikkia pentuja tai jos naaras liian

Kun minkinpennut syntyy siinä tulee aina menetyksiä. Eli jos naaras on liian lihava niin ei välttämättä hoida kaikkia pentuja tai jos naaras liian Kun minkinpennut syntyy siinä tulee aina menetyksiä. Eli jos naaras on liian lihava niin ei välttämättä hoida kaikkia pentuja tai jos naaras liian laiha. Kuntoluokka tärkeää. Nuoret naaraat myös hävittää

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

Asiakasvalikointi. Tiedotuskanavien vahvistaminen

Asiakasvalikointi. Tiedotuskanavien vahvistaminen Tavoiteltu tulos: Lasten ja nuorten palveluneuvonta ja ohjausyksikkö on löytänyt sellaiset työmuodot, jotka vaikuttavat asiakkaiden elämään myönteisesti. Asiakasvalikointi Asiakasvalikoitumisesta seurantatietoa

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

LUMIJOEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Aika Tiistai 22.1.2019 klo 18.00 Paikka Seurakuntatalo, Ylipääntie 11, 91980 Lumijoki ASIALISTA: asiat 1 9 (1-9 ) 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. Sihteerin kutsuminen

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2010 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 15.1.2010 TAMMIKUU 2.1. klo 11.00

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 Lapin liitto 19.8.2010 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2010 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 0 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 31.12

Lisätiedot

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL

Kansainvälinen harjoittelu. Jukka Inget TTE8SN2 Jaakko Hartikka TTE9SNL Kansainvälinen harjoittelu Jaakko Hartikka TTE9SNL Vaihtoon hakeminen ja alkujärjestelyt Minulla oli kauan ollut sellainen etäinen haave vaihdosta ja usein ajattelin, että olisi mukava lähteä mutta se

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Liite 1 Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytetään taulukuissa L1.1-L1.4 esitettyjä säätietoja. Suomi on jaettu neljään säävyöhykkeeseen,

Lisätiedot

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014

Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 Lapin liitto 25.6..2014 Ennakkoväkiluku Lapin kunnissa ja seutukunnissa kuukausittain vuonna 2014 LÄHDE: Tilastokeskus V u o s i 2 0 1 4 k u u k a u s i t t a i s e t e n n a k k o t i e d o t Muutos 2013

Lisätiedot