LAUSUNTO. Luonnos valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittisesta selonteosta

Transkriptio

1 LAUSUNTO Luonnos valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittisesta selonteosta Ihmisoikeusliitto pitää luonnosta valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittisesta selonteosta yleisesti ottaen onnistuneena pohjana lopulliselle selonteolle. Luonnos on aiempiin selontekoihin verrattuna laajempi, erityisesti kotimaisen osuuden suhteen. Kotimaisen osuuden painottaminen on perusteltua, sillä näin Suomen kansainvälinen ihmisoikeuspolitiikka asettuu luontevasti kotimaisen ihmisoikeuspolitiikan jatkumoksi. Tavoitteiden osalta selonteon lähtökohdissa sanotaan: Ihmisoikeuspoliittisessa selonteossa kerrotaan tarkemmin siitä, miten ihmisoikeustavoitteita käytännössä toteutetaan ja miten tuloksellista Suomen ja EU:n toiminta on viime vuosina ollut (Selonteon lähtökohdat ja perustavat linjaukset, sivu 1, kappale 3). Kyseissä kohdassa herää kysymys, eikö ihmisoikeuspoliittisen selonteon ole tarkoitus olla juuri se asiakirja, josta tavoitteet ovat luettavissa ja jossa tavoitteiden lisäksi kerrotaan, miten niitä käytännössä toteutetaan? Selontekoluonnoksesta on toki nähtävissä pyrkimys tavoitteellisuuteen. Kansainvälisessä osuudessa tavoitteet on asetettu varsin selkeästi. Kotimainen osuus on tavoitteiden kannalta tässä vaiheessa huomattavan epätasainen. Joidenkin teemojen osalta tavoitteet on ilmaistu, toisten osalta luonnos on puhtaan kuvaileva, eikä siitä ole edes luettavissa tilanteen analyysiä, saati tavoitteita. On ymmärrettävää, että erittäin laajan kotimaisen osuuden osalta tavoitteiden asettaminen on kaikkien teemojen osalta haastavaa ja edellyttää virkamiestyön ohella asioiden poliittista käsittelyä. Olisi kuitenkin suotavaa, niiltäkin osin, joissa tavoitteita ei kyetä asettamaan, että selonteko olisi vähintään analyyttinen. Selontekoluonnoksen laatimisprosessissa on kansalaisjärjestöt huomioitu entistä paremmin, mitä on pidettävä hyvänä asiana. Prosessin edelleen kehittämisessä, ja erityisesti kotimaista osuutta ajatellen, selonteko olisi hyvä nähdä jatkuvana prosessina, joka linkittyy myös kansainvälisiin valvontamekanismeihin. Kotimaisen ihmisoikeuspolitiikan kehittäminen on kaikkien ministeriöiden vastuulla ja muiden kuin selontekoa koordinoivien ministeriöiden sitominen tähän jatkuvaan prosessiin on välttämätöntä. 1

2 Valittuihin kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan painopisteisiin ei Ihmisoikeusliitolla ole huomautettavaa. Selonteossa on kuitenkin syytä kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten valitut kansainväliset painopistealueet on käsitelty kotimaisessa osuudessa. Tätä ajatellen kansainvälinen painopiste alkuperäiskansojen aseman kohentamisesta herättää vakavia kysymyksiä alkuperäiskansa saamelaisten oikeuksien toteutumattomuudesta kotimaassa. Yksityiskohtaiset huomiot kansainväliseen osuuteen: Toiminnalliset tavoitteet, instituutioiden kehittyminen, sivu 8, kohta YK YK:n ihmisoikeusrakenteita koskevassa kohdassa ei ole mainintaa ihmisoikeusvaltuutetun toimistosta, sopimusvalvontaelimistä eikä erityisraportoijista. Ihmisoikeusliitto pitää erittäin tärkeänä sitä, että Suomi tukee vahvasti näitä YK:n puitteissa toimivia asiantuntijaelimiä poliittisten rakenteiden lisäksi. On merkkejä siitä, että ihmisoikeusjärjestelmän heikentämistä ajavat valtiot haluavat heikentää nimenomaan asiantuntijaelinten toimintamahdollisuuksia. Asiantuntijaelimet ovat kuitenkin elintärkeitä poliittisten mekanismien mielekkäälle toiminnalle. Oikeudenmukaisempi maailma, sivu 11, kohta Alkuperäiskansojen oikeudet Ihmisoikeusliitto toivoo täsmennystä kohtaan Suomi jatkaa aktiivista YK:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan julistuksen edistämistä YK:ssa ja kahdenvälisissä suhteissa, sekä YK:n alkuperäiskansaelinten toiminnan tukemista. Ihmisarvoisempi maailma, sivu 14, Ihmisoikeudet Suomen kehityspolitiikassa Sen lisäksi, että Suomen kehitysyhteistyöpolitiikassa noudatetaan ihmisoikeusperustaista lähestymistapaa, selonteossa olisi hyvä tuoda esiin myös kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen institutionaalinen tukeminen (myös muissa kuin kehitysmaissa) ja ihmisoikeusspesifien hankkeiden tukeminen. 2

3 Yksityiskohtaiset huomiot kansalliseen osuuteen: Kansallinen valvontajärjestelmä, sivut Osuus kansallisesta valvontajärjestelmästä on nykytilannetta kuvaileva, eikä valitettavasti sisällä analyysia järjestelmän toimivuudesta. Tältä osin selonteon kehittäminen on tarpeellista. Kansallista ihmisoikeusinstituutiota lukuun ottamatta kohta ei sisällä visioita tulevaisuudelle ja jättää eräät järjestelmän keskeiset heikkoudet mainitsematta. Valtuutettuja koskeva osio on kovin ohut. Esimerkiksi valtuutettujen toimialojen aukkoja, muun muassa vammaisten henkilöiden ja uskonnon tai vakaumuksen vuoksi tapahtuvan syrjinnän osalta, ei kohdassa käsitellä lainkaan, vaikka asia on tiedostettu ja nostettu mm. kansalaisjärjestöjen toimesta esille viime vuosina useissa eri yhteyksissä. Kansallisen ihmisoikeusinstituution perustamisen osalta Ihmisoikeusliitto esittää, että valtioneuvosto tässä selonteossa selkeästi sitoutuisi instituution perustamiseen. Esille nostettujen valvontajärjestelmien lisäksi Ihmisoikeusliitto ehdottaa, että selonteossa käsiteltäisiin hallinnon horisontaalisten ja vertikaalisten rakenteiden merkitystä ihmisoikeuksien turvaamisessa. Vaikka hallintoa on tässä suhteessa jossain määrin kehitetty siihen suuntaan, että ihmisoikeusasioista kannetaan vastuuta laaja-alaisesti, tulisi kokonaisvaltaista näkemystä ihmisoikeuksien merkityksestä ja laaja-alaista ihmisoikeusosaamista kuitenkin edelleen vahvistaa kaikissa ministeriöissä. Omaa sektoria koskevan ihmisoikeustietämyksen lisäksi virkamiesten on välttämätöntä hahmottaa ihmisoikeusjärjestelmää kokonaisuudessaan. Jokaisessa ministeriössä tulisi olla ainakin yksi vastuuvirkamies, jonka tehtävänä on kotimaisen ja kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan seuraaminen ja kehittäminen omalla hallinnonalalla, osana ihmisoikeusjärjestelmän kokonaisuutta. Keskushallinnon ohella myös kuntien rooli on äärimmäisen tärkeä. Käytännössä juuri kunnat ovat vastuussa monien keskeisten ihmisoikeuksien toteuttamisesta. Laillisuusvalvojien toimesta on perusoikeuksien eriarvoiseen toteutumiseen eri kunnissa kiinnitetty viime vuosina runsaasti huomiota. Erityisesti kuntien osalta, mutta laajemminkin, perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen valvonta painottuu Suomessa jälkikäteen tapahtuvaan valvontaa. Järjestelmässä korostuvat sinänsä tärkeät oikeussuojamekanismit. Selonteossa olisi hyvä hahmottaa sitä, onko hallituksella tavoitteena kehittää ennaltaehkäiseviä mekanismeja (mm. ihmisoikeuskasvatusta ja -koulutusta). 3

4 Perus- ja ihmisoikeuskasvatus ja -koulutus Suomessa, sivut Luonnoksen perus- ja ihmisoikeuskasvatusta ja koulutusta käsittelevä osuus vaikuttaa ristiriitaiselta. Siinä todetaan, että kasvatuksen alueella korostuu kansalaisjärjestöjen rooli, jonka lisäksi kerrotaan ihmisoikeuskasvatuksen kuuluvan läpäisyperiaatteella kouluopetukseen. Lapsen oikeuksien osalta todetaan, ettei sopimuksen sisältöä ja velvoittavuutta tunneta riittävän hyvin. Kokonaisuudesta ei käy ilmi, onko hallitus tilanteeseen tyytyväinen, ja mitkä ovat tulevaisuuden tavoitteet. Perus- ja ihmisoikeuskoulutuksen kohdalta arvioidaan, että yleistilanteen julkissektorin ammattikuntien osalta olevan hyvä, mutta tätä arviota seuraa varsin kriittisiä huomioita eräiden ammattikuntien koulutuksen osalta. Mihin arvio hyvästä tasosta perustuu? Selonteossa tulisi selkeästi kirjata jokaisen ihmisen ihmisoikeus ihmisoikeuskasvatukseen. Ihmisoikeuskasvatuksen vastuu on ihmisoikeussopimuksen ratifioineella jäsenvaltiolla ja siten myös Suomella. Valtion velvollisuus on mahdollistaa erityyppisillä tukitoimilla ihmisoikeuskasvatuksen saatavuus eikä vastuuta voi siirtää kansalaisyhteiskunnan harteille. Ihmisoikeuskasvatus ei ulotu vain päiväkoteihin ja koululaitokseen vaan alan koulutusta tulee antaa kaikille ammattikunnille, joista varsinaisen kasvatus- ja opetushenkilöstön lisäksi poliiseilla, vartijoilla, oikeuslaitoksen ja valtion sekä kuntien virkamiehillä on keskeinen rooli. Opetussuunnitelmien perusteissa ihmisoikeudet nähdään läpileikkaavana teemana. Suomessa on hyvin vähän tarjolla tutkimusta ihmisoikeuskasvatuksen toteutumisesta Suomessa. Tutkimusta tulee lisätä ja tutkimuksen tuloksien perusteella lähteä toimiin ihmisoikeuskasvatuksen edistämiseksi. Ihmisoikeuskasvatus on itsessään ihmisoikeus ja valtiolla on vastuu sen toteuttamisesta. Tämän lähtökohdan tulisi käydä ilmi selonteossa. Uskonnonvapaus ja muu vakaumus, sivut Ihmisoikeusliitto pitää erittäin hyvänä sitä, että luonnos käsittelee uskonnonvapauteen liittyviä kysymyksiä konkreettisesti. Yleisenä tavoitteena uskonnon- ja omantunnon vapauden edistäminen on hyvä lausua ääneen, mutta tässä yhteydessä on syytä painokkaasti tuoda esiin se, että ihmisoikeudet suojaavat ensisijaisesti yksilön oikeutta uskonnon- ja omantunnon vapauteen (kuten s. 5 viitataan EU:n linjanneen). 4

5 Saamelaisten oikeudet, sivut Luonnoksessa on tarpeellisesti käsitelty saamelaisten kielellisten oikeuksien toteutumattomuutta ja hallituksen sitoutumista saamen kielen elvytysohjelman laatimiseksi. Tämä on tärkeä edistysaskel saamelaisten kielellisten oikeuksien turvaamiseksi, erityisesti jos sillä turvataan oikeus kieleen myös kotiseutualueen ulkopuolella. Elvytysohjelman tulee olla pitkäaikainen ja siitä tulee huomioida kaikki kolme saamenkieltä erilaisine tarpeineen. Maahan ja perinteisiin elinkeinoihin liittyvät alkuperäiskansaoikeudet -kohdassa kiinnittyy huomio epäsuhtaan Suomen kv. tason ja kansallisen tason toiminnan välillä alkuperäiskansoja koskevissa asioissa siihen, ettei tässä(kään) yhteydessä kerrota, miten ja milloin asia ratkaistaan. Tältä osin luonnos on suuri pettymys. TSS-komitean Suomea koskevan raportin suosituksista vuodelta 2007 ilmenee, millaisia ongelmallisia seikkoja liittyy saamelaisten poronhoitoon. Suositukset tulee selonteossa huomioita (kohta Kv. valvontaelinten Suomea koskevat suositukset ja päätelmät). Samoin selontekoon tulee lisätä YK:n ihmisoikeuskomitean Suomea koskevassa raportissa olevat päätelmät, jossa komitea katsoo, että Suomi ei antanut selvää vastausta saamelaisten itsemääräämisoikeutta koskevasta KPsopimuksen 1 artiklasta, ja että Suomi on epäonnistunut saamelaisten maaoikeuksien ratkaisuyrityksissä erityisesti poronhoidon osalta. Samansuuntaisesti on todennut myös YK:n rotusyrjinnän vastainen komitea ( kohta 12). Tullakseen valituksi YK:n Ihmisoikeuskomitean jäseneksi Suomi antoi kirjeessään YK:n yleiskokoukselle lupauksen, että lakiesitys saamelaisten maaoikeuksista saamelaisten kotiseutualueella annetaan vuoden 2006 lopussa eduskunnalle, jotta tarvittavat edellytykset täyttyisivät ILO:n alkuperäiskansasopimuksen 169 ratifioimiselle. Suomi valittiin jäseneksi Ihmisoikeuskomiteaan, mutta hallitus ei antanut saamelaisten maaoikeuksia koskevaa lakiesitystä eduskunnalle loppuvuodesta 2006 eikä ole antanut vieläkään. Ei voi välttyä vaikutelmalta, jonka mukaan moni keskeinen päätöksentekotaho Suomessa tuntuu melkeinpä tahallaan viivyttelevän asian ratkaisun tai ainakin edes kunnollisten ratkaisuyritysten kanssa, jotta koko asia hoituu pois ns. luonnollisen poistuman kautta. "Viimeinen saamelaissukupolvi" on ajan kysymys. Suomen alkuperäiskansapolitiikan perustana tulisi olla YK:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskeva julistus, johon Suomi ei julistuksen hyväksymisen yhteydessä jättänyt yhtään varaumaa. Ihmisoikeusliitto pitää kysymyksen ratkaisemista tämän selonteon yhteydessä välttämättömänä. 5