Kajaanin kaupunginkirjasto Kainuun maakuntakirjasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kajaanin kaupunginkirjasto Kainuun maakuntakirjasto"

Transkriptio

1 Kajaanin kaupunginkirjasto Kainuun maakuntakirjasto Matkaraportti IFLA 2012 WLIC Helsinki Paula Alaraasakka, lasten ja nuorten osastonjohtaja, Kajaanin kaupunginkirjasto Marja Kettunen, projektityöntekijä, Kajaanin kaupunginkirjasto Osallistuimme kirjastoalan kattojärjestö IFLA:n Helsingin konferenssiin. Kajaanin kaupunginkirjastosta IFLAssa oli kaikkiaan neljä osallistujaa, joista yksi toimi konferenssin vapaaehtoisena. Valmistautuminen IFLAan alkoi keväällä ennen kesälomia, jolloin kävimme läpi perusasioita posteriamme varten. Tuolloin Kirjastopolku-projekti oli jo päättynyt ja kokemukset sen toteutuksesta tuoreena mielessä. Kesällä teimme luonnoksen, jota sitten heinäkuun loppupuolella aloimme tarkentaa. Tavoitteena oli oleellisten asioiden selkeä esille tuominen niin. että katsojille syntyisi mielenkiinto ja lisäkysymyksiä aiheeseen. Tarkistutimme posterin ja esitteiden kielen sekä käännätimme projektin nettisivuille englanninkielisen osion käännöstoimistossa. Näistä oli sitten helppo omaksua lyhyitä englanninkielisiä myyntilauseita projektin esittelyyn kollegoille, mikä posteriruuhkassa osoittautuikin varsin toimivaksi. Saapuminen IFLAan messukeskukseen oli ensikertalaiselle jo kokemus sinänsä. Massiivisen kansainvälisen konferenssin tunnelma oli elämys. Joka puolella oli erivärisiä, eri kieliä ja kulttuureja edustavia ihmisiä, joita yhdisti sama ammatillisuus. Kahvilassa istuessa saattoi kohdata kollegan jostain kaukaa ja aina löytyi yhteisiä puheenaiheita. Yritimme välittää tätä tunnelmaa päivittämällä kirjastomme Facebook -sivuja ja kiinnostusta näytti olleen.

2 Poster Sessions Saimme posteriaiheemme Out of the Classroom and onto Library Path! a Journey towards Knowledge and Skill läpi hakemuksen perusteella ja esittelimme posteriamme kahtena päivänä Projektia esitteli paikan päällä lasten- ja nuortenosaston johtaja Paula Alaraasakka yhdessä projektityöntekijä Marja Kettusen kanssa. Posterin lisäksi olimme laatineet Kirjastopolun esitteestä ja Internet-sivuista englanninkieliset versiot. Jaoimme tapahtuman aikana toistasataa esitettä aiheestamme kiinnostuneille ja useiden keskustelujen pohjalta kävi ilmi miten tärkeän asian äärellä oikein ollaan. Eräs amerikkalainen entinen koulukirjastonhoitaja kertoi kuinka tärkeää lapsille ja nuorille on edes kokemus kirjastosta. Hänen kaupungissaan kirjastoja oli karsittu merkittävästi ja lapset ja nuoret löysivät hänen mukaansa yhä harvemmin tiensä kirjallisuuden ja tiedonhallintataitojen pariin itsenäisesti. Hän piti Kirjastopolun ideasta erittäin paljon, koska koululaiset tulevat kirjastoon koulunkäyntinsä ohella, eikä kirjastokäynti ole enää riippuvainen pelkästään nuoren omasta kiinnostuksesta. Norjalaisen kollegan mukaan taas Kirjastopolun kaltainen brändätty ja yhteistyössä toteutettu hanke ei toimi kuin länsimaissa. Ikävä kyllä hän ei jäänyt valottamaan mielipidettään, vaikka juuri perustelut olisivat kiinnostaneet meitä. Posterillamme kävi paljon aiheesta kiinnostuneita sekä kotimaasta että ulkomailta. Suomalaisten kollegojen lisäksi projektiimme kävi tutustumassa kollegoita mm. Japanista, Serbiasta, Tanskasta, Yhdysvalloista, Iso- Britanniasta, Latviasta ja Venäjältä. Kävimme monia mielenkiintoisia keskusteluja yleisen kirjaston, tieteellisen kirjaston ja eri kansalliskirjastojen edustajien kanssa kirjastonkäytön opetuksen merkityksestä ja solmimme

3 uusia kontakteja eri kirjastoihin. Oli erittäin mielenkiintoista keskustella samojen ongelmien ja haasteiden kanssa painivien kirjastoammattilaisten kanssa siitä, miten kirjaston ja koulun yhteistyötä voisi kehittää ja miten muissa maissa kirjastonkäytön opetusta on annettu. Opimme paljon myös muilta. Yhtä mieltä olimme siitä, että tiedonhallintataitojen opetuksen tulisi ulottua esikoululaisista aina korkeakoulun opiskelijoihin asti unohtamatta yhtään koulutusastetta välillä. Samaan hengen vetoon todettiin tosin sen myös olevan iso haaste resurssipulasta kärsivien kirjastojen kohdalla. Tässä kuvassa posterillamme käyneet japanilaiset kollegat. Vasemmalla Taro Miura Meijin yliopistosta ja keskellä Kazuyuki Sanuga Kokugakuinin yliopistosta. Molemmat yliopistot sijaitsevat Tokiossa. Oikealla posteria esitellyt Paula Alaraasakka. Monet olivat kiinnostuneita juuri siitä, miten olimme saaneet vaikeisiin asioihin toiminnallisuutta. Useimmat kysymykset koskivat sitä, minkä ikäisinä suomalaiset lapset aloittavat koulun, millainen koulukirjastojärjestelmä Suomessa on, mikä luokitusjärjestelmä meillä on Kajaanissa käytössä, miten toiminnallisuus näkyy Kirjastopolulla, millainen kirjasto ja sen toimintaympäristö on ja mitä haasteita projektissa on ollut. Ylipäätään keskustelimme kaksipäiväisen tapahtuman aikana koko ajan aiheestamme, eikä hiljaisia hetkiä juuri ollut.

4 Posterialueella kävi aikamoinen kuhina. Moni piti julisteestamme, koska siihen ei ollut laitettu liikaa tekstiä. Tarkoituksenamme olikin lähinnä kiinnittää mielenkiinto, työntää esite käteen ja kertoa spontaanisti projektistamme. Suunnitelma toimi loistavasti. Poster Session oli mainio tapa esitellä hyväksi koettuja ideoita ja käytänteitä. Päällimmäiseksi vaikutelmaksi tapahtumasta jäi se, että kollegat oikeasti pitivät siitä, miten olimme toteuttaneet sisällön. Kiinnostus näkyi muun muassa sähköpostikyselyinä palattuamme takaisin IFLA:sta. Cultural Evening , Wanha Satama Tiistai-iltana järjestetty Cultural Evening Wanhassa Satamassa oli mahtava kokemus. Illan aikana tuli vaihdettua kokemuksia kollegoiden kanssa ja solmittua uusia kontakteja eri puolille maailmaa. Tapahtumassa oli mainio mahdollisuus kertoa kirjastostamme ja projekteista, joita olemme tehneet ja joita työstetään tälläkin hetkellä. Esimerkiksi nyt meillä Kajaanissa meneillään oleva Kirjaston tarinaradio projekti kiinnosti kollegoita

5 ympäri maailman. Mm. venäläiset kollegat olivat erittäin kiinnostuneita Tarinaradio -projektin paikalliskulttuuria ja sen historiaa avaavasta näkökulmasta. Odotimme konferenssiin myös kollegoja Veliky Novgorodista, mutta venäläiset konferenssivieraat olivat pääosin isoista tieteellisistä kirjastoista. Joitain kulttuurifoorumituttuja tapasimme. Pöydässämme viihtyi kollegoita mm. Venäjältä, Norjasta, Tanskasta, Sveitsistä ja Amerikasta. Sessioista ja puheenvuoroista Konferenssin ohjelmakirjanen oli niin täynnä asiaa, että sen läpikäyminen onnistui viimeisiltä osiltaan vasta kotimatkalla. Newcomers sessiossa puheenjohtajana ollut Buhle Mbambo-Thata kehottikin tutustumaan siihen hyvin. Ongelmana ohjelmatarjonnassa oli runsaudenpula. Oman työn kannalta mielenkiintoisia sessioita esim. lasten ja nuorten kirjastotyöstä oli päällekkäin poster sessioiden kanssa. Koulukirjastojen ja yleisten kirjastojen suhteita käsitelleessä sessiossa tiistaina ranskalainen kollega kuvaili tilannetta Ranskassa. Koulukirjastot keskittyvät opetukseen ja kaunokirjallisuuden lukeminen on pakollista liittyen oppimiseen. Yleisissä kirjastoissa lukeminen liittyy vapaa-aikaan ja on vapaaehtoista. Yleiset kirjastot ovat auki, toisin kuin koulukirjastot, myös iltaisin. Poster sessiossa sama asia tuli esille ulkomaisten kollegojen taholta. He ihmettelivät, miksi Suomessa ei ole panostettu koulukirjastoihin. Heille yritimme kertoa, että yleiset kirjastot toimivat myös koulukirjastoina varsinkin sijoittuessaan lähelle kouluja. Monessa maassa katsotaan tärkeäksi se, että oppilaat lukevat tietyt klassikot ja koulukirjastot palvelevat tätä tehtävää.

6 Vaikuttavia puheenvuoroja IFLAssa kuuli useita mm. Helena Ranta avajaisissa sekä Leppävaaran Sellokirjastossa kuultu amerikkalaisen Jane Kinney Meyersin esitys Lubuton kirjastoprojektista katulasten parissa Sambiassa. Postereista vaikuttava oli myös japanilaisten tsunamituhoista ja niiden korjauksesta kertova HELP-Toshokan-projekti. Sello kirjasto herätti ulkomaisissa kollegoissa ihastusta. IFLA konferenssia olemme matkan jälkeen esitelleet kirjaston henkilökuntapalaverissa. Kirjastopolkuprojektista on tullut yhteydenottoja lähinnä Suomen kirjastoilta ja olemme lähettäneet tietoja ja omia kokemuksiamme muiden käytettäväksi. Kirjastopolun nettisivuja on linkitetty ja projektistamme on tehty Google-hakuja aiempaa enemmän. Myös ulkomailta on vierailtu sivuillamme. IFLA konferenssi ja poster sessiot olivat kaiken kaikkiaan upea kokemus!

IFLA vapaaehtoisen silmin

IFLA vapaaehtoisen silmin IFLA vapaaehtoisen silmin Posted on 14.9.2012 by helehilt Osallistuin vapaaehtoistyöntekijänä IFLA 2012 konferenssiin 11.-17. elokuuta. Se oli ainutlaatuinen tilaisuus osallistua kirjastoalan suurimpaan

Lisätiedot

IFLAn strategiset tavoitteet 2011-2015

IFLAn strategiset tavoitteet 2011-2015 IFLA IFLA (International Federation of Library Associations and Institutions) Kirjastoseurojen ja kirjastojen kansainvälinen liitto 1500 jäsentä 150 maassa Perustettu 1927 Edinburgissa toimisto Haagissa,

Lisätiedot

Kokemuksiani IFLA konferenssista Göteborgissa

Kokemuksiani IFLA konferenssista Göteborgissa Kokemuksiani IFLA konferenssista Göteborgissa Posted on 12.10.2010 by helehilt Kokemuksiani IFLA konferenssista Göteborgissa Osallistuin kirjastoalan kansainväliseen IFLA konferenssiin elokuussa 10-15.8.2010.

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia

Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman. Kasvua vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 22 miljoonaa euroa. Tax free myynti kasvoi 12 prosenttia HELSINGIN MATKAILUTILASTOT LOKAKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät hieman Lokakuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 298 000 yöpymistä, joista suomalaisille 159 000 ja ulkomaalaisille 138 000 yötä.

Lisätiedot

Vertaisohjaajatoiminta Vantaan kaupunginkirjastossa. Marjo Hänninen Varkaus

Vertaisohjaajatoiminta Vantaan kaupunginkirjastossa. Marjo Hänninen Varkaus Vertaisohjaajatoiminta Vantaan kaupunginkirjastossa Marjo Hänninen Varkaus 26.9.2013 Velvoitteita o Nuorisolaki o 7 Nuorisotyötä ja -politiikkaa toteutetaan moniammatillisena yhteistyönä paikallisten viranomaisten

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto

Asiakaskysely. Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 2010 Asiakaskysely Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjasto 1. Kyselyn toteutus ja osallistujat Porin kaupunginkirjasto tekee joka vuosi asiakaskyselyn, jolla mitataan kirjastopalvelujen laatua

Lisätiedot

SOHO - Training Course Sigulda, Latvia

SOHO - Training Course Sigulda, Latvia 1 SOHO - Training Course 16.-20.10.2013 Sigulda, Latvia Eija Kauniskangas Keravan nuorisopalvelut eija.kauniskangas@kerava.fi p. 040 3182196 2 SOHO - European Training Course Siguldassa, Latviassa pidetty

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

A2-kieli. Puolalan koulussa

A2-kieli. Puolalan koulussa A2-kieli Puolalan koulussa Mikä on A1-kieli? A1-kieli on ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 1. luokalta, ns. varhennettu kielenopetus. A1-kieli on kaikille oppilaille yhteinen aine. A1-kieli on Puolalan

Lisätiedot

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com

Lisätiedot

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5.

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. 2013 Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. Liisa BenHenia, Eija Kämäräinen, Pirkko Lindberg, Raija Seppänen, Ari Koistinen, Jarkko Oinonen AVI ELY 10.6.2013 Lähiyhteistyön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 82. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 28.10.2014 Sivu 1 / 1 82 Aloite: Järvenperään saatava nuorisotila Espoon nuorisovaltuusto on saanut kentältä/nuorilta palautetta siitä, että Järvenperään tarvitaan nuorisotila. Alueella

Lisätiedot

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa

Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia. Vähenemistä sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 24 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HEINÄKUU 2016 Yöpymiset vähenivät 4 prosenttia Heinäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 422 000 yöpymistä, joista suomalaisille 185 000 ja ulkomaalaisille 237 000 yötä. Sekä suomalaisten

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TOUKOKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Toukokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 299 000 yöpymistä, joista suomalaisille 135 000 ja ulkomaalaisille 164 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista Eija Kuoppa-aho Opettaja Alajärven kaupunki Taina Mäntylä Ylitarkastaja Kuluttajavirasto Millainen peli on kyseessä? Kuluttajaviranomaisten

Lisätiedot

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana?

Koulutusala: Liiketalous/Matkailu, Tekniikka, Sosiaali-Hoitoala, Tietojenkäsittely. Kuinka moneen tapahtumaan osallistuit viikon aikana? LIITE 1 1(8) FIRST WEEK FESTIVAL PALAUTEKYSELY VAMOK järjesti lukuvuoden alussa First Week Festivalin, joka piti sisällään 5 erilaista tapahtumaa. Tämän kyselyn tarkoituksena on kartoittaa opiskelijoiden

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät kaksi prosenttia Joulukuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 264 000 yöpymistä, joista suomalaisille 122 500 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELSINGIN MATKAILUTILASTOT ELOKUU 2016 Yöpymiset vähenivät vajaan prosentin Elokuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 404 000 yöpymistä, joista suomalaisille 157 000 ja ulkomaalaisille 247 000 yötä. Suomalaisten

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

Tulevaisuus on jo täällä kesäinen konferenssimatka Århusiin

Tulevaisuus on jo täällä kesäinen konferenssimatka Århusiin Tulevaisuus on jo täällä kesäinen konferenssimatka Århusiin Posted on 27.10.2010 by helehilt Euroopan tieteellisten kirjastojen verkoston, LIBERin, yleiskonferenssi järjestettiin tänä vuonna Tanskan Århusissa

Lisätiedot

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi 1 Kanada 2015 Gea Schumann Merkonomi 2 Perustietoa Lähdin 31.12 kuukauden kestävälle matkalle Kanadaan. Olimme osallisena FinAl 2.0 projektissa ja pääsimme mukaan muutamiin isoihinkin tehtäviin. Majoituksena

Lisätiedot

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus 1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat

Lisätiedot

Tule tule hyvä tieto!

Tule tule hyvä tieto! Tule tule hyvä tieto! Jyväskylän kirjastojen ja kaupungin opetuspalvelujen suunnitelma informaatiolukutaidon edistämisestä IV Valtakunnalliset koulukirjastopäivät Kuopiossa 25.-26.4.2012 - Koulukirjastot

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia. Kasvua työmatkalaisten yöpymisissä. Majoitusmyynti 25 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT SYYSKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät viisi prosenttia Syyskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin lähes 308 000 yöpymistä, joista suomalaisille 133 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Maija Saraste Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kirjastotapaaminen Saransk 7.10.2011 1 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeenlinna

Lisätiedot

Kirjasto ammattilaisten silmin KIRJASTOPÄIVÄT LAURA PERJO, PENTAGON INSIGHT

Kirjasto ammattilaisten silmin KIRJASTOPÄIVÄT LAURA PERJO, PENTAGON INSIGHT Kirjasto ammattilaisten silmin KIRJASTOPÄIVÄT 7.6.19 LAURA PERJO, PENTAGON INSIGHT Kirjastoalan työntekijätutkimus 2019 herätti suurta kiinnostusta Suomen kirjastoseura ja Minerva-ryhmä tekivät vuoden

Lisätiedot

Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa

Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa Eija Nevalainen & Heini Kurki Kirjaston ja koulujen yhteistyötapaaminen Mikkelin kaupunginkirjasto 24.8.2016 Ilmiöprojektit: kirjasto mukana aidossa

Lisätiedot

SEMINAARIPALAUTE. Muut ideat, kehitysehdotukset, terveiset, risut ja ruusut: 1. Seminaari oli kiinnostava kokonaisuus

SEMINAARIPALAUTE. Muut ideat, kehitysehdotukset, terveiset, risut ja ruusut: 1. Seminaari oli kiinnostava kokonaisuus Kokemuksia kansainvälistymisestä.11.1 SEMINAARIPALAUTE Vastauksia yhteensä 7 kappaletta 1. Seminaari oli kiinnostava kokonaisuus Muut ideat, kehitysehdotukset, terveiset, risut ja ruusut: Esiintyjiä muutama

Lisätiedot

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MARRASKUU 2016 Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia Marraskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 273 000 yöpymistä, joista suomalaisille 152 000 ja ulkomaalaisille

Lisätiedot

Portfolio / Santtu Rantanen

Portfolio / Santtu Rantanen Portfolio / Santtu Rantanen 2 Santtu Rantanen Muotoilija Puuseppä Luovahulluus@gmail.com Luovahulluus.googlepages.com +358 40 7262 262 Pohjoinen Liipolankatu 13 A15 15500 Lahti 4 Ennen muotolijaksi ryhtymistä

Lisätiedot

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %).

Majoitusmyynti alueella kasvoi 14 prosenttia ja oli 27 miljoonaa euroa. Yöpymisen keskihinta kesäkuussa 2016 oli 77,39 euroa (+ 8 %). HELSINGIN MATKAILUTILASTOT KESÄKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Kesäkuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 353 000 yöpymistä, joista suomalaisille 138 000 ja ulkomaalaisille 215 000 yötä. Eniten

Lisätiedot

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.

JUJUPRIX 2015. Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy. kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota. JUJUPRIX 2015 Kalle Tuominen & Timo Mäkeläinen Markkinointiviestinnän suunnittelutoimisto Mainio Oy kalle@mainiota.fi timo.makelainen@mainiota.fi Tampere matkailukohteena. Tampere on Pohjoismaiden suurin

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Jani Tervo Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

Petroskoin suomalais-ugrilainen koulu

Petroskoin suomalais-ugrilainen koulu Petroskoin suomalais-ugrilainen koulu Koulun historiasta Avattu 1.syyskuuta 1994 106 oppilasta lähti uuteen kouluun Lukuvuosi 2013-2014 920 oppilasta 889 opiskelee suomen kieltä, 34 vepsän kieltä, 130

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HELMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia Helmikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 218 000 yöpymistä, joista suomalaisille 113 000 ja ulkomaalaisille 104 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Tunnelmia arkkitehtuuriseminaarin kirjastovierailuilta

Tunnelmia arkkitehtuuriseminaarin kirjastovierailuilta Tunnelmia arkkitehtuuriseminaarin kirjastovierailuilta Posted on 19.6.2014 by helehilt Viileän kauniina aamuna 6.5. kokoontui Rautatientorille vilkkaasti soriseva joukko arkkitehtuuriseminaarin kansainvälisiä

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT MAALISKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 4 prosenttia Maaliskuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 240 000 yöpymistä, joista suomalaisille 118 000 ja ulkomaalaisille 122 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT HUHTIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 14 prosenttia Huhtikuussa 2016 Helsingissä kirjattiin 247 000 yöpymistä, joista suomalaisille 128 000 ja ulkomaalaisille 119 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu. Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen

Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu. Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen 1.8.2011 Tarjolla mielenkiintoisia havaintohankkeita Grazissa, Itävallassa, pidettiin tammikuun

Lisätiedot

Kansainvälisiä kumppanuuksia IFLA Sister Libraries -ohjelmassa. Kirjasto vientituotteena seminaari Ulla Pötsönen, Joensuun seutukirjasto

Kansainvälisiä kumppanuuksia IFLA Sister Libraries -ohjelmassa. Kirjasto vientituotteena seminaari Ulla Pötsönen, Joensuun seutukirjasto Kansainvälisiä kumppanuuksia IFLA Sister Libraries -ohjelmassa Kirjasto vientituotteena seminaari 7.4.2017 Ulla Pötsönen, Joensuun seutukirjasto IFLA International Federation of Library Associations Lasten-

Lisätiedot

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España. Perustettu 12.10.1957

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España. Perustettu 12.10.1957 Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España Perustettu 12.10.1957 SES 15.1.2014 Seuran tunnus Seura järjesti suunnittelukilpailun 25-vuotisjuhlavuonna 1982 Kilpailun voitti Matti Larres ehdotuksella,

Lisätiedot

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Hotel Arthur 9.5.2014 Vaskivuoren lukion rehtori Eira Kasper Hankekoordinaattori Veli-Matti Palomäki YANZU 言 祖 Kiinan kieltä lukioissa Kansainvälistymisen

Lisätiedot

Hankerekisterin käyttäjäkysely 2015

Hankerekisterin käyttäjäkysely 2015 Hankerekisterin käyttäjäkysely 2015 1 Yleensä kyselystä Kyselyssä selvitettiin vastaajien mielipiteitä hankerekisterin käytöstä sekä siihen liitetyistä visualisoinneista Se oli auki 3.12.-18.12.2015 Vastaajia

Lisätiedot

Finlandia-talo 11.2.2016 m/s Baltic Queen 11.-12.2.2016

Finlandia-talo 11.2.2016 m/s Baltic Queen 11.-12.2.2016 Finlandia-talo 11.2.2016 m/s Baltic Queen 11.-12.2.2016 Tarjoamme sinulle arvokkaimmat kontaktit LOGY Conference on johtava logistiikka- ja hankinta-alan kohtaamispaikka Pohjois-Euroopassa. Kontaktifoorumi

Lisätiedot

YSILUOKKA. Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä

YSILUOKKA. Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä YSILUOKKA Tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä Sisältö ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat ymmärtävät mitä sukupuolten välinen tasaarvo tarkoittaa Suomessa, mitä tasa-arvoon liittyviä haasteita

Lisätiedot

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo Rajattoman koululaiskonsertin palautteet 23.3.2009 2(47) Palautteen antajat oppilaitoksittain 134 136 68 Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo yhteensä 338 oppilasta 8,2 % 10,3 % Rajattoman koululaiskonsertin palautteet

Lisätiedot

Uudet kuvailusäännöt (RDA) tulevat. Erikoiskirjastojen neuvoston kokous 9.12.2015 Marja-Liisa Seppälä

Uudet kuvailusäännöt (RDA) tulevat. Erikoiskirjastojen neuvoston kokous 9.12.2015 Marja-Liisa Seppälä Uudet kuvailusäännöt (RDA) tulevat Erikoiskirjastojen neuvoston kokous 9.12.2015 Marja-Liisa Seppälä Mikä RDA on RDA = Resource Description and Access RDA on kuvailusäännöt, jotka kertovat: mitä valitaan

Lisätiedot

IFLA:n puheenjohtajakauden 2013-2015 tavoitteet. Sinikka Sipilä IFLA:n puheenjohtaja 27.11.2013

IFLA:n puheenjohtajakauden 2013-2015 tavoitteet. Sinikka Sipilä IFLA:n puheenjohtaja 27.11.2013 IFLA:n puheenjohtajakauden 2013-2015 tavoitteet Sinikka Sipilä IFLA:n puheenjohtaja 27.11.2013 IFLA on johtava kansainvälinen toimija, joka edustaa kirjasto- ja tietopalveluja ja niiden käyttäjiä. Se on

Lisätiedot

Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista

Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista 1. Osallistuin MUUTOS 16! - Viesti ymmärrettävästi! Selkokieli oman työn apuvälineenä - koulutukseen: Vastaajien määrä: 24 Kyllä

Lisätiedot

Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen Tuloksia yrittäjäkysely helmi-maaliskuu & Markkinointiyhteistyötä

Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen Tuloksia yrittäjäkysely helmi-maaliskuu & Markkinointiyhteistyötä Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen Tuloksia yrittäjäkysely helmi-maaliskuu 2018 & Markkinointiyhteistyötä Kimmo Aalto, MTK ry kimmo.aalto@mtk.fi p. 040 1791618 Matkailijamäärät syys-joulukuussa

Lisätiedot

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior 31.1.-6.2.2016 Latvia M13a ja 14a ryhmät, opettajat Arja Mäkinen ja Merja Räihä suuntasivat junalla kohti Tikkurilaa sunnuntaina. Lensimme ensin Riikaan ja

Lisätiedot

TKI-päivät 2012. Palautekysely

TKI-päivät 2012. Palautekysely TKI-päivät 2012 Palautekysely Kyselyn toteuttaminen Kysely toteutettiin ajalla 22.2. 2.3.2012 Kysely lähetettiin sähköpostitse 244 seminaariosallistujalle Vastauksia saatiin 95 kpl Vastausprosentti 39

Lisätiedot

OPETTAJA! Takki tyhjä? Pakki sekaisin? Koulutusta: Työrauhapakki

OPETTAJA! Takki tyhjä? Pakki sekaisin? Koulutusta: Työrauhapakki OPETTAJA! Takki tyhjä? Pakki sekaisin? Koulutusta: Työrauhapakki Työrauhaprojektin taustaa Pohjois-Haagan yhteiskoulun oppilashuoltotyöryhmä alkoi keväällä 2009 valmistella projektia, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Omppu-diplomivihko 3.-4. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen

Lisätiedot

Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma

Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma Tule opiskelemaan venäjää! Tampereen yliopiston Venäjän kielen, kulttuurin ja kääntämisen tutkinto-ohjelma 1 Venäjän kielen tutkinto-ohjelma Tampereella Kiinnostaako sinua kielten ja kulttuurien välinen

Lisätiedot

Miten saan artikkelini ja kirjastoni näkyville?

Miten saan artikkelini ja kirjastoni näkyville? Miten saan artikkelini ja kirjastoni näkyville? Posted on 6.11.2009 by e-library - EP / HULib Helsingin yliopiston kirjasto ja Elsevier järjestivät yhteistyössä kolme tilaisuutta 20.10.2009: 1. tutkijoille

Lisätiedot

Visit Finland Matkailijatutkimus

Visit Finland Matkailijatutkimus Visit Finland Matkailijatutkimus Visit Finland Visitor Survey VISIT FINLAND MATKAILIJATUTKIMUS 2014 2 3 Tuo$aa perustunnusluvut (mm. kävijämäärät) Täydentää 9lasto9etoa VAKIOKYSYMYKSET Asuinpaikka Liikennemuoto

Lisätiedot

Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa

Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa Tiedonhankinta- ja tutkimustaitoja ilmiöprojektissa Eija Nevalainen & Mikko Siitonen Kirjaston ja koulujen yhteistyötapaaminen Mikkelin kaupunginkirjasto 23.8.2017 Ilmiöprojektit: kirjasto mukana aidossa

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA. Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN OPISKELU SUOMESSA Helmikuu 2015 Koonnut Irma Kettunen Sisällysluettelo 1. Opiskelu peruskouluissa... 3 2. Opiskelu lukioissa... 4 3. Opiskelu korkeakouluissa... 6 4. Opiskelu

Lisätiedot

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO! SUUNNITELMA (LUONNOS) Työpajan/toiminnan järjestäjä/vastuutaho Nimi, organisaatio Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Satu Heikkinen, Kukka Olsoni ja Anna-Maija Saariaho

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Uudistuva kylä kaupungissa

Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa hankkeessa etsitään uusia tapoja lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseen käyttäjälähtöisesti ja perinteisiä sektorirajoja rohkeasti ylittäen. Pilottialueina

Lisätiedot

Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle

Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle 1 Valinnaisaineopas 2015 seitsemännelle luokalle Hyvä kuudesluokkalainen! Sinulla on nyt mahdollisuus päättää oman koulutyösi sisällöstä. Saat valita kiinnostuksesi mukaan yhden lyhyen valinnan seitsemännelle

Lisätiedot

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS

KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS KANSAINVÄLISTYMISEN YHDISTYSOPAS Kansainvälisyys on aina jollain tavalla osa koko yhdistyskentän toimintaa. Kun yhdistys pitää kansainvälisyyttä tärkeänä arvona ja kansainvälisiä opiskelijoita potentiaalisina

Lisätiedot

HYVÄÄ JA HUONOA 8 APTEEKKARI 1/15

HYVÄÄ JA HUONOA 8 APTEEKKARI 1/15 HYVÄÄ JA HUONOA Lena Sonnerfelt asioi Kronan apteekissa Tukholman Tyresössä. Hänen mielestään apteekkipalvelut ovat muuttuneet osin paremmiksi, osin huonommiksi valtiollisen monopolin purkamisen jälkeen.

Lisätiedot

Salon Rally 3-4.10.2015

Salon Rally 3-4.10.2015 Salon Rally 3-4.10.2015 Laitan tunnelmapaloja Salon Rallysta. Nettisivuille tulevat Hannelen ja Ritva-Liisan esityksistä koosteet. Lauantain esiintyjistä löytyvät kattavat tiedot netistä. Piirin 142 puheenjohtaja

Lisätiedot

KIUSAAMINEN VANHEMMAT EIVÄT TIETOISIA KIUSAAMISESTA

KIUSAAMINEN VANHEMMAT EIVÄT TIETOISIA KIUSAAMISESTA KIUSAAMINEN VANHEMMAT EIVÄT TIETOISIA KIUSAAMISESTA Vain joka kolmas vanhempi on kyselyjen mukaan tietoinen kiusaamisesta, jossa heidän lapsensa on osallisena, kerrotaan keskiviikkona julkistetussa Opetusministeriön

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Iina Mustalampi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

Four Ferries Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019

Four Ferries Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019 Julkinen loppuraportti 30.07.2019 Four Ferries Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma II, kevätlukukausi 2019 Kokeilun tavoitteet Four Ferries Checker on

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Alex Vinter. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Alex Vinter. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Liiketalouden ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Alex Vinter Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 4 Palautteiden

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Eveliina Rautava Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

OHJEET OPETTAJALLE: Lukuseikkailun tavoitteet:

OHJEET OPETTAJALLE: Lukuseikkailun tavoitteet: OHJEET OPETTAJALLE: Lukuseikkailun tavoitteet: innostaa ja kannustaa lasta lukemaan herättää ja ylläpitää kirjallisuuden harrastusta tutustuttaa kirjallisuuden eri lajeihin antaa elämyksiä ja herättää

Lisätiedot

Lions-Isäntäperheenä toimiminen Kysytyimmät kysymykset

Lions-Isäntäperheenä toimiminen Kysytyimmät kysymykset Lions-Isäntäperheenä toimiminen Kysytyimmät kysymykset Tuleeko isäntäperheen olla ns. Leijonaperhe? Isäntäperheeksi haetaan kaikkia tavallisia suomalaisia perheitä. Pääasia on, että perheessä on vähintään

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Diplomivihko 3. - 4. lk Tämän vihkon omistaa: OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Oulun kouluissa on mahdollisuus suorittaa kirjallisuusdiplomi. Diplomin suorittaminen

Lisätiedot

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España. Perustettu

Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España. Perustettu Suomi-Espanja Seura ry Sociedad Finlandia España Perustettu 12.10.1957 SES 15.10.2013 Seuran tunnus Seura järjesti suunnittelukilpailun 25-vuotisjuhlavuonna 1982 Kilpailun voitti Matti Larres ehdotuksella,

Lisätiedot

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto Johdannoksi Ei riitä, että kirjastolla on hyvät kokoelmat. Lisäksi asiakkaiden tulisi löytää niiden luo.

Lisätiedot

Luku- ja kirjoitustaitojen parantaminen

Luku- ja kirjoitustaitojen parantaminen Luku- ja kirjoitustaitojen parantaminen Sari Hyytiäinen puheenjohtaja Äidinkielen opettajain liitto ry Eduskunnan sivistys- ja tiedejaosto 13.10.2017 Luku- ja kirjoitustaitojen nykytilanne ja merkitys

Lisätiedot

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana.

Toinen jakso oli , johon osallistui myös neljä opiskelijaa ja yksi opettaja, joka oli koko ajan mukana. Ammattiopisto Tavastian Hotelli-, ravintola-, catering- ja elintarvikeosaston opiskelijat (8) ja opettajat (2) osallistuivat Vana-Vigalan Tehnika ja Teeninduskoolin hallinnoimaan Nordplus junior Vocational

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

ERASMUS+ STRATEGINEN YHTEISTYÖ

ERASMUS+ STRATEGINEN YHTEISTYÖ ERASMUS+ STRATEGINEN YHTEISTYÖ FAB OPPIMISPROSESSIN AIKAISEN ARVIOINNIN KRITEERIT VIERAIDEN KIELTEN OPPIMISELLE & OPETUKSELLE KORKEAKOULUISSA 2015-1-PL01-KA203-016474 VERTAISHAVAINNOINTILOMAKE Havainnoinnin

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Kokemuksia asiantuntijaliikkuvuushankkeista Leonardo-ohjelman tiedotustilaisuus CIMOssa 25.9.2012 Marja Seppälä, kv-päällikkö

Kokemuksia asiantuntijaliikkuvuushankkeista Leonardo-ohjelman tiedotustilaisuus CIMOssa 25.9.2012 Marja Seppälä, kv-päällikkö Kokemuksia asiantuntijaliikkuvuushankkeista Leonardo-ohjelman tiedotustilaisuus CIMOssa 25.9.2012 Marja Seppälä, kv-päällikkö Kotkan - Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto

Lisätiedot

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE

LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE LUMON KIRJASTON UUTISKIRJE JOULUKUU 2015 LAPIN LUMO SATUNURKAN TALVINEN AISTITILA Avajaiset ti 1.12. klo 9-16 (glögiä, mehua, pipareita, tunnelmaa) Lapin LUMOn satutuokiot aamuisin klo 9 ke 9.12, to 10.12.

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Alvar Aallon jalanjäljillä Lähdimme Kirstin kanssa kahden tutustumaan junakyydillä Jyväskylän elämään, maisemiin ja ihmisiin. Jyväskylä on minulle nuoruudestani tuttu

Lisätiedot

SU Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen

SU Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen Lander Simulations ja vierailu paikalliseen logistiikan oppilaitokseen, Espanja, 17-20.12.2017 SU 17.12.2017 - Matkustaminen sekä kieli- ja kulttuuritaidon kehittäminen Kohteena San Sebastianin kaunis

Lisätiedot

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta.

Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Tehtävä 1 Kertominen Sinulla on 1 minuutti aikaa valmistautua tehtävään. Sinulla on 1,5 minuuttia aikaa puhua aiheesta. Kertominen Tehtävä 1 Millainen ajankäyttäjä olet? Miten suhtaudut aikaan? Oletko

Lisätiedot

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN

Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Tervetuloa 7. luokkien VALINNAISAINEILTAAN Illan ohjelma Ekonomian valinnaisaineryhmän kahvila Tervetulosanat Opinto-ohjaajien esitys VALINNAISAINEIDEN ESITTELY KOULUN LUOKKATILOISSA PERUSKOULUN OPPIAINEET

Lisätiedot

100 UUTTA TAPAA TEHDÄ PARTIOTA

100 UUTTA TAPAA TEHDÄ PARTIOTA 100 UUTTA TAPAA TEHDÄ PARTIOTA Rahaa lippukunnan toimintaan Partio saa osan Yhteisvastuukeräyksen tuotoista lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn Osa tästä rahasta jaetaan lippukunnille toimintaan,

Lisätiedot

Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat

Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat Koulutapahtuma Ampumaurheilun tietoisku koululaisille Koulutapahtuma miksi? Uusista nuorista harrastajista pulaa ampumaseuroissa Isät eivät enää tuo poikiaan automaattisesti radalle Ihmiset eivät oikein

Lisätiedot

Verkot. SciFest 2013: työpajan Kohtaa matematiikka! osaraportti. Fysiikan ja matematiikan laitos Itä-Suomen yliopisto Joensuun kampus

Verkot. SciFest 2013: työpajan Kohtaa matematiikka! osaraportti. Fysiikan ja matematiikan laitos Itä-Suomen yliopisto Joensuun kampus Verkot SciFest 2013: työpajan Kohtaa matematiikka! osaraportti Fysiikan ja matematiikan laitos Itä-Suomen yliopisto Joensuun kampus Kurssin vastaava opettaja: Martti Pesonen Vertaisohjaajat: Janne Valtonen

Lisätiedot