Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (7) Kevätkokous

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (7) Kevätkokous"

Transkriptio

1 Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (7) Aika: klo 13:00 Paikka: Kehys ry, Töölöntorinkatu 2 B 5. krs Helsinki Käsitellyt asiat 1 KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Elina Vuola avasi kokouksen klo 13:05. Hän totesi tervetulopuheessaan Kepan uuden hallituksen toimineen nyt neljä kuukautta. Yhteistyö on ollut hyvähenkistä. Hallitus paneutuu tällä hetkellä monipuolisesti Kepan strategian puolivälin arviointiin. Vuola totesi, että Suomen hallituksen kehysriihi toi äskettäin ikäviä uutisia, kun kehitysyhteistyömäärärahoja tullaan leikkaamaan vuosina arviolta Meur, jo aiempina vuosina tehtyjen leikkausten lisäksi. Näin Suomen tavoite 0,7 saavuttamiseksi liukuu yhä kauemmaksi. Arkkipiispa Kari Mäkinen ja puheenjohtaja kirjoittivat Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla vetoomuksen määrärahojen puolesta, sillä kehitysmäärärahojen leikkaaminen on huono signaali, kun juuri valmistellaan YK:n uutta post-205-kehitysohjelmaa. Samoin Suomen tulee pitää kiinni tehdyistä lupauksista 0,7-tavoitteen saavuttamiseksi. Myös Irja Askola, Lauri Lyly ja Elisabeth Rehn kirjoittivat Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen Globaali vastuu pitää kantaa myös vaikeina aikoina. Kepa ja jäsenistö lähettivät vetoomuksen kehitysministeri Haavistolle, jotta rahoitusleikkauksia ei tehtäisi juustohöyläperiaatteella. Alustavana vastauksena onkin saatu tieto, ettei näin meneteltäisi, mikä on hieno uutinen toimintaansa pitkäjänteisesti suunnitteleville järjestöille. Leikkausuutisten jälkeen tiedotusvälineet uutisoivat, että kehitysmäärärahoja olisi jäänyt käyttämättä viime vuosina suuria määriä. Tämä tietoisesti väärän kuvan antava uutisointi vaatii Kepaa ja jäsenistöä vaikuttamaan asenneilmapiiriin entistä tehokkaammin, ja esimerkiksi kevään 2015 eduskuntavaalit ovat jo vahvasti Kepan ja globbariverkoston vaikuttamisagendalla. VGK-tukien (viestintä- ja globaalikasvatustukien) hallinnoinnin siirtosuunnitelma Kepalle on edelleen vireillä ulkoministeriössä. Ministeriö on tiedottanut, että siirron toteuttamiseksi tarvitaan, valtion tarkastusviraston kannan mukaan, laki. Lainsäädännön valmistelun hitaasta prosessista johtuen asia siirtynee vuonna 2015 aloittavan uuden eduskunnan käsiin. Kepan tulee nyt varmistaa, että ulkoministeriön VGK-rahoitus säilyy ja on resurssoitu riittävin voimavaroin. Kevätkokousseminaarissa olivat aiheena syksyllä 2013 tehdyn jäsenkyselyn ensimmäisen osan tulokset. Kysely tehdään kolmen vuoden aikana, aina sadalle järjestölle vuosittain. Ensimmäisen osan tulosten perusteella jäsenistö suhtautuu

2 Kepa ry PÖYTÄKIRJA 2 (7) 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Kokouspuheenjohtajan valinta Kepaan yleisesti ottaen myönteisesti ja on tyytyväinen Kepan toimintaan ja palveluihin. Kepan etelän toimintaa tunnetaan tai tiedetään vähemmän. Jäsenkyselyn yhteydessä käyttöön otettu jäsenaloite-työkalu on saanut jäsenistöltä hyvän vastaanoton, ja aloitteita on tullut jo useita kymmeniä. Tämän kevään Maailma kylässä -festivaalin teemoina ovat Latinalainen Amerikka ja ilmasto. Puheenjohtaja toi kokouksen tiedoksi, että ajalla 08/ /2015 hän on työmatkalla USAssa, ja tänä aikana Kepan puheenjohtajana toimii I varapuheenjohtaja Ritva Semi. Puheenjohtaja toivotti jäsenet lämpimästi tervetulleeksi kokoukseen. Valitaan kokouspuheenjohtaja, kokoussihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kolme ääntenlaskijaa. Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Lauri Peltonen, Taksvärkki ry. 2.2 Sihteerin kutsuminen, pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Kutsuttiin kokouksen sihteeriksi Anja-Maija Palmu, Kepa ry. Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi - Seppo Kalliokoski, Suomi-Namibia-Seura ry - Jussi Sallinen, Suomen Keskustanuoret ry. Valittiin ääntenlaskijoiksi - Nur Mohamud, African Care ry - Anna-Maija Rinne, Suomen YK-liitto ry ja - Karoliina Tikka, Plan Suomi Säätiö. 3 KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUDEN JA LAILLISUUDEN TOTEAMINEN Kepan sääntöjen 16 mukaan hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle jäsenille postitetuilla kirjeillä jäsenistön ilmoittamaan osoitteeseen tai sähköpostitse jäsenistön ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta. Kutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat. Todettiin kokous päätösvaltaiseksi ja lailliseksi.

3 Kepa ry PÖYTÄKIRJA 3 (7) 4 KOKOUSEDUSTAJIEN VALTAKIRJOJEN JA EDUSTUSOIKEUDEN VAHVISTAMINEN Sama henkilö voi samassa yhdistyksen kokouksessa edustaa ja käyttää äänivaltaa vain kolmen varsinaisen jäsenen puolesta. Lisäksi varsinaiset jäsenet voivat kukin lähettää kaksi puheoikeutettua tarkkailijaa. Vahvistettiin äänivaltaisten osanottajien määräksi 29, heidän edustamiensa yhdistysten lukumääräksi 32 ja äänimääräksi 38. Lisäksi vahvistettiin Kepan henkilökunnan ja vieraiden läsnäolo-oikeus. Osallistujalista on liitteenä 4A. 5 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN Esityslista hyväksyttiin lähetetyssä muodossa. 6 VUODEN 2013 TOIMINTAKERTOMUS Esittelijä Esittelyt Toiminnanjohtaja, ohjelmajohtaja Liitteenä 6A on hallituksen esitys vuoden 2013 toimintakertomukseksi. Toiminnanjohtaja kertoi, että Kepa kartoittaa aktiivisesti kansalaisyhteiskunnan olemassaolon mahdollisuuksia yhdessä omien maa- ja aluetoimistojensa selvityksin sekä kumppanijärjestöjen ja kansainvälisten järjestöjen kanssa. Kun tarkastellaan OECD:n Avun tuloksellisuus -prosessia, vaikuttaa siltä, että kansalaisyhteiskunnat on otettu mukaan viralliseen toimintaan merkittävissä määrin. Sen sijaan CIVICUKSEN (World Alliance for Citizen Participation) tutkimusten valossa näyttää siltä, että maailmanlaajuisesti kansalaisyhteiskunnan tila pienenee tällä hetkellä. Ikävänä esimerkkinä laosilaisen kansalaisjärjestön The Participatory Development Training Centerin (PADETC) perustajan ja kansalaisjärjestöaktivisti Sombath Somphonen katoaminen Laosissa joulukuussa Somphonen on edelleen kadoksissa, ja hänen olinpaikastaan ei ole saatu mitään tietoa. Kepa ja Kehys (Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys) ovat mukana Beyond verkostossa (kansalaisjärjestötoimijoiden verkosto), jonka avulla pyritään viemään eri toimijoiden agendoille YK:n post-2015-ohjelman tavoitteita. YK:n ohjelman tavoite on nyt universaali ja sama sekä etelän että pohjoisen yhteiskunnille. Keskeisiä tavoitteita ovat eriarvoisuuden poistaminen ja kestävien ratkaisujen käyttöönotto ilmasto- ja ympäristöoikeudenmukaisuuden kannalta. Kepan nykyisen strategian yhtenä tavoitteena ovat elävät jäsensuhteet, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että jäsenistön asiantuntemusta hyödynnetään eri tilanteissa. YK:n post-2015-kokouksessa Kepa-yhteisöä edusti Suomen Lähetysseuran vaikuttamistyön erityisasiantuntija Katri Leino-Nzau.

4 Kepa ry PÖYTÄKIRJA 4 (7) Ohjelmajohtaja esitteli toimintakertomuksen Esittely on liitteenä 6B. = = = = = = = = = = = = = Avattiin kohta 4 Todettiin Rauhankasvatusinstituutti ry:n valtakirja ja kokousedustaja Lauri Kojo. Tarkistuslaskennan jälkeen vahvistettiin äänivaltaisten osanottajien määräksi 29, heidän edustamiensa yhdistysten lukumääräksi 32 ja äänimääräksi 38. Lisäksi vahvistettiin Kepan henkilökunnan ja vieraiden läsnäolo-oikeus. = = = = = = = = = = = = Yleiskeskustelu Kokousedustaja Ilari Rantakari, Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry ja Suomen Pakolaisapu ry, tiedusteli, miten Kepa saa tietoa kansalaisyhteiskunnan tilasta sekä pyysi arviota: Miten kansalaisjärjestöjen tilan vahvistaminen on onnistunut Suomessa? Entä ohjelmamaissa? Onko jossain työmaissa tila ehkä kaventunut, vaikka ponnistellaan sen vahvistamiseksi? Kokousedustaja Lauri Kojo, Rauhankasvatusinstituutti ry, tiedusteli, miten Kepa valvoo, mitä veroparatiisikymyksen suitsimiseksi on yhteiskunnassa tehty ja tehdään, ja miten toimia, että aihe ei hautaudu aina uusien probleemien alle, vaan tuloksia saadaan aikaiseksi. Toiminnanjohtaja vastasi, että Kepassa seurataan jäseniltä tulleita viestejä viranomaisyhteistyöstä. Kepa muun muassa osallistuu aktiivisesti KANEen (oikeusministeriön alainen Kansalaisyhteiskuntapoliittinen neuvottelukunta), jonka kautta saamme tietoa suomalaisen kansalaisyhteiskunnan tilasta ja toiminnasta. Jäsenistöltä ei ole tullut viestejä, että Suomessa olisi menty taaksepäin, vaan lähtökohtaisesti osallistumismahdollisuuksia annetaan. On kuitenkin tärkeää pitää mielessä esimerkki Kanadasta, jossa hallinnon vaihtuessa valtio ajoi kansalaisjärjestöjen edunvalvontatoimijan rahoituksen alas. Eri puolilta maailmaa saadaan viestejä kansalainjärjestötyöntekijöiden hankaluuksista viranomaisten kanssa ja jopa katoamisista, kun viranomaiset karsastavat aktiivisia kansalaisjärjestöjä ja kansalaisia. Tansaniasta käsin olemme seuranneet esimerkiksi Sambiaa, jossa lainsäädäntö pakottaa kansalaisjärjestöt rekisteröitymään viiden vuoden välein. Yhdessä muiden järjestöjen kanssa toimimme kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten vahvistamiseksi kansainvälisissä prosesseissa kuten Avun tuloksellisuus tai YK:n post-2015-ohjelma. Yritysmaailma on viime aikoina aktivoitunut ja ottanut keskustelevaa roolia post-2015-agendalla. Yrityksissä aletaan ymmärtää, että toimiva kansalaisyhteiskunta on positiivinen resurssi. Tavoite on saada CIVICUKSEN Enable Environment -mittari sisällytetyksi post ohjelmaan. Veroparatiisikeskusteluun liittyvät vaikutusvälineet ovat kansainvälinen järjestöyhteistyö, kuten yhteistyö Tax Justice Networkin kanssa, ja vetoamiset yritysten maaraportoinnista, jota rummutamme Suomessa. Maaraportointi takaisi,

5 Kepa ry PÖYTÄKIRJA 5 (7) Yksityiskohtainen käsittely että monikansallinen yritys ei voi siirrellä sisäisellä laskutuksella tulojaan halvemman verotuksen maihin, vaan verot maksetaan sinne, missä toiminta tapahtuu. Maaraportoinnin lisäksi Kepa painottaa yritysvastuuta. Tavoite on, että YK:n John Ruggien -periaatteet tunnustetaan normatiiviseksi säännöstöksi yritysten toiminnassa. Keskusteluissa yritysten edustajien kanssa sekä Suomessa että kansanvälisesti on tehty havaintoja, että yrityksissä aletaan huomioida yleistä mielipidettä yhä enemmän. Kuluttajat seuraavat tänä päivänä tarkoin tapaa, jolla yritys tekee voittoa, ja muutos tapahtuu, kun yleinen mielipide muuttuu. Ohjelmajohtaja mainitsi, että Kepan verkkosivuilla on maatoimistoissa laaditut analyysit Kepa-maiden kansalaisjärjestökentän tilanteista. Kokousedustaja Viveca Hedengrén, Suomi-Mosambik-seura ry ja Kulttuuriyhdistys Agora ry, nosti esille uuden alueellisen työotteen etelässä ja tiedusteli, miten esimerkiksi Mosambikin tilanteen seuranta ja integrointi alueelliseen työotteeseen on lähtenyt käyntiin. Ohjelmajohtaja totesi, että Kepassa seurataan Mosambikin ja sen kansalaisjärjestökentän tilannetta. Alue on haasteellinen talouden kehityksen ja kielikysymyksenkin osalta. Muutosesityksiä ei tehty. Kevätkokous hyväksyi toimintakertomuksen 2013 lähetetyssä muodossa. 7 VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS Esittelijä Esittely Yleiskeskustelu Hallintojohtaja Hallituksen esitys vuoden 2013 tilinpäätökseksi on ohessa; liitteenä 7A on hyväksyttäväksi tasekirja ja liitteenä 7B tiedoksi budjettivertailu Esittely on liitteenä 7C. Kokousedustaja Aleksi Vienonen, SASK ry, esitti, että tulevissa tilinpäätöksissä eriteltäisiin Maailma kylässä -festivaalin rahoituksen muodostuminen ja esiteltäisiin yksityisen ja julkisen rahoituksen osuudet. Todettiin, että olisi hyvä erotella, mikä on järjestöiltä tulevaa rahaa, mikä puhdasta omaa tuottoa. Keskustelussa todettiin, että Kepa toimii julkisella tuella, ja sen omarahoitusosuus on melkoisen vähäinen. Tuotiin esille, että yhdistyksen kannattaisi strategisesti olla valmistautunut julkisen rahoituksen vähenemiseen ja omarahoitusosuuden kasvattamiseen toiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi. Todettiin, että Kepan tuottamat palvelut eivät saa tuottaa voittoa. Toisaalta Kepa ei ole lähtenyt varainhankinnan kentällä kilpailemaan jäsenistön kanssa. Hallintojohtaja totesi, että Kepan tavoite on kehitysyhteistyölle positiivisen asenneilmapiirin vahvistaminen yhteiskunnassa, ja julkista rahaa pitää voida käyttää tähän työhön, jonka tavoite on varmistaa kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuudet ja joka lisää demokratiaa sekä kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksien vahvistumista. Hallintojohtaja muistutti, että Maailma kylässä -festivaalilla on myös merkittävä yritysyhteistyörahoitus.

6 Kepa ry PÖYTÄKIRJA 6 (7) Kokousedustaja Lauri Kojo, Rauhankasvatusinstituutti ry, tiedusteli MK:n esiintyjäkaartin tuottamisen kulurakenteesta. Hallintojohtaja totesi, että iso osa esiintyjistä tuotetaan yhteistyössä jäsenjärjestöjen kanssa VGK-tukea hyödyntäen. Kevätkokous hyväksyi tilinpäätöksen 2013 muutoksitta. 8 TILINTARKASTAJIEN LAUSUNTO JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN TILIVELVOLLISILLE Esittelijä Hallintojohtaja Puheenjohtaja Peltonen luki tilintarkastajien lausunnon, liite 8A Todettiin tilintarkastajien lausunto ja myönnettiin tilivelvollisille vastuuvapaus. 9 ILMOITUSASIAT 9.1 Maailma Kylässä festivaali Ohjelmajohtaja kertoi, että festivaali järjestetään Helsingin Kaisaniemessä ja Rautatientorilla. Esittely on liitteenä 9.1A. Yleiskeskustelu Kokousedustaja Outi Moilanen, Kansan Sivistystyön Liitto ry, tiedusteli MKfestivaalin sponsorin Onnibus Oy:n ja Kepan yhteistyön periaatteista. Ohjelmajohtaja kertoi, että festivaalin ja Onnibus Oy:n välisestä yhteistyöstä on sovittu jo 1,5 vuotta sitten. Yritys sitoutuu Kepan arvoihin. Yhtiöön on tehty työsuojelutarkastus, jossa se sai muutamia huomautuksia. Kepan tekemän selvitystyön perusteella tarkastuksessa havaitut puutteet on korjattu. Onnibus Oy on joukkoliikennettä harjoittava yritys, mikä sopii hyvin Kepan arvomaailmaan. 9.2 Järjestöille myönnettävät viestintä- ja globaalikasvatus- sekä matkatuet (VGK) VGK-asia todettiin käsitellyiksi puheenjohtajan alkupuheenvuorossa. 9.3 Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) hankkeet kehitysalan toimijoille Kokousedustaja Viveca Hedengrén, Suomi-Mosambik-seura ry ja Kulttuuriyhdistys Agora ry, kertoi, että opetusministeriön alaisessa Taikessa on meneillään kehitysalan toimijoita kiinnostava hanke, jossa kohteena ovat Suomeen muuttaneet taiteilijat. Vuoden alussa Taikeen perustettiin taiteen kehitysyhteistyön läänintaiteilijan toimi. Hedengrén kertoi, että Kepalle on tulossa jäsenaloite kulttuurityöryhmä perustamisesta kehittämään kehitysyhteistyöalaan liittyvää kulttuuritoimintaa.

7 Kepa ry PÖYTÄKIRJA 7 (7) 10 MUUT ASIAT Muita asioita ei ollut. 11 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 15:10. ELINA VUOLA LAURI PELTONEN Elina Vuola Lauri Peltonen puheenjohtaja puheenjohtaja ANJA-MAIJA PALMU Anja-Maija Palmu sihteeri SEPPO KALLIOKOSKI Seppo Kalliokoski pöytäkirjan tarkastaja JUSSI SALLINEN Jussi Sallinen pöytäkirjan tarkastaja

Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (6) Kevätkokous 24.4.2015 4.5.2015

Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (6) Kevätkokous 24.4.2015 4.5.2015 Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (6) Kepan kevätkokous Aika 24.4.2015 klo 13:00 Paikka: Kepa, kokoushuone Dialogi Elimäenkatu 25-27 00510 Helsinki Käsitellyt asiat 1 KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Elina

Lisätiedot

Lopuksi ministeri toivotti hyvää kokousta.

Lopuksi ministeri toivotti hyvää kokousta. Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (7) Aika 23.11.2012 klo 13:00 Paikka Näkövammaisten keskusliiton Iiris-toimintakeskus Marjaniementie 74, Itäkeskus, Helsinki Kepan puheenjohtaja Elina Vuolan tervetulopuhe Puheenjohtaja

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (6) Kevätkokous

Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (6) Kevätkokous Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (6) Aika: 26.4.2013 klo 13:00 Paikka: Kepa, Töölöntorinkatu 2A, 00260 Helsinki Käsitellyt asiat 1 KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Elina Vuola totesi kevätkokouksen avauspuheessaan,

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 2 (12) KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 Aika Perjantai 21.3.2014 klo 8.17 8.48 Paikka Läsnä Jyväskylän Paviljonki Simo Tarvainen, kokouksen puheenjohtaja Ari Keijonen, kokouksen sihteeri 40 muuta liiton jäsentä

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Töölöntorinkatu 2 A 19.3.2014 00260 Helsinki Hallituksen kokous 31.3.2014 puh. (09) 584 233

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Töölöntorinkatu 2 A 19.3.2014 00260 Helsinki Hallituksen kokous 31.3.2014 puh. (09) 584 233 Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 2/2014 Aika 31.3.2014 klo 13.00 Paikka Kepa, kokoushuone Dialogi Töölöntorinkatu 2 A 00260 Helsinki Kokouksen osanottajat Puheenjohtaja Vuola Elina I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän kevätkokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

Kepan sopeutettu ohjelma

Kepan sopeutettu ohjelma Kepan sopeutettu ohjelma 2016-2018 Esitys Kepan syyskokoukselle 20.11.2015 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kehy ja järjestöt kritiikin kohteena Ennen eduskuntavaaleja: Matti Kääriäinen ja Kehitysavun kirous

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu 25-27 8.1.2016 00510 Helsinki Hallituksen kokous 20.1.2016 puh. (09) 584 233

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu 25-27 8.1.2016 00510 Helsinki Hallituksen kokous 20.1.2016 puh. (09) 584 233 Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 Aika 20.1.2016 klo 15.00 Paikka Kokouksen osanottajat Kepa, kokoushuone Dialogi Elimäenkatu 25-27, 6. krs. 00510 Helsinki Puheenjohtaja Majanen Pertti

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous :n yhdistyskokous Aika Torstai 18.11.2010 klo 15.00 16.00 Paikka Osallistujat Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, Tampere Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikalla olijat Yhdistyskokousasiat

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu Helsinki Hallituksen kokous puh. (09) HALLITUKSEN KOKOUS 3/2016

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu Helsinki Hallituksen kokous puh. (09) HALLITUKSEN KOKOUS 3/2016 Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 3/2016 Aika 29.3.2016 klo 15.00 Paikka Kepa, kokoushuone Dialogi Elimäenkatu 25-27, 6. krs. 00510 Helsinki Kokouksen osanottajat Puheenjohtaja Majanen Pertti

Lisätiedot

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY. Aika: 24.11.2012, klo 13.00 Paikka: ABC Seinäjoki, Vekaratehtaankatu 13, 60100 Seinäjoki Asia nro Liite nro 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 1 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta - METKA Bulevardi 31 00180 Helsinki Edustajiston säätömääräinen kevätkokous Esityslista Aika: 20.4.2017 klo 17:00 Paikka: Metropolia, Bulevardi 31 00180

Lisätiedot

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Töölöntorinkatu 2 A Kevätkokous Helsinki

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Töölöntorinkatu 2 A Kevätkokous Helsinki 1 (7) Aika 28.4.2011 klo 13:00 Paikka Espoon Järjestöjen Yhteisö ry:n tilat Kauppamiehentie 6 02100 Espoo Käsitellyt asiat 1 KOKOUKSEN AVAUS Kepan puheenjohtaja Markku Niskala avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. ESITYSLISTA 1(6) Edustajisto 7/12 7.5.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 7.5..2012 Klo 17. ESITYSLISTA 1(6) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 7.5..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 2002 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj myöhässä 3 Salla

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 17.6.2017 Paikka Valkea talo, Ilkantie 4 00400 Helsinki Lounas klo 12.00 13.00 Kahvi klo 15.30 16.00 9.00 10.00 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet:

Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Paikka: Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: Kaisa Köykkä Jeremias Mäkinen Outi Korpiluoma (poistui kohdassa 10) Jeremias

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 1 (5) SANGEN OY PÖYTÄKIRJA 1/2017 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 30.6.2017 klo 10.00 11.30 Paikka Oulu 1 Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Mikko Ahokas avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo.

Paikka: (myös katuosoite) avasi kokouksen klo. 1 (5) VAV Asunnot Oy Pöytäkirja 1 / 20 ASUKASKOKOUS Aika: / 20 klo Paikka: (myös katuosoite) Läsnä: Liite 1, osanottajaluettelo 1. Kokouksen avaus avasi kokouksen klo. 2. Läsnäolijoiden toteaminen Äänioikeutettuja

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 11/2015 1 (5) Elimäenkatu 25-27 Hallituksen kokous 16.12.2015 00260 Helsinki 8.12.2015

Kepa ry ESITYSLISTA 11/2015 1 (5) Elimäenkatu 25-27 Hallituksen kokous 16.12.2015 00260 Helsinki 8.12.2015 Kepa ry ESITYSLISTA 11/2015 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 11/2015 Aika 16.12.2015 klo 15.00 Paikka Huom! Kepan toimisto, kokoushuone Vallila, 5. krs Hallituksen ja henkilökunnan yhteinen glögihetki klo 14.30-15.00

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Nurmijärven Jalkapalloseura ry:n sääntömääräinen kevätkokous. Tiistaina 22.3 klo 18 Klaukkalan yläaste

Nurmijärven Jalkapalloseura ry:n sääntömääräinen kevätkokous. Tiistaina 22.3 klo 18 Klaukkalan yläaste Nurmijärven Jalkapalloseura ry:n sääntömääräinen kevätkokous Tiistaina 22.3 klo 18 Klaukkalan yläaste 1) KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen jäsen Antti Ainasoja avasi kokouksen klo 18.04 2) KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB

SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB PÖYTÄKIRJA SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2008 Aika: 14.5.2008 klo 13.30 14.25 Paikka: Järvenpää-talo, Hallintokatu 4, 04400 Järvenpää Läsnä: kunta osallistuja äänimäärä Hyvinkään

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous

Varsinainen liittokokous Hallitus 8 / 16 LIITTOKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1 (6) Varsinainen liittokokous Aika 11.6.2016 klo 10.00-15.00. Paikka Porin Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11, 28101 Pori 1. Liittokokouksen avaus Kuurojen Liitto

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17. PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1207 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj paikalla 3 Salla Korhonen paikalla

Lisätiedot

00510 Helsinki Hallituksen kokous puh. (09) Nissinen Jouni

00510 Helsinki Hallituksen kokous puh. (09) Nissinen Jouni 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 4 /2017 Aika 30.3.2017 klo 15.00 Paikka Kepa, kokoushuone Dialogi, 6. krs. 00510 Helsinki Kokouksen osanottajat Puheenjohtaja Majanen Pertti I varapuheenjohtaja Ranta Eija II varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA Toimijat, kokoukset ja kokoustekniikka Toimijoiden roolit Jäsenet Hallitus ja toimihenkilöt Sihteeri Puheenjohtaja taloudenhoitaja Kts. YHTALO Ryhmätyö Millainen on hyvä kokous?

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Kiltakunnan kokous 5/2015

PÖYTÄKIRJA Kiltakunnan kokous 5/2015 Aalto ENG Sivu 1 (5) PÖYTÄKIRJA Kiltakunnan kokous 5/2015 Aika: Keskiviikko 25.2.2015 klo 18.00 Paikka: AddLab, Konetekniikka K4, Sähkömiehentie 4G 1. Kokouksen avaaminen Kiltakunnan 2015 puhemies Niko

Lisätiedot

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (5) Töölöntorinkatu 2 A Helsinki Sääntömääräinen kevätkokous

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (5) Töölöntorinkatu 2 A Helsinki Sääntömääräinen kevätkokous Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (5) KEVÄTKOKOUS Aika: 28.4.2006 klo 13:00 Paikka: Suomen Kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, Helsinki Käsitellyt asiat 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19. KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55

Lisätiedot

Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014. Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015

Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014. Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015 Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015 Toimintavuosi 2014 pähkinänkuoressa Maailma myllerryksessä: turvallisuus Suomen hallitus myllerryksessä:

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen. Aika: 29.4. 2009 kello 18:00 Paikka: Merimaskun koulu, Iskolantie 9 Merimasku 1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2016/9 Hallitus Sivu 1 / 5

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2016/9 Hallitus Sivu 1 / 5 Hallitus 2.12.2016 Sivu 1 / 5 Aika: pe 2.12.2016 klo 12.30-14.15 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto, Kalevankatu 13 A, Helsinki Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas

Lisätiedot

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)

Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop) KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen

Lisätiedot

TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN!

TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN! KOKOUSKUTSU 28.3.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON KEVÄTKOKOUSSEMINAARIIN! Aika: 19.4.2008 klo 11.00 Paikka: Holiday Club Tampereen Kylpylä Sarka-kokoustila Lapinniemenranta 12, Tampere Valtakirjojen tarkastus

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto Pöytäkirja /2016. Ruskon seurakuntakeskus (Vanhatie Rusko) kokoustila

RUSKON SEURAKUNTA Kirkkovaltuusto Pöytäkirja /2016. Ruskon seurakuntakeskus (Vanhatie Rusko) kokoustila KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Keskiviikka 01.06. 2015 klo 18.00 19.34 Paikka Rusk seurakuntakeskus (Vanhatie 7 21290 Rusko) kokoustila Kirkkovaltuusto 2015-2018: Lähteenmäki Antero puheenjohtaja Raikasniemi

Lisätiedot

Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (9) Kevätkokous Hallituksen I varapuheenjohtaja Eija Ranta avasi kokouksen klo 13:05.

Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (9) Kevätkokous Hallituksen I varapuheenjohtaja Eija Ranta avasi kokouksen klo 13:05. Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (9) Aika 26.4.2017 klo 13:00 Paikka Käsitellyt asiat 1 KOKOUKSEN AVAUS Kepa Kokoushuone Dialogi, 6. krs Elimäenkatu 25-27 00510 Helsinki Hallituksen I varapuheenjohtaja Eija Ranta

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016 8.4.2016 Aika: 15.4.2016 klo 17.00 ESITYSLISTA Paikka: Kunnonpaikka: Jokiharjuntie 3, 70910 Vuorela Edustajiston varsinaiset jäsenet: Alho, Emmi Anttalainen, Tommi Gabbouj, Sami Hakkarainen, Henri Hentunen,

Lisätiedot

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia LIONS INTERNATIONAL D 107 I VUOSIKOKOUS, 22.4.2017 Oulu 14.15-16.30 ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Piirin ohjesäännön mukaan piirikokouksen puheenjohtajana toimii piirikuvernööri

Lisätiedot

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi. KOTILAISTEN SUKUSEURA R.Y. PÖYTÄKIRJA VUOSISUKUKOKOUS 2013 Aika Lauantai 15.6.2013 kello 14.00 16.15 Paikka Kokoushotelli Gustavelund Kirkkotie 36, 01430 Tuusula Osanottajat Läsnäololuettelo liitteenä,

Lisätiedot

13.9.2012. Varaedustajat: 21 Tino Valo 22 Kari Katajainen 23 Yrjö Kärkkäinen 24 Saara Asikainen

13.9.2012. Varaedustajat: 21 Tino Valo 22 Kari Katajainen 23 Yrjö Kärkkäinen 24 Saara Asikainen ESITYSLISTA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA 13.9..2012 Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1010 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki EPJ 2 Eetu Salminen EVPJ 3 Salla Korhonen este

Lisätiedot

Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Janne Sivonen, Reilu kauppa ry. 2.2 Sihteerin kutsuminen, pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Janne Sivonen, Reilu kauppa ry. 2.2 Sihteerin kutsuminen, pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta Syykokous 21.11.2014 1 (6) Aika 21.11.2014 klo 13:00 Paikka Kepan toimisto, Töölöntorinkatu 2A, 00260 Helsinki Käsitellyt asiat 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Kokouspuheenjohtajan valinta

Lisätiedot

Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (10) Syyskokous

Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (10) Syyskokous Kepa ry PÖYTÄKIRJA 1 (10) Aika 29.11.2013 klo 13.00 Paikka Käsitellyt asiat 1 KOKOUKSEN AVAUS Kepan toimisto, Töölöntorinkatu 2A, 00260 Helsinki Hallituksen I varapuheenjohtaja Ritva Semi avasi kokouksen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2006 Aika: Maanantai 20.02.2006 klo 18.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S1 Paikalla: Valtuusto: Matti

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 Aika: Keskiviikko 21.2.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Paikalla: Valtuusto:

Lisätiedot

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Töölöntorinkatu 2 A Kevätkokous 25.4.2009 00260 Helsinki 27.4.2009. Itäinen Rantakatu 64, 20810 Turku

Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Töölöntorinkatu 2 A Kevätkokous 25.4.2009 00260 Helsinki 27.4.2009. Itäinen Rantakatu 64, 20810 Turku 1 (7) Aika: 25.4.2009 klo 13:00 Paikka: Manilla Itäinen Rantakatu 64, 20810 Turku Hallituksen puheenjohtaja Gunvor Kronman toivotti kokousväen tervetulleeksi. Hän totesi vuosikokouksen olevan nyt toista

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Torstaina 25.04.2013 klo 18.00-19.41 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Kutsutut: 8 osuuskunnan

Lisätiedot

ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/ (6) Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki

ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/ (6) Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki ALMA MEDIA OYJ PÖYTÄKIRJA 1/2007 1 (6) VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Aika 8.3.2007 klo 14.00-15.01 Paikka Pörssitalo, Pörssisali, Fabianinkatu 14, Helsinki Läsnä Osallistujaluettelossa mainitut osakkeenomistajat

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja 28.9. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen järjestäytyminen Katja Lahdenranta-Linna valittiin vuosikokouksen puheenjohtajaksi.

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015

KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 /2015 Kokousaika: Kokouspaikka: Saapuvilla: Torstai 11. 6.2015 klo 19.00-20.44 Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila Näätänen Teuvo Tallgren Anja Viinala Jarmo Hakkarainen Timo Ojakoski

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA

Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Uudenmaan Martat ry SYYSKOKOUS ESITYSLISTA Aika: lauantai 21.11.2015 Paikka: Satakuntatalon Kiltasali, Lapinrinne 1, Helsinki klo 9.30 klo10.45 klo 12.00 klo 13.00 Ilmoittautuminen ja kokousedustajien

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 Ylimääräinen jäsenkokous 2017 Esityslista 13.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 AIKA Lauantai 28.10.2017 klo 10.00-12.00 PAIKKA LÄSNÄ Hotelli Korpilampi, Auditorio Korpilammentie 5, 02970 Espoo Valtuutetut

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2014 1 Kokoustiedot Aika Torstai 22.5.2014 klo 10.07 10.10 Perjantai 23.5.2014 klo 9.02 10.06 ja 13.31 14.39 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen

Lisätiedot

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00 Suonteen kalastusalueen vuosikokous 26.4.2013 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 26.4.2013 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen

Lisätiedot

1 (5) osoitteessa kuun päivänä 200 alkaen klo. Hoitokunnan puheenjohtaja/toimitsijamies avasi kokouksen.

1 (5) osoitteessa kuun päivänä 200 alkaen klo. Hoitokunnan puheenjohtaja/toimitsijamies avasi kokouksen. 1 (5) PÖYTÄKIRJA yksityisen tien tiekunnan vuosikokouksesta/ylimääräisestä kokouksesta Paikka ja Aika Someron kaupungin kylässä luona osoitteessa kuun _päivänä 200 alkaen klo _. Kokouksen avaus Kokouksen

Lisätiedot

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09)

KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PL Espoo FAX (09) KEMISTIKILTA Ry 1 (4) VUOSIKOKOUS Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta PÖYTÄKIRJA Aika: 11.2.2009 16:16 Paikka: Kemian tekniikan rakennuksen luentosali Ke 2 Läsnäolijat: Liite 1 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA Hausjärvi 1/4 PURSIJÄRVEN VESIOSUUSKUNTA vesiosuuskunnan varsinainen kokous 2015 AIKA: 23.05.2015 kello 13.00 PAIKKA: Hausjärven kunnanvirasto LÄSNÄ: Paikalla oli 18 vesiosuuskuntaan

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2013 1 Kokoustiedot Aika: 4.4.2013 klo 10.00 13.25 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2013 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen

Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen Esityslista Lauantai 10.6.2017 1. EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen 2. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2.1. Esittely Sääntöjen 11. pykälän

Lisätiedot

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 1 Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 www.palomies.fi Pöytäkirja Yhdistyksen kevätkokous 28.4.17 Yhdistyksen kevätkokous Aika: 28.4.17 klo 18 alkaen Paikka: Café Pannu, Hallituskatu, 13130 Hämeenlinna

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta 07.05.2012 Sivu 1 / 7

Tarkastuslautakunta 07.05.2012 Sivu 1 / 7 Espoon kaupunki Kokouskutsu Tarkastuslautakunta 07.05.2012 Sivu 1 / 7 Kokoustiedot Aika 07.05.2012 maanantai klo 17:30 Paikka Teknisen lautakunnan kokoushuone, Virastopiha 2 C, 02770 Espoo, 1. kerros Lisätietoja

Lisätiedot

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

TELESTE OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS PÖYTÄKIRJA TELESTE OYJ 1 (5) TELESTE OYJ:N Aika: Tiistaina kello 15.00 Paikka: Läsnä: Finlandia-talo, Helsinki Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät

Lisätiedot

Esityslista. Asiakirja 5

Esityslista. Asiakirja 5 Esityslista kirja 5 ESITYSLISTA AIKA 17.-18.11.2012, kokous alkaa lauantaina 17.11. klo 11.30 PAIKKA Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10 45100 Kouvola LÄSNÄ Valtuutetut kokousedustajat, yhdistyksen puheenjohtajat

Lisätiedot

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007

INTERAVANTI OYJ PÖYTÄKIRJA Y1/2007 1(6) Aika 1.3.2007 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 18 osakasta edustaen yhteensä 9 164 964 osaketta ja ääntä, joka on 94,4 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa.

2 Kokouksen puheenjohtajan valinta ja sihteerin kutsuminen Puheenjohtajaksi valittiin aa Olli Hyvönen ja sihteeriksi kutsuttiin Mirja Kopsa. 1(5) Aika 23.2.2009 klo 10.00 Paikka Interavanti Oyj, Mannerheimintie 118, 00270 Helsinki Läsnä 22 osakasta edustaen yhteensä 9 169 259 osaketta ja ääntä, joka on 94,5 % yhtiön koko äänimäärästä (9 703

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2008

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2008 pöytäkirja 2/08 Suomen Eläinlääkäriliitto ry Finlands Veterinärförbund rf VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2008 Aika: 18.5.2008 klo 9.10 12.00 Paikka: Sokos Hotel Lakeus, Torikatu 2, Seinäjoki Läsnä: Ruoho, Olli

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 02/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS

PÖYTÄKIRJA 02/2017 Kokouspäivämäärä OSAKEYHTIÖN HALLITUS Aika Maanantai 20.2.2017 klo 9.00 10.48 Paikka Microkadun kampuksen B-osan 5. kerroksen neuvotteluhuone B5016 (käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio) Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016 Ylikylässä 20.8.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.25 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

Yhtiökokousedustajat Hallituksen puheenjohtaja Toimitusjohtaja

Yhtiökokousedustajat Hallituksen puheenjohtaja Toimitusjohtaja KOKOUSKUTSU 2/2016 SUOMENSELÄN LENTOKENTTÄ Oy 26.05.2016 Aika Torstai 09.06.2016 klo 18.00 Paikka Kivijärven Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat/esityslista: 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 9 ) KIRKKONEUVOSTO 4/

SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 9 ) KIRKKONEUVOSTO 4/ SYSMÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 ( 9 ) Aika Keskiviikko 23.4.2014 klo 10.00 Paikka Olavin toimintakeskus, Kokoustila Katiska, Uotintie 7 Läsnä Petri Virkkunen vs. kirkkoherra, puheenjohtaja, poissa 39-40

Lisätiedot

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Lehtojärvellä 21.3.2015 PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 16.00 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2015/6 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Hallitus 16.6.2015 Sivu 1 / 5 Aika: 16.6.2015 klo 13.00 14.40 Paikka: Hotelli Atlas, Kuopio Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander (-) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas (-) Jäsenet: Annukka Alppi (x) Rauno

Lisätiedot

Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / Kaisa Kurenniemi Hans Saijets Milja Kärkimaa Pekka Sillanpää (saapui kohdassa 14)

Reserviupseerit ry pöytäkirja syksy / Kaisa Kurenniemi Hans Saijets Milja Kärkimaa Pekka Sillanpää (saapui kohdassa 14) Aika: 31.11.2013 Paikka: Siivikkala Läsnä: Antti Artukka Jari Paavilainen Jussi Alanen Alina Perälä Pauli Järvinen Jarno Pöhö Ville Kalliola Mikko Rintala Kaisa Kurenniemi Hans Saijets Milja Kärkimaa Pekka

Lisätiedot

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 Läsnä Osanottaja listassa mainitut henkilöt Ennen varsinaisen kokouksen alkua

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 6/ (12) SAIRAANHOITOPIIRI. Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 6/ (12) SAIRAANHOITOPIIRI. Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 (12) TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 20.04.2015 klo 13:03-15:27 PAIKKA Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 38 EDELLISEN

Lisätiedot

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6

SUOMEN KOTISEUTULIITTO ESITYSLISTA 2015/3 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Hallitus 25.3.2015 Sivu 1 / 6 Aika: Keskiviikko 25.3.2015 klo 11.45 14.30 Paikka: Suomen Kotiseutuliiton toimisto Läsnä Puheenjohtaja: Kirsi Moisander ( ) Varapuheenjohtaja: Raimo Sailas ( ) Jäsenet: Annukka

Lisätiedot

Kepa ry PÖYTÄKIRJA 11/2015 1 (6) Elimäenkatu 25-27 Hallituksen kokous 16.12.2015 00510 Helsinki 18.12.2015

Kepa ry PÖYTÄKIRJA 11/2015 1 (6) Elimäenkatu 25-27 Hallituksen kokous 16.12.2015 00510 Helsinki 18.12.2015 Kepa ry PÖYTÄKIRJA 11/2015 1 (6) HALLITUKSEN KOKOUS 11/2015 Aika 16.12.2015 klo 15.00 Paikka Kepan toimisto, kokoushuone Vallila, 5. krs Kokouksen osanottajat Puheenjohtaja Vuola Elina läsnä I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)

Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto

Lisätiedot

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. lista SYYSKOKOUS 2016 Aika Torstaina 24.11.2015 klo 17.00 Paikka Tervolan nuorisoseuran talo, Seurantie, Tervola 1 KOKOUKSEN AVAUS Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN

Lisätiedot