Kuntotarkastus RS 3. Puistotie 5, Jääli. Tarkastuspäivä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntotarkastus RS 3. Puistotie 5, Jääli. Tarkastuspäivä"

Transkriptio

1

2 2(36) 1. YHTEENVETO Tarkastuksen kohteena oli vuonna 1974 rakennettu 1 -kerroksisen omakotitalon päärakennus Jäälissä. Ulkoseinät ovat puurakenteisia ja lautaverhoiltuja. Alapohja on betonirakenteinen. Pääosalla rakennusta on betonilaatan yläpuolinen puulattiarakenne. Rakennuksessa on harjakatto ja vesikatteena on pelti. Rakennuksessa on painovoimainen ilmanvaihto. Rakennuksessa ei ole tehty merkittäviä korjaustoimenpiteitä. Rakennuksessa havaittiin useita korjausja jatkotutkimustarpeita. Kohteessa on betonilaatan yläpuolinen puulattiarakenne. Riskinä on maakosteuden nouseminen kapillaarisesti tai sisäilman kosteuden tiivistyminen rakenteisiin. Rakenteen kuntoa ei voida kuntotarkastusmenettelyllä riittävän kattavasti selvittää. Rakenne on luokiteltu riskirakenteeksi myös YTM:n suoritusohjeessa (KH ). Alapohjarakenteen kunto suositellaan tarkemmin selvitettäväksi rakennetta avaamalla erillisellä kuntotutkimuksella. Tarkastuksen yhteydessä kohteessa havaittiin mikrobiperäinen haju, mikä voi johtua rakenteissa olevasta mikrobivauriosta. Haju on luokiteltu riskihavainnoksi KH (Kuntotarkastus asuntokaupan yhteydessä, suoritusohje, 2007) kortissa jossa on annettu ohjeet kuntotarkastuksen suorittamisesta. Suoritusohjeen mukaan tarkastuksessa tulee kiinnittää huomiota mikrobiperäiseen ja muihin poikkeaviin hajuihin ja että tällaisissa tapauksissa tulee aina suositella lisäselvityksiä. Hajun syy suositellaan selvitettäväksi erillisellä kuntotutkimuksella. Korjauksista on suositeltavaa laatia erillinen korjaussuunnitelma, jonka mukaisesti korjaukset tulee toteuttaa. Rakenteet tulee tarkastaa riittävässä laajuudessa. Rakennuksen tulevan käytön ja kunnossapidon kannalta tulee huomioida myös ikääntymisen mukanaan tuoma korjaustarpeeseen varautuminen. Tekniset käyttöiät on huomioitava uusimistarvetta silmälläpitäen sekä tarkastusvälejä ja kunnossapitojaksoja on suositeltavaa noudattaa. (Katso liite tekniset käyttöiät, tarkastusvälit ja kunnossapitojaksot). Rakenteiden sisällä piilevien vaurioiden mahdollisuutta ei tarkastuksen pintapuolisuuden vuoksi voida pois sulkea.

3 3(36) 2. OLEELLISIMMAT HAVAINNOT Pääosalla rakennusta on betonilaatan yläpuolinen puulattiarakenne. Kosteutta havaittiin olohuoneen lattiassa vajaan rajoittuvan seinän läheisyydessä 10 Puutteita ja vaurioita havaittiin vesikatolta tulevien sadevesien poistojärjestelmässä. 10 Ei ole tietoa, onko rakennuksen ympärillä salaojia. Salaojien tarkastuskaivoja ei havaittu. 11 Korjaustarpeita ulkoseinissä ja takapihan puoleisen kuistin puupilareissa. 12 Korjaustarpeita havaittiin ikkunoissa ja ulko-ovessa. Ikkunapeltien ja ikkunoiden liittymäkohdissa havaittiin paikoin rakoa. Ulko-ovista puuttuvat kynnyspellit. x x * 13,14 Korjaustarpeita vesikatteessa, kohteissa vesikatolla x x 17 sekä otsalaudoituksessa. 14,13 Korjaustarpeita yläpohjatilojen rakenteissa ja x x 17 kohteissa siellä. 15 Märkätilojen tekninen käyttöikä on täyttynyt. x x Remontintarve. 16 Wc:ssä havaittiin korjaustarpeita. x x 17,13 Korjaustarpeita keittiössä x x Korjaustarpeita autotallissa. x x 20 Korjaustarpeita muissa tiloissa. x x 21 Korjaustarpeita lämmitysjärjestelmässä. x x x x x x Viite Havainto Huolto Lisätutkimus Korjaus/ uusiminen 9 Ei ole tietoa, onko sokkelin ulkopuolella maan alla x * vedeneristystä. 9 Maanpinnan viettää paikoin rakennuksen päin. x 9 Rakennuksen välittömässä läheisyydessä on x paikoin kasvillisuutta. 9,11 x x 20 Riskirakenne 22 Tarkastuksen yhteydessä kohteessa havaittiin x * mikrobiperäinen haju 22 Korjaustarpeita ilmanvaihtojärjestelmässä. x x 23 Korjaustarpeita vesi- ja viemärilaitteistossa x x 24 Muutamista valaisimista puuttuu suojakupu x * mahdollinen korjaustarve/ huoltotarve riippuu lisätutkimuksissa tai käytössä esille tulevista asioista Tietoa rakenteeseen liittyvistä riskitekijöistä on liitteenä olevassa riskirakennekortissa. Taulukkoon on koottu vain olennaisimmat riskit, sekä lisätutkimusta, huoltoa, korjausta tai uusimista vaativat kohdat. Kohteen käytön ja kunnossapidon kannalta vähäisemmät asiat on käsitelty pelkästään havaintojen yhteydessä.

4 4(36) 3. RAJAUKSET Kiinteiden kalusteiden, laitteiden ja kodinkoneiden sekä irtokalusteiden peittämät ja varastoitujen vaatteiden ja tavaroiden peittämät alueet eivät ole tarkastettavissa ilman niiden siirtämistä pois paikaltaan. Yläpohjatilojen rakenteet ja kohteet siellä eivät ole kaikilta osin tarkastettavissa niiden mataluuden vuoksi ilman rakenneaukaisuja. Autoallin puoleisesta päädystä puuttuvat kulkusillat, jonka vuoksi yläpohjatilan rakenteet ja kohteet eivät olleet tarkastettavissa autotallin puoleisen päädyn alueella. Yläpohjatiloissa on paikoin tavaraa, joka osaltaan esti yläpohjatilojen ja siellä olevien kohteitten tarkastuksen. Vajaan ei ollut pääsyä, joten vajaa ei voitu tarkastaa. Vajan viereistä varastoa ei voitu tarkastaa, koska sinne oli varastoituna runsaasti tavaraa. 4. MUUTA Haastattelukaavaketta ei saatu omistajalta täydennettynä. Tilaajalta saatuja tietoja Lämmitysputket eli patteriputket ovat jäätyneet ja vaurioituneet. Samoin käyttövesiputket ovat jäätyneet ja vaurioituneet. Lisäksi talossa on outo haju, minkä vuoksi on epäily, että talossa voi olla hometta. Sähköliittymä ei ollut käytössä Käyttövesiliittymä ei ollut käytössä Lämmitys oli kytketty pois päältä.

5 5(36) 5. YLEISTIETOA TARKASTUKSESTA Tarkastuksen tilaaja Kohteen omistajat Oulun Seudun Ulosottovirasto/ Outi Rantahalvari PL Oulu Tarkastaja Aarno Tuomaala, RI, AKK(KIINKO) Ilmoitettu pinta-ala 182 m² llmoitettu rakennusvuosi 1974 Kohdetyyppi Omakotitalo Käyttötarkoitus Asuinrakennus Tarkastuksen syy Läsnä olleet Tarkastuksen tilaaja halusi selvittää rakennuksen kuntoa ennen asuntokauppaa. Outi Ranthalvari Sirpa Nissinaho Elisa Niemi Eero Määttä Aarno Tuomaala Tarkastushetken sää RH % C g/m³ Sääolosuhde Ulkoilma 68,9 +9,2 6,2 Pilvinen Huoneilma 59,1 +11,3 6,0 Olosuhteet ennen Sateista ennen tarkastusta tarkastusta Tarkastuksessa käyte- Puunkosteusmittari Tramex (kalibroitu 03/2015) tyt mittalaitteet Kosteudentunnistin Gann Hydrotest LG I (kalibroitu 04/2015) Suhteellisen kosteuden ja lämpötilan mittalaite Vaisala HMI41 ja HMP42 (kalibroitu 01/2015) Vedenvirtaamakuppi Käyttöveden lämpötilamittari

6 6(36) 6. Rakennetyypit ja LVI-tekniikka Tarkastuksessa käytössä olleet lähtötiedot Kerrosluku 1. Rakennustapa Perustukset Alapohjarakenteet Ulkoseinärakenteet Julkisivupinnoite Väliseinät Paikalla rakennettu.* Betonirakenteiset. Betonirakenteiset. Pääosin betonilaatan yläpuolinen puulattiarakenne. Puurakenteiset. Lautaverhous. Puurakenteiset ja osittain kiviainesrakenteiset. Välipohja - Yläpohja Kattomuoto Vesikate Lämmöntuotto Lämmönjako Puurakenteinen. Harja. Pelti. Öljy. Seinäpatterit. Lämmin käyttövesi Öljy. Tulisijat - Ilmanvaihtojärjestelmä Kunnallistekniikka Painovoimainen ilmanvaihto. Vesijohtoliittymä ja käyttövesiliittymä.* Loppukatselmus Loppukatselmuspöytäkirjaa ei ollut käytettävissä. Käytettävissä olleet asiakirjat Pääpiirustuksia. Kappaleen 6 tiedot eivät ole tarkastajan havaintoja, vaan ne on saatu asiakirjoista, jotka on lueteltu yllä tai mikäli tiedot perustuvat johonkin muuhun tietolähteeseen on tietolähde esitetty. Kappaleessa 6 ei oteta kantaa siihen mitkä ovat todelliset rakenteet tai järjestelmät. *:llä merkityt kohdat on saatu tilaajaa haastattelemalla.

7 7(36) 7. KÄYTTÄJÄN HAVAINNOT JA TIEDOT KORJAUKSISTA Alkuhaastattelu Tilaajalle on tilauksen yhteydessä toimitettu kirjallinen haastattelulomake ennen tarkastusta täytettäväksi. Lomakkeesta ilmenevät haastattelussa esitetyt kysymykset ja niihin annetut vastaukset käyttäjän havainnoista kohteen käytön aikana sekä kohteeseen tehdyistä korjauksista. Lomake on raportin liitteenä. 8. HAVAINTOJEN ESITTÄMISTAPA, RAPORTIN SISÄLTÖ JA TULKINTA 8.1 Luentaohje 8.2 Sisältöön liittyvää Kuntotarkastushavainnot otsikon alla käsitellään asiapapereista saatuja tai esim. tilaajan ilmoittamia rakennetyyppejä, sekä kuntotarkastuksessa tehtyjä havaintoja ja toimenpide ehdotuksia. Mahdolliset perusteet suositellulle toimenpiteelle, kuten viittaukset ohjeisiin tai määräyksiin on esitetty kursiivitekstillä. Korjausohjeiden tulkinta Raportti ohjaa jatkotoimenpiteitä, mutta ei ole korjaustyöselitys, minkä vuoksi korjaustavan määrittely vaatii aina tarkempaa korjaussuunnittelua. Tekniset käyttöiät Tekninen käyttöikä tarkoittaa käyttöönoton jälkeistä aikaa, jona rakenteen, rakennusosan, järjestelmän tai laitteen tekniset toimivuusvaatimukset täyttyvät. Kun tekninen käyttöikä on kulunut umpeen, rakenne, rakennusosa, järjestelmä tai laite on tarkoituksenmukaista korvata uudella. Tekninen käyttöikä perustuu käytössä oleviin tietoihin ja kokemukseen rakenteen, rakenneosan, laitteen tai järjestelmän kestävyydestä ja on yleistävä (määritelmät: KH kortti). Raportin lopussa olevassa kappaleessa Tekniset käyttöiät, tarkastusvälit ja kunnossapitojaksot on kerrottu yleisimpien järjestelmien ja rakenneosien tekninen käyttöikä, tarkastusväli ja kunnossapitojaksot. Viittaukset nykyisiin rakentamisohjeisiin Raportissa on viittauksia nykyisin voimassa oleviin rakentamisohjeisiin. Rakennukset ovat yleensä tehty oman aikakautensa ohjeiden mukaan, eivätkä nykyiset määräykset ole jälkikäteen velvoittavia. Nykyisistä määräyksistä ja ohjeista saadaan kuitenkin viitteitä siihen mitä nykyisin pidetään rakennuksen kestävyyden ja turvallisuuden kannalta hyvänä rakennustapana.

8 8(36) KUNTOTARKASTUSHAVAINNOT 9. Perustukset, sokkelit, alapohjat, rakennuksen vierusta ja aita Maanpinnan tasoerot rakenteisiin Tasoerot (tarkkuus ± 5 cm) Ei tarkastettavissa cm min Maanpinta-sokkelin yläreuna 10 Alueet, missä tasoero on riittämätön Maanpinta-lattiataso 20 Maanpinta-seinän puurungon alareuna (leikkauspiirroksen perusteella) 10 HAVAINNOT Sokkelissa ei havaittu näkyvillä osin painumista eikä merkittäviä halkeamia. Ei ole tietoa, onko sokkelin ulkopuolella maan alla vedeneristystä. Maanpinta viettää paikoin rakennuksen päin. Rakennuksen välittömässä läheisyydessä on paikoin kasvillisuutta. Rakennuksessa on suunnitelmien mukaan maavarainen betonilaatta. Pääosalla rakennusta on betonilaatan yläpuolinen puulattiarakenne. Riskinä on maakosteuden nouseminen kapillaarisesti tai sisäilman kosteuden tiivistyminen rakenteisiin. Rakenteen kuntoa ei voida kuntotarkastusmenettelyllä riittävän kattavasti selvittää. Rakenne on luokiteltu riskirakenteeksi myös YTM:n suoritusohjeessa (KH ). TOIMENPIDESUOSITUS JA OHJEITA On suositeltavaa selvittää, onko sokkelin ulkopuolella maan alla vedeneristystä. Maanpinnan kallistukset rakennuksesta poispäin on suositeltavaa järjestää nykyohjeiden mukaisiksi.

9 9(36) Kasvillisuuden poistaminen rakennuksen välittömästä läheisyydestä on suositeltavaa, koska se aiheuttaa kosteusrasitusta rakenteisiin. Alapohjarakenteen sekä ulkosienien alaosien kunto suositellaan tarkemmin selvitettäväksi rakennetta avaamalla erillisellä kuntotutkimuksella. Nykyisten ohjeiden mukainen suositeltava maanpinnan vähimmäiskaltevuus kolmen metrin etäisyyteen sokkelista on 1:20, korkeusero vähintään 0,15 m. (RakMK C2 Kosteus 1998). 1. Sokkelia 2. Rakennuksen vierustaa 3. Rakennuksen vierustaa 4. Rakennuksen vierustaa

10 10(36) 5. Rakennuksen vierustaa 6. Rakennuksen vierustaa 10. Sadevesien poistojärjestelmä ja salaojat HAVAINNOT Vesikatolta syöksytorvien kautta tulevat sadevedet valuvat rakennuksen vierustalla maahan. Sadevesikouruissa havaittiin paikoin taipumaa. Ei ole tietoa, onko rakennuksen ympärillä salaojia. Salaojien tarkastuskaivoja ei havaittu. TOIMENPIDESUOSITUS SEKÄ OHJEITA JA HUOMIOITA Vesikatolta tulevien sadevesien poistojärjestelmää on suositeltavaa täydentää puutteellisilta osin ja korjata vaurioituneilta osin. Vesikatolta syöksytorvien kautta tulevat sadevedet on suositeltavaa johtaa nykyohjeiden mukaisesti vähintään kolmen metrin päähän rakennuksesta. On suositeltavaa selvittää, onko rakennuksen ympärillä salaojia. Nykyohjeiden mukaan tulee huomioida mm. seuraavaa: Syöksytorvien kautta valuvat vedet johdetaan rakennuksen vierestä sadevesiverkostoon, avo-ojaan tai vähintään 3 m etäisyydelle rakennuksesta niin, ettei rakennuksen rakenteille eikä naapuritonteille aiheudu haittaa. Kattovesiä ei saa johtaa rakennuksen salaojajärjestelmään. (RakMK C2 Kosteus Toimiva sadevesi- ja salaojajärjestelmä vähentävät alapohjarakenteisiin, ulkoseinien alaosiin ja perusmuuriin kohdistuvaa kosteusrasitusta. Sadevesijärjestelmien huoltamista/ kunnon tarkastamista suositellaan vuosittain. Salaojajärjestelmien huoltamista/ kunnon tarkastamista suositellaan kolmen vuoden välein.

11 11(36) 7. Syöksytorven kautta tulevat sadevedet valuvat maahan rakennuksen vierelle 8. Taipumaa sadevesikourussa 11. Ulkoseinät, julkisivut, portaat HAVAINNOT Kosteusjälkiä havaittiin seinän alaosassa takapihan puolella (kuva 11.) Rako havaittiin takapihan puoleisen varaston lautaverhouksessa. Ravistumaa ja vähäistä pehmentymää havaittiin takapihan puoleisen kuistin puupilarien alaoissa. TOIMENPIDESUOSITUS JA OHJE Julkisivuverhouksen/ seinärakenteiden puutteiden/ vaurioiden korjaaminen on suositeltavaa. Korjauksien yhteydessä on suositeltavaa tarkastaa rakenteiden kunto. Takapihan puoleisen kuistin puupilarien vaurioiden korjaaminen ja pilarikenkien asentaminen erottamaan pilarit betonilaatasta on suositeltavaa, jotta betonilaatasta ei imeydy kosteutta ko. pilareihin. Puuosat suositellaan huoltomaalattavaksi 6-12 vuoden välein ilmansuunnasta riippuen. (KH )

12 12(36) 9. Julkisivua etupihan puolelta 10. Julkisivua takapihan puolelta 11. Kosteusjälkiä seinän alaosassa 12. Rako takapihan puoleisen varaston lautaverhouksessa. Ravistumaa pilarin alaosassa 12. Ikkunat ja ulko-ovet HAVAINNOT Ravistumaa havaittiin paikoin ikkunoiden puuoissa. Rakoa havaittiin paikoin ikkunoiden vesipeltien ja ikkunoiden liittymäkohdissa. Pystypeitelista puuttuu ikkunakarmien välistä (kuva 14.) Olohuoneen ikkunasta puuttuu sisempi osa.

13 13(36) Vaurio havaittiin pääsisäänkäynnin ulko-ovessa. Ulko-ovista puuttuvat kynnyspellit. TOIMENPIDESUOSITUS JA OHJE Ikkunoiden puuosien kunnostaminen tarvittavilta osin on suositeltavaa. Ikkunoiden vesipeltien ja ikkunoiden liittymäkohtien rakojen tiivistäminen tarvittavilta osin on suositeltavaa. Pystypeitelista asentaminen ikkunakarmien väliin (kuva 14.) on suositeltavaa. Olohuoneen ikkunan korjaaminen/uusiminen on suositeltavaa. Pääsisäänkäynnin ulko-oven korjaaminen/uusiminen on suositeltavaa. Ulko-oviin on suositeltavaa kynnyspellit. Korjaustoimenpiteiden yhteydessä on suositeltavaa tarkastaa rakenteiden kunto, koska on olemassa riski, kosteutta on päässyt vaurioittamaan rakenteita puutteellisesti suojatuista kohdista. Puuosat suositellaan huoltomaalattavaksi 6-12 vuoden välein ilmansuunnasta riippuen. (KH ) 13. Ravistumaa ikkunan puuoissa. Rakoa ikkunan vesipellin ja ikkunan liittymäkohdassa 14. Pystypeitelista puuttuu ikkunakarmien välistä

14 14(36) 15. Olohuoneen ikkunasta puuttuu sisempi osa 16. Vaurio pääsisäänkäynnin ulko-ovessa. Kynnyspelti puuttuu 13. Vesikatto ja sen varusteet HAVAINNOT Lumiesteet puuttuvat vesikatolta maassa kulkureittien kohdilta. Vesikatteessa havaittiin paikallisia pintavaurioita. Vaurioita havaittiin laajalla alueella vesikatteen otsalaudoituksessa. Rakoilua havaittiin seinälle nostopellin ja seinän liittymäkohdassa vajan puoleisessa päädyssä. Yksittäinen putken pää havaittiin vesikatolla. Havaintojen perusteella putki johtaa rakennuksen ulkopuolelle. Rakoilua havaittiin paikoin läpivientikohtien tiivistyksissä. Yläpohjatilassa autotallin puoleisen päädyn seinäluukun läheisyydessä havaittiin vähäinen määrä kosteutta yläpohjan lämmöneristeen päällä, joka johtuu vesikatevuodosta.

15 15(36) Keittiö liesituulettimen ilmanpoistokanavan ympärillä havaittiin kosteusvaurioita ja kosteutta, jotka johtuvat vesikatevuodoista. TOIMENPIDESUOSITUS Lumiesteet on suositeltavaa asentaa vesikatolle maassa kulkureittien kohdille. Vesikatteen pintavaurioiden korjaaminen on suositeltavaa. Seinälle nostopellin ja seinän liittymäkohta on suositeltavaa korjata vesitiiviiksi. Avonaisen putken pään tulppaaminen vesitiiviiksi vesikatolla on suositeltavaa. Läpivientikohtien juurien tiivistäminen ja vesikatteen vesitiiveyden varmistaminen on suositeltavaa. Vaurioituneen otsalaudoituksen korjaaminen on suositeltavaa. Rakenteiden tarkastaminen on suositeltavaa, koska on olemassa riski, että kosteus on päässyt laajemmin vaurioittamaan rakenteita. Korjaustoimenpiteet riittävässä laajuudessa ovat suositeltavia. 17. Näkymä vesikatolta 18. Näkymä vesikatolta

16 16(36) 19. Vaurio vesikatteessa 20. Vaurioita otsalaudoituksessa 21. Vaurioita otsalaudoituksessa 22. Putken pää vesikatolla 23. Rakoilua viemärin tuuletusputken ja tuuletusputken kauluksen liittymäkohdassa 24. Rakoilua ilmanpoistopiipun juuren tiivistyksessä

17 17(36) 14. Yläpohjatilat RAJOITUS KO. TILOJEN RAKENTEIDEN TARKASTELULLE Yläpohjatilojen rakenteet ja kohteet siellä eivät ole kaikilta osin tarkastettavissa niiden mataluuden vuoksi ilman rakenneaukaisuja. Autoallin puoleisesta päädystä puuttuvat kulkusillat, jonka vuoksi yläpohjatilan rakenteet ja kohteet eivät olleet tarkastettavissa autotallin puoleisen päädyn alueella. Yläpohjatiloissa on paikoin tavaraa, joka osaltaan esti yläpohjatilojen ja siellä olevien kohteitten tarkastuksen. YLÄPOHJATILOJEN TUULETTUVUUS Yläpohjatilojen rakenteissa havaittiin paikoin tummumaa, joka viittaavat osaltaan yläpohjatilojen tuuletuksen puutteisiin. HAVAINNOT Vesikatevuotojen aiheuttamia kosteusjälkiä havaittiin paikoin yläpohjatilojen puurakenteissa sekä yläpohjan lämmöneristeessä. Ilmanpoistokanavan pystyosa (kuva 34.) on lämmön eristämättä yläpohjatilassa. Savupiipun rappaus on osittain vaurioitunut. TOIMENPIDESUOSITUS Autotallin puoleisen päädyn alueelle on suositeltavaa järjestää kulkumahdollisuus ja yläpohjatilojen rakenteet ja kohteet siellä on suositeltavaa tarkastaa. Yläpohjatilojen tuuletusta on suositeltavaa tehostaa. Yläpohjatilaan varastoidun tavaran poistaminen on suositeltavaa ja rakenteiden tarkastaminen tavaroiden peittämiltä kohdilta on suositeltavaa. Ilmanpoistokanavan pystyosa on suositeltavaa lämmöneristää yläpohjatilassa. Savupiipun vaurioiden korjaaminen on suositeltavaa paloturvallisuussyistä. Rakenteiden tarkastaminen vesikatevuotojen vaikutusalueilta ja tarvittavat korjaustoimenpiteet ovat suositeltavia.

18 18(36) 25. Näkymä yläpohjatilasta 26. Näkymä yläpohjatilasta. 27. Näkymä yläpohjatilasta 28. Näkymä yläpohjatilasta 29. Näkymä yläpohjatilasta 30. Vaurioita savupiipun rappauksessa

19 19(36) 31. Vettä yläpohjan lämmöneristeen päällä 32. Ilmanpoistokanava on lämmöneristämättä yläpohjatilassa 15. Pesuhuone ja sauna PÄÄASIALLISET PINTARAKENTEET/PINNOITTEET Lattiat Pesuhuone ja sauna: Muovimatto Seinät Pesuhuone: Muovitapetti Sauna: Paneelit Katot Puurakenteiset / paneelit. LATTIAKAIVO Saunassa ei ole lattiakaivoa. Pesuhuoneen lattiakaivon kansi ei ollut irroitettavissa, joten pesuhuoneen lattiakaivoa ei voitu tarkastaa. LATTIAN KALLISTUKSET Pesuhuoneen ja saunan lattioiden kallistukset tarkastettiin vesivaa alla arvioiden. Lattioiden kallistukset pesuhuoneen lattiakaivoon päin ovat paikoin vähäiset. ILMANVAIHTO Pesuhuoneesta ja saunasta on järjestetty ilmanpoisto. Ilman virtaussuunnat tarkastettiin merkkisavulla ilmanvaihtokanavien suilla eikä ilman virtaussuunnissa havaittu puutteita. HAVAINNOT PINTAKOS- TEUDENTUNNISTIMELLA ( 0,2 0,5 m:n mittapistevälillä) Pesuhuoneen ja saunan lattiat sekä seinät tarkastettiin kosteudentunnistimen avulla 0,2 0,5 m:n mittapistevälillä. Kosteutta havaittiin saunan lattiassa noin 0,6 m:n alueella lattian läpi tulevien putkien ympärillä. Havaitut kosteudet johtuvat putkien juurien raoista päässeestä kosteudesta (siivous- /löylyvesistä).

20 20(36) MUUT HAVAINNOT Vaurioita havaittiin pesuhuoneen lattiassa, seinässä ja saunan ovessa. Saunan lattian ja putkien liittymäkohdissa havaittiin rakoa. Tummumaa havaittiin pesuhuoneen muovitapetissa. Märkätilojen tekninen käyttöikä on täyttynyt. TOIMENPIDESUOSITUS JA HUOMIO TEKNISESTÄ KÄYTTÖIÄSTÄ Märkätilojen remontointi on suositeltavaa havaittujen puutteiden ja vaurioiden sekä teknisen käyttöiän täyttymisen vuoksi. Rakenteet tulee tarkastaa riittävässä laajuudessa märkätilojen kosteusvaikutusalueilta. Märkätilaremonteista on suositeltavaa laatia erillinen korjaussuunnitelma. Märkätilaremontti tulee toteuttaa laadittavien suunnitelmien mukaisesti. Kun tekninen käyttöikä on täyttymässä (teknistä käyttöikää on jäljellä alle 25 %), tulee uusimistarpeeseen varautua. Kun tekninen käyttöikä täyttyy, on uusimistarve ajankohtainen. 33. Näkymä pesuhuoneesta 34. Vaurioita pesuhuoneen lattiassa, seinässä ja saunan ovessa

21 21(36) 35. Näkymä saunasta 36. Rakoa putkien ja lattian liittymäkohdissa 16. Wc ILMANVAIHTO Wc:stä on järjestetty ilmanpoisto. Ilmanvirtaussuunta tarkastettiin ilmanpoistokanavan suulla eikä ilman virtaussuunnassa havaittu puutteita. HAVAINNOT PINTAKOS- TEUDENTUNNISTIMELLA ( 0,2 0,5 m:n mittapistevälillä) Lattia ja seinät tarkastettiin kosteudentunnistimella 0.2m 0,5m mittapistevälillä, eikä kosteutta havaittu. MUUT HAVAINNOT Lattiamatossa havaittiin kovettumaa ja lattiamatto on paikoin irti alustastaan. Wc-istuimen jalusta on rikki. TOIMENPIDESUOSITUS Lattiamaton uusiminen on suositeltavaa. Rakenteet tulee tarkastaa riittävässä laajuudessa. Wc-istuin on suositeltavaa vaihtaa ehjään.

22 22(36) 37. Näkymä Wc:stä 38. Vaurioita Wc-istuimessa 17. Keittiö ALLASKAAPPI Allaskaapissa ei havaittu välittömiä korjausta vaativia puutteita eikä vaurioita. ILMANVAIHTO Keittiössä on liesituuletin. Ilmanvirtaus ei ollut testattavissa merkkisavulla liesituulettimen kohdalla, koska sähköliittymä ei ollut käytössä. HAVAINNOT PINTAKOS- TEUDENTUNNISTIMELLA ( 0,2 0,5 m:n mittapistevälillä) Tiskipöydän, kylmälaitteiden ja tiskikoneen edustan lattiapinnat sekä allaskaappi tarkastettiin kosteudentunnistimen avulla, eikä kosteutta havaittu. MUUT HAVAINNOT Vaurioita havaittiin liesituulettimen poistokanavan ympärillä katossa. Vaurioalueella havaittiin kosteutta kosteudentunnistimen avulla tarkastettaessa. Havaitut vauriot ja kosteus johtuvat havaintojen perusteella vesikatevuodoista. TOIMENPIDESUOSITUS Rakenteiden tarkastaminen keittiön katon vaurioalueelta lähtien ja korjaukset riittävässä laajuudessa ovat suositeltavia.

23 23(36) 39. Näkymä keittiöstä 40. Vaurioita keittiön katossa 18. Tekninen tila HAVAINNOT PINTAKOS- TEUDENTUNNISTIMELLA ( 0,2 0,5 m:n mittapistevälillä) Teknisen tilan lattia ja seinät tarkastettiin kosteudentunnistimen avulla, eikä kosteutta havaittu. MUUT HAVAINNOT Teknisessä tilassa ei havaittu välittömiä korjausta vaativia puutteita eikä vaurioita. TOIMENPIDESUOSITUS Ei välittömiä toimenpidesuosituksia. 41. Näkymä teknisestä tilasta 42. Näkymä teknisestä tilasta

24 24(36) 19. Autotalli, vaja ja varasto HAVAINNOT Vaurioita havaittiin paikoin autotallin seinien alaoissa. Vettä havaittiin autotallin lattiasyvennyksessä sekä autotallin oven läheisyydessä. Havaintojen perusteella lattialla oleva vesi on sadevettä, joka on tullut autotalliin oven alareunasta. Vajaan ei ollut pääsyä, joten vajaa ei voitu tarkastaa. Vajan viereistä varastoa ei voitu tarkastaa, koska sinne oli varastoituna runsaasti tavaraa. TOIMENPIDESUOSITUS Autotallin vauriot on suositeltavaa korjata. Autotallin korjauksista on suositeltavaa laatia erillinen korjaussuunnitelma, jossa huomioidaan myös se, että sadevedet eivät pääse vaurioittamaan rakenteita. Rakenteet tulee tarkastaa riittävässä laajuudessa. Vajaan on suositeltavaa järjestää pääsy ja se on suositeltavaa tarkastaa. Vajan viereinen varasto on suositeltavaa tarkastaa sen tyhjentämisen yhteydessä. 43. Näkymä autotallista 44. Vaurioita autotallin seinän alaosassa

25 25(36) 45. Vettä autotallin lattialla 46. Vaurioita autotallin seinän alaosassa 47. Vettä autotallin lattiasyvennyksessä 48. Näkymä varastosta 20. Muut asuintilat ja asumista palvelevat tilat HYÖNTEIS- JA TUHO- ELÄINHAVAINNOT Viitteitä hyönteis- eikä tuhoeläimistä ei havaittu. HAVAINNOT Vaurioita havaittiin lattiamatossa vajaan rajoittuvan seinän läheisyydessä. Vaurioalueella havaittiin kosteutta kosteudentunnistimella tarkastettaessa. Kosteusjälkiä havaittiin olohuoneen katossa (kuva 50). Kosteusjäljet viittaavat vesikatevuotoihin.

26 26(36) TOIMENPIDESUOSITUS Lattiamatossa vajaan rajoittuvan seinän läheisyydessä havaittujen vaurioiden sekä olohuoneen katossa havaittujen kosteusjälkien vuoksi suositellaan rakenteiden tarkastamista ja korjauksia riittävässä laajuudessa. 49. Vaurioita lattiamatossa vajaan rajoittuvan seinän läheisyydessä 50. Kosteusjälkiä katossa 21. Lämmitysjärjestelmä HAVAINNOT Rakennuksessa on valmius öljylämmitykseen. Tilaajalta saadun tiedon mukaan lämmitysputket eli patteriputket ovat jäätyneet ja vaurioituneet. Lämmitysjärjestelmän toimivuuden testaaminen ei kuulu tarkastuksen sisältöön. TOIMENPIDESUOSITUS JA HUOMIOT TEKNISES- TÄ KÄYTTÖIÄSTÄ Lämmitysjärjestelmän vaurioiden korjaaminen ja lämmitysjärjestelmän toiminnan varmistaminen sekä lämmityksen kytkeminen päälle on suositeltavaa. Kun tekninen käyttöikä on täyttymässä (teknistä käyttöikää on jäljellä alle 25 %), tulee uusimistarpeeseen varautua. Kun tekninen käyttöikä täyttyy, on uusimistarve ajankohtainen.

27 27(36) 51. Lämmitysjärjestelmää 52. Lämmitysjärjestelmää 22. Ilmanvaihto AISTINVARAINEN SISÄILMAN LAATU Tarkastuksen yhteydessä kohteessa havaittiin mikrobiperäinen haju, mikä voi johtua rakenteissa piilossa olevista mikrobivauriosta. Haju on luokiteltu riskihavainnoksi KH (Kuntotarkastus asuntokaupan yhteydessä, suoritusohje, 2007) kortissa jossa on annettu ohjeet kuntotarkastuksen suorittamisesta. Suoritusohjeen mukaan tarkastuksessa tulee kiinnittää huomiota mikrobiperäiseen ja muihin poikkeaviin hajuihin ja että tällaisissa tapauksissa tulee aina suositella lisäselvityksiä. Mikrobiperäitä hajun lähteitä olivat tarkastushetkellä keittiön katon ja olohuoneen lattian vaurioalue sekä kostea pyyhe saunassa. Tilaajalta saadun tiedon mukaan talossa on outo haju, minkä vuoksi on epäily, että talossa voi olla hometta. ILMAN VIRTAUSSUUN- NAT ILMANVAIHTOKANA- VIEN SUILLA Merkkisavulla testattaessa ilman virtaussuunnissa ei havaittu puutteita ilmanvaihtokanavien suilla. HAVAINNOT Ilmanpoistokanavan pystyosa on lämmön eristämättä yläpohjatilassa. Keittiössä on liesituuletin. Ilmanvirtaus ei ollut testattavissa merkkisavulla liesituulettimen kohdalla, koska sähköliittymä ei ollut käytössä.

28 28(36) Huoneistovarastosta ei ole järjestetty ilmanpoistoa. Makuuhuoneisiin eikä oleskelutiloihin ei ole järjestetty korvausilmantuloa. Ilmanvaihtojärjestelmän toimivuuden testaaminen ei kuulu tarkastuksen sisältöön. TOIMENPIDESUOSITUS JA HUOMIOT TEKNISES- TÄ KÄYTTÖIÄSTÄ Ilmanpoistokanavan pystyosa on suositeltavaa lämmöneristää yläpohjatilassa. Liesituulettimen toimivuus on suositeltavaa varmistaa. Huoneistovarastosta on suositeltavaa järjestää ilmanpoisto.. Makuuhuoneisiin ja oleskelutiloihin on suositeltavaa järjestää korvausilmantulo. Ilmanvaihdon järjestämisen muutoksissa on suositeltavaa laatia erillinen korjaussuunnitelma. Muutos- ja korjaustöissä tulee noudattaa tehtyä suunnitelmaa. Kun tekninen käyttöikä on täyttymässä (teknistä käyttöikää on jäljellä alle 25 %), tulee uusimistarpeeseen varautua. Kun tekninen käyttöikä täyttyy, on uusimistarve ajankohtainen. 53. Liesituuletin keittiössä 54. Poistoilmaventtiili

29 29(36) 23. Vesi- ja viemärilaitteisto VESIJOHDOT(näkyvillä osin) Tilaajalta saadun tiedon mukaan käyttövesiputket ovat jäätyneet ja vaurioituneet. VIEMÄRIT(näkyvillä osin) Viemäriputkissa ei havaittu näkyvillä osin puutteita eikä vaurioita. VEDENVIRTAAMAT JA OHJEARVOT Sekoittajista tulevien veden virtaamia ei voitu mitata, koska käyttövesiliittymä ei ollut käytössä. Suositusvirtaama suihkuille, kodinhoitohuoneen ja keittiön sekoittajille on 12 l/min ja lavuaareille 6 l/min. KÄYTTÖVEDEN LÄMPÖTILA - C Asumisterveysohjeen (s. 91, Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2003:1) mukaan lämpimän vesijohtoveden tyydyttävä lämpötila on +55 C. Välttävä lämpötila on +50 C. Välttävän lämpötilan alittuessa on ryhdyttävä korjaustoimiin alhaisen lämpötilan aiheuttaman mahdollisen terveyshaitan poistamiseksi. Tapaturmien välttämiseksi lämminvesikalusteista saatavan veden lämpötila ei saa olla yli +65 C. HAVAINNOT Veden (lämminvesijohtovesi) lämpötilaa ei voitu mitata, koska käyttövesiliittymä ei ollut käytössä. Wc-istuimen jalusta on rikki. Vesi- ja viemärijärjestelmän toimivuuden testaaminen ei kuulu tarkastuksen sisältöön.

30 30(36) TOIMENPIDESUOSITUS JA HUOMIOT TEKNISESTÄ KÄYTTÖIÄSTÄ Vesi- ja viemärilaitteiston vaurioiden korjaaminen ja vesi- ja viemärilaitteiston toiminnan varmistaminen sekä vesi- ja viemärijärjestelmän kytkeminen päälle on suositeltavaa. Kun tekninen käyttöikä on täyttymässä (teknistä käyttöikää on jäljellä alle 25 %), tulee uusimistarpeeseen varautua. Kun tekninen käyttöikä täyttyy, on uusimistarve ajankohtainen. 55. Vesimittari on teknisessä tilassa 56. Wc:n lattiakaivo 24. Sähköt HAVAINNOT Muutamista valaisimista puuttuu suojakupu. Sähköjärjestelmän toimivuuden testaaminen ei kuulu tarkastuksen sisältöön. TOIMENPIDESUOSITUS JA HUOMIOT TEKNI- SESTÄ KÄYTTÖIÄSTÄ Valaisimiin, joissa ei ole suojakupua ne on suositeltavaa asentaa. Sähköjärjestelmän toimivuuden varmistaminen on suositeltavaa. Kun tekninen käyttöikä on täyttymässä (teknistä käyttöikää on jäljellä alle 25 %), tulee uusimistarpeeseen varautua. Kun tekninen käyttöikä täyttyy, on uusimistarve ajankohtainen.

31 31(36) 57. Sulaketaulu 58. Sähkömittari 59. Valaisimen kupu puuttuu 60. Valaisimen kupu puuttuu RAKSYSTEMS ANTICIMEX INSINÖÖRITOIMISTO OY Oulussa Aarno Tuomaala, Rakennusinsinööri Kuntotarkastaja, AKK(KIINKO) puh Liitteet: - Haastatteluosa - Betonilaatan yläpuoliset puulattiarakenteet

32 32(36) YLEISTÄ KUNTOTARKASTUKSESTA RS³ VAURIOIDEN KORJAAMINEN JA KORJAAMATTA JÄTTÄMISEN RISKIT Kuntotarkastusraportissa on esitetty korjaussuosituksia havaittujen vaurioiden korjaamiseksi. Korjaussuositukset eivät ole sellaisenaan riittäviä työohjeita, vaan lähes aina vaurioiden oikean korjaamistavan määritteleminen vaatii yksityiskohtaisen korjaussuunnitelman laatimisen. Yleisenä lähtökohtana korjaamisessa ovat nykyiset rakennusmääräykset ja -ohjeet, joita sovelletaan käyttötarkoituksen ja kohteen vaatimusten mukaan. Ennakoivat huoltotoimet ja vaurioiden korjaaminen viipymättä säästävät kustannuksia ja pitävät yllä rakennuksen arvoa. Mikäli tarkastuksessa on havaittu vaurioita tai puutteita, eikä ehdotettuihin korjauksiin ryhdytä, vaurio yleensä laajenee, korjaaminen hankaloituu ja korjauskustannukset kasvavat. Korjaamaton vaurio voi myös muodostaa haitan asumiselle. YLEISTÄ TARKASTUKSEN SISÄLLÖSTÄ Jotta raportin lukija ymmärtäisi kuntotarkastuksen sisällön ja periaatteet, tulisi lukijan tutustua myös Rakennustieto Oy:n julkaisemaan KH Kuntotarkastus asuntokaupan yhteydessä Tilaajan ohjeeseen. Ohje on toimitettu tilaajalle tilauksen yhteydessä tai se on luettavissa osoitteessa Tilaajan ohjeessa on esitetty mm. tarkastuksen sisältö, epävarmuustekijät, vastuut ja rajaukset. Kuntotarkastustilauksen yhteydessä tilaajalle on toimitettu myös Raksystems Anticimexin Kuntotarkastuksen RS³ Tuotekuvaus, jossa on määritelty lyhyesti Kuntotarkastuksen RS³ suoritustapa. Kuntotarkastus on suoritettu pääosin pintapuolisesti, aistinvaraisin ja rakennetta rikkomattomin menetelmin noudattaen KH Kuntotarkastus asuntokaupan yhteydessä Suoritusohjetta ja Kuntotarkastuksen RS³ Tuotekuvausta. Suoritusohje on saatavissa mm. Rakennustiedon kirjakaupoista. Kuntotarkastusraportti perustuu kohteesta tehtyihin havaintoihin sekä tarkastuksen yhteydessä asiakirjoista, omistajalta, isännöitsijältä tai käyttäjältä saatuihin tietoihin. Tarkastuksessa on kiinnitetty huomiota pintapuolisella tarkastelulla havaittaviin rakenteelliseen kestävyyteen, turvallisuuteen ja asumisterveellisyyteen oleellisesti vaikuttaviin puutteisiin, vikoihin ja riskeihin. Kuntotarkastuksesta huolimatta ei voida pois sulkea sitä mahdollisuutta, että rakennuksessa voi esiintyä piileviä vaurioita, joita ei tarkastusmenetelmien tai -olosuhteiden rajoissa ja tarkastuksen pääasiallisen pintapuolisuuden vuoksi ole voitu havaita. Kuntotarkastusmenettelyllä ei yleensä voida arvioida maanalaisten rakenteiden ja järjestelmien, kuten salaojien tai sokkelin ulkopuolisen vedeneristyksen kuntoa, toimivuutta tai olemassaoloa. Koska rakenteita ei avata, ei rakenteiden sisäisiä piileviä vaurioita välttämättä voida havaita, ellei niistä ole kosteudentunnistimella havaittavaa, muulla tavalla aistittavaa tai rakenteiden pinnalle näkyvää viitettä. Epäilyttävissä tapauksissa esitetään lisätutkimustarve, mikäli rakenteiden kunto olisi syytä selvittää tarkemmin. Kuntotarkastusraportissa esitettyjen lisätutkimussuositusten perusteena on tarkastajan kohteessa tekemä riskihavainto tai yleisesti käytössä oleva tieto kyseisen rakenteen vaurioriskialttiudesta. Lisä- tai jatkotutkimussuosituksien noudattaminen on tärkeää, jotta rakenteiden todellinen kunto saadaan selvitettyä eikä kaupan osapuolille jää epäselvyyttä rakennuksen mahdollisista korjaustarpeista. Raportissa suositellut tutkimukset tai tarkastukset suoritetaan eri tilauksesta, mikäli ne eivät kuulu KH Suoritusohjeen mukaan kuntotarkastuksen sisältöön. Rakennuksissa saattaa olla myös osia, joita ei ole voitu tarkastaa, koska niihin ei ollut pääsyä tai ne olivat lumipeitteen alla. Nämä osat jäävät tarkastuksen ulkopuolelle, koska tarkastusraportti koskee vain tilannetta tarkastushetkellä. Niiden tarkastuttaminen tilanteen tai olosuhteiden salliessa on yleensä myös suositeltavaa. Laatoitetuissa lattia- ja seinäpinnoissa esiintyy tavanomaisesti kosteutta kosteudentunnistimella havainnoitaessa, jos pinnat ovat olleet säännöllisesti roiskevedelle alttiina. Kyseiset kosteushavainnot eivät välttämättä tarkoita kosteusvaurioita tai korjaustarvetta. Mikäli laatoituksen alla on toimiva kosteuden- tai vedeneriste, saattaa kosteus olla pelkästään laattojen ja eristeen välissä, mikä on laattapinnoitteelle ominaista. Vedeneristeiden olemassaoloa tai kuntoa ei pintapuolisessa tarkastelussa, kuten kuntotarkastuksessa voida yleensä selvittää. Tilanteessa, jolloin märkätilat ovat olleet hyvin pitkään käyttämättöminä, ei kosteudentunnistimella voida arvioida rakenteiden sisällä mahdollisesti piileviä kosteusvaurioituneita rakenteita eikä rakenteen kosteusteknistä toimivuutta normaalin käytön aikana.

33 33(36) Johtopäätöksissä esiintyvät viittaukset nykyisiin rakennusmääräyksiin tai ohjeisiin eivät tarkoita, että ne olisivat vanhassa rakennuksessa voimassa takautuvasti ja jälkikäteen velvoittavia. Viittaukset määräyksiin ovat ohjeena siihen tasoon, mitä nykyisin pidetään hyvänä rakennustapana ja niiden noudattaminen on siksi yleisesti suositeltavaa pyrittäessä hyvään ja turvalliseen rakennuksen ylläpitoon. KIINTEISTÖ- JA ASUNTOKAUPAN REKLAMAATIOAJAT JA RISKIEN TURVAAMINEN Käytetyn asunnon tai kiinteistön ostajalla on oikeus reklamoida myyjää kaupan kohteessa kaupan jälkeen havaitsemistaan laatuvirheistä. Kiinteistön kaupassa reklamaatio tulee esittää 5 vuoden sisällä hallinnan luovutuksesta ja asunto-osakkeen kaupassa 2 vuoden sisällä hallinnan luovutuksesta. Mikäli reklamaation aiheena on kaupan kohteessa oleva salainen vaurio tai puute, jonka vuoksi kaupan kohde poikkeaa merkittävästi siitä, mitä ostajalla on käytettävissä olleiden tietojen perusteella ollut perusteltua aihetta olettaa (ns. salainen laatuvirhe), voi myyjälle syntyä velvollisuus kauppahinnan alentamiseen jälkikäteen. Myyjän on mahdollista ottaa kiinteistön kauppaan liittyen piilevien virheiden varalle Raksystems Anticimex Piilovirhevakuutus RS 10. Vakuutuksesta korvataan kohteessa hallinnan luovutushetkellä olleet piilovirheet euroon saakka vakuutusehtojen mukaisesti. Edellytyksenä korvaukselle on, että virhettä ei ole havaittu suoritetussa Kuntotarkastuksessa RS³ eikä kyseiselle rakenteelle ole suositeltu lisätutkimuksia tai muita toimenpiteitä. Vakuutus ei koske mm. LVIS- ja vastaavia järjestelmiä ja niihin liittyviä laitteita, tulisijoja, hormeja eikä virheitä tai virheen aiheuttamia vahinkoja, joiden syydä on radon, kivihiilipiki (kreosootti) tai asbesti tai joka aiheutuu jätteistä, painumisesta tai saastuneista maa-aineksista. Omavastuu euroa vähennetään korvaustilanteessa ostajalle maksettavasta korvauksesta. Vakuutuksenottajana on oltava luonnollinen henkilö tai kuolinpesä ja kohteen bruttoala voi olla enintään 350 m². Lisätietoja ja täydelliset vakuutusehdot Piilovirhevakuutuksesta RS 10 p ASBESTI RAKENNUSMATERIAALEISSA Asbestin käyttö rakentamisessa on ajoittunut pääasiassa ajanjaksolle , minä aikana useat suomalaiset rakennusmateriaalit ovat sisältäneet asbestia. Suomen rakennusaineteollisuus lopetti asbestipitoisten tuotteiden valmistuksen 1988 jälkeen. Asbestipitoisten tuotteiden maahantuonti, valmistus ja myynti on ollut kiellettyä alkaen. Asbestin käyttö rakennusmateriaaleissa on kielletty kokonaan Asbestia sisältävä rakennusmateriaali ei ole terveydelle haitallinen, mikäli rakennusmateriaali on ehjä eikä siitä irtoa asbestikuituja hengitysilmaan. Ehjä, rakenteessa oleva, asbestia sisältävä rakennusmateriaali ei normaalitapauksessa aiheuta mitään toimenpiteitä. Asbestin olemassaolo tulee huomioida, mikäli rakennusta korjataan ja asbestia sisältäviä materiaaleja puretaan tai työstetään, sekä silloin, jos asbestia sisältävä materiaali on rikkoutunut siten, että siitä voi irrota asbestikuituja. Kuntotarkastuksen RS³ sisältöön ei kuulu asbestikartoitusta. RADON Radon on maaperästä ilmaan ja esim. kaivoveteen tietyissä olosuhteissa pääsevä väritön ja hajuton radioaktiivinen kaasu. Suomessa on joitakin alueita, joilla radonia esiintyy yleisesti. Tietoa radonin esiintymisalueista ja alueella tehdyistä radonmittauksista on mahdollista saada joko Säteilyturvakeskuksesta tai kunnan rakennusvalvontavirastosta. Mikäli kohde sijaitsee radon-alueella, on yleensä suositeltavaa selvittää, onko kohteessa tai kohteen ympäristössä mitattu kohonneita radonpitoisuuksia. Kuntotarkastuksen RS³ sisältöön ei kuulu radonmittauksia. MIKROBIKASVUSTO Mikäli rakenteissa on kosteutta tai kosteusvaurioita, voi rakenteissa mahdollisesti olla mikrobikasvustoa (kansanomaisesti hometta ). Mikrobikasvusto rakenteissa tai rakenteiden pinnoilla voi olla terveyshaitta tai esimerkiksi pelkästään ulkonäköhaitta. Mahdollinen haitallisuus riippuu mm. mikrobikasvuston sijainnista, laajuudesta ja lajistosta. Rakenteiden suhteellisen kosteuden ollessa pitkäaikaisesti yli 70 % RH ovat olosuhteet mikrobikasvuston syntymiselle olemassa. KUNTOTARKASTAJAN VASTUU, VIRHEEN OIKAISEMINEN JA KUNTOTARKASTUKSESTA REKLAMOINTI

34 34(36) Kuluttajalle suoritettavassa kuntotarkastuksessa kuntotarkastajan vastuu määräytyy kuluttajansuojalain mukaisesti. Yritykselle suoritettavassa kuntotarkastuksessa suositellaan noudatettavaksi Konsulttitoiminnan yleisiä sopimusehtoja KSE Tarkemmin tarkastuksen osapuolten vastuista on kerrottu kuntotarkastuksen tilaajan ohjeessa (KH , luku 8). Kuntotarkastajalla on oikeus ja velvollisuus oikaista kuntotarkastussuoritteessa tapahtunut virhe. Kaikista virheistä tilaajan tulee reklamoida kirjallisesti kuntotarkastajaa kohtuullisessa ajassa (yleensä neljän kuukauden kuluessa virheen havaitsemisesta tai siitä, kun se olisi pitänyt havaita). TEKNISET KÄYTTÖIÄT, TARKASTUSVÄLIT JA KUNNOSSAPITOJAKSOT KÄSITTEET Tekninen käyttöikä tarkoittaa käyttöönoton jälkeistä aikaa, jona rakenteen, rakennusosan, järjestelmän tai laitteen tekniset toimivuusvaatimukset täyttyvät. Kun tekninen käyttöikä on kulunut umpeen, rakenne, rakennusosa, järjestelmä tai laite on tarkoituksenmukaista korvata uudella. Tekninen käyttöikä perustuu käytössä oleviin tietoihin ja kokemukseen rakenteen, rakennusosan, järjestelmän tai laitteen kestävyydestä ja on yleistävä. Tarkastusväli on aikaväli, jonka kuluttua rakenteen, rakennusosan, järjestelmän tai laitteen kunto ja toimivuus on tarkastettava. Tarkastusvälien tulee olla sellaisia, että tarkastuskohde pysyy kunnossa tarkastusten välisen ajan. Kunnossapitojaksolla tarkoitetaan keskimääräistä aikaväliä, jonka jälkeen määrätty kunnossapitotoimenpide toistetaan. Kunnossapito on rakenteen, rakennusosan, järjestelmän tai laitteen korjaamista osittain uusimalla, täydentämällä, kunnostamalla tai pinnoittamalla. Nimike Tekninen käyttöikä / v Tarkast usväli / v Kunnoss apitojaks o / v RAKENNUSTEKNISET JÄRJESTELMÄT TAI MATERIAALIT Piha-alueen rakenteet Salaojajärjestelmä, rakennettu ennen vuotta Salaojajärjestelmä, rakennettu v jälkeen Piha-alueen asfalttipinnoitteet Betoniset pihakiveykset Perusmuurin vedeneristys kumibitumikermieriste 30 Perusmuurin vedeneristys kuumabitumisively 20 Perusmuurin vedeneristys - muovinen perusmuurilevy 50 Roudaneristys (perusmuurin ulkopuolinen) 50 Alapohjarakenteet Maanvarainen betonilaatta, yläpuolinen lämmöneriste mineraalivilla tai sahanpuru, ei lämmöneristettä betonilaatan alapuolella Maanvarainen betonilaatta, yläpuolinen lämmöneriste mineraalivilla tai sahanpuru, lämmöneriste myös betonilaatan alapuolella

35 35(36) Kantava betonilaatta - yläpuolinen lämmöneriste mineraalivilla tai sahanpuru, ei alapuolista lämmöneristettä Puurakenteinen kantava alapohja (ns. rossipohja) 50 5 Julkisivut Lautaverhous Rappaus Metallilevyverhous Kuitusementtilevy Ikkunat ja ulko-ovet Puuikkunat Puu-alumiini-ikkuna Puu-ulko-ovet Parvekkeet ja terassit Puurakenteiset parvekkeet Puiset pihatasot ja ulkoterassit kk Vesikatot ja vesikaton varusteet Kumibitumikermi, 1-kerroskate, kalteva katto kuten harjakatto tms Kumibitumikermi, 2-kerroskate, tasakatto Kumibitumikermi, 2-kerroskate, kalteva katto kuten harjakatto tms Kumibitumikermi, 3-kerroskate Bitumikermikate (käyttöikä saavutettu, poistunut tuotannosta saavutettu luvulla) Sinkitty ja maalattu rivipeltikate Profiilipeltikate Tiilikate Kuitusementtikate Räystäskourut ja syöksytorvet kk 10 Kattokuvut Kattoikkunat Kuivien tilojen pinnoitteet Lattia, muovimatto, vinyylilaatta, korkkipinnoite tai linoleum 30 Lattia, tekstiilimatto 20 Keraaminen laatta 50 Lattia, lautaparketti Lattia, alustaansa liimattu parketti tai lautalattia Lattialaminaatti 15 Seinien maalaus ja tapetointi 20 Kattopinnoitteiden pintakäsittely 30 Märkätilojen lattiarakenteet ja -pinnoitteet Muovimatto Kosteussulkusively ja laatoitus 15 3 Bitumivedeneriste ja laatoitus 30 3 Nykyaikainen vedeneriste ja laatoitus, rakennettu v jälkeen 30 3

36 36(36) Märkätilojen seinärakenteet ja -pinnoitteet Kosteussulkusively, levyrakenne ja laatoitus 15 3 tarvittaess a Kosteussulkusively, kiviainesrakenne ja laatoitus 18 3 tarvittaess a Vedeneriste ja laatoitus 30 3 tarvittaess a Muovitapetti 12 3 Muovipinnoitettu pelti 30 3 Pesuhuoneen panelointi 12 3 Saunan panelointi 20 3 Märkätilojen kattopinnoitteet Katon pintakäsittely (pesuhuone, kylpyhuone tms.) Kiintokalusteet Kuivissa tiloissa olevat kaapistot 25 Märkätilojen kaapistot 15 LVI-TEKNISET JÄRJESTELMÄT TAI MATERIAALIT Öljysäiliö, muovia, sisätiloissa Öljysäiliö, muovia, maassa Öljysäiliö, terästä, sisätiloissa Öljysäiliö, terästä, maassa betonibunkkerissa Öljysäiliö, terästä, ulkona Savupiiput, tiilipiippu, kk Savupiiput, elementeistä tehty keraaminen piippu kk Lämmitysputkisto, teräsputket, lattialämmitys saavutettu Lämmitysputkisto, kupariputket, lattialämmitys märkätilassa kk Lämmitysputkisto, muovipinnoitetut kupariputket, lattialämmitys kk Lämmitysputkisto, muovi- ja komposiittiputket kk Käyttövedenlämmittimet Vesijohdot, kupariputket Vesijohdot, muoviputket Vesijohdot, galvanoidut teräsputket (käyttöikä saavutettu) saavutettu Jätevesiviemärit, valurautaputket 50 Jätevesiviemärit, muovi- tai komposiittiputket 50 Niiden rakenteiden osalta, joita ei ole mainittu tässä taulukossa, löytyy lisätietoa Rakennustietosäätiön julkaisemasta käyttöikäjaksotus-ohjeesta (KH )

37 Tulosta Tallenna Tyhjennä 1/7 Puhelut 030-alkuisiin numeroihin lankapuhelimista 8,35 snt/puhelu + 6,00 snt/min (alv. 24 %), matkapuhelimista 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (alv. 24 %). Kohteen osoite Omistushistoria 1. RAKENTEET, TEHDYT KORJAUKSET YMS. 1.1 Rakennuksen vierustan työt (maanpinnan kaltevuuden tai korkeusaseman korjaaminen, sokkelin vierustäyttöjen uusiminen yms.) Ei ole tehty On tehty korjauksia tai huoltotöitä; toimenpiteet Rakennuksen ympärillä: Ei ole salaojia. On salaojat. Sokkelin vedeneristys: Ei ole. On, millainen: Ei ole tietoa. Ei ole tietoa. 1.2 Salaojituksen korjaus / huolto (salaojien uusiminen, huuhtelu, kaivojen tyhjennys, putkiston kuvaus yms.) 1.3 Sadevesijärjestelmä (räystäskourut, syöksytorvet, pintavesikourut, sadevesiviemärit, yms.) 1.4 Julkisivukorjaukset (maalaukset, rappaukset, julkisivuverhouksen uusiminen yms.) 1.5 Lisäeristykset (ulkoseiniin, yläpohjaan tai lattiaan tehdyt lisälämmöneristykset yms.) 1.6 Ikkunat (maalaaminen, uusiminen, korjaaminen, lisäikkunoiden as.- peltien korjaus yms.) Asiakaspalvelu p asiakaspalvelu@raksystems.fi Kuntotarkastuksen RS 3 haastatteluosa Jotta saisitte kuntotarkastuksesta suurimman mahdollisen hyödyn, olkaa ystävällisiä ja vastatkaa alla oleviin kysymyksiin huolellisesti etukäteen ennen tarkastusta. Täytetty haastattelulomake liitetään kuntotarkastusraporttiin Talon rakenteita ovat mm: 1. Vesikate 2. Yläpohjatila 3. Yläpohja 4. Välipohja 5. Alapohja 6. Ryömintätila 7. Perustukset 8. Ulkoseinät 9. Ikkunat ja ovet 10. Täyttömaa 11. Salaojat 12. Sadevesijärjestelmät 13. Parveke Korjausajan kohta n. vuoden tarkkuudella Copyright Raksystems Insinööritoimisto Oy 2/ Ulko-ovet (maalaaminen, uusiminen, korjaaminen, huoltomaalaus yms.) 1.8 Vesikaton korjaukset (katon maalaus, katteen uusiminen, vuotojen korjaaminen, kaltevuuden korjaaminen yms.) 1.9 Märkätilaremontit (pesuhuone, sauna, wc-tilat: pinnoitteiden uusiminen, vedeneristys, rakenteiden korjaaminen, yms.) Märkätilossa: Ei ole vedeneristeitä. Ei ole tietoa. On veden- tai kosteudeneriste. Raksystems Insinööritoimisto Oy, Vetotie 3A Vantaa Y-tunnus

38 Tulosta Tallenna Tyhjennä 2/7 RAKENTEET, TEHDYT KORJAUKSET YMS. Ei ole tehty On tehty korjauksia tai huoltotöitä; toimenpiteet Korjausajan kohta n. vuoden tarkkuudella 1.10 Laajennukset (rakennukseen tehdyt laajennukset, lisätilat, ullakon, kellarin tai autotallin asuinkäyttöön ottaminen, ym.) 1.11 Muut korjaus- ja huoltotyöt (korjatut vesivahingot, seinä-, lattia- tai kattopinnoitteiden uusiminen ym.) 2. KORJAAMATTOMAT VAURIOT TAI EPÄKOHDAT RAKENTEISSA 2.1 Kosteushavainnot (kosteusjäljet tai veden valumajäljet sisäpinnoilla, pinnoitteiden tummuminen, näkyvät vesivuodot yms.) Ei ole havaittu Havaitut korjaamattomat vauriot tai epäkohdat Havainnon ajankohta 2.2 Kellarin kosteus (veden valuminen kellariin keväisin, sateella, lumien sulaessa, kellarin rakenteiden kosteushavainnot yms.) 2.3 Kylmyys ja vetoisuus (havaitut kylmät nurkat, lattiat, huoneet, seinäpinnat, onko vetoisuutta nurkissa, ikkunoissa tai ovissa yms.) 2.4 Jäätymisongelmat (ovatko vesijohdot, viemärit tai salaojaputket koskaan jäätyneet, kerääntyykö vesikatolle tai räystäille jäätä yms.) 2.5 Haju- ja meluhavainnot (onko havaittu maakellarimaista tai muuta poikkeavaa hajua, tai rakenteisiin tai laitteisiin liittyviä meluongelmia yms.) 2.6 Hyönteishavainnot sisätiloissa (onko sisätiloissa havaittu poikkeavan paljon muurahaisia, jälkiä hyönteisten vaurioittamasta puuaineksesta yms.) 2.7 Tuhoeläinhavainnot (onko kohteessa havaittu hiiriä, rottia tai oravia yms.) 2.8 Ikkunoiden huurtuminen (tapahtuuko ikkunoissa huurtumista talvisin tai onko havaittu umpiolasielementtien harmaantumista) 2.9 Muuta Muut havaitsemanne viat, puutteet, vauriot tai epäilyt sellaisista: Copyright Raksystems Insinööritoimisto Oy 2/ SUUNNITTEILLA OLEVAT KORJAUKSET / UUDISTUKSET / PERUSPARANNUKSET Ei ole Havaitut korjaamattomat vauriot tai epäkohdat 3.1 Päätetyt / suunnitellut tulevat korjaukset As Oy:ssä, toteuttamatta olevat korjaussuunnitelmat, ym. myös LVIS -järjestelmiin liittyvät asiat. Raksystems Insinööritoimisto Oy, Vetotie 3A Vantaa Y-tunnus Suunniteltu korjausajankohta

39 Tulosta Tallenna Tyhjennä 3/7 4. RAKENNUKSEN KÄYTTÖ Tarkempi selvitys asiasta Ajankohta 4.1 Märkätilojen käyttö (Onko märkätiloja käytetty säännöllisesti ja koska niitä on viimeksi käytetty?) 4.2 Asumattomuus (Onko asunto ollut asumattomana, peruslämmöllä tai kylmillään?) 4.3 Tulisijojen toimivuus (Onko tulisijoja käytetty ja ovatko ne toimineet normaalisti?) 4.4 Savuhormin nuohous - kuinka usein hormi on nuohottu - koska nuohottu viimeksi 4.5 Muuta käyttöön liittyvää (lumien kasaaminen rakennuksen vierustalle, jäätymisriskien vuoksi talvisin tehtävät suojaustoimenpiteet, lumien pudottaminen vesikatolta, sokkelin tuuletusaukkojen sulkeminen talvisin, lämmittimien käyttö, tms.) 5.1 LÄMMITYSJÄRJESTELMÄ Selvitys suoritetuista huolto- tai korjaustoimenpiteistä ja suoritusaika ja uusimisvuosi. Erityisen tärkeitä ovat laitteiden ja järjestelmän osien ikätiedot. Ei ole tehty korjaustoimenpiteitä Havaitut toimintahäiriöt, viat, puutteet tai vauriot. Ei toiminnallisia häiriöitä Sähkölämmitys: Sähkölämmityspatterit Sähköinen lattialämmitys Kattolämmityselementit Ilmalämpöpumppu Vesikiertoiset lämmitysjärjestelmät: Öljypoltinkattila Öljypoltin Copyright Raksystems Insinööritoimisto Oy 2/2015 Öljysäiliön tarkastus + seur. tarkastusaika Lämmönvaihdin tai maalämmitys Lämmitysvedenvaraaja Raksystems Insinööritoimisto Oy, Vetotie 3A Vantaa Y-tunnus

40 Tulosta Tallenna Tyhjennä 4/7 5.1 LÄMMITYSJÄRJESTELMÄ Selvitys suoritetuista huolto- tai korjaustoimenpiteistä ja suoritusaika ja uusimisvuosi. Erityisen tärkeitä ovat laitteiden ja järjestelmän osien ikätiedot. Ei ole tehty korjaustoimenpiteitä Havaitut toimintahäiriöt, viat, puutteet tai vauriot. Ei toiminnallisia häiriöitä Vesikiertoiset lämmitysjärjestelmät: Lämmitysjärjestelmän putket Vesikiertoiset patterit Vesikiertoiset lattialämmitykset 5.2 VESI- JA VIEMÄRI- JÄRJESTELMÄ Selvitys suoritetuista huolto- tai korjaustoimenpiteistä ja suoritusaika ja uusimisvuosi. Erityisen tärkeitä ovat laitteiden ja järjestelmän osien ikätiedot. Ei ole tehty korjaustoimenpiteitä Havaitut toimintahäiriöt, viat, puutteet tai vauriot. Ei toiminnallisia häiriöitä Lämminvesivaraaja Vesijohdot Viemäriputket Vesikalusteet (hanat, sekoittajat yms.) Jos ei kunnallistekniikkaa: Käyttövesikaivo: Rengaskaivo Porakaivo Lähdekaivo Muu, mikä: - Onko käyttöveden laatua tutkittu? - Onko vesi riittänyt kaikissa tilanteissa? - Onko kaivoa huollettu? Jätevesikaivo: Umpikaivo Saostuskaivot ja imeytys Saostuskaivot ja purku maastoon Kaksiviemärijärjestelmä Jäteveden pienpuhdistamo Muu, mikä: - tyhjennysväli kuukauden tarkkuudella - havaitut toimintahäiriöt + tehdyt korjaukset Copyright Raksystems Insinööritoimisto Oy 2/ ILMANVAIHTOLAITTEET Selvitys suoritetuista huolto- tai korjaustoimenpiteistä ja suoritusaika ja uusimisvuosi. Erityisen tärkeitä ovat laitteiden ja järjestelmän osien ikätiedot. Ei ole tehty korjaustoimenpiteitä Havaitut toimintahäiriöt, viat, puutteet tai vauriot. Ilmanvaihtojärjestelmän tyyppi: Koneellinen poistoilmanvaihto Painovoimainen ilmanvaihto Koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto Ilmanvaihtokone - onko konetta korjattu, huollettu, suodattimia vaihdettu tms. Lämmön talteenottojärjestelmä Ilmalämmitys toimii ilmanvaihtojärjestelmänä Raksystems Insinööritoimisto Oy, Vetotie 3A Vantaa Y-tunnus Ei toiminnallisia häiriöitä

KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA 1/5

KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA 1/5 KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA 1/5 Kohteen osoite: Omistushistoria: (vähintään vuosi, jolloin kohde on tullut nykyisen omistajan omistukseen) 1 RAKENTEET TEHDYT KORJAUS- JA HUOLTOTYÖT SEKÄ RAKENTEIDEN

Lisätiedot

Esa Pitkänen KY Käsämäntie 122 as 11 83100 LIPERI puh 040 5649141 www.esapitkanen.fi

Esa Pitkänen KY Käsämäntie 122 as 11 83100 LIPERI puh 040 5649141 www.esapitkanen.fi sivu 1 Kohteen osoite: 1 RAKENTEET Rakenne On korjauksia ja huoltotöitä; Toimenpiteet Korjaus ajankohta n. 1v tarkkuudella 1.1 Rakennuksen vierustan työt (maanpinnan kaltevuuden tai korkeusaseman korjaaminen,

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA

KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA 1 Jotta saisitte suurimman mahdollisen hyödyn kuntotarkastuksesta, olkaa ystävällisiä ja vastatkaa mukaan alla oleviin kysymyksiin etukäteen, ennen tarkastusta. Tämä nopeuttaa ja helpottaa kuntotarkastusta.

Lisätiedot

Kuntotarkastuksen RS 3 haastatteluosa

Kuntotarkastuksen RS 3 haastatteluosa 1/7 Puhelut 030-alkuisiin numeroihin lankapuhelimista 8,35 snt/puhelu + 6,00 snt/min (alv. 24 %), matkapuhelimista 8,35 snt/puhelu + 17,17 snt/min (alv. 24 %). Kohteen osoite Omistushistoria 1. RAKENTEET,

Lisätiedot

RS 3 KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA

RS 3 KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA 1/6 RS 3 KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA Jotta Te saisitte kuntotarkastuksesta suurimman mahdollisen hyödyn, olkaa ystävällisiä ja vastatkaa alla oleviin kysymyksiin huolellisesti etukäteen ennen tarkastusta.

Lisätiedot

RS-1 KOSTEUSKARTOITUS

RS-1 KOSTEUSKARTOITUS RS-1 KOSTEUSKARTOITUS Ollilantie 1 A 6, 90440 Kempele Kosteuskartoituspäivä 03.12.2014 Paavo Havaksen Tie 5 F FI-90570 Oulu p. 0207 495 674 www.raksystems-anticimex.fi Y-tunnus: 0905045-0 RS-1 KOSTEUSKARTOITUS

Lisätiedot

KOHTEEN OSOITE: Nykyisessä omistuksessa lähtien.

KOHTEEN OSOITE: Nykyisessä omistuksessa lähtien. KUNTOTARKASTUKSEN KIRJALLINEN HAASTATTELUOSA Kuntotarkastuksessa myyjälle ja ostajalle parhaimman hyödyn saamiseksi, toivomme teidän vastaavan kysymyksiin huolellisesti ja parhaanne mukaan. Täytetty lomake

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS ASUNTOKAUPAN YHTEYDESSÄ; HAASTATTELULOMAKE

KUNTOTARKASTUS ASUNTOKAUPAN YHTEYDESSÄ; HAASTATTELULOMAKE KUNTOTARKASTUS ASUNTOKAUPAN YHTEYDESSÄ; HAASTATTELULOMAKE Tarkastuksen kohde / osoite Kohde hankittu omistukseen ja otettu käyttöön / omistushistoria. LIITE 1 (6 sivua) 1.RAKENTEET TEHDYT KORJAUKSET, HUOLTO,

Lisätiedot

Kosteuskartoitus RS 1

Kosteuskartoitus RS 1 Kosteuskartoitus RS 1 Pakkahuoneenkatu 17 B 9 90100 Oulu 11.04.2017 Paavo Havaksentie 5 F 90570 Oulu p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 1 RAJAUKSET Kiinteiden kalusteiden ja laitteiden

Lisätiedot

RS-1 KOSTEUSKARTOITUS

RS-1 KOSTEUSKARTOITUS RS-1 KOSTEUSKARTOITUS Alppitie 5 A 9, 90530 Oulu Kosteuskartoituspäivä 08.06.2016 www.raksystems.fi Raksystems Insinööritoimisto Oy, Paavo Havaksen Tie 5 F, 90570 Oulu Y-tunnus 0905045-0 RS-1 KOSTEUSKARTOITUS

Lisätiedot

RS-1 KOSTEUSKARTOITUS

RS-1 KOSTEUSKARTOITUS RS-1 KOSTEUSKARTOITUS Tullimiehentie 1 F 46, 90560 Oulu Kosteuskartoituspäivä 28.01.2015 Paavo Havaksen Tie 5 F FI-90570 Oulu p. 0207 495 674 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 RS-1 KOSTEUSKARTOITUS

Lisätiedot

Kosteuskartoitus RS 1

Kosteuskartoitus RS 1 Kosteuskartoitus RS 1 Prästängsgatan 13 E 52 10600 Tammisaari 02.03.2016 Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 1 RAJAUKSET Keittiön puolelta ei pystytty tarkastamaan

Lisätiedot

TARKASTUSKÄYNTI Santaholmantie 94, Haukipudas Talo-C, huoneiston C 1 osalta

TARKASTUSKÄYNTI Santaholmantie 94, Haukipudas Talo-C, huoneiston C 1 osalta TARKASTUSKÄYNTI 12.6.2014 Talo-C, huoneiston C 1 osalta 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTIETOA TARKASTUKOHTEESTA... 3 2. VAINNOT KOHTEESTA JA TOIMENPIDESUOSITUKSET... 4 2.1. Perustukset, alapohja ja rakennuksen

Lisätiedot

Sopimus kuntotarkastuksesta asuntokauppaa varten

Sopimus kuntotarkastuksesta asuntokauppaa varten 1. Esitiedot Sopimus kuntotarkastuksesta asuntokauppaa varten Kohteen osoite Tarkastusajankohta Tarkastuksen tilaajat ja yhteystiedot Päiväys ja allekirjoitukset Kohteen omistaja: Omistushistoria: Tarkastuksen

Lisätiedot

Liite kuntotarkastusraporttiin

Liite kuntotarkastusraporttiin Liite kuntotarkastusraporttiin Tarkastuspäivä 19.2.2014 Liite kuntotarkastusraporttiin 2 LIITE RS-3 RAPORTTIIN Kohde: Tilaaja: Tehtävä: Päivitys: Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan ulosottovirasto Pasi Saarenheimo

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS 1(7) KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Oy Matkatalo. Valtakatu 36. 53100 Lappeenranta 24.09.2013

KUNTOTARKASTUS 1(7) KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Oy Matkatalo. Valtakatu 36. 53100 Lappeenranta 24.09.2013 1(7) KUNTOTARKASTUS Kiinteistö Oy Matkatalo Valtakatu 36 53100 Lappeenranta 24.09.2013 2(7) 1.YLEISTIETOA KOHTEESTA Kohde: Kiinteistö Oy Koulutalo Valtakatu 36 53100 Lappeenranta Tarkastuksen tilaaja:

Lisätiedot

Kuntokartoitus. Sivuja:1/24. Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Gun Adamsson. Tammisaarentie 8, 10300 Karjaa. Tutkimus pvm: 16.10.

Kuntokartoitus. Sivuja:1/24. Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Gun Adamsson. Tammisaarentie 8, 10300 Karjaa. Tutkimus pvm: 16.10. Sivuja:1/24 Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Gun Adamsson Kuntokartoitus Kohde: Tammisaarentie 8, 10300 Karjaa Tutkimus pvm: 16.10.15 Raportointi pvm: 25.10.15 Läsnä olleet: Omistajat sekä

Lisätiedot

Kuntokartoitus. Sivuja:1/17. Vastaanottaja: Gun Adamsson Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Von Julinintie 169, Fiskars. Tutkimus pvm: 21.10.

Kuntokartoitus. Sivuja:1/17. Vastaanottaja: Gun Adamsson Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Von Julinintie 169, Fiskars. Tutkimus pvm: 21.10. Sivuja:1/17 Vastaanottaja: Gun Adamsson Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Kuntokartoitus Kohde: Von Julinintie 169, Fiskars Tutkimus pvm: 21.10.15 Raportointi pvm: 8.11.15 Tutkija: Rakennusmestari Mikael

Lisätiedot

AKK / ASUKASKYSELYLOMAKE

AKK / ASUKASKYSELYLOMAKE Oheisen asukaskyselylomakkeen tavoitteena on nopeuttaa kohteessa suoritettavaa kuntokartoitusta, selkeyttää rakennuksen historian aikana suoritettuja huoltoja, korjauksia ym. havaintoja sekä antaa kohteen

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo. Kirkkokatu 9. 53100 Lappeenranta 17.12.2009

KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo. Kirkkokatu 9. 53100 Lappeenranta 17.12.2009 1(9) KUNTOTARKASTUS Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo Kirkkokatu 9 53100 Lappeenranta 17.12.2009 2(9) 1.YLEISTIETOA KOHTEESTA Kohde: Kiinteistö Kirkkola / Tapanaisen talo Kirkkokatu 9 53100 Lappeenranta

Lisätiedot

Kuntotarkastus RS 3. Hyvämäenpolku Lepsämä Vetotie 3 A FI Vantaa p Y-tunnus:

Kuntotarkastus RS 3. Hyvämäenpolku Lepsämä Vetotie 3 A FI Vantaa p Y-tunnus: Kuntotarkastus RS 3 Hyvämäenpolku 42 01830 Lepsämä 18.05.2018 Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 1 YHTEENVETO Tarkastuksen kohteena oli vuonna 2009 rakennettu

Lisätiedot

Kuntotarkastus RS 3. Töyhtöhyypäntie Oulu Paavo Havaksentie 5 F Oulu p Y-tunnus:

Kuntotarkastus RS 3. Töyhtöhyypäntie Oulu Paavo Havaksentie 5 F Oulu p Y-tunnus: Kuntotarkastus RS 3 Töyhtöhyypäntie 15 90540 Oulu 05.10.2018 Paavo Havaksentie 5 F 90570 Oulu p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 1 YHTEENVETO Tarkastuksen kohteena oli vuonna 1979 valmistunut

Lisätiedot

HOMEKOIRATUTKIMUS. Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus

HOMEKOIRATUTKIMUS. Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus Osoite Sairaalantie 7 Asiakkaan nimi Heinäveden kunta. Raportin toimitus jenni.ylikotila@heinavesi.fi 1 / 8 Sisällysluettelo 1. KOHTEEN TIEDOT... 3 1.1 YLEISKUVAUS KOHTEESTA... 3 1.2 OLEELLISIMMAT HAVAINNOT...

Lisätiedot

Mittauspöytäkirja. Sivuja:1/10. Vastaanottaja: Gun Adamsson. Mätsästäjänkuja 7 A 3, Tammisaari. Tutkimus pvm: 14.8.15. Raportointi pvm: 14.

Mittauspöytäkirja. Sivuja:1/10. Vastaanottaja: Gun Adamsson. Mätsästäjänkuja 7 A 3, Tammisaari. Tutkimus pvm: 14.8.15. Raportointi pvm: 14. Sivuja:1/10 Vastaanottaja: Gun Adamsson Mittauspöytäkirja Kohde: Toimeksianto: Mätsästäjänkuja 7 A 3, Tammisaari Pintamittaus Tutkimus pvm: 14.8.15 Raportointi pvm: 14.815 Yhteyshenkilö: Gun Adamsson Tutkijat:

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 1/8

KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 1/8 KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 1/8 Yli-Vallintie (856), 61720 Yli-Valli Vapaa-ajan asunnon kuntokartoitus 25.11.2015 klo 10.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 2811/2015 2/8 Tilaus 12.11.2015: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS 1(8) KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Oy Koulutalo. Valtakatu 34. 53100 Lappeenranta 29.08.2013

KUNTOTARKASTUS 1(8) KUNTOTARKASTUS. Kiinteistö Oy Koulutalo. Valtakatu 34. 53100 Lappeenranta 29.08.2013 1(8) KUNTOTARKASTUS Kiinteistö Oy Koulutalo Valtakatu 34 53100 Lappeenranta 29.08.2013 2(8) 1.YLEISTIETOA KOHTEESTA Kohde: Kiinteistö Oy Koulutalo Valtakatu 34 53100 Lappeenranta Tarkastuksen tilaaja:

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS ASUNTOKAUPPAA VARTEN

KUNTOTARKASTUS ASUNTOKAUPPAA VARTEN KUNTOTARKASTUS ASUNTOKAUPPAA VARTEN Kokonkatu 6 33960 Pirkkala 1. YLEISTIETOA TARKASTUKSESTA Kohde Omakotitalo Kokonkatu 6 33960 Pirkkala Kohteen pinta-ala: Ei tarkemitattu Kohteen tilavuus: - m³ Kerrosluku:

Lisätiedot

Kuntokartoitus. Sivuja:1/20. Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Lehdokkikuja 5, Siuntio. Tutkimus pvm: Raportointi pvm: 1.6.

Kuntokartoitus. Sivuja:1/20. Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Lehdokkikuja 5, Siuntio. Tutkimus pvm: Raportointi pvm: 1.6. Sivuja:1/20 Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Kuntokartoitus Kohde: Lehdokkikuja 5, Siuntio Tutkimus pvm: 9.5.17 Raportointi pvm: 1.6.17 Läsnä olleet: Björn-Eric Falk Tutkija: Lisätietoa:

Lisätiedot

Kuntotarkastus RS 3. Vanhankaupungintie 9 00560 HELSINKI 06.07.2015. Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0

Kuntotarkastus RS 3. Vanhankaupungintie 9 00560 HELSINKI 06.07.2015. Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 Kuntotarkastus RS 3 Vanhankaupungintie 9 00560 HELSINKI 06.07.2015 Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 1 YHTEENVETO Tarkastuksen kohteena oli oletettavasti

Lisätiedot

KERROSTALOHUONEISTON KOSTEUSKARTOITUS

KERROSTALOHUONEISTON KOSTEUSKARTOITUS KERROSTALOHUONEISTON KOSTEUSKARTOITUS Mäkikatu 5-7 B12 76100 Pieksämäki 1 1. LÄHTÖTIETOJA KOHTEESTA: Omistaja: - Kohteen osoite: Toimeksianto: Mäkikatu 5-7 B12, 76100 Pieksämäki Kosteuskartoitus myyntiä

Lisätiedot

Kuntotarkastus RS 3. Kivisillantie 20 02400 Kirkkonummi 06.11.2015. Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0

Kuntotarkastus RS 3. Kivisillantie 20 02400 Kirkkonummi 06.11.2015. Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 Kuntotarkastus RS 3 Kivisillantie 20 02400 Kirkkonummi 06.11.2015 Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 1 YHTEENVETO Tarkastuksen kohteena oli vuonna 1920 rakennettu

Lisätiedot

Kuntotarkastus. Hanhitie 2, 01450 Vantaa. Tarkastuspäivä 18.8.2010

Kuntotarkastus. Hanhitie 2, 01450 Vantaa. Tarkastuspäivä 18.8.2010 Kuntotarkastus Hanhitie 2, 014 Vantaa Tarkastuspäivä 18.8.20 RS Kuntotarkastus 2 1. YHTEENVETO Tarkastuksen kohteena oli vuonna 1978 rakennettu yhdessä tasossa oleva omakotitalo. Rakennus on perustettu

Lisätiedot

MITTAUSRAPORTTI. Asunto Oy Kemin Takajärventie I 55

MITTAUSRAPORTTI. Asunto Oy Kemin Takajärventie I 55 1 MITTAUSRAPORTTI Asunto Oy Kemin Takajärventie 28 30 I 55 23.04.2015 2 Vastaanottaja: Länsi-Pohjan ulosottovirasto Valtakatu 28 94100 Kemi Tutkimusraportti Kohde: Asunto Oy Kemin Takajärventie 28 30 I

Lisätiedot

Liike- ja asuinrakennuksen kuntoarvio

Liike- ja asuinrakennuksen kuntoarvio 1(17) Liike- ja asuinrakennuksen kuntoarvio Torkkelinkatu 1 55100 Imatra 24.10.2016 2(17) JOHDANTO Tämän liike- ja asuinrakennuksen kuntoarvio on tehty Raksystems Insinööritoimisto Oy:n toimesta kiinteistössä

Lisätiedot

Kuntotarkastus RS3 Rautionrait i Kiviniemi Paavo Havaksentie 5 F Oulu p Y-tunnus:

Kuntotarkastus RS3 Rautionrait i Kiviniemi Paavo Havaksentie 5 F Oulu p Y-tunnus: Kuntotarkastus RS 3 Rautionraitti 4 90810 Kiviniemi 12.09.2017 Paavo Havaksentie 5 F 90570 Oulu p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 1 YHTEENVETO Tarkastuksen kohteena oli 1 1/2-kerroksinen

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS 3 Kivelä Ärjänsaari Yrityksen/ja tarkastajan yhteystiedot ja pätevyys Tarkastuksen suorittaja(t) Kajaanin ammattikorkeakoulu/rakennustekniikan osasto Antti

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS ASUNTOKAUPPAA VARTEN

KUNTOTARKASTUS ASUNTOKAUPPAA VARTEN KUNTOTARKASTUS ASUNTOKAUPPAA VARTEN Omakotitalo - 1 - 1 Yleistietoa tarkastuksesta Kohde Kohteen pinta-ala: 161 / 113 m 2 Omakotitalo Kohteen tilavuus: Kaskistentie 386 Kerrosluku: 1 64700 Teuva Rakennusvuosi:

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS. Tervalammintie 38, Haapavesi Tarkastuspäivä Varjakka Oy

KUNTOTARKASTUS. Tervalammintie 38, Haapavesi Tarkastuspäivä Varjakka Oy KUNTOTARKASTUS Tarkastuspäivä 12.9.2017 Varjakka Oy 2 Kuntotarkastus 1. YLEISTÄ TIETOA TARKASTUKSESTA Tarkastuksen tilaajat: Kohde: Kohteen omistaja: Raahen seudun ulosottovirasto Omakotitalo Ei tiedossa

Lisätiedot

Lattia- ja seinärakenteiden kuntotutkimus Tarkastaja: RI Sami Jyräsalo Tarkastuspvm: 11.06.2012

Lattia- ja seinärakenteiden kuntotutkimus Tarkastaja: RI Sami Jyräsalo Tarkastuspvm: 11.06.2012 Lattia- ja seinärakenteiden kuntotutkimus Tarkastaja: RI Sami Jyräsalo Tarkastuspvm: 11.06.2012 Vihertien leikkipuistorakennus Vihertie / Uomakuja 12 01620 VANTAA 1. YLEISTÄ Kohteen yleistiedot Vihertien

Lisätiedot

Kuntotarkastus RS 3. Ponkilantie Muhos Paavo Havaksentie 5 F Oulu p Y-tunnus:

Kuntotarkastus RS 3. Ponkilantie Muhos Paavo Havaksentie 5 F Oulu p Y-tunnus: Kuntotarkastus RS 3 Ponkilantie 27 91500 Muhos 04.10.2018 Paavo Havaksentie 5 F 90570 Oulu p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 1 YHTEENVETO Tarkastuksen kohteena oli vuonna 1953 rakennettu

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS. Tarkastusraportti 14.03.2016 SISÄILMA- JA RAKENNUSTEKNISET ASIANTUNTIJAPALVELUT

KUNTOTARKASTUS. Tarkastusraportti 14.03.2016 SISÄILMA- JA RAKENNUSTEKNISET ASIANTUNTIJAPALVELUT L E V O L A 1 JYLLIN LEIRIKESKUS / PÄÄRAKENNUS JA MAJOITUSTILAT PUKARANTIE 1123 38970 LAUHALA KUNTOTARKASTUS Tarkastusraportti 14.03.2016 L E V O L A 2 1. YLEISTÄ KUNTOTARKASTUKSESTA Kuntotarkastusraportti

Lisätiedot

1(10) KUNTOTARKASTUS RÖYKÄNRINNE 7, RÖYKKÄ

1(10) KUNTOTARKASTUS RÖYKÄNRINNE 7, RÖYKKÄ 1(10) KUNTOTARKASTUS RÖYKÄNRINNE 7, RÖYKKÄ KP Home Consults Oy Kari Kekkonen Luhtatie 11 05800 Hyvinkää kari.kekkonen@kphomeconsults.fi Puhelin: 050 5947997 2(10) 1. YLEISTIETOA TARKASTUKSESTA Kohde Röykänrinne

Lisätiedot

Kuntotarkastus RS 3. Maijantie Oulu Paavo Havaksentie 5 F Oulu p Y-tunnus:

Kuntotarkastus RS 3. Maijantie Oulu Paavo Havaksentie 5 F Oulu p Y-tunnus: Kuntotarkastus RS 3 Maijantie 13 90560 Oulu 26.02.2019 Paavo Havaksentie 5 F 90570 Oulu p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 1 YHTEENVETO Tarkastuksen kohteena oli vuonna 1975 valmistunut

Lisätiedot

Kuntokartoitus. Sivuja:1/20. Vastaanottaja: Fredrik Karlsson. Crista Berdtson. Mattilantie 119, Karkkila. Tutkimus pvm: 20.8.15

Kuntokartoitus. Sivuja:1/20. Vastaanottaja: Fredrik Karlsson. Crista Berdtson. Mattilantie 119, Karkkila. Tutkimus pvm: 20.8.15 Sivuja:1/20 Vastaanottaja: Fredrik Karlsson Crista Berdtson Kuntokartoitus Kohde: Mattilantie 119, Karkkila Tutkimus pvm: 20.8.15 Raportointi pvm: 30.8.15 Läsnä olleet: Omistajat, Fredrik Karlsson ja Crista

Lisätiedot

Tarkastusväli (vuotta)

Tarkastusväli (vuotta) 1 TONTTI Yleistarkastus vuosittain Salaojat ja putket 40-50 2 5 Asfalttipäällysteet 20 2 5-12 Sora- ja kivituhkapäällysteet 1 Tasaus vuosittain Lipputanko, kuivatusteline, yms. 40 1 10 Puurakenteiset aidat

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS 8 Sauna 3 Ärjänsaari Yrityksen/ja tarkastajan yhteystiedot ja pätevyys Tarkastuksen suorittaja(t) Kajaanin ammattikorkeakoulu/rakennustekniikan osasto Antti

Lisätiedot

Kuntotarkastus RS 3. Pajarinne Hinthaara Puusepänkaarre Porvoo p Y-tunnus:

Kuntotarkastus RS 3. Pajarinne Hinthaara Puusepänkaarre Porvoo p Y-tunnus: Kuntotarkastus RS 3 Pajarinne 16 07110 Hinthaara 22.09.2017 Puusepänkaarre 10 06150 Porvoo p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 1 YHTEENVETO Tarkastuksen kohteena oli vuonna 2000-luku

Lisätiedot

Kuntotarkastus RS 3. Pohjolantie/Huvila Järvenpää Vetotie 3 A FI Vantaa p Y-tunnus:

Kuntotarkastus RS 3. Pohjolantie/Huvila Järvenpää Vetotie 3 A FI Vantaa p Y-tunnus: Kuntotarkastus RS 3 Pohjolantie/Huvila 04420 Järvenpää 08.11.2016 Vetotie 3 A FI-01610 Vantaa p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 1 YHTEENVETO Tarkastuksen kohteena oli vanha puurakennus/huvila

Lisätiedot

Kuntotarkastus. Koisotie 4, 01300 Vantaa. Tarkastuspäivä 5.10.2010

Kuntotarkastus. Koisotie 4, 01300 Vantaa. Tarkastuspäivä 5.10.2010 Kuntotarkastus Koisotie 4, 010 Vantaa Tarkastuspäivä..20 RS Kuntotarkastus 2 1. YHTEENVETO Tarkastuksen kohteena oli arviolta 1920-luvulla valmistunut kahdessa tasossa oleva rakennus. Rakennuksen perustukset

Lisätiedot

Kuntokartoitus. Sivuja:1/12. Vastaanottaja: Uudenmaan Ulosottovisrasto. Tonttukallionpolku 5, Bollsta. Tutkimus pvm:

Kuntokartoitus. Sivuja:1/12. Vastaanottaja: Uudenmaan Ulosottovisrasto. Tonttukallionpolku 5, Bollsta. Tutkimus pvm: Sivuja:1/12 Vastaanottaja: Uudenmaan Ulosottovisrasto Kuntokartoitus Kohde: Tonttukallionpolku 5, 10440 Bollsta Tutkimus pvm: 12.2.16 Raportointi pvm: 6.3.16 Läsnä olleet: Björn-Eric Falck Tutkija: Rakennusmestari

Lisätiedot

Kuntotarkastus. Itäpalontie 16 92120 Raahe

Kuntotarkastus. Itäpalontie 16 92120 Raahe Kuntotarkastus Itäpalontie 16 92120 Raahe 6.5.2016 Kuntotarkastus 2 1. YHTEENVETO 1.1 YLEISKUVAUS KOHTEESTA Rakennus on yksikerroksinen 1965 rakennettu puurunkoinen omakotitalo, jota on peruskorjattu.

Lisätiedot

Vuorokausi (24h) ennen tarkastusta. Ennen tarkastusta ja sen aikana VALMISTAUTUMISOHJE KUNTOTARKASTUKSEEN. Tarvittavat asiakirjat.

Vuorokausi (24h) ennen tarkastusta. Ennen tarkastusta ja sen aikana VALMISTAUTUMISOHJE KUNTOTARKASTUKSEEN. Tarvittavat asiakirjat. VALMISTAUTUMISOHJE KUNTOTARKASTUKSEEN Vuorokausi (24h) ennen tarkastusta Pintoja ei tule kastella noin vuorokausi ennen tarkastusta (pesuhuone, sauna, kylpyhuone). Mikäli suihkussa käynti on välttämätöntä

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS 14 Päärakennus Ärjänsaari Yrityksen/ja tarkastajan yhteystiedot ja pätevyys Tarkastuksen suorittaja(t) Kajaanin ammattikorkeakoulu/rakennustekniikan osasto

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 4111/2015 1/9

KK-Kartoitus RAPORTTI 4111/2015 1/9 KK-Kartoitus RAPORTTI 4111/2015 1/9 Tammisentie 4, 63700 Ähtäri Omakotitalon kuntokartoitus 4.12.2015 klo 13.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 4111/2015 2/9 Tilaus 18.11.2015: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Laskutusosoite:

Lisätiedot

Kuntokartoitus. Sivuja:1/19. Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Valhallavägen 9, Mustio. Tutkimus pvm:

Kuntokartoitus. Sivuja:1/19. Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Valhallavägen 9, Mustio. Tutkimus pvm: Sivuja:1/19 Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Kuntokartoitus Kohde: Valhallavägen 9, 10360 Mustio Tutkimus pvm: 6.9.16 Raportointi pvm: 15.9.16 Tutkija: Rakennusmestari Mikael Walve 050-340

Lisätiedot

Huoltotarkastus. Salaojat

Huoltotarkastus. Salaojat Huoltotarkastus Salaojat Huoltotarkastus salaojat 1 (5) AJANKOHTA 10.11.2017 KOHDE Yleistä Tilaaja FCG Suunnittelu ja tekniikka Osmontie 34, 00610 Helsinki Sami Heikkilä 044 7046288 sami.heikkila@fcg.fi

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS 13 Marjala Ärjänsaari Yrityksen/ja tarkastajan yhteystiedot ja pätevyys Tarkastuksen suorittaja(t) Kajaanin ammattikorkeakoulu/rakennustekniikan osasto Antti

Lisätiedot

Proj. nro 3318 Asunto Oy Jyväskylän Tavintie Tavintie 8 A 1 40400 JYVÄSKYLÄ

Proj. nro 3318 Asunto Oy Jyväskylän Tavintie Tavintie 8 A 1 40400 JYVÄSKYLÄ Proj. nro 3318 Asunto Oy Jyväskylän Tavintie Tavintie 8 A 1 40400 JYVÄSKYLÄ Raportti Kuntotarkastus asuntokauppaa varten 17.06.2013 Laukaantie 4, Fax 0 10 322 0909 pts@pts.fi www.pts.fi Tekijä: Juhana

Lisätiedot

Kuntokartoitus. Sivuja:1/18. Vastaanottaja: Uudenmaan Ulosottovirasto. Kroggårdintie 36, Karjaa. Tutkimus pvm: Raportointi pvm: 6.3.

Kuntokartoitus. Sivuja:1/18. Vastaanottaja: Uudenmaan Ulosottovirasto. Kroggårdintie 36, Karjaa. Tutkimus pvm: Raportointi pvm: 6.3. Sivuja:1/18 Vastaanottaja: Uudenmaan Ulosottovirasto Kuntokartoitus Kohde: Kroggårdintie 36, 10300 Karjaa Tutkimus pvm: 12.2.16 Raportointi pvm: 6.3.16 Läsnä olleet: Björn-Eric Falk Tutkija: Rakennusmestari

Lisätiedot

40700 Jyväskylä etunimi.sukunimi@prosolve.fi

40700 Jyväskylä etunimi.sukunimi@prosolve.fi 1(5) KOSTEUSMITTAUSTARKASTUS ASUNTOKAUPPAA VARTEN 2(5) 1 YLEISTIETOA TARKASTUKSESTA Kohde Pienkerrostalohuoneisto Osoite Rakennusvuosi 1989 Käyttötarkoitus Asuinhuoneisto Tarkastuksen tilaaja(t) Tarkastuksen

Lisätiedot

Tarkastusraportti Kosteuskartoitus Työnro: Matkuntie 669, MATKU

Tarkastusraportti Kosteuskartoitus Työnro: Matkuntie 669, MATKU Matkuntie 669, 1110 MATKU 1/12 Tarkastusraportti Kosteuskartoitus.2.2015 Työnro: 100970 Matkuntie 669, 1110 MATKU Rakennustyyppi: Hirsirunkoinen omakotitalo. Huoneistoala: 170m² Rakennusvuosi: 1925. Peruskorjauksia

Lisätiedot

Omistushistoria: Nykyiset omistajat ovat ostaneet kiinteistön vuonna 2007. Jukka Tolvanen, Mervi Pirinen ja Janne Juntunen.

Omistushistoria: Nykyiset omistajat ovat ostaneet kiinteistön vuonna 2007. Jukka Tolvanen, Mervi Pirinen ja Janne Juntunen. 1 1. YLEISTIEDOT TARKASTUKSESTA Kohde: Kuhmontie 174, 75500 Nurmes. Kiinteistötunnus: 541-416-15-19 Kohteen pinta-ala: 97 m 2 (huoneistoala) 113 m² (kerrosala) Kerrosluku: 1 Rakennusvuosi: 1934 sekä laajennus

Lisätiedot

o ~' 1 MITTAUSRAPORTTI Asunto Oy Tornion Thurevikinkatu Knti K"iW::IY n f\400 RQI' 747 PAkk::l ~knn

o ~' 1 MITTAUSRAPORTTI Asunto Oy Tornion Thurevikinkatu Knti KiW::IY n f\400 RQI' 747 PAkk::l ~knn ~' 1 o 6. 10. 2017 MITTAUSRAPORTTI Asunto Oy Tornion Thurevikinkatu 5 A6 04.10.2017 Knti K"iW::IY n f\400 RQI' 747 PAkk::l ~knn Alv rak V.tllnnll!'l 1R7RAAQ.~ .- 2 Vastaanottaja: Länsi-Pohjan ulosottovirasto

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 1510/2015 1/9

KK-Kartoitus RAPORTTI 1510/2015 1/9 KK-Kartoitus RAPORTTI 1510/2015 1/9 Tattikuja 3, 62510 Evijärvi Omakotitalon kuntokartoitus 14.10.2015 klo 14.30 KK-Kartoitus RAPORTTI 1510/2015 2/9 Tilaus 6.10.2015: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto /

Lisätiedot

KS-TARKASTUS 1/8 Kiinteistöjen kuntotarkastukset

KS-TARKASTUS 1/8 Kiinteistöjen kuntotarkastukset KS-TARKASTUS 1/8 KUNTOTARKASTUKSEN HAASTATTELUOSA Haastattelulla kartoitetaan rakenteiden ja laitteiden toimivuus, huoltotoimenpiteet ja mahdolliset käytössä esiintyneet puutteet ja virheet/ongelmat. Kohteen

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 1/7

KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 1/7 KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 1/7 Venetie 2, 63100 Kuortane Omakotitalon katselmus 1.6.2016 klo 09.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 4605/2016 2/7 Tilaus 23.5.2016: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Laskutusosoite:

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS 21 Leirimaja Ärjänsaari Yrityksen/ja tarkastajan yhteystiedot ja pätevyys Tarkastuksen suorittaja(t) Kajaanin ammattikorkeakoulu/rakennustekniikan osasto Antti

Lisätiedot

Kuntokartoitus. Sivuja:1/21. Vastaanottaja: Göran Pertiö. Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Haapakyläntie 19, 03100 Nummela. Tutkimus pvm: 4.5.

Kuntokartoitus. Sivuja:1/21. Vastaanottaja: Göran Pertiö. Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Haapakyläntie 19, 03100 Nummela. Tutkimus pvm: 4.5. Sivuja:1/21 Vastaanottaja: Göran Pertiö Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Kuntokartoitus Kohde: Haapakyläntie 19, 03100 Nummela Tutkimus pvm: 4.5.16 Raportointi pvm: 12.5.16 Läsnä olleet: Göran Pertiö ja

Lisätiedot

Kurikantie 7, Kurikka. Liikerakennuksen kuntokatselmus klo 10.00

Kurikantie 7, Kurikka. Liikerakennuksen kuntokatselmus klo 10.00 1 9 Kurikantie 7, 61300 Kurikka Liikerakennuksen kuntokatselmus 1.8.2017 klo 10.00 2 9 Tilaus 27.7.2017: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Laskutusosoite: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Tarkastuksessa

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUKSEN OHJE ja SISÄLTÖ Omakoti- tai paritalo

KUNTOTARKASTUKSEN OHJE ja SISÄLTÖ Omakoti- tai paritalo KUNTOTARKASTUKSEN OHJE ja SISÄLTÖ Omakoti- tai paritalo OHJE Tarkastukseen on hyvä varata aikaa 3-4 tuntia. Kylpyhuoneessa ei saisi kastella lattiaa ja seiniä 2 päivää ennen tarkastusta. Mikäli on amme

Lisätiedot

Vapaalanaukeen kentän huoltorakennus Luhtitie 11 01660 VANTAA. Vantaan Kaupunki / Tilakeskus Kielotie 13 01300 Vantaa

Vapaalanaukeen kentän huoltorakennus Luhtitie 11 01660 VANTAA. Vantaan Kaupunki / Tilakeskus Kielotie 13 01300 Vantaa Lattiarakenteen kuntotukimus Tarkastuskohde: Vapaalanaukeen kentän huoltorakennus Luhtitie 11 01660 VNT Tilaaja: Mikko Krohn Vantaan Kaupunki / Tilakeskus Kielotie 13 01300 Vantaa Vahinkonumero: Tarkastaja:

Lisätiedot

Pirttimäki Tommi PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN TYÖKOHDE

Pirttimäki Tommi PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN TYÖKOHDE PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 24.05.16 10693 Pirttimäki Tommi 045 326 1711 TILAAJA Satakunnan Ulosottovirasto PL 9 32701 Huittinen sanna.paivaniemi@oikeus.fi TYÖKOHDE Antinkuja 2 27710 Köyliö

Lisätiedot

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Sokkelin päällä Lattiapinnan päällä

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Sokkelin päällä Lattiapinnan päällä PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 29.07.13 7809 Joensuu Henri 0458814141 TILAAJA Euran kunta Sorkkistentie 10 27511 Eura Rantanen Markus 044 4224882 TYÖKOHDE Euran kunta Kotivainiontie 3 27400

Lisätiedot

Kuntokartoitus. Sivuja:1/19. Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Björn-Eric Falck. Jokirannantie 21, 02570 Siuntio. Tutkimus pvm: 6.4.

Kuntokartoitus. Sivuja:1/19. Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto. Björn-Eric Falck. Jokirannantie 21, 02570 Siuntio. Tutkimus pvm: 6.4. Sivuja:1/19 Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Björn-Eric Falck Kuntokartoitus Kohde: Jokirannantie 21, 02570 Siuntio Tutkimus pvm: 6.4.16 Raportointi pvm: 16.4.16 Läsnä olleet: Björn-Eric

Lisätiedot

02.06.16 10729 Markku Viljanen 050 9186694 PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN TYÖKOHDE

02.06.16 10729 Markku Viljanen 050 9186694 PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN TYÖKOHDE PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 02.06.16 10729 Markku Viljanen 050 9186694 TILAAJA Satakunnan Ulosottovirasto PL 44 28101 Pori pia.hirvikoski@oikeus.fi TYÖKOHDE Tattarantie 288 29250 Nakkila

Lisätiedot

Kuntotarkastus asuntokauppaa varten

Kuntotarkastus asuntokauppaa varten Kuntotarkastus asuntokauppaa varten 1(8) Kuntotarkastus asuntokauppaa varten OK-TALO MÄKIPIRTINKATU 18 KUOPIO MIKKELIN RAKENNUSASINTUNTIJAKESKUS Kuntotarkastus asuntokauppaa varten: MÄKIPIRTINKATU 18 2(8)

Lisätiedot

Knuuttilantie 5 B, Jalasjärvi. Rivitalorakennuksen kuntokatselmus klo 12.30

Knuuttilantie 5 B, Jalasjärvi. Rivitalorakennuksen kuntokatselmus klo 12.30 1 7 Knuuttilantie 5 B, 61600 Jalasjärvi Rivitalorakennuksen kuntokatselmus 1.8.2017 klo 12.30 2 7 Tilaus 27.7.2017: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Laskutusosoite: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto Tarkastuksessa

Lisätiedot

Kuntotutkimusraportti. Salaojat. As. Oy Helsingin Mansikkamäki 6, Mansikkamäki 6, Helsinki

Kuntotutkimusraportti. Salaojat. As. Oy Helsingin Mansikkamäki 6, Mansikkamäki 6, Helsinki Kuntotutkimusraportti Salaojat As. Oy Helsingin Mansikkamäki 6, Mansikkamäki 6, Helsinki Kuntotutkimusraportti salaojat 2 (8) AJANKOHTA 23.7.2014 KOHDE Tilaaja Matti Virtanen, Isännöitsijä Yhtiö As. Oy

Lisätiedot

Kuntotarkastus RS 3. Auratie 10 B Porvoo PL Kotka p Y-tunnus:

Kuntotarkastus RS 3. Auratie 10 B Porvoo PL Kotka p Y-tunnus: Kuntotarkastus RS 3 Auratie 10 B 2 06150 Porvoo 26.04.2018 PL 1001 48101 Kotka p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 1 YHTEENVETO Tarkastuksen kohteena oli vuonna 1989 rakennettu paritaloasunto

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 1/7

KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 1/7 KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 1/7 Niinimaantie 691, 63210 Niinimaa Omakotitalon kuntokatselmus 9.12.2015 klo 10.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 312/2015 2/7 Tilaus 2.12.2015: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS KIINTEISTÖKAUPPAA VARTEN Kesämökki Kangastie 54, Marttila 1/5

KUNTOTARKASTUS KIINTEISTÖKAUPPAA VARTEN Kesämökki Kangastie 54, Marttila 1/5 Kesämökki Kangastie 54, Marttila 1/5 Kohteen pinta-aloja ei mitattu Kerrosluku: Rakennusvuosi: Käyttötarkoitus: YLEISTIETOA TARKASTUKSESTA 1 + yläkerta n. 1980-luvulla Vapaa-ajan asunto (mm. lämpöeristys

Lisätiedot

Asuntokaupan kuntotarkastus

Asuntokaupan kuntotarkastus Raportti nro: 355 Asuntokaupan kuntotarkastus Kaavontönkkä 5, 66500 VÄHÄKYRÖ Mehtonen Consulting 045 808 1890 www.mehtonenconsulting.fi Y-tunnus: 2493554-8 Raportti nro: 355 Sivu: 2 1.1 Yleistietoa Kohde:

Lisätiedot

Käyttäjän tiedot. Nimi. Katuosoite Hämeenkatu 1 A 1 Postiosoite Sähköposti. Puhelinnumero 000 1234123

Käyttäjän tiedot. Nimi. Katuosoite Hämeenkatu 1 A 1 Postiosoite Sähköposti. Puhelinnumero 000 1234123 04.05.205 /6 Kohteen tiedot Nimi MALLITALO 930 luvun esimerkki Katuosoite Hämeenkatu Postiosoite 00000, Kotikunta Rakennuskunta/maakunta Helsinki, Uusimaa Käyttäjän tiedot Nimi Erkki Esimerkki Katuosoite

Lisätiedot

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Anturan päällä Laatan päällä

ULKOSEINÄ VÄLISEINÄ Teräs, alapohjassa Anturan päällä Laatan päällä PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 20.08.15 9935 Kinnunen Vesa 050-9186695 TILAAJA Euran kunta Sorkkistentie 10 27510 Eura markus.rantanen@eura.fi TYÖKOHDE As Oy Kotivainio Kotivainiontie 3 as

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS

YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS YHTEISTOIMINTAMALLIN MUKAINEN KUNTOTARKASTUS 22 Vierasniemen sauna Ärjänsaari Yrityksen/ja tarkastajan yhteystiedot ja pätevyys Tarkastuksen suorittaja(t) Kajaanin ammattikorkeakoulu/rakennustekniikan

Lisätiedot

Kuntotarkastus RS 3. Vaahterakuja 4 b, 01360 Vantaa. Tarkastuspäivä 16.10.2012

Kuntotarkastus RS 3. Vaahterakuja 4 b, 01360 Vantaa. Tarkastuspäivä 16.10.2012 Kuntotarkastus RS 3 Vaahterakuja 4 b, 01360 Vantaa Tarkastuspäivä Kuntotarkastus RS 3 2 1. YHTEENVETO Tarkastuksen kohteena oli vuonna 1982 rakennettu omakotitalo. Rakennus on ollut nykyisessä omistuksessa

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 601/2016 1/5

KK-Kartoitus RAPORTTI 601/2016 1/5 KK-Kartoitus RAPORTTI 601/2016 1/5 Kohde: Homesojantie 4 as. 5 60800 Ilmajoki Tilaus 5.1.2016: Laskutusosoite: Etelä-pohjanmaan ulosottovirasto / Peltoniemi Pasi Etelä-pohjanmaan ulosottovirasto Rivitalo

Lisätiedot

2. RAKENNUSTEKNISIÄ TIETOJA KOHTEESTA (Perustuvat suunnitelmista ja muista asiakirjoista, omistajalta sekä käyttäjältä saatuihin tietoihin)

2. RAKENNUSTEKNISIÄ TIETOJA KOHTEESTA (Perustuvat suunnitelmista ja muista asiakirjoista, omistajalta sekä käyttäjältä saatuihin tietoihin) 1 1. YLEISTIEDOT TARKASTUKSESTA Kohde: Kirkkokatu 41, 75500 Nurmes. Kiinteistötunnus: 541 111-197-1 Kohteen pinta-ala: n. 250 m 2 (huoneistoala) n. 310 m 2 (kerrosala) + kellarikerros n. 140 m² Kerrosluku:

Lisätiedot

TYÖKOHDE. VESIJOHDOT LÄMPÖJOHDOT ALAJUOKSU ULKOSEINÄ ALAJUOKSU VÄLISEINÄ Kupari, alapohja Perusmuurin päällä Lattiapinnan/anturan päällä

TYÖKOHDE. VESIJOHDOT LÄMPÖJOHDOT ALAJUOKSU ULKOSEINÄ ALAJUOKSU VÄLISEINÄ Kupari, alapohja Perusmuurin päällä Lattiapinnan/anturan päällä PÄIVÄMÄÄRÄ TYÖNUMERO TYÖN SUORITTAJA PUHELIN 15.10.15 10105 Markku Viljanen 050 9186694 TILAAJA Satakunnan Ulosottovirasto PL 44 28101 Pori kirsi.sjogren@oikeus.fi TYÖKOHDE Enäjärventie 37 28370 Pori VAKUUTUSYHTIÖ

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUS ASUNTOKAUPPAA VARTEN

KUNTOTARKASTUS ASUNTOKAUPPAA VARTEN Omakotitalo Lammenkuja 9, Turku 1/6 KUNTOTARKASTUS ASUNTOKAUPPAA VARTEN Kohteen pinta-aloja ei mitattu Kerrosluku: Rakennusvuosi: Käyttötarkoitus: YLEISTIETOA TARKASTUKSESTA 1,5 + kellarikerros 1900- luvun

Lisätiedot

Kuntokartoitus. Sivuja:1/21. Vastaanottaja: Gun Adamsson. Crista Berdtson. Tammisaarentie 33, 10300 Karjaa. Tutkimus pvm: 14.9.15

Kuntokartoitus. Sivuja:1/21. Vastaanottaja: Gun Adamsson. Crista Berdtson. Tammisaarentie 33, 10300 Karjaa. Tutkimus pvm: 14.9.15 Sivuja:1/21 Vastaanottaja: Gun Adamsson Crista Berdtson Kuntokartoitus Kohde: Tammisaarentie 33, 10300 Karjaa Tutkimus pvm: 14.9.15 Raportointi pvm: 14.9.15 Läsnä olleet: Gun Adamsson, Crista Berdtson

Lisätiedot

Lehtismäki, Kaanaa Kumputie 41, Raisio

Lehtismäki, Kaanaa Kumputie 41, Raisio 25.9.2013 Lehtismäki, Kaanaa Kumputie 41, Raisio KUNTOARVIORAPORTTI 2 SISÄLTÖ 1 YLEISTIEDOT... 3 1.1 Kuntotarkastus kohde... 3 1.2 Yhteyshenkilöt... 3 1.3 Kohteen kuvaus... 3 1.4 Kuntotarkastuksen tarkoitus...

Lisätiedot

OMAKOTITALON KUNTOTARKASTUS

OMAKOTITALON KUNTOTARKASTUS OMAKOTITALON KUNTOTARKASTUS KEKKOLANTIE 7 50770 MIKKELI LAATIJA: RAKENNUSMESTARI(AKK) SUHONEN ILKKA PETÄIKÖNKATU 29 78210 VARKAUS 040-704 3557 1 Sisällysluettelo 1. Yhteenveto 1.1 Yleiskuvaus kohteesta

Lisätiedot

Kuntotarkastus RS 3. Auratie 10 B Porvoo PL Kotka p Y-tunnus:

Kuntotarkastus RS 3. Auratie 10 B Porvoo PL Kotka p Y-tunnus: Kuntotarkastus RS 3 Auratie 10 B 1 06150 Porvoo 30.07.2018 PL 1001 48101 Kotka p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 1 YHTEENVETO Tarkastuksen kohteena oli vuonna 1989 rakennettu paritaloasunto

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 903/2016 1/7

KK-Kartoitus RAPORTTI 903/2016 1/7 KK-Kartoitus RAPORTTI 903/2016 1/7 Virttoontie 64, 62170 Lakaluoma Vapaa-ajan asunnon kuntokatselmus 8.3.2016 klo 13.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 903/2016 2/7 Tilaus: Laskutusosoite: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto

Lisätiedot

Läsnä olleet: Jukka Tolvanen ja Riitta-Liisa Saastamoinen ( ).

Läsnä olleet: Jukka Tolvanen ja Riitta-Liisa Saastamoinen ( ). 1 1. YLEISTIEDOT TARKASTUKSESTA Kohde: Tuhkalantie 8, 83900 Juuka Kiinteistötunnus: 176-403-27-54 Kohteen pinta-ala: 175 m 2 (huoneistoala) 246 m 2 (kerrosala) Tilavuus: 1230 m³ Kerrosluku: 2 Rakennusvuosi:

Lisätiedot

Kuntotarkastus RS 3. Petuliantie 9, Tervajoki. Tarkastuspäivä

Kuntotarkastus RS 3. Petuliantie 9, Tervajoki. Tarkastuspäivä L \\ Rakytems Ånticirnex' Kuntotarkastus RS 3 Petuliantie 9, 66440 Tervajoki Tarkastuspäivä 5.10.2012 Wolffintie 36 F 2 FI-6S200 Vaasa p. 0207 49S SSS www.racx.fi Y-tunnus: 090S04S-0 Kuntotarkastus R5

Lisätiedot

Kuntotarkastus RS 3. Iso-Nikulantie Halkia Puusepänkaarre Porvoo p Y-tunnus:

Kuntotarkastus RS 3. Iso-Nikulantie Halkia Puusepänkaarre Porvoo p Y-tunnus: Kuntotarkastus RS 3 Iso-Nikulantie 40 07190 Halkia 12.01.2017 Puusepänkaarre 10 06150 Porvoo p. 030 670 5500 www.raksystems.fi Y-tunnus: 0905045-0 1 YHTEENVETO Tarkastuksen kohteena oli vuonna 1987 rakennettu

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUSRAPORTTI

KUNTOTARKASTUSRAPORTTI KUNTOTARKASTUSRAPORTTI 14.2.2018 talo-b talo-a Kotkantie 18, Kotka SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTIETOA TARKASTUKSESTA 2 RAKENNUSTEKNISIÄ TIETOJA KOHTEESTA 3 YHTEENVETO HAVAINNOISTA 4 OLENNAISIMMAT EPÄKOHDAT

Lisätiedot