Taimen elpyy, kalastus jatkuu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Taimen elpyy, kalastus jatkuu"

Transkriptio

1 Taimen elpyy, kalastus jatkuu Lapin kalatalouspäivät Markku Marttinen, SVK

2 Suomen taimenkantojen tila Meritaimenkannat: kaikki äärimmäisen uhanalaisia Järvitaimenkannat: napapiirin eteläpuolella: erittäin uhanalaisia Sisävesien vaeltavat ja paikalliset taimenmuodot: Etelä- ja Keski-Suomen kantojen tila selvästi heikentynyt 2

3 Suomen nykyiset meritaimenjoet Taimenkantojen tila on kehnoin koko Itämerellä! 3

4 Uusi kalastuslaki ja -asetus Lain tavoitteena on selkeä tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään kalavarojen ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävää hyödyntämistä elinkeinojen ja virkistyskäytön avulla syntyviä hyvinvointivaikutuksia kalakantojen elinvoimaisuuden ja luonnon monimuotoisuuden säilymistä eri toimijoiden roolin selkeyttämistä ja keskinäisen yhteistyön lisäämistä selkä hallinnon toimivuutta Laki pyrkii turvaamaan kalojen luontaisen elinkierron ja lisääntymisen mahdollistamalla välttämättömien kalastusrajoitusten ja muiden toimenpiteiden toteuttamisen. Asetus tukee uhanalaisten kalakantojen elvyttämistä. Se nostaa useiden kalalajien suojelun tasoa nykyisestä rauhoitusten ja pyyntimittojen avulla. Kalastuksen sääntely kiristynyt etenkin vaelluskalojen osalta Laissa ja asetuksessa on omat luvut vaelluskaloista 4

5 Vaelluskalat ja vaelluskalavesistöt Vaelluskaloja ovat lohi järvilohi, ankerias, nahkiainen, toutain, taimen sekä nieriän, harjuksen ja siian vaeltavat kannat (KL 4 ) Vaelluskalavesistö on vesialue, jota vaelluskalat käyttävät keskeisenä vaellustienään tai lisääntymisalueenaan (KL 64 ) Vaelluskalavesistöjä ovat LISÄKSI rakennetut joki- ja purovesistöt, joissa esiintyy vaelluskaloja (KA 11 ) Vaelluskalavesistöistä ei päätetä erikseen! Eroja vanhaan kalastuslakiin ja -asetukseen: Lohi- ja siikapitoiset vesistöt, joilla tarkoitettiin jokea tai muuta vesistöä, jota lohi, siika, taimen ja kirjolohi käyttivät nousu- tai vaellustienään tai johon niitä oli merkittävässä määrin istutettu Sisälsi myös rakennetut joki- ja purovesistöt! Ko. vesistöt päätettiin TARVITTAESSA ELY-keskuksissa ja ne ovat nyt uuden lain tarkoittamia vaelluskalavesistöjä 5

6 Kalastusrajoituksia (KL) vaelluskalavesistöissä Vaelluskalavesistön koski- ja virta-alueella on pilkkiminen, onkiminen ja kalastaminen harrilaudalla kielletty. Viehekalastaa saa vesialueen omistajan luvalla (KL 7 ja 46 ). Vaelluskalavesistön koski- ja virta-alueella tarkoitetaan sellaista aluetta, jossa (KL 4 ): vesi virtaa silmin havaittavasti alavirtaan päin ja (HUOM!) virtapaikan ylävesi on alavettä ylempänä Vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueiden rajat VOIDAAN määrittää ELYkeskuksen päätöksellä (KL 64 ) Eroja vanhaan kalastuslakiin ja -asetukseen: Lohi- ja siikapitoisen vesistön koski- ja virtapaikat, jotka ELY-keskusten OLI MERKITTÄVÄ kartalle ja maastoon Koski- ja virtapaikan onkimis- ja pilkkimiskielto ei koskenut omistajaa 6

7 Muita kalastusrajoituksia (KL) vaelluskalavesistöissä Vaelluskalavesistöön kuuluvassa joessa on kalastus verkoilla kielletty välisenä aikana (KA 12 ) Vaelluskalavesistöön kuuluvassa joessa sekä meressä 5 km lähempänä ko. joen suuta on kalastus troolilla ja nuotalla kielletty (KL 66 ) Meressä ei isorysää saa asettaa pyyntiin alle 3 km päähän vaelluskalajoen suuta (KL 66 ) Meressä ei verkkoja saa asettaa pyyntiin välisenä aikana alle 1 km päässä vaelluskalajoen suuta (KL 66 ) Eroja vanhaan kalastuslakiin ja -asetukseen: Ei verkkokalastuskieltoa lohi- ja siikapitoisissa joissa ja niiden edustoilla meressä 7

8 Muita kalastusrajoituksia (KL ja KA) vaelluskalavesistöissä Vapaa-ajakalastuksessa on sallittua enintään kahden lohen saaliiksi ottaminen ja enintään yhden rasvaeväleikatun järvilohen saaliiksi ottaminen (Vuoksen vesistöalue) kalastajaa ja vuorokautta kohti (KA 4 ). Lisäksi isorysän käyttö lohen ja taimenen vapaa-ajankalastuksessa on kielletty (KA 13 ) Taimenen kalastus pintaverkoilla (= veden pintaan tai lähemmäksi kuin 1,5 m veden pinnasta asetettu verkko) on kielletty (KA 12 ) Kalastus on kielletty kalatiessä sekä 200 m sen ylä- ja alapuolella sekä 100 m matkalla padon alapuolella (KL 71 ). Kiinteiden ja seisovien pyydysten käyttö purossa on kielletty lukuun ottamatta katiskaa sekä rapu- ja nahkiaismertaa (KL 70 ) Eroja vanhaan kalastuslakiin ja asetukseen: Ei saaliskiintiöitä vapaa-ajankalastuksessa saaduille lohikaloille Kalastuskielto kalatien ylä- ja alapuolella oli 100 m Ei pyydyskalastuskieltoa purossa 8

9 Kalastuksen säätelyn info MMM:n kalastuskieltopalvelun karttasivuille pyritään saamaan: ELY-keskusten (on) ja kalastusalueiden (ei ole) jälkeen voimaan jääneet säätelypäätökset ELY-keskusten uudet säätelypäätökset (on/ei?) ELY-keskusten päättämät lohi- ja siikapitoiset vesistöt uuden lain tarkoittamina vaelluskalavesistöinä (on) Em. vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueet (ei ole) Vaelluskalajokien edustojen rysä- ja verkkorajoitusalueet (ei ole) Luonnonsuojelualueet ja kansallispuistot, joissa kalastusrajoituksia (ei ole) SVK:n nettisivuilla on ottiopas, jossa esitellään em. nyt vielä puutteellisten rajoitusten ohella tietoa myös vapaa-ajankalastukseen liittyvistä palveluista Kalastavien kansalaisten on saatava netin kautta mahdollisimman kattavat ja ajantasaiset tiedot voimassa olevista kalastusrajoituksista. Tässä MMM:n kalastusrajoituspalvelut-sivuston kehittäminen on avainasemassa. 9

10 Uusi kalastusasetus Rauhoituksia ja pyyntimittoja: taimen, lohi, järvilohi, nieriä, harjus, siika, nahkiainen Kalastajan tiedettävä: alueelliset ja ajalliset erot rauhoituksissa ja pyyntimitoissa Kalastajan erotettava: villi ja istukas (taimen, järvilohi) toisistaan, joilla erilaiset kalastusrajoitukset Kalastajan tunnettava: Purot ja lammet, joihin ei vaellusyhteyttä, jossa taimenella 45 cm ylämitta 10

11 Taimenen kalastusrajoituksia (KA) meressä Villi taimen on rauhoitettu Suomenlahdella ja vuodesta 2019 lähtien myös muilla merialueilla (KA 1 ) Villin taimenen alamitta on Suomenlahden ulkopuolella 60 cm (KA 2 ) Taimenistukkaan alamitta on 50 cm koko Suomessa (KA 2 ) Taimenen kalastus pintaverkoilla (= veden pintaan tai lähemmäksi kuin 1,5 m veden pinnasta asetettu verkko) on kielletty (KA 12 ) Isorysän käyttö lohen ja taimenen vapaa-ajankalastuksessa on kielletty (KA 13 ) Eroja vanhaan Kalastusasetukseen: Villi meritaimen oli rauhoitettu vain Suomenlahden yleisvesialueella ELYkeskusten päätöksillä Meritaimenen (ml. istukkaat) alamitta oli 60 cm Pintaverkkojen kalastuskieltoa ei ollut 11

12 Taimenen kalastusrajoituksia (KA) sisävesissä Taimen on rauhoitettu joessa ja purossa välisenä aikana (KA 1 ) Villi taimen on rauhoitettu leveyspiirin N eteläpuolella (KA 1 ) Purosta tai lammesta, johon ei ole ylösvaellusyhteyttä merestä tai järvestä, ei taimen ole rauhoitettu, mutta sillä on 45 cm ylämitta (KA 2 ) Taimenistukkaan alamitta on 50 cm koko Suomessa (KA 2 ) Villin taimenen alamitta leveyspiirin N pohjoispuolella on 50 cm ja muualla missä kalastus on sallittu 60 cm (KA 2 ) Eroja vanhaan Kalastusasetukseen: Taimen oli rauhoitettu joessa purossa välisenä aikana, kuitenkin siten että sen pyynti vavalla ja uistelemalla ja lipolla oli sallittu syyskuun kymmenenä ensimmäisenä päivänä ja jälkeen (=kuukauden pidennys!) Järvitaimenen (ml. istukkaat) alamitta oli cm Purotaimenella ei ollut pyyntimittaa 12

13 Taimenen rauhoitus kalastusasetuksella Lapissa Kalastusasetusta valmisteltaessa villin järvitaimenen rauhoittamista napapiirin eteläpuolella harkittiin. Rauhoituksen raja asetettiin kuitenkin napapiiriin saakka, koska siirtymäajasta rauhoitukseen olisi tullut hyvin pitkä (suuret istutusvelvoitteet rasvaevällisillä taimenilla) Taimenkantojen elvyttämiseksi alueella tulee kuitenkin MMM:n mukaan harkita asetuksen lisäksi alueellisia rajoituksia 13

14 Taimenten istuttaminen Vähintään 1 v-ikäisinä istutettujen taimenten, lohien ja järvilohien rasvaevä on leikattava pois vuodesta 2017 alkaen (KA 15 ) Istutukset, jotka ilmeisesti heikentävät luonnon monimuotoisuutta vaarantamalla luonnossa esiintyvän kannan säilymisen ovat kiellettyjä (KL 73 ) Istuttaminen on sallittua, jos se sisältyy kalatalousalueen (myös vanhojen kalastusalueiden) käyttö- ja hoitosuunnitelmaan (KL 74 ) (tämä on korjattu ELYjen tiedotteella) Uuden lajin tai kannan kotiutusistutukseen on saatava ELY-keskuksen lupa. Lupa voidaan myöntää, jos istutus ei vaikeuta KHS:n tavoitteiden toteuttamista eikä vaaranna kohdevesistön kannan elinvoimaisena säilymistä tai luonnon monimuotoisuutta (KL 74 ) Istuttajan on ilmoitettava istutuksesta kolmen kuukauden kuluessa ELY-keskuksen ylläpitämään istutusrekisteriin (KL 74 )

15 Rauhoitetun kalan pyydystäminen KL 55 Rauhoitetun kalan pyydystäminen, myynti ja sellaisten pyydysten käyttö, jotka erityisesti soveltuvat sen pyydystämiseen, on rauhoitusaikana kielletty Rauhoitusaikana kielletyistä pyydyksistä VOIDAAN säätää kalastusasetuksessa 15

16 Kalastuslain (58 ) mukaan vapautettavat kalat Rauhoitetut lajit ja kannat Pyyntimittojen vastaiset Kieltoaikana pyydetyt Kielletyllä kalastusvälineellä tai pyydyksellä pyydetyt Kielletyllä kalastustavalla tai pyyntimenetelmällä pyydetyt Saaliskiintiön ylittävät (KA 4 ) Muutoin kiellettävät (esim. 52 ja 53 ) 16

17 Vapauttajan tiedot ja taidot Tieto vapautettavista Kalojen tunnistaminen Varovainen, mutta määrätietoinen käsittely Turhaa koskemista vältettävä Elvytys Minimoitu ilma-altistus Lämpimän veden / pakkasen vaikutus Syväpyynnin välttäminen (kuha) Olli Saari, SVK

18 Vapauttajan välineistöä Mittanauha Aputyökalut (käden ulottuvilla): Haavi Kidanavaajat Pihdit, koukunirrotin Sakset, puukko, sivuleikkurit Vapautusmatto Vapautussäkki / -allas Jne. Olli Saari, SVK

19 Pyyntimuotojen väliset erot Ei-tappavat Vapavälineet, katiskat, rysät, nuotat.. Mahdollistavat vapautuksen elävänä Tappavat Verkot, koukkupyydykset, tuulastus.. Järkevämpää välttää vapautettavien pyynnin kohteeksi joutumista (ajan ja paikan valinta)

20 Muuta huomioitavaa Väsytysaika Koukkujen määrä ja väkäset Koukkujen irrotus yhteispelillä Pyydyksien rakenne Pyydyksien koenta Troolin vetonopeus ja -aika Helppoa ja nopeaa? Kalojen vapauttaminen -info vapaa-ajankalastaja.fi/vastuullinen ( videot)

21 ELY-keskusten poikkeusluvat (KL 47 ) rauhoitetun kalan pyydystämiseen (elokuu 2016) Yhteensä 16 kpl myönteisiä, 2 kpl kielteisiä Pääasiassa jokivesiin tehtyjä vapakalastuksen syysrauhoituksen poistoja/lievennyksiä, perusteena yleensä virkistyskalastuksen ja/tai kalastusmatkailun tarpeet. Osa vanhoihin poikkeuslupiin tehtyjä päivityksiä Päätösten muotoilu vaihtelee: osassa päätöksiä on sallittu sekä eväleikatun että evällisen lohikalan CR-pyynti, osassa päätöksiä on sallittu vain eväleikattuihin kohdistuva pyynti Myös sallittu rauhoitetun lajin kalastus sekä evällisten taimenten/järvilohien saaliiksi ottaminen 21

22 ELY-keskusten poikkeusluvat (KL 71 ja 72 ) padon tai kalatien alapuolella kalastamiseen (elokuu 2016) Yhteensä 8 kpl Lupia myönnetty virkistyskalastusta, kalastusmatkailua, kalatalousvelvoitteen täyttämistä, kaupallista kalastusta ja perinnepyyntiä varten Ehtoina luvissa käytetty mm. kalojen vapautuspakkoa, alue- ja aikarajauksia, saalis- ja pyyntipaineraportointia, saaliskiintiötä, väkäsettömien koukkujen käyttöpakkoa ja kalastukseen liittyvää kahlauskieltoa Lupia myönnetty sekä lyhemmille että pidemmille jaksoille 22

23 Lapin taimenkannat Ylä- ja Itä-Lapissa on paikoin hyvin elinvoimaisia kalastusta kestäviä taimenkantoja Taimen ei ole Lapissa 67 leveyspiirin pohjoispuolella rauhoitettu asetuksella: Alueella kuitenkin useita vaarantuneita/uhanalaisia kantoja (esim. Tornionjoki, Luttojoki) 67 leveyspiirin eteläpuolella olevissa vesissä luontaiset taimenkannat vaativat edelleen tukitoimenpiteitä Etelä- ja Länsi-Lapissa on potentiaalisia taimenjärviä mm. Simojärvi ja Miekojärvi, joiden taimenkantojen luonnonkiertoon tulee panostaa (poikastuotantoalueiden kunnostukset)

24 Lapin taimenkantojen hoito Lapissa on laajat vesistöalueet vesistörakentamisen ja velvoitehoidon piirissä: hankaloittaa taimenkantojen hoitoa ja velvoiteistutusten hyödyntämistä kalastuksessa Vesivoimayhtiöille määrätyt istutusvelvoitteet on todettu huomattavan alimitoitetuiksi ja istutustoiminta suurelta osalta kannattamattomaksi. Vanhentuneet velvoitteet tulee päivittää. Velvoiteistutuksia tulee muuttaa myös kalateiksi ja lisääntymisalueiden kunnostuksiksi, siten että taimenen luonnonkierto mahdollistuu uudelleen. 24

25 Kalastussäädökset Taimenella on Lapissa 3 pyyntimittaa: viestinnällinen tarve melkoinen! Kalastussäädöksillä ei varmasti ollut tarkoitus lopettaa kalastusta tai kalastusmatkailua virtavesissä. Koski- ja virta-alueiden yleiskalastuskielloilla (KL 7 ) pyritään suojaaman vaelluskalojen kutu- ja poikastuotantoalueita: säännösteltyjen jokien patoaltaita ei tule tulkita vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueiksi. ELY-keskusten tulee merkitä vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueet ja ne on vietävä MMM:n kalastuskieltopalvelut-sivustoille. Matkailutoimintaa koskikalastuskohteissa tulee voida jatkaa (ELYkeskusten poikkeusluvat): väkäsettömillä koukuilla tapahtuva CR-kalastus ei juuri taimenkantoja uhkaa (vrt. verkkokalastus syönnösalueilla). Säädösten ja lupien vastaisesti pyydetyt taimenet on vapautettava. Tätä helpottavat oikeat välineet. Kantojen elpyessä säädöksiä/lupaehtoja tulee helpottaa. 25

26 Kiitos mielenkiinnostanne! 26

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Veli-Matti Kaijomaa/ELY-kalatalouspalvelut / Järvi- Suomi 3.12..2015 1 Valikoiva kalastus Valikoivassa kalastuksessa kalastaja ohjaa

Lisätiedot

Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu

Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu Kalastusrajoitukset, vaelluskalavesistöt ja kalastusrajoituspalvelu Kalastuslakipäivät 7.-8.12.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Markku Marttinen, kalatalouspalvelut-yksikkö 8.12.2015 1 Uusi kalastuslaki

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016

KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016 KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016 Kommenttipuheenvuoro Janne Rautanen, SVK 16.12.2016 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa (LUKE 2014) Edelleen

Lisätiedot

Kalastuslain nojalla myönnetyt ELYjen poikkeusluvat Kalastuslakipäivät Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Kalastuslain nojalla myönnetyt ELYjen poikkeusluvat Kalastuslakipäivät Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalastuslain nojalla myönnetyt ELYjen poikkeusluvat Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 Vesa Vanninen, Varsinais-Suomen ELY-keskus KL 47 - laajat valtuudet antaa poikkeuslupia Lupa voidaan myöntää siirtoistutusta,

Lisätiedot

Kalastuksen säätely ja poikkeusluvat

Kalastuksen säätely ja poikkeusluvat Kalastuksen säätely ja poikkeusluvat Kalastusaluepäivät Jämsässä 15.12.2016 1 Esityksen sisältö Kalastuksen kiellot, rajoitukset ja poikkeusluvat kalastuslainsäädännössä. Eräitä esimerkkejä Yksityiskohtaista

Lisätiedot

Kalastuksen säätely ja poikkeusluvat

Kalastuksen säätely ja poikkeusluvat Kalastuksen säätely ja poikkeusluvat Kalastusaluepäivät Huhmarissa 17.3.2017 1 Esityksen sisältö Kalastuksen kiellot, rajoitukset ja poikkeusluvat kalastuslainsäädännössä. Eräitä esimerkkejä Yksityiskohtaista

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 Kalastuslain valmistelun vaiheet Työryhmävalmistelu käyntiin 2008 Ensimmäinen luonnos julkistettiin

Lisätiedot

Vaelluskalojen kestävä kalastus

Vaelluskalojen kestävä kalastus Vaelluskalojen kestävä kalastus 30.11.2016 Petter Nissén, Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 1 30.11.2016 2 Kalastajan toimintaa ohjaavat Kalastuslaki ja asetus Erilliset asetukset EU säädökset Rajajokien

Lisätiedot

Kalastuksen säätely ja poikkeusluvat

Kalastuksen säätely ja poikkeusluvat Kalastuksen säätely ja poikkeusluvat Kalastusaluepäivät Mikkelissä 2.2.2017 1 Esityksen sisältö Kalastuksen kiellot, rajoitukset ja poikkeusluvat kalastuslainsäädännössä. Eräitä esimerkkejä Yksityiskohtaista

Lisätiedot

Kalastuksen säätely ja poikkeusluvat

Kalastuksen säätely ja poikkeusluvat Kalastuksen säätely ja poikkeusluvat Pohjois-Savon kalastusaluepäivät 27.10.2016 Johtava kalatalousasiantuntija Veli-Matti Kaijomaa, P-S ELY-keskus 1 Esityksen sisältö Kalastuksen kiellot, rajoitukset

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus kalastuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään kalastuslain (379/2015) nojalla: 1 luku Saalista koskevat säännökset 1 Rauhoitetut kalalajit ja -kannat Seuraavat kalat

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 UUSI KALASTUSLAKI Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 Valmistelun vaiheet Ensimmäinen luonnos uudesta kalastuslaista julkistettiin joulukuussa 2013 Lausuntokierros talvella 2014, annettiin

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Uuden lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen,

Lisätiedot

Elinkeino-, liikenne- ja j%py ympäristökeskus

Elinkeino-, liikenne- ja j%py ympäristökeskus KUU LUTUS Annetusta päätöksestä Elinkeino-, liikenne- ja 6.6.2017 j%py ympäristökeskus Diaarinumero: 597/5715/2014 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympädstökeskuksen (ELY keskus) kalatalousyksikkö

Lisätiedot

Kalastusasetus. Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään kalastuslain ( 1 luku. Saalista koskevat määräykset. Kalojen rauhoittaminen

Kalastusasetus. Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään kalastuslain ( 1 luku. Saalista koskevat määräykset. Kalojen rauhoittaminen Luonnos 2.4.2015 Kalastusasetus Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään kalastuslain ( /2015) nojalla: 1 luku Saalista koskevat määräykset 1 Kalojen rauhoittaminen Seuraavat kalat ovat rauhoitettuja:

Lisätiedot

Tammukka kalastussäädöksissä

Tammukka kalastussäädöksissä Tammukka kalastussäädöksissä Lapin 14. kalatalouspäivät 16.-17.11.2017, Luosto Jouni Tammi MMM/ Luonnonvaraosasto Sisältö Taimen lainsäädännössä yleisesti Peilaus aiempaan kalastuslainsäädäntöön Tammukkavesien

Lisätiedot

säädetyt pykälät siirretty sellaisenaan uuteen Kalastusta koskevat säännökset muuttuvat

säädetyt pykälät siirretty sellaisenaan uuteen Kalastusta koskevat säännökset muuttuvat U i kalastuslaki Uusi k l l ki Kalastuksenvalvonta 1.1.2016 voimaan tulevan lain mukaan Lyhyesti Valvontasäännökset eivät muutu 2012 säädetyt pykälät siirretty sellaisenaan uuteen lakiin Vain numerot muuttuvat

Lisätiedot

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020

Lisätiedot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Lapissa Poroeno 2001 5.12.2007 SVK / Petter Nissén 25.10.2007 2 Vapaa-ajankalastajat Suomessa n. 1,93 milj. vapaa-ajankalastajaa

Lisätiedot

Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset

Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset Kiuruveden kalapäivä 16.12.2015 Timo Takkunen, Pohjois-Savon ELY-keskus 21.12.2015 1 Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vieremän kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vieremän kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vieremän kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ... 4 3. TOIMENPITEET... 5 3.1 Rasvaeväleikkausmenetelmään siirtyminen...

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUSI KALASTUSLAKI toimeenpanon periaatteet ja linjaukset Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö KIRKAS SUUNTA JA IHMISTEN VOIMA PÄIVIEN TEEMA: LAIN TAVOITTEET YHTEISTYÖSSÄ KUMPPAANUUDEN

Lisätiedot

! I. Saalista koskevat määräykset. Maa- ja metsätalousministeriö JY387/ /2015 MMMO22:00/ 2008;

! I. Saalista koskevat määräykset. Maa- ja metsätalousministeriö JY387/ /2015 MMMO22:00/ 2008; ! I JYVASKYLAN YLIOPISTO UNIVERSITY ()F JYVÄSKYLÄ Maa- ja metsätalousministeriö 18.5.2015 JY387/00.01.05.00/2015 MMMO22:00/ 2008; 2.4.2015 Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi kalastuksesta

Lisätiedot

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa

Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa Vaelluskalat ja vaelluskalajoet Suomessa EKOenergian ja Luonnonsuojeluliiton Kalatieseminaari 6.10.2017 Matti Ovaska, WWF Suomi Gilbert van Ryckevorsel / WWF Canada Mitä ovat vaelluskalat? Kalastuslaki

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Louhi-Yöveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Louhi-Yöveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Louhi-Yöveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 1.4 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koirus-Sotkan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koirus-Sotkan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koirus-Sotkan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ... 4 3. TOIMENPITEET... 5 3.1 Rasvaeväleikkausmenetelmään siirtyminen...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vekara-Lohilahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET LOHIKALAT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Solmuvälirajoitus...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten vapauttaminen... 5 2.2 Saaliskiintiö... 5 2.3 Koukkumäärärajoitus...

Lisätiedot

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Kalastusaluepäivä Jämsä 18.11.2015 Yleiskalastusoikeudet Nykyinen kalastuksenhoitomaksu (24 ) ja läänikohtainen

Lisätiedot

Kalastuksen sähköiset asiointipalvelut. Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus / kalatalouspalvelut Kalastusaluepäivät

Kalastuksen sähköiset asiointipalvelut. Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus / kalatalouspalvelut Kalastusaluepäivät Kalastuksen sähköiset asiointipalvelut Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus / kalatalouspalvelut Kalastusaluepäivät 19.10.2017 Seinäjoki Kalastusrajoitus.fi MMM ohjeistamana ELY-keskukset ovat

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Konnuskosken alueella Hartikansalon osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvitaimen... 4 1.2 Harjus... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Keski-Karjalan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Keski-Karjalan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Keski-Karjalan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pitkälahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pitkälahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pitkälahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvitaimen...4 1.2 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaeväleikkauksiin siirtyminen...5

Lisätiedot

Suomen Kalastusopaskilta ry

Suomen Kalastusopaskilta ry Suomen Kalastusopaskilta ry Maa- ja metsätalousministeriö, kirjaamo@mmm.fi Viite: Mmm:n lausuntopyyntö 158876 MMM022:00/2008 LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ KALASTUSLAIKSI Kalastuslakiesityksen tavoitteet

Lisätiedot

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus Kalastuslain ja hallinnon uudistus Hämeen ELY-keskus Uuden lain tavoitteet Kalavaroja hyödynnetään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi Elinkeinojen ja virkistyskäytön avulla syntyy

Lisätiedot

Uusi kalastuslaki tuli voimaan - Nyt lunastetaan takuukorjaus. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016

Uusi kalastuslaki tuli voimaan - Nyt lunastetaan takuukorjaus. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016 Uusi kalastuslaki tuli voimaan - Nyt lunastetaan takuukorjaus Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016 Laki pähkinänkuoressa: Yhdellä maksulla kalastat lähes koko Suomessa

Lisätiedot

Vapaa-ajankalastajat, kommenttipuheenvuoro KL ja KA

Vapaa-ajankalastajat, kommenttipuheenvuoro KL ja KA Vapaa-ajankalastajat, kommenttipuheenvuoro KL ja KA Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen maakuntien yhteinen kalastusaluepäivä 18.11.2015 Kalastuslaki voimaan 1.1.2016 Kalastusasetusluonnoksen

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Luonterin kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Luonterin kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Luonterin kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvitaimen...4 1.2 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaeväleikkauksiin siirtyminen...5

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaavin-Juojärven kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaavin-Juojärven kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaavin-Juojärven kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN... 4 2. RASVAEVÄLEIKKAUSMENETELMÄ... 4 3. TOIMENPITEET... 5 3.1 Rasvaeväleikkausmenetelmään

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella

Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Meritaimenkannat ja niiden hoito Tornionjoella Luonnonvarakeskus Oulu Luonnonvarakeskus Luonnonvarakeskus Lohen (ja taimenen) elinkierto 2 Esimerkki meritaimenen kutuvaelluksesta 3 4 Taimen lajina Taimenpopulaatiot

Lisätiedot

Viite: Uudenmaan maaseutuelinkeinopiirin päätökset 25.4.1997:

Viite: Uudenmaan maaseutuelinkeinopiirin päätökset 25.4.1997: PÄÄTÖS Dnro 28/5715-2014 23.9.2014 Uusimaa / Kalatalouspalvelut Jakelussa mainituille Viite: Uudenmaan maaseutuelinkeinopiirin päätökset 25.4.1997: Siuntionjoen vesistön lohipitoisuus Dnro 2786/97/97 Karjaanjoen

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Miksi yhteinen vesialue?

Miksi yhteinen vesialue? Miksi yhteinen vesialue? Paimelanlahden ja Vähäselän alueen keskustelutilaisuudet 25. ja 26.3.2015 Ilkka Vesikko Miksi yhteinen vesialue? Kalastuksen järjestäminen Lupien myynti ja hinnoittelu Yhteiset

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kylänlahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kylänlahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kylänlahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 4 2.1 Solmuvälirajoitus... 4 2.2 Rauhoitusalue... 4 3.

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ruunaan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ruunaan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ruunaan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Rasvaevällisten

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puumalan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puumalan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puumalan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 1.4 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Partakosken alueella Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN JÄRVITAIMEN...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaevällisten vapauttaminen...5 2.2 Saaliskiintiö...5 2.3 Koukkumäärärajoitus...5

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuokalan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuonislahden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuonislahden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Vuonislahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 4 2.1 Solmuvälirajoitus... 4 2.2 Rauhoitusalue... 4 3.

Lisätiedot

PÄÄTÖSLUONNOS. Varsinais-Suomi Kalatalouspalvelut 23.5.2014 1863/5715/2014

PÄÄTÖSLUONNOS. Varsinais-Suomi Kalatalouspalvelut 23.5.2014 1863/5715/2014 PÄÄTÖSLUONNOS Varsinais-Suomi Kalatalouspalvelut Pvm Dnro 23.5.2014 1863/5715/2014 ASIA: TAUSTAA Vesistöjen tai vesistönosien kalastuslain 119 mukainen määrittely lohi- ja siikapitoisiksi Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Savonlinnan kaupunki Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvilohi... 4 1.2 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Lohikalojen nousuväylä... 5 3.

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Hankkeen tausta Voimassa oleva

Lisätiedot

Valitus. Valitus Uudenmaan Ely-keskuksen päätöksestä, jonka diaarinumero on Dnro 1479/5716-2013

Valitus. Valitus Uudenmaan Ely-keskuksen päätöksestä, jonka diaarinumero on Dnro 1479/5716-2013 1 Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta Kaisaniemenkatu 4 A PL 820, 00101 Helsinki Valitus Uudenmaan Ely-keskuksen päätöksestä, jonka diaarinumero on Dnro 1479/5716-2013 1. Taustaa Kalastusasetuksen 17

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT

Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Voidaanko taimenkantoja suojella alamittasäädöksin Suomessa? Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Sisältö Kalastuksen säätelyn yleisiä periaatteita Alamittasäätely Säätelyn toimintaympäristö Alamittasäätely

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM Hankkeen tausta Voimassa oleva kalastuslaki on pääosin valmisteltu1970-luvulla

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Karsturanta-Kesolan yhteisten vesialueiden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Karsturanta-Kesolan yhteisten vesialueiden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Karsturanta-Kesolan yhteisten vesialueiden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 5 2.1 Solmuvälirajoitus...

Lisätiedot

Kalastuslaki ja kalataloushallinto uudistuvat. Keski-Suomen kalastusaluepäivä Matti Sipponen

Kalastuslaki ja kalataloushallinto uudistuvat. Keski-Suomen kalastusaluepäivä Matti Sipponen Kalastuslaki ja kalataloushallinto uudistuvat Keski-Suomen kalastusaluepäivä 12.12.2014 Matti Sipponen 17.12.2014 Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään kalavarojen

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kyläniemen osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kyläniemen osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kyläniemen osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 5 2.1 Solmuvälirajoitus... 5 2.2 Rauhoitusalue... 5 3. LÄHTEET...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ala-Kuolimon osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ala-Kuolimon osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Ala-Kuolimon osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN SAIMAANNIERIÄ... 4 2. TOIMENPITEET... 4 2.1 Saimaannieriän rauhoituspiiri... 4 2.2 Saimaannieriän lisääntymisalueet...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kuolimon kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kuolimon kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kuolimon kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvitaimen...4 1.3 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaevällisten

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Jänhiälän vesialueiden osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Jänhiälän vesialueiden osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Jänhiälän vesialueiden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 4 2.1 Solmuvälirajoitus... 4 3. LÄHTEET... 4

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/5475/1

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/5475/1 ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 14/5475/1 Antopäivä Diaarinumero 30.10.2014 11293/14/7305 ASIA Kalastuslain mukaista poikkeuslupaa koskeva valitus Valittaja kalastusalue, Päätös, johon on haettu muutosta

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Maarianvaaran osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvitaimen...4 1.2 Harjus...4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY RAUVANJOELLA...4 3. LÄHTEET...5 4.

Lisätiedot

Kalastajainfo 2019 Suomenlahti. VARELY / Kalastuksenvalvonta 2019

Kalastajainfo 2019 Suomenlahti. VARELY / Kalastuksenvalvonta 2019 Kalastajainfo 2019 Suomenlahti Suomen toimijakohtaiset kiintiöt 2019 Silakka alueet 30/31 68,7 milj. kg Silakka pääallas ja SL 31,3 milj kg Kilohaili 14,4 milj kg Turska itäinen 424 tn /läntinen 82 tn

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Nissilän osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Nissilän osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Nissilän osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Järvitaimen... 4 1.2 Harjus... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY LUVE- JA ROTIMOJOELLA... 4 3. LÄHTEET...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pihlajaveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pihlajaveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pihlajaveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Haukiveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Haukiveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Haukiveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 1.4 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen säätelystä Kemi-Ounasjoelle vaelluskalojen elämänkierron turvaamiseksi

Ehdotus kalastuksen säätelystä Kemi-Ounasjoelle vaelluskalojen elämänkierron turvaamiseksi Ehdotus kalastuksen säätelystä Kemi-Ounasjoelle vaelluskalojen elämänkierron turvaamiseksi Kemi-Ounasjoen kalastusjärjestelyt -hanke Lapin ELY-keskus 9.9.2014 l 9.9.2014 / JK Sisällysluettelo 1. Yleiset

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koloveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koloveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Koloveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kattelussaaren osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kattelussaaren osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kattelussaaren osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 5 2.1 Solmuvälirajoitus... 5 2.2 Rauhoitusalue... 5

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Himalansaaren osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Himalansaaren osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Himalansaaren osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET... 4 2.1 Saimaannieriän lisääntymisalueet... 4 2.2.

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kolin osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kolin osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kolin osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAINEN HARJUS... 4 2. KALASTUKSEN SÄÄNTELY HARJUSALUEILLA... 4 3. LÄHTEET... 5 4. LIITTEET... 6 2 Arvoisa vastaanottaja, Saimaan

Lisätiedot

Kestävällä kalastuksella ja Oikealla kalastuksen säätelyllä Tulevaisuuteen Inarissa

Kestävällä kalastuksella ja Oikealla kalastuksen säätelyllä Tulevaisuuteen Inarissa Siida 11.6.2009 / Inarin Kalastusalue K. Kyrö Kestävällä kalastuksella ja Oikealla kalastuksen säätelyllä Tulevaisuuteen Inarissa Ukko Hautuumaasaaret Kaamasjoki Tsiuttajoki Juutua Paatsjoki Sarmivuono

Lisätiedot

Kotitarvekalastajan puheenvuoro

Kotitarvekalastajan puheenvuoro Kotitarvekalastajan puheenvuoro Markku Ahonen kotipaikka Ivalo 1985 alk. FM 1984, FL 1991 (Inarijärven nieriän ja harmaanieriän istutustulokset) tutkijana, kalataloussuunnittelijana, hankekoordinaattorina

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Suur-Saimaan kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Suur-Saimaan kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Suur-Saimaan kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 1.4 Saimaannieriä...4 2. TOIMENPITEET...5

Lisätiedot

Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä.

Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä. Saimaalle kalaan? Tietoa tarvittavista kalastusluvista, Saimaan kalastusrajoituksista ja pyydysten merkinnästä. Kalastuslupa Kalastuslupa muodostuu kahdesta erikseen maksettavasta osasta: valtion kalastonhoitomaksusta

Lisätiedot

Kalastuksen säätely osana Inarin taimenkantojen hoitoa (sekä yleisesti Pohjolassa) Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT

Kalastuksen säätely osana Inarin taimenkantojen hoitoa (sekä yleisesti Pohjolassa) Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Kalastuksen säätely osana Inarin taimenkantojen hoitoa (sekä yleisesti Pohjolassa) Teuvo Niva RKTL, erikoistutkija, FT Mihin tarvitaan kalastuksen säätelyä? Halutaan turvata (taloudellisesti tärkeiden)

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaartilan osakaskunta

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaartilan osakaskunta Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Kaartilan osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET LOHIKALAT... 4 1.1 Järvilohi... 4 1.2 Järvitaimen... 4 2. TOIMENPITEET... 5 2.1 Vekaransalmen nousuväylä... 5 3.

Lisätiedot

Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen

Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen Kalatiestrategian toimeenpanon edistyminen Vaelluskalafoorumi 11.2.2014, Oulu Kalatalousylitarkastaja Jouni Tammi MMM / Luonnonvaraosasto Sisältö Kalatiestrategia ja MMM / Luonnonvaraosaston strategia

Lisätiedot

kalakannan kehittäminen

kalakannan kehittäminen -Kestävä kalastus ja suunnitelmallinen kalakannan kehittäminen - Projektikoordinaattori Manu Vihtonen, Etelä-Karjalan kalatalouskeskus ry Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL): Kalavarojen käyttö

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pielisen kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pielisen kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Pielisen kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Harjus...4 1.2 Järvilohi...4 1.3 Järvitaimen...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Rasvaevällisten vapauttaminen...5

Lisätiedot

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus Käyttö- ja hoitosuunnitelmat Kaupallinen kalastus Malin Lönnroth KKL Turku 31.10.2018 Sisältö Kaupallinen kalastus käyttö- ja hoitosuunnitelmissa Lain asettamat vaatimukset Sijainninohjaus Soveltuvat pyydykset

Lisätiedot

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN VIRKISTYSKALASTUKSELLISEN KÄYTÖN KEHITTÄMINEN ESISUUNNITELMA 3/2014 *Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala *Suunnittelija, kalastusmestari Matti Hiltunen Tavoite

Lisätiedot

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Matti Kotakorpi Vesiensuojelusuunnittelija LSYP Keskustelutilaisuus Paimelan koulu 18.9.2014 Esityksen sisältö Osakaskunnan ja kalastusalueen

Lisätiedot

Silakkalitkan ja kelaongen käytön salliminen yleiskalastusoikeuksilla on hyvä uudistus.

Silakkalitkan ja kelaongen käytön salliminen yleiskalastusoikeuksilla on hyvä uudistus. Maa- ja metsätalousministeriölle Helsinki Fishing ry:n lausunto kalastuslain uudistuksesta 4 Määritelmät Kalastusoppaat eivät ole kaupallisia kalastajia eivätkä vapaa-ajankalastajia. Omaksi numeroiduksi

Lisätiedot

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern

Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa Päijänne ja Vättern Taimen ja kalatalouspolitiikka vertailussa ja Mikko Jokilahti Jukka Syrjänen, Olli Sivonen, Kimmo Sivonen Jyväskylän yliopisto Konneveden kalatutkimus ry Keski-Suomen kalastusaluepäivä Jyväskylä 13.12.2013

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Lohikalojen nousuväylä Oriveden kalastusalueella Tutjun-Roukalahden osakaskunta

Lohikalojen nousuväylä Oriveden kalastusalueella Tutjun-Roukalahden osakaskunta Lohikalojen nousuväylä Oriveden kalastusalueella Tutjun-Roukalahden osakaskunta Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT...4 1.1 Järvilohi...4 1.2 Järvitaimen...4 2. TOIMENPITEET...5 2.1 Lohikalojen

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ja OP-Rahastoyhtiö yhteistyössä pienvesikunnostuksissa 2013

Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ja OP-Rahastoyhtiö yhteistyössä pienvesikunnostuksissa 2013 Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ja OP-Rahastoyhtiö yhteistyössä pienvesikunnostuksissa 2013 Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry aluesihteeri, Teemu Tuovinen 14.11.2013 Uhanalaiset

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 LAIN TAVOITTEET Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Katsaus Suomen kalastuslakiin ja asetukseen sekä yhteisaluelakiin

Katsaus Suomen kalastuslakiin ja asetukseen sekä yhteisaluelakiin Katsaus Suomen kalastuslakiin ja asetukseen sekä yhteisaluelakiin 1 Vuoden 1983 alussa otettiin käyttöön uudistettu kalastuslaki luotiin paikallistasolle kalastusaluejärjestelmä Yhteisaluelain, kalastuslain

Lisätiedot

P0 L ii s i POLIISIHALLITIJS

P0 L ii s i POLIISIHALLITIJS P0 L ii s i POLIISIHALLITIJS Lausunto ID-1556362490 1 (1) 05.06.2015 POL-2015-7047 Jakelun mukaan Maa-ja metsätalousministeriön kirje 20.5.20 15 Poliisihallituksen lausunto kalastusasetusmuutoksesta Maa-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, liikuntapalvelut.

Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, liikuntapalvelut. PÄÄTÖS KALASTUSLAIN 47 :N MUKAISEEN POIKKEUSLUPAHA- KEMUKSEEN 29.9.2017 3390/5713/2017 HAKIJA HAKEMUS Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, liikuntapalvelut. Helsingin kaupungin kulttuurin

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA)

Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA) Annettu Helsingissä 28 päivänä maaliskuuta 2008 Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA) lohenkalastuksen rajoituksista Pohjanlahdella ja Simojoessa Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa-

Lisätiedot

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT

LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT LUONNONVARAISET JÄRVITAIMENKANNAT Ari Huusko Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Aiheina tänään: Luonnonvaraiset järvitaimenkannat Suomessa Taimenen elämänkierto ja ominaisuudet Kuusamon Oulankajoki

Lisätiedot

Kalastus Selkämeren kansallispuistossa WWW.ERÄLUVAT.FI. 2013 Eräluvat

Kalastus Selkämeren kansallispuistossa WWW.ERÄLUVAT.FI. 2013 Eräluvat Kalastus Selkämeren kansallispuistossa WWW.ERÄLUVAT.FI 1 2 Kalastuksenhoitomaksu Kalastuksenhoitomaksu on valtion veroluontoinen maksu. Se pitää suorittaa, jos on 18-64 -vuotias ja harrastaa muuta kalastusta

Lisätiedot

Taimenen sisävesikantojen tila Suomessa

Taimenen sisävesikantojen tila Suomessa 18..1 Taimenen sisävesikantojen tila Suomessa Jorma Piironen ja Pentti Valkeajärvi Riista ja kalatalouden tutkimuslaitos Uhanalaisuus Taimenen sisävesimuodot on vuoden uhanalaisuusarvioinnissa jaettu kahteen

Lisätiedot