SISÄLLYS. N:o Laki. yhtiöveron hyvityksestä annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 1999

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SISÄLLYS. N:o Laki. yhtiöveron hyvityksestä annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 1999"

Transkriptio

1 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä joulukuuta 1999 N:o SISÄLLYS N:o Sivu 1137 Laki yhtiöveron hyvityksestä annetun lain muuttamisesta Laki yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta Asetus ammatillisesta koulutuksesta annetun asetuksen muuttamisesta Asetus Metsäntutkimuslaitoksesta Valtioneuvoston päätös vaikeista sairauksista ja niiden hoitoon käytettävistä kliinisistä ravintovalmisteista, joihin suoritetaan sairausvakuutuslain mukaista korvausta, annetun valtioneuvoston päätöksen 1 ja 2 :n muuttamisesta Opetusministeriön päätös valtion elokuvatarkastamon ja elokuvalautakunnan suoritteiden maksullisuudesta Maa- ja metsätalousministeriön ilmoitus eräistä ministeriön päätöksistä N:o 1137 Laki yhtiöveron hyvityksestä annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 1999 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan yhtiöveron hyvityksestä 29 päivänä joulukuuta 1988 annetun lain (1232/1988) 9 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1104/1994, muutetaan 5 :n 3 ja 4 momentti ja 7, sellaisina kuin ne ovat, 5 :n 3 momentti laissa 932/1993, 4 momentti laissa 472/1998 ja 7 laissa 1542/1992 sekä lisätään lakiin uusi 6 a 6 d seuraavasti: 5 Hyväksi lukematta jäänyt hyvityksen määrä (käyttämätön hyvitys) vähennetään 1 ja 2 momentissa säädetyllä tavalla myöhemmiltä verovuosilta määrätyistä tuloveroista, ei kuitenkaan pidemmältä ajalta kuin kymmeneltä verovuodelta. Käyttämättömät hyvitykset vähennetään verovuonna saatuun tuloon perustuvan yhtiöveron hyvityksen hyväksi lukemisen jälkeen siinä järjestyksessä, jossa ne ovat syntyneet. Mitä 3 momentissa säädetään, ei sovelleta peiteltyyn osinkoon perustuvaan hyvitykseen. Jos verovelvollisella on oikeus hyvitykseen myös muun verovuonna saamansa tulon kuin peitellyn osingon perusteella, luetaan osingonsaajan hyväksi 1 momenttia sovellettaessa ensin muun tulon perusteella saatu hyvitys. 6a Tuloveron vähimmäismäärää laskettaessa jaettavaksi päätettyyn osinkoon ei lueta rajoitetusti verovelvollisille osingonsaajille jaettua osinkoa. Jaettavaksi päätettyyn osinkoon jätetään kuitenkin lukematta enintään yhtiön verovuonna vieraasta valtiosta saamien elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968) 6 :n 2 momentin tai Suomen ja vieraan valtion välillä kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn, 1 päivän tammikuuta 1995 jälkeen voimaan tulleen sopimuksen nojalla Suomen verosta vapaiden osinkojen määrä. Jos yhtiön verovuonna vieraasta valtiosta HE 117/1999 VaVM 21/1999 EV 80/

2 3160 N:o 1137 saamien Suomen verosta vapaiden osinkojen määrä on verovuonna rajoitetusti verovelvollisille jaetun osingon määrää suurempi, erotus (osinkoylijäämä) otetaan seuraavina verovuosina huomioon vieraasta valtiosta saatujen Suomen verosta vapaiden osinkojen lisäyksenä siten kuin 3 momentissa säädetään. Osinkoylijäämät otetaan huomioon kymmeneltä verovuotta edeltäneeltä vuodelta aikaisimmasta vuodesta alkaen, kunnes yhtiön verovuonna vieraasta valtiosta saamien Suomen verosta vapaiden osinkojen määrä on rajoitetusti verovelvollisille jaetun osinkojen määrän suuruinen. Edellä tarkoitettuna rajoitetusti verovelvollisena osingonsaajana ei pidetä sitä, jolla on oikeus yhtiöveron hyvitykseen, eikä yhteisöä, joka on Suomessa asuvien välittömässä tai välillisessä määräämisvallassa. 6b Yhtiön vieraasta valtiosta saamaksi Suomen verosta vapaaksi osingoksi katsotaan myös yhtiön vaatimuksesta sen kotimaiselta tytäryhtiöltään saama osinko siltä osin kuin sitä ei rajoitetusti verovelvolliselle jaettuna olisi luettu tytäryhtiön jakamaan osinkoon tytäryhtiön tuloveron vähimmäismäärää 6 a :n mukaisesti laskettaessa. Tytäryhtiön verotuksessa vastaava määrä katsotaan jaetuksi rajoitetusti verovelvolliselle. Mitä 1 momentissa säädetään, sovelletaan vain, jos osingonsaajayhtiö on ollut osinkoa jakavan yhtiön konserniavustuksesta verotuksessa annetun lain (825/1986) 3 :ssä tarkoitettu emoyhtiö keskeytyksettä siitä ajankohdasta, jona osinkoa jakava yhtiö on saanut osingon vieraasta valtiosta siihen ajankohtaan, jona osingonsaajayhtiö on saanut osingon. Jos osinkoa jakavan yhtiön on katsottu saaneen osingon vieraasta valtiosta tämän pykälän nojalla, edellytyksenä on lisäksi, että emoyhtiö on ollut osingon ulkomaiselta yhteisöltä alun perin saaneen yhtiön konserniavustuksesta verotuksessa annetun lain 3 :ssä tarkoitettu emoyhtiö silloin, kun osinko on saatu ulkomaiselta yhteisöltä. Osingonsaajayhtiön on esitettävä 1 momentissa tarkoitettu vaatimus ennen osinkoa jakavan yhtiön sen verovuoden verotuksen päättymistä, jolta osinko on jaettu sekä esitettävä selvitys 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen edellytysten täyttymisestä. 6c Tämän lain 6 a :ää sovelletaan vain, jos Suomella on osinkoa maksavan yhteisön asuinvaltion kanssa voimassa kaksinkertaisen verotuksen välttämistä koskeva sopimus, yhteisöä on sopimuksen mukaan pidettävä tuossa valtiossa asuvana ja sopimusta sovelletaan yhteisön saamaan tuloon, edellyttäen, että yhteisöt siinä valtiossa ovat velvollisia suorittamaan tulostaan veroa, joka ei ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta annetun lain (1217/1994) 2 :n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla olennaisesti eroa yhteisöjen Suomessa tulostaan suoritettavasta verosta, eikä yhteisö ole saanut hyötyä tämän valtion erityisestä veronhuojennuslainsäädännöstä. Tämän lain 6 a :ää sovelletaan 1 momentin estämättä kuitenkin myös, jos selvitetään, että yhteisön tuloverotuksen tosiasiallinen taso asuinvaltiossaan ylittää ulkomaisten väliyhteisöjen osakkaiden verotuksesta annetun lain 2 :n 1 ja 3 momentin mukaisen tason. 6d Osinkoylijäämiä ei oteta huomioon, jos osinkoylijäämän syntymisvuonna tai sen jälkeen yli puolet yhtiön osakkeista tai osuuksista on muun saannon kuin perinnön tai testamentin vuoksi vaihtanut omistajaa tai yli puolet sen jäsenistä on vaihtunut. Jos vähintään 20 prosenttia yhtiön osakkeista tai osuuksista omistavassa yhteisössä tai yhtymässä on tapahtunut vastaava omistajanvaihdos, yhteisön tai yhtymän omistamien osakkeiden tai osuuksien katsotaan vaihtaneen omistajaa. Pörssiyhtiön osinkoylijäämä otetaan 1 momentin estämättä huomioon, jos yhtiön muista kuin julkisen kaupankäynnin kohteena olevista osakkeista yli puolet ei ole vaihtanut omistajaa 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Pörssiyhtiön omistamien osakkeiden ei tällöin katsota vaihtaneen omistajaa 1 momentin jälkimmäistä virkettä sovellettaessa. Sen estämättä, mitä 1 momentissa säädetään, verovirasto voi erityisistä syistä, milloin se yhtiön toiminnan jatkumisen kannalta on tarpeen, hakemuksesta myöntää oikeuden osinkoylijäämien huomioon ottamiseen. Yhteisön jakauduttua jakautuvan yhteisön käyttämättömät osinkoylijäämät siirtyvät vastaanottaville yhteisöille samassa suhteessa kuin jakautuvan yhteisön varallisuusverolain 27 :ssä tarkoitettu nettovarallisuus siirtyy vastaanottaville yhteisöille. Yhteisön jakauduttua vastaanottavalla yhteisöllä on oikeus käyttää jakautuvan yhtei-

3 N:o sön käyttämättömät osinkoylijäämät, jos vastaanottavan yhteisön osakkaat tai jäsenet ovat sen verovuoden alusta lukien, jonka osinkoylijäämästä on kysymys, omistaneet yli puolet jakautuvan yhteisön osakkeista tai osuuksista. Yhteisöjen sulauduttua vastaanottavalla yhteisöllä on oikeus käyttää sulautuvan yhteisön käyttämättömät osinkoylijäämät, jos vastaanottava yhteisö on sen verovuoden alusta lukien, jonka osinkoylijäämästä on kysymys, omistanut vähintään yhdeksän kymmenesosaa sulautuvan yhteisön osakkeista tai osuuksista. Vastaanottavalla osuuskunnalla tai säästöpankilla on kuitenkin aina oikeus käyttää sulautuvan osuuskunnan tai säästöpankin osinkoylijäämät, jotka ovat syntyneet sinä verovuonna, jona sulautuminen on tapahtunut, tai kahtena sitä edeltäneenä verovuonna. 7 Laskettaessa, onko yhtiön vero vähintään tuloveron vähimmäismäärän suuruinen, otetaan yhtiön verona (vertailuvero) huomioon se tulovero, joka yhtiölle 3 momentissa tarkoitettujen vähennysten jälkeen olisi maksuunpantava yhtiön verotettavan tulon perusteella sekä Suomessa verovapaasta tai verosopimuksen mukaan Suomessa verosta vapautetusta osinkotulosta vieraassa valtiossa suoritettu vero. Vertailuveroa laskettaessa ei oteta huomioon veronkorotusta. Vertailuveroa laskettaessa vähennetään yhtiön tulosta 6 b :n nojalla vieraasta valtiosta saaduksi katsottu osinko ja siihen liittyvä hyvitys ja yhtiön verosta Suomessa suoritettavasta verosta vähennettävä vieraassa valtiossa suoritetun veron määrä. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2000 toimitettavassa verotuksessa. Lain 6 a :ssä tarkoitettuina osinkoylijääminä otetaan huomioon verovuodelta 2000 ja sen jälkeen syntyneet ylijäämät. Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 1999 Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI Ministeri Suvi-Anne Siimes

4 3162 N:o 1138 Laki yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta Annettu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 1999 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yhteistoiminnasta yrityksissä 22 päivänä syyskuuta 1978 annetun lain (725/1978) 2 :n 4 momentti ja 11 f :n 1 momentti, sellaisina kuin ne ovat laissa 614/1996, seuraavasti: 2 Soveltamisala Konserniyhteistyöstä säädetään 11 b 11 g :ssä. Säännöksiä kansallisesta konserniyhteistyöstä sovelletaan konserniyhteistyöhön Suomessa ja säännöksiä kansainvälisestä konserniyhteistyöstä Euroopan talousalueella. Kansainvälistä konserniyhteistyötä koskevia säännöksiä sovelletaan myös Euroopan talousalueen ulkopuolelta olevan konsernin yrityksiin ja liikkeisiin talousalueella, jos konserni on nimennyt edustajakseen tässä asiassa suomalaisen yrityksen tai, jollei edustajaa ole nimetty, jos suomalainen yritys työllistää suurimman määrän työntekijöitä Euroopan talousalueella. 11f neuvotella konsernin johdon kanssa kansainvälisen konserniyhteistyön järjestämisestä. Sitä koskeva sopimus on neuvotteluryhmän enemmistön hyväksyttävä. Erityinen neuvotteluryhmä kokoontuu konsernin johdon kanssa sen kutsusta. Aloite voi tulla joko konsernin johdolta tai konsernin henkilöstöltä 11 c :n mukaisesti. Erityisessä neuvotteluryhmässä on vähintään kolme ja enintään 18 jäsentä. Tämä laki tulee voimaan 15 päivänä joulukuuta Yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain kansainvälistä konserniyhteistyötä koskevia säännöksiä ei kuitenkaan sovelleta niihin tässä laissa tarkoitettuihin konserneihin, joissa on tämän lain voimaan tullessa koko henkilöstöä koskeva sopimus ylikansallisesta konsernin johdon ja henkilöstön välisestä vuorovaikutuksesta. Erityinen neuvotteluryhmä kansainvälisessä konserniyhteistyössä Erityisen neuvotteluryhmän tehtävänä on Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 1999 Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI Työministeri Sinikka Mönkäre HE 125/1999 TyVM 5/1999 EV 76/1999 Neuvoston direktiivi 97/74/EY; EYVL N:o L 10, , s. 22

5 3163 N:o 1139 Asetus ammatillisesta koulutuksesta annetun asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 1999 Opetusministerin esittelystä lisätään ammatillisesta koulutuksesta 6 päivänä marraskuuta 1998 annettuun asetukseen (811/1998) uusi 8 a, 10 :ään uusi 4 momentti, jolloin nykyinen 4 momentti siirtyy 5 momentiksi ja 13 :ään uusi 3 momentti, jolloin nykyinen 3 5 momentti siirtyy 4 6 momentiksi seuraavasti: 8a Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus Valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen laajuus on vähintään 20 ja enintään 40 opintoviikkoa, erityisten syiden perusteella koulutuksen laajuus voi olla kuitenkin enintään 80 opintoviikkoa. Koulutuksen tavoitteena on valmentaa ja kuntouttaa ammatilliseen peruskoulutukseen siirtymistä varten. Jos opiskelijan ei vammaisuuden tai sairauden vuoksi ole mahdollista siirtyä ammatilliseen perustutkintoon johtavaan koulutukseen, valmentavan ja kuntouttavan opetuksen ja ohjauksen laajuus on vähintään 40 ja enintään 120 opintoviikkoa. Koulutuksen tavoitteena on tällöin valmentaa ja kuntouttaa työhön ja itsenäiseen elämään. Valmentavassa ja kuntouttavassa opetuksessa ja ohjauksessa tulee noudattaa opetushallituksen vahvistamia opetussuunnitelman perusteita. 10 Arvioinnin yleiset perusteet Vammaisten opiskelijoiden valmentavassa ja kuntouttavassa opetuksessa ja ohjauksessa sekä maahanmuuttajien ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavassa koulutuksessa voidaan poiketa edellä olevista arvioinnin yleisistä perusteista siten kuin opetushallituksen vahvistamissa opetussuunnitelman perusteissa määrätään. 13 Tutkintotodistus, erotodistus ja todistus suoritetuista opinnoista Opiskelijalle, joka on suorittanut ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 3 :n 2 ja 3 momentissa tarkoitetun koulutuksen annetaan todistus suoritetuista opinnoista. Tämä asetus tulee voimaan 15 päivänä joulukuuta Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 1999 Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI Opetusministeri Maija Rask

6 3164 N:o 1140 Asetus Metsäntutkimuslaitoksesta Annettu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 1999 Maa- ja metsätalousministerin esittelystä säädetään Metsäntutkimuslaitoksesta 3 päivänä joulukuuta 1999 annetun lain (1114/1999) 2, 3 ja 7 :n nojalla: 1 Metsäntutkimuslaitoksen tehtävät Laissa säädetyn tehtävänsä toteuttamiseksi Metsäntutkimuslaitos: 1) harjoittaa tieteellistä tutkimustoimintaa ja siihen perustuvaa tietotuotantoa; 2) edistää tutkimustulosten hyväksikäyttöä sekä kehittää tutkimusalansa kotimaista ja kansainvälistä yhteistoimintaa; 3) harjoittaa tutkimukseen liittyvää palvelutoimintaa; 4) huolehtii metsänjalostustoiminnasta; 5) hoitaa hallinnassaan olevia tutkimus- ja luonnonsuojelualueita; 6) seuraa metsävarojen ja metsien terveydentilan kehitystä; 7) hoitaa muut laissa ja asetuksessa säädetyt tehtävät; sekä 8) hoitaa ne tehtävät, jotka asianomainen ministeriö sille erikseen antaa. 2 Johtokunta Tutkimuslaitoksessa on johtokunta, johon kuuluu ylijohtaja ja enintään seitsemän muuta laitoksen tehtäväalaa tuntevaa jäsentä, joista yhden tulee edustaa tutkimuslaitoksen henkilöstöä. Valtioneuvosto nimittää johtokunnan jäsenet kolmeksi vuodeksi kerrallaan sekä määrää jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi. Maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa johtokunnan jäsenten palkkiot. 3 Johtokunnan tehtävät Johtokunta ohjaa ja valvoo tutkimuslaitoksen toimintaa. Johtokunnan tehtävänä on: 1) päättää tutkimuslaitoksen toimintalinjoista ja tavoitteista; 2) vahvistaa tutkimuslaitoksen työjärjestys, jollei johtokunta anna sitä ylijohtajan vahvistettavaksi; 3) päättää tutkimuslaitoksen talous- ja toimintasuunnitelmasta, talousarvioehdotuksesta, budjettirahoituksen suuntaamisesta asianomaisen ministeriön kanssa sovittujen tulostavoitteiden puitteissa, vuotuisesta toimin-

7 N:o tasuunnitelmasta sekä tilinpäätöksen ja siihen liittyvän toimintakertomuksen hyväksymisestä; 4) päättää professorin virkojen tehtäväalat sekä nimittää tutkimusjohtaja, hallintojohtaja, professori, tutkimuskeskuksen johtaja ja tutkimusaseman johtaja; 5) päättää johtokunnan nimitystoimivaltaan kuuluvan viran perustamisesta, lakkauttamisesta, viran nimen ja tehtäväpiirin muuttamisesta sekä viran siirtämisestä, jollei työjärjestyksessä toisin määrätä; 6) päättää tutkimus- ja luonnonsuojelualueiden käyttöperiaatteet; 7) päättää neuvottelukuntien asettamisesta ja niiden tehtävistä; 8) päättää muista tutkimuslaitoksen kannalta laajakantoisista ja periaatteellisesti tärkeistä asioista; 9) määrätä ylijohtajan sijaiset; sekä 10) käsitellä ne muut asiat, jotka johtokunnan puheenjohtaja, ylijohtaja tai kaksi johtokunnan jäsentä esittävät käsiteltäviksi. 4 Johtokunnan kokoontuminen ja päätöksenteko Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta. Johtokunta on päätösvaltainen, kun kokouksen puheenjohtajan lisäksi vähintään kolme muuta jäsentä on läsnä. Johtokunnan päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan tulee päätökseksi se ehdotus, jota kokouksen puheenjohtaja on kannattanut. 5 Hoitokunta Yhtä tai useampaa tulosyksikköä varten tutkimuslaitos voi asettaa kolmeksi vuodeksi kerrallaan hoitokunnan, jonka tehtävistä, kokoonpanosta sekä jäsenten ja sihteerin määräämisestä ja muusta toiminnan järjestelystä määrätään työjärjestyksessä. Hoitokunnista on voimassa, mitä valtion komiteoista määrätään. 6 Henkilöstö Tutkimuslaitoksen päällikkönä on ylijohtaja. Tutkimuslaitoksessa on tutkimusjohtajan, hallintojohtajan ja professorin virkoja. Tutkimuslaitoksessa voi olla tutkimuskeskuksen johtajan ja tutkimusaseman johtajan virkoja sekä muuta virka- ja työsopimussuhteessa olevaa henkilöstöä. Ylijohtajalla ja tutkimusjohtajalla on professorin arvonimi. 7 Ylijohtajan tehtävät Ylijohtaja johtaa, valvoo ja kehittää tutkimuslaitoksen toimintaa ja vastaa toiminnan tuloksellisuudesta ja laitokselle asetettujen tulostavoitteiden saavuttamisesta. 8 Asioiden ratkaiseminen Tutkimuslaitokselle kuuluvat asiat ratkaisee johtokunta, ylijohtaja tai muu henkilö sen mukaan kuin tässä asetuksessa säädetään tai työjärjestyksessä taikka sen nojalla määrätään. Ylijohtaja ratkaisee asiat, jotka eivät kuulu johtokunnalle tai joita ei ole työjärjestyksessä tai sen nojalla siirretty muun henkilön ratkaistavaksi. Ylijohtaja voi yksittäistapauksessa ottaa ratkaistavakseen asian, joka muutoin olisi muun henkilön ratkaistava. Johtokunta, ylijohtaja, tutkimusjohtaja ja hallintojohtaja ratkaisevat asian esittelystä. Työjärjestyksessä määrätään, mitkä asiat voidaan ratkaista ilman esittelyä. 9 Kelpoisuusvaatimukset Ylijohtajalta vaaditaan käytännössä osoitettua johtamistaitoa ja aikaisempaa johtamiskokemusta sekä tutkimusjohtajalta, hallintojohtajalta, tutkimuskeskuksen johtajalta ja tutkimusaseman johtajalta tehtävien edellyttämää, käytännössä osoitettua johtamistaitoa. Lisäksi vaaditaan:

8 3166 N:o ) ylijohtajalta tohtorin tutkinto, perehtyneisyys metsäntutkimukseen sekä käytännön metsätalouden ja hallinnon tuntemusta; 2) tutkimusjohtajalta tohtorin tutkinto, hyvä perehtyneisyys metsäntutkimukseen ja hallinnon tuntemusta; 3) professorilta tohtorin tutkinto ja hyvä perehtyneisyys viran tehtäväalaan; 4) hallintojohtajalta ylempi korkeakoulututkinto ja hyvä perehtyneisyys hallinnollisiin tehtäviin; sekä 5) tutkimuskeskuksen johtajalta ja tutkimusaseman johtajalta tohtorin tutkinto tai lisensiaatin tutkinto ja perehtyneisyyttä metsäntutkimukseen sekä käytännön metsätalouden ja hallinnon tuntemusta. 10 Virkojen ja tehtävien täyttäminen Ylijohtajan nimittää valtioneuvosto. Tutkimusjohtajan, hallintojohtajan, professorin, tutkimuskeskuksen johtajan ja tutkimusaseman johtajan nimittää tutkimuslaitoksen johtokunta. Tutkimusjohtajan virka täytetään määräajaksi, enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Professorin virka voidaan täyttää myös määräajaksi, enintään viideksi vuodeksi kerrallaan. Muun kuin 1 ja 2 momentissa mainitun virkamiehen nimittämisestä ja työsuhteisen henkilön ottamisesta määrätään työjärjestyksessä. 11 Virkavapaus Virkavapauden myöntää: 1) ylijohtajalle enintään vuodeksi maa- ja metsätalousministeriö ja yli vuodeksi valtioneuvosto; 2) tutkimusjohtajalle, hallintojohtajalle, professorille, tutkimuskeskuksen johtajalle ja tutkimusaseman johtajalle enintään vuodeksi ylijohtaja ja yli vuodeksi johtokunta; sekä 3) muulle virkamiehelle ylijohtaja tai muu työjärjestyksessä mainittu henkilö. Sellaisen virkavapauden myöntämisestä, johon virkamiehellä on oikeus lain, asetuksen tai virkaehtosopimuksen nojalla, määrätään työjärjestyksessä. 12 Sijaisuudet Viran hoidosta virkavapauden aikana taikka viran ollessa avoinna päättää virkavapauden myöntäjä. 13 Ulkopuoliset tutkijat Tutkimuslaitokseen voidaan ottaa määräajaksi ulkopuolisia tutkijoita, jotka voivat hyödyntää tutkimuslaitoksen myöntämiä tutkimusmahdollisuuksia. Ulkopuoliset tutkijat eivät ole palvelussuhteessa tutkimuslaitokseen eivätkä saa siltä palkkaa. Ulkopuolisen tutkijan ottamisen ehdoista ja asemasta määrätään työjärjestyksessä. 14 Valtion edustaminen Tutkimuslaitos kantaa ja vastaa valtion puolesta sekä valvoo tuomioistuimissa ja muissa viranomaisissa sekä välimiesmenettelyssä ja toimituksissa valtion etua ja oikeutta kaikissa tutkimuslaitosta koskevissa asioissa. 15 Työjärjestys Työjärjestyksessä annetaan tarvittavat määräykset tutkimuslaitoksen organisaatiosta, yksiköiden ja henkilöstön tehtävistä, asioiden ratkaisemisesta ja laitoksen toiminnan muusta järjestelystä. 16 Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta Ennen tämän asetuksen voimaantuloa voidaan nimittää virkaan tai ottaa työsuhteeseen Metsänjalostussäätiöstä siirtyvät henkilöt sekä ryhtyä muihin asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin. Edellä 2 momentissa tarkoitetut virat ja tehtävät voidaan ensi kertaa täyttää niitä haettavaksi julistamatta.

9 N:o Täytettäessä virkaa, joka on julistettu haettavaksi ennen tämän asetuksen voimaantuloa, noudatetaan asetuksen voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Helsingissä 9 päivänä joulukuuta 1999 Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä /135

10 3168 N:o 1141 Valtioneuvoston päätös vaikeista sairauksista ja niiden hoitoon käytettävistä kliinisistä ravintovalmisteista, joihin suoritetaan sairausvakuutuslain mukaista korvausta, annetun valtioneuvoston päätöksen 1 ja 2 :n muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 1999 Valtioneuvosto on sosiaali- ja terveysministeriön esittelystä muuttanut vaikeista sairauksista ja niiden hoitoon käytettävistä kliinisistä ravintovalmisteista, joihin suoritetaan sairausvakuutuslain mukaista korvausta, 4 päivänä kesäkuuta 1998 annetun valtioneuvoston päätöksen (404/1998) 1 ja 2 :ää, sellaisina kuin ne ovat osittain muutettuna päätöksillä 243/1999 ja 836/1999, seuraavasti: 1 Sairausvakuutuslain 9 :n 5 momentissa tarkoitettuja vaikeita sairauksia ja niiden hoitoon tarvittavia 5 a :ssä tarkoitettuja Sairaus kliinisiä ravintovalmisteita, joista korvataan 75 prosenttia säädetyn kiinteän omavastuun ylittävältä osalta ostokerralta, ovat: Ravintovalmiste Päivittäistä letkuruokintaa vaativat tilat... 1) Advera 2) AlitraQ 3) Biosorbin MCT 4) Calogen 5) Carbospare 6) Duocal 7) Elemental 028 8) Enrich 9) Ensure 10) Ensure plus RTH 11) Fantomalt 12) Glucerna 13) Impact 14) Liquigen 15) Medasond D-Control/Fresubin D-Control 16) Medasond energy 17) Medasond 750 MCT/Fresubin 750 MCT 18) Medasond Isofiber/Fresubin IsoFibre 19) Medasond standard/fresubin neutral 20) Medasond Supportan/Supportan 21) Nepro 22) Nutrison concentrated 23) Nutrison energiarikas

11 N:o ) Nutrison jauhe 25) Nutrison LEN soija multi fibre 26) Nutrison Multi Fibre 27) Nutrison pediatric energiarikas 28) Nutrison pediatric multi fibre 29) Nutrison pediatric standard 30) Nutrison pepti 31) Nutrison pre 32) Nutrison soija 33) Nutrison standardi 34) Nutrodrip Energi 35) Nutrodrip Fiber 36) Nutrodrip Intensiv/Nutrodrip Mix 37) Nutrodrip Junior 38) Nutrodrip Protein 39) Nutrodrip Standard 40) Osmolite/Jevity 41) Pediasure 42) Pepti ) Polycose 44) Pre-Nutrison 45) Sandosource Gl kontroll/novasource Gl Control 46) Semper 47) Semper Energia 48) Semper Extra 49) Semper Kuitu 50) Semper lasten letkuravintovalmiste 51) Semper Luonnon letkuravinto 52) Semper Standardi 53) Semper Vähärasvainen 2 Sairausvakuutuslain 9 :n 5 momentissa tarkoitettuja vaikeita sairauksia ja niiden hoitoon tarvittavia 5 a :ssä tarkoitettuja Sairaus Ravintoaineiden, lähinnä rasvojen, vaikeat imeytymishäiriöt... kliinisiä ravintovalmisteita, joista korvataan 50 prosenttia säädetyn kiinteän omavastuun ylittävältä osalta ostokerralta, ovat: Ravintovalmiste 1) Addera 2) Additene 3) Advera 4) Alimentum 5) AlitraQ 6) Biosorbin MCT 7) Calogen 8) Carbospare 9) Duocal 10) Elemental ) Enrich 12) Ensini 13) Ensure 14) Ensure High Protein 15) Ensure Plus 16) Ensure Plus RTH

12 3170 N:o ) Fantomalt 18) Fortifresh 19) Fortimel 20) Glucerna 21) Impact 22) Liquigen 23) MCT Pepdite 24) MCT-öljymoduli 25) Medadrink energy/fresubin energy 26) Medadrink D-Control 27) Medadrink standard/fresubin 28) Medadrink Supportan 29) Medasond D-Control/Fresubin D-Control 30) Medasond 750 MCT/Fresubin 750 MCT 31) Medasond Isofiber/Fresubin IsoFibre 32) Medasond standard/fresubin neutral 33) Medasond Supportan/Supportan 34) Monogen 35) Nepro 36) Nutridrink 37) Nutrison concentrated 38) Nutrison energiarikas 39) Nutrison jauhe 40) Nutrison Multi Fibre 41) Nutrison pediatric multi fibre 42) Nutrison pepti 43) Nutrison standardi 44) Nutrodrip Energi 45) Nutrodrip Fiber 46) Nutrodrip Fiberdrink 47) Nutrodrip Intensiv/Nutrodrip Mix 48) Nutrodrip Junior 49) Nutrodrip Protein 50) Nutrodrip Standard 51) Oral Impact 52) Osmolite/Jevity 53) Pediasure 54) Pepti ) Pepti Junior 56) Polycose 57) Portagen 58) Pregestimil 59) Protifar 60) ProvidExtra 61) Resource Energidrink 62) Sandosource Gl kontroll/novasource Gl Conrol 63) Scandishake 64) Semper 65) Semper Energia 66) Semper Extra 67) Semper Kuitu 68) Semper Minimax 69) Semper Plus 70) Semper Standardi

13 N:o ) Semper Teho/Dietta Teho 72) Semper Vähärasvainen 73) Sonana Ren-O-Prot Lasten vaikeat aliravitsemustilat... 1) Addera 2) Additene 3) AlitraQ 4) Calogen 5) Carbospare 6) Duocal 7) Ensini 8) Ensure Plus 9) Ensure Plus RTH 10) Ensure High Protein 11) Fantomalt 12) Fortifresh 13) Fortimel 14) Impact 15) Liquigen 16) MCT Pepdite 17) Medadrink energy/fresubin energy 18) Medadrink standard/fresubin 19) Medadrink Supportan 20) Medasond Supportan/Supportan 21) Monogen 22) Neocate 23) Neocate Advance 24) Nepro 25) Nutridrink 26) Nutri-Junior 27) Nutrison jauhe 28) Nutrison pediatric energiarikas 29) Nutrison pediatric multi fibre 30) Nutrodrip Energi 31) Nutrodrip Intensiv/Nutrodrip Mix 32) Nutrodrip Junior 33) Nutrodrip Protein 34) Oral Impact 35) Pediasure 36) Polycose 37) Premilon 38) PreTutteli 39) Protifar 40) ProvidExtra 41) Resource Energidrink 42) Scandishake 43) Semper Energia 44) Semper lasten letkuravintovalmiste 45) Semper MiniMax 46) Semper Plus 47) Semper Teho/Dietta Teho 48) Sonana Ren-O-Prot

14 3172 N:o 1141 Tämä päätös tulee voimaan 15 päivänä joulukuuta 1999 kuitenkin siten, että korvausta voidaan suorittaa myös 1 päivänä syyskuuta 1999 tai sen jälkeen ostetuista Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 1999 Fresubin energy, Fresubin, Fresubin D-Control, Fresubin IsoFibre, Fresubin neutral, Supportan ja Fresubin 750 MCT -valmisteista. Sosiaali- ja terveysministeri Maija Perho Vanhempi hallitussihteeri Anja Kairisalo

15 3173 N:o 1142 Opetusministeriön päätös valtion elokuvatarkastamon ja elokuvalautakunnan suoritteiden maksullisuudesta Annettu Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 1999 Opetusministeriö on päättänyt 21 päivänä helmikuuta 1992 annetun valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kuin se on laissa 348/1994: 1 Valtion maksuperustelain (150/1992) 7 :n 1 momentissa tarkoitettuja muita suoritteita, jotka valtion elokuvatarkastamo hinnoittelee liiketaloudellisin perustein, ovat: 1) luettelot ja muut myyntiin tarkoitetut julkaisut; 2) tieto- ja asiantuntijapalvelut; 3) valokuva- ja kopiopalvelut; sekä 4) muut tilauksesta tuotetut suoritteet. 2 Valtion elokuvalautakunnan ensimmäisenä muutoksenhakuasteena tekemät päätökset ovat maksuttomia. Maksuttomia ovat myös elokuvatarkastamon kansainväliseen yhteistyöhön liittyvä toiminta, vähäiset tiedottamis-, opastus- ja neuvontapalvelut sekä poliisin ja tullin oikeudenhoitoon pyytämä virka-apu. Valtion elokuvatarkastamon arkistoaineiston ja kortistojen käyttö elokuvatarkastamon tiloissa on maksutonta itsepalvelua. 3 Valtion elokuvatarkastamon elokuvista ja video-ohjelmista tekemistä tarkastuspäätöksistä, jotka perustuvat elokuvien tarkastuksen toimittamisesta annettuun lakiin (300/1965) ja video- ja muiden kuvaohjelmien tarkastamisesta annettuun lakiin (697/1987), peritään elokuvien sekä video- ja muiden kuvaohjelmien tarkastusmaksujen tarkistamisesta annetussa asetuksessa (249/1997) säädetyt kiinteät maksut. 4 Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2000 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 1999 Kulttuuriministeri Suvi Lindén Hallitusneuvos Erkki Norbäck

16 3174 SDK/SÄHKÖINEN PAINOS N:o 1143 Maa- ja metsätalousministeriön ilmoitus eräistä ministeriön päätöksistä Annettu Helsingissä 3 päivänä joulukuuta 1999 Maa- ja metsätalousministeriö ilmoittaa Suomen säädöskokoelmasta 17 päivänä lokakuuta 1980 annetun asetuksen (696/1980) 2 b :n nojalla, sellaisena kuin se on 22 päivänä joulukuuta 1993 annetussa asetuksessa (1364/1993): Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosasto on antanut seuraavat päätökset: Päätöksen nimi n:o antopäivä voimaantulo MMM EEOp peurojen tuonnille muista EU:n jäsenvaltioista asetettavista terveysvaatimuksista annetun päätöksen muuttaminen *)... 27/EEO/ MMM EEOp salmonelloosin vastustamisesta naudoissa ja sioissa annetun päätöksen muuttaminen... 29/EEO/ Edellä mainitut päätökset on julkaistu maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston määräyskokoelmassa. Päätökset ovat saatavissa maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosastosta, osoite Kluuvikatu 4 A, Helsinki, puhelin (09)1601. Helsingissä 3 päivänä joulukuuta 1999 Osastopäällikkö Jaana Husu-Kallio Vanhempi hallitussihteeri Ritva Ruuskanen * ) ETA:n sekakomitean päätös N:o 69/98, EYVL N:o L 158, , s. 1 N:o , 2 arkkia PÄÄTOIMITTAJA JARI LINHALA OY EDITAAB, HELSINKI 1999

Valtioneuvoston päätös

Valtioneuvoston päätös 724 Valtioneuvoston päätös vaikeista sairauksista ja niiden hoitoon käytettävistä kliinisistä ravintovalmisteista, joihin suoritetaan sairausvakuutuslain mukaista korvausta, annetun valtioneuvoston päätöksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 60. Laki. Viron kanssa tehdyn Eurooppa-sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä. Annettu Helsingissä 19 päivänä tammikuuta 1996

SISÄLLYS. N:o 60. Laki. Viron kanssa tehdyn Eurooppa-sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä. Annettu Helsingissä 19 päivänä tammikuuta 1996 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 1998 N:o 60 67 SISÄLLYS N:o Sivu 60 Laki Viron kanssa tehdyn Eurooppa-sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä... 153 61 Asetus

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 399. Laki

SISÄLLYS. N:o 399. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 7 päivänä toukokuuta 1997 N:o 399 403 SISÄLLYS N:o Sivu 399 Laki Arabiemiraattien liiton kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja molemminpuolista suojaamista

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 836. Valtioneuvoston päätös

SISÄLLYS. N:o 836. Valtioneuvoston päätös SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 16 päivänä elokuuta 1999 N:o 836 840 SISÄLLYS N:o Sivu 836 Valtioneuvoston päätös vaikeista sairauksista ja niiden hoitoon käytettävistä kliinisistä ravintovalmisteista,

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2000 N:o Valtioneuvoston asetus. N:o 822. kuvaohjelmien tarkastamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2000 N:o Valtioneuvoston asetus. N:o 822. kuvaohjelmien tarkastamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2000 N:o 822 828 SISÄLLYS N:o Sivu 822 Valtioneuvoston asetus kuvaohjelmien tarkastamisesta... 2137 823 Valtioneuvoston asetus Valtion

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 717. Laki. syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille ja menetelmille ammatissaan altistuvien rekisteristä

SISÄLLYS. N:o 717. Laki. syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille ja menetelmille ammatissaan altistuvien rekisteristä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 21 päivänä elokuuta 2001 N:o 717 723 SISÄLLYS N:o Sivu 717 Laki syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille ja menetelmille ammatissaan altistuvien rekisteristä...

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 296. Laki. rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 30 :n muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 296. Laki. rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 30 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2002 N:o 296 305 SISÄLLYS N:o Sivu 296 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 30 :n muuttamisesta... 2655

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä maaliskuuta 1999 N:o Laki. N:o 238

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä maaliskuuta 1999 N:o Laki. N:o 238 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä maaliskuuta 1999 N:o 238 243 SISÄLLYS N:o Sivu 238 Laki kasvinjalostajanoikeudesta annetun lain muuttamisesta... 713 239 Laki Euroopan yhteisön

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 44. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 44. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta 2004 N:o 44 50 SISÄLLYS N:o Sivu 44 Tasavallan presidentin asetus Neuvoston yhteisistä säännöistä harjoitettaessa kansainvälistä henkilöliikennettä

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä elokuuta 1996 N:o 597 602 SISÄLLYS N:o Sivu 597 Laki Kreikan kanssa lahjana saadun kiinteän omaisuuden vapauttamisesta lahjaverosta eräissä tapauksissa

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 394. Laki. sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 2001

SISÄLLYS. N:o 394. Laki. sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta. Annettu Helsingissä 18 päivänä toukokuuta 2001 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä toukokuuta 2001 N:o 394 399 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki sairausvakuutuslain 5aja9 :nmuuttamisesta... 1137 395 Valtioneuvoston asetus käräjäoikeusasetuksen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2003 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä helmikuuta 2003 N:o 118 125. Eduskunnan päätös. N:o 118

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2003 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä helmikuuta 2003 N:o 118 125. Eduskunnan päätös. N:o 118 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä helmikuuta 2003 N:o 118 125 SISÄLLYS N:o Sivu 118 Eduskunnan päätös eduskunnan työjärjestyksen muuttamisesta... 261 119 Valtioneuvoston asetus

Lisätiedot

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti

Esityksessä ehdotetaan, että yhtiöveron hyvityksestä annettuun lakiin tehdään muutokset, jotka johtuvat siitä, että yhteisöjen tuloveroprosentti 1991 vp - HE 64 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain sekä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä elokuuta 2001 N:o 682 687 SISÄLLYS N:o Sivu 682 Laki Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 442. Laki. tiettyjen sellaisten tavanomaisten aseiden käytön kielloista tai rajoituksista, joiden voidaan

SISÄLLYS. N:o 442. Laki. tiettyjen sellaisten tavanomaisten aseiden käytön kielloista tai rajoituksista, joiden voidaan SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2004 N:o 442 448 SISÄLLYS N:o Sivu 442 Laki tiettyjen sellaisten tavanomaisten aseiden käytön kielloista tai rajoituksista, joiden voidaan

Lisätiedot

1991 vp - HE 168. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeuspoliittisesta. Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun

1991 vp - HE 168. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeuspoliittisesta. Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun 1991 vp - HE 168 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeuspoliittisesta

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 930. Laki. tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 930. Laki. tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 1999 N:o 930 937 SISÄLLYS N:o Sivu 930 Laki tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n muuttamisesta... 2341 931 Laki

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 172. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 172. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 2004 N:o 172 176 SISÄLLYS N:o Sivu 172 Tasavallan presidentin asetus kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 75. Laki. Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä tammikuuta 2000

SISÄLLYS. N:o 75. Laki. Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä tammikuuta 2000 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 2000 N:o 75 80 SISÄLLYS N:o Sivu 75 Laki Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamisesta... 251 76 Laki Ahvenanmaan maanhankintalain 17

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 232. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 232. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2003 N:o 232 236 SISÄLLYS N:o Sivu 232 Tasavallan presidentin asetus öljyn aiheuttamasta pilaantumisvahingosta johtuvasta siviilioikeudellisesta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 15/2006 vp

Laki. EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 15/2006 vp EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 15/2006 vp Lakialoite laeiksi kansainvälisten suhteiden ja Euroopan unionin asioiden tutkimuslaitoksesta sekä eduskunnan virkamiehistä annetun lain ja valtion maksuperustelain 1 ja

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 298. Laki. rikoslain 37 luvun 12 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä maaliskuuta 2000

SISÄLLYS. N:o 298. Laki. rikoslain 37 luvun 12 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä maaliskuuta 2000 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2000 N:o 298 308 SISÄLLYS N:o Sivu 298 Laki rikoslain 37 luvun 12 :n muuttamisesta... 795 299 Laki kunnan kiinteistöinsinööristä

Lisätiedot

SISÄLLYS. vahvistamisesta

SISÄLLYS. vahvistamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä lokakuuta 2005 N:o 840 846 SISÄLLYS N:o Sivu 840 Laki sairausvakuutuslain 13 luvun muuttamisesta... 4137 841 Valtioneuvoston asetus aluksen miehityksestä,

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

SISÄLLYS. N:o 748. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 841. Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston päätös

SISÄLLYS. N:o 841. Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston päätös SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä elokuuta 1999 N:o 841 847 SISÄLLYS N:o Sivu 841 Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston päätös mehiläisten esikotelomädän

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 852. Laki

SISÄLLYS. N:o 852. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä lokakuuta 2002 N:o 852 858 SISÄLLYS N:o Sivu 852 Laki Kroatian kanssa tehdyn sijoitusten vastavuoroista edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

valtiovarainministeriöstä verohallituksen ratkaistaviksi.

valtiovarainministeriöstä verohallituksen ratkaistaviksi. HE 64/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhtiöveron hyvityksestä annettua

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 543. Laki. hallintomenettelylain 10 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä kesäkuuta 1997

SISÄLLYS. N:o 543. Laki. hallintomenettelylain 10 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 6 päivänä kesäkuuta 1997 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 1997 N:o 543 549 SISÄLLYS N:o Sivu 543 Laki hallintomenettelylain 10 :n muuttamisesta... 1767 544 Laki kuntalain 52 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki. oikeudesta hankkia maa- ja metsätalousmaata annetun lain kumoamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1997

SISÄLLYS. N:o Laki. oikeudesta hankkia maa- ja metsätalousmaata annetun lain kumoamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1997 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1394 1400 SISÄLLYS N:o Sivu 1394 Laki oikeudesta hankkia maa- ja metsätalousmaata annetun lain kumoamisesta... 4691 1395

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 967. Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 31 päivänä lokakuuta 1997

SISÄLLYS. N:o 967. Laki. tekijänoikeuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 31 päivänä lokakuuta 1997 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä marraskuuta 1997 N:o 967 977 SISÄLLYS N:o Sivu 967 Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta... 3679 968 Laki pienyrittäjän vuosilomarahasta annetun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 3 ja 4 :n, rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain :n

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 448. Laki. kiinteistörekisterilain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 19 päivänä toukokuuta 2000

SISÄLLYS. N:o 448. Laki. kiinteistörekisterilain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 19 päivänä toukokuuta 2000 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä toukokuuta 2000 N:o 448 460 SISÄLLYS N:o Sivu 448 Laki kiinteistörekisterilain muuttamisesta... 1095 449 Laki eräiden rasitteiden lakkaamisesta...

Lisätiedot

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta EV 35/1997 vp - HE 248/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Euroopan talousalueen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 956. Laki

SISÄLLYS. N:o 956. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä lokakuuta 1999 N:o 956 963 SISÄLLYS N:o Sivu 956 Intian kanssa tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn

Lisätiedot

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 193/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 856. Laki. ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2000

SISÄLLYS. N:o 856. Laki. ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2000 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä lokakuuta 2000 N:o 856 859 SISÄLLYS N:o Sivu 856 Laki ortodoksisesta kirkkokunnasta annetun lain muuttamisesta... 2241 857 Laki työvoimapalvelulain

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1345. Valtioneuvoston asetus

SISÄLLYS. N:o 1345. Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2004 N:o 1345 1349 SISÄLLYS N:o Sivu 1345 Valtioneuvoston asetus lääketieteellisin perustein vaikeiksi ja pitkäaikaisiksi arvioitavista

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 423. Laki. kunnallisen eläkelain 2 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2006

SISÄLLYS. N:o 423. Laki. kunnallisen eläkelain 2 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 7 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 423 428 SISÄLLYS N:o Sivu 423 Laki kunnallisen eläkelain 2 :n muuttamisesta... 1277 424 Tasavallan presidentin asetus kansainvälisen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1087. Laki

SISÄLLYS. N:o 1087. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2003 N:o 1087 1097 SISÄLLYS N:o Sivu 1087 Laki keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 672. Tasavallan presidentin asetus. EU-Afrikka infrastruktuurirahaston säännöistä tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta

SISÄLLYS. N:o 672. Tasavallan presidentin asetus. EU-Afrikka infrastruktuurirahaston säännöistä tehdyn sopimuksen voimaansaattamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä syyskuuta 2009 N:o 672 678 SISÄLLYS N:o Sivu 672 Tasavallan presidentin asetus EU-Afrikka infrastruktuurirahaston säännöistä tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 878. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 878. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2004 N:o 878 883 SISÄLLYS N:o Sivu 878 Tasavallan presidentin asetus biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, annetun lain sekä eräiden muiden verolakien.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, annetun lain sekä eräiden muiden verolakien. EDUSKUNNAN VASTAUS 221/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain sekä eräiden muiden verolakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 812. Asetus. Suomenlinnan hoitokunnasta annetun asetuksen 10 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 1997

SISÄLLYS. N:o 812. Asetus. Suomenlinnan hoitokunnasta annetun asetuksen 10 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 1997 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä elokuuta 1997 N:o 812 821 SISÄLLYS N:o Sivu 812 Asetus Suomenlinnan hoitokunnasta annetun asetuksen 10 :n muuttamisesta... 3135 813 Asetus elokuvien

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion elokuvatarkastamosta annetun lain :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion elokuvatarkastamosta annettua lakia niin, että viraston johtokunta

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 778. Laki

SISÄLLYS. N:o 778. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2008 N:o 778 784 SISÄLLYS N:o Sivu 778 Laki Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton välillä niiden taloudellisten

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 204. Valtioneuvoston asetus. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 204. Valtioneuvoston asetus. terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2002 N:o 204 208 SISÄLLYS N:o Sivu 204 Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta.

Lisätiedot

EV 250/2006 vp HE 247/2006 vp. Jos kuitenkin on ilmeistä, että kokonaisjakautumisessa

EV 250/2006 vp HE 247/2006 vp. Jos kuitenkin on ilmeistä, että kokonaisjakautumisessa EDUSKUNNAN VASTAUS 250/2006 vp Hallituksen esitys eräitä yritysjärjestelyjä koskeviksi muutoksiksi verolainsäädäntöön Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräitä yritysjärjestelyjä koskeviksi

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1995 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä joulukuuta 1995 N:o 1615 1621 SISÄLLYS N:o Sivu 1615 Laki Etelä-Afrikan kanssa tuloveroja ja veron kiertämisen estämiseksi tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 729. Asetus lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta. Annettu Helsingissä 18 päivänä lokakuuta 1996

SISÄLLYS. N:o 729. Asetus lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta. Annettu Helsingissä 18 päivänä lokakuuta 1996 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1996 Julkaistu Helsingissä 24 päivänä lokakuuta 1996 N:o 729 737 SISÄLLYS N:o Sivu 729 Asetus lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanosta... 1937 730 Asetus

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 429. Laki. Merenkulkulaitoksesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2006

SISÄLLYS. N:o 429. Laki. Merenkulkulaitoksesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 2 päivänä kesäkuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä kesäkuuta 2006 N:o 429 435 SISÄLLYS N:o Sivu 429 Laki Merenkulkulaitoksesta annetun lain muuttamisesta... 1285 430 Laki öljysuojarahastosta annetun

Lisätiedot

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. 13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion taidemuseosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion taidemuseosta annettua lakia niin,

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 111. Valtioneuvoston asetus. sairausvakuutuslain 5 luvun 9 :n 4 momentissa tarkoitetusta ostokerrasta

SISÄLLYS. N:o 111. Valtioneuvoston asetus. sairausvakuutuslain 5 luvun 9 :n 4 momentissa tarkoitetusta ostokerrasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2005 N:o 111 115 SISÄLLYS N:o Sivu 111 Valtioneuvoston asetus sairausvakuutuslain 5 luvun 9 :n 4 momentissa tarkoitetusta ostokerrasta

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 486. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 486. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä heinäkuuta 2008 N:o 486 490 SISÄLLYS N:o Sivu 486 Tasavallan presidentin asetus Georgian kanssa tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. koskevasta kirjanpidosta sekä markkinoille saatettujen kasvinsuojeluaineiden määrien ilmoittamisesta N:o 253.

SISÄLLYS. koskevasta kirjanpidosta sekä markkinoille saatettujen kasvinsuojeluaineiden määrien ilmoittamisesta N:o 253. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 253 259 SISÄLLYS N:o Sivu 253 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 4/ MERENKULKUHALLINTO. Merenkulkuhallintoa koskevia säädöksiä on uudistettu lukien seuraavasti:

Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 4/ MERENKULKUHALLINTO. Merenkulkuhallintoa koskevia säädöksiä on uudistettu lukien seuraavasti: Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 4/30.1.1998 MERENKULKUHALLINTO Merenkulkuhallintoa koskevia säädöksiä on uudistettu 1.1.1998 lukien seuraavasti: 1) Merenkulkulaitoksesta annettua lakia (13/1990) on

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 794. Valtioneuvoston asetus. maaseutuelinkeinojen rahoituslain voimaantulosta annetun valtioneuvoston asetuksen 1 :n muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 794. Valtioneuvoston asetus. maaseutuelinkeinojen rahoituslain voimaantulosta annetun valtioneuvoston asetuksen 1 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2001 N:o 794 798 SISÄLLYS N:o Sivu 794 Valtioneuvoston asetus maaseutuelinkeinojen rahoituslain voimaantulosta annetun valtioneuvoston

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 736. Valtioneuvoston asetus

SISÄLLYS. N:o 736. Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä syyskuuta 2005 N:o 736 740 SISÄLLYS N:o Sivu 736 Valtioneuvoston asetus sellaisen lahjonnan, jossa on osallisina Euroopan yhteisöjen virkamiehiä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 386. Valtioneuvoston asetus. sisäasiainhallinnon palvelukeskuksen. Annettu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2005

SISÄLLYS. N:o 386. Valtioneuvoston asetus. sisäasiainhallinnon palvelukeskuksen. Annettu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2005 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 2005 N:o 386 389 SISÄLLYS N:o Sivu 386 Valtioneuvoston asetus sisäasiainhallinnon palvelukeskuksesta... 2295 387 Valtioneuvoston asetus

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 781. Laki. valtion eläkerahastosta annetun lain 6 :n 2 momentin kumoamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 1998

SISÄLLYS. N:o 781. Laki. valtion eläkerahastosta annetun lain 6 :n 2 momentin kumoamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 1998 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 1998 N:o 781 788 SISÄLLYS N:o Sivu 781 Laki valtion eläkerahastosta annetun lain 6 :n 2 momentin kumoamisesta... 2159 782 Laki Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 843. Valtioneuvoston asetus. yleisen oikeusavun ja maksuttoman oikeudenkäynnin palkkioperusteista annetun asetuksen muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 843. Valtioneuvoston asetus. yleisen oikeusavun ja maksuttoman oikeudenkäynnin palkkioperusteista annetun asetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 17 päivänä lokakuuta 2001 N:o 843 847 SISÄLLYS N:o Sivu 843 Valtioneuvoston asetus yleisen oikeusavun ja maksuttoman oikeudenkäynnin palkkioperusteista

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2007 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 22 25 SISÄLLYS N:o Sivu 22 Laki Euroopan poliisiviraston perustamisesta

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1. Valtiovarainministeriön asetus

SISÄLLYS. N:o 1. Valtiovarainministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä tammikuuta 2003 N:o 1 3 SISÄLLYS N:o Sivu 1 Valtiovarainministeriön asetus yksittäisten kuntien ja evankelis-luterilaisten seurakuntien verovuoden

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o 394 417 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisestä tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 557. Laki. Moldovan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 557. Laki. Moldovan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä kesäkuuta 1997 N:o 557 563 SISÄLLYS N:o Sivu 557 Laki Moldovan kanssa tehdyn sijoitusten edistämistä ja suojaamista koskevan sopimuksen eräiden

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2000 N:o Laki. N:o 512. Syötteen kansallispuistosta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2000 N:o Laki. N:o 512. Syötteen kansallispuistosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2000 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2000 N:o 512 515 SISÄLLYS N:o Sivu 512 Laki Syötteen kansallispuistosta... 1263 513 Laki Jonkerinsalon, Siikavaaran, Jaaskamonvaaran,

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51. Laki. N:o 45. Leivonmäen kansallispuistosta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51. Laki. N:o 45. Leivonmäen kansallispuistosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51 SISÄLLYS N:o Sivu 45 Laki Leivonmäen kansallispuistosta... 93 46 Tasavallan presidentin asetus ihmishengen turvallisuudesta

Lisätiedot

1. Nykytila. HE vp

1. Nykytila. HE vp HE 20111998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain 5 aja 8 :n sekä tuloverolain 122 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 770. Tasavallan presidentin asetus

SISÄLLYS. N:o 770. Tasavallan presidentin asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä syyskuuta 2006 N:o 770 778 SISÄLLYS N:o Sivu 770 Tasavallan presidentin asetus Suomen tasavallan hallituksen ja Venäjän federaation hallituksen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

TIEDOTUSLEHTI NRO 15/

TIEDOTUSLEHTI NRO 15/ -jan 1925 Merenkulkuhallitus TIEDOTUSLEHTI NRO 15/1.8.1996 MERENKULKUHALLINTO Merenkulkulaitoksesta annetun lain (13/90) 2 : ään on lisätty 1.1.1996 voimaan tulleella lailla (1621/95) uusi 3 momentti,

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 859. Tasavallan Presidentin avoin kirje. valtioneuvostossa toimeenpannusta muutoksesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2007

SISÄLLYS. N:o 859. Tasavallan Presidentin avoin kirje. valtioneuvostossa toimeenpannusta muutoksesta. Annettu Helsingissä 28 päivänä syyskuuta 2007 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 2 päivänä lokakuuta 2007 N:o 859 864 SISÄLLYS N:o Sivu 859 Tasavallan Presidentin avoin kirje valtioneuvostossa toimeenpannusta muutoksesta... 3867 860

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 208. Laki. Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 208. Laki. Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä maaliskuuta 1998 N:o 208 213 SISÄLLYS N:o Sivu 208 Laki Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1990 vp. - HE n:o 249 Hallituksen esitys Eduskunnalle ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivukonttoreiden verotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta klo 12

Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta klo 12 Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.3.2018 klo 12 Tommi Nieppola, LVM, erityisasiantuntija 1 Nykytilan arviointi Arvoisa puheenjohtaja,

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki. Chilen kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o Laki. Chilen kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 12 päivänä joulukuuta 2007 N:o 1133 1138 SISÄLLYS N:o Sivu 1133 Laki Chilen kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä..

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 743. Laki. rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006

SISÄLLYS. N:o 743. Laki. rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2006 N:o 743 748 SISÄLLYS N:o Sivu 743 Laki rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta... 2249 744 Laki järjestyslain 7 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 344. Laki. lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 344. Laki. lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2001 N:o 344 349 SISÄLLYS N:o Sivu 344 Laki lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 17. Valtiovarainministeriön asetus. verovuonna 2002 sovellettavista veronsaajaryhmien yhteisöveron jako-osuuksista

SISÄLLYS. N:o 17. Valtiovarainministeriön asetus. verovuonna 2002 sovellettavista veronsaajaryhmien yhteisöveron jako-osuuksista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä tammikuuta 2002 N:o 17 21 SISÄLLYS N:o Sivu 17 Valtiovarainministeriön asetus verovuonna 2002 sovellettavista veronsaajaryhmien yhteisöveron

Lisätiedot

SISÄLLYS. päätöksen 14 :n muuttamisesta

SISÄLLYS. päätöksen 14 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 3 päivänä helmikuuta 1997 N:o 84 90 SISÄLLYS N:o Sivu 84 Asetus väestötietoasetuksen 2 :n muuttamisesta... 145 85 Valtioneuvoston päätös valtionavustuksia

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 17 päivänä marraskuuta 1999 N:o Laki. N:o tasavallan presidentin palkkiosta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 17 päivänä marraskuuta 1999 N:o Laki. N:o tasavallan presidentin palkkiosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 17 päivänä marraskuuta 1999 N:o 1032 1042 SISÄLLYS N:o Sivu 1032 Laki tasavallan presidentin palkkiosta... 2565 1033 Laki tasavallan presidentin eläkeoikeudesta

Lisätiedot

1992 vp- HE 205 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp- HE 205 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp- HE 205 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhtiöveron hyvityksestä annetun lain ja merenkulun veronhuojennuksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 550. Laki. muutetaan Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta. annetun lain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 550. Laki. muutetaan Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta. annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta 1997 N:o 550 556 SISÄLLYS N:o Sivu 550 Laki Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 899. Laki

SISÄLLYS. N:o 899. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä lokakuuta 2004 N:o 899 904 SISÄLLYS N:o Sivu 899 Laki vaarallisten tavaroiden kansainvälisistä tiekuljetuksista tehdyn eurooppalaisen sopimuksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 875. Laki

SISÄLLYS. N:o 875. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä syyskuuta 1999 N:o 875 880 SISÄLLYS N:o Sivu 875 Laki kulttuuriomaisuuden luvattoman tuonnin, viennin ja omistusoikeuden siirron kieltämiseksi

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2006 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2006 N:o 78 81 SISÄLLYS N:o Sivu 78 Laki Viron kanssa tehdyn sosiaaliturvasopimuksen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1. Laki

SISÄLLYS. N:o 1. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2002 Julkaistu Helsingissä 9 päivänä tammikuuta 2002 N:o 1 7 SISÄLLYS N:o Sivu 1 Laki Euroopan unionista tehdyn sopimuksen, Euroopan yhteisöjen perustamissopimusten ja niihin liittyvien

Lisätiedot

VIRKOIHIN JA TOIMIIN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKO, ESITTELY JA MENETTELYTAVAT

VIRKOIHIN JA TOIMIIN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKO, ESITTELY JA MENETTELYTAVAT 1 Liite Lapin yliopiston johtosääntöön VIRKOIHIN JA TOIMIIN LIITTYVÄ PÄÄTÖKSENTEKO, ESITTELY JA MENETTELYTAVAT 1.1 Viran perustaminen Virka on perustettava ennen täyttötoimenpiteisiin ryhtymistä. Viran

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 1995

SISÄLLYS. N:o Laki elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 1995 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1995 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 1995 N:o 1733 1743 SISÄLLYS N:o Sivu 1733 Laki elinkeinotulon verottamisesta annetun lain muuttamisesta... 3935 1734 Laki tuloverolain

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

SISÄLLYS. siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta N:o 870. Laki

SISÄLLYS. siemenkaupasta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen muuttamisesta N:o 870. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2007 N:o 870 882 SISÄLLYS N:o Sivu 870 Laki vakuutusyhtiölain 18 luvun muuttamisesta... 3883 871 Laki vakuutusyhdistyslain 16 luvun

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2007 N:o Laki. N:o 802. Suomen perustuslain 9 ja 38 :n muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2007 N:o Laki. N:o 802. Suomen perustuslain 9 ja 38 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2007 N:o 802 807 SISÄLLYS N:o Sivu 802 Laki Suomen perustuslain 9 ja 38 :n muuttamisesta... 3715 803 Laki valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 213. Valtioneuvoston päätös. tutkintojen rakenteesta ja yhteisistä opinnoista ammatillisessa peruskoulutuksessa

SISÄLLYS. N:o 213. Valtioneuvoston päätös. tutkintojen rakenteesta ja yhteisistä opinnoista ammatillisessa peruskoulutuksessa SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 5 päivänä maaliskuuta 1999 N:o 213 215 SISÄLLYS N:o Sivu 213 Valtioneuvoston päätös tutkintojen rakenteesta ja yhteisistä opinnoista ammatillisessa peruskoulutuksessa...

Lisätiedot