JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2015 ja TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2015 ja TOIMINTASUUNNITELMA 2016"

Transkriptio

1 JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2015 ja TOIMINTASUUNNITELMA 2016

2 Sisällysluettelo Joroisten 4H-yhdistyksen tervehdys Yhdistyksen hallinto Hallitus Toiminnantarkastajat Vuosikokous yhdistyksen jäsenistö vuonna Lasten ja nuorten ryhmät yhdistyksen työvoima ja työllistetyt yhdistyksen toiminnanjohtaja ja muut toimihenkilöt nuorten työllistäminen tapahtumat leiritoiminta Elävä maaseutu-messut Muut tapahtumat Keräykset Toiminnan rahoitus Tiedotustoiminta toimintasuunnitelma Kurssi- ja kilpailutoiminta Tulevat leirit ja retket Kerhotoiminta Keräykset Tapahtumat Hankkeet Työllistäminen Nuorisotyön valtakunnallinen toimintakalenteri Valtakunnalliset jäsenedut

3 Joroisten 4H-yhdistyksen tervehdys Arvoisa lukija. Pitelet käsissäsi vuoden 2015 vuosikertomusta. Tätä kirjoittaessa pohdin mitä jäi viime vuodesta mieleen: leirit, uudet yhteistyökumppanit, lasten leikit sekä pienet ilot ja murheet. Ehdottomasti eniten työtä ja paneutumista vaatinut asia oli elokuussa pidetyt Elävä maaseutu-messut. Messujen osalta otimme suuren riskin säiden suhteen, mutta aurinko pysyi kiltisti taivaalla koko päivän ajan. Messut olivat myös taloudellisesti riski. Toteuttaminen tapahtui ilman suuria sponsorointeja ja pienellä budjetilla. Messujen järjestäminen oli kuitenkin hieno ja antoisa kokemus. Messuissa oli paljon hyvää ja toki vielä kehitettäviä asioita. Mutta uskallamme asialle uudestaan! Seuraavan kerran messut pidetään v ja samalla vietämme virkeän yhdistyksen 60-vuotisjuhlaa. Meneillään on yhdistyksen 59. toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta on muuttunut paljon verrattuna alkuaikoihin. Toiminnan painopisteet ovat nykyään nuorisotoiminnassa sekä työllistämisessä. Vaikka paljon onkin muuttunut niin jotain vanhaa on säilynyt. Opetamme lapsia ja nuoria tekemään itse. Tämä ajatus tukee myös yrittäjyyskasvatusta. Pienestä ajatuksesta voi nuori kasvattaa itselleen kesätyön. Mahdollisuuksia on paljon ja koko ajan keksitään lisää. Näillä ajatuksilla toivotan uudet ja vanhat toimijat mukaan Joroisten 4H-yhdistyksen toimintaan. Kati Pirhonen, toiminnanjohtaja 3

4 1 Yhdistyksen hallinto 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Paula Hautalampi Joroisniemi Varapuheenjohtaja Eveliina Kautto Kaitainen Hallituksen jäsenet Pauliina Häkkinen Lahnalahti Kaija Blomberg Kaitainen Riitta Haavisto-Intke Huutokoski Birgitta Virtanen Kuvansi Hallitus kokoontui vuonna 2015 yhteensä kuusi kertaa. 1.2 Toiminnantarkastajat Yhdistyksen varsinaisena toiminnantarkastajana on toiminut Marjo Luotinen. Varatoiminnantarkastajana on toiminut Anne Vänttinen. 1.3 Vuosikokous 2015 Yhdistyksen korkeinta päätösvaltaa käyttävä vuosikokous pidettiin Joroisten kunnanvirastolla Kokouksessa oli läsnä yhteensä 6 osanottajaa, joista jäseniä oli kolme. Kokouksen puheenjohtajana toimi Riitta Haavisto-Intke. ja sihteerinä toiminnanjohtaja Kati Pirhonen. Kokouksessa käsiteltiin yhdistyksen sääntöjen määräämät asiat: hyväksyttiin vuoden 2014 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä vahvistettiin vuoden 2015 toimintasuunnitelma ja talousarvio. 4

5 2 Yhdistyksen jäsenistö vuonna H-yhdistyksellä oli vuonna 2015 yhteensä 80 aktiivista nuorisojäsentä (112/2014, joista valtakunnallisen jäsenmaksun maksaneita nuorisojäseniä oli 21(38/2014), muut nuorisojäsenet 59 (73/2014). Nuorisojäsenten ikäjakauma on 6-28 vuotta. Jäsenten keski-ikä on 10,85 vuotta. Tyttöjä jäsenistä on 62,5 % ja poikia 37,5 %. 4H-yhdistyksellä on tällä hetkellä rekisterissä 10 aikuisjäsentä (13 / 2014), joista valtakunnallisen jäsenmaksun maksaneita jäseniä oli 6 (3/2014) henkilöä. Kaiken kaikkiaan vuonna 2015 jäsenrekisteriin oli merkittynä 90 (115/2014) henkilöä, joissa on mukana myös vain osan vuotta jäseninä ollut. 3 Lasten ja nuorten ryhmät Vuoden 2015 aikana yhdistyksen alueella toimi yhteensä kuusi kerhoa. Kerhot kokoontuivat jokaisella kylällä, jossa on myös toimiva kyläkoulu. Kerhotoiminnassa tarjottiin sekä yleis- että erikoiskerhoja. Kylien kerhot pidettiin kouluilla, Kuvansin 4H- kerho kokoontui nuorisotiloilla ja kirkonkylän kerho kokoontui nuorisotiloilla. Kuvansin kokkikerho kokoontui seurakunnan kerhotilassa vielä kevätkauden Syksyllä 2015 siirsimme kerhotoiminnan Kuvansin nuorisotiloille. Kerhot kokoontuivat toimintakaudella 196 kertaa ja kerhokäyntejä oli koko vuonna 895 kpl. Kaikki kerhoihin on saatu Itä-Suomen aluehallintoviraston myöntämää Lasten- ja nuorten harrastustoiminnan kehittämisrahaa. 5

6 Kuvia kerhoista: 4 Yhdistyksen työvoima ja työllistetyt 4.1 Yhdistyksen toiminnanjohtaja ja muut toimihenkilöt Yhdistyksen toiminnanjohtaja vastaa käytännön toiminnansuunnittelusta, toteutuksesta ja seurannasta. Toiminnanjohtaja hoitaa hallituksen alaisena yhdistyksen hallinnollisia tehtäviä, seuraa talouden ja tulostavoitteiden toteutumista, vastaa tiedotuksesta sekä sidosryhmäyhteistyöstä. Toiminnanjohtajan tehtävää on hoitanut joulukuusta 2011 lähtien Kati Pirhonen. Lisäksi yhdistyksen palveluksessa on työskennellyt toiminnanohjaaja Reetta Ihalainen sekä kolme apuohjaajaa. 6

7 4.2 Nuorten työllistäminen Yhdistys työllisti vuoden 2015 aikana 13 nuorta. Kohteet ja työllistetyt nuoret: Kohde Nuorten määrä Ajanjakso tehtävät Karhulahden kotiseutumuseo 2 Museovieraiden opastus, viheralueiden hoitoa, museoalueen yleinen siisteys Kiinteistö Oy Honkaura kirkonkylä ja Kuvansi 4H- Kotiapupalvelu 3 huoneistojen väliaitojen uusiminen, viheralueiden siistiminen, maalaus, ym. 3 keikkatöitä ikkunoiden pesua, ruohonleikkuu ym. Säkkikeräyspiste 1 Säkkien vastaanotto, keräyspisteen siisteys Kerhotoiminta 4 kevät ja syksy 2015 Kerhojen ohjaaminen Vuoden 2015 aikana nuorille alle 29-vuotiaille maksettiin tuntipalkkoja ja palkkioita yhteensä 14165,92 euroa. 7

8 6 Tapahtumat 6.1 Leiritoiminta Päiväleiri Joroisten 4H-yhdistys järjesti kirkonkylän nuorisotiloilla päiväleirin ajalla Lasten kanssa valmistettiin ruoat yhdessä, leivottiin, askarreltiin ja pelailtiin. Apuohjaajina leirillä olivat Ida Kolehmainen ja Asa Palhomaa. Joroisten 4H-yhdistys ja Joroisten seurakunta järjestivät heinäkuussa Biitti ja Loiske- leirit. Kuvissa lasten suunnittelemat lautapelit ja minitoteemipaalut: 8

9 Metsäpäivä Yhteistyössä metsätiimin kanssa järjestettiin metsäpäivä kirkonkylän yhtenäiskoulun 1-6 luokan oppilaille. Tapahtuma toteutettiin kirkonkylällä urheilukentällä ja pururadan maastossa. Metsäpäivää olivat toteuttamassa 4H-yhdistyksen lisäksi seuraavat toimijat:, Keski-Savon metsänhoitoyhdistys, SPR- Joroinen, Stora Enso, Riistanhoitoyhdistys ja Etelä-Savon Metsäkeskus. Kuvia metsäpäivästä: 9

10 Lanit-pelitapahtuma järjestimme yhdessä Joroisten seurakunnan nuorisotyön kanssa Lanit- pelitapahtuman seurakuntamajalla. 6.2 Retket Toukokuussa kävimme yläasteen 7.luokkalaisten kanssa Luston metsämuseossa Punkaharjulla. Oppilaille oli varattu koululaistyöpaja missä he saivat tutustua puun lustotutkimukseen. Luston metsämuseon eri näyttelyosastot kertoivat kattavasti Suomen metsäteollisuuden ja metsätalouden historiasta.. Retken järjestämisen mahdollisti Suomen metsäsäätiön myöntämä kuljetusapuraha. 10

11 6.3 Elävä maaseutu-messut Järjestimme Elävä Maaseutu-messut Joroisissa Varkauden lentoasemalla lauantaina Kipinä messujen järjestämiseen löytyi lasten maatalousnäyttelystä. Messuista koostettu video on katsottavissa nettisivuiltamme sekä Youtube- kanavaltamme. Messut avasi Joroisten kunnan sivistysjohtaja Jaakko Kuronen. Joroisten 4Hyhdistyksen puheenjohtaja Paula Hautalampi lausui yhdistyksen tervehdyksen. Messujen juonnosta vastasi Joroisten Eloveena-Iiris Salmela. Myös Joroisten MTK:n puheenjohtaja Kimmo Ihalainen lausui omat tervehdyksensä. MTK Joroinen osallistui aktiivisesti messujärjestelyihin tarjoamalla arvokasta talkootyövoimaa. Järjestimme kutsukilpailuna Zetor taitoajokilpailun. Kilpailuun osallistuivat seuraavat tahot: Joroisten kunta, Joroisten 4H, Stora Enso ja MTK- Joroinen. Messuille myytiin pääsylippuja 711 kpl. Kaiken kaikkiaan messuille osallistui n. 850 henkilöä. Messutunnelmia: 11

12 6.4 Muut tapahtumat Nuorten toimintapäivä Järjestimme Nuoret oman kylän kehittäjinä- hankkeen tuella nuorille toimintapäivän. Nuoret saivat aktiivisesti vaikuttaa päivän sisältöön ja toteutukseen. Ensin kokoonnuttiin lukion puolelle pelaamaan, minkä jälkeen oli toiminnallisempi osuus yläkoulun juhlasalissa. Lainasimme päivää varten ison pomppulinnan, rallisimulaattorin sekä lasertarkkuusammuntavälineet. Näytti siltä, että päivään osallistuneet aikuisetkin viihtyivät mainiosti. Tässäpä kuvia toimintapäivästä. Laturetkipäivä Järjestimme laturetkipäivään lapsiparkin ja urheilusaliin temppuradan. Iltatori Joroisten 4H-Yhdistys emännöi Iltatoria

13 Piparipaja Joroisten 4H-yhdistys järjesti Piparipajan Varkaudessa Vekaratuvassa. Pajassa paistettiin ja koristeltiin pipareita. Tästä alkoi yhteistyö Vekara Varkauden kanssa. Kuvassa Piparipajan ensimmäiset leipurit. Jorojaiset, koko perheen tapahtuma Jorojaisiin osallistuimme kankaanmaalaus-työpisteellä ja samalla kauppasimme Nenäpäivä-arpoja. 13

14 Nuorten joulu Nuorten Joulu tapahtumaan osallistuimme järjestämällä jouluisen leivontapisteen. Sitä ennen oli tunnelmaan päästy jo rakentamalla nuorten kanssa joulukuusi kierrätysmateriaaleista. 6.5 Keräykset Reilu Teko-säkkikeräys: Keräys järjestettiin ajalla Tänä vuonna keräyspisteelle tuotiin suursäkkejä 793 kpl ja piensäkkejä 185 kpl. Romunkeräystä ei järjestetty. Nenäpäivä-arpajaiset: Osallistuimme Nenäpäivä arpojen myyntiin. Arpoja myytiin Jorojaisissa sekä S-marketin ja Jari-Pekan edessä. Arpoja myytiin muutamia kymmeniä. Samaan aikaan useampi muukin joroislainen toimija möi arpoja. 7 Toiminnan rahoitus 4H-yhdistyksen toimintaa rahoitettiin vuonna 2015 kunnan ja valtion myöntämillä avustuksilla, jäsenmaksutuotoilla, yhteistyösopimuksilla, lahjoituksilla ja omatoimisella varainhankinnalla. Nuorisotilojen valvontaa on tehty ostopalveluna yhteistyössä kunnan nuorisopalvelun kanssa. 14

15 8 Tiedotustoiminta Yhdistyksen toiminnasta on tiedotettu Joroisten lehden yhdistyspalstan, koulujen sekä ilmoitustaulujen kautta. Kerholaisille on jaettu tietoa kirjeitse. Kootusti kaikki ajankohtaiset tiedot löytyvät yhdistyksen omilta internet sivuilta osoitteesta sekä Facebookista. Lisäksi yhdistykselle otettiin käyttöön Twitter ja Instagram- tilit. 9 Toimintasuunnitelma Kurssi- ja kilpailutoiminta Ajokortti työelämään koulutukset Yritys-kurssi lukiolla Kotipalvelukoulutus Pihatyökoulutus pihatöissä työskenteleville 4H järjestön valtakunnallisiin kilpailuihin osallistuminen Joroisten 4H-yhdistyksen omat kilpailut kerholaisille Metsäpäivä 26.5 Kuvansin ala-asteen oppilaille Yhtenäiskoulun 7-9 luokkien opintomatka 4.5. Stora Enson tehtaille Varkauteen, 9.2 Tulevat leirit ja retket Lanit pelitapahtuma toukokuussa ja syksyllä. Kirkonkylän päiväleiri kesäkuussa. Leirit seurakunnan kanssa heinä- ja elokuussa. Maatilaleiri heinäkuussa. Metsämessut marraskuussa yläasteen oppilaille. 9.3 Kerhotoiminta Kerhotoiminta alkaa elokuussa vko Keräykset Reilu Teko-säkkikeräys kesäkuu 2016 AIV-liuosastiakeräys syksy Tapahtumat Osallistuminen Yrittäjämessuille la Iltatori

16 Vekara Varkaus : Avajaisissa info- ja toimintapiste, ruokatyöpajat 16.6 Joroisissa ja 17.6 Varkaudessa, päättäjäisissä toimintapiste 9.7 Hankkeet Yhdistys on hakenut rahoitusta Rajupusu-Leaderiltä Yhdistyksien investoinnithankkeesta. Hankkeella rakennetaan yhdistyksen toimitiloihin keittiö sekä hankitaan kokousvälineitä, kerhotarvikkeita, tabletti jne. 4H-Kiiturit hanke sai alkunsa vuoden 2015 puolella. Hanke on nyt edennyt Rajupusu-leaderiin. Lopullista Elyn hankepäätöstä odotellaan kesäkuun 2016 alkuun. Hankkeessa käynnistetään lennokki- ja rc-autokerhotoiminta Joroisten, Juvan, Rantasalmen sekä Sulkavan alueille. 9.5 Työllistäminen Nuoria työllistetään kerhoihin, 4H-Kotiapupalveluun, leireille sekä mahdollisiin ostopalveluihin. 10 Nuorisotyön valtakunnallinen toimintakalenteri Tammikuu Vuoden 4H-yritys kilpailu alkaa Vastuullinen Kesäduunikampanja alkaa, 4H mukana 100 miljoonaa puuta kampanja käynnistyy Suomen metsäsäätiön kuljetusapurahat Ruokakoulun pilotointi yhdistysten haku ja valinta. Helmikuu Ruokakoulu -koulutus vastuuohjaajille Isäntäperhehaku päättyy Itse tehty-rahan haku alkaa Mahis-tuen haku Maaliskuu Ruokakoulun osallistujien ilmoittautuminen Itse tehty-rahan haku päättyy Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Allianssi-risteily Mun kesä, mun yritys, mun startti -kampanja alkaa City-leiri Petroskoissa, ilmoittautuminen Mahis-tuen haku Reilu teko säkkikeräys alkaa 16

17 Ruokakouluja toteutetaan Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Okra-näyttely Suomi Areena Vuoden 4H-kerho kilpailu alkaa Ruokakoulut jatkuvat Herkkujen Suomi 2016 (MMM:n Ruokailo-osasto ja ruokakasvatus ohjelma) Haku kansainvälisiin vaihtoohjelmiin alkaa Reilu Teko säkkikeräys päättyy TOP-kilpailu Wanted: Metsäduuni alkaa Itse tehty-rahojen hakuaika alkaa Yrittäjän päivä Mahis-tuen haku Ruokakouluja toteutetaan Kansainvälinen 4H-päivä Fabulous 4H -tapaaminen Ruokakoulun vastuuohjaajien valtakunnallinen arviointi- ja palautepäivä Haku kansainvälisiin vaihtoohjelmiin päättyy 4H-säätiön stipendien haku päättyy Mahis-tuen haku Päiväleiri- ja kerhotoiminnan rahoituksen hakeminen (AVI) Vuoden 4H-Yritys-kilpailu päättyy 100 miljoonaa puuta kampanja päättyy Vuoden 4H-kerho kilpailu päättyy 17

18 11 Valtakunnalliset jäsenedut 2016 Hiihto- ja laskettelukeskukset: Ellivuori Laskettelukeskus: 3 euron alennus kaikista normaalihintaista lipuista Hiihtokeskus Paljakka: Hissiliput aikuiset (18v -) -20%, nuoret (13 v. 17 v.) -10%, ryhmät (yli 10 hlöä) 15 /hlö, ryhmähinta ei ole voimassa viikoilla 8,9 ja 10 eikä pääsiäisenä Häkärinteet, Hankasalmi: Alennus hissilipuista ja välinevuokrista 2. Ohjelman mukaiset 4H-iltamäet ja muut 4H-tapahtumat saat puoleen hintaan. Ohjelma osoitteessa Laskettelukeskus Louekeskus, Sievi: Alennus hissilipuista ja välinevuokrista 2. Ukkohallan laskettelukeskus: Rinneliput -20%, Wakeboard kaapelivesihiihtorata -liput - 20%, Hallan Saunamaailma -kylpyläliput -20% Hotellit, huvipuistot, kylpylät ja mökit: Kalajoen Hiekkasärkät: SaniFani kylpyläliput 1 euron alennus Lomamökkejä Sotkamon Vuokatissa vuokrattavana 15 % alennuksella normaalihinnasta. Etu koskee seuraavia mökkejä. Huom! Alennuksen saamiseksi tee varaus suoraan mökin omistajalle. Kuikankulta: omistaja Janne Pöllänen, s-posti janne@pollanen@gmail.com Otava/Pohjantähti: on yksi kokonainen mökki, jossa on kaksi eri puolta vuokrattavana. Omistaja: Tmo-Termo Oy Timo Hukkanen, s-posti ellu.hukkanen@ppp.inet.fi Nokkakiven huvipuisto, Ruuhimäentie 3, Lievestuore, 20 % alennus rannekkeista jäsenkorttia näyttämällä Puuharyhmä Oyj: 2 euron alennus kahdelta henkilöltä eli yhteensä 4 euroa pääsylipun hinnasta jäsenkorttia näyttämällä seuraavissa paikoissa: Wasalandia, Tropiclandia, Visulahti, Puuhamaa, Serena. Sokos Hotel Oulu Eden: sopimuksen mukaan jäsenet voivat ostaa kylpylälippuja seuraavin hinnoin: Yksittäinen kylpyläkäynti: 9 euroa (norm. 15 euroa) Perhelippu*: 29 euroa (norm. 38 euroa) *2 aik.+2 lasta/ 1 aik. + 3 lasta. Hinnat koskevat yhdistykseen kuuluvaa sekä hänen mukana olevia perheenjäseniä. Kuntosalille: 10 kerran/kk-kortti 30 euroa (norm. 36 euroa, kertakäynti 5 euroa). Lisätietoja Muut: Futura Finland Ab/ELNA: 10 % alennus ELNA tuotteiden ostoista 18

19 Maatalousmuseo Sarka, Vanhankirkontie 383, Loimaa (p ): 4H-jäsenkortilla pääsee tutustumaan ilmaiseksi näyttelyihin. Navettakino, Pyhälahdentie 972, Konnevesi, -1 normaalihintaisista elokuvalipuista Neste Häijää, Sastamala: 10 % alennus kahvilatuotteista Yläneen luontokapinetin näyttely: Pääsylippu 3 /hlö (normaalihinta 4,5 ) Synsam tarjoaa seuraavat alennukset jäsenille ja perheenjäsenile omista henkilökohtaisista ostoista: silmälasit -25 % aurinkolasit -20 % piilolasit -10 % Edut myönnetään normaalihinnoista. Etuja ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. Edut ovat voimassa kaikissa Suomen Synsam liikkeissä. Lähin Synsam liike yhteystietoineen löytyy kotisivuiltamme: 19

20 Joroisten 4H-yhdistys ry Koskentie Joroinen joroinen@4h.fi joroisten4h.toimisto@gmail.com Facebook: Joroisten 4H-yhdistys Twitter Instagram 20

JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2014 ja TOIMINTASUUNNITELMA 2015

JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2014 ja TOIMINTASUUNNITELMA 2015 JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2014 ja TOIMINTASUUNNITELMA 2015 SISÄLLYS JOROISTEN 4H-YHDISTYKSEN TERVEHDYS... 3 1 YHDISTYKSEN HALLINTO... 4 1.1 HALLITUS... 4 1.2 TOIMINNANTARKASTAJAT... 4 1.3

Lisätiedot

Joroisten: 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma toimintavuosi

Joroisten: 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma toimintavuosi Joroisten: 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2016 59. toimintavuosi 000088404048 Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Suomessa tulevaisuususko on ollut koetuksella mm. vaatimattoman talouskehityksen,

Lisätiedot

JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y.

JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 YHDISTYKSEN HALLINTO... 3 1.1 HALLITUS... 3 1.2 TOIMINNANTARKASTAJAT... 3 1.3 VUOSIKOKOUS 2013... 3 2 YHDISTYKSEN JÄSENISTÖ

Lisätiedot

JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012

JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLTÖ 1 Yhdistyksen hallinto 3 1.1 Hallitus 3 1.2 Tilintarkastajat 3 1.3 Vuosikokous 2010 3 1.4 Edustukset 3 2 Yhdistyksen jäsenistö

Lisätiedot

JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y.

JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. JOROISTEN 4H-YHDISTYS R.Y. VUOSIKERTOMUS 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 SISÄLLYS 1. TOIMINNANJOHTAJAN TERVEHDYS... 3 2 YHDISTYKSEN HALLINTO... 4 2.1 HALLITUS... 4 2.2 TOIMINNANTARKASTAJAT... 4 2.3 VUOSIKOKOUS

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 Sivu 1 / 5 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 1 / 5 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Nurmeksen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 85. toimintavuosi

Nurmeksen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 85. toimintavuosi Nurmeksen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2017 85. toimintavuosi Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Maailma ympärillämme muuttuu ällistyttävän nopeasti. Informaatio- ja tietoteknologia muuttavat

Lisätiedot

Vihannin 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 86. toimintavuosi

Vihannin 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 86. toimintavuosi Vihannin 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2018 86. toimintavuosi Suomen 4H-järjestöllä on 50 000 jäsentä, joista nuorisojäseniä on 43 000. Järjestön kokonaistuotot ovat n. 26 milj. euroa. Kerhotoiminta

Lisätiedot

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sivu 1 / 6 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...

Lisätiedot

Nastolan 4H-yhdistys ry. Y-tunnus: Yhdistyksen perustamiskokouksesta 60 vuotta! VUOSIKERTOMUS 2015

Nastolan 4H-yhdistys ry. Y-tunnus: Yhdistyksen perustamiskokouksesta 60 vuotta! VUOSIKERTOMUS 2015 Nastolan 4H-yhdistys ry Y-tunnus: 10706445 Yhdistyksen perustamiskokouksesta 60 vuotta! VUOSIKERTOMUS 2015 Nastolan 4H-yhdistys ry Nastolan 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat 4Hjärjestön yhteinen päämäärä,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 AIKA: 18.11.2018, alkaen klo. 14:00 PAIKKA: Karvion Kievari Pöytäkirja: 1. Kokouksen avaus Pj. Eija Pesonen avasi kok. klo.14:05 2. Todetaan läsnäolijat Eija

Lisätiedot

Mynämäen-Mietoisten 4H-yhdistys Toimintakertomus 2011

Mynämäen-Mietoisten 4H-yhdistys Toimintakertomus 2011 Mynämäen-Mietoisten 4H-yhdistys Toimintakertomus 2011 MYNÄMÄEN-MIETOISTEN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 MYNÄMÄEN-MIETOISTEN 4H-YHDISTYS 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä,

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Juuan 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 81. toimintavuosi

Juuan 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 81. toimintavuosi Juuan 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2017 81. toimintavuosi Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Maailma ympärillämme muuttuu ällistyttävän nopeasti. Informaatio- ja tietoteknologia muuttavat vuorovaikutus-

Lisätiedot

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012 Sivu 1 / 6 NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2012 Naantalin 4H-yhdistys 4H-yhdistyksen toimintaa ohjaavat järjestön yhteinen päämäärä, toiminta-ajatus, arvot ja toimintaperiaatteet. Sääntöjen mukaisesti

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (7) Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat nuoret +15 nuorten yrittäjyyden tukeminen ja heidän keskinäinen verkottuminen nuorten työllistäminen yhdistyksen

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää

Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie 5 a Jämijärvi Vaaleankeltaiset alueet vapaa-aikasihteeri täyttää Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) Peijarintie a HAKIJA: Tällä pohjavärillä olevat tiedot, saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) Liikunta Nuoriso Kulttuuri

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013 Temmeksen kyläyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Sivu 2(8) Yleistä Temmeksen kyläyhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueensa asukkaiden asumisolosuhteisiin, - ympäristöön, -viihtyvyyteen

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Kangasniemen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 88. toimintavuosi

Kangasniemen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 88. toimintavuosi Kangasniemen 4H-yhdistys Toimintasuunnitelma 2017 88. toimintavuosi Suomen 4H-liiton toimitusjohtajan tervehdys Maailma ympärillämme muuttuu ällistyttävän nopeasti. Informaatio- ja tietoteknologia muuttavat

Lisätiedot

Yritysyhdistysten tuet ja hakuohjeet 2019

Yritysyhdistysten tuet ja hakuohjeet 2019 Yritysyhdistysten tuet ja hakuohjeet 2019 Perustamistuki Uudelle yritysyhdistykselle maksetaan kertaluonteinen perustamistuki. - Turvaa aloittavan yhdistyksen toiminnan. - Kattaa perustamiskulut. - Mahdollistaa

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4.

Toukokuu 5.5. Vertaistyöryhmä, Turku 6.5. Hallituksen kokous, Turku Parikurssi, Ruissalon kylpylä, Turku (haku 28.4. SANY Toimintakalenteri 2017 Tammikuu 21.1. Hallituksen kokous, Helsinki Helmikuu 10.-11.2. Veera-työhmä, Hämeenlinna 11.-12.2. Arviointityöpaja, Hämeenlinna Maaliskuu 4.3. Hallituksen kokous, Helsinki

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä

Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä Opinto-ohjauksen rooli hyvinvointityössä 30.11.2018 Järjestöt koulujen ja oppilaitosten kumppanina työelämävalmiuksien edistämisessä. Helena Herttuainen, Suomen 4H-liitto ry 4H-järjestö 4H on lasten ja

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä

Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) vapaa-aikatoimi PAKOLLINEN!!! Yhdistyksille järjestetään kaavakkeen täyttöilta 17.9.2019 HAKIJA: Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut,

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2011 1/4 Tummalla,toteutunut

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2011 1/4 Tummalla,toteutunut Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2011 1/4 sihteeri Tummalla,toteutunut PYÖRÄILY HARRASTUKSENA Pyöräilyn harrastaminen on löytänyt paikkansa Lapinlahdella työpaikkojen,yhdistysten ja koulujen

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli pelastusliiton 89. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry Pohjois-Suomen pelastusliitto ry toimintakertomus 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli pelastusliiton 87. toimintavuosi. Liiton toiminta toteutettiin Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) kanssa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Joroisten kunnanvirasto, 2. krs kokoushuone, Lentoasemantie 130, JOROINEN.

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Joroisten kunnanvirasto, 2. krs kokoushuone, Lentoasemantie 130, JOROINEN. JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Vanhusneuvosto 14.02.2018 AIKA 14.02.2018 09:00-10:15 PAIKKA Joroisten kunnanvirasto, 2. krs kokoushuone, Lentoasemantie 130, 79600 JOROINEN KÄSITELLYT ASIAT Otsikko

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös

Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ

Lisätiedot

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 Tummalla,toteutunut

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 Tummalla,toteutunut Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 sihteeri Tummalla,toteutunut PYÖRÄILY HARRASTUKSENA Pyöräilyn harrastaminen on löytänyt paikkansa Lapinlahdella työpaikkojen,yhdistysten ja koulujen

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl

Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl 1 (9) Varsinainen toiminta Ay avustus Ray avustukset 879 000 666 000 1. Perusjärjestötyö a) Edunvalvonta Palkat 57 000 56 000 Lakisääteiset sosiaalikulut 10 000 10 000 Työterveyshuolto 500 500 Luontoisedut

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4)

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4) HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4) Yhdistyksen nimi vuodelle Rekisterinumero Y-tunnus Nuorisoyhdistys Yhdistyksen jakeluosoite Nuorten toimintaryhmä Postinumero ja -toimipaikka Tilinumero Tilinhaltija

Lisätiedot

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 27.9.2011 1 Yhdistyksen nimi on Yy-Kaa-Koo ry (Yhteinen Kasvatus Koulussa), ja se toimii Piikkiön yhtenäiskoulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Kaarinan

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2015

Tapahtumakalenteri 2015 Tapahtumakalenteri 2015 Tammikuu 9.1. Järjestötiedotteen 1/2014 materiaali piiritoimistoon 12.1. SPR-info, Uusikaupunki 12.1. SPR-info, Salo 14.1. SPR-info, Loimaa 15.1. SPR-info, Turku 16.-17.1. Ensiapupäivystäjien

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Vuosikertomus ja tilinpäätös 2015 Sisällysluettelo Yleistä Vuosikokous Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry:n jäsenet Hallitus, toiminnantarkastaja ja hallituksen toiminta Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla

Lisätiedot