Tulen loimu ja veden väre

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tulen loimu ja veden väre"

Transkriptio

1 M Suomen Posti Oyj Puutuoteteollisuuden uutis- ja ammattilehti 8 / Loimu Tulen loimu ja veden väre Nyt elävinä pintoina kalusteovissa Tutustu osoitteessa Väre

2 2 Puu&Tekniikka numero 8/2012 Puuarkkitehtuuripalkinto Bijoy Jainille Kansainvälisen Spirit of Nature puuarkkitehtuuripalkinnon saaja on intialainen arkkitehti Bijoy Jain. Puu kulttuurissa ry:n jakama euron palkinto luovutettiin Jainille viime viikon perjantaina. Bijoy Jainin arkkitehtuuri perustuu etevään ja luovaan puun käyttöön, toteaa palkintotuomariston puheenjohtaja Samuli Miettinen palkinnon myöntämisen perusteissa. Tuomariston arvioiden mukaan Bijoy Jainin ponnistelut kulttuuriin sidottujen arvojen, perinteisten työtapojen sekä modernin elämän ja arkkitehtuurin vaatimusten yhteensovittamiseksi näkyvät kauniisti hänen toimistonsa Studio Mumbain töissä. Rakennukset ovat teeskentelemätöntä, omaperäistä arkkitehtuuria, jonka teemat ja rakenteet on kehitetty materiaalien tutkimisen ja tuntemisen kautta. Laadullisesti Bijoy Jainin töitä on täysin luontevaa verrata Frank Lloyd Wrightin tai Alvar Aallon mestariteoksiin. Studio Mumbai on ammattitaitoisten puuseppien, käsityöläisten ja arkkitehtien muodostama rakenne. He suunnittelevat, rakentavat ja ylläpitävät rakennuksensa itse. Yli sadan ammattilaisen muodostama työyhteisö on vähitellen kehittänyt työtavan, joka yhdistää perinteisen käsityötaidon vähäisiä resursseja hyödyntävään arkkitehtuuriin. Young Spirit of Nature Young Spirit of Nature puuarkkitehtuuripalkinnon saaja on arkkitehti SAFA Tiina Kuvat: Studio Mumbai Bijoy Jain aloitti arkkitehtuurin opintonsa Bombayssa ja saattoi ne loppuun Washingtonin yliopistossa St Louisissa vuonna Antinoja Oulusta. Hänen diplomityönsä Rauman Papinpelto hyväksyttiin Oulun yliopiston arkkitehtuurin osastolla syksyllä Puu kulttuurissa ry:n jakaman 5000 euron palkinto myönnetään arkkitehtuurin opinnäytteestä, jossa puumateriaalilla on keskeinen rooli. Palkintotuomaristo toteaa perusteluissaan, että Tiina Antinoja on lähestynyt diplomityön aihettaan alue- ja rakennussuunnittelun keinoin. Työ pureutuu suomalaisen asuntoalueen haasteisiin käyttäen puuta taitavasti keskeisenä rakennusmateriaalina. Tikusta asiaa Sahatavaran hinta nousussa USA:ssa USA:ssa sahatavaramarkkinat ovat muuttuneet ostajan markkinoista myyjän markkinoiksi. Samalla sahatavaran hinta on noussut ja elokuussa se oli noin 35 prosenttia korkeampi kuin vuosi sitten. Syynä on lisääntynyt kysyntä ja Kanadan lisääntynyt vienti Kiinaan. Sahatukkien hinnat ovat nousseet Brittiläisessä Kolumbiassa, mutta laske- Ikkunakauppa käy Saksassa Saksalaiset ikkunavalmistajat ovat olleet pääosin tyytyväisiä tämän vuoden kasvaneeseen ikkunoiden kysyntään, mikä piristyi kesäkuussa hieman vaisumman huhtitoukokuun jälkeen. Ikkunavalmistajat uskovat edelleen hyötyvänsä euron epävakaudesta, sillä se lisää yksityisten sijoituksia kiinteään omaisuuteen ja suuntaus jatkunee, jos energiaa säästä- neet Yhdysvaltojen länsiosissa ja pysyneet paikallaan Itä- Kanadassa ja USA:n eteläosissa. Toukokuussa sahatavaraa kulutettiin USA:ssa 13 prosenttia viimevuotista enemmän ja määrä oli korkein sitten vuoden 2008 toukokuun. Kysynnän odotetaan edelleen nousevan ja USA:n ja Kanadan sahauskapasiteetis- viä ikkunaremontteja aletaan tukea, kuten on suunniteltu. Saksassa rakennuslupien määrä kasvoi alkuvuonna lähes viisi prosenttia asuntoon. Puu- ja puu-alumiini-ikkunat ovat kasvattaneet markkinaosuuttaan muovi-ikkunoiden kustannuksella. Erityisesti havupuisten ikkunoiden kysyntä on lisääntynyt, johtuen mm. esim. meranti-ikkunoiden hintojen noususta. ta on nyt käytössä noin 80 prosenttia, joten alueen omaa tuotantoa on vielä mahdollista nostaa. Aivan helppoa se ei ole, sillä alan rakenteita on ajettu viime vuosina alas. Kanadassa alkuvuoden tuotanto on ylittänyt viime vuoden vastaavan ajan tuotannon ja länsirannikolta on viety alkuvuonna Kiinaan enemmän sahatavaraa kuin vuosi sitten. Talorakentaminen puolittui Ruotsissa Omakotitalojen rakentaminen puolittui alkuvuonna Ruotsissa 2350 taloon, viime vuonna aloitettiin vastaavana aikana 4950 taloa. Eniten aloitukset vähenivät suurkaupunkialueilla ja esimerkiksi Tukholman alueella oli 46 omakotitaloaloitusta, viime vuonna niitä oli vastaavana aikana 238. Myös kerrostalorakentaminen väheni viime vuoden asuntoaloituksesta 7550 asuntoon tänä vuonna. AVENTOS VAATIVAN AMMATTILAISEN MERKIT Tukkien hinnat laskeneet Maailmanlaajuisesti tukkien hintaindeksi on laskenut 11 prosenttia viime toiselta neljännekseltä tämän vuoden vastaavaan aikaan. Ainoastaan USA:ssa ja Kanadassa on ollut nousua. Eniten hinnat ovat laskeneet Brasiliassa, Japanissa, Tsekinmaassa, Ruotsissa ja Venäjällä. Laskusta huolimatta lähes kaikissa Euroopan maissa tukkien hinta on korkeampi kuin kaksi vuotta sitten. Ero Puolassa on 32 prosenttia ja Itävallassa 15 prosenttia. Vain Ruotsissa ja Norjassa on halvemmat tukit nyt kuin kaksi vuotta sitten. Tikut kokosi mls, lähteenä Euwid, woodnet.se ja Wood Resource Quaterly Kustantaja Puu & Tekniikka Oy Päätoimittaja Maija-Liisa Saksa puh Toimitus Kimmo Janas Faktapro Oy PL 4, Espoo puh. (09) puh Ilmoitusmarkkinointi Sana-Saku Oy Maija-Liisa Saksa Muuttolinnunreitti 23 A Espoo Ilmoitusten peruuttaminen ja reklamaatiot Ilmoitus on peruttava viikkoa ennen lehden ilmestymistä. Reklamaatiot viikon kuluessa lehden ilmestymisestä kirjallisena. Paino Allatum Oy, Mikkolantie 24, Pori Ilmoitusaineistot Suositeltavin tiedostomuoto on Adobe Acrobatilla tehty painokelpoinen pdf-tiedosto, johon kaikki tarvittavat fontit, kuvat ja grafiikka on sisällytetty. Aineiston värierottelu on tehtävä oikealla ICC-profiililla. Lisätiedot ja aineisto -ohjeet: Muut käytettävät ohjelmat: Freehand, InDesign, Photoshop, Adobe Illustrator. Värit määritellään prosessiväreinä (CMYK). Kuvat ja grafiikka korkearesoluutioisina tiff- tai eps -muodossa. Fontit Adoben PostScriptfontteja. Mikäli käytetään muita kirjasimia, tekstit täytyy vekto roida tai liittää tarvittavat fontit mukaan. Puu&Tekniikan tilaukset: / tilaajapalvelu Levikki yli kpl, yli eri toimipaikkaan kattaen koko puutuoteteollisuuden: sahat, talo- ja levyteollisuuden, puutavaraliikkeet, rakennuspuusepänteollisuuden, kaluste- ja huonekaluteol lisuuden ym. pienvalmistajat, arkkitehtitoimistot ja sisustussuunnittelijat, rakennusinsinööritoimistot, kuntien elinkeinojohtajat, oppilaitokset sekä teknisen työn opettajat ym. alasta kiinnostuneet. Tilaushinnat 12 kk, 12 numeroa, tilaus alkaa vuoden 2013 alusta Etutilaus 50 euroa, laskutus syyskuussa 2012 Normaalihintainen tilaus 60 euroa, laskutus v Opiskelijatilaus: 30 euroa Tilaukset sis. alv 9 %. Aineiston toimitus: Sähköpostilla: Taitto Adverbi Oy, Itäportti 4 B, Espoo. Puh. (09) Opiskelijatilausta lukuun ottamatta tilaus jatkuu kestotilauksena, jonka voi halutessaan lopettaa päättymään tilausjakson loppuun. Osoitteenmuutokset:

3 numero 8/2012 Puu&Tekniikka 3 P ä ä k i r j o i t u s Tarvitsemme uusiutumista Maija-Liisa Saksa Päätoimittaja Suomalainen puutuoteteollisuus on monelta osin tienhaarassa: sahateollisuus kärvistelee tällä hetkellä yleismaailmallisen ylituotannon ja korkeiden kustannusten kanssa, jatkojalostuksessa etsitään uusia tapoja hyödyntää raakaainevarojamme puurakentamisen kasvun myötä. Metsäalan strategisen ohjelman väliraportin mukaan rakennuspuusepäntuotteiden viennin kasvusta voitaisiin saada tuloja useita satoja miljoonia euroja ja samalla luotaisiin tuhansia uusia työpaikkoja. Puuala tarvitsee yhteistyötä yritysten välillä mutta myös yrityksen sisällä. Näistä molemmista toimintatavoista ja niillä saavutetuista hyödyistä on esimerkkejä tässäkin numerossa. Sen sijaan, että puusepänliike myy muutamaa yksittäistä tuotetta, voi yhteistyöllä muiden yritysten kanssa päästä käsiksi aivan uudentyyppiseen toimintaan, joka tuo lisämyyntiä kaikille osallistujille. Tilannetta voi verrata tietokonekauppaan ja sen myynnin volyymiin nyt ja aiemmin. Kun nykyään ostetaan tietokone, sisältää se vakiovarusteena yleisimmät toimisto-ohjelmat ja kone on helppo ottaa käyttöön. Uusissa taulutietokoneissa lisäohjelmien hankinta käyttövalmiiksi on lähes napinpainalluksen takana. Näinhän ei ollut joskus muutama vuosikymmen sitten, vaan tietokone ja ohjelmat piti hankkia erikseen ja taistella ne toimimaan keskenään. Aivan samoin puusepänliikkeen asiakas on monessa tapauksessa nykyisin valmis tilaamaan koko toimituksen yhdestä paikasta toiveenaan napinpainalluksen helppous sen sijaan että pilkkoisi aikaansa kymmeneen eri suuntaan peläten koko ajan, että jonkin yksityiskohdan yhteensovittaminen kuitenkin unohtuu ja tuloksena on aikaa ja rahaa vieviä korjaustöitä. Yhteistoiminta vaatii luottamusta ja selkeitä pelisääntöjä kaikkien osapuolten kesken, oli kyse yrityksen sisäisestä tai yritysten välisestä yhteistyöstä. Yrityksen toimintaa pystytään tehostamaan merkittävästi, kun kaikki työntekijät pystyvät osallistumaan oman työnsä kehittämiseen. Työstään innostunut työyhteisö pystyy saamaan ihmeitä aikaan. Tämä vaatii erityisesti johdon sitoutumista samalla kun kaikille jaetaan riittävästi tietoa oman työn tärkeydestä osana kokonaisuutta. Nokian helmasta nousseessa Jollassa henkilökunta organisoi itsensä työryhmiksi kerran kuukaudessa ja arvoi itse omat saavutuksensa. Kaikki sovitut työt ovat hoituneeet aikataulussa ja yhtiö palkkaa työntekijöitä koko ajan lisää. Ehkä puupuolellakin olisi tästä jotain opittavaa vaikka joka kuukausi ei uusia työryhmiä syntyisikään. * * * PS. Olethan tietoinen, että kaikki Puu&Tekniikan nykyiset veloituksettomat tilaukset päättyvät tämän vuoden lopussa. Kun siis haluat lukea Puu&Tekniikkaa ensi vuonna, on se tilattava. Ehdit vielä osallistua tilaaja-arvontaamme, kun teet tilauksesi ennen GRASS Habitaressa Trendikäs valkoinen väri ja lasisivut korostavat uuden Nova Crystal -laatikon ajatonta muotoilua. Linjakkaan Nova-laatikon suorat sisäsivut tarjoavat markkinoiden tehokkaimman tilankäytön. Paras toimivuus muodostuu äänettömän kevyestä kulkevuudesta ja pehmeästi vaimennetusta sulkeutumisesta. Tervetuloa tutustumaan Helsingin Messukeskukseen. Osasto 7m27 Ahead!-alueella

4 4 Puu&Tekniikka numero 8/2012 Puusepänliikkeestä design centeriin Monissa puualan kehittämisseminaareissa on jo pitkään yritetty korostaa, että ei pidä tarjota yhtä pöytää tai tiskiä vaan mahdollisimman laajoja kokonaisuuksia. Seinäjoen Nurmossa toimiva Hirvelä Oy on hyvä esimerkki uuden lähestymistavan toimivuudesta myös perinteisellä toimialalla. Yritys tarjoaa kalusteitaan julkitiloihin varsin laajana kokonaispakettina. Puusepänliike on jäänyt markkinoinnistamme kokonaan pois ja nimi on pelkkä Hirvelä Oy, johon haemme Design Center -lisuketta. Olemme uusineet koko yritysilmeemme käyntikortteja, esitteitä sekä nettisivuja myöten ja tämä markkinointityylin muutos on osa kokonaisuutta, kertoo toimitusjohtaja Pasi Hirvelä. Emme ole enää pelkkä puusepänliike vaan pikemminkin kokonaistoimittaja. Konsepti toimii Hirvelä Oy oli tehnyt joitakin vuosia yhteistyötä Oma Säästöpankki Oy:n kanssa ja heille oli rakennettu muutamia konttoreita. Keskusteluissa pankinjohtaja Pasi Turtion kanssa tuli esille ajatus Hirvelän mahdollisuudesta toimia kokonaistoimittajana kokoamalla yhteen niin sähkö-, lvi- ja mattomiehet sekä muut tarvittavat erikoisosaajat. Pankkiväki ei halunnut jokaiselta omia laskuja vaan ainoastaan yhden, meiltä, Hirvelä tarkentaa. Kolme vuotta sitten liikkeelle lähdettiin uudella konseptilla, jossa Hirvelä suunnittelee kohteen ja hyväksyttää piirustukset asiakkaalla. Tämän jälkeen hän pyytää kaikilta aliurakoitsijoilta tarjoukset ja tekee asiakkaalle kokonaistarjouksen, joka sisältää myös kalusteet suunnitteluineen. Usein paketti on pitänyt sisällään myös sosiaalitilat. Pankkien lisäksi myös apteekit ja optikkoliikkeet haluavat kokonaistoimituksia. Asiakkaat ovat olleet Hirvelän kertoman mukaan tyytyväisiä konseptiin ja sen toimivuuteen. Keskustellaan muttei lipsuta Palkattuani Hannu Punkarin kolme vuotta sitten työnjohtoon, huomasin, että satsaus oli viisaampi, kuin osasin ajatellakaan. Jossakin vaiheessa aiemmin olin havainnut, että kahdeksan tunnin työpäivä iltatarkistuksineen konttoreissa ei yksinkertaisesti riittänyt, Hirvelä muistelee muutoksen alkuvaihetta. Yleensä kaikilla jo tutuksi tulleilla alihankkijoilla on tiedossa vaatimustasoni laadun ja toimitusaikojen suhteen. Asioista voidaan kyllä keskustella, mutta ei lipsua. Jokainen alihankkija vastaa itse työnsä laadusta sekä aikataulusta yhteisten suunnitelmien mukaan, mikä helpottaa myös omaa työskentelyäni, selvittää Hirvelä prosessia. Tulosta myös viivan alle Myynnin lisäys on Hirvelän kertoman mukaan ollut merkittävä. Esimerkiksi vuosi 2011 oli yhtiön huippuvuosi. Liikevaihto lisääntyi peräti 53 prosenttia. Kohteilla on siis suuri merkitys työllisyyteemme. Etenkin se, että olemme saaneet luotettavan maineen pankkipuolella, vaikuttaa motivaatioon. Jo vapaa suunnitteluvastuu antaa mukavan lisän tarpeellisena olemiselle, Hirvelä naurahtaa ja kertoo tänä päivänä 10 henkilöä työllistävän yrityksen suunnitelmissa olevan omien tuotantotilojen laajentaminen 400 neliöllä. Kuin tulisi toiseen kotiinsa Yksi uusimpia toteutettuja kohteita on Oma Säästöpankin Hyllykallion konttori, Pasi Hirvelä kertoo uuden toimintamallin toimivuuden näkyneen myös Hirvelä Oy:n liikevaihdossa, joka on hypähtänyt aikaisemmasta eurosta lähes miljoonaan euroon. Hyllykallion Säästöpankki on uusimpia Hirvelän sisustamia kohteita. Raikas väritys tuntuu myös henkilökohtaisella tasolla energiaa lisäävänä tekijänä, kertoo Hyllykallion Säästöpankin johtaja Harri Karjalainen. jossa sisustusremontin lisäksi korjattiin myös tiloissa esiintyneitä kosteusvaurioita. Konttorista kerrotaan, että kalusteiden asennustyö näytti suurelta palapeliltä, jossa Hirvelän miehet kantoivat kalusteita ja asensivat ne paikoilleen usein varsin ahtaaltakin vaikuttaviin kohtiin. Konttorin johtaja Harri Karjalainen kertoo myös henkilökunnan työviihtyvyyden lisääntyneen uudistuneen sisustuksen myötä. Hirvelän luoma ilme tarjoaa asiakkaille varsin kotoisen tunnelman. Toivommekin heidän tuntevan astuvan- Pankkien sisustuksessa halutaan viedä tunnelmaa lähemmäksi olohuonemaisuutta, pois perinteisestä konttori-ilmapiiristä. sa toiseen kotiinsa tullessaan asioimaan konttoriimme, hän toteaa. Yhteistyö sujui Karjalaisen kertoman mukaan urakan ajan kitkattomasti ja asiakkaan tilannetta helpotti neuvotteluyhteys yhden kumppanin kanssa, joka puolestaan piteli naruja käsissään ja vastasi projektin etenemisestä ja aikatauluista. Kimmo Janas Kotimaiselle sohvalle kysyntää Sohvavalmistaja Finsoffat Oy avasi viime huhtikuussa Vantaan Porttipuistoon ensimmäisen vähittäismyymälänsä, joka on yksi pääkaupunkiseudun suurimmista kotimaisten sohvien myymälöistä. Yli 40-vuotiaan Finsoffat Oy:n tarina alkoi vuonna 1970 Tuusulassa Kellokoskella, jonne Martti ja Linnea Honkanen perustivat Huonekaluvalmistamo Martti Honkanen & kumpp luvun alkupuolella tuli aputoiminimeksi Finn-Soffat, josta myöhemmin yhtiömuodon muututtua tuli yrityksen Finsoffat Oy:n uudessa 1500 neliön myymälässä on esillä sohvien lisäksi myös vuodesohvia, -tuoleja ja sänkyjä. virallinen nimi Finsoffat Oy. Sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2005, kun Martti Honkanen siirtyi eläkkeelle ja hänen pojastaan Jarmo Honkasesta tuli toimitusjohtaja. Kilpailua lattianeliöistä Oman vähittäismyymälän lisäksi Finsoffat Oy:llä on jo tehtaanmyymälä Keravalla sekä kattava valtakunnallinen jälleenmyyjäverkosto. Yritys on saanut vuonna 2009 avatusta tehtaanmyymälästään hyvää palautetta asiakkailta ja uskoa kotimaisten sohvakalusteiden tulevaisuuteen. Asiakkaat ovat Honkasen kertoman mukaan löytäneet uuden myymälän kiitettävästi. Kilpailu on alalla tietenkin kovaa, mutta päätimme tulla tänne liikekeskukseen, missä on muitakin sisustamiseen liittyviä toimijoita. Oman tilan saaminen huonekaluliikkeissä on aina kiven takana pienellä toimijalla. Yhden sohvan esittelyllä ei vielä saavuteta toivottua tulosta. Toimitusjohtaja Jarmo Honkanen uskoo, että pääkaupunkiseudulla on tilausta erikoismyymälälle, joka on erikoistunut laatusohviin ja sänkyihin. Toimitusjohtaja Honkanen painottaa, ettei uuden myymälän kautta ole kuitenkaan tarkoitus kilpailla omien jälleenmyyjien kanssa, vaan panostaa juuri pääkaupunkiseudun lisämyyntiin. Laajennustarpeita Finsoffat työllistää vajaa kaksikymmentä ammattilaista Keravalla, missä tuotteet valmistetaan käsityönä. Vuositasolla valmistuu Honkasen kertoman mukaan noin 4000 sohvaa. Alihankintaa on jonkun verran, esimerkiksi jalkojen pintakäsittely ostetaan ulkoa. Oma runkopaja puolestaan antaa joustavuutta juuri sohvien räätälöintiin. Yritys tekee myös paljon sisustuksia julkishallinnolle sekä hotelliprojekteja. Esimerkiksi tänä vuonna olemme toimittaneet lähes 300 vuodepaikkaa eri hotelleihin. Finsoffat on panostanut tuotekehitykseen ja esimerkiksi kulmasohvissa on muunneltavuutta ja samoista moduuleista voi rakentaa erilaisia kokonaisuuksia. Volyymitarjontaan emme pysty hinnallisesti vastaamaan. Laatu, räätälöitävyys ja joustavuus sekä monipuolinen mallisto moderneista moduulisohvista räätälöityihin vuodesohviin ovatkin kilpailuvalttejamme, Honkanen sanoo. Vaikka uudet tilat Keravalla ovat vasta neljä vuotta vanhat, on yrityksellä jo nyt tarve laajentaa tiloja tuotannon puolella. Alalla ongelmansa Maamme sohvakalustevalmistajien piirissä on käynyt kova kato viimeisten vuosien aikana. Varsinkin pienempien valmistajien kohdalla ei yrityksen jatkajia tunnu löytyvän. Meillä sukupolvenvaihdoksen ajoitus onnistui hyvin ja toisaalta olemme pyrkineet kehittämään toimintaamme jatkuvasti vastaamaan ajan haasteisiin, Jarmo Honkanen kertoo. Myös hintamielikuvat ovat hänen kertomansa mukaan olleet jo pitkään ongelmana alalla. Mainosten lupausten perässä juosseet asiakkaat ovat onneksi kuitenkin jo havainneet, ettei kunnon sohvaa voi saada muutamalla satasella, hän toteaa. Kimmo Janas

5 numero 8/2012 Yhä valmiimpia tuotteita Täyden palvelun reunanauhatalo tiedottaa Siparila Oy osti vajaa pari vuotta sitten Incap Furinituren liiketoiminnan ja alkoi valmistaa huonekaluja. Vahvana syynä investointiin oli halu oppia asiakaslähtöisen lopputuotteen valmistus. Siparila Oy sai alkunsa vajaa kymmenen vuotta sitten liiketoimintakaupan kautta. Tuolloin vaajakoskelaisen Keski-Suomen Puukymppinä tunnetun yrityksen liikevaihto oli kolme miljoonaa euroa. Viime vuonna Siparilan liikevaihto oli 20 miljoonaa euroa. Vuosittainen kasvu on ollut noin 30 prosenttia. Työntekijöitä yrityskessä on 110, joista lähes puolet Vaajakosken ulkoverhouspaneeleita valmistavassa yksikössä. Sisätilojen paneeleja sekä listoja valmistava tehdas sijaitsee Parkanossa ja Haapaveden tehtaalla valmistetaan huonekalukomponentteja, ulkokalusteita sekä myös jonkin verran ulkoverhouksia. Sahatavaraa yritys käyttää kuutiometriä, josta pääosa, kuutiota Vaajakoskella ja Haapavedellä noin kuutiota. Pintavalmiit lisääntyvät Toimitusjohtaja Juha Sojakan mukaan Vaajakosken tehtaan kapasiteettia hukataan runsaasti asiakaskohtaisiin tuotteisiin. Juha Sojakka kertoo tuotannosta myytävän kotimaahan noin 70 prosenttia. Vienti kohdistuu Eurooppaan sekä myös Japaniin. Teemme paljon asiakasvärejä erilaisin profiilein pieniäkin eriä. Tuotteiden moneen kertaan maalaus vie kapasiteettia. Haaste onkin sovittaa yhteen isot ja pienet sarjat. Pintamaalattujen tuotteiden osuus on kasvanut mm. kehittämämme Topcoat-piilonaulausmenetelmän avulla. Kun viisi vuotta sitten investoimme puolitoista miljoonaa euroa valmistuslinjaan, ei pintamaalausta vielä juuri käytetty. Mäntyisen Seiskari puutarhamalliston suunnittelija on Janne Tyynismaa. Kalustesarjaan kuuluu kaksi erikokoista pöytää, säädettävä tuoli sekä säilytysarkku. Ensi kesäksi sarjaan on suunnitteilla lisäosia. Notkeutta vaaditaan Siparila teki Ikean kanssa viime vuonna yli kaksivuotisen 20 miljoonan euron sopimuksen sänkyjen valmistamisesta. Ikea on tänä vuonna kuitenkin vähentänyt tilauksiaan ja Siparila on pyrkinyt löytämään uusia tuotteita tehtaalle. Aloitimme maaliskuussa uuden ulkokalustesarjan suunnittelun Iskulle ja Seiskari oli myymälöissä toukokuun alussa. Valmistamme sarjan ja Isku vastaa markkinoinnista. Sarja on saanyt hyvän vastaanoton ja asiakkaat ovat arvostaneet suomalaista mäntykalustetuotantoa, kertoo Juha Sojakka. Notkeutta toisin päin vaati päätös luopua pientalojen julkisivuverhousten asennustoiminnasta. Olemme ulkoistaneet pientalot yhteistyökumppaneillemme, sillä kuluttajamyynti poikkeaa hyvin paljon yritysmyynnistä. Jatkamme edelleen omina asennuksina isojen kohteiden osalta rakennusliikkeiden kanssa ja olemme asentaneet kerrostalo- ja hoivakotikohteiden julkisivuverhouksia jo ympäri Suomea. Asensimme kesällä myös Haltian julkisivut, selvittää Juha Sojakka. Itseohjautuva tuotanto Vaajakosken tehdas toimii kiireisimpinäkin aikoina kolmessa vuorossa vain yhden tuotantopäällikön voimin, sillä työntekijät ovat oppineet kantamaan vastuun tuotannosta. Tämä edellyttää tietenkin, että työntekijät saavat riittävästi tietoa. Nyt meillä on meneillään parin vuoden koulutusohjelma sekä Haapavedellä että Parkanossa ja tavoitteena on päästä siellä samankaltaiseen itseohjautuvuuteen, sanoo Sojakka. Siparila on saanut itseohjautuvuudesta työmarkkinajärjestöjen tuottavuuspalkinnon. Maija-Liisa Saksa ABS - nauhat n. 200 varastokuosia n 130 Formica IKI väriä yli 40 Koskimel väriä yli 70 Repo väriä Bolderaja, Egger, Kronospan jne. Aitoviilunauhat Melamiininauhat Ota yhteyttä: Liikkalankuja 6, Helsinki Puh.: , Fax.: Lyhyesti Vuoden puuseppä Puu- ja erityisalojen liiton ja Puuteollisuusyrittäjät ry:n järjestää Vuoden puuseppä -kilpailun, jonka tavoitteena on nostaa puuseppien työn ja osaamisen arvostusta, parantaa puuteollisuuden imagoa ja saada uusia toimijoita alalle. Kilpailu on tarkoitettu konepuuseppä-, puuseppätai artesaanikoulutuksen saaneille tai pitkään alalla toimineille puuteollisuudessa työskenteleville miehille ja naisille. Kilpailuun osallistumisen edellytyksenä on myös, että ehdokas vuoden puusepäksi on järjestäytyneen yrityksen palveluksessa oleva ammattiliittoon järjestäytynyt työntekijä. Valinnan kolme tärkeintä kriteeriä ovat toiminta työyhteisön hyvän ilmapiirin kehittäjänä ja ylläpitäjänä, työtehtävien osaaminen ja itsensä kehittäminen sekä myönteinen suhtautuminen työelämän muutoksiin. Kilpailun raadille lähetettävässä vapaamuotoisessa esittelyssä pitää kertoa, miksi kyseinen henkilö pitäisi valita vuoden puusepäksi. Ilmoitetun henkilön suosittelijana pitää olla henkilöstön edustaja ja yrityksen johto. Esittelyt lähetetään mennessä Puuliittoon tai Puuteollisuusyrittäjiin. Stora Ensosta Rets Timberin ainoa omistaja Stora Enso Building and Living on ostanut UPM Kymmenen 50 prosentin omistusosuuden sahatavaran vientiyhtiöstä Rets Timber Oy Ltd:sta. Kaupan myötä Stora Enso Building and Livingista tulee yhtiön ainoa omistaja. Rets Timber on johtava eurooppalaisen havusahatavaran välittäjä Lähi-idän ja Pohjois- Afrikan markkinoille.

6 6 Puu&Tekniikka numero 8/2012 Lahdessa puusepänteollisuudessa työskennellyt Eino Tuukkanen valmisti aluksi sivutöinään erilaisia puutöitä omakotitalonsa autotallissa. Töiden lisäännyttyä tuli eteen elinkeinoilmoituksen jättäminen Lahden maistraattiin vuonna Isä teki hyvin monenlaisia töitä, esimerkiksi isoja määriä hiusharjan varsia Englantiin, muistelee Eimi Kaluste Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Hannu Tuukkanen. Vuoden 1970 alussa valmistui yritykselle 200 neliön uusi verstas Vääksyyn. Samaan aikaan kilpailu ja muovi tekivät kuitenkin tepposet Tmi E. I. Tuukkasen laajamittaisille hiusharjavarsien tuotantosuunnitelmille, eikä yhtään harjanvartta valmistunut Vääksyn tiloissa. Korvaaviksi tuotteiksi löytyi sohvanrunkoja ja jakkaroita. Toiminta kehittyi ja 1980-luvun puoliväliin mennessä Vääksyn tuotantotilat olivat kasvaneet 680 neliöön. Kaikki eivät pysty Keinutuolit tulivat tuotantoohjelmaan vuonna 1974 perinteisellä Eimi-tuolilla. Yrityksen myyntiagentti oli tuonut näytteeksi keinutuolin, jossa esiintyneitä vikoja Eino Tuukkanen pyrki parantelemaan omassa versiossaan. Ja kun myyntiagentti vielä heitti, että tämä on sen verran vaikea, etteivät kaikki pysty sitä tekemään, muuta ei isälle tarvittu, Hannu Tuukkanen naurahtaa. Vaikka vielä valmistettiin erilaisia sarjapöytiä ja jakkaroita, 600 kappaleen sarjoissa valmistettujen keinutuolien osuus tuotannosta kasvoi jatkuvasti. Hannu Tuukkasen astuessa yrityksen palvelukseen vuonna 1990 keskityttiin pelkästään keinutuoleihin ja vuotta myöhemmin tuotantoon otettiin perinteisen mallin rinnalle jousikeinutuoli. Totesimme, että on parempi olla yhdessä paras kuin monessa hyvä. Ajanmukaiset tilat Vuonna 2003 Eimi Kaluste Oy osti Padasjoelta entisen Montreal-mailatehtaan, jonne tuotanto siirrettiin. Eimi keinuttaa vauvasta vaariin Vaikka yli 40-vuotiaan Eimi Kaluste Oy:n tuote on perinteinen eli keinutuoli, yritys ei ole hyytynyt paikoilleen vaan pyrkii kehittämään suomalaista keinutuolikulttuuria eteenpäin. ABB:n maalausrobotti mahdollistaa Eimin pintakäsittelyosaamisen myynnin myös ulos. Muistan, kuinka isä ihmetteli katsellessaan Vääksyn 200 neliön toimitilaa, että hän ei ikinä tule tarvitsemaan näin paljon tilaa, ja nyt meillä on Padasjoella 2000 neliön tilat, Tuukkanen naureskelee. Suuret tilat ovat hänen mukaansa mahdollistaneet erilaiset investoinnit, kuten esimerkiksi ABB:n maalausrobotin, riippukuljettimen ja kuivaustunnelin. Oman keinutuolituotannon lisäksi Eimi pystyykin tänä päivänä myymään pintakäsittelyosaamistaan myös ulos. Esimerkiksi ympäri maailmaa leviävät Warrior-jääkiekkomailat saavat viimeistelynsä Eimin lähes 500 neliön pintakäsittelyosastolla. Omassa tuotannossa käytämme käsiruiskutuksessa pelkästään vesiohenteisia lakkoja, maaleja ja petsejä, mutta robotilla vedämme sekä katalyyttia että polyuretaania, Hannu Tuukkanen tarkentaa. Keinut vs keinuttavat Tänä päivänä seitsemän henkeä työllistävän yhtiön tuotanto-ohjelmassa on kuusi keinutuolimallia, joihin löytyy kuusi vakioväriä ja seitsemän vakiokangasta. Ajanmukaiset tilat ovat mahdollistaneet myös yhteistyön suurimpien huonekaluketjujen kanssa, joille tehdään räätälöityjä keinutuolimalleja. Suomessa toimii puolenkymmentä keinutuolivalmistajaa. Kuvaavaa alan koolle on, että 0,6 miljoonan euron liikevaihtoa pyörittävä Eimi Kaluste Oy hallitsee maamme keinutuolimarkkinoita runsaan 50 prosentin markkinaosuudella. Varsinaisia keinutuoleja ei Suomeen tuoda, eikä itse asias- Taidekeinutuolit kokoontuvat Habitaressa Vuoden 2012 aikana järjestetään muotoilija Miia Liesegangin luotsaamana tapahtuma, joka koostuu keinutuolien muotoilukilpailusta ja yhteistyössä Bukowskis Marketin kanssa toteutettavasta taidekeinutuolien hyväntekeväisyyshuutokaupasta. Yksi osa kokonaisuutta oli myös kesäkuussa järjestetty kaikille avoin keinutuolien kokoontumisajo Helsingin Esplanadin puistossa. Toimitusjohtaja Hannu Tuukkanen esittelee keinutuolien pohjaan poltettavaa leimaa. sa kilpailua käydäkään keinutuolien välillä, vaan me kilpailemme pikemminkin keinuvien istuimien kanssa, Tuukkanen painottaa. Keinutuolikulttuuri Suomessa Vientiä on pienessä määrin, mutta sen kasvattaminen on Tuukkasen arvion mukaan hankalaa, koska muualla ei ole samanlaista keinutuolikulttuuria luvun vaihteessa keinutuolin terveysvaikutuksia Maria Laihon versiossa Taidekeinutuoli saa siivet selkään. Anita Karhusen suunnittelema Eden Säätökeinu kuuluu Eimin suosikkimallistoihin. alettiin tutkia Eimi Kalusteen aloitteesta, ja viime joulukuussa väitteli Kristiina Niemelä liikuntalääketieteen tohtoriksi yhtenä tutkimusalueenaan keinutuolijumppa. Tarkkaa tietoa keinutuolin alkuperämaasta ei ole, mutta Tuukkanen muistelee Bostonissa aloitetun ensimmäisenä keinutuolien teollinen valmistus 1800-luvulla. Suomen vahva keinutuolikulttuuri selittyy osittain varmaan sillä, että meillä on säilynyt keinutuolien valmistus. Esimerkiksi Ruotsissa valmistus on lähes kokonaan loppunut, mikä näkyy välittömästi myös keinutuolien menekkinä. Esimerkiksi Saksassa huonekalukaupan rakenne hankaloittaa tuotteiden sisään saamista. Ja tietenkin ketjut ottavat listoilleen tuotteita, joilla on suurempi volyymi. Me keinutuolivalmistajat olemme sen verran pieniä, että meillä ei ole voimia saada Habitaressa ja sen Made in Finland -alueella esitellään suomalaisten taiteilijoiden toteuttamia taidekeinutuoleja. Oman ajatuksensa ja toteutuksensa keinutuolista esittelee lähes parikymmentä taiteilijaa. Yhteistyössä Bukowskis Marketin kanssa syyskuussa järjestettävässä verkossa tapahtuvassa hyväntekeväisyyshuutokaupassa huudetaan näyttelyssä olevat taiteilijoiden luomat keinutuolit. Huutokaupan varat luovutetaan hankkeen puolesta ehdotetuihin kohteisiin. Lisäksi huutokaupan voittohuudon tekijällä on mahdollisuus päättää omasta kohteesta. Mukaan valittuja lahjoituskohteita ovat mm. BSAG aikaan varsinaista kysyntää. Edustamme jopa suomalaisessa huonekalukaupassa todellista marginaalia, Hannu Tuukkanen toteaa. Uusia innovaatioita Ajanhenki on hyvin vintagepainotteinen; suosittuja ovat niin pappamopot, Reino-tossut kuin Jopo-pyörätkin. Tuukkanen uskoo keinutuolipuolellakin olevan vielä paljon kehittymismahdollisuuksia. Vaikka perinteisesti pirtin nurkassa ollut keinutuoli kuului talon isännälle, keinutuoli mielletään nykyään hyvin usein naisten kalusteena; olipa sitten kyseessä vastasyntyneen lapsen imetys keinutuolissa tai ikäneidon tv-uutisten katselu kissa sylissä. Viime keväänä järjestetyn muotoilukilpailun myötä Eimi Kaluste Oy halusi löytää uusia ja innovatiivisia tapoja saattaa keinutuoli osaksi suomalaisten elämää. Nuorille suunnittelijoille kohdistetun kilpailun taso oli Tuukkasen kertoman mukaan vaihteleva mutta mielenkiintoinen. Jäin kaipaamaan niitä kaikkein railakkaimpia ehdotuksia, mutta syynä saattoi olla liian tiukaksi laadittu kilpailuohjelma. Hannu Tuukkanen toivoisi keinutuoleja näkyvän enemmän myös julkisissa tiloissa, saattaisi budjettisopukin löytyvän helpommin, kun neuvottelut käytäisiin keinuen Kimmo Janas Elävä Itämeri säätiö, Hope Yhdessä ja Yhteisesti ry sekä Irti Huumeista ry. Koemme että Taidekeinutuolit ovat kiinnostava uusi konsepti ja lähestymistapa hyvän tekemiseen, kertoo Bukowskin hallintojohtaja Johan Engström. Keinutuolinäyttelyn lisäksi Habitaressa julkistetaan ja palkitaan keväällä järjestetyn Keinutuolien muotoilukilpailun voittaja. Muotoilukilpailun järjestäjänä oli Keinutuolien kokoontumisajot -hanke yhdessä Eimi Kaluste Oy:n kanssa. Valoa läpäisevä reunanauha raukantex lite Rakennustekniikka Autoteollisuus Teollisuus RAUKANTEX lite reunanauha voidaan taustavalaista upeasti esimerkiksi LED-valon ansiosta. Lastulevyyn ajettuun uraan upotetaan LED-valolista, ja näin syntyy tunnelmallinen valoefekti: reunanauhan läpikuultavat kuviot loistavat kirkkaina. RAUKANTEX lite sopii miellyttävän ilmapiirin luomiseen erityisesti olohuoneiden sisustusratkaisuissa, kylpyhuonekalusteissa, keittiön työtasoissa tai erikoisliikkeiden sisustuksissa. Lisätietoja REHAUn huonekaluteollisuuden myynnistä: Petri Drachman ( ) Oy REHAU AB Teknobulevardi Vantaa DAZML00535_262-x-100-mm_4c_ _layout.indd 1 4/3/ :31:22 AM

7 numero 8/2012 Pubissa yhdistyvät työ ja huvi Viimevuotisesta Handmade -näyttelystä saadun hyvän palautteen innostamana kansainvälinen muotoilualan lehti Wallpaper* esitteli Milanon huonekalumessuilla keväällä * Handmade -kesänumeronsa antia MARRASKUUTA KALUSTEEKSI LAhdESSA LEVYSTÄ OLSA Tilaa Puu&Tekniikka pysyt ajan tasalla! Wallpaper* oli kutsunut yhteistyökumppaneikseen The American Hardwood Export Councilin, aberrant architecture -toimiston sekä maineikkaan huonekaluvalmistaja Benchmarkin. Tavoite oli saattaa yhteen parhaat materiaalit, huippumuotoilu ja puusepän ammattitaito. Aberrant architecturen suunnittelemien Devil Amongst the Tailors -nimisten kahden pubpöydän materiaaleina käytettiin amerikkalaista saarnia, pähkinäpuuta, vaahteraa sekä kirsikkaa. Kuvat Angus Thomas, Wallpaper* Handmade, AHEC. Nykyisiä paimentolaisia Wallpaper* pyysi aberrant architecturea suunnittelemaan uuden pub-pöydän, jossa yhdistyisivät tyypilliset pub-aktiviteetit eli juominen ja syöminen nykyiseen liikkuvaan työntekoon. Eli pöydän piti tarjota mahdollisuus myös työskentelyyn ja yhteydenpitoon kollegojen kanssa. Pöytäuutuus edustaakin kasvavaa työpisteiden tarvetta kodin ulkopuolella. Monille perinteiset toimistokorttelit ovat jo historiaa, ja suurkaupungeissa liikkuu yhä enemmän nykyajan paimentolaisia, jotka etsivät sopivia työpisteitä toimistorutiiniensa hoitamiseen. Perinteisen pubeissa pelattavan pöytäkeilapelin Devil Amongst the Tailors mukaan nimetyssä pöydässä kansi on joko saarnia tai vaahteraa, ja messinkinen jalkatuki helpottaa rennon asennon ottamista. Pöytiin sisältää lukuisia erityisominaisuuksia. Kun kannen nostaa ylös, sen alta paljastuu yksityinen työpiste, keilanmalliset lokerikot kynien ja pikkutarvikkeiden säilyttämiseen. Kun työskentely saa riittää, voi kannen sulkea ja asettaa irrotettavan laatikon pöydälle, nostaa keilat pystyyn sekä kiinnittää messinkipallo ketjuineen valaisimen varteen. Peli voi alkaa. Tyylikäs työskentelynurkkaus. Pöydän jalkoja yhdistää messinkinen jalkatuki. Pöytä pelitilassa. Perinteisiä työtapoja Tämä toimeksianto antoi meille mahdollisuuden tutkia entistä tarkemmin nykyaikaisia elintapoja ja joustavia työskentelyolosuhteita pöytien haastavissa mittakaavoissa, kertoo Kevin Haley aberrant architecturesta. Benchmark käytti pöytien valmistamissa perinteisiä käsityömenetelmiä lohenpyrstö- ja tappiliitoksineen. Johtaja Sean Sutcliffe kertoo puutavaran valintaan käytetyn normaalia enemmän aikaa. Pähkinäpuu sopi hyvin käytettäväksi messinkiosien kanssa. Vaahtera puolestaan oli lähes yhtä valkoista kuin kirjepaperi. Hieman suosiotaan menettänyttä kirsikkaakin oli mukava taas käyttää. Pöydät meillä valmisti käsityönä Sam Foster-Smith, jolla on takanaan yli 35 vuoden vankka kokemus. The American Hardwood Export Councilin materiaalista Kimmo Janas aberrant architecturen suunnittelemat pubpöydät amerikkalaista kirsikkaa ja kovaa vaahteraa. TERÄTOIMITUS SALONEN VIPUSENKATU LAHTI (0) VÄLTÄ KUJETUSVAURIOT VALITSE LAMINOITU KARTONKI Laminoitu kartonki on kevyt ja kestävä sekä helppo käsitellä ja kierrättää. KULMASUOJA, U- JA FLEXPROFIILI -suojaa ovet, ikkunat, levyt, kulmat HUNAJAKENNOLEVY -täytteeksi tai sivujen suojaksi Tervetuloa tutustumaan tuotteisiimme syksyn messuille. Pakkaus 2012, ScanPack 2012 ja FachPack Eltete TPM Oy Kuljetuspakkausmateriaalit puh puu_tekniikka_eltete_tpm_2012.indd 1 8/29/2012 1:58:57 PM

8 8 Puu&Tekniikka numero 8/2012 Betula pendula inspiraationa koivu Pro Puu -gallerian kesänäyttelyssä Lahdessa sai ihastella koivun inspiroimaa uutta muotoilua ja taidetta. Puuseppä Tapio Kangasniemi, kalustemuotoilun opiskelija Eija Kokko, taideopiskelija Atro Linnavirta, keramiikkataiteilija Maarit Mattanen ja puuseppä Esa Niiranen järjestivät koivuteemaisen näyttelyn Betula pendula Inspiraationa koivu. Esillä oli kalusteita, käyttöesineitä sekä taidetta. Koivu oli inspiroinut muotoilun osaajia kehittämään moderneja tuotteita vanhojen perinteisten koivutuotteiden rinnalle. Tuohesta oli esillä niin koruja kuin tuohipukuinen morsiankin. Koivua oli myös yhdistetty rullalautoihin ja niiden pinnoitukseen. yrityksessä Tapio valmistaa kalusteita ja esineitä, joiden tarkoituksena on herättää tunteita. Inspiraatio töihin löytyy hänen kertomansa mukaan esineen tarkoituksen ja puun kauneuden kautta. Monialaista kokemusta ja osaamista ryydittää terve mielenkiinto tutkimatonta kohtaan. Eija alias Jaaza Kokko on järvisestä Keski-Suomesta kotoisin oleva taiteilijasielu. Taitavan visioijan inspiraation lähteinä ovat luonto, ihmiset ja ympäröivä yhteiskunta. Hän kertoo näkevänsä kauneutta siellä, missä muut eivät sitä välttämättä huomaa. Niinpä vanhat ja muiden hylkäämät esineet saavatkin Jaazan visioidessa uuden merkityksen. Lahden Muotoiluinstituutissa kalustemuotoilua opiskeleva Eija Kokko perusti viime vuonna yrityksen, jonka toimintaa ohjaavat hänen omien sanojensa mukaan korkea laatu, eettisyys ja ekologisuus. Näyttelyn kolmas puuta työstävä osaaja oli mallipuuseppä Esa Niiranen, jonka runsaat 20 vuotta sitten alkanut skeittiharrastus on vaikuttanut voimakkaasti miehen tämän päivän töihin. Esa valmistaa yrityksessään huonekalujen ohella skeittilautoja pääsääntöisesti koivusta ja hiilikuiduista. Hän koettaa kertomansa mukaan korvata perinteisesti rullalaudoissa käytettyä Kanadan vaahteraa kotimaisella materiaalilla. Puuseppämme paljastaa myös tavoitteensa olevan keksiä rullalauta kokonaan uudestaan, olla vaikkapa rullalautailun Steve Jobs. Kimmo Janas Juhannusyön heila, sekatekniikka, Tapio Kangasniemi. Puun kauneus yhdistää Näyttelyn tuotteliain oli omien sanojensa mukaan Satakunnasta maailmaan pullahtanut jokapaikanhöylä Tapio Kangasniemi, jolta löytyy niin betonimyllärikokemusta kuin tietotekniikan perustutkintokin. Viime keväänä perustamassaan puusepän- Level/1+1=3, massiivikoivuinen pikkupöytä, Eija Kokko. Eija Kokko on käyttänyt koivun tuohta Tuohimorsian asustekokonaisuuden täydentäjänä. Esa Niirasen Skeitti-dekit ovat herättäneet mielenkiintoa jo maamme rajojen ulkopuolellakin. Tapio Kangasniemen vinttikoira sai toimia tuohisen kaulapannan mannekiinina. Ainutlaatuinen. Oksaton. Puhtaasti erilainen. Effex Industrial -tuotteet tarjoavat monipuoliselle puunkäytölle uuden, oksattoman vaihtoehdon. Effex Industrial aihiot ja tekniset viilut mahdollistavat sekä uniikit huonekalut että modernit sisustusratkaisut. effex.fi Aidosti tehokas Lukijoistamme* 52 % on hankkinut lisätietoa Puu& Tekniikassa olleen mainoksen perusteella! * Lukijatutkimus 2010, Focus Master Pöytä: Effex Industrial. Stora Enso Metsä, Vilhonkatu 4, Helsinki.

9 Kaikki vanhat, veloituksettomat Puu&Tekniikan tilaukset päättyvät ! Lyhyesti Vapo Timber supistaa tuotantoa Vapo Timber supistaa kuusisahatavaran tuotantomääriä loppuvuoden aikana siirtämällä Lieksassa sijaitsevan Kevätniemen sahan toistaiseksi yhteen vuoroon. Vapo Timberin Hankasalmen ja Nurmeksen sahat jatkavat normaalissa kahdessa vuorossa. Vapo Timberin ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto 59,3 milj. euroa, lähes 10 miljoonaa euroa viimevuotista vähemmän ja viime vuoden 0,3 miljoonan euron liikevoitto kääntyi 4,4 milj. euron tappioksi. Alkuvuoden aikana sahatavaran hinnat laskivat keskimäärin kaksi prosenttia ja raaka-aineen hinta kohosi kaksi prosenttia vertailujaksoon nähden. Emme hae mitään tilapäistä ratkaisua, vaan tavoitteenamme on saada aikaan edellytykset kuusisahatava- ran kannattavaan tuotantoon pysyvästi. Tämä vaatii kustannusten leikkauksien toteuttamista määrätietoisesti ja myös ripeästi. Samalla ponnistelemme markkinapäässä löytääksemme Pohjois-Karjalan kuusitukeista sahatuille tavaroille oikeat ja maksukykyiset asiakkaat. Ellei kustannusrakennetta saada tervehdytettyä, on kuusitukin sahauksen jatkuvuus vakavasti uhattuna Pohjois-Karjalassa, sanoo Vapo Timberin toimitusjohtaja Juha Hakala. Hakalan mukaan Suomen kuusisahatavaratuotannon myyminen markkinoille ei volyymimielessä ole ongelma. Kysymys on tällä hetkellä puhtaasti toiminnan kannattavuudesta. Tilanne on samansuuntainen koko maassa, mutta erityisen heikko Pohjois-Karjalassa. Koneiden ajokortti käyttöön Ruotsissa lisimman tehokas tapa työskennellä kaikkein yleisimmillä puutuoteteollisuuden koneilla. Ruotsissa ylipuolet kaikista puu- ja huonekaluteollisuuden onnettomuuksista liittyy koneiden käyttöön. Koneiden ajokortin voi suorittaa konetyypille. Alihankintamessuilla korostuu kansainvälisyys Kansainväliset Alihankinta-messut kokoavat teollisuuden alihankinnan ammattilaiset Tampereelle. Nyt 22. kertaa järjestettäville messuille osallistuu lähes 900 näytteilleasettajaa 16 maasta. Ulkomaisia näytteilleasettajia on 70. Tänä vuonna messuilla nostetaan pääteemana esille vienti ja kansainvälistyminen. Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry palkitsee avajaispäivänä Vuoden Alihankkijan ja Vuoden Päähankkijan. Uusia innovaatioita nähdään vuosittain yli Esillä on metalli-, elektroniikka-, muovi- ja kumiteollisuutta, teollisuuden ICT-ratkaisuja sekä näiden alojen suunnittelua ja konsultointia. Puurakentamisen tutkimusta Kouvolaan Seminaari viennistä Vienti ja kansainvälistyminen ovat suomalaisten alihankkijoiden ja koko teollisuuden suurin haaste. Tiistaina järjestettävässä Vienti ja kansainvälistyminen pk-sektorilla onnistuneita esimerkkejä -seminaarissa yritykset kertovat kokemuksistaan kansainvälistymisessä ja vientitoiminnassa. Seminaari on tarkoitettu yrityksille, jotka ovat joko harkitsemassa viennin aloittamista tai ovat kasvattamassa vientitoimintaansa. Teknologiateollisuus tuo messuille laajan kokonaisuuden, johon sisältyy niin Puurakentamisen tutkimus- ja kehitystoimintaan erikoistuvan Woodinno Oy:n perustaminen osana Woodinno-hanketta on varmistunut. Kouvola osallistuu kaupungin pääomarahastosta yhtiön perustamiseen ja hankkeisiin yhteensä kahdella miljoonalla eurolla. Kaupunki tulee osakkaaksi yhtiöön eurolla, mikä merkitsee enimmillään neljänneksen omistusosuutta yhtiöstä. Yhtiön puurakentamisen tutkimusja kehityshankkeisiin ohjataan yhteensä 1,975 miljoonaa euroa siten, että hankkeet täyttävät EU:n ns. ryhmäpoikkeusasetuksen mukaiset säädökset. Kaupunginjohtaja Lauri Lamminmäki korostaa valtion tukisäädösten määrittelevän julkisen rahan käytölle tarkat pelisäännöt ja kaupungin tehtävän olevan uuden yritystoiminnan edellytysten ei siis uuden liiketoiminan luominen. Tämän yrityksen onnistumisen edellytyksenä on, että siihen mukaan lähtevät osakasyritykset sitoutuvat hankkeeseen vahvasti ja tulevat enemmistöllä mukaan hankekohtaiseen rahoitukseen, muistuttaa Lamminmäki. Elinkeinojohtaja Aimo Ahdin mukaan Woodinno Oy:n perustamisen myötä Kouvolaan syntyy Suomen ensimmäinen puurakentamisen yritysklusteri. Kun saamme klusteriin vielä mukaan suunnittelualan yrityksiä, meillä on koko puurakentamisen arvoketju edustettuna alkaen tutkimuksesta ja kehitystoiminnasta sekä suunnittelusta ja päätyen puurakentamisen rakennusosien valmistukseen ja asentamiseen, iloitsee Ahti. Trä och Teknik -messuilla esiteltiin puu- ja huonekaluteollisuudelle koneiden ajokortti, jotta alan tapaturmat saataisiin vähenemään. Ajokortti koostuu teoriaosasta ja käytännön kokeesta eri konetyypeille. Näin työntekijälle opetetaan turvallisin ja mahdoltapahtumia messujen aikana kuin pysyviä palveluja yritysten kehittämistyöhönkin. TRIOplus-hanke on tuonut yritysten käyttöön laajan palveluvalikoiman. TRIOplus järjestää messuilla keskiviikkona seminaarin otsikolla Alueelliset toimitusverkostot hajoavat mitä tilalle? Seminaarissa pohditaan alueellisten toimitusverkostojen hajoamista ja suomalaisten pk-yritysten uutta roolia niissä. Innomac Oy laajentaa Turkuun Innomac Oy avaa syksyn aikana uuden toimipisteen Turussa, ohikulkutien ja Tampereen moottoritien risteyksessä. Turussa tulee toimimaan koko varaosavarasto, huollon korjaamotilat, konemyynti- ja terämyyntipalvelut. Salossa jatkuvat terämyynti, terähuolto sekä konemyyntipalvelut. Uusien toimitilojen avajaisia vietetään Puukoneyhteisnäyttelyssä lokakuussa. Vain tilaamalla Puu&Tekniikan varmistat itsellesi 12 tietoiskua ensi vuodeksi. Tilaa Puu&Tekniikka! Voita yhdistelmäsaha tai iskunväännin! Tilausvaihtoehdot: Etuhintainen tilaus: 12 kk/12 numeroa 50 euroa (sis. alv 4,13 euroa). Tilaus maksetaan syyskuussa Tilausjakso alkaa vuoden 2013 alussa ja jatkuu kestotilauksena. Normaalihintainen tilaus: 12 kk/12 numeroa 60 euroa (sis. alv 4,95 euroa). Tilausjakso alkaa sekä laskutetaan vuoden 2013 alussa ja jatkuu kestotilauksena. Kestotilauksen voi lopettaa päättymään tilausjakson loppuun koska tahansa. Onnea arvontaan! Tee tilauksesi tai soita / tilaajapalvelu Opiskelijatilaus: Täysipäiväiselle opiskelijalle. 12 kk/12 numeroa 30 euroa (sis. alv 2,48 euroa ). Tilauksen kesto on 12 kk. Tilaus alkaa ja laskutetaan vuoden 2013 alussa. Kaikkien mennessä saapuneiden tilausten kesken arvomme DeWaltin D27113 yhdistelmäsahan (ovh 719 euroa) ja DCF895M2 iskuvääntimen (ovh 479 euroa). Voit osallistua arvontaan tilaamatta lehteä lähettämällä nimelläsi varustetun postikortin Puu&Tekniikan toimitukseen. Kirjoita korttiin tunnus Tilaaja-arvonta.

10 10 Puu&Tekniikka numero 8/2012 Hengähdyspaikka lentomatkustajille Helsinki-Vantaan lentokentälle on rakennettu osana World Design Capital Helsinki hankketta kolme istuskelu- ja työskentelynurkkausta, Suvanto-loungea. Uusi Suvanto-konsepti syntyi Finavian ja yhteistyöyritysten yhteisenä hankkeena. Suvanto-loungen suunnittelivat Martelasta muotoilija Pekka Toivola sekä sisustusarkkitehti Iiro Viljanen. Ajatuksena on tarjota lentokentällä uudenlainen paikka hetken hengähdystä tai keskittymisrauhaa kaipaavalle. Loungessa päätelaitteiden käyttö ja lataaminen on helppoa virtapistokkeiden ansiosta. Suvanto on nimensä mukaisesti rauhallinen syvennys, jossa on mahdollista uppoutua omiin ajatuksiin tai töihin. Visuaalisesti se on tasapainoinen ja tyylikäs kokonaisuus, jolle kaarevat linjat antavat omaleimaisen ilmeen, kertoo Martelan sisustusarkkitehti Iiro Viljanen. Suomalaista osaamista Suvanto-loungen pääosassa on uusi UPM Grada -vaneri, joka mahdollistaa materiaalin kustannustehokkaan taivuttamisen. Kaarevaksi suojaksi muotoiltu vaneri ympäröi loungessa istujaa. Se mahdollistaa näkösuojan työskentelylle ja irrottautumisen hektisestä lentokenttäympäristöstä. Istumasopet haluttiin kalustaa miellyttäviksi ja toimiviksi. Kalusteiden perustana on Martelan Largo-tuoli, jonka ympärille palvelukonseptin toiminnot on rakennettu. Nahkainen Largo-tuoli sopii rentoon oleskeluun ja käännettävä pöytä tarjoaa alustan esimerkiksi läppärille ja kahvikupille. Uskomme, että ihmisille jää myös lentokentän ja Suvannon kautta mielikuva design-vuodesta, sanoo Martelan muotoilujohtaja Petteri Kolinen. Käyttäjäystävällisyys oli punaisena lankana Suvannon suunnittelussa, hän kertoo suunnittelun tavoitteista. Osansa miellyttävään käyttäjäkokemukseen tuo Karelian lattia, joka joustaa jalan alla Finavian ja Martelan lisäksi hankkeeseen osallistuivat UPM Plywood, Fortum, Karelia- Upofloor ja Clear Channel. ja kohottaa loungen omaksi alueekseen. Jalustan led-valaistus erottaa sen niin ikään visuaalisesti muusta tilasta. Oli hienoa suunnitella lentokenttäympäristöön uudenlainen tilaratkaisu, sillä käyttäjälähtöinen design on ominta Martelaa. Suvantolounget palvelevat terminaaleissa kaikkia lentomatkustajia, Viljanen sanoo. Kaarevaksi suojaksi muotoiltu UPM Grada -vaneri mahdollistaa näkösuojan työskentelylle. Samuel Saresvirta

11 numero 8/2012 Sähkötyökalut: Pieneneviä tehopakkauksia Carvex PS 420 on Festoolin uusi pistosaha, jonka iskunopeus on 3800 iskua minuutissa. Uudenlainen nostotanko-ohjaus ja säädettävät kovametallileuat toimivat kolmantena ohjaimena. Puu&Tekniikka MARRASKUUTA KALUSTEEKSI LAhdESSA LEVYSTÄ OLSA Puusepän tarvitsemien sähkökäyttöisten työkalujen yhteisenä kehityssuuntana on käyttäjän entistä parempi huomioiminen niin pölynpoiston paranemisena, tärinöiden vaimentamisena kuin koneiden helpon kuljetettavuuden kehittymisenä. Sähköisten ammattilaisille tarkoitettujen käsityökalujen vuosittainen markkina on Suomessa noin 70 miljoonaa euroa. Näistä akkukäyttöisiä on hieman yli puolet. Viime vuonna ammattityökalujen kasvu oli keskimäärin 15 prosenttia, akkukäyttöisten työkalujen osalta kasvu oli viidenneksen luokkaa. Myös alkuvuonna sähkökäyttöisten työkalujen markkina on ollut lievässä kasvussa. Pölynpoistoon huomiota Eniten pölynpoiston suhteen kehitystä on tapahtunut pääosin paikallaan käytettävissä koneissa. Syynä tähän ovat kiristyneet turvavaatimukset, sillä EU:ssa kovapuulajeista, esimerkiksi tammesta ja pyökistä syntyvät pölyt on luokitettu syöpävaarallisiksi, selvittää tuotekouluttaja Jari-Pekka Vilkman Festotoolia maahantuovasta Tooltechnic Oy.sta. Kovapuupölyn on todettu aiheuttavan etenkin nenäsyöpää. Ohjeena onkin, että kovapuulajeja, kuten myös kovapuuta sisältävää mdf-levyä työstettäessä pitää aina käyttää työkaluja, joissa on kohdepoisto. Poistettua ilmaa ei myöskään saa kierrättää takaisin työtilaan. Jo kahdeksan vuoden ajan työnantajan on pitänyt ilmoittaa tammi- ja pyökkipölylle altistuvat työntekijät ASA-rekisteriin. Akkukäyttöisissä koneissa pölynpoistoa on toteutettu sähkö- tai paineilmakoneita harvemmin, vaikka joihinkin malleihin on saatavissa pölypusseja tai imuriliitäntä. Syynä on mm. että imuriliitännän myötä menetetään akkukoneen johdottomuuden tuoma työskentelyn mukavuus. Toisaalta akkukäyttöisiä koneita ei yleensä käytetä jatkuvasti ja ammattikäyttöön ei ole edes tarjolla eniten pölyä tuottavia hiomakoneita akkuversioina. Akut kehittyvät Nykyisin käytössä olevat litiumioniakut ovat vallanneet markkinoita perinteisiltä metalliakuilta paremman energiatiheyden sekä matalan itsepurkautumisen vuoksi. Myös akkujen lataus on aiempaa nopeampaa ja elokuun lopulla uutisoitiin korealaisten kehittämästä teknologiasta, jolla li-ion akut voidaan tulevaisuudessa ladata muutamassa minuutissa. Ammattilainenkin pystyy jo kunnolla työskentelemään akkukoneilla. Saksalainen testilaitoksen selvityksen mukaan Boschin ruuvinvääntimellä ja kolmen ampeeritunnin li-ion akulla pystyttiin ruuvaamaan 6x60 mm:n ruuveja 501 kappaletta, kertoo markkinointipäällikkö Erkki Rissanen Robert Bosch Oy:stä. Hän uskoo akkukoneiden valtaavan yhä lisää markkinaosuutta sähkökäyttöisiltä koneilta ja markkinoille tulevan myös sellaisia koneita, joihin ei vielä akkuteknologiaa ole sovellettu. Rungot erikseen Akku on usein työkalun kallein komponentti. Vaikka niiden lataus on nopeutunut ja li-ion akun saa ladatuksi ruokatunnin aikana, pikalaturilla jopa kahvitauolla, tarvitaan akkuja yleensä useita. Ammattilaiselle kertyy helposti useita samanmerkkisiä, akuiltaan yhteensopivia koneita, joita ei kuitenkaan käytetä samanaikaisesti. Osa valmistajista tarjoaakin mahdollisuutta hankkia pelkkä kone ilman akkua ja näin ostaja voi säästää hankintavaiheessa. Li-ion akut kestävät latauksia rajatun määrän. Käyttäjän on hyvä tietää, että vaikka liion akku ei vahingoitu osatäytöstä, riippuu sen ikä siis osittain latauskerroista. Eri valmistajilla voi olla erilaisia takuita akkujen kestävyydestä ja esim. Festotool ilmoittaa latauskertojen määräksi vähintään 700. Bocshin GCM 12 GDL katkaisu- ja jiirisahassa on käytetty robottivartta perinteisen liukumekanismin sijaan ja saatu näin aikaan pehmeä, välyksetön liuku. Rakenne mahdollistaa koneen sijoituksen myös seinää vasten. Mafellin uuden monitoimijyrsimen MF 26 cc:n viiltoleikkausyksiköllä voidaan esim. mdf-levyyn työstää kolme uraa kerralla. Urien syvyys on max 26 mm. Näin mm. seinäverhoukset voidaan sovittaa säteeseen sopivaksi. Monitoimisuus lisääntyy Kun yhdellä koneella halutaan tehdä entistä enemmän, on tähän tarpeeseen kehitetty monitoimikoneita, joilla voi esimerkiksi sahata ja hioa. Näillä voidaan päästä sahamaan myös todella ahtaisiin paikkoihin. Jari-Pekka Vilkman muistuttaa, että monitoimikoneista saattaa käyttäjälle herätä hieman vääränlaisia ajatuksia. Koneet riittävät suurelle osaa käyttäjiä, mutta pitää muistaa, että niiden kehittämisessä on tehty kompromisseja eivätkä ne siten ole täysin optimaalisia kaikissa töissä, mitä niillä voidaan tehdä. Vertaan asiaa vanhanajan puuseppään, jolla oli höylät terineen eri tarkoituksiin ja näin hän pystyi saamaan aina parhaan lopputuloksen. Koneiden monikäyttöisyys on lisääntynyt erilaisten tarvikkeiden myötä ja työskentely on mahdollista esimerkiksi kulman yli tai muuten hankalissa ja ahtaissa paikoissa. Koko pienenee Käsityökalujen kehittämisen yhtenä tavoitteena on ollut koneiden painon pienentäminen. Kun ruuvataan listoja tai kalusteita kiinni hankalissa kohteissa, on koneen painolla iso merkitys. Esimerkiksi yhdellä kädellä käsiteltävä lyhytlapainen akkukäyttöinen ketjusaha on osoittautunut käteväksi joidenkin sahojen lajitteluosastolla, kun pitää saada yksittäisiä lautoja poikki. Kuljetusjärjestelmät Ammattilaisten käyttöön tarkoitettujen koneiden säilytykseen ja kuljetukseen on kehitetty yhteensopivia säilytyslaatikoita, joita voidaan pinota päällekkäin ja kuljettaa alustalla tai kuljetuskärryllä. Lisäksi kuljetuslaatikot on yleensä kehitetty yhteensopivaksi ajoneuvojen säilytysjärjestelmiin. Boschin kuten myös Festotoolin järjestelmä on tehty yhteensopivaksi saksalaisen Sortimon kanssa. Kun jokaiselle työkalulle on paikkansa laatikossa ja laatikolla puolestaan kalusteasentajan autossa, on kyse turvallisuuden lisäksi myös työn tehokkuudesta ja mukavuudesta, muistuttaa Erkki Rissanen. Maija-Liisa Saksa Tärkein siksi tehokkain!

12 12 Puu&Tekniikka numero 8/2012 Koneita ja torvisoittoa Itävallan Klagenfurtissa pidetyt kansainväliset puualan messut, Holzmesse, keräsi elo-syyskuun vaihteessa kävijää, joista kolmasosa oli ulkomaisia vieraita. Verrattaessa tämän vuoden messuja kahden vuoden takaisiin, voi todeta Klagenfurtin onnistuneen pitämään sekä kävijä- että näytteilleasettajamäärät samalla tasolla. Näytteilleasettajia oli tänä vuonna 462, 22 eri maasta. Avajaisaamun torvisoittokunnan esittämä reipas tervetuliaismusiikki oli siis paikallaan. Tänä vuonna messuilla nostettiin edellisiä vuosia voimakkaammin esiin puusta rakentaminen uuden Holz und Bau -messun myötä. Puurakentaminen on ollut mukana aiemminkin muutoin melko voimakkaasti keskieurooppalaiseen puunkorjuuseen ja sahateollisuuteen painottuvilla messuilla. Puun käytön toivotaan lisääntyvän Itävaltalainen puuala toivoo Suomen tavoin puurakentamisen lisääntyvän ja tuovan puulle yhä uusia käyttökohteita. Puurakentamisen ammattilaispula koetaan Itävallassakin yhtenä alan kehittymisen jarruna ja alan professuureja ja sitä kautta alan opetusta toivotaan lisää. Itävallassa puun käyttö on eurooppalaiseen keskimääräiseen tasoon verrattuna varsin korkealla, sillä henkeä kohden sahatavaraa käytetään 0,6 kuutiometriä. Suomessa vastaava luku toissavuonna oli 0,8, Ruotsissa 0,6, Italiassa 0,18, Ranskassa 0,15 ja Saksassa 0,23. Innovaatiopalkinto Messujen yhteydessä jaettiin kaksi innovaatiopalkintoa, toinen metsäpään ja toinen jatkojalostuksen kehittäjille. Organoid Technologies GmbH palkittiin täysin orgaanisen, ruiskutettavan materiaalin kehittämisestä. Raaka-aineena voidaan käyttää puuhaketta, olkia tms. ja liimana on erilaisia sokeri- tai proteiini- pohjaisia tuotteita, joita on lopputuotteen ominaisuuksien mukaan 6 7 erilaista. Tuotteesta voidaan tehdä esimerkiksi B1-luokan palonkestävää, muovimaisen taipuisaa, säärasituksia ja lumikuormia kestävää jne. Martin Jehart, toinen reilun vuoden ikäisen yhtiön perustajista, kertoo patentoidun ja useita vuosia kehitetyn menetelmän olevan varsin yksinkertainen eikä vaativan suuria investointeja. Raaka-aine ruiskutetaan ilmalla täytettävän ja vapaasti muotoiltavissa olevan muotin päälle. Tämän jälkeen massan pinta peitetään ilmatiiviillä kalvolla ja massa kovetetaan haluttuun muotoon alipaineessa. Tähän mennessä jo useita palkintoja keränneellä menetelmällä on rakennettu mm. autotalli, huonekaluja sekä pienempiä esineitä. Martin Jehartin mukaan viisi senttiä paksu esim. autotallina käytetty rakenne kestää itävaltalaiset tuuli- ja lumiolosuhteet yli kilometrin korkeudella merenpinnasta. Menetelmällä on valmistettu myös 50 sentin paksuisia rakennuskomponentteja. Martin Jehart vierailee Suomessa Helsingin Designviikon Itävaltapäivässä Maija-Liisa Saksa Innovaatiopalkinto: Martin Jehart esittelee Organoid Technologiesin valmistamia tuotteita. 2. Makitan 18 V:n monitoimityökalulla voi sahata, hioa, avata saumoja jne. 3. Weinigin Powermat 1200:n syöttönopeus on 3 36 metriä minuutissa ja sillä pystytään höyläämään 300 mm leveitä ja 200 mm korkeita tuotteita. 4. EWD:n vanne sahan terän ohjausjärjestelmällä sahauksen tarkkuutta pystyään ohjaamaan keskimäärin millimetrin aiempaa tarkemmin. Terän syöttönopeus voi olla metriä minuutissa. 5. Limab esitteli sahatavaran lajittelulaitoksille soveltuvan lautojen 2D profiilimittausjärjestelmän, jossa laudan pinta mitataan yhden sensorin osalta 600 mm leveydeltä poikittaiskuljetuksessa. Muotoviat ja vajaasärmäisyys mitataan tarkasti trimmerin ohjausta varten. Järjestelmää voidaan käyttää myös pitkittäiskuljettimella. 6. Toinen EWD:n uutuus on raamisahan prototyyppi Vario SV4, jossa asetteet saadaan joustavasti kolmelle eri päätuotteelle. 7. Mafell esitteli messuilla uuden monitoimijyrsimen MF 26cc:n, jolla voidaan työstää mm. alumiinia ja erilaisia puu-ja kipsipohjaisia levytuotteita. Koneen eri versioilla voidaan tehdä viisteet, urat, myös v-ura ja johtokanavaura. Lisäksi kone muuntuu upotussahaksi. 8. Valon Kone oli esittelemässä vaihtoripasysteemiä, jolla rullien huoltoaika lyhenee merkittävästi. Uusissa koneissa vaihtorivat ovat nyt vakiovaruste. 9. Springerin uusi Taylor Compact tyvisievistäjä sievistää 400 mm:n tukin 800 mm:n matkalta 10 sekunnissa. Tukin halkaisija voi olla mm. Laite soveltuu alle kuutiometriä vuodessa tukkeja käyttäville sahoille Supistuksista valoon? Sahateollisuuden tulevaisuus näyttää maailmanlaajuisesti hyvältä, vaikka nyt onkin vaikeaa. Stora Enso Building and Livingin myynnistä vastaava johtaja Olle Berg arvioi Klagenfurtin Puupäivässä, että syksyn ja tulevan alkuvuoden aikana sahateollisuudella on edessään laajoja supistuksia ympäri Eurooppaa. Tulevaisuudessa näyttää valoisammalta, mutta tämä ja ensi vuosi tulevat olemaan varsin vaisuja, sillä Euroopan sahatavaran kulutus ei nouse vielä. Pohjois-Afrikassa on rakennettu varsin vakaasti alueen poliittisista muutoksista huolimatta ja Saudi- Arabiassa kansaa pidetään rauhalli- sena mm. rakentamalla uusia asuntoja. Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä on 300 miljoonaa ihmistä ja väestön keski-ikä 25, kun se Ruotsissa on 42. Tämä merkitsee voimakasta sahatavaran kulutusta myös tulevaisuudessa, sillä mailla ei ole omia raaka-aineita. Tämän hetken ongelmana on, että kaikki sahurit haluavat osansa näistä markkinoista, totesi Olle Berg. Japani hiipunee tulevaisuudessa Japanissa on tällä hetkellä melko hyvä kysyntä sahatavaralle, sillä puu on lisännyt osuuttaan rakentamisessa, mikä muutenkin on lievästi noussut viime aikoina. Lähivuosina rakentamista vilkastuttaa myös nouseva arvonlisävero, mikä nousee keväällä 2014 kahdeksaan nykyisestä viidestä prosentista ja syksyllä 2015 kymmeneen prosenttiin. Tämä merkitsee rakentamisen hiipumista vuosikymmenen lopulla, sillä kaikki haluavat rakentaa ennen veronnousua. Myös japanilaisten korkea keski-ikä, 47 vuotta, hiljentää rakentamista tulevaisuudessa, arvioi Berg. Kiinan imu Viisivuotissuunnitelman mukaan Kiinassa rakennetaan 25 miljoonaa asuntoa vuosittain vuoteen 2020 asti. Vertailun vuoksi johtaja Berg nosti esiin, että Euroopan, Pohjois- Amerikan ja Japanin yhteenlaskettu asuntomarkkina on kuusi miljoonaa asuntoa. Kiinan havusahatavaran kulutus on nyt yli 30 miljoonaa kuutiometriä, josta tuontia on puolet. Vuoteen 2016 mennessä kulutuksen uskotaan nousevan yli 40 miljoonaan kuutioon. Kun tähän yhtälöön lisätään se, että Kiinan väestö tulee vähenemään johtuen nuorten naisten vähyydestä, tulee tämä johtamaan tulevaisuudessa niukempaan työvoiman tarjontaan. Tämä puolestaan johtanee korkeampilaatuisten raaka-aineiden kysyntään, koska halpatuotteita ei kannata enää tehdä aiempaan tapaan, arvioi Berg. Olle Berg uskoo Yhdysvaltojen rakentamisen nousuun, vaikka se ei tapahdukaan nopeasti. Tavaravirrat muuttavat suuntaa USA:n asuntomarkkinat ovat piristyneet, mutta tämän vuoden arvioitu asunnon tuotanto on kaukana aiempien vuosien reilun miljoonan asunnon vauhdista. Johtaja Bergin mukaan asuntorakentamisen lähivuosien nousun taustalla on useita eri tekijöitä, joista yksi on väestön kasvu lähinnä muuttoliikkeen ansiosta. Toinen on asuntojen keskimääräinen elinikä, vain 30 vuotta, mikä merkitsee, että maan asuntokannassa on paljon kohteita jotka ovat muuttuneet ja muuttuvat myynti/asuinkelvottomiksi. Olle Bergin arvion mukaan siinä vaiheessa, kun USA:n asuntotuotanto ylittää miljoonan rajan, kasvaa sahatavaran tuontitarve voimakkaasti. Perinteisesti lankkuja on tuotu reippaasti Kanadasta, mutta nyt ongelmana on vuoristoniluri, jonka arvioidaan pudottavan Kanadan sahatavaran tuotantoa neljänneksen verran. Kanada kääntänee tulevaisuudessa nyt voimakasta Kiinan vientiään USA:n suuntaan, mikä tuo lisätilaa eurooppalaisille toimijoille Kiinassa. Eurooppalaisille tilaa riittänee myös USA:ssa. -mls

13 numero 8/2012 Puu&Tekniikka 13 Itävallan sahateollisuus vaikeuksissa Itävallan, kuten koko Keski-Euroopan sahateollisuus on vaikeuksissa ylikapasiteetin ja sen myötä kohonneiden tukkikustannusten vuoksi. Myynnistä tuotantoon yhdellä ohjelmistolla. Itävallan sahateollisuuden puheenjohtajan Christop Kultererin mukaan Itävallassa on ylikapasiteettia prosenttia, Saksassa vielä enemmän. Ylikapasiteetin vähentäminen on tuskallista ja vaikeaa, mutta välttämätöntä, jotta sahateollisuus säilyttää kansainvälisen kilpailukykynsä, sanoo puheenjohtaja Kulterer. Arvioiden mukaan Itävallassa tuotetaan tänä vuonna noin 8,7 miljoonaa kuutiometriä sahatavaraa, 10 prosenttia viimevuotista vähemmän. Viime vuosikymmenellä maan sahatavaran tuotanto oli lähes koko ajan yli 10 miljoonaa kuutiota, muutaman vuonna jopa yli 11 miljoonaa kuutiometriä. Havutukkien korkea hinta sekä myös ilmastonmuutos on nostanut esiin lehtipuiden sahauksen lisäämisen. Viime vuonna lehtipuita sahattiin vain kuutiomet- Christop Kultererin mukaan lähitulevaisuus tuonee tullessaan laajojakin sopeutustoimia itävaltalaisessa sahateollisuudessa. riä ja puuvaranto sallisi huomattavasti suuremman lehtipuiden käytön. Vienti putosi yli kymmenyksen Tammi-toukokuun itävaltalaisten sahojen vienti putosi yhteensä 11,4 prosenttia 2,229 miljoonaan kuutiometriin. Viennistä yli puolet on perinteisesti suuntautunut Italiaan ja maan edelleen hiljenevä rakentaminen johti yli 16 prosentin Italian viennin vähenemiseen. Italiassa rakentamisen ei ennusteta nousevan vielä pariin vuoteen. Itävallan rakentaminen on pysynyt varsin vakaana viimeisen lähes kymmenen vuoden ajan ja suunnan ennustetaan jatkuvan. Kotimaan kysyntä on siten tukenut itävaltalaista sahateollisuutta, vaikka sahatavaran tuonti nousikin lievästi alkuvuonna yli kuutiometrin. Saksassa puolestaan ennustetaan rakentamisen kasvun jatkuvan edelleen. Kokonaisuudessaan Itävallan sahatavaran vienti Eurooppaan putosi alkuvuonna vajaan viidenneksen, vaikka valopilkkujakin vielä löytyy: Sloveniaan vietiin yli kuutiota, yli 10 prosenttia edellisvuotta enemmän. mls 3D-mallinnus valokuvamaiset näkymäkuvat tuotehinnoittelu tarjouslaskenta mitoitetut valmistuspiirustukset materiaaliluettelot räjäytyskuvat asennuskuvat Vertex InD -ohjelmisto palvelee koko toimitusketjua. Jälleenmyyjä mallintaa ohjelmiston helppokäyttöisten toimintojen ja laajojen tuotekirjastojen avulla tarkan 3D-tuotemallin asiakkaan toiveiden mukaan. Ohjelmisto tuottaa automaattisesti tarjoukset eri vaihtoehtoineen ja suunnitelmat voidaan tulostaa korkealaatuisina 3D-näkymäkuvina tarjouksen oheen. Samasta 3D-mallista Vertex InD tuottaa tehtaalle mitoitetut valmistuspiirustukset osaluetteloineen, tuoterakennetietoineen ja asennuskuvineen. Ota meihin yhteyttä, niin tulemme esittelemään, miten Vertex InD tehostaa yrityksesi toimintaa yhteensovittamalla jälleenmyyjien, suunnittelun ja tuotannon tarpeet koko toimitusketjua palvelevaksi kokonaisratkaisuksi. Lyhyesti Finnbuildissä runsaasti oheisohjelmaa Helsingin Messukeskuksessa järjestettävän FinnBuildin ohjelmissa näkyvät sekä korjaus- että uudisrakentamisen muuttuvat energiamääräykset. Lisäksi aiheina ovat mm. puurakentamisen kasvu ja harmaa talous. Myös suhdanteet ja tulevan ennakointi ovat agendalla. FinnBuild Highlights -julkistus puolestaan nostaa esiin läpileikkauksen uusista innovatiivisista ratkaisuista. Rakennusteollisuus RT järjestää keskiviikkona seminaarin harmaan talouden torjunnasta. Puuinfon seminaarissa torstaina aiheina ovat mm. kerrostalorakentaminen ja hiilijalanjälki, paloasiat sekä korjausrakentamisen ratkaisut. Lisäksi messualueella on työnäytösalue, jossa alan ammattilaiset esittelevät kävijöille työtapojaan sekä omia niksejään. SPAN-siltakilpailussa nähdään, miten opiskelijajoukkueet suoriutuvat suunnittelemansa puisen sillan rakentamisesta. Perjantaina siltojen kestävyys koestetaan. Kilpailussa palkitaan esteettisin silta, kestävin silta sekä joukkue, jonka sillan ennalta arvioitu kantavuus on lähimpänä koestuksen tulosta. Messuilla esiteltävistä tuotteista ja palveluista nostetaan esiin seitsemän Finn- Build Highlights-palkittavaa innovaatiota. Näiden julkistus on ja tuotteet ovat esillä paitsi kyseisten yritysten osastoilla, myös yhteisellä Highlights-alueella. Vertex Systems Oy Vaajakatu TAMPERE Puh. (03) Fax (03) AkzoNobel Pintakäsittelyaineet ja liimat puuteollisuuteen Tietoa Kokemusta Turvallisuutta Rakennusteollisuuden suhdannetilanne EK:n heinäkuussa tekemän tiedustelun mukaan rakennusalan yritykset arvioivat tämänhetkisen suhdannetilanteensa olevan lähellä keskimääräistä. Tuotannon kehitys oli alkukesällä odotuksia heikompaa, mutta tilauskanta on normaalin tuntumassa. Lähikuukausien tuotantokehityksestä odotetaan melko vaisua, ja suhdannenäkymät ovat miinuksella osin kausivaihtelustakin johtuen. Rakennusyritysten saamien uusien tilausten määrä laski jonkin verran toisella neljänneksellä. Tilauskannan kuvataan pysyneen lähes ennallaan, arvoltaan se oli kuitenkin 17 prosenttia yli viimevuotisen tason maaliskuun lopussa. Rakennustuoteteollisuuden yritykset arvioivat tämänhetkistä suhdannetilannettaan vähän tavanomaista heikommaksi. Uusia tilauksia saatiin alkukesällä aiempaa niukemmin ja myös tuotantomäärät laskivat vähän. Koko rakentamisen kiinteähintaisen arvonlisäyksen ennustetaan laskevan tänä kolme prosenttia ja ensi vuonna kaksi prosenttia. Korjaurakentamisen arvonlisäys kuitenkin nousee sekä tänä että ensi vuonna kolme prosenttia. Tänä ja ensi vuonna ennustetaan rakennettavan asuntoa, joista valtion tukemia on 6000 kumpanakin vuonna. Viime vuonna aloitettiin asuntoa. Sepa 30 vuotta Keiteleellä ja Porvoossa toimiva, pääasiassa talotehtaille sekä rakennusja tukkuliikkeille kattoristikoita valmistava Sepa Oy täytti 30 vuotta viime viikolla. Nykyinen hallituksen kunniapuheenjohtaja Seppo Ahonen käynnisti Sepan toiminnan Keiteleen Elementtirakenteen nimellä. Tänä päivänä Sepa on Pohjoismaiden johtava kattoristikkovalmistaja ja yksi alan suurimmista toimijoista koko Euroopassa. Sepa valmistaa vuosittain jopa kattoristikkoa ja sillä on Suomessa yli 30 prosentin markkinaosuus. Yhteensä 30 vuoden aikana on syntynyt kaikkiaan 3 miljoonaa kattoristikkoa. Akzo Nobel Coatings Oy Puuteollisuusmaalit Casco Adhesives p f

14 14 Puu&Tekniikka numero 8/2012 Hiljaiseloa Göteborgissa Ruotsin kruunun kalleuden aiheuttama apeus näkyi Trä & Teknik -messujen käytävillä elokuun lopulla. Messuvieraita rekisteröitiin neljän päivän aikana 7387 kpl, jossa oli pientä pudotusta edellisiin messuihin. Suomalaisyritykset olivat perinteisesti näyttävästi edustettuina Göteborgin messuilla. Mukana olivat niin Heinolan Sahakoneet, Jartek, Veisto, Valon Kone, Pinomatic, Finscan, Lisker, Fou- dila, Kiilto ja Nordautomation kuin yhteistyösopimuksen Trä & Teknik -messujen kanssa solminut Jyväskylän Puu ja Bioenergia -messutkin. Vielä takavuosina messuvieraiden joukossa oli run- saasti norjalaisia ja venäläisiäkin ammattilaisia, jotka tänä vuonna loistivat poissaolollaan. Selvästi ruotsalaisten messuksi muuttunut tapahtuma jakoi mielipiteitä suomalaisnäytteilleasettajien kesken. Ledinekin Superplan höylän syöttönopeus on 400 m/min. HolzHerin Arcus 1334 listoituskone soveltuu melamiinin, laminaatin, PVC- ja ABS-nauhojen, sekä puulistojen ajoon. Erilaiset työstöohjelmat voidaan tallentaa koneen muistiin, jonka johdosta asetusajat ovat minimissään. Patentoidun patruuna/raeliima -järjestelmän ansiosta koneen lämmitysaika on erittäin lyhyt, sekä nopea liiman ja värin vaihto. Vakioliimapää soveltuu myös PU-liimalle. Juha Ropilo Heinolan Sahakoneista kaipasi lisää kansainvälisyyttä messuille, mutta totesi toisaalta messujen merkityksen vanhojen asiakassuhteiden ylläpitäjänä onnistuneen hyvin. Ehkä messujen neljäs päivä tuntuu turhalta, tiistai-torstai olisi varmasti toiminut paremmin. Tukin pinnan tekstuurianalyysiin perustuvaa reaaliaikaista tukin pyörityksen valvontaa, Profi-TC:tä messuilla esitellyt Lisker Oy:n Jukka Vahtila olisi myös toivonut hieman vilkkaampia messupäiviä, mutta totesi, että messuilta poisjäämisenkin olisi ollut suuri virhe. Ilkka Foudila puolestaan oli erittäin tyytyväinen messujen saldoon. Parikymmentä uutta potentiaaliasiakasta kuului löytyneen sahateollisuuden hiljaiselosta huolimatta. Kimmo Janas Lauta kulkee vauhdilla Ruotsissa Trä & Teknik -messumatkalla oli mahdollisuus myös tutustua kahteen mielenkiintoiseen ruotsalaiseen sahalaitokseen. Bravikenin paperitehtaan viereen Norrköpingin kaupungin ulkopuolelle on Holmen Timber AB rakentanut Pohjoismaiden suurimman sahalaitoksen. Kokonaisinvestointi lähenteli 100 miljoonaa euroa. Kuusen sahaukseen ja jalostamiseen erikoistuneen sahalaitoksen tuotanto on ollut täydessä käynnissä 2011 tammikuun alusta lähtien. Moderni laitos mahdollistaa työskentelyn tehokkaasti ja suuressa mittakaavassa. Noin 100 henkeä työllistävän sahan tuotantokapasiteetti on kuutiota, josta toteutuu nykyisellään noin kuutiota. Tuotantopäällikkö Styrbjörn Johansson (vas.) selvitti Holmenin höyläämön toimintaa Awutekin Erik Torkolle ja Ari Jokilalle. Raaka-aine jalostetaan höyläämällä ja katkaisemalla tuotteet asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Normaali käytetty puutavarapituus on 3,6 6,0 metriä, mutta linjalla on mahdollista tehdä myös lyhyempiä pituuksia. Rakennussahatavaran tuotantoon keskittyneen Bravikenin sahalaitoksen tarjontaa täydentää Holmenin mäntysaha Iggesundissa. Kruunun kurssi hidastaa vientiä Holmen Timberin uuden höyläämölinjan sydämenä sykkii Wacon tehokas H6000- höyläkone, joka mahdollistaa jopa 800 m/min tuotantonopeuden. Linjalaitteet höylän ympärille on toimittanut ruotsalainen System Hall. Wacon kokonaistoimitus, johon myös linjalaitteet sisältyivät, oli vuoden 2010 lopussa. Tällä hetkellä vauhtimme on 650 m/min, joka tarkoittaa 115 kappaletta minuutissa, kertoi tuotantopäällikkö Styrbjörn Johansson. Pullonkaulana on tällä hetkellä mekanisointi, joka ei pysty ottamaan vastaan kaikkea höylältä tulevaa tavaraa, jos ajetaan täydellä nopeudella. Tämän vuoden tavoitteenamme on saada tuotettua kuutiota höylätavaraa. Kolmessa vuorossa toimiva höyläämö pyörii hänen kerto- Puretut sahatavaraniput siirtyvät höylälle. Höyläämön sydämenä sykkii Wacon huipputehokas Pakkaamon henkilöstön viihtyvyydestä pitävät H6000-höyläkone, joka käyttää 26-leikkuisia teriä. huolen vesilämmitteiset panelit.

15 numero 8/2012 Ceflalta oli esillä Prima maalausautomaatti, jossa on paperikuljetin. Puhdistuslaitetta ja pesuliuoksia ei tarvita. Viisiakselisella yksiköllä varustettu Biesse Rover A Edge työstökeskus on hyvä ratkaisu pk-sektorin puuyrityksille. Täydellinen paketti massiivipuun jalostukseen! Waco Jonsereds AB:n uutuustuote oli täysin CNC-ohjattu (leveys- ja halkaisukorkeus) kaksoisvannesaha BK 80, jossa jokainen sahattava kappale mitataan ennen kuin se tulee terälle. Sahayksiköt ovat sijoitettu siten, että jokainen lauta voidaan halkaista täsmälleen kolmeksi samanlaiseksi kappaleeksi. BK 80:ssa purunpoistojärjestelmä on sijoitettu niin, että muodostuvan purun nopeus ja suunta voidaan ohjata suoraan purunpoistojärjestelmään ilman, että puru ensin siirrettäisiin sahan alapuolelle. Koneessa on myös uudentyyppinen syöttöjärjestelmä, jossa neljä vaakasuuntaista syöttötelaa sekä sisään- että ulossyöttöpuolella estävät lautoja takertumasta toisiinsa. Ingarps Trävaror AB:n Roger Claeson Wämmerfors valotti perheyrityksen toimintatapoja. WEINIG on synonyymi tekniselle kehitykselle. Ja ollut sitä jo 100 vuoden ajan. WEINIG laatu antaa kumppaneillemme teollisuudessa laidasta laitaan mahdollisuuden pysyä edellä kilpailussa. Koneilla ja laitteilla, jotka asettavat standardit suorituskyvylle ja käyttötaloudelle. Nerokkailla tuotantorakenteilla optimaaliseen saantoon. Ja asiakaslähtöisillä ratkaisuilla - käytöstä huoltotoimintoihin. Wacon H3500-höyliä löytyy Ingarpsilta kaksin kappalein. HALKAISU KATKAISU OPTIMOINTI SORMIJATKAMINEN LIIMAUS HÖYLÄYS JA PROFILOINTI IKKUNATUOTANTO KOMPONENTTIVALMISTUS AUTOMAATIO mansa mukaan päivittäin aamukuudesta yöllä kello yhteen, mikä tarkoittaa noin kuution höyläystä päivässä. Vienti suuntautuu pääosin Skandinaviaan, mutta myös Englantiin, Hollantiin ja Ranskaan menee tavaraa. Johansson myöntää nykyisen kruunun kurssin haittaavan laajempaa vientiä, mutta töitä kuulemma riittää tällä hetkellä aivan tarpeeksi. Perheyritys höylää Etelä-Ruotsissa Eksjössä toimii keskisuuri moderni sahalaitos Ingarps Trävaror AB. Vuonna 1947 perustettu yritys on ollut koko ajan saman perheen omistuksessa. Yritys hallinnoi raaka-aineketjun aina metsästä sahalle ja jalosteiksi. Ingarpsilla tekniikasta vastaava Roger Claeson Wämmerforsin kertoman mukaan puolet yrityksen myynnistä jää kotimaahan ja loput menee vientiin. Suurimmat vientimaat ovat Tanska, Saksa, Hollanti, Lähi-Itä ja Pohjois-Afrikka. Ingarps Trävaror AB on yksi Wacon uskollisimmista asiakkaista Ruotsissa kahdella H3500- ja yhdellä Maxihöyläkoneella. Vanha Maxi tullaan vaihtamaan tämän vuoden lopulla uuteen H3500- koneeseen. Lisäksi meillä on BKL- TWIN kaksoisvannesaha ja MTS-työstöterien pesukone sekä Weinigilta Rondamat 980 teroituskone, Wämmerfors lisää. Kimmo Janas Löydät oman WEINIG - asiantuntijasi osoitteessa WEINIG TARJOAA ENEMMÄN

16 16 Puu&Tekniikka numero 8/2012 Jokainen työtapaturma on turha Ulkopuoliset eivät voi tehdä ja viedä työturvallisuutta työpisteeseen. Turvallisuus on kiinni meidän jokaisen tavasta toimia. UPM Timberissä kuukausittaiset tapaturmamäärät ovat esillä kaikkien seurattavissa. Raportista käy ilmi myös, kuinka pitkään mikin yksikkö on selvinnyt ilman työstä poissaoloon johtavaa tapaturmaa. taissa tai sen vuoksi, että kulkureiteillä on ylimääräistä tavaraa. Ajattelutavassa tapahtunut muutos Tapaturmien aiheuttamat yksilöön kohdistuvat tragediat, niiden aiheuttamat kustannukset sekä tiukoille vedetyt henkilöresurssit ovat viime vuosina muuttaneet piintyneitä ajatusrakenteita myös puupuolella. Stora Enso Building and Livingissä sekä UPM Timberissä on jo useamman vuoden ajan panostettu voimakkaasti työturvallisuuden kehittämiseen. Molemmissa yrityksissä liikkeelle panevana voimana on ollut ylimmän konsernijohdon asettama tavoite viedä yritys maailmanlaajuisesti huipulle turvallisuuskysymysten osalta. Johdon sitoutuminen onkin työturvallisuuden parantamisen edellytys. Nollataso on mahdollinen Stora Ensossa yrityksen johto asetti yhtiötason tavoitteeksi saada työstä poissaoloon johtavien tapaturmien taajuus (LTA) vuositasolla alle viiteen laskettuna miljoonaa työtuntia kohden. Käytännössä Puutuoteteollisuus on perinteisesti ollut varsin korkealla työtapaturmatilastoissa ja monessa yrityksessä tapaturmia on pidetty ikään kuin luonnonlakina, jolle ei mitään voi. Puutuoteteollisuuden tapaturma-alttiuteen vaikuttaa runsaat rukkasenjäljet, jolloin erityisesti sormien ja raajojen puristumisvammat ovat yleisiä. Toinen yleinen tapaturman syy on kompuroiminen esim. portämä tarkoittaa, että sadan hengen yksikössä yksi tapaturma vuodessa johtaa tavoitteen ylitykseen. Viime vuonna Stora Enson tapaturmataajuus konsernitasolla oli 11. Yhtiön Suomen tehtaissa LTA on pienentynyt viimeisen viiden vuoden aikana 31:stä 18,5:een. Viime vuonna yhtiön Suomen sahoilla onnettomuuksia tapahtui 24, vastaava luku vuonna 2004 oli peräti 94. Tämä vuonan elokuuhun mennessä sahoilla on ollut onnettomuuksia tänä vuonna 11. Nollataso on mahdollista saavuttaa. Brasilialaisen Arapotin paperitehtaan 350 työntekijöistä yksikään ei ole ollut tapaturmasta johtuen päivääkään poissa töistä viiteen vuoteen. Olemmekin muissa yksiköissä ottaneet tehtaasta ja sen käytännöistä oppia. Arabotin tehtaanjohtaja Lucinei Damalio kiertää konsernin turvallisuuslähettiläänä kaikki konsernin yksiköt ja kertoo keinoista, jolla nollatasoon on Arapotissa päästy. Keväällä ja kesällä olivat vuo- rossa meidän tehtaamme, kertoo Stora Enson Building and Living Nordic -liiketoimintayksikön turvallisuusja teknologiajohtaja Tuomo Hartikainen. Käyttäytyminen ratkaisee Tuomo Hartikainen korostaa asennemuutoksen merkitystä turvallisuuden parantamisessa. Meillä turvallisuustyö on 80-prosenttisesti pään sisälle suuntautuvaa työtä, loppu on panostusta työympäristön siisteyteen ja järjestykseen. Siisteydellä ja järjestyksellä on suora yhteys onnettomuuksiin ja vaaratilanteiden syntymiseen, korostaa Hartikainen. Aluksi turvallisuushavainnot UPM Timberissä LTA on ollut yli 30 ja yhtiössä on yhtenevä tavoite Stora Enson kanssa saada luku alle viiden. Stora Enso jakaa tässä kuussa alkaneessa kampanjassaan jokaiselle Building and Living Nordicin työntekijälle turvakortin riskianalyysia varten. Mikäli yksikin vastaus kysymyksiin on kielteinen, käsketään kääntöpuolella tuumaamaan ja hankkimaan lisätietoa ennen työn aloittamista. Kaikki toimintomme tähtäävät tämän haasteellisen tavoitteen saavuttamiseen, sanoo UPM Timberin turvallisuuspäällikkö Mika Lampola. Varsinaista koneturvallisuutta kummassakaan yhtiössä ei enää koeta riskinä, sillä vaaratilanteiden aiheuttajana on yleensä yksilön käyttäytyminen ja ajattelemattomuus. Investointi turvallisuuteen Korkeakosken sahalla aidattiin alueet, joilla ei tarvitse käydä kuin seisokkien aikaan. Porttien ja valopuomien automatiikka on kytketty tuotantolinjaan. UPM:ssä turvallisuuden parantamiseen on panostettu asennekasvatuksen lisäksi myös laiteinvestoinnein. Kolme vuotta sitten kiersimme kaikki Suomen yksiköt ja kuvasimme kaikki pienetkin turvallisuuteen vaikuttavat seikat. Tämän perusteella valitsimme Korkeakosken sahan pilottikohteeksi, sillä sieltä oli selkeimmin saatavissa suurimmat hyödyt. Sahalinja on rakennettu eri aikoina eikä yhtenäistä turvallisuussuunnitelmaa ole tehty aiemmin, kertoo UPM Timberin turvallisuuspäällikkö Mika Lampola. Tehdasselvityksen jälkeen Korkeakosken sahan työntekijät kartoittivat omat työpisteensä, mm. missä he joutuvat työvuoron aikana käymään ja millaisia vaaratekijöitä työvuoroon sisältyy. Kaikki kirjattiin ylös ja tämän jälkeen yhdessä mietittiin suojauksen sijoittamista oikeaan kohtaan. Emme halunneet tehdä suoja-aitojen ja valopuomien sijoituksia kirjoituspöytätyönä, vaan työtekijät itse miettivät sopivia uusia kulkureittejä. Merkkasimme nauhojen avulla suojausten paikat ja työtekijät saivat usean kuukauden ajan opetella käyttämään uusia kulkureittejä, selvittää Lampola viime keväänä asennusvaiheeseen edenneen projektin kulkua. Aitoja, valoverhoja Turva-aidat portteineen tulivat kohteisiin, joissa käydään vain seisokkien aikana. Niihin parannusta vaativiin kohteisiin, joihin pitää päästä työvuoron aikana asennettiin valopuomeja. Turvalogiikan sekä sähköja automaatioasennukset toimitti Tuusplan Heinola Oy, muutokset portaisiin ja työtasoihin tehtiin pääosin omana työnä kesäseisokin aikana. Oleellisinta asennemuutos Investointi oli euron luokkaa, mutta se on vain pieni osa kokonaisuutta, jolla tähdätään turvallisuuden parantamiseen. Asenteiden muokkaus ja turvallisen työskentelyn tärkeyden ymmärtäminen on paljon tärkeämpää. Kun yritysjohto antaa signaalin, että todella halutaan kehittää työpaikkaa, ihmisten käyttäytymisessä tapahtuu

17 numero 8/2012 Puu&Tekniikka 17 Turvallisuustyössä on tärkeää, että työntekijät sisäistävät turvallisuuden merkityksen ja tekevät jatkuvasti turvallisuushavaintoja ympäristöstään. Havainnot voivat olla positiivisiakin, ei siis pelkästään riskejä aiheuttavia. UPM:llä työntekijöitä on houkuteltu porkkanalla eli havaintomäärät on sidottu kannustepalkkioon. Olemme saaneet havainnot yli kaksinkertaistumaan kolmessa vuodessa. Työntekijät ovat olleet innostuneita kehittämään työpisteestään aiempaa turvallisempaa, mikä ei ollut itsestään selvää kymmenen vuotta sitten. Työntekijät tuntevat työympäristönsä riskit parhaiten ja heidän itsensä pitää kiinnittää ongelmakohtiin huomiota, jotta todellinen muutos saadaan aikaan, muistuttaa Lampola. Hän jatkaa, että työntekijät tekevät nykyisin itse kuvauksen turvallisesta toi- minnasta esimerkiksi häiriötilanteen purkamiseksi ja ehdotuksia, miten häiriötilanteita pystyttäisiin välttämään. Viikoittaiset turvavartit Stora Ensossa erityisiä kannustimia havainnointien suhteen ei ole ollut. Työntekijät ovat kuitenkin olleet hyvin aktiivisia ja osa yksiköistä on jo päässyt tavoitteena olevaan viiden havainnon määrään työntekijää kohden vuodessa. Käymme havainnot läpi viikoittaisessa osastokohtaisessa turvavartissa, selvittää Tuomo Hartikainen. Päivittäinen turvallisuuskeskustelu Kummassakin yrityksessä kaikista työtapaturmista ja vaaratilanteista tehdään raportti ao. maan omalla kielellä sekä englanniksi ja se jaetaan oman liiketoimintaalueen kaikkien yksiköiden päälliköille. Lanseeraamme parhaillaan Building and Living Nordicin yksiköissä päivittäistä turvallisuuskeskustelua, jossa osaston esimies nostaa jokainen päivä esiin turvallisuusasioita, selvittää Tuomo Hartikainen tämän hetken toimia. Näiden lisäksi vuosittain varmistetaan jokaisen Stora Enson työntekijän kanssa käytävässä kehityskeskustelussa, että työntekijä on varmasti ymmärtänyt työturvallisuusasiat oikein ja osaa toimia tavoitteiden mukaisesti. Älä ryntää mieti Tämän kuun alussa alkoi Stora Enson Building and Living Nordic -yksikön kaikissa tehtaissa kampanja, jossa korostetaan harkinnan merkitystä. Useimmat onnettomuudet johtuvat käyttäytymisestä ja poikkeustilanteista. Kun prosessiin tulee katkos, pitäisi jokaisen työntekijän aina oppia tekemään pieni riskiarvio ennen paikalle ryntäämistä. Kampanjamme aikana jokainen työntekijä saa pelikortin kokoisen kortin, jossa nostetaan esiin tärkeitä tarkistettavia kohteita. Jos yksikin niistä ei ole kunnossa, on tuumaustauon paikka, korostaa Hartikainen. Tapaturma-altis puuala Puutuoteteollisuuden vahinkotaajuus eli korvattujen vahinkojen määrä miljoonaa työtuntia kohden on selkeästi korkeampi kuin muilla aloilla. Kun vahinkotaajuus painui muussa teollisuudessa vuonna 2009 alle 38:n, on vastaava luku huonekaluteollisuudessa yli 40, vain lamavuonna 2009 pudottiin 35:een. Saha- ja puutuotteiden valmistuksessa luvut ovat vielä huomattavasti synkempiä. Vuonna 2008 tapaturmataajuus putosi alle 65:n, mutta kiipesi toissavuonna takasin yli 70:n tasoon. Ennakkotietojen mukaan viime vuonna saha- ja puutuotteiden sekä huonekalujen valmistuksessa tapahtui lähes 3200 korvaukseen johtanutta tapaturmaa. Korvattavaan tapaturmaan luetaan myös lääkärissäkäynti, mikä ei johda poissaoloon. Raajat riski-aluetta Raajoihin kohdistuvat haavat ja pinnalliset vammat ovat yleisin tapaturman syy ja viime vuonna niitä oli puutuoteteollisuudessa lähes 1600, noin puolet tapaturmien kokonaismäärästä. Suotta ei alalla vitsailla kolmisormisista sahureista viime vuonnakin sormiin kohdistui lähes 900 tapaturmaa. Seuraavaksi yleisin on nyrjähdystyyppiset vammautumiset, niitä oli yli 850. Kolmas iso ryhmä oli tärähdyksistä johtuvat vammat, näitä tapahtui lähes 380 henkilölle. Kulkuväylät iso riski Kulkuväylät, portaat ym. olivat tapaturman aiheuttajina 565 tapaturmassa viime vuonna. Järjestyksen ja puhtaanapidon merkitys korostuu siis tämänkin luvun valossa. Käsikäyttöiset konetyökalut olivat syynä yli 140 tapaturmaan, käsityökaluilla vammoja saatiin aikaan lähes kaksinkertainen määrä. mls Maija-Liisa Saksa Tuomo Hartikainen kertoo, että Stora Enso Timberissä otetaan parhaillaan käyttöön päivittäistä turvallisuuskeskustelua, jossa esimies nostaa turvallisuuskysymyksiä esiin. Työturvallisuuskortti-järjestelmä uudistuu Työturvallisuuskortti-järjestelmä uudistuu vuoden 2013 alusta alkaen. Neljän tunnin täydennyskoulutukset poistuvat, ja jatkossa kaikki työturvallisuuskortti- koulutukset ovat kahdeksan tunnin mittaisia. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa pidettävien Energia 12 -messujen yhteydessä järjestetään vielä mahdollisuus uusia Työturvallisuuskortti täydennyskoulutuksena. Työturvallisuuskortin täydennyskoulutukset järjestää Enwin Oy. muutos. Työntekijät ovat kiinnostuneita kehittämisestä ja kokevat työnsä aiempaa mielekkäämmäksi, kertoo Lampola. Hän ei usko, että aiempien vuosien turvallisuudesta piittaamattomuutta enää hyväksytään työyhteisössä. Esimerkiksi kaikki vanhat koneet verstaissa ja muuallakin tehtaissa on käyty läpi ja niihin on joko lisätty puuttuvat turvasuojat tai koneet on poistettu käytöstä. Investoinnissa turvallisuus mukaan Panostus turvallisuuteen nousi konkreettisesti esiin UPM:n suunnitellessa Alholmin sahan investointia tuorelajitteluun. Suunnitteluvaiheessa työntekijät olivat mukana työryhmässä ja näin kulkureitit rappusineen ja työtasoineen suunniteltiin kerralla oikein. Lähtökohtana suunnittelussa oli, että työntekijä ei voi vuoronsa aikana tietämättään joutua mihinkään sellaiseen paikkaan, jossa hän voi vahingoittaa itseään, kertoo Lampola. mls Mika Lampolan mukaan haluttaessa tinkiä investoinnin kustannuksista päätetään usein tehdä työtasoja, portaita ym. jälkikäteen, jolloin niitä ei välttämättä toteuteta kokonaisuuden kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.

18 18 Puu&Tekniikka numero 8/2012 SYYSKUU Tapahtumia FMC China 2012, huonekaluteollisuus ja tarvikkeet, Shanghai Habitare 2012, huonekalu-, sisustus- ja designtapahtuma, Helsinki. web.finnexpo.fi/sites3/habitare ZOW Istanbul 2012, huonekaluteollisuuden tarvikkeita, Istanbul Alihankinta 2012, Teollisuuden alihankintamessut, Tampere Habitat Valencia 2012, huonekaluja, keittiökalusteita, sisustustarvikkeita, Valencia Salon du Meuble 2012, huonekaluja, Reims (Ranska) Lisderevmash 2012, puutuote- ja metsäteollisuuden koneita, Kiev. lisderevmash.ua/en Timber Expo, puuteollisuus, Coventry (UK) EEM Ural 2012, huonekaluteollisuuden koneita ja tarvikkeita, Jekaterinburg. LOKAKUU International Forestry Forum 2012, puualan koneita ja teknologiaa, Pietari Bauern+Wohnen 2012, rakennusala, Luzern (Sveitsi). ww.fachmessen.ch/htm/home.htm InterMob 2012, puutuoteteollisuus, Istanbul Wood Processing Machinery 2012, puuntyöstökoneita ja tarvikkeita, Istanbul SICAM 3012, huonekaluteollisuuden komponentteja ja tarvikkeita, Pordenone Prowood, puuntyöstökoneita ja tarvikkeita, Gent (Belgia) EnergiaForum12, Tampere Lesdrevmasch 2012, metsä-, paperi- ja puusepänteollisuus, Moskova Puukone 2012, puuntyöstökonetapahtuma, Turku Sahateollisuuspäivät, Aulanko. MARRASKUU Puuntyöstö Woodworking 2012, puutuoteteollisuuden erikoistapahtuma, Lahti OLO.MUOTO 12, muotoiluteollisuuden erikoistapahtuma, Lahti Sidosryhmäpäivä 2012, Sibeliustalo, Lahti Puupäivä, Vanha Satama, Helsinki. Kurikka Timber investoi Suolahtelainen Kurikka Timber Oy investoi kesällä uuteen sormijatkoslinjaan. Kurikka Timber jalostaa ikkuna- ja oviteollisuudelle aihioita. Tarvitsemansa mäntysahatavaran, kuutiometriä yritys osaa eri toimittajilta. Puun laatukriteereitä ovat puun tiheys ja oksaväli, ei niinkään oksien koko, sillä lopputuote on sormijatkettuna oksatonta. Keskimäärin yhden hyötykappaleen pituus on 30 senttiä. Puun tiheydellä on suuri merkitys ja tiukimmillaan yksikin yli neljän millin vuosirengas pudottaa kappaleen alempaan laatuluokkaan. Raaka-aineen tarve onkin tällöin yli kaksinkertainen lopputuotteeseen nähden. Keskimäärin saanto on 60 prosenttia. Kuivasta kutteripurusta yritys valmistaa vuodessa tonnia pellettiä, pätkityt Ura putkessa Uraputkessa? Lähetä nimitystiedot: Helatukku Finland Oy Ostopäälliköksi on nimitetty FM Juha Marjanen. Hän on toiminut aiemmin osto-osaston tuotepäällikkönä. Tradenomi Mika Sumuvuori on nimitetty kehityspäälliköksi. Hän on toiminut aiemmin toimitusjohtajana Centaurea Oy:ssä. Jaakko Kurikka kertoo, että yrityksessä valmistetaan myös lämpöeristettyjä aihioita vientiin, mutta niiden määrä on vielä pieni. BBA Tradenomi Jaakko Nolvi on aloittanut myyntiedustajana alueenaan on Etelä- Suomi ja jälleenmyyntisektori. Hän on aiemmin toiminut myyntipäällikkönä GoExcellent Finland Oy:ssä. Merkonomi Antti Peltonen on aloittanut teknisenä myyjänä alueenaan Pohjois-Suomi. Hän on aiemmin toiminut myyjänä Eepee S-Market Lehtisellä. oksakohdat myydään energiatuotantoon. Yrityksen liikevaihto on noin 20 miljoonaa euroa ja työntekijöitä 80. Tuotannosta vientiin menee 60 prosenttia, pääosin Pohjoismaihin, Puolaan, Ranskaan sekä Englantiin. Neljäs linja Tehtaan kolme sormijatkoslinjaa ovat käyneet täysillä eli joka päivä kolmessa vuorossa. Uusi linja ei nosta kapasiteettia, vaan pyrkimys on siirtyä viisipäiväiseen työviikkoon. Viikonlopulla toimihenkilöt eivät ole töissä ja koneiden huollot voidaan uuden investoinnin myötä tehdä viikonlopulla, selvittää toimitusjohtaja Jaakko Kurikka investoinnin tavoitteita. Kolmen miljoonan euron investointi koostuu Weinig-ryhmän koneista, mm. HS 200 vaakaliitoskoneesta. Linjan mekanisoinnista vastaa Martek Sapientia. Projecta Oy Ins. Janne Oranta on nimitetty myynti-insinööriksi puuntyöstökoneiden myyntiin asemapaikkanaan Turun konttori. Ins. Matti Kesseli on nimitetty myynti-insinööriksi lasi- ja alumiiniryhmän konemyyntiin asemapaikkanaan Turun konttori. Maija-Liisa Saksa Kansainväliset rakennusalan ammattimessut Helsingin Messukeskus ILMAISEKSI SISÄÄN! Rekisteröidy kävijäksi ennakkoon osoitteessa Suomen suurin rakennus- ja talotekniikka-alan tapahtuma 500 näytteilleasettajaa Ammattilaisten kohtaamispaikka Alan ajankohtaisimmat uutuudet ja puheenaiheet Laadukas seminaaritarjonta Mediayhteistyössä: Samanaikaisesti: InfraExpo, Ympäristö ja Yhdyskunta, Vesi ja Viemäri, Jäte ja Kierrätys ja Arena. Aukioloajat ja sisäänpääsy: ti klo 9 17, ke klo 9 18, to pe klo Rekisteröidy veloituksetta kävijäksi joko ennakkoon netissä tai Messukeskuksen sisäänkäynneillä.

19 numero 8/2012 Puu&Tekniikka 19 Puukone Turun seudulla Turun seudulla järjestetään lokakuuta vuoden suurin kotimainen puuntyöstönäyttely eli Puukone Awutekin, Eurotecin ja Projectan lisäksi nyt myös Innomac Oy on mukana yhtenä tapahtuman järjestäjänä. Puukone 2012 on ainoa kotimainen näyttely, jossa järjestäjien edustamat työstökoneet ovat tänä vuonna esillä. Neljän päivän aikana näyttelypaikoilla on esillä satoja työstökoneita. Tapahtumassa on mukana monia muita puualan yhteistyökumppaneita, kuten raakaaine, hela-, maali- ja terätoimittajia. Maan laajin puuntyöstökonevalikoima Awutek esittelee lähes sata uutta ja yli kaksisataa käytettyä konetta. Uutuuksina on esillä mm. Weinig Uniline -mallisarjan Unimat höyläkone, Masterwood Project 455 cnc-kone ja Martin T65a tarkistussaha. Weinig Groupilta on esillä yli kymmenen konetta, mm. höyläkoneet Powermat, Variomat ja Cube sekä suurtehohöylä Waco 3000, OptiControl -elektroninen terän mitta- ja näyttölaite, Rondamat teroituskoneita Dimter OptiCut -optimoivia katkaisusahoja, Waco BKS -vannesaha sekä IMA Advantage 400L automaattinen reunanlistoituskone. Lisäksi mukana on mm. Superfici Compact Spray ruiskuautomaatti, Viet leveänauhaja MB-Maschinenbau reunahiomakone sekä Martin, Casadei ja Paoloni -peruskoneita, Koch Sprint PTP nopea cncohjattu pora- ja tapinlyöntikone, Gross murskain / brikettikoneyhdistelmä, Schmalz alipainenostimet ja imukupit, Kopparberg Robot-Teknik robottisovelluksia, SPC pellettikone ym. Näyttelyn aikana on useilla eri koneilla työnäytöksiä. Tarjoilun lomassa vierailijoille on myös joka päivä arvontoja. Koneita levykalusteille ja massiivipuulle Eurotecilla on esillä kattava valikoima uusia ja käytettyjä koneita. Uusista esitellään mm. Bi-Matic Challenge ja Dynamic listoituskoneet, edullinen cnc-ohjattu Busellato Easyjet nestauskone pk-yrityksille, Griggio Unica 400 Program tarkistuspyörösaha 3-akselin ohjauksella, Alberti Maxi- Door cnc-työstökeskus, Vitap Point2 läpisyötettävä cnc-kone, Stromab US11 säteissaha sekä joukko peruskoneita. Listoituskoneissa on uusi ARP-nurkanpyöristysyksikkö. Dynamicin asetteen vaihto tapahtuu täysin automaattisesti servo-ohjauksella suomenkielisen kosketusnäytön kautta, Challengessa on paineilmaohjaus. Raskaaseen ovien työstöön suunnitellussa Albertin MaxiDoor cnc-työstökeskuksessa on liikkuvat työstöpöydät. Siinä on pystyjyrsimen lisäksi tehokas vaakajyrsinyksikkö lukkopesien ja heloituksien nopeaan työstöön. Lisäksi esillä puusepän peruskoneita kuten Griggion ja Rojekin höylät, alajyrsimet ja tarkistuspyörösahat, Vitapin monikaraporatekniikkaa. Useimpia koneita on mahdollisuus myös koeajaa. Tulevaisuuden konekumppani Ensimmäistä kertaa Puukonenäyttelyssä mukana oleva Innomac Oy:n esittelee tuote- ja Nämä ja paljon muuta on nähtävillä lokakuisessa Puukone-näyttelyssä. palveluohjelmansa lisäksi uudet toimitilansa Turussa. Uutuuksista esillä on mm. 5-akselinen cnc-työstökeskus SCM Accord 40 FX, jossa on automaattipöytä ja jonka asetteen vaihto kestää vain neljä sekuntia, 5-akselinen cnctyöstökeskus SCM Accord 30 FXM, jossa on ainutlaatuinen monitoimipöytä, reunalistoituskone SCM K400, jossa asetteen vaihto suoraan ohjauksesta sekä hinta-laatu-suhteeltaan hyvät SCM Class ja Nova tarkistuspyörösahat. Tarjoustorilla on edullisia peruskone-, terä- ja tarvikevarastopoistoja. Vierailijat voivat ideoida oman tuotantonsa kehittämistä Innomacin asiantuntijoiden kanssa. Uusissa tiloissa paikalla on myös yhteistyökumppaneiden edustajat sekä huollon asiantuntijat keskustelemassa ennakoivan huollon kehittämisestä. Päivittäin klo esitellään tiiviissä seminaarissa päämiesten uudet kilpailukykyä parantavat ideat. Ilmoittautuminen tapahtumaan yhtiön nettisivuilla, jossa voi myös osallistua kilpailuun. Saksalaista laatua Oktoberfestin tunnelmissa Projecta esittelee laajan valikoiman puuntyöstökoneita jo perinteeksi muodostuneilla Projecta-Oktoberfesteillä. Koneiden lisäksi myös pöydän antimet ovat saksalaiseen tapaan valmistettuja. Uudessa laajennetussa näyttelytilassa ovat esillä muun muassa seuraavat työstökoneet: Bramdt 1220 ja listoituskoneet, alle viiteen neliömetriin mahtuva Weeke BHX 055 cnc-työstökeskus, 5-akselinen Homag cnc-työstökeskus, Holzma HPP 250 -paloittelusaha tehokkaaseen paloitteluun, Altendordin tarkistuspyörösahat, Salvador SuperPush 200 -työntävä katkaisusaha, Leadermack upower -höyläkone, edistyksellinen kamerajärjestelmä Woodeye 5, Houfek Buldog 5 -leveänauhahiomakone, Imos ja DDX-ohjelmistot (ProfiCAD). Lisäksi mukana on runsaasti peruskoneita, työpenkkejä ja tarvikkeita. Näyttelyyn tutustujien kesken arvotaan matkalahjakortti. Ammattilaiset asialla Hiomatarvikkeita Jalopuuta Lämpökäsiteltyä puuta Lämpökäsiteltyä puuta Pintakäsittelylaitteet MYYDÄÄN - Kaikkea hiontaan - Laadustaan tunnettu Lisätietoja: p Sorvarinkatu 7, TURKU DLH Finland Oy Heidehofintie VANTAA P Latokarinkatu TURKU P Hjt-Holz Oy Vilppula puh Heinolan Ruskopuu Oy Hevossaari Heinola Puh. (03) Mika Erjansalo Telefax (03) SPRAYTEC MAALAUSLAITTEET MAALAUSLINJAT PUH Oppilaskäytöstä Morbidelli M21A, 21-karainen monikara 1988, V380/50 ja Stromab RS , V380/50. Lisätiedot/ tarjoukset Puhaltimet Busch Vakuumteknik Oy Sinikellontie Vantaa Puh. (09) Telefax (09) Ammattilaiset asialla ilmoitushinnat: 40 x 50 mm ladottu 300 euroa / 4 numeroa 40 x 50 mm 4-v kehystetty 600 euroa / 4 numeroa Myös muut koot mahdollisia. Alv lisätään hintoihin Soita / Maija-Liisa ja varaa ilmoitustilasi. Pumput Busch Vakuumteknik Oy Sinikellontie Vantaa Puh. (09) Telefax (09) Puutavaraa Hakalan Puutukku Oy Mukkulankatu Lahti Puh. (03) / Jukka Mattila Telefax (03) Puutavaraa F i s k a r s l a a t u p u u Puuöljyt Parasta puulle! Lisätietoja: puh. (019) Fiskars Oyj Abp Terät ja terähuoltoa Seuraavat -lehdet: Puusta rakentaminen Lisäjakelu: Kuntien teknisen toimen ja talonrakennusliikkeiden johto, rakennesuunnittelutoimistot, Finnbuild Varaukset mennessä Sahateollisuus, bioenergia Lisäjakelu: Energiamessut, Tampere ( ) Sahateollisuuspäivät Aulanko Puuntyöstökoneet, alihankinta, materiaalinkäsittely Puuntyöstö, Lahti ( ) Ilmoitushinnat ja lukijatutkimus: Soita / Maija-Liisa Saksa ja varaa tilasi!

20 Uuden sukupolven Transit Uudessa Forf Transitissa yhdistyvät luokkansa tilavin kuormatila, kestävyys, matalat ylläpitokustannukset sekä polttoainetaloudellisuus. Transit Customissa on kaksi akselivälivaihtoehtoa: lyhyt, kokonaispituudeltaan 4,97 metriä ja pitkä, kokonaispituudeltaan 5,34 metriä, joten kuorma- Tukea investointipäätösten tekoon RPT:n First Index -tietopalvelu on kehitetty yhdessä ostajien ja myyjien kanssa, jotta oikeat toimittajat ja oikeat ostajat kohtaavat. Metalliteollisuudessa on jo vuosia pyörinyt teollisuuden alihankintatöiden seurantapalvelu, josta alan yritykset saavat päivittäin tietoa uusista tekijää vailla olevista alihankintatöistä. Nyt puutuoteteollisuudelle on tarjolla vastaava palvelu. Puupuolen osaajille First Indexin maksuton hakupalvelu tuo helpotusta kone- ja laiteinvestointeihin uusien ja käytettyjen laitteiden osalta. Sen sijaan, että puuseppä käy läpi ne vanhat tutut konetoimittajat tai lähtee googlettamaan nettiin, hän voi kertoa konetarpeensa First Index -palvelun tiedonkerääjille. Nämä välittävät ostajan antamat tekniset kuvaukset koneja laitetoimittajille, jotka tar- tilan koko voidaan valita tarpeen mukaan. Transit Customin maksimikuormatila on 6,0 kuutiometriä SAE väliseinällä, 6,8 kuutiometriä pitkällä akselivälillä. Suomen markkinoille uutuus tulee marraskuussa joavat sopivia ratkaisuja ostajalle suoraan ilman välikäsiä. Tarjousten ja yhteydenottojen pohjalta puusepän on helppo vertailla eri toimittajien teknisiä ratkaisuja, hintoja ja toimitusaikatauluja. First Index -palvelu eroaa nettimaailman hakukoneista siinä, että se on aktiivinen osa ihmisten välistä toimintaa. Palvelu helpottaa myös konekauppiaan toimintaa, sillä palvelussa voidaan käydä koko kenttä läpi ja yhdistää kysyntä ja tarjonta, myös uusien konemaahantuojien ja toimijoiden osalta. Myös käytettyjen puuntyöstökoneiden osalta tiedonkulku helpottuu keskitetyn palvelun avulla. First Indexin maksuttomaan hankintapalveluun voi laittaa kyselyitä yhtiönosoitteessa tai soittaa RPT Docu Oy:n numeroon (09) Sähkökäyttöinen pinontavaunu Jungheinrich on tuonut markkinoille EJC-malliston uuden sähkökäyttöisen, Saksassa valmistetun pinontavaunun. EJC 110/112/212 -mallia voidaan käyttää vieressä kulkien ja se voi nostaa kg:n kuormia ja kurottaa 4,70 metrin korkeuteen. Taloudellisten pinontavaunujen huoltotarve on hyvin vähäinen. Esimerkiksi pyöränvaihdossa ei tarvitse nostaa koko trukkia. Tukipyörän voi irrottaa parilla kädenliikkeellä ylhäältä käsin. Pinontavaunun etuhelmassa olevien huoltoaukkojen ansiosta myös renkaanvaihto käy nopeasti. Uusi kiinteä, myös pikalatauksella toimiva varaaja mahdollistaa lyhyet varausajat yhden vuoron aikana. Kiinteää varajaa voidaan käyttää myös tehokkaammissa akuissa, joiden kapasiteetti on 375 ampeeritun- Tarvikkeiden vaihto SDS-kiinnityksellä Boschin uusilla PMF 250 CES ja PMF 190 E -malleilla hionta, jyrsintä, kaavinta, leikkaus ja sahaus hoituvat entistä tehokkaammin. PMF 250 CES:n terät voi vaihtaa ilman työkalua Boschin SDS-järjestelmän ansiosta. Pienet monitoimityökalut helpottavat kodin remonttitöitä ja rakentamista. Sahausterillä voi lyhentää oven tia. Varaaja on koteloitu IP 54 -suojausluokan mukaisesti pölyltä ja kosteudelta, joten vaunun käyttö on mahdollista myös viileävarastoissa. Vaunjen laskunopeus hidastuu automaattisesti alle 300 mm:ssä. karmit oikeaan mittaan tai tehdä upotussahauksia kovaan puuhun tai levyihin esimerkiksi valaistusta varten. Segmenttiterissä oleva syvyydenrajoitin auttaa tekemään tarkkoja sahauksia. Portaaton värähtelyn säätömahdollisuus mahdollistaa juuri sopivan värähtelyluvun löytymisen kaikkiin työvaiheisiin. PMF 190 E on myös aiempaa ergonomisempi, hiljaisempi ja tärinättömämpi. Molempiin malleihin on saatavilla ulkoinen pölynpoisto. Suositushinnat: Bosch PMF 190 E 99,90 euroa ja Bosch PMF 250 CES 159 euroa. Laitteet tulevat myymälöihin lokakuun alussa. Lyhyesti Teollisuuden investointitavaroiden myynti kasvoi Teknisen kaupan myynti lisääntyi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 3,3 prosenttia edellisestä vuodesta. Heinäkuussa myynti kääntyi viiden prosentin kasvuun. Teollisuuden investointitavaroissa myynti lisääntyi alkuvuonna lähes viisi prosenttia vuoden 2011 tasosta. Rakentaminen pysyi koko alkuvuoden kasvussa, ja myynti kohosi kahdeksan prosenttia edellisestä vuodesta. Tuotantotarvikkeiden myynti lisääntyi tammi-kesäkuun aikana kolme prosenttia. Hieman vaisumman kesäkuun jälkeen myynti piristyi heinäkuussa 21 prosentin kasvuun. Kuluttajaja autonosakauppa lisääntyi vuoden ensimmäisellä puoliskolla kuusi prosenttia. Toimialoista ainoastaan raaka-ainekaupassa myynti jäi ensimmäisellä vuosipuoliskolla vuoden 2011 vastaavaa aikaa pienemmäksi. Lasku kuitenkin loiveni kesän aikana sen verran, että alkuvuoden myynti päätyi vain neljä prosenttia edellistä vuotta alemmalle tasolle. Myynnin kasvuun uskotaan Alan odotukset olivat elokuussa jonkin verran kesäkuuta skeptisemmät. Myynnin kasvuun seuraavan kolmen kuukauden aikana uskoi nyt 17 ja seuraavan vuoden aikana 37 prosenttia yrityksistä. Kesäkuussa vastaavat osuudet olivat 33 ja 47 prosenttia. Aikaisempaa useammat Italialaisen Meber S.p.A:n tuotevalikoima perusvannesahoissa kattaa kaikki teräpyörän kokoluokat välillä mm. Suuremmat, mm:n sahoihin on mahdollista saada erilaisia automaattisia syöttölaitteita. Erikoisvannesahat valmistetaan asiakkaan tarpeen mukaan. yritykset pelkäsivät myynnin kääntyvän laskuun seuraavan vuoden aikana. Myyntiodotusten heikentyessä yritysten aikeet palkata uutta henkilöstöä ovat niin ikään hiipuneet. Yksitoista prosenttia uskoi edelleen lisäävänsä työntekijöidensä määrää seuraavan vuoden aikana. Tarjouspyyntöjen lisäystä odotti 20 prosenttia vastaajista, kun vähenemiseen uskovien osuus oli 34 prosenttia. Seuraavan kolmen kuukauden aikana tilaussaannin kasvua odottavien osuus kasvoi 27 prosenttiin kesäkuun 25 prosentista. Laskua ennakoivien osuus kuitenkin kohosi samaan aikaan 30 prosenttiin 25 prosentista. Hieman viime vuotta paremmin Seuraavaa vuotta koskevat odotukset hajosivat melko tasan eri vaihtoehtojen välille. Kasvua odotti 35 ja laskua 32 prosenttia yrityksistä. Tunnelmat ovat hieman ristiriitaiset. Hajonta toimialojen ja yritysten välillä on lisääntynyt. Kuitenkaan mitään vuosien äkkipysähdystä ei ole näköpiirissä. Uskon, että teknisen kaupan ala päätyy tänä vuonna hieman viime vuotta parempiin liikevaihtolukuihin, Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistyksen toimitusjohtaja Markku Uitto sanoo. Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistyksen jäsenyritysten myynti kattaa noin 85 prosenttia alan myynnistä Suomessa. Penope Meberin maahantuojaksi Koneissa on CE määräysten mukaiset turva- ja sähkölaitteet. Melu- ja pölytestit on tehty sekä saksalaisessa, että ranskalaisessa laitoksessa eurooppalaisen standardin mukaan. Penope on jo toimittanut ensimmäiset koneet asiakkaille.

Lisäarvoa asiakkaalle

Lisäarvoa asiakkaalle Lisäarvoa asiakkaalle Hyvä kumppani tuo yritystoiminnalle selkeän lisäarvon. Mellano Oy:n toiminnan tavoitteena on olla asiakkaalleen paras lisäarvon tuottaja. Olemme Suomen johtava kodin kiintokalustekomponenttien

Lisätiedot

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON

AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa heti AUTOSALPA RAKENTAA LAHTEEN UUDEN TOIMITALON Autosalpa Oy ja Renor Oy ovat sopineet torstaina, 19.6.2008, tonttikaupasta Lahden Asemantaustan kaupunginosassa olevasta

Lisätiedot

COMBINE. Combine 3. linjoja ja pehmeitä kaaria. Näyttävää materiaalien ja muotojen tasapainoa. Voit luoda oman pöytäsi. Täydellisen yhdistelmäsi.

COMBINE. Combine 3. linjoja ja pehmeitä kaaria. Näyttävää materiaalien ja muotojen tasapainoa. Voit luoda oman pöytäsi. Täydellisen yhdistelmäsi. COMBINE 2 Combine Combine 3 COMBINE Yhdistele. Ja valitse vapaasti. Etsi kaikkein sopivin sohvapöytä. Tilaan. Tehtävään. Ja tunnelmaan. Sijoittelu sohvan, jakkaran tai nojatuolin kanssa. Ryhmälle tai yksittäiselle

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Lehdistötiedote 18.11.2011 Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Klippanin uusi lasten turvaistuin Triofix on markkinoiden monipuolisin: pienin säädöin se muuntuu sopivaksi

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

PUUKERROSTALOJEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET SUOMESSA TERO VESANEN

PUUKERROSTALOJEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET SUOMESSA TERO VESANEN PUUKERROSTALOJEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDET SUOMESSA TERO VESANEN Sitoutumista jo 45 vuotta! (Tilastotietoa ajalta 1968 2012) - Liikevaihto yli 1,2 mrd - Puunhankinta 12,0 M k-m3 tukkia - Sahaustuotanto

Lisätiedot

Piiroisen uutuus X-pöytä ja penkki ensiesittelyssä Habitaressa 10.-14.9.2014

Piiroisen uutuus X-pöytä ja penkki ensiesittelyssä Habitaressa 10.-14.9.2014 LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa 1(5) Piiroisen uutuus X-pöytä ja penkki ensiesittelyssä Habitaressa 10.-14.9.2014 Pasi Paakin suunnittelemassa X-pöydässä ja penkissä kalusteen vahva ja omaleimainen visuaalinen

Lisätiedot

MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013. Sixten Sunabacka

MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013. Sixten Sunabacka MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013 Sixten Sunabacka Esityksen sisältö Metsäalan tilanne MSO:n yleistilanne MSO:n uudet hankkeet Metsäteollisuuden vienti Tammi- heinäkuun vienti oli 6,5 miljardia euroa

Lisätiedot

Miksi perusteella kuluttajat valitsevat puutuotteita? Kari Valtonen PKM-ohjelman loppuseminaari Lahti 13.11.2008

Miksi perusteella kuluttajat valitsevat puutuotteita? Kari Valtonen PKM-ohjelman loppuseminaari Lahti 13.11.2008 Miksi perusteella kuluttajat valitsevat puutuotteita? Kari Valtonen PKM-ohjelman loppuseminaari Lahti 13.11.2008 Tutkimuksen tarkoitus selvittää: puutuotteiden ostokriteerit kuluttajien päätöksenteossa

Lisätiedot

Laatu kertoo tekijän

Laatu kertoo tekijän Laatu kertoo tekijän Koskisen on vuonna 1931 perustettu suomalainen, kansainvälisesti toimiva perheyritys. Koskisen valmistaa ja markkinoi mekaanisen metsäteollisuuden tuotteita rakennus-, rakennuspuusepän-,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE

Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja SERVICE & SOFTWARE Osavuosikatsaus 1-3/2014 30.4.2014 Juha Varelius, toimitusjohtaja Katsauskauden pääkohdat Katsauskauden 1-3/2014 pääkohdat Digia-konserni 1-3/2014 1-3/2013 Muutos % Liikevaihto 23 958 23 513 1,9 % Liikevoitto

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni

Lisätiedot

Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen

Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen Pohjoismaat menettäneet teollisia työpaikkoja (1980 2010) lähes miljoonan Suomi = 240 000 Norja = 120 000 Ruotsi = 400 000 Tanska = 160 000 Suomi menettää

Lisätiedot

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu

Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Jälleenmyyjäverkoston Online-myynnin tehostaminen 9.11.2010 Hotelli Scandic Simonkenttä Case: Hanakat LVIS-ketjun verkkokaupparatkaisu Timo Korvenoja, Vilkas Group Oy Perustettu Tampereella 1995 Tytäryhtiö

Lisätiedot

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015

Tavoitteena kannattava kasvu. Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Tavoitteena kannattava kasvu Yhtiökokous Repe Harmanen, toimitusjohtaja 16.3.2015 Asiakaslupauksemme Takaamme jatkuvuuden ja teemme tulevaisuuden ajallaan ja rahallaan. 1. Toimintamme Merkittävin osa liiketoiminnastamme

Lisätiedot

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta

Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Taito Shop ketju 10 vuotta Tarina yhteistyöstä ja kasvusta Yhteistyöstä menestystä Forma messut on Taito Shopketjun myymälöille tärkein sisäänostotapahtuma ja paikka kohdata tavarantoimittajia. Siksi se

Lisätiedot

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset

Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Metsien potentiaali ja hyödyntämisedellytykset Teollisuuden Metsänhoitajat ry:n vuosikokous ja Metsätehon iltapäiväseminaari Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma (MSO)

Lisätiedot

Työelämäjakson raportti

Työelämäjakson raportti Työelämäjakson raportti Tapio Leskelä 24.8.2011 1 Yhteenveto... 3 2 Työelämäjakson tavoitteet... 3 3 Tehtäväkuvaus ja tulokset... 4 3.1 Tehtäväkuvaus... 4 3.2 Tulokset... 4 4 Taustatiedot StoraEnsosta...

Lisätiedot

Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI

Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI PARTNERSHIP POWER Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon Meconet on johtava jousi-, meisto- ja syvävetotuotteiden valmistaja. Tarjoamme asiakkaillemme ylivoimaisen palveluketjun

Lisätiedot

JORMA HEINONEN, TOIMIALAJOHTAJA, toimistot, Case: Senaatti-kiinteistöt. Senaatti-kiinteistöjen pääkonttori, Helsinki

JORMA HEINONEN, TOIMIALAJOHTAJA, toimistot, Case: Senaatti-kiinteistöt. Senaatti-kiinteistöjen pääkonttori, Helsinki Senaatti-kiinteistöjen verkostokumppanina Workspace on mukana tuottamassa Senaattikiinteistöjen asiakkaille työympäristökehittämisen asiantuntijapalveluita. Yhteistyö on alkanut vuonna 2003 ja tänä aikana

Lisätiedot

Laitteita ja laitoksia uusille puun kyllästys- ja modifiointiteknologioille ja biomassan kuivaukseen. Toimitusjohtaja Jukka Pakarinen, Kit-Sell Oy

Laitteita ja laitoksia uusille puun kyllästys- ja modifiointiteknologioille ja biomassan kuivaukseen. Toimitusjohtaja Jukka Pakarinen, Kit-Sell Oy Laitteita ja laitoksia uusille puun kyllästys- ja modifiointiteknologioille ja biomassan kuivaukseen Toimitusjohtaja Jukka Pakarinen, Kit-Sell Oy SOLID KNOWLEDGE PL 35 82501 KITEE www.kit-sell.fi KIT-SELL

Lisätiedot

PK-hallitusbarometri 2015. Kysely PK-yritysten hallitustyöskentelystä ja hallinnoinnin kehittämisestä

PK-hallitusbarometri 2015. Kysely PK-yritysten hallitustyöskentelystä ja hallinnoinnin kehittämisestä PK-hallitusbarometri 2015 Kysely PK-yritysten hallitustyöskentelystä ja hallinnoinnin kehittämisestä PK-hallitusbarometri Kauppakamarien PK-hallitusbarometri on valtakunnallinen kyselytutkimus, johon vastasi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009 (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.5.2009

Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009 (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.5.2009 Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009 (6 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 28.5.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 2. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008 30.4.2009

Lisätiedot

Stora Enson muutos jatkuu

Stora Enson muutos jatkuu Stora Enson muutos jatkuu Jouko Karvinen, toimitusjohtaja, Markus Rauramo, talousjohtaja, Juha Vanhainen, Suomen maajohtaja 19.8.2009 Sisältö Stora Enson muutos jatkuu Toimenpiteet Taloudelliset vaikutukset

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla

Lisätiedot

Tilinpäätös 2007. 12.2.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski. www.raute.com

Tilinpäätös 2007. 12.2.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski. www.raute.com Tilinpäätös 2007 12.2.2008 toimitusjohtaja Tapani Kiiski Kysyntä hyvällä tasolla Rauten asiakasteollisuuksien markkinanäkymät säilyneet hyvinä päämarkkinaalueilla lukuun ottamatta Pohjois-Amerikkaa. Vanerin

Lisätiedot

Detection Technology Oyj Toimitusjohtaja Hannu Martola. Pörssin avoimet ovet 01.09.2015

Detection Technology Oyj Toimitusjohtaja Hannu Martola. Pörssin avoimet ovet 01.09.2015 Detection Technology Oyj Toimitusjohtaja Hannu Martola Pörssin avoimet ovet 01.09.2015 1 DT on kasvuyhtiö joka toimittaa ilmaisimia röntgenlaitteisiin DT toimittaa röntgenkuvantamisjärjestelmiä ja -ilmaisimia

Lisätiedot

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.04.09 2 LIIKEIDEA Iivari Mononen -konserni valmistaa ja myy infrastruktuurin rakentamisessa tarvittavia korkean

Lisätiedot

Vientiagentin kanssa maailmalle!

Vientiagentin kanssa maailmalle! Vientiagentin kanssa maailmalle! Vienti ei ole pelkästään sanana mutta myös konkreettisina toimina ollut yhtä ajankohtainen ja tärkeä kuin nyt. On erittäin hieno asia, että vientiä on alettu vahvasti tukea

Lisätiedot

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.

Lisätiedot

PTT-ennuste: Metsäsektori

PTT-ennuste: Metsäsektori MSO 17.10.2014 PTT-ennuste: Metsäsektori syksy 2014 Paula Horne Sahatavaran tuotanto jatkunut vientivetoisena Sahatavaran vientihinta Suomesta, 3kk keskiarvo 250 240 230 220 210 200 190 180 Sahatavaran

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPPOJEN PARHAAT KÄYTÄNNÖT MAAILMALTA

VÄHITTÄISKAUPPOJEN PARHAAT KÄYTÄNNÖT MAAILMALTA VÄHITTÄISKAUPPOJEN PARHAAT KÄYTÄNNÖT MAAILMALTA Teksti Annika Hirvi Kuvat: GIA-kilpailu 2007 Julkisivu Riviera Maisonin myymälän ilme ulkoapäin on mahtava: talo talon sisällä, erittäin erikoinen ratkaisu.

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. Varsinainen yhtiökokous 8.3.2011

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen. Varsinainen yhtiökokous 8.3.2011 Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen Varsinainen yhtiökokous 8.3.2011 Saadut tilaukset kasvoivat 49 % MEUR 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2006 2007 2008 2009 2010 8.3.2011 3 Liikevaihto oli vuoden 2009 tasolla

Lisätiedot

SataPV-projekti. lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi

SataPV-projekti. lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi SataPV-projekti lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi SataPV-projekti Aurinkosähköä Satakunnasta 2 Uusiutuvien energiamuotojen kasvua ajavat voimat Vuosittainen

Lisätiedot

UUDET TAKTIIKAT KAINU -HUONEKALUTEOLLISUUDEN KEHITTÄMISHANKE KAINUUN ETU OY 2009-2012

UUDET TAKTIIKAT KAINU -HUONEKALUTEOLLISUUDEN KEHITTÄMISHANKE KAINUUN ETU OY 2009-2012 UUDET TAKTIIKAT KAINU -HUONEKALUTEOLLISUUDEN KEHITTÄMISHANKE KAINUUN ETU OY 2009-2012 TAKTIIKAN SYNTY JANNE HEITTÄÄ PALLON, JARI OTTAA KOPIN, JATKAA KOHTI KOTIPESÄÄ MATILLE, JOLLA ON JOKERI TASKUSSA Idea

Lisätiedot

Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy

Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy Äänekosken biotuotetehdas Niklas von Weymarn, Metsä Fibre Oy 1 Johtava toimija valituissa liiketoiminnoissa Keskitymme tuotteisiin ja palveluihin, joissa meillä on vahvaa osaamista ja kilpailuetua ja joiden

Lisätiedot

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?

Lisätiedot

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Yhtiöt Pölkky Oy Pölkky Metsä Oy OOO Karelia Wood Ulea Oy Kitkawood Oy Kajaaniwood Oy Taivalkosken Voima Oy Kuusamo Hirsitalot

Lisätiedot

Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle

Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle Keitele Group taustaa Lappi Timber Oy saha Keitele Engineered Wood Oy liimapuutehdas Hankkeen vaikuttavuus Puuta maailman

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

Liukuoviprofiilit ja komponentit. Pohjoismaiden johtava. teräsliukuoviprofiilien valmistaja

Liukuoviprofiilit ja komponentit. Pohjoismaiden johtava. teräsliukuoviprofiilien valmistaja Liukuoviprofiilit ja komponentit Pohjoismaiden johtava teräsliukuoviprofiilien valmistaja Liukuoviprofiilit ja komponentit Procons kehittää ja tuottaa komponentteja liukuovien asennukseen. Konsepti on

Lisätiedot

Yhtiökokous 19.4.2011

Yhtiökokous 19.4.2011 Yhtiökokous 19.4.2011 Toimitusjohtajan katsaus Visio Marimekko on maailman arvostetuin kuviosuunnittelija ja yksi kiehtovimmista designbrändeistä. Strategian kulmakivet 1-12/2010 8.2.2011 Marimekon kangaspainon

Lisätiedot

CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA

CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA MITÄ ON CLT? Cross-laminated timber Massiivipuusta tehtyjä rakennuslevyjä, jotka koostuvat ristikkäinliimatuista lamelli- eli puulevykerroksista Ristiinlaminointi takaa

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 6.11.2014 METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä 1 Metsän tulevaisuuden tuotteet: Ohjelma Avaus Olli Laitinen, puheenjohtaja, Teollisuuden metsänhoitajat ry Uudet

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj Tammi maaliskuu 2007 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj 2 Uusi nimi sama osaaminen Uusi nimi Outotec otettiin käyttöön 24.4.2007 Hyvä maine ja imago asiakkaiden

Lisätiedot

Direktlaminat tarjoaa laminaattisten komponenttien huippuosaamista.

Direktlaminat tarjoaa laminaattisten komponenttien huippuosaamista. ME TOTEUTAMME IDEAT Direktlaminat tarjoaa laminaattisten komponenttien huippuosaamista. F900 SUORAT VAI PYÖREÄT KULMAT? Joustavuus ja erikoistuminen takaa tyytyväisiä asiakkaita Kuten nimestämme voi päätellä,

Lisätiedot

Marmoleumin ainutlaatuinen ulkonäkö ja tuntu

Marmoleumin ainutlaatuinen ulkonäkö ja tuntu Marmoleumin ainutlaatuinen ulkonäkö ja tuntu ainutlaatuinen ulkonäkö... Luonnon tavoin jokainen Forbo Marmoleumin neliösenttimetri on oman näköisensä. Marmoleumin ainutlaatuinen ulkonäkö on saanut inspiraationsa

Lisätiedot

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY

Lisätiedot

LISÄÄ KILPAILUKYKYÄ YRITYKSELLESI

LISÄÄ KILPAILUKYKYÄ YRITYKSELLESI TUOTANTOPALVELUT LISÄÄ KILPAILUKYKYÄ YRITYKSELLESI BE Group Oy Ab on osa Pohjois- Euroopan johtavaa teräksen, ruostumattoman teräksen ja alumiinin kauppaan ja tuotantopalveluihin erikoistunutta BE Group

Lisätiedot

KESKO OSTAA ONNISEN 1

KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN 1 KESKO OSTAA ONNISEN Velaton kauppahinta noin 369 milj. euroa Ostettavan liiketoiminnan liikevaihto 10/2014-9/2015 1,4 mrd euroa, käyttökate 39 milj. euroa Onninen toimii Suomessa,

Lisätiedot

Viepperhauta 27. 29.7.2012 Suomussalmi

Viepperhauta 27. 29.7.2012 Suomussalmi Viepperhauta 27. 29.7.2012 Suomussalmi KAINUUN METSÄ- JA PUUTALOUDEN TEEMAOHJELMAN KOORDINAATIOHANKE II, 1.3.2011 28.2.2014 Tavoitteet ja toimenpiteet: Lisätä Kainuun metsä- ja puutalouden toimijoiden

Lisätiedot

Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011. perjantai, 13. toukokuuta 2011 1

Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011. perjantai, 13. toukokuuta 2011 1 Puutuoteteollisuuden menestystekijät Joni Lukkaroinen 19.5.2011 perjantai, 13. toukokuuta 2011 1 Sisällys: 1 Puutuoteteollisuus Euroopassa 2 Tuotantokeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen 3 Jalostusarvon

Lisätiedot

Metsäklusterin tutkimus v. 2006 -

Metsäklusterin tutkimus v. 2006 - Mitkä ovat metsäteollisuuden kansainväliset vahvuudet tulevaisuudessa? Pertti Laine, 9.11.2006 Metsäklusterin tutkimus v. 2006 - EU:n metsäsektorin teknologiayhteisö Valtion tiede- ja teknologianeuvosto

Lisätiedot

Saaristossa syntynyt. Vuosien aikana kehittyi ajatus uudesta ja erilaisesta kalustesarjasta.

Saaristossa syntynyt. Vuosien aikana kehittyi ajatus uudesta ja erilaisesta kalustesarjasta. Kestäviä arvoja Kestäviä arvoja Saaristossa syntynyt Vuosien aikana kehittyi ajatus uudesta ja erilaisesta kalustesarjasta. Sen keskeisiä tavoitteita olivat kauneus, kestävyys ja muunneltavuus. Yksi suunnittelun

Lisätiedot

Piiroisen COMPOS malliston tuolit Nykytaiteen museo Kiasman kahvilaan, Café Kiasmaan

Piiroisen COMPOS malliston tuolit Nykytaiteen museo Kiasman kahvilaan, Café Kiasmaan LEHDISTÖTIEDOTE Julkaisuvapaa 1(5) Piiroisen COMPOS malliston tuolit Nykytaiteen museo Kiasman kahvilaan, Café Kiasmaan Samuli Naamangan ekologinen COMPOS mallisto vakuutti materiaalin innovatiivisuudella

Lisätiedot

2.10.2014. Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry

2.10.2014. Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry 2.10.2014 Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry Kaikki asiakkaastasi! Sen lisäksi, että sahat tuottavat trendikästä tuotetta,

Lisätiedot

A I R - C O N D I T I O N I N G

A I R - C O N D I T I O N I N G AIR-CONDITIONING Palvelumme perustuu korkeaan ammattitaitoon ja tinkimättömään laatuun prosessin kaikissa vaiheissa Chiller Oy on Suomen suurin ilmastoinnin jäähdytyslaitevalmistaja. Tavoitteemme on olla

Lisätiedot

Aurinkoenergiahankkeiden rahoittaminen mitä SolarCity on opettanut?

Aurinkoenergiahankkeiden rahoittaminen mitä SolarCity on opettanut? Aurinkoenergiahankkeiden rahoittaminen mitä SolarCity on opettanut? FinSolar seminaari: Aurinkoenergian kotimarkkinat kasvuun 13.11.2014 Juha Ollikainen / GreenStream Network Oyj GreenStream lyhyesti Energiatehokkuushankkeiden

Lisätiedot

Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla

Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla Paras puukauppatili Puukauppoja metsänomistajan ja luonnon ehdoilla On monta tapaa korjata puuta. Meidän tapamme on maksimoida arvokkaan sahapuun määrä ja pitää kuitupuun osuus pienenä. K Keiteleen kanssa

Lisätiedot

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design - Lähialueyhteistyöhanke Rahoitus TEMin lähialueyhteistyövaroista Finatex ry:n koordinoima Suomalais-venäläisen

Lisätiedot

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan

TERVETULOA. tutustumaan kiehtovaan Pentti KOSKENRANTA, toimitusjohtaja,ikihirsi Oy TERVETULOA tutustumaan kiehtovaan IKIHIRSI talojen maailmaan. Jo yli 30 vuoden perinteillä valmistamme Lapissa yksilöllisiä ja laadukkaita hirsitaloja vaativien

Lisätiedot

MEDIAKORTTI 2016 ÅBO UNDERRÄTTELSER ÅU:FI PARGAS KUNGÖRELSER. 2 3 Åbo Underrättelser (ÅU) 4 ÅU Digital

MEDIAKORTTI 2016 ÅBO UNDERRÄTTELSER ÅU:FI PARGAS KUNGÖRELSER. 2 3 Åbo Underrättelser (ÅU) 4 ÅU Digital ÅBO UNDERRÄTTELSER ÅU:FI PARGAS KUNGÖRELSER 2 3 Åbo Underrättelser (ÅU) 4 ÅU Digital Paikallinen ilmoituspaketti (ÅU/PK) Lisäjakeluja toispaikkakuntalaisille vapaa-ajan asunnon omistajille Lisäjakelut

Lisätiedot

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Sisältö Vuosi on alkanut hyvin KONEen kilpailukyvyn kehittäminen Miten KONE on kehittynyt

Lisätiedot

Puurakentamisen markkinat kotimaassa ja Venäjällä. Juhani Marttila Lahti 13.11.2008

Puurakentamisen markkinat kotimaassa ja Venäjällä. Juhani Marttila Lahti 13.11.2008 Puurakentamisen markkinat kotimaassa ja Venäjällä Juhani Marttila Lahti 13.11.2008 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Rakennusmarkkinat vuonna

Lisätiedot

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi

Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016. 23.6.2016 Esityksen nimi Metsä Group Jyväskylän hankintapiiri 01.03.2016 2 23.6.2016 Esityksen nimi Äänekosken biotuotetehdashanke Piiripäällikkö Matti Rossi, Metsä Group Metsä- ja viherpäivät, Jyväskylä, 7.-8.6.2016 Avainluvut

Lisätiedot

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Elinvoimaa metsistä seminaari Lahti, Fellmannia, 06.11.2013 Pekka T Rajala, kehitysjohtaja, Stora Enso Metsä 1 Metsäteollisuus käy läpi syvää rakennemuutosta Sahateollisuuden

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila. 150 vuotta värien voimaa. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon näkemyksiin ja yleistä

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Liite 4 Digia Oyj Toimitusjohtajan katsaus 16.3.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Katsauskauden 2010 pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua

Lisätiedot

septima tuotannon uusi elämä

septima tuotannon uusi elämä septima tuotannon uusi elämä 1 2 3 4 5 6 7 Lupaus Septima-palvelutuotteella saamme seitsemässä päivässä aikaan yrityksesi tuotannolle uuden elämän. Uuden tehokkaamman elämän, jossa kustannukset saadaan

Lisätiedot

KYLMÄTEKNIIKKAA MODERNIIN MYYMÄLÄÄN

KYLMÄTEKNIIKKAA MODERNIIN MYYMÄLÄÄN KYLMÄTEKNIIKKAA MODERNIIN MYYMÄLÄÄN UUSI TÄYDELLINEN HUURRE BY ARNEG -KYLMÄKALUSTEMALLISTO KÄYTÄ KYLMÄÄ JÄRKEÄ KYLMÄKALUSTEHANKINNOISSA OTA KOKO URAKKA HUURTEELTA Huurre on tunnustettu kylmäalan kokonaisosaaja,

Lisätiedot

EFG HIDETECH. Furniture for meetings

EFG HIDETECH. Furniture for meetings Furniture for meetings EFG HideTech -pöydät. Näyttö, kamera ja mikrofoni integroitu pöytään. EFG HideTech on pöytäsarja, joka on kehitetty tulevaisuutta varten, jolloin entistä suurempi osa työstä vietetään

Lisätiedot

Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13

Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13 Teollisuuden kriittiset menestystekijät Tuotanto-automaation automaation haasteet Answers for Industry Page 1 / 13 Teollisuuden kriittiset menestystekijät Strategisen suunnittelun merkitys kasvaa Markkinoiden

Lisätiedot

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä

Lisätiedot

Moderni puurakentaminen

Moderni puurakentaminen 13.4.2012 WoodAcademy -tapahtuma, Kouvola ARKKITEHTUURI JA RAKENTAMINEN Moderni puurakentaminen Markku Karjalainen, kehittämispäällikkö TEM / MSO / Valtakunnallinen puurakentamisohjelma On kirjattu hallitusohjelmaan:

Lisätiedot

Kouvolan WoodInno yrityskeskus. Tulevaisuusseminaari 11.11.11. Ari Martonen. Woodfront.eu

Kouvolan WoodInno yrityskeskus. Tulevaisuusseminaari 11.11.11. Ari Martonen. Woodfront.eu Kouvolan WoodInno yrityskeskus Tulevaisuusseminaari 11.11.11 Ari Martonen Woodfront.eu Rakentamisen puuratkaisut suunnittelun, valmistuksen ja asennuksen integraatio Suunnittelu& Projektointi Sourcing

Lisätiedot

Ideasta istuimeksi. Osaaminen takaa laadun

Ideasta istuimeksi. Osaaminen takaa laadun Ideasta istuimeksi. Osaaminen takaa laadun Osaaja hallitsee tekniikan Uudistuvan - ajanmukaisesti kasvavan oman mallistomme lisäksi toimimme alihankkijana merkittäville kalustamisen merkeille. Joustava

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015

Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 29.4.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen Osavuosikatsaus Q2/2013 Toimitusjohtaja Jani Nieminen Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuonna 1969 perustettu VVO on Suomen johtava asuntovuokraukseen erikoistunut yritys. Liiketoiminta perustuu asuntojen

Lisätiedot

Suunnittele ja sisusta

Suunnittele ja sisusta Suunnittele ja sisusta Parkanon listoja teollisuuteen, julkisiin projekteihin, jälleenmyyntiin. Osaaminen on vahvuutemme Valmistamme myös paneeliprofiileja, joista puuvalmiit ovat CE-merkittyjä, sekä valmiita

Lisätiedot

Porin valmistuvat rakennusinsinöörit ry toivottaa teidät ja edustamanne yrityksen lämpimästi tervetulleeksi vuoden 2015 messuille.

Porin valmistuvat rakennusinsinöörit ry toivottaa teidät ja edustamanne yrityksen lämpimästi tervetulleeksi vuoden 2015 messuille. Porin Rakennus- ja LVI-messut järjestetään tänä vuonna (21.-22.03.2015) 42. kerran paikkanaan tuttu Porin Karhuhalli. Messut ovat kasvaneet yhdeksi Suomen suurimmista opiskelijaprojekteista ja kävijämääräkin

Lisätiedot

Design yrityksen viestintäfunktiona

Design yrityksen viestintäfunktiona Design yrityksen viestintäfunktiona Hanna Päivärinta VTM Pro gradun esittely Tutkimuksen taustaa Design on ollut pitkään puhutteleva ilmiö Designia tuntuu olevan kaikkialla Helsinki World Design Capital

Lisätiedot

Maitotalous tuotteiden myyntiratkaisut

Maitotalous tuotteiden myyntiratkaisut Maitotalous tuotteiden myyntiratkaisut Saammeko esitellä, maitotalous tuotteiden myyntiratkaisujen kerma! Huurre tuo nyt markkinoille uuden ajan myyntiratkaisut maitotaloustuotteille Yhteistä Huurteen

Lisätiedot

Antti-Jussi Tahvanainen & Mika Pajarinen

Antti-Jussi Tahvanainen & Mika Pajarinen Antti-Jussi Tahvanainen & Mika Pajarinen 4/11/2014 Tekstiiliala tänään (AD 2012) Mielenkiintoiset verrokit Megatrendeistä kilpailukykyä? Johtopäätöksiä Tekstiilialan toimialaluokat Liikevoitto Työvoimakustannukset

Lisätiedot

Markkinoilla on todella paljon tuottajia 10 suurinta toimijaa tuottaa. Hinnat määräytyvät jatkuvasti markkinoilla kysynnän ja tarjonnan perusteella

Markkinoilla on todella paljon tuottajia 10 suurinta toimijaa tuottaa. Hinnat määräytyvät jatkuvasti markkinoilla kysynnän ja tarjonnan perusteella Puunjalostus ja Aluetalous Tommi Ruha Kuhmo Oy Sahatavaran Maailmanmarkkinat Markkinoilla on todella paljon tuottajia 10 suurinta toimijaa tuottaa selvästi alle 20 % tuotannosta Hinnat määräytyvät jatkuvasti

Lisätiedot

Me HEVI kivitaloilla toteutamme asiakkaidemme unelmia!

Me HEVI kivitaloilla toteutamme asiakkaidemme unelmia! Me HEVI kivitaloilla toteutamme asiakkaidemme unelmia! Sinun työsi on haaveilla, unelmoida ja visioida. Juuri sinä haaveinesi olet oman rakennusprojektisi ammattilainen. Asiantuntija, joka tietää parhaiten,

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Työhön www.scan-cast.fi Työhön Toimistoon Työpaikalle Vuosien aikana on Scan-Cast Oy valmistanut ja kehittänyt tuoleja työhön ja työpaikkaympäristöön. Monipuolinen valikoima istumisen eri alueille, löytyy

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006

Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006 Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2006 25.10.2006 toimitusjohtaja Tapani Kiiski www.raute.com Kysyntä jatkuu hyvällä tasolla Vaneriteollisuuden markkinatilanne edelleen hyvä päämarkkinaalueilla lukuunottamatta

Lisätiedot

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009

Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Kirsti Kärkkäinen Ideapoiju Oy 5.2.2009 Hankkeessa on lukuisia toimijoita: tutkimusorganisaatioita, rahoittajia ja välittäjäorganisaatioita, joiden roolit ja työn tulokset tulee saada sopivalla tavalla

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2014 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on jokseenkin tyydyttävä Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla http://smallbiztrends.com/2011/09/workshifting-changingway-we-work.html Kiinko Tulevaisuuden kaupunki - työ - asuminen - liikkuvuus 6.2.2014

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

MEKAJOHTOTIET OY. Mekajohtotiet Oy on johtotiejärjestelmien kehittämiseen,

MEKAJOHTOTIET OY. Mekajohtotiet Oy on johtotiejärjestelmien kehittämiseen, MEKAJOHTOTIET OY Mekajohtotiet Oy on johtotiejärjestelmien kehittämiseen, valmistukseen ja markkinointiin erikoistunut yritys. Tuotteitamme ovat tikashyllyt, levyhyllyt, valaisinkiskot sekä alumiinirakenteiset

Lisätiedot

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015 REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA

Lisätiedot

Lasinkuultavat ideat kaikkiin tiloihin 40VUODEN KOKEMUKSELLA TAMPEREEN TEHTAALTA

Lasinkuultavat ideat kaikkiin tiloihin 40VUODEN KOKEMUKSELLA TAMPEREEN TEHTAALTA Lasinkuultavat ideat kaikkiin tiloihin KOKEMUKSELLA TAMPEREEN 40VUODEN TEHTAALTA T I L A A. T Y Y L I Ä. T U R V A L L I S U U T T A. M I T T O J E S I M U K A A N Anna valon liukua tilaan Kiinteä sivulasi

Lisätiedot