Kertomus Rebreather MOD 1 kurssista Englannista.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kertomus Rebreather MOD 1 kurssista Englannista."

Transkriptio

1 Kertomus Rebreather MOD 1 kurssista Englannista. Kaikki alkoi viime Norjan matkalla juteltuamme yhden Repe sukeltajan kanssa, hän kertoi sillä sukeltamisesta ja laitteesta noin yleensä. Siitä syttyi kipinä ja kotiin tultuamme aloin selvittämään mistä saa koulutusta ja laitteita. Pitkällisen tutkinnan jälkeen totesin että Inspiration Vision on se laite jonka haluan ja sillä on tällä hetkellä ainoana repenä CE hyväksyntä sekä maailmalla yleisin, parhaiten tunnettu, testattu laite. Sitten etsimään koulutusta laitteelle. Jota olisi ollut tarjolla kotimaassakin, aikataulut eivät vain osuneet yksiin. Ajattelin että miksei muuallakin olisi mukava käydä ja jälleen näytön ääreen, useiden tuntien etsinnän jälkeen päädyin Rich Stevensoniin joka kouluttaa sukeltajia ammatikseen ja on keskittynyt tekniikka sukeltamiseen. Sitten kiivas sähköposti kysely ruletti käyntiin ja varmaan satojen postien, hinta, aikataulu ja muiden neuvottelujen jälkeen päätin lähteä matkaan kohti Lontoota. Kaikki oli siis sovittu kurssi, laite ja tarvittavat järjestelyt. Matkaan siis, omat sukelluskamat mukaan pulloja lukuun ottamatta ja kaikki yhteen laukkuun, koska tarkoitus oli tuoda oma laite kotia heti kurssin jälkeen. Oli tärkeää saada kaikki meno matkalla yhteen laukkuun että takaisin tullessa on sitten mahdollisuus kuskata vielä repeäkin. Noh sen huomasin mahdottomaksi joten päätin ottaa vielä repun siellähän se selässä tulee huomaamatta Ja tässä Hki- vantaalla lähtöä odottamassa noin klo.16 Pienestä jännityksestä huolimatta kalja maistui hyvältä. Lähtöaulassa juuri ennen lähtöä ja heti 45min. myöhässä Lento myöhässä lähdössä ei vielä masentanut, mutta yli tunnin kestänyt Heathrown kentän kiertäminen alkoi jo vähän puristaa, kun oli jo nääs jatko kyydit sovittu etukäteen Lontoosta Plymounthiin Ei vielä hätää Ehtii Lopulta perillä Lontoossa hiukan odottelua lentokoneesta bussiin ja toinen mokoma matkalaukkuja odotellessa Nyt äkkiä kysymään mistä lähtee bussi juna asemalle INFO Yes. Klo Selitettyäni asian info tädille hän sanoi ettet kyllä ehdi millään enää siihen junaan, kysyin että jos taksilla vastaus oli että helikopterilla ehkä Tähän kohtaan oli varattu yli 2,5 tuntia varoaikaa joka menikin kaikki lennon myöhästymiseen kummassakin päässä.. OK uusi suunnitelma siis, mihin aikaan lähtee seuraava ja liput siihen joka olikin sitten yöjuna. No kyllä yksi yö 5,5 tuntia junassa menee. Liput käteen ja ulos taas toimii Katsellaan vähän Lontoota, Aikaa yöjunaan 2,5 tuntia

2 Hienoja busseja ja hiukan Heathrown ympäristöä Täytyy soittaa Richille että pieniä suunnitelma muutoksia, tulenkin yöjunalla perillä aamulla klo.6 jotta voi tilata taksin valmiiksi asemalle. Rich kertoikin että älä ihmeessä tule yöjunalla, väsyneenä perillä ja rankka päivä edessä ei hyvä, eikä kyllä ole aamu kuudelta mitään paikkaakaan mihin tulla Neuvottelun jälkeen päädyimme siihen että tulen aamu junalla Ok takaisin info tiskille lippuja vaihtamaan. No niin tarkastelun jälkeen tulokset, juna lähtee noin klo. 8 ja perillä klo 13 jälkeen. Soitto Richille että miltäs kuullostaa voinko varata liput ja hyvältä kuullosti, varaamaan liput Infoon Kuinka ollakaan soiton aikana juna olikin jo ehtinyt tulla täyteen ja lippuja ei enää saa, ihmeellinen internet Mutta onhan muitakin kyytejä miten olisi bussilla ja info täti tutkii, tärppäsi, aamulla lähtee bussi samoihin aikoihin tietysti matka aika on 1,5 tuntia pidempi ok ei haittaa ja nyt taas varataan liput heti Jälleen kaikki kunnossa, soitto Richille tulenkin bussilla, joo joo kaikki käy taksi on asemalla valmiina MUTTA se on vasta huomenna mitäs tehdään nyt laukkujen kanssa keskellä Lontoota ei mitään tietoa kaupungista eikä juuri muustakaan klo. 22. Hei kyllä Rich tietää soitto Tulokset: Harmi käyn hyvin harvoin Lontoossa enkä tiedä sieltä juuri mitään enkä pääse nyt nettiin. Sorry en pysty auttamaan, Koita löytää joku, joka voi auttaa ja etsi yöpaikka morjens Mitä muuta voi muukalainen suurkaupungissa keskellä yötä tehdä kuin palata INFOON Alammekin jo info tädin kanssa olla kavereita, joka muuten oli hyvin ystävällinen ja todella palveluhenkinen ihminen. Lyhyt selitys tilanteesta.täti kehotti istumaan ja sanoi ota rennosti pystymme todennäköisesti hoitamaan kaiken tästä Ihmeellinen maa mitä ystävällisyyttä ja kaikki hymyssä suin ei tietoakaan ärtymyksestä tai edes kyllästymisestä. Myöhemmin tajusin kyllä että lähes kaikki englantilaiset olivat todella ystävällisiä ja palvelua sitä sai joka paikassa aina yhtä iloisesti ja lämpimästi. Hieno kansa. No mutta täti varasi minulle huoneen lähi hotellista ja kertoi millä bussilla pääsen hotelliin ja sieltä aamulla takaisin tänne koska bussi lähtee täältä Matkaan, oikea bussi, kuskille ilmoitus minne haluan ja pyyntö että kertoo koska minun pitää jäädä pois. 20min. jälkeen kuski sanoi sinun pysäkkisi on tässä ja hotellisi näkyy tuolla. KIITOS. Hotellille oli tietysti pysäkiltä vielä matkaa ihan jonkin verran varsinkin painavien laukkujen kanssa. Lopulta perillä, respaan ilmoitus että minulle pitäisi olla huone. Tulos: ei löydy, näytin varauslappua jonka sain info tädiltä ja sanoin että pitää löytyä. Virkailija sanoi juu löytyy varmasti mutta ei tästä hotellista olet väärässä paikassa hotellisi on 6km päässä. Ehkä ääntämiseni bussi kuskille englanniksi oli jotenkin huono. Hotellini oli Premier inn ja nyt olin Holiday inn hotellissa Uudet ohjeet busseista, kamat kantoon ja pysäkille ja löytyihän se oikeakin hotelli lopulta. Tosin juuri hotellin edessä kun ylitin tietä meinasin jäädä auton alle kun katsoin tottuneesti väärään suuntaan enkä muistanut että ajavatkin täällä väärin päin. Katsoin vasemmalle ja auto tulikin oikealta huh huh olipa tipalla Lopulta kuitenkin hotellissa. Nyt oluelle jotenkin tuntui siltä että tarvitsen sitä nyt KLO.0:35

3 Aamulla klo 6 ylös aamupala ja takaisin Heathrowlle, jolloin muuten otin nämä kaikki kuvat ei ollut silloin yöllä juuri tarvetta kuvata. Kuten näkyy kirkasta on ja aurinko paistaa taitaa tulla oikea aurinko loma VIHDOIN bussissa matkalla kohti Plymouthia. Huomaa liikenne suunta Hiukan Yli 7,5 tuntia linja-autossa koska totta kai myös linja-auto oli myöhässä, taukoja ei tietenkään pidetty koska olimme muutenkin aikataulusta jäljessä onneksi bussissa oli sentään WC. Tässä viimein perillä klo. n. 19 ja yksi kuva matkalta aika kesäistä oli huom. ajankohta vas. kuvasta lämpötila

4 Taksilla Richin Deep blue tech keskukselle, Hiukan juttelua, papereiden täyttelemistä ja laite asennuksia. Kamat ja sukellusvermeet autoon ja taas matkalle. 2 tunnin siirtymä paikkaan jossa aloitamme aamulla sukellukset. Eli seuraavaan hotelliin siis ja nyt siirryin matkaamaan yhden kurssi kaverin kyytiin joka sukelsi myös inspirationilla eli Rich teki meistä heti parin autokyytejä ja samassa huoneessa asumista myöten kaverin nimi oli Will Hiukan tutustumista muihin kurssi kavereihin iltapala ja nukkumaan. Herätys klo 6 aamupala ja kamat autoon 1h siirtymä, perillä sukelluskeskuksessa nimeltä muuten oli mahtava paikka hyvä näkyvyys vajaa 40m vettä ja kaikki tarvittava samalla pihalla mukaan lukien sukelluskauppa ja grilli. Pari tuntia teoriaa laitteen purkua ja kasausta, puku päälle ja veteen noin klo 12. Aluksi hiukan ongelmia kun laskeuduimme 3m en enää saanutkaan vedettyä henkeä. Laitteesta ei yksinkertaisesti tullut ilmaa. Pieni lievä paniikki, siirtyminen OC bail outtiin sitten Rich näytti eiköhän mennä ylös vähän kommunikoimaan. Mikä hätänä miksi bail out ja miksi pois luupista. Kun ei tästä fuckin vehkeestä tule mitään mitä hengittää niin paha on olla. Hei gye siinä on se nappi mistä pittää lisätä laitteen keuhkoon aina laskeutuessa ilmaa. Paine puristaa keuhkot kasaan jolloin ilmaa pitää lisätä diluentti napista että on taas hengitettävää. Tämän oli joku unohtanut mainita tai se oli mennyt minulta ohi, ehkä pitivät itsestään selvyytenä. No niin uusi yritys ja nythän se onnistuu jo hienosti. Miten mahtava kokemus olikaan sukeltaa tällä laitteella, hengittäminen oli helppoa, ilma lämmintä ja mikä ihana hiljaisuus vain oman kehon äänet kuuluivat. Laite istui selkään kuin toinen minä ja pysyi koko ajan paikallaan mitä en ollut kokenut ennen. Tasapainottaminen oli toki hiukan hankalampaa, mutta helpompaa mitä olin kuvitellut ja kun sen kerran sai kohdalleen se sitten myös pysyi siinä hengitti sitten ulos, sisään tai oli hengittämättä. Yksi asia tosin häiritsi muuten täydellistä sukellusta, aina kun vedin ilmaa sisään tuntui että sitä ei tule tarpeeksi vaikka kuinka lisäsin ilmaa keuhkoon dilu napista. Tutkiskelin asiaa sukelluksen ajan ja päätin että keuhkot ovat liian pienet minulle. Ylös tultuamme ilmoitin Richille kun kävimme sukellusta läpi että keuhkot ovat liian pienet minulle. Rich nauroi hiukan ja kysyi mistä niin päättelin, tutkimme asian ja tulimme yhdessä siihen tulokseen että keuhkot todellakin olivat liian pienet. Jolloin Rich kysyi minulta mistä osasin päätellä asian, sanoin että olenhan lukenut laitteen käyttö ohjeet ja sen perusteella tein päätelmän. Rich nauroi ja sanoi thats fucking great, vice gye. Käyttöohjeen lukemiseen olin käyttänyt Suomessa vaivaiset 2-3 viikkoa oli hiukan hankalaa lukea englannin kielinen moni sata sivuinen ohje minun kieli taidoillani, kun se piti samalla kääntää suomeksi ja niin että ymmärsi kaiken. Seuraavana päivänä asensimme isommat keuhkot ja ongelma oli korjattu. Sitten luokkaan kuuntelemaan loppu päivän tapahtuma selostusta. Rich kertoi että nyt on laite testattu ja saatu tuntuma siihen, aletaan tekemään töitä. Tästä lähin keskitymme sukelluksilla siihen miten laitetta käsitellään ja miten sillä selvitään hengissä. Voi pojat sitä drillien määrää, DRILL tarkoittaa harjoitusta mutta kuullostaa paljon äijemmältä joten käytän sitä. Neljä päivää ja iltaa 2-3 vähintään 1,5 tunnin sukellusta joka päivä, ainoana tavoitteena tehdä koko ajan erilaisia drillejä. Minun osaltani tämä oli vielä hiukan kovennettua, koska olin Richin sanojen mukaan viettänyt perjantai päivän kierrellen Lontoon pubeissa ja maannut silkki lakanoissa luxus hotelleissa, kun muut olivat käyttäneet koko päivän allas harjoituksissa. Nyt se oli kuulemma loppu, saisin tehdä pari sukellusta enemmän kuin muut että olin samalla tasolla muiden kanssa ja näin tapahtui. Sukelsin Richin kanssa pari sukellusta enemmän kuin muut, mutta niin teki Richkin joten tasoissa ollaan ajattelin. Drillejä en käy tässä sen tarkemmin läpi, kuitenkin drilleistä sen verran että vaikka niitä tehtiin käsittämätön määrä erilaisia ja eri tasoisia. Drillit oli todellisuudessa suht helppoja tehdä vaikka ne kuulostivatkin maalla todella vaikeilta. Tämä johtuu mielestäni siitä että laite on niin suunniteltu että sitä on helppo käsitellä, kaikki mitä tarvitset on aseteltu niin että niihin pääsee helposti käsiksi ja kaikki tarvittava löytyy helposti. Mitä normaali SCUBA laite ei mielestäni ole. Yritäpä tehdä DIR setillä valve shut down drill, ampua samalla decopoiju, irroittaa puvun letku, seurata tietokonetta, koko ajan täysin samassa syvyydessä ja muista katkeamaton katse yhteys

5 pariin äläkä häikäise lampulla toisia sukeltajia jos ja kun saat tämän tehtyä huomaat että kaasun vaihto piti tehdä 4 minuuttia sitten Sitten palaamme taas matka kertomukseen, sukelsimme siis tämän päivän täällä sukelluskeskuksessa. Sukellusten välissä hiukan kahvia ja hampurilainen sekä edellisen sukelluksen läpikäynti ja uuden priifaus. Klo18 kamat kasaan hotellille kamojen purku ja kuivumaan laitto ja sitten syömään päivän eka lämmin ruoka. Ruoan jälkeen käymme teoriaa läpi toki jo hieman rennommin nauttien guinnessia. Tästä kaikesta muutama kuva tässä Minä sukellusparini Will huoneemme ja kamat. Tässä viimein Rich ja teoriaa menossa. Seuraavana päivänä sama ruletti uudelleen 6 ylös aamupala ja sukelluskeskukseen. Nyt oli jo sen verran levollisempi ja rauhallisempi olo että otin kamerankin mukaan. Muuten meininki oli sama sukelluksia, priifausta ennen ja jälkeen dyykin, hiukan teoriaa ja välissä kahvia ja hampurilainen. Muutama kuva keskuksesta Parkkipaikka siellä oli siis muitakin, pukeutumiskatos ja kauppa ja teorialuokka

6 Vesialue ja grilli Tässä kaikki kurssin oppilaat vas. minä, Will, Dan, välissä apukouluttaja Mike joka oli mukana parissa pahemmassa harjoituksessa varmistamassa ja Charles. Oikealla Rich pukuineen. Kerrankin miulla oli kurssin paras varustus, täysin kuiva, lämmin ja juuri sopiva vallitseviin olosuhteisiin. Muilla puvut alhaalla koska ovat läpimärkiä, kouluttajilla kuivat, mutta hyvät hanskat puuttuivat. Kyllä oli mukava puuhata kun oli kuiva, lämmin ja hyvä mieli Minun ja Richin Laite sekä apukouluttaja Miken Black box ja oikealla aluetta ja laituria laajemmin

7 Klo 18 taas kamat kasaan hotellille, kuivumaan, ruoka ja teoriaa, taas vähän rennommin. Sit Maaten Ryhmäkuva ja oik. poseeraus. Seuraavana päivänä vaihdoimmekin sitten toiseen sukellus keskukseen, tietysti taas kuudelta ylös ja normaali aamutoimet. Kun edellinen sukelluskeskus sijaitsi järvellä nyt menimmekin kaivokseen. Paikan nimeä en muista mutta lähellä Wellssiä se sijaitsi. Ensin luokassa päivän ohjelma ja harjoitukset läpi. Kaivoksella sukelsimme eka päivänä kolmesti ja mikä oli jännää kun saimme pullot täytettyä kamat pakattua sekä puvut päälle siirsimme kamat riisuttuun paketti autoon. Sillä meidät siirrettiin aika kehnoa ja jyrkkää kaivostietä alas sukelluspaikalle. Alhaalta emme sitten poistuneetkaan ennen kuin kaikki sukellukset oli tehty. Toki olimme käyneet ostamassa mukaan juomaa ja pientä evästä, jota sitten ammensimme sukellusten jälkeen samalla kun kävimme läpi sukellusta saimme priifauksen uuteen ja valmistauduimme seuraavaan. Tietysti myös teoriaa tuli. Sukellusten jälkeen taas illalla hotellille tuttu ruletti ja teoriaa. Uusi huone, kamat kuivuu ja hieman pukuhuoltoa. Tässä scrupperit Kuivuu

8 Tässä hieman kuvia uudesta hotellistamme ulkoa Seuraavana päivänä totutusti jo hieman ennen kuutta ylös tällä kertaa huone tyhjäksi. Autojen pakkaus ja huoneiden luovutus ja aamiainen. Tänne emme enää palaa koska lopetamme kurssin tänään suoraan sukellusten jälkeen kaivokselle. Kaikki sukellukset meni ilman haavereita ja saimme kahlattua kurssi ohjelman ja aika paljon lisä harjoitteitakin läpi. Kouluttaja Richard Stevenson oli mielestäni erittäin pätevä työssään, hän tekee tätä nimittäin leipätyönään. Hänestä voi lukea lisää uudesta sukeltaja lehdestä 5/07. Tässä linkki Richin kotisivuille ( Yritän myöhemmin laittaa sivuille hiukan video pätkää kurssi sukelluksista Repellä.) Voin suositella kaikille lämpimästi kurssin käymistä Suomen ulkopuolella ihan vaan siitä syystä että on mahtava nähdä toimintaa hieman laajemmasta kulmasta, saada ystäviä ulkomailta nähdä uusia sukelluspaikkoja ja sukeltajia. Kokemus oli ehdottomasti yksi parhaista tekemistäni sukellusmatkoista. Sukellukset ja paikat oli mahtavat ja vesi kirkasta. Ilmakin oli suotuisa. Muutama kuva vielä keskuksesta. Tulevia sukelluskohteita, milloinhan ja mihin suomessa saataisiin vastaavaa toimintaa. Alhaalla parkkipaikkaa toimisto tiloja, täyttöhuone ja teoria luokka tälläkin paikalla oli grillikioski.

9 Tässä itse sukellus mestat jonne siirryttiin vas. näkyvää tietä pitkin, Syvyyttä oli 85m. ja pohjaan oli upotettu kaikkea mahdollista henkilöautoja, kuorma autoja, armeijan kalustoa, putkia ja vaikka mitä kivaa, oli vedetty lineja ja tehty harjoituslavat ym. ym. Täältä lähdettyämme pääsinkin onnellisesti kurssi kaverini Willin kyydissä takaisin Lontooseen. Säästyin siis aika epämukavalta bussi tai juna matkalta joka olisi kestänyt 5,5 7,5 tuntia. Siitä tuhannet kiitokset hänelle. Matka Lontooseen vei nyt ainoastaan reilut 4 tuntia ja oli mukava käydä kurssia läpi ja puhua sukelluksesta saman henkisen ihmisen kanssa. Yö hotellissa ja jälleen aamu 6 ylös aamiainen kamojen pakkaus ja taksilla Heathrown kentälle. Chek in laukut hihnalle repe eri paikkaan kokonsa vuoksi ja laitteen läpi käynti turvamiesten kanssa. Ostamaan tuliaiset sit oluelle ja odottamaan lennon lähtöä. Kentälle varasin aikaa noin 3 tuntia ja voin sanoa että se ei ollut yhtään liikaa, Heathrown kenttä kun on maailman vilkkain lentokenttä ja aika suuri paikka. 1-4 terminaalin välinen matka autolla vie yli puoli tuntia. Lento jälleen hiukan myöhässä vaan tässä vaiheessa ei enää haittaa onnellista repe sukeltajaa Lopulta lento suomeen ja ystävälliset veli poikani Ville ja Antti hakivat minut Helsingistä kotiin kiitokset heille mukavasta kotimatkasta. Lontoon hotellihuone, ilmakuva Lontoosta, Minä ja laite kotona. (liian väsynyt kuvaan)

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Arki on melko samanlaista kuin suomessakin. Tietysti täällä ollaan huomattavasti kohteliaampia ja ehkä hiemaan kiireisempää on kuin mitä suomessa.

Arki on melko samanlaista kuin suomessakin. Tietysti täällä ollaan huomattavasti kohteliaampia ja ehkä hiemaan kiireisempää on kuin mitä suomessa. Matkaraportti Heti kun koulun infotilaisuudessa sain tietää, että on mahdollista päästä ulkomaanvaihtojaksolle, aloin miettimään asiaa. Vaikka olinkin vasta miettimisvaiheessa, tiesin saman tien mihin

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

FT Katja Koski 2 lapsen äiti. Miniopas, jolla pääset alkuun uhmaikäisen kiukkupussin muuttamisesta todelliseksi enkeliksi.

FT Katja Koski 2 lapsen äiti. Miniopas, jolla pääset alkuun uhmaikäisen kiukkupussin muuttamisesta todelliseksi enkeliksi. FT Katja Koski 2 lapsen äiti SELÄTÄ UHMA Miniopas, jolla pääset alkuun uhmaikäisen kiukkupussin muuttamisesta todelliseksi enkeliksi. Arkea Ilman Taistelua Millaista arkesi olisi, jos sinun ei tarvisi

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

kurssille: se- ko- Koulutus turvamääräyksiä Kurssille hinta on Kurssin

kurssille: se- ko- Koulutus turvamääräyksiä Kurssille hinta on Kurssin HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin ohjelma 2016 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: täytettävä 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys Koulutus koostuuu 10 teoriatunnista,

Lisätiedot

Ulkoilua Kuolimon äärellä!

Ulkoilua Kuolimon äärellä! Ulkoilua Kuolimon äärellä! Kuolimon ympäristö tarjoaa loistavat mahdollisuudet ulkoiluun ja luonnosta nauttimiseen. Rantametsissä on kilometreittäin merkittyjä retkipolkuja ja monin paikoin myös laavuja

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

17.3 19.3. Tänään pääsin pesemään muutamat hiukset ja tutustuin vähän tiloihin. 21.3

17.3 19.3. Tänään pääsin pesemään muutamat hiukset ja tutustuin vähän tiloihin. 21.3 17.3 Lähdin aamulla klo 07.00 kohti oulunsalon lentokenttää josta lentolähti Helsinkiin klo 09.05. Helsingissä olimme n. klo 10 ja lento Düsseldorfiin lähti klo 16.30. Odotusaikana Helsingissä kaverini

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry To 17. Su 20.5.2012 Saunaretki Karjalaan Sivu 1 / 14 Kotiharjun Saunayhdistys ry:n perinteinen kevätretki Karjalan maisemiin ja sen saunoihin. Entistä Suomea. Heino Tours Finland, Kotka. Venäjän puolella.

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN URHEILUSUKELTAJAT RY

HÄMEENLINNAN URHEILUSUKELTAJAT RY HÄMEENLINNAN URHEILUSUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin kurssisuunnitelma YLEISTÄ Koulutus on Sukeltajaliitto ry:n koulutusohjelman mukainen Pääsyvaatimukset: täytettävä 12 vuotta ennen kurssin

Lisätiedot

Pöllönkankaan verkkokohina

Pöllönkankaan verkkokohina Pöllönkankaan verkkokohina 2011-2012 Ensimmäinen luokka Pöllöjä liikkeellä Pöllönkankaalla ... ihan joka puolella! Talvikaupunkeja Talvella Pipo päässä... lapaset kädessä! Lentävää grafiikkaa Kevättä

Lisätiedot

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja

HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja HS:n taitopolku 1) Visio täydellisestä suorituksesta 2) Suunnistustaito oma oivallus 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja 4) Vinkkejä Visio täydellisestä suorituksesta Hyvä puhdas suunnistus

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin kurssisuunnitelma 2015 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys. Alaikäisellä kurssilaisella oltava,

Lisätiedot

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013 BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013 Titta Lumiaho 25.07.2013 JOHDANTOA Minun yksi unelmista on ollut se, että pääsen ulkomaille työharjoitteluun. Tämä unelma toteutui, kun opettajani ilmoitti, että Espanjassa

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

Joonas Hietava. Vaihtoraportti by

Joonas Hietava. Vaihtoraportti by BRNO Czech Republic Vaihtoraportti by Joonas Hietava Alkujännitys Kun sain tietää, tää että lähtö oli varma, oli sisimässä ii äsekaisia kii tunteita. Toisaalta olin todella innoissani, mutta myös pelko

Lisätiedot

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Ohjeita lapsiperheille

Ohjeita lapsiperheille Oulun vastaanottokeskus Heikinharjuntie 66 90620 Oulu Puhelin: 0718763100 Ohjeita lapsiperheille Minna Märsynaho Diakonia-ammakorkeakoulu 2 SISÄLLYSLUETTELO LAPSI JA TURVALLISUUS 3 ARJEN PERUSTOIMINNOT

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Etelä-Savon RAMPE osahankkeessa toteutettiin moniammatillisen tiimityön valmennusta simulaatio oppimisympäristössä

Lisätiedot

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 DAY 1 BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 Matka alkoi kun kokoonnuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle 04.30. Härski ja Niko pitivät meille pienen palaverin ja aloimme hoitaa lähtömuodollisuuksia.

Lisätiedot

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta. Osastollamme tehdään paljon erilaisia tutkimuksia. Lääkärin pyynnöstä haluamme ottaa sinusta EEG- eli aivosähkötutkimuksen, joka tutkii aivojen toimintaa. Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta

Lisätiedot

Savi tykkää käden lämmöstä. Se muovautuu helpommin, kun se lämpiää, Sirkka sanoi. Vähän niin kuin ihmisetkin, minä sanoin.

Savi tykkää käden lämmöstä. Se muovautuu helpommin, kun se lämpiää, Sirkka sanoi. Vähän niin kuin ihmisetkin, minä sanoin. Kaisa TAPAN I BAGGE Kotona TAMMI Kaisa TAPAN I BAGGE Kotona Kuvittanut Hannamari Ruohonen Kustannusosakeyhtiö Tammi Helsinki Kannen kuva: Hannamari Ruohonen Kannen ja typografian suunnittelu: Laura Lyytinen

Lisätiedot

2. Modeemi- ja ISDN-yhteyden käyttöönotto

2. Modeemi- ja ISDN-yhteyden käyttöönotto 2. Modeemi- ja ISDN-yhteyden käyttöönotto Asenna ensin tietokoneeseesi modeemi tai ISDN-sovitin valmistajan ohjeiden mukaisesti. Varmista myös, että Windowsissa on asennettu puhelinverkkoyhteydet. Seuraa

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015

Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan marttojen retki Milanoon ja Gardajärvelle 13.- 18.5.2015 13.5. kello 2.45 marttasisar Kaarina soitteli minulle herätyssoiton ja näin tämä Italian matkan alkaminen on todellista.

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

MIKAN SALAISUUS. Teksti Per Dunsö, kuvat Janne Harju

MIKAN SALAISUUS. Teksti Per Dunsö, kuvat Janne Harju Mika on reipas 6-vuotias jalkapalloa rakastava poika. Hänen paras ystävänsä on Lotta joka pelaa Mikan kanssa samassa joukkueessa. Heidän joukkueensa nimi on Nappulat. Nappulalaiset ovat päässeet mukaan

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot