KÄYTTÖOHJE. Valtionhallinnon tietoturvallisuussopimusmalli. Versio: 1.0 / Julkaistu: 8/2016 osana VAHTi-tukimateriaalikokonaisuutta
|
|
- Elina Laaksonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Valtionhallinnon tietoturvallisuussopimusmalli Versio: 1.0 / Julkaistu: 8/2016 osana VAHTi-tukimateriaalikokonaisuutta Voimassaoloaika: toistaiseksi KÄYTTÖOHJE Yleisesti sopimuksen käytöstä Valtionhallinnon tulosyksiköille (tilaaja) suositellaan näiden sopimusehtojen käyttämistä IT-hankintojen yhteydessä. Tietoturvallisuussopimus on tarkoitettu käytettäväksi etenkin tietojärjestelmien toimitusten ja niihin liittyvien jatkuvien palvelujen hankinnoissa. Sopimusta voidaan käyttää myös asiantuntijapalveluiden hankinnassa. Tämän sopimuksen tavoitteena on huolehtia siitä, että valtionhallinnon tulosyksiköitä sitovat vaatimukset salassa pidettävien tietojen käsittelystä ja tietoturvallisuudesta ulotetaan myös valtionhallinnolle palveluja tuottavaan yksityiseen osapuoleen. Tavoitteen täyttäminen vaatii siten laajempaa ehtokokonaisuutta kuin mistä on sovittu julkishallinnon käyttämissä yleisissä sopimusehdoissa (JIT- ja JYSE-ehdot), joissa on käsitelty esimerkiksi Toimittajan liike- ja ammattisalaisuuksien salassapitovelvoitteet. Tietoturvallisuussopimuksen ehdoilla täydennetään hankintaa koskevaa sopimusta (pääsopimus), jossa kuvataan mm. sopimuksen osapuolet, kohde, toimituksen tai palvelun sisältö ja sopimuksen kohteelle asetetut vaatimukset. Sopimusrakenne on aina suunniteltava huolellisesti. Tämän sopimuksen ehtoja voidaan hankintakohtaisesti muokata kulloiseenkin tilanteeseen soveltuvaksi. Täydentämistä tai erityistä harkintaa vaativat kohdat on erikseen merkitty harmaalla korostuksella. Poista korostus lopullisesta sopimustekstistä. Vaihtoehtoisesti tämän sopimuksen ehdoista voidaan poiketa pääsopimuksen ehdoilla. Tällöin pääsopimuksesta tulee selkeästi ilmetä, mistä ehdoista on sovittu turvallisuussopimuksen ehdoista poikkeavasti ja tarkastettava ehtojen soveltamisjärjestys. Tilaajan tulee kiinnittää huomiota Ellei toisin ole sovittu, -alkaviin kohtiin tarjouspyynnön valmistelussa ja ottaa niihin selkeästi kantaa tarjouspyynnössä, jos ehdon pääsäännöstä on tarkoitus poiketa. Tietoturvallisuussopimus on hankintakohtainen, joten se ei sovellu käytettäväksi yleisenä, kaikkea tilaajan ja toimittajan välistä turvallisuusyhteistyötä koskevana sopimuksena. Hankintakohtaisuus johtuu ennen kaikkea siitä, että hankinnan kohteen tietoturvallisuusvaatimukset eroavat toisistaan erilaisissa IT-hankkeissa.
2 Näissä ehdoissa on pyritty käyttämään vastaavaa terminologiaa kuin julkisen hallinnon IT-hankintojen sopimusehdoissa (JIT 2015). Ehtokohtaiset käyttöohjeet Ohessa esitetään kustakin luvusta keskeiset havainnot. 1. Sopijapuolet Tietoturvallisuussopimuksessa sovitaan sopimuksen yhteyshenkilöistä. Jos tietoturvallisuussopimuksen yhteyshenkilöille halutaan antaa erityisiä vastuita, tulisi nämä vastuut määritellä Yhteyshenkilöt-liitteellä. Tarkasta, että yhteyshenkilöiden määritelty vastuu kohdassa 1.2 vastaa tahtotilaanne. 2. Määritelmät Asiakastiedon määritelmä on sopimuksen keskeisiä määritelmiä. Asiakastietoa on määritelmän mukaan henkilötiedot sekä tiedot oikeushenkilöistä. Henkilötietojen suojaan kohdistuu lainsäädännöllisiä velvoitteita. Oikeushenkilön tietoihin ei sitä vastoin sovelleta henkilötietoja koskevaa lainsäädäntöä. Tässä sopimuksessa sekä henkilötietojen että oikeushenkilötietojen käsittelyyn kohdistuu yhtenäisiä vaatimuksia, jonka vuoksi käytetään pääsääntöisesti yhteistä Asiakastiedon määritelmää. Tilaajan aineiston määritelmä kattaa kaiken sopimuksen mukaisessa toiminnassa käytetyn tilaajan aineiston, olipa se salassa pidettävää tai julkista esimerkiksi julkisuuslain perusteella. Sopimuksen lähtökohtana on varmistaa tilaajan aineiston luottamuksellisuus, eheys ja saatavuus pääsopimuksen mukaisessa palvelutuotannossa siitä riippumatta, onko tilaajan aineisto salassa pidettävää tietoa. 3. Sopimuksen tavoite ja kohde Sopimuksen kohta 3.1 on täydennettävä pääsopimuksen tiedoilla. Tietoturvallisuussopimus voidaan liittää pääsopimuksen osaksi. Tällöin sen tulisi olla soveltamisjärjestyksessä ensimmäinen liite. Vaihtoehtoisesti tietoturvallisuussopimus voi olla pääsopimuksesta erillinen sopimusdokumentti, jolloin sen ehdot saavat etusijan suhteessa pääsopimukseen. 4. Alihankkijat Alihankkijoiden käyttäminen ja heidän soveltuvuutensa selvitetään pääsääntöisesti palveluja koskevan hankintamenettelyn aikana. Jos
3 Toimittaja on hyväksytyssä tarjouksessa ilmoittanut soveltuvat alihankkijat, Tilaajan tulee lähtökohtaisesti katsoa tällaiset alihankkijat hyväksytyiksi kohdan 4.2 mukaisesti. Alihankkijamuutokset ovat sallittuja sopimuskaudella ainoastaan hankintalain sallimissa rajoissa. Sen vuoksi alihankkijoiden vaihtaminen ei ole yksinomaan toimittajan harkinnassa. Lisäksi tilaaja voi rajoittaa alihankkijavaihdoksia esimerkiksi turvallisuuteen liittyvistä syistä. Jos sopimuksen kohteena on valmisohjelmistohankinta, tietoturvallisuussopimuksen velvoitteiden ulottamista valmisohjelmistotoimittajaan on syytä arvioida kriittisesti, sillä valmisohjelmistotoimittaja ei välttämättä käsittele Tilaajan salassa pidettävää aineistoa. Esimerkiksi tarkastusoikeuden käyttäminen tai vaatimukset toimittajan toimitiloille voivat johtaa siihen, ettei ohjelmistotalo katso voivansa niihin sitoutua. Sopimuksen alihankintaa koskevaan lukuun voidaan lisätä ehto, jossa valmisohjelmiston toimittajan velvoitteita rajataan esimerkiksi seuraavasti: Jos Toimittajan alihankkijan tehtävänä on ainoastaan toimittaa sovittu valmisohjelmisto, tällaiseen alihankkijaan sovelletaan tämän sopimuksen ehtoja lukuun ottamatta kohtia Virhe. Viitteen lähdettä ei löytynyt. (luettelo toimittajan henkilöistä), 8.1 (Henkilöiden hyväksyttäminen tilaajalla), lukua 10 (Jatkuvuuden varmistaminen), lukua 11 (turvallisuusselvitykset), lukua 12 (tarkastukset), lukua 14 (sopimussakko ja vahingonkorvaus). 5 Salassapito ja vaitiolovelvollisuus Luvussa on asetettu Toimittajalle kielto hyödyntää tai luovuttaa tilaajan aineistoa muussa kuin sopimuksen mukaisessa tarkoituksessa. Vaatimus koskee näin ollen kaikkea tilaajaan aineistoa riippumatta siitä, onko aineisto salassa pidettävää. Salassa pidettävän aineiston osalta tässä luvussa on keskeiset ehdot. Salassa pidettävää saavat käsitellä ainoastaan asetetut kriteerit täyttävät toimittajan henkilöt. STIV-suojaustason aineiston käsittelyn osalta ei ole välttämätöntä vaatia henkilöturvallisuusselvitystä, mutta käytännössä useat viranomaiset edellyttävät sellaista. Tilaaja voi edellyttää myös erityisen luettelon ylläpitämistä niistä henkilöistä, joilla on oikeus käsitellä salassa pidettävää aineistoa. Tilaaja erikseen harkitsee ne tilanteet, joissa luettelon ylläpitäminen on tarkoituksenmukaista. Kohdassa 5.9 on mainittu tilaajan ohjeistus salassa pidettävän tiedon käsittelystä. Useimmilla viranomaisilla on tällainen ohje käytössään ja
4 hankintavaiheessa se tulisi toimittaa tarjoajille tarjouspyynnön osana. Liite on olennainen osa tätä tietoturvallisuussopimusta. 6 Tietosuoja Kohdissa 6.1 ja 6.2 on poikkeuksellisesti käytetty määritelmänä Henkilötietoa Asiakastiedon sijaan. Syynä on henkilötietolain soveltamisalan rajoittuminen henkilötietojen suojaan. Henkilötiedon määritelmä on yleisesti tunnettu ja henkilötietolaissa määritelty. 7 Hallinnollinen ja fyysinen tietoturvallisuus Luvun kohdassa 7.2 sovitaan sopimukseen liitettävien tietoturvavaatimusten noudattamisesta. Tietoturvavaatimuksina on usein käytetty Valtion tieto- ja viestintekniikkalaitos Valtorin ylläpitämää vaatimusluetteloa, jossa vaatimukset on jaoteltu perustason, korotetun tason ja korkean tason vaatimuksiin. Vaatimukset on kussakin hankinnassa asetettava siten, että ne soveltuvat hankinnan kohteeseen ja vastaavat suunniteltua tietoturvan tasoa. Hankintamenettelyissä vaatimukset ja tietoturvallisuussopimus on liitettävä tarjouspyyntöön. Tietoturvavaatimukset voidaan teknisesti liittää osaksi pääsopimuksen muuta vaatimusmäärittelyä tai ottaa tietoturvallisuussopimuksen liitteeksi. Joka tapauksessa harmaalla korostettua sopimuskohtaa on muokattava. Jos erillisiä tietoturvavaatimuksia ei ole otettu osaksi sopimuksia, tietoturvallisuussopimus määrittää tietoturvallisuuden vähimmäistason. Sen vuoksi tietoturvallisuussopimuksessa on eräitä yksityiskohtaisia sopimusehtoja. Kohdassa 7.3 Toimittaja on velvoitettu noudattamaan tietoturvaasetuksen (681/2010) mukaisia käsittelysääntöjä. Käsittelysäännöt perustuvat voimassa olevan asetuksen 4 lukuun. Pääasiassa asetuksen velvoitteet tulevat jo sovituksi muualla tässä sopimuksessa ja sen liitteenä olevissa tietoturvallisuusvaatimuksissa, mutta erityisesti asetuksen :n velvoitteet on syytä saattaa sopimusehdolla Toimittajan noudatettavaksi. Kohdassa 7.4 viitataan toimittajan ylläpitämään turvallisuudenhallinnan kuvaukseen. Sikäli kuin turvallisuudenhallinnan kuvausta edellytetään, hankintamenettelyssä tulisi asettaa kuvaukselle tietyt reunaehdot ja pyytää sellainen toimitettavaksi osana tarjousta. Kohdissa on käsitelty tietojen kansainvälistä käsittelyä. Henkilötietojen käsittely toisissa maissa on mahdollista henkilötietolain säätämissä rajoissa. Tässä sopimuksessa sääntely on ulotettu sopimuksella myös oikeushenkilön tietoihin. Tilaaja voi esimerkiksi huoltovarmuus- tai muista turvallisuussyistä rajoittaa myös muun tilaajan
5 aineiston siirtämistä Suomen rajojen ulkopuolelle. Asiaa koskevat ehdot tulisi kuvata jo hankintamenettelyn aikana. 8 Tietojärjestelmien hallinnan vaatimukset Kohta 8.1 perustuu turvallisuusselvityslain säännöksiin ja kohdan tarkoituksena on saattaa tilaajan kontrollin piiriin ko. kohdan mukaisia tehtäviä suorittavat henkilöt, vaikkeivat nämä työtehtävissään käsittelisi tilaajan salassa pidettäviä tietoja. Tässä luvussa asetetaan lisäksi vähimmäisvaatimukset toimittajan vastuulla olevien palveluympäristöjen osalta. Vaatimukset täydentyvät usein hankinnan kohteelle asetettujen tietoturvavaatimusten myötä. 9 Ohjelmistoturvallisuus Tässä luvussa asetetaan vähimmäisvaatimukset ohjelmistoturvallisuudelle. Vaatimukset täydentyvät usein hankinnan kohteelle asetettujen tietoturvavaatimusten myötä. 10 Jatkuvuuden varmistaminen Kohdassa 10.1 on viitattu erillisiin, hankinnan kohteeseen liittyviin ICTvarautumisvaatimuksiin. ICT-varautumisvaatimuksina on usein käytetty Valtion tieto- ja viestintekniikkalaitos Valtorin ylläpitämää vaatimusluetteloa, jossa vaatimukset on jaoteltu perustason, korotetun tason ja korkean tason vaatimuksiin. Vaatimukset on kussakin hankinnassa asetettava siten, että ne soveltuvat hankinnan kohteeseen ja vastaavat suunniteltua varautumisen tasoa. Hankintamenettelyissä vaatimukset ja tietoturvallisuussopimus on liitettävä tarjouspyyntöön. Tämän sopimuksen jatkuvuutta koskevat vaatimukset kohdassa 10.2 muodostavat siten vähimmäistason ja ne perustuvat Huoltovarmuuskeskuksen Sopiva-suosituksiin. Sopiva-suosituksissa on myös lisävaatimuksia ja niihin voi tutustua osoitteessa 11 Turvallisuusselvitykset Sopimus kattaa turvallisuusselvityslain mukaisesti sekä yritysturvallisuusselvitykset että henkilöturvallisuusselvitykset. Kohta 11.2 on tarkoitettu täyttävän turvallisuusselvityslain 4 :n 2 momentin mukaisen tiedottamisvelvollisuuden julkisissa hankinnoissa,
6 silloin kun tämä sopimus on osa tarjouspyyntöä. On suositeltavaa lisäksi ilmoittaa yritysturvallisuusselvityksen mahdollisuudesta lisäksi tarjouspyyntöasiakirjassa tai hankinnan kohteen kuvauksessa. Yritysturvallisuusselvityksen teettäminen edellyttää erillistä toimittajan antamaa suostumusta. Jos toimittaja ei anna suostumustaan selvityksen teettämiselle, tilaajalle syntyy oikeus irtisanoa tietoturvallisuussopimus ja pääsopimus. Käytännön haasteena on ilmennyt turvallisuusselvitysten teettäminen silloin, kun palvelussa ei käsitellä turvallisuusluokiteltua tietoa ja toimittaja tai sen työntekijä on ulkomaalainen. Tällöin ei voida välttämättä toteuttaa turvallisuusselvitysmenettelyä Kansallisen turvallisuusviranomaisen välityksellä. Tästä syystä tietoturvallisuussopimukseen on otettu ehdot vaihtoehtoisesta menettelytavasta, jossa toimittaja voisi omatoimisesti esittää vastaavaa selvitystä kuin mistä on säädetty turvallisuusselvityslaissa. Jos yritysturvallisuusselvityksen perusteella havaitaan sellaisia ilmiöitä, joiden ehkäisemiseksi yritysturvallisuusselvitys lain mukaan tehdään, on tilaajalla oltava käytettävissään sopimukseen perustuvat oikeuskeinot riskin poistamiseksi. Irtisanomisoikeudesta tällä perusteella sovitaan luvussa 16. Kohta 11.6 asettaa kustannusvastuun yritysturvallisuusselvityksistä toimittajalle. Ehto perustuu turvallisuusselvityslain 60 :n 1 momenttiin, jonka mukaan kustannuksista vastaa selvityksen kohde, jos selvitys on laadittu viranomaisen hakemuksesta. Näitä ehtoja käyttävät muutkin julkisoikeudelliset toimijat kuin viranomaiset, joten kustannusvastuun osalta on syytä sopia yhdenmukaisesti kaikkien julkishallinnon toimijoiden osalta. 12 Tarkastukset Tilaaja voi suorittaa joko itsenäisesti tai kolmannen osapuolen toimesta tietoturvallisuusauditointeja milloin tahansa sopimuksen aikana ilmoittamalla siitä etukäteen toimittajalle. Käytännössä auditointeja suorittavat toimeksiannon perusteella Viestintävirasto, sen akkreditoimat yritykset taikka muut auditointeihin erikoistuneet yritykset. Tilaajan tulisi keskustella toimittajan kanssa tarkastuksen toteuttajasta ja vaikka sopimuksen mukaan tilaajalla on harkintavalta tarkastajan valinnasta, toimittajan suoranaisia kilpailijoita ei tulisi tarkastuksessa käyttää. Julkishallinnon toimijaan voi kohdistua auditointeja EU-lainsäädännön perusteella. Tarkastusoikeus voi olla yllätystarkastuksen luonteinen, jolloin ei voida soveltaa kohtuullisia aikoja ennakkoilmoittamiselle. Tällaisissa tapauksissa tilaajan on laadittava tietoturvallisuussopimukseen poikkeusehto. Ehto voi olla esimerkiksi seuraava:
7 Kohta 12.2: Jos tarkastusvaatimuksen esittää Tilaajalle sellainen kolmas osapuoli, jolla on lainsäädäntöön perustuva oikeus tarkastaa Tilaajan toimintaa ja tietojärjestelmiä Palveluiden piiriin kuuluvilta osin, Toimittajan on järjestettävä tarkastusmahdollisuus viimeistään kolmantena (3) työpäivänä Tilaajan kirjallisesta ilmoituksesta, ilmoituspäivää laskematta. Tarkastuksen käytännön toteutukseen on perusteltua laatia tarkastussuunnitelma ja katselmoida se toimittajan kanssa. 13 Raportointi ja viestintä Toimittajan tulee noudattaa sopimuksessa asetettuja vähimmäisvaatimuksia. Käytännössä tietoturva- ja ICTvarautumisvaatimuksista aiheutuu tarkempia raportointivelvoitteita toimittajalle. Tilaajan tulisi tehdä hankintamenettelyn aikana arvio raportointivelvollisuuksien laajuudesta, jotta vältytään päällekkäisiltä ja ylimääräisiä kustannuksia aiheuttavilta raportointivelvoitteilta. 14 Sopimussakko ja vahingonkorvaus Tässä luvussa on erityisesti korostettu Tilaajan harkintaa sopimussakon määrän asettamisessa. Sopimussakko tulisi asettaa kohtuulliselle tasolle ottaen huomioon salassa pidettävän tiedon merkitys, sopimuksen arvo ja muu yhteistyön luonne. Sopimussakon osalta on erotettu salassapitovelvoitteiden rikkominen ja muut turvallisuussopimuksen rikkomistilanteet. Kohdan mukaan toimittajalla on mahdollista korjata menettelyään turvallisuusvelvoitteiden rikkomus- ja laiminlyöntitilanteissa välttääkseen sopimussakon. Sanottu ei koske salassapitovelvoitteen rikkomista. Vahingonkorvauksen osalta on sovittu vastuunrajoituksista. Vahingonkorvausvelvollisuus koskee lähtökohtaisesti välittömiä vahinkoja. Vastuurajoituksen sopimuskauden yhteenlaskettu kattohinta on sidottu pääsopimuksen mukaiseen toimitukseen. Ehdoissa on tarkennettu toimituksen kokonaishinnan määrittäviä elementtejä. Kokonaishinta sisältää sopimuksen mukaiset tuotteet, palvelut (esim. toimitusprojektin) sekä jatkuvat palvelut. Myös lisätyöt, kuten muutoshallinnan työ sisältyy kokonaishintaan. Jos tietoturvallisuussopimuksen tilaajaosapuolena on esimerkiksi valtionhallinnon palvelukeskus, voidaan tietoturvallisuussopimukseen kirjata ehto siitä, että välittömien vahinkojen piiriin sisältyy vahingot, jotka aiheutuvat palvelukeskuksen asiakkaille näiden hankkiessa palvelua palvelukeskukselta, mutta joita tuotetaan palvelukeskuksen ja toimittajan väliseen sopimukseen perustuen. Esimerkkiehto voi olla seuraava:
8 Kohta 14.8: Tilaajalle aiheutuneiksi välittömiksi vahingoiksi katsotaan myös sellaiset Tilaajan asiakkaan välittömät vahingot, jotka aiheutuvat Toimittajan sopimusrikkomuksesta sen tuottaessa Palvelua Tilaajan alihankkijana Tilaajan asiakasorganisaatioille ja joista Tilaaja on asiakkaisiinsa nähden korvausvelvollinen. 15 Sopimusmuutokset Jos sopimuksen liitteitä halutaan muuttaa ilman erillistä muutossopimusta, asiasta voidaan sopia kohdassa Sopimuksen irtisanominen Tietoturvallisuussopimuksen irtisanomisaika on sama kuin pääsopimuksella. Jos pääsopimuksessa ei olisi poikkeuksellisesti sovittu irtisanomisaikaa, tämän sopimuksen irtisanomisaika on kolme kuukautta. Tietoturvallisuussopimus ei ole vapaasti irtisanottavissa ennen kuin pääsopimuksen mukainen määräaikainen sopimuskausi on kulunut. Erityisinä irtisanomisperusteina on mainittu Toimittajan kieltäytyminen yritysturvallisuusselvityksestä tai siihen liittyvien selvitysten toimittamisesta. Toisena erityisenä irtisanomisperusteena on yritysturvallisuusselvityksen perusteella ilmennyt vakava epäluottamus toimittajan toimintaan. Irtisanomisperusteet perustuvat turvallisuusselvityslain 1 :ään, jonka mukaan lain tarkoituksena on parantaa mahdollisuuksia ennakolta ehkäistä toimintaa, joka voi vahingoittaa valtion turvallisuutta, maanpuolustusta, Suomen kansainvälisiä suhteita, yleistä turvallisuutta tai muuta niihin verrattavaa yleistä etua taikka erittäin merkittävää yksityistä taloudellista etua taikka edellä tarkoitettujen etujen suojaamiseksi toteutettavia turvallisuusjärjestelyjä. 19 Sopimusasiakirjat ja niiden pätemisjärjestys Tässä yhteydessä korostetaan liiteasiakirjojen tärkeyttä. Tilaajalla tulisi olla käytössään ohje salassa pidettävien tietojen käsittelystä. Liitteenä 3 olevat tietoturvavaatimukset voidaan halutessa liittää tähän sopimukseen, jos niitä ei oteta osaksi pääsopimuksen liiteluetteloa. Tämä käyttöohje ei ole osa sopimusta.
Henkilötietojen käsittelyn ehdot. 1. Yleistä
Henkilötietojen käsittelyn ehdot Liite 7 1 (6) Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa PISA 2021 -palvelusopimusta (Dnro ), jäljempänä
1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa kuljetuspalvelujen operaattoripalvelusopimusta
Liite 1 Henkilötietojen käsittelyn ehtoihin Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa kuljetuspalvelujen operaattoripalvelusopimusta (Dnro
Liite 1 1 SOPIJAPUOLET. 1.1 Sopijapuolet ovat: Y-tunnus: Hakaniemenranta 6, Helsinki 2 MÄÄRITELMÄT
1 SOPIJAPUOLET Turvallisuussopimus 1.1 Sopijapuolet ovat: Asiakas: Opetushallitus Y-tunnus: 2769790-1 Osoite: Hakaniemenranta 6, 00530 Helsinki Toimittaja: Y-tunnus: Osoite: 2 MÄÄRITELMÄT 2.1 Palvelu tarkoittaa
SOPIMUS IT- PALVELUSTA SOPIMUS NRO: MEDBIT Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg
Medbit Oy 1 SOPIMUS IT- PALVELUSTA SOPIMUS NRO: MEDBIT-12-2014 1 SOPIJAPUOLET Tilaaja: Raision sosiaali- ja terveyskeskus Y- tunnus: 0204428-5 Osoite: PL 100, 20201 RAISIO Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:
IT2015 EKT-ehtojen käyttö
-ehtojen käyttö Erityisehtoja ohjelmistojen toimituksista ketterillä menetelmillä Näiden ohjeiden tavoitteena on helpottaa sopimista ketterien menetelmien käytöstä IT-alalla ja nostaa esiin keskeisiä sopimusta
SOPIMUS [...] PALVELUSTA
Julkisen hallinnon IT- hankintojen sopimusehdot (JIT 2007) 1 ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- [JHS 166
1.3. Tämä liite sekä henkilötietojen käsittelyn kuvaus -liite korvaavat aiemman sopimukseen liitetyn Tietosuojaliitteen.
LiiteSopimusliite JAR1825129 Henkilötietojen käsittelyn ehdot 29.11.201822.10.2018 1 (5) JARDno-2017-1652 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa Sopimusta työterveyshuollon
xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus Nimi,osoite, y-tunnus, tehtävä Nimi, osoite, y-tunnus, tehtävä
1 SOPIMUSLUONNOS, AULAPALVELUT 1.1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Ympäristökeskus PL 500, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Käyntiosoite: Viikinkaari 2 a, 00790 Helsinki Y-tunnus: 0201256-6
Sopimuksen liite Henkilötietojen käsittelyn ehdot
Liite SM1819922 1 (5) 02.03.02.00 SMDno-2018-237 Sopimuksen liite Henkilötietojen käsittelyn ehdot OHJE: Tarkista tämän ohjeen ehdot sekä tässä viitatut Sopimuksen määräykset ja liitteet. Kiinnitä vaatimusmäärittelyssä
TURVALLISUUSSOPIMUS. (MALLI v1.0) [Asiakas] [Toimittaja]
MALLI v 1.0 TURVALLISUUSSOPIMUS (MALLI v1.0) 18.11.2011 [Asiakas] ja [Toimittaja] (Ohje: Tämä sopimus on malli, joka pitää aina muokata organisaatio- ja hankintakohtaisesti kulloinkin hankittavana olevan
Turvallisuussopimus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Muikkumedia Oy
THL/662/7.01.04/2015 1(10) Turvallisuussopimus Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Muikkumedia Oy THL/662/7.01.04/2015 2(10) 1. SOPIJAPUOLET... 3 2. MÄÄRITELMÄT... 3 3. SOPIMUSASIAKIRJAT JA NIIDEN PÄTEMISJÄRJESTYS...
Palvelusopimus. Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymä. Kemin kaupunki
Palvelusopimus Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymä Kemin kaupunki 1.8.2014 ATERIAPALVELUSOPIMUS 2 (8) Sisällysluettelo: 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN KOHDE... 3 3 SOPIMUSASIAKIRJAT
Punkalaitumen kunta ja. Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus. Valtori
Palvelusopimus 1 / 6 PALVELUSOPIMUS Asiointitili-palvelusta Punkalaitumen kunta ja Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus www.valtori.fi VALTORI Palvelusopimus
[yksilöitynä käsiteltävät henkilötiedot ja käsittelyn kesto] [yksilöitynä henkilötietojen tyyppi ja rekisteröityjen ryhmät]
1(5) L I I T E 5B T I E T O S U O J A 1. TARKOITUS Tällä tietosuojaliitteellä ( Tietosuojaliite ) [tilaaja] ( Tilaaja ) rekisterinpitäjänä ja käsittelijänä ja [toimittaja] ( Toimittaja ) henkilötietojen
Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: XXX
Hankinta: USB-muistitikut sähköiseen ylioppilaskokeeseen, dnro 1/221/2016 TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1, SOPIMUSEHDOT SOPIMUS USB-MUISTITIKKUJEN TOIMITTAMISESTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta
SOPIMUS [SOVELLUSHANKINNASTA]
Julkisen hallinnon IT- hankintojen sopimusehdot (JIT 2007) 1 ----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- [JHS 166
Siilinjärven kunta ja Valtion IT-palvelukeskus
Valtiokonttori Palvelusopimus 1 (6) Valtion IT-palvelukeskus 354/23/2009..20 PALVELUSOPIMUS Asiointitili-palvelusta Siilinjärven kunta ja Valtion IT-palvelukeskus Siltasaarenkatu 18 20 A, Helsinki PL 14,
I Osa: Sopimusehdot [Siirrä nämä ehdot soveltuvin osin sopimukseen]:
Henkilötietojen käsittelyn ehdot Versio 4 Maaliskuu 2018 1 (7) OHJE: Tämä asiakirja sisältää sopimusehtoja, jotka voidaan ottaa osaksi Tilaajan ja Palveluntuottajan välistä sopimusta silloin, kun Palveluntuottaja
MALLI v0.1.2 TURVALLISUUSSOPIMUS. (MALLI v0.1.2) [Tilaaja] [Toimittaja]
MALLI v0.1.2 TURVALLISUUSSOPIMUS (MALLI v0.1.2) 19.11.2015 [Tilaaja] ja [Toimittaja] MALLI v0.1.2 SISÄLLYSLUETTELO 1 SOPIJAPUOLET... 1 2 MÄÄRITELMÄT... 1 3 SOPIMUKSEN KOHDE... 2 4 ALIHANKKIJAT... 2 5 SALASSAPITO
ICT-hankintojen. Tietoturvallisuussopimus
MALLI 5/2016 ICT-hankintojen Tietoturvallisuussopimus 5/2016 [Tilaaja] ja [Toimittaja] Tämä on malli tätä ei tule käyttää sellaisenaan - organisaation tulee mukauttaa tämä aina jokaista käyttötapausta
HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU
23.3.2018 1 / 5 HANKINTASOPIMUS: VISUAALINEN SUUNNITTELU 1 SOPIJAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) (jäljempänä Tilaaja ) PL33, 00023 Valtioneuvosto Y-tunnus: 0244685-8
SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA
LIITE 5A SOPIMUS SOPIMUS TAVARAN X HANKINNASTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Jyväskylän yliopisto Pl 35 40014 Jyväskylän yliopisto (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa:
PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki. ja xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus
1 SUUN TERVEYDENHUOLLON ANESTESIAPALVELUN HANKINTA 1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Osoite: Helsingin kaupungin terveyskeskus PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki ja xxxxxxx (jäljempänä
RAKENTAMISEEN LIITTYVIEN SUUNNITTELU- JA KONSULTTIPALVELUJEN TURVALLISUUSSOPIMUS (ESIMERKKI) XX.XX.20 [ASIAKAS] [TOIMITTAJA]
VAHTI 2/2013 liite 7.2 RAKENTAMISEEN LIITTYVIEN SUUNNITTELU- JA KONSULTTIPALVELUJEN TURVALLISUUSSOPIMUS (ESIMERKKI) XX.XX.20 [ASIAKAS] JA [TOIMITTAJA] (Ohje: Tämä on sopimusmalli, joka pitää aina muokata
A. Lastensuojelulain mukaista ympärivuorokautista laitoshoitoa, B. Perhekotihoitoa, C. Erityisyksikköhoitoa
Sopimus lastensuojelulain mukaisesta ympärivuorokautisesta hoidosta. 1. Sopijapuolet Tilaaja PL 85 45101 Kouvola Y-tunnus 0161075-9 Yhteyshenkilö Palvelupäällikkö Sanna-Riitta Junnonen PL 85 45101 Kouvola
SOPIMUSLUONNOS: PUHDISTAMOLIETTEEN KUIVAUKSEN LAITEHANKINTA. Molemmat Tilaaja ja Toimittaja jäljempänä myös Osapuoli tai Osapuolet
LIITE 7: Sopimusluonnos 0(5) SOPIMUSLUONNOS: PUHDISTAMOLIETTEEN KUIVAUKSEN LAITEHANKINTA 1. Osapuolet ja yhteyshenkilöt Tilaaja: (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: Toimittaja:
Hankinnan sisällön määrittely
Hankinnan sisällön määrittely lakimies Rasmus Ingman Markkinakartoitus sekä ehdokkaan tai tarjoajan osallistuminen hankinnan valmisteluun Ennen hankintamenettelyn aloittamista voi tehdä markkinakartoituksen
Tietoverkon välityksellä toimitettavia palveluja koskeva sopimus
Tietoverkon välityksellä toimitettavia palveluja koskeva sopimus 1. Sopimuksen kohde Alla mainitut asiakas ja toimittaja ovat tehneet tässä sopimuksessa sovituin ehdoin sopimuksen tietoverkon välityksellä
Henkilötietojen käsittelyn ehdot
Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1 (5) Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa palvelusetelisopimusta, jäljempänä Sopimus, jonka Tilaaja
LIITE 2. Henkilötietojen käsittelyn ehdot. 1. Yleistä
LIITE 2 Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa SOPIMUS TUUSULAN KUN- NAN KULJETUSPALVELUASIAKKAIDEN MAKSUJÄRJESTELMÄN SEKÄ KULJETUKSEN
Taloyhtiö palveluita hankkimassa. Sopimukset ja kilpailuttaminen pähkinänkuoressa
Taloyhtiö palveluita hankkimassa Sopimukset ja kilpailuttaminen pähkinänkuoressa 26.9.2019 Kristel Pynnönen, apulaispäälakimies Kiinteistöpalvelusopimukset: Käyttöala Tyypillisesti kiinteistöpalvelusopimuksilla
SOPIMUSLUONNOS Opintojaksopalautejärjestelmän rakentamisesta
1 (5) SOPIMUSLUONNOS Opintojaksopalautejärjestelmän rakentamisesta 1 SOPIJAPUOLET Tilaaja: HAAGA-HELIA Oy Ab konserni Y- tunnus: 2029188-8 Osoite: Ratapihankatu 13, 00520 Helsinki Tilaajan yhteyshenkilö
Käyttöehdot, videokoulutukset
Käyttöehdot, videokoulutukset Edita Publishing Oy PL 700, 00043 NORDIC MORNING www.editapublishing.fi Asiakaspalvelu www.edilexpro.fi edilexpro@edita.fi puh. 020 450 2040 (arkisin klo 9 16) 1 Yleistä Tämä
Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta
Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta 1. Hankinnan tausta ja tavoitteet Kyseessä on Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten ja Kokkolan kaupungin
WestStar Oy Aleksanterinkatu 17 B Lahti. Liite Henkilötietojen käsittely
1 WestStar Oy 24.5.2018 2223699-7 Aleksanterinkatu 17 B 15110 Lahti Liite Henkilötietojen käsittely 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Osapuolet 2. Tausta ja tarkoitus 3. Määritelmät 4. Käsittelyn kohde ja tarkoitus
IT2015 EKT ERITYISEHTOJA OHJELMISTOJEN TOIMITUKSISTA KETTERIEN MENETELMIEN PROJEKTEILLA LUONNOS
20.4.2015 IT2015 EKT ERITYISEHTOJA OHJELMISTOJEN TOIMITUKSISTA KETTERIEN MENETELMIEN PROJEKTEILLA 1 1.1 SOVELTAMINEN Näitä erityisehtoja sovelletaan ohjelmistojen tai niiden osien toimituksiin ketterien
1.1 Kangasniemen kunta (y-tunnus ), osoite: Otto Mannisentie 2. Tilaajan laskutusosoite: Verkkolaskuosoite: Laskuviite:
1 SOPIJAPUOLET 1.1 Kangasniemen kunta (y-tunnus 0164690-3), osoite: Otto Mannisentie 2 1.2 51200 Kangasniemi ( Tilaaja ) Tilaajan laskutusosoite: Verkkolaskuosoite: Laskuviite: ja 1.3 Kuntien Tiera Oy
Sopimuksen päiväys ja nro: (1) Toimittaja sitoutuu toimittamaan tilaajalle sopimuksessa yksilöidyt palvelut.
8.10.2007 Julkisen hallinnon IT-hankintojen sopimusehdot ERITYISEHTOJA PALVELUISTA Sopimuksen päiväys ja nro: Liite nro: 1 SOVELTAMINEN (1) Näitä erityisehtoja noudatetaan valtion virastojen, liikelaitosten,
1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut
1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi
Hankintasopimusluonnos
Tarjouspyyntö 1(5) Hankintasopimusluonnos SOPIMUS [x]palveluiden TUOTTAMISESTA 1. OSAPUOLET TILAAJA Oulun kaupunki / [x] (jäljempänä Tilaaja ) Y-tunnus: 0187690-1 PL 1 90015 Oulun kaupunki Yhteyshenkilö:
LIITE 3: HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN EHDOT
10.9.2018 1 (6) LIITE 3: HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYN EHDOT I Osa: Sopimusehdot Palveluntuottaja noudattaa voimassa olevan tietosuojalainsäädännön edellyttämiä menettelytapoja ja henkilötietojen käsittelyä
Yritysyhteistyön sopimusjuridiikka. Sopimusjuridiikan perusteet Maarit Päivike, lakimies
Yritysyhteistyön sopimusjuridiikka Sopimusjuridiikan perusteet 8.11.2016 Maarit Päivike, lakimies Miksi kirjallinen sopimus Yhteistyön väline Sopimusten merkitys korostuu usein silloin, kun asiat eivät
Henkilötietojen käsittelyn ehdot
Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1 Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa Älykäs Turvallisuus - [Fasilitointi ja viitekehys Fasilitointi ja yhteiskehittäminen] sopimusta,
TARJOUSPYYNTÖ KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVE- LUISTA SEKÄ KAHDEN VUODEN OPTIOT (1+1) VUOSILLE 2021 JA 2022
TARJOUSPYYNTÖ TARKASTUSPALVELUT Sivu 1 / 5 TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVE- LUISTA 2017 2020 SEKÄ KAHDEN VUODEN OPTIOT (1+1) VUOSILLE 2021 JA 2022 Karkkilan kaupunki
1 (5) SOPIMUS Kansalaisen osallistumisympäristön kysely- ja lausumispalvelun konsulttityö
1 (5) SOPIMUS Kansalaisen osallistumisympäristön kysely- ja lausumispalvelun konsulttityö PROJEKTINHALLINTAPALVELUT 1 SOPIJAPUOLET Asiakas Oikeusministeriö, demokratia- ja kieliasioiden yksikkö Y- tunnus
Liite 3. Puitesopimusmalli
PUITESOPIMUS 1. PUITESOPIMUSTOIMITTAJA Pankkiyhteys: Yhteyshenkilö: Yhteystiedot: 2. TILAAJA Oy Helsingin Asuntohankinta Ab Yhteyshenkilö: Yhteystiedot: Tukholmankatu 2, 3. kerros, 00250 Helsinki 3. SOPIMUKSEN
PUITESOPIMUS LÄHIJUNALIIKENTEEN KILPAILUTUSMATERIAALIEN KÄÄNNÖSPALVELUN HANKINNASTA
SOPIMUSLUONNOS 1 (8) PUITESOPIMUS LÄHIJUNALIIKENTEEN KILPAILUTUSMATERIAALIEN KÄÄNNÖSPALVELUN HANKINNASTA 1 Sopijapuolet Tilaaja: Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) Opastinsilta 6 A 00520 Helsinki
Pähkinäisten ulkoilusaaren hoito sekä kahvila- ja kioskipalvelut ajalle (tavoite) optio 3.v.
Alustava Tarjouspyyntö 1 (6) Pähkinäisten ulkoilusaaren hoito sekä kahvila- ja kioskipalvelut ajalle 1.6.2017(tavoite) - 31.8.2022 + optio 3.v. Sisällys 1 Hankinnan taustaa... 2 2 Palvelun kuvaus... 2
Tietoturvallisuusliite
Tietoturvallisuusliite [Yhteistyökumppanin nimi] STATUS Laatinut: Tarkastanut ja hyväksynyt: Versio no: Tiedoston nimi: Tallennushakemisto: Pvm SISÄLLYSLUETTELO Sisällysluettelo... 2 1 Määritelmät... 3
Hankintasopimuksen muuttaminen
Hankintasopimuksen muuttaminen Hankinta-asiantuntija Marko Rossi Hankintasopimuksen muuttaminen 2 Soveltaminen Sovelletaan hankintasopimuksiin ja puitejärjestelyihin, jotka:» Ylittävät EU-kynnysarvon;»
POLTTOPUIDEN HANKINTA
TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.
Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus
Minun Maatilani ohjelmiston palvelusopimus 23.12.2015 Page 1 of 5 Maatalouden Laskentakeskus Oy Minun Maatilani - ohjelmiston palvelusopimus Sisältö Käsitteet Tämä asiakirja on oikeudellisesti sitova sopimus
KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000
KH&I-YSE 2000 26.1.2000 1(6) KIINTEISTÖNHOIDON JA ISÄNNÖINNIN YLEISET SOPIMUSEHDOT 2000 1 Soveltamisala Yleisiä sopimusehtoja sovelletaan kiinteistönhoidossa ja kiinteistöjen isännöinnissä toimeksisaajan
Aineistot Premium -palvelun käyttöehdot
Aineistot Premium -palvelun käyttöehdot 25.5.2018 Aineistot Premium -palvelun käyttöehdot 2 (5) Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Muutokset käyttöehdoissa ja palvelussa... 3 3. Palvelun toimittaminen... 3 4.
Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa.
16.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ MASTONOSTIMESTA Äänekosken kaupunki pyytää Teiltä tarjouksen käytetystä siististä mastonostimesta tarjouspyyntöliitteen mukaisesti. Tarjous koskee kaupungin kulttuuritalolle (Kalevankatu
Liite 2 tarjouspyyntöön H098-16, HEL Sydämen ultraäänitutkimuslaitteet vaativaan kardiologiseen käyttöön
1 (6) 1 SYDÄMEN ULTRAÄÄNITUTKIMUSLAITTEET VAATIVAAN KARDIOLOGISEEN KÄYTTÖÖN LUONNOS 1.1. Sopijapuolet Tilaaja: Helsingin kaupunki Sosiaali- ja terveysvirasto PL 6000 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus:
Kardiologisten palveluiden hankinta
55969 24.03.2016 1/12 55969 Kardiologisten palveluiden hankinta Yhteystiedot: Suomi puh. fax kaisu.mourujarvi@ras.fi : : : Hankintaviranomaisen luonne: Julkisoikeudellinen laitos: : Terveydenhuolto Muu:
LIITE HANKINTASOPIMUS
Kaupunginhallitus 11.9.2017 Liite 1 LIITE HANKINTASOPIMUS 1 HANKINTASOPIMUS 1. Sopimuksen osapuolet Sopijaosapuolet ovat: Hankintayksikkö (Y-tunnus ), jäljempänä Vakuutuksenottaja ja Tarjoaja, jäljempänä
Liite 2 1 (1) 264/27/2013 Hinnat TARJOUSLOMAKE (tämä lomake on palautettava täytettynä) Ohje: Tarjouksessa on ilmoitettava tarjottavan palvelun hinta ilman arvonlisäveroa tarjouslomakkeen mukaisesti. Tarjouksen
TARJOUSPYYNTÖ KOTIHOIDON KAUPPAPALVELUIDEN HANKINTA. Hankinta Perusturvapalvelut
TARJOUSPYYNTÖ KOTIHOIDON KAUPPAPALVELUIDEN HANKINTA Mäntsälän kunta/mustijoen perusturva pyytää tarjoustanne kotihoidon kauppapalvelun hankinnasta tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1. Sopimuskausi
TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ
TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa
Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta. Yhteenveto. Taustaa linjauksille. Linjausten tavoitteet
Valtion tieto ja viestintätekniikkakeskus Valtori Lausunto 07.09.2018 Dnro 110/00.04/2018 Asia: VM/276/00.01.00.01/2018 Julkisen hallinnon linjaukset tiedon sijainnista ja hallinnasta Yhteenveto Kommentit
Salassapitosopimus 2018
Salassapitosopimus 2018 Salassapitosopimus 2018 1 / 4 1. Sopijapuolet ja sopimuksen kohde Alla mainitut sopijapuolet ovat tehneet salassapitoa koskevan sopimuksen tässä sopimuksessa sovituin ehdoin. 2.
Järjestelmävaatimukset on kuvattu liitteessä 1, hankinnan yksilöinti.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) AJANVARAUS- JA KÄYTÖNHALLINTAOHJELMISTON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupunginkirjaston asiakaskoneille (noin 200 kpl) hankittavasta ajanvaraus-
TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ
TASEPALVELUSOPIMUS (Balance Agreement) NRO XX [TASEVASTAAVA OY] sekä FINGRID OYJ 2 (7) Sisällys 1 SOPIMUSOSAPUOLET JA SOPIMUKSEN TARKOITUS... 3 2 SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO... 3 3 AVOIN SÄHKÖNTOIMITUS... 3
TURVALLISUUSSELVITYS
TURVALLISUUSSELVITYS TURVALLISUUSSELVITYS Tässä ohjekirjasessa kerrotaan pähkinänkuoressa, mitä turvallisuusselvitykset ovat. Milloin turvallisuusselvitys laaditaan ja mitä juuri sinun pitäisi niistä tietää?
HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYÄ KOSKEVA LIITE
1 (5) HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELYÄ KOSKEVA LIITE 1 Johdanto 2 Käsiteltävät henkilötiedot Tämä henkilötietojen käsittelyä koskeva liite ( Liite ) on erottamaton osa Postin SmartShip-tilauskanavaa käyttävän
Tilaajan yhteyshenkilö:
Sopimusmalli 1 SOPIMUS UIMAOPETUSPALVELUN TUOTTAMISESTA Sopimusosapuolet Yritys (jäljempänä palveluntuottaja) Osoite ja Kirkkonummen kunta/ sivistyspalvelut (jäljempänä tilaaja) Jäljempänä termillä sopimusosapuoli
TURVALLISUUSSOPIMUS SENAATTI-KIINTEISTÖT [TOIMITTAJA]
Senaatti-kiinteistöt JULKAISUJÄRJESTELMÄ Liite 6 SEN/150/2016 372267 1 (13) HANKINNAN TURVALLISUUSSOPIMUSMALLI PUITESOPIMUS TURVALLISUUSSOPIMUS SENAATTI-KIINTEISTÖT JA [TOIMITTAJA] Ohje: - Sopimusmalli
Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta
Tarjouspyyntö pp.kk.2015 Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta 1 Tarjouskilpailun järjestäjä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama ammatillisen osaamisen ja työelämän
Helsingin kaupunki Hankintasopimusluonnos Liite1
xx.xx.20xx 1 1 Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) PL 6000 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6 Palveluntuottaja Yrityksen nimi Osoite: xxxx Y-tunnus 2 Yhteyshenkilöt Tilaaja: Sopimusasiat:
Tämä Sopimus koskee tämän sopimuksen ja sopimusasiakirjojen 2-6 mukaista tilintarkastuspalvelua
1 Liite 1 Sopimus Sopijapuolet Tilaaja: Kirkkonummen kunta/ kunnanvaltuusto Toimittaja: Tässä sopimuksessa termillä tilaaja tarkoitetaan Kirkkonummen kuntaa ja termillä toimittaja xx:tä. Termillä sopimusosapuoli
TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUSTA. Kh
TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUSTA Kh 17.04.2018 Tarjouspyyntö 1. Hankinnan kohde Työterveyshuoltolain (1383/2001, Tthl 4 ) mukaan työnantajan on kustannuksellaan järjestettävä työterveyshuolto työstä
Tietosuoja-asetuksen sopimusvaatimukset ja vaikutus tarjouspyynnön suunnitteluun
Tietosuoja-asetuksen sopimusvaatimukset ja vaikutus tarjouspyynnön suunnitteluun Uutta tukimateriaalia kunnan digitalisaatioon -seminaari Johtava lakimies, Hansel Oy Jukka.hamalainen@hansel.fi Aineistoa
Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.
Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän
TARJOAJAA KOSKEVAT TIEDOT Tarjoaja yrityksen nimi Viria Security Oy/Turku Oy Everon Ab Yrityksen osoite Polttolaitoksenkatu 1, Turku
TARJOAJAA KOSKEVAT TIEDOT Tarjoaja yrityksen nimi Viria Security Oy/Turku Oy Everon Ab Yrityksen osoite Polttolaitoksenkatu 1, 20380 Turku Teräskatu 8, 20520 Turku Y-tunnus 0863729-2 0780510-0 Yhteyshenkilö
ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.
TARJOUSPYYNTÖ 1(5) ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Tarjouspyynnön liitteet Sopimuskausi Hankintapäätös Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoonlahden koulujen
Turvallisuusselvityslain uudistus yritysturvallisuusselvityksissä
Turvallisuusselvityslain uudistus yritysturvallisuusselvityksissä Säätytalo 17. ja 18.12.2014 Suojelupoliisin lausuntotoiminto Tarkastaja Lauri Holmström Esityksen sisältö Suojelupoliisin yritysturvallisuustoiminto
JIT 2015 -EHDOT KÄYTÄNNÖN KÄSIKIRJA
Janne Järvenoja Olavi Köngäs Karolina Lehto Jussi Tokola Martin von Willebrand Kari Wirman JIT 2015 -EHDOT KÄYTÄNNÖN KÄSIKIRJA Talentum Pro Helsinki 2015 Talentum Media Oy sekä tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton
STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010
YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 (5) STT:n yleiset sopimusehdot 1. Käyttöoikeus 2. Käyttöehdot 1 Kappale päivitetty 1.1.2016 alkaen. Asiakkaalla on oikeus käyttää STT:n palvelua ja/tai siihen sisältyviä aineistoja
ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja.
TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin tytäryhteisöiden taloustoimintojen hoito.
LIITE 3: SOPIMUSLUONNOS KARTTAPOHJAISEN ARKKITEHTUURIHAKUPALVELUN TOTEUTUKSEN HANKINNASTA
LIITE 3: SOPIMUSLUONNOS KARTTAPOHJAISEN ARKKITEHTUURIHAKUPALVELUN TOTEUTUKSEN HANKINNASTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: Palveluntuottaja:
TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ
1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. Tuoteryhmä Tietokonepäätteet Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi Joulukuu 2012. Ohutpäätteiden
Sertifikaattitilisopimus biokaasusertifikaattijärjestelmän käyttö
Sertifikaattitilisopimus biokaasusertifikaattijärjestelmän käyttö 2 1. Sopimuksen osapuolet Tämä sertifikaattitilisopimus ( Sopimus ) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: Järjestelmän Ylläpitäjä
KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA
KIRJASTOAUTON KORITYÖN HANKINTA Inarin kunta pyytää tarjoustanne kirjastoauton korityöstä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Kirjastoauto hankitaan Inarin kunnankirjaston käyttöön (www.inari.fi/kirjasto).
Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä I. TARJOAJAN TIEDOT
1(8) Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä OHJE Tarjoajan on merkittävä lomakkeeseen täyttyykö kyseinen vaatimus. Joissakin kohdissa edellytetään myös asiakirja-aineiston tai selvitysten
Mobiilin somepalvelun ketterä kehittäminen, sopimusehtoluonnos
Mobiilin somepalvelun ketterä kehittäminen, sopimusehtoluonnos 1. Sopijapuolet Kehitysvammaliitto ry (jäljempänä Tilaaja) Viljatie 4 A 00700 Helsinki Y-tunnus 0116608-8 Yritys (jäljempänä Toimittaja) Osoite
PPKY Selänne pyytää tarjouksia tietoteknisistä laitteista seuraavasti:
ATK-laitteet TARJOUSPYYNTÖ PPKY Selänne on kolmen kunnan muodostama peruspalvelukuntayhtymä, joka hoitaa Haapajärven, Pyhäjärven kaupunkien sekä Reisjärven kunnan peruspalvelut ja siihen kuuluvien kuntien
KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN TUOTTAMISTA KOSKEVA SOPIMUS
KEURUUN KAUPUNKI KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN TUOTTAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 1. Osapuolet 1..1Keuruun kaupunki (jäljempänä Kaupunki ) Perusturva / työllisyyspalvelut työllisyyspäällikkö Erja Koivula Multiantie
LIITE VARMENNEPALVELUJEN ASIAKAS- JA REKISTERÖINTISOPIMUKSIIN NRO
Henkilötietojen käsittelyn ehdot LIITE VARMENNEPALVELUJEN ASIAKAS- JA REKISTERÖINTISOPIMUKSIIN NRO 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa varmennepalvelujen asiakas-
VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA
Päivämäärä / Datum /Date Nro / Nr / No. 8.9.2004 824/520/2004 Jakelussa mainitut JULKINEN VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ MÄÄRÄAIKAISIS- SA SOPIMUKSISSA ASIANOSAINEN Finnet Com
JHS 166 Julkisen hallinnon IT-hankintojen yleiset sopimusehdot Liite 4. Erityisehtoja konsultointipalveluista
JHS 166 Julkisen hallinnon IT-hankintojen yleiset sopimusehdot Liite 4. Erityisehtoja konsultointipalveluista Versio: 0.7 / 15.1.2014 Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Soveltaminen...
LIITE 1. TARJOAJAN SOVELTUVUUS JA TARJOUKSEEN SEKÄ HANKINNAN KOHTEESEEN LIITTYVÄT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET
LIITE 1. TARJOAJAN SOVELTUVUUS JA TARJOUKSEEN SEKÄ HANKINNAN KOHTEESEEN LIITTYVÄT VÄHIMMÄISVAATIMUKSET KOULUTUKSEN NIMI JA TUNNUS TARJOAJAN YHTEYSTIEDOT Tarjoaja: Y-tunnus: Tarjoajan yhteyshenkilö: Lähiosoite:
Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus
1 (5) Sairaalaniemen kumppanuuskaavan suunnittelusopimus 1. Sopimuksen osapuolet Toimittajat Tilaajat 2. Hankkeen yhteyshenkilöt Tilaajan yhteyshenkilö: Rovaniemen kaupunki Toimittajan (jäljempänä ryhmän)
HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI.
HINTATIEDUSTELU 1 (7) Asianumero 10.12.2012 4845/02.08.00/2012 SULKUPORTIT 2013 HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HANKINNAN KOHDE Espoon
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Otteet Otteen liitteet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (5) 197 Hiv-infektion saaneiden huumeiden käyttäjien erityispalvelujen hankinta HEL 2014-007306 T 02 08 02 01 Päätös Käsittely päätti hyväksyä hiv-infektion saaneiden
JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Könnintie 27 B, 60800 ILMAJOKI. Hankinta- ja taloussuunnittelija, p.
LIITE 2 SOPIMUS SOPIMUS HAMMASLÄÄKÄRITYÖVOIMAN VUOKRAAMISESTA VIIKONLOPPU- JA ARKIPYHÄILTOIHIN 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä (jäljempänä Tilaaja ) Könnintie
Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän, Porvoon ammattiopiston opiskelijoiden työvaatteiden ja jalkineiden hankinta
Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän, Porvoon ammattiopiston opiskelijoiden työvaatteiden ja jalkineiden hankinta Yleistä Itä-uudenmaan koulutuskuntayhtymän ylläpitämä oppilaitos Porvoon ammattiopisto (jatkossa
Kestävyys hankinnoissa (hankintalain näkökulma)
Kestävyys hankinnoissa (hankintalain näkökulma) hankinta-asiantuntija Olli Jylhä Kestävä julkinen hankinta Määritelmä Helsingin kaupungin kestävien hankintojen oppaasta: Kestävä julkinen hankinta määritellään
Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.
SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE