Ääntöväylän fysikaalisten mallien tuottaminen MRI:llä tehdyn kuvantamisen pohjalta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ääntöväylän fysikaalisten mallien tuottaminen MRI:llä tehdyn kuvantamisen pohjalta"

Transkriptio

1 Ääntöväylän fysikaalisten mallien tuottaminen MRI:llä tehdyn kuvantamisen pohjalta Johdanto Tässä hakemuksessa ehdotetun kehitystyön tarkoituksena on hyödyntää puheentutkimusprojektissamme jo aiemmin syntynyttä osaamista laadukkaiden fysikaalisten mallien eli kolmiulotteisten, anatomisesti yksityiskohtaisten tulosteiden tuottamiseksi. Näiden mallien geometria on peräisin ihmisen ääntöväylästä tehdyistä kolmiulotteisista magneettiresonanssikuvista (MRI). Viimeisen vuoden aikana olemme kehittäneet algoritmejä ja tietokonekoodia pään ja kaulan alueen anatomisten yksityiskohtien vektoroimiseksi ja pintamallien luomiseksi FEM-laskentaa varten. Työn motivaatio on matemaattisessa puheentutkimuksessa. Samoja algoritmejä voidaan kuitenkin käyttää kolmiulotteisten, kovien tai elastisten muovitulosteiden tuottamiseen ihmisen ääntöväylässä sellaisena kuin ääntöväylä esiintyy erilaisissa puhekonfiguraatioissaan. Valitettavasti tulosteiden tekeminen nykyaikaisilla, mutta hinnaltaan edullisilla 3D-tulostimilla ei ole lainkaan suoraviivaista ääntöväylän ilmatilan vaikean muodon johdosta. Tähän asti tehtyjen kokeilujen perusteella voimme todeta, että kehitystyötä tarvitaan tyydyttävän lopputuloksen saamiseksi. Kehitystyö edellyttää lukuisia kokeiluja erilaisilla tulostusmateriaaleilla (mm. eri lämpötila-alueissa sulavilla PLA/ABS-muoveilla ja muilla vastaavilla materiaaleilla) ja näinollen jopa itse tulostuslaitteen modifioimista. Kehitystyö edellyttää siihen erityisesti omistettua 3D-tulostinlaitetta (Ultimaker, ) ja lukuisia ylimääräisiä komponentteja. Resursseja tarvitaan myös materiaalihankintoihin kuten tulostusmuoveihin. Haettu rahoitus on 4000 e, ja se ehdotetaan käytettäväksi vuosina Taustaa Tutkimme puheäänteiden mallintamista matemaattisin, numeerisin ja kokeellisin menetelmin. Tutkimusryhmämme pääasiallisena tarkoituksena on kehittää ihmi-

2 sen ääntöväylälle aaltoyhtälön FEM-ratkaisijaan perustuvaa mallia, jota voidaan käyttää suun ja kurkun alueen anatomisten poikkeamien tutkimuksessa [1, 2, 3, 10, 12, 13]. Pidemmän aikavälin tavoitteena on käyttää mallia hoito- ja kuntoutustoimenpiteiden suunnittelussa tavalla, joka parantaa potilaan hoitoa erityisesti puheen laadun kannalta. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi perustettiin nelivuotisen pilottivaiheen jälkeen v Aalto-yliopiston, Helsingin ylipiston ja Turun yliopiston (m.l. TYKS ja Varsinais-Suomen Kuvantamiskeskus) tutkijoiden konsortio COMSPEECH, johon kuuluvat ryhmiensä vetäjinä prof. Olli Aaltonen (HY), prof. Risto-Pekka Happonen (TY), ja tekn. tri Jarmo Malinen (Aalto-yliopisto). Konsortiossa on edellä mainittujen lisäksi mukana seuraavat tutkijat: DI Atte Aalto, tekn. tri. Daniel Aalto, DI Antti Huhtala, tekn. yo. Atle Kivelä, FM Juha Kuortti, HLK Jean-Marc Luukinen, M.Sc. Tiina Murtola, tekn. lis. Pertti Palo, dos. Riitta Parkkola, fil. tri. Jani Saunavaara, HLT Tero Soukka, ja dos. Martti Vainio. Otaniemen tiimi (A. Aalto, Huhtala, Kivelä, Malinen, Murtola) toimii kiinteässä yhteydessä prof. Rolf Stenbergin laskennallisen mekaniikan ryhmän kanssa. Projektissa on syntynyt eräitä uusia teknologisia ratkaisuja: 1. Puheäänen ja MRI-kuvan yhtäaikaiseen, lähes täysin automatisoituun tallentamiseen koehenkilöitä ja potilailta [7, 8]; 2. saatujen puhenäytteiden formanttiekstraktioon [46] ja jälkikäsittelyyn MRImelun poistamiseksi; sekä 3. suurten MRI-datamäärien vaatimia kuvankäsittelyalgoritmeja kolmiulotteisen MRI-datan vektoroinniksi, anatomisten yksityiskohtien automatisoituun ekstraktioon ja kuva-artefaktien poistoon [9]. Näistä ratkaisuista viimeksimainitut ovat hakemuksessa ehdotetun hankkeen kannalta tärkeimmät. Kaikki mainitut julkaisut ovat saatavilla hakijan kotisivulta. Tutkimussuunnitelma Projektissamme tehty ääntöväylän MR-kuvien vektorointialgoritmien kehitystyö on avannut mielenkiintoisen mahdollisuuden käyttää samoja pintageometrioita

3 a e i o u y ä ö Kuva 1: Suomen kielen vokaalien ääntögeometrioiden pintamallit. Koehenkilö on terve, suomea äidinkielenään puhuva 30-vuotias mies. matemaattisen mallinnuksen ja validaation lisäksi myös fysikaalisten mallien tuottamiseksi. Fysikaaliset mallit ovat yksinkertaisimmillaan kolmiulotteisia tulosteita ääntöväylän ilma-kudos -rajapinnasta, ja näihin tulosteisiin voidaan liittää antureita ja muuta instrumentaatiota laboratoriomittausten tekemiseksi. Kuinka niitä tehdään, ja mikä siinä on haasteena? Fysikaalisten mallien pohjana käytetään projektissamme vastikään kehitetyin vektorointialgoritmein tuotettuja 3D-pintamalleja. Näistä malleista olkoon esimerkkinä suomen kielen vokaaleja vastaavat geometriat Kuvassa 1, jonka pohjana on vuonna 2010 tuotettu pilottidatasetti; ks. [46]. Ääntöväylän kuvantamisongelmien, kuvadatan jälkikäsittelyn, ja ääntöväylägeometrian tulostuksen kannalta vaativan muodon johdosta fysikaalisia malleja on tähän asti tuotettu ainoastaan joko paljon käsityötä vaativina yksittäiskappaleina tieteellisiin tarkoituksiin tai yksittäisen ääntöväylägeometrian kopioina perinteisin valumenetelmin. Modernit ja hinnaltaan kilpailukykyiset Fast Prototyping -tuotantomenetelmät ovat

4 muuttaneet perinpohjin monien geometristen muotojen työstämistä metalleista tai muoveista. Ihmisen ääntöväylän fysikaalinen malli (tai epäsuorassa valmistusmenetelmässä sen valumuotti ja keerna, tai negatiivit näille) voidaan periaatteessa tuottaa 3D-tulostimella, jota ohjataan tulostettavan geometrian mukaisesti erityisellä komentokielellä eli nk. G-koodilla. Kuvassa 2 on esitetty alle 1500e hintaluokkaan kuuluva tulostin Ultimaker, jonka toimintaperiaatteena on rullassa olevan lämpömuovifilamentin sulattaminen kerroksittain tulostettavan kappaleen pintaan (n.k. Fused Deposition Modelling -menetelmä, FDM). G-koodi määrää myös missä järjestyksessä FDM-tulostin lisää ainetta vähitellen rakentuvaan kappaleeseen. Ääntöväylän vaikean geometrian johdosta korkealaatuisen tulosteen tuottavan G-koodin tuottaminen laadukkaastakaan vektoroidusta MR-kuvasta ei ole lainkaan suoraviivainen ohjelmointitehtävä. Mm. yksinkertaisten koneenosien ja muiden säännöllisten muotojen tulostamiseen tarkoitetulla G-koodigeneraattorilla ja kahdella FDM-periaatteella toimivalla, edullisella 3Dtulostimella tehdyt kokeilut ovat osoittautuneet laadullisesti epätyydyttäviksi [9, Section 4] vaan ei kuitenkaan toivottomaksi. Kuvan 1 geometrioiden tulostaminen ei kuitenkaan tuottane teknillisiä ongelmia yli 20000e hintaisilla ammattimaisilla tulostusjärjestelmillä, jotka perustuvat toisenlaisiin menetelmiin kuten selective laser sintering tai stereolitografiaan. Joka tapauksessa G-koodin tuottaminen ääntöväylästä on lähes mahdotonta ilman tehokkaita ja tarkkoja MR-kuvien vektorointialgoritmeja. Tämän johdosta projektillamme on tällä hetkellä jopa koko maailman mittakaavassa poikkeuksellinen etulyöntiasema. Projektissamme saavutettavat tulokset matemaattisesta mallinnuksesta saisivat olennaisesti lisää näkyvyyttä, mikäli voisimme tutkimuksen sivutuotteena tarjota käytännöllisen ja erityisesti edullisen ratkaisun ääntöväylätulosteiden tuottamiseksi. Mihin fysikaalisia malleja tarvitaan? Ääntöväylän fysikaalisten mallien tärkeimmät sovellukset ovat seuraavat: 1. Ääntöväylän virtaus- ja painemittausten suorittaminen esimerkiksi astman tai obstruktiivisen uniapnean kaltaisten tilojen biofysiikan ymmärtämiseksi numeerisen virtausmekaniikan (CFD) ohella;

5 Kuva 2: Ultimaker 3D-tulostin sekä rulla tulostusmateriaalia. Keskellä laitteella tulostettu kappale. 2. fysikaalisilla malleilla tehdyt akustiset mittaukset laskennallisten puheentuoton mallien ja koehenkilöiltä tehtyjen suorien mittauksien validoimiseksi; 3. potilaiden ääntöväylän mukaan räätälöityjen kudosvaraosien tuottaminen tulevaisuuden kudosteknologian menetelmin, mikä edellyttää tissue scaffold -rakenteiden tulostamista; sekä 4. havaintoesineiden tuottaminen joko oppimateriaaliksi tai muihin fonetiikan, lääketieteen ja kirurgian tarkoituksiin. Fysikaalisen mallin käyttötarkoitus asettaa ylimääräisiä materiaalivaatimuksia. Esimerkiksi PIV-menetelmä (Particle Image Velocimetry) virtauskenttien kuvantamiseksi vaatii optisesti läpinäkyviä ja homogeenisia malleja (yleisimmin akryylia tai polykarbonaattia). Eräs varsin yksinkertaisella laser-leikkausmenetelmällä levystä tuotettu polykarbonaatti-koetuloste on esitetty Kuvassa 3 oikealla. Tällainen tuloste ei kuitenkaan sovellu PIV-menetelmään, koska levyjen pinnat toimivat optisena heijastus- ja taipumiskohtana. Soveltuva malli tulisikin tehdä valumenetelmällä mieluiten yhtenä kappaleena, ja valumuotin sekä keernan tekeminen edellyttää 3D-tulostetta ääntöväylän ilmatilasta. Mikäli MRI:llä kuvannettujen ääntöväylägeometrioiden tulostaminen voitaisiin tehdä riittävän laadukkaasti käyttäen Ultimakerin kaltaista hinnaltaan edullista laitetta, tulosteita voitaisiin käyttää apuneuvona mm. kirurgisten toimenpiteiden suunnittelussa aivan kuten kipsivaloksia on perinteisesti käytetty hammaslääketieteessä. Verenkiertoelimistön rakenteet ovat kuvantamisen, vektoroinnin ja fysikaalisten tulosteiden kannalta merkittävästi helpompia kuin ääntöväylä, ja niistä tuotettuja

6 Kuva 3: (a) Keskisagittaalikuva miehestä, joka lausuu pitkän vokaalin [œ]. (b) Samasta vokaaligeometriasta laserleikkurilla 3mm levystä tehty polykarbonaattituloste, joka koostuu 24 tasosta (joista 14 on kuvassa). fysikaalisia malleja on nykyään saatavilla kaupallisestikin vastaaviin tarkoituksiin: Mitä projektissamme aiotaan tehdä fysikaalisilla malleilla? Tarkoituksenamme on kehittää itse tulostusmenetelmää sekä sen vaatimia matemaattisia algoritmeja ja tietokonekoodia. Aiomme julkaista saavutetut tulokset tekniikan alan julkaisuissa ja konferensseissa. Tuotamme riittävän määrän fysikaalisia malleja tutkimusprojektimme omiin tarpeisiin matemaattisen mallinnuksen validaation edellyttämiä akustisia mittauksia varten. Nämä mittaukset on tarkoitus tehdä Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulun kaiuttomassa laboratoriossa prof. Paavo Alkun ryhmän avustuksella. Tutkimusprojektissamme ei ole aikomuksena (eikä edellytyksiä) tehdä ääntöväylämallein virtausmittauksia itsenäisesti, mutta toimitamme fysikaalisia malleja toisille tutkimusryhmille mikäli tällaiselle palvelulle on kysyntää ja tuotantokysymykset voidaan ratkaista. Kuvaa 1 vastaava täydellinen vokaalimallisarja on luvattu toimittaa Helsingin Yliopiston Puhetieteen Laitoksen käyttöön.

7 Kuva 4: (a) MR-kuvauksen aikaisen puhenäytteen äänittämiseen käytetty tietokonejärjestelmä. Räkissä ylhäältä päin lukien: MRI-melunperuutusvahvistin, digitointiyksikkö M- Audio Delta 1010, mittausjärjestelmän paikallisverkon kytkin, Linux-serveri, UPS. Räkki sisältää myös kontrollerin MRI-koneen ulkoista ohjausta varten. Kokeenjärjestäjä ohjaa tapahtumia läppärinsä välityksellä. (b) MRI-koneen pään ja kaulan alueen kuvantamiskelan päälle tuleva akustinen äänenkeräin sekä Faradayn häkissä (ei kuvissa) sijaitsevaan mikrofoniasetelmaan vievät aaltojohdot. MRI-datasetin hankkiminen Kuten edellä jo mainittiin, puheilmiöiden matemaattinen ja fysikaalinen mallinnus edellyttää geometrista dataa koehenkilön ääntöväylän anatomiasta. Seuraavassa on lyhyt esitys menetelmästä, jolla hakemuksen edellyttämä MRI-kuvantaminen suoritetaan. Ääntöväylän ilmatilan geometria kuvannetaan MRI-tekniikalla yhtäaikaisesti puheääninäytteiden tallentamisen kanssa. Ääninäytteiden tallentaminen MR-kuvauksen aikana on teknisesti vaativaa, ja tähän tarkoitukseen olemme rakentaneet mittauslaitteiston akustisen ja analogisen osan jo projektin pilottivaiheessa vuosina Magnus Ehrnroothin säätiöltä vuonna 2010 myönnetyn apurahan 1 turvin olemme viimeistelleet pilottivaiheessa toteutetun äänitysjärjestelmän instrumentaatiota ja kehittäneet tietotekniikkaa siten, että kattavien potilasmäärien sekä suurten kuvamäärien hankkiminen on käytännössäkin mahdollista mahdollisimman pienellä laboratoriohenkilökunnalla, mahdollisesti huonokuntoista potilasta liiaksi rasittamatta, sekä kerätyn MRI- ja puheäänidatan laatua vaarantamatta. Kuvassa 4 vasemmalla esitetään näillä varoilla toteutetun siirrettävän mittausjär- 5000e. 1 Hakija tekn. tri. Jarmo Malinen (Aalto-yliopisto, Matematiikan ja Systemianalyysin Laitos),

8 jestelmän signaalinkäsittely- ja tallennusjärjestelmä. Akustisia ratkaisuja on dokumentoitu julkaisuissa [17, 41]. Vuoden 2012 aikana ortognaattisen kirurgian potilaiden kuvantamisprojekti on saatu aloitettua Varsinais-Suomen Kuvantamiskeskuksen (TYKS) skannerilla (Siemens Avanto 1.5T). Näillä potilailla leukaluiden paikkaa on muutettu sahaamalla luita poikki ja kiinnittämällä kappaleet uuteen asemaan. Niinpä kustakin potilaasta tarvitaan kaksi eri kuvantamisrupeamaa ennen ja jälkeen kirurgisen toimenpiteen. Datasetin tärkeimpänä tarkoituksena on pyrkiä havaitsemaan ja ymmärtämään kirurgian aiheuttamat muutokset puheeseen sekä suorin havainnoin (MRkuva ja ääninäyte) että numeerisen puhemallin avulla (MR-kuvan perusteella). Tämä mahdollistaa numeerisen puhemallin riippumattoman validaation ja mallinnusvirhearvioiden tekemisen. Syntynyt ainutlaatuinen ja kattava data on mielenkiintoista myös suoran kliinisen tutkimuksen kannalta. Kuvantamisprojektin johtajana ja vastuullisena tutkijana toimii prof. Risto-Pekka Happonen (Turun yliopisto, Suu- ja Leukakirurgian Laitos). Kuvantamiseen tarvittava rahoitus 2 on saatu nk. EVO-rahoituksena vuosille 2012 ja Kuvantamisprojektin käytännön toteutuksesta vastaavat tekn. tri. Daniel Aalto (Helsingin yliopisto, Käyttäytymistieteiden Laitos, sekä Åbo Akademi, Matematiska Institution) ja fil. tri. Jani Saunavaara (TYKS). Projektin laitteistojen sekä ohjelmistojen kehittäminen ja huolto ovat M.Sc. Tiina Murtolan ja hakijan vastuulla. Tätä hakemusta kirjoitettaessa kolmen potilaan toimenpidettä edeltävä, laadultaan ensiluokkainen data-aineisto (MR-kuva ja yhtäaikainen puhenäyte kymmenissä foneettisesti relevanteissa puhekonfiguraatioissa) on jo olemassa. Kertyvän potilasdata-aineiston lisäksi on tuotettu kolme terveistä koehenkilöistä otettua pilottisarjaa. Kuvan 1 vokaaligeometriat ovat ensimmäisestä vuonna 2010 tehdystä eksperimentistä. Pilottisarjan tulokset ja johtopäätökset on dokumentoitu julkaisussa [8], ja aineistosta tehtyjä foneettisia analyysejä on käsitelty julkaisussa [46]. Lopullinen koejärjestely on (osin) dokumentoitu raportissa [7]. Projektin osanottajat Tässä hakemuksessa esitettyyn fysikaalisen mallinnuksen kehittämisprojektiin osallistuvat seuraavat tutkijat: 2 Hakija prof. Risto-Pekka Happonen (Turun yliopisto, Suu- ja Leukakirurgian Laitos), 18000e.

9 1. Aalto-yliopiston Matematiikan ja Systeemianalyysin Laitokselta tekn. yo. Atle Kivelä (ääntöväylän pintaekstraktiokoodi ja algoritmit), DI Matti Harjula (automaatio- ja tietotekninen asiantuntija, mikrokontrolleriohjelmointi sekä G-koodi), tekn. tri. Jarmo Malinen (instrumentaatio, elektroniikka, mekatroniikka ja matemaattiset tarkastelut); 2. Helsingin yliopiston Käyttäytymistieteiden Laitokselta tekn. tri. Daniel Aalto (kuvantamisjärjestelyt MRI:llä); sekä 3. Turun yliopistosta sekä Varsinais-Suomen Kuvantamiskeskukselta fil. tri. Jani Saunavaara (MRI-sekvenssit ja kuvantamisteknologia) ja HLK Jean- Marc Luukinen (kuvantamistyöhön liittyvä hammaslääketieteellinen osuus). Projektin vetäjänä toimii hakija. Ääntöväylätulosteilla tehtyyn kokeilutoimintaan liittyvät avainhenkilöinä lisäksi DI Teemu Ronkka (Aalto Design Factory), tekn. yo. Jukka Helle (Aalto Media Factory, FabLab) sekä mahdollisesti muita Aalto Design Factoryn valmistustekniikan asiantuntijoita. Osa eksperimentaalisesta työstä voidaan tehdä oppilastöinä ja opinnäytteinä. Hanke toimii kiinteässä yhteistyössä laskennallisen fonetiikkakonsortion COM- SPEECHin kanssa, jossa tämän hankkeen kannalta tärkeimmät kollegat ovat prof. Risto-Pekka Happonen (TYKS), HLT Tero Soukka (TYKS), sekä dos. Martti Vainio (Helsingin yliopisto). Varainkäyttösuunnitelma Hakemuksessa esitetty kokonaissumma 4000 e ehdotetaan käytettäväksi vuosien aikana arviolta seuraavalla tavalla: 1. Ultimaker 3D (Limited Edition) -tulostin, UltiController -ohjausyksikkö, sekä ohjelmistoja 2000 e 2. Sekalaisiin komponentteihin kuten tulostuspäihin 500 e 3. Laitteen päivitykseen ja huoltokustannuksiin kahdelle vuodelle 500 e 4. 3D tulostemateriaaleihin (PLA/ABS muovit) sekä valukelpoisiin muoveihin ja silikoneihin 500 e 5. Muoteista, valukehikoista j.n.e. syntyvät kustannukset 500 e Hankkeen palkkakustannuksista vastaa kunkin tutkijan oma instituutio.

10 Curriculum vitae breve Henkilötiedot Jarmo Kalervo Malinen, s. Oulussa, 28. lokakuuta, Opinnot Ylioppilastutkinto (6 L), Karjasillan lukio, Oulu 1989 Diplomi-insinööri (oivallisesti), Tekn. fys. ja mat. osasto, Teknillinen korkeakoulu 1995 Tekniikan tohtori (kiittäen hyväksytty), Tekn. fys. ja mat. osasto, Teknillinen korkeakoulu 2000 Merkittävimmät akateemiset tehtävät, apurahat ja tunnustukset Matematiikan assistentti, TKK , Emil Aaltosen säätiön 3-vuotinen apuraha tohtorintutkintoa varten Post-doctoral research fellow, Imperial College, Lontoo Post-doctoral research fellow, KTH, Tukholma Rolf Nevanlinna -instituutin palkinto erinomaisesta matematiikan alan väitöskirjasta vuonna Nomination as an outstanding reviewer for AUTOMATICA Mittag Leffler -instituutin stipendiaatti, Djursholm Matematiikan yliassistentti, TKK alkaen Aalto Starting Grant laskennallista puhetutkimusta varten Aalto-yliopisto

11 STACK-opetusteknologiaan keskittyvän start-upin Eleaga Ltd. Oy:n hallituksen puheenjohtaja alkaen Tieteelliset asiantuntijatehtävät Reviewer seuraavissa lehdissä: Automatica; SIAM Journal of Control; Mathematics of Control, Signals, and Systems; Complex Analysis and Operator Theory; Math Reviews; IEEE Control Systems Society; Applied Acoustics; Measurement Science Review. Reviewer seuraavissa konferensseissa: European Control Conference; BIODE- VICES. Muut tieteelliset asiantuntijatehtävät: IPC member of the BIODEVICES conference since Project evaluator for Czech Science Foundation since 2012.

12 Julkaisuluettelo [1] A. Aalto, D. Aalto, J. Malinen, and M. Vainio. Interaction of vocal fold and vocal tract oscillations. In Proceedings of the 24th Nordic Seminar on Computational Mechanics, [2] A. Aalto, D. Aalto, J. Malinen, and M. Vainio. Modal locking between vocal fold and vocal tract oscillations. arxiv: , 23 pp., Submitted. [3] A. Aalto, P. Alku, and J. Malinen. A LF-pulse from a simple glottal flow model. In Proceedings of the 6th International Workshop on Models and Analysis of Vocal Emissions for Biomedical Applications (MAVEBA2009), pages , Firenze, December [4] A. Aalto, T. Lukkari, and J. Malinen. Acoustic wave guides as infinitedimensional dynamical systems. arxiv: , 28 pp. + 6 pp. appendix, [5] A. Aalto and J. Malinen. Wave propagation in networks: a system theoretic approach. In Proceedings of the 18th World Congress of the IFAC, Milano, Italy, [6] A. Aalto and J. Malinen. Composition of passive boundary control systems. Mathematical Control and Related Fields, [7] D. Aalto, O. Aaltonen, R.-P. Happonen, J. M. Luukinen, J. Malinen, T. Murtola, R. Parkkola, J. Saunavaara, and M. Vainio. Measurement of acoustic and anatomic changes in maxillofacial surgery patients. Technical report, (downloadable), 4 pp., [8] D. Aalto, O. Aaltonen, R.-P. Happonen, J. Malinen, P. Palo, R. Parkkola, J. Saunavaara, and M. Vainio. Recording speech sound and articulation in MRI. In Proceedings of BIODEVICES 2011, pages , Rome, January [9] D. Aalto, J. Helle, A. Huhtala, A. Kivelä, J. Malinen, J. Saunavaara, and T. Ronkka. Algorithmic surface extraction from MRI data: modelling the human vocal tract. To appear in Proceedings of BIODEVICES, [10] D. Aalto, A. Huhtala, A. Kivelä, J. Malinen, P. Palo, J. Saunavaara, and M. Vainio. How far are vowel formants from computed vocal tract resonances? arxiv: , 13 pp., 2012.

13 [11] D. Aalto, J. Malinen, M. Vainio, J. Saunavaara, and J. Palo. Estimates for the measurement and articulatory error in MRI data from sustained vowel phonation. In Proceedings of the International Congress of Phonetic Sciences, [12] A. Hannukainen, T. Lukkari, J. Malinen, and P. Palo. Formants and vowel sounds by the finite element method. In Proceedings of the symposium "Fonetiikan päivät", Helsinki, pages 24 33, [13] A. Hannukainen, T. Lukkari, J. Malinen, and P. Palo. Vowel formants from the wave equation. Journal of the Acoustical Society of America Express Letters, 122(1):EL1 EL7, [14] V. Havu and J. Malinen. Laplace and Cayley transforms an approximation point of view. In Proceedings of the Joint 44th IEEE Conference on Decision and Control and European Control Conference (CDC-ECC 05), Seville, December [15] V. Havu and J. Malinen. Cayley transform as a time discretization scheme. Numerical Functional Analysis and Applications, 28(7): , [16] T. Lukkari and J. Malinen. Webster s equation with curvature and dissipation. arxiv: , 22 pp. + 5 pp. appendix, [17] T. Lukkari, J. Malinen, and P. Palo. Recording speech during magnetic resonance imaging. In Proceedings of the 5th International Workshop on Models and Analysis of Vocal Emissions for Biomedical Applications (MAVE- BA2007), pages , Firenze, December [18] J. Malinen. On the preconditioning and iterative inversion of Toeplitz operators. Master s thesis, Helsinki University of Techology Institute of Mathematics, [19] J. Malinen. On the properties for iteration of a compact operator with unstructured perturbation. Technical Report A360, Helsinki University of Technology Institute of Mathematics, [20] J. Malinen. Minimax control of distributed discrete time systems through spectral factorization. In Proceedings of European Control Conference (ECC 97), Brussels, July [21] J. Malinen. Nonstandard discrete time cost optimization problem: The spectral factorization approach. Technical Report A385, Helsinki University of Technology Institute of Mathematics, 1997.

14 [22] J. Malinen. Well-posed discrete time linear systems and their feedbacks. Technical Report A384, Helsinki University of Technology Institute of Mathematics, [23] J. Malinen. Discrete time Riccati equations and invariant subspaces of linear operators. In Proceedings of MMAR98, Miedzyzdroje, Poland, [24] J. Malinen. Properties of iteration of Toeplitz operators with Toeplitz preconditioners. BIT Numerical Mathematics, 38(2): , [25] J. Malinen. Solutions of the Riccati equation for H discrete time systems. In Proceedings of Mathematical Theory of Networks and Systems (MTNS 98), Padova, [26] J. Malinen. Discrete time Riccati equations and invariant subspaces of linear operators. Technical Report A407, Helsinki University of Technology Institute of Mathematics, [27] J. Malinen. Riccati equations for H discrete time systems: Part I. Technical Report A405, Helsinki University of Technology Institute of Mathematics, [28] J. Malinen. Riccati equations for H discrete time systems: Part II. Technical Report A406, Helsinki University of Technology Institute of Mathematics, [29] J. Malinen. Toeplitz preconditioning of Toeplitz matrices an operator theoretic approach. Technical Report A404, Helsinki University of Technology Institute of Mathematics, [30] J. Malinen. Discrete Time H Algebraic Riccati Equations. PhD thesis, Helsinki University of Technology Institute of Mathematics, [31] J. Malinen. Discussion on: "Boundary control of a class of hyperbolic systems". European Journal of Control, 9: , [32] J. Malinen. Shift realizations and their algebraic Riccati equations. Technical Report 22, Institut Mittag Leffler, [33] J. Malinen. Conservativity of time-flow invertible and boundary control systems. Technical Report A479, Helsinki University of Technology Institute of Mathematics, 2004.

15 [34] J. Malinen. A remark on the Hille Yoshida resolvent theorem. Technical Report A469, Helsinki University of Technology Institute of Mathematics, [35] J. Malinen. Conservativity and time-flow invertiblity of boundary control systems. In Proceedings of the Joint 44th IEEE Conference on Decision and Control and European Control Conference (CDC-ECC 05), Seville, December [36] J. Malinen. Tustin s method for final state approximation of conservative dynamical systems. In Proceedings of the 18th World Congress of the IFAC, Milano, Italy, [37] J. Malinen and R. Nagamune. Conservative realisations for Hermite Fejer interpolation problem. Technical Report 21, Institut Mittag Leffler, [38] J. Malinen, O. Nevanlinna, V. Turunen, and Z. Yuan. A lower bound for the differences of powers of linear operators. Acta Mathematica Sinica, 23(4): , [39] J. Malinen, O. Nevanlinna, and Z. Yuan. On the Tauberian condition for bounded linear operators. Mathematical Proceedings of the Royal Irish Academy, 109: , [40] J. Malinen, O. Nevanlinna, and J. Zemánek. Microspectral analysis of quasinilpotent operators. arxiv: , 22 pp., Submitted. [41] J. Malinen and P. Palo. Recording speech during MRI: Part II. In Proceedings of the 6th International Workshop on Models and Analysis of Vocal Emissions for Biomedical Applications (MAVEBA2009), pages , Firenze, December [42] J. Malinen, O. Staffans, and G. Weiss. When is a linear system conservative? Quarterly of Applied Mathematics, 64(1):61 91, [43] J. Malinen and O. J. Staffans. Conservative boundary control systems. Journal of Differential Equations, 231(1): , [44] J. Malinen and O. J. Staffans. Semigroups of impedance conservative boundary control systems. In Proceedings of Mathematical Theory of Networks and Systems (MTNS 06), Kioto, [45] J. Malinen and O. J. Staffans. Impedance passive and conservative boundary control systems. Complex Analysis and Operator Theory, 2(1): , 2007.

16 [46] J. Palo, D. Aalto, O. Aaltonen, R.-P. Happonen, J. Malinen, J. Saunavaara, and M. Vainio. Articulating Finnish vowels: Results from MRI and sound data. Linguistica Uralica, 48(3): , [47] A. Rasila, L. Havola, P. Alestalo, J. Malinen, and H. Majander. Matematiikan perusopetuksen kehittämistoimia ja tulosten arviointia. Tietojenkäsittelytiede, (33):44 55, [48] A. Rasila, L. Havola, H. Majander, and J. Malinen. Automatic assessment in engineering mathematics: evaluation of the impact. In Reflektori 2010, Symposium of Engineering Education, pages 38 45, [49] K. Silius, T. Miilumäki, S. Pohjolainen, A. Rasila, M. Harjula, J. Malinen, and E. Valkeila. Perusteet kuntoon apuneuvoja matematiikan opiskelun aloittamiseen. In Proceedings of ITK 09 tutkijatapaaminen, Hämeenlinna, April 2009.

Kuvia puheentutkimusprojektilta vuosina

Kuvia puheentutkimusprojektilta vuosina Kuvia puheentutkimusprojektilta vuosina 2007 2013 Dos. Jarmo Malinen Aalto-yliopisto, Matematiikan ja systeemianalyysin laitos The king s speech a serious matter Puheentutkimusta ja matematiikkaa? Syöpiä,

Lisätiedot

Ääntöväylän 3D- mallintaminen. TkT Daniel Aalto TYKS, Suu- ja leukasairauksien klinikka

Ääntöväylän 3D- mallintaminen. TkT Daniel Aalto TYKS, Suu- ja leukasairauksien klinikka Ääntöväylän 3D- mallintaminen TkT Daniel Aalto TYKS, Suu- ja leukasairauksien klinikka Tervehdys ryhmältämme! Turun yliopisto & TYKS: Prof. Risto- Pekka Happonen, Prof. RiiHa Parkkola, Dos. Tero Soukka,

Lisätiedot

Matemaattinen malli puheentutkimuksessa

Matemaattinen malli puheentutkimuksessa Matemaattinen malli puheentutkimuksessa Jarmo Malinen Atle Kivelä Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulu Matematiikan ja Systeemianalyysin Laitos 28. pvä helmikuuta, 2012, Turun yliopisto Ajantasainen

Lisätiedot

Kokemuksia 3D-tulostetuista ääntöväylämalleista

Kokemuksia 3D-tulostetuista ääntöväylämalleista Kokemuksia 3D-tulostetuista ääntöväylämalleista Puheentutkimuksen kansallinen professoriseminaari, Fiskars Aalto-yliopisto, Matematiikan ja systeemianalyysin laitos Signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitos

Lisätiedot

OPINTOJAKSOJA KOSKEVAT MUUTOKSET/MATEMATIIKAN JA FYSIIKAN LAITOS/ LUKUVUOSI

OPINTOJAKSOJA KOSKEVAT MUUTOKSET/MATEMATIIKAN JA FYSIIKAN LAITOS/ LUKUVUOSI OPINTOJAKSOJA KOSKEVAT MUUTOKSET/MATEMATIIKAN JA FYSIIKAN LAITOS/ LUKUVUOSI 2008-2009 Muutokset on hyväksytty teknillisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa 13.2.2008 ja 19.3.2008. POISTUVAT OPINTOJAKSOT:

Lisätiedot

OPINTOJAKSOJA KOSKEVAT MUUTOKSET/MATEMATIIKAn JA FYSIIKAN LAITOS LUKUVUOSI

OPINTOJAKSOJA KOSKEVAT MUUTOKSET/MATEMATIIKAn JA FYSIIKAN LAITOS LUKUVUOSI OPINTOJAKSOJA KOSKEVAT MUUTOKSET/MATEMATIIKAn JA FYSIIKAN LAITOS LUKUVUOSI 007-008 POISTUVAT OPINTOJAKSOT: Ti41010 Matematiikka EnA1 op Ti41010 Matematiikka KeA1 op Ti410170 Matematiikka SäA1 op Ti410140

Lisätiedot

Laskennallisten tieteiden tutkijakoulu FICS. Ella Bingham, TKK

Laskennallisten tieteiden tutkijakoulu FICS. Ella Bingham, TKK Laskennallisten tieteiden tutkijakoulu FICS Ella Bingham, TKK Mikä FICS on Kuka minä olen Tutkijakoulun koordinaattori Dosentti, HY tietojenkäsittelytiede TkT, TKK informaatiotekniikka DI, TKK systeemi-

Lisätiedot

IMPEDANSSITOMOGRAFIA AIVOVERENVUODON DIAGNOSOINNISSA - TARVE UUDELLE TEKNOLOGIALLE

IMPEDANSSITOMOGRAFIA AIVOVERENVUODON DIAGNOSOINNISSA - TARVE UUDELLE TEKNOLOGIALLE IMPEDANSSITOMOGRAFIA AIVOVERENVUODON DIAGNOSOINNISSA - TARVE UUDELLE TEKNOLOGIALLE NINA FORSS YLILÄÄKÄRI, LINJAJOHTAJA HUS NEUROKESKUS AALTO YLIOPISTO (NEUROTIETEEN JA LÄÄKETIETEELLISEN TEKNIIKAN LAITOS)

Lisätiedot

Master's Programme in Life Science Technologies (LifeTech) Prof. Juho Rousu Director of the Life Science Technologies programme 3.1.

Master's Programme in Life Science Technologies (LifeTech) Prof. Juho Rousu Director of the Life Science Technologies programme 3.1. Master's Programme in Life Science Technologies (LifeTech) Prof. Juho Rousu Director of the Life Science Technologies programme 3.1.2017 Life Science Technologies Where Life Sciences meet with Technology

Lisätiedot

Lyhyesti uusista DI-ohjelmista Isohenkilökoulutus to Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila

Lyhyesti uusista DI-ohjelmista Isohenkilökoulutus to Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila Lyhyesti uusista DI-ohjelmista 2015 Isohenkilökoulutus to 28.8.2014 Opintoasianpäällikkö Mari Knuuttila Master s Programmes at SCI Starting 2015 (in English) Master s Programme in Engineering Physics *

Lisätiedot

Tieteen ja tutkimusalan opintoihin hyväksyttävät opintojaksot ovat (taulukossa A= aineopinnot, S=syventävät opinnot, J = jatko-opinnot):

Tieteen ja tutkimusalan opintoihin hyväksyttävät opintojaksot ovat (taulukossa A= aineopinnot, S=syventävät opinnot, J = jatko-opinnot): Fotoniikka = jatkoopinnot): Opintojakso Koodi (op) A/S/J 2017 Moderni biolääketieteellinen optiikka 3313005 4 J X Optinen mittaaminen sekä valmistusmenetelmät 3313004 4 J X Korkean teknologian kaupallistaminen

Lisätiedot

Moderni biolääketieteellinen optiikka X - Optinen mittaaminen sekä valmistusmenetelmät X X X

Moderni biolääketieteellinen optiikka X - Optinen mittaaminen sekä valmistusmenetelmät X X X Tohtoriohjelman tarjoamat opinnot tieteenaloittain: Fotoniikka Tieteen ja tutkimusalan opintoihin hyväksyttävät opintojaksot ovat: Opintojakso Koodi (op) 2018- Moderni biolääketieteellinen optiikka 3313005

Lisätiedot

TSSH-HEnet : Kansainvälistyvä opetussuunnitelma. CASE4: International Master s Degree Programme in Information Technology

TSSH-HEnet : Kansainvälistyvä opetussuunnitelma. CASE4: International Master s Degree Programme in Information Technology TSSH-HEnet 9.2.2006: Kansainvälistyvä opetussuunnitelma CASE4: International Master s Degree Programme in Information Technology Elina Orava Kv-asiain suunnittelija Tietotekniikan osasto Lähtökohtia Kansainvälistymisen

Lisätiedot

Sähkötekniikan tutkintoohjelma. DI-tutkinto ja uranäkymät

Sähkötekniikan tutkintoohjelma. DI-tutkinto ja uranäkymät Sähkötekniikan tutkintoohjelma DI-tutkinto ja uranäkymät Tervetuloa opiskelemaan sähkötekniikkaa Oulun yliopistoon! ITEE RESEARCH UNITS Tutkinto-ohjelman tuottajat CAS CIRCUITS AND SYSTEMS PROF. JUHA KOSTAMOVAARA

Lisätiedot

Alternatives to the DFT

Alternatives to the DFT Alternatives to the DFT Doru Balcan Carnegie Mellon University joint work with Aliaksei Sandryhaila, Jonathan Gross, and Markus Püschel - appeared in IEEE ICASSP 08 - Introduction Discrete time signal

Lisätiedot

Tehostettu kisällioppiminen tietojenkäsittelytieteen ja matematiikan opetuksessa yliopistossa Thomas Vikberg

Tehostettu kisällioppiminen tietojenkäsittelytieteen ja matematiikan opetuksessa yliopistossa Thomas Vikberg Tehostettu kisällioppiminen tietojenkäsittelytieteen ja matematiikan opetuksessa yliopistossa Thomas Vikberg Matematiikan ja tilastotieteen laitos Tietojenkäsittelytieteen laitos Kisällioppiminen = oppipoikamestari

Lisätiedot

1 (6) Harri Mikael Varpanen Haapakoskenkuja 1 40800 Jyväskylä Puh. 0408358035 harri.varpanen@aalto.fi http://math.aalto.fi/~havarpan 16.12.

1 (6) Harri Mikael Varpanen Haapakoskenkuja 1 40800 Jyväskylä Puh. 0408358035 harri.varpanen@aalto.fi http://math.aalto.fi/~havarpan 16.12. 1 (6) Harri Mikael Varpanen Haapakoskenkuja 1 40800 Jyväskylä Puh. 0408358035 harri.varpanen@aalto.fi http://math.aalto.fi/~havarpan 16.12. ANSIOLUETTELO Syntymäaika ja -paikka 9.4.1977 Helsinki. Perhesuhteet

Lisätiedot

MAGNEETTIKUVAUKSEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUKSISTA ÄÄNTÖVÄYLÄN KUVANTAMISESSA

MAGNEETTIKUVAUKSEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUKSISTA ÄÄNTÖVÄYLÄN KUVANTAMISESSA MAGNEETTIKUVAUKSEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUKSISTA ÄÄNTÖVÄYLÄN KUVANTAMISESSA S y v e n t ä v i e n o p i n t o j e n k i r j a l l i n e n t u t k i e l m a T u r u n y l i o p i s t o L ä ä k e t i e t e e l

Lisätiedot

Sovelletun fysiikan laitoksen tutkimus- ja yritysyhteistyö osana yhteiskäyttölaboratoriota

Sovelletun fysiikan laitoksen tutkimus- ja yritysyhteistyö osana yhteiskäyttölaboratoriota Vesitutkimuksen koulutus- ja tutkimusympäristön esittely, 22.3.2011 Sovelletun fysiikan laitoksen tutkimus- ja yritysyhteistyö osana yhteiskäyttölaboratoriota Prof. Marko Vauhkonen Sovelletun fysiikan

Lisätiedot

Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot

Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot 15.8.2018 Simo Ali-Löytty, Terhi Kaarakka ja Elina Viro Sisältö TTY:n aineenopettajakoulutuksen tutkintorakenne

Lisätiedot

Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat / Teknillinen fysiikka ja matematiikka. Infotilaisuus

Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat / Teknillinen fysiikka ja matematiikka. Infotilaisuus Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat / Teknillinen fysiikka ja matematiikka Infotilaisuus 10.11.2014 DI-tutkinnonuudistuksen aikataulu Uudet DI-ohjelmat aloittavat 1.8.2015 Vanha tutkinto valmiiksi 31.10.2016

Lisätiedot

Computing Curricula 2001 -raportin vertailu kolmeen suomalaiseen koulutusohjelmaan

Computing Curricula 2001 -raportin vertailu kolmeen suomalaiseen koulutusohjelmaan Computing Curricula 2001 -raportin vertailu kolmeen suomalaiseen koulutusohjelmaan CC1991:n ja CC2001:n vertailu Tutkintovaatimukset (degree requirements) Kahden ensimmäisen vuoden opinnot Ohjelmistotekniikan

Lisätiedot

5 Akustiikan peruskäsitteitä

5 Akustiikan peruskäsitteitä Puheen tuottaminen, havaitseminen ja akustiikka / Reijo Aulanko / 2016 2017 14 5 Akustiikan peruskäsitteitä ääni = ilmapartikkelien edestakaista liikettä, "tihentymien ja harventumien" vuorottelua, ilmanpaineen

Lisätiedot

CFD Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Jouni Ritvanen. Jouni.Ritvanen@lut.fi Timo.Hyppanen@lut.fi

CFD Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. Jouni Ritvanen. Jouni.Ritvanen@lut.fi Timo.Hyppanen@lut.fi CFD Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa, TkT (Prof. Timo Hyppänen) Lappeenrannan teknillinen yliopisto Energiajärjestelmät Jouni.Ritvanen@lut.fi Timo.Hyppanen@lut.fi 1 CFD LTY:ssä Energia- ja ympäristötekniikan

Lisätiedot

Parempaa äänenvaimennusta simuloinnilla ja optimoinnilla

Parempaa äänenvaimennusta simuloinnilla ja optimoinnilla Parempaa äänenvaimennusta simuloinnilla ja optimoinnilla Erkki Heikkola Numerola Oy, Jyväskylä Laskennallisten tieteiden päivä 29.9.2010, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio Putkistojen äänenvaimentimien suunnittelu

Lisätiedot

Työelämäyhteydet uudistuvassa korkeakoulutuksessa seminaari Sessio 3. Kirsti Keltikangas, Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulu

Työelämäyhteydet uudistuvassa korkeakoulutuksessa seminaari Sessio 3. Kirsti Keltikangas, Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulu Automaation ja sähkötekniikan maisteriohjelman Projektityökurssi-case Työelämäyhteydet uudistuvassa korkeakoulutuksessa seminaari 10.10.2016 Sessio 3 Kirsti Keltikangas, Aalto-yliopiston Sähkötekniikan

Lisätiedot

4.5. MATEMAATTISTEN AINEIDEN OPETTAJANKOULUTUS. 4.5.1. Tutkinnon rakenne. Matemaattisten aineiden koulutusohjelma

4.5. MATEMAATTISTEN AINEIDEN OPETTAJANKOULUTUS. 4.5.1. Tutkinnon rakenne. Matemaattisten aineiden koulutusohjelma Matemaattisten aineiden 82 4.5. MATEMAATTISTEN AINEIDEN OPETTAJANKOULUTUS Koulutuksesta vastaa professori Seppo Pohjolainen, Matematiikan laitos, huone Sg207, puhelin 365 2424 email: seppo.pohjolainen@tut.fi.

Lisätiedot

NBE-E4510 Special Assignment in Biophysics and Biomedical Engineering AND NBE-E4500 Special Assignment in Human. NBE-E4225 Cognitive Neuroscience

NBE-E4510 Special Assignment in Biophysics and Biomedical Engineering AND NBE-E4500 Special Assignment in Human. NBE-E4225 Cognitive Neuroscience Neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos Department of and Biomedical OPETUSOHJELMASTA POISTUNEET KURSSIT (Tfy-99, Becs-114, BECS, NBE)/päivitetty 16.5.2017 COURSES REMOVED FROM THE STUDY PROGRAMME

Lisätiedot

KURSSIEN POISTOT JA MUUTOKSET LUKUVUODEKSI

KURSSIEN POISTOT JA MUUTOKSET LUKUVUODEKSI Liite 6.5/2/2016 Aalto-yliopisto Insinööritieteiden korkeakoulu KURSSIEN POISTOT JA MUUTOKSET LUKUVUODEKSI 2016-2017 RAKENNE- JA RAKENNUSTUOTANTOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA Valmistelija Seppo Hänninen (Päivi

Lisätiedot

Additions, deletions and changes to courses for the academic year Mitä vanhoja kursseja uusi korvaa / kommentit

Additions, deletions and changes to courses for the academic year Mitä vanhoja kursseja uusi korvaa / kommentit s, s and changes to courses for the academic year 2016 2017 Mikro ja nanotekniikan laitos Department for Micro and Nanosciences S 69, S 87, S 104, S 129, ELEC A3, ELEC C3, ELEC D3, ELEC E3, ELEC L3 T 4030

Lisätiedot

Suomen ja korkeatasoisen tutkimuksen kohtalonyhteys. Raimo Sepponen, prof. Elektroniikan laitos Sähkötekniikan korkeakoulu Aalto yliopisto

Suomen ja korkeatasoisen tutkimuksen kohtalonyhteys. Raimo Sepponen, prof. Elektroniikan laitos Sähkötekniikan korkeakoulu Aalto yliopisto Suomen ja korkeatasoisen tutkimuksen kohtalonyhteys Raimo Sepponen, prof. Elektroniikan laitos Sähkötekniikan korkeakoulu Aalto yliopisto Nordic Innovation Monitor 2009 There is probably no historical

Lisätiedot

WP3 Decision Support Technologies

WP3 Decision Support Technologies WP3 Decision Support Technologies 1 WP3 Decision Support Technologies WP Leader: Jarmo Laitinen Proposed budget: 185 000, VTT 100 000, TUT 85 000. WP3 focuses in utilizing decision support technologies

Lisätiedot

Moderni biolääketieteellinen optiikka X - Optinen mittaaminen sekä valmistusmenetelmät X X X

Moderni biolääketieteellinen optiikka X - Optinen mittaaminen sekä valmistusmenetelmät X X X Fotoniikka Opintojakso Koodi (op) 2018- - - Moderni biolääketieteellinen optiikka 3313005 4 - X - Optinen mittaaminen sekä valmistusmenetelmät 3313004 4 X X X Korkean teknologian kaupallistaminen (esimerkkinä

Lisätiedot

Matti Sarvimäki. July 2010. 10/2009 Senior Researcher Government Institute for Economic Research, Helsinki

Matti Sarvimäki. July 2010. 10/2009 Senior Researcher Government Institute for Economic Research, Helsinki Department of Economics Aalto University School of Economics P.O. Box 21240, 00076 Aalto Helsinki, Finland Tel: +358(0)40 304 5515 m.sarvimaki@lse.ac.uk http://hse-econ./sarvimaki/ Matti Sarvimäki July

Lisätiedot

Simulation model to compare opportunistic maintenance policies

Simulation model to compare opportunistic maintenance policies Simulation model to compare opportunistic maintenance policies Noora Torpo 31.08.18 Ohjaaja/Valvoja: Antti Punkka Työn saa tallentaa ja julkistaa Aalto-yliopiston avoimilla verkkosivuilla. Muilta osin

Lisätiedot

Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat Master s Programme in Information Networks

Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat Master s Programme in Information Networks Tutkinnonuudistus ja uudet DI-ohjelmat Master s Programme in Information Networks Infotilaisuus 4.12.2014 DI-tutkinnonuudistuksen aikataulu Uudet DI-ohjelmat aloittavat 1.8.2015 Vanha tutkinto valmiiksi

Lisätiedot

Vesivoimaketjun optimointi mehiläisalgoritmilla (Valmiin työn esittely)

Vesivoimaketjun optimointi mehiläisalgoritmilla (Valmiin työn esittely) Vesivoimaketjun optimointi mehiläisalgoritmilla (Valmiin työn esittely) Sakke Rantala 2.12.2013 Ohjaaja: DI Hannu Korva Valvoja: Professori Harri Ehtamo Työn saa tallentaa ja julkistaa Aalto-yliopiston

Lisätiedot

LENTOTEKNIIKAN JATKO OPINTO OHJE VUODEN 2005 TUTKINTOSÄÄNNÖN MUKAAN OPISKELEVILLE

LENTOTEKNIIKAN JATKO OPINTO OHJE VUODEN 2005 TUTKINTOSÄÄNNÖN MUKAAN OPISKELEVILLE Sivu 1 TEKNILLINEN KORKEAKOULU Konetekniikan osasto 22.10.2006 LENTOTEKNIIKAN JATKO OPINTO OHJE VUODEN 2005 TUTKINTOSÄÄNNÖN MUKAAN OPISKELEVILLE 1. OHJEEN TARKOITUS Ohjeen tarkoituksena on antaa jatko

Lisätiedot

EI ole tarjolla JOOopiskelijoille. sisäisessä liikkuvuudessa MNT ELEC A3110 Mekaniikka 5 op

EI ole tarjolla JOOopiskelijoille. sisäisessä liikkuvuudessa MNT ELEC A3110 Mekaniikka 5 op Kurssitarjonta lukuvuonna 2015 2016 sekä JOO tarjonnassa ja Aallon. MNT ELEC A3110 Mekaniikka 5 op ELEC C3210 Materiaalien ominaisuudet 5 op ELEC C3220 Kvantti ilmiöt 5 op ELEC C3230 Elektroniikka 1 5

Lisätiedot

Käytettävyyslaatumallin rakentaminen web-sivustolle. Oulun yliopisto tietojenkäsittelytieteiden laitos pro gradu -suunnitelma Timo Laapotti 28.9.

Käytettävyyslaatumallin rakentaminen web-sivustolle. Oulun yliopisto tietojenkäsittelytieteiden laitos pro gradu -suunnitelma Timo Laapotti 28.9. Käytettävyyslaatumallin rakentaminen web-sivustolle Tapaus kirjoittajan ABC-kortti Oulun yliopisto tietojenkäsittelytieteiden laitos pro gradu -suunnitelma Timo Laapotti 28.9.2005 Kirjoittajan ABC-kortti

Lisätiedot

Aalto University School of Engineering Ongelmaperusteisen oppimisen innovatiivinen soveltaminen yliopisto-opetuksessa

Aalto University School of Engineering Ongelmaperusteisen oppimisen innovatiivinen soveltaminen yliopisto-opetuksessa Aalto University School of Engineering Ongelmaperusteisen oppimisen innovatiivinen soveltaminen yliopisto-opetuksessa Cleantech gaalan iltapäiväseminaari 20.11.2013 Helena Mälkki & Petri Peltonen Aalto-yliopisto,

Lisätiedot

Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43

Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43 OPINNÄYTETYÖN KUVAILULEHTI Tekijä(t) SUKUNIMI, Etunimi ISOVIITA, Ilari LEHTONEN, Joni PELTOKANGAS, Johanna Työn nimi Julkaisun laji Opinnäytetyö Sivumäärä 43 Luottamuksellisuus ( ) saakka Päivämäärä 12.08.2010

Lisätiedot

FYSIIKAN/FOTONIIKAN OPETUSOHJELMA Joensuun kampus

FYSIIKAN/FOTONIIKAN OPETUSOHJELMA Joensuun kampus FYSIIKAN/FOTONIIKAN OPETUSOHJELMA 2016-17 Joensuun kampus Syksy 2016, 1. periodi 1.9.-21.10. ja 2. periodi 24.10.-16.12. 1 Suurin osa ensimmäisessä periodissa alkavista kursseista alkaa viikolla 36 (ma

Lisätiedot

Johnson, A Theoretician's Guide to the Experimental Analysis of Algorithms.

Johnson, A Theoretician's Guide to the Experimental Analysis of Algorithms. Kokeellinen algoritmiikka (3 ov) syventäviä opintoja edeltävät opinnot: ainakin Tietorakenteet hyödyllisiä opintoja: ASA, Algoritmiohjelmointi suoritus harjoitustyöllä (ei tenttiä) Kirjallisuutta: Johnson,

Lisätiedot

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Liite 1 1 (10) Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautuminen Tampereen yliopistossa koulutusaloittain ja nimikkeittäin tiedekunnille

Lisätiedot

Konetekniikan koulutusohjelman opintojaksomuutokset

Konetekniikan koulutusohjelman opintojaksomuutokset Konetekniikan koulutusohjelman opintojaksomuutokset 2016-2017 UUDET OPINTOJAKSOT: BK10A3800 Principles of Industrial Manufacturing Processes BK10A3900 Reliability Based Machine Element Design BK10A4000

Lisätiedot

Julkaisufoorumin kuulumiset

Julkaisufoorumin kuulumiset Julkaisufoorumin kuulumiset Suunnittelija Janne Pölönen, TSV Julkaisutiedonkeruuseminaari Saimaan ammattikorkeakoulu 29.8.2016 Julkaisufoorumin kuulumiset Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous 8.6.2016

Lisätiedot

XML-tutkimus Jyväskylän yliopistossa

XML-tutkimus Jyväskylän yliopistossa XML-tutkimus Jyväskylän yliopistossa Airi Salminen Jyväskylän yliopisto Tietojenkäsittelytieteiden laitos airi.salminen@jyu.fi http://www.cs.jyu.fi/~airi/ Airi Salminen, XML-tutkimus Jyväskylän yliopistossa

Lisätiedot

Konepajamiesten seminaari, 3D-tulostuksen teknologiat

Konepajamiesten seminaari, 3D-tulostuksen teknologiat Konepajamiesten seminaari, Messukeskus, 5/2014 3D-tulostuksen teknologiat Jouni Partanen Aalto-yliopisto Lääketieteen sovellutukset Kirurkinen suunnittelu Kirurkinen inertti implantti Salmi M et al., Patient

Lisätiedot

Pv Pvm Aika Kurssin koodi ja nimi Sali Tentti/Vk Viikko

Pv Pvm Aika Kurssin koodi ja nimi Sali Tentti/Vk Viikko Pv Pvm Aika Kurssin koodi ja nimi Sali Tentti/Vk Viikko Ma 02.09.13 16:00-19:00 ELEC-A7200 Signaalit ja järjestelmät 4/S1 A102 T02 36 Mon 02.09.13 16:00-19:00 S-104.3310 Optoelectronics 4/S1 A102 T2 36

Lisätiedot

ÄÄNEKKÄÄMMÄN KANTELEEN MALLINTAMINEN ELEMENTTIME- NETELMÄLLÄ

ÄÄNEKKÄÄMMÄN KANTELEEN MALLINTAMINEN ELEMENTTIME- NETELMÄLLÄ ÄÄNEKKÄÄMMÄN KANTELEEN MALLINTAMINEN ELEMENTTIME- NETELMÄLLÄ Henna Tahvanainen 1, Jyrki Pölkki 2, Henri Penttinen 1, Vesa Välimäki 1 1 Signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitos Aalto-yliopiston sähkötekniikan

Lisätiedot

Poistuvat kurssit ja korvaavuudet (RRT ja YYT)

Poistuvat kurssit ja korvaavuudet (RRT ja YYT) Poistuvat kurssit ja korvaavuudet 2016-2017 (RRT ja YYT) Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Rak-43.3001 Rakennuksen rungon suunnittelu I CIV-E1030 Fundamentals of Structural Design Rak-43.3111 Prestressed

Lisätiedot

Kilpailutus ja yliopistojen tutkimusyksiköiden iden tehokkuus

Kilpailutus ja yliopistojen tutkimusyksiköiden iden tehokkuus Kilpailutus ja yliopistojen tutkimusyksiköiden iden tehokkuus Ahti Salo, Antti Silvast, Matti Ollila Helsinki Institute of Science and Technology Studies (HIST) sekä Matematiikan ja systeemianalyysin laitos

Lisätiedot

The spectroscopic imaging of skin disorders

The spectroscopic imaging of skin disorders Automation technology October 2007 University of Vaasa / Faculty of technology 1000 students 4 departments: Mathematics and statistics, Electrical engineerin and automation, Computer science and Production

Lisätiedot

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Lehdistötiedote Julkaisuvapaa 14.12.2015 klo 17.00 SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU 14.12.2015 Suomalainen Tiedeakatemia myönsi 14.12.2015 pidetyssä tilaisuudessaan

Lisätiedot

7. Neuvottelukunnan seuraavan kokouksen ajankohta ja teema (Hahto)

7. Neuvottelukunnan seuraavan kokouksen ajankohta ja teema (Hahto) Neuvottelukunta Neuvottelukunnan viidestoista kokous Aika: Tiistai, 1. kesäkuuta 2004, klo 15:00-17:00 Paikka: Turun yliopiston hallintohuone Järjestäjä: Asialista 1. Kokouksen avaus (Hahto) 2. Edellisen

Lisätiedot

Sivuainekokonaisuus: Moninäkökulmainen asiantuntijuus kiertotaloudessa

Sivuainekokonaisuus: Moninäkökulmainen asiantuntijuus kiertotaloudessa Sivuainekokonaisuus: Moninäkökulmainen asiantuntijuus kiertotaloudessa TkT Satu Pitkäaho satu.pitkaaho@oulu.fi, +358403593434 Teknillinen tiedekunta, Ympäristö- ja kemiantekniikan yksikkö Ympäristö- ja

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia PROFESSORILUENTO Professori Leila Koivunen Yleinen historia Humanistinen tiedekunta 16.12.2015 Professori Leila Koivunen pitää professoriluentonsa Educariumin Edu 1 -salissa, Assistentinkatu 5 16. joulukuuta

Lisätiedot

1 of :06

1 of :06 1 of 6 28.03.2008 21:06 TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNTA VALTIONAVUSTUSHAKEMUS: KANSAINVÄLISET KONFERENSSIT JA KANSALLISET SEMINAARIT gfedc Kansainvälinen konferenssi Kansallinen seminaari Rahoitusaika

Lisätiedot

OPINTOJAKSOJA KOSKEVAT MUUTOKSET/KONETEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA/ LUKUVUOSI

OPINTOJAKSOJA KOSKEVAT MUUTOKSET/KONETEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA/ LUKUVUOSI OPINTOJAKSOJA KOSKEVAT MUUTOKSET/KONETEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA/ LUKUVUOSI 2007-2008 Muutokset on hyväksytty teknillisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa 6.2.2007. POISTUVAT OPINTOJAKSOT: KORVAAVAT OPINTOJAKSOT:

Lisätiedot

Korkean resoluution ja suuren kuva-alueen SAR

Korkean resoluution ja suuren kuva-alueen SAR Korkean resoluution ja suuren kuva-alueen SAR Risto Vehmas, Juha Jylhä, Minna Väilä ja prof. Ari Visa Tampereen teknillinen yliopisto Signaalinkäsittelyn laitos Myönnetty rahoitus: 50 000 euroa Esityksen

Lisätiedot

FYSIIKAN/FOTONIIKAN OPETUSOHJELMA Joensuun kampus

FYSIIKAN/FOTONIIKAN OPETUSOHJELMA Joensuun kampus FYSIIKAN/FOTONIIKAN OPETUSOHJELMA 2017-18 Joensuun kampus Syksy 2017, 1. periodi 1.9.-27.10. ja 2. periodi 30.10.-18.12. 1 Suurin osa ensimmäisessä periodissa alkavista kursseista alkaa viikolla 36 (ma

Lisätiedot

Lääketieteellisen fysiikan ja tekniikan yhdistys (LFTY) Finnish Society for Medical Physics and Medical Engineering

Lääketieteellisen fysiikan ja tekniikan yhdistys (LFTY) Finnish Society for Medical Physics and Medical Engineering Sivu 1/5 1) LFTY järjestämässä teemasessioita EMBEC2011 konferenssiin 2) Professori, terveydenhuollon tietotekniikka Professori, terveydenhuollon tietotekniikka 3) Early stage researcher positions in scientific

Lisätiedot

Useita säätiöitä! Yliopiston sivuilta Aurora Research Professional tietokanta Lehti-ilmoitukset, internet

Useita säätiöitä! Yliopiston sivuilta Aurora Research Professional tietokanta Lehti-ilmoitukset, internet Apurahojen haku JOUKO MIETTUNEN 12.5.2016 K L I I N I S E N E P I D E M I O L O G I A N P R O F E S S O R I, A K AT E M I AT U T K I J A E L I N I K Ä I S E N T E R V E Y D E N T U T K I M U S Y K S I

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Seppo Mattila. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Tähtitiede

PROFESSORILUENTO. Professori Seppo Mattila. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Tähtitiede PROFESSORILUENTO Professori Seppo Mattila Tähtitiede Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 28.9.2016 Professori Seppo Mattila pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 28. syyskuuta

Lisätiedot

Matematiikan kirjoittamisesta

Matematiikan kirjoittamisesta Matematiikan kirjoittamisesta Asiasisältö Tärkeintä kaikessa on, että kaiken minkä kirjoitat, niin myös itse ymmärrät. Toisin sanoen asiasisällön on vastattava lukijan pohjatietoja. Tekstin täytyy olla

Lisätiedot

FINNISH MATHEMATICAL DAYS 4. 5.1.2006 & THE 2 ND FINNISH-ESTONIAN MATHEMATICAL COLLOQUIUM WEDNESDAY, JANUARY 4, 2006

FINNISH MATHEMATICAL DAYS 4. 5.1.2006 & THE 2 ND FINNISH-ESTONIAN MATHEMATICAL COLLOQUIUM WEDNESDAY, JANUARY 4, 2006 FINNISH MATHEMATICAL DAYS 4. 5.1.2006 & THE 2 ND FINNISH-ESTONIAN MATHEMATICAL COLLOQUIUM WEDNESDAY, JANUARY 4, 2006 8.30 9.45 Registration and coffee 9.45 10.00 Conference opening: Jarl-Thure Eriksson,

Lisätiedot

Spektrin sonifikaatio

Spektrin sonifikaatio Spektrin sonifikaatio AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Paula Sirén Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Tehtävän kuvaus ja työn rakenne... 2 3. Teoria... 2 3.1 Ääni mekaanisena aaltona...

Lisätiedot

OPINTOJAKSOJA KOSKEVAT MUUTOKSET/KONETEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA/ LUKUVUOSI

OPINTOJAKSOJA KOSKEVAT MUUTOKSET/KONETEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA/ LUKUVUOSI OPINTOJAKSOJA KOSKEVAT MUUTOKSET/KONETEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA/ LUKUVUOSI 2008-2009 Muutokset on hyväksytty teknillisen tiedekunnan tiedekuntaneuvostossa 13.2.2008 ja 4.6.2008. POISTUVAT OPINTOJAKSOT:

Lisätiedot

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY

AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY T073/A16/2016 Liite 1 / Appendix 1 Sivu / Page 1(6) AKKREDITOITU TESTAUSLABORATORIO ACCREDITED TESTING LABORATORY KEMIALLISEN ASEEN KIELTOSOPIMUKSEN INSTITUUTTI FINNISH INSTITUTE FOR VERIFICATION OF THE

Lisätiedot

Puhenäytteiden mittailusta puhekorpuksen perkuuseen: kalastelua mato-ongella ja verkoilla. Mietta Lennes FIN-CLARIN / Helsingin yliopisto

Puhenäytteiden mittailusta puhekorpuksen perkuuseen: kalastelua mato-ongella ja verkoilla. Mietta Lennes FIN-CLARIN / Helsingin yliopisto Puhenäytteiden mittailusta puhekorpuksen perkuuseen: kalastelua mato-ongella ja verkoilla Mietta Lennes FIN-CLARIN / Helsingin yliopisto Johdanto Kun puhetta ja kieltä tutkitaan kvantitatiivisesti, on

Lisätiedot

Jäsentiedote 4/2002 20.10.02. Joint Baltic-Nordic Acoustical Meeting 2004 Ahvenanmaalla

Jäsentiedote 4/2002 20.10.02. Joint Baltic-Nordic Acoustical Meeting 2004 Ahvenanmaalla Jäsentiedote 4/2002 20.10.02 Joint Baltic-Nordic Acoustical Meeting 2004 Ahvenanmaalla Seuraava Joint Baltic-NAM (Joint Baltic-Nordic Acoustical Meeting) järjestetään Maarianhaminassa 8. - 10.6.2004. Konferenssia

Lisätiedot

HAKEMUS Sivu 1

HAKEMUS Sivu 1 HAKEMUS 118797 Sivu 1 Saapumisaika: Yleiskuvaus 1 Tutkimushankkeen nimi Kieliteknologian valtakunnallisen tutkijakoulun (KITtutkijakoulu) lisärahoitus vuosiksi 2007-2009 3 Tutkimushankkeen nimi englanniksi

Lisätiedot

Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu. Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen

Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu. Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen Tulevat havaintokampanjat ja fotometriatyöpajan suunnittelu Havaintotorniverkon kokous Cygnus 2011, Jokioinen 1.8.2011 Tarjolla mielenkiintoisia havaintohankkeita Grazissa, Itävallassa, pidettiin tammikuun

Lisätiedot

Vuoden 2015 opiskelijavalintojen aloituspaikkamäärät

Vuoden 2015 opiskelijavalintojen aloituspaikkamäärät Liite 1 Vuoden 2015 opiskelijavalintojen t Vuonna 2012 ylemmän korkeakoulututkinnon suoritti 1315 opiskelijaa ja vuonna 2013 vastaavasti 1324 opiskelijaa. Vuonna 2012 alemman korkeakoulututkinnon suoritti

Lisätiedot

Viral DNA as a model for coil to globule transition

Viral DNA as a model for coil to globule transition Viral DNA as a model for coil to globule transition Marina Rossi Lab. of complex fluids and molecular biophysics LITA (Segrate) UNIVERSITA DEGLI STUDI DI MILANO - PhD Workshop October 14 th, 2013 Temperature

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen näkökulma

Koulutuksen ja tutkimuksen näkökulma Koulutuksen ja tutkimuksen näkökulma Prof. Pekka Särkkä TKK Kalliorakentaminen Kaivosinsinöörikoulutus Ruotsi, (Saksa, Venäjä) aluksi Teknillisen korkeakoulun kemian osasto 1937- Vuoriteollisuusosasto

Lisätiedot

CURRICULUM VITAE Vadim Kulikov

CURRICULUM VITAE Vadim Kulikov CURRICULUM VITAE Vadim Kulikov 6. maaliskuuta 2010 Henkilötiedot Nimi: Vadim Kulikov Syntymäaika: 8. tammikuuta 1986 Kansalaisuus: Suomi Osoite: Siilitie 13 A 416 00800 Helsinki Puhelin: +358 (0)50 3444

Lisätiedot

Stormwater filtration unit

Stormwater filtration unit Stormwater filtration unit Background, concept and applied design work Olli Hakala 2018 WSP Finland Aalto university Kyttä ym. 2014. Veden äärellä kysely, ENTJUSTESS-hanke. Aalto yliopisto. STORMWATER

Lisätiedot

Kohti uuden sukupolven digitaalipianoja

Kohti uuden sukupolven digitaalipianoja Kohti uuden sukupolven digitaalipianoja Heidi-Maria Lehtonen, DI Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu Signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitos Esitys RISS:n kokouksessa 17.11.2010 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Åbo Akademi 3.5.2011 klo 12-16. Mietta Lennes mietta.lennes@helsinki.fi. Nykykielten laitos Helsingin yliopisto

Åbo Akademi 3.5.2011 klo 12-16. Mietta Lennes mietta.lennes@helsinki.fi. Nykykielten laitos Helsingin yliopisto Åbo Akademi 3.5.2011 klo 12-16 Mietta Lennes mietta.lennes@helsinki.fi Nykykielten laitos Helsingin yliopisto Praat-puheanalyysiohjelma Mikä on Praat? Mikä on Praat? Praat [Boersma and Weenink, 2010] on

Lisätiedot

European Certificate for Quality in Internationalisation. Mafi Saarilammi Korkeakoulujen arviointineuvosto

European Certificate for Quality in Internationalisation. Mafi Saarilammi Korkeakoulujen arviointineuvosto European Certificate for Quality in Internationalisation Mafi Saarilammi Korkeakoulujen arviointineuvosto Quality and Internationalisation BORDERLESS (INTER)CONNECTED DISTINCTIVE Assessment of Internationalisation

Lisätiedot

Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa. Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY

Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa. Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY Työelämäyhteistyö MARIHE-maisteriohjelmassa Jussi Kivistö & Laura Viitanen Higher Education Group (HEG) Johtamiskorkeakoulu, TaY Master in Research and Innovation in Higher Education (MARIHE) Erasmus Mundus

Lisätiedot

2009 Doctor of Technology (Ph.D) defended at 13 th November

2009 Doctor of Technology (Ph.D) defended at 13 th November CV Sami Kärnä Name Sami Juhani Kärnä Contact details email. sami.karna@tkk.fi GSM +358 400 484 604 Born 1973 Nationality Finnish Organisation Helsinki University of Technology Faculty of Engineering and

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta /2012 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta /2012 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 4 päivänä heinäkuuta 2012 421/2012 Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen liitteen muuttamisesta Annettu Helsingissä

Lisätiedot

Prognos Julkaisusuunnitelmat

Prognos Julkaisusuunnitelmat Prognos Julkaisusuunnitelmat Työsuunnitelmiin liittyvien raporttien ja vuosiseminaarien lisäksi suunnitellut julkaisut Casejoryt 09/2005 & JR4 25.1.2005 päivitetty tilanne Casejoryt 04/2006 päivitetty

Lisätiedot

Tervetuloa assistenttikoulutukseen

Tervetuloa assistenttikoulutukseen Tervetuloa assistenttikoulutukseen Matematiikan laitos September 6, 2010 Ohjelma 12.00 Tervetulosanat ja päivän ohjelma 12.15 Työsuhdeasiat ja talon tavat sekä assistentin työnkuva 13.15 Kahvitauko 13.35

Lisätiedot

TIETOJENKÄSITTELYTIEDE

TIETOJENKÄSITTELYTIEDE TIETOJENKÄSITTELYTIEDE Tietojenkäsittelytieteen laitos Exactum (Kumpulan kampus) PL 68 (Gustaf Hällströmin katu 2b) 00014 Helsingin yliopisto Puhelinnumero 02941 911 (vaihde), ohivalinta 02941... http://www.cs.helsinki.fi/

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteiden koulutusohjelma. Tietojenkäsittelytieteiden laitos Department of Information Processing Science

Tietojenkäsittelytieteiden koulutusohjelma. Tietojenkäsittelytieteiden laitos Department of Information Processing Science Tietojenkäsittelytieteiden koulutusohjelma Tietojenkäsittelytieteet Laskennallinen data-analyysi Ohjelmistotekniikka, käyttöjärjestelmät, ihminen-kone -vuorovaikutus Teoreettinen tietojenkäsittelytiede

Lisätiedot

Strict singularity of a Volterra-type integral operator on H p

Strict singularity of a Volterra-type integral operator on H p Strict singularity of a Volterra-type integral operator on H p Santeri Miihkinen, University of Helsinki IWOTA St. Louis, 18-22 July 2016 Santeri Miihkinen, University of Helsinki Volterra-type integral

Lisätiedot

VBE2 Työpaketit Jiri Hietanen / TTY

VBE2 Työpaketit Jiri Hietanen / TTY VBE2 Työpaketit Jiri Hietanen / TTY 1 WP2.1 Technology review and VBE platform 2 Tavoitteet In In charge: charge: Method: Method: Jiri Jiri Hietanen, Hietanen, TUT TUT Analysis Analysis of of existing

Lisätiedot

Biomassan pienpolton mallintaminen ja säätö ilmapäästöjen vähentämiseksi

Biomassan pienpolton mallintaminen ja säätö ilmapäästöjen vähentämiseksi Biomassan pienpolton mallintaminen ja säätö ilmapäästöjen vähentämiseksi EnePro-konferenssi, Oulun yliopisto 3.6.2009 Mika.Ruusunen@oulu.fi Biomassan pienpoltto? Polttoaine Puu: Hake, klapit, halot, briketit,

Lisätiedot

Miten pääsen alkuun?

Miten pääsen alkuun? 26.11.14 Miten pääsen alkuun? LL Markku Lehikoinen 27.11.2014 Sidonnaisuudet: HY, Akateeminen terveyskeskus ja Helsingin Sosiaali- ja terveysvirasto, Töölön ta Osa-aikaisen tutkijan arki Aikataulut uusiksi

Lisätiedot

1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott.

1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott. Hakeneet, hyväksytyt ja opiskelupaikan vastaanottaneet tiedekunnittain ja hakukohteittain, kaikki valinnat vuosina -2014 1 (5) Haken. Kok. Hyv. Hyv. Humanistinen tiedekunta Arkeologia 168 58 12 8 8 166

Lisätiedot

Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen

Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen 15.6.2016 Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen Kandidaattiohjelmat Ohjelman nimi tummennetulla, englanninkielinen nimi alla, hakukohteet kursiivilla. Tutkinto-ohjelman nimen perässä on

Lisätiedot

Fuxi-info To 15.10 2015 Maisteriohjelma GEORAKENTAMINEN prof. Mikael Rinne

Fuxi-info To 15.10 2015 Maisteriohjelma GEORAKENTAMINEN prof. Mikael Rinne Yhdyskunta- ja ympäristötekniikan laitos Fuxi-info To 15.10 2015 Maisteriohjelma GEORAKENTAMINEN prof. Mikael Rinne Georakentaminen Aallossa Insinöörigeologia Maa- ja pohjarakennus Tietekniikka Pohjavesi

Lisätiedot

Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu Versio 2 Teknillisen fysiikan ja matematiikan koulutusohjelma tbh

Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu Versio 2 Teknillisen fysiikan ja matematiikan koulutusohjelma tbh Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu Versio 2 Teknillisen fysiikan ja matematiikan koulutusohjelma tbh 31.10.2012 F- ja LL-LAITOSTEN SYVENTÄVIEN KURSSIEN TENTTIJÄRJESTYS 2012-2013 TENTIT JÄRJESTETÄÄN

Lisätiedot

EPÄJATKUVA GALERKININ MENETELMÄ ELASTISELLE AALTOYH- TÄLÖLLE 1 JOHDANTO 2 ELASTINEN AALTOYHTÄLÖ (3D) Timo Lähivaara a,*, Tomi Huttunen a,b

EPÄJATKUVA GALERKININ MENETELMÄ ELASTISELLE AALTOYH- TÄLÖLLE 1 JOHDANTO 2 ELASTINEN AALTOYHTÄLÖ (3D) Timo Lähivaara a,*, Tomi Huttunen a,b EPÄJATKUVA GALERKININ MENETELMÄ ELASTISELLE AALTOYH- TÄLÖLLE Timo Lähivaara a,*, Tomi Huttunen a,b a Kuopion yliopisto, Fysiikan laitos, PL 1627, 70211 Kuopio b Kuava Oy, PL 1188, 70211 Kuopio * timo.lahivaara@uku.fi

Lisätiedot

Tietojenkäsittelytieteen pääaine Pääaineinfo ke

Tietojenkäsittelytieteen pääaine Pääaineinfo ke Tietojenkäsittelytieteen pääaine Pääaineinfo ke Pekka Orponen Tietojenkäsittelytieteen laitos Aalto-yliopisto http://ics.aalto.fi/ Tietojenkäsittelytiede Kehitetään systemaattisia ja tehokkaita malleja

Lisätiedot

N:o 794 LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA

N:o 794 LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA 2220 Liite LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA Koulutusyksiköiden nimien lyhenteet: HKKK HY HY (SSKH) JoY JY KY KuvA LTY LY

Lisätiedot