Puhdistustoiminta ja linjastot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puhdistustoiminta ja linjastot"

Transkriptio

1 Puhdistustoiminta ja linjastot

2 Puhdistustoiminnan perusteet ja päämäärä Puhdistamisella (dekontaminointi) tarkoitetaan henkilöstön, kaluston ja maaston puhdistamista säteilypölystä tai biologisista ja kemiallisista aineista. Päämääränä on saastuneen henkilöstön toimintakyvyn sekä välineiden, materiaalin ja tärkeimpien kohteiden käytettävyyden palauttaminen.

3 Puhdistusmenetelmät Säteily: Puhdistamisen tavoitteena on pienentää kehon saamaa säteilyannosta ja siten vähentää säteilyn haitallisia vaikutuksia. Vaatteille, iholle tai kalustoon tarttunut säteilypöly poistetaan tavallisimmin mekaanisesti harjaamalla, pyyhkimällä, ravistelemalla, imuroimalla tai kemiallisesti pesemällä kohde rasvaa irrottavilla puhdistusaineilla

4 Puhdistusmenetelmät Biologiset aineet (haitalliset): Haitalliset biologiset aineet ovat yleensä eläviä organismeja, joiden torjuntaan soveltuvat normaalit desinfiointi- ja puhdistusmenetelmät.

5 Puhdistusmenetelmät Kemialliset aineet: Kemiallisten aineiden puhdistusmenetelmät voidaan jakaa fysikaalisiin ja kemiallisiin menetelmiin. Fysikaalisia menetelmiä ovat imeyttäminen, eli absorbointi, liuottaminen, pesu, saastuneen kohdan poistaminen, haihduttaminen ja peittäminen. Mikäli aine halutaan muuttaa vaarattomaksi tai vaarattomammaksi yhdisteeksi, käytetään kemiallisia puhdistusmenetelmiä. Näitä ovat vedellä hajottaminen eli hydrolyysi sekä hapettaminen.

6 Puhdistuslinjastojen rakenne Puhdistuslinjat/-paikat ja pisteet jakautuvat tilanteen mukaan, Henkilöstön puhdistus (kävelevät) Potilaspuhdistus (paari-potilaat) Materiaalin puhdistus Ajoneuvojenpuhdistus Rakenteeseen ja puhdistuskapasiteettiin vaikuttavat mm. Saastunut kohde (pelastajat vs. siviili) Suojautumisen taso Saasteen laatu ja määrä Olosuhteet Käytössä oleva kalusto ja resurssit

7 Henkilöpuhdistuksen perusteet 1. Info-pisteelle saapuminen 2. Ohjeet ja Triage 3. Henk.koht omaisuuden kerääminen 4. Puhdistusaineen levitys päällysvaatteille (sitoo saasteen) 5. Jalkineiden puhdistus 6. Päällysvaateiden riisuminen 7. Alusvaatetuksen riisuminen 8. Peseytyminen 9. Puhdistustuloksen tarkistaminen 10. Pukeutuminen 11. Toimintaohjeet jatkosta

8 Tuuli Henkilöpuhdistus 8. Toimintaohjeet jatkosta 7. Pukeutuminen 6. Puhdistustuloksen tarkistaminen Ilmakaariteltta Puhdistustuloksen tarkistus Puhdasalue Saastunutalue Suihku Suihku Suihku 5. Peseytyminen Matalapaine vesilinja 4. Riisuuntuminen - Päällysvaatteet - Jalkineet - Alusvaatteet Ilmakaariteltta Jätevesi 3. Jalkineiden puhdistus saappaiden puhdistusaltaassa 2. Puhdistussaineen levittäminen saastuneisiin varusteisiin emulsioruiskulla 1. Henk.koht arvoesineiden kerääminen i. Info-piste, toimintaohjeet ja Triage Henkilöstön puhdistus

9 Ajoneuvonpuhdistuksen periaate 1. Info-pisteelle saapuminen 2. Ohjeet toiminnasta linjastolla 3. Ajoneuvon esihuuhtelu (suunta ylhäältä alas) 4. Puhdistusaineen levitys (suunta alhaalta ylös) 5. Puhdistusaineen vaikutus (max 30min) 6. Ajoneuvon huuhtelu (myös alusta) 7. Ulkopintojen puhdistustuloksen tarkistus 8. Sisätilojen puhdistus (kuljettajan puhdistus) 9. Sisätilojen puhdistustuloksen tarkistus 10. Toimintaohjeet jatkosta

10 Tuuli Ajoneuvonpuhdistus Puhdasalue Saastunutalue 7. Sisätilojen tarkistus Puhdistustuloksen tarkistus 6. Sisätilojen puhdistus Matalapaine vesilinja 5. Tarkistus Puhdistustuloksen tarkistus 4. Huuhtelu 3. Vaikutusaika, esim, hypokloriitti 15 min 2. Puhdistusaineen levytys ajoneuvon ulkopinnoille emulsioruiskulla 1. Esihuuhtelu, jos on tarve i. Info-piste, ohjeet linjastolla toimimisesta Ajoneuvon puhdistus

11 Potilaidenpuhdistamisen periaatteet 1. Info-pisteelle saapuminen 2. Triage(Vihreä, keltainen, punainen, musta) 3. Hoidon aloittaminen/jatkaminen 4. Puhdistusaineen levittäminen päällysvaatteille 5. Henk.koht omaisuuden kerääminen 6. Päällysvaatteiden riisuminen 7. Alusvaatteiden riisuminen 8. Pesu (huuhtelu, pesuaine, huuhtelu) 9. Puhdistustuloksen tarkistaminen 10. Hoitotoimenpiteiden jatkaminen puhtaalla puollella

12 Yhdistetty Ajoneuvon ja henkilöpuhdistuspaikka

13 Tuuli Käyttöperiaate 5. Sisätilojen ja ulkopintojen tarkistus Puhdasalue 7. Pukeutuminen Ilmakaariteltta Saastunutalue Puhdistustuloksen tarkistus 5. Tarkistus Puhdistustuloksen tarkistus 4. Sisätilojen puhdistus 4. Suihku Matalapaine vesilinja Suihku Suihku Suihku 3. Huuhtelu 2. Puhdistusaineen levytys ajoneuvon ulkopinnoille emulsioruiskulla 1. Esihuuhtelu, jos on tarve Ajoneuvon Puhdistus paikka Ajoneuvon puhdistus 3. Riisuuntuminen - Päällysvaatteet - Jalkineet - Henk.koht omaisuus - Alusvaatteet 2. Jalkineiden puhdistus saappaiden puhdistusaltaassa 1. Puhdistusaineen levittäminen saastuneisiinvarusteisiin emulsioruiskulla Ilmakaariteltta Henkilöstön puhdistus Jätevesi

Tuulettuvien Keraamisten Julkisivujen puhdistus- ja hoito-ohjeet

Tuulettuvien Keraamisten Julkisivujen puhdistus- ja hoito-ohjeet Tuulettuvien Keraamisten Julkisivujen puhdistus- ja hoito-ohjeet SISÄLLYS SISÄLLYS 2 YLEISTÄ 3 ASENNUKSEN AIKAINEN PESU 4 ASENNUKSEN JÄLKEINEN PUHDISTUS 4 GRAFFITISUOJAUS 4 TAHRANPOISTO 4 HUOLTOPUHDISTUS

Lisätiedot

Dekontaminaatio. Harri Kiljunen VERIFIN.

Dekontaminaatio. Harri Kiljunen VERIFIN. Dekontaminaatio Harri Kiljunen 10.1.2014 / Matti Kuula www.helsinki.fi/verifin 15.1.2014 1 Terminologiaa Altistuminen Henkilöiden, pelastustyöntekijöiden ja välineiden joutuminen vaarallisten aineiden

Lisätiedot

VÄLINEHUOLTAJAN AMMATTITUTKINTO TUTKINTOSUORITUKSEN ARVIOINTI

VÄLINEHUOLTAJAN AMMATTITUTKINTO TUTKINTOSUORITUKSEN ARVIOINTI PAKOLLISET OSAT: 2 PUHDISTAMINEN JA DESINFEKTIO NÄYTTÖYMPÄRISTÖ/ YMPÄRISTÖT Aseptisesti työskenteleminen noudattaa hyviä sairaalahygieniatapoja sekä aseptista työjärjestystä edeten puhtaasta likaiseen

Lisätiedot

Kompaktisarja HD 5/15 C

Kompaktisarja HD 5/15 C Kompaktisarja HD 5/15 C Ammattilaisen tarpeisiin mitoitettu kevyesti liikkuva painepesuri sopii ominaisuuksiltaan säännölliseen, vaativaan käyttöön. Vakiovarusteet: Pesukahva Softgrip-pinnalla Korkeapaineletku

Lisätiedot

Hygieniavaatimukset kauneushoitoloissa ja ihon läpäisevissä toimenpiteissä

Hygieniavaatimukset kauneushoitoloissa ja ihon läpäisevissä toimenpiteissä Hygieniavaatimukset kauneushoitoloissa ja ihon läpäisevissä toimenpiteissä Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 09.09.2014 Oulu Päivi Aalto Esityksen sisältö Taudinaiheuttajat ja tartuntariskit

Lisätiedot

Hygieniavaatimukset kauneushoitoloissa ja ihon läpäisevissä toimenpiteissä

Hygieniavaatimukset kauneushoitoloissa ja ihon läpäisevissä toimenpiteissä Hygieniavaatimukset kauneushoitoloissa ja ihon läpäisevissä toimenpiteissä Ympäristöterveydenhuollon alueelliset koulutuspäivät 7. 8.10.2014 Tampere Päivi Aalto Ohjeen sisältö Vuosien 2015 2019 tesu-valvontaohjelman

Lisätiedot

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE 1. AINEEN TAI VALMISTEEN SEKÄ YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTUSTIEDOT KAUPPANIMI Kotimainen valmistaja / maahantuoja Yritys Scania CV AB Postinumero/toimipaikka 151 87 Södertälje Maa Sweden Sähköposti safety_data_sheet@scania.com

Lisätiedot

Kampaamo, parturi, kauneushoitola, jalkahoitola tai tatuointi-/lävistysliike. Espoon seudun ympäristöterveys Ohje 27.4.2009

Kampaamo, parturi, kauneushoitola, jalkahoitola tai tatuointi-/lävistysliike. Espoon seudun ympäristöterveys Ohje 27.4.2009 Kampaamo, parturi, kauneushoitola, jalkahoitola tai tatuointi-/lävistysliike Espoon seudun ympäristöterveys Ohje 27.4.2009 ESPOON KAUPUNKI OHJE 2 (6) ESPOON SEUDUN YMPÄRISTÖTERVEYS KAMPAAMON, PARTURIN,

Lisätiedot

MULTIFUNCTIONAL BACK FIN. Käyttöohje

MULTIFUNCTIONAL BACK FIN. Käyttöohje MULTIFUNCTIONAL BACK Käyttöohje VAKIOMALLI Multifunctional Back STANDARD KOOT CM INCH 36x45 14½x18 41x45 16½x18 46x45 18½x18 37x54 14¾x21½ 40x54 16x21½ 45x54 18x21½ 50x54 20x21½ * leveys x korkeus Special

Lisätiedot

Aktiiviklooria sisältävä nestemäinen, emäksinen vaahtopesu- ja desinfiointiaine elintarviketeollisuudelle

Aktiiviklooria sisältävä nestemäinen, emäksinen vaahtopesu- ja desinfiointiaine elintarviketeollisuudelle P3-topax 66 Aktiiviklooria sisältävä nestemäinen, emäksinen vaahtopesu- ja desinfiointiaine elintarviketeollisuudelle Ominaisuudet poistaa tehokkaasti rasva- ja proteiinilikaa tuhoaa tehokkaasti bakteereja

Lisätiedot

MCF julkisivun korjausmenetelmä. Microbe Control Finland Oy TaloTerveys Lajunen Oy

MCF julkisivun korjausmenetelmä. Microbe Control Finland Oy TaloTerveys Lajunen Oy Microbe Control Finland Oy TaloTerveys Lajunen Oy MCF Julkisivun korjausmenetelmä on tarkoitettu kosteusvaurioituneiden julkisivujen lämpötaloudelliseen kunnostukseen sekä kosteusperäisten terveyshaittojen

Lisätiedot

JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA

JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA PELASTUSTOIMEN JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA chemical (kemiallinen), b iological (biologinen), radiological (säteily), nuclear (ydin) j a explosives( räjähteet) MIKKELI 10.9.2013

Lisätiedot

Siivouskäytännöt - tekniikat ja menetelmät

Siivouskäytännöt - tekniikat ja menetelmät Siivouskäytännöt - tekniikat ja menetelmät Uimahallit, kylpylät ja kosteat tilat Sisältö Siivoushenkilöstön ammattitaitovaatimukset Henkilökohtainen hygienia Aseptiikka Siivouksen ajankohta Siivousmenetelmät,

Lisätiedot

K Ä S I H Y G I E N I a K Ä S I H Y G I E N I A

K Ä S I H Y G I E N I a K Ä S I H Y G I E N I A K Ä S I H Y G I E N I a K Ä S I H Y G I E N I A Puhelin (03) 780 2363 SIVU 2 l KÄSIHYGIENIA www.solmaster.fi Kestävän kehityksen puolesta Solmaster Oy on yksi Pohjoismaiden johtavista teollisuuskemikaalien

Lisätiedot

AUTONHOITO Essex autonhoitopaketti Tuotenro 309-007 KEMIKAALIT

AUTONHOITO Essex autonhoitopaketti Tuotenro 309-007 KEMIKAALIT AUTONHOITO Essex autonhoitopaketti Tuotenro 309-007 308010 Essex Vannehoito 0,5 L 220002 Essex Ikkunanpuhdistus 0,5 L 245002 Essex Hyönteispuhdistus 0,5 L 304002 Essex Pikavaha 0,5 L 302002 Essex Super

Lisätiedot

000000000001204747 Versio 1 Muutettu viimeksi 31.10.2007 Päiväys 27.11.2008. : Puhdistusaine Vain ammattikäyttöön.

000000000001204747 Versio 1 Muutettu viimeksi 31.10.2007 Päiväys 27.11.2008. : Puhdistusaine Vain ammattikäyttöön. 1. AINEEN TAI VALMISTEEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT Kemikaalin tunnistustiedot Kauppanimi : GR 10 Tunnistusnumero : 61555 Aineen ja/tai valmisteen käyttötapa : Puhdistusaine Vain ammattikäyttöön.

Lisätiedot

SISÄLTÖ INTO2018 INFEKTIOIDEN TORJUNTAPÄIVÄT DIPOLI PUHDAS, DESINFIOITU VAI STERIILI

SISÄLTÖ INTO2018 INFEKTIOIDEN TORJUNTAPÄIVÄT DIPOLI PUHDAS, DESINFIOITU VAI STERIILI INTO2018 INFEKTIOIDEN TORJUNTAPÄIVÄT 6.11.2018 DIPOLI PUHDAS, DESINFIOITU VAI STERIILI SISÄLTÖ 1 2 3 - Puhdistaminen, desinfektio ja sterilointi perusmenetelminä tartuntojen torjunnassa - Perusmenetelmien

Lisätiedot

UIMA-ALTAIDEN KERAAMISTEN LAATTOJEN PUHDISTUS- JA HOITO-OHJEET - 2016 -

UIMA-ALTAIDEN KERAAMISTEN LAATTOJEN PUHDISTUS- JA HOITO-OHJEET - 2016 - UIMA-ALTAIDEN KERAAMISTEN LAATTOJEN PUHDISTUS- JA HOITO-OHJEET - 2016 - SISÄLLYS Keraamisten laattojen pesemisestä yleisesti Asennuksen jälkeinen pesu Käyttöönotto puhdistus Säännöllinen puhdistus Tahranpoisto

Lisätiedot

A W F P. A W F P Hellävarainen kemiallinen pesu. Erittäin hellävarainen konepesu enintään ilmoitetussa lämpötilassa.

A W F P. A W F P Hellävarainen kemiallinen pesu. Erittäin hellävarainen konepesu enintään ilmoitetussa lämpötilassa. 30 40 50 60 70 95 Konepesu enintään ilmoitetussa lämpötilassa. 30 40 50 60 70 95 Erittäin hellävarainen konepesu enintään ilmoitetussa lämpötilassa. 30 40 Erittäin hellävarainen konepesu enintään ilmoitetussa

Lisätiedot

Käyttöturvallisuustiedote

Käyttöturvallisuustiedote Päiväys : 14.01.2009 Sivu 1 / 5 1. Aineen tai valmisteen sekä yhtiön tai yrityksen tunnistustiedot Aineen tai valmisteen tunnistustiedot Aineen ja/tai valmisteen käyttötarkoitus Säilöntäaine. Yhtiön tai

Lisätiedot

KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET K U L J E T U S K A L U S T O N P U H D I S T U S A I N E E T

KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET K U L J E T U S K A L U S T O N P U H D I S T U S A I N E E T K U L J E T U S K A L U S T O N P U H D I S T U S A I N E E T KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET Puhelin (03) 780 2363 SIVU 2 l KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET www.solmaster.fi Kestävän kehityksen puolesta

Lisätiedot

.. KEITTIOT EDISTYNEET PUHDISTUS- RATKAISUT

.. KEITTIOT EDISTYNEET PUHDISTUS- RATKAISUT .. KEITTIOT EDISTYNEET PUHDISTUS- RATKAISUT INFUSER VENTILATION.. KEITTIO RATKAISU RASVAN POISTAMISEKSI JA HAJUN VÄHENTÄMISEKSI KEITTIÖN ILMANVAIHTOKANAVISSA JATKUVA RASVANPOISTO JATKUVA HAJUN VÄHENNYS

Lisätiedot

Suojautumisen haasteet tehtävän jälkeen ja kaluston huollossa

Suojautumisen haasteet tehtävän jälkeen ja kaluston huollossa JVT- ja kuivauspäivät 5-6.3.2015 Suojautumisen haasteet tehtävän jälkeen ja kaluston huollossa Paloesimies Jarkke Lahti Puhdas paloasema-malli Mallin lähtökohtana on vähentää altistumista tehtävässä ja

Lisätiedot

8.4 Autonhoitotuotteet

8.4 Autonhoitotuotteet 8. KEMIKAALIT 8.4 Autonhoitotuotteet 392 tilaukset@ikaros.fi KEMIKAALIT ULKOISEEN AUTONHUOLTOON KAIKENTYYPPISTEN AJONEUVOJEN PUHDISTUKSEEN Tehokkaat aineet ajoneuvojen pesuun, niin korin kuin hytin sekä

Lisätiedot

PUHDISTUSJA HOITO-OHJEET - 2016 -

PUHDISTUSJA HOITO-OHJEET - 2016 - PUHDISTUSJA HOITO-OHJEET - 2016 - SISÄLLYS Lasitetut keraamiset laatat Lasittamattomat keraamiset laatat Luonnonkivipinnat Terracotta ja Sannini Sementtilaatat ja hiekkakivet Buchtal luonnonkeramiikka

Lisätiedot

Pesutilojen siivous. Siivouksen tavoite

Pesutilojen siivous. Siivouksen tavoite Pesutilojen siivous Hygieniailtapäivä laitoshuoltajille 2017 ja 2018 Hygieniahoitaja Rauni Ikonen Siivouksen tavoite Saavuttaa tarkoituksenmukainen puhtaus Palauttaa toiminnasta aiheutuneet puhtaustason

Lisätiedot

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE 1. AINEEN TAI VALMISTEEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT Hyväksytty käyttöön Hyväksytty laboratoriokäyttöön Hyväksynyt: Diskteknik / Jasico KAUPPANIMI KÄYTTÖTARKOITUS Ambio Film Puhdistusaine Tuotenumero

Lisätiedot

LIBERTY SELKÄNOJA FIN. Käyttöohje

LIBERTY SELKÄNOJA FIN. Käyttöohje LIBERTY SELKÄNOJA Käyttöohje STANDARD VAKIOMALLI Liberty BC VAKIOKOOT Minimi ja maximi leveys selkäosan putkien välillä KOKO CM INCH 1 36-40 14¼ - 16 2 40-44 16-17½ 3 44-48 17½ - 19 Kuva. A Kuva. B Kuva.

Lisätiedot

siivous- ja puhdistuskemikaalit siivous- ja puhdistuskemikaalit

siivous- ja puhdistuskemikaalit siivous- ja puhdistuskemikaalit siivous- ja puhdistuskemikaalit siivous- ja puhdistuskemikaalit 2009 2 Kestävän kehityksen puolesta Solmaster Oy on Pohjoismaiden johtava teollisuuskemikaalien ja pinnotteiden valmistaja. Solmaster -tuotteet

Lisätiedot

PROBIOOTIT KODINHOIDOSSA SYVENTÄVÄÄ TIETOA

PROBIOOTIT KODINHOIDOSSA SYVENTÄVÄÄ TIETOA PROBIOOTIT KODINHOIDOSSA SYVENTÄVÄÄ TIETOA MITÄ OVAT MIKRO-ORGANISMIT? Mikro-organismi tai mikrobi on organismi, joka on niin pieni, ettei sitä näe paljaalla silmällä. Vain siinä tapauksessa, kun niitä

Lisätiedot

K Ä S I H Y G I E N I a K Ä S I H Y G I E N I A

K Ä S I H Y G I E N I a K Ä S I H Y G I E N I A K Ä S I H Y G I E N I a K Ä S I H Y G I E N I A Puhelin (03) 780 2363 SIVU 2 l KÄSIHYGIENIA www.solmaster.fi Kestävän kehityksen puolesta Solmaster Oy on johtava yksityinen pohjoismainen teollisuuskemikaalien

Lisätiedot

Hyviä käytänteitä ja huomioitavia asioita astianpesuprosessissa. Tuottava ja tehokas ammattikeittiö hanke Merja Ylönen/Xamk

Hyviä käytänteitä ja huomioitavia asioita astianpesuprosessissa. Tuottava ja tehokas ammattikeittiö hanke Merja Ylönen/Xamk Hyviä käytänteitä ja huomioitavia asioita astianpesuprosessissa Tuottava ja tehokas ammattikeittiö hanke Merja Ylönen/Xamk Astianpesu Tarkoitus Puhtaat ja kuivat astiat > mikrobimäärä alhainen Tärkeä osa

Lisätiedot

HEXIS EUROOPAN JOHTAVA TEIPPIVALMISTAJA JO 25 VUODEN AJAN TUOTETIEDOT. Hexis on tuonut markkinoille uuden sukupolven ajoneuvojen suojakalvon.

HEXIS EUROOPAN JOHTAVA TEIPPIVALMISTAJA JO 25 VUODEN AJAN TUOTETIEDOT. Hexis on tuonut markkinoille uuden sukupolven ajoneuvojen suojakalvon. HEXIS EUROOPAN JOHTAVA TEIPPIVALMISTAJA JO 25 VUODEN AJAN Hexis on tuonut markkinoille uuden sukupolven ajoneuvojen suojakalvon. Huippuluokan teknologiaan perustuva Bodyfence-kalvo suojaa ajoneuvoasi ulkoiselta

Lisätiedot

Elinympäristöä koskevat toimet, VAL 2

Elinympäristöä koskevat toimet, VAL 2 Elinympäristöä koskevat toimet, VAL 2 Suojelutoimet säteilyvaaratilanteen varhaisja jälkivaiheessa, 20.5.2013 Maarit Muikku Elinympäristöä koskevat toimet, VAL 2 Väestö ja saastuneella alueella työskentelevät

Lisätiedot

Pesutilojen siivous. Siivouksen tavoite

Pesutilojen siivous. Siivouksen tavoite Pesutilojen siivous Hygieniailtapäivä laitoshuoltajille 2017 Hygieniahoitaja Rauni Ikonen Siivouksen tavoite Saavuttaa tarkoituksenmukainen puhtaus Palauttaa toiminnasta aiheutuneet puhtaustason muutokset

Lisätiedot

Päivittäinen jalkineiden hoito

Päivittäinen jalkineiden hoito JALKINEIDEN HOITO 1. Perehdy jalkineiden hoidon ohjeisiin. 2. Tunnista jalkineiden materiaali ja puhdista jalkineet ohjeen mukaan. 3. Suojaspray suihkutetaan kengille ulkona. Suihkutusetäisyys kengistä

Lisätiedot

Maakosketusta ja vetokykyä -Mitä kaikkea tulisi tietää renkaista? Avaus

Maakosketusta ja vetokykyä -Mitä kaikkea tulisi tietää renkaista? Avaus Maakosketusta ja vetokykyä -Mitä kaikkea tulisi tietää renkaista? Avaus Jukka Rajala hankevetäjä, OSMO-hanke Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti Salo 30.11.2017 Rikalan Säätiö Tutkimustietoa ja innovaatiokumppanuutta

Lisätiedot

Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö, eli jätevesiä ei kuormiteta wc:n jätevesillä.

Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö, eli jätevesiä ei kuormiteta wc:n jätevesillä. Ohjeellinen malli: Jätevesilaskelmasta Valintaperusteista RAITA BioBox XL harmaavesi -puhdistamolla: Kohdetiedot: Loma-asunnot Pientalot Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö,

Lisätiedot

Tutkimus- ja hoitovälineiden huolto

Tutkimus- ja hoitovälineiden huolto Tutkimus- ja hoitovälineiden huolto Ajankohtaista infektioiden torjunnasta. Alueellinen koulutus 5.10.2012 Hygieniahoitaja Reija Leiviskä Puh. 08 315 2898 tai reija.leiviska@ppshp.fi Mitä teen käytetyille

Lisätiedot

Puhtaus mies. Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle.

Puhtaus mies. Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle. Puhtaus mies Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle. Puhtaus ei ole vain oma asiasi. Puhtaus on tärkeää, kun olet tekemisissä muiden

Lisätiedot

Kärcher RS. Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus

Kärcher RS. Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus Kärcher RS Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus Kärcher RS Nostaa käyttäjän aitiopaikalle Tehokkaat, ammattikäyttöön suunnatut puhdistusratkaisut ovat Kärcherin ominta aluetta. Uudet RS-sarjan yhdistelmäkoneet

Lisätiedot

Kanalan tautisuojaus kannattaa! Pikakatsaus, mihin kannattaa kiinnittää huomiota?

Kanalan tautisuojaus kannattaa! Pikakatsaus, mihin kannattaa kiinnittää huomiota? Kanalan tautisuojaus kannattaa! Pikakatsaus, mihin kannattaa kiinnittää huomiota? Jarkko Niemi ja Marja Kallioniemi, Luonnonvarakeskus Gun Wirtanen ja Hannele Suvanto, Helsingin Yliopisto, Ruralia-instituutti

Lisätiedot

K 4 K 4, 1.180-150.0, 2016-01-26

K 4 K 4, 1.180-150.0, 2016-01-26 K 4 Painepesurissa on kestävä ja taloudellinen vesijäähdytetty moottori. Kätevä varusteiden pikakiinnitys helpottaa käyttöä. Varustukseen kuuluu 6 metrin paineletku, vario power suihkuputki, rotojet-suutin,

Lisätiedot

Restore Julkisivun korjausmenetelmä

Restore Julkisivun korjausmenetelmä Restore Julkisivun korjausmenetelmä Microbe Control Finland Oy Jouko Leppänen, p. +35 40 900 9856 jouko.leppanen@microbecontrol.fi TaloTerveys Lajunen Oy Raimo Lajunen, p. +358 45 314 3433 raimo.lajunen@taloterveys.fi

Lisätiedot

Päiväys: 30.10.2005 Edellinen päiväys: 15.01.2004

Päiväys: 30.10.2005 Edellinen päiväys: 15.01.2004 X KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE KEMIKAALITIETOJEN ILMOITUSLOMAKE 30.10.2005 15.01.2004 1. KEMIKAALIN JA SEN VALMISTAJAN, MAAHANTUOJAN TAI MUUN TOIMINNANHARJOITTAJAN TUNNISTUSTIEDOT 1.1 Kemikaalin tunnistustiedot

Lisätiedot

Kasvinsuojeluruiskun tekniikka ja suutinvalinta. Kasvinsuojelukoulutus

Kasvinsuojeluruiskun tekniikka ja suutinvalinta. Kasvinsuojelukoulutus Kasvinsuojeluruiskun tekniikka ja suutinvalinta Kasvinsuojelukoulutus Kasvinsuojelutekniikan ongelmat Alhainen hyötysuhde jopa noin 90 % torjunta-aineesta joutuu hukkaan Ruiskutustekniikan taso heikko

Lisätiedot

Kotoa leikkaukseen Ihon puhdistus ja desinfektio ennen leikkausta

Kotoa leikkaukseen Ihon puhdistus ja desinfektio ennen leikkausta Kotoa leikkaukseen Ihon puhdistus ja desinfektio ennen leikkausta Eija Similä Sairaanhoitaja, hygieniavastaava Keskusleikkausosasto Oulun yliopistollinen sairaala eija.simila@ppshp.fi p. 08 3152202 Ihon

Lisätiedot

Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö, eli jätevesiä ei kuormiteta wc:n jätevesillä.

Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai umpisäiliö, eli jätevesiä ei kuormiteta wc:n jätevesillä. Ohjeellinen malli: Jätevesilaskelmasta Valintaperusteista RAITA SK1300 + BioBox XL harmaavesi -puhdistamolla: Kohdetiedot: Loma-asunnot Pientalot Kohteessa on käymäläratkaisuna ympäristöystävällinen tai

Lisätiedot

ASETUKSET. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

ASETUKSET. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 125/10 ASETUKSET KOMISSION ASETUS (EU) 2015/786, annettu 19 päivänä toukokuuta 2015, eläinten rehuksi tarkoitettuihin tuotteisiin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/32/EY mukaisesti sovellettavien

Lisätiedot

Käyttöturvallisuustiedote

Käyttöturvallisuustiedote Sivu 1 / 5 KOHTA 1: Aineen tai seoksen ja yhtiön tai yrityksen tunnistetiedot 1.1 Tuotetunniste 1.2 Aineen tai seoksen merkitykselliset tunnistetut käytöt ja käytöt, joita ei suositella 1.3 Käyttöturvallisuustiedotteen

Lisätiedot

Ultrasil 73. Kuvaus. Ominaisuudet. Käyttö. Hapan, pinta-aktiivisia aineita sisältävä nestemäinen membraanien pesuaine

Ultrasil 73. Kuvaus. Ominaisuudet. Käyttö. Hapan, pinta-aktiivisia aineita sisältävä nestemäinen membraanien pesuaine Ultrasil 73 Kuvaus Hapan, pinta-aktiivisia aineita sisältävä nestemäinen membraanien pesuaine Ominaisuudet irrottaa tehokkaasti rasvaa ja mineraaliöljyä sekä epäorgaanisia jäämiä ei sisällä fosforia tai

Lisätiedot

Ikaclean Vannepesu Happopohjainen puhdistusaine kaikille vanteille (ml. kevytmetallivanteet).

Ikaclean Vannepesu Happopohjainen puhdistusaine kaikille vanteille (ml. kevytmetallivanteet). KEMIKAALIT AUTONHOITO AUTONHOITOAINEET Ajoneuvojen pesuun, vahaukseen, kiillotukseen ja pintojen hoitoon Kaikentyyppisten ajoneuvojen pesuun ja pintojen hoitoon. Ikaclean Vannepesu Happopohjainen puhdistusaine

Lisätiedot

Arkkitehtitoimisto Laaksonen Wiren Oy 25.2.2011. purettava terveyskeskusosa. vanha sairaalaosa B. purettava autotallirakennus.

Arkkitehtitoimisto Laaksonen Wiren Oy 25.2.2011. purettava terveyskeskusosa. vanha sairaalaosa B. purettava autotallirakennus. Nikkilän sosiaali- ja terveysasema Hankesuunnitelma 011 HS 3010 004 asemiirustus 1/500 rkkitehtitoimisto Laaksonen Wiren Oy 5..011 vanha sairaalaosa sisäänkäynti 1. ja. kerros potilasosastot pohjakerroksessa

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden hapan vaahtopesuneste

Elintarviketeollisuuden hapan vaahtopesuneste P3-topax 56 Elintarviketeollisuuden hapan vaahtopesuneste OMINAISUUDET Erinomainen poistamaan mineraalisaostumia Poistaa hyvin rasvaa ja proteiinia Erittäin tehokas matalissa konsentraateissa Parannellut

Lisätiedot

Tarttuvista taudeista

Tarttuvista taudeista OHJELMA Hippos kiittää tuesta seuraavia yhteistyökumppaneita: Intervet Oy Pharmaxim AB Scanvet Eläinlääkkeet Oy Vermon Ravirata Vetcare Oy 18.00 18.30 Tarttuvien tautien ennaltaehkäisy / ell. Katja Hautala

Lisätiedot

1. KEMIKAALIN JA SEN VALMISTAJAN, MAAHANTUOJAN TAI MUUN TOIMINNANHARJOITTAJAN TUNNISTUSTIEDOT

1. KEMIKAALIN JA SEN VALMISTAJAN, MAAHANTUOJAN TAI MUUN TOIMINNANHARJOITTAJAN TUNNISTUSTIEDOT Päiväys: 18.01.2003 Edellinen päiväys: 07.04.1995 1 KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE 1. KEMIKAALIN JA SEN VALMISTAJAN, MAAHANTUOJAN TAI MUUN TOIMINNANHARJOITTAJAN TUNNISTUSTIEDOT 1.1 Kemikaalin tunnistustiedot

Lisätiedot

Käyttöturvallisuustiedote

Käyttöturvallisuustiedote Sivu 1 / 5 KOHTA 1: Aineen tai seoksen ja yhtiön tai yrityksen tunnistetiedot 1.1 Tuotetunniste 1.2 Aineen tai seoksen merkitykselliset tunnistetut käytöt ja käytöt, joita ei suositella Aineen ja/tai seoksen

Lisätiedot

Profex Lasinpuhdistaja

Profex Lasinpuhdistaja Profex Lasinpuhdistaja Lasinpuhdistusaine, sopii kaikille lasipinnoille, kiiltäville muoveille yms. Haihtuva aine, ei jätä jäämiä puhdistetuille pinnoille. Pyyhi pinta nukkaamattomalla liinalla tai kuivaa

Lisätiedot

Desinfiointi- ja sterilointiohje

Desinfiointi- ja sterilointiohje Desinfiointi- ja sterilointiohje Vain hoitohenkilökunnan käyttöön Tämä ohje on tarkoitettu käytettäväksi silloin, kun AirFit F20 / AirTouch F20 ResMed -kokokasvomaskia käytetään useammalla potilaalla uniklinikalla,

Lisätiedot

Kemikaalilain 38 :ssä tarkoitettu tuholaistorjujan tutkinnon sisältö

Kemikaalilain 38 :ssä tarkoitettu tuholaistorjujan tutkinnon sisältö 418/2014 3 Liite 1 Kemikaalilain 38 :ssä tarkoitettu tuholaistorjujan tutkinnon sisältö Osa A. Tutkinnon kirjallisessa kokeessa osoitettavat tiedot 1. Lainsäädännön tuntemus Torjuntatyötä säätelevät säädökset

Lisätiedot

www.xo1.fi KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE / KEMIKAALI-ILMOITUS 1/6 Päiväys 18.1.2013 Edellinen päiväys

www.xo1.fi KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE / KEMIKAALI-ILMOITUS 1/6 Päiväys 18.1.2013 Edellinen päiväys KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE / KEMIKAALIILMOITUS 1/6 Päiväys 18.1.2013 Edellinen päiväys 1. AINEEN TAI SEOKSEN JA YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTETIEDOT 1.1. Tuotetunniste Kauppanimi SOLID SOLVENT 1.2. Aineen

Lisätiedot

Teija Meklin FT, dos. Työhistoriaa rakennusten kosteus- ja homevaurioiden, rakennusten sisäilman sekä asumisen terveellisyyden parissa

Teija Meklin FT, dos. Työhistoriaa rakennusten kosteus- ja homevaurioiden, rakennusten sisäilman sekä asumisen terveellisyyden parissa Teija Meklin FT, dos. Työhistoriaa rakennusten kosteus- ja homevaurioiden, rakennusten sisäilman sekä asumisen terveellisyyden parissa Mikrobivaurioituneiden rakenteiden puhdistaminen vauriokorjausten

Lisätiedot

asuinrakennuksen pinta-ala on alle 150 m2 käyttäjiä normaalisti 5 hlöä tai vähemmän kiinteistöllä

asuinrakennuksen pinta-ala on alle 150 m2 käyttäjiä normaalisti 5 hlöä tai vähemmän kiinteistöllä 1.6.2018 Vantaa JÄTEVESILASKELMA BIOBOX M Kohdetiedot: Loma-asunto vesistön läheisyydessä (alle 100 m tai pidemmällä). Kohteen wc ratkaisuna on ympäristöwc, eli virtsaa tai jätevettä ei johdeta jätevesiin,

Lisätiedot

Nestemäinen, emäksinen ei-hapettava puhdistus- ja desinfiointiaine vaahtopesuun juoma- ja elintarviketeollisuudessa

Nestemäinen, emäksinen ei-hapettava puhdistus- ja desinfiointiaine vaahtopesuun juoma- ja elintarviketeollisuudessa P3-topax 960 Nestemäinen, emäksinen ei-hapettava puhdistus- ja desinfiointiaine vaahtopesuun juoma- ja elintarviketeollisuudessa Ominaisuudet vaahto helpottaa visuaalista kontrollia tehoaa hyvin bakteereja

Lisätiedot

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE

KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE 1. AINEEN TAI VALMISTEEN SEKÄ YHTIÖN TAI YRITYKSEN TUNNISTUSTIEDOT Hyväksytty käyttöön Hyväksytty laboratoriokäyttöön Hyväksynyt: Diskteknik / Jasico KAUPPANIMI KÄYTTÖALUE Puhdistusaine Tuotenumero 211801

Lisätiedot

Käyttöturvallisuustiedote

Käyttöturvallisuustiedote Sivu 1 / 5 KOHTA 1: Aineen tai seoksen ja yhtiön tai yrityksen tunnistetiedot 1.1 Tuotetunniste Muut kauppanimet Pätee myös seuraaviin materiaalinumeroihin: 950049; 950098; 950153; 1005077; 950048; 950054;

Lisätiedot

Virusriskin vähentäminen elintarviketuotannossa

Virusriskin vähentäminen elintarviketuotannossa Virusriskin vähentäminen elintarviketuotannossa Satu Salo, VTT Expert Services Oy Marjaana Rättö, Irina Tsitko ja Hanna Miettinen, VTT 2 Viruskontaminaation riskinhallintakeinojen kehittäminen ja arvioiminen

Lisätiedot

Pesutilojen siivous. Siivouksen tavoite

Pesutilojen siivous. Siivouksen tavoite Pesutilojen siivous Hygieniailtapäivä laitoshuoltajille 2017 ja 2018 Hygieniahoitaja Rauni Ikonen Siivouksen tavoite Saavuttaa tarkoituksenmukainen puhtaus Palauttaa toiminnasta aiheutuneet puhtaustason

Lisätiedot

SUIHKUPUHDISTUSLAITE

SUIHKUPUHDISTUSLAITE SUIHKUPUHDISTUSLAITE J1000 ja J2000 Asennus- ja käyttöohjeet Käännös valmistajan englanninkielisestä materiaalista IS66998 issc ECN 6884 () 4197240, 4197248 SISÄLLYSLUETTELO Turvallisuus...3 Asennusstandardit...3

Lisätiedot

Trimeta CD. Tuotekuvaus: Ominaisuudet. Hapan yksivaiheinen puhdistus- ja desinfiointiaine lähinnä juoma- ja panimoteollisuudelle

Trimeta CD. Tuotekuvaus: Ominaisuudet. Hapan yksivaiheinen puhdistus- ja desinfiointiaine lähinnä juoma- ja panimoteollisuudelle Trimeta CD Tuotekuvaus: Hapan yksivaiheinen puhdistus- ja desinfiointiaine lähinnä juoma- ja panimoteollisuudelle Ominaisuudet mikrobiologinen teho tyypillisiä panimojen mikroorganismeja vastaan erittäin

Lisätiedot

1. KEMIKAALIN JA SEN VALMISTAJAN, MAAHANTUOJAN TAI MUUN TOIMINNANHARJOITTAJAN TUNNISTUSTIEDOT

1. KEMIKAALIN JA SEN VALMISTAJAN, MAAHANTUOJAN TAI MUUN TOIMINNANHARJOITTAJAN TUNNISTUSTIEDOT Kauppanimi: Korrek Vanne ja esipesu (Wheel & Prewash) Päiväys: 19.10.2006 Edellinen päiväys: 20.03.2006 1 KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE 1. KEMIKAALIN JA SEN VALMISTAJAN, MAAHANTUOJAN TAI MUUN TOIMINNANHARJOITTAJAN

Lisätiedot

JULKISIVUJEN KERAAMISTEN LAATTOJEN PUHDISTUS- JA HOITO-OHJEET

JULKISIVUJEN KERAAMISTEN LAATTOJEN PUHDISTUS- JA HOITO-OHJEET JULKISIVUJEN KERAAMISTEN LAATTOJEN PUHDISTUS- JA HOITO-OHJEET - 2016 - SISÄLLYS Keraamisten laattojen pesemisestä yleisesti Asennuksen jälkeinen pesu Käyttöönotto puhdistus Säännöllinen puhdistus Tahranpoisto

Lisätiedot

Öljyyntyneiden lintujen hoitoprosessi

Öljyyntyneiden lintujen hoitoprosessi Jaakko Poikonen /WWF Öljyyntyneiden lintujen hoitoprosessi Työturvallisuus ja vapaaehtoisen toiminta Vanessa Klötzer Mauri Rautkari/WWF-Finland Öljyyntyneiden lintujen hoito Miksi hoitaa öljyyntyneitä

Lisätiedot

AERO CLEANER TUOTEKUVAUS

AERO CLEANER TUOTEKUVAUS AERO CLEANER TUOTEKUVAUS Puhdistusaine vaahtomuodossa öljylle rasvalle, tahroille, palamisjäämille ym. Puhdistaa tehokkaasti metallin, kromin, mallatut pinnat, muovin jne. KÄYTTÖOHJE Levitä ainetta puhdistettavalle

Lisätiedot

IISI mini. Asennus-, huolto- ja käyttöohjeet SUOMI GLOBAL INNOVATION OY, AUTOMAATIOTIE Oulunsalo.

IISI mini. Asennus-, huolto- ja käyttöohjeet SUOMI GLOBAL INNOVATION OY, AUTOMAATIOTIE Oulunsalo. IISI mini Asennus-, huolto- ja käyttöohjeet SUOMI 2012.1 1 GLOBAL INNOVATION OY, AUTOMAATIOTIE 1 90460 Oulunsalo. www.go-gin.com IISI Mini -harmaavesisuodattimet IISI mini soveltuu kesämökkien tai loma-asuntojen

Lisätiedot

AMERICOL KÄSIENPESUAINE, PUNAINEN

AMERICOL KÄSIENPESUAINE, PUNAINEN AMERICOL KÄSIENPESUAINE, PUNAINEN Käsienpesuhyytelö keskiraskaalle lialle kuten öljy, rasva, bitumi, kumi jne. Sopii erinomaisesti korjaamoille, metalliteollisuudelle, tietyömaille yms. Käsienpesutahna,

Lisätiedot

KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET K U L J E T U S K A L U S T O N P U H D I S T U S A I N E E T

KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET K U L J E T U S K A L U S T O N P U H D I S T U S A I N E E T K U L J E T U S K A L U S T O N P U H D I S T U S A I N E E T KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET Puhelin (03) 780 2363 SIVU 2 l KULJETUSKALUSTON PUHDISTUSAINEET www.solmaster.fi Kestävän kehityksen puolesta

Lisätiedot

P E S U - J A P U H D I S T U S A I N E E T

P E S U - J A P U H D I S T U S A I N E E T P E S U - J A P U H D I S T U S A I N E E T P E S U - J A P U H D I S T U S A I N E E T Puhelin (03) 780 2363 465 019 ML Maalarinliuotin SIVU 2 l PESU- JA PUHDISTUSAINEET www.solmaster.fi Kestävän kehityksen

Lisätiedot

LAMINAATIN PUHDISTUSOHJEET

LAMINAATIN PUHDISTUSOHJEET LAMINAATIN PUHDISTUSOHJEET Hoito ja suojaus (Puusepänteollisuus ry:n huonekalujen hoito-ohjeista) Nihkeä- tai kosteapyyhintä neutraalissa pesunesteessä kostutetulla siivouspyyhkeellä. Kosteapyyhinnän jälkeen

Lisätiedot

Inno-Vointi. Miten onnistua julkisen sektorin uudistamisessa? OPUS-hankkeen kick-off. Inno-Vointi

Inno-Vointi. Miten onnistua julkisen sektorin uudistamisessa? OPUS-hankkeen kick-off. Inno-Vointi Miten onnistua julkisen sektorin uudistamisessa? OPUS-hankkeen kick-off 1 Johtamisella innovaatioita ja hyvinvointi julkiselle sektorille () 2010-2013 Olennaista on kyky tehdä innovaatioita, uudistamista

Lisätiedot

4. ENSIAPUOHJEET 5. OHJEET TULIPALON VARALTA 6. OHJEET ONNETTOMUUSPÄÄSTÖJEN VARALTA 7. KÄSITTELY JA VARASTOINTI

4. ENSIAPUOHJEET 5. OHJEET TULIPALON VARALTA 6. OHJEET ONNETTOMUUSPÄÄSTÖJEN VARALTA 7. KÄSITTELY JA VARASTOINTI Kauppanimi: EASYWORK RTVsilikonikumitiiviste Päiväys 1.1.2006 Edellinen päiväys 4.4.2005 1/5 KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE 1. KEMIKAALIN JA SEN VALMISTAJAN, MAAHANTUOJAN TAI MUUN TOIMINNANHARJOITTAJAN TUNNISTUSTIEDOT

Lisätiedot

Käyttöturvallisuustiedote Asetuksen (EY) No 1907/2006 mukainen

Käyttöturvallisuustiedote Asetuksen (EY) No 1907/2006 mukainen Käyttöturvallisuustiedote Asetuksen (EY) No 1907/2006 mukainen Taski Sprint Glass QuattroSelect E3a Tarkistus: 2013-03-21 Versio: 03 KOHTA 1: Aineen tai seoksen ja yhtiön tai yrityksen tunnistetiedot 1.1

Lisätiedot

Ajoneuvon järjestelmätoimittaja on Environics Oy. Alihankkijoina ovat olleet mm suomalainen Patria ja ranskalainen Thales.

Ajoneuvon järjestelmätoimittaja on Environics Oy. Alihankkijoina ovat olleet mm suomalainen Patria ja ranskalainen Thales. TIETOJA ESITELTÄVÄSTÄ MATERIAALISTA JA HANKKEISTA 1. Suojelutiedusteluajoneuvo Suojelutiedusteluajoneuvo on SISU XA-185 alustalle rakennettu C- ja R-tiedusteluun kykenevä suojelutiedustelupartion ja -ryhmän

Lisätiedot

LITOCHROM STARLIKE. Käyttökohteet:

LITOCHROM STARLIKE. Käyttökohteet: LITOCHROM STARLIKE Kaksikomponenttinen epoksikiinnitys- ja saumausaine keraamisille seinä- ja lattialaatoille sekä keraamisille että lasimosaiikeille.. Kiinnitysaineena käytettäessä, alustan tulee olla

Lisätiedot

INFEKTIOIDEN TORJUNTA LEIKKAUKSEN AIKANA

INFEKTIOIDEN TORJUNTA LEIKKAUKSEN AIKANA INFEKTIOIDEN TORJUNTA LEIKKAUKSEN AIKANA 39. Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät 12.-13.3.2013 Helsinki Congress Paasitorni Jaana Palosara Hygieniakoordinaattori TAVOITTEET Toimenpiteisiin liittyvien

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 34. Rastijahti Pöytyällä 16.10.2011 ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

Käyttöturvallisuustiedote

Käyttöturvallisuustiedote Sivu 1 / 5 KOHTA 1: Aineen tai seoksen ja yhtiön tai yrityksen tunnistetiedot 1.1 Tuotetunniste 1.2 Aineen tai seoksen merkitykselliset tunnistetut käytöt ja käytöt, joita ei suositella Aineen ja/tai seoksen

Lisätiedot

EY-KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE EY-ASETUKSEN 1907/2006 MUKAAN

EY-KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE EY-ASETUKSEN 1907/2006 MUKAAN EY-KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE EY-ASETUKSEN 1907/2006 MUKAAN O-RENGAS-/SILIKONIRASVA Päivämäärä: 4.3.2010 1. Tuotteen ja yrityksen nimi TUOTE: Tubman O-rengas-/silikonirasva, valkoinen peltituubi, 6 tai

Lisätiedot

Betonitutkimusseminaari 2016

Betonitutkimusseminaari 2016 Betonitutkimusseminaari 2016 Jälkijännitetyt betonirakenteet Toteutuksen ja suunnittelun vuorovaikutus Mikko Toivonen Suunnittelusta toteutukseen Yksinkertaiset suunnitteluratkaisut: Asennusjärjestyksen

Lisätiedot

Tuoteluettelo. Laimenna Suihkuta Odota Nauti

Tuoteluettelo. Laimenna Suihkuta Odota Nauti Tuoteluettelo Laimenna Suihkuta Odota Nauti TuotekoodiEANVE TuotekoodiEANVE Puhdas Katto Laimennus: 1osaliuosta,2osaavettä IM202202 1L IM202203 5L 6 3 Puhdas Julkisivu Laimennus: 1osaliuosta,2osaavettä

Lisätiedot

Angry Birds CLASSIC. Angry Birds CLASSIC. Angry Birds CLASSIC. toppasaapas / LIME VIHREÄ. toppasaapas / KELTAINEN. toppasaapas / PINKKI

Angry Birds CLASSIC. Angry Birds CLASSIC. Angry Birds CLASSIC. toppasaapas / LIME VIHREÄ. toppasaapas / KELTAINEN. toppasaapas / PINKKI Angry Birds CLASSIC toppasaapas / LIME VIHREÄ Angry Birds CLASSIC toppasaapas / KELTAINEN Angry Birds CLASSIC toppasaapas / PINKKI Angry Birds CLASSIC toppasaapas / MUSTA Angry Birds STELLA toppasaapas

Lisätiedot

Hyvä Webaston käyttäjä! Tämä käyttöohje on tarkoitettu valtuutetun asentamon antaman käytönopastuksen

Hyvä Webaston käyttäjä! Tämä käyttöohje on tarkoitettu valtuutetun asentamon antaman käytönopastuksen Käyttö- ja huolto-ohje T80 advanced FIN Yleistä Hyvä Webaston käyttäjä! Tämä käyttöohje on tarkoitettu valtuutetun asentamon antaman käytönopastuksen tueksi.. Tässä käyttöohjeessa haluamme vielä luoda

Lisätiedot

Painepesurit K 5 Premium

Painepesurit K 5 Premium Painepesurit K 5 Premium Pesurissa on taloudellinen ja kestävä vesijäähdytetty moottori. Tehokas pesuri monipuoliseen käyttöön. Letkukela pitää korkeapaineletkun järjestyksessä. Vakiovarusteet: Integroitu

Lisätiedot

CHI Transformation System käyttöohjeet:

CHI Transformation System käyttöohjeet: CHI Transformation System käyttöohjeet: Keraamiseen lämpöön, negatiivisiin ioneihin ja luonnonsilkkiin pohjautuva käsittely, jolla muutat hiuksen rakenteen terveeksi, sileäksi, suoraksi, kiiltäväksi pysyvästi.

Lisätiedot

Luteita potilaalla miten torjun tartuntoja?

Luteita potilaalla miten torjun tartuntoja? Luteita potilaalla miten torjun tartuntoja? Alueellinen koulutus 22.9.2015 VSSHP Hygieniahoitaja Anne-Mari Kaarto https://www.cartoonstock.com/ directory/p/parasitic.asp Sisältö Mikä lutikka on? Mistä

Lisätiedot

1. KEMIKAALIN JA SEN VALMISTAJAN, MAAHANTUOJAN TAI MUUN TOIMINNANHARJOITTAJAN TUNNISTUSTIEDOT

1. KEMIKAALIN JA SEN VALMISTAJAN, MAAHANTUOJAN TAI MUUN TOIMINNANHARJOITTAJAN TUNNISTUSTIEDOT Päiväys: 18.01.2003 Edellinen päiväys: 06.04.1995 1 KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE 1. KEMIKAALIN JA SEN VALMISTAJAN, MAAHANTUOJAN TAI MUUN TOIMINNANHARJOITTAJAN TUNNISTUSTIEDOT 1.1 Kemikaalin tunnistustiedot

Lisätiedot

Pyörällisen suihkutuolin osat

Pyörällisen suihkutuolin osat Pyörällisen suihkutuolin osat 1 Työntökahva 2 Selkänoja 3 Istuimen kansi 4 Kiinnitysruuvi 5 Kannellinen ämpäri 6 Rengas, 4 (valinnainen) 7 Kaksiosainen lukitusjarru 8 Käsinoja 9 Jarru 24 :n pyörään (valinnainen)

Lisätiedot

Solmaster siivous- ja puhdistuskemikaalit. S i i v o u s - j a p u h d i s t u s k e m i k a a l i t

Solmaster siivous- ja puhdistuskemikaalit. S i i v o u s - j a p u h d i s t u s k e m i k a a l i t S i i v o u s - j a p u h d i s t u s k e m i k a a l i t Solmaster siivous- ja puhdistuskemikaalit Kestävän kehityksen puolesta Solmaster Oy on Pohjoismaiden johtava teollisuuskemikaalien ja pinnoitteiden

Lisätiedot

Päivämäärä 8.3.2014 Kilpailun järjestäjä Harrasteralli ry /Kajaanin Urheiluautoilijat ry.

Päivämäärä 8.3.2014 Kilpailun järjestäjä Harrasteralli ry /Kajaanin Urheiluautoilijat ry. KILPAILIJATIEDOTE Kilpailun nimi Shell Piippolaralli Päivämäärä 8.3.2014 Kilpailun järjestäjä Harrasteralli ry /Kajaanin Urheiluautoilijat ry. Paikkakunta Piippola 1. KILPAILUSTA YLEENSÄ 1.1 Kilpailun

Lisätiedot

Yale Doorman -käyttöohje Sector Alarm -hälytysjärjestelmään yhdistetyn Yale Doorman -älylukon käyttöohje

Yale Doorman -käyttöohje Sector Alarm -hälytysjärjestelmään yhdistetyn Yale Doorman -älylukon käyttöohje Yale Doorman -käyttöohje Sector Alarm -hälytysjärjestelmään yhdistetyn Yale Doorman -älylukon käyttöohje Valo- ja äänimerkit koodinäppäimistöllä, kun älylukkoa käytetään ulkopuolelta Lukittaessa näppäimistön

Lisätiedot