TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN Suomen Jääkiekkoliitto 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN Suomen Jääkiekkoliitto 1"

Transkriptio

1 TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN Suomen Jääkiekkoliitto 1

2 Suomen Jääkiekkoliitto 2

3 HARRASTAMISTA TUETAAN, JOTTA Mahdollisimman monet juniorit voivat jatkaa kiekkoilua perheen taloudellisista haasteista huolimatta Erityisesti vanhemmissa ikäluokissa halutaan varmistaa, että lahjakkuudet pysyvät lajin parissa Seurojen harrastajamäärät saadaan pidettyä hyvällä tasolla Drop-outin vähentäminen Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Seurojen toiminnan tasoa saadaan nostettua Erinomaisuuden tavoittelu Junioreilla on paremmat mahdollisuudet kokeilla/harrastaa myös muita, jääkiekkoa tukevia urheilulajeja Suomen Jääkiekkoliitto 3

4 NÄIN VÄHÄVARAISIA PERHEITÄ ON TUETTU VUOSINA Ensimmäiset kuusi kertaa (vuonna 2011 keväällä & syksyllä, vuodesta 2012 alkaen aina syksyisin) tukia maksettiin Olli Pulkkasen rahastosta & MM-kisojen voittovaroista: Kevät hakijalle Syksy hakijalle Syksy hakijalle Syksy hakijalle Syksy hakijalle Syksy hakijalle Yhteensä: 1879 hakijalle ,00 euroa Suomen Jääkiekkoliitto 4

5 MITTAVA LAHJOITUS UUDISTI TUKIPROSESSIN TALVELLA euron vuosittainen lahjoitus (Keele Oy) vähävaraisten perheiden tukemiseen Myös Jääkiekkoliiton yhteistyökumppaneilta uusia lahjoituksia Jatkossa toivottavasti myös muita lahjoittajia liittyy mukaan -> Junioreiden tukeminen laajeni kiekkokouluikäisistä B-junioreihin ja samalla hakuprosessi uudistettiin kaksivaiheiseksi Kevään haku = D-B juniorit Syksyn haku = E-F & LKK -> Mahdollinen tuettavien määrä kasvoi aiemmasta reilusta 400 juniorista lähes 1500 junioriin vuodessa Suomen Jääkiekkoliitto 5

6 UUSI, KAKSIVAIHEINEN TUKIPROSESSI Kevään tukihaku: ikäluokat D-B Jaossa n Syksyn tukihaku: ikäluokat LKK-E Jaossa n Suomen Jääkiekkoliiton lisäksi Suomen Jääkiekkoilijat ry:n (Pelaajayhdistys) Koulutus- ja Ammatinedistämissäätiön alaisuudessa toimivasta Olympia- ja A-maajoukkuerahastosta tuetaan vähävaraisten perheiden junioreita, haku yleensä vuodenvaihteessa Myös suurimmissa seuroissa tukijärjestelmät Suomen Jääkiekkoliitto 6

7 VUOSINA 2016 & 2017 TUKEA MAKSETTIIN SEURAAVASTI D-B ikäluokat 2016: Tukea sai 612 pelaajaa, summa yht ,00 euroa. 2017: Tukea sai 933 pelaajaa, summa yht ,00 euroa. E-F juniorit & LKK 2016: Tukea sai 344 pelaajaa, lisäksi seuroille myönnettiin tukea 194 vapaapaikkaan Leijona-kiekkokouluihin. Tukisumma yht ,00 euroa. 2017: Tukea sai 350 pelaajaa, lisäksi seuroille myönnettiin tukea 131 Leijona-kiekkokoulun vapaapaikkaan. Tukisumma yht ,00 euroa Suomen Jääkiekkoliitto 7

8 YLEISET KRITEERIT TUKIEN SAAMISELLE Perheen taloudellinen tilanne Yksinhuoltajuus Monilapsisuus Sairaudet Työttömyys Tukien jakautuminen valtakunnallisesti Tukisumma riippuu iästä (kausimaksut nousevat ikäluokittain) Suomen Jääkiekkoliitto 8

9 NÄIN HAKUPROSESSI TOIMII EDELLYTTÄÄ AKTIIVISUUTTA SEURALTA & HAKIJALTA 1. Seura nimeää vastuuhenkilön koordinoimaan tukien hakua vastuuhenkilö auttaa perheiden kysymyksissä ja kysyy tarvittaessa lisätietoa oman alueen aluepäälliköltä. 2. Jojo informoi vanhempia tuista ja niiden kriteereistä sekä tukien hakuprosessista ja -aikatauluista. 3. Vanhemmat toimittavat vastuuhenkilölle tukihaussa tarvittavat tiedot. 4. Jojo kirjoittaa hakijalle puollon ja seuran nimeämä henkilö täyttää hakulomakkeet Jääkiekkoliiton verkkosivuilla. 5. Hakemukset käsitellään Jääkiekkoliitossa nimetyn toimikunnan toimesta 6. Tukien myöntämisestä ilmoitetaan seuralle, joka tiedottaa asiasta hakijoille. Myönnetyt tuet maksetaan seuran tilille, joka taas hyvittää ne tukea saaneelle pelaajalle Suomen Jääkiekkoliitto 9

10 VUODEN 2018 TUKIHAUT (syksy)

11 2018 SYKSYN TUKIHAKU IKÄLUOKAT F-E & LKK Info seuroille: Elo-syyskuu 2018 Hakuaika: Loka-marraskuu 2018 Päätökset: Marras-joulukuu 2018 Maksu: Joulukuu 2018 Tukisummat vahvistetaan ennen tukihaun alkamista Syksyn haun yhteydessä tukea voidaan myöntää enimmillään yhteensä n euroa Suomen Jääkiekkoliitto 14

12 USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET

13 UKK 1/3 Kumpi määrää maksettavan tuen summan, pelaajan ikä vai sarja, jossa hän pelaa? Tuki määräytyy aina pelaajan iän mukaan riippumatta siitä, minkä ikäluokan sarjassa pelaaja pelaa. Mihin tarkoituksiin saatua tukirahaa voi käyttää? Tuet on tarkoitettu käytettäväksi vain ja ainoastaan kausimaksuihin. Tuki maksetaan ensin seuran tilille ja tämän jälkeen joukkue kohdistaa tuen pelaajan maksuihin seurassa sovitun käytännön mukaan Suomen Jääkiekkoliitto 16

14 UKK 2/3 Minne tuki maksetaan pelaajan vaihtaessa seuraa tukihaun aikana? Mikäli asiasta ei erikseen ilmoiteta, maksetaan tuki aina hakemuksessa ilmoitetulle seuran tilille. Jos pelaaja vaihtaa seuraa, tulee seuran ilmoittaa aluepäällikön kautta muuttuneet maksutiedot ennen tukien maksamista. Tuki on aina pelaajakohtainen. Tarve tuelle tuli vasta haun päätyttyä voiko tukea hakea muina kuin ilmoitettuina aikoina? Valitettavasti ei voi. Määriteltyjen hakuaikojen ulkopuolella tulleita hakemuksia ei käsitellä, tämä koskee myös myöhässä tulleita hakemuksia Suomen Jääkiekkoliitto 17

15 UKK 3/3 Keneltä voin kysyä lisää tukihausta? Jokaisessa seurassa on vastuuhenkilö, joka auttaa pelaajia ja pelaajien vanhempia mahdollisten lisäkysymysten kanssa. Mikäli vastuuhenkilö ei osaa vastata perheiden kysymyksiin, selvittää hän vastaukset oman aluepäällikön kautta perheet eivät siis asioi suoraan Jääkiekkoliiton kanssa Suomen Jääkiekkoliitto 18

16 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys Hauskuus Erinomaisuuden tavoittelu Strategian painopisteet: Yhteiskunnallinen arvostus Juniori- ja seuratoiminta Huippukiekko Suomen Jääkiekkoliitto 19

TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN Suomen Jääkiekkoliitto 1

TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN Suomen Jääkiekkoliitto 1 TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN 15.3.2017 Suomen Jääkiekkoliitto 1 15.3.2017 Suomen Jääkiekkoliitto 2 HARRASTAMISTA TUETAAN, JOTTA Mahdollisimman monet juniorit voivat jatkaa kiekkoilua perheen taloudellisista

Lisätiedot

TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN TAMMIKUU 2019

TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN TAMMIKUU 2019 TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN TAMMIKUU 2019 JÄÄKIEKKO ON HIENO HARRASTUS, JONKA PARIIN VOI JA KANNATTAA TULLA PERHEEN TALOUDELLISESTA TILANTEESTA RIIPPUMATTA. HARRASTAMISTA TUETAAN, JOTTA Mahdollisemman

Lisätiedot

TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN Suomen Jääkiekkoliitto 1

TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN Suomen Jääkiekkoliitto 1 TUKEA JÄÄKIEKON HARRASTAMISEEN 29.4.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1 29.4.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 2 HARRASTAMISTA TUETAAN, JOTTA Mahdollisimman monet juniorit voivat jatkaa kiekkoilua perheen taloudellisista

Lisätiedot

Tukea jääkiekon harrastamiseen

Tukea jääkiekon harrastamiseen Tukea jääkiekon harrastamiseen Tukea jääkiekon harrastamiseen TPS Juniorijääkiekon perheiden on mahdollista hakea tukea harrastamiseen TPS sää7ön ja Me-sää7ön rahastosta ja Suomen Jääkiekkoliitolta. toukokuu

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia U18 MM-SEMINAARI

Suomalaisen jääkiekon strategia U18 MM-SEMINAARI Suomalaisen jääkiekon strategia U18 MM-SEMINAARI 25.4.2014 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia

Suomalaisen jääkiekon strategia Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-18 28.1.2014 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014-2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia

Suomalaisen jääkiekon strategia Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018

Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Suomalaisen jääkiekon strategia

Suomalaisen jääkiekon strategia Suomalaisen jääkiekon strategia 2018-2022 Suomalaisen jääkiekon strategia 2018-2022: PÄÄMÄÄRÄ Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen ARVOT Kunnioitus Yhteisöllisyys Hauskuus Erinomaisuuden tavoittelu

Lisätiedot

Aloituskiekko Suomen Jääkiekkoliitto 1

Aloituskiekko Suomen Jääkiekkoliitto 1 Aloituskiekko 8.5.2018 11.5.2018 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Aluevalmennuksen nostot kaudelle 2018-2019 - Tyttökiekon kasvattaminen - Pelaajaliikenne alueen eri seurojen välillä - Aikaisemmin sovitut arvot

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS

JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi STEELERS JOUKKUEEN VUOSIKELLO Seuran toimintakausi 1.6. 31.5. KESÄKUU Uusi toimintakausi alkaa Edellisen kauden tilinpäätös tulee suoraan Netvisorista, edellisen kauden laskutus tulee olla kunnossa 31.5. mennessä.

Lisätiedot

OKM:n seuratuen haku

OKM:n seuratuen haku Seuratuen 2018 haku Haku päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi Seuralla pitää olla päätös hakemiselle Kysy liiton toimistolta lisätietoja, vinkkejä ja apua Lähetä

Lisätiedot

EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti

EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti EPS G 2012 Joukkueen Infotilaisuus 31.1.2019 Espoonlahti Infotilaisuuden asialista 1. Kokouksen avaus 2. Seuran ja seurayhteisön esittely 3. Joukkuetoiminnan esittely 4. 2012 Joukkueen toiminnan esittely

Lisätiedot

SEURASEMINAARI 30.11.2014

SEURASEMINAARI 30.11.2014 SEURASEMINAARI 30.11.2014 Seurakäynnit 2015 / haku OKM:n seuratuki ja työllistämistuki Liiton tuet kaudelle 2014 2015 Ringetteviikko 24.1. 1.2.2015 Tie huipulle -tapahtuma MM-kisat ja Ringette Festivaali

Lisätiedot

Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja

Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi 2016-2017, 2017-2018 ja 2018-2019 Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja strategiset painopisteet Strategian osana on määritelty myös seuran

Lisätiedot

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa

SEURAPOSTI 1 / 2013. Seurapostissa tällä kertaa SEURAPOSTI 1 / 2013 Seurapostissa tällä kertaa Ansiomerkit 2013 haku viimeistään 28.2.2013 Ringeten Tukirahaston avustukset vuodelle 2013 Hae seuratoiminnan kehittämistukea 15.3. mennessä Lähde ringetteleirille!

Lisätiedot

Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku ylitarkastaja Sari Virta

Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku ylitarkastaja Sari Virta Seuratuki osana kansallista liikuntapolitiikkaa - Seuratuen tavoite, merkitys, kokemukset vaikuttavuudesta ja haku 2015 ylitarkastaja Sari Virta Väestön liikkuminen Organisoitu liikunta Omaehtoinen liikunta

Lisätiedot

KIILAT HOCKEY STRATEGIA 2014-2020

KIILAT HOCKEY STRATEGIA 2014-2020 Kiilat Hockey strategia perustuu Suomen Jääkiekkoliiton luomaan strategiaan, jossa on VISIO: Intohimona jääkiekko ja MISSIO: Suomi-kiekosta lisäarvoa elämääsi 1 Tähän kuuluu vahvasti yhteiset TAHTOTILAT:

Lisätiedot

Seuratoiminnan kehittämistuki 2019

Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 ylitarkastaja Sari Virta sari.virta@minedu.fi päivitetty 31.10.2018 Seuratoiminnan kehittämistuki Valtionavustus paikallistasolle. Hakija voi olla paikallinen liikuntaa

Lisätiedot

EASY HOCKEY sponsored by Caruna. Suomen Jääkiekkoliitto 1

EASY HOCKEY sponsored by Caruna. Suomen Jääkiekkoliitto 1 EASY HOCKEY sponsored by Caruna Suomen Jääkiekkoliitto 1 Lätkässä pelaamiseen Jääkiekko on harrastajamäärältään Suomen suosituimpia lajeja. Tyypillisesti lajin harrastamisen ovat Suomessa mahdollistaneet

Lisätiedot

Seuratuki 2013 haku ja arviointi

Seuratuki 2013 haku ja arviointi Seuratuki 2013 haku ja arviointi Seuratuki vuonna 2013 Valtiontalouden tarkastusviraston raportti (VTV 14/2012) OKM jakaa seuratuen eli vastaa koko prosessista Tuen suuruus 3 850 000 euroa (kasvu 2 350

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä

Lisätiedot

Seuratuen painopisteet

Seuratuen painopisteet Seuratuki 2013 Seuratuki Urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen Seuratoiminnan laadun vahvistamiseen Perustoiminnan uudistamiseen ja kehittämiseen Liikunnan harrastamisen mahdollistamiseksi

Lisätiedot

SEURATUKI 2014 SUL SEURAPALVELUT

SEURATUKI 2014 SUL SEURAPALVELUT SEURATUKI 2014 SUL SEURAPALVELUT Yleistä Laadukasta toimintaa mahdollisimman monelle kohtuukustannuksin Seuratukea jaetaan 5 miljoonaa euroa Pääpainotukset säilyvät samoina perustoiminnan kehittäminen

Lisätiedot

OHJEISTUS SEUROILLE JOUKKUEIDEN MUODOSTAMISEKSI

OHJEISTUS SEUROILLE JOUKKUEIDEN MUODOSTAMISEKSI OHJEISTUS SEUROILLE JOUKKUEIDEN MUODOSTAMISEKSI 28.3.2017 10.4.2017 Suomen Jääkiekkoliitto / Pirkka Antila 1 Alueen kilpailuvaliokunta Alueen kilpailuvaliokunta koostuu seuraavanlaisista jäsenistä Urheilutoiminnan

Lisätiedot

Kiekko-Espoo seurayhteisö

Kiekko-Espoo seurayhteisö Kiekko-Espoo seurayhteisö Espoon Kiekkoseura ry ØHarrastajia Ø Tytöt 270 Ø Pojat 300 Ø Aikuiset 190 ØLajit Ø Ringette Ø Jääkiekko tytöt ja pojat ØHarjoituspaikat Ø Laaksolahti Ø Leppävaara 21.11.2017 2

Lisätiedot

HPK-Juniorijääkiekon strategia 2012-2015

HPK-Juniorijääkiekon strategia 2012-2015 HPK-Juniorijääkiekon strategia 2012-2015 Pitelet käsissäsi HPK-Juniorijääkiekon strategiaa kausille 2012-2015. Strategian luomisessa olemme pitäneet mielessä nimenomaan, miten seuramme voi kehittyä vastaamaan

Lisätiedot

JUNIORI-JUKURIT. Strategia 2016

JUNIORI-JUKURIT. Strategia 2016 Strategia 2016 Missio Laatuaikaa Eväitä elämään, urheilullisuuteen ja yhteisössä menestymiseen. Visio 2020 Kiinnostava, kehittyvä ja toimintaympäristössään arvostettu junioriorganisaatio Strategian kulmakivet

Lisätiedot

B-Joukkue - Pelaajapalaveri

B-Joukkue - Pelaajapalaveri B-Joukkue - Pelaajapalaveri 12.5.2016 B-joukkueen pelaajat + toimihenkilöt Jääkiekkoliiton Arvot B-joukkueen Arvot B-joukkueen Tavoite Pelaajien toiveet Harjoittelu Pelaaminen Harjoittelu ja säännöt Pelaaminen

Lisätiedot

FootPass tuloksia ja vertailua 4/2011

FootPass tuloksia ja vertailua 4/2011 FootPass tuloksia ja vertailua 4/2011 10 9 8 7 6 5 4 3 1 Lähtöarvio ja ydinkohdat koulutusprosessille FootPass Yhteenveto ( xx seuraa) Ylin Alin Mediaani FootPass Finland 10 9 8 7 6 5 4 3 1 Yhteispisteet

Lisätiedot

Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA

Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2008-2009 VUOSIKOKOUS 21.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen 3. Sinettivelvoitteet

Lisätiedot

SEURATUKI Tuettujen hankkeiden hakemusarviointi -raportin tiivistelmä. Janne Pyykönen

SEURATUKI Tuettujen hankkeiden hakemusarviointi -raportin tiivistelmä. Janne Pyykönen SEURATUKI 2015 Tuettujen hankkeiden hakemusarviointi -raportin tiivistelmä Janne Pyykönen LIKES-tutkimuskeskus Viitaniementie 15a, 40720 Jyväskylä www.likes.fi Seuratuen tavoitteet Päätavoite: Laadukasta

Lisätiedot

FC SCJ Strategia 2019

FC SCJ Strategia 2019 FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille

Lisätiedot

Tausta, tavoitteet ja aiheet

Tausta, tavoitteet ja aiheet 27.4. Ryhmätyöt Tausta, tavoitteet ja aiheet Tavoitteena hahmotella konkreettisia toimintamalleja ja esimerkkejä lauantain ryhmätöissä esille nousseiden teemojen osalta Miten keskeiseksi koettuja kehittämisen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Kisakallio Toimintasuunnitelma 2012 A. NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALA Kilpailutapahtumien monipuolistaminen Taitokisat Show Your Skills Harjoittelukulttuurin kehittäminen seuroissa Yksilön valmentaminen joukkueurheilussa

Lisätiedot

Mahdollisimman monelle Mahdollisimman paljon Mahdollisimman pitkään. Strategia

Mahdollisimman monelle Mahdollisimman paljon Mahdollisimman pitkään. Strategia Mahdollisimman monelle Mahdollisimman paljon Mahdollisimman pitkään Strategia 2015-2018 Johdanto Käsissäsi on KJT Hockeyn strategia vuosille 2015 2018. Strategia sisältää vision, seuran toimintaa ohjaavat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Kiilat Hockey ry Ståhlberginkatu 10 85800 Haapajärvi TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 Liikuntatoiminta Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman

Lisätiedot

Seuratoiminta tulevaisuudessa Lasten urheilun seuratoiminta- ja valmentajaseminaari

Seuratoiminta tulevaisuudessa Lasten urheilun seuratoiminta- ja valmentajaseminaari Seuratoiminta tulevaisuudessa Lasten urheilun seuratoiminta- ja valmentajaseminaari Lappeenranta 26.4.2014 Janne Mellin Janne Mellin 43-vuotias (s. 1971) Rehtori, Tuusula KJT Hockey ry:n hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Rinnakkaisedustusoikeus Kilpailusäännöt

Rinnakkaisedustusoikeus Kilpailusäännöt Rinnakkaisedustusoikeus Kilpailusäännöt 2019-20 ESIMERKKEJÄ RINNAKKAISEDUSTUSOIKEUDESTA NUORTEN SARJAT Toinen näistä samassa ikäluokassa pelaavista joukkueista on nuorten kilpa- tai harrastekoripallosarjassa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Kiilat Hockey ry Ståhlberginkatu 10 85800 Haapajärvi TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 Liikuntatoiminta Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

Hae vuoden 2013 seuratukea!

Hae vuoden 2013 seuratukea! Hae vuoden 2013 seuratukea! Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukien hakuaika on 24.1. 15.3.2013 Tuen hakuperiaate on muuttunut aiemmista vuosista! Hakemuksen tulee olla perillä OKM:ssä 15.3.2013! Varaa

Lisätiedot

SEURAYHTEISTYÖ OULUN ALUEELLA TAITOVALMENNUS JA PELAAJAPOLKU Jukka Aho

SEURAYHTEISTYÖ OULUN ALUEELLA TAITOVALMENNUS JA PELAAJAPOLKU Jukka Aho SEURAYHTEISTYÖ OULUN ALUEELLA TAITOVALMENNUS JA PELAAJAPOLKU 2012-2018 17.2.2018 Jukka Aho SM-Liiga, KHL, NHL sekä muut ammattilaissarjat Elinikäinen harrastus Koriajattelu malli missä alueen seurat yhteistyössä

Lisätiedot

Stadin paras kasvattajaseura 2020. Toimintasuunnitelma vuosille 2014 2016

Stadin paras kasvattajaseura 2020. Toimintasuunnitelma vuosille 2014 2016 Stadin paras kasvattajaseura 2020 Toimintasuunnitelma vuosille 2014 2016 Toiminta-ajatus Jalkapalloa lähialueella, omalla tasolla ja itselle sopivassa joukkueessa Kustannukset ovat suhteessa harrastukseen

Lisätiedot

SBS MASKU Seurakäsikirja versio 1.2 Hyväksytty

SBS MASKU Seurakäsikirja versio 1.2 Hyväksytty SBS MASKU versio 1.2 Hyväksytty 6.8.2015 1 1. Seura 1.1. Seuran toiminta-ajatus SBS Masku on salibandyyn keskittynyt erikoisseura, jonka pääpaino on junioritoiminnassa. Seura pyrkii asettamaan vähintään

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Aluesarjatoiminta 3 2. Ringettekoulut 4 3. Lajinlevitys 4 4. Päätöstapahtumat 4 5.

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon myöntää

Lisätiedot

Seuran järjestämät tilaisuudet ja maksuperusteet

Seuran järjestämät tilaisuudet ja maksuperusteet Seuran järjestämät tilaisuudet ja maksuperusteet Tuomas Hörkkö 28.10.2012 Agenda 10.2.2013 Johtokunnan esittäytyminen, Aarto Nevala Kehittämishankkeen tuloksia, Kai Tainio Lohjan pallon hallintomalli -

Lisätiedot

Olympiarahaston junioriavustukset nyt haussa. Hakuaikaa saakka. Toimi nopeasti ohjeiden mukaan!

Olympiarahaston junioriavustukset nyt haussa. Hakuaikaa saakka. Toimi nopeasti ohjeiden mukaan! Tammikuun Kärppäinfo 2015 KOULUTUKSET - Valmentajakerho E-D-ikäluokan valmentajille kokoontuu 13.1. klo 16.30. KOKOUKSET - Koulutus- ja valmennusjaoston kokous 21.1. klo 15.00 Nepen kabinetissa MAAJOUKKUEET

Lisätiedot

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto Kaikki 07 syntyneet pelaajat ovat tervetulleita perustettavaan ikäluokkaan mukaan.

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

M-Teamin strategia

M-Teamin strategia M-Teamin strategia 2014-2018 25.8.2014 Toimintaympäristön muutostekijät M-Teamin strategia Salibandyliiton strategia Yhteisöllisyys, vapaaehtoistyö ja seurauskollisuus Kilpailu kunnallisista liikuntapaikoista

Lisätiedot

Ylöjärven Ilves. Seurakysely joulukuu Flamo JV

Ylöjärven Ilves. Seurakysely joulukuu Flamo JV Ylöjärven Ilves Seurakysely Flamo JV Organisaatio Seuramme organisaatio on kuvattu selkeästi Jäsenistö tuntee seuran organisaation Hallituksen jäsenillä on selkeät Junioritoiminnan ja vastuualueet (esim.

Lisätiedot

Suomen Palloliitto, liittohallitus 13.9.2015. Talenttivalmentajatuki 2016-2017

Suomen Palloliitto, liittohallitus 13.9.2015. Talenttivalmentajatuki 2016-2017 Suomen Palloliitto, liittohallitus 13.9.2015 Talenttivalmentajatuki 2016-2017 Taustaa ja tavoitteet Talenttivalmennus vuosina 2014-15 Talenttivalmentajat laatujärjestelmän mukaisesti valituissa seuroissa

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK CreMa Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten tuotantoon

Lisätiedot

Seuratuki 2014 - yhteenvetoa, havainnot ja huomiot

Seuratuki 2014 - yhteenvetoa, havainnot ja huomiot Seuratuki 2014 - yhteenvetoa, havainnot ja huomiot Järjestöpäivä 26.5.2014 ylitarkastaja Sari Virta Seuratuki 2014 Avustuksen tarkoitus: perustoiminnan kehittäminen - pois projektimaailmasta suunnitelmalliseen

Lisätiedot

KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry

KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi 24.5.2016 Kaisa Vihinen/PoKo ry PoKo ry:n Navigaattorikehittämisstrategia Paikalliseen kehittämistyöhön paikallisella harkinnalla Yhteisöjen hankkeet Yritysten tukeminen Työnjakoa

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2015 2 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Aluesarja toiminta 3 2. Ringettekoulut 4 3. Lajinlevitys 4 4. Päätöstapahtumat ja taitokisat

Lisätiedot

B-Joukkue - Vanhempainpalaveri

B-Joukkue - Vanhempainpalaveri B-Joukkue - Vanhempainpalaveri 7.9.2016 B-joukkueen pelaajat + toimihenkilöt Arvot B-joukkueen Tavoite Pelaajien toiveet Harjoittelu Pelaaminen Harjoittelu ja säännöt Pelaaminen ja säännöt Asusteet ja

Lisätiedot

Foot PASS Finland Auditoini 1

Foot PASS Finland Auditoini 1 Kaarinan Pojat 20780 Kaarina 05/01/2011 yhteispisteet 5500 3163 58 5000 5 0 organisaatio 300 253 84 300 0 0 strategia 500 425 85 500 0 0 pelaajakartoitus 600 294 49 600 0 0 jalkapallo 1: valmennus 750

Lisätiedot

Seuraohjelma. oto seuravalmentajatuen hakuinfo ja hakukriteerit, joulukuu 2013. Liittohallituspäätös 16.12.2013

Seuraohjelma. oto seuravalmentajatuen hakuinfo ja hakukriteerit, joulukuu 2013. Liittohallituspäätös 16.12.2013 Seuraohjelma oto seuravalmentajatuen hakuinfo ja hakukriteerit, joulukuu 2013 Liittohallituspäätös 16.12.2013 Tavoite: laajentaa oto seuravalmennuksen piiriin kuuluvien seurojen määrää max. 10 seuralla

Lisätiedot

Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2015-2016

Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2015-2016 Lounais Suomen alueen Lajinlevityssuunnitelma Kaudelle 2015-2016 1. TAUSTAA 3 2. LAJINLEVITYSVASTAAVAN TOIMENKUVA 4 3. ALUEEN TAVOITTEET KAUDELLA 2015-2016 5 3.1 Ringettekoulu 5 3.2 Aluesarja ja kilpasarjatoiminta

Lisätiedot

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki Paikallistoiminta vuonna 2017 Vuonna 2014 karateliitto aloitti strategiansa linjassa paikallistoiminnan kehittämisen. Karateliitto hakee paikallisia yhteistyökumppaneita eripuolilta Suomea hyvän toiminnan

Lisätiedot

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A Pelaajien pelaajaoikeudet ja seurojen sarjapaikat siirretään tälle yhdistykselle D1-vaiheen jälkeen.

Lisätiedot

PELIPASSIN OSTAMINEN

PELIPASSIN OSTAMINEN PELIPASSIN OSTAMINEN 2019 2020 LYHYESTI PELIPASSISTA Pelipassi oikeuttaa pelaajan osallistumaan Suomen Jääkiekkoliiton kilpailutoimintaan (liiton järjestämä sarjatoiminta). Pelipassin ostamalla pelaaja

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

Seuratuki-info Valtakunnallinen Sinettiseuraseminaari

Seuratuki-info Valtakunnallinen Sinettiseuraseminaari Seuratuki-info Valtakunnallinen Sinettiseuraseminaari 8.10.2016 ylitarkastaja Sari Virta Kansalaistoiminnan nykytila Yhdistysrekisteri: 20 000 liikuntatoimintaan liittyvää yhdistystä Kunnat: avustusjärjestelmissä

Lisätiedot

Kauden Pelicans D2-07 Lahti Turkoosi vanhempainkokous Taitovalmentajan/Valmennusvastaavan terveiset (Urheilutoiminta) 10.9.

Kauden Pelicans D2-07 Lahti Turkoosi vanhempainkokous Taitovalmentajan/Valmennusvastaavan terveiset (Urheilutoiminta) 10.9. Kauden 2019 2020 Pelicans D2-07 Lahti Turkoosi vanhempainkokous Taitovalmentajan/Valmennusvastaavan terveiset (Urheilutoiminta) 10.9.2019 JuniorPelicans Muut toiminnot Kiekkoleirit Jääleirit, MV-leirit

Lisätiedot

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle Tulevan toimintakauden visio Jääkiekko vahvistaa edelleen paikkaansa paimiolaisessa harrastuskentässä kiinnostavana, innovatiivisena ja näkyvänä lajina. Johdanto

Lisätiedot

Seuratoiminnan kehittämistuki 2019

Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 Seuratoiminnan kehittämistuki 2019 ylitarkastaja Sari Virta sari.virta@minedu.fi Valtakunnallinen seurapäivä 30.11.2018 Liikunta- ja urheiluseurat Suomessa Historian aikana perustettu noin 30 000 urheiluseuraa

Lisätiedot

PATAJUNNULIIGAN AAPINEN

PATAJUNNULIIGAN AAPINEN PATAJUNNULIIGAN AAPINEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Patajunnupolku 2. Patajunnuliiga 3. Harjoittelu 4. Harjoitustapahtuma 5. Turnaukset 6. Turnausohjeistus 7. Ryhmien jako 8. Yhteiset pelisäännöt 9. Vanhempien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Liikuntalautakunta ULOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Liikuntalautakunta ULOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (7) 172 Lausunto kaupunginhallitukselle Hernesaaren kenttähanketta koskevasta lainahakemuksesta HEL 2013-008505 T 02 05 03 00 Päätös päätti todeta Hernesaaren kenttä-

Lisätiedot

TAITOVALMENTAJAT LASTEN TOIMINNAN TUKENA U20 MM-KISASEMINAARI 3.-4.1.2015, SOKOS HOTELLI VANTAA

TAITOVALMENTAJAT LASTEN TOIMINNAN TUKENA U20 MM-KISASEMINAARI 3.-4.1.2015, SOKOS HOTELLI VANTAA TAITOVALMENTAJAT LASTEN TOIMINNAN TUKENA U20 MM-KISASEMINAARI 3.-4.1.2015, SOKOS HOTELLI VANTAA PERUSAJATUS JA TAVOITE LASTEN KIEKKOILU ALUEVALMENTAJAT SJL TUTOR- VALMENTAJAT valmennuspäälliköt. seuravalmentajat.

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

TERVETULOA LEIJONATIELLE ENSIASKELIA MATKALLA TAVOITTEELLISEEN URHEILUUN

TERVETULOA LEIJONATIELLE ENSIASKELIA MATKALLA TAVOITTEELLISEEN URHEILUUN TERVETULOA LEIJONATIELLE ENSIASKELIA MATKALLA TAVOITTEELLISEEN URHEILUUN SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2018-2022 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2018-2022: PÄÄMÄÄRÄ Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen

Lisätiedot

100 UUTTA TAPAA TEHDÄ PARTIOTA

100 UUTTA TAPAA TEHDÄ PARTIOTA 100 UUTTA TAPAA TEHDÄ PARTIOTA Rahaa lippukunnan toimintaan Partio saa osan Yhteisvastuukeräyksen tuotoista lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn Osa tästä rahasta jaetaan lippukunnille toimintaan,

Lisätiedot

Mahdollisimman monelle Mahdollisimman paljon Mahdollisimman pitkään. Strategia

Mahdollisimman monelle Mahdollisimman paljon Mahdollisimman pitkään. Strategia Mahdollisimman monelle Mahdollisimman paljon Mahdollisimman pitkään Strategia 2018-2021 Johdanto Käsissäsi on KJT Hockeyn strategia vuosille 2018 2021. Strategia sisältää vision, seuran toimintaa ohjaavat

Lisätiedot

Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen

Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen Tämä on suunnitelma Maskin & KyIF:n välisen YJ-toiminnan perustamisesta (pohjana yhteinen keskustelutilaisuus 25.8.2016 sekä seurojen jalkapallojaostojen päätökset

Lisätiedot

Kurra-polku innostumisvaihe

Kurra-polku innostumisvaihe Kurra-polku innostumisvaihe KK, KK joukkue, G1, F2, F1 Pilottivuosi 2019-2020 G1 & F2 Kurra Hockey ry 1 TAUSTALLA SEURAN V. 2017 JULKAISTU STRATEGIA Jatkuva kehittyminen (PDCA)! Kurra Hockey ry 2 Kurra

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Päävalmentaja, s (100 %) Päävalmentaja, hs (50 %) NOV / TRE (100 %) + toimintakulut NOV / TKU (100 %) + toimintakulut NOV / HKI (100 %) + toimintakulut

Lisätiedot

Ylialueellinen seurafoorumi.

Ylialueellinen seurafoorumi. Ylialueellinen seurafoorumi www.floorball.fi Sähköinen tulospalvelu turnausmuotoisissa sarjoissa Nykyinen tulospalvelujärjestelmä on ollut käytössä kaudesta 2013-14 lähtien Järjestelmä on Jääkiekkoliiton

Lisätiedot

Seuratapaaminen 26.08.2015. 10.9.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Katja Pasanen 1

Seuratapaaminen 26.08.2015. 10.9.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Katja Pasanen 1 Seuratapaaminen 26.08.2015 10.9.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Katja Pasanen 1 Ohjelma: 18.00 20.00 Aloitus ja kuulumiset, esittely Syksy 2015, kausi 2015-2016 Koulutukset, Rekrytointi Yhteistyö Muut asiat

Lisätiedot

Millainen FC Kangasala olisi jalkapalloseurana parhaimmillaan / unelmana vuoden 2017 lopulla Keskittyminen junioritoimintaan vaihtoehtoisena brändinä

Millainen FC Kangasala olisi jalkapalloseurana parhaimmillaan / unelmana vuoden 2017 lopulla Keskittyminen junioritoimintaan vaihtoehtoisena brändinä Millainen FC Kangasala olisi jalkapalloseurana parhaimmillaan / unelmana vuoden 2017 lopulla Keskittyminen junioritoimintaan vaihtoehtoisena brändinä Imago kunnossa: pelaajat haluavat pelata seurassa,

Lisätiedot

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle

Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden työllistymistä, parantaa tamperelaisten välityömarkkinoiden toimivuutta

Lisätiedot

Lajiliittojen aikuisliikunnan itsearviointikysely - Yhteenveto. Ulla Nykänen, Matleena Livson, Satu Ålgars

Lajiliittojen aikuisliikunnan itsearviointikysely - Yhteenveto. Ulla Nykänen, Matleena Livson, Satu Ålgars Lajiliittojen aikuisliikunnan itsearviointikysely - Yhteenveto 2018 Ulla Nykänen, Matleena Livson, Satu Ålgars Seuratoiminnan kasvumahdollisuudet Koko väestö Drop out Harrastajat liikunta- ja urheiluseurassa

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2013 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Aluesarja toiminta 3 2. Ringettekoulut 3 3. Lajinlevitys 4 4. Päätöstapahtumat ja taitokisat

Lisätiedot

Suomen Jääkiekkoliitto 1

Suomen Jääkiekkoliitto 1 13.2.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 KUNNIOITA PELIÄ MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA 13.2.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 2 Kunnioitamme toisiamme kaikki voittavat Muut toimijat Pelaajat Muut toimijat Kunnioita

Lisätiedot

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK (

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK ( Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK (www.kopiosto.fi/avek) tukee tekijänoikeusvaroilla audiovisuaalista kulttuuria myöntää tukea lyhyt-, dokumentti- ja animaatioelokuvien sekä mediataideteosten

Lisätiedot

Suomen Jääkiekkoliiton tai sen seurojen hyväksi tehdystä toiminnasta voidaan henkilöille ja yhteisöille myöntää seuraavia huomionosoituksia:

Suomen Jääkiekkoliiton tai sen seurojen hyväksi tehdystä toiminnasta voidaan henkilöille ja yhteisöille myöntää seuraavia huomionosoituksia: ANSIOMERKKISÄÄNNÖT Suomen Jääkiekkoliiton tai sen seurojen hyväksi tehdystä toiminnasta voidaan henkilöille ja yhteisöille myöntää seuraavia huomionosoituksia: Kultainen ansioristi Kunniapuheenjohtaja

Lisätiedot

Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille Copy

Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille Copy Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille 2 2012 Copy 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana Keskiarvo: 5,1 Joukkue, jossa lapsi on mukana 25 11 20 15 7 19 11 7 15 8 6 B pojat C pojat D99 pojat D00 pojat E01

Lisätiedot

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry Seuran vuosikokous 30.8.2010 Esityslista 1. Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Jari Salminen avasi kokouksen kello 18:05. 2. Kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa sekä ääntenlaskijat

Lisätiedot

Nuorisoleader rahoitusvälineenä

Nuorisoleader rahoitusvälineenä Nuorisoleader rahoitusvälineenä Nuorisoleader Oulun Seudun Leader ry:n rahoitusväline nuorten omiin projekteihin Nuorisoleader tukea myönnetään projektille, jossa nuorten rooli on aktiivinen Tukea voi

Lisätiedot

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Investointiohjelman infotilaisuus 9.11 Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Liikenne- ja viestintäministeriö esitti Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmassa kuntien ja valtion yhteistä investointiohjelmaa.

Lisätiedot

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET

Lisätiedot

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU 2018 Kenelle ja miksi? Aluetoiminta on suunnattu tavoitteellisesti lentopalloon suhtautuville junioreille, heidän vanhemmille ja valmentajille. Kehittää yksilöiden

Lisätiedot

PALLO VERKKOON JA VERKON YLI

PALLO VERKKOON JA VERKON YLI PALLO VERKKOON JA VERKON YLI Seurayhteistyötä yli lajirajojen! Joen Jujun ja FC Hertan JuHe yhteistyöprojekti Seurayhteistyökoordinaattori Anssi Liimatta Isännän Ääni - Mikkeli 7.-8.2.2014 Yhteistyön alkutaival

Lisätiedot

RUOKAVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2019

RUOKAVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2019 Määräyksen numero Pvm Asianumero MÄÄRÄYS 1 / 7 5/2019 24.1.2019 379/00.00.01.02.00/2019 RUOKAVIRASTON MÄÄRÄYS KANSALLISTEN TUKIEN HAKEMISESTA VUONNA 2019 Ruokavirasto on päättänyt maatalouden tukien toimeenpanosta

Lisätiedot

Suomen Jääkiekkoliitto 1

Suomen Jääkiekkoliitto 1 4.3.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 KUNNIOITA PELIÄ MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA 4.3.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 2 Kunnioitamme toisiamme kaikki voittavat Pelaajat Muut toimijat Muut toimijat Kyse on

Lisätiedot