Keskeiset lähteet: Taideyliopiston nettiopintomateriaali
|
|
- Ritva Lehtinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TEHTÄVÄT III:EEN Työryhmä: Marika Kesseli (äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, Lappeenrannan lyseo), Elena Kotala (kuvataideopettaja, Herttoniemen yhteiskoulu), Eveliina Ventelä (äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, Herttoniemen yhteiskoulu) Keskeiset lähteet: Taideyliopiston nettiopintomateriaali Al Pacinon dokumentti Looking for Richard (1996) TARKKAILUTEHTÄVÄT 1. JUONI MUOTOUTUU Näytelmä lähtee liikkeelle siitä, että Rikhard on auttanut veljensä Edwardin kuninkaaksi. Rikhard kokee, että leppoisa rauhan aika ei ole häntä varten, ja hän punoo monimutkaisen juonen päästäkseen itse kuninkaaksi. Hänen on raivattava ensin tieltään veljensä Clarence, sitten kuningasveljensä Edward ja tämän pojat. Seuraa tarkasti, miten koko juoni kehkeytyy, ja tee siitä lyhyt tiivistelmä. 2. NÄYTTELIJÄT JA ROOLIHAHMOT
2 Pääroolin Rikhard III:na tekee Kristo Salminen. Rikhardin veljen kuningas Edvardin lapsia näyttelevät Nuua Kosminen ja Aamu Milonoff sekä Helmi Oja ja Isabella Ruotimo. Lavalla nähdään myös muusikko Mila Laine. Kaikki muut roolit hoituvat neljän näyttelijän voimin. Heitä ovat Milka Ahlroth (kuningatar Elisabet, Brakenbury, kansalainen), Heikki Pitkänen (Anna, lordi Hastings, Tyrrel, murhaaja, kansalainen), Antti Pääkkönen (kuningas Edvard, Clarence, Margareeta, lordi Stanley, pormestari) ja Juha Varis (Buckinhamin herttua, Yorkin herttuatar, murhaaja). a) Ota tarkasteltavaksesi joku näistä neljästä ja seuraa, miten hän vaihtaa roolista toiseen. Kirjaa järjestyksessä ylös roolit, jotka hän tekee, ja arvioi hänen suoritustaan. b) Seuraa läpi näytelmän, millaisen hahmon Kristo Salminen Rikhard III:sta luo ja millä keinoin hän sen tekee. Muuttuuko hahmo mielestäsi näytelmän edetessä? Perustele näkemyksesi. 3. RENESSANSSINÄYTELMILLE TYYPILLISIÄ ELEMENTTEJÄ Shakespearea hieman aiempi näytelmäkirjailija Thomas Kyd kirjoitti vuonna 1587 näytelmän The Spanish Tragedy, joka on monipolvinen kostodraama. Siinä on useita renessanssidraamoille tyypillisiä piirteitä, kuten verikosto, aave, jalo vanhus, vainotut rakastavaiset, hulluuskohtaukset, rakkauskohtaukset, sankarilliset kertomukset, kauhut ja kidutukset, murhat, teloitukset, itsemurhat, näytelmä näytelmässä ja rinnakkaiset juonet. Myös Shakespeare käytti näitä kaikkia näytelmissään.
3 Mitkä niistä ovat nähtävissä näytelmässä Rikhard III? Kerro jokaisesta havaitsemastasi esimerkkikohtaus. Shakespearelle tyypillisinä piirteinä puolestaan pidetään seuraavia: jännittävät ratkaisut, nopeat käänteet, kiinnostavat monologit, taistelukohtaukset, kummittelukohtaukset, dynaaminen pohdinta monologeissa (tunnelmoinnin sijaan), toiminta näyttämöllä (sanantuojien kertomuksien sijaan), komiikan ja tragiikan sekoittaminen ja sanaleikit. Mainitse jokaiseen piirteeseen kohtaus, jossa piirre mielestäsi on selkeästi havaittavissa. 4. LAVASTUS JA PUVUSTUS a) Mitkä miljööt näytelmän aikana esitellään? Millä keinoin ne kuvataan katsojalle? Luettele miljööt ja kuvaile, miten ne näytetään/näkyvät katsojalle. b) Jotkut sivuhenkilöistä ovat naamioituneita. Miksi? Mihin teatterihistorian perinteeseen naamiot viittaavat? c) Monesti klassikoita modernisoidaan ja tuodaan nykyaikaan. Jussi Nikkilän ohjauksessa, Katri Renton lavastuksessa, Saija Siekkisen puvustuksessa, Pietu Pietiäisen valosuunnittelussa, Petra Kuntsin naamioiden suunnittelussa sekä Mila Laineen musiikissa ja Maria Hostikan koreografiassa näkyy kuitenkin pyrkimys epookkiin. Toteutusta on luonnehdittu raikkaan vanhanaikaiseksi. Millä kaikilla keinoilla tämä tunnelma saadaan aikaan? (Huom: Myös Kansallisteatterin esitystä on modernisoitu: kohtauksia on leikattu, tekstivalintoja tehty
4 ja juoniaihioita karsittu. Tulkinta on siis moderni, vaikka ylöspano on epookkia.) KÄSITTELYTEHTÄVÄT 1. JUONI, TAUSTAT JA TEEMAT Shakespearen aikaan hallitsijana oli kuningatar Elisabeth, joka kuului Tudorien sukuun. Hänen isoisänsä Henrik VII on Rikhard III:ltä kruunun vienyt näytelmässäkin mainittu Richmond. Koska Tudorien oikeus kruunuun ei ollut kiistaton, myös historiankirjoituksen yhtenä päämääränä oli tukea kuningattaren valtaa. Merkittävä teos tässä suhteessa oli vuodelta 1578 oleva Holinshedin kronikka, joka kuvasi edeltävät hallitsijat Tudorien näkökulmasta epämiellyttävinä. Juuri se oli Shakespearen keskeisiä lähteitä hänen kuningasnäytelmissään, ja erityisesti Shakespearen Rikhard III:n näyttämöversion (1592) katsotaan eroavan paljon myöhemmän historiantutkimuksen todellisesta Rikhard III:sta antamasta kuvasta. (Voit lukaista esimerkiksi Wikipedia-artikkelin vertailukohdaksi: ) Näytelmä Rikhard III kertoo niin sanotusta ruusujen sodasta, jossa Lancasterin ja Yorkin suvut taistelevat Englannin kruunusta. Rikhard kuuluu Yorkien sukuun.
5 a) Mitä saat selville näytelmän perusteella aiemmista hallitsijoista ja ruusujen sodasta? Ketkä Rikhard on jo ennen alkukohtausta raivannut tieltään? Myöhemmin Shakespearen kuningasnäytelmät on nähty vallan ja sen sattumanvaraisuuden paljastajina. Jan Kott esittelee teoksessaan Shakespeare tänään (suom. 1964) käsitteen vallan pyörä: huipulle noussut hallitsija joutuu vääjäämättä myös alas, sillä valtaannousu on vaatinut ruumiita. Rikhard III tietää vainoharhaisella varmuudella, että kruunu tullaan viemään häneltä. Jo vuonna 1623 näytelmäkirjailija Ben Jonson, joka vastasi Shakespearen koottujen teosten toimittamisesta, kuvaa esipuheessa Shakespearea: He was not for one age, but for all times. b) Rikhard III on useiden arvioiden mukaan brittien eniten rakastama Shakespearen näytelmä, ja sitä esitetään yhä jatkuvasti eri puolilla läntistä teatterimaailmaa. Myös BBC:n hienossa Ontto kruunu sarjassa on versio siitä. Miksi näytelmä mielestäsi puhuttelee yhä meidän aikanamme? Miksi ihmiset haluavat nähdä kauhistuttavia tarinoita? Mitä nykykirjailijat voisivat mielestäsi oppia Shakespearelta? c) Kulttuuricocktail esittelee Shakespearen suosion syitä: Voitko allekirjoittaa haastateltujen, muun muassa Rikhard III:n ohjanneen Jussi Nikkilän, näkemykset nähtyäsi esityksen?
6 Oletko nähnyt muita Shakespeare-esityksiä teatterin lavalla tai elokuvina? Kiinnostuitko Shakespearen muusta tuotannosta nyt näkemäsi perusteella? Perustele vastauksesi. 2. NÄYTTELIJÄSEURUE JA SHAKESPEARE- NÄYTTELEMINEN Vuonna 1558 kaikille paronin arvonimen saaneille miehille annettiin oikeus ylläpitää teatteriseuruetta, mikä tarkoitti näyttelemisen ammattimaistumista. Shakespearen tiedetään liittyneen alun perin Lord Chamberlain s Men nimisen ja myöhemmin kuningas Jaakko I:n omaksi seurueekseen korottaman The King s Men ryhmän riveihin viimeistään luvun alussa. Shakespearen aikana nuoret pojat näyttelivät naisroolit. Shakespeare kirjoitti vahvoja naisrooleja, ja myös loistavat sivuroolit ovat hänen näytelmissään tyypillisiä. a) Arvioikaa tarkkailutehtävän havaintojenne pohjalta, millaisia Rikhard III näytelmän roolit ovat ja miten ohjaaja Jussi Nikkilän seurue niistä suoriutui. Näytelmässä Hamlet nimihenkilö antaa näytelmän näytelmässä esittävän teatteriseurueen johtajalle ohjeita, miten pitäisi esiintyä: Esitä puhe niin kuin minä tein äsken, selkeästi ja kevein korostuksin, sillä jos messuat niin kuin monet näyttelijät tekevät,
7 voisi yhtä hyvin huutokauppias pamista säkeeni julki. Äläkä myöskään huido käsilläsi ilmaa, näin, vaan käytä eleitä varoen, sillä juuri silloin kun esitetään rajua tunteenpurkausta, intohimon myrskyä tai peräti hurrikaania, täytyy näyttelijän hallita esitystään niin, että puhe käy sulavasti. Minua loukkaa kun kuulen, miten joku peruukkipäinen pöllö repii intohimon riekaleiksi ja huutaa korvat lukkoon permantorahvaalta, joka ei juuri muuta tajuakaan kuin tolkutonta elehtimistä tai meteliä. Mokoma riehuja ansaitsisi piiskaa. Välttäkää te sitä. Älä silti ole myöskään liian laimea, vaan seuraa oman harkintasi opastusta: sovita toiminta tekstiin ja teksti toimintaan ja erityisesti varo että et ylitä luontaista kohtuullisuutta. Sillä kaikki liioittelu on vierasta näyttelemisen olemukselle: näyttelijän tehtävänä on aina ollut ja on vastakin pitää peiliä luonnon kasvojen edessä, näyttää hyveelle sen piirteet, pilkata pahaa ja osoittaa aikakaudelle ominainen henki ja tavat. Jos esitys siis on joko yletön tai lattea, se voi tosin tietämätöntä naurattaa, mutta arvostelukykyistä se vain loukkaa. (suom. Eeva-Liisa Manner) b) Koetko Kansallisteatterin Rikhard III:n version näyttelijöiden toimineen Hamletin ohjeiden mukaan? Käytä havaintoja eri kohtauksista näkemystesi tukena. 3. KIELI Shakespearen käyttämää runomittaa nimitetään silosäkeeksi (blank verse). Se on englantilaisille ja amerikkalaisille koululaisille
8 ja sitä kautta kaikille kouluikää vanhemmillekin yhtä tuttu kuin meille kalevalainen nelipolvinen trokee. (Katso vaikkapa dokumentista Looking for Richard, miten satunnaiset haastateltavat kertovat suhteestaan siihen.) Näytelmä Richard III kokonaisuudessaan on luettavissa englanninkielisenä esimerkiksi sivustolta Kääntäjä Matti Rossi selittää valintojaan esimerkiksi sivustolla siot_1998.pdf?sequence=1 Tarkastele seuraavasta Rossin suomennoksen katkelmasta, millaisen kirouksen kuningatar Margareeta langettaa (ja millainen ennakointi samalla tulee tehdyksi). Millaisiin kielen piirteisiin kiinnität huomiota erityisesti Margareetan repliikeissä (lihavoitu)? Vertaa suomennosta alkuperäistekstiin. Mitä eroja ja yhtäläisyyksiä havaitset? Katkelma on ensimmäisen näytöksen alkupuolelta. Katsokaa ja vapiskaa! Jos ette alamaisten tavoin kumarra kuin kuningattarelle, kauhistukaa, kapinoivat rosvot, maahan syöksemäänne! Liukas konna, älä käänny pois! Mitä sinä täällä kummittelet, kurttunaama noita? Sinä olet minulle velkaa puolison ja pojan, sinä valtakunnan. Mustat pilvet, revetkää kun huudan: jos ei kuninkaanne kuole sotaan, kuolkoon irstailuun ja ylensyöntiin, sillä hänen vuokseen teurastettiin puolisoni Henrik kuudes. Menehtyköön poikasi Edvard Walesin prinssi murhattuna ennen aikojaan; myös minun poikani Edvard oli Walesin prinssi. Edvard Edvardista! Sinä, kuningatar, elä loistonpäiviesi ohi, niin kuin minä, joka olin kuningatar; kuningatar kuningattaresta! Elä kauan, itke lapsiesi kuolemaa ja kohtaa kaltaisesi, kuolkoon onnesi jo kauan ennen kuolemaasi, ja kun pitkän
9 kärsimyksen jälkeen kuolet, et ole enää äiti, vaimo etkä kuningatar. Lordi Hastings, sinä seisoit ja katselit, kun murharaudat lävistivät minun Edvardini; oi Luoja taivaassa, lyö arvaamattaan poikki hänen elämänsä! Lopeta tuo noituminen, ruttunaama velho. Älä juokse pakoon, koira, kuuntele: jos taivaan varastosta löytyy vielä kauheampi rangaistus kuin kosto, jota toivon osaksesi, Herra syösköön silmillesi taivaan vihat, sinä ihmiskunnan kirous ja rauhan uhka. Tunnonvaivat nakertakoot sieluasi; luule kuolemaasi saakka ystäviä pettureiksi, pettureita sydänystäviksi; sulkeutukoot silmäsi vain painajaisiin, joissa hornantäysi perkeleitä piinaa sieluasi. Sinä menninkäisten merkitsemä keskenmennyt kyrmyniska karju, syntymästä saakka synnin orja, kadotuksen lapsi, äidin kohdun kirous ja isän siemenestä siinnyt hirviö ja kunniasta jäänyt riepu, iljettävä... Margareeta. Anna minun jatkaa kirouksen loppuun asti! Tein sen puolestasi. Loru päättyy Margareetaan. ELISABET Kiroukset kääntyivätkin itseäsi vastaan. Miksi sokeroit tuon myrkyn pullistaman lukin puheet? Koittaa päivä, jolloin huudat Margareetaa avuksesi kiroamaan tuota kyssäselkää rupikonnaa. HASTINGS Lopeta nuo loitsut, pahan ilman lintu, sietokykymme on rajallinen. Älkää kinatko sen kanssa. Se on hullu. Korkealla temmeltävät rajut tuulet; joka sieltä putoaa, se särkyy kappaleiksi.
10 Oivallinen varoitus! Niin totta! ELISABET Se koskee yhtä hyvin teitä, lordi Gloucester. Paljon enemmän kuin teitä; minä synnyin korkealle, seetrin latvaan; siellä kotkan pesä keinuu tuulessa ja uhmaa aurinkoa. Ja muuttaa varjoksi sen valon. Vereen hukkukoon se, mikä veritöillä anastettiin. BUCKINGHAM Riittää. Kuninkaiden jälkeläinen, jalo Buckingham. Olkoon sinulla ja huoneellasi onni myötä. Sinua kiroukseni ei koske. BUCKINGHAM Eikä ketään täällä, sillä kirous ei kanna kiroajan suuta kauemmaksi. Varo tuota koiraa! Se mielistelee, mutta kun se puraisee, sen myrkky tekee mätähaavan, joka tappaa. Varo sitä, sillä synti, kuolema ja horna ovat merkinneet sen omakseen, ja kaikki paholaiset ovat sillä apureina. Mitä se nyt sanoo Buckingham? BUCKINGHAM Ei mitään sellaista mistä välittäisin armollinen lordi. Muista tämä sinä päivänä kun sydämesi särkyy hänen pahuudestaan, sano silloin: oikein ennusti Margareeta rukka. Lyököön Herran viha teidät kaikki. Poistuu BUCKINGHAM Tukka nousee pystyyn kun se loitsii.
Shakespeare. Rikhard III The Tragedy of King Richard III
Shakespeare Rikhard III The Tragedy of King Richard III William Shakespeare RIKHARD III The Tragedy of King Richard III Tragedia viidessä näytöksessä Gloucesterin herttua Rikhard on mies, josta ei pitänyt
Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994.
Kertomus Sehrezadesta Viisaan ja rakastetun sulttaanin valtasi viha, kun hänelle selvisi, että hänen kaunis puolisonsa oli pettänyt häntä. Hän surmautti puolisonsa ja otti käyttöön sellaisen tavan, että
William Shakespeare JULIA JA ROMEO
William Shakespeare JULIA JA ROMEO William Shakespeare JULIA & ROMEO kaikkien aikojen rakkaustarina On kaksi sukua, kaksi vihaa yhtä voimakasta. Ja kaksi suurta asiaa; rakkaus sekä kuolema. On kaksi nuorta,
Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo
Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Anna Alatalo Aihe Mistä teos kertoo? - Aihe on konkreettisesti selitettävissä oleva kokonaisuus, joka kirjassa kuvataan. - Mika Wickströmin Kypärätempun
Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa
Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja
Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE. Hillevi Avikainen, Disa Kamula
Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE Hillevi Avikainen, Disa Kamula Joshua Salzmanin kirjoittama ja Ryan Cunninghamin säveltämä I LOVE YOU BECAUSE -musikaali käsittelee rakkautta ja sydänsuruja
Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
Jeesus, suuri Opettaja
Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E
D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E Draamatyöpajassa ryhmä ideoi ja tuottaa synopsiksen pohjalta musiikkiteatteriesityksen käsikirjoituksen. Käsikirjoitus
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
Nettiraamattu lapsille. Jumala pitää Joosefista huolen
Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana
Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia
Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma
Kiperiä kysymyksiä Matt. 5: 21-48 Reino Saarelma Opetus Neljä jaksoa Vihasta ja riidasta (Matt. 5:21-26) Aviorikoksesta (5:27-32) Vannomisesta (5:33-37) Vihamiesten rakastamisesta (5:38-48) Matt.5:21-26
Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää. Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia
Parhaimmillaan kirjallisuus auttaa ymmärtämään elämää Kirjallisuustutkielma 9. luokan kotimaisen kirjallisuuden historia Tutkielmatyöskentely opettaa tieteellisen ja analyyttisen kirjoittamisen taitoja.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt
Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
Nettiraamattu lapsille. Tulen mies
Nettiraamattu lapsille Tulen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children, Inc.
Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta
Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011
Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Jumala pitää Joosefista huolen
Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Suomi Kertomus 8/60 www.m1914.org
JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI
ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ
ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ SUOMENTANUT LEENA VALLISAARI GUMMERUS 3 Ympäristövastuu on osa Gummerus Kustannus Oy:n jokapäiväistä toimintaa. www.gummerus.fi/ymparisto Saksankielinen alkuteos Tannöd
Shakespearen RIKHARD III - tragedian sankari vai satiirinen tyranni
Katri Häti Shakespearen RIKHARD III - tragedian sankari vai satiirinen tyranni Aristotelen Runousopin ja Elisabethin maailmankuvan vaikutus näytelmän kokonaisuuteen. PRO GRADU -TUTKIEMA Teatterin ja draaman
Nettiraamattu. lapsille. Daniel vankeudessa
Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen syntymä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Kati Hämäläinen Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Nettiraamattu lapsille. Kertomus 24/60.
Nettiraamattu lapsille Tulen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: E. Frischbutter Suomi Kertomus 24/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg,
William Shakespeare JULIA & ROMEO
William Shakespeare JULIA & ROMEO William Shakespeare JULIA & ROMEO kaikkien aikojen rakkaustarina On kaksi sukua, kaksi vihaa yhtä voimakasta. Ja kaksi suurta asiaa; rakkaus sekä kuolema. On kaksi nuorta,
Paritreenejä. Lausetyypit
Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on
+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:
1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa
JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)
Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for
Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Seija Pylkkö Valkealan lukio
ELOKUVA ANALYYSIA Seija Pylkkö Valkealan lukio ELOKUVA ANALYYSIA Sukella tarinaan Selvitä, mikä on elokuvan aihe eli mistä se keskeisesti kertoo? Miten tapahtumat etenevät, eli millainen on juoni? Kertooko
Nettiraamattu lapsille. Daniel leijonien luolassa
Nettiraamattu lapsille Daniel leijonien luolassa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali
Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Kullervo ja Korppi Kuvataide: 2x45 minuuttia Kuvat osoitteesta: http://www.ateneum.fi/kalevalataidettakouluille/index.html Tarvikkeet: Kalevala
Lukupiiri 9 lk. ensimmäinen tunti
Lukupiiri 9 lk. ensimmäinen tunti 1. Keskustelkaa kirjoistanne yleisesti! Esittele pääpiirteittäin oma kirjasi, - kirjailijan nimi - painovuosi - mistä kirja kertoo - mille aikakaudelle kirjan tapahtumat
Nettiraamattu lapsille. Kertomus 26/60.
Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 26/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
9.-luokkalaisen kulttuurikansio
9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -
Nettiraamattu lapsille. Joona ja iso kala
Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,
Nettiraamattu. lapsille. Joona ja iso kala
Nettiraamattu lapsille Joona ja iso kala Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,
Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät
Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,
Työyhteisön draama ja roolit
Työyhteisön draama ja roolit - Mitä työyhteisöjen näyttämöllä tapahtuu? Sari Kuusela yhteiskuntatieteiden tohtori, tietokirjailija Blogi: www.organisaatioelamaa.fi Mitä työyhteisössä tapahtuu? Tarinat
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.
Nettiraamattu lapsille. Vakaan uskon miehet
Nettiraamattu lapsille Vakaan uskon miehet Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
TEHTÄVIÄ SATUUN LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ
1 TEHTÄVIÄ SATUUN LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ A) Satuun liittyviä sisältökysymyksiä: OSA1: OSA 2: 1. Mikä oli kuninkaan ja kuningattaren suurin toive? 2. Millainen uusi kuningatar oli? 3. Mistä uusi
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät
OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävät Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi aikuisen kanssa minkä tehtävän teet mistäkin lukemastasi kirjasta.
KATSOMISAVAIMIA. Teatterikokemuksen rikastuttamiseksi ja syventämiseksi
KATSOMISAVAIMIA Teatterikokemuksen rikastuttamiseksi ja syventämiseksi Hemmo palaa kotikaupunkiin etsimään totuutta Pasin kanssa vietetystä yhteisestä lapsuudesta ja nuoruudesta. Pasi, kaikkien aikojen
Nettiraamattu. lapsille. Tulen mies
Nettiraamattu lapsille Tulen mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg, MB
Preesens, imperfekti ja perfekti
Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka
DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) DAAVID VOIDELLAAN KUNINKAAKSI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät
Hyvä Sisärengaslainen,
Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä
Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä
Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet
Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan
1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan
Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta
Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Kertomus 19/60.
Nettiraamattu lapsille Paimenpoika Daavid Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 19/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3,
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
PERKELE KIUSAA JEESUSTA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin
Kaunis kuningatar Ester
Nettiraamattu lapsille Kaunis kuningatar Ester Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?
How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.
Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.
Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.
NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET
RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.mu ukkonen@gen.fi
RAKKAUS Juha Muukkonen Thurevikinkatu 8 D 22 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.mu ukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
Nettiraamattu lapsille. Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible
Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen
Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Koonnut ja ohjeistanut kanavointina, Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Ennen rukouksia voit sytyttää kynttilän ja suitsuttaa huonetta Salvialla ja Paolo Santolla.
SUVUN TILALLISET KULKKILA
SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna
william shakespeare (yhteistyössä john fletcherin kanssa) Henrik VIII tai Kaikki on totta suomentanut lauri sipari esipuhe maria salenius
william shakespeare (yhteistyössä john fletcherin kanssa) Henrik VIII tai Kaikki on totta suomentanut lauri sipari esipuhe maria salenius werner söderström osakeyhtiö helsinki Teos on saanut wsoy:n kirjallisuussäätiön
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu
Kaunis kuningatar Ester
Nettiraamattu lapsille Kaunis Ester Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 30/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3,
Jumala pitää Joosefista huolen
Nettiraamattu lapsille Jumala pitää Joosefista huolen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi
Nettiraamattu lapsille Jaakob, petturi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011 Bible
Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies
Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli
Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Esiripun noustessa Sekä esiintyjillä että yleisöllä on aktiivinen rooli esitystapahtumassa -> vuorovaikutus Esitystilanteessa
AGORA OLARIN KOULU ÄIDINKIELI. Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen.
AGORA OLARIN KOULU ÄIDINKIELI Mia Kohi, Olarin koulu (mia.kohi@espoo.fi) Tiina Salonen, Olarin koulu (tiina.salonen@espoo.fi) Sami Keijonen, Pohjois-Tapiolan lukio (sami.keijonen@pohjois-tapiola.com) NOVELLIANALYYSI
Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for
Matinteko (1 / 10) Matinteko (2 / 10) Helpointa matin tekeminen on kahdella raskaalla upseerilla (esim. kuningattarella ja tornilla).
Shakkinappuloiden voimasuhteet Matinteko (1 / 10) Kuningas on pelin tärkein nappula, ilman kuningasta peli on hävitty. 1. Kuningas + Daami + Torni vs Kuningas Matinteko (2 / 10) Helpointa matin tekeminen
Nettiraamattu lapsille. Suosikkipojasta orjaksi
Nettiraamattu lapsille Suosikkipojasta orjaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin
ENKELI ILMESTYY SAKARIAALLE
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ENKELI ILMESTYY SAKARIAALLE Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelissä b) Ajallinen
Koko kaupungin henkilö V
Koko kaupungin henkilö V Kuva: Reija Hirvikoski Lasten ja aikuisten näytelmä Aapelin romaanista Koko kaupungin Vinski Aapelin lastenkirjojen rakastettu sankari Vinski kiertää Suomea kesällä 2014 nimellä