2. Tuomarikortillisen toimitsijaesimiehen rooli Kirjurin toimenkuva Kuuluttajan tehtäviä Ajanottajan tehtävät 6

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2. Tuomarikortillisen toimitsijaesimiehen rooli Kirjurin toimenkuva Kuuluttajan tehtäviä Ajanottajan tehtävät 6"

Transkriptio

1 SISÄLLYSLUETTELO ERROR! BOOKMARK NOT DEFINED. YLEISTÄ TOIMITSIJATEHTÄVISTÄ 2 2. Tuomarikortillisen toimitsijaesimiehen rooli 2 3. Kirjurin toimenkuva 3 4. Kuuluttajan tehtäviä 3 5. Ajanottajan tehtävät 6 6. Rangaistusaition valvojat 6 7. Rangaistusesimerkkejä 7 8. Ottelupöytäkirjan täyttöohje 9 9. Rangaistusten numerointi pöytäkirjassa Maalin merkkaaminen pöytäkirjaan Käytösrangaistukset Sääntötesti Error! Bookmark not defined. 13. Muistiinpanoja 13

2 2 Yleistä toimitsijatehtävistä Jokaisessa jääkiekko-ottelussa täytyy olla toimitsijoina vähintään kirjuri, ajanottaja ja kaksi rangaistusaition valvojaa, jotta ottelu voidaan pelata. Lisäksi on oltava kuuluttaja, mikäli pelikentän varusteisiin kuuluvat äänentoistolaitteet. Toimitsijat otteluihin nimeää joko paikallinen erotuomarikerho tai järjestävä seura, riippuen siitä minkä sarjatason ottelusta on kysymys. Joillain sarjatasoilla paikallinen tuomarikerho nimeää otteluun toimitsijaesimiehen ja järjestävä seura varsinaiset toimitsijat. Seuran nimeämiä toimitsijoita koskevat kaikki samat säännöt ja ohjeet kuin erotuomarikortillisia toimitsijoita. Seura vastaa nimeämiensä toimitsijoiden koulutuksesta. Otteluun tulee valmistautua huolellisesti tulemalla paikalle hyvissä ajoin ennen ottelun alkua ja muistamalla, että kun olen toimitsijana, toimin puolueettomasti ja olen tuomariston kanssa samaa joukkuetta. Ottelun toimitsijat eivät esiinny seuravaatteissa, eivätkä kannusta kumpaakaan joukkuetta, eivätkä kommentoi tuomariston päätöksiä. 1. Tuomarikortillisen toimitsijaesimiehen rooli Tietyissä sarjoissa paikallinen erotuomarikerho nimeää otteluun toimitsijaesimiehen. Toimitsijaesimiehen tehtävänä on vastata siitä, että kaikki toimitsijatehtävät tulevat oikein suoritetuksi. Toimitsijaesimies ei suorita mitään yksittäistä toimitsijatehtävää, vaan hänen on tarvittaessa pystyttävä siirtymään apua tarvitsevan toimitsijan luokse neuvomaan. Hän tarkkailee ja johtaa tilannetta, sekä neuvoo muita toimitsijoita tilanteiden muuttuessa kentällä. Esimiehen tulisi pyrkiä ennakoimaan muuttuvia tilanteita ja ohjaamaan toimintoja sen mukaisesti. Esimiehen tärkeänä tehtävänä on opastaa ja kouluttaa muita toimitsijoita ottelun aikana kulloisenkin tarpeen mukaisesti.

3 3 2. Kirjurin toimenkuva Kirjuri on toimitsijoiden esimies, ellei otteluun ole nimetty toimitsijaesimiestä. Mikäli toimitsijaesimies on nimetty, hänen nimensä lisätään myös pöytäkirjaan kirjurin nimen yläpuolelle. Kirjuri saapuu otteluun tuntia ennen ilmoitettua pelin alkamisaikaa, jotta hän ehtii hyvin kirjoittaa joukkueiden kokoonpanot pöytäkirjaan ja varmentaa ne joukkueidenjohtajien allekirjoituksilla. Päätuomari tarkastaa pöytäkirjan ennen ottelun alkua. Ottelun aikana kirjurin tehtävänä on saattaa pöytäkirja siihen kuntoon, että se on oikein täytetty ja vastaa pelin kulkua ja että tuomaristo voi hyväksyä sen pelin päätyttyä. Pöytäkirjan täyttöön opastava malli on esitetty tässä oppaassa kohdassa 8. Pöytäkirjasta tehdään vähintään kolme kopiota, joista kaksi annetaan joukkueille ja yksi toimitetaan sarjan järjestäjälle kilpailusääntöjen kuvaamalla tavalla. Kirjuri merkitsee ottelutapahtumat aina ensin apupaperille ja vasta sitten pöytäkirjaan. Varusteina kirjurilla on oltava kuivamustekynä, lyijykynä (ulkopelit), viivoitin, apupaperia, seuratoimitsijaopas, sääntökirja ja kilpailusäännöt. 3. Kuuluttajan tehtäviä Kuuluttajan tehtävänä on kuuluttaa ottelutapahtumat joukkueille, tuomaristolle ja yleisölle. Kuuluttajan on oltava asiallinen molempia joukkueita ja toimitsijoita kohtaan ja hänen asenteensa tulee säilyä muuttumattomana pelitilanteesta riippumatta. Mahdolliset mainostekstit kuulutetaan katkojen aikana, ellei katkolla ole muuta peliin liittyvää kuulutettavaa. Pelin ollessa käynnissä voidaan kuuluttaa vain virallisiin ottelutapahtumiin liittyviä kuulutuksia. Mikäli samalla pelikatkolla kuulutetaan molempien joukkueiden saamista rangaistuksista, kuulutetaan aina vierasjoukkueen rangaistukset ensin. Ensimmäisen ja toisen erän viimeinen peliminuutti kuulutetaan, kun kolmatta erää on jäljellä kaksi peliminuuttia se kuulutetaan. Jatkoajalla ei kuuluteta otteluaikaan liittyviä kuulutuksia. Aikalisä kuulutetaan vasta sitten kun siitä on saatu tieto tuomarin välityksellä, myös aikalisän päättyminen kuulutetaan. Varusteina kuuluttajalla tulee olla muistiinpanovälineet. Ohjeita kuuluttajille 1. Ennen ottelun alkua / alkulämmittelyn aikana Hyvää iltapäivää / iltaa arvoisa yleisö ja tervetuloa seuraamaan B-SM sarjaottelua. Ottelussa pelaavat Joukkue A ja Joukkue B

4 4 Joukkueet pelaavat seuraavissa kokoonpanoissa: *Maalivahdit, kenttäpelaajat numerojärjestyksessä, valmentajat Ottelun päätuomarina toimii: nimi / paikkakunta Ottelun linjatuomareina toimivat: nimet / paikkakunnat Joukkueiden aloituskentälliset: Maalivahti: Puolustajat Hyökkääjät: Maalin jälkeen: Joukkueen nimi, Ensimmäinen maali, Maalin tekijä numero, Pelaajan nimi, Syöttäjänä / -jinä pelaaja / -t numero, pelaajan nimi, ja numero, pelaajan nimi, Aika:. Maalin hylkäys kuulutetaan erotuomarin ilmoituksen mukaisesti tapauskohtaisesti soveltaen Rangaistuksen kuuluttaminen Joukkueen nimi, Numero, Pelaajan nimi (Esim.) Kaksi minuuttia, Syy, Aika, Vierasjoukkueen rangaistukset kuulutetaan ensin Joukkueen nimi, Numero, Pelaajan nimi (Esim.) Kaksi minuuttia, Syy huitominen, Aika 34.39, Rangaistuksen kärsii: Numero, Pelaajan nimi, 5min rangaistus + pelirangaistus käytöksestä Joukkueen nimi, Numero, Pelaajan nimi, Viisi minuuttia korkea maila plus automaattinen pelirangaistus käytöksestä, Aika, Viiden minuutin rangaistuksen kärsii: Numero, Pelaajan nimi, Korjaus Korjaus Joukkueen kolmanteen maaliin: Maalin tekijä numero, Pelaajan nimi, Syöttäjinä numero, pelaajan nimi,ja numero, pelaajan nimi, Erien viimeisten minuuttien kuuluttaminen Ensimmäistä / toista erää jäljellä yksi minuutti Kolmatta erää jäljellä kaksi minuuttia Erätauoilla ja ottelun päätyttyä Maalivahtien torjunnat ensimmäisestä erästä: Joukkueen B nimi, Numero mv:n nimi, Torjuntaa Ja Joukkueen A nimi, Numero, mv:n nimi,

5 5 Torjuntaa Kolmannen erän aikana Tämän ottelun yleisömäärä on. 3. Ottelun jälkeen Ottelu päättyi tulokseen Joukkueen A nimi, Maalit Joukkueen B nimi, Maalit

6 6 4. Ajanottajan tehtävät Otteluajanottajan tehtävänä on käynnistää ja pysäyttää pelikello ottelun kulun mukaisesti ja ilmoittaa kuuluttajalle erien viimeisten minuuttien lähestymisestä ja mitata aikalisien pituudet (30 sek.) ja ilmoittaa niiden päättymisestä kuuluttajalle. Ajanottaja mittaa erätauon pituuden ja ilmoittaa joukkueille ja tuomaristolle erätauon kulumisesta kuusi ja kolme minuuttia ennen erätauon päättymistä (erätauko 15 min.). Mikäli erätauon pituus on 10 minuuttia ilmoitus tehdään ainoastaan kolme minuuttia ennen erätauon päättymistä. Ajanottajien lukumäärä riippuu peliareenan ajanottolaitteista ja jos ottelussa käytetään ajanottojärjestelmää, joka vaatii käyttäjältään enemmän huomiota kuin pelkkä sähköinen ajanottolaite, on otteluihin nimettävä vähintään toinen otteluajanottaja, joka mittaa käsikellolla peliaikaa. 5. Rangaistusaition valvojat Rangaistusaitioiden valvojien tehtävänä on huolehtia siitä, että rangaistut pelaajat pääsevät oikeassa järjestyksessä oikea-aikaisesti takaisin peliin Rangaistusaition valvojien on 1. Luetteloitava kaikki rangaistukset 2. Merkattava ylös niiden alkamis- ja päättymisajat. 3. Oltava koko ajan selvillä rangaistusten kulusta ja siirrettyjen rangaistusten alkamisesta. 4. Oltava koko ajan selvillä siitä, kuka rangaistuista pelaajista tai heidän sijaisistaan pääsee mahdollisesti pois vastustajan maalista. Vastustajan tehdessä maalin ylivoimalla, päättyy vanhin käynnissä ollut pieni rangaistus, paitsi jos pieni rangaistus on alun perin tuomittu yhtä aikaa toisen joukkueen rangaistuksen kanssa, tai maali on tehty rangaistuslaukauksesta. Rangaistusaition valvojien on osattava rangaistusesimerkit sääntökirjasta. Varusteina heillä täytyy olla muistiinpanovälineet ja käsiajanottokellot.

7 6. Rangaistusesimerkkejä (1) A-joukkue B-joukkue A6 2 min 3.00 B11 2 min 3.00 A9 2 min 3.30 maali 4.00 Ajassa 3.00 peliä jatketaan 4 kenttäpelaajalla 4 vastaan Ajassa 3.30 peliä jatketaan 3 kenttäpelaajalla 4 vastaan A9 palaa jäälle ajassa 4.00 (A6 ja B11 ovat samanaikaisia rangaistuksia) (2) A-joukkue B-joukkue A6 2 min 3.00 B11 2 min 3.30 A9 2 min 4.00 maali 4.30 A6 palaa jäälle ajassa 4.30 (3) A-joukkue B-joukkue A min 3.00 B min 3.00 A9 2 min 3.00 maali 4.30 Ajassa 3.00 peliä jatketaan 5 kenttäpelaajalla 5 vastaan Kaikki pienet rang. kumoutuvat Ajassa 4.30 tasakenttämaali (4) A-joukkue B-joukkue A min 4.00 A9 2 min 8.00 maali 9.15 A9 palaa jäälle ajassa 9.15, koska A9:n rangaistus on kärsittävistä pienistä rangaistuksista ensimmäinen (ts. vanhin kellossa ) (5) A-joukkue B-joukkue A min 4.00 A9 2 min 9.10 maali 9.15 A6 palaa jäälle ajassa 9.15, koska A6:n rangaistus on kärsittävistä pienistä rangaistuksista ensimmäinen (6) A-joukkue B-joukkue A min B3 2 min A9 2 min maali Ajassa A-joukkueen on laitettava sijainen kärsimään A7:n normaalisti kärsittävää yhtä pientä rangaistusta, koska A7:n toiseen pieneen rangaistukseen ja B3:n pieneen rangaistukseen sovelletaan toisensa kumoavien rangaistusten -sääntöä. Maalista A7:n sijainen palaa jäälle. A7 palaa jäälle 15.30:n jälkeen ensimmäisellä pelikatkolla. 7

8 8 * L + - A:n maalit A:n rangaistukset OTTELUPÖYTÄKIRJA X MV 2 LAURI AHO - - Maali Aika Tekijä 1.syött. 2.syött. N:o Min Syy s k annettu päättyi 3 OLLI SALO Ottelun numero 27 Yleisömäärä 56 VP 5 ERKKI ELO Y s JARI KAKKO k Päiväys Ottelu alkoi OP 7 EERO HALLA VELI EEROLA RL OR Paikka Tampere, Haka I Ottelu päättyi LASSE OLLILA C MAALIVAHTIEN TORJUNNAT KH JUHO KUUSELA MAALIT A n:o 2 A n:o 3 B n:o 1 B n:o 2 12 KALLE SILTALA Erät A B määrä aika määrä aika määrä aika määrä aika 13 KALLE VIRTA A 1. erä VESA SALO 2. erä 0 1 pois OH 15 ESA NÄKKI 3. erä OLLI PRIHA Y jatkoaika HARRI SUSI Yht ARI ELO Maali +/- JOUKKUE A +/- JOUKKUE B 22 KALEVI SIREN VH 23 ANTERO SUSI A 24 KALEVI PELTONEN 25 PETRI SILTAMÄKI 29 OLLI PUUSTINEN 44 JORMA VILLA Joukk.johtaja Jouko Ju MV 3 PEKKA ARO Y Jouko Juola Rang.yht. 7 Rang.min.yht. 37 JOUKKUE A LEKI JOUKKUE B KAPA B:n maalit B:n rangaistukset * L + - X MV 1 SAMI SUOMINEN - - Maali Aika Tekijä 1.syött. 2.syött. N:o Min Syy s k annettu päättyi 3 EERO LOHI Y LAURI AIKALA k VELI ELOKAS RL EERO KELO OP 7 OSSI SALO C KEIJO VANHALA PRK s RAUNO SALONEN VP 10 VESA ALKIO A s OLLI NIEMINEN 14 JARI RANTA KH 16 TIMO TOIKKA Y 17 ERKKI OKSANEN OH 18 KARI LAINE TE: Jussi Jokinen 19 JAN LINDBERG Kirjuri: Antti Korte Jussi Jok Antti Korte VH 21 Tauno Tarkka Tauno Tarkka 22 OSSI KOIVU Linjatuomari: Esa Eskola Esa Eskola 23 ANTTI MÄKI Linjatuomari: Ville Viita Ville Viita KARI KOIVISTO A Päätuomari: 25 TAUNO PAJULA Huomautuksia: AIKALISÄ: RAPORTTI A Joukk.johtaja Arto Aho A: RAPORTTI B MV 2 JARI URONEN Arto Aho Rang.yht. Rang.min.yht. B: = visiiri vapaaehtoinen * k = kumoutunut rangaistus s = siirretty rangaistus * L + - A:n maalit A:n rangaistukset X MV 2 LAURI AHO - - M E Aika Tekijä 1.syött. 2.syött. N:o Min Syy s k annettu päättyi OTTELUPÖYTÄKIRJA MV 3 PEKKA ARO VP 5 OLLI SALO Y s ERKKI ELO 3 YV k Sarja: B-nuorten I-D Ott.no: 27 Yleisöä: 56 Alkoi: OP 7 JARI KAKKO EERO HALLA -- RL OR Paikka ja päiväys: Tampere, Haka I Päättyi: VELI EEROLA C MAALIVAHTIEN TORJUNNAT KH LASSE OLLILA MAALIT A n:o 2 A n:o 3 B n:o 1 B n:o 2 12 JUHO KUUSELA Erät A B määrä aika määrä aika määrä aika määrä aika 13 KALLE SILTALA A 1. erä KALLE VIRTA 2. erä 0 1 OH 15 VESA SALO 3. erä ESA NÄKKI Y jatkoaika OLLI PRIHA Yht HARRI SUSI Pois- Pois- Pois Pois- 22 ARI ELO sa - sa - sa sa VH 23 KALEVI SIREN A Pois- Pois- Pois- Pois- 24 ANTERO SUSI sa - sa - sa - sa - 25 KALEVI PELTONEN M E +/- JOUKKUE A +/- JOUKKUE B 29 PETRI SILTAMÄKI 31 OLLI PUUSTINEN Joukk.johtaja Jouko Juola 44 JORMA VILLA Y Jouko Juola Rang.yht. 7 Rang.min.yht. 37 JOUKKUE A LEKI JOUKKUE B KAPA B:n maalit B:n rangaistukset * L + - X MV 1 SAMI SUOMINEN - - M E Aika Tekijä 1.syött. 2.syött. N:o Min Syy s k annettu päättyi MV 2 JARI URONEN - - AV 3 EERO LOHI Y k LAURI AIKALA 3 RL VELI ELOKAS EERO KELO OP 7 OSSI SALO C PRK s KEIJO VANHALA RAUNO SALONEN s VP 10 VESA ALKIO A 13 OLLI NIEMINEN 14 JARI RANTA KH 16 TIMO TOIKKA Y 17 ERKKI OKSANEN TE: Jussi Jokinen Jussi Jokinen OH KARI LAINE Kirjuri: 18 Antti Korte Antti Korte JAN LINDBERG Päätuomari: 19 Tauno Tarkka Tauno Tarkka KARI KOIVISTO A Linjatuomari: 21 Esa Eskola Esa Eskola VH OSSI KOIVU Linjatuomari: 22 Ville Viita Ville Viita 23 ANTTI MÄKI Huomautuksia: 29 TAUNO PAJULA AIKALISÄ: RAPORTTI A 44 Joukk.johtaja Arto Ah A: RAPORTTI B 7 Arto Aho Rang.yht. 8 Rang.min.yht. 45 B: * = visiiri vapaaehtoinen E= Erikoistilanne k = kumoutunut rangaistus s = siirretty rangaistus

9 9 7. Ottelupöytäkirjan täyttöohje Suomen jääkiekkoliiton sarjoissa on käytössä kahta toisistaan hieman poikkeavaa pöytäkirjapohjaa. Pohjat poikkeavat toisistaan lähinnä maalisarakkeen ja maalivahdin tilastojen osalta. Viereisellä sivulla ylempänä on itsejäljentävä pöytäkirja, joka on tarkoitettu peleihin, joissa kopiokonetta ei ole käytettävissä. Mikäli kopiokone on käytettävissä, niin silloin voi käyttää alempana olevaa uudempaa pöytäkirjapohjaa, jonka voi tulostaa SJL:n sivuilta internetin kautta. Tästä pöytäkirjasta otetaan tarvittava määrä kopioita ottelun jälkeen kopiokoneella. Ennen ottelua: Joukkueiden kokoonpanot, joukkueen johtajien allekirjoitukset, ottelun numero, sarjataso, päiväys ja pelipaikka. Pelin alkaessa alkamisaika. Ensimmäinen erä: 3.08 A 19 2 kampitus + 2 pienikäytösrangaistus 8.10 A 1 maali A 2 maali B 8 2 koukkaaminen B 1 maali (alivoima) A 44 2" huitominen B 16 2" väkivaltaisuus (kumoutuvat k s-sarakkeeseen) B 21 5" koukkaaminen A 23 2" kiinnipitäminen B 2 maali (tasavajaa 4-4) Toinen erä: A 44 25" ottelurangaistus (sijainen 5 min, raportti) B 23 2" huitominen B 3 maali rangaistuslaukaus A 16 2" poikittainen maila B 7 2" huitominen + 20" pelirangaistus käytöksestä (sijainen) PRK päättyy 63.40, eli ottelun päättyessä!!! Kolmas erä: B 8 2" kampitus + 10" käytösrangaistus (sijainen) A 3 maali (ylivoima) A 4 maali B maalivahti "lennosta" vaihtoon B 4 maali (maalivahti takaisin peliin) A rangaistuslaukaus, ei maalia, A:n aikalisä Jatkoaika: A 6 2" kiinnipitäminen B:n aikalisä B 5 maali (ottelu päättyy) Ottelun päätyttyä: Sarakkeiden sulkemiset, rangaistukset yhteen, maalit yhteen, oma ja erotuomareiden allekirjoitus, päättymisaika, yleisömäärä sekä huomautukset tuomarin ohjeiden mukaan.

10 10 8. Rangaistusten numerointi pöytäkirjassa 1. Pieni käytösrangaistus Unsportsmanlike conduct 2. Käytösrangaistus Misconduct Penalty 3 PRK. Pelirangaistus käytöksestä Game Misconduct Penalty 4 5 OR. Ottelurangaistus Match Penalty 6. Varusteiden korjaaminen Adjustment of Equipment 7. Laitataklaus Boarding 8. Rikkoutunut maila Broken Stick 9. Ryntäys Charging 10. Poikittainen maila Cross-Checking 11. Pelin viivyttäminen Delaying the Game 12. Kyynärpäätaklaus Elbowing 13.(OR) Nyrkkitappelu tai väkivaltaisuus Fisticuffs or Roughing 14. Kiinnipitäminen Holding 15. Korkea maila High Stick 16. Koukkaaminen Hooking 17. Estäminen Interference 18. Huitominen Slashing 19. Keihästäminen Spearing 20. Mailan heitto Throwing a stick 21. Kampitus Tripping 22. Joukkuerangaistus Bench Minor Penalty 23. Maalin tahallinen siirtäminen Goal being deliberately knocked 24. Maalivahdin häirintä Player on the Goal Crease 25. Liian monta pelaajaa jäällä Too many players on the ice 26. Kiekon peittäminen, sulkeminen Freezing the Puck 27. Automaattinen käytösrangaistus Automatic Misconduct Penalty 28-PRK. Automaattinen Pelirangaistus käytöksestä Automatic Game Misconduct Penalty 29. Selästä taklaaminen Checking from behind 30. Mailan päällä lyöminen Butt-Ending 31. Pelin viivyttäminen aloituksessa/liian myöh al.kent Face-Off violation 32. Polvitaklaus Kneeing 33-OR Päällä iskeminen Head-Butting 34. Kiinnipitäminen vastustajan mailasta Holding the Opponent's Stick 35. Leikkaaminen Clipping 36. Vartalotaklaus (naiset ja juniorit) Body Check 37. Toimihenkilön pieni rangaistus Minor penalty for Team Official 38-PRK. Toimihenkilön pelirangaistus käytöksestä Game Misconduct Penalty for Official Väärä varuste Wrong Equipment 41 Käytösrangaistus sukeltamisesta Misconduct Penalty for diving 42 Pelin viivyttäminen kiekko katsomoon Delaying the Game 43 Vaarallinen varuste Dangerous Equipment 44 Päähän kohdistunut taklaus Checking to the Head 45-OR Toimihenkilön ottelurangaistus Match Penalty for Team Official 46-OR Potkaiseminen Kicking 47 Pelaajan lähteminen pelaaja/rang.penkiltä Player Leaving The Player s Bench 48-PRK Toimihenkilön lähteminen pelaajapenkiltä Team Official Leavin the Player s Bench 49 Maalivahdin muu pieni rangaistus Goalkeeper s other minor penalty 50-JR Varusteiden aiheeton mittauspyyntö Measurement of equipment 51 Veritartuntojen ehkäiseminen Prevention of infection by Blood 52-OR Yleisön estäminen Interference With Spectators 53-PRK Mailan tai muun esineen heitt. pelialueelta Throwing a stick or any Object 54-JR Kieltäytyminen pelin aloittamisesta Refuse to Start Play 55-JR Rikkeet vaihtotapahtumassa Infringement of Change of Players Procedure HUOM! Jos ottelurangaistus annetaan muun sääntökohdan mukaan kuin koodin 5 kohdalla on mainittu, merkitään rangaistus syykoodi OR (esim huitomisesta annettu OR merkitään 18-OR)

11 11 9. Maalin merkitseminen pöytäkirjaan Joukkueen tekemät maalit numeroidaan juoksevalla numeroinnilla alkaen ykkösestä. Uudessa (alempi s9) pöytäkirjassa M-sarakkeeseen tulee maalin järjestysluku ja E- sarakkeeseen tulee mahdollista erikoistilannetta kuvaava kirjainlyhenne (suluissa). 1 = Ylivoimamaali (YV) 2 = Alivoimamaali (AV) 3 = Maalin syntyessä vastustajalle oli tulossa rangaistus (SR) 4 = Maali tehtiin tyhjään maaliin (TM) 5 = Tasakenttämaali (TV tasavajaa 4-4 tai 3-3) 6 = Maali tehtiin rangaistuslaukauksesta (RL) = Epäonnistunut rangaistuslaukaus (RL) 10. Käytösrangaistukset Käytösrangaistus tarkoittaa pelaajan poistamista ottelusta 10 minuutin ajaksi, mutta joukkueelle sallitaan sijaisen käyttäminen kentällä. Toinen käytösrangaistus samassa ottelussa muuttuu pelirangaistukseksi käytöksestä ja merkataan pk:aan 20 minuutin rangaistuksena. Mikäli käytösrangaistukset tulevat samassa tilanteessa, merkataan pk:aan ainoastaan 20 minuuttia PRK. N:o Min Syy s k annettu päättyi PRK Rang.yht. 2 Rang.min.yht Pelaaja n:o minuuttia Käytösrangaistus Ajassa Toinen käytösrangaistus samalle pelaajalle ajassa Käytösrang. muuttuu pelirangaistuksesksi käytöksestä PRK päättyy ottelun päätyttyä.

12 MUISTIINPANOJA 12

TOIMITSIJAOPAS (muokattu E-junnukiekolle sopivaksi)

TOIMITSIJAOPAS (muokattu E-junnukiekolle sopivaksi) TOIMITSIJAOPAS (muokattu E-junnukiekolle sopivaksi) Viimeksi muokattu: 1.09.2014 / Taru Nieminen, HaKi03 SISÄLLYSLUETTELO 1. Tuomarikortillisen toimitsijaesimiehen rooli 2 2. Kirjurin toimenkuva 2 3. Kuuluttajan

Lisätiedot

2. Tuomarikortillisen toimitsijaesimiehen rooli Kirjurin toimenkuva Kuuluttajan tehtäviä Ajanottajan tehtävät 6

2. Tuomarikortillisen toimitsijaesimiehen rooli Kirjurin toimenkuva Kuuluttajan tehtäviä Ajanottajan tehtävät 6 OULUN KÄRPÄT joukkue E2-04 Toimitsijaohje: YLEISTÄ TOIMITSIJATEHTÄVISTÄ 2 2. Tuomarikortillisen toimitsijaesimiehen rooli 2 3. Kirjurin toimenkuva 3 4. Kuuluttajan tehtäviä 3 5. Ajanottajan tehtävät 6

Lisätiedot

A, ryhmä 1 AA, ryhmä 3. A, ryhmä 2 AA, ryhmä 4

A, ryhmä 1 AA, ryhmä 3. A, ryhmä 2 AA, ryhmä 4 A, ryhmä 1 AA, ryhmä 3 Häyrinen Beilinson Lappi Elfsberg Mäki Eriksson Yli Mäyry Väyrynen A, ryhmä 2 AA, ryhmä 4 Paul Murtomäki Ruokanen Salmi Sylvius Kuusisto Mustonen Vehmanen 2 yv 12.11 29 27 25 20

Lisätiedot

TOIMITSIJAN OHJEKIRJANEN

TOIMITSIJAN OHJEKIRJANEN TOIMITSIJAN OHJEKIRJANEN Kirjurin tehtävät s. 2 Kuuluttajan tehtävät s. 2 Kuulutusohjeet s. 3 Rangaistusaition valvojan tehtävät s. 4 Kellottajan tehtävät s. 4 Pöytäkirjan täyttömalli s. 5 Kirjurin apupaperi

Lisätiedot

Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan?

Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan? Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2016 Nimi: Kerho: Alue: Kuinka monta kautta olet toiminut erotuomarikortillisena toimitsijana? Kuinka monta toimitsijatehtävää sinulla oli kaudella

Lisätiedot

tuomari tuomitsee samalle pelaajalle toisen käytösrangaistuksen. Mitä merkitään pelaajalle #16 pöytäkirjaan ajassa 41:20?

tuomari tuomitsee samalle pelaajalle toisen käytösrangaistuksen. Mitä merkitään pelaajalle #16 pöytäkirjaan ajassa 41:20? Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 07 Nimi: Kerho: Alue: Kuinka monta kautta olet toiminut erotuomarikortillisena toimitsijana? Kuinka monta toimitsijatehtävää sinulla oli kaudella

Lisätiedot

SEURATOIMITSIJAKOULUTUS

SEURATOIMITSIJAKOULUTUS SEURATOIMITSIJAKOULUTUS 14.9.2015 Ottelutapahtuma Ole ajoissa paikalla Valmistaudu olemaan puolueeton Ennen ottelua kertaa tehtäväsi ja siihen liittyvät säännöt Yhteistyö Toimitsija Tuomari - Toimitsija

Lisätiedot

TiTu / KIRJURI

TiTu / KIRJURI TiTu / KIRJURI 19.9.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Kouluttajana tänään Hämeen alueen toimitsijakouluttaja Raimo Komu 0400 490 276 raimo.komu@kolumbus.fi Suomen Jääkiekkoliitto 2 Lue SJL:n tulospalveluohjeet,

Lisätiedot

SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008

SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008 SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008 Vastaaja: Ohjeita: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Merkitse vastauksesi lisäksi se/ne sääntökirjan (SK), erotuomarin ohjekirjan (CB) tai kilpailusääntöjen (KS) kohta/kohdat

Lisätiedot

Ohjeita seuratoimitsijoille Rangaistusaition valvojat Ajanottaja Kuuluttaja

Ohjeita seuratoimitsijoille Rangaistusaition valvojat Ajanottaja Kuuluttaja Ohjeita seuratoimitsijoille Rangaistusaition valvojat Ajanottaja Kuuluttaja 8.9.2019 Rangaistusaition hoitajat (2) RANGAISTUSAITION HOITAJA (2kpl) Rangaistusaition hoitajien tehtävänä on huolehtia siitä,

Lisätiedot

Kuuluttajan ohjeet Kainuun Jääkiekkoseuroille

Kuuluttajan ohjeet Kainuun Jääkiekkoseuroille Kuuluttajan ohjeet Kainuun Jääkiekkoseuroille Kainuun Jääkiekkotuomarit r.y. www.kaijt.net 15.12.2011 Jari Parkkila Sisältö 1 OTTELUKUULUTTAJA - MÄÄRITELMÄ JA TEHTÄVÄT... 3 2 MÄÄRÄAIKA, MÄÄRÄMUOTO... 3

Lisätiedot

EROTUOMARIKOULUTUS/toimitsijat

EROTUOMARIKOULUTUS/toimitsijat EROTUOMARIKOULUTUS/toimitsijat Vastaaja: Ohjeita: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Merkitse vastauksesi lisäksi se sääntökirjan (SK) tai erotuomarin ohjekirjan (CB) kohta johon perustat vastauksesi.

Lisätiedot

Blues C toimitsijan opas

Blues C toimitsijan opas Blues C 2016 2017 toimitsijan opas Yleistä toimitsijatehtävistä Jokaisessa jääkiekko-ottelussa täytyy olla toimitsijoina vähintään kirjuri, ajanottaja, kuuluttaja ja kaksi rangaistusaition valvojaa, jotta

Lisätiedot

Juniorijoukkueen toimitsijan opas

Juniorijoukkueen toimitsijan opas Juniorijoukkueen toimitsijan opas Vaasan Jääkiekkoerotuomarit ry - Pia Välimaa 14.10.2014 Yleistä toimitsijatehtävistä Jokaisessa jääkiekko-ottelussa täytyy olla toimitsijoina vähintään kirjuri, ajanottaja,

Lisätiedot

8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti

8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2015 Nimi: Kerho: Pisteet: 4. Käytösrangaistus merkitään minuuttimääräisesti 5. Pelirangaistus merkitään minuuttimääräisesti 6. Ottelurangaistus

Lisätiedot

Blues Juniors. Ohjekirja vanhemmille KUULUTTAJA TOIMITSIJOIDEN TEHTÄVÄT

Blues Juniors. Ohjekirja vanhemmille KUULUTTAJA TOIMITSIJOIDEN TEHTÄVÄT Blues Juniors Ohjekirja vanhemmille KUULUTTAJA TOIMITSIJOIDEN TEHTÄVÄT OTTELUN TOIMITSIJAT JA TEHTÄVÄT OTTELUUN NIMETYT TOIMITSIJAT (ei seuravaatteissa) TOIMITSIJAVASTAAVA (1) varmistaa ennen ottelua,

Lisätiedot

TUOMARIEN KÄSIMERKIT RANGAISTUSESIMERKKEJÄ

TUOMARIEN KÄSIMERKIT RANGAISTUSESIMERKKEJÄ TUOMARIEN KÄSIMERKIT RANGAISTUSESIMERKKEJÄ 1 - Ottelurangaistus (OR) Syykoodi määräytyy rikkeen mukaan esim. huitomisesta annettu OR merk. syykoodi 18 Mahdolliset rangaistukset Aina 5 min vajaalla Merkitään

Lisätiedot

TOIMITSIJOIDEN KESÄKYSYMYKSET 2010 Vastaaja:

TOIMITSIJOIDEN KESÄKYSYMYKSET 2010 Vastaaja: TOIMITSIJOIDEN KESÄKYSYMYKSET 2010 Vastaaja: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Väitteen tai toteamuksen muotoisiin tehtäviin vastataan ilmoittamalla onko väite oikein vai väärin. Kirjaa vastaukseesi

Lisätiedot

TOIMITSIJAKOULUTUS Pöytäkirjan täyttäminen

TOIMITSIJAKOULUTUS Pöytäkirjan täyttäminen TOIMITSIJAKOULUTUS Pöytäkirjan täyttäminen Päivitetty 1.9.006 1 Yleistä toimitsijatehtävistä Seuran nimeämiä toimitsijoita koskevat kaikki samat säännöt ja ohjeet kuin erotuomarikortillisia toimitsijoita.

Lisätiedot

Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT

Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT Toimitsijavuorot ilmoitettava toimitsijoille hyvissä ajoin ennen kotiotteluita. Toimitsijatehtävät (ainakin seuraavat): Kuuluttaja Kirjuri Näyttötaulun/kellon

Lisätiedot

TOIMITSIJAKOULUTUS syksy 2014 Eija Mämmelä SJL Pohjoisen alueen toimitsijakouluttaja Oulun Jääkiekkotuomarit ry

TOIMITSIJAKOULUTUS syksy 2014 Eija Mämmelä SJL Pohjoisen alueen toimitsijakouluttaja Oulun Jääkiekkotuomarit ry eija.mammela@oamk.fi TOIMITSIJAKOULUTUS syksy 2014 Eija Mämmelä SJL Pohjoisen alueen toimitsijakouluttaja Oulun Jääkiekkotuomarit ry TER27102007 Toimitsijakoulutusorganisaatio Pääkouluttaja Jussi Heiskamo

Lisätiedot

SEURATOIMITSIJOIDEN KOULUTUS 2013. 27.11.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 2013 1

SEURATOIMITSIJOIDEN KOULUTUS 2013. 27.11.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 2013 1 SEURATOIMITSIJOIDEN KOULUTUS 2013 27.11.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 2013 1 Yleistä toimitsijatehtävistä 27.11.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 2013 2 Yleistä - Toimitsijatehtävät ovat osa ottelutapahtumaa.

Lisätiedot

TOIMITSIJOIDEN KESÄKYSYMYKSET 2011

TOIMITSIJOIDEN KESÄKYSYMYKSET 2011 TOIMITSIJOIDEN KESÄKYSYMYKSET 2011 Vastaaja: Kerho: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Väitteen tai toteamuksen muotoisiin tehtäviin vastataan ilmoittamalla onko väite oikein vai väärin. Kirjaa vastaukseesi

Lisätiedot

RANGAISTUSAITION VALVOJA

RANGAISTUSAITION VALVOJA Blues Juniors Ohjekirja vanhemmille RANGAISTUSAITION VALVOJA TOIMITSIJOIDEN TEHTÄVÄT OTTELUN TOIMITSIJAT JA TEHTÄVÄT OTTELUUN NIMETYT TOIMITSIJAT (ei seuravaatteissa) TOIMITSIJAVASTAAVA (1) varmistaa ennen

Lisätiedot

Seuratoimitsijakoulutus Suomen Jääkiekkoliitto 1

Seuratoimitsijakoulutus Suomen Jääkiekkoliitto 1 Seuratoimitsijakoulutus 10.10.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Kouluttajana tänään HJT ry Heli Rissanen 050 400 4572 heli.rissanen@hjt.fi Suomen Jääkiekkoliitto 2 YLEISTÄ Suomen Jääkiekkoliitto 3 TOIMITSIJAN

Lisätiedot

Juniorijoukkueen toimitsijan opas

Juniorijoukkueen toimitsijan opas Juniorijoukkueen toimitsijan opas Vaasan Jääkiekkoerotuomarit ry - Pia Välimaa 4.10.2015 Yleistä toimitsijatehtävistä Jokaisessa jääkiekko-ottelussa täytyy olla toimitsijoina vähintään kirjuri, ajanottaja,

Lisätiedot

TOIMITSIJAKOULUTUS Pöytäkirjan täyttäminen

TOIMITSIJAKOULUTUS Pöytäkirjan täyttäminen TOIMITSIJAKOULUTUS Pöytäkirjan täyttäminen Suomen Jääkiekkoliitto ry / Erotuomarikoulutus 1 Yleistä toimitsijatehtävistä Seuran nimeämiä toimitsijoita koskevat kaikki samat säännöt ja ohjeet kuin erotuomarikortillisia

Lisätiedot

JOUKKUETOIMITSIJAT. Pekka Artukka

JOUKKUETOIMITSIJAT. Pekka Artukka JOUKKUETOIMITSIJAT Pekka Artukka JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVIÄ Sarjoissa, joissa on käytössä SaTu Kirjaudu nettiin www.finhockey.fi/palvelut/palvelusivusto Kirjaudu palvelun joukkue- osioon omilla tunnuksillaan

Lisätiedot

SEURATOIMITSIJOIDEN JATKOKURSSI Suomen Jääkiekkoliitto 1

SEURATOIMITSIJOIDEN JATKOKURSSI Suomen Jääkiekkoliitto 1 SEURATOIMITSIJOIDEN JATKOKURSSI 2018 13.9.2018 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Oulun Jääkiekkotuomarit ry Toiminnanjohtaja Johanna Tauriainen 050 505 5625 nimeaja@oulunjaakiekkotuomarit.fi Puheenjohtaja Hannele

Lisätiedot

Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan?

Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan? Suomen Jääkiekkoliitto ry Tuomareiden kesäkysymykset 2016 Nimi: Kerho: Alue: Ylin sarjataso, jota vihelsit viime kaudella? Kuinka monta kautta olet toiminut tuomaritehtävissä? 6. Kotijoukkue on vajaalukuinen

Lisätiedot

Ottelukuuluttajan ohje

Ottelukuuluttajan ohje Ottelukuuluttajan ohje Jääkobrat 2014 Sisältö 1. OTTELUKUULUTTAJA - MÄÄRITELMÄ JA TEHTÄVÄT 2. MÄÄRÄAIKA 2.1Ole ajoissa paikalla, jotta ehdit 2.2 Opettele oikeat termit ja viralliset 2.3 Pelaajien 2.4 Käytännön

Lisätiedot

KUULUTUSOHJEET - KOTIMAISET OTTELUT

KUULUTUSOHJEET - KOTIMAISET OTTELUT KUULUTUSOHJEET - KOTIMAISET OTTELUT (9.6.2017) Suomen Jääkiekkoliitto - Finlands Ishockeyförbund - Finnish Ice Hockey Association Veturitie 13 H - FI-00240 Helsinki - Tel. +358 (0)10 227 0200 - www.leijonat.fi

Lisätiedot

SEURATOIMITSIJAT Hannele Lamusuo, Sanna Tikkanen, Johanna Tauriainen OJT ry Suomen Jääkiekkoliitto 1

SEURATOIMITSIJAT Hannele Lamusuo, Sanna Tikkanen, Johanna Tauriainen OJT ry Suomen Jääkiekkoliitto 1 SEURATOIMITSIJAT 11.9.2018 Hannele Lamusuo, Sanna Tikkanen, Johanna Tauriainen OJT ry 14.9.2018 Suomen Jääkiekkoliitto 1 YLEISTÄ Suomen Jääkiekkoliitto 2 Seuratoimitsijakoulutuksen tavoite Koulutus antaa

Lisätiedot

SEURATOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI Suomen Jääkiekkoliitto 1

SEURATOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI Suomen Jääkiekkoliitto 1 SEURATOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI 13.9.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Kouluttajina tänään SJL:n Pohjoisen alueen toimitsijakouluttaja Eija Mämmelä 040-8413791 eija.mammela@gmail.com OJT:n toimitsijakouluttaja

Lisätiedot

KUULUTUSOHJEET - KOTIMAISET OTTELUT

KUULUTUSOHJEET - KOTIMAISET OTTELUT KUULUTUSOHJEET - KOTIMAISET OTTELUT (20.9.2016) Suomen Jääkiekkoliitto - Finlands Ishockeyförbund - Finnish Ice Hockey Association Veturitie 13 H - FI-00240 Helsinki - Tel. +358 (0)10 227 0200 - www.leijonat.fi

Lisätiedot

EROTUOMARIKOULUTUS Vastaaja:

EROTUOMARIKOULUTUS Vastaaja: EROTUOMARIKOULUTUS Vastaaja: Ohjeita: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Merkitse vastauksesi lisäksi se sääntökirjan (SK) tai erotuomarin ohjekirjan (CB) kohta johon perustat vastauksesi. Esimerkki:

Lisätiedot

EROTUOMARIN KÄSIMERKIT

EROTUOMARIN KÄSIMERKIT Suomen Jääkiekkoliitto ry ja IIHF EROTUOMARIN KÄSIMERKIT LAITATAKLAUS - SÄÄNTÖ 520 Lyödään nyrkillä toisen käden avoimeen kämmeneen kerran rinnan korkeudella. MAILAN PÄÄLLÄ LYÖMINEN - SÄÄNTÖ 521 Kyynärvarren

Lisätiedot

Ohje vaakamallisen (vanhan) pöytäkirjan täyttämiseen (junnut/iso kenttä) Harjun Kiekko 03

Ohje vaakamallisen (vanhan) pöytäkirjan täyttämiseen (junnut/iso kenttä) Harjun Kiekko 03 Ohje vaakamallisen (vanhan) pöytäkirjan täyttämiseen (junnut/iso kenttä) Harjun Kiekko 03 Viimeksi muokattu: 21.9.2015 1 Ohjeen sisältö SIVU 3: 1. ENNEN pelin alkua SIVU 4: 2. Joukkueen B pelaaja nro 9

Lisätiedot

1. PIENI KÄYTÖSRANGAISTUS 2. HENKILÖKOHTAINEN KÄYTÖSRANGAISTUS 3. PELIRANGAISTUS KÄYTÖKSESTÄ

1. PIENI KÄYTÖSRANGAISTUS 2. HENKILÖKOHTAINEN KÄYTÖSRANGAISTUS 3. PELIRANGAISTUS KÄYTÖKSESTÄ 1. PIENI KÄYTÖSRANGAISTUS 2. HENKILÖKOHTAINEN KÄYTÖSRANGAISTUS 3. PELIRANGAISTUS KÄYTÖKSESTÄ Yhtä aikainen käsillä lyönti lantioille. Käsimerkki on sama kaikissa kolmessa rangaistuksessa. Kun on kyseessä

Lisätiedot

Blues Juniors. Ohjekirja vanhemmille KIRJURI TOIMITSIJOIDEN TEHTÄVÄT

Blues Juniors. Ohjekirja vanhemmille KIRJURI TOIMITSIJOIDEN TEHTÄVÄT Blues Juniors Ohjekirja vanhemmille KIRJURI TOIMITSIJOIDEN TEHTÄVÄT OTTELUN TOIMITSIJAT JA TEHTÄVÄT OTTELUUN NIMETYT TOIMITSIJAT (ei seuravaatteissa) TOIMITSIJAVASTAAVA (1) varmistaa ennen ottelua, että

Lisätiedot

JOUKKUETOIMITSIJAT JÄÄKIEKKO-OTTELUSSA

JOUKKUETOIMITSIJAT JÄÄKIEKKO-OTTELUSSA JOUKKUETOIMITSIJAT JÄÄKIEKKO-OTTELUSSA 1 JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVIÄ Sarjoissa, joissa on käytössä sähköinen tulospalvelu Kirjaudu nettiin www.finhockey.fi/palvelut/palvelusivusto Kirjaudu palvelun joukkue-

Lisätiedot

SJL EROTUOMARIKOULUTUS 2008

SJL EROTUOMARIKOULUTUS 2008 SJL EROTUOMARIKOULUTUS 2008 Vastaaja: Ohjeita: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Merkitse vastauksesi lisäksi se/ne sääntökirjan (SK), erotuomarin ohjekirjan (CB) tai kilpailusääntöjen (KS) kohta/kohdat

Lisätiedot

ENNEN OTTELUN ALKUA/ALKULÄMMITTELYN AIKANA KUULUTETAAN

ENNEN OTTELUN ALKUA/ALKULÄMMITTELYN AIKANA KUULUTETAAN KUULUTTAJAN APUPOIKA ENNEN OTTELUN ALKUA/ALKULÄMMITTELYN AIKANA KUULUTETAAN Hyvää huomenta / päivää / iltapäivää / iltaa arvoisa yleisö ja tervetuloa seuraamaan _ sarjaottelua / harjoitusottelua (esim.

Lisätiedot

JOUKKUETOIMITSIJAT 14.9.2011 JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVIÄ JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVIÄ

JOUKKUETOIMITSIJAT 14.9.2011 JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVIÄ JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVIÄ JOUKKUETOIMITSIJAT JÄÄKIEKKO-OTTELUSSAOTTELUSSA 1 JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVIÄ Sarjoissa, joissa on käytössä sähköinen tulospalvelu Kirjaudu nettiin www.finhockey.fi/palvelut/palvelusivusto Kirjaudu palvelun

Lisätiedot

TOIMITSIJAKOULUTUS syksy 2015 Eija Mämmelä SJL Pohjoisen alueen toimitsijakouluttaja Oulun Jääkiekkotuomarit ry

TOIMITSIJAKOULUTUS syksy 2015 Eija Mämmelä SJL Pohjoisen alueen toimitsijakouluttaja Oulun Jääkiekkotuomarit ry eija.mammela@oamk.fi hannele.lamusuo@mediaoulu.fi TOIMITSIJAKOULUTUS syksy 2015 Eija Mämmelä SJL Pohjoisen alueen toimitsijakouluttaja Oulun Jääkiekkotuomarit ry TER27102007 ILLAN TARKOITUS Suomen Jääkiekkoliitto

Lisätiedot

Kotkan jääkiekkoerotuomarit ry

Kotkan jääkiekkoerotuomarit ry Kotkan jääkiekkoerotuomarit ry Harrastekiekko palaveri 18.9.2018 Kotka SÄÄNTÖTULKINNAT 7.10.18 1 HARRASTE- JA SENIORISÄÄNNÖT Kotka 18.9.2018 Mitä tarvitaan harrastekiekon pelaamiseen? 7.10.18 Suomen Jääkiekkoliitto

Lisätiedot

Toimitsijakoulutusmateriaali. kaudet G-E

Toimitsijakoulutusmateriaali. kaudet G-E Toimitsijakoulutusmateriaali kaudet 2018 2019 G-E (päivitetty 1.9.2018) Suomen Kaukalopalloja Ringetteliitto www.skrl.fi Toimitsijatehtävät Toimitsija-aitiossa Pöytäkirjanpitäjä kuuluttaja Ajanottajat

Lisätiedot

TOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI TURNAUKSIIN JA HARJOITUSOTTELUIHIN KÄSIPÖYTÄKIRJA LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA

TOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI TURNAUKSIIN JA HARJOITUSOTTELUIHIN KÄSIPÖYTÄKIRJA LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA TOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI TURNAUKSIIN JA HARJOITUSOTTELUIHIN KÄSIPÖYTÄKIRJA LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA Kouluttajana tänään Länsirannikon alueen toimitsijakouluttaja Pekka Artukka 0400 823307 pekka@artukka.net

Lisätiedot

SEURATOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI Suomen Jääkiekkoliitto 1

SEURATOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI Suomen Jääkiekkoliitto 1 SEURATOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI 26.09.2017 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Ohjelma Yleistä Toimitsija-aition tehtävät Tulospalvelu ja TiTu Käsimerkeistä ja rangaistusesimerkkejä 26.09.2017 Suomen Jääkiekkoliitto

Lisätiedot

EROTUOMARIN OHJEKIRJA 2014 2015 - Sääntötulkinnat

EROTUOMARIN OHJEKIRJA 2014 2015 - Sääntötulkinnat SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO EROTUOMARIN OHJEKIRJA 2014 2015 - Sääntötulkinnat KANSAINVÄLINEN JÄÄKIEKKOLIITTO 18.12.2014 SISÄLLYS SISÄLLYS KÄÄNNÖKSESTÄ... 4 SÄÄNTÖ 34 - KYPÄRÄ... 5 SÄÄNTÖ 41 - KENTTÄPELAAJAN

Lisätiedot

SEURATOIMITSIJOIDEN JATKOKURSSI Suomen Jääkiekkoliitto 1

SEURATOIMITSIJOIDEN JATKOKURSSI Suomen Jääkiekkoliitto 1 SEURATOIMITSIJOIDEN JATKOKURSSI 13.9.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Kouluttajina tänään SJL:n Pohjoisen alueen toimitsijakouluttaja Eija Mämmelä 040-8413791 eija.mammela@gmail.com OJT:n toimitsijakouluttaja

Lisätiedot

SEURATOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA

SEURATOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA SEURATOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA Kouluttajana tänään Länsirannikon alueen toimitsijakouluttaja Pekka Artukka 0400 823307 pekka@artukka.net www.artukka.net/lataa 2 OHJELMA Yleistä

Lisätiedot

TOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI TURNAUKSIIN JA HARJOITUSOTTELUIHIN LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA

TOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI TURNAUKSIIN JA HARJOITUSOTTELUIHIN LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA TOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI TURNAUKSIIN JA HARJOITUSOTTELUIHIN LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA Kouluttajana tänään Länsirannikon alueen toimitsijakouluttaja Pekka Artukka 0400 823307 pekka@artukka.net www.artukka.net/lataa

Lisätiedot

Toimitsijakoulutusmateriaali. kausi C-Naiset

Toimitsijakoulutusmateriaali. kausi C-Naiset Toimitsijakoulutusmateriaali kausi 2019 2020 C-Naiset (muutokset kauteen 2018-19 punaisella) Suomen Kaukalopalloja Ringetteliitto www.skrl.fi Toimitsijatehtävät pöytäkirjanpitäjä on-line tulospalvelun

Lisätiedot

TOIMITSIJAVASTAAVAN ON KÄYTÄVÄ ENNEN OTTELUA EROTUOMARIKOPISSA OHJEITA VARTEN

TOIMITSIJAVASTAAVAN ON KÄYTÄVÄ ENNEN OTTELUA EROTUOMARIKOPISSA OHJEITA VARTEN Toimitsijaohjeet 1.9.2013 Suomen Kaukalopalloliitto SKPL ry TOIMITSIJOIDEN TEHTÄVÄT TOIMITSIJAVASTAAVAN ON KÄYTÄVÄ ENNEN OTTELUA EROTUOMARIKOPISSA OHJEITA VARTEN KIRJURI Kirjurin tehtävänä on laatia ottelupöytäkirja

Lisätiedot

Tilastointi- ja tulospalveluohjelma TiTu

Tilastointi- ja tulospalveluohjelma TiTu Tilastointi- ja tulospalveluohjelma TiTu Koulutus seuratoimitsijoille 22.9.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / RK 1 Kouluttajana tänään Hämeen alueen toimitsijakouluttaja Raimo Komu 0400 490 276 raimo.komu@kolumbus.fi

Lisätiedot

EROTUOMAREIDEN KESÄKYSYMYKSET 2011

EROTUOMAREIDEN KESÄKYSYMYKSET 2011 Vastaaja: EROTUOMAREIDEN KESÄKYSYMYKSET 2011 Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Väitteen tai toteamuksen muotoisiin tehtäviin vastataan ilmoittamalla onko väite oikein vai väärin. Kirjaa vastaukseesi

Lisätiedot

TOIMITSIJAKOULUTUS TOIMITSIJAKOULUTUS 06-08

TOIMITSIJAKOULUTUS TOIMITSIJAKOULUTUS 06-08 1 TOIMITSIJAKOULUTUS 06-08 2 TOIMITSIJOIDEN YLEISESTI HUOMIOITAVIA ASIOITA Ennen ottelun alkua on sovittava joukkueiden ja tuomariston kanssa erätauon jäljelläolo(5 min)- ja loppumerkit. TOIMITSIJAT -

Lisätiedot

Toimitsijatehtävät ottelussa

Toimitsijatehtävät ottelussa Toimitsijatehtävät ottelussa Toimitsijat ovat ottelussa samaa joukkuetta tuomareiden kanssa Jokaisessa ottelussa tehdään sääntöjen mukaan vähintään seuraavat toimitsijatehtävät Pöytäkirjan täyttö Ajanotto

Lisätiedot

2. Pelikatkon syynä on hyökkäävän pelaajan tekemä pieneen rangaistukseen johtava rike omalla hyökkäysalueellaan. Mistä suoritetaan seuraava aloitus?

2. Pelikatkon syynä on hyökkäävän pelaajan tekemä pieneen rangaistukseen johtava rike omalla hyökkäysalueellaan. Mistä suoritetaan seuraava aloitus? ,EROTUOMARIKOULUTUS Kesäkysymykset 2009 vastaaja: Ohjeita: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Merkitse vastauksesi lisäksi se/ne sääntökirjan (SK), erotuomarin ohjekirjan (CB), kilpailusääntöjen (KS)

Lisätiedot

Lopullinen sarjajako sekä sarjasysteemi selviää ilmoittautumisen päätyttyä.

Lopullinen sarjajako sekä sarjasysteemi selviää ilmoittautumisen päätyttyä. Käsikirja kaudelle 2017-2018 Etelä-Karjalan alueen sarjat kaudelle 2017-2018 2-divisioona 3-divisioona 6-10 joukkuetta 6-10 joukkuetta Lopullinen sarjajako sekä sarjasysteemi selviää ilmoittautumisen päätyttyä.

Lisätiedot

Toimitsijakoulutusmateriaali. kausi G-D

Toimitsijakoulutusmateriaali. kausi G-D Toimitsijakoulutusmateriaali kausi 2019 2020 G-D (muutokset kauteen 2018-19 punaisella) Suomen Kaukalopalloja Ringetteliitto www.skrl.fi Toimitsijatehtävät Toimitsija-aitiossa pöytäkirjanpitäjä kuuluttaja

Lisätiedot

Toimitsijamääräykset

Toimitsijamääräykset Toimitsijamääräykset 2018-2019 I YLEISTÄ 1 Nämä ovat Suomen Salibandyliitto ry:n Toimitsijamääräykset (ToimM) pelikaudelle 2018-2019. Näitä toimitsijamääräyksiä noudatetaan 1.8.2018-30.4.2019. 2 ToimM

Lisätiedot

TOIMITSIJAMÄÄRÄYKSET (ToimM) KAUDELLE voimassa

TOIMITSIJAMÄÄRÄYKSET (ToimM) KAUDELLE voimassa Suomen Salibandyliitto TOIMITSIJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA 2017 18 I YLEISTÄ 1 Nämä ovat Suomen Salibandyliitto ry:n Toimitsijamääräykset (ToimM) pelikaudelle 2017 2018. Näitä toimitsijamääräyksiä noudatetaan

Lisätiedot

SEURATOIMITSIJOIDEN KOULUTUS Suomen Jääkiekkoliitto 1

SEURATOIMITSIJOIDEN KOULUTUS Suomen Jääkiekkoliitto 1 SEURATOIMITSIJOIDEN KOULUTUS 2015 19.09.2015 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Ohjelma Yleistä Joukkueenjohtajan tehtäviä Toimitsija-aition tehtävät Tulospalvelu ja TiTu Käsimerkeistä ja rangaistusesimerkkejä 19.09.2015

Lisätiedot

TOIMITSIJAMÄÄRÄYKSET (ToimM) KAUDELLE 2014-15 voimassa 1.6.2014-30.4.2015

TOIMITSIJAMÄÄRÄYKSET (ToimM) KAUDELLE 2014-15 voimassa 1.6.2014-30.4.2015 Suomen Salibandyliitto TOIMITSIJAMÄÄRÄYKSET KAUDELLA 2014 15 I YLEISTÄ 1 Nämä ovat Suomen Salibandyliitto ry:n Toimitsijamääräykset (ToimM) pelikaudelle 2014 15. Näitä toimitsijamääräyksiä noudatetaan

Lisätiedot

EROTUOMARIN OHJEKIRJA Sääntötulkinnat

EROTUOMARIN OHJEKIRJA Sääntötulkinnat SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO EROTUOMARIN OHJEKIRJA 2017 2018 - Sääntötulkinnat KANSAINVÄLINEN JÄÄKIEKKOLIITTO IIHF-päivitys 26.6.2017 SISÄLLYS SISÄLLYS KÄÄNNÖKSESTÄ... 4 SÄÄNTÖ 34 - KYPÄRÄ... 5 SÄÄNTÖ 41 - KENTTÄPELAAJAN

Lisätiedot

Kun pelaajat ovat siirtyneet vaihtoaitioon kuulutetaan aloituskokoonpanot sellaisella nopeudella, että pelaajat ehtivät omille pelipaikoilleen.

Kun pelaajat ovat siirtyneet vaihtoaitioon kuulutetaan aloituskokoonpanot sellaisella nopeudella, että pelaajat ehtivät omille pelipaikoilleen. Toimitsijaohjeet 1.8.2004 Suomen Kaukalopalloliitto SKPL ry OTTELUSIHTEERISTÖN LUKUMÄÄRÄ KANSAINVÄLISET OTTELUT * A-maaottelut (miehet ja naiset): 3 kortillista + 2 muuta * B-maaottelut (miehet ja naiset):

Lisätiedot

Jollei näissä säännöissä ole muuta mainittu, noudatetaan D-G -ikäluokissa aina virallisia kilpailu- ja pelisääntöjä.

Jollei näissä säännöissä ole muuta mainittu, noudatetaan D-G -ikäluokissa aina virallisia kilpailu- ja pelisääntöjä. JUNIORISÄÄNNÖT JA OHJEISTUKSET 1. YLEISTÄ Jollei näissä säännöissä ole muuta mainittu, noudatetaan D-G -ikäluokissa aina virallisia kilpailu- ja pelisääntöjä. 2. D JUNIORIT 2.1. Taklaaminen D -ikäluokat

Lisätiedot

TOIMITSIJAKOULUTUS 2015-2016

TOIMITSIJAKOULUTUS 2015-2016 TOIMITSIJAKOULUTUS 2015-2016 Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto http://ringette.skrl.fi 31 2 Sisältö TOIMITSIJOIDEN YLEISESTI HUOMIOITAVIA ASIOITA... 3 OHJEITA RINGETTEOTTELUN PÖYTÄKIRJAN PITÄJÄLLE...

Lisätiedot

toinen liike jään tason män jälkeen kerran nyrkissä. PELAAJIEN Päätuomari vaihtamiseen.

toinen liike jään tason män jälkeen kerran nyrkissä. PELAAJIEN Päätuomari vaihtamiseen. LIITE 6 - EROTUOMARIN KÄSIMERKIT HYÖKKÄÄVÄ PELAAJAA MAALIALUEELLA - SÄÄNTÖ 5955 Rinnan korkeudella olevalla kädellä tehdään puolikaaren muo- Tä- toinen liike jään tason suuntaisesti kuvaten maalialuetta.

Lisätiedot

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja 6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan

Lisätiedot

Tulospalvelun pikaohje

Tulospalvelun pikaohje Tulospalvelun pikaohje http://gameresultsonline.com Turnauksen kotisivut: http://www.gameresultsonline.com/jyki/kevatturnaus 2017/ Kirjaudu tulospalveluun saamillasi tunnuksilla, http://gameresultsonline.com/login

Lisätiedot

TOIMITSIJAKOULUTUS 2009-2012

TOIMITSIJAKOULUTUS 2009-2012 TOIMITSIJAKOULUTUS 2009-2012 Suomen Ringetteliitto www.ringette.fi 2 Sisältö TOIMITSIJOIDEN YLEISESTI HUOMIOITAVIA ASIOITA...3 OHJEITA RINGETTEOTTELUN PÖYTÄKIRJAN PITÄJÄLLE...4 Pöytäkirjanpitäjän tehtävät

Lisätiedot

TOIMITSIJAKOULUTUS 2011-2013

TOIMITSIJAKOULUTUS 2011-2013 TOIMITSIJAKOULUTUS 2011-2013 Suomen Ringetteliitto www.ringette.fi 2 Sisältö TOIMITSIJOIDEN YLEISESTI HUOMIOITAVIA ASIOITA... 3 OHJEITA RINGETTEOTTELUN PÖYTÄKIRJAN PITÄJÄLLE... 4 Pöytäkirjanpitäjän tehtävät

Lisätiedot

Alueet järjestävät mahdollisuuksien mukaan tässä ikäluokassa myös sellaisia sarjoja, joissa taklaamisen rajoittamissääntö on voimassa.

Alueet järjestävät mahdollisuuksien mukaan tässä ikäluokassa myös sellaisia sarjoja, joissa taklaamisen rajoittamissääntö on voimassa. JUNIORISÄÄNNÖT JA OHJEISTUKSET KAUDELLA 2012-2013 1. YLEISTÄ Jollei näissä säännöissä ole muuta mainittu, noudatetaan näissä ikäluokissa (= 1999 ja myöhemmin syntyneet pelaajat) aina virallisia kilpailu-

Lisätiedot

KESÄKYSYMYKSET 2015. 5. Kotijoukkue voi aloittaa ottelun kuudella ( 6 ) kenttäpelaajalla. Oikein vai väärin?

KESÄKYSYMYKSET 2015. 5. Kotijoukkue voi aloittaa ottelun kuudella ( 6 ) kenttäpelaajalla. Oikein vai väärin? KESÄKYSYMYKSET 2015 Kaikki kysymykset vaativat avoimen vastauksen. Kaikkiin vastauksiin tulee myös merkitä sääntökohta esim. SK 111 ii. (Lyhenteet: SK=Sääntökirja, CB=Case book, KS=Kilpailusäännöt ja JS=

Lisätiedot

LESPORT REAALIAIKAINEN TULOSPALVELU.

LESPORT REAALIAIKAINEN TULOSPALVELU. LESPORT REAALIAIKAINEN TULOSPALVELU. Versio 2.x SA-TU 1. Kirjautuminen järjestelmään Kirjautuminen järjestelmään suoritetaan SJL:n seurapalvelusivuston kautta osoitteessa www.finhockey.fi/seurapalvelusivusto

Lisätiedot

SEURATOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA

SEURATOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA SEURATOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA KOULUTTAJANA TÄNÄÄN Länsirannikon alueen toimitsijakouluttaja Pekka Artukka 0400 823307 pekka@artukka.net Tiedostoja ladattavissa mm.: - www.finhockey.fi/index.php/joukkueelle/materiaalipankki#toimitsijat

Lisätiedot

TOIMITSIJAKURSSI 2013. 11.11.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Erotuomarikoulutus 1

TOIMITSIJAKURSSI 2013. 11.11.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Erotuomarikoulutus 1 TOIMITSIJAKURSSI 2013 11.11.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Erotuomarikoulutus 1 PALVELUSIVUSTO TOIMITSIJAOHJEISTUS JA TULOSPALVELU TUOMARIN NÄKÖKULMASTA 11.11.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Pirkka Antila

Lisätiedot

LESPORT REAALIAIKAINEN TULOSPALVELU.

LESPORT REAALIAIKAINEN TULOSPALVELU. LESPORT REAALIAIKAINEN TULOSPALVELU. Versio 2.x SA-TU 1. Kirjautuminen järjestelmään Kirjautuminen järjestelmään suoritetaan SJL:n seurapalvelusivuston kautta osoitteessa www.finhockey.fi/seurapalvelusivusto

Lisätiedot

TOIMITSIJAKOULUTUS 2009-2012

TOIMITSIJAKOULUTUS 2009-2012 TOIMITSIJAKOULUTUS 2009-2012 Suomen Ringetteliitto www.ringette.fi 2 TOIMITSIJOIDEN YLEISESTI HUOMIOITAVIA ASIOITA TOIMITSIJAT VÄLINEET pöytäkirjanpitäjä kuuluttaja ajanottaja rangaistusaitioiden valvojat

Lisätiedot

PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE

PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 2. ENNEN OTTELUN ALKUA Kirjautuminen 3 3. TILASTOINTI Aloitusnäkymä ja kokoonpanot 4 Pelaajien vaihtaminen 6 Maali 7 Rangaistukset 8 Poista

Lisätiedot

SÄÄNTÖKYSYMYKSET KESÄ 2012

SÄÄNTÖKYSYMYKSET KESÄ 2012 SÄÄNTÖKYSYMYKSET KESÄ 2012 Vastaa kysymyksiin valitsemalla Oikein/Väärin, sen mukaisesti onko esitetty väittämä oikein vai väärin. Lisää valitsemasi vastausvaihtoehdon jälkeen se sääntökohta johon vastauksesi

Lisätiedot

Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa http://www.finhockey.fi/alueet/kymi-saimaa/tulospalvelu_2011-2012/tilastoitavat_sarjat/

Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa http://www.finhockey.fi/alueet/kymi-saimaa/tulospalvelu_2011-2012/tilastoitavat_sarjat/ Kuntokiekon lisäohjeet: Pelaajaluettelot Joukkueet toimittavat aluepäällikölle joukkueensa pelaajaluettelot ennen sarjan alkua. Yhteyshenkilö ilmoittaa pelaajamuutokset välittömästi aluepäällikölle. Vain

Lisätiedot

Virky. Alustavat sarjajaot ja joukkueet sarjoissa yläpuolella. Lopullinen sarjajako sekä sarjasysteemi selviää ilmoittautumisen päätyttyä.

Virky. Alustavat sarjajaot ja joukkueet sarjoissa yläpuolella. Lopullinen sarjajako sekä sarjasysteemi selviää ilmoittautumisen päätyttyä. Käsikirja kaudelle 2016-2017 Etelä-Karjalan alueen sarjat kaudelle 2016-2017 2-divisioona 3-divisioona LaPo Down Under LaVi RBT Kapo Liry Kylähullut LuLu LaVi MuKi-06 LPK Riento Riento 2 Shooters Superhessut

Lisätiedot

KieHa - Kraft Lopputulos (1-1)(10-1)(6-0)

KieHa - Kraft Lopputulos (1-1)(10-1)(6-0) 1. Erä 00:00 MV MÄNTYMÄKI Robert aloittaa 00:00 MV KOIVULA Mikko aloittaa 00:30 2min LUMIALA Timo Estäminen 05:53 1-0 LATVANEN Tatu 06:46 2min SARANPÄÄ Miikka Koukkaaminen 07:53 2min KAAS Joakim Huitominen

Lisätiedot

KUULUTUSOHJEET - KANSAINVÄLISET OTTELUT

KUULUTUSOHJEET - KANSAINVÄLISET OTTELUT KUULUTUSOHJEET - KANSAINVÄLISET OTTELUT (20.9.2016) Suomen Jääkiekkoliitto - Finlands Ishockeyförbund - Finnish Ice Hockey Association Veturitie 13 H - FI-00240 Helsinki - Tel. +358 (0)10 227 0200 - www.leijonat.fi

Lisätiedot

SEURATOIMITSIJOIDEN KOULUTUS Suomen Jääkiekkoliitto 1

SEURATOIMITSIJOIDEN KOULUTUS Suomen Jääkiekkoliitto 1 SEURATOIMITSIJOIDEN KOULUTUS 2015-16 29.01.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Ohjelma Yleistä Joukkueenjohtajan tehtäviä Toimitsija-aition tehtävät Tulospalvelu ja TiTu Käsimerkeistä ja rangaistusesimerkkejä

Lisätiedot

Etelä-Karjalan alueen sarjat kaudelle

Etelä-Karjalan alueen sarjat kaudelle Käsikirja kaudelle 2015-2016 Etelä-Karjalan alueen sarjat kaudelle 2015-2016 A-lohko Kylähullut LaPo LaVi Liry MuKi-06 Riento 2 Shooters Superhessut B-lohko Down Under Kapo LPK LaVi RBT LuLu Riento Virky

Lisätiedot

TOIMITSIJAKOULUTUS

TOIMITSIJAKOULUTUS TOIMITSIJAKOULUTUS 2013-2014 Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto http://ringette.skrl.fi Sisältö 31 2 TOIMITSIJOIDEN YLEISESTI HUOMIOITAVIA ASIOITA... 3 OHJEITA RINGETTEOTTELUN PÖYTÄKIRJAN PITÄJÄLLE...

Lisätiedot

Toimitsijakoulutusmateriaali. kaudet D-Naiset

Toimitsijakoulutusmateriaali. kaudet D-Naiset Toimitsijakoulutusmateriaali kaudet 2018 2019 D-Naiset (päivitetty 4.9.2018) Suomen Kaukalopalloja Ringetteliitto www.skrl.fi Toimitsijatehtävät Pöytäkirjanpitäjä On-line tulospalvelun hoitaja (SM, Ykkösarja,

Lisätiedot

Tilastointi- ja tulospalveluohjelma

Tilastointi- ja tulospalveluohjelma Tilastointi- ja tulospalveluohjelma Koulutus seuratoimitsijoille 15.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto / Raimo Komu 1 Kouluttajana tänään Hämeen alueen toimitsijakouluttaja Raimo Komu 0400 490 276 raimo.komu@kolumbus.fi

Lisätiedot

PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE

PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. ENNEN OTTELUN ALKUA Kirjautuminen 3. TILASTOINTI Näkymän muokkaus Kokoonpanot Pelaajien vaihtaminen Maali Rangaistukset Poista -toiminto

Lisätiedot

Tampereen Jääkiekkotuomarit

Tampereen Jääkiekkotuomarit Tampereen Jääkiekkotuomarit Harrastesarjojen sääntö- ja peli-info Tampere, Varala 12.9.2018 Tilaisuuden tarkoitus Keskustellaan harrastesarjojen tuomaritoiminnasta ja mitä tulee huomioida tuomarijoukkueena.

Lisätiedot

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( )

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( ) 1 KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET (2017-2018) - TARKISTETTU SJL:N KILPAILUSÄÄNNÖISTÄ 2017-2018/30.10.17 Joukkueet ovat velvollisia pitämään käyttäytymisrangaistusten kertymää eli ns.

Lisätiedot

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( )

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( ) 1 KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET (2015-2016) Joukkueet ovat velvollisia pitämään käyttäytymisrangaistusten kertymää eli ns. kymppitiliä. Mitä sillä tarkoitetaan ja miten sitä seurataan

Lisätiedot

Toimitsijaohjeet. Kilpailusäännöt 34 Toimitsijat. Kilpailusäännöt 35 Pelaajaluettelo. Kilpailusäännöt 36 Ottelupöytäkirja

Toimitsijaohjeet. Kilpailusäännöt 34 Toimitsijat. Kilpailusäännöt 35 Pelaajaluettelo. Kilpailusäännöt 36 Ottelupöytäkirja Timitsijahjeet Kilpailusäännöt 34 Timitsijat Vastuujukkueen n nimettävä kuhunkin tteluun pätevät, 15 vutta täyttäneet timitsijat, jista vähintään yksi n käynyt liitn timitsijakulutuksen. Liitn timitsijakulutuksen

Lisätiedot

TOIMITSIJA- KURSSILAISTEN MATERIAALIT

TOIMITSIJA- KURSSILAISTEN MATERIAALIT TOIMITSIJAKOULUTUS_KAUSI 2015-16 voimassa 1.5.2015-30.4.2016 -- Tervetuloa toimitsijaksi--- TOIMITSIJA- KURSSILAISTEN MATERIAALIT 1. Salibandyliiton turnausmuotoisten otteluiden pöytäkirja (täytetty harjoituksen

Lisätiedot

UPPOPALLON VIRALLISEN OTTELUPÖYTÄKIRJAN TÄYTTÖOHJEET

UPPOPALLON VIRALLISEN OTTELUPÖYTÄKIRJAN TÄYTTÖOHJEET UPPOPALLON VIRALLISEN OTTELUPÖYTÄKIRJAN TÄYTTÖOHJEET HYVÄ LUKIJA Tämän ottelupöytäkirjan täyttöohjeen tarkoitus on toimia oppaana, jotta kaikki tuomarit ja kirjurit osaavat täyttää uppopallon ottelupöytäkirjan

Lisätiedot