Hiiden Opisto. opinto-opas Hiisi-Institutet. Studieguiden

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hiiden Opisto. opinto-opas 2014-2015. Hiisi-Institutet. Studieguiden 2013-2014 2014-2015. www.hiidenopisto.fi 1"

Transkriptio

1 Hiisi-Institutet 4 Studieguiden Hiiden Opisto opinto-opas

2 Henkistä hyvinvointia voi vaalia, vaikka talous takkuaa Suomen ja kuntien talouden tila on tällä hetkellä vaikea. Seudullinen kansalaisopistomme Hiiden Opisto ponnistaa uuteen lukuvuoteen kuitenkin innostuneena ja inspiroituneena. Juuri taloudellisen niukkuuden aikoina opisto pitää yllä toivoa paremmasta tarjoamalla vastapainoksi henkistä pääomaa. Opiston selkärankaa tärkeässä työssä tukevoittavat nyt ja jatkossa ylläpitäjä Lohjan kasvustrategiassa vuodelle 2021 määritellyt kulttuuripalveluiden keskeiset periaatteet. Niitä ovat yhteisöllisyys, yhteistyö, moniarvoisuus sekä yhteiset toimintatavat. Kaikessa toiminnassa pyritään avoimuuteen, asukaslähtöisyyteen, taloudellisuuteen ja yrittäjäystävällisyyteen unohtamatta kestävän kehityksen vaatimuksia. Nämä humaanit, hyvään elämään tähtäävät kehittämisen painopisteet ovat arvokkaita tienviittoja järjestäessämme opetusta kaikissa yhteistyökunnissamme. Meidän metropolialueen laitamilla sijaitsevat asuinsijamme on tärkeä käsittää myös osana suurempaa. Elämme ja toimimme Uudellamaalla, jonka kulttuuristrategiassa vuodelle 2015 toistuvat vähän eri termein samat ihmisläheiset päämäärät kuin Lohjan kasvustrategiassa: suvaitsevaisuus, yhteisöllisyys, monikulttuurisuus. Uusimaahan on Suomen mittakaavassa suurta maassa- ja maahanmuuttoaluetta. Kulttuurien kirjo on siten Uudellamaalla itsestäänselvyys ja lisääntyvä luonnonvara. Monikulttuurisuus onkin kovasti esillä Hiiden Opiston opetuksessa ja toiminnassa tulevana lukuvuonna. Jo pelkästään laaja kulttuuriluento- ja kielitarjontamme antaa kantasuomalaisille lukuisia mahdollisuuksia tutustua meille vieraisiin kulttuureihin ja kielialueisiin. Kurkistus uuteen auttaa ymmärtämään itselle vieraampia tapoja ja käyttäytymismalleja, joihin törmää omassa kylässä tai kaupunginosassa. Tämän lisäksi alueemme uusille tulokkaille maahanmuuttajille opisto avaa erinomaisia väyliä tuntea itsensä tervetulleeksi: suomen kielen opintoja, kulttuuritunteja, Let s bake pulla -kursseja, monikulttuurista laulantaa ym. ym. Tämä kaikki siksi, että osaisimme elää yhdessä ja rakentaa tulevaisuutemmekin kestävälle yhteiselolle. Hiiden Opiston monikulttuurisuustyötä tukee opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Uudenmaan Ely-keskus. rehtori Anne Kotonen Hiiden Opiston johtokunta Tenkanen Sami, puheenjohtaja (Lohja) Jakka Juha, varapuheenjohtaja (Vihti) Helanto-Väätänen Kati (Vihti) Häyrinen Asko (Vihti) Jalava Maarika (Siuntio) Lehtinen Sari (Lohja) Hiiden Opisto on Lohjan, Vihdin ja Siuntion alueella toimiva aikuisoppilaitos. Hiiden Opisto järjestää opetusta, jonka painopisteet ovat yhteiskunnallisiin aineisiin, kulttuuriin, käyttäytymiseen ja kasvatukseen liittyvissä opinnoissa, tietoyhteiskuntaopinnoissa, ikäihmisten opinnoissa, kielissä, taito- ja taideaineissa sekä terveyttä edistävissä opinnoissa. Opisto järjestää koulutusta myös maahanmuuttajille. Lehtonen Pirjo (Lohja) Saaristo Kari (Lohja) Kannen kuva: Kati Koivula Taitto: Kaisa Hannula Painatus: Lönnberg Oy 2 Lohjan toimisto, Linnaistenkatu 9, Lohja (019) Vihdin toimisto, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

3 Sisällys YHTEYSTIEDOT JA INFO 4 Ilmoittautuminen ja peruutusehdot 6 Kurssilaskutus, alennukset ja edut 6 Perhekurssit ja erikoishinnoitellut kurssit 7 Oppikirjat ja -materiaalit 7 Opetuskerran peruutus, pituus, tiedotukset 7 Lukuvuosi ja loma-ajat, vakuutus, todistukset 7 Kontakt och infosidor 8 Teema ja SporttiPassi 11 Tapahtumat / hankkeet 12 Retket ja matkat 13 Luennot, keskustelut ja tapahtumat 14 YHTEISKUNTAOSASTO 16 Avoin yliopisto 18 Ikäihmisten opinnot 19 Historia 20 Elämäntaito ja ihmissuhteet 20 Talous 22 Muu koulutus ja opetus 23 Atk ja media, iltakurssit 24 Valokuvaus Lohjalla ja Vihdissä 26 Ajokorttikoulutus Lohjalla ja Vihdissä 27 Senioreiden atk 29 Verkko-opetus 37 TAITEEN JA LIIKUNNAN OSASTO 38 Kuvataiteet 39 Kuvataiteen perusopetus 39 Taidemaalaus 39 Avoin ateljee 41 Piirustus 42 Posliininmaalaus 42 Ikonimaalaus 43 Muut taide- ja taitoaineet 44 Näyttämötaiteet ja ilmaisutaito 45 Kulttuuri, kirjallisuus 45 Liikunta 46 Lohja 46 Karjalohjan alue 48 Siuntio 49 Vihti 50 Nummen alue 51 Pusulan alue 52 Esittävä tanssi 52 Kevät / Liikunta ja tanssi 56 KIELTEN JA MUSIIKIN OSASTO 58 Kielet 59 Suomi 62 Englanti 63 Espanja 68 Italia 71 Japani 74 Kiina 75 Kreikka 75 Latina 76 Portugali 76 Ranska 77 Ruotsi 79 Saksa 80 Tanska 81 Unkari 81 Venäjä 81 Viittomakieli 83 Viro 83 Musiikki 84 Taitoaineiden osasto 88 Käden taidot - Matkat, luennot ja tapahtumat 89 Käsityön taiteen perusopetus 89 Kankaankoristelu, kirjonta, tilkkutyöt, ja värjäys 90 Kehräys 91 Neulominen, virkkaaminen ja lankatyöt 91 Huovutus 92 Senioriryhmät 93 Saippuakurssit 93 Kierrätä ja säästä 93 Pukeutuminen, ompelu ja kansallispuvut 94 Erikoistekniikat 95 Nuket ja nukkekodit 96 Pitsit 96 Kankaankudonta 97 Joulun aikaan 98 Mosaiikki 99 Helmityöt 99 Korukurssit 100 Tiffany-lyijylasityöt 101 Kivenhionta ja hopeatyöt 102 Metallilankatyöt 103 Entisöinti ja verhoilu 103 Keramiikka 104 Havy-, risu- ja pajutyöt 105 Puu- ja metallityöt 106 Puutarha 108 Kotitalous 109 Terveys ja ensiapu 111 TILAUSKOULUTUS 114 MAAHANMUUTTAJIEN OPETUS / LAKE 116 TOIMIPAIKAT 120 3

4 Yhteystiedot Toimistot Lohjan toimisto Linnaistenkatu 9, Lohja (019) , fax. (019) Toimistosihteerit Tarja Saarinen ja Ritva Karhu Avoinna ja ma-to , pe Muina aikoina ma-to 9-15, pe Vihdin toimisto Karhumäenpolku 5, Nummela (09) , fax. (09) Toimistosihteeri Tuula Vartiainen Avoinna ja ma-to ja 13-15, pe Muina aikoina ma-to 9-12 ja 13-15, pe Hallinto Rehtori KM, KtyO Anne Kotonen Linnaistenkatu 9, Lohja Yleishallinto, strategia, talous (019) Apulaisrehtori KM, KtaO Mirja Vehovuori Linnaistenkatu 9, Lohja Karhumäenpolku 5, Nummela Aluevastuu: Vihti (019) , (09) Hallinnon toimistosihteeri Tarja Saarinen Linnaistenkatu 9, Lohja (019) fax (019) Tiedotus ja tilauskoulutus Tradenomi Kaisa Hannula Linnaistenkatu 9, Lohja vahtimestarit Vahtimestari, Lohja Hannu Juselius ja ma-to pe Muina aikona sopim. mukaan Iltavahtimestari, Vihti Marja-Riitta Turunen ja ma-ke Tekninen päivystys Tekninen päivystys hätätilanteiden sattuessa: Lohja Nummen ja Pusulan alue (Oinolan koulu, Nummi-Pusulan koulu ja lukio) Vihti (09) Lohjan toimisto, Linnaistenkatu 9, Lohja (019) Vihdin toimisto, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

5 Aineosastot Aineosastot Yhteiskuntaosasto Yhteiskuntaosastoon kuuluvat yhteiskunnalliset aineet, avoin yliopisto, ikääntyvien opinnot, atk- ja mediaopinnot, historia sekä psykologia ja ihmissuhteet. Yhteiskuntaosastosta vastaa apulaisrehtori KM, KtaO Mirja Vehovuori Viestintäteknologian opettaja FT Eija Terävä Atk ja media, verkko-opetus Linnaistenkatu 9, Lohja Puhelinaika: ma ja to Osaston toimistosihteeri Tarja Saarinen (019) Taitoaineiden osasto Opetusalueita ovat käsityö, sisältäen sekä pehmeät että kovat materiaalit, kotitalous, terveyskasvatus, ensiapu sekä puutarha. Osastonjohtaja Anja Aalto vuorotteluvapaalla Vs. osastonjohtaja Artenomi, Amk-opettaja Sari Kymäläinen Käden taidot Linnaistenkatu 9, Lohja Puhelinaika: ma Vs. taitoaineiden opettaja KM, Ktyo Annamari Pyöriä Karhumäenpolku 5, Nla Puhelinaika: to Osaston toimistosihteeri Tuula Vartiainen (09) fax (09) Taiteen ja liikunnan osasto Taiteen ja liikunnan osasto pitää sisällään kuvataiteen, liikunnan, tanssin, ilmaisutaidon, näyttämötaiteiden, kirjallisuuden sekä muun koulutuksen kurssit. Osastonjohtaja MA Ilona Kauppinen Linnaistenkatu 9, Lohja Liikunta, tanssi ja muu koulutus Puhelinaika: ke Taideaineiden opettaja TaM, TeM Maija Junno Kuvataiteet, kirjallisuus ja ilmaisutaito Linnaistenkatu 9, Lohja Puhelinaika: to Osaston toimistosihteerit Taideaineet: Kaisa Hannula Liikunta ja tanssi: Ritva Karhu Kielten ja musiikin osasto Kielten ja musiikin osasto käsittää kielten ja musiikin kurssit. Osastonjohtaja FM Soile Lundqvist Kielet ja musiikki Linnaistenkatu 9, Lohja Puhelinaika: ke Kieltenopettaja FM Anja Odell Kielet Karhumäenpolku 5, Nummela Information also in English Puhelinaika: to Osaston toimistosihteeri Ritva Karhu Linnaistenkatu 9, Lohja (019) fax (019)

6 Infosivut ILMOITTAUTUMINEN Opinto-oppaassa on jokaisen kurssin kohdalla ilmoittautumisohjeet. Ilmoittautua voi: Internetissä: Ilmoittautuessasi hyväksyt ehdot ja sitoudut noudattamaan niitä. Täytä lomake huolellisesti. Varmista myös että annat ajantasaisen kännykkänumerosi sekä sähköpostiosoitteesi ilmoittautuessasi. Puhelimitse: (019) (09) Puhepostiin ei voi ilmoittautua Noudata ilmoittautumisaikoja, emme ota ilmoittautumisia vastaan etukäteen. Mikäli ilmoittautuminen on suoraan opettajalle, on tärkeää, että olet paikalla ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Mikäli et pääse paikalle, ota yhteys oman alueesi toimistoon. Ilmoittautuminen on sitova. Opiske - lupaikasta ei lähetetä erillistä kut - sua ennen kurssin alkua. Opistosta otetaan yhteyttä vain, jos kurssi peruuntuu tai olet saamassa opiskelupaikan varasijalta. Vain riittävä opiskelijamäärä takaa kurssin käynnistymisen. peruutusehdot Ilmoittautuessasi kurssille sitoudut maksamaan kurssimaksun. Jos peruutat kurssipaikkasi viimeistään seitsemää (7) vuorokautta ennen kurssin alkua, ei kurssimaksua peritä ja lasku perutaan. Maksettuja kurssimaksuja ei palauteta. Kurssimaksun maksaminen on opiskelupaikan lunastus, joten kurssimaksuja ei hyvitetä opintojen keskeyttämisen vuoksi. Kurssiperuutukset tehdään puhelimitse opiston toimistoihin tai toimistosihteerille sähköpostitse. Huom! Puhepostiin tai nettipalautelaatikkoon ei voi tehdä kurssiperuutusta. Myös opisto voi peruuttaa suunnitellun kurssin, mikäli kurssille ei ole tarpeeksi osallistujia. KURSSILASKUTUS JA MAKSUMUISTUTUS Lasku lähetetään suoraan kotiosoitteeseen ja kukin lasku on maksettava omalla viitenumerollaan. Lyhytkurssit pyritään laskuttamaan ennen kurssin alkua. Maksumuistutukset lähetetään Lindorff Oy:n kautta. Laskutusta koskevissa asioissa tulee asioida Lindorffin kanssa. Yhteystiedot löytyvät laskusta. sporttipassi Opistolla on käytössä sportti- ja kulttuuripassi. (www.epassi.fi) Lue lisää s.11. Ilmoittaudu: (019) / (09) Alkaen: 5.8. klo 16- Taiteen ja liikunnan osasto 6.8. klo 11- Kielten ja musiikin osasto 7.8. klo 11- Taitoaineiden osasto ja yhteiskuntaosasto klo 9- Kaikki keväällä alkavat kurssit Kevään kurssit on merkitty värilliselle pohjalle. Koko lukuvuoden kestäville kursseille ei tarvitse ilmoittautua uudelleen kevääksi. Yllä olevien ilmoittautumisaikojen alkamisen jälkeen voi edelleen ilmoittautua internetissä sekä puhelimitse niin kauan kuin paikkoja riittää. ALENNUKSET Opisto myöntää 50 %:n alennuksen työttömille ja opiskelijoille. Alennus on henkilökohtainen. Alennus ei koske avoimen yliopiston kursseja, erikoishinnoiteltuja kursseja, luentoja eikä aktiiviopiskelijan etua (Katso kohta: erikoishinnoitellut kurssit). Työttömyysalennus: Toimita heti ilmoittautumisen jälkeen todistus työttömyydestä Hiiden Opiston toimistoon. Todistuksen saat TE-toimistosta. Opiskelija-alennus: näytä voimassa oleva opiskelijakortti tai toimita siitä kopio opiston toimistoon heti ilmoittautumisen jälkeen. Alennus koskee yläkouluikäisistä (s. v ) alkaen kaikkia opiskelijoita. Mikäli lasku on jo lähetetty, ei alennuksia voida enää myöntää. Jos opiskelutodistuksen saaminen viivästyy, ilmoita siitä toimistoon mahdollisimman pian. 6 Lohjan toimisto, Linnaistenkatu 9, Lohja (019) Vihdin toimisto, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

7 Infosivut AKTIIVIOPISKELIJAN ETU Maksamalla 150 alkavalla lukuvuodella, voi osallistua suurimpaan osaan opiston kursseista rajattomasti, mikäli kursseilla on tilaa. Opiskelijan on ilmoittauduttava aktiiviopiskelijaksi opiston toimistoon mennessä Peruutusehdot koskevat myös aktiiviopiskelijaa. Avoimen yliopiston opetus, luentojen ovimaksut sekä ei alennuksia -kurssit eivät kuulu aktiiviopiskelijaedun piiriin (Katso kohta: erikoishinnoitellut kurssit). erikoishinnoitellut kurssit Mikäli kurssihinnan perässä on merkintä: ei alennuksia on se erikoishinnoiteltu kurssi, josta ei myönnetä työttömyys- eikä opiskelija-alennusta eikä se kuulu aktiiviopiskelijaedun piiriin. PERHEKURSSIT Perhekurssit on tarkoitettu aikuisille ja lapsille yhdessä. Sekä aikuinen että lapsi tulee ilmoittaa kurssille ja molemmilta laskutetaan kurssimaksu. TEEMA Hiiden Opiston lukuvuoden teema Ota opiksesi, hyvin voidaksesi näkyy opetustarjonnassa. KAKSIKIELISET KURSSIT Opisto antaa opetusta sekä suomen että ruotsin kielellä. OPPIKIRJAT JA MATERIAALIT Oppikirjat ja materiaalit eivät kuulu kurssin hintaan. Opiskelijat hankkivat ja kustantavat materiaalit itse, ellei kurssin kohdalla toisin mainita. Monistemaksu on 0,20 / moniste. opetuskerran peruutus Opetuskerran peruuntumisesta ilmoitetaan puhelimitse, tekstiviestillä tai opetuspaikalla. Yhtä opetuskerran peruuntumista opettajan sairauden vuoksi ei korvata opiskelijalle ylimääräisellä opetuskerralla. OPETUSTUNNIN PITUUS Opetustunnin pituus on 45 minuuttia. Kurssin kohdalla tuntimäärä on merkitty t-kirjaimella. Esimerkiksi: Opettajan nimi, 20 t, 37 OPISTON TIEDOTUS Ohjelman muutoksista, uusista kursseista ja luennoista sekä muista asioista saa tietoa paikallislehtien opistopalstoilta ja internetistä osoitteesta sekä asiakaslehti Hiiden Luukusta, joka ilmestyy marraskuussa. lukuvuosi JA LOMA-AJAT Syyslukukausi (12 vk) Kevätlukukausi (13 vk) Syysloma vk 42 Talviloma vk 8 Opetusta ei ole: , 1.11., 5.12., 6.12., 2.4., 3.4., 4.4., 5.4., 6.4. TAPATURMAVAKUUTUS Kaikki opiston opiskelijat ovat tapaturmavakuutettuja oppituntien aikana. Tapaturmien kustannusten korvaamisessa noudatetaan julkisia terveydenhoitotaksoja. TODISTUKSET Kurssin suorittamisesta on mahdollista saada maksullinen todistus. 7

8 Kontakt KANSLITJÄNSTER Kansliet i Lojo Linnaisgatan 9, Lojo (019) , fax (019) Öppet och mån-tors , fre Övriga tider mån-tors 9-15, fre Byråsekreterare Tarja Saarinen och Ritva Karhu Kansliet i Vichtis Karhumäenpolku 5, Nummela (09) , fax (09) Öppet och mån-tors och 13-15, fre Övriga tider mån-tors 9-12 och 13-15, fre Byråsekreterare Tuula Vartiainen ADMINISTRATION rektor PM textilarbetslärare Anne Kotonen Linnaisgatan 9, Lojo Allmän administration, strategi, ekonomi (019) / prorektor PM lärare i huslig ekonomi Mirja Vehovuori Linnaisgatan 9, Lojo Områdesansvar: Vichtis , (019) / (09) Byråsekreterare inom administrationen Tarja Saarinen Linnaisgatan 9, Lojo (019) fax (019) Beställningsutbildning och information Planerare-informatör Tradenom Kaisa Hannula Linnaisgatan 9, Lojo ÄMNESAVDELNINGAR Samhällsavdelningen Prorektor PM lärare i huslig ekonomi Mirja Vehovuori Lärare i kommunikationsteknologi FT Eija Terävä IT och media, webbundervisning Linnaisgatan 9, Lojo Telefontid: mån och tors Byråsekreterare för ämnesområdet Tarja Saarinen (019) Avdelningen för språk och musik Avdelningschef FM Soile Lundqvist Språk och musik Linnaisgatan 9, Lojo Språklärare FM Anja Odell Karhumäenpolku 5, Nummela Information also in English Telefontid: tors Avdelningens byråsekreterare Ritva Karhu Linnaisgatan 9, Lojo (019) , fax (019) Avdelningen för konstämnen och rörelse Avdelningschef MA Ilona Kauppinen Linnaisgatan 9, Lojo Telefontid: ons Dans och rörelse Lärare i konstämnen TaM, Tem Maija Junno Linnaisgatan 9, Lojo Telefontid: tors Konstämnen Avdelningens byråsekreterare Konstämnen: Kaisa Hannula Dans och rörelse: Ritva Karhu (019) Lohjan toimisto, Linnaistenkatu 9, Lohja (019) Vihdin toimisto, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

9 Infosidor Avdelningen för praktiska ämnen VT. Avdelningschef Artenom, yh-lärare Sari Kymäläinen Linnaisgatan 9, Lojo Hantverk, huslig ekonomi och hälsokunskap, trädgårdsodling , Telefontid mån VT. Lärare i praktiska ämnen PM textilarbetslärare Annamari Pyöriä Karhumäenpolku 5, Nummela Telefontid: tors Avdelningens byråsekreterare Tuula Vartiainen (09) , fax (09) VAKTMÄSTARTJÄNSTER Vaktmästare, Lojo Hannu Juselius och mån-tors Kvällsvaktmästare, Vichtis Marja-Riitta Turunen och mån-ons Teknisk jour Institutshusens tekniska jour för nödsituationer: Lojo Nummi och Pusula Vichtis (09) ANMÄLAN Studieguiden innehåller anvisningar för anmälan vid varje kurs. Du kan anmäla dig - på Internet på När du anmäler dig godkänner du villkoren och förbinder dig att följa dem. Fyll i blanketten noggrant. Försäkra dig också om att du ger aktuell mobiltelefonnummer och e-postadress när du anmälar dig. - per telefon på (019) (09) Ge akt på anmälningstiderna, vi tar inte emot anmälningar på förhand. Om anmälan går direkt till läraren är det viktigt att du är på plats under den första lektionen. Kontakta kansliet i din region, om du inte kan komma. Anmälan är bindande. Platsen för kursen skickar inte ut någon separat inbjudan före kursens början. Institutet kontaktar dig bara om kursen blir inställd eller om du har fått en reservplats. Bara ett tillräckligt antal deltagare är garanti för att kursen startar. ANMÄL DIG PÅ (019) / (09) kl. 16 Avdelningen för konst och rörelse 6.8 kl. 11 Avdelningen för språk och musik 7.8 kl. 11 Avdelningen för praktiska ämnen och avdelningen för samhällsämnen kl. 9 Alla kurser som börjar på våren Vårens kurser är utmärkta med färg som botten. Till kurser som pågår hela läsåret behöver ingen ny anmälan göras för våren. Anmälningar tas även emot efter de nämnda anmälningstiderna på internet och per telefon så länge som antalet platser tillåter. 9

10 Infosidor AVBOKNINGSVILLKOR När du anmäler dig förbinder du dig samtidigt att betala kursavgiften. Om du avbokar din plats på kursen senast sju (7) dygn före kursens början debiterar vi ingen kursavgift och drar tillbaka räkningen. Betalda kursavgifter återbetalas inte. Att betala kursavgiften är det samma som att lösa ut studieplatsen, varför vi inte gottgör studerande som avbryter studierna. Avboka kursen per telefon till institutets kansli eller per e-post till kanslisekreteraren. Det går inte att avboka kurser med hjälp av röstbrevlådan eller webbformuläret för gensvar. Institutet kan också ställa in en planerad kurs, om antalet deltagare inte är tillräckligt. Då betalar vi tillbaka inbetalda kursavgifter. KURSFAKTURERING OCH BETALNINGSPÅMINNELSE Räkningen skickas direkt till hemadressen och varje faktura ska betalas med sitt eget referensnummer. Vi har som ambition att fakturera kortkurser före starten. Betalningspåminnelser skickas ut via Lindorff Oy. I frågor som gäller faktureringen hänvisar vi till Lindorff. Kontaktinformation finns på räkningen. sportpass Se mera på sidan 11. RABATTER Institutet ger arbetslösa och studerande 50 procents rabatt. Rabatten är personlig. Rabatten gäller inte öppna universitetets kurser, kurser med separat prissättning, föreläsningar och inte heller förmåner för aktiva studerande (se under kurser med separat prissättning). Arbetslöshetsrabatt: Lämna in ett intyg över arbetslöshet till Hiisi-Institutets kansli genast efter att du har anmält dig. Intyget får du på arbetskraftsbyrån. Studeranderabatt: visa upp ett gällande kort för studerande eller lämna in en kopia av det till institutets kansli genast efter att du har anmält dig. Rabatten gäller alla studerande från högstadiet (födda )1 och uppåt Om räkningen redan har skickats ur, kan inga rabatter längre beviljas. Meddela kansliet så snart som möjligt, om det drar ut på tiden med att få ett intyg. FÖRMÅN FÖR AKTIVA STUDERANDE Den som betalar 150 euro i början av läsåret kan delta i den största delen av institutets kurser utan begränsning, om det finns plats på kurserna. Den studerande ska anmäla sig som aktiv studerande till institutets kansli senast den 22 augusti. Avbokningsvillkoren gäller även aktiva studerande. Undervisning inom öppna universitetet, inträdesavgifter till föreläsningar och inga rabatter -kursen inte till kurserna med förmåner för aktiva studerande. KURSER MED SEPARAT PRISSÄTTNING Om en kurs är märkt med inga rabatter efter priset är det en kurs med separat prissättning, som inte ger rätt till arbetslöshets- eller studeranderabatt och inte heller har förmåner för aktiva studerande. FAMILJEKURSER Kurser med denna beteckning är avsedda för familjer där en förälder deltar i kursen tillsammans med ett barn. Till familjekurserna ska både föräldern och barnet anmäla sig och betala kursavgift. TEMA Hiisi-Institutets tema för läsåret återspeglar sig i utbildningsutbudet., sidan 11. LÄROBÖCKER OCH MATERIAL Läroböcker och material ingår inte i kursavgiften. De studerande skaffar och bekostar materialet själva, om inget annat nämns vid kursen. Kopieringsavgift 0,20 euro/kopia. INSTÄLLD UNDERVISNING Inställda lektioner utannonseras på platsen för undervisningen, per telefon eller textmeddelande. En enskild lektion som har inställts på grund av att läraren blivit sjuk ersätts inte med en extra lektion för studerande. LEKTIONSLÄNGD En lektion har längd på 45 minuter. Exempel: Lärarens namn, 20 t, 37 INFORMATION Ändringar i programmet, nya kurser och föreläsningar samt andra saker utannonseras i lokaltidningarnas institutsspalter, på Internet på och i kundtidningen Hiiden Luukku, som kommer ut i november. 10 Lohjan toimisto, Linnaistenkatu 9, Lohja (019) Vihdin toimisto, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

11 Infosidor / Sporttipassi LÄSÅR OCH LOV Hösttermin Vårtermin (12 veckor) (13 veckor) Höstlov vecka 42 Sportlov vecka 8 Följande dagar är undervisningen inställd: 31.10, 1.11, 5.12, 6.12, 2.4, 3.4, 4.4, 5.4, 6.4. OLYCKSFALLSFÖRSÄKRING Alla studerande vid institutet är olycksfallsförsäkrade under lektionerna. Ersättningarna för olycksfall följer de offentliga taxorna för hälsovård. INTYG Vi kan ge intyg över avlagda kurser. Ota opiksesi, hyvin voidaksesi! - Lukuvuoden teema Hiiden Opistossa - Sportti- ja kulttuuripassi Tutustu: SporttiPassi on vaivaton tapa maksaa työnantajasi tarjoamat liikunta- ja kulttuuriedut. Kurssimaksun maksaminen SporttiPassilla tai KulttuuriPassilla on mahdollista vain Internet-ilmoittautumisen yhteydessä. Kurssimaksun maksamninen sillä jälkikäteen ei ole mahdollista. Myöskään puhelimitse ilmoittautuessasi passia ei voi siis käyttää. Vaikka ilmoittautumisjärjestelmässämme on mahdollisuus ilmoittautua useammalle kurssille samanaikaisesti, on Sportti- tai KulttuuriPassilla maksettaessa ilmoittauduttava jokaiselle kurssille erikseen. Näin varmistat, että jokainen kurssi veloitetaan passiltasi! Kun olet internetin kautta ilmoittautuessasi kirjoittanut yhteystietosi ja klikannut lähetä ilmoittautuminen -painiketta, niin näet näytölläsi SporttiPassitai KulttuuriPassi -kuvakkeen. Klikkaamalla sitä hyppäät uuteen ikkunaan, Sportti- ja kulttuuripassijärjesstelmään. Kirjaudu järjestelmään omilla tunnuksillasi ja etene sivuston antamien ohjeiden mukaisesti. SporttiPassi-asiakkaat noudattavat Hiiden Opiston ilmoittautumis- ja peruutusehtoja normaalisti. Sportti- ja kulttuuripassilla ei voi maksaa seuraavia kurssiryhmiä: -taiteen perusopetus -avoin yliopisto (myös ne avoimen yliopiston kurssit, joihin on mahdollista osallistua ilman aikomusta suorittaa niitä avoimen yliopiston suorituksina) -luennot -ruoanvalmistus -kielet -muut tutkintoon tähtäävät kurssit Huomaa lisäksi, että kumpikin passi on tarkoitettu ainoastaan sinun henkilökohtaiseen käyttöösi. et voi maksaa niillä muiden opiskelijoiden, esimerkiksi lapsesi ilmoittautumismaksua. 11

12 Tapahtumat / Hankkeet tapahtumat Opinto-ohjausta kieliin minun kielipolkuni ti , Lohja, s.60 Lohjan kesä tanssii , Lohja Päivölän 18. kirjallisuuspäivät Salongeista lukupiireihin ja kirjablogeihin Nummela, s.15 Sijoittamisen illat, Lohja ke , Lohja, s.22 Historiallinen Naantali la , s.13 Käy muumilaaksoon pe , Lohja, s.60 Kaksin kielet kiertoon ja 9.4. to , Lohja, s.61 Näyttely - Lasten käsityökoulu Hiisi, Vihti , Vihdin kirkonkylän kirjasto Rautatien kaupungit Hyvinkää ja Riihimäki la , s.13 Sijoittamisen illat, Vihti ke , Nummela, s.22 Käsityömatka Tallinnaan , s.89 Lohjan Menneen Ajan Joulumarkkinat Taito- ja taidepaja , Lohjan museon navetassa Linnunpönttötalkoot la , Nummela Karjalohjan kuvataidenäyttely , kulttuurivintti hankkeet opintoavustus maahanmuuttajille ja senioreille Maahanmuuttajien opintoja ja senioreiden atk-opintoja on tuettu opetus- ja kulttuuriministeriön Hiiden Opistolle myöntämillä opintoavustusrahoituksilla viime vuosina. Myös lukuvuonna opistolla on mahdollisuus myöntää maahanmuuttajille sekä ikäihmisten atk-opetukseen osallistuville kurssimaksualennuksia. Alennukset myönnetään erillisen hakemuksen perusteella, joita saa omalta opettajalta tai opiston toimistoista. Maahanmuuttajaopetuksen kehittäminen Opetushallitus on myöntänyt laatu- ja kehittämisrahoistaan (LAKE) Hiiden Opistolle maahanmuuttajaopetuksen kehittämistyöhön Opiston projektikoordinaattorina hankkeessa toimii FK Virpi Juvonen-Kugge. Yhteystiedot: harjoittelija. p tai Hankkeen tarkoituksena on mm. laajentaa maahanmuuttajille suunnatun opetuksen tarjontaa. Laatukäsikirjan päivittäminen -hanke Opetushallitus on myöntänyt laatu- ja kehittämisrahoistaan Hiiden Opistolle laatukäsikirjan päivittämiseen Tanssi- ja musiikkigaala la Laurentius-sali, Lohja Vihdin kevätnäyttely Nummelassa , työväentalo Rientolassa Lohjan kevätnäyttely , Lohjan pääkirjastossa Lohjan kuvataidenäyttely , Lohjan pääkirjasto Tammelan ylänkö Etelä-Suomen erämaa la , s.13 Nummelan kuvataidenäyttely , Nummelan kirjasto Jean Sibeliuksen syntymästä 150 vuotta Tuusulanjärven musiikillisia kulttuurimuistoja la , s.13 Lohja kestävällä pohjalla 2014 Lohjan pääkirjaston Järnefeltinsalissa, Karstuntie 3, Lohja, torstaisin klo Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista Toiveikas tulevaisuutemme sinisellä planeetalla. Mahdollisuuksia ja ratkaisuja. KT, dosentti Arto O. Salonen, Helsingin yliopisto Kulttuurisesti kestävä kehitys Lohjan seudulla. Historioitsija, kotiseutuasiantuntija Torsti Salonen ja pianonsoiton opettaja Ilkka Joronen Kaupungin kestävät suunnitelmat ja strategia. Valtuuston puheenjoh-taja Joona Räsänen sekä johtajat Pekka Puistosalo ja Eero Soinio 12 Lohjan toimisto, Linnaistenkatu 9, Lohja (019) Vihdin toimisto, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

13 Retket ja matkat RETKET JA MATKAT HISTORIALLINEN NAANTALI la Salonen Torsti, 70, ei alennuksia Ilmoittautuminen 3.9. mennessä Naantali on yksi maamme harvoista keskiaikaisista kaupungeista ja syntynyt luostarin ansiosta. Se tunnetaan myös tasavallan presidentin kesäasunnosta. Opintoretkellä tutustutaan kaupungin historiaan, vieraillaan Naantalin museossa, luostarikirkossa sekä tehdään opastettu kävelykierros Kultarannan syksyn väreissä hehkuvassa puutarhassa. Bussimatkalla oppaana toimii Torsti Salonen. Retken hintaan sisältyvät opastukset, lounas ja kahvi. Mahdolliset sisäänpääsymaksut kohteisiin maksetaan erikseen. Lähtö Nummelan linja-autoasemalta klo 8.30 ja Lohjan Kirkkokentältä klo Paluu Nummelaan n. klo ja Lohjalle n. klo JEAN SIBELIUKSEN SYNTYMÄSTÄ 150 VUOTTA - TUUSULANJÄRVEN MUSIIKILLISiA KULTTUURIMUISTOJA la Salonen Torsti, 70, ei alennuksia Ilmoittautuminen mennessä Kansallissäveltäjämme Sibelius syntyi Opintoretkellä vieraillaan säveltäjän kodissa Ainolassa, Alvar Aallon suunnittelemassa säveltäjä Joonas Kokkosen taidekodissa sekä Järvenpään taidemuseossa. Bussimatkalla oppaana toimii Torsti Salonen. Retken hintaan sisältyvät opastukset ja lounas kahveineen. Mahdolliset sisäänpääsymaksut kohteisiin maksetaan erikseen. Lähtö Lohjan Kirkkokentältä klo 9.00 ja Nummelan linja-autoasemalta klo Paluu Nummelaan n. klo ja Lohjalle n. klo RAUTATIEN KAUPUNGIT HYVINKÄÄ JA RIIHIMÄKI la Salonen Torsti, 70, ei alennuksia Ilmoittautuminen alkaa to 7.8. klo Ilmoittautuminen mennessä Kaksi naapurikaupunkia Hyvinkää ja Riihimäki ovat molemmat rautatieristeysaseman synnyttämiä. Opintoretkellä tutustutaan kaupunkien historiaan ja kehitykseen. Vierailukohteina ovat laajentunut Suomen rautatiemuseo, maamme lasiteollisuuden historiaa ja taidelasia esittelevä Suomen Lasimuseo sekä Riihimäen taidemuseon näyttely Kolmen kopla - Tyko Sallinen, Jalmari Ruokokoski, Eero Nelimarkka. Bussimatkalla oppaana toimii Torsti Salonen. Retken hintaan sisältyvät opastukset, lounas ja kahvi. Mahdolliset sisäänpääsymaksut kohteisiin maksetaan erikseen. Lähtö Lohjan Kirkkokentältä klo 9.00 ja Nummelan linjaautoasemalta klo Paluu Nummelaan n. klo ja Lohjalle n. klo TAMMELAN YLÄNKÖ - ETELÄ-SUOMEN ERÄMAA la Salonen Torsti, 70, ei alennuksia Ilmoittautuminen 8.4. mennessä Uudenmaan ja Lounais-Hämeen rajaama Tammelan ylänkö on lähialueemme laajin erämaa-alue. Opintoretkellä tutustumme alueen luontoon vierailemalla Hämeen luontokeskuksessa Tammelassa, josta jatkamme historiallista Hämeen Härkätietä Lopelle Marsalkka Mannerheimin metsästysmajalle. Tutustumme majan historiaan ja nautimme siellä lounaan. Sen jälkeen vierailemme Lopen vanhassa 1500-luvun puukirkossa sekä taiteilijakoti Villa Vesperissä. Bussimatkalla oppaana toimii Torsti Salonen. Retken hintaan sisältyvät opastukset, lounas ja kahvi. Lähtö Lohjan Kirkkokentältä klo 9.00 ja Nummelan linja-autoasemalta klo Paluu Nummelaan n. klo ja Lohjalle n. klo

14 Luennot, keskustelut ja tapahtumat Luennot, keskustelut ja tapahtumat Kielten kulttuuriluento: Sivistyssanoja anemiasta öylättiin ma 8.9., 15.9., Lohja, s. 76 Taiteilijat ja heidän puutarhansa Lohja s Paul Cézanne, Vincent van Gogh, Gertrude Jekyll, Claude Monet ja Auguste Renoir impressionistien väriharmoniaa Jane Austen ja Vita Sackville-West rento cottage garden ja satumainen Sissinghurst Carl Larsson, Anders Zorn ja Axel Karlfeldt vilkasta taiteilijaelämää Taalainmaalla Frances Hodgson Burnett, Tasha Tudor, Selma Lagerlöf ja Astrid Lindgren satuja, tarinoita ja inspiroivia puutarhoja Carl Milles ja Gustav Vigeland veistoksia puiston täydeltä Ahola, Ainola, Halosenniemi ja muut Tuusulan rantatien taiteilijapuutarhat Englannin kulttuuriluento: Where do the words come from? Mistä sanat tulevat? pe 19.9., Lohja, s. 63 Järjestystä kodin tavarakaaokseen A ma 29.9., Nummela, s. 15 Latinan kulttuuriluento: Keisari Augustus pe 3.10., Lohja, s. 76 Sävelten syksy, rehtori Janne Haapasen Musiikin luentosarja la , Lohja, s. 15 Italian kulttuuriluento: Benvenuti nella valle dei Mumin ma 6.10., Lohja, s. 71 Espanjan kulttuuriluento: Un cuento del valle de los Mumin pe , Lohja, s. 68 Ruotsin kulttuuriluento: Mumintrollen i Toves konst pe 7.11., Lohja, s. 79 Espanjan kulttuuriluento: Euskadi País vasco - Baskimaa pe 13.3., Lohja, s. 68 Italian kulttuuriluento: Molise Un tesoro nascosto pe 20.3., Lohja, s. 72 Italian kulttuuriluento: I dialetti italiani Italian murteita pe 10.4., Lohja, s. 72 Latinan kulttuuriluento: Latinan vaiheita Suomessa ma 13.4., 20.4., Lohja, s. 76 MIELEN KUNTOKOULU - MENS SANA IN CORPORE SANO ti Lohjan Yhteislyseon lukio, auditorio, Karstuntie 6, LOHJA Luennoitsijat, 3 t, ovimaksu 4 Ei ennakkoilmoittautumista Hiiden Opisto ja Lohjan seudun mielenterveysseura ovat järjestäneet yhteistyössä Mielen kuntokoulua vuodesta Kuntokoulussa nostetaan joka vuosi yhteiskunnallisesti merkittävä teema tarkasteluun. Terve sielu terveessä ruumiissa, Mens sana in corpore sano. Tänä vuonna yhdistetään henkisen ja ruumiillisen hyvinvoinnin teemoja. Kulttuurin ja mielen hyvinvoinnista puhuu asiaa tutkinut Johannes Parkkonen. Fyysisen hyvinvoinnin merkityksiä aukaisee tunnettu ravintoterapeutti Hanna Partanen. Mielen kuntokoulu Mens sana in corpore sano ti , Lohja, s. 14 Ranskan kulttuuriluento: Bienvenue à la vallée des Moumines pe , Lohja, s. 77 Englannin kulttuuriluento: Introduction to the Emerald Isle ti 2.12., Lohja, s. 63 Kielten kulttuuriluento: Kaukasus kielten vuoristo pe 6.2., Lohja, s. 62 Kiinan kulttuuriluento: Nojatuolimatka Kiinaan la 7.3., Nummela, s. 75 Järjestystä kodin tavarakaaokseen B ma 23.2., Nummela, s Lohjan toimisto, Linnaistenkatu 9, Lohja (019) Vihdin toimisto, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

15 Luennot, keskustelut ja tapahtumat TUUSULANJÄRVEN KULTTUURIMAISEMIA pe Salonen Torsti, 2 t, ovimaksu 5 Ilmoittautuminen alkaa ke klo 9.00 Ilmoittautuminen mennessä Tuusulanjärven rantamaisemiin muodostui 1890-luvun lopulla ainutlaatuinen taiteilijayhteisö. Suomen taiteen kultakauden tunnetuimmat edustajat asettuivat asumaan seudulle perheineen. Juhani Aho ja taiteilijavaimonsa Venny Soldan-Brofeldt, taidemaalari Eero Järnefelt, taiteilija Pekka Halonen, runoilija Juhana Henrik Erkko ja säveltäjämestari Jean Sibelius viettivät järven rannalla perhe-elämää ja tekivät työtään. Tuusulanjärven taiteilijayhteisö oli omaleimainen taiteilijoiden kohtaamispaikka, jonka rauhaisesta maalaismaisemasta tuli elinehto heidän luomistyölleen. Nykypäivän ihmisille yhteisö jätti taiteensa lisäksi ainutlaatuisen kulttuurimaiseman ihailtavaksi. Luento on itsenäinen katsaus Tuusulanjärven taiteilijayhteisöön, mutta käy alustukseksi valokuvaus- ja taidemaalausretkelle. SÄVELTEN SYKSY, REHTORI JANNE HAAPASEN MUSIIKIN LUENTOSARJA Musiikkiopistolla (F-ovi), Kirkkokatu 6 LOHJA Lauantaisin klo t, 23 Ilmoittautuminen alkaa to 7.8. klo 11:00 Ilmoittautuminen mennessä Kurssikoodi ilmoittautumista varten Länsi-Uudenmaan musiikkiopiston rehtori Janne Haapasen huippusuosittu klassisen musiikin luentosarja jatkuu uusin aihein. Tänä vuonna on luvassa: Musiikin tyylisuunnat renessanssista romantiikkaan Orkesterin historia ja soittimet Italialaisen oopperan kolme suurta Nibelungin sormus luvun taru sormusten herrasta PÄIVÖLÄN 18. KIRJALLISUUSPÄIVÄT SALONGEISTA LUKUPIIREIHIN JA KIRJABLOGEIHIN Päivölän Virkistyskodissa Taivaantie 41, Hiiden Opisto järjestää kirjallisuuspäivät yhteistyössä Vihdin kunnankirjaston, Päivölän Virkistyskodin ja Vihdin Kalevalaiset Naiset ry:n kanssa. Osallistumismaksu: 1 päivä 20, 2 päivää 40. (Hiiden Opisto laskuttaa, ei käteismaksua / alennuksia). Täysihoitomaksu 90 ja ateriat maksetaan Päivölässä. Ilmoittautuminen mennessä tai (019) / (09) JÄRJESTYSTÄ KODIN TAVARAKAAOKSEEN A ma Villa Hanna, 2 t, ovimaksu 5 Ilmoittautuminen mennessä Tuskastuttavatko aina hukassa olevat tavarat ja kodin riittämättömät säilytystilat? Luennolta saat käytännön työkaluja kodin tavarakaaoksen helpottamiseen ja elämän yksinkertaistamiseen JÄRJESTYSTÄ KODIN TAVARAKAAOKSEEN B Lauantai klo Avaus, apulaisrehtori Mirja Vehovuori, Tarja Lappalainen, Tuula-Liina Varis, Pirjo Hannula, salonkimusiikkia. Sunnuntai klo Suvi Ahola, Tommi Melender, Joel Haahtela ma Villa Hanna, 2 t, ovimaksu 5 Ilmoittautuminen 9.2. mennessä Tiedätkö missä tärkeät paperisi ovat? Miten kodin paperit saa järjestykseen ja mitkä ovat tärkeitä dokumentteja? Luennolta saat käytännön työkaluja ja vinkkejä dokumenttikaaoksen selättämiseen. 15

16 Yhteiskuntaosasto Yhteiskuntaosasto Yhteiskuntaosasto pitää sisällään yhteiskunnalliset aineet, avoimen yliopiston opinnot, ikäihmisten opinnot, atk- ja mediaopinnot, historian ja psykologian sekä ihmissuhteet. Ainealueista vastaavat apulaisrehtori Mirja Vehovuori, viestintäteknologian opettaja Eija Terävä ja rehtori Anne Kotonen. avoin yliopisto Yhteiskuntaosastossa on mahdollisuus suorittaa avoimia yliopisto-opintoja kunkin lukuvuoden tarjonnan mukaisesti. Opinnot ovat perusopintokokonaisuuksia tai niiden osia ja ne tuotetaan yhteistyössä eri yliopistojen kanssa. Apulaisrehtori KM, Ktao Mirja Vehovuori Linnaistenkatu 9, Lohja (019) , , (09) Ainealueet: yhteiskunnalliset aineet, avoin yliopisto, ikäihmisten opinnot, historia. Viestintäteknologian opettaja FT Eija Terävä Linnaistenkatu 9, Lohja Puhelinaika: ti atk ja media, verkko-opetus Osaston toimistosihteeri Tarja Saarinen (019) fax (019) elämäntaito ja ihmissuhteet Lasten hoitajan peruskurssi Lasten hoitoon järjestetään perehdyttävää koulutusta yhteistyössä alan järjestöjen kanssa. Juttu-tupa Kurssi on kohtaamispaikka afaattisille henkilöille. Kurssilla annetaan tukea osallistumiseen ja kommunikointiin, vertaisten kohtaamiseen. Yhteistyössä alan järjestöjen kanssa. lapsiperheiden hyvinvointitreenit Kurssi on kohtaamispaikka perheille, joissa on pieniä lapsia. Vertaisohjaajien kanssa jaetaan kokemuksia ja keskustellaan arjen haasteista. ikäihmisten yliopisto Koulutusta järjestetään Helsingin yliopiston puitteissa. Ikäihmisten yliopisto ei tähtää yliopistotutkintoihin, vaan tavoitteena on saattaa ikäihmiset yhteen kuuntelemaan ja kokemaan yliopistotasoista opetusta. OPINTO-OHJAUSTA Avoimen yliopiston infotilaisuus klo Opistotalolla, Linnaistenkatu 9, Lohja. muu koulutus Lukuvuonna muuhun koulutukseen kuuluvat tähtitieteen kurssi, laivurikurssit, koirankoulutus ja mehiläistenhoitokurssi. 16 Lohjan toimisto, Linnaistenkatu 9, Lohja (019) Vihdin toimisto, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

17 Atk ja media Tietotekniikkaa voi opiskella Hiiden Opiston opistotalojen atk-luokissa Lohjalla ja Nummelassa sekä koulujen atk-tiloissa. Sopivan kurssin valintaa helpottavat kurssinimen perässä olevat tasoluokitukset: TASO 1 -Kurssi on tarkoitettu alkeiskurssiksi tietokoneen hankintaa harkitseville ja käyttöä aloitteleville. Opiskelijalle ei tarvitse olla aiempaa tietokoneen käyttökokemusta. TASO 2 -Kurssi on tarkoitettu tietokoneen käyttöön aiemmin tutustuneille peruskurssien jatkoksi tai kertauskurssiksi. Hiiren ja näppäimistön hallinta, tietokoneen käyttöjärjestelmässä ja ohjelmissa liikkuminen on tuttua, mutta vaatii vielä harjoittelua ja kertausta. Yhteiskuntaosasto TASO 3 -Kurssi on tarkoitettu tietokoneen käytön hyvin hallitseville. Kurssilla keskitytään ohjelman tai aihepiirin käyttöön ja sisältöön - ei yleiseen tietokoneen hallintaan. Kurssinimen perässä oleva tasoluokitus helpottaa valitsemaan oikean kurssin kurssitarjonnasta. Tutustu tekstissä oleviin tasoluokituksiin ja poimi kurssitarjonnastamme sopivat kurssit. Senioreiden atk Senioreiden atk-kurssit ovat avoimia kaikille ja soveltuvat yli 63-vuotiaille tai eläkepäätökseen saaneille. Kurssien opetustahti on rauhallinen ja opettajan apua saa aina tarpeen vaatiessa. Kurssiharjoitukset vahvistavat tietokoneen käytön peruskäyttötaitoja ja antavat varmuutta internetin käyttöön arkiasioiden hoitamisessa. Ajokorttitutkinnot Hiiden Opistossa voi suorittaa ajokorttitutkintoihin kuuluvia osakokeita. koostuu neljästä osakokeesta eli moduulista, joiden suorittamisesta saa todistuksen Mikäli tutkinto jää kesken tai sitä tenttii useammassa organisaatiossa, osasuorituksista saa todistukseksi opintokortin. Tietokoneen A-kortti on suunnattu käyttäjälle, joka käyttää tietokonetta työssä ja vapaa-aikana. Se koostuu seitsemästä osakokeesta eli moduulista. Kun kaikki moduulit on suoritettu, saa todistuksen. Yksittäin suoritettavien ajokorttitutkintojen moduuliopintojen kokeen maksu on 14. Moduulikursseille voi osallistua myös suorittamatta ja A-korttien todistusmaksu on

18 Avoin yliopisto Avoin yliopisto KASVATUSTIETEEN PERUSOPINNOT (25 OP) , ti Vehovuori Mirja, 42 t, 150, ei alennuksia Ilmoittautuminen (019) / (09) Kasvatustiede kuvailee, selittää ja auttaa ymmärtämään inhimillistä vuorovaikutusta koko elämänkaaren ajalta. Perusopintojen tavoitteena on saada yleiskäsitys kasvatustieteestä ja sen osa-alueista. Opinnot soveltuvat kaikille kasvatuksesta, koulutuksesta ja oppimisesta kiinnostuneille. Erityistä hyötyä opinnoista on luokanopettaja- tai lastentarhanopettajaopintoihin suuntautuville. Opinnot sisältävät ohjattua itsenäistä opiskelua, opintoryhmäkokoontumisia, luentoja ja verkko-opiskelua. Yhteistyöyliopisto Turun yliopisto. Yliopiston opintomaksun 220 Turun yliopisto laskuttaa suoraan opiskelijalta. Tiedustelut ja opintoneuvonta Mirja Vehovuori Huom. Aloitusluento ke oikeustiede: JOHDATUS OIKEUSTIETEESEEN (5 OP) la Opistotalo, Karhumäenpolku 5, Koskinen Inga, 30 t, 100, ei alennuksia Ilmoittautuminen (019) / (09) Kurssi antaa yleiskuvan oikeudellisista peruskäsitteistä ja perehdyttää eri oikeudenalojen (yksityis-, julkis-, rikos-, ja prosessioikeus) peruskysymyksiin ja terminologiaan. Opinnot antavat myös perusvalmiudet hakea tietoa oikeuslähteistä, ratkaista oikeustapausharjoituksia sekä kuulustelujen vastaustekniikasta. Kurssi sopii kaikille oikeustieteen alasta kiinnostuneille eikä pohjakoulutusvaatimuksia ole. Opinnot sisältävät itsenäistä opiskelua, opintoryhmäkokoontumisia 20 tuntia sekä verkko-opiskelua 10 tuntia. Yhteistyö yliopisto Turun yliopisto. Yliopiston opintomaksun 50 Turun yliopisto laskuttaa suoraan opiskelijalta. Kurssipäivät: , 8.11., Tiedustelut ja opintoneuvonta Mirja Vehovuori OIKEUSTIEDE: RIKOSOIKEUS (8 OP) pe , la Opistotalo, Karhumäenpolku 5, Luennoitsijat, 24 t, 100, ei alennuksia Ilmoittautuminen (019) / (09) Jakso kuuluu aineopintojen oikeudenalojen perusteisiin, edellytyksenä kurssille osallistumiselle on Johdatus oikeustieteeseen -kurssin hyväksytty suorittaminen. Tavoitteena on antaa opiskelijoille perustiedot ja kokonaiskuva rikosoikeuden yleisistä opeista ja oikeusperiaatteista, rangaistavan käyttäytymisen alasta, rikosoikeudellisesta seuraamusjärjestelmästä ja pakkokeinoista. Yhteistyöyliopisto Turun yliopisto. Yliopiston opintomaksun 20 Turun yliopisto laskuttaa suoraan opiskelijoilta. Vuorovaikutteiset verkkoluennot: Nummela. Lähiopetus: Opistotalo, Karhumäenpolku 5, Nummela. Tiedustelut ja opintoneuvonta Mirja Vehovuori Etäluentopäivät: ma-to klo , ma-to klo RUOTSIN KIELEN KIRJALLINEN JA SUULLINEN TAITO ( 5 OP) ke Lohjan Yhteislyseon lukio, Karstuntie 6, LOHJA Lepikkö Asta, 60 t, 100, ei alennuksia Ilmoittautuminen (019) / (09) Kurssin tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää oman alansa puhuttua ja kirjoitettua ruotsin kieltä sekä pystyy keskustelemaan omaan alaansa liittyvistä kysymyksistä asianmukaista sanastoa ja oikeita rakenteita käyttäen. Kurssin hyväksytty suorittaminen osoittaa kaksikielisellä virka-alueella toimivalta korkeakoulututkinnon suorittaneelta valtion virkamieheltä vaadittavaa toisen kotimaisen kielen taitoa. Kurssi koostuu 35 tunnista lähiopetusta sekä verkkoopetusta 25 tuntia. Verkko-opetuksesta vastaa Turun yliopiston kielikeskuksen opettaja. Yhteistyöyliopisto Turun yliopisto. Yliopiston opintomaksun 20 Turun yliopisto laskuttaa suoraan opiskelijalta. Pohjakoulutus vaatimuksena lukion vähimmäisoppimäärä ruotsin kielessä. Tiedustelut ja opintoneuvonta Mirja Vehovuori KAUPPATIETEET: HENKILÖSTÖJOHTAMINEN (5 OP) ti Lohjan Yhteislyseon lukio, Karstuntie 6, LOHJA Linnavuori-Yrjönsalo Maija, 18 t, 100, ei alennuksia Ilmoittautuminen (019) / (09) Opintojakso sijoittuu kauppatieteiden opintojen piiriin. Opintojaksolla opiskelija oppii ymmärtämään henkilöstöjohtamisen merkityksen organisaatiossa sisältäen mm. henkilöstöresurssien suunnittelua, osaamisen kehittämistä ja perehdytystä sekä hallitsemaan erilaisia henkilöstöjohtamisen perustyökaluja. Opiskelija tuntee henkilöstöjohtamiseen liittyviä perusteorioita ja malleja. Yhteistyöyliopisto Turun yliopisto. Yliopiston opintomaksun 50 Turun yliopisto laskuttaa suoraan opiskelijalta. Tiedustelut ja opintoneuvonta Mirja Vehovuori Lohjan toimisto, Linnaistenkatu 9, Lohja (019) Vihdin toimisto, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

19 Ikäihmisten opinnot IKÄIHMISTEN OPINNOT IKÄIHMISTEN YLIOPISTO / NUMMI , ti Kunnantalo, Siipoontie 1, NUMMI Turunen Marja-Riitta, 50 t, 42 Ilmoittautuminen opettajalle kurssin alkaessa Seurataan Helsingin yliopiston Vapaan sivistystyön toimikunnan tuottamaa Studia Generalia -luentosarjaa verkossa: Eurooppa. Se pidettiin Helsingin yliopistossa keväällä. Syyskausi 1. ja 2.kerta: Juuret Professori Heikki Seppä: Jääkauden jälkeen. Professori Mikael Fortelius: Eurooppalaisen ihmisen alkuperä. 3. ja 4. kerta: Perintö. Dosentti Antti Arjava: Antiikin hailea varjo. Dosentti Eero Huovinen: Teot vai hyveet? 5. ja 6. kerta: Itä ja länsi. Dosentti Heikki Mikkeli: Eurooppalainen identiteetti ja Eurooppa-kertomukset. Professori Markku Kivinen: Eurooppa ja Venäjä. 7. ja 8. kerta: Valttikortit Professori Liisa Laakso: Eurooppalainen demokratia. Professori Pia Letto-Vanamo: Oikeus turvanamme. 9. ja 10. kerta: Tiede, talous ja tulevaisuus. Johtokunnan jäsen Seppo Honkapohja, Suomen pankki: Euroopan talous: Riskejä ja mahdollisuuksia. Professori Kari Enqvist: Tieteen ja teknologian Eurooppa. 11. ja 12. kerta: Nousu, uho vai tuho Euroopan tilanteesta keskustelemassa Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen, Helsingin yliopiston Eurooppatutkimuksen verkoston johtaja Juhana Aunesluoma sekä tutkijatohtori Timo Miettinen. Kevätkauden ohjelma sovitaan erikseen IKÄIHMISTEN YLIOPISTO / KARISJÄRVI , , ma Karisjärven kansakoulu, Ahonpääntie 10, KARISJÄRVI Turunen Marja-Riitta, 50 t, 42 Ilmoittautuminen opettajalle kurssin alkaessa Sisältö sama kuin edellä IKÄIHMISTEN YLIOPISTO / KAARIKESKUS , to Kaarikeskuksen kahvila, Pisteenkaari 13, Turunen Marja-Riitta, 50 t, 42 Ilmoittautuminen opettajalle kurssin alkaessa Sisältö sama kuin edellä IKÄIHMISTEN YLIOPISTO / PITÄJÄNKESKUS , ke Pitäjänkeskus, Uudenmaantie 10, VIHTI Turunen Marja-Riitta, 50 t, 42 Ilmoittautuminen opettajalle kurssin alkaessa Sisältö sama kuin edellä VOIMAA VIISAUDEN VUOSIIN / PETÄJÄKOTI , ti Petäjäkoti, Mäntynummenkuja 7, LOHJA AS Sotomayor Rosazza Sonia, 50 t, 39 Ilmoittautuminen opettajalle kurssin alkaessa Vierivä sammal ei kivety eikä osallistuva ihminen mökkiydy. Tällä kurssilla lyödään viisaat päät yhteen ja iloitaan vanhan taitamisesta ja uuden oppimisesta. Tavoitteena on erityisesti eläkeläisten elämänlaadun, sosiaalisuuden ja aktiivisuuden ylläpitäminen. Voimaa ammennetaan ajankohtaisten luentojen, esitelmien, mahdollisten retkien ja ennen kaikkea yhteisen keskustelun ja yleisen hauskanpidon keinoilla VOIMAA VIISAUDEN VUOSIIN / LOHJAN OPISTOTALO , ke Sotomayor Rosazza Sonia, 50 t, 39 Ilmoittautuminen opettajalle kurssin alkaessa Vierivä sammal ei kivety eikä osallistuva ihminen mökkiydy. Tällä kurssilla lyödään viisaat päät yhteen ja iloitaan vanhan taitamisesta ja uuden oppimisesta. Tavoitteena on erityisesti eläkeläisten elämänlaadun, sosiaalisuuden ja aktiivisuuden ylläpitäminen. Voimaa ammennetaan ajankohtaisten luentojen, esitelmien, mahdollisten retkien ja ennen kaikkea yhteisen keskustelun ja yleisen hauskanpidon keinoilla VOIMAA VIISAUDEN VUOSIIN / KAARIKESKUS , ma Kaarikeskuksen kahvila, Pisteenkaari 13, Vehovuori Mirja, 50 t, 39 Ilmoittautuminen opettajalle kurssin alkaessa Sisältö sama kuin edellä. 19

20 Historia / Elämäntaito ja ihmissuhteet HISTORIA LOHJAN KARTANOT ma Anttilan koulu (A-ovi), Kirkkokatu 6, LOHJA Salonen Torsti, 24 t, 33 Kurssilla tutustutaan Lohjan alueen kartanoiden historiaan ja niiden vaikutukseen paikkakunnalla. Mitä oli kartanokulttuuri, keitä henkilöitä kartanoissa on asunut ja millaisia ovat kartanorakennukset. Mikä on kartanoiden nykytila ja tulevaisuus? SUOMEN TAITEEN HISTORIAA , ke Anttilan koulu (A-ovi), Kirkkokatu 6, LOHJA Salonen Torsti, 50 t, 59 Kurssilla tutustutaan Suomen kuvataiteiden, kuvanveiston ja arkkitehtuurin kehitykseen ja vuorovaikutukseen eurooppalaisen taiteen kanssa esihistoriasta 1900-luvun loppuun saakka LOHJA UUDEKSI KOTIKAUPUNGIKSI ma Anttilan koulu (A-ovi), Kirkkokatu 6, LOHJA Salonen Torsti, 26 t, 33 Millainen on laajempi Lohja ja millaisia uusia palveluja ja mahdollisuuksia on tarjolla? Kurssi on suunnattu kaikille, jotka haluavat perehtyä Lohjaan ja sen erilaiseen julkiseen ja yksityiseen palvelutarjontaan. Kurssi sopii niin kauan paikkakunnalla asuneille kuin uusille asukkaille SUKUTUTKIMUKSEN PERUSKURSSI , to Salonen Torsti, 50 t, 59 Kurssilla opiskellaan perustiedot ja -taidot sukututkimuksen tekoon: asiakirjojen tulkinta, vanhat käsialat, esivanhempain- ja sukutaulut, apukirjallisuus, atk:n ja Internetin käyttö sukututkimuksessa. Aikaisempaa sukututkimuskokemusta ei tarvita KOTI-N MUISTIPIIRI , to Kaarikoti, Pisteenkaari 13, Anja Korpela-Ahola, Ritva Miettinen, Sirkka Järvensivu, Mikko Ylirosti, 12 t, maksuton Nummelalaiset muistelevat. Muistelijoiden tekstit talletetaan kansalaismuistina Nummelan kykähistorian sivuille internetiin Helsingin Yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Yhteystiedot: ja Kurssipäivät: 11.9., 9.10., , 12.2., 12.3., länsi-uudenmaan keskiaikaiset kirkot ti , la Aleksis Kiven koulu, Puistopolku 2, SIUNTIO Salonen Torsti, 70, ei alennuksia Ilmoittautuminen alkaa to 7.8. klo Ilmoittautuminen 9.9. mennessä Länsi-Uudellamaalla on kahdeksan keskiaikaista kivikirkkoa. Kurssilla perehdytään niiden rakentamiseen, sisustukseen, maalauksiin sekä historiallisiin vaiheisiin kahden illan luentojen puitteissa sekä tutustutaan tärkeimpiin kirkkoihin lauantaipäivän kestävällä opastetulla opintoretkellä. Kurssihintaan sisältyy luentojen lisäksi opastettu retki lounaineen. Kurssipäivät: ti 16.9., ti 23.9., la ELÄMÄNTAITO JA IHMISSUHTEET LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTITREENIT ke Linnavuori-Yrjönsalo Maija, Hovattala Tiia, 24 t, 33 Tämä yhdessäolotuokio on räätälöity pienten lasten perheille. Ryhmä, jossa samassa elämäntilanteessa olevat vanhemmat saavat keskustella arjestaan ja unelmistaan vertaisohjaajien seurassa. Ohjelmaan kuuluu kahvitarjoilu ja lastenhoitoapu. Järjestetään yhteistyössä Hiiden Opiston ja Lohjan seudun mielenterveysseuran kanssa. Tiedustelut Mirja Vehovuori p Lohjan toimisto, Linnaistenkatu 9, Lohja (019) Vihdin toimisto, Karhumäenpolku 5, Nummela (09)

JULKINEN TIEDOTE. Opinto-opas 2016-2017 STUDIEGUIDEN 2016-2017. Studieguiden HIIDEN OPISTO HIISI-INSTITUTET

JULKINEN TIEDOTE. Opinto-opas 2016-2017 STUDIEGUIDEN 2016-2017. Studieguiden HIIDEN OPISTO HIISI-INSTITUTET Opinto-opas 2016-2017 STUDIEGUIDEN 2016-2017 JULKINEN TIEDOTE HIIDEN OPISTO HIISI-INSTITUTET Studieguiden 2016-2017 Oi maamme Suomi synnyinmaa Suomi täyttää 100 vuotta 2017. Sata vuotta ja jo paljon, paljon

Lisätiedot

JULKINEN TIEDOTE. Opinto-opas 2016-2017 STUDIEGUIDEN 2016-2017. Studieguiden HIIDEN OPISTO HIISI-INSTITUTET

JULKINEN TIEDOTE. Opinto-opas 2016-2017 STUDIEGUIDEN 2016-2017. Studieguiden HIIDEN OPISTO HIISI-INSTITUTET Opinto-opas 2016-2017 STUDIEGUIDEN 2016-2017 JULKINEN TIEDOTE HIIDEN OPISTO HIISI-INSTITUTET Studieguiden 2016-2017 SISÄLLYS Oi maamme Suomi synnyinmaa Suomi täyttää 100 vuotta 2017. Sata vuotta ja jo

Lisätiedot

Hiiden Opisto. opinto-opas 2013-2014. Hiisi-Institutet. Studieguiden 2013-2014. www.hiidenopisto.fi 1

Hiiden Opisto. opinto-opas 2013-2014. Hiisi-Institutet. Studieguiden 2013-2014. www.hiidenopisto.fi 1 Hiisi-Institutet 4 Studieguiden 2013-2014 Hiiden Opisto opinto-opas 2013-2014 1 Kohti kulttuurisesti kestävää kehitystä Hiiden Opisto on mitä suurimmassa määrin kulttuurioppilaitos. Hallinnollisesti opisto

Lisätiedot

Hiiden Opisto. opinto-opas 2015-2016. Hiisi-Institutet. Studieguiden 2013-2014 2015-2016. www.hiidenopisto.fi 1

Hiiden Opisto. opinto-opas 2015-2016. Hiisi-Institutet. Studieguiden 2013-2014 2015-2016. www.hiidenopisto.fi 1 Hiisi-Institutet 4 Studieguiden 2013-2014 2015-2016 Hiiden Opisto opinto-opas 2015-2016 1 Läntisen Uudenmaan suurin opisto ilman kotipesää Hiiden Opiston opistotalo Lohjan Linnaistenkadulla on tullut elinkaarensa

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN OPINNOT IKÄIHMISTEN YLIOPISTO VOIMAA VIISAUDEN VUOSIIN. Ikäihmisten opinnot

IKÄIHMISTEN OPINNOT IKÄIHMISTEN YLIOPISTO VOIMAA VIISAUDEN VUOSIIN. Ikäihmisten opinnot Ikäihmisten opinnot IKÄIHMISTEN OPINNOT VOIMAA VIISAUDEN VUOSIIN 32021128 VOIMAA VIISAUDEN VUOSIIN / LOHJAN OPISTOTALO 7.9.-30.11. & 11.1.-11.4. ke 12.30-14.00 Sotomayor Rosazza Sonia, 50 t, 38 32021103

Lisätiedot

Hiiden Opisto opinto-opas 2011-2012

Hiiden Opisto opinto-opas 2011-2012 Hiiden Opisto opinto-opas 2011-2012 1 Kohdataan hiiden opistossa Vietämme parhaillaan Euroopan Unionin vapaaehtoistoiminnan vuotta. Läntisellä Uudellamaalla vapaaehtoistoimintaa harjoittavat lukuisat järjestöt

Lisätiedot

Historia / Elämäntaito ja ihmissuhteet. Ikäihmisten opinnot / Historia

Historia / Elämäntaito ja ihmissuhteet. Ikäihmisten opinnot / Historia Historia / Elämäntaito ja ihmissuhteet Ikäihmisten opinnot / Historia 32967165 IKÄIHMISTEN YLIOPISTO / KAARIKESKUS Kaarikeskuksen kahvila, Pisteenkaari 13, to 10.00-11.30, 3.9.-26.11., 14.1.-21.4. Turunen

Lisätiedot

Hiiden Opisto opinto-opas 2012-2013

Hiiden Opisto opinto-opas 2012-2013 Hiiden Opisto opinto-opas 2012-2013 1 Melkein kaikkea ja vähän päälle Espanjalainen kevät, Saunaseminaari, Suomen kansallispuistot, Kahvakuulakurssi, Nummi-Pusulan mieslaulajat, Revontulilapaset, Pietarin

Lisätiedot

Hiiden Opisto opinto-opas 2010-2011

Hiiden Opisto opinto-opas 2010-2011 Hiiden Opisto opinto-opas 2010-2011 1 ENEMPI ON MAAILMAA KUIN RUUDUSTA NÄKYy Otsikon vanha suomalainen sananlasku on Hiiden Opiston uuden lukuvuoden teema 2010-2011. Maailma on toden totta laveampi kuin

Lisätiedot

Juuret ja Siivet. Kasvava opiskelijamäärä on osoittanut omalta osaltaan opiston tärkeän

Juuret ja Siivet. Kasvava opiskelijamäärä on osoittanut omalta osaltaan opiston tärkeän Juuret ja Siivet Kansalais- ja työväenopistotoiminnan juuret ulottuvat yli sadan vuoden taakse historiaan. Kansalais- ja työväenopistojen liitto (KTOL) juhlii tänä vuonna jo 90. vuottaan ja Hiiden Opiston

Lisätiedot

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon.

Kurssimaksun voi maksaa myös Tyky-kuntosetelillä. Tykykuntosetelillä maksettaessa kurssimaksu maksetaan kansalaisopiston toimistoon. TYÖKAUSI 2015-2016 syyslukukausi 14.9.-22.11.2015 kevätlukukausi 11.1.-15.4.2016 hiihtoloma 7.-11.3.2016 kevätnäyttely huhti-toukokuu konsertti/kevätjuhla huhti-toukokuu Yksittäisiä kursseja voidaan järjestää

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009

Liite nro 4. Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Liite nro 4 Yhdtr. 30.7.2008 223 liite2 Kansalaisopiston kurssimaksuissa noudatettavat periaatteet ja kurssien hinnoittelu lukuvuonna 2008-2009 Kurssihinnoittelun lähtökohtana on oppitunnin tuotantohinta,

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET

LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Kokemäen kansalaisopisto 25.6.2013 LUKUVUODEN 2013 2014 OPETUSOHJELMAN PERUSTEET Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2013 31.7.2014 Syyskausi 9.9. 15.12.2013 Kevätkausi 7.1. 18.5.2014

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2008 1. Otsikko Sivu

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2008 1. Otsikko Sivu LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2008 1 Työväenopiston johtokunta 22.04.2008 AIKA 22.04.2008 klo 18:00-18:50 PAIKKA Opistotalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 12 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 13

Lisätiedot

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITEL- MA KAUDELLE 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa

Lisätiedot

HIIDEN OPISTO Rajatonta oppimista, tiedon ja taidon iloa!

HIIDEN OPISTO Rajatonta oppimista, tiedon ja taidon iloa! HIIDEN OPISTO Rajatonta oppimista, tiedon ja taidon iloa! Hiiden Opisto on aikuisoppilaitos, joka tuottaa ja edistää elinikäisen oppimisen mahdollisuuksia, tukee persoonallisuuden monipuolista kehittymistä

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1

Otsikko. Alaotsikko. Tekijä 23.4.2015 1 Otsikko Alaotsikko Tekijä 23.4.2015 1 100 vuotta oppimisen iloa Helsingin työväenopisto on Helsingin kaupungin omistama oppilaitos yli 16-vuotiaille Perustettu Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksellä

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma - tutkinnon sisältö ja rakenne - 27.8.2015 Hanna Korpela Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi

Lisätiedot

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015

KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 KARKKILAN TYÖVÄENOPISTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 1. Toiminta-ajatus Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa

Lisätiedot

Kokemäen kansalaisopisto

Kokemäen kansalaisopisto Kokemäen kansalaisopisto LUKUVUODEN 2014 2015 TOIMINTASUUNNITELMA Työvuoden pituus ja opetuksen järjestäminen Työvuosi 1.8.2014 31.7.2015 Syyskausi 8.9. 13.12.2014 Kevätkausi 7.1. 11.5.2015 Syysloma 20.

Lisätiedot

XIV Korsholmsstafetten

XIV Korsholmsstafetten XIV Korsholmsstafetten 19.5.2013 Huvudklasser Öppen klass: Laget får komponeras fritt. Damklass: Laget ska endast bestå av kvinnliga löpare. Varje lag skall bestå av 6 8 löpare. Två löpare från varje lag

Lisätiedot

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015

ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015 1 ILOMANTSIN KANSALAISOPISTON OPETUSSUUNNITELMAN YLEISOHJEET TYÖVUODELLE 2014 2015 1. Opetussuunnitelman laatiminen Kansalaisopisto on pyytänyt kurssitoiveita kuntalaisilta ja opettajilta huhtikuun loppuun

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015

TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015 TAMPEREEN YLIOPISTO Muutos 25.8.2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 11.9.2015 Luokanopettaja Muutos22.10.2015 Muutos 04.11.2015 III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA SYYSLUKUKAUDELLA 2015 Yleisiä valmiuksia

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

Itä-Karjalan Kansanopisto

Itä-Karjalan Kansanopisto SUOMEN KIELEN KOULUTUS SAVONLINNAN SEUDULLA 2013 2014 Itä-Karjalan Kansanopisto Valoniementie 32 58450 Punkaharju 015 572 11, telefax 015 572 1220 www.ikko.fi rehtori, opetusneuvos Maija Tenojoki ita-karjalan.kansanopisto@ikko.fi

Lisätiedot

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Ranuan kr. kansanopiston erityislinja on tarkoitettu kehitysvammaisille ja muille erityistä tukea tarvitseville. Toiminta käynnistyi vuonna 2003 kehitysvammaisten

Lisätiedot

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning TYÖNANTAJA ABETSGIVAE TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENEKSI / VALTAKIJA AY-JÄSENMAKSUN PEIMISEKSI / MUUTOSILMOITUS ANSLUTNINGSBLANKETT FÖ MEDLEMSKAP I JYTYS MEDLEMSFÖENING OCH OFFENTLIGA OCH PIVATA SEKTONS FUNKTIONÄES

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Senioreiden atk. Senioreiden Atk. Lohja. 34011207 TIETOKONE TUTUKSI A (TASO 0-1) 10.9.-8.10. pe 12.30-15.45

Senioreiden atk. Senioreiden Atk. Lohja. 34011207 TIETOKONE TUTUKSI A (TASO 0-1) 10.9.-8.10. pe 12.30-15.45 34017339 GOOGLE-SIVUSTOT JA BLOGGER B 1.3.-22.3. ti 17.00-20.15 Terävä Eija 16 t 37 Ilmoittautuminen 15.2. mennessä Kurssilla perustetaan ilmaiset Google-kotisivut sekä Googlen blogi eli nettipäiväkirja.

Lisätiedot

Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors

Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Ruotsinsuomalainen perheleiri 1-3 elokuuta 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Sverigefinskt familjeläger 1-3 augusti 2014 Bergslagsgården, Sävsjön, Hällefors Tervetuloa Örebron läänin ensimmäiselle

Lisätiedot

VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto

VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto VAPAASTA SIVISTYSTYÖSTÄ MAHDOLLISUUKSIA KOULUTUSTARJONNAN MONIPUOLISTAMISEEN Educa 2012 la 28.1.2012, Päivi Majoinen Pieksämäen seutuopisto Koulutusta yhteistyössä Pieksämäellä Taustaa -Pieksämäellä paljon

Lisätiedot

III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015

III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 19.12.2014 Luokanopettajat Muutos 26.1.2015 Muutos 13.2.2015 Muutos 27.2.2015 III OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 Kieli- ja viestintäopinnot KKRUKK Ruotsin

Lisätiedot

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA

AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA AVOIMEN YLIOPISTON KEVÄÄN KURSSITARJONTA 010851 TYÖHYVINVOINTI 5 op Salo 5.4.-1.6., 12 oppituntia AMK D113, Ylhäistentie 2 KTM Tiina Rantanen Kurssimaksu 62 sekä avoimen yliopiston maksu 50. Erikoiskurssi.

Lisätiedot

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki

Staden Jakobstad - Pietarsaaren kaupunki Sakägare/ Asianosainen Ärende/ Asia - VALREKLAM INFÖR RIKSDAGSVALET 2015 - VAALIMAI- NONTA ENNEN EDUSKUNTAVAALEJA 2015, TILLÄGG / LISÄYS Det finns tomma reklamplatser kvar i stadens valställningar och

Lisätiedot

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO Syksy 2011 Seinäjoki Yleisluentosarja syyslukukaudella 2011 Syyslukukausi 2011 tiistait 27.9., 25.10. ja 15.11. klo 14-16; 29.11. klo 15-17 keskiviikko 12.10. klo 14-16 Kampustalo,

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio www.osyk.fi - esittely peruskoulun 9. luokkalaisia varten ( MKE 4.12.2015) Lukiomme vahvuudet Runsaasti oppimista tukevia tekijöitä keskusteleva toimintakulttuuri,

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2015 tai keväällä 2016 aloittaville. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille

Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille 2.9.2014 1 Yliopiston lukuvuosi ja opetusperiodit 2014-2015 Yliopiston lukuvuosi 1.8. 31.7. Syyslukukausi I periodi: 1.9.-17.10. lukuvuoden avajaiset

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

IV OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015

IV OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 Kasvatustieteiden yksikkö Muutos 19.12.2014 Luokanopettajat Muutos 26.1.2015 Muutos 13.2.2015 Muutos 10.3.2015 IV OPINTOVUOSI OPETUSOHJELMA KEVÄTLUKUKAUDELLA 2015 SYVENTÄVÄT OPINNOT Tutkimusmenetelmäopinnot

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan

Lisätiedot

Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015

Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015 1 Kerttulin lukion kurssien valintaopas 2014-2015 Kurssien suoritusaikasuositus: A (äidinkieli) 3 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7,8*,9* 8*,9* 3 vuoden kevät 1,2,3 4,5,6,7 6,7,8,9 4 vuoden syksy 1,2,3 4,5,6,7

Lisätiedot

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 Jämsän Kr. Kansanopisto Ranuan kr. kansanopisto Reisjärven kristillinen opisto Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20 1. Henkilötiedot Sukunimi Etunimet (alleviivaa kutsumanimi) Henkilötunnus Kotikunta Lähiosoite

Lisätiedot

LUENNOT TAPAHTUMAT OPINTOMATKAT

LUENNOT TAPAHTUMAT OPINTOMATKAT syksy 2013 LUENNOT TAPAHTUMAT OPINTOMATKAT LUENNOT 111000 IKÄ JA RAVINTO ke 10.15-12.45, 11.9. ravitsemustietelijä, personal trainer Anu Kosonen, 5 111002 TAIKINASTA TERÄKSEKSI - KROPPAREMONTTI KIIREISEEN

Lisätiedot

UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET

UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET OPISKELIJAKSI HAKEMINEN Kuinka pitkään saan opiskella? Opinto-oikeusaika on perusopintokokonaisuudessa kolme lukukautta, aineopintokokonaisuudessa neljä lukukautta

Lisätiedot

SAARISTON KANSALAISOPISTON KURSSISUUNNITELMA 2014-2015

SAARISTON KANSALAISOPISTON KURSSISUUNNITELMA 2014-2015 Sivistyslautakunnan suomenkielinen jaosto 18.6.2014 48 SAARISTON KANSALAISOPISTON KURSSISUUNNITELMA 2014-2015 Paraisten kunta-alue Musiikki sl kl yht. 110106 Timangit - seniorikuoro 22 22 44 Leena Tuomi

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t)

TAITEEN PERUSOPETUS. Kuvataidekoulu. 110300 KUVATAITEEN PERUSTEET 1 (60 t) TAITEEN PERUSOPETUS 42 Taiteen perusopetus alkaa kansalaisopistossa viikolla 36. Katso ilmoittautumisohjeet oppaan takakannesta. Taiteen perusopetuksessa opiskelevilla sisaruksilla on oikeus sisaralennukseen.

Lisätiedot

Korkea-asteen kieliopinnot. Kielitaidon kartuttaminen kuuluu kaikkeen opiskeluun

Korkea-asteen kieliopinnot. Kielitaidon kartuttaminen kuuluu kaikkeen opiskeluun 1 Kielitaidon kartuttaminen kuuluu kaikkeen opiskeluun Korkea-asteen Kaikkiin korkeakoulututkintoihin kuuluu kieliopintoja 2 3 Kaikkiin korkeakoulututkintoihin kuuluu kieliopintoja Työelämän kielitaito

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille

Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille Tiedotustilaisuus erillisiin erityisopettajan opintoihin hyväksytyille Tiistai 12.6.2012 klo 15-17 Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Erityispedagogiikan koulutus Yleistä opinnoista

Lisätiedot

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013

TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 TERVETULOA OPISKELEMAAN! Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median tutkinto-ohjelman infotilaisuus 27.8.2013 Päivän ohjelma 12.00 Opiskelukäytännöt INFIMissä 13.30 Kahvitauko 14.00 Tutkintokohtaiset

Lisätiedot

Luennot Tapahtumat Opinto ja kulttuurimatkat

Luennot Tapahtumat Opinto ja kulttuurimatkat kevät 2014 Luennot Tapahtumat Opinto ja kulttuurimatkat LUENNOT Ilmoittaudu 111001 UUDENVUODENLUPAUKSENA luennoille ajoissa ELÄMÄNTAPAREMONTTI? (2t) etukäteen! to 18.00-19.30, 16.1.2014 2014 ravitsemustieteilijä,

Lisätiedot

OPPIAINEINFO. torstaina 12.3.2015 klo 14.15 PR104

OPPIAINEINFO. torstaina 12.3.2015 klo 14.15 PR104 OPPIAINEINFO torstaina 12.3.2015 klo 14.15 PR104 SISÄLTÖ uusi opinto-opas, opetussuunnitelma ja sen tuomat muutokset opintoihin ensi vuoden opetusohjelma kieliharjoittelu & työharjoittelu kansainvälinen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 JA TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hiiden Opisto TOIMINTAKERTOMUS 2013 JA TAVOITTEET 2014 Sisällysluettelo 1. Visio, toiminta-ajatus ja arvot 1 2. Johtokunnan puheenjohtajan katsaus vuoteen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2010 2011

OPINTO-OPAS 2010 2011 OPINTO-OPAS 2010 2011 Lahden ammattikorkeakoulu Muotoilu- ja taideinstituutti Erikoistumisopinnot 60 op Taiteen perusopettajan pedagogiset erikoistumisopinnot TAITEEN PERUSOPETTAJAN PEDAGOGISET ERIKOISTUMISOPINNOT

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

MIKKELIN ETÄ- JA AIKUISLUKIO

MIKKELIN ETÄ- JA AIKUISLUKIO MIKKELIN ETÄ- JA AIKUISLUKIO OPAS kahden tutkinnon opiskelijoille 2015 2016 Mikkelin etä- ja aikuislukio Päämajankuja 4 50100 Mikkeli Toimisto ma-to klo 9-17 ja pe 8-14.45 Päämajankuja 4, 3. krs. puh.

Lisätiedot

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op

Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) aineopinnot 35 op Esimerkkejä opintopoluista aineopinnot syksyllä 2014 tai keväällä 2015 aloittaneille. Aineopinnot 35 op koostuvat: A 1. Yhteiset sisältöopinnot

Lisätiedot

Espoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1.

Espoon työväenopisto. Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä. Saara Patoluoto 30.1. Espoon työväenopisto Visiomme: Espoon työväenopisto on Suomen arvostetuin vapaan sivistystyön suunnannäyttäjä Saara Patoluoto 30.1.2014 Espoon työväenopisto Lainsäädännöllinen tehtävä ja tarkoitus ( Laki

Lisätiedot

Tulevaisuus edessä, kesälukio kerran kesässä! Fritt fram för sommarstudier, framtiden är din! www.kesalukio.fi

Tulevaisuus edessä, kesälukio kerran kesässä! Fritt fram för sommarstudier, framtiden är din! www.kesalukio.fi + Tulevaisuus edessä, kesälukio kerran kesässä! Fritt fram för sommarstudier, framtiden är din! www.kesalukio.fi + Mikä kesälukio on? Kesälukiot järjestetään kurssikeskuksissa ja kansanopistoissa ympäri

Lisätiedot

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! AIOTKO LUONNONTIETEELLISELLE TAI LÄÄKETIETEELLISELLE ALALLE? KIINNOSTAVATKO SINUA KANSAINVÄLISET TEHTÄVÄT?

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! AIOTKO LUONNONTIETEELLISELLE TAI LÄÄKETIETEELLISELLE ALALLE? KIINNOSTAVATKO SINUA KANSAINVÄLISET TEHTÄVÄT? Kaarinan Lukio 2009 010 HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. Kaarinan lukiossa on laaja ja monipuolinen kurssitarjotin, josta voit pakollisten yleissivistävien aineiden

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

IL-palvelut Aalto-yliopistossa

IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL-palvelut Aalto-yliopistossa IL 3D - ulottuvuudet esiin, IL-opetuksesta IL-palveluihin seminaari 30.11.2010 Virpi Palmgren, Otaniemen kampuskirjasto Anu Kangasaho, Töölön kampuskirjasto Eila Rämö, Arabian

Lisätiedot

KIVALO-OPISTO. Kotisivu: www.kivalo-opisto.fi. Yhteystiedot

KIVALO-OPISTO. Kotisivu: www.kivalo-opisto.fi. Yhteystiedot 1 KIVALO-OPISTO Kotisivu: www.kivalo-opisto.fi Yhteystiedot Kemin toimipiste: Käyntiosoite: Kemin kulttuurikeskus, Marina Takalon katu 3, 94100 Kemi Puhelin: 0400 328 435, rehtori, 040-748 3672, toimisto

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Onnittelut valinnoistasi Ensinnäkin siitä, että olet valinnut

Lisätiedot

Muonion kansalaisopisto toivottaa kuntalaiset tervetulleiksi harrastamaan ja opiskelemaan!

Muonion kansalaisopisto toivottaa kuntalaiset tervetulleiksi harrastamaan ja opiskelemaan! Muonion kansalaisopisto toivottaa kuntalaiset tervetulleiksi harrastamaan ja opiskelemaan! Vapaan sivistystyön rakenteet ovat uusiutumassa, samalla myös ylläpitäjien valtionosuuksia tarkistetaan. Parin

Lisätiedot

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastossa elo-syyskuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, 3 tai tutustu tablettiin.

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN OSASTO Lukuvuosi 2012-2013

SUOMENKIELINEN OSASTO Lukuvuosi 2012-2013 SIPOON KANSALAISOPISTO - SIBBO MEDBORGARINSTITUT SUOMENKIELINEN OSASTO Lukuvuosi 2012-2013 KURSSIEN TUNNIT /suunnitelma Syksy Kevät 11 TAIDE- JA TAITOAINEET 1101 MUSIIKKI 1101110 Sipoon Sointu 33 33 Pirkko

Lisätiedot

JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS. Työkausi 2015-2016

JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS. Työkausi 2015-2016 JOKILÄÄNIN KANSALAISOPISTON TUNTIOPETTAJAN OPAS Työkausi 2015-2016 Kurssimaksut Muistakaa sanoa kurssien alussa, että peruutus on aina tehtävä opiston toimistoon, jotta tiedetään ottaa asia huomioon laskutuksessa!

Lisätiedot

JATKAISINKO LUKIOSSA?

JATKAISINKO LUKIOSSA? JATKAISINKO LUKIOSSA? MIKSI LUKIOON? Tavoitteenasi on jatkaa korkeakouluissa, erityisesti yliopistossa. Yliopistojen pääsykokeissa voidaan vaatia lukion oppimäärän osaamista, esim. maa, fy, ke ja bi. Tarvitset

Lisätiedot

Oikeustieteen maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset ja täydentävät opinnot eri hakijaryhmille maisterivalinnoissa

Oikeustieteen maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset ja täydentävät opinnot eri hakijaryhmille maisterivalinnoissa Hyväksytty tiedekuntaneuvoston kokouksessa 15.3.2011 Oikeustieteen maisterin tutkinnon tutkintovaatimukset ja täydentävät opinnot eri hakijaryhmille maisterivalinnoissa 1. Oikeustieteen maisterin tutkinnon

Lisätiedot

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE

SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE SUOMEN KIELEN HALLINTOALUE FINSKT FÖRVALTNINGSOMRÅDE HAE VALTIONTUKEA ANSÖK OM STATSBIDRAG Tukea hakeva organisaatio Sökande organisation Organisaationumero Organisationsnummer Osoite Adress Yhteyshenkilö

Lisätiedot

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning

Henkilötunnus Personbeteckning. Postinumero ja -toimipaikka Postnummer och -anstalt. Ammattinimike Yrkesbeteckning TYÖNANTAJA ABETSGIVAE TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENEKSI / VALTAKIJA AY-JÄSENMAKSUN PEIMISEKSI / MUUTOSILMOITUS ANSLUTNINGSBLANKETT FÖ MEDLEMSKAP I JYTYS MEDLEMSFÖENING OCH OFFENTLIGA OCH PIVATA SEKTONS FUNKTIONÄES

Lisätiedot

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite

Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Keravan kaupungin lukiokoulutuksen kieliesite Saksa Euroopan sydämessä on yli sata miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat saksaa äidinkielenään, ja yhä useampi opiskelee sitä. Saksa on helppoa: ääntäminen on

Lisätiedot

Täydennyskoulutusohjelman esittely

Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma 70 op Täydennyskoulutusohjelman esittely KATI 13 ohjelman Lahdessa klo 15.45 alkaen Koulutuspäällikkö Tuuli Ikäheimonen Ohjelman sisältö KATI 13 Johtamisen täydennyskoulutusohjelma

Lisätiedot

Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon!

Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon! Tervetuloa harrastamaan ja opiskelemaan kansalaisopistoon! Muonion kansalaisopisto tarjoaa mahdollisuuksia monipuoliseen harrastamiseen ja elinikäiseen oppimiseen. Kansalaisopiston kursseilla korostuvat

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012 JA TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2012 JA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2012 JA TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Toimintakertomus 2012 ja tavoitteet 2013 Sisällysluettelo 1. Visio, toiminta-ajatus ja arvot 1 2. Johtokunnan puheenjohtajan katsaus vuoteen 2012 2 3.

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

Ajankohtaista 5. jaksossa

Ajankohtaista 5. jaksossa Jaksovinkit on Oulun aikuislukion jaksotiedote, joka julkaistaan aikuislukion kotisivulla koeviikolla ennen seuraavan jakson aloitusta. Jaksovinkeissä on infoa tulevan jakson lukiokursseista sekä ajankohtaisista

Lisätiedot

KEVÄTOPINTOKAUSI alkaa keskiviikkona 11.1.2016 ohjelman mukaisesti klo 09.00 ja päättyy yhteiseen kevätjuhlaan keskiviikkona 25.05.2016.

KEVÄTOPINTOKAUSI alkaa keskiviikkona 11.1.2016 ohjelman mukaisesti klo 09.00 ja päättyy yhteiseen kevätjuhlaan keskiviikkona 25.05.2016. KEVÄTOPINTOKAUSI alkaa keskiviikkona 11.1.2016 ohjelman mukaisesti klo 09.00 ja päättyy yhteiseen kevätjuhlaan keskiviikkona 25.05.2016. VIIKKO-OHJELMA klo ma ti ke to pe 9.00 TIEDOLLINEN JAKSO 10.30 Tauko

Lisätiedot

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015

OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajan pedagogiset opinnot, humanistinen ja matemaattis-luonnontieteellinen ala 60 op OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajankoulutuksen intensiiviviikot Syksy 2015 vk 36-38 ma 31.8. ti 15.9. vk

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Hämeen kesäyliopisto

Hämeen kesäyliopisto Lukuvuosikalenteri Hämeen kesäyliopisto Itä-Suomen yliopiston vaatimusten mukaiset oikeustieteen väyläopinnot Päivitetty 4.6.2014 Yleisohjeet Luennot ovat avoimia kaikille Hämeen kesäyliopiston HTK-väyläopiskelijoille

Lisätiedot

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun.

Yhtenäiskoulu. Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI. www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU. opas. peruskoulun. Yhtenäiskoulu Louhentie 3 00610 HELSINKI PL 3312 00099 HELSINGIN KAUPUNKI www.ynk.edu.hel.fi YHTENÄISKOULU opas peruskoulun luokille 7 9 Yhtenäiskoulun 7. - 9. luokkien tuntijako Vuosiluokka 7 8 9 Kaikille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/6 27.08.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/6 27.08.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2013 1 (9) 72 A. Belle Selene Xian valtuustoaloite vähäosaisten opiskelun tarpeesta HEL 2013-003033 T 00 00 03 Päätös Johtokunta päätti antaa valtuutettu Belle Selene Xian

Lisätiedot

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun.

HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. 2011 HYVÄ TULEVA LUKIOLAINEN! Juuri nyt sinun kannattaa panostaa opiskeluun. Kaarinan lukiossa on laaja ja monipuolinen kurssitarjotin, josta voit pakollisten yleissivistävien aineiden lisäksi valita runsaasti

Lisätiedot

OPINT O-OP A S STUDIEHANDBOK. Filosofian maisterin tutkinto

OPINT O-OP A S STUDIEHANDBOK. Filosofian maisterin tutkinto VAAS A N Y L I O P I S TO 2 0 1 2 2013 OPINT O-OP A S STUDIEHANDBOK Filosofian maisterin tutkinto Vaasan yliopisto Filosofinen tiedekunta Postiosoite: PL 700, 65101 VAASA Käyntiosoite: Fabriikki, Yliopistonranta

Lisätiedot