KUUKAUSITIEDOTE Kotkan Nuorkauppakamari ry * 10 / 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUUKAUSITIEDOTE Kotkan Nuorkauppakamari ry * 10 / 2012"

Transkriptio

1 KUUKAUSITIEDOTE Kotkan Nuorkauppakamari ry * 10 / 2012 Pirteää marraskuuta! Menneitä tapahtumia * Kansallinen Vaalikokous Tuumasta Toimeen Tampereella KUVIA: Paikalla olivat Kotkasta Heli Nykänen, Anu Pihlaisto, sekä Kirsi Hovikorpi kera miehensä Jarin. Kokousjärjestelyt olivat kuulemma todella hyvät ja jälleen kerran mahtava fiilis ja hieno kokemus koko viikonloppu. Iltajuhla oli myös upeasti järjestetty. Meidän tämän vuoden aluejohtajalla Titta Pitmanilla oli huikea viikonloppu, kun hän sai ensin lauantai-iltana senaattorin arvon ja sunnuntaina voitti kehitysjohtaja kisan äänestyksen.

2 Tässä sunnuntain äänestyksen tulokset: Tänä vuonna Suomen Nuorkauppakamareiden puheenjohtajana on toiminut Lappeenrannan Nuorkauppakamarista Jami Holtari. Hänen assistenttinaan ja sihteerinä on toiminut Kotkan Nuorkauppakamarin Heli Nykänen. Ensi vuoden hallituksessa ei ole kotkalaisia, mutta Imatran Nuorkauppakamarista on kehitysjohtaja Titta Pitman sekä kamaritukipäällikkönä Rita Wallenius. Alue B:n aluejohtaja Katriina Vesala on Kouvolasta. SNKK:N HALLITUS 2013 Kansallinen puheenjohtaja (NP) Henna Väätäinen Varapuheenjohtaja (DP) Jan Metsola Koulutusjohtaja (TD) Johanna Lundán Kehitysjohtaja (EVP) TItta Pitman Kehitysjohtaja (EVP) Irene Lamberg Viestintäjohtaja (CD) Ville Järvenpää Talousjohtaja (NT) Eerikki Lounamaa Aluejohtaja (alue B) Katriina Vesala PÄÄLLIKÖT Debatin SM-kilpailut Katja Häkkinen Intohimona puhdas Itämeri Kim Wallenius Vuoden Nuori Johtaja Minja Kivinen Tuottava Idea Heidi Kemppainen Kamarituki Rita Wallenius Kansainvälisyys Tiina Naskali VIRKAILIJAT Lainopillinen neuvonantaja Jenni Takala Edellisen vuoden puheenjohtaja Jami Holtari Johdon assistentti Susanna Kaharinen Lisäksi iltagaalassa jaettiin Tuottava Idea 2012 palkinto, jonka suojelijana toimi Jyri Häkämies. HappyOrNot asiakastyytyväisyysmittaus on vuoden Tuottava Idea HappyOrNot on osaamisalueellaan yksikertainen oivallus, jossa on kuunneltu ja ymmärretty asiakasta. Mittausmenetelmä on lähes reaaliaikainen. Loppukäyttäjälle korostuu yksinkertainen ja helppo käyttö. HappyOrNot on kovassa nousussa oleva tuottava yritys, joka tekee kovaa liikevaihtoa yhdellä tuotteellaan. Idealla on loistavaa kansainvälistymis-potentiaalia, jota kuvaa myös Heathrow:n lentokentän kahden terminaalin varustaminen HappyOrNotin laitteistoilla.

3 Kilpailun suojelija Jyri Häkämies: HappyOrNot Oy on onnistunut hienosti. On havaittu meitä kaikkia koskettava ongelma asiakastyytyväisyyden mittauksessa ja ongelmaa on lähdetty ratkaisemaan luovalla tavalla. Lopputuloksena on nopeasti kasvava ja kansainvälistyvä yritys joka on vasta toimintansa alkuvaiheessa. Tämän - ainoastaan muutama vuosi sitten saadun idean - tuloksiin voimme nyt jokainen törmätä arjessamme, kiitos idean saaneiden henkilöiden rohkeuden ja yritteliäisyyden. Debatin SM-kisat ratkesivat perjantaina ja ensimmäinen Debatin Suomen Mestaruus meni Tampereelle. Suomen Mestariksi debatoi Tamperelainen Markkinointitoimisto Deeper Oy. Yleisö äänesti suosikikseen Kaurialan lukion joukkueen Kuisma Keskisen. Myös Kotkassa kisailtiin Debatin SM-kisojen tiimoilta keväällä. Silloin voiton vei Kotkamillsin joukkue. Heillä olisi ollut paikka Tampereen kisassa, mutta työesteiden takia ei joukkue päässyt paikalle. Lisätietoja: * H&M Inventaario Piia Peri oli projektipäällikkönä tämänvuotisessa inventaariossa, joka pidettiin viimevuotiseen tapaan illalla 18:00-23:00. Ensin oli vuorossa koulutus ja sen jälkeen muutama tunti ripeää vaatteiden laskentaa J

4 * Strategia koulutus Kotkassa Strategiakoulutus järjestettiin City-Sopen saunatiloissa (saunatilat tosin ei harmi kyllä olleet valmiit vielä ) lauantaina Paikalla olivat Helene, Anu Pi, Tanja, Anu Pe, Mari, Niina ja Jani. Kouluttajana toimi Hanna-Kaisa Koivisto. Strategia saatiin viimeistä hiontaa vaille valmiiksi hyviä ideoita löytyi paljon! Tulevia tapahtumia Seuraa myös nettisivujen Tapahtumakalenteria! * JC-lounas torstaina Torstaina kokoonnumme JC-lounaalle klo 11:30 *paikka ilmoitetaan myöh.* * PRES-LIO koulutus Porissa PRES-LIO koulutusviikonloppu on suunnattu nimensä mukaisesti pressalle ja tiedottajalle.

5 * Kaupunginvaltuustoon tutustuminen Lisää tietoa seuraa myöhemmin syksyllä, mutta laittakaa päivämäärä kalentereihinne. Aloitamme klo 17 Galleria Nikolaissa, jossa meille kerrotaan valtuuston työskentelystä. Sen jälkeen menemme seuraamaan valtuuston kokousta kaupungintalolle klo 18:00. Tulevia sekä käynnissä olevia projekteja * Joulukonsertti Club For Five Kotkan kirkossa Liput ovat myynnissä ForYou:ssa, Prismassa sekä Yrtti-Cityssä. Saat myös lippuja suoraan Niinalta : niinaharkonen@hotmail.com * Joulupuu Ilmoittaudu Kaisulle jos haluat mukaan Joulupuu-projektitiimiin. kaisu.kaivola@gmail.com /

KUUKAUSITIEDOTE Kotkan Nuorkauppakamari ry * 09 / 2012

KUUKAUSITIEDOTE Kotkan Nuorkauppakamari ry * 09 / 2012 KUUKAUSITIEDOTE Kotkan Nuorkauppakamari ry * 09 / 2012 Värikästä syksyä kaikille! Ajankohtaista Uusi hallitus vuodelle 2013 on valittu JCI Kotkan vaalikokouksessa 2.10.2012 PRES (President), puheenjohtaja:

Lisätiedot

Mahdollisuus itsensä kehittämiseen. Suomen Nuorkauppakamarit

Mahdollisuus itsensä kehittämiseen. Suomen Nuorkauppakamarit Mahdollisuus itsensä kehittämiseen Suomen Nuorkauppakamarit Miten voin edetä kamariuralla? ALUEVIRAT KANSALLINEN PÄÄLLIKKÖ KEHITYSJOHTAJA (EVP / CD / TD / NT)? AKTIIVINEN TEKIJÄ ALUEVIRAT JÄSEN ALUEJOHTAJA

Lisätiedot

Kotkan Nuorkauppakamarin Kuukausitiedote 02 / 2012

Kotkan Nuorkauppakamarin Kuukausitiedote 02 / 2012 Kotkan Nuorkauppakamarin Kuukausitiedote 02 / 2012 Iloista karkauspäivää! Muistathan ilmoittautua viimeistään 29.2. Alue B:n vuosikokoukseen Kouvolaan! Kurkkaa ketkä ovat jo mukana Kouvolassa: http://puustapitkalle.blogspot.com

Lisätiedot

Kotkan Nuorkauppakamarin Kuukausitiedote 01 / 2012

Kotkan Nuorkauppakamarin Kuukausitiedote 01 / 2012 Kotkan Nuorkauppakamarin Kuukausitiedote 01 / 2012 Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vuoden 2012 hallitus kokoontui Kick-off Meetingiin Metsolassa 11.1. Seuraava hallituksen kokous on 30.1. Myllyssä klo

Lisätiedot

KOTKAN NUORKAUPPAKAMARIN KUUKAUSITIEDOTE 07/2011

KOTKAN NUORKAUPPAKAMARIN KUUKAUSITIEDOTE 07/2011 KOTKAN NUORKAUPPAKAMARIN KUUKAUSITIEDOTE 07/2011 1. Ajankohtaista syksy 2011 2. Menneet tapahtumat 3. In Memoriam 1. Ajankohtaista ja tulevaa kronologisessa järjestyksessä Nuorkauppakamareiden Maailmankokous

Lisätiedot

KOTKAN NUORKAUPPAKAMARIN KUUKAUSITIEDOTE 09/2011

KOTKAN NUORKAUPPAKAMARIN KUUKAUSITIEDOTE 09/2011 KOTKAN NUORKAUPPAKAMARIN KUUKAUSITIEDOTE 09/2011 1. Ajankohtaista tammikuu 2012 2. Menneet tapahtumat marras-joulukuu 2011 3. Uudet koejäsenet 1. Ajankohtaista ja tulevaa kronologisessa järjestyksessä

Lisätiedot

Etunimi Sukunimi Nuorkauppakamarisi Jäsenstatus

Etunimi Sukunimi Nuorkauppakamarisi Jäsenstatus Etunimi Sukunimi Nuorkauppakamarisi Jäsenstatus Tietoni saa julkaista tapahtuman nettisivuilla 1 Sanna-Leena Linna Akaan Nkk Puheenjohtaja Kyllä 2 Maarit Hurme Aurajoen Nkk Puheenjohtaja Kyllä 3 Mari Männistö

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2013 Sivu 99

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2013 Sivu 99 KOKOUSAIKA 11.12.2013 klo 16.00 16.50 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kojo Katariina Haavisto Marika Bondfolk Aaron

Lisätiedot

KOTKAN NUORKAUPPAKAMARIN KUUKAUSITIEDOTE 04/2011

KOTKAN NUORKAUPPAKAMARIN KUUKAUSITIEDOTE 04/2011 KOTKAN NUORKAUPPAKAMARIN KUUKAUSITIEDOTE 04/2011 1. Ajankohtaista ja tulevaa kesä syksy 2011 2. Menneet tapahtumat 1. Ajankohtaista ja tulevaa kronologisessa järjestyksessä EC Tarragona kuulumiset ja Espanjalaisten

Lisätiedot

KOTKAN NUORKAUPPAKAMARIN KUUKAUSITIEDOTE 05/2011. Kunniajäsenemme Erja Hélen-Salonen, vuotta! ONNITTELUT!

KOTKAN NUORKAUPPAKAMARIN KUUKAUSITIEDOTE 05/2011. Kunniajäsenemme Erja Hélen-Salonen, vuotta! ONNITTELUT! KOTKAN NUORKAUPPAKAMARIN KUUKAUSITIEDOTE 05/2011 1. Ajankohtaista ja tulevaa syksy 2011 2. Menneet tapahtumat 1. Ajankohtaista ja tulevaa kronologisessa järjestyksessä Kunniajäsenemme Erja Hélen-Salonen,

Lisätiedot

Kotkan Nuorkauppakamarin Kuukausitiedote 05 / 2012

Kotkan Nuorkauppakamarin Kuukausitiedote 05 / 2012 Kotkan Nuorkauppakamarin Kuukausitiedote 05 / 2012 Tervetuloa uudet koejäsenemme Helene Tynkkynen sekä Elina Siltanen! J Menneitä tapahtumia * Strategia! koulutus 18.-20.5. Sokos Hotel Vuokatissa Tanja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Mikkelin Nuorkauppakamari ry

Toimintasuunnitelma Mikkelin Nuorkauppakamari ry Toimintasuunnitelma 2019 Mikkelin Nuorkauppakamari ry Hallitus 2019 Mari Martikainen, puheenjohtaja Sami Savolainen, varapuheenjohtaja Jenny Paavilainen, talouspäällikkö Johanna Pulkkinen, sihteeri Olli

Lisätiedot

Kotkan Nuorkauppakamarin Kuukausitiedote 06 / 2012

Kotkan Nuorkauppakamarin Kuukausitiedote 06 / 2012 Kotkan Nuorkauppakamarin Kuukausitiedote 06 / 2012 Muistelemme lämmöllä edesmennyttä senaattoriamme Arvo A.V. Mäkeä. Hyvän ihmisen elämä jättää kallisarvoisen muiston ja hänen poismenonsa suuren surun.

Lisätiedot

Pöytäkirja 11/ (10) Helsinki, Radisson Blu Plaza -hotelli Videoyhteys Kotkaan (neuv.huone 110) ja Kouvolaan (C2010)

Pöytäkirja 11/ (10) Helsinki, Radisson Blu Plaza -hotelli Videoyhteys Kotkaan (neuv.huone 110) ja Kouvolaan (C2010) Pöytäkirja 11/2016 1 (10) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 28.09.2016 Aika 28.09.2016 klo 14:37-16:11 Paikka Helsinki, Radisson Blu Plaza -hotelli Videoyhteys Kotkaan (neuv.huone 110) ja Kouvolaan

Lisätiedot

Pieksämäen Nuorkauppakamari ry hakee Suomen Nuorkauppakamarit ry:n Alue B:n Vaalikokousta ajalle 10. 12.9.2010.

Pieksämäen Nuorkauppakamari ry hakee Suomen Nuorkauppakamarit ry:n Alue B:n Vaalikokousta ajalle 10. 12.9.2010. Sivu 1/6 21.5.2009 VAALIKOKOUS HAKEMUS hakee Suomen Nuorkauppakamarit ry:n Alue B:n Vaalikokousta ajalle 10. 12.9.2010. Kokouspaikkana: Hotelli Savonsolmu Pieksämäellä. Kokouksen teemana: All together!

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Naisten ja tyttöjen SM-kisat VAASA, Voima-Veikot

Naisten ja tyttöjen SM-kisat VAASA, Voima-Veikot Naisten ja tyttöjen SM-kisat 27.-28.11.1999 VAASA, Voima-Veikot Tytöt 34 kg 1. Anna Soronen Haukiputaan Heitto 2. Johanna Hautala Alahärmän Kisa 3. Helmi Alatalo Haukiputaan Heitto 4. Anne-Mari Hautamäki

Lisätiedot

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991 2003, 2009. Vuosina 1991 1994 jatkoon pääsi kahdella voitolla. Vuosina 1995 2003, 2009

Lisätiedot

Pöytäkirja 10/ (14) Johtoryhmä Aika klo 09:03-12:07. Kotkan kampus, rehtorin työhuone B1014.

Pöytäkirja 10/ (14) Johtoryhmä Aika klo 09:03-12:07. Kotkan kampus, rehtorin työhuone B1014. Pöytäkirja 10/2016 1 (14) Johtoryhmä 19.10.2016 Aika 19.10.2016 klo 09:03-12:07 Paikka Kotkan kampus, rehtorin työhuone B1014 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 133 Kokouksen avaus ja esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Pöytäkirja 3/2016 1 (11)

Pöytäkirja 3/2016 1 (11) Pöytäkirja 3/2016 1 (11) 16.02.2016 Aika 16.02.2016 klo 09:00-09:55 Paikka Mikkeli, H-rakennuksen neuvotteluhuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen ja järjestäytyminen 3 2 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri syksy 2017

Tapahtumakalenteri syksy 2017 Tapahtumakalenteri syksy 2017 Päivitetty viimeksi 30.8.2017 Muutoksia ja täydennyksiä tulossa, seuraa ilmoittelua Kalenteri päivitetään seuraavan kerran syyskuussa * - linkki nettisivuille Päivä & aika

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2014 Sivu 91

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2014 Sivu 91 KOKOUSAIKA 8.12.2014 klo 17.30 18.22 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Metsämäki Herkko Säilä Rita Mäntysaari Elli Soukola

Lisätiedot

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ / Aloite lähetetty kuntaan / Initiativet skickats till kommun 10.11.2014 20:46:11 Aloitteen otsikko / Initiativets titel n kouluverkostoselvitys on tehtävä huolellisesti

Lisätiedot

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11

RL Nuorisojaoston avoin kokous 1/11 Aika 16.01.10 klo: 10:00 Paikka Siikaranta. Naruportintie 68, Espoo Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen hyväksyminen 3. Vpj. valinta 4. Raksanuoret

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 9/2013 Sivu 87

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 9/2013 Sivu 87 KOKOUSAIKA 18.11.2013 klo 17.30 18.25 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Järä Eveliina Haavisto Tiina Säilä Rita Bondfolk

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 7/2016. Kokousaika: Maanantai klo Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302

KOKOUSKUTSU 7/2016. Kokousaika: Maanantai klo Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302 KOKOUSKUTSU 7/2016 Kokousaika: Maanantai 19.9.2016 klo 17.30 Kokouspaikka: Kaupungintalo, 3. kerros, kokoushuone 302 Saapuvilla olevat jäsenet: Varajäsenet: Haavisto Marika Salonen Leevi Mauriala Anni

Lisätiedot

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2011

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2011 NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2011 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1991 2003, 2009-2010 Vuosina 1991 1994 jatkoon pääsi kahdella voitolla. Vuosina 1995 2003,

Lisätiedot

Tiedote 1/ elokuuta 2015

Tiedote 1/ elokuuta 2015 Keilakausi alkaa - Wjuhuu! Monenlaista säätä on tänä kesänä saatu kokea. toivottavasti omat suunnitelmasi ovat onnistuneet, säistä huolimatta. Keilailukausi alkaa, helteistä huolimatta. Olette valinneet

Lisätiedot

Suomen Cup - Ruka Naiset 10 km (V) yhteislähtö

Suomen Cup - Ruka Naiset 10 km (V) yhteislähtö 25..2018, km - 12.0.00 1.08.00, km, km 6,6 km 1 1 26612647 Krista Pärmäkoski 9:00.1 (2) 17:7.8 () Ikaalisten Urheilijat 26:00.6 2 2 4092178 Kerttu Niskanen 9:00.7 () 17:7.4 (2) Vieremän Koitto 26:05.2

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA

YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA LEMPÄÄLÄN KUNNAN PARHAINA PALKITTAVAT Vuoden miesurheilija TEEMU ROININEN 600 painonnosto

Lisätiedot

Tutkintopäivä 28.5.2014

Tutkintopäivä 28.5.2014 Tutkintopäivä 28.5.2014 Koulutusala Sosiaali- ja terveys Kuntoutuksen koulutusohjelmasta valmistuu tutkintonimikkeellä sairaanhoitaja Saari Suvi, Kouvola Sosiaaliala- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen

Lisätiedot

Kokoonpano 1998-1999. 1. varapuheenjohtaja Jarno Moisala 2. varapuheenjohtaja Paula Mattila 3. varapuheenjohtaja Janne Jounila

Kokoonpano 1998-1999. 1. varapuheenjohtaja Jarno Moisala 2. varapuheenjohtaja Paula Mattila 3. varapuheenjohtaja Janne Jounila ------------------ Raahen nuorisovaltuuston kokoonpanot vuosina 1998-2007 Raahen nuorisovaltuustoon kuuluu 20 nuorta, iältään 14-25 vuotta. 10 jäsentä valitaan joka vuosi marras-joulukuussa toimitettavissa

Lisätiedot

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8.

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8. 3.11.2010 Lopullinen Raahen Vesan SM-mitalistit 1921-1999 Koonnut Eero Ukonaho 1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7

Lisätiedot

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2016 Sivu 17

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2016 Sivu 17 KOKOUSAIKA 14.3.2016 klo 17.00 18.03 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Haavisto Marika Salonen Leevi Mauriala Anni Metsämäki

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Kotkan Nuorkauppakamari ry 1. AJANKOHTAISTA 2. MENNEET TAPAHTUMAT. 2.1 Kuopion vuosikokous Projekti vappuppallot

Kotkan Nuorkauppakamari ry 1. AJANKOHTAISTA 2. MENNEET TAPAHTUMAT. 2.1 Kuopion vuosikokous Projekti vappuppallot KOTKAN NUORKAUPPAKAMARIN KUUKAUSITIEDOTE 05/10 1. AJANKOHTAISTA 2. MENNEET TAPAHTUMAT 2.1 Kuopio 2.2 Projekti vappupallot 2.3 Naisten kauneusilta 2.4 Geokätköily 2.5 Tienvarsisiivous 3. TULEVAT TAPAHTUMAT

Lisätiedot

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014

Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 Kauden avaustilaisuus 06.05.2014 PÄIVÄN OHJELMA 12:05 OP-Pohjola - Isännän tervehdys (O. Latola) 12:10 Tilaisuuden avaus ja Superpesiksen kuulumiset (J. Pyysalo) 12:20 Superpesis Nelonen Median kanavilla

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Healthy European Youth Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Tervetuloa Info-iltaan! Illan kulku: - Kahvitarjoilu - rehtorin puheenvuoro Eija Paukkuri - Erasmus-tiimi esittäytyy - viikon ohjelma

Lisätiedot

25.1.2011. Viite: Maailmankansalaisena Suomessa -hanke ja sen aloitusseminaari 4.2.2011 Kutsu hankkeeseen ja sen aloitusseminaariin 15.12.

25.1.2011. Viite: Maailmankansalaisena Suomessa -hanke ja sen aloitusseminaari 4.2.2011 Kutsu hankkeeseen ja sen aloitusseminaariin 15.12. KUTSU 1 (5) 25.1.2011 Jakeluluettelossa 1 mainitut Viite: Maailmankansalaisena Suomessa -hanke ja sen aloitusseminaari 4.2.2011 Kutsu hankkeeseen ja sen aloitusseminaariin 15.12. 2010 KUTSU MAAILMANKANSALAISENA

Lisätiedot

POHJOIS-HÄMEEN URHEILUAUTOILIJOIDEN JÄSENTIEDOTE 1/2008

POHJOIS-HÄMEEN URHEILUAUTOILIJOIDEN JÄSENTIEDOTE 1/2008 POHJOIS-HÄMEEN URHEILUAUTOILIJOIDEN JÄSENTIEDOTE 1/2008 VAUHDIKASTA UUTTA VUOTTA 2008 Lopultakin näyttää talvi tekevän tuloaan ja hyvä niin, että saadaan kisat suunnitellusti ajettua niin maalla kuin jäälläkin.

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan. Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

Nimi Seura Sarja Painoluokka Riitta Evisalmi kiilat hockey LC 16 kg -63 kg Riikka Viiala K4 Center LC 16 kg -63 kg Ida Maasalo Ryhti LC 16 kg -63 kg

Nimi Seura Sarja Painoluokka Riitta Evisalmi kiilat hockey LC 16 kg -63 kg Riikka Viiala K4 Center LC 16 kg -63 kg Ida Maasalo Ryhti LC 16 kg -63 kg Nimi Seura Sarja Painoluokka Riitta Evisalmi kiilat hockey LC 16 kg -63 kg Riikka Viiala K4 Center LC 16 kg -63 kg Ida Maasalo Ryhti LC 16 kg -63 kg Minna Salokannel Lahden Gentai LC 16 kg -63 kg Heli

Lisätiedot

VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOKEILUT

VÄLINEHUOLTOALAN, PERUSTASON ENSIHOIDON JA HYVINVOINTITEKNOLOGIAN KOKEILUT , perustason AMIEDU Merja-Leena Silander, p. 050 5420341, merjaleena.silander@amiedu.fi Marja-Leena Räsänen-Ala- Aho, p. 040 3508551 marja-leena.rasanen @amiedu.fi Helena Säde, kouluttaja, helena.sade@amiedu.fi

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kehittyvä yritysyhteistyö ja yhteiskuntavastuu Missio: Tarjoamme kestävää johtajuutta, kehittämisen kipinöitä ja intohimoista tekemistä. 2 1. TAUSTA JA TEKIJÄT 1.1 Kalajokilaakson

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

Monialainen työelämäpalvelu

Monialainen työelämäpalvelu KYMSOTE Palvelupäällikkö Holm-Richardson Niina puh. 0400 728 404 Mäkelä Elina puh. 040 669 3559 Vastaava johtava sosiaalityöntekijä Niemi-Aho Mia puh. 0400 987 022 Haminan toimipaikka Pikkuympyräkatu 3

Lisätiedot

Wekara Shiai 2008 Myyrmäen urheilutalo

Wekara Shiai 2008 Myyrmäen urheilutalo Sarja: TE-36 kg 1 Majava 5 kyu Hyvinkään JS 1998 0,0 10 10 2 20 1 2 Kautto 5 kyu Sobudo 1998 0,0 3 3 Tuomisto 5 kyu Tikkurilan Judokat 1998 0,0 10 1 10 2 1 Majava 5 kyu Hyvinkään JS 1998 1 2 Kautto 5 kyu

Lisätiedot

SM-sarjat. SM Juniori tytöt. SM Juniori pojat. SM 1. seniori naiset. SM 1. seniori miehet

SM-sarjat. SM Juniori tytöt. SM Juniori pojat. SM 1. seniori naiset. SM 1. seniori miehet POOMSE SM 2006 TULOKSET SM-sarjat SM Juniori tytöt 1 Roosa Närhi, Budokwai 76,9 2 Emmi Virtanen, Mukwan 73,4 3 Marianne Väyrynen, Lahti Hwang 72,7 4 Mirva Niiranen, Klaukkala 71,4 5 Riikka Helveranta,

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2013 Sivu 18

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 3/2013 Sivu 18 KOKOUSAIKA 29.4.2013 klo 18.00 19.10 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kahvio SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Naskali Essi pj (ja merkintä siitä, kuka Järä Eveliina toimii puheenjohtajana) Matintalo Janita Kojo Katariina

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu!

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! Maximen kisakausi on edennyt jo yli puolen välin. Yleensä harrastesarjassa kilpaileva joukkue aloitti kisakautensa Caribia cupin sm-sarjassa. Tavoitteena olivat

Lisätiedot

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 19.4.2015 LOHKO 2 LOHKO 2

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 19.4.2015 LOHKO 2 LOHKO 2 ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 24 050-3137549 meri_loyttyniemi@hotmail.com MERI LÖYTTYNIEMI 3310 040-5900 557 * SELENE MARCKW ORT 3169 044-0111326 * ANNIKA SAJALINNA 3134 0 0 050-3858154

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

SAKU ry: talvikisat Keilailu Miehet kilpasarja

SAKU ry: talvikisat Keilailu Miehet kilpasarja Miehet kilpasarja Oppilaitos Etunimi Sukunimi Tasoitus 1.sarja 2.sarja 3.sarja 4.sarja 5.sarja Yht. Yhteensä 1 Lapin ammattiopisto Matti Kukkula 70 192 200 256 279 256 1183 1253 2 Kainuun ammattioppilaitos

Lisätiedot

RANKING Miehet ranking hokei

RANKING Miehet ranking hokei RANKING 2002-2003 Miehet ranking hokei SIJOITUS NIMI SEURA IMATRA-CUP STADI-CUP TURKU-CUP SM YHTEENSÄ 1 Pylväinen Jani Järvenpään Taidoseura 4 6 6 8 24 2 Soininen Matias Asikkalan Taido 3 3 6 12 3 Haapanen

Lisätiedot

Matka RESTOon ja takaisin

Matka RESTOon ja takaisin Matka RESTOon ja takaisin Kirjoittanut Magic of Mamk Kerran alkuvuonna 2015 Mamkin restonomiopettajat alkoivat puhua opiskelijoilleen RESTO 2015 tietotaitokilpailusta (epävirallisesti Restonomien SM-kisat).

Lisätiedot

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan Sivu 1/5 Lempäälä Ehdokkaat Äänestysalueet Äänestysprosentti 61, % Tiedot päivitetty 01:19 (11.10.2017) Äänistä laskettu 100,0 % Puolueiden kannatus - Lempäälä Vaalitulos PUOLUE PROSENTTIA PAIKKOJA KOK

Lisätiedot

KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA

KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA 1 (6) KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA 1 KERHON TOIMIHENKILÖT 1.1 Hallitus Kari Kotirinta Jukka Saarinen Tapio Hautaluoma Pentti Kaukoranta Antti Salmi Antti Virtanen Kristiina Lanki puheenjohtaja sihteeri

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

Esityslista 1.12.2015

Esityslista 1.12.2015 Sivu 1 / 6 Esityslista 1.12.2015 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan valinta 3. Nimenhuudon suorittaminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

KUOHU 2 2013. Tässä numerossa mm. Imatra Rocked in Joensuu Esittelyssä hallitus 2014 Loppuvuosi. ei voi nukkua onnensa ohi

KUOHU 2 2013. Tässä numerossa mm. Imatra Rocked in Joensuu Esittelyssä hallitus 2014 Loppuvuosi. ei voi nukkua onnensa ohi Tässä numerossa mm. Imatra Rocked in Joensuu Esittelyssä hallitus 2014 Loppuvuosi 2013 kuvina Pikkujoulutunnelmia Aloittava yrittäjä ei voi nukkua onnensa ohi TÄSSÄ LEHDESSÄ Pääkirjoitus... 3 Puheenjohtajan

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O :

A S I A L U E T T E L O : IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 1 (8) A S I A L U E T T E L O : 22 Kokouksen avaus 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Pöytäkirjan tarkastus 25 Ääntenlaskijoiden valinta 26 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Roosaliinan päiväkoti, os. Huvilinnanpiha 4, 02600 Espoo

Roosaliinan päiväkoti, os. Huvilinnanpiha 4, 02600 Espoo Espoon kaupunki Pöytäkirja 03.10.2013 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 03.10.2013 torstai klo 18:10-19:45 Paikka Roosaliinan päiväkoti, os. Huvilinnanpiha 4, 02600 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet Tiina Thure-Toivanen,

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Porvoon Nuorisovaltuuston kokous

Porvoon Nuorisovaltuuston kokous Pöytäkirja 7/2010 1 (5) Porvoon Nuorisovaltuuston kokous Aika torstai 10.8 klo 17.30 Paikka Nuorisotila Zentra, Mannerheiminkatu 20 Läsnä Jerry Forslund poistui 19.58 Ripsa Heiskanen sihteeri Sara Henriksson

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nro nro nimi 1. 91 Kurvinen, Antti KESK 216 3759,000 kansanedustaja, lakimies 2. 107 Ojanperä, Harri KESK 164

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 8/2014 Sivu 73

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 8/2014 Sivu 73 KOKOUSAIKA 13.10.2014 klo 17.30 19.05 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Naskali Essi Metsämäki Herkko Säilä Rita Rantala

Lisätiedot

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum

Fobia ry PÖYTÄKIRJA 21/2015 Assistentinkatu 7 20014 Turun yliopisto Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum Aika: 6.10.2015 kello 16.00 Paikka: Sh 211, Publicum HALLITUKSEN KOKOUS 21/2015 Läsnä: Poissa: Hanna-Kaisa A., Essi R., Heidi S., Inari, Katri, Tinja, Eetu V. (poistui klo 16.10), Saara, Tanja, Liisa,

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Naskali Essi pj :issä 5-9

Naskali Essi pj :issä 5-9 KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2013 KOKOUSAIKA 28.1.2013 klo 18.00 19.33 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Naskali Essi pj :issä 5-9 (ja merkintä siitä, kuka Järä Eveliina pj :issä

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

EKTURVA VIESTINTÄ HELSINKI

EKTURVA VIESTINTÄ HELSINKI EKTURVA VIESTINTÄ 4.12.2018 HELSINKI Viestintäpäällikkö Johanna Franzén, Etelä-Karjalan pelastuslaitos johanna.franzén@ekpelastuslaitos.fi 1 2 EKTURVA viestintä Ympäristötoimi KUNTA- TURVA Etelä-Karjalan

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 3/2016 maaliskuu Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja Marja-Leena

Lisätiedot

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012

Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 2/2012 ITÄ-SUOMEN ALAOSASTON VUOSIKOKOUS IISALMESSA Kokouksen osanottajia Olvin panimomuseossa Pidettiin 7.3.2012 Iisalmessa vuosikokous, kuten toimintasuunnitelmassa

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 7/2014 Sivu 61

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 7/2014 Sivu 61 KOKOUSAIKA 15.9.2014 klo 17.00 18.10 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Metsämäki Herkko Paldan Marco Säilä Rita Soukola

Lisätiedot

3 ESITYSLISTA Jaettua listaa muutettiin lisäämällä kohta 18. Hyväksyttiin muokattu lista työjärjestykseksi.

3 ESITYSLISTA Jaettua listaa muutettiin lisäämällä kohta 18. Hyväksyttiin muokattu lista työjärjestykseksi. Heinolan Nuorisovaltuusto Pöytäkirja 10/2017 Aika 30.10.2017 klo 16.01 Paikka Nuorisokeskus Pleissi, Heinola Läsnä: Varpu Lietzén Sera Gariorska Viivi Tuovinen puheenjohtaja varapuheenjohtaja sihteeri

Lisätiedot

Valosta vetovoimaa Elämyksellisen kaupunkivalaisun mahdollisuudet

Valosta vetovoimaa Elämyksellisen kaupunkivalaisun mahdollisuudet KOKOUSTIEDOT Aika ti 27.5.2014 klo 13-15 Paikka Kaupungintalo, Kirkkokatu 2A, nvh 103 Osallistujat Ohjausryhmän jäsenet: Pj Henrika Pihlajaniemi Risto Vuoria Sari Hyvärinen Henna Ukonmaanaho Heikki Pulkkinen

Lisätiedot

Seinäjoen Uimarit -58 ry. listattu 14.12.11

Seinäjoen Uimarit -58 ry. listattu 14.12.11 Seinäjoen Uimarit -58 ry. Naiset 25 m VU Kilpauintikoulut. 1 20,72 Mira Nygård 93 SeUi 091203 Seinäjoki 0 2 21,28 Noora Hellberg 01 SeUi 061111 Seinäjoki 0 3 21,41 Nea Yli-Huumo 99 SeUi 111211 Seinäjoki

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2013-2014 Yleistä Kausi 2013-2014 oli seuran 23. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin. Seuran yhteistä harjoitusvuoroa jatkettiin

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2015 Sivu 23

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2015 Sivu 23 l KOKOUSAIKA 27.4.2015 klo 17.30 18.40 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Matintalo Janita Metsämäki Ilari Saastamoinen

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 14.2.2016 LOHKO 2 LOHKO 2

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ 14.2.2016 LOHKO 2 LOHKO 2 ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 25 0500-425200 * ANNA MAIJA MÄKELÄ 3310 050-3552550 / heidi.johansson@patrol.fi HEIDI JOHANSSON 3199 040-5900 557 * SELENE MARCKW ORT 3193 0 0 050-4129867

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 10/2013, 21.3.2013 klo 11.15 @T-talo Paikalla: Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Otso Hannula, Tiitu Lahti, Lotta Ahonen, Pietari Keskinen, Sofia Ahanen,

Lisätiedot

Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu

Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu 1 Venla Pulkkanen Riina Mantila Roosa Kinnunen 2 Anni Sinelampi 3 Venla, Anni, Riina ja Roosa, T15 4x80 m aidat P15 4x 100 m: Arttu Sandberg, Karim Echabid,

Lisätiedot

Utriainen ei enää yritä Pekingiin

Utriainen ei enää yritä Pekingiin Utriainen ei enää yritä Pekingiin Olympiamaratonille valmistautuva Kirwa täydensi Ahkeran miesten kaksoisvoiton ESS 19.5.2008 Juha Hölttä Jussi Utriainen juoksi sunnuntaina Vammalassa helponoloisesti maastojuoksun

Lisätiedot