Hämeenlinnan seutu Linjastouudistus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hämeenlinnan seutu Linjastouudistus"

Transkriptio

1 Hämeenlinnan seutu Linjastuudistus

2 Linjastuudistus 2017 Uudessa kaupunkilinjastssa n viisi jka päivä ajettavaa linjaa sekä yhdeksän täydentävää arkisin ajettavaa linjaa, jista sa ajetaan myös lauantaisin. Näistä täydentävistä linjista seitsemän alittaa kesän 2017 alussa ja kaksi mahdllisesti perustetaan myöhemmin. Kaupunkilinjast kattaa Kanta-Hämeenlinnan alueen sekä yhteydet Parlaan ja Harvialantien kautta Turenkiin. Nykyään linjanumerlla 17 ajettava Hml Tyrväntö linja säilyy nykyisen kaltaisena, mutta siirtyy aiemmin päätettyjen linjanumerintiperiaatteiden mukaisesti seutulinjjen numerintiin. Ensimmäinen lunns linjaststa julkaistiin huhtikuussa Suunnittelun aikana n kuultu asukkaita ja muita matkustajia, liikenteenharjittajia, kuntien viranhaltijita ja päättäjiä. Linjastuudistuksesta päättää Hämeenlinnan seudullinen jukkliikennejast.

3 Linja 1 Limalahti Lulaja Kukstensyrjä Linja 3 Limalahti Hirsimäki Ruununmylly Harvilanmäki Linja 11 Limalahti Katinen Katuma Äikäälä Linjat 1 ja 3 mudstavat jka päivä ajettavan itä-länsisuuntaisen pääyhteyden. Linjjen 1, 3 ja 11 kaikki vurt käyvät keskussairaalalla. Aikatauluissa pyritään mahdllisuuksien mukaan ttamaan humin junayhteydet ja näiden linjjen tasavälisyys keskussairaalan palvelussa. Linja 11 ajetaan vain arkisin ja se n npeampi yhteys Limalahdesta keskustaan kuin linja 1. Linjaa 11 ei ajeta kesällä. Linja 11 mudstaa yhdessä linjan 4 kanssa Katuman ja Katisten palvelun. Linjilla 1, 3 ja 11 n yhteinen autkiert, jnka mahdllistaa yhteinen päätepysäkki ja vaiht linjalta tiselle Limalahdessa. Auttarve: Talvella arkisin 6 auta, kesällä ja viiknlppuisin 3 auta. Väestö linjjen vaikutusalueella (tilast 8/2016; 400 m säde reitistä): Linja 1: asukasta, Linja 3: asukasta, Linja 11: asukasta

4 Linja 1 Limalahti Lulaja Kukstensyrjä Talvi + kesä Ma-T 5-22, Pe 5-24 La 6-24, Su 6-22 Vurväli 60 min Ajaika 45 min Pituus n.15,7 km

5 Linja 3 Limalahti Hirsimäki Ruununmylly Harvilanmäki Talvi + kesä Ma-T 5-22, Pe 5-23 La 7-23 Su 7-22 Vurväli talvella arkisin tiheimmillään 30 min; muullin 60 min Ajaika 45 min Pituus n.14,7 km

6 Linja 11 Limalahti Katinen Katuma Äikäälä Talvi Ma-Pe 6-18 Vurväli 60 min Ajaika 45 min Pituus n. 17,1 km

7 Linja 2 Visamäki Aulank Linja 2 n sekä Visamäen että Aulangn jka päivä ajettava pääyhteys. Aikataulusvituksessa tetaan mahdllisuuksien mukaan humin yhteydet aamulla Helsingin suunnan junalta Visamäen kampusalueelle ja iltapäivällä Visamäestä Helsingin suunnan junalle. Myös Aulangn suuntaan tetaan mahdllisuuksien mukaan humin junayhteydet. Auttarve: Talvella arkisin 2 auta, kesällä ja viiknlppuisin 1 aut. Väestö linjan vaikutusalueella (tilast 8/2016; 400 m säde reitistä): Linja 2: asukasta

8 Linja 2 Visamäki Aulank Talvi + kesä Ma-T 6-22, Pe 6-23 La 8-23, Su Vurväli talvella arkisin tiheimmillään 30 min; muullin 60 min Ajaika 30 min Pituus n. 9,0 km

9 Linja 4 Tarvasmäki Rantatie Katuma Katinen Pltinahntie Kettumäki Linja 12 Siiri Tampereentie Kettumäki Linjat 4 ja 12 mudstavat yhdessä Kettumäen palvelun. Lisäpalvelua Kettumäkeen tisi keskussairaalan suuntaan ajettava linja, mutta sen tteuttaminen siirtyy kustannussyistä myöhemmäksi (linja 18 Visamäki Keskussairaala Kettumäki). Linjaa 12 ajetaan vain arkisin ja se n npeampi yhteys Kettumäestä keskustaan kuin linja 4. Linja 4 mudstaa yhdessä linjan 11 kanssa Katuman ja Katisten palvelun. Uudelle alueelle Siiriin ajetaan Harvilanmäen kautta linjalla 12. Viiknlppuisin yhteydet vat Harvilanmäestä linjalla 3. Auttarve: Linjalla 12 arkisin 1 aut, linjalla 4 arkisin 2 auta ja viiknlppuisin 1 aut Väestö linjjen vaikutusalueella (tilast 8/2016; 400 m säde reitistä): Linja 4: asukasta, Linja 12: asukasta

10 Linja 4 Tarvasmäki Rantatie Katuma Katinen Pltinahntie Kettumäki Talvi + kesä Ma-Pe 5-22 La 8-22, Su Vurväli 60 min Ajaika n. 60 min Pituus n. 18,2 km

11 Linja 12 Siiri Tampereentie Kettumäki Talvi + kesä Ma-Pe 6-18 Vurväli 60 min Ajaika 30 min Pituus n. 10,2 km

12 Linja 5 Turenki Hml Parla Parlannummi Linja 10 Turenki Hml Vähänummi Parla Linjat 5 ja 10 mudstavat yhdessä etelä-phjissuuntaisen seudullisen pääyhteyden. Lisäpalvelua Turenkiin tisi keskussairaalan suuntaan ajettava linja, mutta sen tteuttaminen siirtyy kustannussyistä myöhemmäksi (linja 15 Turenki Keskussairaala). Linjaa 10 ajetaan vain arkisin. Linjaa 10 ei ajeta kesällä. Aikatauluissa tetaan humin Parlannummen varuskunta-alue ja varusmiesten lmien tavanmaiseen päättymisaikaan tarvitaan tdennäköisesti lisäkapasiteettia (yksi linja-aut ei riitä). Aikatauluissa pyritään mahdllisuuksien mukaan ttamaan humin junayhteydet aamulla Turengin suunnasta ja iltapäivällä Turengin suuntaan sekä vaihtmahdllisuus bussilinjille keskussairaalan ja Tavastian kampusalueen suuntaan. Linjilla 5 ja 10 n yhteinen autkiert, jnka mahdllistaa yhteinen päätepysäkki ja vaiht linjalta tiselle Turengissa. Auttarve: Talvella arkisin 5 auta, kesällä ja viiknlppuisin 2-3 auta. Väestö linjjen vaikutusalueella (tilast 8/2016; 400 m säde reitistä): Linja 5: asukasta (Hml , Janakkala 2 000, Hattula sekä lisäksi varuskunta) Linja 10: asukasta (Hml , Janakkala 2 000, Hattula 4 000)

13 Linja 5 Turenki Hml Parla Parlannummi Talvi + kesä Ma-Pe 6-23 La 8-23, Su Vurväli 60 min Ajaika 75/60 min Pituus n. 29,9 km

14 Linja 10 Turenki Hml Vähänummi Parla Talvi Ma-Pe 6-10 ja Vurväli 60 min Ajaika 75 min Pituus n. 29,8 km

15 Linja 13 Miemala Kankaantausta Laaniitty Linjaa 13 ajetaan arkisin ja lauantaisin. Linja mudstaa linjan 1 kanssa Laaniitynkadun palvelun Linja tu uutta palvelua Miemalaan ja palvelee 130-tien varresta myös Hattelmalankylää. Miemalaan ja Hattelmalankylään yhteyksiä tuvat myös Turengista ja Tervakskelta ajettavat seutulinjat. Auttarve: 1 aut Väestö linjan vaikutusalueella (tilast 8/2016; 400 m säde reitistä): Linja 13: asukasta

16 Linja 13 Miemala Kankaantausta Laaniitty Talvi + kesä Ma-Pe 6-19 La 9-15 Vurväli 60 min Ajaika 30 min Pituus n. 10,8 km

17 Linja 14 Rautatieasema Limalahti Hirsimäki Mäkelä Tiiriö Linja 16 Rautatieasema Linja-autasema Mreeni Linja 17 Rautatieasema Tampereentie Mäkelä Tiiriö Linjat 14, 16 ja 17 tarjavat työmatka- ja asiintiyhteyksiä Tiiriöön, Mäkelään, Parisiin ja Mreeniin. Linjja 16 ja 17 ajetaan vain arkisin ja linjaa 14 lisäksi lauantaisin. Aikataulusuunnittelussa tetaan mahdllisuuksien mukaan humin tavanmaiset työvurt tellisuusalueilla. Auttarve: Arkisin 3 auta, lauantaisin 1 aut linjalla 14. Väestö linjjen vaikutusalueella (tilast 8/2016; 400 m säde reitistä): Linja 14: asukasta, Linja 16: asukasta, Linja 17: asukasta

18 Linja 14 Rautatieasema Limalahti Hirsimäki Mäkelä Tiiriö Talvi + kesä Ma-Pe 6-22 La 9-18 Vurväli arkisin 60 min; la 90 min Ajaika 40 min Pituus n. 15,3 km

19 Linja 16 Rautatieasema Linja-autasema Mreeni Talvi + kesä Ma-Pe 5-9 ja Vurväli 60 min Ajaika 20 min Pituus n. 10,6 km

20 Linja 17 Rautatieasema Tampereentie Mäkelä Tiiriö Talvi + kesä Ma-Pe 6-10 ja Vurväli 60 min Ajaika 25 min Pituus n. 8,4 km

21 Myöhemmin mahdllisesti alittavat linjat Linja 15 Turenki Keskussairaala Linja 18 Visamäki Keskussairaala Kettumäki Linjat tisivat lisäpalveluna vaihdttmia yhteyksiä keskussairaalaan. Mikäli keskussairaala muuttaa, linjjen matkustusptentiaali n selvästi vähäisempi. Linja 18 tarjaisi lisäksi vaihdttmia yhteyksiä länsipulelta kaupunkia Visamäen kampusalueelle.

22 Myöhemmin mahdllisesti alittavat linjat Linja 15 Turenki Keskussairaala Linja 18 Visamäki Keskussairaala Kettumäki Ajaika 30 min Pituus n. 18,8 km Ajaika 30 min Pituus n. 11,4 km

23 Päälinjast eli Ma-Su ajettavat linjat

24 Kk linjast (ilman linjja 15 ja 18)

AIKATAULUT 1.6.2015-5.6.2016

AIKATAULUT 1.6.2015-5.6.2016 AIKATAULUT 1.6.2015-5.6.2016 Merkkien selitykset: ma-pe = maanantaista perjantaihin ma-la = maanantaista lauantaihin la = lauantaisin su = sunnuntaisin ko = peruskoulun koulupäivinä I = ei aja kyseisen

Lisätiedot

Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat

Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat 14.8.2007 Hämeenlinna Hattula Kertalippu aikuinen 2,70 E lapsi (4-11v) 1,40 E Vaihtolippu aikuinen 1 E lapsi (4-11v) 0,50 E (Vaihtolippu on voimassa 45 minuuttia leimauksesta,

Lisätiedot

Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat 1.1.2013 alkaen

Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat 1.1.2013 alkaen AIKATAULU 1.1.2013- Hämeenlinnan ja Hattulan bussitaksat 1.1.2013 alkaen Hämeenlinna Hattula Kertalippu aikuinen 3,30 lapsi (4-11v) 1,70 Vaihtolippu aikuinen 1 lapsi (4-11) 0,50 (vaihtolippu voimassa 45

Lisätiedot

YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN. Sisällys

YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN. Sisällys YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN Sisällys YHTEYDET KANTA-HÄMEENLINNAAN... 0 Hauho... 1 Kalvola... 3 Renko... 4 Lammi ja Tuulos... 5 Palvelut Kanta-Hämeenlinnassa... 6 Joukkoliikenteen mahdollisuudet... 7 Pikavuorot...

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENNE KANTA-HÄMEENLINNASSA. Sisällys

JOUKKOLIIKENNE KANTA-HÄMEENLINNASSA. Sisällys JOUKKOLIIKENNE KANTA-HÄMEENLINNASSA Sisällys Hämeenlinnan eri osien erilainen yhteys muuhun kaupunkiin... 1 Alueiden vertailua... 2 Erilaisten ihmisryhmien erilaiset asuinalueet... 6 Bussilla töihin/opintoihin

Lisätiedot

Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne

Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Palvelun kuvaus, Oulun toimivalta-alueen linja-autoliikenne Cityliikenteen tarjouskilpailu 2016 Diaarinumero TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1. Palvelun kuvaus 1(15) 1 Cityliikenteen linjat Cityliikenteen linjojen

Lisätiedot

PALVELULINJA SEISKA. auton tilaus: 044-550 2777

PALVELULINJA SEISKA. auton tilaus: 044-550 2777 8:15 Mäyräntie 13:30 8:40 Virvelinranta 13:45 Katuma 8:45 Kankaantausta 13:50 Katinen 9:00 14:05 9:05 Hätilä 14:15 9:15 Sairio 14:20 9:40 14:35 Hirsimäki 9:55 14:40 Loimalahti 10:05 14:55 10:10 15:05 Kankaantausta

Lisätiedot

Hämeenlinna. Perustietoa Hämeenlinnasta. Suunnittelualue: Sampo III. Kaavoitustilanne

Hämeenlinna. Perustietoa Hämeenlinnasta. Suunnittelualue: Sampo III. Kaavoitustilanne Hämeenlinna Perustietoa Hämeenlinnasta Hämeenlinnassa asui 1.1.2009 yhteensä 66 131 henkilöä asukastiheys on 36,3 asukasta per km 2 henkilöautotiheys on 490 ajoneuvoa/tuhatta asukasta kohden Suunnittelualue:

Lisätiedot

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Liite 1 - Linjakortit LUONNOS 4.2.2015 HSL Helsingin seudun liikenne Sisällys KOILLIS-HELSINGIN LINJASTO... 3 Linja 57... 4 Linja 68... 5 Linja 69... 6 Linja 70...

Lisätiedot

YLEISTAVOITTEET 21.12.2010

YLEISTAVOITTEET 21.12.2010 YLEISTAVOITTEET 21.12.2010 Kaupunkiseutua (kk rakennemallin aluetta) kskevat yleistavitteet Aluerakenteella vastataan glbalisaatin mukanaan tumiin haasteisiin ja tetaan humin maakunnan asema Itämeren alueella

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Fysiikan labra Powerlandissa

Fysiikan labra Powerlandissa Fysiikan labra Pwerlandissa Bumper Cars Bumper Cars n suuri autrata jka spii niin vanhille kuin nurillekin kuljettajille. Autt vat varustetut turvavöin ja autja vi ajaa yksin tai pareittain. Lievemmät

Lisätiedot

RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE 13.8.2012 2.6.2013

RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE 13.8.2012 2.6.2013 RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE 13.8.2012 2.6.2013 Riihimäen kaupunki Katu- ja puistoyksikkö Eteläinen Asemakatu 2 11130 Riihimäki puh. (019) 758 4000 SISÄLLYSLUETTELO MATKUSTAJALLE 3 KAUPUNKILIPPU 3 KOULULAISTEN

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVA PÄIVÄTOIMINTA HÄMEENLINNASSA Päivätoiminta on kotihoidon tukipalvelu, joka on tarkoitettu: hoivaa tarvitseville tai muistisairaille virkistykseksi ja vertaistueksi, toimintakykyä

Lisätiedot

Rovaniemi. Perustietoa Rovaniemestä. Pöykkölä. Kaavoitustilanne

Rovaniemi. Perustietoa Rovaniemestä. Pöykkölä. Kaavoitustilanne Rovaniemi Perustietoa Rovaniemestä Rovaniemellä asui 59 353 henkilöä 1.1.2009 asukastiheys on 7,8 asukasta per km 2 henkilöautotiheys on 522 ajoneuvoa/tuhatta asukasta kohden Pöykkölä Rovaniemi sijaitsee

Lisätiedot

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Linjakortit LUONNOS 21.12.2014 KOILLIS-HELSINGIN LINJASTO KOILLIS-HELSINGIN YÖLINJASTO KALASATAMAN LINJASTO KORSON JA KOIVUKYLÄN SUUNNAN YÖLINJAT HSL Helsingin seudun

Lisätiedot

13.8.2012-12.8.2013. Vuoroja ei ajeta 1.-28.7.2013! Linja AIKATAULUT Sivu Kartta sivu. Terveyskeskus-Urheilupuisto- Hirsimäki-Kulmala-Rautatieasema

13.8.2012-12.8.2013. Vuoroja ei ajeta 1.-28.7.2013! Linja AIKATAULUT Sivu Kartta sivu. Terveyskeskus-Urheilupuisto- Hirsimäki-Kulmala-Rautatieasema Riihimäen PALVELULINJA 13.8.2012-12.8.2013 Vuoroja ei ajeta 1.-28.7.2013! Linja AIKATAULUT Sivu Kartta sivu 9 POHJANKORVESTA Pohjankorpi-Kumpula-Peltosaari- Keskusta-Lasitehdas- Eteläinen koulu-rautatieasema

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTANAANTALINJAMERIMASKUN ALUEET TALVIAIKATAULU Voimassakouluvuodenaikana 10.1.2011 alkaen NAANTALINKAUPUNKI TLO Tervetuloa turvallisen ja mukavan palveluliikenteen kyytiin!

Lisätiedot

Lepuskin Bussiliikenne-ilta

Lepuskin Bussiliikenne-ilta Lepuskin Bussiliikenne-ilta 10.3.2015 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Lepuskin Bussiliikenne-ilta Mihin me pyrimme ja miksi? Liikennöintisuunnitelma 2015 2016 Leppävaaran palvelulinjojen suunnittelu

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy?

Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy? Ongelma : Mistä jihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy? 0-0 Lasse Lensu Ongelma : Miten vidaan pelata algritmisesti? 0-0 Lasse Lensu Ongelma : Onk mahdllista pelata ptimaalisesti? 0-0 Lasse

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET KESÄAIKATAULU Voimassa koulujen kesäloman aikana NAANTALIN KAUPUNKI TLO TERVETULOA TURVALLISEN JA MUKAVAN PALVELULIIKENTEEN KYYTIIN! Naantalissa

Lisätiedot

Joukkoliikennesuunnittelu

Joukkoliikennesuunnittelu Joukkoliikennesuunnittelu 26.4.2016 Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Esityksen sisältö Joukkoliikennesuunnittelun tavoitteet Linjastosuunnittelun periaatteita Ajoaika- ja aikataulusuunnittelun periaatteita

Lisätiedot

TARVASMÄKI 5 omakotitontit

TARVASMÄKI 5 omakotitontit TARVASMÄKI 5 omakotitontit Viikoittainen haku 4.1.2010 Yleistä Hämeenlinnan tonteista - kaupunki pyrkii luovuttamaan noin sata tonttia vuosittain - omakotitonttien pinta-alat vaihtelevat n. 700-1500 m

Lisätiedot

Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy?

Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy? Ongelma : Mistä jihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy? 0-0 Lasse Lensu Ongelma : Miten vidaan pelata algritmisesti? 0-0 Lasse Lensu Ongelma : Onk mahdllista pelata ptimaalisesti? 0-0 Lasse

Lisätiedot

IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE 1.7. - 15.8.2016

IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE 1.7. - 15.8.2016 IMATRAN PAIKALLISLIIKENNE 1.7. - 15.8.2016 1 Reitti: Koskikatu - Joutsenonkatu - Lempeenlietteentie - Karhunkalliontie - Karhunkatu - Joutsenonkatu - Paperharjuntie - Pienmustalammentie - Saimaantie -

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6 25.02.2016. 6 Asianro 1347/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 1347/08.01.00/2016 Kuopion ja Siilinjärven kannusteurakkasopimusten kesäliikenteet 2016 Kaupunkiliikenne Kohde 1 Joukkoliikennepäällikkö Jani Reinikainen

Lisätiedot

LOPEN JOUKKOLIIKENNE 4.6.2012 12.8.2012

LOPEN JOUKKOLIIKENNE 4.6.2012 12.8.2012 LOPEN JOUKKOLIIKENNE 4.6.2012 12.8.2012 Lopen kunta Yhdystie 5 12700 Loppi puh. (019) 758 6000 SISÄLLYSLUEELO MAKUSAJALLE 3 SEUULIPPU 3 PALVELULINJA 3 LIIKENNÖISIJÄ 3 PALVELULINJA - AJALLE 4.6. 21.6.2012

Lisätiedot

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan palvelurakenneselvitys Seudullinen sivistystoimityöryhmä Marraskuu 2014 28.11.2014 Page 1 3.Varhaiskasvatus : Palveluseteli yli kuntarajojen kokopäivähoitoon sekä avoimeen

Lisätiedot

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA

EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA NYKYTILAN ANALYYSIT I LIIKKUMISEN NYKYTILA EKOLIITU - HÄMEENLINNAN SEUDUN KESTÄVÄN JA TURVALLISEN LIIKKUMISEN SUUNNITELMA LIIKKUMISEN TUNNUSLUKUJA Sisältö Autoistuminen Hämeenlinnan seudulla Autonomistus vs. palveluiden saavutettavuus Autonomistus

Lisätiedot

RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE. www.ventoniemi.fi. Talvi 12.8.2013 1.6.2014 Kesä 2.6. 10.8.2014. PALVELULINJOJEN aikataulut ja kartat Sivut 22-31

RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE. www.ventoniemi.fi. Talvi 12.8.2013 1.6.2014 Kesä 2.6. 10.8.2014. PALVELULINJOJEN aikataulut ja kartat Sivut 22-31 RIIHIMÄEN PAIKALLISLIIKENNE Talvi 12.8.2013 1.6.2014 Kesä 2.6. 10.8.2014 www.ventoniemi.fi PALVELULINJOJEN aikataulut ja kartat Sivut 22-31 1 Merkkien selitykset M-P Maanantaista perjantaihin L Lauantaisin

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTO TOIMINTA-AJATUS TOIMINTAYMPÄRISTÖ PIDÄMME TÄRKEÄNÄ ETTÄ

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTO TOIMINTA-AJATUS TOIMINTAYMPÄRISTÖ PIDÄMME TÄRKEÄNÄ ETTÄ 2 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTO TOIMINTA-AJATUS TOIMINTAYMPÄRISTÖ PIDÄMME TÄRKEÄNÄ ETTÄ PERHEPÄIVÄHOITAJA VARHAISKASVATTAJANA HYVÄ PÄIVÄ PERHEPÄIVÄHOIDOSSA

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (1) 41 Asianro 2254/08.01.00/2014 Kuopion ja Siilinjärven kaupunkiliikenteen kannusteurakkakohteen 5 liikennöintisuunnitelmat Liikennöintisuunnitelma Suunnittelupäällikkö

Lisätiedot

LIITE 2 KILPAILUKOHTEEN MÄÄRITTELY Riihimäen paikallisliikenne

LIITE 2 KILPAILUKOHTEEN MÄÄRITTELY Riihimäen paikallisliikenne Tekla 993/2015 LIITE 2 KILPAILUKOHTEEN MÄÄRITTELY Riihimäen paikallisliikenne 1 Linja 1 (Sairaala-Rautatieasema-Pohjankorpi)... 2 1.1 Reittikartta... 2 1.2 Kadunnimireitti... 3 1.3 Aikataulu, talvi...

Lisätiedot

Pariton viikko MAANANTAI Katinalantie 13 (urheilukenttä)

Pariton viikko MAANANTAI Katinalantie 13 (urheilukenttä) Paritn viikk MAANANTAI 14.30-15.00 Katinalantie 13 (urheilukenttä) 15.30-15.50 Piipalantie 1 (Talvikkitien risteys) 16.00-16.15 Tyrvännöntie 130 16.25-16.40 Tyrvännöntie 576 (Pikku-Akka) 16.50-17.05 Tyrvännöntie

Lisätiedot

LOPEN JOUKKOLIIKENNE 12.8.2013 31.5.2014

LOPEN JOUKKOLIIKENNE 12.8.2013 31.5.2014 LOPEN JOUKKOLIIKENNE 12.8.2013 31.5.2014 Lopen kunta Yhdystie 5 12700 Loppi puh. (019) 758 6000 SISÄLLYSLUEELO MAKUSAJALLE 3 SEUULIPPU 3 PALVELULINJA 3 LIIKENNÖISIJÄ 3 PALVELULINJA 4 LÄYLIÄISEN SUUNNAN

Lisätiedot

Kuninkuusravit Porissa 1-3.8.2014

Kuninkuusravit Porissa 1-3.8.2014 Kuninkuusravit Porissa 1-3.8.2014 Kuljetusopas KAUPUNKILIIKENNE Pysäköintikuljetukset lentokentällä Yksi bussi siirtää lentokentän sisällä parkkipaikka-ajona asiakkaita terminaaliin. Lauantaina 8:00 20:00

Lisätiedot

TUUSULAN PUROLA-NUPPULINNA-JOKELA - JOUKKOLIIKENNELINJAN HANKINTA

TUUSULAN PUROLA-NUPPULINNA-JOKELA - JOUKKOLIIKENNELINJAN HANKINTA TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1 TUUSULAN PUROLA-NUPPULINNA-JOKELA - JOUKKOLIIKENNELINJAN HANKINTA PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEEN YLEISKUVAUS... 3 2 MAKSULAITEVAATIMUKSET...

Lisätiedot

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA 1 (6) Vivi 1110/230/2013 DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA [Liikesalaisuudet merkitty hakasulkein]

Lisätiedot

LISÄKIRJE N:O 1 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1

LISÄKIRJE N:O 1 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1 LISÄKIRJE N:O 1 13.4.2016 Dnro 378/2016 Tarjouspyyntö 24.3.2016 ROVANIEMEN KAUPUNGIN JOUKKOLIIKENTEEN KILPAILUTTAMINEN REITILLE ROVANIEMI MUUROLA ROVANIEMI, LISÄKIRJE N:O 1 Rovaniemen kaupunki tekee viitteessä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2254/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 30 Asianro 2254/08.01.00/2014 Kuopion kaupunkiliikenteen kannusteurakkakohteiden 2-4 liikennöintisuunnitelmat Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET

PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET AIKATAULU PALVELULIIKENNE KANTA NAANTALIN JA MERIMASKUN ALUEET TALVIAIKATAULU Voimassa kouluvuoden aikana NAANTALIN KAUPUNKI TLO Tervetuloa turvallisen ja mukavan palveluliikenteen kyytiin! Naantalissa

Lisätiedot

Koulubussien aikataulut ja reitit

Koulubussien aikataulut ja reitit 2014 Koulubussien aikataulut ja reitit Kaikille avointa joukkoliikennettä Aikataulut löytyvät myös: www.lieto.fi ja www.föli.fi Liedon kunta Sivistyspalvelut Versio 3.7.2014 Linjat L1 Littoinen Suopohja

Lisätiedot

Hämeenlinna on Suomen toiseksi suurin kesäasukaskunta ja siksi haluammekin tehostaa yhteydenpitoa ja yhteistyötä kesäasukkaiden kanssa.

Hämeenlinna on Suomen toiseksi suurin kesäasukaskunta ja siksi haluammekin tehostaa yhteydenpitoa ja yhteistyötä kesäasukkaiden kanssa. Hyvä kesäasukkaamme Hämeenlinna on Suomen toiseksi suurin kesäasukaskunta ja siksi haluammekin tehostaa yhteydenpitoa ja yhteistyötä kesäasukkaiden kanssa. Kyselyn täyttämiseen menee vain hetki, mutta

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN PAIKALLIS- JA PALVELULIIKENTEEN HANKINTA. Tarjouspyynnön liite nro 1 PALVELUKUVAUS

JÄRVENPÄÄN PAIKALLIS- JA PALVELULIIKENTEEN HANKINTA. Tarjouspyynnön liite nro 1 PALVELUKUVAUS JÄRVENPÄÄN PAIKALLIS- JA PALVELULIIKENTEEN HANKINTA Tarjouspyynnön liite nro 1 PALVELUKUVAUS 2 PALVELUKUVAUS SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKENNÖINTIKOHTEIDEN YLEISKUVAUS... 3 2 PALVELULIIKENTEEN TOIMINTAPERIAATE...

Lisätiedot

Pienaluelistaus. Läntinen kantakaupunki. Pohjoinen kantakaupunki. Eteläinen kantakaupunki. Keskusta. Kaakkoinen kantakaupunki. Itäinen kantakaupunki

Pienaluelistaus. Läntinen kantakaupunki. Pohjoinen kantakaupunki. Eteläinen kantakaupunki. Keskusta. Kaakkoinen kantakaupunki. Itäinen kantakaupunki Sisältö Pienaluelistaus... 3 Taulukko 1: Alueiden koot, 31.12.2011... 4 Taulukko 2: Alueiden asukasmäärät, 31.8.2012... 4 Kuvio 1: Alueiden asukasmäärät kaikista Hämeenlinnan asukkaista, 31.8.2012... 5

Lisätiedot

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa.

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa. FINLAND_Decisin_Making_March_3_4cuntry_study(1) Tämä kysely n sa neljän maan vertailututkimusta, jssa tutkitaan päätöksenteka lastensujelussa Nrjassa, Sumessa, Englannissa ja Yhdysvallissa. Samat kysymykset

Lisätiedot

Linja 20 Lauttasaari Katajaharju

Linja 20 Lauttasaari Katajaharju 2224 2022 1820 1518 13:3015 1213:30 912 6:309 66:30 56 2224 2122 919 79 57 2124 1019 810 68 Linja 20 Lauttasaari Katajaharju Arki vuoroväli 30 15 10 15 15 15 10 10 15 15 kierrosaika 30 30 30 30 30 30 30

Lisätiedot

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut

Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut Lappeenrannan paikallisliikenteen aikataulut 13.8.2013-1.6.2014 Sisällysluettelo Paikallisliikenne 13.8.2013-1.6.2014 Sivu LINJA1 Yliopisto - Keskusta - Mustola/Kiiskinmäki 1-5 LINJAT 1,2 Kanavansuu -

Lisätiedot

Kanta-Hämeen vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys Tiivistelmä 2.7.2010

Kanta-Hämeen vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys Tiivistelmä 2.7.2010 Kanta-Hämeen vähittäiskaupan palveluverkkoselvitys Tiivistelmä 2.7.2010 2 Palveluverkon kehittämisen lähtökohdat Kanta-Hämeen päivittäistavarakaupan myymäläverkko muodostui vuoden 2009 lopussa yhteensä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 7 27.01.2016. 7 Asianro 201/10.00.02.01/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 7 27.01.2016. 7 Asianro 201/10.00.02.01/2016 Kupin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 7 Asianr 201/10.00.02.01/2016 Puijnlaaksn etelärinteen tnttien luvutusehdt Kiinteistöjhtaja Jari Kyllönen Maamaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Vuorovaikutusmateriaali Herttoniemen linjastosuunnitelma

Vuorovaikutusmateriaali Herttoniemen linjastosuunnitelma Herttoniemen linjastosuunnitelma Vuorovaikutusmateriaali 1 Vuorovaikutuksen lähtökohdat Tässä materiaalissa on esitelty kolme eri suunnitelmavaihtoehtoa. Eri vaihtoehdoissa painotetaan eri tavoitteita,

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SEUTU JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOTAVOITTEET 2011 2013. HÄMEENLINNAN SEUTU: Hattula Hämeenlinna Janakkala

HÄMEENLINNAN SEUTU JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOTAVOITTEET 2011 2013. HÄMEENLINNAN SEUTU: Hattula Hämeenlinna Janakkala HÄMEENLINNAN SEUTU JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOTAVOITTEET 2011 2013 HÄMEENLINNAN SEUTU: Hattula Hämeenlinna Janakkala LUONNOS 16.4.2010 Sisällysluettelo 1 JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASOTAVOITTEIDEN MÄÄRITTELYN

Lisätiedot

AIKATAULULIITE LUPA REITTI PEKOLAN LIIKENNE OY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM

AIKATAULULIITE LUPA REITTI PEKOLAN LIIKENNE OY PÄÄTÖSNRO / RATKAISUPVM 1 REITTI Lahti-Hämeenlinna-Turku(satama) 11.08.2015 - km DR ID M-P M-P 0 309619 Lahti Matkakeskus terminaali 04:20 16:40 3 85804 Kärpäsenmäki X X 6 85794 Pirttiharju X X 7 300149 Pullapojat L X X 9 300301

Lisätiedot

SUUNNITELMA ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSILLE 5.8.2013 ALKAEN LIITE 1

SUUNNITELMA ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSILLE 5.8.2013 ALKAEN LIITE 1 SUUNNITELMA ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSILLE 5.8.2013 ALKAEN LIITE 1 KOHDE 1: Lähetti- ja ateriakuljetukset Tarinmaan, Viralan, Tervakosken, Vähikkälän ja Turengin alueilla Kunnantalo Juttilantie 1 9:00

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT

JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT Järvenpään JOUKKOLIIKENTEEN KESÄAIKATAULUT 6.6.2016 9.8.2016 Liikennöintikauden vaihtumisessa on vaihtelua liikennöitsijöittäin. Tarkista aikataulut tarvittaessa liikennöitsijältä tai Matkahuollosta. Koosteen

Lisätiedot

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan!

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Kangasala 12 Padasjoki 24 Heinola Hyvien yhteyksien varrella 53 Asikkala 10 54 Hämeenlinna Janakkala Riihimäki Hyvinkää 3 Lammi HÄMEENKOSKI Kärkölä 4 Hausjärvi

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO HÄMEENLINNASSA

JÄTEHUOLTO HÄMEENLINNASSA päivitetty 30.4.2013 JÄTEHUOLTO HÄMEENLINNASSA Kiinteistön jätehuolto Hämeenlinnan alueella on sopimusperusteinen jätteenkuljetus. Kaikkien kiinteistöjen on liityttävä järjestettyyn jätteenkuljetukseen.

Lisätiedot

Raahen. paikallisliikenteen. reittiopas

Raahen. paikallisliikenteen. reittiopas 40 40 40 40 40 40 40 30 30 30 30 30 Paikallisliikenteen linjat 12 Linja Linja Linja Linja Linja 30 Linja 40 Linja Linja Linja Linja Raahen paikallisliikenteen reittiopas Raahelippu Raahelipulla voi matkustaa

Lisätiedot

KAARINAN PALVELULIIKENNE MUKAVA TURVALLINEN JOUSTAVA. 1.1.2011 alkaen. Kaarinan kaupunki Länsi-Suomen lääninhallitus Lounaislinjat Oy

KAARINAN PALVELULIIKENNE MUKAVA TURVALLINEN JOUSTAVA. 1.1.2011 alkaen. Kaarinan kaupunki Länsi-Suomen lääninhallitus Lounaislinjat Oy KAARINAN PALVELULIIKENNE 1.1.2011 alkaen MUKAVA TURVALLINEN JOUSTAVA Kaarinan kaupunki Länsi-Suomen lääninhallitus Lounaislinjat Oy TERVETULOA KAARINAN PALVELULIIKENTEEN TURVALLISIIN JA MUKAVIIN BUSSEIHIN

Lisätiedot

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys

Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuuskarttojen (MASA) päivitys Tekninen muistio 17.6.2015 HSL Helsingin seudun liikenne Sisällysluettelo 1 Joukkoliikenteen matka-aikasaavutettavuusanalyysin (MASA)

Lisätiedot

AIKATAULUT 1.1.-30.6.2014

AIKATAULUT 1.1.-30.6.2014 AIKATAULUT 1.1.-30.6.2014 HÄMEENLINNAN JA HATTULAN BUSSITAKSAT 1.1.2014 ALKAEN Hämeenlinna Kertalippu aikuinen 3,30 lapsi (4-11v) 1,70 Vaihtolippu aikuinen 1 lapsi (4-11) 0,50 (vaihtolippu voimassa 45

Lisätiedot

Ominaisuus- ja toimintokuvaus Idea/Kehityspankki - sovelluksesta

Ominaisuus- ja toimintokuvaus Idea/Kehityspankki - sovelluksesta www.penspace.fi inf@penspace.fi 15.6.2015 1 Ominaisuus- ja timintkuvaus Idea/Kehityspankki - svelluksesta 1. Yleistä Kun jäljempänä puhutaan prjektista, tarkitetaan sillä mitä tahansa kehittämishjelmaa

Lisätiedot

IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010

IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010 IT2010 Korkeakoulujen IT-päivät Joensuussa 12. 13.10.2010 TIETOA KÄYTÄNNÖN JÄRJESTELYISTÄ Järjestäjä Korkeakoulujen vuoden 2010 valtakunnalliset IT-päivät toteutetaan Itä-Suomen yliopiston, Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen (2012-2013) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4 VIHI-Frssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innvaatiiden kehittäminen (2012-2013) Pisttekstiilit 2012, Wrkshp -ryhmät 1-4 HAMK Frssa 24.5.2012 1. Suljetun tekstiilimateriaalin kierrn kehittäminen

Lisätiedot

LAVIAN JOUKKOLIIKENNE. Linjojen 68 ja 69 aikataulut ja reitit. Kertalipun ostaminen ja vaihtoaika TIEDOTE 20.8.2015

LAVIAN JOUKKOLIIKENNE. Linjojen 68 ja 69 aikataulut ja reitit. Kertalipun ostaminen ja vaihtoaika TIEDOTE 20.8.2015 TIEDOTE 20.8.2015 LAVIAN JOUKKOLIIKENNE Lavian ja Porin keskustan välistä liikennettä palvelee kaksi linjaa: Lyttylän Liikenne ajaa linjaa 68 perjantaisin ja Porin Linjat ajaa linjaa 69 maanantaista perjantaihin.

Lisätiedot

Lentoasemien joukkoliikenneyhteydet NYKYTILAN ANALYYSI

Lentoasemien joukkoliikenneyhteydet NYKYTILAN ANALYYSI 2013 Lentoasemien joukkoliikenneyhteydet NYKYTILAN ANALYYSI Lentoasemien joukkoliikenneyhteydet Nykytilan analyysi Liikennevirasto Helsinki 2013 Kannen kuva: Liikenneviraston kuva-arkisto Verkkojulkaisu

Lisätiedot

Järvenpää Kellokoski Linjamäki Nuppulinna Purola Järvenpää bussilinja (linja 65) alkaen

Järvenpää Kellokoski Linjamäki Nuppulinna Purola Järvenpää bussilinja (linja 65) alkaen Sivu 1 / 8 Järvenpää Kellokoski Linjamäki Nuppulinna Purola Järvenpää bussilinja (linja 65) 10.8.2016 alkaen Linjatunnuksella 65 aloitetaan syyskaudella 2016 liikennöinti uudella reitillä ja aikataululla.

Lisätiedot

LENTOKENTÄN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN LIIKENNESELVITYS

LENTOKENTÄN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN LIIKENNESELVITYS LENTOKENTÄN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN LIIKENNESELVITYS TYÖNUMERO: E27737 KAUHAVAN KAUPUNKI 4.9.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY LUONNOS Muutslista 4.9.2015 OIK OIK AJOK LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI vuodesta 2013

JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI vuodesta 2013 28.1.2014 JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen EU:N Palvelusopimusasetuksen 7 artiklan 1.kohdan mukainen JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI vuodesta 2013 Hämeenlinnan kaupunki Yhdyskunta-

Lisätiedot

TIEDOTE. Linja-autovuorot lukuvuonna 2014-2015 Kaikki vuorot ovat avointa joukkoliikennettä. Kajaanin kaupunkiliikenne ML-Charter Oy

TIEDOTE. Linja-autovuorot lukuvuonna 2014-2015 Kaikki vuorot ovat avointa joukkoliikennettä. Kajaanin kaupunkiliikenne ML-Charter Oy TIEDOTE Linja-autovuorot lukuvuonna 2014-2015 Kaikki vuorot ovat avointa joukkoliikennettä Kajaanin kaupunkiliikenne ML-Charter Oy Kirkkoaho Hannusranta - Salmijärvi Ma-pe klo 8:00 Paikallisliikenne Linja

Lisätiedot

WWW.KUOPIONALUE.FI 1

WWW.KUOPIONALUE.FI 1 WWW.KUOPIONALUE.FI 1 SISÄLLYSLUETTELO LINJAT JA AIKATAULUT Poikkeuspäivien liikenne 4 Merkkien selitykset Kuopion kaupunkiliikenne 6-61 Yhdistelmäaikataulut, Neulamäki 18-19 Yhdistelmäaikataulut, Kelloniemi

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Yölinja 20N Katajaharju Asema-aukio

Yölinja 20N Katajaharju Asema-aukio 1.304 01.30 1.304 01:30 1:304 (pe) 01:30 Yölinja 20N Katajaharju Asemaaukio Arki Lauantai Sunnuntai vuoroväli 30 30 30 30 60 kierrosaika 60 60 60 60 60 Linjapituus: Kiertelevyysindeksi: 8,9 km 1,97 Linjan

Lisätiedot

Aiesopimuksen liikenneosuus

Aiesopimuksen liikenneosuus Lunns 27.5.2015 Turun kaupunkiseudun kuntien ja valtin välinen maankäytön, asumisen ja liikenteen aiespimus 2016 2019 Aiespimuksen liikennesuus Mustalla tekstillä hyödynnettävä aiespimusteksti spimuskaudelta

Lisätiedot

Bussien aikataulut ja reitit

Bussien aikataulut ja reitit 2015 Bussien aikataulut ja reitit Kaikille avointa joukkoliikennettä koulujen työaikoina Aikataulut löytyvät myös: www.lieto.fi ja www.föli.fi Liedon kunta Sivistyspalvelut Versio 10.8.2015 LIEDON SISÄISET

Lisätiedot

Lahti. Perustietoa Lahdesta. Suunnittelualue: Karisto. Karisto

Lahti. Perustietoa Lahdesta. Suunnittelualue: Karisto. Karisto Lahti Karisto Perustietoa Lahdesta Asukasmäärä 1.1.2009 yhteensä 100 080 henkilöä asukastiheys on 741,0 asukasta per km 2 henkilöautotiheys on 471 ajoneuvoa/1000 asukasta kohden Suunnittelualue: Karisto

Lisätiedot

https://www.youtube.com/watch?v=7pvwchboqzm (Pandan mainos) https://www.youtube.com/watch?v=sdpxdddzxfe (Novalabs mainos)

https://www.youtube.com/watch?v=7pvwchboqzm (Pandan mainos) https://www.youtube.com/watch?v=sdpxdddzxfe (Novalabs mainos) Tim Ranta-Ojala Tämän tietturvamnisteen phjana n Kimm Ruskun kirja Kyberturvapas (Talentum 2014) Kaiken timinnan taustalla n sujattava tiet Käyttäjän tekemät timenpiteet mudstavat merkittävän san kknaistietturvasta

Lisätiedot

Valtuutettu Antero Aulakosken valtuustoaloite Fennovoiman hankkeeseen valmistautumisesta

Valtuutettu Antero Aulakosken valtuustoaloite Fennovoiman hankkeeseen valmistautumisesta Valtuutettu Anter Aulaksken valtuustalite Fennviman hankkeeseen valmistautumisesta Valtuustalite Valtuutettu Anter Aulaksken valtuustkysymys 31.8.2015/Selntek Fennviman hankkeesta ja siihen valmistautumisesta:

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen

JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen Dnro YHLA 36/2011 28.2.2011 JOUKKOLIIKENNE Hämeenlinnan kaupungin viranomainen EU:N PALVELUSOPIMUSASETUKSEN 7 ARTIKLAN 1.KOHDAN MUKAINEN JOUKKOLIIKENTEEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2010 Yhdyskunta- ja

Lisätiedot

Joensuu. Perustietoa Joensuusta. Rantakylä. Rantakylä

Joensuu. Perustietoa Joensuusta. Rantakylä. Rantakylä Joensuu Rantakylä Perustietoa Joensuusta Joensuussa asui 1.1.2009 yhteensä 72 433 henkilöä asukastiheys on 30,4 asukasta per km 2 henkilöautotiheys on 515 ajoneuvoa/tuhatta asukasta kohden Rantakylä Rantakylä

Lisätiedot

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja piskelijahulln palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Oppilashult ja turvallisuuden edistäminen Kdin ja kulun yhteistyö Heidi Peltnen, petusneuvs 29.9.2010,

Lisätiedot

KR-Tukefin 2011-2012 Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti

KR-Tukefin 2011-2012 Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti KR-Tukefin 2011-2012 Krjausrakentamiseen uusia timintamalleja ARA ja TEKES Lppuraprtti Sisältö Tiivistelmä sivu 1. KR-Tukefin tuttavuushanke 3 1.1. KR-Tukefin- hanke ja sen tavitteet 3 1.2. Hankkeen eteneminen

Lisätiedot

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja 1 Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja muisti aika 23.11.2015 kl 13-16: kahvit nin kl 14.15-14.30 paikka valtuustsali sallistujat lapsiperhepalveluissa timivat Aiemmin n lähetetty (ja löytyvät

Lisätiedot

22, 22A, 22B, 22M, 22X

22, 22A, 22B, 22M, 22X 22, 22A, 22B, JÄKÄRLÄ - KAUPPATORI Linjojen 22, 22M ja 22X lähtöaika Jäkärlän päätepysäkiltä Allaistenkadulta, paitsi MR ja XRvuoroilla lähtö Allaistenkadun pysäkiltä 1361. Linjojen 22A ja 22B lähtöaika

Lisätiedot

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä

Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohjeistus julkiseen liikenteeseen ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä Ohessa ovat yksinkertaiset ohjeet julkisten kulkuvälineiden käyttöön ja pysäköintiin Arena Centerin hallien läheisyydessä.

Lisätiedot

Linja L8 Ylikulman koulun alue 18.8. alkaen ARKISIN - KOULUPÄIVINÄ

Linja L8 Ylikulman koulun alue 18.8. alkaen ARKISIN - KOULUPÄIVINÄ Linja L8 Ylikulman koulun alue 18.8. alkaen Keskusta (Seurakuntatalon pys.) 7:20 Saukonojan koulu 7:30 Raukkalantie Rahkasuontie 7:40 Pyhältö/Rahkasuontien risteys 7:45 Yliskulman koulu 7:50 Lehtimäentie

Lisätiedot

2.1. Miten lapsi oppii? Tutkimalla, kysymällä, toimimalla ja leikkimällä

2.1. Miten lapsi oppii? Tutkimalla, kysymällä, toimimalla ja leikkimällä Päiväkti Röllin esipetussuunnitelma 1. Esipetuksen tehtävä ja yleiset tavitteet Esipetuksen tavitteena n edistää lapsen kehitys- ja ppimisedellytyksiä sekä vahvistaa lapsen ssiaalisia taitja ja tervettä

Lisätiedot

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat energianero Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat TOIMITILOJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA Tikkurila lyhyesti Tikkurila on Vantaan hallinnollinen keskus, jossa palvelut ovat lähellä. Keskustassa

Lisätiedot

Toivonen Yhtiöt Oy. Vironvuorten jätteenkäsittelykeskuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Toivonen Yhtiöt Oy. Vironvuorten jätteenkäsittelykeskuksen ympäristövaikutusten arviointiohjelma Virnvurten jätteenkäsittelykeskuksen ympäristövaikutusten arviintihjelma Tiivistelmä 21.10.2005 TOIVONEN YHTIÖT OY VIRONVUORTEN JÄTTEENKÄSITTELYKESKUS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI ARVIOINTIOHJELMAN TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

Bussi-Jokerin ennustetarkasteluja

Bussi-Jokerin ennustetarkasteluja Bussi-Jokerin ennustetarkasteluja 17.03.2011 Jyrki Rinta-Piirto Taina Haapamäki Strafica Oy Nykyinen linja 550 Itäkeskus Westendinasema Aamuruuhkan vuorovälit Länteen n. klo 7 8 (Itäkeskuksen lähtöajat)

Lisätiedot

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus

Hallitus MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/ /2015. Hallitus Hallitus 10 08.12.2015 10 MANKIN JA LUOMAN LÄHIJUNALIIKENTEEN KORVAAVA BUSSILIIKENNE 200/07.71.711/2015 Hallitus Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Tero Anttila, p.

Lisätiedot

Linja auto vuorot lukuvuonna 2015 2016 Kaikki vuorot ovat avointa joukkoliikennettä

Linja auto vuorot lukuvuonna 2015 2016 Kaikki vuorot ovat avointa joukkoliikennettä Linja auto vuorot lukuvuonna 2015 2016 Kaikki vuorot ovat avointa joukkoliikennettä Kajaanin kaupunkiliikenne ML Charter Oy TIEDOTE 5.8.2015 Kirkkoaho Hannusranta Salmijärvi koulu alkaa: Ma Pe klo 8:00

Lisätiedot

Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen ELY-keskuksen työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset

Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen ELY-keskuksen työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Miten me kuljemme töihin? Keski-Suomen ELY-keskuksen työmatkaliikenteen henkilöstökyselyn tulokset Ville Voltti 26.11.2014 Tutkimuksen perustiedot 174 vastausta, 706 työmatkaa Vastausaktiivisuus 68 % Tulokset

Lisätiedot

Kestävän kehityksen Toimenpideohjelma 2010-2014

Kestävän kehityksen Toimenpideohjelma 2010-2014 Kestävän kehityksen Timenpidehjelma 2010-2014 Kuva: Arkkitehtitimist Harri Hagan Sisältö JOHDANTO... 2 TOIMENPIDEOHJELMAN PERIAATTEET... 3 HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTI... 5 HANKINNAT... 6 RAKENNUTTAMINEN

Lisätiedot

Henkilöstöpalveluiden tiedote 5/2011

Henkilöstöpalveluiden tiedote 5/2011 Lutu 29.12.2011 13:26:00 29.12.2010 Henkilöstöpalveluiden tiedte 5/2011 KEVÄÄN REKRYTOINTIEN AIKATAULUT Kevään 2012 keskitetyt rekrytinnit tteutetaan seuraavan aikataulun mukaan: Tammikuussa täyttölupa-anmusten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ÄIKÄÄLÄN ASEMAKAAVA Maankäytön suunnittelu 5.6.2012 Kohde Työnro: 2456 Dnro: 4130/2011 YHLA Hakumäki 38. kaupunginosa Asemakaava koskee 20 kiinteistöä Harvialan (401),

Lisätiedot

Kirkkonummen musiikkiopisto - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA

Kirkkonummen musiikkiopisto - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA Kirkknummen musiikkipist - Kyrkslätts musikinstitut OPETUSSUUNNITELMA 2004/2009 Kirkknummen musiikkipist - Kyrkslätts musikinstitut Kirkknummen musiikkipist n perustettu vunna 1972, kunnallistettu 1.1.1989

Lisätiedot

Kaavoituskatsauksessa esitetyn kaavahankkeen vireille tulosta ei MRL 63 :n mukaan tarvitse erikseen kuuluttaa.

Kaavoituskatsauksessa esitetyn kaavahankkeen vireille tulosta ei MRL 63 :n mukaan tarvitse erikseen kuuluttaa. KAAVOITUSKATSAUS 2015 Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaupungin tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Lisätiedot

28.5.2015. Reiteissä olevat ajat ovat aamulla koulun tuntien alkamisaikoja ja iltapäivällä tuntien päättymisaikoja.

28.5.2015. Reiteissä olevat ajat ovat aamulla koulun tuntien alkamisaikoja ja iltapäivällä tuntien päättymisaikoja. Tarjouspyynnön liite nro 1 28.5.2015 Koulukuljetusreittien kuvaukset Reiteissä olevat ajat ovat aamulla koulun tuntien alkamisaikoja ja iltapäivällä tuntien päättymisaikoja. Kohde 1: Aseman koulun, Kirkonkylän

Lisätiedot