Tapani Niemi. Eräkulttuurimatkailijan opas Yli-Kemijoelle

Transkriptio

1 Tapani Niemi Eräkulttuurimatkailijan opas Yli-Kemijoelle

2 Sisällys Soutajalle ja erämatkailijalle Evääksi soutureissulle Yöttömän yön soutu syntyy Alakuloinen Aapa-Lapin luonto Kemijoen viisi kulttuurikautta Savukoski Suomen vanhimmat rautaesineet löytyivät Savukoskelta Lapinkorven Waltauksesta Kadonneen kulttuurin kotahaikuja Vanha keminlappi kuolee Poron vaellus on käynyt lyhyeksi Kemin-Sompio on Suomen suurin paliskunta Sankarilliset partisaanit tappoivat siviilejä Pelkosenniemi Pyhätunturi syntyi soramontusta Lapissa virtasi ennen monta Kemijokea Pohjoisen parhaat lintusuot sijaitsevat Itä-Lapissa Lapin ja lannan raja halkaisee Itä-Lapin Kemin Lapin kolme rajaa lantaa vastaan Pelkosenniemen taistelu pelasti Suomen Moderni aika valtasi nurkkaa Pelkosenniemellä Kaikki piti olla uutta huutoa 1950-luvulla Vanhasta Lapista jäi vain savuavat rauniot Teollistamisusko tunkee mökkiperällekin Lappi ei teollistunut vaan koneellistui Kemijärvi Jatulit olivat Lapin ensimmäisiä asukkaita Muinaiset jatulit pakenivat Kemijärven Jatulinsaareen Kemijärven Neitilän sulatto on Suomen vanhin Kadonnut lapinkylä löytyi Kemijärveltä Hauki ja poro sitoivat ihmisen Lapin luontoon Sitten kuningaskalaa alettiin vikoa Olemme soutaneet Kemijoella vuosituhansia Muutamia itälappilaisia paikannimiä Lähteet ja haastateltavat

3 2 Soutajalle ja erämatkailijalle Perinteiset matkaoppaat kertovat yleensä vain ylimalkaisesti matkakohteen luonnosta, nykypäivästä ja palveluista. Se usein riittää elämysmatkailijalle mutta on toisenlaisiakin kulkijoita. Eräkulttuurimatkailijan opas Yli-Kemijoelle poikkeaa tavanomaisesta linjasta ja avaa tuhansien vuosien näkymän Itä-Lapin kulttuurihistoriaan. Itä-Lappia on pidetty maisemiltaan keskivertopaikkana, jonka luonto ei juuri tarjoa erityistä nautintoa kulkijalle. Itä-Lappia on pidetty myös sivistyksen valkeana täplänä kartalla, jolta puuttuu tyystin oma kulttuuri ja historia. Jopa itälappilaiset itse ajattelevat näin. Toivottavasti nämä kerrassaan väärät ja oudot käsitykset haihtuvat Kemijoella soutaessa. Tämän matkaoppaan on tuottanut Itä-Lapin elämää elävästi-hanke, joka kehittää kulttuurimatkailua omasta kansanperinteestä ja paikalliskulttuurista. Hanke tekee yhteistyötä asiantuntijoiden, kulttuurityöntekijöiden ja yrittäjien kanssa. Hanke kehittää matkailijoiden opastusta, hyödyntää draamallisia keinoja palveluiden tuottamisessa ja markkinoi valmiita tuotteita matkailijoille. Itä-Lapin elämää elävästi-hanke haluaa rakentaa alueellista identiteettiä ja vahvistaa paikalliskulttuurin arvostusta. Hankkeen rahoittaa opetusministeriö ja sitä hallinnoi Itä-Lapin kuntayhtymä, johon kuuluvat Pelkosenniemen, Savukosken ja Sallan kunnat sekä Kemijärven kaupunki. Matkaoppaan kustannuksiin osallistuvat myös Erämatkailun KorvatunturinMaahanke Savukoskelta, Pelkosenniemen kunta ja Kulttuurimatkailun sekä tapahtumatuotannon ja tuotteistuksen kehittämishanke Kemijärveltä. Hyvää matkaa Itä-Lappiin ja Kemijoen kertomuksiin. Minna Hamara hankesuunnittelija Itä-Lapin kuntayhtymä Itä-Lapin elämää elävästi

4 3 Evääksi soutureissulle Kesällä 2010 ylisellä Kemijoella tapahtuu kummia. Koko sodanjälkeisen historian ensimmäisen Yöttömän Yön Soutu käynnistyy 23. heinäkuuta Savukosken kirkolta. Todellisuudessa soutajat eivät lähde kirkolta vaan ravintola Samperin savotan rannasta tai kylän keskustasta. Murreilmaisu kirkolla viittaa pitäjän tai kylän keskuspaikkaan, usein kirkonkylään. Kävin kirkolla tarkoittaa käydä keskustassa, maalikylissä. Ennen vanhaan parempi väki raaski maalata talot punamullalla, köyhä kansa jätti talot puuvalmiiksi tai korkeintaan tervasi ne. Soutajat laskevat Kemijokea useilla kirkko- ja soutuveneillä ja saapuvat illan suussa Pelkosenniemelle. He syövät, lepäävät ja lähtevät yölliselle vaellukselle Pyhätunturin kanjoniin, jossa opas kertoo tarinoita Pyhätunturin luonnosta ja Itä-Lapin kadonneista kulttuureista. Aamulla porukka jatkaa soutua Kemijärvelle, joka on seudun taloudellinen keskus. Ei kuitenkaan kulttuurin keskus, sanovat Itä-Lapin muiden kuntien asukkaat. Vaikka tämän seudun vanhat suvut polveutuvat keminlappalaisista ja lantalaisista erätalonpojista, silti kylät kiistelevät yhä paremmuudestaan ja ominaislaadustaan, ikään kuin ne poikkeaisivat ratkaisevasti toisistaan. Sallalaiset eivät voi sietää leuhkoja kemijärveläisiä, jotka taas muistuttavat, että ennen vanhaan tuhannen markan seteliä kutsuttiin kemijärveläiseksi. Ennen todellakin mutta ei enää, sanovat pelkosenniemeläiset. Oma perimäni kertoo olennaisimman itälappilaisten juurista. Polveudun äidinäitini puolelta Kuolajärven eli vanhan Sallan metsälappalaisista ja äidinisäni puolelta Kemijärven lantalaisista. Isäni puolen juuret tunkeutuvat kahta puolen Väylän, siis Torniolaakson vartta, ja sisältävät kaikki Pohjois- Skandinavian alueen perinnölliset ainekset. Olen tyypillinen sekarotuinen piski Itä-Lapista. Siteeraan vanhaa paikallista sanontaa: Mutta minussa yhdistyvät kaikkien rotujen hienoimmat piirteet. Itsenäisen ja omanarvontuntoisen itälappilaisen sydän vaeltaa mieluummin korpi-lapin erämaissa ja kiveliöissä kuin kaupunki-lapin näennäisteollisissa taajamissa. Hän katsoo ylpeänä suoraan pohjoiseen, eikä anelevasti etelään kuten kaksi viimeistä lappilaista miessukupolvea. Emme silti väheksy etelää. Otamme sieltä parhaat puolet ja jätämme turhat kotkotukset pois. Itälappilaiselle riittää vuosituhantinen pohjoinen viisaus. toukokuussa 2010 Tapani Niemi

5 4 Matkailuyrittäjä Jorma Iso-Heiko tutki tarkkaan Kemijoen kosket, nivat ja suvannot ja laati yksityiskohtaisen turvallisuusasiakirjan. Hänen mukaansa Kemijoki soveltuu erinomaisesti retkisoutuun mutta kilpailla siellä ei voi. Yöttömän Yön Soutu syntyy Yöttömän Yön Soutu syntyi, kun Suomen Ladun kuopiolainen soudunjärjestäjä Pertti Tuomikoski soitti syksyllä Hän ehdotti palaveria Rovaniemelle, jossa neuvottelisimme Kemijoki-soudusta. Tuomikoski järjesti Kuopiossa useita Tahkon soutuja. Hän uskoi saman onnistuvan Lapissakin. Teillä on Suomen ja Pohjolan parhaat jokireitit, erämaat ja maisemat. Kyllä se onnistuu. Mies painoi kolme tuntia päälle eikä antanut periksi. Olimme miettineet vuosia samaa. Mutta Itä-Lappi on kärsinyt viime vuosina pahoja taloudellisia kolhuja. Emme uskoneet siellä olevan riittävästi voimaa matkailun kehittämiseen saati sitten vapaaehtoistyöhön, mitä soutu aina vaatii. Päätimme koettaa. Ensin herätimme henkiin Suomen Latu ry:n paikallisen osaston, Kemijärven Ladun. Pidimme vuosikokouksen tammikuussa 2009, valitsimme uuden johtokunnan ja päätimme etsiä rahoitusta. Pohjoisimman Lapin Leader myönsi puolipäiväisen tuen vuodeksi. Kemijärven Latu ry:n johtokunta päätti yksimielisesti, että tarvitsemme soutuhankkeen vetäjäksi ammattiyrittäjän. Ajattelimme kehittää Yöttömän Yön

6 5 Soudusta Itä-Lapin matkailun vetojuhdan, joka luo alueesta uutta mielikuvaa. Kokenut yrittäjä tietää, miten soutu organisoidaan. Yrittäjä ajattelee asioita asiakkaan kannalta, asiakaslähtöisesti. Hän tietää, miten raha syntyy. Sallalainen Jorma Iso-Heiko piti samaan aikaan sapattivuotta. Hän möi entisen yrityksensä ja aikoi siirtyä Rukalle toisen hommiin. Jorma oli työskennellyt erämatkailussa kymmenen vuotta, omasi hyvät asiakaskontaktit ja tunsi kansainvälisiä matkan järjestäjiä. Iso-Heiko sopi työhön kuin tilauksesta. Hankkeen suunnitteluvaiheessa Iso-Heiko tiedusteli lähtevätkö kunnat mukaan soutuun. Kulkeehan Kemijoki Savukosken, Pelkosenniemen ja Kemijärven läpi ja leimaa niiden maisemaa ja kulttuurihistoriaa. Soutu innosti kuntalaisia ja Iso-Heiko suunnitteli ruokailupaikat ja turvallisuusasiakirjan. Iso-Heiko hämmästyi, kuinka paljon Itä-Lapin kuntien yhteinen ponnistus herätti huomiota. Media uutisoi soudun ja Facebookiin kehittyi kuukaudessa puolen tuhannen fanin tukiryhmä. Monet entiset ja nykyiset itälappilaiset lupasivat tukea Itä-Lapin matkailullista ja henkistä jälleenrakennusta. Erkki Pyhäjärvi ja Lauri Hihnavaara Sompion Lapin ylävesillä. Luiron latvoilla luonto elää vielä vanhaa eräkulttuuria.

7 6 Alakuloinen Aapa-Lapin luonto 1900-luvun taiteilijat ja kirjailijat loivat Lapin kuvastomme. Jopa syntyperäiset lappilaiset katsovat kotiseutuaan taiteilijoiden värittämien linssien läpi. Sana Lappi tuo ensimmäisenä mieleen tunturit, jutaavan saamelaisen, yöttömän yön, porot ja sääsket. Kun katsoo Itä-Lappia tällaisen jylhän kuvaston läpi, pettyy. Eihän täällä ole mitään näkemisen arvoista. Useat 1900-luvun alun Lapin taidemaalarit ja lapinkirjailijat tulivat etelästä. He työskentelivät pappina tai virkamiehenä. He kyntivät mielestään neitseellistä ja turmeltumatonta maata. Mutta keskiaikaiset uskomukset ja ulkomaalaisten löytöretkeilijöiden matkakirjat olivat jo taakottaneet polun, jota he seurasivat. Niinpä lapinkuvasto jähmettyi luutuneeseen perusmallistoon, jota markkinointi kutsuu nykyään brändiksi, liikemerkiksi. Itä-Lapin luonto sisältää ripauksen vanhaa Lapin kuvastoa. Tunturit seisovat etäällä toisistaan mutta eivät yllä taivaan vahvuuteen asti. Joet uivat hiljaa vaivaiskoivujen alla eivätkä edes koskessa ylly jyhkeään pauhuun kuten tunturin-lapin kurkkiot. Aapasuo leviää maan äärestä toiseen ja vain hullu uhmaa sen pohjattomia hetteikköjä ja räkkäparttioita. Monen mielestä itälappilainen maisema näyttää eleettömältä ja paikoin jopa luotaantyöntävältä. Sitä jopa kuvataan laatusanalla alakuloinen. Mutta juuri tuossa hiljaisessa alakuloisuudessa piilee seudun omaperäisyys ja viehätys. Alakuloisuus ei tarkoita yksitoikkoista tylsämielisyyttä tai apatiaa. Aapa-Lappi näyttäytyy kevään viiltävässä valossa kiihkeänä ja tuhlailevana, sydänkesällä se raukenee lämpimämpiin sävyihin ja kalvakkaassa syysvalossa himmenee kohti surumielisyyttä. Alakuloisuus tunkee kaikkialta niin voimallisesti läpi, että kerran vuodessa siihen saattaa jopa koskettaa. Niittykirvisen säikähtynyt piipitys elokuisella jängällä tuntuu pohjattoman surumieliseltä koko kehossa. Mutta jostain syystä tämä tuntemus ei masenna vaan pikemmin virvoittaa mielen. Kemijoen viisi kulttuurikautta Ensimmäiset ihmiset asettuivat Kemijoki-varteen heti, kun mannerjää vetäytyi. Pohjoisella karulla maanäärellä alkoi yli 8000 vuotta kestänyt eräkauden jakso, joka on Kemijoen kulttuurihistorian ensimmäinen vaihe. Se kesti Ylä-Kemijoella 1950-luvulle ja kestää yhä vielä joen muiden käyttömuotojen rinnalla. Eräkauden perintö elää vahvana kalastajien, metsästäjien ja luonnontuotteiden kerääjien elämässä. Se elää myös vapaa-ajan vietossa ja matkailussa. Melkein kaikki suomalaiset mökkeilevät joskus ja suuri osa Lapin matkailijoista kaipaa koskematonta erämaata, mitä se turistille sitten tarkoittaakaan.

8 7 Eräkauden yhteisöt pysyivät pieninä. Ne tarvitsivat valtavan laajat nautinnat, koska maa ja vesi eivät tuottaneet mitään yhdeksänä kuukautena vuodesta. Nälkä ja katovuodet verottivat väestöä ja lapsikuolleisuus oli korkea. Ihminen jätti vähän jälkiä luontoon. Pyyntivälineet, vaatteet, kotitalousastiat ja muut tarvikkeet hän teki orgaanisista aineista, jotka hävisivät hyvin nopeasti happamassa maassa. Vanhat asuinkentät, peurakuopat ja esineiden kappaleet enää todistavat muinaisesta eräkauden pyyntikulttuurista Kemijoella. Erätalonpoikainen jokivarsikulttuuri Kemijoen kulttuurihistorian toinen vaihe alkaa lukujen tienoilla, kun Lapin erämaiden rikkaudet houkuttelivat Novgorodin karjalaisia ja kruunun ruotseja pohjoisen jokien suistoihin. Kemijoen suulle syntyi kauppapaikkoja, joista osa kuului nimistön perusteella Hansan kamasaksoille. Esimerkiksi Liedakkala viittaa saksalaiseen Liedecken-nimeen ja Tornion Sihtuuna Ruotsin muinaiseen pääkaupunkiin Sigtunaan. Kemijoen alajuoksulle syntyi talonpoikainen jokivarsikulttuuri, joka hyödynsi Kemijoen uskomattomia lohisaaliita ja tulvien lannoittamia rantaniittyjä. Kun väestö kasvoi suiston asutuspesäkkeissä, erä- ja lohitalonpoikia siirtyi joen latvavesille, joilla he olivat vuosisatoja käyneet kutupyynnissä luvun alussa saamelainen asutus joutui väistymään Kemijärveltä ja tämä ikivanha keminlappalaisten kala-aitta lantalaistui. Samuli Paulaharju kirjoittaa Sompiossa: Rannattomat korvet houkuttelivat erämiestä. Täällä oli viljaa kohta määrättömästi sekä metsässä että vedessä majaviin ja lohiin asti. Ahnas lannanmies hyökkäsi tänne saaliinjaolle vaikka kaikki olikin luvattu vain metsien kiertäjälle, lapille. Luiron jokireikä oli hyvänä erämaan keinona. Sitä kun lähdit noudattamaan, olit pian Sompion sydämessä sauvoit ja soutelit vielä Viuvaloa, Riestoa, Kopsusta, Pihtijokea, pääsit pian kaikkein kaukaisimpiin korpiin. Siellä oli erämaa, jota vain lappi liikkui sekä metsänelukka. Ja alamaailman mies tuli yhä uutta lannanmiestä oli Luiroa nousemassa. Oli jo 1670-luvulla kumottu vanha lapinkielto ja lantalaiset laskettu valloilleen, jotta mennä, mihin pää kestää, vaikka Sompion mustiin korpiin.

9 8 Kemijärven Luuksinsalmen kautta kulki muinainen Lapin ja lannan raja, joka erotti kaksi joen käyttömuotoa toisistaan Uittoränniksi ja sähköisiin valjaisiin Sitten puusta tuli arvotavaraa ja Lappi kytkettiin maailman markkinoihin. Suomen ensimmäinen teollistamiskausi muutti Kemijokea enemmän kuin kaikki edeltävät vuosituhannet yhteensä. Joki houkutteli. Se oli valmis uittoväylä ja rannoilla kasvoivat mittaamattomat metsävarat. Kemin ja Tornion ensimmäiset höyrysahat käynnistyivät Siihen asti aika mateli jokivarressa mutta vauhti kiihtyi, kun elinkeinotoimintaa rajoittavat esteet poistettiin norjalainen Terje Olsen hankki oikeuden hakata tukkipuuta Kemijärven ja Kittilän kruununmetsistä. Aikakirjat kertovat, että Olsenin jälkeen mikään ei jäänyt entiselleen. Sitten perustettiin Kemin kaupunki Kemijoki-suuhun 1869, Kemi-yhtiö 1893 ja Veitsiluoto Lohitalonpoika vaurastui lohen patopyynnillä. Nyt kuitenkin uitto vaati oikeutta jokeen. Lohi tuotti valtavasti verotuloja, joten alussa viranomaiset asettuivat kalastajien puolelle. Uittoa sai harjoittaa, jos ei särkenyt lohipatoja. Kustaa Vilkuna kertoo Lohi-kirjassaan, että uittajat pyrkivät pidentämään uittoaikaa ja vapautumaan tukkien kuorimispakosta.

10 9 Hakkuut ja uitto nousivat Kemijokea ylös ja 1900-luvun alussa ulottuivat jo Kitisen, Luiron ja Kemihaaran latvoille. Uitto sai ratkaisevan voiton, kun 1920 valtioneuvosto vapautti uiton rajoituksista. Hakkuut muuttivat jokivarren maisemaa. Kosket perattiin ja rannat muuttuivat lansseiksi, tukin varastointi- ja pudotuspaikoiksi. Katerpillari työnsi Kemijoen jyrkät törmät sileäksi ja toinen peto aurasi navero-ojia pohjattomiin rimpisoihin ja rosoisia laikkuja paljaaksi hakattuihin ikimetsiin. Kemijoelle oli varattu vielä suuri tehtävä. Isohaaran voimalaitos rakennettiin Kemijoen suuhun tuottamaan sähköä elinkeinojemme kasvaviin tarpeisiin. Se tappoi Kemijoen lohen sukupuuttoon ja pian muuttui koskista kuuluisa Ala- Kemijoki sarjaksi voimalaitosaltaita ja patoja. Lokan ja Porttipahdan tekoaltaat rakennettiin 1960-lvulla ja poisti lannoittavat kevättulvat jokivarsista. Mutta niitä ei enää tarvittu, kun lihavat rantapellot jäivät vesimassojen alle. Ailanganniemessä muinainen keminlappalainen kulki pyhällä maalla, samoin kuin nykyajan seurakunnan leirikoululainen. Mutta nykyajan eränkävijä, kalastaja ja erämatkailija halua vain keittää kahvit ja syödä rantakalaa.

11 10 Paluu eräjoeksi tai kaivoskanavaksi Uitto on päättynyt ikiajoiksi ja sellutehtaatkin hiipuvat. Se poistaa yhden jokivarren kulttuurikauden ja voimaperäisen metsäteollisuuden jäljet maatuvat jokitörmissä ja metsissä. Mutta joki pyörittää turbiineja ja päättäjät vaativat lisää. Kaikki tehot on otettava Kemijoesta irti, sanoo Lapin AVI:n ylijohtaja Timo E. Korva. Hänen ajattelunsa kertoo selvää kieltä. Luonto on ihmistä varten ja siksi se on alistettava tehotalouden kasvaviin vaatimuksiin. Myös suurin osa Lapin väestä ajattelee samoin. Työtä pitää saada hinnalla millä hyvänsä. Siksi Kemijoellekin suunnitellaan uutta ja merkittävää tehtävää, uutta kulttuurikautta. Yläjuoksulle pitää saada Soklin kaivos tuottamaan lannoitetta ihmiskunnalle. Ei luomulla elä, sanoo Savukosken kunnanjohtaja Mauri Aarrevaara. Ja jotta aluetalouden pyörät saadaan vieläkin vimmatumpaan vauhtiin ja torjumaan alituiseen uhkaavaa lamaa, Vuotoksen monitoimiallas pitää rakentaa, vaikka se on oikeudessa moneen kertaan kuollut ja kuopattu. Se on vain poliittinen päätös, sanoo kansanedustaja Hannes Manninen. Ja lakia voi aina muuttaa, sanoo toinen kansanedustaja Mauri Pekkarinen. Pyyntikulttuuri vallitsi Kemijoella 7500 vuotta, talonpoikainen jokivarsikulttuuri 250 vuotta, saha- ja metsäteollisuus puolitoista sataa vuotta ja voimatalous 60 vuotta. Viimeisestä kulttuurikaudesta keskustelevat kiihkeästi Lapin liiton ja kuntien elinkeinokehittäjät sekä joen vastarannalla poromiehet, luontoväki ja matkailuyrittäjät. Monien intressien maakunnassa vain ääni kovenee, kun moni toivoisi perusteluiden kovenevan.

12 11 Savukoski Savukosken kylät jokivarressa Kemihaarasta alkaen: Ruuvaoja, Martti, Savukoski, Viitaranta, Lunkkaus. Savukosken kunta perustettiin Keisarillisen senaatin päätöksellä vuonna Sitä ennen se kuului Suur-Sodankylään. Savukoskella asuu noin 1200 henkeä luvulla väkeä oli tuplasti. Mutta sitten suuret savotat loppuivat ja maatalous hiipui. Savukoskelaisista peräti 58 prosenttia saa toimeentulon palveluista, 37 prosenttia alkutuotannosta ja neljä prosenttia jalostuksesta. Savukoski on Lapin alkutuotantovaltaisin kunta, vaikka elinkeinorakenne on muuttunut. Kemin-Sompion paliskunta on Suomen suurin. Paliskunta, palkinen, tarkoittaa poronhoitoalueen paikallista organisaatiota, joka muodostuu lain mukaan alueella asuvista poronhoitajista. Porotalous antaa pää- ja osatuloja noin 200 poronomistajalle. Viime vuosina poronhoitajat ovat laajentaneet toimintaansa puhtaasta lihataloudesta luonnontuotteiden jatkojalostukseen ja matkailuun. Porotalous on edelleen merkittävä elinkeino, joka pitää yllä joka kolmannen savukoskelaisen elämäntapaa. Se pitää useat Savukosken syrjäkylät asuttuina. Kunnanjohtaja Mauri Aarrevaaran mukaan Savukoski menettää vuodessa noin 50 asukasta, joita 30 on pelkästään poismuuttoa. Nykyään Savukoskella onkin tilaa hengittää. Kunta on Suomen harvaanasutuinta seutua. Yksi saulainen hallinnoi yksin neljää neliökilometriä (0,25 as/km²). Aapa-Lapin soita ja tuntureita Savukoskelaista maisemaa leimaavat laajat erämaat, tunturit, jokivarret ja aapasuot. Metsää on vielä paljon, vaikka suuret hakkuut ovat niitä verottaneet. Kolmasosa kunnan pinta-alasta on suojeltu erilaisiksi luonnonsuojelualueiksi, joista tunnetuin on Urho Kekkosen kansallispuisto. Korvatunturi sijaitsee 135 kilometrin päässä Savukosken kirkolta. Tunturin huippu kohoaa 483 metriä merenpinnan yläpuolelle. Kemihaarasta pääsee retkeilyreittiä pitkin tunturin murustalle. Matkailija tarvitsee vyöhykeluvan ja paikallisen oppaan tai rajavartijan mukaan reissulle, koska Venäjän ja Suomen raja kulkee aivan Korvatunturin huipun kautta. Joulupukin kotipaikasta kiisteltiin vuosikymmeniä. Joku sanoi pukin asuvan pohjoisnavalla, toinen Grönlannissa, kolmas Pallastunturilla. Sitten Markus-setä paljasti radion lastenohjelmassa 1927, että joulupukki asuu Korvatunturilla. Nyt Korvatunturin kolme korvaa kuuntelevat lasten touhuja ympäri maailmaa. Ison Kemijoen lisäksi Savukosken alueella virtaa satoja kilometrejä erämaisia jokia, kuten Kairi-, Värriö-, Luiro-, Nuortti-, Tenniö- ja Tuntsajoki. Niistä saa

13 12 tammukkaa, harjusta, haukea, siikaa, ahventa ja nieriää. Tenniöjoen hauki tunnetaan punaisesta lihasta ja Nuorttijoen kanjoni huikeista maisemista. Itä- Lapin joet soveltuvat kaikenlaiseen kalastukseen ja retkeilyyn. Kemijoesta on tehty yksityiskohtainen melontakartta. Saunakankaalle, Erillisosasto Saun varuskunnan alueelle, savukoskelaiset ovat suunnitelleet sotahistoriamatkailua mutta hanke on jäänyt toistaiseksi. Viime sotien aikaan partisaanit tappoivat Itä-Lapin kylissä naisia ja lapsia. Venäläiset pitävät yhä partisaanisotaa vieraalla maalla sankarillisena ja isänmaallisena, vaikka tosiasiat viittaavat hirveään sotarikokseen. Savukoskelainen Veli Kalliskota viruttaa käsiä Savukosken yläpuolella erään Kemijoen laskun aikana. Veli kuuluu Aimo Kakkisen kanssa seudun parhaimpiin tarinankertojiin, jotka tuntevat myös vanhan Lapin perinteen. Nykyinen Savukosken matkailu keskittyy vahvasti erämatkailuun. Tuluppion Tisko eli Tulppion Majat ruokkii ja majoittaa kalastajia ja retkeilijöitä, samoin Kemihaaran Loma ja hotelli Samperin Savotta.

14 13 Hotelli sai nimen kuuluisalta Ukko-Samperilta eli Hugo Richard Sandbergiltä, joka toi 1913 Amerikasta kaksi höyryveturia tukinajoon. Aikalaiset pitivät Samperia mahtavana miehenä ja harmittelivat Ukon ennenaikaista poismenoa. Miten olisi viime sodan käyneen, jos Samperi olisi osallistunut siihen? Suomen vanhimmat rautaesineet löytyivät Savukoskelta Ylä-Kemijoen vesistöalue eli Kuolajärven ja Sompion Lappi oli monikulttuurinen ja kansainvälinen alue vuosituhansia. Sitä todistavat monet seikat, muun muassa Suomen vanhimmat rautakautiset esineet, jotka löytyivät 1960-luvulla Savukosken Kuoskusta, Tenniö- ja Pyhäjoen risteyksestä. Maakunta-arkeologi Hannu Kotivuori tutkii aitoa Lapin ja lannan rajapyykkiä Lentovaaran laella Unarin Luusuassa, Sodankylässä. Kyläseppä teki puolen metrin mittaiset sirppitikarit tai käyrät sapelit jossain Keski-Venäjällä 2500 vuotta sitten. Ne siirtyivät kauppiaiden mukana sen ajan kuuluisia kauppateitä pitkin Etelä-Venäjältä Volgan ja Ogan kautta Vienajoelle. Vienanmereltä pääsee hyviä yhteyksiä pitkin Tenniöjoelle ja Kuoskuun.

15 14 Maakunta-arkeologi Hannu Kotivuori sanoo, että uusi metalli kiehtoi eräkulttuurin ihmistä. Aseiden ja työkalujen materiaali vaikutti suoraan toimeentuloon, jopa hengissä selviämiseen. Tikarit tuotiin luultavasti näytekappaleina uudesta materiaalista. Ne vaikuttivat hyvin erikoisilta ja kiinnostavilta muotoilunsa vuoksi. Niitä ei uhrattu Pyhä- tai Tenniöjoen haltialle ja tuskin hukattiin pensaikkoon. Ne matkasivat jonnekin pitkin pohjoisia kauppareittejä, ehkä vaihtotavaraksi Inarin turkismarkkinoille tai Norjan kuivaturskarannikolle. Muitakin vähemmän arvokkaita hyödykkeitä matkasi jonnekin. Vain arvokkain tavara kätkettiin kaiken varalta rantapusikkoon ja se jäi sinne. Lapin kansainvälisyyttä todistavat muutkin aarteet. Sodankylän Petkulasta löytyi 1907 kivipaaden alta neljä pronssimiekkaa, jotka ajoitettiin 800-luvulle ekr. Vuoden 2003 syksyllä inarilainen kirjailija Seppo Saraspää löysi Inarin Nanguvuonosta hopea-aarteen. Eikä kannata unohtaa Inarijärven Ukonsaaren itäeurooppalaista, 1200-luvun hopeista ohimorengasta, jonka Arthur Evans, maailman ehkä tunnetuin arkeologi, vohki 1873 ja kätki Ashmolen museoon Oxfordiin. Itä-Lapin lappalaiskulttuuri kuolee Lappalaiseksi kutsuttiin ennen saamelaista, joka harjoitti Lapin elinkeinoja. Hän metsästi, kalasti ja hoiti muutamia ajo- ja houkutusporoja. Sana Lappi tarkoittaa syrjäseutua, esimerkiksi katon lape eli syrjäpuoli. Lappi tarkoitti seutua, joka oli talonpoikaisen yhteisön kannalta syrjässä. Lantalaiseksi kutsuttiin taas suomalaista erätalonpoikaa, joka harjoitti lannan elinkeinoja. Lantalainen kalasti ja metsästi mutta saattoi hoitaa myös pientä karjaa, mikä antoi hänelle nimen. Vanhat skandinaaviset sanat landsbo ja land tarkoittavat maata. Vanhaa Kemin Lappia on aina asutettu. Se ei ole koskaan ollut autio erämaa vaan sana erämaakin tarkoittaa jonkun nautinta-aluetta, erää, osuutta jostain. Erämaa on erätalouden harjoittajan koti ja työmaa. Kaikkein vanhimman Lapin asukkaista ei tiedetä juuri mitään, keminlappalaisista hiukan enemmän. Lapinkorwen waltauksesta aikojen vieriessä asettui kainuulainen monesti kiertelemäänsä Lapinkorpeen asumaan vallaten lappalaisen ikivanhaa erämaata kappaleen toisensa jälkeen, Paulaharju kertoo. Etelän mies nousi Pohjanlahden rannikkoa joki joelta ja saapui Kainuunmeren pohjukkaan, aivan vanhan Lapin porteille, johon syntyi

16 luvulla suomalainen seurakunta. Lappiin ei vielä saanut tulla luvatta, sillä Lapin ja lannan raja erotti lappalaisten ja lantalaisten maat toisistaan. Ruotsi kävi luvuilla suurvaltasotia ja kärsi rahapulasta. Se tarvitsi uusia verotalonpoikia ja kiinteää asutusta erämaihin, ettei Lappiin synny strategista tyhjiötä. Kruunu antoi 1673 Kalmarin asutusplakaatin, eräänlaisen asutuslain. Lantalainen saattoi sen jälkeen asettua Lapin puolelle viljelemään maita, joita lappalaiset eivät käyttäneet. Saamelaissyntyinen maaherra Johan Graan tiesi, että Tornion Lapissa lantalaiset ja lappalaiset eivät häirinneet toisiaan. Lantalainen viljeli rannikolla maata ja porolappalainen vaelsi tuntureilla. Hän erehtyi. Kemin Lappiin ei ehtinyt kehittyä suurporonhoitoa kuten Tornion Lappiin vaan Kemin lappalainen ja lantalainen elivät samasta resurssista, kalasta, peurasta ja majavasta. Riista loppui pian ja lappalaiset köyhtyivät. Suurin osa heistä muutti elämäntapaa ja osa pakeni Venäjälle. Filosofian tohtori Samuli Onnelan mukaan kulttuurit sulautuivat toisiinsa pääosin väkivallattomasti. Hän pitää sitä työtapaturmana. Vapaata, kruunun maata oli paljon. Kemin Lappi ulottui Kuusamosta Inarin eteläosiin ja muutamassa lapinkylässä asui 1600-luvulla vain 600 lappalaista. Käräjillä sitä paitsi aina kysyttiin, huomauttaako kukaan, jos tälle uudisasukkaalle katsastetaan nuo niitty-, ja metsästysmaat sekä kalastuspaikat. Vanha asutusja omistusoikeus otettiin huomioon, kun uutta asutusta luotiin. Kirjailija Samuli Paulaharju puhuu Lapinkorven pakkoluovutuksesta: Riistaisa, rannaton lappalaisten maa veti väkisinkin erämiestä helmoihinsa, ja pimeästä Pohjasta tulevat valtavat kalaisat virrat, Kemi- ja Torniojoki, viittoivat tiet, joita myöten voitiin tunkeutua koskemattomiin korpiin. Ja mitäpä tarvitsi välittää vähäväkisestä metsäkansasta, karvaisista lintukotolaisista, enempää kuin muistakaan kiveliöitä kiertelevistä metsänelukoista, jotka myös jo ikiajoista olivat samoilleet samoja salomaita. Samanlaisia pakanoita kaikki. Erätalonpojat kävivät eräjärvillään kesäisin, asuivat asentokuusen alla tai kalamajoissa ja painuivat syksyn tullen takaisin kotisijoilleen jokisuulle. Heitä kutsuttiin kemiläisiksi, vaikka saattoivat tulla kauempaakin Pohjanmaalta. Vanhoilla kalakentillä näkyy vieläkin kalansuomu- ja ruotokasoja sekä muinaisten kalasaunojen ja aittojen jäännöksiä, joita sanotaan kemiläisten kalakellareiksi. Vastaavasti lapinkentät, kotasijat ja hautapaikat järvien rannoilla, poroaitojen lahonneet jätteet jäkäläkankailla sekä seitapaikat erämaassa kertovat lapinkorpien alkuperäisistä eläjistä. Esimerkiksi Unarijärvessä, Sodankylässä, on kaksi saarta, jotka nimillään kertovat muinaisesta kohtaamisesta. Porosaari sijaitsi Lapin ja Kemiläissaari lannan puolella. Pelkosenniemen Keminsaarten nimi viittaa joko Kemijokeen tai muinaisiin kemiläisiin, jotka kävivät kaukonautinnoilla jokivarressa. Kemisaarten runsaat

17 16 heinävarat ja rehevä maaperä houkutteli harjoittamaan rantaniittytaloutta ja sitä harjoitettiinkin myöhempinä aikoina. Mutta mihin nimi viittaa, sitä ei tiedetä toistaiseksi? Se pitäisi tutkia. Pelkosenniemeläinen Pentti Pyykönen Keminsaarilla heinätalkoissa. Tämä rantaniittytalouden perinne ulottuu vuosisatojen taakse aikaan, jolloin ensimmäiset erätalonpojat saivat asettua Lapin maille, joita lappalaiset eivät nauttineet. Kadonneen kulttuurin kotahaikuja 1700-luvulla Itä-Lapissa vaikutti vielä elinvoimainen lappalaiskulttuuri. Kirkonkirjojen mukaan 1850-luvulla puolet Kuolajärven eli Sallan asukkaista edusti lappalaisväkeä. Lappi elätti saamelaisia vuosisadat mutta tilanne muuttui, kun lantalaiset saapuivat. Maanviljelyskulttuuri kykenee elättämään jopa satakertaisen määrän väkeä erätalouteen verrattuna. Kun se ylivoima tulee aikojen kuluessa, ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin siirtyä maanviljelykseen. Murros jauhoi pienen kansan ja lopulta kaikki keminsaamelaiset suomalaistuivat, kun elinkeino ja elämäntapa yhdenmukaistuivat.

18 17 Yleensä uskotaan, että ylivertainen lantalaisrotu syrjäytti kuolemaan tuomitun kansan, vaikkei kulttuurien kohtaamisesta tiedetä paljoakaan. Ilmeisesti Lappiin saapui yksinäisiä pioneereja, jotka sopeutuivat yhteisöön ja elivät lappalaisten tavoin. Jotkut menivät naimisiin saamelaisen kanssa. Jälkeläiset edustivat sekakulttuuria. Äiti puhui saamea, isä suomea ja lapset olivat kaksikielisiä. Joskus köyhä lantalainen myös saattoi lappalaistua mutta useimmiten kävi toisin päin. Kieli aikaisemmin oli sidottu ammattiin, se palveli suoraan elämäntapaa, erätaloutta. Saame ehkä koettiin vanhanaikaiseksi ja epämuodikkaaksi. Se hiipui vajaassa sadassa vuodessa enää yksi puhui keminlappia äidinkielenään Savukoskella. Liikaväen takia moni lappalaisperhe köyhtyi ja se lisäsi lantalaisen ylemmyydentuntoa. Osaksi lappalainen-sanan huono kaiku johtuu tästä. Keminlapin kielikin unohtuu Lapissa puhutaan nykyään pohjoissaamen lisäksi inarin- ja koltansaamea ja Kuolassa paikoin turjaa, gildiniä ja akkalaa. Lisäksi Etelä-Ruotsissa puhutaan etelä-, piitimen- ja luuulajansaamea. Eläviä saamelaiskulttuureja lasketaan olevan kymmenen. Vielä 1500-luvulla naapureina elävät saamenpuhujat ymmärsivät toisiaan kohtalaisen hyvin. Viimeiset 300 vuotta eriyttivät kieliä toisistaan. Keskusvaltiot kuristivat otetta pohjoisessa ja valtakielet jättivät jälkiä saamenkieliin. Hallinto puuttui ihmisten elämään. Tuli hallinnollisia rajoja ja perustettiin markkinalaitos. Kirkko keräsi ihmisiä yhteen ja yhtenäisti sen alueen kielen. Kielet loitontuivat toisistaan. Siksi nykyään koltta, inarinsaamelainen ja pohjoissaamelainen puhuvat keskenään suomea. Vanha keminlappalainen kieli oli Savukoskella jo unohtunut ja väki puhui suomea porohommissakin, kun tunturisaamelaisia muutti Sompioon luvun lopulla. Uudet asukkaat puhuivat toista saamea tai suomea, joissa samalta näyttävät sanat merkitsevät eri asioita. Suuri osa keminlapin sanoista häipyi historian hämäriin ja osa vääntyi tunnistamattomaan muotoon. Alkuperäiset asukkaat unohtivat varhaisen merkityksen ja nuori polvi tulkitsi sitä omista lähtökohdistaan. Syntyi niin sanottuja kansan etymologioita. Esimerkiksi savukoskelaisen Kuolluojan nimen väitetään syntyneen viime sotien aikaan, kun sinne kuoli joukko saksalaisia sotilaita. Tosiasiassa nimi tulee saamen sanasta guolle ja tarkoittaa kalaa. Kuola on kalainen niemimaa. Viimeksi tulivat ruotsinkieliset kartantekijät, jotka puhuivat indoeurooppalaista kieltä. Ummikkoina heiltä puuttui luontainen kyky ymmärtää uraalisten kielten äänteitä ja rakennetta. Monet sanat kuulostivat myös rumilta ja niitä piti

19 18 sievistää. Paskajärvi muuttui Askajärveksi. Saamelainen kyllä tunnistaa askasanan syliksi, mikä mutkistaa helpolta tuntuvaa tulkintaa. Vanha lappalainen nimesi paikat, jotka koki puhumisen tai kulkemisen kannalta tärkeiksi. Monet eri saamelaiskansat, suomalaiset, karjalaiset, vepsäläiset, venäläiset, komit ja pirkkalaiset sauvoivat Kemi- ja Tenniöjokia Jäämerelle, Kuolaan ja Vienanmerelle. Kaikki jättivät nimensä paikoille. Kilpaporot odottavat ajokäskyä Savukosken Kuoskun porokisoissa pääsiäisenä Poron vaellus on käynyt lyhyeksi Ulkona välkkyivät tähdet avaruuden äärettömyyksissä. Korpi levisi tummana, äkeänä, armottomana. Pakkanen risahteli, jysähteli salaperäisenä. Aurinko, kaiken elämän äiti, oli kaukana. Kaikki kasvit olivat kuolleet, jähmettyneet. Vain liha eli, monimutkaisesti, monien välikappaleiden kautta, yhä imien auringon loppumattomasta lähteestä lämpöä. Pentti Haanpään teksti kertoo olennaisimman. Poronhoito on napamaisen kansojen suurin keksintö. Ilman poroa ihminen ei olisi kyennyt asettumaan näin pohjoiseen, jossa maa ei tuota yhdeksänä kuukautena vuodesta yhtään

20 19 mitään. Poro kykenee hyödyntämään auringon energian ja kasvien tuottaman ravinnon, joka varastoituu lyhyenä kasvukautena. Poro ja nimenomaan kala kytkevät ihmisen vähätuottoiseen luontoon ja mahdollistivat koko pohjoisen kulttuurin synnyn aikoinaan. Porokisat osoittavat, että vanha elinkeino ja elämäntapa ovat sopeutuneet moderniin aikaan. Vanha poronhoitokulttuuri elää ja voi paksusti. Porotalous on nuorta Poro polveutuu tunturipeurasta. Se on hyvin sosiaalinen eläin, joka tokkaantuu suuriksi laumoiksi pari kertaa vuodessa. Siksi tunturipeuraa voi kesytettynä paimentaa. Tunturipeuran serkku metsäpeura sen sijaan on tavattoman arka eläin ja se viihtyy yksikseen. Altan kalliopiirrokset kertovat jonkinlaisesta peurojen siulapyynnistä jo kivikaudella. Metsäsaamelaiset käyttivät muutamia ajo- ja houkutusporoja Sompion Lapissa vuosisatoja. Mutta nykyinen suurporonhoito syntyi Norjan Kölivuoristossa luultavasti vasta myöhäiskeskiajalla. Se ei ole, kuten usein luullaan, mikään ikivanha keksintö. Sompioon suuret porolaumat tulivat kautokeinolaisten ja enontekiöläisten mukana 1880-luvulla luvun alkuun mennessä poroelo paisui valtavaksi. Vanhin kirjallinen tieto vuodelta 1912 kertoo, että Kemin-Sompion paliskuntaan kuului