Somatisointi ja somatoformiset häiriöt lapsilla ja nuorilla

Transkriptio

1 KATSAUS Ritva Erkolahti, Seija Sandberg ja Hanna Ebeling Somatisointi ja somatoformiset häiriöt lapsilla ja nuorilla 1904 Lapset ja nuoret, joilla esiintyy fyysistä oireilua ilman todettavaa somaattista syytä, ovat haaste lääkärille sekä diagnostisesti että hoidon kannalta. Somatisointiin liittyvät ongelmat muodostavat jatkumon erittäin vaikeista häiriöistä jokapäiväisiin kipuihin ja särkyihin. Niistä tavallisimpia ovat päänsärky ja vatsakivut. Lapsen ja nuoren oireilun monitahoiset syyt jäävät usein selvittämättä, jos erotusdiagnostiikkaan ei käytetä riittävästi aikaa. Yksilön ja perheen sekä elinympäristön stressitekijöiden huomioiminen vaatii kokonaisvaltaista lähestymistapaa jo ensimmäisellä vastaanottokäynnillä. Oleellista on myös se, että lääkäri ymmärtää kivun johtuvan sekä neuraalisesta kipureseptorikomponentista että affektiivisesta komponentista. Molemmat ovat keskushermoston tuottamia, ja niihin vaikuttavat lapsen aikaisemmat kipukokemukset, perimä sekä ympäristö. Lapsilla ja nuorilla esiintyy usein fyysistä oireilua, johon ei löydy somaattista syytä. Tätä kutsutaan somatisoinniksi. Suomalaisten kouluterveyskyselyjen mukaan erilaisten kipuoireiden esiintyvyys on lisääntynyt (Rimpelä ym. 2004). Yleisimmin mainittuja yksittäisiä oireita ovat päänsärky ja vatsakivut, joista kumpaakin esiintyy viikoittain noin %:lla lapsista ja nuorista. Oireiden ilmeneminen on yhteydessä ikään: toistuvat vatsakivut ovat yleisimpiä lapsuudessa ja päänsärky varhaisessa nuoruusiässä. Nuorilla taas pseudoneurologiset oireet ja monioireisuus ovat tavallisimpia (Campo ja Fritsch 1994). Teini-ikään mennessä noin joka kymmenes nuori on kärsinyt useammasta kuin yhdestä fyysisestä oireesta (Eminson ym. 1996). Lapsilla ja nuorilla somatisaatiohäiriön diagnostiset kriteerit kuitenkin täyttyvät harvoin (Taylor ym. 1996, Egger ym. 1999). Tämän vuoksi on ehdotettu, että somaattisesti oireilevaa lasta ja nuorta arvioitaessa oireiden lukumäärän sijasta on tärkeämpää havaita mahdolliset psyykkiset tekijät. Lasten ja nuorten somatisoinnin taustalla on usein ongelmia toverisuhteissa, oppimisvaikeuksia, perheenjäsenten fyysistä ja psyykkistä sairastamista sekä taipumusta dissosioida fyysiset ja psyykkiset kokemukset toisistaan (Garralda 1996). Etiologian historiaa: tiedostamattomia ristiriitoja, stressiä ja autonomisen hermoston epätasapainoa Psykosomatiikan tutkimus on alkanut kehittyä psykoanalyyttisen teorian pohjalta. Tutkimus on haarautunut niin sanottuun spesifisyyslinjaan ja epäspesifisyyslinjaan, joista jälkimmäisessä korostui psykofysiologiaan pohjautuva näkemys psykologisen stressin osuudesta monenlaisten fyysisten oireiden ja sairauksien synnyssä (Kaplan 1980). Freudin teoriois sa konversio-oire on somaattisesti ilmenevä, pohjimmiltaan tiedostamatonta ristiriitaa symboloiva psyykkinen oire. Hysteria, jota myöhemmin ryhdyttiin kutsumaan konversiohäiriöksi, oli Freudin aikaan yleinen ja vaikeasti hoidettava. Psyko dynaamisten spesifisyysteorioiden nimekkäimpiä kehittäjiä olivat Dunbar (1943) ja Alexander (1950). Tietyn psykosomaattisen sairauden ajateltiin olevan seurausta tietynlaisesta sisäisestä ristiriidasta ja elimistön alttiudesta sairastua. Duodecim 2011;127: = Artikkeliin liittyy Internet-oheisaineistoa

2 Stressin käsitteen levitessä nopeasti fysiologiasta psykologiaan ja sosiologiaan siirryttiin spesifisyysteorioista käsityksiin, joiden mukaan psykosomaattisesti oireilevat potilaat ovat psyykkiseltä rakenteeltaan pikemminkin samankaltaisia kuin erilaisia (Sifneos 1972, McDougall 1974). Somaattisen sairastamisen ja psykologisten tekijöiden yhdistäväksi tekijäksi ehdotettiin stressiä. Rinnan edellä mainittujen teorioiden kanssa kiinnitettiin persoonallisuustutkijoiden piirissä huomiota psykosomaattisista vaivoista kärsivien potilaiden vaikeuteen verbalisoida tunteitaan. Tämän havainnon julkisti ensiksi Ruesch (1948) ja myöhemmin ranskalaiset psykoanalyytikot Marty, de M Uzan, Fain ja David (de M Uzan 1977). Samoihin aikoihin Sifneos (1972) ja Nemiah (1977) tekivät tunnetuksi käsitteen aleksitymia, joka liittyi psykosomaattisesti oireilevien potilaiden tunneilmaisujen vaikeuteen. Sana tulee kreikan kielestä: a (puute) lexis (sana) thymos (tunne, mieliala). Tunteiden ilmentämisen vaikeuksia todettiin myös posttraumaattisista tiloista, lääke aineiden väärinkäytöstä tai riippuvuudesta kärsivillä potilailla. Sittemmin aleksitymian taustaa ja luonnetta on yritetty selvittää monesta näkökulmasta, muun muassa geneettistä, neurofysiologista, kehitysteoreettista ja psykodynaamista sekä sosiaalisen oppimisen viitekehystä apuna käyttäen. Mikään yksittäinen teoria ei kuitenkaan ole kyennyt selittämään tätä ilmiötä (Taylor ja Bagby 2004). Psykoneuroimmunologiset tutkimukset ovat viime aikoina auttaneet merkittävästi ymmärtämään somatisointi-ilmiöitä ( Figueira ja Ouakinin 2008, Buffington 2009) nostamalla esiin sytokiinien merkityksen hormonaalisten ja immunologisten prosessien välisessä vuorovaikutuksessa. Hypotalamuskäpy lisäke-lisämunuaisakseli (HPA) säätelee autonomisen hermoston välityksellä stressin immunologisia vaikutuksia. Tutkimukset ovat osoittaneet, että aivojen sytokiinimekanismit voivat jo varhaisella iällä herkistyä erilaisille stressitekijöille. Herkistymisen tapahduttua prosessi pysyy usein aktivoituneena ja reagoi erilaisiin ulkoisiin ärsykkeisiin huolimatta siitä, että prosessin alun perin laukaisseet tekijät ovat lakanneet olemasta. Neuroviskeraalisen integraation mallien mukaan autonomisen hermoston epätasapaino, erityisesti vähentynyt parasympaattinen tonus, saattaa yhdistää negatiiviset affektiiviset tilat sairastumiseen. Näin somatoformiset oireet olisivat seurausta lisääntyneestä fysiologisesta aktiviteetista (Thayer ja Brosschot 2005). Kiintymyssuhteen on todettu liittyvän yksilön psyykkiseen ja biologiseen tapaan reagoida stressiin. Turvattomasti kiintynyt lapsi tai nuori voi olla herkempi stressin vaikutuksille. Hän saattaa myös kiinnittää eri tavoin huomiota fyysisiin vaivoihin ja ilmaista kipua muita herkemmin (Maunder ja Hunter 2001). Tämänhetkisen käsityksen mukaan monet psykologiset ja psykososiaaliset tekijät vaikuttavat sairauksien syntyyn, kulkuun ja ennusteeseen niin lapsilla ja nuorilla kuin aikuisillakin. Näin ollen psykosomaattisen lääketieteen tulisi lähestyä oireita laaja-alaisesti ja monitieteellisesti, jolloin psykososiaalisten tekijöiden osuutta voidaan tarkastella ja arvioida suhteessa yksilön haavoittuvuuteen sekä minkä tahansa sairauden puhkeamiseen ja kulkuun. On tärkeää, että myös kliinisessä työssä muistetaan kokonaisvaltainen ote. Tä Somatisointi ja somatoformiset häiriöt lapsilla ja nuorilla

3 KATSAUS 1906 hän kuuluu psykologisten ja psykososiaalisten näkökulmien integroiminen somaattisten sairauksien ehkäisyyn, hoitoon ja näistä sairauksista kuntoutumiseen. Psykosomatiikan tutkimus on omaksunut biopsykososiaalisen viitekehyksen, stressiteoriat sekä elämäntapahtumien ja -muutosten tarkastelun selvitettäessä oireiden ja sairastamisen taustaa. Oireiden perusta mielletään monitekijäiseksi ja syyt monimuotoisiksi. Lisäksi on oleellista, että lääkäri ymmärtää kivun johtuvan neuraalisesta kipureseptorikomponentista ja affektiivisesta komponentista, jotka molemmat ovat keskushermoston tuottamia ja joihin vaikuttavat henkilön aikaisemmat kokemukset, esimerkiksi lapsen kipukokemukset, perimä ja ympäristö. Kehityksellinen näkemys lasten ja nuorten somatisoinnista Somatisointiin on todettu liittyvän aleksitymiaa sekä aikuisilla että lapsilla ja nuorilla. Vaikka yksittäisten lasten välillä on eroja suhteessa myötäsyntyiseen herkkyyteen tunteiden tavoittamisessa, kaikki lapset tarvitsevat apua tunteiden säätelyn, tunnistamisen ja jakamisen kehittymisessä. Aluksi lapsen tunteiden säätely tapahtuu pitkälti vanhemman tuen varassa, ja lapsen tarpeet iän mukaisesti huomioon ottava vanhemman läsnäolo rauhoittaa lasta. Näin vanhempi auttaa lasta vähitellen tunnistamaan, ymmärtämään ja säätelemään omia tunteitaan ja löytämään tunnekielen. Mikäli tunnekielen löytäminen jää tapahtumatta, voi lapsi jäädä liiaksi tunteiden fyysisen ilmaisutavan varaan. Seurauksena tästä saattaa olla vaikeiden ja jäsentymättömien tunnetilojen, kuten ahdistuksen, kanavoituminen somaattisiksi oireiksi (Way ym. 2007). Somatisoivan lapsen tai nuoren vanhemmat saattavat ilmaista tunteitaan pidättyvästi, negatiivisesti tai fyysisten oireiden muodossa (Ebeling ym. 2001). Näin lapsi tavallaan omaksuu perheen yhteisen, fyysisesti kanavoituvan tunnekielen. Aleksitymia ei kuitenkaan ole spesifisesti somatisointiin liittyvä ilmiö, vaan sitä ilmenee myös vakavan fyysisen sairauden yhteydessä (Fukunishi ym. 2001). Lisäksi somatisoinnin ja aleksitymian taustalla on niin aikuisilla (Evren ym. 2009, Simeon ym. 2009) kuin nuorillakin (Lipschitz ym. 1999) todettu altistumista traumaattisille kokemuksille, kuten laiminlyönnille ja seksuaaliselle hyväksikäytölle. Alakouluikäisillä koulukiusatuilla lapsilla on havaittu olevan muita enemmän somaattisia oireita, esimerkiksi mahakipuja, univaikeuksia, yökastelua, väsymystä ja huonoa ruokahalua (Fekkes ym. 2006). Osa näistä oireista voi liittyä myös masentuneisuuteen ja ahdistuneisuuteen, joita koulukiusatuilla esiintyy enemmän kuin muilla samanikäisillä. Masennus ja ahdistuneisuus ovatkin usein somatisointioireiden kanssa yhtä aikaa esiintyviä ongelmia. Nuoruusikäinen on erityisen altis somatisoinnille jo kehityksellisten tekijöiden vuoksi (Ebeling 2002). Nuori elää rajun fyysisen muutoksen aikaa, joten hänen huomionsa kiinnittyy luontaisesti oman ruumiin toimintoihin. Nuoruusiässä ja erityisesti tytöillä somatisointi onkin huomattavasti yleisempää kuin lapsuudessa, ja noin % nuorista kärsii useista somaattisista oireista. Vanhempien avioero, perheongelmat ja huono koulumenestys altistavat oireille. Joskus nämä oireet viestivät nuoren vakavasta mielenterveyden häiriöstä. Somatisaation oirekuvia Lasten ja nuorten somatisaatiohäiriöitä on jaettu alaryhmiin oireiden laadun ja vaikeuden perusteella (Wolraich ym 1996). Vaihtelevasti esiintyviin somaattisiin vaivoihin kuuluvat lievät kivut ja säryt, jotka eivät estä normaalia jokapäiväistä toimintaa. Esimerkkeinä näistä ovat pikkulasten suolistovaivat sekä kouluikäisten vatsakivut, päänsäryt ja niin kutsutut kasvukivut. Myös nuoruusikäiset kertoivat kärsineensä erilaisista kivuista, jotka eivät kuitenkaan vaikuta arjen toimintoihin. Somaattiset, ongelmia tuottavat vaivat aiheutta vat fyysisiä, sosiaalisia tai koulunkäyntiin liittyviä vaikeuksia. Esimerkiksi pikkulapsilla suoliston oireet saattavat johtaa syömis- tai nukkumisongelmiin, ja myöhemmin lapsuusiällä tällaiset vaivat voivat olla koulukieltäytymisen takana. Nuoruusiässä tulee R. Erkolahti ym.

4 Somatoformisen sairauden diagnosointi Orgaanisen sairauden sulkeminen pois Psykososiaalisten ongelmien havainnointi Stressitekijöiden huomioiminen Somatisoivan lapsen tai nuoren kohtaaminen Varaa riittävästi aikaa Kuuntele potilasta ja vanhempaa Esitä lisäkysymyksiä, ellet heti ymmärrä, mitä potilas tai vanhempi tarkoittaa Erotusdiagnostiikkaan liittyy löydöksiä, jotka selittävät tilan Esitä tutkimustesi tulos ja hoitosuunnitelma Somatisaatioon viittaavia piirteitä Useat somaattiset vaivat Paljon lääkärissäkäyntejä Perheenjäsen, jolla samanlaisia oireita Perheongelmia tai sairautta perheessä Ongelmia ikätovereiden kanssa Ongelmia koulussa tai koulupoissaoloja Vanhemman huoli lapsen tai nuoren käyttäytymisestä selvemmin esiin tunne-elämän ongelmia, sosiaa lista vetäytymistä ja oppimiseen liittyviä vaikeuksia. Nuori voi jättäytyä pois koulusta tai käyttäytyä aggressiivisesti vedoten toistuviin kiputiloihin. Elimellisoireisen häiriön diagnoosiin yltävät vaivat ovat moninaisia ja niiltä edellytetään pitkäkestoisuutta. Näihin diagnooseihin päädytään usein vasta nuoruusiässä tai aikuisuudessa, ja häiriöt aiheuttavat yleensä merkittävää toiminnanvajautta. Kiputilat voivat olla monenlaisia: maha- tai suolistoperäisiä vaivoja, virtsateiden tai genitaalialueen kipuja, voimattomuutta, ruokahalun menetystä ja pseudo neurologisia oireita. Erotusdiagnostiikka mieliala- ja ahdistushäiriöihin on tärkeää. Kipuhäiriöt voivat liittyä yhtaikaa sekä psykologisiin tekijöihin että somaattiseen sairauteen. Kipu saattaa laueta stressin tai jonkin pelottavan asian takia. Kipuhäiriö alkaa yleensä lievänä, mutta se voi vaikeutua, kun pelottaviksi koettuja asioita ei muuten kyetä välttämään. Konversio- ja dissosiaatiohäiriöissä tyypillisimpiä oireita ovat näkökyvyn menetys tai halvausoireet, joille ei löydy somaattista selitystä. Oireilla on usein symbolinen sisältö ja niiden takana ratkaisematon tai tiedostamaton ristiriita, joka liittyy monesti aggressio-ongelmaan tai seksuaalisuuteen. Oireilun saaminen nopeas ti hallintaan on tärkeää fyysisten vaurioiden välttämiseksi. Joillakin epilepsiaa sairastavista potilaista esiintyy myös valekouristuksia. Osalle konversiopotilaista voi kehittyä ajan myötä neurologisia ongelmia. Erotusdiagnostisesti lasten ja nuorten somatisaatioissa täytyy pitää mielessä huomaamatta jääneen fyysisen sairauden mahdollisuus, tunnistamatta jäänyt psyykkinen sairaus, esimerkiksi masennus tai ahdistus, sekä erilaisiin sairaustiloihin liittyvät psykologiset tekijät. Lapsilla ulkopuolelta provosoidut oireet ovat harvinaisia. Masennuksen ja ahdistuksen kaltaisiin psykiatrisiin häiriöihin liittyy usein fyysisiä oireita, esimerkiksi keskittymiskyvyn puutetta, voimattomuutta, painon laskua, päänsärkyä sekä maha- ja rintakipuja. Mikäli somaattisesti oireilevalla lapsella tai nuorella todetaan kliinisesti merkittävä masennus tai ahdistushäiriö, on näitä psyykkisiä ongelmia pidettävä ensisijaisina tai mahdollisesti yhtäaikaisina tiloina. Lasten ja nuorten somatisoinnin diagnostiikkaa Elimellisoireisten (somatoformisten) häiriöiden diagnoostiset kriteerit kehitettiin ensisijaisesti aikuispsykiatrian tarpeisiin. Ne soveltuvat osittain huonosti varsinkin lasten mutta joskus myös nuorten oireiden diagnosoimiseen. internet-oheisaineiston Taulukossa esitetään ICD-10-tautiluokituksen elimellisoireiset diagnoosit. Suomessa käytetään usein myös ICD-10- luokituksen R-luokkaa, silloin kun oireilulle ei löydetä somaattista syytä. Esimerkiksi lapsi tai nuori, jonka vatsakivuille ei löydetä somaattista syytä, saa usein diagnoosikseen R 10.4 eli muu tai määrittämätön vatsakipu. Erotusdiagnostiikassa on mainittava myös Münchausen by proxy sijaissairastamisoireyhtymä, jossa lapsen somaattisten oireiden takana on vanhemman itsepintainen toiminta oireiden ylläpitämiseksi. ICD-10-luokituksessa elimellisoireisiin häiriöihin kuuluu myös hypokondria, jolloin potilas on vakuuttunut siitä, että hänellä on 1907 Somatisointi ja somatoformiset häiriöt lapsilla ja nuorilla

5 KATSAUS 1908 YDINASIAT 88Jo varhaislapsuudessa aivojen sytokiinimekanismit saattavat herkistyä erilaisille stressitekijöille. Tästä seuraa suurentunut fysiologinen aktiviteetti ja somatoformiset oireet. 88Vaikeat ja jäsentymättömät tunnetilat voivat kanavoitua somaattiseksi oireiluksi. 88Lapsi oppii tunteiden säätelyn varhaislapsuudessa vanhempiensa avulla. 88Samanaikaisesti somatisointioireiden kanssa lapsella ja nuorella voi olla masennusta ja ahdistusta. 8 8 Somatisointioireet saattavat olla viesti myös vakavasta mielenterveyden häiriöstä. vakava sairaus. Tällaisia tiloja tavataan joskus nuoruusikäisillä. Psykologinen tekijä on myös usein osallisena esimerkiksi ummetuksessa, tuhrimisessa, kastelussa, oksentelussa ja pyörtymisessä. Potilaan kohtaaminen Somatisoivat lapset ja nuoret hakeutuvat tutkimuksiin ensisijaisesti koulu- ja perusterveydenhuoltoon (Heiskanen ja Makkonen 2010). Usein pediatrinen selvittely on tarpeen. Oireiden ja anamneesin mukaan saatetaan jo varhaisvaiheessa tarvita neurologista tutkimusta (Erkolahti ym. 2002). Somatoformisen sairauden diagnosointi vaatii samanaikaisesti useita lähestymistapoja: orgaanisen sairauden pois sulkemisen, psykologisten ongelmien havainnoinnin ja stressitekijöiden huomioimisen. Biopsykologinen lähestyminen on usein jo sinällään terapeuttista, ja seurauksena saattaa olla oireiden väheneminen tai katoaminen. Esimerkkinä tästä on univaikeuksista kärsivä seitsenvuotias lapsi, jonka vanhemmat olivat juuri eronneet. Perhetilanteen puheeksi ottaminen osoittautui merkittäväksi sekä lapselle että vanhemmille. Lapsen kuunteleminen, hänen ahdistuksensa ja pelkojensa huomioiminen ja asioiden selkiyttäminen helpottivat lapsen mieltä ja rauhoittivat häntä. Lapselle kerrottiin, että hän tulisi jatkossakin näkemään molempia vanhempiaan, etteivät vanhemmat olleet häntä hylkäämässä ja ettei avioero ollut hänen syytään. Univaikeudet hävisivät. Potilaan tutkimisessa ei tulisi keskittyä pelkästään elimellisten sairauksien pois sulkemiseen; tutkimuksen yhteydessä saattaa ilmetä psykososiaalisia seikkoja, jotka selittävät potilaan tilan. Alussa ei voi olla varma, ovatko potilaan oireet toiminnallisia vai onko hänellä jokin elimellinen sairaus. Somatisaatiohäiriöön viittaavat muun muas sa moninaiset somaattiset vaivat, useat lääkärissäkäynnit ja erikoislääkärien konsultaatiot, perheenjäsenten krooniset tai toistuvat samankaltaiset oireet sekä ongelmat perheessä, tovereiden kanssa ja koulussa. Lapsen tai nuoren kohdalla tulee myös selvittää, onko potilaalla esiintynyt käyttäytymisen tai tunneelämän ongelmia tai onko perhehistoriassa psykiatrisia sairauksia. Myös tieto potilaan koulunkäynnistä ja koulupoissaoloista on oleellista. Lisäksi on muistettava, että somatisoiva potilas, kuten kuka tahansa, voi sairastua somaattisiin sairauksiin. On tärkeää, että lapsen tai nuoren oireet otetaan vakavasti ja niiden mahdolliset somaattiset syyt selvitetään riittävän huolellisesti. Potilaan oireet ovat todellisia, vaikka ne olisivatkin somatisaatiota. Perusteellinen tutkimus ja selittäminen voivat jo sinänsä rauhoittaa perhettä ja lasta. Toisaalta oireen pitkäaikaisuus voi kertoa sen taustalla olevista psyykkisistä tekijöistä ja psyykkisen hoidon tarpeesta. Potilas kuuntelee lääkäriään vain, jos lääkäri on ensin kuunnellut häntä. Potilaiden kanssa tulisi myös jakaa tieto, joka lääkäreillä on. Tämä on potilaan kunnioittamista. Esittäessään diagnostisen yhteenvedon lääkärin tulisi selittää lapselle tai nuorelle ja hänen vanhemmilleen, että oireet saattavat liittyä stressiin, ahdistukseen tai potilaan sensitiivisyyteen. Näin potilas ja vanhemmat voivat paremmin hyväksyä mahdollisesti tarvittavan konsultaatiopyynnön lastenpsykiatrian tai nuorisopsykiatrian puolelle. Suurin vastustus somatisaatiohäiriödiagnoosia kohtaan liittyy siihen, että potilaat kokevat, ettei heitä ole R. Erkolahti ym.

6 kuultu eikä kunnioitettu ja ettei heidän vaivojaan pidetä todellisina. Hoidon onnistumisen kannalta on tärkeää saada potilas ja perhe yhteistyöhön. Muutoin käy niin, että he vastustavat somatisaatiodiagnoosia ja jatkavat lääkärissäkäyntejä. Tilanne saattaa johtaa ihmepillerin etsintään ja yritykseen löytää ratkaisuja lääketieteellisen tekniikan avulla. Lääkäreissä kiertelyn tuloksena jotkut lapset ja nuoret saattavat saada turhaan erilaisia kipulääkkeitä ja jopa psyykenlääkkeitä. Hyvä tutkimus mahdollistaa potilaan tilanteen yksilöllisen arvioinnin. Kunkin lapsen ja nuoren yksilöllisten ominaisuuksien ja kehitysvaiheen huomioon ottaminen ovat pohja hoitomuodon valinnalle. Osa potilaista hyötyy lyhyistä hoidoista, kuten stressin hallinnan yksilöllisestä ohjauksesta tai perheen ohjauksesta. Kognitiivisen ja käyttäytymisterapian hyödyistä on näyttöä varttuneempien lasten ja nuorten hoidossa. Erilaiset yksilö- ja ryhmäpsykoterapeuttiset lähestymistavat voivat myös olla hyödyllisiä. Konversiohäiriöpotilaat tarvitsevat psykoterapeuttista lähestymistä ja usein pitkää hoitoa. Perheen ohjaaminen ja neuvonta sekä usein yhteistyö koulun kanssa on tärkeää lapsipotilaiden hoidossa ja kuntoutuksessa. Tutkivan lääkärin tulee tunnistaa myös somatisointiin liittyvät käytöshäiriöt, ahdistushäiriö, masennus, ADHD ja päihteidenkäyttö. Hyvä hoitotulos saadaan yhtäaikaiset sairaudet hoitamalla. Hoito psyykenlääkkeillä saattaa joissain tilanteissa olla aiheellista. Diagnoosin ja hoidon vaikutus ennusteeseen Lasten ja nuorten somatisointiin tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Epäspesifiset R-luokan diagnoosit ilman tietoa oireiden taustasta eivät takaa riittävää ja oikein kohdennettua hoitoa. Asianmukaisella hoidolla saavutetaan hyvät hoitotulokset. Monet hoitamattomat lapset ja nuoret somatisoivat vielä aikuisiässä, ja heistä tulee terveyspalvelujen suurkuluttajia. Toisinaan somatisaatio on jäävuoren huippu, joka ilmentää psykiatrista sairautta. Tällöin tarvitaan lastenpsykiatrin tai nuorisopsykiatrin konsultaatiota ja hoitoa. Kaikista vaikeimmat elimellisoireiset häiriöt ovat lähellä persoonallisuushäiriöitä ja jatkuvat yleensä aikuisikään (Silber ja Pao 2003). RITVA ERKOLAHTI, dosentti, lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, kliininen opettaja Turun yliopisto / Pori, Satakunnan sairaanhoitopiiri, lastenpsykiatria SEIJA SANDBERG, dosentti, FRC Psych (Lon), lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Eiran sairaala, Helsinki ja University College London, Department of Mental Health Sciences, Lontoo HANNA EBELING, professori, lastenpsykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Oulun yliopisto ja yliopistollinen sairaala, lastenpsykiatria SIDONNAISUUDET Ritva Erkolahti: Ei sidonnaisuuksia Seija Sandberg: Ei sidonnaisuuksia Hanna Ebeling: Ei sidonnaisuuksia Summary Somatization and somatoform disorders in children and adolescents The diagnosis of a somatoform disorder involves a continuum that ranges from common aches and pains to disabling functional symptoms. The currently available diagnostic classification systems can t easily be applied to children and adolescents. Whenever somatization is suspected, the clinician needs sufficient time to examine the child and to find out about his/her whole life situation. It is essential for the clinician to convey understanding that the patient s pain is real and involves neural nociceptive and affective components, both processed by the central nervous system, and influenced by the individual s past experiences, genetic background and environment Somatisointi ja somatoformiset häiriöt lapsilla ja nuorilla

7 KATSAUS KIRJALLISUUTTA Alexander F. Psychosomatic medicine: its principles and applications. New York: Norton Buffington CA. Developmental influences on medically unexplained symptoms. Psychother Psychosom 2009;78: Campo JV, Fritsch SL. Somatization in children and adolescents. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 1994;33: Dunbar HF. Psychosomatic diagnosis. New York: Hoeber Erkolahti R, Abrahamsson O, Laine O, Ståhlberg MR, Mertsola J. Psykosomaattinen poliklinikka tärkeä osa lastenpoliklinikan toimintaa. Suom Lääkäril 2002;57: Ebeling H. Nuoruusiän psyykkisten häiriöi den juuret ja kulku. Suom Lääkäril 2002;57: Ebeling H, Moilanen I, Linna SL, Räsänen E. Somatically expressed psychological distress and alexithymia in adolescence reflecting unbearable emotions? Nord J Psychiatry 2001;55: Egger HL, Costello EJ, Erkanki A, Angold A. Somatic complaints and psychopathology in children and adolescents: stomach aches, musculoskeletal pains, and headaches. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 1999;38: Eminson M, Benjamin S, Shortall A, Woods T, Faragher B. Physical symptoms and illness attitudes in adolescents: an epidemiological study. J Child Psychol Psychiatry 1996;37: Evren C, Evren B, Dalbudak E, Ozcelik B, Oncu F. Childhood abuse and neglect as a risk factor for alexithymia in adult male substance dependent inpatients. J Psychoactive Drugs 2009;41: Fekkes M, Pijpers FI, Fredriks AM, Vogels T, Verloove-Vanhorick SP. Do bullied children get ill, or do ill children get bullied? A prospective cohort study on the relationship between bullying and health-related symptoms. Pediatrics 2006;117: Figueira ML, Ouakinin S. From psychosomatic to psychological medicine: what s the future? Curr Opin Psychiatry 2008;21: Fukunishi I, Tsuruta T, Hirabayashi N, Asukai N. Association of alexithymic characteristics and posttraumatic stress responses following medical treatment for children with refractory hematological diseases. Psychol Rep 2001;89: Garralda ME. Somatisation in children. J Child Psychol Psychiatry 1996;37: Heiskanen K, Makkonen K. Käytännön näkökulmia psykosomaattisiin oireisiin. Kirjassa: Rajantie J, Mertsola J, Heikinheimo M, toim. Lastentaudit. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim 2010, s The ICD-10 classification of mental and behavioural disorders. Diagnostic criteria for research. Geneva: World Health Organization Kaplan HI. Psychological factors affecting physical conditions (psychosomatic disorders). Kirjassa: Kaplan HI, Freedman AM, Sadock BV, toim. Comprehensive textbook of psychiatry III. Baltimore: Williams & Wilkins Lipschitz D, Winegar RK, Hartnick E, Foote B, Southwick S. Posttraumatic stress disorder in hospitalized adolescents: Psychiatric comorbidity and clinical correlates. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 1999;38: Maunder RG, Hunter JJ. Attachment and psychosomatic medicine: developmental contributions to stress and disease. Psychosom Med 2001;63: Mc Dougall J. The dis-diffected patient: reflectious on affect pathology. Psycho anal Q 1974;3: de M Uzan M. Zur Psychologie der psychosomatisch Kranken. Psyche 1977;31: Nemiah JC. Alexithymia: theoretical consideration. Psychoter Psychosom 1977;28: Rimpelä A, Rainio S, Pere L. Suomalaisten nuorten terveys Suom Lääkäril 2004;44: Ruesch J. The infantile personality. The core problem of psychosomatic medicine. Psychosom Med 1948;10: Sifneos PG. Prevalence of alexithymic characteristics in psychosomatic patients. Kirjassa: Sifneos PE, toim. Topics of psychosomatic research. Basel: Karger Silber TJ, Pao M. Somatization disorders in children and adolescents. Pediatr Rev 2003;224: Simeon D, Giesbrecht T, Knutelska M, Smith RJ, Smith LM. Alexithymia, absorption, and cognitive failures in depersonalization disorder: a comparison to posttraumatic stress disorder and healthy volunteers. J Nerv Ment Dis 2009;197: Taylor GJ, Bagby RM. New trends in alexithymia research. Psychoter Psychosom 2004;73: Taylor DC, Szatmari P, Boyle M, Offord D. Somatization and the vocabulary of everyday bodily experiences and concerns: a community study of adolescents. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 1996;35: Thayer JF, Brosschot JF. Psychosomatics and psychopathology: looking up and down from the brain. Psychoneuroendocrinology 2005;30: Way I, Yelsma P, Van Meter AM, Black- Pond C. Understanding Alexitymia and language skills in children: Implications for assessment and intervention. Lang Speech Hear Serv Sch 2007;38: Wolraich ML, Felice MD, Drotar D. The classification of child and adolescent mental diagnoses in primary care. Kirjassa: Diagnostic and statistical manual for primary care (DSM-PC) child and adolescent version. Elk Grove Village, Illinois: American Academy of Pediatrics R. Erkolahti ym.