Etelä-Suomeen yritys- ja ESR-hankerahoitusta yli 7 milj. euroa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Etelä-Suomeen yritys- ja ESR-hankerahoitusta yli 7 milj. euroa"

Transkriptio

1 Hämeen ELY-keskus 12. heinäkuuta 2016 / 1 Etelä-Suomeen yritys- ja ESR-hankerahoitusta yli 7 milj. euroa Hämeeseen, Kaakkois-Suomeen ja Uudellemaalle myönnettiin huhti-kesäkuussa yli seitsemän miljoonaa euroa yritys- ja hankerahoitusta. Siitä noin puolet eli 3,6 miljoonaa oli yritysrahoitusta ja toinen puoli Euroopan sosiaalirahaston (ESR) hankerahoitusta. Alueittain Uudenmaan osuus kokonaisrahoituksesta oli lähes 2,5 miljoonaa, Kaakkois-Suomen yli 3 miljoonaa ja Hämeen hieman vajaa kaksi miljoonaa euroa. Rakennerahastorahoitusta ja kansallisia yritystukia Etelä-Suomen alueella hallinnoi Hämeen ELY-keskus. RAHOITUSPÄÄTÖKSET Häme Kaakkois-Suomi Uusimaa Yhteensä YRITYSRAHOITUS Yrityksen kehittämispalvelut Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristöavustus HANKERAHOITUS ESR TL3: Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus TL4: Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen TL5: Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta VALTAKUNNALLINEN ESR-RAHOITUS 0 YHTEENSÄ KUVA 1. Hämeen ELY-keskuksen rahoitusyksikön yritysrahoitus ja ESR-hankerahoitus Hämeeseen, Kaakkois- Suomeen ja Uudellemaalle huhti-kesäkuussa Vuoden 2016 toisella neljänneksellä Hämeen ELY-keskus myönsi yritysten kehittämisavustusta ja toimintaympäristöavustusta Etelä-Suomen alueella yhteensä noin 3,1 miljoonaa euroa. Tämä on noin miljoona euroa enemmän kuin vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä. Hankkeiden odotetaan kasvattavan avustusta saaneiden yritysten liikevaihtoa yhteensä 93 ja vientiä 70 miljoonaa euroa. Hankkeiden vaikutuksesta alueelle arvioidaan syntyvän 359 uutta työpaikkaa. Lisäksi yrityksille on myönnetty vajaa euroa tukea yritysten kehittämispalveluihin, joita ovat mm. Analyysi- ja Konsultointi-hankkeet sekä erilaiset koulutukset ja valmennusohjelmat. Vuoden toisella neljänneksellä merkittävä osuus (52 %) alueellisesta ESR-rahoituksesta kohdistui Kaakkois-Suomeen. Kevään hankehaku toi joukon tasa-arvohankkeita, joiden rahoituspäätökset joko

2 12. heinäkuuta 2016 / 2 on tehty tai ovat valmistumassa kesän aikana. Tasa-arvohankkeissa viedään eteenpäin naisten yritysten kasvua, edistetään naisten urakehitystä tai torjutaan miesten syrjäytymistä. Etelä-Suomessa on nyt ensimmäistä kertaa käynnistymässä hankkeita, joissa kohderyhmänä ovat syrjäytyneet miehet. Hankkeissa on tarkoitus kehittää työskentelymuotoja, jotka soveltuvat miesryhmien kanssa työskentelyyn. ESR-ohjelmassa on mahdollista rahoittaa myös työelämän kehittämistä ja siihen liittyvää hanketoimintaa. Hankkeita on käynnistynyt koko Etelä-Suomen alueella. Ohjelma painottaa erityisesti toiminnan suuntaamista mikro- ja pk-yrityksiin, joihin esimerkiksi Kymenlaakson alueella käynnistyvät työelämän kehittämishankkeet kohdistuvat. YRITYSTUKI Hämeessä panostettiin kasvuun ja kansainvälistymiseen Kanta- ja Päijät-Hämeeseen myönnettiin yritysten kehittämishankkeisiin euroa, josta 81 % kohdistui Päijät-Hämeeseen. Hämeessä sekä myönnetyn avustuksen että saapuneiden hakemusten määrä laski viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Rahoituksesta vajaa kolme neljäsosaa kohdistui pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistämiseen. Hämeessä tuettiin eniten teollisuusalan yrityksiä. Suurin yksittäinen rahoituspäätös tehtiin Orimattilassa toimivalle Orfer Oy:lle, jolle myönnettiin avustusta vientiä edistävään hankkeeseen. Yritysten kehitysaktiivisuus piristynyt Kaakkois-Suomessa Kaakkois-Suomessa alkuvuosi 2016 oli hakemusmäärällä mitattuna vaisu, mutta toisella vuosineljänneksellä hakemuksia tuli selvästi enemmän. Yritysten kehittämishankkeisiin myönnettiin rahoitusta Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakuntiin yhteensä noin euroa, mikä on samaa tasoa kuin viime vuonna vastaavana ajankohtana. Rahoitus jakautui tasaisesti molempiin maakuntiin. Rahoituksen saajista lähes 70 % oli alle kymmenen vuotta toimineita yrityksiä. Teollisuuden osuus oli kolmannes myönnetystä kehittämisavustuksesta. Rahoituksesta reilu kolmasosa kohdistui innovaatiotoiminnan edistämiseen, vajaa kolmasosa kasvuun ja kansainvälistymiseen. Lisäksi Etelä-Karjalassa on tuettu eurolla Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n toteuttamaa toimintaympäristön kehittämishanketta, jossa rakennetaan materiaalikierrätyksen ja uudelleenkäytön pilottilaitos.

3 12. heinäkuuta 2016 / 3 Uudellamaalla yritystukien painopisteenä kansainvälistyminen Yritysten kehittämishankkeisiin myönnettiin Uudellemaalle rahoitusta 1,1 miljoonaa euroa. Rahoitus kasvoi lähes 70 % viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Yritystuista 84 % kohdistui pk-yritysten kansainvälistymisen edistämiseen, mikä onkin rahoituksen painopisteenä Uudellamaalla. Rahoituksen saajista yli 40 % oli nuoria, alle viisi vuotta toimineita yrityksiä. Vuoden 2016 toisella vuosineljänneksellä puolet myönnetystä avustuksesta suuntautui teollisuusalan yrityksille. Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä suurin rahoitusta saanut toimiala oli informaatio- ja viestintäteknologia. Suurin yksittäinen rahoituspäätös tehtiin äkilliselle rakennemuutosalueelle, Loviisassa toimivan Timberpoint Oy:n investointihankkeeseen. ESR-HANKERAHOITUS Monipuolisia ESR-hankkeita Hämeeseen Kanta- ja Päijät-Hämeessä käynnistyi kaudella neljä uutta hanketta, joihin myönnettiin tukea yhteensä euroa. Rahoituksesta 70 % kohdistui Päijät-Hämeeseen, jonne myös kolme hankkeista sijoittui. Rahoitetut hankkeet olivat hyvin erilaisia. Malski Keskuksen AHJO-hanke keskittyy tukemaan asiakkaita itsensä työllistämisessä. Vamos Lahti puolestaan tuo Lahden kaupungin käyttöön Vamos-mallin parhaita puolia. Lahdessa tarkoitus on auttaa erityisesti vuotiaita löytämään tarvitsemansa palvelut sekä polun työelämään, opiskeluihin tai muuhun mielekkääseen toimintaan. Kolmantena rahoitettuna hankkeena on Lahden ammattikorkeakoulun NYT! Naiset, yrittäjyys ja teknologia. Hankkeen tarkoituksena on parantaa naisyrittäjien osaamista ICT-teknologian hyödyntämisessä ja lisätä naisopiskelijoiden mielenkiintoa alaa kohtaan. Kanta-Hämeessä keskitytään puolestaan vahvistamaan tietoa kone- ja metallialan opiskelumahdollisuuksista sekä alan tarjoamista todellisista työtehtävistä. Hankkeen avulla tuetaan nuorten onnistunutta ammatinvalintaa ja turvataan ammattitaitoisen työvoiman saantia alalle. Kaakkois-Suomeen ESR-rahoitusta työllistymisen, yritysten tuottavuuden ja työhyvinvoinnin sekä osaamisen tueksi Kaakkois-Suomeen myönnettiin huhti-kesäkuussa 2016 ESR-rahoitusta yhteensä 1,9 miljoonaa euroa. Rahoituksesta liki 74 % eli 1,4 miljoonaa euroa kohdistui Kymenlaaksoon ja 0,5 miljoonaa euroa Etelä-Karjalaan. Rahoitetuista yhdeksästä hankkeesta seitsemää toteutetaan Kymenlaaksossa ja

4 12. heinäkuuta 2016 / 4 kahta Etelä-Karjalassa. Kymenlaaksossa käynnistyneistä hankkeista Matti miesten matka työhön on ylimaakunnallinen, ja sen toisena toteutusalueena on Uusimaa. Viiden rahoitusta saaneen hankkeen tavoitteena on parantaa heikossa asemassa olevien henkilöiden työllistymis- ja toimintamahdollisuuksia. Imatralla käynnistyy Partex-paja-hanke, jossa luodaan uudenlainen työpaja tekstiilien kierrätyksen ympärille. Kotkan Ohjaamon tehtävänä on ohjata nuoria koulutukseen mm. hakemalla erilaisia koulutusvaihtoehtoja sekä tukea työllistymisessä ja elämänhallinnassa. Muilla rahoitetuilla hankkeilla tuetaan maahanmuuttajanuoria ja eri-ikäisiä työttömiä miehiä antamalla tukea elämänhallintaan sekä kehittämällä neuvonta-, ohjaus- ja työpajapalveluita. Yritysten tarvitsemaa osaamista kehitetään Lappeenrannan teknillisen yliopiston Digitalous-hankkeessa, joka käynnistää digitaalisen taloushallinnon opinnot tilitoimistoille sekä yritysten ja julkishallinnon taloushenkilöille. Kouvola Innovation Oy puolestaan paneutuu puurakentamisen osaamistarpeiden selvittelyyn ja tarvittavan koulutuksen varmistamiseen alueelle. Kahdella kymenlaaksolaisella hankkeella edistetään yritysten tuottavuutta ja työhyvinvointia. Toinen hankkeista vastaa Kouvolan keskusta-alueen kaupan ja palvelualojen pienyritysten uudistumistarpeisiin. Toinen hanke tuottaa mm. uusia työkaluja logistiikka-alan pk-yritysten tietojohtamiseen ja digitalisoitumiseen. ESR-tukea Uudellamaalla työllistymiseen ja tasa-arvoon Uudellemaalle myönnettiin ESR-rahoitusta noin miljoona euroa. Tällä rahalla käynnistyi viisi hanketta. Alkavilla hankkeilla tuetaan nuorten työelämä- ja jatko-opiskeluvalmiuksia sekä tasa-arvoa. Hankkeiden kohderyhmät vaihtelevat erityisen tuen tarpeessa olevista nuorista miehistä korkeasti koulutettuihin naisiin, jotka tarvitsevat tukea elämän kulussa. Miesten sosiaalisen syrjäytymisen riskiin pureudutaan Matti miesten matka työhön sekä Auta miestä mäessä -hankkeissa. Korkeakoulutettuja naisia tuetaan Työttömästä Equal pace-ammattilaiseksi -hankkeessa. Hankkeen toimenpiteillä tähdätään yli 50-vuotiaiden korkeasti koulutettujen työttömien naisten työllistymiseen uudelleenkoulutuksen ja yrittäjyyden avulla. Hanketta toteuttaa Suomen liikeja virkanaisten liitto. Lisäksi Uudellamaalla käynnistyi kaksi nuorille suunnattua hanketta: Teiniminnotalkoot, jossa kokeillaan mm. innovaatioturnauksen hyödyntämistä opinnoissa, ja #NuoriTöihin, joka tuo työllistymistä tukevat palvelut Keski-Uudenmaan Ohjaamon tueksi.

5 12. heinäkuuta 2016 / 5 Lisätietoja Yksikön päällikkö Sinikka Kauranen, Hämeen ELY-keskus, puh Kaikki Etelä-Suomen alueella rahoitetut ESR-hankkeet ja yritystuet löytyvät maakunnittain Etelä-Suomen osiosta Toimintaa ja tuloksia - Rahoitetut hankkeet. Liitteet ESR-hankerahoitus ja yritystuet Etelä-Suomen alueella, huhti-kesäkuu 2016 (pdf, 982 kt) Yritysten kehittämisavustukset, huhti-kesäkuu 2016 (pdf, 106 kt) ESR-hankkeet, huhti-kesäkuu 2016 (pdf, 245 kt)

Etelä-Suomeen lähes 6,2 miljoona euroa yritys- ja ESR-hankerahoitusta

Etelä-Suomeen lähes 6,2 miljoona euroa yritys- ja ESR-hankerahoitusta Hämeen ELY-keskus 23. tammikuuta 2017 / 1 Etelä-Suomeen lähes 6,2 miljoona euroa yritys- ja ESR-hankerahoitusta Hämeeseen, Kaakkois-Suomeen ja Uudellemaalle myönnettiin loka-joulukuussa lähes 6,2 miljoonaa

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 20.5.2014 ESR osana Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmaa Sama ohjelma, sama rakenne Toimintalinjat,

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 4.4.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -ohjelma Sisaltää EAKR Euroopan aluekehitysrahaston ja ESR

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 13.3.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus

Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Toteutusta Päijät-Hämeessä Sinikka Kauranen Hämeen ELY-keskus Yksi ohjelma viisi toimintalinjaa toiminnalle 2.1 (TL 1) Pk-yritystoiminnan kilpailukyky

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston ajankohtaiset kuulumiset Rakennerahastoinfo 24.1.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR v. 2018 Myönnetty ESR-rahoitus

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 12.3.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto - yleistä Ohjelman EAKR- ja ESR-rahoitusta ei käytetä yhteisölähtöisen paikalliskehittämisen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet. Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015

Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet. Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015 Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015 Suuri tarve työtä ja ohjausta Työllisyyden trendit Hämeessä Työttömiä työnhakijoita oli helmikuun lopussa 26 241,

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat Maakunnan yhteistyöryhmän 41 08.06.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 32 15.06.2015 Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat MYRS 08.06.2015 41 Kestävää kasvua ja

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 ELY-keskuksen rahoitus Hämeen maakuntiin 72 milj. euroa Hämeen ELY-keskuksen toimialueen maakuntien työllisyyden, yritystoiminnan

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus Taulukot

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus Taulukot Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2016 Taulukot 8.3.2017 Hämeeseen kohdistuneet rahoituspäätökset 2015-2016, euroa 2 RAHOITUSPÄÄTÖKSET 2015 2016 RAHOITUS TYÖLLISYYDEN EDISTÄMISEEN 38 622 500 41 794

Lisätiedot

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa HAKUINFO Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR-haku 13.2.2015 Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - rakennerahasto-ohjelma Ohjelma-asiakirja:

Lisätiedot

RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi

RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi RR-HAKUINFO Varsinais-Suomi ESR-sisällöt Pekka Stenfors Keski-Suomen ELY-keskus/ Turku 13.6.2014 Hallinnon muutokset ESR-rakennerahastohallinto Varsinais-Suomen osalta 1.1.2014 alkaen Keski-Suomen ELY-keskuksessa

Lisätiedot

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Rahoituksen kohdentuminen Pohjois-Karjalassa Rahoituslähteet: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen Tilanne 26.8.2015 Rahoituspäällikkö

Lisätiedot

Yritys- ja ESR-hankerahoitusta jaettu Hämeeseen, Kaakkois-Suomeen ja Uudellemaalle 11 milj. euroa

Yritys- ja ESR-hankerahoitusta jaettu Hämeeseen, Kaakkois-Suomeen ja Uudellemaalle 11 milj. euroa Hämeen ELY-keskus 19. huhtikuuta 2016 / 1 Yritys- ja ESR-hankerahoitusta jaettu Hämeeseen, Kaakkois-Suomeen ja Uudellemaalle 11 milj. euroa Vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana myönnetystä rahoituksesta

Lisätiedot

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus

Rakennerahastokausi millaista toimintaa rahoitetaan? Timo Ollila ELY-keskus Rakennerahastokausi 2014-2020 - millaista toimintaa rahoitetaan? ELY-keskus 22.1.2015 Hankkeita on käynnissä Hakemuksia ELY-keskukselle maakunnassa ESR 43, EAKR 7 kpl, ESR hakemuksista 16% ylialueellisia

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen ELY-keskuksen kehittämishankerahoitus: EAKR & ESR Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen EAKR-kehittämishankkeet (YM:n hallinnonala) ELY-keskus rahoittaa ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä kehittämishankkeita;

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

YRITYSRAHOITUSKATSAUS

YRITYSRAHOITUSKATSAUS YRITYSRAHOITUSKATSAUS Maakuntavaltuuston seminaari 4.5.2018 Eija Pihlaja ELY-KESKUS Avustuksia pk-yritysten kehittämiseen Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi (9/2014), asetus 716/2014

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2016 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä Vuonna 2016 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj.

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR Etelä-Pohjanmaa Aluekehittämispalaverit 14.-23.4.2015 www.rakennerahastot.fi sivustolta löytyy - Kestävää kasvua ja työtä - Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2015 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä Vuonna 2015 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty

Lisätiedot

ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola

ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR tilannekatsaus PP:n maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristössä Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmassa

Lisätiedot

Alueellinen ESR haku Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

Alueellinen ESR haku Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus ESR hankehaku syksyllä 2017 Alueellinen ESR haku 1.5.-3.10.2017 Rahoitusasiantuntija Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Rakennerahasto-ohjelman tavoitteita Nuorisotakuun toimeenpanon tukeminen Uudenlaiset palvelut

Lisätiedot

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut?

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? Näkökulmia muutoksen hallitsemiseen Sysmässä, Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Rahoitusyksikkö Ohjelmakauden muutos on tuonut

Lisätiedot

Yritys- ja hankerahoitus Etelä-Savo vuosi 2016

Yritys- ja hankerahoitus Etelä-Savo vuosi 2016 Yritys- ja hankerahoitus Etelä-Savo vuosi 2016 Rahoituksen kohdentuminen Etelä-Savossa Rahoituslähteet: TEM: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS. Lapin MYR

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS. Lapin MYR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR TILANNEKATSAUS Lapin MYR 20.3.2017 Hakemustilanne 10.2.2017 (ESR ja EAKR) Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, sis. myös valtakunnalliset

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ESR-hankkeet ja rahoitusmahdollisuudet Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Alueellinen ESR-rahoitus Kainuussa ohjelmakaudella 2014-2020,

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 10.1.2014 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2013 ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna yrityksiä noin

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto 17.3.2017 Ohjelman edistymistilanne 9.3.2017 Valtakunnallisesti Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto ohjelma Varattu ja

Lisätiedot

Työllisyystoimijoiden hankekahvit Kajaani Verna Mustonen

Työllisyystoimijoiden hankekahvit Kajaani Verna Mustonen Ajankohtaista ESR-hankkeissa Työllisyystoimijoiden hankekahvit Kajaani Verna Mustonen 18.5.2016 ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-30.6. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 28.9.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2010 rakennerahasto-ohjelma Ohjaamoa tukevien valtakunnallisten ja alueellisten hakujen hakuajat Pia Pirskanen 4.11.2014 Valtakunnallinen ESR-toimenpidekokonaisuus: Nuorisotakuu

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2016

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2016 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2017 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2016 ELY-keskuksen rahoitus Hämeen maakuntiin lähes 88 milj. euroa Hämeen ELY-keskuksen toimialueen maakuntien työllisyyden,

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2017 TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto Vuonna 2017 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty Kpl Yrityksen

Lisätiedot

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa

Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä Nakkilassa Satakunnan biokaasu- ja energiapäivä 1.9.2016 Nakkilassa Suomen rakennerahasto-ohjelman Kestävää kasvua ja työtä vähähiiliset hankkeet ja hankehaku Satakunnassa Jyrki Tomberg Satakuntaliitto Esityksen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman seurantakomitean kokous Turku, 23.5.2016 Ylitarkastaja Hanna-Mari Kuhmonen,

Lisätiedot

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus ESR-haku 1.10.2015 Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoite on tukea työllisyyttä ja

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell,

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell, EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma Carola Gunell, 22.5.2014 Paljon muutoksia 2014-2020 kaudella! Ohjelma-alue koostuu kahdesta alueelta: IP-alue ELSA-alue Päätöksenteko

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä ja

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus, rahoitushaku Länsi-Suomessa Rahoitusasiantuntija Keski-Suomen ELY-keskus Mitä rakennerahastot ovat?

Lisätiedot

ELY-keskukset kasvua rakentamassa Kalevi Pölönen

ELY-keskukset kasvua rakentamassa Kalevi Pölönen ELY-keskukset kasvua rakentamassa 2015 26.1.2016 ELY-keskus vuoden 2015 tulokset Ohjelma 1. Avaus, Pekka Häkkinen 2. Suomi/Itä-Suomi yritysrahoitus ja kehittämisrahoitus, 3. Maakunnalliset osuudet Joensuu,

Lisätiedot

EUROOPPA-PÄIVÄ

EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPAN SOSIAALIRAHASTON (ESR) RAHOITUS Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus Millainen hanke voi saada rahoitusta Kuka voi hakea rahoitusta Miten ja milloin haen rahoitusta ESR-osarahoitetun

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 1.3. 2013 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2012 ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna 199 yrityshanketta,

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto

Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä. Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Rakennerahastokausi 2014 2020 elinkeinojen kehittämisen vinkkelistä 18.4.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Pohjois-Pohjanmaan liitto Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen

Lisätiedot

Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto

Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto Yritysrahoitusta saatavilla ELY-keskuksesta 29.11.2017 Neuvotteleva virkamies Sirpa Hautala TEM/Yritys- ja alueosasto Yrityksen kehittämisavustus Myönnetään lähinnä pk-yrityksille kasvua, kansainvälistymistä,

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta?

Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta? Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta? Maakunnan yhteistyöryhmä 15.12.217 Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus Esityksen sisältöä

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 26.8.2014 1 27.8.2014 Rakennerahasto-ohjelman valtakunnallinen toiminta Tavoitteena erityinen lisäarvo sektoripolitiikoiden

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020 13.3..2015 Taina Lommi taina.lommi@ely-keskus.fi EU-rahoitusohjelmia ENI ESR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - ohjelmassa Euroopan sosiaalirahasto rahoituksen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Seurantakomitean kokous Liminka/Oulu 18.-19.5.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren, työ- ja elinkeinoministeriö, yritys- ja alueosasto Ohjelman edistymistilanne

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 18.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Satakunta Johanna Latvala

Satakunta Johanna Latvala ESRrahoitus ja hankekatsaus Satakunta 30.11.2017 Johanna Latvala ESR-rahoitus ja hankkeet 2014- Alueellista ESR-rahoitusta on ollut käytettävissä tällä ohjelmakaudella noin 12,4 miljoonaa euroa. Käynnissä

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 29.3.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 1.1.-30.6.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 30.8.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

ESR-hankkeiden hakuinfo

ESR-hankkeiden hakuinfo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma ESR-hankkeiden hakuinfo 15.8.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ELY-keskus/Rahoitusyksikkö Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Suomen rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Satu Sikanen 13.3.2014 Rakennerahasto-ohjelmassa esitettyjä kehittämishaasteita

Lisätiedot

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen 19.1.2017 ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus 9.10.2018 Varattu ja maksettu julkinen (EU+valtio+kunta ja muu julkinen) Lähde: RR-tietopalvelu 30.8.2018 Toimintalinja Kehys (rahoituksen pääosa), euroa

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus NÄKYMIÄ SYYSKUU 2018 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 1-6 2018 ELY-keskuksen rahoitus Hämeen maakuntiin alkuvuoden aikana lähes 52 miljoonaa euroa Hämeen ELY-keskuksen toimialueen

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan maakunnan ESRprojektirahoituksen

Keski-Pohjanmaan maakunnan ESRprojektirahoituksen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keski-Pohjanmaan maakunnan ESRprojektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus

Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua

Lisätiedot

Luovaa osaamista ja ESR -hakua

Luovaa osaamista ja ESR -hakua Luovaa osaamista ja ESR -hakua Etunimi Sukunimi 11.6.2018 Valtteri Karhu https://vimeo.com/89564794 Valtteri Karhu 11.6.2018 Globaalit megatrendit digitalisoituminen, elämyksellisyys, vastuullisuus ja

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,

Lisätiedot

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari

Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari ESR, tuettava toiminta Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari 26.5.2014 Alueellinen ESR-rahoitus Kainuussa ohjelmakaudella 2014-2020, kehys n. 31,4 M 6,2 M 20 % 14,8

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa. ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö

Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa. ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö Ajankohtaista Suomen rakennerahastovalmistelussa rahoituskaudelle 2014-2020 ESR:n näkökulmasta Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston varoilla

Lisätiedot

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta

ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta ESR:n toimintalinjat ja rahoitettava toiminta 22.5.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma Yksi ohjelma, joka pitää sisällään ESR- ja EAKR- rahoitukset Valtakunnalliset

Lisätiedot

ESR Rahoituksen hakeminen

ESR Rahoituksen hakeminen ESR Rahoituksen hakeminen 25.1.2018 Sirpa Raassina Etelä-Savon RR-ELY Rakennerahasto-ohjelman toimintalinjat ja erityistavoitteet ESR 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (ESR) nuorten ja muiden heikossa

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelman saavutukset Itä-Suomen näkökulmasta ESR

Rakennerahasto-ohjelman saavutukset Itä-Suomen näkökulmasta ESR Rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 saavutukset Itä-Suomen näkökulmasta ESR 16.8.2018 Punkaharju ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus, TL 4 Koulutus, ammattitaito

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Parempaa huomista ihmisille Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Porvoo 20.4.2016 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Yhdistykset hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto

Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto Ohjelmakauden 2007 2013 EAKR ja ESR tilanne Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Kymenlaakson liiton EAKR hanketoiminta ohjelmakaudella 2007 2013 Ohjelmakaudella rahoitusta myönnettiin

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Maakunnan yhteistyöryhmän 40 12.12.2017 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 44 20.12.2017 Maakunnan yhteistyöryhmän 5 18.04.2018 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 3 24.04.2018 Etelä-Suomen ESR-hankehaku

Lisätiedot

ESR- ja EAKR-rahoituksen merkitys työllisyys- ja elinkeinopolitiikassa

ESR- ja EAKR-rahoituksen merkitys työllisyys- ja elinkeinopolitiikassa ESR- ja EAKR-rahoituksen merkitys työllisyys- ja elinkeinopolitiikassa 2021-2027 Sidosryhmäpäivä, Varkaus Timo Ollila 28.5.2019 Mitä IP-alue tavoittelee uudelta kaudelta Yritysten muutoskykyyn ja kasvuun

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-ohjelmasta

Ajankohtaista ESR-ohjelmasta Ajankohtaista ESR-ohjelmasta Pohjois-Karjalan työllisyyshankkeiden kehittämispäivä 12.4.2013 Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Pohjois-Karjalan ELY-keskus ESR toimintaa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 1.1.-30.6.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 15.8.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin Kuntien 9. ilmastokonferenssi Kuntatalo, Helsinki 16.5.2018 Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö Alueet ja kasvupalvelut osasto Koheesiopolitiikka

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EAKR-asiantuntijoiden neuvottelupäivä 12.11.2013 Hotelli Arthur, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12.11.2013 Kumppanuussopimus

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-30.6. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.8.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Vähähiilisyys Suomen rakennerahastoohjelmassa Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Turku, 16.5.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia

Lisätiedot

Itä-Lapin hankepäivä Liisa Irri, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Itä-Lapin hankepäivä Liisa Irri, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto ESR Itä-Lapin hankepäivä 27.4.2018 Liisa Irri, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 (ESR) Rakennerahastokausi 2014-2020 - Tavoitteena on parantaa työllisyyttä,

Lisätiedot

Naisten yrittäjyys Suomessa ja EU:n rooli kasvun tukijana Pia Siitonen, tiedotuspäällikkö Euroopan komission Suomen-edustusto

Naisten yrittäjyys Suomessa ja EU:n rooli kasvun tukijana Pia Siitonen, tiedotuspäällikkö Euroopan komission Suomen-edustusto Naisten yrittäjyys Suomessa ja EU:n rooli kasvun tukijana Pia Siitonen, tiedotuspäällikkö Euroopan komission Suomen-edustusto Tutkimus toteutettiin helmikuussa 2019, suomalaisia naisia edustavalla otoksella

Lisätiedot

Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa

Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari Valintaperusteita on kolmenlaisia I YLEISET VALINTAPERUSTEET (luonnos) Merkitään rastilla

Lisätiedot