EB, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EB, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU"

Transkriptio

1 1 PÖRSSITIEDOTE Julkaisuvapaa 28. lokakuuta 2010 kello 8.00 EB, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2010 LIIKEVAIHTO PARANI VIIME VUODESTA, AUTOMOTIVE-LIIKETOIMINTASEGMENTTI VAHVASSA KASVUSSA, 8,3 MILJ. EURON VARAUS SAATAVIEN MENETTÄMISEN RISKIN JOHDOSTA YHTEENVETO HEINÄ-SYYSKUU Kauden liikevaihto oli 33,7 miljoonaa euroa (33,5 miljoonaa euroa, 3Q 2009), nousua 0,6 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta. - Katsauskauden jälkeen EB:n tytäryhtiön Elektrobit Inc:n asiakas TerreStar Networks Inc. haki Yhdysvaltain saneerausmenettelyä koskevan lain (United States Bankruptcy Code) 11 luvun mukaista vapaaehtoista saneerausmenettelyä vahvistaakseen taloudellista asemaansa. EB on kirjannut 8,3 miljoonan euron pakollisen varauksen liittyen TerreStarilta perittäviin saataviin. Lisätietoa on kappaleissa Vuoden 2010 toisen vuosipuoliskon näkymät, Riskit ja epävarmuustekijät sekä Katsauskauden jälkeiset tapahtumat. - Liiketappio ilman TerreStariin liittyvää 8,3 miljoonan euron pakollista varausta oli -3,2 miljoonaa euroa (-0,8 miljoonaa euroa, 3Q 2009). Lasku viimevuotisesta johtui Wirelessliiketoimintasegmentin heikommasta kehityksestä. Liiketappio pakollinen varaus mukaan lukien oli -11,5 miljoonaa euroa. - Käyttökate oli -9,3 miljoonaa euroa (1,6 miljoonaa euroa, 3Q 2009). - Liiketoimintojen kassavirta oli 0,2 miljoonaa euroa (4,6 miljoonaa euroa, 3Q 2009). Nettokassavirta oli -30,1 miljoonaa euroa (1,8 miljoonaa euroa, 3Q 2009). Heikkeneminen johtui lähinnä ylikurssirahaston 25,9 miljoonan euron jakamisesta. - Likvidit varat olivat 29,8 miljoonaa euroa (62,2 miljoonaa euroa, 3Q 2009). - Omavaraisuusaste pakollisen varauksen vaikutus mukaan lukien pysyi vahvana ja oli 62,7 % (71,1 %, 3Q 2009). - Tulos osaketta kohti pakollinen varaus mukaan lukien oli -0,08 euroa (-0,00 euroa, 3Q 2009).

2 2 YHTEENVETO TAMMI-SYYSKUU Liikevaihto oli 119,9 miljoonaa euroa (113,7 miljoonaa euroa, tammi-syyskuu 2009), nousua 5,5 prosenttia viime vuoden vastaavasta jaksosta. - Liiketappio ilman TerreStariin liittyvää 8,3 miljoonan euron pakollista varausta oli -1,4 miljoonaa euroa (-1,9 miljoonaa euroa, tammi-syyskuu 2009). Liiketappio pakollinen varaus mukaan lukien oli -9,7 miljoonaa euroa. - Käyttökate oli -3,2 miljoonaa euroa (5,6 miljoonaa euroa, tammi-syyskuu 2009). - Liiketoimintojen kassavirta oli 6,3 miljoonaa euroa (0,9 miljoonaa euroa, tammi-syyskuu 2009). Nettokassavirta oli -29,2 miljoonaa euroa (-6,4 miljoonaa euroa, tammi-syyskuu 2009). Heikkeneminen johtui lähinnä 25,9 miljoonan euron jakamisesta ylikurssirahastosta Tulos osaketta kohti pakollinen varaus mukaan lukien oli -0,08 euroa (-0,02 euroa, tammi-syyskuu 2009). EB:N TOIMITUSJOHTAJA JUKKA HARJU: "EB:n liikevaihto kasvoi hieman tammi-syyskuussa. Automotive-liiketomintasegmentin myynti ja tulos kasvoivat huomattavasti sekä viime vuoden vastaavasta jaksosta että kuluvan vuoden toiselta vuosineljännekseltä alan toipuessa viime vuoden taantumasta. Wireless-liiketoimintasegmentin liikevaihto ja -tulos ilman TerreStariin liittyvää pakollista varausta heikkeni viime vuodesta lähinnä kuluvan vuoden kolmannella vuosineljänneksellä supistuneen myynnin vuoksi. Taloudellisten ja liiketoiminnallisten intressiemme hoitaminen TerreStarin kanssa sen saneerausmenettelyn aikana vaatii erityistä huomiota. Vuoden 2010 toisen vuosipuoliskon merkittävin tavoitteemme on jatkaa kannattavuuden parantamista.

3 3 VUODEN 2010 TOISEN VUOSIPUOLISKON NÄKYMÄT Vuoden toisella vuosipuoliskolla EB:n myynnin kasvun Automotive-liiketoimintasegmentissä odotetaan jatkuvan. Myynnin Wireless-liiketoimintasegmentissä ennakoidaan olevan pienempi kuin vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Tarkempi markkinakatsaus esitetään osiossa Liiketoimintasegmenttien kehitys vuoden 2010 heinä-syyskuussa sekä markkinanäkymät. TerreStar Networks Inc:n, EB:n tytäryhtiön Elektrobit Inc:n merkittävän asiakkaan jatkuvat haasteet rahoituksen saamisessa ovat johtaneet maksujen viivästymisiin ja lisänneet luottotappioiden riskiä. Vaikka TerreStar Networks sekä tietyt muut TerreStarin emoyhtiöön TerreStar Corporationiin sidoksissa olevat yhtiöt ovat taloudellista asemaansa vahvistaakseen hakeneet Yhdysvaltain saneerausmenettelyä koskevan lain (United States Bankruptcy Code) 11 luvun mukaista vapaaehtoista saneerausmenettelyä, tämä riski saattaa lisääntyä vuoden 2010 toisella vuosipuoliskolla. TerreStar Networksin yhdysvaltalaiselle saneerausasioita käsittelevälle tuomioistuimelle (United States Bankruptcy Court) jättämä saneeraushakemus sisältää hyvin rajallisesti tietoa EB:n saatavien kohtelusta saneerausmenettelyssä. Hakemus ei myöskään sisällä saneeraussuunnitelmaa, joka ennakoidaan jätettävän velkojien ja tuomioistuimen hyväksyttäväksi saneerausmenettelyn myöhemmässä vaiheessa. Asiakkaan saneerausmenettelyn johdosta EB on alentanut TerreStar Networksiin liittyvää liikevaihtoennustetta vuoden viimeiselle neljännekselle Ottaen huomioon tämän hetkisen tiedon valossa arvioidut TerreStar Networksin saneerausmenettelyn vaikutukset EB:n kolmannen vuosineljänneksen tulokseen ja taloudelliseen asemaan sekä osapuolten väliseen liikesuhteeseen neljännellä vuosineljänneksellä, EB odottaa vuoden 2010 toisen vuosipuoliskon liikevaihdon olevan korkeampi kuin vuoden 2009 toisella vuosipuoliskolla (73,6 miljoonaa euroa) ja vuoden 2010 toisen vuosipuoliskon liikevoiton, ilman tehtyä 8,3 miljoonan euron pakollista varausta, olevan selvästi alempi kuin liikevoitto vuoden 2009 toisella vuosipuoliskolla (0,0 miljoonaa euroa). Liikevoittotason heikkeneminen johtuu pääosin TerreStar Networksiin liittyvästä alentuneesta liikevaihtoennusteesta. On mahdollista, että TerreStar Networksin saneerausmenettelystä myöhemmin saatavien tietojen perusteella tilannetta on arvioitava uudelleen. Näkymiin liittyviä epävarmuustekijöitä esitetään osiossa Riskit ja epävarmuustekijät. Tietoa TerreStarin saneeraushakemuksesta on osiossa Katsauskauden jälkeiset tapahtumat sekä 20. ja julkaistuissa pörssitiedotteissa osoitteessa

4 4 KUTSU LEHDISTÖTILAISUUTEEN EB järjestää vuoden 2010 kolmannen vuosineljänneksen osavuosikatsausta koskevan englanninkielisen tiedotustilaisuuden kello lehdistölle, analyytikoille ja institutionaalisille sijoittajille Espoossa osoitteessa Keilasatama 5, 2. kerros, neuvotteluhuone Purje. Tilaisuuteen voi osallistua myös puhelimitse ja esitystä voi seurata samanaikaisesti internetissä WebEx:in kautta. Tarkemmat ohjeet tilaisuuteen osallistumiseksi: EB, Elektrobit Oyj EB, Elektrobit Oyj on erikoistunut autoteollisuuden ja langattomien teknologioiden vaativiin sulautettuihin ohjelmisto- ja laiteratkaisuihin. EB kehittää edistyksellistä teknologiaa ja muuntaa sen rikastuttaviksi loppukäyttäjäkokemuksiksi. Vuoden 2009 liikevaihto oli 153,8 miljoonaa euroa. Elektrobit Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.

5 5 EB, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2010 TALOUDELLINEN KEHITYS TAMMIKUU-SYYSKUU 2010 (Suluissa vuoden 2009 tammi-syyskuun vastaava luku ellei muuta mainita) EB:n tammi-syyskuun 2010 liikevaihto nousi 5,5 prosenttia 119,9 miljoonaan euroon (113,7 miljoonaa euroa). Liiketappio ilman TerreStariin liittyvää 8,3 miljoonan euron pakollista varausta oli -1,4 miljoonaa euroa (-1,9 miljoonaa euroa). Liiketappio pakollinen varaus mukaan lukien oli -9,7 miljoonaa euroa. Automotive-liiketoimintasegmentin liikevaihto kasvoi vuoden 2010 tammi-syyskuussa 27,7 prosenttia 57,0 miljoonaan euroon (44,7 miljoonaa euroa). Segmentin liikevoitto parani 0,8 miljoonaan euroon (-4,0 miljoonaa euroa). Kannattavuuden paraneminen viimevuotisesta johtui pääosin lisääntyneestä myynnistä ja yleisestä vahvasta markkinakysynnästä. Wireless-liiketoimintasegmentin liikevaihto tammi-syyskuussa 2010 oli 62,3 miljoonaa euroa (68,6 miljoonaa euroa). Liikevaihto laski -9.1 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta jaksosta. Liiketappio ilman pakollista varausta oli -2,2 miljoonaa euroa (1,3 miljoonaa euroa). Lasku johtui lähinnä heikommasta myynnistä vuoden kolmannella neljänneksellä. Liiketappio pakollinen varaus mukaan lukien oli -10,4 miljoonaa euroa. Katsauskauden tutkimus- ja kehitysinvestoinnit kasvoivat 15,5 miljoonaan euroon (10,5 miljoonaa euroa), mikä vastaa 12,9 prosenttia liikevaihdosta (9,2 prosenttia). KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA, MEUR kk 9 kk LIIKEVAIHTO 119,9 113,7 LIIKEVOITTO /-TAPPIO -9,7-1,9 Rahoitustuotot ja -kulut -0,9-0,3 TULOS ENNEN VEROJA -10,6-2,2 KAUDEN TULOS JATKUVISTA LIIKETOIMINNOISTA -10,2-3,1 Kauden tulos lopetetuista liiketoiminnoista verojen jälkeen 0,3 KAUDEN TULOS -10,2-2,8 KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ -9,8-3,4 Kauden tuloksen jakautuminen Emoyhtiön omistajille -10,6-2,8 Vähemmistölle 0,3 0,0 Kauden laajan tuloksen jakautuminen Emoyhtiön omistajille -10,1-3,4

6 6 Vähemmistölle 0,3 0,0 Tulos/osake jatkuvista liiketoiminnoista, EUR -0,08-0,02 Tulos/osake lopetetuista liiketoiminnoista, EUR 0,00 Tulos/osake jatkuvista ja lopetetuista liiketoiminnoista, EUR -0,08-0,02 - Liiketoimintojen rahavirta oli 6,3 miljoonaa euroa (0.9 miljoonaa euroa). - Omavaraisuusaste oli 62,7% (71,1 %). - Nettovelkaantumisaste oli -20.5%(-39,5 %). VERTAILU VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Konsernin liikevaihto ja tulos, MEUR 3Q 10 2Q 10 1Q 10 4Q 09 3Q 09 Liikevaihto 33,7 44,7 41,5 40,1 33,5 Liikevoitto /-tappio -11,5 0,1 1,7 0,5-0,8 Liikevoitto /-tappio ilman -3,2 0,1 1,7 0,8-0,8 kertaluonteisia eriä Tulos ennen veroja -10,6-0,7 0,7 0,1-0,6 Katsauskauden tulos -9,0-0,9-0,3-0,3-0,5 Liikevaihto liiketoimintasegmenteittäin, MEUR 3Q 10 2Q 10 1Q 10 4Q 09 3Q 09 Automotive 19,9 18,6 18,5 16,8 14,8 Wireless 13,7 25,9 22,8 23,0 18,6 Koko konserni 33,7 44,7 41,5 40,1 33,5 Liikevaihto markkina-alueittain, MEUR ja % 3Q 10 2Q 10 1Q 10 4Q 09 3Q 09 Aasia 1,8 5,4% 2,6 5,9% 2,7 6,5% 4,4 11,0% 1,8 5,5% Amerikat 9,4 27,7% 17,4 39,0% 15,8 38,1% 13,7 34,2% 11,1 33,1% Eurooppa 22,5 66,8% 24,6 55,2% 23,0 55,4% 22,0 54,8% 20,6 61,4%

7 7 Liikevaihto (ulkoinen) ja tulos liiketoimintasegmenteittäin sekä muu liiketoiminta, MEUR 3Q 10 2Q 10 1Q 10 4Q 09 3Q 09 Automotive Liikevaihto Liikevoitto /-tappio 19,9 0,1 18,6-0,2 18,5 0,9 16,8 0,3 14,8-0,9 Wireless Liikevaihto Liikevoitto /-tappio 13,7-11,7 25,9 0,3 22,8 0,9 23,0-0,3 18,6-0,1 Muu liiketoiminta Liikevaihto Liikevoitto /-tappio 0,2 0,1 0,2 0,0 0,2-0,1 0,2 0,5 0,2 0,2 Yhteensä Liikevaihto Liikevoitto /-tappio 33,7-11,5 44,7 0,1 41,5 1,7 40,1 0,5 33,5-0,8 LIIKETOIMINTASEGMENTTIEN KEHITYS VUODEN 2010 HEINÄ-SYYSKUUSSA SEKÄ MARKKINANÄKYMÄT EB:n raportointi perustuu kahteen liiketoimintasegmenttiin, jotka ovat Automotive ja Wireless. AUTOMOTIVE Automotive-liiketoimintasegmentti koostuu auto-ohjelmistotuotteista, henkilökohtaisten navigointilaitteiden ohjelmistoista sekä autoteollisuuden tuotekehityspalveluista. Yhdistämällä tuotteitaan ja palvelujaan EB tarjoaa johtaville autonvalmistajille, autoelektroniikkatoimittajille ja autoteollisuuden puolijohdetoimittajille ainutlaatuisia asiakaskohtaisia ratkaisuja. Vuoden 2010 kolmannella vuosineljänneksellä Automotive-liiketoimintasegmentin liikevaihto oli 19,9 miljoonaa euroa (14,8 miljoonaa euroa, 3Q 2009). Se kasvoi vahvasti 34,4 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Liikevoitto oli 0,1 miljoonaa euroa (-0,9 miljoonaa euroa, 3Q 2009). Kannattavuuden paraneminen viimevuotisesta johtui pääosin lisääntyneestä myynnistä ja yleisestä vahvasta markkinakysynnästä. EB pyrkii autojen viihde- ja viestintäjärjestelmien ratkaisukumppaniksi. Sen mukaisesti yhtiö ilmoitti toimittavansa navigointiohjelmiston ja puheohjausjärjestelmän uuden Audi A1:n viihde- ja viestintäjärjestelmän keskusyksikköön. Navigointiohjelmisto perustuu EB street director - navigointiratkaisuun ja puheratkaisussa on käytetty Speech Target Framework -ohjelmistoa, joka on osa EB GUIDE -käyttöliittymäsuunnittelutyökalua.

8 8 EB on maailmanlaajuinen AUTOSAR (automotive open system architecture) -kumppani useille autoelektroniikan järjestelmätoimittajille. Kuluneen neljänneksen aikana AUTOSAR-markkina kasvoi jonkin verran ennakoitua hitaammin ja EB julkaisi laajennuksia EB Tresos - kehitystyökaluihin, joilla kehitetään autojen sähköisten ohjausjärjestelmien sulautettuja ohjelmistoja. EB lisäsi panostuksiaan liiketoimintansa laajentamiseksi ajamista helpottaviin sovelluksiin. Automotive-markkinanäkymät Suurin osa autoteollisuuden innovaatioista ja eriytymisestä johtuu ohjelmistoista ja elektroniikasta. Elektroniikan ja ohjelmistojen osuus autoissa on kasvanut merkittävästi viimeisten vuosien aikana, ja ohjelmistojen hyödyntämisen autoteollisuudessa odotetaan jatkossakin lisääntyvän. Vuotuinen autoteollisuuden ohjelmistomarkkinoiden pitkän aikavälin kasvuodotus on noin 15 prosenttia (Frost & Sullivan). Sen perustana olevan autoteollisuusmarkkinan odotetaan myös kasvavan tasaisesti noin 6 prosenttia vuosittain ajalla (CSM). Kasvava kyvykkyys sekä kehittyneemmät ja verkottuneemmat ominaisuudet lisäävät autoelektroniikan kompleksisuutta. Lisääntyvä kompleksisuus ajaa teollisuutta elektroniikkaratkaisujen ohjelmistojen ja laitteiden asteittaiseen erottamiseen. Se on välttämätöntä, jotta ohjelmistoarkkitehtuurin tasoja voidaan hallita ja jotta innovointi ja käyttöönotto ovat tehokkaita. Standardiohjelmistoratkaisujen käytön autoteollisuudessa odotetaan kasvavan. Se nopeuttaa innovointia, parantaa ohjelmistojen laatua ja kehittämisen tehokkuutta sekä helpottaa ohjelmistojen käyttöönottoa. Perustavanlaatuinen autoteollisuuden muutos ja siitä seuraava auto-ohjelmistomarkkinan kasvu jatkuu. Autoteollisuuden kustannuspaineiden odotetaan kiihdyttävän EB:n tarjoamien tuotteistettujen, tehokkaiden ohjelmistoratkaisujen tarvetta. EB:n autoteollisuudesta kertyvä liikevaihto riippuu tällä hetkellä pääasiallisesti uusien automallien ja alustojen kehitystyöstä. Liikevaihdon riippuvuus autojen tuotantomääristä on edelleen rajallinen. Tulevien vuosien aikana muutoksen kohti ohjelmistotuoteliiketoimintamallia ennakoidaan kuitenkin lisäävän riippuvuutta autojen tuotantomääristä.

9 9 WIRELESS Wireless-liiketoimintasegmentti koostuu seuraavista liiketoiminnoista: - Wireless Solutions, joka tarjoaa räätälöityjä ratkaisuja sekä tutkimus- ja tuotekehityspalveluja langattomalle teollisuudelle sekä muulle langatonta teknologiaa hyödyntävälle teollisuudelle. - Wireless Communications Tools, joka tarjoaa testaustyökaluja radiokanavaympäristöjen mittaukseen, mallinnukseen ja simulointiin. Wireless-liiketoimintasegmentin liikevaihto vuoden 2010 kolmannella vuosineljänneksellä oli 13,7 miljoonaa euroa (18,6 miljoonaa euroa, 3Q 2009). Liikevaihto heikkeni 26,4 prosenttia. Liiketappio ilman TerreStariin liittyvää 8,3 miljoonan euron pakollista varausta oli -3,4 miljoonaa euroa (-0,1 miljoonaa euroa, 3Q 2009). Tämä johtui enimmäkseen heikommasta myynnistä satelliittipäätelaitteiden ja mobiilien verkkoratkaisujen markkinoilla. Kesäkuussa ilmoitetuista lomautuksista syntyi 0,4 miljoonan euron säästöt vuoden kolmannella neljänneksellä. Liiketappio pakollinen varaus mukaan lukien oli -11,7 miljoonaa euroa. Kolmannella vuosineljänneksellä EB:n suunnittelema TerreStar GENUS -älypuhelin tuotiin USA:n markkinoille ja EB edistyi hyvin puolustussektorin markkinalla. Tuotteisiin liittyvä palveluiden ja ratkaisujen kysyntä pysyi tasaisena. Avoimen lähdekoodin ohjelmistojen osaamista vahvistettiin edelleen heinä-syyskuussa. EB investoi edelleen tutkimukseen ja kehitykseen, ja julkaisi EB Propsim F8 - radiokanavaemulaattoriin ASO-mallinnustyökalun (Aerospace and Satellite channel emulation Option) ilmailu- ja puolustusmarkkinoiden tarpeisiin. Langattoman tietoliikenteen testaustyökalujen kysyntä jatkui 3GPP LTE -teknologiaan perustuvien edistyksellisten kehitystyökalujen vetämänä. Wireless-markkinanäkymät Maailmanlaajuisten matkapuhelinmarkkinoiden volyymin kasvu on jatkunut vuonna 2010 erityisesti älypuhelinten markkinalla. Arvokertymän odotetaan siirtyvän kohti kehittyneempiä tuotteita, mikä johtuu lisääntyneestä uusien ominaisuuksien ja palvelujen kysynnästä. Langattoman tietoliikenteen maailmanlaajuisten markkinoiden odotetaan vuonna 2010 pysyvän vuoden 2009 tasolla, ja teollisuuden keskittyminen saattaa jatkua. Liikkuvan satelliittitietoliikenteen toimiala esittelee uusia data- ja langattoman viestinnän palveluita samalla, kun uusia operaattoreita syntyy ja perinteiset operaattorit päivittävät ratkaisujaan ja tarjontaansa. Langattoman tietoliikenteen tuotekehityspalvelujen markkinat ovat edelleen haasteelliset ja jatkuvien hintapaineiden vuoksi tuotekehitystä tehdään enenevässä määrin alhaisemman kustannustason maissa. OEM-valmistajien odotetaan kuitenkin lisäävän T&K-joustavuuttaan, mikä voi luoda uusia kumppanuusmahdollisuuksia EB:lle. Uudet avoimet ohjelmistoarkkitehtuurit ja - alustat luovat mahdollisuuksia EB:n kaltaisille vahvan integrointikyvyn yrityksille.

10 10 LTE-standardin asema markkinoilla jatkoi vahvistumista. LTE:hen liittyvien hankkeiden osuus EB:n liiketoiminnasta odotetaan kasvavan. Sekä päätelaitteet että verkot kattava moniradioteknologioiden ja järjestelmäarkkitehtuurien osaaminen on yhä tärkeämpi monimutkaistuvan langattoman teknologian toimialalla. Satelliitti-maanpäällisen (Satellite- Terrestrial) ja liikkuvan satelliittitietoliikenteen (Mobile Satellite Services) markkinoiden kysynnän odotetaan siirtyvän nykyisestä mallilaitemarkkinavaiheesta kohti kaupallisia tuotteita ja palveluita. Tämä saattaa luoda uusia palvelu- ja tuoteliiketoimintamahdollisuuksia EB:lle. EB on kuitenkin alentanut TerreStar Networksiin liittyvää liikevaihtoennustetta vuoden viimeiselle neljännekselle 2010 asiakkaan saneerausmenettelyn johdosta. Tarkempia vaikutuksia osapuolten väliseen liikesuhteeseen jatkossa ei voida vielä arvioida. Kehittyneiden työkalujen tarpeen 3GPP LTE -teknologiassa odotetaan jatkuvan keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. EB tarjoaa maailman johtavia kanavaemulaattorityökaluja MIMO-pohjaisen 3GPP LTE -teknologian ja muiden edistyksellisten radioteknologioiden kehitystyöhön. TUTKIMUS- JA KEHITYSTOIMINTA EB jatkoi tutkimus- ja kehitysinvestointeja autoteollisuuden ohjelmistotuotteisiin ja -työkaluihin, radiokanavaemulaattorituotteisiin, sekä Wireless Solutions -tuotealustoihin. Vuoden 2010 kolmannen vuosineljänneksen tutkimus- ja kehitysinvestoinnit olivat yhteensä 5,4 miljoonaa euroa (3,5 miljoonaa euroa, 3Q 2009) eli 16,0 prosenttia liikevaihdosta (10,5 prosenttia, 3Q 2009). Niistä 1,6 miljoonaa euroa aktivoitiin taseeseen.

11 11 VUODEN 2010 TOISEN VUOSIPUOLISKON NÄKYMÄT Vuoden toisella vuosipuoliskolla EB:n myynnin kasvun Automotive-liiketoimintasegmentissä odotetaan jatkuvan. Myynnin Wireless-liiketoimintasegmentissä ennakoidaan olevan pienempi kuin vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Tarkempi markkinakatsaus esitetään osiossa Liiketoimintasegmenttien kehitys vuoden 2010 heinä-syyskuussa sekä markkinanäkymät. TerreStar Networks Inc:n, EB:n tytäryhtiön Elektrobit Inc:n merkittävän asiakkaan jatkuvat haasteet rahoituksen saamisessa ovat johtaneet maksujen viivästymisiin ja lisänneet luottotappioiden riskiä. Vaikka TerreStar Networks sekä tietyt muut TerreStarin emoyhtiöön TerreStar Corporationiin sidoksissa olevat yhtiöt ovat taloudellista asemaansa vahvistaakseen hakeneet Yhdysvaltain saneerausmenettelyä koskevan lain (United States Bankruptcy Code) 11 luvun mukaista vapaaehtoista saneerausmenettelyä, tämä riski saattaa lisääntyä vuoden 2010 toisella vuosipuoliskolla. TerreStar Networksin yhdysvaltalaiselle saneerausasioita käsittelevälle tuomioistuimelle (United States Bankruptcy Court) jättämä saneeraushakemus sisältää hyvin rajallisesti tietoa EB:n saatavien kohtelusta saneerausmenettelyssä. Hakemus ei myöskään sisällä saneeraussuunnitelmaa, joka ennakoidaan jätettävän velkojien ja tuomioistuimen hyväksyttäväksi saneerausmenettelyn myöhemmässä vaiheessa. Asiakkaan saneerausmenettelyn johdosta EB on alentanut TerreStar Networksiin liittyvää liikevaihtoennustetta vuoden viimeiselle neljännekselle Ottaen huomioon tämän hetkisen tiedon valossa arvioidut TerreStar Networksin saneerausmenettelyn vaikutukset EB:n kolmannen vuosineljänneksen tulokseen ja taloudelliseen asemaan sekä osapuolten väliseen liikesuhteeseen neljännellä vuosineljänneksellä, EB odottaa vuoden 2010 toisen vuosipuoliskon liikevaihdon olevan korkeampi kuin vuoden 2009 toisella vuosipuoliskolla (73,6 miljoonaa euroa) ja vuoden 2010 toisen vuosipuoliskon liikevoiton, ilman tehtyä 8,3 miljoonan euron pakollista varausta, olevan selvästi alempi kuin liikevoitto vuoden 2009 toisella vuosipuoliskolla (0,0 miljoonaa euroa). Liikevoittotason heikkeneminen johtuu pääosin TerreStar Networksiin liittyvästä alentuneesta liikevaihtoennusteesta. On mahdollista, että TerreStar Networksin saneerausmenettelystä myöhemmin saatavien tietojen perusteella tilannetta on arvioitava uudelleen. Näkymiin liittyviä epävarmuustekijöitä esitetään osiossa Riskit ja epävarmuustekijät. Tietoa TerreStarin saneeraushakemuksesta on osiossa Katsauskauden jälkeiset tapahtumat sekä 20. ja julkaistuissa pörssitiedotteissa osoitteessa

12 12 RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT EB on tunnistanut useita liiketoimintaan, markkinoihin ja talouteen liittyviä tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa myynnin ja tuloksen tasoon. Lyhyellä tähtäimellä merkittävimmät vaikuttavat henkilöstön käyttöasteeseen, laskutettavuuteen ja keskimääräisiin tuntihintoihin T&K -palvelussa. Kuluvalla tilikaudella kansainvälisen talouden epävarmuus voi vaikuttaa EB:n palvelujen, ratkaisuiden ja tuotteiden kysyntään sekä aiheuttaa sekä kysynnän määriin liittyviä että hinnoittelupaineita. Se voi myös lisätä luottotappioiden riskiä. Rahoituksen saatavuuteen liittyvät haasteet ovat myös johtaneet EB:n tytäryhtiön Elektrobit Inc:in merkittävän asiakkaan, Terrestar Networksin osalta maksuviivästyksiin ja lisänneet luottotappioiden riskiä. Vaikka TerreStar Networks sekä tietyt muut TerreStariin sidoksissa olevat yhtiöt hakivat taloudellista asemaansa vahvistaakseen Yhdysvaltain saneerausmenettelyä koskevan lain (United States Bankruptcy Code) 11 luvun mukaista vapaaehtoista saneerausmenettelyä, tämä riski voi kasvaa vielä vuoden 2010 toisen vuosipuoliskon aikana. Mainitun lain 11 luvussa säädetään menettelystä rahoitusvaikeuksiin joutuneiden yhtiöiden saneeraamiseksi. Kyseisen saneerausmenettelyn mukaan TerreStar Networksin velkojen takaisinmaksu velkojille edellyttää yhdysvaltalaisen saneerausasioita käsittelevän tuomioistuimen (United States Bankruptcy Court) hyväksyntää ja, jos takaisinmaksu tapahtuu erillisen saneeraussuunnitelman mukaisesti, TerreStar Networksin velkojien suostumusta. On myös mahdollista, että saatavien takaisinmaksu suoritetaan osittain tai kokonaan saneeratun yhtiön osakkeiden tai osakkeisiin oikeuttavien arvopapereiden muodossa. Mahdollista EB:n saatavien takaisinmaksun muotoa tai ajankohtaa ei voida tässä vaiheessa ennakoida minkäänlaisella varmuudella EB:llä oli TerreStar Networksiltä yhteensä noin 25,9 miljoonan Yhdysvaltain dollarin (18,6 miljoonan euron) suuruiset saatavat, joista 24,2 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (17,4 miljoonaa euroa) on erääntynyt. TerreStar Networksin yhdysvaltalaiselle saneerausasioita käsittelevälle tuomioistuimelle (United States Bankruptcy Court) jättämä saneeraushakemus sisältää hyvin rajallisesti tietoa EB:n saatavien kohtelusta saneerausmenettelyssä. TerreStar Networksin hakemus ei myöskään sisällä saneeraussuunnitelmaa, joka ennakoidaan jätettävän velkojien ja tuomioistuimen hyväksyttäväksi saneerausmenettelyn myöhemmässä vaiheessa. EB:n tämänhetkisen käsityksen mukaan ei ole syytä uskoa, ettei TerreStar Networksiltä olevia saatavia saataisi aikanaan perittyä ainakin Q3:n 2010 osalta tehdyn pakollisen 8.3 miljoonan euron varauksen ylittäviltä osin. On mahdollista, että asiasta myöhemmin saatavien tietojen perusteella tilannetta on arvioitava uudelleen. Vaikka EB on alentanut TerreStar Networksiin liittyvää liikevaihtoennustetta vuoden viimeiselle neljännekselle 2010, asiakkaan saneerausmenettelyn tarkempia vaikutuksia osapuolten väliseen liikesuhteeseen jatkossa ei voida vielä arvioida. Pahimmillaan TerreStar Networksin saneerausmenettely ja rahoitusvaikeudet voivat kuitenkin johtaa EB:n osalta merkittävään luottotappiokirjaukseen ja mahdollisesti liikesuhteen päättymiseen tilanteessa, jossa TerreStar Networks asianmukaisen kaupallisen harkintansa sekä tuomioistuimelta saadun hyväksynnän perusteella päättäisi, ettei se tule täyttämään sopimusvelvoitteitaan EB:tä kohtaan EB:n edellyttämällä tavalla.

13 13 EB:n asiakaskunta koostuu pääasiassa auto- ja telekommunikaatioteollisuudessa toimivista yhtiöistä, joten yhtiö on altistunut näitä teollisuuden aloja koskeville markkinamuutoksille. EB uskoo, että asiakaspohjan laajentaminen tulee vähentämään riippuvuutta yksittäisistä yhtiöistä ja näin ollen yhtiöön tulee vaikuttamaan lähinnä näiden teollisuudenalojen yleinen liiketoimintaympäristö. Eräät EB:n liiketoiminnot ovat kuitenkin muita asiakasriippuvaisempia. Tämä voi näkyä erääntyneisiin saataviin liittyvänä, viime kädessä luottotappioriskin, keskittymisenä. Tarkempi markkinakatsaus esitetään osiossa Liiketoiminta-segmenttien kehitys vuoden 2010 toisella vuosineljänneksellä sekä markkinanäkymät. Yhtiön operatiiviseen liiketoimintaan liittyy riskejä pääasiassa seuraavilla osa-alueilla: asiakkaiden tuoteohjelmapäätösten epävarmuus ja heidän valintansa oman kehitystyön ja ostopalvelujen välillä, sekä toisaalta heidän päätöksensä jatkaa, vähentää tai lopettaa nykyisiä tuoteohjelmiaan, projektiresurssien kasvattaminen ja alasajo, tärkeimpien teknologioiden ja komponenttien ajoitus ja menestyksekäs hyödyntäminen, kilpailutilanne ja mahdolliset markkinoiden viiveet, asiakas- ja alihankintasopimusten oikea-aikainen solmiminen kohtuullisin kaupallisin ehdoin, tuotekehitysprojektien viiveet, asiakassopimuksiin perustuvat aktivoinnit, varastojen arvostusriskit ja suunniteltua suurempia T&K -kustannuksia aiheuttavat tuotekehityksen teknologiariskit. Lisäksi EB:n tuotteiden, ratkaisujen ja palveluiden myyntiin liittyy tavanomaisia teollisuuden takuu- ja tuotevastuuriskejä. Tuoteliiketoimintaan liittyviä tyypillisiä riskejä ovat merkittävä riippuvuus toteutuvista tuotemääristä, materiaalikustannusten ja tuotannon saannon kehittyminen. Edellä mainitut voivat ilmentyä korkeampina toimituskuluina ja sitä kautta alhaisempana tuottona. Uusista tuotteista sekä nykyisiltä että tulevilta asiakkailta odotettua liikevaihtoa koskevat tavalliset ajoitusriskit. Lisätietoja EB:tä koskevista riskeistä ja epävarmuuksista on yhtiön verkkosivuilla

14 14 TASE JA RAHOITUS päivätyn taseen lukuja on verrattu päivämäärän taseeseen (miljoonaa euroa). Katsauskauden lukuihin sisältyy 9,7 miljoonan euron varaukset. Niissä on mukana TerreStariin liittyvä 8,3 miljoonan euron pakollinen varaus. 9/ /2009 Pitkäaikaiset varat 39,7 39,4 Lyhytaikaiset varat 95,8 120,8 Varat yhteensä 135,5 160,2 Osakepääoma 12,9 12,9 Muu pääoma 63,3 99,5 Vähemmistön osuus 1,2 0,4 Oma pääoma yhteensä 77,4 112,8 Pitkäaikaiset velat 10,7 15,0 Lyhytaikaiset velat 47,4 32,4 Oma pääoma ja velat yhteensä 135,5 160,2 Liiketoiminnan rahavirta katsauskaudella: + tilikauden tulos +/- suoriteperusteisten erien +6,7 miljoonaa euroa oikaisu + käyttöpääoman muutos +3,7 miljoonaa euroa - korot, verot ja saadut osingot -4,1 miljoonaa euroa = liiketoiminnan rahavirta +6,3 miljoonaa euroa - investointien rahavirta -5,0 miljoonaa euroa - rahoituksen rahavirta -30,6 miljoonaa euroa = kassavarojen muutos -29,2 miljoonaa euroa Lyhytaikaisissa saamisissa olevat myyntisaamiset ja muut saamiset olivat 62,0 miljoonaa euroa (59,3 miljoonaa euroa ). Lyhytaikaisissa veloissa ei-korolliset ostovelat ja muut velat olivat 42,4 miljoonaa euroa (27,5 miljoonaa euroa ). Poistamaton konserniliikearvo oli katsauskauden lopussa 18,5 miljoonaa euroa (18,5 miljoonaa euroa ). Bruttoinvestoinnit olivat katsauskaudella 7,0 miljoonaa euroa sisältäen korvausinvestoinnit. Nettoinvestoinnit olivat katsauskaudella 6,7 miljoonaa euroa. Katsauskauden kokonaispoistot olivat 6,4 miljoonaa euroa, sisältäen yrityshankinnoista aiheutuneita poistoja 1,6 miljoonaa euroa. Korollisten velkojen määrä oli katsauskauden päättyessä 14,0 miljoonaa euroa. Tuloslaskelman nettorahoituskulut jakaantuivat seuraavasti:

15 15 korko- ja osinkotuotot sekä muut rahoitustuotot korkokulut ja muut rahoituskulut valuuttakurssivoitot ja tappiot 0,6 miljoonaa euroa -0,6 miljoonaa euroa -1,0 miljoonaa euroa Katsauskauden päättyessä EB:n omavaraisuusaste oli 62,7 prosenttia (71,5 prosenttia vuoden 2009 lopussa). EB:n valuuttastrategian tavoitteena on turvata liiketoiminnan kate muuttuvissa markkinaolosuhteissa minimoimalla valuuttakurssien vaikutus. Valuuttastrategian periaatteiden mukaan suojataan asianomaisen valuutan sovittujen asiakassitoumusten nettokassavirtaa. Nettokassavirta määritellään myyntisaatavien, ostovelkojen, tilauskannan sekä budjetoidun nettovaluuttavirran perusteella. Katsauskauden lopussa suojattu nettopositio oli vasta-arvoltaan 20,0 miljoonaa euroa. HENKILÖSTÖ EB työllisti vuoden 2010 tammi-syyskuussa keskimäärin henkilöä. Syyskuun lopussa yhtiössä oli työntekijää (1 528 vuoden 2009 lopussa). Huomattava osa EB:n työntekijöistä on tuotekehitysinsinöörejä. Toimitusjohtaja Jukka Harju otti alkaen vastuun EB:n sijoittajaviestinnästä ja sijoittajasuhteista. LIPUTUSILMOITUKSET Katsauskauden aikana ei ole tapahtunut omistussuhteisiin liittyviä muutoksia, jotka olisivat johtaneet arvopaperimarkkinalain 2:9 :n edellyttämään ilmoitusvelvollisuuteen eli niin sanottuun liputusilmoitukseen. YLIKURSSIRAHASTON JAKAMINEN JA ALENTAMINEN Elektrobit Oyj:n pidetty varsinainen yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen, jonka mukaisesti osakkeenomistajille jaetaan 0,20 euroa osakkeelta emoyhtiön ylikurssirahastosta. Sen lisäksi yhtiökokous hyväksyi ehdotuksen alentaa ylikurssirahastoa siirtämällä yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon ne varat, jotka ovat jäljellä ylikurssirahastossa yllä mainitun jakamisen jälkeen. Ylikurssirahaston jakaminen ja alentaminen edellyttivät Patentti- ja rekisterihallituksen lupaa. Päätökset kirjattiin taseeseen maaliskuussa Patentti- ja rekisterihallitus antoi suostumuksensa ylikurssirahaston jakamiselle ja alentamiselle. Ylikurssirahastosta jaettiin osakkeenomistajille 0,20 euroa osakkeelta, yhteensä ,00 euroa, ja yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon siirrettiin ylikurssirahastosta jakamisen jälkeen jäljelle jääneet ,50 euroa.

16 16 KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT Kuten EB ilmoitti , EB:n tytäryhtiön Elektrobit Inc:n merkittävä asiakas TerreStar Networks sekä tietyt muut TerreStariin sidoksissa olevat yhtiöt ovat taloudellista asemaansa vahvistaakseen hakeneet Yhdysvaltain saneerausmenettelyä koskevan lain (United States Bankruptcy Code) 11 luvun mukaista vapaaehtoista saneerausmenettelyä. Terrestar Networks on TerreStar Corporationin enemmistöomistuksessa oleva välillinen tytäryhtiö EB päätti kirjata 8,3 miljoonan euron suuruisen pakollisen varauksen tytäryhtiönsä Elektrobit Inc:n saatavista TerreStar Networks Inc:ltä, alentaa TerreStar Networksiin liittyvää liikevaihtoennustetta vuoden viimeiselle neljännekselle 2010 ja vastaavasti alentaa toisen vuosipuoliskon tulosohjaustaan. TerreStar Networksin tuomioistuimelle jättämä hakemus sisältää hyvin rajallisesti tietoa EB:n saatavien kohtelusta saneerausmenettelyssä. Hakemus ei myöskään sisällä saneeraussuunnitelmaa, joka ennakoidaan jätettävän velkojien ja tuomioistuimen hyväksyttäväksi saneerausmenettelyn myöhemmässä vaiheessa. Asiassa sittemmin käytyjen keskustelujen jälkeen EB päätyi kirjaamaan pakollisen varauksen saatavien kohteluun liittyvän epävarmuuden vuoksi. Tietoa TerreStarin saneerausmenettelyn vaikutuksista EB:hen on tämän raportin kappaleissa Vuoden 2010 toisen vuosipuoliskon näkymät sekä Riskit ja epävarmuustekijät. EB on julkaissut pörssitiedotteen TerreStarin saneerausmenettelyyn hakeutumisesta sekä pörssitiedotteen siitä johtuvasta pakollisesta varauksesta ja uudesta tulosohjauksesta Tiedotteet ovat nähtävillä osoitteessa EB ilmoitti , että Wireless-liiketoimintasegmentin johtajaksi ja Elektrobit Technologies Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty alkaen KTM Hannu Huttunen, 44. Oulu EB, Elektrobit Oyj Hallitus Lisätietoja: Jukka Harju Toimitusjohtaja Puh Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet

17 17 EB, ELEKTROBIT OYJ, TILINPÄÄTÖSLYHENNELMÄ JA LIITETIEDOT TAMMI-SYYSKUU 2010 (tilintarkastamaton) Osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti. KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA (MEUR) 1-9/ / / kk 9 kk 12 kk LIIKEVAIHTO 119,9 113,7 153,8 Liiketoiminnan muut tuotot 1,8 2,8 4,0 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 0,3-0,8-0,9 Valmistus omaan käyttöön 0,2 0,4 0,4 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -9,3-5,8-8,3 Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut -71,6-67,6-90,9 Poistot -6,4-7,5-9,7 Liiketoiminnan muut kulut -44,5-37,1-49,8 LIIKEVOITTO (-TAPPIO) -9,7-1,9-1,4 Rahoituskulut (netto) -0,9-0,3-0,6 TULOS ENNEN VEROJA -10,6-2,2-2,0 Tuloverot 0,3-0,9-1,3 KAUDEN TULOS JATKUVISTA LIIKETOIMINNOISTA -10,2-3,1-3,3 Kauden tulos lopetetuista liiketoiminnoista verojen jälkeen 0,0 0,3 1,3 KAUDEN TULOS -10,2-2,8-2,0 Muut laajan tuloksen erät: Ulkomaisiin yksikköihin liittyvät muuntoerot 0,4-0,6-0,3 Kauden muut laajan tuloksen erät yhteensä 0,4-0,6-0,3 KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ -9,8-3,4-2,4 Kauden tuloksen jakautuminen Emoyhtiön omistajille -10,6-2,8-2,2 Vähemmistölle 0,3 0,0 0,2 Kauden laajan tuloksen jakautuminen Emoyhtiön omistajille -10,1-3,4-2,5 Vähemmistölle 0,3 0,0 0,2 Tulos/osake jatkuvista liiketoiminnoista, EUR Laimentamaton -0,08-0,02-0,03 Laimennettu -0,08-0,03

18 18 Tulos/osake lopetetuista liiketoiminnoista, EUR Laimentamaton 0,00 0,01 Laimennettu 0,00 0,01 Tulos/osake jatkuvista ja lopetetuista liiketoiminnoista, EUR Laimentamaton -0,08-0,02-0,02 Laimennettu -0,08-0,02-0,02 Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä, 1000 kpl Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä, laimennettu KONSERNITASE (MEUR) VARAT Pitkäaikaiset varat Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 10,6 12,2 11,4 Liikearvo 18,5 18,5 18,5 Muut aineettomat hyödykkeet 10,0 8,8 8,7 Muut rahoitusvarat 0,1 0,3 0,3 Saamiset 0,4 0,8 0,4 Laskennalliset verosaamiset 0,1 0,0 0,1 Pitkäaikaiset varat yhteensä 39,7 40,7 39,4 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 2,9 2,6 2,4 Myyntisaamiset ja muut saamiset 62,0 55,6 59,3 Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat muut rahoitusvarat 15,8 0,3 40,2 Rahavarat 15,0 62,2 18,8 Lyhytaikaiset varat yhteensä 95,8 120,7 120,8 VARAT YHTEENSÄ 135,5 161,4 160,2 OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma 12,9 12,9 12,9 Ylikurssirahasto 64,6 64,6 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 38,7 Muuntoerot 0,3-0,4-0,1 Kertyneet voittovarat 24,3 35,1 35,0 Vähemmistöosuus 1,2 0,0 0,4 Oma pääoma yhteensä 77,4 112,2 112,8

19 19 Pitkäaikaiset velat Laskennalliset verovelat 1,2 2,2 2,3 Varaukset 0,6 1,3 0,9 Korolliset velat 8,9 12,5 11,8 Muut velat 0,1 Pitkäaikaiset velat yhteensä 10,7 16,2 15,0 Lyhytaikaiset velat Ostovelat ja muut velat 32,1 24,5 24,4 Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat 0,4 Eläkevelvoitteet 1,2 1,2 1,2 Varaukset 9,1 1,9 1,5 Lyhytaikaiset korolliset velat 5,1 5,2 4,9 Lyhytaikaiset velat yhteensä 47,4 32,9 32,4 Velat yhteensä 58,1 49,1 47,3 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 135,5 161,4 160,2 KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA (MEUR) 1-9/ / / kk 9 kk 12 kk LIIKETOIMINNAN RAHAVIRRAT Kauden tulos -10,2-2,8-2,0 Suoriteperusteisten erien oikaisu 17,0 6,6 7,7 Käyttöpääoman muutokset 3,7-1,6-3,8 Maksetut korot liiketoiminnasta -2,9-1,8-2,0 Saadut korot liiketoiminnasta 0,6 1,4 1,6 Muut rahoituserät 0,0 0,0 0,0 Maksetut välittömät verot -1,9-0,8-1,1 LIIKETOIMINNAN NETTORAHAVIRTA 6,3 0,9 0,4 INVESTOINTIEN RAHAVIRRAT Liiketoimintojen hankinta vähennettynä hankintahetken rahavaroilla -0,3-0,7 Liiketoimintojen myynti vähennettynä myyntihetken rahavaroilla -0,6-0,6 Investoinnit aineellisiin käyttöomaisuushyödykkeisiin -1,2-1,5-1,2 Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin -3,7-0,9-1,5 Investoinnit muihin sijoituksiin -0,0-0,0-0,1 Aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden myynti 0,1 0,1 0,3 Aineettomien käyttöomaisuushyödykkeiden myynti 0,0 0,0 0,1 Luovutustulot muista sijoituksista 0,2 0,1 0,2 INVESTOINTIEN NETTORAHAVIRTA -5,0-2,8-3,4

20 20 RAHOITUKSEN RAHAVIRRAT Lainojen nostot 1,1 1,6 Lainojen takaisinmaksut -2,1-2,6-3,9 Rahoitusleasingvelkojen maksut -2,6-3,0-4,1 Maksetut osingot -25,9 RAHOITUKSEN NETTORAHAVIRTA -30,6-4,6-6,5 RAHAVAROJEN MUUTOS -29,2-6,4-9,5 Rahavarat tilikauden alussa 59,1 68,6 68,6 Rahavarat tilikauden lopussa 29,8 62,2 59,1 LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (MEUR) A = Osakepääoma B = Ylikurssirahasto C = Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto D = Kertyneet voittovarat E = Vähemmistöosuus F = Oma pääoma yhteensä A B C D E F Oma pääoma ,9 64,6 37,6 115,1 Osakepalkitsemisen kustannus 0,2 0,2 Kauden laaja tulos -3,4-3,4 Muut erät 0,3 0,0 0,3 Oma pääoma ,9 64,6 34,7 0,0 112,2 Oma pääoma ,9 64,6 34,9 0,4 112,8 Ylikurssirahaston jakaminen -25,9-25,9 Siirto ylikurssirahastosta -38,7 38,7 0,0 Osakepalkitsemisen kustannus 0,5 0,5 Kauden laaja tulos -10,1-10,1 Muut erät -0,6 0,7 0,1 Oma pääoma ,9 0,0 38,7 24,6 1,2 77,4

21 21 OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT Osavuosikatsauksen laatimisperiaatteet: Osavuosikatsauksessa sovelletaan samoja laatimisperiaatteita ja laskentamenetelmiä kuin vuositilinpäätöksessä. Osavuosijakson toiminnan kausiluonteisuus: Konserni toimii aloilla, joilla esiintyy kausittaista vaihtelua. Varoihin, velkoihin, omaan pääomaan, tulokseen tai rahavirtoihin vaikuttavien poikkeuksellisten erien luonne ja määrä: Ylikurssirahaston jakaminen: Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että osakkeenomistajille jaetaan emoyhtiön ylikurssirahastosta 0,20 euroa osakkeelta, mikä tarkoittaa yhtiökokouspäivän osakkeiden lukumäärän mukaan yhteensä euroa, edellyttäen, että sille saadaan Patentti- ja rekisterihallituksen lupa. Päätös kirjattiin konsernissa maaliskuussa Ylikurssirahaston varojen siirtäminen sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon: Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että emoyhtiön taseen mukaista ylikurssirahastoa alennetaan siirtämällä yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon ne varat, jotka ovat jäljellä ylikurssirahastossa ylikurssirahaston jakamisen jälkeen edellyttäen, että alentamiselle saadaan Patentti- ja rekisterihallituksen lupa. Päätös kirjattiin konsernissa maaliskuussa Ylikurssirahaston jakaminen ja alentaminen edellyttivät Patentti- ja rekisterihallituksen lupaa. Patentti- ja rekisterihallitus antoi suostumuksensa ylikurssirahaston jakamiselle ja ylikurssirahastoon jakamisen jälkeen jääneiden varojen siirtämiselle vapaan oman pääoman rahastoon. Ylikurssirahastosta jaettiin osakkeenomistajille 0,20 euroa osakkeelta, yhteensä ,00 euroa, ja yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon siirrettiin ylikurssirahastosta jakamisen jälkeen jäljelle jääneet ,50 euroa. Katsauskauden tulos sisältää 8,3 miljoonan euron pakollisen varauksen liittyen TerreStar Networks -saamisiin. Osingonmaksu: pidetty yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että osinkoa ei jaeta.

22 22 SEGMENTTI-INFORMAATIO (MEUR) TOIMINTASEGMENTIT 1-9/ / / kk 9 kk 12 kk Automotive Liikevaihto ulkoinen 57,0 44,7 61,5 Liikevaihto toisille segmenteille 0,0 0,0 Liikevaihto yhteensä 57,0 44,7 61,5 Liikevoitto (-tappio) 0,8-4,0-3,8 Wireless Liikevaihto ulkoinen 62,3 68,6 91,6 Liikevaihto toisille segmenteille 0,0 0,2 0,2 Liikevaihto yhteensä 62,4 68,7 91,8 Liikevoitto (-tappio) -10,4 1,3 1,0 MUUT ERÄT Muut erät Liikevaihto ulkoinen 0,6 0,4 0,6 Liikevoitto (-tappio) 0,0 0,9 1,3 Eliminoinnit Liikevaihto toisille segmenteille -0,0-0,2-0,2 Liikevoitto (-tappio) 0,0 0,0 0,0 Konserni yhteensä Liikevaihto ulkoinen 119,9 113,7 153,8 Liikevoitto (-tappio) -9,7-1,9-1,4

23 23 Maantieteellisten alueiden liikevaihdot (MEUR) 1-9/ / / kk 9 kk 12 kk Liikevaihto Eurooppa 70,2 69,5 91,4 Amerikat 42,6 35,5 49,2 Aasia 7,2 8,8 13,2 Liikevaihto yhteensä 119,9 113,7 153,8 Osavuosijakson päättymisen jälkeiset olennaiset tapahtumat, joita ei ole otettu huomioon osavuosikatsauksen laskelmissa: Osavuosikatsauksen päättymisen jälkeen ei ole ollut sellaisia olennaisia tapahtumia, joita ei ole otettu huomioon osavuosikatsauksen laskelmissa. Liiketoimet lähipiiriin kuuluvien kanssa 1-9/ / /2009 Johdon työsuhde-etuudet ja osakkeisiin perustuvat suoritukset yhteensä 1,8 1,8 2,2 TULOSLASKELMA 7-9/ 4-6/ 1-3/ 10-12/ 7-9/ NELJÄNNESVUOSILUVUT (MEUR) 3 kk 3 kk 3 kk 3 kk 3 kk LIIKEVAIHTO 33,7 44,7 41,5 40,1 33,5 Liiketoiminnan muut tuotot 0,4 0,8 0,6 1,2 0,9 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varaston muutos 0,2-0,1 0,1-0,1 0,4 Valmistus omaan käyttöön 0,1 0,1 0,0 0,0 0,0 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -2,8-3,2-3,3-2,5-2,1 Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut -22,5-24,9-24,2-23,3-20,3 Poistot -2,2-2,2-2,0-2,2-2,4 Liiketoiminnan muut kulut -18,4-15,0-11,1-12,7-10,8 LIIKEVOITTO (-TAPPIO) -11,5 0,1 1,7 0,5-0,8 Rahoituskulut (netto) 0,9-0,8-1,0-0,3 0,2 TULOS ENNEN VEROJA -10,6-0,7 0,7 0,1-0,6 Tuloverot 1,6-0,2-1,1-0,4 0,1 KAUDEN TULOS JATKUVISTA LIIKETOIMINNOISTA -9,0-0,9-0,3-0,3-0,5 Kauden tulos lopetetuista

24 24 liiketoiminnoista verojen jälkeen 1,0 0,3 KAUDEN TULOS -9,0-0,9-0,3 0,7-0,1 Kauden muut laajan tuloksen erät -1,4 1,2 0,7 0,3-0,4 KAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ -10,4 0,3 0,3 1,0-0,5 Kauden tuloksen jakautuminen: Emoyhtiön omistajille -9,0-0,9-0,6 0,6-0,2 Vähemmistölle 0,0 0,0 0,3 0,1 0,0 Kauden laajan tuloksen jakautuminen: Emoyhtiön omistajille -10,5 0,3 0,0 0,9-0,6 Vähemmistölle 0,0 0,0 0,3 0,1 0,0 KONSERNITASE (MEUR) VARAT Pitkäaikaiset varat Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 10,6 10,8 10,4 11,4 12,2 Liikearvo 18,5 18,5 18,5 18,5 18,5 Muut aineettomat hyödykkeet 10,0 9,1 8,8 8,7 8,8 Muut rahoitusvarat 0,1 0,1 0,3 0,3 0,3 Saamiset 0,4 0,4 0,4 0,4 0,8 Laskennalliset verosaamiset 0,1 0,1 0,1 0,1 0,0 Pitkäaikaiset varat yhteensä 39,7 39,1 38,5 39,4 40,7 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 2,9 2,5 2,4 2,4 2,6 Myyntisaamiset ja muut saamiset 62,0 65,6 57,3 59,3 55,6 Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat muut rahoitusvarat 15,8 45,5 50,4 40,2 0,3 Rahavarat 15,0 14,4 16,7 18,8 62,2 Lyhytaikaiset varat yhteensä 95,8 128,0 126,8 120,8 120,7 VARAT YHTEENSÄ 135,5 167,1 165,3 160,2 161,4 OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma 12,9 12,9 12,9 12,9 12,9 Ylikurssirahasto 64,6 64,6 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 38,7 38,7 38,7

25 25 Muuntoerot 0,3 1,7 0,5-0,1-0,4 Kertyneet voittovarat 24,3 33,3 34,5 35,0 35,1 Vähemmistöosuus 1,2 1,1 0,7 0,4 0,0 Oma pääoma yhteensä 77,4 87,8 87,4 112,8 112,2 Pitkäaikaiset velat Laskennalliset verovelat 1,2 1,7 2,3 2,3 2,2 Varaukset 0,6 0,6 0,8 0,9 1,3 Korolliset velat 8,9 10,5 10,4 11,8 12,5 Muut velat 0,0 0,1 Pitkäaikaiset velat yhteensä 10,7 12,8 13,5 15,0 16,2 Lyhytaikaiset velat Ostovelat ja muut velat 32,1 59,3 56,9 24,4 24,5 Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvelat 0,0 0,4 0,4 Eläkevelvoitteet 1,2 1,1 1,2 1,2 1,2 Varaukset 9,1 1,1 1,2 1,5 1,9 Lyhytaikaiset korolliset velat 5,1 5,0 4,6 4,9 5,2 Lyhytaikaiset velat yhteensä 47,4 66,5 64,4 32,4 32,9 Velat yhteensä 58,1 79,3 77,9 47,3 49,1 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 135,5 167,1 165,3 160,2 161,4 KONSERNIN 7-9/ 4-6/ 1-3/ 10-12/ 7-9/ RAHAVIRTALASKELMA NELJÄNNESVUOSILUVUT 3 kk 3 kk 3 kk 3 kk 3 kk Liiketoiminnan nettorahavirta 0,2-4,5 10,6-0,5 4,6 Investointien nettorahavirta -2,6-1,4-0,9-0,7-0,7 Rahoituksen nettorahavirta -27,8-1,1-1,7-1,9-2,1 Rahavarojen muutos -30,1-7,1 8,0-3,1 1,8 TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT 1-9/ / /2009 TUNNUSLUVUT 9 kk 9 kk 12 kk TULOSLASKELMA (MEUR) Liikevaihto 119,9 113,7 153,8 Liikevoitto (-tappio) -9,7-1,9-1,4 Liikevoitto (-tappio), % liikevaihdosta -8,0-1,7-0,9 Tulos ennen veroja -10,6-2,2-2,0 Tulos ennen veroja, % liikevaihdosta -8,8-1,9-1,3 Kauden tulos -10,2-3,1-3,3

26 26 KANNATTAVUUS- JA MUUT TUNNUSLUVUT Korolliset nettovelat (MEUR) -15,9-44,4-42,4 Nettovelkaantumisaste (net gearing) -% -20,5-39,5-37,6 Omavaraisuusaste, % 62,7 71,1 71,5 Bruttoinvestoinnit pysyviin vastaaviin (MEUR) 7,0 2,4 4,0 Henkilöstön määrä keskimäärin kaudella Henkilöstön määrä kauden lopussa OSAKKEIDEN OSAKEANTIOIKAISTU LUKUMÄÄRÄ (1 000 kpl) Kauden lopussa Keskimäärin kauden aikana Optio-oikeuksilla laimennettu lukumäärä OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT (EUR) 1-9/ / / kk 9 kk 12 kk Laimentamaton tulos / osake -0,08-0,02-0,03 Laimennusvaikutuksella oikaistu tulos / osake -0,08-0,02-0,03 Oma pääoma *) / osake 0,59 0,87 0,87 *) Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma PÖRSSIKURSSIT (EUR) 1-9/ / /2009 Ylin kurssi 1,25 0,80 1,40 Alin kurssi 0,83 0,33 0,33 Keskikurssi 1,05 0,52 0,62 Päätöskurssi 0,84 0,75 0,94 Osakekannan markkina-arvo, (MEUR) 108,7 97,1 121,6 Osakkeiden vaihto, (MEUR) 10,6 7,0 11,1 Osakkeiden vaihto, (1 000 kpl) Suhteessa keskimääräisestä osakkeiden lukumäärästä, % 7,8 10,3 13,8

27 27 VASTUUSITOUMUKSET (MEUR) OMASTA VELASTA Yrityskiinnitykset 3,1 3,3 3,1 Annetut pantit 2,4 0,9 1,0 Sitoumukset, joiden vakuudeksi pantit on annettu ovat yhteismäärältään 6,5 8,8 8,6 MUIDEN PUOLESTA Takaukset 4,5 2,8 3,8 Muut vastuut 10,1 MUUT OMAT VASTUUT Vuokravastuut Seuraavana vuonna erääntyvät 5,6 5,1 5,9 Myöhemmin erääntyvät 17,2 15,1 17,9 Sopimusvastuut Seuraavana vuonna erääntyvät 3,3 4,2 4,3 Myöhemmin erääntyvät 0,3 1,0 0,7 VALUUTTAJOHDANNAISTEN NIMELLISARVOT (MEUR) Termiinit Käypä arvo 0,7 0,1-0,3 Kohde-etuuden arvo 12,0 2,0 11,0 Ostetut valuuttaoptiot Käypä arvo 0,8 0,4 0,1 Kohde-etuuden arvo 8,0 8,5 11,5 Myydyt valuuttaoptiot Käypä arvo -0,5-0,1-0,1 Kohde-etuuden arvo 16,0 17,0 23,0

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

PÖRSSITIEDOTE. Julkaisuvapaa 6. elokuuta 2010 kello 8.00 EB, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 KANNATTAVUUS PARANI VUODENTAKAISESTA

PÖRSSITIEDOTE. Julkaisuvapaa 6. elokuuta 2010 kello 8.00 EB, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 KANNATTAVUUS PARANI VUODENTAKAISESTA 1 PÖRSSITIEDOTE Julkaisuvapaa 6. elokuuta 2010 kello 8.00 EB, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 KANNATTAVUUS PARANI VUODENTAKAISESTA YHTEENVETO 2Q 2010 - Liikevaihto oli 44,7 miljoonaa

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 PÖRSSITIEDOTE 6.5.2014 KLO 8:45 - Liikevaihto 9,9 miljoonaa euroa (9,8 milj. euroa) - Liikevoitto 223 tuhatta euroa (76 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

Julkaisuvapaa 29. huhtikuuta 2010 kello 8.00 EB, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2010 LIIKEVOITTO JA KASSAVIRTA POSITIIVISET

Julkaisuvapaa 29. huhtikuuta 2010 kello 8.00 EB, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2010 LIIKEVOITTO JA KASSAVIRTA POSITIIVISET 1 PÖRSSITIEDOTE Julkaisuvapaa 29. huhtikuuta 2010 kello 8.00 EB, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2010 LIIKEVOITTO JA KASSAVIRTA POSITIIVISET YHTEENVETO 1Q 2010 - Liikevaihto oli 41,5 miljoonaa

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2012 10.8.2012 KLO 09:15 Yleiselektroniikka Oyj - Osavuosikatsaus YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-3.6.212 1.8.212 KLO 9:15 - Liikevaihto 2,6 miljoonaa euroa (18,8

Lisätiedot

EB, Elektrobit Oyj. Toimitusjohtajan katsaus. Jukka Harju Yhtiökokous

EB, Elektrobit Oyj. Toimitusjohtajan katsaus. Jukka Harju Yhtiökokous EB, Elektrobit Oyj Toimitusjohtajan katsaus Jukka Harju Yhtiökokous 31.3.2011 Sisältö Taloudellinen yhteenveto 2010 Automotive- ja Wirelessliiketoimintasegmenttien kehittyminen EB:n strategiset linjaukset

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2012 PÖRSSITIEDOTE 2.11.2012 KLO 9:15 - Liikevaihto 31,7 miljoonaa euroa (28,6 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoona euroa (1,2 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS

PUOLIVUOSIKATSAUS PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2016 Avainluvut 4-6/2016 4-6/2015 Muutos% 1-6/2016 1-6/2015 Muutos% 1-12/2015 Liikevaihto, MEUR 192,4 182,5 5,4% 350,6 335,8 4,4% 755,3 Vertailukelpoisten myymälöiden 2,5 1,5-0,6

Lisätiedot

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2006/2007. Arvo EUR /2006 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2006-30.11.2006 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

EB, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU

EB, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 1 PÖRSSITIEDOTE Julkaisuvapaa 29. huhtikuuta 2011 kello 8.00 EB, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 LIIKEVAIHTO ALENI JA LIIKETULOS OLI SELVÄSTI TAPPIOLLINEN. AUTOMOTIVE- LIIKETOIMINTASEGMENTTI

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013 Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3

Lisätiedot

* oikaistu kertaluonteisilla erillä

* oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2011 3.11.2011 KLO 10:00 -Liikevaihto 28,6 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa) -Liikevoitto 1,2 milj. kaksinkertaistui edellisestä vuodesta (0,6 milj. euroa) -Osakekohtainen voitto

Lisätiedot

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite

STOCKMANN Oyj Abp, OSAVUOSIKATSAUS Tase, konserni, milj. euroa Liite Tase, konserni, milj. euroa Liite 31.12.2008 31.12.2007 VARAT Pitkäaikaiset varat Aineettomat hyödykkeet 1,2 758,5 844,5 Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 1,2 587,5 476,8 Myytävissä olevat sijoitukset

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, %

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % Munksjö Tilinpäätöstiedote 2016 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % Liikevaihto 282,4 290,0-3% 1 142,9 1 130,7 1% Käyttökate (oik.*) 36,1 22,1 63% 136,7 93,6

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS KLO 10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.09.2010 5.11.2010 KLO 10:00 - Liikevaihto 22,8 miljoonaa euroa (17,1 milj. euroa) - Liikevoitto 634 tuhatta euroa (liiketappio 458 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

KONSERNIN TULOSLASKELMA

KONSERNIN TULOSLASKELMA SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2012 KLO 8.30 SCANFIL EMS OY KONSERNIN VUODEN 2011 LUVUT VERTAILUTIEDOKSI SCANFIL OYJ:LLE Uusi Scanfil Oyj syntyi Sievi Capital Oyj:n 1.1.2012 täytäntöönpannussa osittaisjakautumisessa,

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 80 tuhatta euroa (866 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2014 OSAVUOSIKATSAUS 5.11.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 30,4 miljoonaa euroa (29,9 milj. euroa) - Liikevoitto 1.133 tuhatta euroa (468 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 35 tuhatta euroa (708 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2014 OSAVUOSIKATSAUS 8.8.2014 KLO 8:50 - Liikevaihto 20,0 miljoonaa euroa (20,3 milj. euroa) - Liikevoitto 527 tuhatta euroa (185 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00 HONKARAKENNE OYJ PÖRSSITIEDOTE 9.8.2006 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.06.2006 Honkarakenne-konsernin kuluvan vuoden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 35,7 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna vastaavaan

Lisätiedot

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Myynti kpl 2007/2008. Arvo EUR /2007 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2007-30.11.2007 Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen. Katsauksen laatimisessa on noudatettu samoja

Lisätiedot

Oikaisut IFRS Julkaistu

Oikaisut IFRS Julkaistu :n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa taulukoissa. jen laskelmien tiedot ja tilikauden 2017 raportoitujen

Lisätiedot

TALOUDELLINEN KEHITYS TAMMIKUU SYYSKUU 2009 (Suluissa vuoden 2008 tammi-syyskuun vastaava luku ellei muuta mainita)

TALOUDELLINEN KEHITYS TAMMIKUU SYYSKUU 2009 (Suluissa vuoden 2008 tammi-syyskuun vastaava luku ellei muuta mainita) 1 PÖRSSITIEDOTE Julkaisuvapaa 29. lokakuuta 2009 kello 8.00 EB, ELEKTROBIT OYJ, OSAVUOSIKATSAUS, TAMMIKUU SYYSKUU 2009 EB:N LIIKETOIMINTOJEN KASSAVIRTA POSITIIVINEN JA 3Q TALOUDELLINEN KEHITYS ODOTUKSIEN

Lisätiedot

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Suomen Posti konsernin tunnusluvut n tunnusluvut 1 3/2006 1 3/2005 Muutos 1 12/2005 % Liikevaihto, milj.euroa 384,9 312,4 23,2 1 348,2 Liikevoitto, milj.euroa 37,7 32,7 15,3 117,3 Liikevoittoprosentti 9,8 10,5 8,7 Oman pääoman tuotto, %

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00

OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 10:00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.06.2011 PÖRSSITIEDOTE 11.8.2011 KLO 10:00 - Liikevaihto 18,8 miljoonaa euroa (14,6 milj. euroa) - Liikevoitto 756 tuhatta euroa (244 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tulos 0,22 euroa

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote

Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2016 31.12.2016 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2016 10-12/2015 Muutos% 1-12/2016 1-12/2015 Muutos% Liikevaihto, MEUR 238,1 231,7 2,8 % 775,8 755,3 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

Q Tilinpäätöstiedote

Q Tilinpäätöstiedote Q4 1.1.2017 31.12.2017 Tilinpäätöstiedote Avainluvut 10-12/2017 10-12/2016 Muutos% 1-12/2017 1-12/2016 Muutos% Liikevaihto, MEUR 248,5 238,1 4,4 % 796,5 775,8 2,7 % Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA

LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA 1 (22) LEMMINKÄISEN VUODEN 2009 VERTAILUTIEDOT IFRIC 15 -TULKINTAOHJEEN MUKAAN LAADITTUINA Lemminkäinen noudattaa 1.1.2010 alkaen EU:n komission heinäkuussa 2009 vahvistamaa IFRIC 15 - tulkintaohjetta

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu

Konsernin laaja tuloslaskelma (IFRS) Oikaistu Konsernin tuloslaskelma (IFRS) milj. euroa Q1-Q4 Q1-Q3 Q1-Q2 Q1 Liikevaihto 2 321,2 1 745,6 1 161,3 546,8 Hankinnan ja valmistuksen kulut -1 949,2-1 462,6-972,9-462,8 Bruttokate 372,0 283,0 188,4 84,0

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin.

Venäjän vaikea taloudellinen tilanne vaikuttaa myyntiin edelleen. Ruplan kurssimuutokset aiheuttavat valuuttariskin. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2015 PÖRSSITIEDOTE 6.11.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kasvoi 77%. - Liikevaihto 31,0 miljoonaa euroa (30,4 milj. euroa) - Liikevoitto 1,9 miljoonaa

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.10.2005 KLO 08.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.09.2005 Tammi - syyskuu - Vuoden 2005 yhdeksän ensimmäisen kuukauden liikevaihto oli 244,8 milj. euroa (229,6 vastaavalla

Lisätiedot

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6)

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote 22.11.2006 klo 08.30 1(6) KESKISUOMALAINEN OYJ:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2006 Keskisuomalainen -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 2006 73,6 Meur, kun se oli

Lisätiedot

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu

IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin oikaistut vertailutiedot tammijoulukuu KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 25.3.2019 KLO 09.00 IFRS 16 Vuokrasopimukset standardin käyttöönotto, Kesko-konsernin t vertailutiedot tammijoulukuu 2018 1.1.2019 voimaan astunut IFRS 16 Vuokrasopimukset standardi

Lisätiedot

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto 1 (6) Asiakastieto Group Oyj, pörssitiedotteen liite 5.5.2015 klo 16.00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2014 Tässä liitteessä esitetyt Asiakastieto Group Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset

Lisätiedot

Suomen liikevaihto kasvoi 32 prosentilla 17,3 miljoonaan euroon. Edellisenä vuonna liikevaihto oli 13,2 miljoonaa euroa.

Suomen liikevaihto kasvoi 32 prosentilla 17,3 miljoonaan euroon. Edellisenä vuonna liikevaihto oli 13,2 miljoonaa euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2017 PÖRSSITIEDOTE 9.11.2017 KLO 9:10 TULOS LÄHES KAKSINKERTAINEN - Liikevaihto 40,0 miljoonaa euroa (28,3 milj. euroa) - Liikevoitto 2,0 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006)

Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006. Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 13.12.2006 Tilinpäätösjulkistus (1.11.2005 31.10.2006) Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 4. neljänneksellä Tilinpäätös 1.11.2005 31.10.2006

Lisätiedot

Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot

Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot IFRS 15:n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

EB, ELEKTROBIT OYJ, TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA

EB, ELEKTROBIT OYJ, TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 1 PÖRSSITIEDOTE Julkaisuvapaa 16. helmikuuta 2010 kello 8.00 EB, ELEKTROBIT OYJ, TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 VUODEN 2009 LIIKETULOS ILMAN KERTALUONTEISIA ERIÄ OLI POSITIIVINEN YHTEENVETO 4Q 2009 -

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:45. Katsauskauden tulos kaksinkertaistui YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2015 PÖRSSITIEDOTE 7.8.2015 KLO 8:45 Katsauskauden tulos kaksinkertaistui - Liikevaihto 20,3 miljoonaa euroa (20,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,1 miljoonaa

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA

VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA VALIKOITUJA TILINTARKASTAMATTOMIA CARVE-OUT-TALOUDELLISIA OSAVUOSITIETOJA 30.9.2019 PÄÄTTYNEELTÄ YHDEKSÄN KUUKAUDEN JAKSOLTA TUNNUSLUVUT Milj. euroa, prosenttia 1 9/2019 1 9/2018 1 12/2018 Saadut tilaukset

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin.

Yhtiö keskittyy edelleen sähköteknisiin tuotteisiin ja pitkälle jalostettuihin alumiinikomponentteihin. NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 20.04.2012 Klo 10.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2012 Nordic Aluminiumin liikevaihto katsauskaudella oli 16,24 miljoonaa euroa (18,24 miljoonaa

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30

ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 18.8.2015 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2015 Elecsterillä vakaata kehitystä Yhteenveto luvuista Tammi-kesäkuu: Liikevaihto 22,3 MEUR (1-6/2014: 22,7

Lisätiedot

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.6.2009 KELLO 11.45 1(5) TALENTUMIN VUODEN VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA Talentum Oyj:n ydinliiketoimintaan kuulumattomien liiketoimintojen myyminen vuoden aikana

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa

- Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa (liikevoitto 813 tuhatta euroa) - Osakekohtainen tappio 0,16 euroa YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Osavuosikatsaus 06.11.2009 klo 9:15 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2009 - Liikevaihto 17,1 milj. euroa (23,8 milj. euroa) - Liiketappio 458 tuhatta euroa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:50 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.11.2016 KLO 8:50 - Liikevaihto 28,3 miljoonaa euroa (31,0 milj. euroa) - Liikevoitto 1,2 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS KORJATTU PÖRSSITIEDOTE KLO 9:30

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS KORJATTU PÖRSSITIEDOTE KLO 9:30 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2017 - KORJATTU PÖRSSITIEDOTE 10.8.2017 KLO 9:30 LIIKEVAIHTO KASVOI 40%. - Liikevaihto 26,0 miljoonaa euroa (18,5 milj. euroa) - Liikevoitto 1,3 miljoonaa

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

EB, ELEKTROBIT OYJ, TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA

EB, ELEKTROBIT OYJ, TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 1 PÖRSSITIEDOTE Julkaisuvapaa 17. helmikuuta 2011 kello 8.00 EB, ELEKTROBIT OYJ, TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2010 LIIKEVAIHTO KASVOI EDELLISVUODESTA AUTOMOTIVE-LIIKETOIMINTASEGMENTIN VOIMAKKAAN KASVUN

Lisätiedot

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2

Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman osuus 846,3 807,9 850,2 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 OMA PÄÄOMA 846,3 807,9 850,2 Tase, konserni, milj. euroa 30.9.2010 30.9.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 116,5 109,7 108,3 Liikearvo 768,6 686,8 685,4 Aineelliset hyödykkeet 688,5 577,8 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

Tuloslaskelmariveillä on esitetty liikevoittoon asti jatkuvien toimintojen erät ja edellisvuoden erinä vertailukelpoiset luvut.

Tuloslaskelmariveillä on esitetty liikevoittoon asti jatkuvien toimintojen erät ja edellisvuoden erinä vertailukelpoiset luvut. Takoma Oyj Osavuosikatsaus 2.6.2016 klo 10.00 TAKOMAN OSAVUOSIKATSAUS 1.11.2015 30.4.2016 (6 kk) Tuloslaskelmariveillä on esitetty liikevoittoon asti jatkuvien toimintojen erät ja edellisvuoden erinä vertailukelpoiset

Lisätiedot

Tase, konserni, milj. euroa

Tase, konserni, milj. euroa Tase, konserni, milj. euroa 30.6.2010 30.6.2009 31.12.2009 VARAT PITKÄAIKAISET VARAT Aineettomat hyödykkeet 112,5 105,4 108,3 Liikearvo 737,7 649,9 685,4 Aineelliset hyödykkeet 668,2 618,2 619,5 Pitkäaikaiset

Lisätiedot

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ /

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/ / KEMIRA-KONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 10-12/2004 10-12/2003 2004 2003 Liikevaihto 391,0 683,8 2 533,4 2 738,2 Liiketoiminnan muut tuotot 9,3 6,7 89,5 28,0 Kulut -353,0-625,6-2

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2012 PÖRSSITIEDOTE 4.5.2012 KLO10:00 - Liikevaihto 10,7 miljoonaa euroa (9,4 milj. euroa) - Liikevoitto 592 tuhatta euroa (444 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS Klo (6)

NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS Klo (6) NORDIC ALUMINIUM OYJ OSAVUOSIKATSAUS 10.08.2012 Klo 9.00 1(6) NORDIC ALUMINIUM OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2012 Nordic Aluminium Oyj:n liikevaihto katsauskaudella oli 35,41 miljoonaa euroa (38,67 miljoonaa

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS PÖRSSITIEDOTE KLO 8:40 YLEISELEKTRONIIKKA OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2016 PÖRSSITIEDOTE 10.5.2016 KLO 8:40 - Liikevaihto 8,7 miljoonaa euroa (9,3 milj. euroa) - Liikevoitto 166 tuhatta euroa (442 tuhatta euroa) - Osakekohtainen

Lisätiedot

Containerships Oyj:n osavuosikatsaus Avainluvut: Kasvu jatkuu Markkinatilanne ja keskeiset tapahtumat Tuloskatsaus Q1/2018

Containerships Oyj:n osavuosikatsaus Avainluvut: Kasvu jatkuu Markkinatilanne ja keskeiset tapahtumat Tuloskatsaus Q1/2018 Containerships Oyj Pörssitiedote 16.5.2018 klo 09.00 Containerships Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2018 Avainluvut: Kasvu jatkuu - Liikevaihto 62,6 (55,7) milj. euroa - Käyttökate 4,0 (3,5) milj. euroa

Lisätiedot