Tervehdys veneilyväki!
|
|
- Viljo Hämäläinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tervehdys veneilyväki! Talvi näyttäisi vasta nyt oikein talvelta, mutta ei kyllä enää mene kovin kauan kun jo vajaan kahden kuukauden päästä nostetaan lippu uuden purjehduskauden alkamisen merkiksi toukokuun 1. päivänä. Näille sivuille on kerätty taas muutamia ajankohtaisia asioita ja ohjeita tiedoksi ja muistin virkistämiseksi. Elävä ja vetovoimainen satamayhteisö, jonka RaaPS ja RSTOy jäsentensä ja osakkaidensa kautta muodostaa, ja jonka julkisuuskuva on positiivinen ja avoin, pystyy tarjoamaan kaikille sataman käyttäjille viihtyisän ja turvallisen ympäristön monipuolisine palveluineen. Tähän voivat kaikki osaltaan vaikuttaa, yhtä lailla mökkiveneilijät, melojat, soutajat, juniorit ja matkaveneilijät - ja sen mahdollistaa mahdollisimman monen aktiivinen vapaaehtoistoiminta yhteisten päämäärien hyväksi. 1. Tulevia tapahtumia Jäsen-, telakointi- ja venepaikkamaksut on suoritettava eräpäivään mennessä. Jos et tarvitse tulevana kesänä venepaikkaa ja laskussasi on siitä maksu, ota viipymättä yhteys joko kommodori Mattiveikko Saloon tai laskuttaja Jan Saariahoon, näin saamme säädyllisessä ajassa tehtyä laituripaikkakartan kuntoon ja vältymme sekaannuksilta. Joidenkin veneiden osalle tulee ensi kesänä siirto eri paikkaan, myös siksi on hyvä olla yhteydessä. Muissakin epäselvissä asioissa ota asia esille - tiedon pitää kulkea. Yhteystiedot löydät seuraavilta sivuilta. Raahen Seelareitten Terässatama Oy:n yhtiökokous pidetään lauantaina klo 15 alkaen saunamajalla. RaaPS:in kevätkokous pidetään lauantaina klo 16 alkaen saunamajalla. Tämä kirje on sääntöjen mukainen kokouskutsu, kokouksen esityslista on tämän kirjeen lopussa.
2 Kauden 2016 Toimintasuunnitelma vahvistetaan kevätkokouksessa ja on jo luettavissa seuran internet-sivuilla Kauden 2015 toimintakertomus on luettavissa samassa paikassa keväkokouksen jälkeen. Lipunnosto Terässataman lippumastoon tapahtuu perinteisesti Vapunpäivänä sunnuntaina 1.5. klo Myöhemmin keväällä toukokuussa pidetään seuran oma kilpailu- ja sääntöperehdytys. Kilpailutoiminta pitäisi saada pyörimään entistä paremmin ja uusille toimitsijoiksi haluaville kyllä tarjotaan mahdollisuuksia SPV:n kursseille. Viralliset kilpailut tulevana kesänä ovat: Pekanpäiväpurjehdus, kevytveneet la 2.7. ja köliveneet su 3.7. Vuosipäiväpurjehdus köliveneille Pooki Flakkaa -viikonloppuna su Refanutan Regatta kevytveneet la 6.8. ja köliveneet su 7.8. Kevytveneiden kilpailu on samalla Optimistijollien Kadetti-sarjan osakilpailu. Tarkemmin kilpailukutsuissa. Keskiviikon harjoituskisasarja käynnistyy taas kesällä. Veneiden lähtöaika on joka keskiviikko (säävaraus) noin klo 18, lähtöpaikka ja reitti sovitaan etukäteen kisaa edeltävissä kipparikokouksissa. Keskiviikkokisoihin voi osallistua joko omalla veneellä tai miehistön jäsenenä eli gastina. Mukaan pääsee jopa niinkin, että tulee vain keskiviikkoisin klo 17 satamaan kyytiä kyselemään. Ensimmäisten kevättalkoiden ajankohta sovitaan kevätkokouksessa, seuraa ilmoituksia purjehdusseuran sivuilta osoitteesta kohdasta Tapahtumat ja myös Fanttimarinan ilmoitustaululta. Tänäkin keväänä siistitään satamaaluetta. Pooki Flakkaa Raahen Meripäivät järjestetään nyt toista kertaa ja RaaPS ja Terässatama on entistä vahvemmin mukana merellisten tapahtumien järjestämisessä yhdessä muiden raahelaisten vesillä toimivien yhdistysten ja kaupungin kanssa. Tapahtumasta ja RaaPS:n osuudesta tulee kevään mittaan lisää tietoa myös seuran kotisivuille, kannattaa jo käydä katsomassa 2. Yleistä Seuran historiikin aineiston on suurelta osin jo kerätty ja alamme valmistella painatusta. Rannikkolaivurikurssi Raahe-opistossa kevätkaudella on jo käynnissä, syksyllä on todennäköisesti taas vuorossa Saaristolaivurikurssi. Opettajana toimii Navigaatiojaoston vetäjä Vesa Vaihoja. SPV:n uusi jäsenrekisteri Suuli on otettu käyttöön. Lyhyt käyttöohje jäsenille omien tietojensa päivittämiseen ja omien venetietojen katseluun löytyy seuran nettisivulta. Meri-VHF / SRC Rannikkolaivurin radiotutkinto (SRC-todistus) Raahe-opistossa Linkki aiheeseen on seuran nettisivulla.
3 Polttoainejakelu Terässatamassa avataan Vappuna. Automaatit toimivat seteleillä, valitettavasti uudet kaksikymppiset eivät käy, ratkaisua etsitään. Keskiviikkokerho kokoontuu vielä lipunnostoon saakka joka keskiviikko klo 18 Saunamajalla. Kaikki veneilyn ystävät ovat tervetulleita merellisten teemojen ja pullakahvin äärelle muistelemaan menneiden kausien purjehduksia, suunnittelemaan tulevaa veneilykautta ja yleensäkin parantamaan maailmaa. Jos tarvitset traktori- ja nosturiapua keväällä vesillelaskussa, pyri ajoittamaan se ennalta ilmoitetuille vesillelaskupäiville, näin saadaan homma tehokkaammaksi. Samoin jos käytät vaikka omaa traktoria, niin laskekaa useampia veneitä kimpassa. Venekatsastuksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää veneilyturvallisuutta ohjaamalla ja opastamalla veneilijöitä veneidensä hoitoa, varustamista ja varusteiden käyttötaitoa koskevissa asioissa sekä turvallisuusmyönteisten asenteiden omaksumisessa. Katsastus on siis veneilijöiden parhaaksi. Kesäkuussa pyritään järjestämään muutama katsastusilta sammutinhuoltoineen. Katsastajien yhteystiedot yhteystietosivulla. Katsastus on myös yksi seuran varainhankintamuodoista. Kaikki katsastuksesta tulevat rahat menevät seuran toiminnan ylläpitoon ja kehittämiseen ja siten kaikkien veneilijöiden hyväksi. Katsastusmiehet tekevät pyyteetöntä vapaaehtoistyötä veneilyn ja veneilijöiden eteen. Kannattaa myös muistaa että katsastetun veneen vakuutusmaksusta saa huomattavan alennuksen ja seuramme laiturissa olevilla veneillä on pakko olla vakuutus. Jos katsastusalennuksen hyväkseen käyttänyt vene osoittautuukin onnettomuustapauksessa katsastamattomaksi, nousee omavastuu eräässäkin vakuutusyhtiössä 25%:iin. Erotuksella saattaa tienata katsastuksen vuosikausiksi, jopa kymmeniksi. Toivottavasti katsastusinnokkuus lisääntyy, katsastusmaksu on liitetty niihin laskuihin, joihin sisältyy rekisteröitävän veneen venepaikka / säilytysmaksu. Kaikissa trailereissa ei ole veneen / omistajan nimeä vieläkään. Hallitus on joutunut jälleen tekemään salapoliisityötä selvittäessään muutamia telakointitilanteita. Kun käytetään seuran omaa nosturia tai ostetaan myyntitavaroita, on muistettava aina jättää Fanttimarinaan pankkisiirron valvontalehtilehti, näissä on edelleen ollut epäselviä tapauksia. Saunan ja Pursimajan vuokraus tapahtuu niin, että Maikki Syrjälän kanssa sovitaan varaus, jonka jälkeen maksu suoritetaan RaaPS:n tilille pankkiin ja kuittia vastaan saa avaimen Vaate-Aitasta. Mikäli sinulla on sähköpostiosoite, mutta et ole silti saanut postia seuralta, niin ilmoitathan osoitteen jäsenrekisterin hoitajalle Jan Saariaholle. 3. Juniorit Juniorien viikottaiset purjehdusharjoitukset pyritään käynnistämään kevään aikana. Lisää tietoa junioritoiminnasta tulee seuran nettisivuille. Kaikki purjehduksesta kiinnostuneet nuoret ovat tervetulleita edullisen kesäisen harrastuksen pariin. Kalustona
4 on nyt 7 optimistijollaa, 4 Zoom8-jollaa, Laser-jolla, E-jolla, 2.4mR-vene ja TerhiSail 375 Onni sekä 2 turvavenettä. Yhteistyö melonta- ja soutujaoston sekä Raahen koulujen kanssa on kiinteää, tänä vuonna Pattasten yläkoulun kaikilla oppilailla on ohjelmassa tutustuminen soutuun ja jollapurjehdukseen viikolla 21. Junioritoimintaa vetää junioripäällikkö Timo Kemppainen avustajineen. 4. Melonta- ja soutujaosto RaaPS:lla on nyt käytössä yksikkö, pariairokaksikko, kilpakaksikko ja kesäksi tulee vielä pariaironelonen, joilla pääsee tutustumaan tähän vauhdikkaaseen lajiin. Pooki Flakkaa Raahen Meripäivät -tapahtumassa soutu ja melonta tulevat olemaan näkyvästi esillä. Melonta- tai soutuharrastuksesta kiinnostuneet ja vasta-alkajat ovat erityisen tervetulleita mukaan toimintaan! Jaostoa vetää Antti Orava apunaan olympiasoutajanakin menestynyt Laila Finska-Linna. 5. Terässatama Venepaikkakartta tarkistetaan ja jaetaan toukokuun aikana. Venepaikan edellytys on että vene on vakuutettu, jos vakuutuksen laiminlyönnistä jää kiinni, paikan menettää. Venepaikan saa pitää maksamalla venepaikkamaksun eräpäivään mennessä, mutta seuralla on oikeus järjestellä paikkoja tarkoituksenmukaisesti ottaen huomioon uudet veneet. Tarkistettu paikan numero tiedotetaan toukokuun loppuun mennessä. Koska paikka on venekohtainen (ei henkilö-), on sitä uudelle veneelle haettava. Venepaikkahakemuksen saa internet-sivuilta kohdasta Hakemukset ja paperina myös Fanttimarinasta. Uusi vene tarkoittaa tässä venettä, joka ei ole edellisellä kaudella ollut satamassa, iällä ei ole väliä. Satamavahtivuorot käynnistyvät kesäkuun alussa. Yhden vuorokauden vartiointiin ovat velvollisia osallistumaan aikaisempaan tapaan jokaisen venepaikan haltija ja myös ne joilla on vene tai muuta kalustoa maalla Terässataman alueella. Tyhjä vuorolista on Vapun jälkeen Fanttimarinan pöydällä olevassa Satamavahdin mapissa, kannattaa käydä heti aluksi jo toukokuussa varaamassa itselle sopivin ajankohta tai ilmoittaa päivämäärä kommodorille. Satamavahtivuorosta kieltäytymisestä peritään purjehdusseuran hinnaston mukainen 50 maksu. Jokaisen on itse huolehdittava että vuoro tulee tehdyksi, monissa muissa seuroissa on vuoron laiminlyönnistä seurauksena venepaikan menetys seuraavalla kaudella. Satamavahdin tehtäviin kuuluvat mm. päivystys Fanttimarinassa, vierasveneiden vastaanotto, huoltotilojen ylläpito sekä sataman vartiointi. Seikkaperäiset ohjeet on Satamavahdin mapissa ja mieluusti annetaan myös opastusta.
5 5. Yhteystietoja Kommodori: Mattiveikko Salo mattiveikko.salo at saloark.fi Varakommodori: Vesa Vaihoja vesa.vaihoja at omanetti.fi Hallitus: Laila Finska-Linna Tuukka Lisko Antti Orava Jan Saariaho Heimo Suoranta Ismo Väisänen Pöytäkirjasihteeri: Laila Finska-Linna laila.finska-linna at raahe.fi Taloudenhoitaja ja nimenkirjoitussihteeri: Ismo Väisänen ivaisane at gmail.com Jäsenrekisteri, laskutus: Jan Saariaho jsaariaho at gmail.com Junioripäällikkö: Timo Kemppainen timojkemppainen at gmail.com Satamamestari: Heimo Suoranta heimo.suoranta at gmail.com Katsastus: Heikki Mäenpää Eero Kemppainen Timo Laukka Heimo Suoranta Vesa Vaihoja Jorma Piippo, pääkatsastaja oh8faf at gmail.com Kilpailupäällikkö: Mattiveikko Salo mattiveikko.salo at saloark.fi Raahen Seelareitten Terässatama Oy:n toimitusjohtaja: Vesa Vaihoja vesa.vaihoja at omanetti.fi Maaliskuulla 2016 veneilyterveisin RaaPSn hallitus, kommodori Mattiveikko Salo
6 KEVÄTKOKOUS 2016 ESITYSLISTA AIKA: Klo PAIKKA: RaaPS:n saunamaja 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 KOKOUKSEN TOIMIHENKILÖIDEN VALINTA Puheenjohtaja Sihteeri Ääntenlaskijat Pöytäkirjan tarkastajat (2) 3 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kokouskutsu Läsnäolijoiden toteaminen 4 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN Sääntömääräiset asiat 5 TOIMINTAKERTOMUS VUODEN 2015 KIRJANPITO JA TILINPÄÄTÖS Tilinpäätöksen esittely Tilintarkastuskertomus Tilinpäätöksen vahvistaminen Tili- vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle 7 TOIMINTASUUNNITELMA KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN 9 MUUT ESILLE TULEVAT ASIAT
Raahen Purjehdusseura ry
Raahen Purjehdusseura ry TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuosi 2018 oli seuramme 128. toimintavuosi. Seuran jäsenmäärä oli vuoden lopussa 232 jäsentä, joista junioreja 26 ja kunniajäseniä 3. Kokonaisjäsenmäärä
Haukilahden venekerhon toimintaohje
Haukilahden venekerhon toimintaohje versio 0.3 Toimintaohjeen tarkoitus - saatesanat Toimintaohjeeseen on koottu kerhon toimintaan liittyviä käytäntöjä, jotta kerhon toiminta olisi kuvatuissa toiminnoissa
Raahen Purjehdusseura ry
Raahen Purjehdusseura ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 Yleistä Vuosi 2017 oli seuramme 127. toimintavuosi. Seuran jäsenmäärä oli vuoden lopussa 234 jäsentä, joista junioreja 27. Kokonaisjäsenmäärä on vähentynyt
Raahen Purjehdusseura ry
Raahen Purjehdusseura ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 Yleistä Vuosi 2016 oli seuramme 126. toimintavuosi. Seuran jäsenmäärä oli vuoden lopussa 245 jäsentä, joista junioreja 36. Kokonaisjäsenmäärä on lisääntynyt
1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta
1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja
Pykälä Käsiteltävä asia Sivu
1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen
Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)
Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
Raahen Purjehdusseura ry
Raahen Purjehdusseura ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi 2014 oli seuramme 124. toimintavuosi. Seuran jäsenmäärä oli vuoden lopussa 222 jäsentä, joista junioreja 31. Kokonaisjäsenmäärä on vähentynyt
Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa
Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton
Raahen Purjehdusseura ry hinnasto (hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2015)
- 1 - Raahen Purjehdusseura ry hinnasto (hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2015) Hinnasto 2016, lyhyt versio (Täydellinen hinnasto tarkennuksineen ja erikoistapauksineen pidemmässä versiossa) JÄSENMAKSUT
TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA
TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA Toimijat, kokoukset ja kokoustekniikka Toimijoiden roolit Jäsenet Hallitus ja toimihenkilöt Sihteeri Puheenjohtaja taloudenhoitaja Kts. YHTALO Ryhmätyö Millainen on hyvä kokous?
Raahen Purjehdusseura ry
Raahen Purjehdusseura ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 Yleistä Vuosi 2015 oli seuramme 125. toimintavuosi. Seuran jäsenmäärä oli vuoden lopussa 225 jäsentä, joista junioreja 30. Kokonaisjäsenmäärä on lisääntynyt
Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous)
Osuuskunnan kokous Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous) Sunnuntaina 15.04.2018 klo 15.00- Kyläsaaren Kylätalolla, Mörtintie 9. Esitys_v3 1 Asialista 1. Kokouksen avaus.
Kausi alkaa perinteiseen tapaan lipunnostolla Seuramajalla vapunpäivänä 1.5. klo 10. Tervetuloa!
KEMIN PURJEHDUSSEURA RY SEURATIEDOTE 1/-10 HUHTIKUU 2010 Kausi alkaa perinteiseen tapaan lipunnostolla Seuramajalla vapunpäivänä 1.5. klo 10. Tervetuloa! ISOJEN VENEIDEN NOSTO Isojen veneiden nostopäivä
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Raahen Purjehdusseura ry
Raahen Purjehdusseura ry TOIMINTAKERTOMUS 2013 Yleistä Toimintavuosi 2013 oli seuramme 123. toimintavuosi. Seuran jäsenmäärä oli vuoden lopussa 228 jäsentä, joista junioreja 33. Kokonaisjäsenmäärä on vähentynyt
MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.
MLL Tapaninkylän kevätkokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan
Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY
VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY VÄÄRÄLÄN SUKUKOKOUKSEN OHJELMA JA KOKOUSASIAKIRJAT 15.heinäkuuta 2017 Väärälän sukuseura ry Sääntömääräinen sukukokous lauantaina 15.7.2017 Ruonanpirtillä Esityslista 1. Kokouksen
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA
SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten
Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018
Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen
Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien
Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.
IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
Pöytäkirja 17/03/15 KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS. Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet:
KAPLAAKI RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Tiistai 17.3.2015, klo 12:30 Paikka: Ylioppilastalon auditorio Läsnä: 34 Kaplaakin jäsenet: Kaisa Köykkä Jeremias Mäkinen Outi Korpiluoma (poistui kohdassa 10) Jeremias
KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina Klo
v 9 Hallituksen ehdotus 1 (8) KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina 26.11.2017. Klo 15.00- Osuuskunnan varsinaisen kokouksen asialista (syyskokous)
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 10.5.2017 kello
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16 :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Kiinteistö Oy Ylläs Saaga c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere www.holidayclub.fi/isannointi puh. 0300 870 902 Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Ylläs Saagan osakkeenomistajat
Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006
Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ 2005 1/2006 Kevään tunnelmia Maaliskuun alku on ollut 5-10 astetta keskilämpötilaa kylmempi, joten talvi on ollut länsirannikollakin hiihto- ja luistelusäiden puolesta
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTVUOSIKOKOUS
Tapiolan Venekerho Ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTVUOSIKOKOUS Etelä-Tapiolan lukio tiistaina 17.5.2018 klo. 18.30 Käsitellään sääntöjen 13 mukaiset asiat. TERVETULOA! Sääntöjen 13 mukaan käsiteltävät asiat:
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 12 :n varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat
Hannunkiven Lomakylä Oy c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, www.holidayclub.fi/isannointi Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Hannunkiven Lomakylä Oy:n osakkeenomistajat
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkultaranta Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkultarannan osakkeenomistajat kutsutaan
Länsituuli -83 ry:n jäsenlehti 1/11
Länsituuli -83 ry:n jäsenlehti 1/11 Tervehdys ystävät! Tänä talvena on pakkanen paukkunut ja villasukille on ollut käyttöä. Hyinen viima puhaltaa tämän tästä pohjoisesta. Leudompia säitä leppoisine tuulineen
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018
1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT
1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT JÄSENMAKSUT VUOSIJÄSEN 105 VUOSIJÄSEN, YLI 65 VUOTTA 53 VUOSIJÄSEN, PUOLISO 53 VUOSIJÄSEN, 19 27 VUOTTA 53 JUNIORIJÄSEN, ALLE 19 VUOTTA 25 MIEHISTÖJÄSEN 105 LIITTYMISMAKSUT
Kokouskutsu. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lomaparatiisi osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 3.5.2018 kello
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemi Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemen osakkeenomistajat
Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa
Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 25. 27.4.2014 Hotelli Vanajanlinnassa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina
1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa
Kokouskutsu. Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Tähti 1 Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Tähti 1 osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 3.5.2018 kello 15.00, Original
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkultaranta Co / Holiday Club Isännöinti Katinkullantie 15, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkultaranta osakkeenomistajat
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 3 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen
V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00
Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta
Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,
Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.
Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Golfharjun osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,
Yhtiökokousedustajat Hallituksen puheenjohtaja Toimitusjohtaja
KOKOUSKUTSU 2/2016 SUOMENSELÄN LENTOKENTTÄ Oy 26.05.2016 Aika Torstai 09.06.2016 klo 18.00 Paikka Kivijärven Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat/esityslista: 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN
Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja
Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.
1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli Yhdistyksen kieli on suomi. 3 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen
Kutsu/asialista 1/ (6) VARSINAINEN KEVÄTYHTIÖKOKOUS. Aika Maanantaina klo 11.30
8.4.2019 1 (6) VARSINAINEN KEVÄTYHTIÖKOKOUS Aika Maanantaina 8.4.2019 klo 11.30 Paikka Lappeenrannan kaupungintalo, Villimiehenkatu 1, Ruokasalin kabinetti Läsnäolijat Lappeenrannan kaupunki, edustaen
Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry
Tampereen yliopiston kunnallistieteiden opiskelijat Hallat ry Pöytäkirja Sääntömääräinen kevätkokous Aika: 26.3.2018 klo 18.03 Paikka: Tampereen yliopisto, C-siipi, ryhmätyötila 1 Läsnäolijat: Aino Haaranen
LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN. Espoossa 9. päivänä maaliskuuta 2015 Länsimetro Oy Hallitus
LÄNSIMETRO OY, VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 31.3.2015 LÄNSIMETRO OY Hallitus 25.2.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Länsimetro Oy:n osakkaat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemi Co / Holiday Club Isännöinti Katinkullantie 15, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemen
1/6 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi huomioitiin Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton pitkäaikainen hallinnon ja talouden tarkastaja kunnanjohtaja Arto
Sääntömääräinen liittokokous Aika: sunnuntai Paikka: Hotelli Scandic Jyväskylä. Osoite: Vapaudenkatu 73, Jyväskylä.
Suomen Valjakkourheilijoiden Liitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2016 Pöytäkirja Aika: sunnuntai 17.4.2016 Paikka: Hotelli Scandic Jyväskylä. Osoite: Vapaudenkatu 73, 40100 Jyväskylä. Läsnä: Liitteen
Kokoustyypit. Timo Reko
Kokoustyypit Timo Reko timo.reko@msl.fi Kokoustyypit Sääntömääräiset kokoukset, joita on joko yksi tai kaksi vuodessa (syys- ja kevätkokous). Sääntömääräiset kokoukset käyttävät ylintä valtaa. Ylimääräiset
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 14. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkultaniemi Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkultaniemen osakkeenomistajat kutsutaan
JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA
JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 16. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkullan Golfharju Co / Holiday Club Isännöinti Katinkullantie 15, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkullan Golfharjun
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat.
Kiinteistö Oy Katinkulta Residence Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Kiinteistö Oy Katinkulta Residence osakkeenomistajat
Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen klo Ellivuori resort Hotelli ESITYSLISTA
Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen 13.11.2018 klo 18.00 Ellivuori resort Hotelli 1. KOKOUKSEN AVAUS ESITYSLISTA Kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Esko Piranen avaa kokouksen. Avauksen
3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa.
1 Yhdistyksen nimi on Kaarinan Veneseura ja kotipaikka Kaarinan kunta. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Työväen Urheiluliitto TUL ry:n jäsenseurana. 2 Seuran tarkoituksena
Raahen Purjehdusseura ry
Raahen Purjehdusseura ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 Yleistä Toimintavuosi 2011 oli seuramme 121. toimintavuosi Seuran jäsenmäärä oli vuoden lopussa 229 jäsentä jakautuen seuraavasti: yhteisöjäseniä 3 ja henkilöjäseniä
SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS
SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS Aika Perjantaina 22.5.2015, kello 13.00 Paikka Hotelli Radisson Blue Royal, Runeberginkatu 2, Helsinki 1 KOKOUKSEN AVAUS Valtuuston puheenjohtaja Eero Rämö
Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen
Kokouskutsu. esityslista, toimintakertomus v. 2016/2017, tilinpäätös v.2016/2017 sekä talousarvio 2018/2019
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 6 Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 6 osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 16.11.2017 kello
E S I T Y S L I S T A
SYYSKOKOUS 14.11.2011 Katajanokan Kasinolla klo 17-18 E S I T Y S L I S T A 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa. 3.
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014
Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Paikka: Kisakankaan hiihtomaja, Oulunsalo 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Heidi Helanen avasi kokouksen klo
Länsituulen viesti 1 / 2001
Länsituulen viesti 1 / 2001 Kevätauringon säteiden herätellessä venekansaa talviunilta, tahdon minäkin tervehtiä seuran jäseniä lämpimällä tervehdyksellä. Monenlaista toimintaa on ollut toki talvenkin
Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio
toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle tilintarkastuskertomus ja talousarvio
Kokouskutsu Kiinteistö Oy Laavutieva c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 4 c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen
SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB
PÖYTÄKIRJA SOSIAALITAITO OY SOCIALKOMPETENS AB VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2008 Aika: 14.5.2008 klo 13.30 14.25 Paikka: Järvenpää-talo, Hallintokatu 4, 04400 Järvenpää Läsnä: kunta osallistuja äänimäärä Hyvinkään
Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 13 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.
Oy Särkkäin Lomaparatiisi 2 Kokouskutsu Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere Puh: 030 687 0200 www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen yhtiökokous Oy Särkkäin Lomaparatiisi 2 osakkeenomistajat
Kiltauutiset 1/2017. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta
Kiltauutiset 1/2017 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Puheenjohtajalta Arvon jäsenet Toimintavuosi on vaihtunut. Toiminnassa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia: edelleen pidämme joukko-osastollemme perinnekoulutusta
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun
Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 17. :ssä mainitut asiat.
Katinkullan Pallohalli Oy Co / Holiday Club Isännöinti Katinkulta, 88610 Vuokatti puh. 0306 870 200 www.holidayclub.fi/isannointi YHTIÖKOKOUSKUTSU Katinkullan Pallohalli Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan
LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN
LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo
1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15
Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku
Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu
Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja
Kokouskutsu Tehyn Vapaat Vaikuttajat ry 1/2014 Elin: Hallitus Aika: 3.2.2014 klo 17.30 Paikka: Messukeskus, Helsinki Asialuettelo Pykälä Käsiteltävä asia 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen päätösvaltaisuus
Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt
Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa
Vasa Arbetares Segelsällskap Vaasan Työväen Purjehdusseura r.y SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli
1 Vasa Arbetares Segelsällskap Vaasan Työväen Purjehdusseura r.y SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Vasa Arbetares Segelsällskap - Vaasan Työväen Purjehdusseura r.y.
SUOMALAINEN PURSISEURA RY:n SÄÄNNÖT
SUOMALAINEN PURSISEURA RY:n SÄÄNNÖT Hyväksytty vuosikokouksessa 14.3. ja ylimääräisessä kokouksessa 10.6.1996. 1 Yhdistyksen nimi on Suomalainen Pursiseura ry., epävirallisesti lyhennettynä SPS, ja sen
Varsinainen yhtiökokous
Kiinteistö Oy Kuusamon Lomatropiikki Kokouskutsu c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere Puh. 030 687 0200 www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Lomatropiikin
Kyläsaareen jätevesiosuuskunta Osuuskunnan kokous
Osuuskunnan kokous Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 17. (kevätkokous) Esitykset ja päätökset Sunnuntaina 26.3.2017 klo 15.00- Kyläsaaren Kylätalolla, Mörtintie 9. Esitys_v2 1 Asialista
Varsinainen yhtiökokous
Isännöinti Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 5 Kuusamo Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Kuusamon Pulkkajärvi 5 osakkeenomistajat kutsutaan yhtiökokoukseen, joka pidetään 16.11.2017 kello
toimintakertomus/tilinpäätös tilikaudelle tilintarkastuskertomus ja talousarvio
Kokouskutsu Kiinteistö Oy Laavutieva c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Lauantailenkki 07.06.2014
Lauantailenkki 07.06.2014 Itäsyndikaatin ranking-kisa KILPAILUKUTSU 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansalliset määräykset eivät
Orijärven Kaivostien tiekunta PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS. Aika: Lauantai Paikka: Kiskon VPK, Kurkelantie 3, Toija Läsnä: LIITE 1
Orijärven Kaivostien tiekunta PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS Aika: Lauantai 17.7.2017 Paikka: Kiskon VPK, Kurkelantie 3, Toija Läsnä: LIITE 1 1. Kokouksen avaus Hoitokunnan puheenjohtaja Juha Rauhala avasi kokouksen
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä
Hallituksen ehdotus koskien taseen osoittaman voiton käyttämistä Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2010 vahvistettavan taseen perusteella ei makseta osinkoa. Hallituksen ehdotus koskien
PEKANPÄIVÄPURJEHDUS KEVYTVENEILLE 2.7.2016 Raahessa
Raahen Purjehdusseura ry Sivu 1 / 5 PEKANPÄIVÄPURJEHDUS KEVYTVENEILLE 2.7.2016 Raahessa Purjehdusohje 1 KILPAILUSSA NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT 1.1 Purjehduksen kilpailusäännöt 2013-2016 ja purjehdusohje 2 TIEDOTUKSET
1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT ( )
1. JÄSEN- JA LIITTYMISMAKSUT ( ) JÄSENMAKSUT Vuosijäsen 175 Vuosijäsen, yli 65 vuotta 115 Vuosijäsen, puoliso 95 Vuosijäsen, 19-27 vuotta 115 Juniorijäsen, alle 19 vuotta 60 Miehistöjäsen 125 Vapaaehtoinen
Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.
ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012
Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012 Paikka: Isokatu 47, Oulun Kumppanuuskeskus 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Paula Ylipulli avasi kokouksen klo
Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen
Esityslista Lauantai 10.6.2017 1. EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen 2. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2.1. Esittely Sääntöjen 11. pykälän
Sääntömääräinen syyskokous
Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan