Kulttuuriretki Viron Padiseen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kulttuuriretki Viron Padiseen"

Transkriptio

1 Matkakertomus Sisällys Keskiaikaa ja Neuvosto-Viron historiaa Ruotsalaisasutuksen jäljillä Haapsalusta kotikulmille Kulttuuriretki Viron Padiseen ja Haapsaluun Vantaa-Seuran järjestämää ensimmäistä ulkomaanmatkaa ryhdyttiin valmistelemaan hyvissä ajoin. Retken suunnittelusta vastasi Vantaa-Seuran toiminnanjohtaja Riina Koivisto, mutta retkiohjelman laadinnassa auttoi paikallisena oppaana toiminut Heli Nurger Padisen kunnasta. Matkanjohtajina toimivat Riina Koivisto ja Susanna Eklund sekä erikoisoppaana Andreas Koivisto. Kuljettajana retkellä toimi Antti Parvinen Lehtimäen Liikenteeltä. Keskiaikaa ja Neuvosto-Viron historiaa Lähdimme liikkeelle Vantaalta lauantaina aamutuimaan. Eckerö Linen alus m/s Nordlandia lähti Länsiterminaalista kello Halukkaille oli varattu laivalta buffet-aamiainen. Laivalla oli myös aikaa tehdä ostoksia sekä nautiskella raikkaasta meri-ilmasta. Tallinnasta jatkoimme matkaa lounaaseen. Tapasimme paikallisen oppaan Heli Nurgerin Keilan kaupungissa. Heli tutustutti meidät ensimmäiseksi Keilan keskiaikaiseen Pyhän Mikaelin kirkkoon ja hautausmaahan. Kirkon jälkeen poikkesimme 15 km:n päässä Keilan keskustasta sijaitseville Keila-Joan vesiputouksille. Patikoimme joen vartta ja huteria siltoja pitkin. Ihastelimme kaunista Keilajoan kartanon ympäristöä, jossa Tsaari Nikolain kerrotaan vierailleen useita kertoja. Kartanon pitkään omistaneet Volkonskit olivat kuulemamme mukaan talonpoikien keskuudessa erittäin pidettyjä kartanonherroja. Jopa siinä määrin, että kun Neuvostovallan aikana kartanon omistajat joutuivat luopumaan tiloistaan, Keila-Joan talonpojat pyysivät erityisesti, että Volkonskit saisivat jäädä kartanoonsa asumaan.

2 Paldiskissa Matkamme jatkui kohti Paldiskin kaupunkia, jossa pysähdyimme nopeasti ruokakaupassa. Ajellessamme kohti niemimaan eteläkärkeä, Pakria, nautimme upeista merimaisemista bussin ikkunasta. Ohitimme sotilastukikohdan sekä luonnonsuojelualueet. Näimme Viron korkeimman majakan, jonka vieressä oli vielä pieni Pietari I:n aikana rakennettu majakka. Alun perin majakka rakennettiin 50 metrin päähän rannasta, mutta meren aallot ovat syöneet rantakallioita ja nyt vanha majakka seisoo aivan jyrkänteen reunalla. Saimme kuulla oppaaltamme kattavan kuvauksen alueen historiasta. Paldiskin kaupunki oli neuvostoaikana suljettu sotilastukikohta. Kaupungin edustalla sijainneet saaret Iso Pakri ja Pieni Pakri olivat Ruotsin vallan aikana nimeltään Rukkisaaret (Stor Rågö ja Lilla Rågö). Paldiskin jälkeen matka jatkui kohti Padisen luostaria. Matkan varrella ajoimme kahden alueen vanhan kirkon, Harju-Madisen ja Harju-Ristin, ohi. Tarina kertoo, että eräästä haaksirikosta ainoana selvinnyt Matti lupasi pystyttää kirkon rantautumiskohtaansa. Majakkanakin toiminut Harju-Madisen kirkko onkin rakennettu aikanaan rantatörmälle, mutta sijaitsee nykyään monta sataa metriä sisämaassa. Ranta nousee merestä jatkuvasti, toisin kuin Paldiskissa. Toisen ohittamamme kirkon, Harju-Ristin, ulkonäköä leimaa aikoinaan keskeneräiseksi jäänyt torni. Korkea torni onkin vain puolikas. Luostarilla Padisen kunnan keskukseen saapuessa retkeläisillä oli puolisen tuntia vapaata aikaa. Mahdollisuutena oli joko tutustua Padisen ja Vantaan yhteistyöprojektista kertovaan näyttelyyn, suunnata suoraan luostarin raunioille tai luostaria vastapäätä sijaitsevan Padisen kartanon terassille. Padisen luostarin raunioilla Heli sekä Andreas kertoivat luostarin historiasta, yhteydestä Vantaaseen sekä yhteistyöprojektista, jonka myötä vantaalaiset arkeologit ovat olleet mukana luostarin kaivauksilla. Luostarin sisätiloihin tutustuttiin yhdessä ja kaikilla oli mahdollisuus tutustua luostarin monimutkaisiin käytäviin, huoneisiin ja kellareihin myös itsenäisesti. Luostarin ulkotorniin on kiinnitetty Vantaan kaupungin Padisen kunnalle luovuttama muistolaatta, jonka alla otettiin ryhmäkuva. Tässä retkellä mukana olleen Marja-Leena Lehikoisen tunnelmia luostarin raunioilta:

3 Padisen 1200-luvulta peräisin olevasta luostarista minulle tuli mieleen Raaseporin linnanrauniot, joilla olin vieraillut aikaisemmin kesällä. Luostari oli isompi ja paremmin säilynyt, mutta tunnelma sama. Iltaohjelmaa Luostarilta matka jatkui Määra Mäe Meistrikodaan eli käsityöpajaan. Metsän keskellä sijaitsevassa pienessä runollisessa pajassa oli mahdollista tehdä tuliaisostoksia. Myynnissä oli persoonallisia keramiikkatöitä, silkkitöitä, koruja sekä muita matkamuistoja. Käsityöpajalle saakka sää oli suosinut meitä, mutta bussista ulos tullessamme saimme niskaamme valtavan sadekuuron. Yövyimme meren rannan tuntumassa sijaitsevassa hotelli Pedasessa. Hotelliin sisään kirjautumisen ja laukkujen purkamisen jälkeen nautimme yhteisen illallisen hotellin tiloissa. Meille tarjoiltiin alkupalaksi vihreää salaattia ja graavilohta, pääruuaksi riistaa (hirveä tai peuraa) lisukkeineen ja jälkiruuaksi marjapiirakkaa. Ruokailun jälkeen tiloissa oli mahdollista jatkaa illan viettoa. Osa matkalaisista teki illalla vielä kävelylenkin meren rantaan. Ruotsalaisasutuksen jäljillä Sunnuntai valkeni sumuisena, mutta saimme onneksi nauttia aurinkoisesta loppukesän päivästä. Runsaan hotelliaamiaisen jälkeen suuntasimme kohti Haapsalua. Matkan varrella kävimme kääntymässä upeasti restauroidun Vihterpalun kartanon porttien takana. Vihterpalun kartano kuului 1600-luvulta lähtien von Rammin suvulle. Sama suku omisti aikoinaan ja nyt uudelleen myös Padisen luostarin alueen. Suku ei kuitenkaan Neuvostoajan valtiollistamisen jälkeen halunnut Vihterpalun kartanoa takaisin luvulla norjalainen liikemies osti kartanon, mutta huonoksi onnekseen lähti kohtalokkaalle paluumatkalle Estonia-aluksella. Nykyään kartanon omistaa oppaamme mukaan suomalainen liikemies ja sitä käytetään majoitukseen sekä erilaisiin kokouksiin ja tilaisuuksiin. Haapsalun alue oli viimeinen ruotsalaisten asuttama alue manner-virossa. Vielä vuonna 1934 yli 60% asukkaista oli ruotsalaisia. Alueelle perustettiin kouluja aikaisemmin kuin muualle Viroon ja kouluissa opetusta järjestettiin myös ruotsiksi. Vierailimme Lyckholmin (Saaren) kartanon mailla sijaitsevassa vironruotsalaisista kertovassa Lyckholmin museossa avatussa museossa on nähtävillä arjen esineistöä parinsadan viime vuoden ajalta. Samalla tutustuimme myös von Rosenin suvun omista-

4 maan kartanoon, jonka taloudenhoitaja toimi oppaanamme museossa. Eräs retkeläisistämme, Kari Toppari, selvitti matkan jälkeen von Rosenin suvun yhteyksiä Suomeen: Kartanon rakennutti Friedrich Gottlieb von Rosen ( ) v Restauroinnin hoiti Gustav Friedrich von Rosen ( ) Gustav oli Friedrichin pojanpojanpojanpoika. Suvulla on yhteyksiä Suomeenkin: 1918 Eric von Rosen ( ) lahjoitti Suomen ilmavoimille sen ensimmäisen lentokoneen. Poikansa Carl Gustaf ( ) lahjoitti Talvisodan aikaan kolme konetta, mm. DC 2-koneen Hanssin-Jukka, joka oli pitkään kahvilana Hämeenlinnan torilla. Nykyään se on Keski-Suomen ilmailumuseossa. Hakaristi tuli Suomen lentokoneisiin, kun Eric von Rosen maalautti lahjoittamaansa koneeseen lentokoulunsa tunnuksen tilalle sinisen hakaristin ympyröitynä. Svastika oli Ericin onnenmerkki. Vaikka Göring-yhteys olikin, ei hakaristi liene mennyt Hitlerin tietoon tätä kautta, vaan natsitunnuksella oli vanhempi tausta. Carl Gustaf kunnostautui avustuslennoilla myös Biafran sodassa. Hän kuoli sissi-iskussa ollessaan Etiopian ilmavoimien komentaja! Ericin vaimo ja Herman Göringin ensimmäinen vaimo olivat sisaruksia. Ruotsin suurlähetystö Tallinnassa sijaitsee kiinteistössä, jonka von Rosen suku aikanaan omisti. En ole (vielä) varma, miten läheistä sukua yllä mainitut kartanoherrat ja lentäjät ovat keskenään. Kartanossahan oli kuva iäkkäästä lentäjästäkin. Haapsalusta kotikulmille Haapsalu on yksi Viron vanhimmista kaupungeista, kaupunkioikeudet sille myönnettiin vuonna Kaupunki oli 1800-luvulla erityisesti venäläisten aristokraattien suosiossa kylpylöidensä ja niissä annettujen terveysvaikutteisten mutakylpyjen vuoksi. Myös säveltäjä Tsaikovski tapasi viettää kesiään Haapsalussa. Kaupunkiin pääsi aikoinaan junalla, mistä muistona on 1900-luvun alussa rakennettu kaunis 216 metriä pitkä rautatieasema. Rata purettiin neuvostoajan jälkeen, mutta asemarakennus toimii nykyään rautatiemuseona (http://www.visitestonia.com/fi/ viron-rautatiemuseo). Asukkaita kaupungissa on nykyään noin Jätimme bussin Haapsalun keskusaukiolle ja teimme oppaan johdolla pienen kaupunkikävelyn. Kävimme piispanlinnan uloimpien muurien sisäpuolella ja sen jälkeen kuljimme pikku-

5 katuja pitkin vanhoja puutaloalueita ihastellen meren rantaan. Piispanlinnan rakennustyöt alkoivat Vuonna 1351 Kuningas Maunu Eerikinpoika vietti aikaa linnassa ja tapasi myös Padisen luostarin edustajia. Onkin todennäköistä, että juuri täällä allekirjoitettiin se näihin päiviin asti säilynyt asiakirja, jolla Padisen munkeille luovutettiin lohenkalastusoikeudet Helsingaa -jokeen, nykyiseen Vantaanjokeen. Lounas oli varattu rantapromenadin varrelta ravintola Kuursaalista (http://www.visitestonia.com/fi/haapsalu-kuursaal). Historiallisessa rakennuksessa, Viron vanhimmassa rantapaviljongissa, meille tarjoiltiin raikasta caesar-salaattia, kanafilettä sekä herkullista vadelmamarenkikakkua. Lounaan lomassa suunniteltiin jo Vantaa-Seuran seuraavia matkojakin! Monelle tuntui jäävän halu palata Haapsaluun paremmalla ajalla. Melko hitaan tarjoilun vuoksi jouduimme lopulta hotkaisemaan kakkumme ja kiirehdimme sitten takaisin bussille, joka vei meidät takaisin Tallinnan satamaan. Helsinkiin päästyämme bussi palautti meidät Vantaalle lähtöasemillemme. Vielä lopuksi ote Marja-Leenan kertomuksesta: Olen käynyt Virossa pääasiassa eri kaupungeissa, mutta tämä matka herätti kiinnostuksen Viron monipuoliseen luontoon ja upeisiin maisemiin. Kulttuuria ja historiaa on Virossa koettavana yllin kyllin. On hienoa, että on ollut henkilöitä, joilla on ollut rahaa ja kiinnostusta kunnostaa neuvostokauden aikana raunioituneita paikkoja uuteen loistoon ja halua avata ne myös muiden nähtäväksi. Kaksipäiväisen matkan järjestelyt sujuivat mainiosti ja oppaamme Helin ja arkeologi Andreaksen kertomukset herättivät historian eloon. Tiiviistä ohjelmasta huolimatta matkatunnelma oli leppoisa, ja saatoimme palata kotiin laivaostoksia tehden ja seuraavaa Vironmatkaa suunnitellen. Kiitämme oppaitamme Heliä ja Andreasta, kuskiamme Anttia sekä retkikertomuksen tekoon osallistuneita Marja-Leenaa ja Karia! Marja-Leenan kertomus löytyy kokonaisuudessaan pian julkaistavasta Helsingin pitäjä vuosikirjasta. Kaikki matkakertomuksen kuvat ryhmäkuvaa lukuunottamatta otti Susanna Eklund. Ryhmäkuvan otti Heli Nurger. Mukavaa matkaamme muistellen, Susanna Eklund ja Riina Koivisto

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Visbyn risteily Helsingistä

Visbyn risteily Helsingistä Visbyn risteily Helsingistä Reitti: Karstula-Äänekoski-Jyväskylä-Jämsä (menoon mahdollista saada liityntäkuljetukset myös Keuruulta ja Petäjävedeltä -> kysy lisää toimistoistamme!) Lähdöt: 3.7 ja 24.7

Lisätiedot

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016

Visbyn risteily Silja Europalla. Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visbyn risteily Silja Europalla Lähdöt 17.-19.7 ja 24.-26.7.2016 Visby on kaupunki ja maineensa veroinen. Täällä kävijän hurmaavat sen matalat, ruusuihin peittyvät talot, sen korkeat tornit, varjoisat

Lisätiedot

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014

Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Syysmatka Montenegroon 3-11.10.2014 Vaasan Retkeilijät ry:n 30 hengen iloinen joukko Tuomo Perkiön johdolla teki ikimuistoisen matkan Montenegroon (Crna Gora) jota voidaan kutsua Välimeren helmeksi. Montenegro

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007

B A LTIA N K IE R R O S 10.7. - 16.7.2007 MAANANTAI 9.7.2007 N. Klo 8.00 startti Huttulasta ja sen jälkeenvesilahdelta Koskenkylästä kohti Vantaata, keli pilvinen ja vesikuurojen mahdollisuus ilmassa Yöpyminen vaimon serkun luona mistä aamulla

Lisätiedot

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 Lähtötunnelmissa Heikki, Ari, Jani ja Erkki. Jäsenemme Larissakin tavattiin kentällä. Elvikin pääsi kuvaan. Tällä koneella lennettiin. Philip ja Aija-Riitta. Tästä se sitten

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana )

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana ) Opet Venäjällä Viime kesänä Helsingin ortodoksisen seurakunnan ja SOOLin opettajat tekivät yhteisen matkan Venäjälle. Oppaanamme toimi rutinoitunut Venäjän matkaaja isä Stefan Holm. Matkan käytännön järjestelyistä

Lisätiedot

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015

Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tverin Karjalan Savusaunamatka 16.8. 23.8.2015 Tämä matka on tehty ennenkin. Se oli niin hyvä että pyysimme Leo Baskinia järjestämään matkan uudelleen. Tämä on tosi Savusaunafaneille. Matalle mahtuu vain

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16

RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 RIL-Seniorit, Slovenia Kroatia 4.5. 9.5.16 1. päivä 4.5.16 Saapuminen Sloveniaan ja Bledin retki Saapuminen Ljubljaanan lentokentälle. Suomea puhuva RIL-matkalaisille tuttu oppaamme Marketa Sindelova ja

Lisätiedot

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme

Lisätiedot

Lapin Marttojen Kesäretki Pohjois-Karjalaan 4.-7.7.2014

Lapin Marttojen Kesäretki Pohjois-Karjalaan 4.-7.7.2014 Lapin Marttojen Kesäretki Pohjois-Karjalaan 4.-7.7.2014 4.7. perjantaiaamuna kello 8 noustiin Möllärin bussiin ja keula kohti etelää. Matkan varrelta poimittiin marttoja kyytiin Niskanperältä, Itäkoskelta,

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA Oulunseudun metsätilanomistajien perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Venäjän Karjalaan. Oululaisittain sanottuna onnikallinen (bussilastillinen) jäseniä suuntasi kesäkuun

Lisätiedot

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013.

Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Pohjois-Viro 16. 19.5.2013. Torstai 16.5. klo 6.30 lähtö Lahdesta, kuljetuksista vastaan tuttu Reissu-Ruoti ja luottokuskimme Jukka Ruoti klo 9.15 laiva lähtee. Matkalla meribrunssi (kuuluu matkan hintaan)

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4

JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 JALOSTAMO VIERAILU BRATISLAVAAN 21.4 24.4 Olimme saaneet kutsun entiseltä Porvoon jalostamon johtajalta Miika Eerolalta mahdollisuuden tutustua MOL öljy yhtiön bratislavalaiseen jalostamoon.eerola oli

Lisätiedot

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A.

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A. 1(56) Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011 Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 Kuvat, photos Jorma A. Vesterinen Sukuseuramme lippu liehui Korholan kartanon lippusalossa koko kesätapahtumamme

Lisätiedot

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Ty össäoppimi nen Tuula Pekkala LHM11 Kalajoen ammattiopisto Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Gran Canaria on Espanjalle kuuluva

Lisätiedot

TURUN SUNNUNTAIMAALARIT KULTTUURIMATKALLA TALLINNASSA 12. - 15.05.2011 Pirkko Hirsimäki (Kuvat ja teksti)

TURUN SUNNUNTAIMAALARIT KULTTUURIMATKALLA TALLINNASSA 12. - 15.05.2011 Pirkko Hirsimäki (Kuvat ja teksti) TURUN SUNNUNTAIMAALARIT KULTTUURIMATKALLA TALLINNASSA 12. - 15.05.2011 Pirkko Hirsimäki (Kuvat ja teksti) Matkalle lähdettiin torstai-iltana mukavasti Kauppatorin laidalta Taivassalon auton bussilla. Kuljettajina

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

Adolf Erik Nordenskiöld

Adolf Erik Nordenskiöld P u n a i n e n r a s t i Adolf Erik Nordenskiöld Adolf Erik Nordenskiöld (1832 1901) vietti lapsuutensa Alikartanossa. Hänen isänsä Nils Gustaf Nordenskiöld oli mineralogi, kivennäistutkija. Adolf Erik

Lisätiedot

Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010

Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010 Huang Jianin vierailu Helsingissä 21.6-3.7.2010 Mestari Liun oppilas Huan Jian Guilinista vieraili Helsingissä 21.6-3.7.2010 välisenä aikana. Hän tutustui Helsinkiin ja sen ympäristöön sekä myös Lahteen

Lisätiedot

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.

Lisätiedot

Äijälän Rustin veneretket

Äijälän Rustin veneretket Äijälän Rustin veneretket Veneemme 360 -asteinen kuva veneen sisätiloista, klikkaa: http://www.paratiisisaari.com/rusti_pure/harmony.html M/y Harmony luxusjahti Elegance 65, 19,6 m, max. 40 hlö M/s Juhana

Lisätiedot

SENIORIKUULUMISIA EXTRA 3/2013

SENIORIKUULUMISIA EXTRA 3/2013 SENIORIKUULUMISIA EXTRA 3/2013 RIL- Seniorien matka Viroon 9-12.9.2013 Pauli Haapakoski Nelipäiväinen matkamme Virossa sujui säänhaltijan lellikkinä pääosin mitä aurinkoisimmassa syyssäässä ja loppukesän

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN KESÄRETKI 29.7.2012 SASTAMALAAN

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN KESÄRETKI 29.7.2012 SASTAMALAAN TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN KESÄRETKI 29.7.2012 SASTAMALAAN Retki alkoi aamukahvilla matkan varrella, retkeläisiä oli 13. Kuljetuksesta huolehti Salon Tilausmatkojen oma julkkis, maailmanmatkaaja Jani, jonka

Lisätiedot

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 24.10. 31.10.2015 Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme

Lisätiedot

Retki Viroon Leigon Järvimusiikkifestivaaleille 8.-10.8.2014

Retki Viroon Leigon Järvimusiikkifestivaaleille 8.-10.8.2014 Retki Viroon Leigon Järvimusiikkifestivaaleille 8.-10.8.2014 Matkaa teimme lähes 30 asteen helteessä Vihdin Matkojen järjestämällä matkalla. Olimme pieni Me haapavetisten ryhmä isomman ryhmän sisällä.

Lisätiedot

Salon Rally 3-4.10.2015

Salon Rally 3-4.10.2015 Salon Rally 3-4.10.2015 Laitan tunnelmapaloja Salon Rallysta. Nettisivuille tulevat Hannelen ja Ritva-Liisan esityksistä koosteet. Lauantain esiintyjistä löytyvät kattavat tiedot netistä. Piirin 142 puheenjohtaja

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

ClubOne-alennus edellyttää 1 kortti / hytti. Samaa korttia ei voi hyödyntää useammassa hytissä.

ClubOne-alennus edellyttää 1 kortti / hytti. Samaa korttia ei voi hyödyntää useammassa hytissä. Ikaalisten Matkatoimisto Taru Malmström 03-4580203 taru.malmstrom@ikaalistenmatkatoimisto.fi Matti Ristimäki 040-5025917 matti.ristimaki@luukku.com Tässä tarjouksemme Visbyn risteilystä 7.-9.8.2016 Matkaohjelma

Lisätiedot

Ravintolasuositukset. (Sijainti merkitty karttaliitteeseen) Von Krahli Aed Tarjolla virolaista lähiruokaa, myös kasvisannoksia, edulliset hinnat

Ravintolasuositukset. (Sijainti merkitty karttaliitteeseen) Von Krahli Aed Tarjolla virolaista lähiruokaa, myös kasvisannoksia, edulliset hinnat Kuljetus Oy Håkan Eriksson Ab (+358400596227) M/S Superstar (TALLINK GRUPP) (EST +3726409800) (FIN +358918041) Majoitus Tallinn Spa & Conference Hotel (SADAMA 11A, TALLINN 10111 VIRO) (EST +3726301000)

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retkellä oli mukana 12 senioria ja heidän seuralaistaan. Matkaan lähdettiin Tokeen bussilla Vanhalta kirkolta kello 11.00. Panssariprikaatin portilla meitä oli vastassa

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Hyvinkään-Riihimäen aikuiskouluttajien seminaarimatka Tarttoon 13.-14.6.2015

Hyvinkään-Riihimäen aikuiskouluttajien seminaarimatka Tarttoon 13.-14.6.2015 Hyvinkään-Riihimäen aikuiskouluttajien seminaarimatka Tarttoon 13.-14.6.2015 Aikataulu 13.6.2015 Ohjelma 7:30-8:00 Kokoontuminen Länsiterminaalissa Helsingissä, lippujen jako 8:30 Laiva lähtee satamasta

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Lapin Marttojen Kesäretki kohteena Strömsö Vaasassa ja Mustan Pitsin yö Raumalla 23.-26.7.2015

Lapin Marttojen Kesäretki kohteena Strömsö Vaasassa ja Mustan Pitsin yö Raumalla 23.-26.7.2015 Lapin Marttojen Kesäretki kohteena Strömsö Vaasassa ja Mustan Pitsin yö Raumalla 23.-26.7.2015 Matkamme alkoi torstaiaamuna 23.7. kello 8 Pohjolan Matkan bussilla Rovaniemen linja-autoasemalta. Toki Savukosken

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn

värikkäitä hetkiä Hotellin esite parkinn.fi/hotel-meriton-tallinn värikkäitä hetkiä Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel Tallinn Toompuiestee 27 / Paldiski mnt 4, Tallinn 10149, Viro Puh. + 372 62 88 100 Faksi + 372 62 88 101 info.meriton.tallinn@rezidorparkinn.com

Lisätiedot

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015

Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 Kulinaarinen luomuviinimatka Etelä-Tiroliin & Veronaan 19.09. - 26.09.2015 1. Päivä: Lento (Kuopio) - Helsinki München: Willkommen in Deutschland! Ajamme Münchenistä Baijerin läpi, Innsbruckin ohi, henkeäsalpaavan

Lisätiedot

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013

Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Ostosmatka Keskisen kyläkauppaan Tuuriin La 23.2.2013 Lähtöpaikat: Lapinlahti Siilinjärvi Kuopio Hinta: 32 / henkilö (edellyttää 30 lähtijää) Sitovat ilmoittautumiset 9.2 mennessä: Jaana Neuvonen p.044-5640

Lisätiedot

Kesäinen Balttia ja Minsk Hollolan kansallisten seniorien matkakohteena heinäkuussa 2014

Kesäinen Balttia ja Minsk Hollolan kansallisten seniorien matkakohteena heinäkuussa 2014 Kesäinen Balttia ja Minsk Hollolan kansallisten seniorien matkakohteena heinäkuussa 2014 Pieni kuvakertomus matkastamme. Hollolan kansallisten seniorien onnistunut kesäretki suuntautui heinäkuussa Baltian

Lisätiedot

Hyvän palvelun muotoilutoimisto. Copyright Diagonal Mental Structure Oy. All rights reserved.

Hyvän palvelun muotoilutoimisto. Copyright Diagonal Mental Structure Oy. All rights reserved. Hyvän palvelun muotoilutoimisto 1 TEKES LIIKKUMINEN PALVELUINA 27.5.2014 Käyttäjäprofiilit palveluiden luomisen pohjana Case: Helsingin risteilymatkustajien profilointiprojekti Mikko Koivisto, johtava

Lisätiedot

IRLANNIN KIERTOMATKA 11. - 18.6. JA 19. - 26.8.2016

IRLANNIN KIERTOMATKA 11. - 18.6. JA 19. - 26.8.2016 IRLANNIN KIERTOMATKA 11. - 18.6. JA 19. - 26.8.2016 Limerick - Galway - Westport - Sligo - Vihreän saaren kierroksella matkataan kauniissa maisemissa, osin paljon kehuttua "Wild Atlantic Way" -reittiä

Lisätiedot

Kanneljärven Kuuterselkä

Kanneljärven Kuuterselkä Kanneljärven Kuuterselkä Se vetää puoleensa joka kesä siellä päivänvalon nähneitä ja meitä heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan sekä puolisoitamme ja ystäviämme. Tänä kesänä matkasimme 10.-12.6.2013 ja tiistai

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Helsingin pitäjästä Vantaan kaupungiksi

Helsingin pitäjästä Vantaan kaupungiksi Helsingin pitäjästä Vantaan kaupungiksi 1351 Helsingin pitäjä vanhimmissa asiakirjoissa Vanhimmat Helsingin pitäjän aluetta koskettavat kirjalliset merkinnät ovat 1300-luvulta. Helsingin pitäjän nimi,

Lisätiedot

Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita

Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita Etappi 02. Hulluksen metsä Framnäsin rustholli puolustusvarusteita Kulkiessaan Masalantieltä polun ensimmäiseltä etapilta Framnäsin puistotietä pitkin luoteeseen huomaa kävelytien vievän ylös puistomaiselle

Lisätiedot

Á lá region, Oberwesel 21.6.2013

Á lá region, Oberwesel 21.6.2013 Á lá region, Oberwesel 21.6.2013 Heinäkuussa 2012 á là region tiimi Saksasta vierailulla Mäntässä suunnittelemassa ja informoimassa kesän 2013 festivaalin tiimoilta. Mukana Mäntän Klubin yhteistyökumppaneita.

Lisätiedot

Sukuyhdistys Souranderin kesäjuhla Helsingissä Katajanokan Kasinolla 18.8.2012

Sukuyhdistys Souranderin kesäjuhla Helsingissä Katajanokan Kasinolla 18.8.2012 Sukuyhdistys Souranderin kesäjuhla Helsingissä Katajanokan Kasinolla 18.8.2012 Scripsit Karoliina Sourander Kuusi vuotta oli taas vierähtänyt hurjan nopeasti, kun aurinkoisena ja tänä kesänä poikkeuksellisen

Lisätiedot

Savonlinnassa 1987. Sarin ja Pentin kotiin saapui vierailulle hyvä uskonystävä Anne. Illan mittaan keskustelu kääntyi uniin ja ilmestyksiin.

Savonlinnassa 1987. Sarin ja Pentin kotiin saapui vierailulle hyvä uskonystävä Anne. Illan mittaan keskustelu kääntyi uniin ja ilmestyksiin. Savonlinnassa 1987 Sarin ja Pentin kotiin saapui vierailulle hyvä uskonystävä Anne. Illan mittaan keskustelu kääntyi uniin ja ilmestyksiin. Pentti kertoi, kuinka jo vuosia hän oli unissa käynyt aina samassa

Lisätiedot

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla

Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla Kasvun tukeminen Pohjoismainen TA-konferenssi Ahvenanmaalla 17.-19.4.2015 Järjestäjänä FinTA ry (Suomen transaktioanalyysiyhdistys) Hotelli Arkipelag Maarianhamina, Ahvenanmaa Kasvun tukeminen Kutsumme

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01. 31.12.2014 JÄSENET HALLITUS

Salon Seudun Suomi-Viro seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01. 31.12.2014 JÄSENET HALLITUS Salon Seudun Suomi-Viro seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01. 31.12.2014 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2014 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 182. Edelleen toivotaan lisää virolaisperäisiä henkilöitä mukaan

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

jäsenille! VANTAA-SEURA VANDASÄLLSKAPET RY Sähköinen jäsenkirje 2/2015 26.2.2015

jäsenille! VANTAA-SEURA VANDASÄLLSKAPET RY Sähköinen jäsenkirje 2/2015 26.2.2015 VANTAA-SEURA VANDASÄLLSKAPET RY vantaa-seura vanda sällskapet ry Sähköinen jäsenkirje 2/2015 26.2.2015 Tämä jäsenkirje sisältää: > Kevätkokous Dixin aseman Vantaa-infossa > Henkilöstömuutoksia Vantaa-Seurassa

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

T OIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

T OIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 T OIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Vantaa-Seura on kaikille avoin ja koko Vantaalla toimiva kotiseutuyhdistys. Yhdistys on perustettu vuonna 1961 nimellä Helsingin pitäjän kotiseutu- ja museoyhdistys. Yhdistyksen

Lisätiedot

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013 BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013 Titta Lumiaho 25.07.2013 JOHDANTOA Minun yksi unelmista on ollut se, että pääsen ulkomaille työharjoitteluun. Tämä unelma toteutui, kun opettajani ilmoitti, että Espanjassa

Lisätiedot

Ensimmäisen päivän aikana tutustuimme omin avuin saareen ja kävimme katsomassa Liise-talon lähistöllä olevia rakennuksia ja luontoa.

Ensimmäisen päivän aikana tutustuimme omin avuin saareen ja kävimme katsomassa Liise-talon lähistöllä olevia rakennuksia ja luontoa. KULTTUURIVENE RY MATKALLA RUHNULLE 30.6.-1.7.2015 Kaksitoista kulttuuriveneläistä kokoontui Roomassaaren satamaan 30.6.2015 kello 9.30. Paikalla olivat Maija-Liisa ja Matti Seppä, Marjatta ja Kauko Salmi,

Lisätiedot

Usein Kysytyt kysymykset Kuunari Linden

Usein Kysytyt kysymykset Kuunari Linden ME RAKASTAMME MERTA Usein Kysytyt kysymykset Kuunari Linden Mistä alus lähtee? Lindenin kotisatama on Halkolaituri Pohjoisrannassa. Mikä on ryhmän maksimikoko Lindenillä? Lindenillä voimme ottaa kyytiin

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5)

MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) MATKAOHJELMA 1.4.2009 1 (5) Matka 14: Myanmar (11 pvä/ 10 yötä) 1 yö Yangon- 1 yö Bagan- 2 yötä Mandalay- 2 yötä Inle-järvi- 1 yö Yangon- 3 yötä Ngpali Hotellit: Summit Park View Hotel (Yangon), Thazin

Lisätiedot

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen

Alkusarja 9 vrk. LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen Alkusarja 9 vrk LENTOPALLON MM 2014 Viralliset fanimatkat Puolan Katowiceen VIRALLISET FANIMATKAT 2 WWW.AIKAMATKAT.FI BUSSIMATKA KATOWICEEN 31.8. 8.9.2014 9 KULJETUS: LAUTTA + BUSSI HINTAAN SISÄLTYY LAUTTAMATKAT

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Helsingin yliopisto, Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Gumtäkt botaniska trädgård

Helsingin yliopisto, Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Gumtäkt botaniska trädgård Helsingin yliopisto, Kumpulan kasvitieteellinen puutarha, Gumtäkt botaniska trädgård Sijainti: Helsinki Omistaja: Helsingin yliopisto Aukioloajat: Kumpulan kasvitieteellinen puutarha on avoinna toukokuusta

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

Tähän kaupunkiin haluat aina uudestaan!

Tähän kaupunkiin haluat aina uudestaan! Euroopan mielenkiintoisimpia kaupunkikohteita! Venäjän toiseksi suurin kaupunki, entinen Venäjän keisarikunnan pääkaupunki 1712-1918 Dramaattinen historia kolme maailmansotaa ja kolme vallankumousta UNESCON

Lisätiedot

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä

Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Kulttuurimatka Krakovaan 4 päivää 3 yötä Vietä pitkä viikonloppu kesäisessä Krakovassa Finnairin suorilla lennoilla Helsingistä! Krakovan värikäs historia ja eloisa nykypäivä, hyvin säilynyt UNESCO:n maailmanperintökohteisiin

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä

Lisätiedot

Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat:

Taustatietoa. Heidän lapsiaan olivat: Elämää Jaakkimassa seurataan Matti ja Regina Rapon perheen kautta. Heitä sanottiin Kurenniemen ukoksi ja mummoksi. He asuivat samalla seudulla kuin Pakkaset ja ja muuttivat asumaan Pakkasten suvun hallussa

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 9:00-12:00 KESÄAAMUN MAASTOPYÖRÄILYRETKI Nauti raikkaasta kesäaamun tuulesta sekä Oulun kaupungin kauniista luonnosta korkealuokkaisen maastopyörän ohjaksissa. Retki lähtee kauppatorilta ja jatkuu

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv ]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv Elipä kerran kolme aivan tavallista lasta: Eeva, Essi ja Eetu. Oli kesä joten koulua ei ollut. Lapset olivat lähteneet maalle isovanhempiensa luokse. Eräänä sateisena kesäpäivänä,

Lisätiedot

Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin

Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin Tapio Nikkari Elisenvaara nykyisin Vietin elämäni ensimmäisen vuosikymmenen Elisenvaaran asemanseudulla. Ensimmäisessä osassa kerroin Elisenvaaran kylästä ja lapsuuteni maisemista ennen sotia. Toisessa

Lisätiedot

Sukuseura Kiteen Matikaiset ry perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001.

Sukuseura Kiteen Matikaiset ry perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001. JÄSENTIEDOTE 2011 1 Kuva: Jari Matikainen SUKUSEURAN 10-VUOTIS JUHLALOUNAS perustettiin Kiteen Potoskavaaran sukutapaamisessa vuonna 2001. Tervetuloa sukuseuramme 10-vuotis juhlalounaalle Pajarinhoviin

Lisätiedot

Vantaalle on helppo tulla ja mukava asettua

Vantaalle on helppo tulla ja mukava asettua Keskellä elämää Tervetuloa Vantaalle! Sisältö Otsikko... 2 Otsikko toinen... 4 Vantaalle on helppo tulla ja mukava asettua asumaan. Monipuolisella Vantaalla on pitkä historia, mutta myös rohkeutta uudistua.

Lisätiedot

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa 1 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 7.7.2006 klo 11:00 Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa Keskimääräinen karavaanariseurue käyttää leirintäaluepaikkakunnilla

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.

Lisätiedot

Tervetuloa! Varkauden-Pieksämäen seutu. Sisältö:

Tervetuloa! Varkauden-Pieksämäen seutu. Sisältö: Varkauden-Pieksämäen seutu Sisältö: Tervetuloa! Tule kokemaan iloisia hetkiä Savon sydämeen! Täällä voit nauttia kiireettömästä yhdessäolosta perheesi kanssa tai osallistua elämyksellisiin aktiviteetteihin.

Lisätiedot

K A N S A L L I S M U S E O N

K A N S A L L I S M U S E O N M e t r o p o l i a A M K M u o t o i l u n i n n o v a a t i o p r o j e k t i 2 0 1 5 K A N S A L L I S M U S E O N E e v a T e r ä v ä S i s u s t u s a r k k i t e h t u u r i 1 6. 1 0. 2 0 1 5 B

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry To 17. Su 20.5.2012 Saunaretki Karjalaan Sivu 1 / 14 Kotiharjun Saunayhdistys ry:n perinteinen kevätretki Karjalan maisemiin ja sen saunoihin. Entistä Suomea. Heino Tours Finland, Kotka. Venäjän puolella.

Lisätiedot

Työssäoppimassa Fuengirolassa 2.4. 15.5.2011

Työssäoppimassa Fuengirolassa 2.4. 15.5.2011 Työssäoppimassa Fuengirolassa 2.4. 15.5.2011 Mervi Ylitalo & Sonja Rautioaho Ma08 Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del

Lisätiedot

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016

Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Luomuviinimatka Andien juurille Chileen & Argentiinaan 23.02. - 07.03.2016 Chile & Argentiina luomuviinimatka Chile ja Argentiina ovat upeita valtioita, jotka ovat täynnä toinen toistaan loistavampia nähtävyyksiä.

Lisätiedot

Matkailun tulevaisuus keskel vesistöö, suurkaupungin kyles

Matkailun tulevaisuus keskel vesistöö, suurkaupungin kyles Matkailun tulevaisuus keskel vesistöö, suurkaupungin kyles Kalle Michelsen 23.3.2010 25.3.2010 1 Matkailun megatrendit Post-modernissa maailmassa matkailu tapahtuu monen eri tekijän yhteisvaikutuksesta.

Lisätiedot