Kulttuuriretki Viron Padiseen

Transkriptio

1 Matkakertomus Sisällys Keskiaikaa ja Neuvosto-Viron historiaa Ruotsalaisasutuksen jäljillä Haapsalusta kotikulmille Kulttuuriretki Viron Padiseen ja Haapsaluun Vantaa-Seuran järjestämää ensimmäistä ulkomaanmatkaa ryhdyttiin valmistelemaan hyvissä ajoin. Retken suunnittelusta vastasi Vantaa-Seuran toiminnanjohtaja Riina Koivisto, mutta retkiohjelman laadinnassa auttoi paikallisena oppaana toiminut Heli Nurger Padisen kunnasta. Matkanjohtajina toimivat Riina Koivisto ja Susanna Eklund sekä erikoisoppaana Andreas Koivisto. Kuljettajana retkellä toimi Antti Parvinen Lehtimäen Liikenteeltä. Keskiaikaa ja Neuvosto-Viron historiaa Lähdimme liikkeelle Vantaalta lauantaina aamutuimaan. Eckerö Linen alus m/s Nordlandia lähti Länsiterminaalista kello Halukkaille oli varattu laivalta buffet-aamiainen. Laivalla oli myös aikaa tehdä ostoksia sekä nautiskella raikkaasta meri-ilmasta. Tallinnasta jatkoimme matkaa lounaaseen. Tapasimme paikallisen oppaan Heli Nurgerin Keilan kaupungissa. Heli tutustutti meidät ensimmäiseksi Keilan keskiaikaiseen Pyhän Mikaelin kirkkoon ja hautausmaahan. Kirkon jälkeen poikkesimme 15 km:n päässä Keilan keskustasta sijaitseville Keila-Joan vesiputouksille. Patikoimme joen vartta ja huteria siltoja pitkin. Ihastelimme kaunista Keilajoan kartanon ympäristöä, jossa Tsaari Nikolain kerrotaan vierailleen useita kertoja. Kartanon pitkään omistaneet Volkonskit olivat kuulemamme mukaan talonpoikien keskuudessa erittäin pidettyjä kartanonherroja. Jopa siinä määrin, että kun Neuvostovallan aikana kartanon omistajat joutuivat luopumaan tiloistaan, Keila-Joan talonpojat pyysivät erityisesti, että Volkonskit saisivat jäädä kartanoonsa asumaan.

2 Paldiskissa Matkamme jatkui kohti Paldiskin kaupunkia, jossa pysähdyimme nopeasti ruokakaupassa. Ajellessamme kohti niemimaan eteläkärkeä, Pakria, nautimme upeista merimaisemista bussin ikkunasta. Ohitimme sotilastukikohdan sekä luonnonsuojelualueet. Näimme Viron korkeimman majakan, jonka vieressä oli vielä pieni Pietari I:n aikana rakennettu majakka. Alun perin majakka rakennettiin 50 metrin päähän rannasta, mutta meren aallot ovat syöneet rantakallioita ja nyt vanha majakka seisoo aivan jyrkänteen reunalla. Saimme kuulla oppaaltamme kattavan kuvauksen alueen historiasta. Paldiskin kaupunki oli neuvostoaikana suljettu sotilastukikohta. Kaupungin edustalla sijainneet saaret Iso Pakri ja Pieni Pakri olivat Ruotsin vallan aikana nimeltään Rukkisaaret (Stor Rågö ja Lilla Rågö). Paldiskin jälkeen matka jatkui kohti Padisen luostaria. Matkan varrella ajoimme kahden alueen vanhan kirkon, Harju-Madisen ja Harju-Ristin, ohi. Tarina kertoo, että eräästä haaksirikosta ainoana selvinnyt Matti lupasi pystyttää kirkon rantautumiskohtaansa. Majakkanakin toiminut Harju-Madisen kirkko onkin rakennettu aikanaan rantatörmälle, mutta sijaitsee nykyään monta sataa metriä sisämaassa. Ranta nousee merestä jatkuvasti, toisin kuin Paldiskissa. Toisen ohittamamme kirkon, Harju-Ristin, ulkonäköä leimaa aikoinaan keskeneräiseksi jäänyt torni. Korkea torni onkin vain puolikas. Luostarilla Padisen kunnan keskukseen saapuessa retkeläisillä oli puolisen tuntia vapaata aikaa. Mahdollisuutena oli joko tutustua Padisen ja Vantaan yhteistyöprojektista kertovaan näyttelyyn, suunnata suoraan luostarin raunioille tai luostaria vastapäätä sijaitsevan Padisen kartanon terassille. Padisen luostarin raunioilla Heli sekä Andreas kertoivat luostarin historiasta, yhteydestä Vantaaseen sekä yhteistyöprojektista, jonka myötä vantaalaiset arkeologit ovat olleet mukana luostarin kaivauksilla. Luostarin sisätiloihin tutustuttiin yhdessä ja kaikilla oli mahdollisuus tutustua luostarin monimutkaisiin käytäviin, huoneisiin ja kellareihin myös itsenäisesti. Luostarin ulkotorniin on kiinnitetty Vantaan kaupungin Padisen kunnalle luovuttama muistolaatta, jonka alla otettiin ryhmäkuva. Tässä retkellä mukana olleen Marja-Leena Lehikoisen tunnelmia luostarin raunioilta:

3 Padisen 1200-luvulta peräisin olevasta luostarista minulle tuli mieleen Raaseporin linnanrauniot, joilla olin vieraillut aikaisemmin kesällä. Luostari oli isompi ja paremmin säilynyt, mutta tunnelma sama. Iltaohjelmaa Luostarilta matka jatkui Määra Mäe Meistrikodaan eli käsityöpajaan. Metsän keskellä sijaitsevassa pienessä runollisessa pajassa oli mahdollista tehdä tuliaisostoksia. Myynnissä oli persoonallisia keramiikkatöitä, silkkitöitä, koruja sekä muita matkamuistoja. Käsityöpajalle saakka sää oli suosinut meitä, mutta bussista ulos tullessamme saimme niskaamme valtavan sadekuuron. Yövyimme meren rannan tuntumassa sijaitsevassa hotelli Pedasessa. Hotelliin sisään kirjautumisen ja laukkujen purkamisen jälkeen nautimme yhteisen illallisen hotellin tiloissa. Meille tarjoiltiin alkupalaksi vihreää salaattia ja graavilohta, pääruuaksi riistaa (hirveä tai peuraa) lisukkeineen ja jälkiruuaksi marjapiirakkaa. Ruokailun jälkeen tiloissa oli mahdollista jatkaa illan viettoa. Osa matkalaisista teki illalla vielä kävelylenkin meren rantaan. Ruotsalaisasutuksen jäljillä Sunnuntai valkeni sumuisena, mutta saimme onneksi nauttia aurinkoisesta loppukesän päivästä. Runsaan hotelliaamiaisen jälkeen suuntasimme kohti Haapsalua. Matkan varrella kävimme kääntymässä upeasti restauroidun Vihterpalun kartanon porttien takana. Vihterpalun kartano kuului 1600-luvulta lähtien von Rammin suvulle. Sama suku omisti aikoinaan ja nyt uudelleen myös Padisen luostarin alueen. Suku ei kuitenkaan Neuvostoajan valtiollistamisen jälkeen halunnut Vihterpalun kartanoa takaisin luvulla norjalainen liikemies osti kartanon, mutta huonoksi onnekseen lähti kohtalokkaalle paluumatkalle Estonia-aluksella. Nykyään kartanon omistaa oppaamme mukaan suomalainen liikemies ja sitä käytetään majoitukseen sekä erilaisiin kokouksiin ja tilaisuuksiin. Haapsalun alue oli viimeinen ruotsalaisten asuttama alue manner-virossa. Vielä vuonna 1934 yli 60% asukkaista oli ruotsalaisia. Alueelle perustettiin kouluja aikaisemmin kuin muualle Viroon ja kouluissa opetusta järjestettiin myös ruotsiksi. Vierailimme Lyckholmin (Saaren) kartanon mailla sijaitsevassa vironruotsalaisista kertovassa Lyckholmin museossa avatussa museossa on nähtävillä arjen esineistöä parinsadan viime vuoden ajalta. Samalla tutustuimme myös von Rosenin suvun omista-

4 maan kartanoon, jonka taloudenhoitaja toimi oppaanamme museossa. Eräs retkeläisistämme, Kari Toppari, selvitti matkan jälkeen von Rosenin suvun yhteyksiä Suomeen: Kartanon rakennutti Friedrich Gottlieb von Rosen ( ) v Restauroinnin hoiti Gustav Friedrich von Rosen ( ) Gustav oli Friedrichin pojanpojanpojanpoika. Suvulla on yhteyksiä Suomeenkin: 1918 Eric von Rosen ( ) lahjoitti Suomen ilmavoimille sen ensimmäisen lentokoneen. Poikansa Carl Gustaf ( ) lahjoitti Talvisodan aikaan kolme konetta, mm. DC 2-koneen Hanssin-Jukka, joka oli pitkään kahvilana Hämeenlinnan torilla. Nykyään se on Keski-Suomen ilmailumuseossa. Hakaristi tuli Suomen lentokoneisiin, kun Eric von Rosen maalautti lahjoittamaansa koneeseen lentokoulunsa tunnuksen tilalle sinisen hakaristin ympyröitynä. Svastika oli Ericin onnenmerkki. Vaikka Göring-yhteys olikin, ei hakaristi liene mennyt Hitlerin tietoon tätä kautta, vaan natsitunnuksella oli vanhempi tausta. Carl Gustaf kunnostautui avustuslennoilla myös Biafran sodassa. Hän kuoli sissi-iskussa ollessaan Etiopian ilmavoimien komentaja! Ericin vaimo ja Herman Göringin ensimmäinen vaimo olivat sisaruksia. Ruotsin suurlähetystö Tallinnassa sijaitsee kiinteistössä, jonka von Rosen suku aikanaan omisti. En ole (vielä) varma, miten läheistä sukua yllä mainitut kartanoherrat ja lentäjät ovat keskenään. Kartanossahan oli kuva iäkkäästä lentäjästäkin. Haapsalusta kotikulmille Haapsalu on yksi Viron vanhimmista kaupungeista, kaupunkioikeudet sille myönnettiin vuonna Kaupunki oli 1800-luvulla erityisesti venäläisten aristokraattien suosiossa kylpylöidensä ja niissä annettujen terveysvaikutteisten mutakylpyjen vuoksi. Myös säveltäjä Tsaikovski tapasi viettää kesiään Haapsalussa. Kaupunkiin pääsi aikoinaan junalla, mistä muistona on 1900-luvun alussa rakennettu kaunis 216 metriä pitkä rautatieasema. Rata purettiin neuvostoajan jälkeen, mutta asemarakennus toimii nykyään rautatiemuseona ( viron-rautatiemuseo). Asukkaita kaupungissa on nykyään noin Jätimme bussin Haapsalun keskusaukiolle ja teimme oppaan johdolla pienen kaupunkikävelyn. Kävimme piispanlinnan uloimpien muurien sisäpuolella ja sen jälkeen kuljimme pikku-

5 katuja pitkin vanhoja puutaloalueita ihastellen meren rantaan. Piispanlinnan rakennustyöt alkoivat Vuonna 1351 Kuningas Maunu Eerikinpoika vietti aikaa linnassa ja tapasi myös Padisen luostarin edustajia. Onkin todennäköistä, että juuri täällä allekirjoitettiin se näihin päiviin asti säilynyt asiakirja, jolla Padisen munkeille luovutettiin lohenkalastusoikeudet Helsingaa -jokeen, nykyiseen Vantaanjokeen. Lounas oli varattu rantapromenadin varrelta ravintola Kuursaalista ( Historiallisessa rakennuksessa, Viron vanhimmassa rantapaviljongissa, meille tarjoiltiin raikasta caesar-salaattia, kanafilettä sekä herkullista vadelmamarenkikakkua. Lounaan lomassa suunniteltiin jo Vantaa-Seuran seuraavia matkojakin! Monelle tuntui jäävän halu palata Haapsaluun paremmalla ajalla. Melko hitaan tarjoilun vuoksi jouduimme lopulta hotkaisemaan kakkumme ja kiirehdimme sitten takaisin bussille, joka vei meidät takaisin Tallinnan satamaan. Helsinkiin päästyämme bussi palautti meidät Vantaalle lähtöasemillemme. Vielä lopuksi ote Marja-Leenan kertomuksesta: Olen käynyt Virossa pääasiassa eri kaupungeissa, mutta tämä matka herätti kiinnostuksen Viron monipuoliseen luontoon ja upeisiin maisemiin. Kulttuuria ja historiaa on Virossa koettavana yllin kyllin. On hienoa, että on ollut henkilöitä, joilla on ollut rahaa ja kiinnostusta kunnostaa neuvostokauden aikana raunioituneita paikkoja uuteen loistoon ja halua avata ne myös muiden nähtäväksi. Kaksipäiväisen matkan järjestelyt sujuivat mainiosti ja oppaamme Helin ja arkeologi Andreaksen kertomukset herättivät historian eloon. Tiiviistä ohjelmasta huolimatta matkatunnelma oli leppoisa, ja saatoimme palata kotiin laivaostoksia tehden ja seuraavaa Vironmatkaa suunnitellen. Kiitämme oppaitamme Heliä ja Andreasta, kuskiamme Anttia sekä retkikertomuksen tekoon osallistuneita Marja-Leenaa ja Karia! Marja-Leenan kertomus löytyy kokonaisuudessaan pian julkaistavasta Helsingin pitäjä vuosikirjasta. Kaikki matkakertomuksen kuvat ryhmäkuvaa lukuunottamatta otti Susanna Eklund. Ryhmäkuvan otti Heli Nurger. Mukavaa matkaamme muistellen, Susanna Eklund ja Riina Koivisto