Rönkköjen sukuseura ry Jäsenkirje (6)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rönkköjen sukuseura ry Jäsenkirje (6)"

Transkriptio

1 Rönkköjen sukuseura ry Jäsenkirje (6) Keväinen tervehdys Rönkköjen sukuseurasta! Tämän vuoden jäsenkirjeemme tarkempi tietopaketti tulee kauniista sukuvaakunastamme. Rönkköjen sukuseuran vaakuna on vuodelta Vaakunaa on haettu sukuseuralle toiminnan varhaisessa vaiheessa, sillä sukuseura oli tuolloin toiminut vasta viidettä vuotta. Kirjeen kohdassa 4 esitellään sukutunnusta tarkemmin, kannattaa tutustua! Sukuseuran toiminta on keskittynyt vahvasti Ylä-Savoon, jossa Rönkköjä on määrällisesti eniten. Tänä vuonna kokoonnumme Sonkajärvellä, jossa sukukokouksen yhteydessä pääsemme osallistumaan myös Eukonkannon MM-kisahuumaan Lue tarkempi kokousohjelma kohdasta 2. Muistathan myös päivittää osoite- ja sähköpostitietosi, mikäli ne ovat vuoden aikana muuttuneet. 1 IISALMEN SUKUKOKOUKSEN KUULUMISET KESÄLTÄ 2011 Helteinen heinäkuun lauantai helli Rönkköjä sukukokouksessamme Haapajärven rannalla Haapaniemen Matkailun tiloissa Viitisenkymmentä eri puolilta Suomea tullutta Rönkkö-suvun jäsentä nautti kauniista säästä ja hyvästä ohjelmasta. Ossi Rönkkö viihdytti yleisöä laulullaan ja kitaran soitollaan, Vieremän tanssivirkut pistivät jalalla koreasti ja puheenjohtaja Tapani kertoi sukuseuran kuulumisia. Kokouksessa muistettiin sukuseuran pyyhkeillä vanhinta ja nuorinta osallistujaa, jotka olivat Leena Ålander Iisalmesta ja Reetta (silloin vielä tekonimellä Lilli) Partanen Vieremältä. Voimamittelöissä kisattiin totisessa huumorihengessä lähes 30 asteen lämmössä voimanainen- ja voimamies-titteleistä. Voimanaiseksi kruunattiin Aila Ruotanen ja voimamies-tittelin uusi parin vuoden takainen voimamies Väinö Rönkkö.

2 Rönkköjen sukuseura ry Jäsenkirje (6) Vuosikokouksessa käsiteltiin vuosikertomukset ja toimintasuunnitelma, tarkasteltiin taloutta ja annettiin hallitukselle toiveita seuran toiminnasta. Hallitukseen tulivat valituiksi: pj Tapani Rönkkö Kontiolahdelta, varapj Pentti Rönkkö Vieremältä, Leena Juntunen Iisalmesta, Kari Rönkkö Sonkajärveltä, Väinö Rönkkö Iisalmesta, Jani Rönkkö Lapinlahdelta ja Olli Rönkkö Vieremältä. Eli vanha hallitus jatkoi, uutena mukaan tuli Jani. Hallitus kutsui sihteeriksi Minna Partasen. Käy katsomassa kuvia kokouksesta ja voimamieskisoista -> tapahtumat. Kiitos mukana olleille mukavasta kokouksesta! 2 SUKUKOKOUS 2012 SONKAJÄRVELLÄ 7.7. KLO 11 Oletko aina halunnut käydä Eukonkannon MM-kisoissa, muttei vain ole tullut lähdettyä? Nyt sinulla on oiva tilaisuus päästä nauttimaan aidosta kansainvälisestä MM-huumasta, sillä Rönköt kokoontuvat tänä vuonna Sonkajärvellä Eukonkannon MM-kisojen aikaan lauantaina klo 11 alkaen Lounaskahvila Makumestarissa (Koulutie 1, Mosaiikkitalo). Kokous alkaa vuosikokousasioilla klo 11, jonka jälkeen keittolounas samoissa tiloissa. Tämän jälkeen siirrytään kisa-alueelle nauttimaan markkinahuumasta sekä eukonkannosta. Voit myös osallistua pelkkään kokoukseen, mikäli et halua mukaan MM-kisoihin. Osallistumismaksut Aikuiset ja lapset yli 12v 30 /hlö (sis. lounas, kokouskulut, 1 lippu Eukonkannon MM-kisoihin) Lapset 7-12v 15 (sis. lounas, kokouskulut, 1 lippu Eukonkannon MM-kisoihin) Lapset alle 7v ilmaiseksi Pelkkä kokousosallistuminen 15 (sis. lounas ja kokouskulut) Varmista paikkasi ilmoittautumalla mennessä 1. Sukukokoukseen ilmoittautuminen tulee tehdä mennessä sihteerille puhelimitse/tekstiviestillä tai sähköpostilla minna(a)ronkko.info. Ilmoittautumisen yhteydessä mainitse mahdollisesta erikoisruokavaliosta. 2. Osallistumisen varmistamiseksi tulee maksaa osallistumismaksu sukuseuran tilille SP OPTIA (FI ) mennessä. Huomioithan, että varaamme liput hyvissä ajoin ilmoittautumisten perusteella, minkä vuoksi viime hetken ilmoittautuneille emme voi taata lippuja. Lippuja saa paikan päältä kisajärjestäjiltä hintaan 20 /aikuinen, lapset alle 12v 5 ja alle kouluikäiset ilmaiseksi. Lisätietoa Eukonkannosta

3 Rönkköjen sukuseura ry Jäsenkirje (6) Eukonkannon MM-kisaohjelma la klo 9-18 klo klo klo 13 klo klo klo 15 klo klo klo 18 klo 19 klo 20 klo 21- klo 21 klo 24 Markkinamyyjiä pitäjämarkkina-alueella, perinnepiha, työnäytöksiä, kyläyhdistysten myyntitori Finndomon talotehtaan avoimet ovet Eukonkanto karaoken finaali tanssihallissa EUKONKANNON JOUKKUEKISA - juontajina Antero Mertaranta, Olavi Rytkönen ja Pertti Sirkka Eukonkannon kilpailijoiden kisakulkue Eukonkannon 17. MM kisojen avaus EUKONKANNON 17. MM-KISAT - Eukonkannon kilpailussa palkitaan myös hauskin kilpailupari, parhaiten pukeutunut pari, voimakkain kantaja ja +45 pari - kisaa juontavat Antero Mertaranta, Olavi Rytkönen ja Pertti Sirkka Tanssihallissa Antero Mertaranta & Allstars yhtye Eukonkannon palkintojen jako tanssihallissa Tanssihallissa Antero Mertaranta & Allstars yhtye Jare ja VilleGalle tanssihallissa Tanssihallissa Mika Lappalainen ja Onnentekijät Vaahtodisco liikuntahallin alapihalla Eukonkantotanssit Sami Sarjula, Johanna Siekkinen ja Rebeat yhtye Tanssihallissa Mika Lappalainen ja Onnentekijät Sukukokouksessa käsitellään sääntöjen 9 :n määräämät asiat, jotka ovat: 1 kokouksen avaus 2 todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa 4 valitaan kaksi ääntenlaskijaa 5 hyväksytään kokouksen työjärjestys 6 esitetään seuran tilinpäätös, vuosikertomukset ja tilintarkastajien lausunto varsinaisten sukukokousten väliseltä ajalta 7 päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille 8 vahvistetaan toimintasuunnitelma seuraavalle varsinaisten sukukokousten väliselle yksivuotiskaudelle, määrätään vuotuiset jäsenmaksut seuraavalle toimintakaudelle sekä vahvistetaan talousarvio seuraavalle toimintakaudelle. 9 valitaan hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja viisi (luvun 4 :n 2 momentin mukaisesti) muuta jäsentä. 10 valitaan kaksi tilintarkastajaa ja kaksi varatilintarkastajaa 11 käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat. Mikäli seuran jäsen haluaa saada jonkin asian seuran varsinaisen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. Mikäli haluat oman asiasi käsiteltäväksi kohdassa 11, ilmoita siitä sihteerille mennessä.

4 Rönkköjen sukuseura ry Jäsenkirje (6) 3 JÄSENMAKSU Sukuseuran jäsenmaksu on 15 /talous ja sen voi maksaa seuran tilille (FI ) mennessä. Ne, jotka maksun ovat tälle vuodelle jo suorittaneet kiitos aktiivisuudesta! Maksu on talouskohtainen ja yli 80-vuotiaille jäsenmaksu on vapaaehtoinen. Maksun yhteydessä on erittäin tärkeää mainita maksajan nimi ja osoite. Lisäksi jos viestikenttään maht uu, mainitkaa syntymäaika, jotta osaamme kohdistaa maksun oikealle henkilölle. Tällä tavoin tulee tehtyä myös mahdollinen osoitteenmuutoksen päivitys. Huomioittehan, että jäsenrekisterissämme on useita samannimisiä. Henkilötietoja tarvitsemme myös jäsenrekisterin ja postituslistan ylläpitämiseksi, joten pyydämme täyttämään tiedot huolellisesti maksun yhteydessä. Mikäli olette osallistumassa vuosikokoukseen, voitte maksaa samalla laskulla myös jäsenmaksun. 4 RÖNKKÖJEN SUKUTUNNUS Rönkköjen Sukuseura Ry:n vaakunan on suunnitellut ja piirtänyt graafikko, heraldikko Salme Eriksson. Hän ideoi kaksi ehdotusta vaakunaksi sukuseuran järjestämän suunnittelukilpailun (12 ehdotusta) ja käytyjen puhelinkeskustelujen ja kirjeenvaihdon pohjalta. Sukuseuran hallitus valitsi kokouksessaan ehdotuksen 2, johon Salme Eriksson liitti selostukseksi mm. seuraavaa: Aiheena puomi, sepänammatti, maanviljelys ja sen tärkeä merkitys elämisenehtona. Kypäräkoristeen ristikkäiset vasarat viittaavat tulevaisuuden takomiseen, kuten edellisenkin ehdotuksen. Vaakunaehdotuksiin on liitetty vaakunaselitys, kuten asiaan kuuluu, ja jonka ammattisanasto saattaa ihmetyttää. Se on kuitenkin välttämätön silloin kun vaakuna rekisteröidään, koska sen mukaan on sukutunnus aina toteutettava. Sukutunnuksenne sisältöä ei saa muuttaa, eikä siitä saa jättää mitään pois, koska silloin voikin olla jo jonkun toisen vaakuna. Kuitenkin huomautan, että vaakunakilpi tunnuskuvioineen on tärkein ja sitä voidaan käyttää ilman kypärää koristeineen ja ilman kypäräpeitettä. Käytäntö ajan mittaan osoittaa mihin kaikkeen voi sukuvaakunaa soveltaa. Luettelen vain pienoislipun, isännänviirin, tuuliviirin, portin, kirjelomakkeet ja -kuoret, liikemerkin, seinävaatteet ja eri kirjontatyöt, hautakivet jne. Vaakunaselitys: Kilpi katkoinen mustaan ja kultaan, yläkentässä kaksi kultaista apilaa, alakentässä musta alasin. Kypärä suljettu, kypäräpeite vuoripuolelta kultaa, ulkopuolelta musta, kypärän koristeena mustat vasarat vinoristikkäin. Suomen Heraldinen Seura on merkinnyt vaakunan rekisteriinsä numerolla 113. Vaakunan käyttöluvan myöntää sukuseuran hallitus.

5 Rönkköjen sukuseura ry Jäsenkirje (6) 5 SÄÄSTÄ POSTIKULUJA JA ILMOITA SIHTEERILLE SÄHKÖPOSTIOSOITTEESI Postituskulut ovat suuri kuluerä. Mikäli käytössäsi on sähköpostiosoite, voimme jatkossa laittaa jäsenkirjeen ja tietoa ajankohtaisista tapahtumista sähköpostitse. Ilmoita sähköpostiosoitteesi sihteerille minna(a)ronkko.info. 6 KOTISIVUT OSOITTEESSA Sukuseuran kotisivut löytyvät osoitteesta Sivuja päivitetään ja sinne lisätään tietoa mm. vuosikokouksista. Seuraa Ajankohtaista-palstaa, jonne päivitämme tietoa tulevista tapahtumista. Myös tuoteesittelyt löytyvät netistä kuvien kera. Kotisivujen etusivulla vasemmassa laidassa näkyvä käyttäjätunnus ja salasana ovat sivujen ylläpitäjiä varten, ei rivijäsenille. Sivuilla ei ole mitään salaista aineistoa, vaan kaikki aineisto on nähtävillä. 7 OSTA KESÄN JUHLIIN TAI LAHJAKSI SUVUN LOGOLLA VARUSTETTU TUOTE Rönkköjen sukuseuran logolla varustettuja tuotteita on runsaasti varastossa. Tuotteissa oleva logo kuvaa alasinta ja apiloita, mitkä näkyvät myös sivun yläkulman logossa. Tuotteet ovat oiva lahjaidea ja suosittuja lahjoja ovatkin olleet mm. laadukkaat pyyhkeet, joita on käsipyyhe- ja kylpypyyhekokoina, väreinä raikkaan sininen (käsipyyhe) ja valkea. Lisäksi sukuseuran pöytäviiri ja lipputankoon laitettava isännänviiri ovat kysyttyjä ja arvostettuja lahjoja. Isännänviiri sopii normaali omakotitalon lipputankoon eli n. 8-9m tankoon.

6 Rönkköjen sukuseura ry Jäsenkirje (6) Muita myytäviä tuotteita ovat pikeepaidat, t-paidat, lippikset ja esimerkiksi oveen laitettavat teräksiset Rönkkökyltit. Tuotteista löytyy kuvat kotisivuilta. Tuotteiden hinnat vaihtelevat 10-85euron välillä. Tuotteita saa sihteeriltä numerosta Tuotteet toimitetaan postiennakolla tai lähialueille (Vieremä, Iisalmi, Sonkajärvi) mahdollisesti myös kotitoimituksena. Postiennakkotoimituksiin lisätään posti- ja pakettikulut. 8 SUKUSEURAN 35-VUOTISJUHLA V.2013 Rönkköjen sukuseura viettää 35-vuotisjuhlaansa ensi vuonna. Hallitus on alustavasti suunnitellut juhlaa sunnuntaille klo 13:00 Sonkajärven Lohirantaan. Lisätietoa laitamme kotisivuille sekä ensi vuoden jäsenkirjeessä. Laitahan jo juhlapäivä ensi vuoden kalenteriin! Tervehtien, Rönkköjen sukuseura ry:n hallitus Nimi Kotipaikkakunta Puhelin Sähköpostiosoite puheenjohtaja Tapani Kontiolahti tapani.ronkko(a)gmail.com Rönkkö varapj Pentti Rönkkö Kauppilanmäki, ronkkopentti(a)gmail.com Vieremä rahastonhoitaja Väinö Iisalmi vaino.ronkko(a)vronkko.com Rönkkö Leena Juntunen Iisalmi lettu49(a)hotmail.com Olli Rönkkö Kauppilanmäki, Vieremä Kari Rönkkö Sonkajärvi kari.ronkko(a)pp2.inet.fi Jani Rönkkö Lapinlahti jani.ronkko(a)fimnet.fi Minna Partanen, sihteeri Kauppilanmäki, Vieremä minna(a)ronkko.info tai minna.partanen(a)hotmail.com

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla

Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla Rönkköjen sukuseura aloittelee 36 toimintavuottaan. Vuosittainen jäsenkirje ja sukutapaaminen ovat tavaksi muotoutuneita toimintatapoja, joita jatkamme myös tänä vuonna. Alustava ohjelmarunko Kivennapa

Lisätiedot

Kiteen Matikaiset Ry

Kiteen Matikaiset Ry 1 Kuva: http:// www..juurikka.net Hyvä Kiteen Matikaisten suvun jäsen, Tervetuloa vuoden 2010 sukutapahtumaan ja suvun vuosikokoukseen Neulaniemeen lauantaina 3.7.2010 klo 11:00. Kaunis Neulaniemen virkistysalue

Lisätiedot

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa. SUKUSEURA NUIKKA Sukukokous KOKOUSKUTSU Sukuseura Nuikka ry:n Varsinainen sukukokous 18.8.2012 klo 14.00 Porvoon seurakuntien PELLINGIN KURSSIKESKUS Jivikintie 18 07370 Pellinki Sukuseura Nuikka kokoontuu

Lisätiedot

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa

Piristen sukuseura ry   Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa 23.03.2018 Hyvät Piristen suvun jäsenet. Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, sukuseuran kesän 2018 ilmoittautumis tiedot,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Eräharju. Jäsenlehti 2/2009

Eräharju. Jäsenlehti 2/2009 Eräharju Jäsenlehti 2/2009 Sukuseura Kanko ry Sukuseura on perustettu v. 1998 ja rekisteröity v. 2000. Sukuseurassa on 240 jäsentä. Jäsenmaksunsa maksaneet jäsenet saavat 1-2 jäsenlehteä vuodessa. Jäsenlehden

Lisätiedot

Purasten sukuseura ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka

Purasten sukuseura ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka Purasten sukuseura ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Purasten sukuseura ry ja kotipaikka Rautalammin kunta. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimitystä sukuseura tai seura.

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on BMX Helsinki ry ja sen kotipaikka on Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää pyöräilyä ja levittää pyöräilyn harrastusta,

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu SUKUKOKOUS RÖSKÖSSÄ 6. PÄIVÄNÄ HEINÄKUUTA 2013...2 Ilmoittautumiset ja maksut...2 Vuosikokouksen työjärjestys...3 Ajo-ohje Rösköön...4 Majoittuminen Röskössä...4 SYKSYN

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

Suomen luolaseuran säännöt

Suomen luolaseuran säännöt Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 29.8.2013 PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.35 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening

Lisätiedot

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt Lakeuden Tokoilijat ry yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lakeuden Tokoilijat ry ja sen kotipaikka on Ilmajoki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta. TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sei Shin Ken Kai ry ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää itsepuolustus- ja kamppailu-urheilua

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016 Ylikylässä 20.8.2016 PÖYTÄKIRJA 3/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 18.25 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015

Lisätiedot

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt Anonyymit Sinkut Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Anonyymit Sinkut Seura ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa

Piristen sukuseura ry  Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa Piristen sukuseura ry www.pirinen.suvut.fi Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa 30.05.2017 Hyvät Piristen suvun jäsenet Tässä kirjeessä on puheenjohtajan tervehdys, jatkoa Alpo Pirisen tarinaan sukuseuran

Lisätiedot

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt

Lapin tutkimusseura ry:n säännöt Lapin tutkimusseura ry:n säännöt Hyväksytty Lapin tutkimusseuran kokouksessa 18.6.2007 ja 18.12.2007. Merkitty yhdistysrekisteriin 4.8.2008. Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Lapin tutkimusseura ja kotipaikka

Lisätiedot

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT Kotipaikka Helsinki Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Tule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina , ja osallistu samalla sukukokoukseemme!

Tule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina , ja osallistu samalla sukukokoukseemme! Purasten Sukuseura ry:n kutsu sukutapahtumaan 25.8.2018 Tule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina 25.8.2018, ja osallistu samalla sukukokoukseemme! Purasten sukuseura ry

Lisätiedot

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue.

Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 1/5 SÄÄNNÖT 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toiminta alueena kokovaltakunnan alue. 2. TARKOITUS Yhdistys on käyttäjävetoinen SAP Finland Oy:sta

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2015 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2015 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI

EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI 1 Yhdistyksen nimi on nimi on Filosofisen praktiikan verkosto ry (virallinen lyhenne on FiPra ry), Nätverket för Filosofisk Praxis rf, Philosophical Practice Network. Yhdistyksen

Lisätiedot

Aivovammayhdistysten hyvä hallintotapa

Aivovammayhdistysten hyvä hallintotapa Aivovammayhdistysten hyvä hallintotapa Mikä yhdistyksen toimintaa ohjaa - Yhdistyslaki - Yhdistyksen omat säännöt - Hyväksi koetut yhdistyskäytänteet Yhdistyksen hallitus Selkeä tehtävien jako selkeyttää

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Häkkisten sukuseura ry:n säännöt

Häkkisten sukuseura ry:n säännöt Häkkisten sukuseura ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Häkkisten sukuseura ry ja kotipaikka Tervo 2 Tarkoitus ja toimintamuodot Sukuseuran tarkoitus on selvittää suvun kantaisän John Häkkisen suvun vaiheita,

Lisätiedot

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki

Lisätiedot

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Lehtojärvellä 21.3.2015 PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja,, avasi kokouksen klo 16.00 ja toivotti kaikki tervetulleeksi Haavikon

Lisätiedot

Pirkanmaan Pinna yhdistyksen säännöt

Pirkanmaan Pinna yhdistyksen säännöt Pirkanmaan Pinna yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Pinna ry ja sen kotipaikka on Ylöjärvi. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi. Synop ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Synop ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on 1. toimia Helsingin yliopiston meteorologian

Lisätiedot

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

Rovaniemellä 31.8.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Rovaniemellä 31.8.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS Rovaniemellä 31.8.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 18.20 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

1/6 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi huomioitiin Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton pitkäaikainen hallinnon ja talouden tarkastaja kunnanjohtaja Arto

Lisätiedot

Jäneslampi-Palovaara sukuseura ry:n säännöt on laadittu Sukuseurojen keskusliitto ry:n mallisääntöjen pohjalta.

Jäneslampi-Palovaara sukuseura ry:n säännöt on laadittu Sukuseurojen keskusliitto ry:n mallisääntöjen pohjalta. Jäneslampi-Palovaara sukuseura ry:n säännöt on laadittu Sukuseurojen keskusliitto ry:n mallisääntöjen pohjalta. KittilänPalovaara sukuseura ry:n p e r u s t a m i s k i r ja Me allekirjoittaneet olemme

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2010 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

Muutosehdotus: Gynekologinen potilasjärjestö XXX ry:n säännöt (nimiehdotus esitellään Syyskokouksessa)

Muutosehdotus: Gynekologinen potilasjärjestö XXX ry:n säännöt (nimiehdotus esitellään Syyskokouksessa) Endometrioosiyhdistys ry:n säännöt Muutosehdotus: Gynekologinen potilasjärjestö XXX ry:n säännöt (nimiehdotus esitellään Syyskokouksessa) 1. Nimi, kotipaikka Yhdistyksen nimi on Endometrioosiyhdistys ry.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

MUUTOSEHDOTUS Keväällä 2008 kahdessa kokouksessa hyväksytty muutosehdotus [tyhjä = ei muutosta ko pykälään, punainen = muuttunut teksti]

MUUTOSEHDOTUS Keväällä 2008 kahdessa kokouksessa hyväksytty muutosehdotus [tyhjä = ei muutosta ko pykälään, punainen = muuttunut teksti] Fyysikkoalumni ry:n sääntömuutos 2009, sivu 1 / 6 FYYSIKKOALUMNIN SÄÄNNÖT Rekisteröidyt alkuperäiset säännöt MUUTOSEHDOTUS 2008 Keväällä 2008 kahdessa kokouksessa hyväksytty muutosehdotus [tyhjä = ei muutosta

Lisätiedot

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Espoon Soutajat ry - Esbo Roddare rf, kotipaikka on Espoo ja viralliset kielet suomi ja ruotsi. Rekisteröimiskielenä

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Aikidoseura Akari ry:n säännöt. Yhdistyksen nimi on Akari ja sen kotipaikka on Vantaa.

Aikidoseura Akari ry:n säännöt. Yhdistyksen nimi on Akari ja sen kotipaikka on Vantaa. Aikidoseura Akari ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Akari ja sen kotipaikka on Vantaa. 2 Yhdstyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä aikidotaitoa sekä toimia aikidon tunnetuksi tekemiseksi ja harrastuksen

Lisätiedot

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2016 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi vuoden 2016 vuosikokoukseen ja avasi kokouksen. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi

Lisätiedot

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Leppälammi - Taipaleen Kotiseutuyhdistys

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Ikosen Sukuseura ry:n säännöt

Ikosen Sukuseura ry:n säännöt 1 Ikosen Sukuseura ry:n säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Ikosen Sukuseura ry ja kotipaikka Juvan kunta sekä toimialueena koko maa. Yhdistystä kutsutaan jäljempänä sukuseuraksi

Lisätiedot

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003 Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry YHDISTYKSEN KOKOUS Aika 30.04.2003 kello 19:00 Paikka OlutHuone WilliamK, Annankatu 3, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki VANHA 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat

Lisätiedot

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa.

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa. 1. pykälä Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa. 2. pykälä Seuran tarkoituksena on vaalia suvun perinteitä, kerätä suvusta

Lisätiedot

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

Stansvikin kyläyhdistys ry:n Stansvikin kyläyhdistys ry:n SÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt 14.12.2016, rekisterinumero 194.862 Yhdistyksen nimi ja kotikunta Stansvikin kyläyhdistys ry, kotikunta Helsinki Tarkoitus

Lisätiedot

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry 1 P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry PVSY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 3 2. TYÖN ORGANISOINTI 4 3. TOIMINTA 4 3.1. MOOTTORITIE 4 3.2. VESISTÖN KUNTO 4 3.3. TIEDOTUS 4

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt: KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto 30.5.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA maanantaina 30. päivänä toukokuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SAUNASEURA VASTAISKU RY 1(5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys pyrkii edistämään yhteistyöverkoston

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN... Kuva: www.kiteenmatikaiset.fi TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...3 KAHVITILAISUUS JA

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pro-tukipiste, ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen nimestä voidaan kansainvälisissä yhteyksissä käyttää epävirallista englanninkielistä

Lisätiedot

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989) Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 12.12.2016 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on HPK Kannattajat ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

Slovenia-seuran säännöt

Slovenia-seuran säännöt Slovenia-seuran säännöt YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS Yhdistyksen nimi on Slovenia-seura ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää slovenialaisen kulttuurin tuntemusta

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 2/2016

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 2/2016 Lehtojärvellä 27.2.2016 PÖYTÄKIRJA 2/2016 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS 1 Kokouksen avaus Sukuneuvoston puheenjohtaja, Pekka Haavikko, avasi kokouksen klo 16.45 ja toivotti kaikki tervetulleeksi

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Kumpulan Speksi ry:n ylimääräinen yhdistyksen kokous Aika: klo 18 Paikka: Kokoustila Rydman, Kaivokatu 10 A

Kumpulan Speksi ry:n ylimääräinen yhdistyksen kokous Aika: klo 18 Paikka: Kokoustila Rydman, Kaivokatu 10 A Kumpulan Speksi ry:n ylimääräinen yhdistyksen kokous 15.5.2017 Aika: 15.5.2017 klo 18 Paikka: Kokoustila Rydman, Kaivokatu 10 A Paikalla: Olga Heino Essi Salmenkivi Markus Holopainen Susanna Hällsten Paula

Lisätiedot

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille.

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille. ESITYSLISTA Ratamestarinkatu 11 00520 HELSINKI taso@talentia.fi YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika: Lauantai 19.11.2016, klo 17. Paikka: Turun Konservatorio, Crichton-sali. Linnankatu 60, 20100 Turku 1 Kokouksen

Lisätiedot

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry, käyttönimi Hyvinkään Setlementti ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki

Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry, käyttönimi Hyvinkään Setlementti ja sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki 1 Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry:n säännöt 16.4.2004 alkaen 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Setlementtiyhdistys ry, käyttönimi Hyvinkään Setlementti ja sen kotipaikka

Lisätiedot

OULU MC RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu

OULU MC RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu OULU MC RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja ohjata jäsentensä liikennekäyttäytymistä,

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt poistettavat/muutettavat kohdat yliviivattuina sinisellä punaisella lisätyt/korjatut kohdat SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot