Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 6/2016 Sivistyslautakunta
|
|
- Matilda Lehtilä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika klo Paikka Kunnanvirasto, sivistystoimisto Asiat 62 Kulttuuriavustusten myöntäminen 63 Liikunta-avustusten myöntäminen 64 Opintovapaahakemus/Katariina Similä (henkilöstöasia, ei julkinen) 65 Luokanopettaja Katariina Similän sijaisuusjärjestelyt (henkilöstöasia, ei julkinen) (käsitellään, mikäli asia 64 hyväksytään esityksen mukaisesti) 66 Perusopetuksen matematiikan tuntiopettajan tehtävän täyttäminen määräaikaisesti ajalle Lukion ja perusopetuksen yhteisen matematiikan ja kemian opettajan viran, velvollisuudella opettaa fysiikkaa, täyttäminen määräaikaisesti ajalle Lukion ja perusopetuksen yhteisen liikunnan opettajan viran täyttäminen toistaiseksi alkaen 69 Henkilökohtaisen avustajan tehtävän täyttäminen määräaikaisesti ajalle Koululaiskuljetukset koskien Raattaman kuljetuksia 71 Latuvalojen muuttaminen LED-valoiksi 72 Varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmän (Daisy-palvelu) koekäyttö alkaen 73 Päiväkoti Mustikan siivous 74 Päiväkoti Mustikan nimenmuutoskilpailu 75 Sivistystoimen talouden ja toiminnan katsaus Sivistyslautakunnan alaisten viranhaltijoiden viranhaltijapäätökset 77 Tiedoksi merkittävät asiat 78 Kokouksen päättäminen
2 Sivistyslautakunta Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus
3 Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika klo Paikka Kunnanvirasto, sivistystoimisto Jäsenet xairaksinen Olavi, puheenjohtaja xhuhtamäki Hannaleena, varapuheenjohtaja -Ahola Elina -Lapinoja Johanna -Rauhala Markku -Saarensalmi Ritva xvuollo Juha Muut osallistujat xfriman Manu, varajäsen -Silén Sakari, kunnanhallituksen puheenjohtaja xmyllykangas Matti, kunnanhallituksen edustaja -Hartojoki Sirpa, kunnanjohtaja xvilamaa Paula, sivistystoimenjohtaja, esittelijä/pöytäkirjanpitäjä Laillisuus ja päätösvaltaisuus Asiat Pöytäkirjan tarkastustapa Pöytäkirjan allekirjoitus ja varmennus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi :t Valitaan pöytäkirjantarkastajat. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Manu Friman ja Hannaleena Huhtamäki. Olavi Airaksinen Paula Vilamaa puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus Kunnantalo, sivistystoimisto Manu Friman Hannaleena Huhtamäki Pöytäkirjan nähtävänäpito Kunnantalo, sivistystoimisto klo
4 62 Kulttuuriavustusten myöntäminen Sivistystoimen johtosäännön 2 :n mukaan sivistyslautakunta päättää kulttuuriavustusten myöntämisestä. Sivistyslautakunta on kokouksessaan hyväksynyt kulttuuriavustusten myöntämisen perusteet, jotka ovat edelleen voimassa. Perusteiden mukaan kulttuuriavustuksilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä Muonion kuntaan kohdistuvalle tai kunnassa järjestettävälle kulttuuri- ja taidepalvelujen tarjonnalle, taiteen harjoittamiselle ja harrastamiselle sekä kotiseututyölle. Avustuksia myönnetään hakemuksesta kulttuurijärjestöjen toimintaan, työryhmille ja yksityisille henkilöille kulttuuripalvelujen tuottamiseen ja työskentely- ja toimitilojen vuokrakustannuksiin. Vuoden 2016 kulttuuriavustukset ovat olleet haettavana mennessä. Kulttuuriavustuksiin on varattu 600. Kulttuuriavustushakemuksia tuli yhteensä viisi. Avustushakemukset ovat nähtävinä kokouksessa. Kirjastonjohtaja-kulttuuriohjaaja ehdottaa kulttuuriavustuksia jaettavaksi seuraavasti: Jerisjärven Muijat kyläyhdistys ry 200 Jerisjärven Apaja kalatapahtuman järjestämiseen haettu avustus 500 Käsivarren Seniorit 200 Toimintaan eläkeläisten aktiivisen elämän ja hyvinvoinnin hyväksi haettua avustussummaa ei ole määritelty Anneli Niemelä 150 Lausunnan, puheen ja kehollisen ilmaisun kurssille osallistuminen haettu avustus 200 Paula Sieppi 100 Videokameran ostoon ja editointipalkkioihin haettua avustussummaa ei ole määritelty
5 Mirka Nivunkijärvi 150 Perinteisten nahkakäsitöiden tekemiseen, polttokynän ja niittipuristimen hankintaan haettua avustussummaa ei ole määritelty Sivistyslautakunta päättää myöntää kulttuuriavustukset kirjastonjohtaja-kulttuuriohjaajan ehdotuksen mukaisesti. Kirjastonjohtaja-kulttuuriohjaaja ja sivistystoimenjohtaja ovat keskustelleet avustusten jakamisesta uudelleen, koska ko. ehdotuksessa talousarvio ylittyy 200 euroa. Stj:n muutettu esitys: Sivistyslautakunta päättää myöntää kulttuuriavustukset kirjastonjohtaja-kulttuuriohjaajan ehdotuksen mukaisesti muilta osin paitsi Anneli Niemelän ja Mirka Nivunkijärven avustussummaksi muutetaan 100. Avustussumman ylitys 100 katetaan kulttuuritoimen talousarviosta. Sivistyslautakunta päätti, että kulttuuriavustukset vuonna 2016 jaetaan seuraavasti: Jerisjärven Muijat kyläyhdistys ry 200 Käsivarren Seniorit 200 Anneli Niemelä 100 Paula Sieppi 100 Mirka Nivunkijärvi 100 Yhteensä 500
6 63 Liikunta-avustusten myöntäminen Sivistystoimen johtosäännön 2 :n mukaan sivistyslautakunta päättää liikunta-avustusten myöntämisestä. Sivistyslautakunta on kokouksessaan hyväksynyt liikuntayhdistysten vuosiavustusten jakoperusteet, jotka ovat edelleen voimassa. Jakoperusteiden mukaan avustusmuotoja ovat perusavustus ja koulutusavustus. Perusavustuksen osuus on 80% ja koulutusavustuksen osuus 20% kokonaisavustussummasta. Perusavustus myönnetään rekisteröidylle liikunta- tai erityisliikuntayhdistykselle, jonka sääntöjen mukaisena pääasiallisena tarkoituksena on Muonion kunnassa järjestettävän tai Muonion kuntaan kohdistuvan liikunnan järjestäminen tai muu liikunnan edistäminen. Yhdistyksen tulee olla valtakunnallisen tai alueellisen liikunnan kattojärjestön jäsen. Yhdistyksen tulee myös olla toiminut yhden tilikauden ennen avustuksen hakua. Avustuksia ei myönnetä yksityisoikeudellisille tai voittoa tavoitteleville yhtiöille tai toiminimille. Vuoden 2016 liikunta-avustukset ovat olleet haettavina mennessä. Liikunta-avustuksiin on varattu Tästä summasta jakoperusteiden mukaisesti jaetaan 80% perusavustuksiin eli Liikunta-avustushakemuksia tuli yhteensä kolme. Avustushakemukset ovat nähtävinä kokouksessa. Liikunnanohjaaja ehdottaa liikunta-avustuksia (perusavustus) jaettavaksi seuraavasti: Kerässiepin Kuntokup 150 haettu avustus 1000 Muonion Kiri 2450 haettu avustus täysi määrä Muonion Naisvoimistelijat 2200 haettu avustus 4000
7 Sivistyslautakunta päättää myöntää liikunta-avustukset liikunnanohjaajan ehdotusten mukaisesti.
8 66 Perusopetuksen matematiikan tuntiopettajan tehtävän täyttäminen määräaikaisesti ajalle Kunnanhallitus on kokouksessaan myöntänyt täyttöluvan perusopetuksen matematiikan tuntiopettajan tehtävään ajalle Ko. tehtävä on ollut haettavana työ- ja elinkeinotoimiston tiedotuksessa sekä kunnan ilmoitustauluilla ja internet-sivuilla julkaistulla ilmoituksella. Hakuaika päättyi klo Hakuajan päättymiseen mennessä tehtävään saatiin yhteensä seitsemäntoista (17) hakemusta. Lukion rehtori Kyllikki Kurki, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Olavi Airaksinen ja sivistystoimenjohtaja Paula Vilamaa ovat tutustuneet hakemuksiin ja niiden perusteella haastatteluun on kutsuttu seuraavat hakijat: Hakkarainen Ville, Kiili Hanna, Postila Leena, Rahkola Minttu ja Sorjamaa Riikka, Haastatteluryhmään on kutsuttu sivistyslautakunnan puheenjohtaja ja lautakunnan jäsenet sekä lukion rehtori Kyllikki Kurki. Haastattelut suoritetaan ennen sivistyslautakunnan kokouksen alkua. Yhteenveto hakijoista sekä hakemusasiakirjat ovat nähtävinä kokouksessa. Ennen haastatteluja hakemuksensa olivat peruneet Minttu Rahkola ja Riikka Sorjamaa. Osa hakijoista oli hakenut sekä perusopetuksen matematiikan tuntiopettajan tehtävää että lukion ja perusopetuksen yhteisen matematiikan ja kemian opettajan virkaa velvollisuudella opettaa fysiikkaa. Kaikkiaan haastateltiin seuraavat hakijat: Hakkarainen Ville, Karvonen Matti, Keskitalo Pirkko, Kiili Hanna, Nyrhinen Lilja, Pietarinen Matti, Piippola Seija, Postila Leena ja Soutukorva Eliisa. Haastatteluryhmään kuuluivat lukion rehtori Kyllikki Kurki, sivistyslautakunnan jäsen Juha Vuollo sekä sivistystoimenjohtaja Paula Vilamaa.
9 Hakemusten ja haastattelujen perusteella haastatteluryhmä ehdottaa yksimielisesti, että perusopetuksen matematiikan tuntiopettajan tehtävään määräaikaisesti ajalle valitaan Ville Hakkarainen ja hänen kieltäytymisensä varalle ensimmäiselle varasijalle Pirkko Keskitalo ja toiselle varasijalle Hanna Kiili. Sivistyslautakunta valitsee perusopetuksen matematiikan tuntiopettajan tehtävään määräaikaisesti ajalle Ville Hakkaraisen. Hänen kieltäytymisensä varalle ensimmäiselle varasijalle valitaan Pirkko Keskitalo ja toiselle varasijalle Hanna Kiili. Valinnassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valinta on ehdollinen. Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä annetun lain /504/2002) mukainen rikosrekisteriote uhalla, että valinta muuten raukeaa.
10 67 Lukion ja perusopetuksen yhteisen matematiikan ja kemian opettajan viran, velvollisuudella opettaa fysiikkaa, täyttäminen määräaikaisesti ajalle Kunnanhallitus on kokouksessaan myöntänyt täyttöluvan lukion ja perusopetuksen yhteisen matematiikan ja kemian opettajan virkaan, velvollisuudella opettaa fysiikkaa määräaikaisesti ajalle Ko. tehtävä on ollut haettavana työ- ja elinkeinotoimiston tiedotuksessa sekä kunnan ilmoitustauluilla ja internet-sivuilla julkaistulla ilmoituksella. Hakuaika päättyi klo Hakuajan päättymiseen mennessä tehtävään saatiin yhteensä viisitoista (15) hakemusta. Lukion rehtori Kyllikki Kurki, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Olavi Airaksinen ja sivistystoimenjohtaja Paula Vilamaa ovat tutustuneet hakemuksiin ja niiden perusteella haastatteluun on kutsuttu seuraavat hakijat: Karvonen Matti, Keskitalo Pirkko, Nyrhinen Lilja ja Soutukorva Eliisa. Haastatteluryhmään on kutsuttu sivistyslautakunnan puheenjohtaja ja jäsenet sekä lukion rehtori Kyllikki Kurki. Haastattelut suoritetaan ennen sivistyslautakunnan kokouksen alkua. Yhteenveto hakijoista sekä hakemusasiakirjat ovat nähtävinä kokouksessa. Osa hakijoista oli hakenut sekä perusopetuksen matematiikan tuntiopettajan tehtävää että lukion ja perusopetuksen yhteisen matematiikan ja kemian opettajan virkaa velvollisuudella opettaa fysiikkaa. Kaikkiaan haastateltiin seuraavat hakijat: Hakkarainen Ville, Karvonen Matti, Keskitalo Pirkko, Kiili Hanna, Nyrhinen Lilja, Pietarinen Matti, Piippola Seija, Postila Leena ja Soutukorva Eliisa. Haastatteluryhmään kuuluivat lukion rehtori Kyllikki Kurki, sivistyslautakunnan jäsen Juha Vuollo sekä sivistystoimenjohtaja Paula Vilamaa.
11 Hakemusten ja haastattelujen perusteella haastatteluryhmä ehdottaa yksimielisesti, että lukion ja perusopetuksen yhteisen matematiikan ja kemian opettajan virkaan, velvollisuudella opettaa fysiikkaa, valitaan määräaikaisesti ajalle Eliisa Soutukorva ja hänen kieltäytymisensä varalle ensimmäiselle varasijalle Lilja Nyrhinen ja toiselle varasijalle Matti Karvonen. Sivistyslautakunta valitsee lukion ja perusopetuksen yhteisen matematiikan ja kemian opettajan virkaan, velvollisuudella opettaa fysiikkaa, määräaikaisesti ajalle Eliisa Soutukorvan ja hänen kieltäytymisensä varalle ensimmäiselle varasijalle Lilja Nyrhisen ja toiselle varasijalle Matti Karvosen. Valinnassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valinta on ehdollinen. Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä annetun lain /504/2002) mukainen rikosrekisteriote uhalla, että valinta muuten raukeaa.
12 68 Lukion ja perusopetuksen yhteisen liikunnan opettajan viran täyttäminen toistaiseksi alkaen Kunnanhallitus on kokouksessaan myöntänyt täyttöluvan lukion ja perusopetuksen yhteisen liikunnan opettajan virkaan toistaiseksi alkaen. Ko. tehtävä on ollut haettavana työ- ja elinkeinotoimiston tiedotuksessa sekä kunnan ilmoitustauluilla ja internet-sivuilla julkaistulla ilmoituksella. Hakuaika päättyi klo Hakuajan päättymiseen mennessä tehtävään saatiin yhteensä kuusi (6) hakemusta. Lukion rehtori Kyllikki Kurki, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Olavi Airaksinen ja sivistystoimenjohtaja Paula Vilamaa ovat tutustuneet hakemuksiin ja niiden perusteella haastatteluun on kutsuttu Jukka Kairala ja Mauno Kivinen. Haastatteluryhmään on kutsuttu sivistyslautakunnan puheenjohtaja ja jäsenet sekä lukion rehtori Kyllikki Kurki. Haastattelut suoritetaan ennen sivistyslautakunnan kokouksen alkua. Yhteenveto hakijoista sekä hakemusasiakirjat ovat nähtävinä kokouksessa. Ennen haastatteluja hakemuksensa oli perunut Teija Karppinen. Haastatteluryhmä, johon kuuluivat lukion rehtori Kyllikki Kurki, sivistyslautakunnan jäsen Juha Vuollo ja sivistystoimenjohtaja Paula Vilamaa haastattelivat hakijoista Jukka Kairalan ja Mauno Kivisen. Hakemusten ja haastattelujen perusteella haastatteluryhmä ehdottaa yksimielisesti, että lukion ja perusopetuksen yhteisen liikunnan opettajan virkaan alkaen toistaiseksi valitaan Mauno Kivinen ja hänen kieltäytymisensä varalle Jukka Kairala. Sivistyslautakunta valitsee lukion ja perusopetuksen yhteisen liikunnan opettajan virkaan alkaen toistaiseksi Mauno Kivisen ja hänen kieltäytymisensä varalle Jukka Kairalan.
13 Valinnassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valinta on ehdollinen. Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä annetun lain /504/2002) mukainen rikosrekisteriote uhalla, että valinta muuten raukeaa.
14 69 Henkilökohtaisen avustajan tehtävän täyttäminen määräaikaisesti ajalle Kunnanhallitus on kokouksessaan myöntänyt täyttöluvan henkilökohtaisen avustajan tehtävään määräaikaisesti ajalle Ko. tehtävä on ollut haettavana työ- ja elinkeinotoimiston tiedotuksessa sekä kunnan ilmoitustauluilla ja internet-sivuilla julkaistulla ilmoituksella. Hakuaika päättyi klo Hakuajan päättymiseen mennessä tehtävään saatiin yhteensä yhdeksän (9) hakemusta. Lukion rehtori Kyllikki Kurki, perusopetuksen rehtori Martti Kantola ja sivistystoimenjohtaja Paula Vilamaa ovat aiemmin haastatelleet hakijoista Tauno Räsäsen. Lisäksi sivistystoimenjohtaja haastatteli puhelimitse Annika Myllykosken. Hakijoista Mikael Heikkilä on entuudestaan tuttu. Lukion rehtori Kyllikki Kurki, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Olavi Airaksinen ja sivistystoimenjohtaja Paula Vilamaa ovat tutustuneet hakemuksiin. Hakemusten ja haastattelujen perusteella ko. ryhmä ehdottaa yksimielisesti tehtävään valittavaksi Tauno Räsäsen. Hänen kieltäytymisensä varalle ryhmä ehdottaa ensimmäiselle varasijalle valittavaksi Annika Myllykosken ja toiselle varasijalle Mikael Heikkilän. Yhteenveto hakijoista sekä hakemusasiakirjat ovat nähtävinä kokouksessa. Sivistyslautakunta valitsee henkilökohtaisen avustajan tehtävään määräaikaisesti ajalle Tauno Räsäsen. Hänen kieltäytymisensä varalle valitaan ensimmäiselle varasijalle Annika Myllykoski ja toiselle varasijalle Mikael Heikkilä. Valinnassa noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Valinta on ehdollinen. Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote uhalla, että valinta muuten raukeaa.
15 Sivistyslautakunta Koululaiskuljetukset koskien Raattaman kuljetuksia Sivistyslautakunta on kokouksessaan päättänyt kilpailuttaa koululaiskuljetukset Raattamasta ajalle julkisten hankintojen Hilma-palvelujen kautta. Tarjousten jättöaika päättyi Määräaikaan mennessä tarjouksen jätti yksi (1) tarjoaja. Tarjouspyyntöasiakirjojen mukaan tarjouskilpailu ratkaistaan määräaikaan mennessä saapuneiden tarjousten kesken, jotka täyttävät tarjouspyynnössä asetetut ehdot ja ovat tarjouspyynnön mukaisia. Valintaperusteena on edullisin tarjouspyynnön ehdot täyttävä tarjous. Ostaja voi jättää hyväksymättä tarjoukset, joiden hintataso on liian korkea tai jos olosuhteet tai liikenteen järjestämisen edellytykset ovat muuttuneet niin, että suunniteltua liikennettä ei ole tarkoituksen mukaista tai mahdollista toteuttaa tarjouspyynnössä esitetyllä tavalla. Jätetty tarjous täyttää asetetut edellytykset ko. kohteen osalta. Sivistyslautakunta päättää tarjouskilpailun perusteella hankkia koululaiskuljetuspalvelut Raattaman osalta ajalle jätetyn tarjouksen mukaisena liikennöitsijä Kalevi Alatalolta. Tarjouksen yhteenveto esityslista/pöytäkirjan liitteenä. Liite 1.
16 71 Latuvalojen muuttaminen LED-valoiksi Muonion valaistu latuvaloverkosto sisältää 872 valaisinta. Tähän määrään ei sisälly hiihtomaan, jääkiekkokaukalon eikä Kangosjärven alueen valaisimet. Latuvaloissa tällä hetkellä käytössä olevien valaisevien halogeenilamppujen tuotanto on lopetettu eikä niitä ole enää markkinoilla myynnissä. Latuvalojen vaihtaminen nykyaikaisiksi LED-lampuiksi on ajankohtaista. Ensisijaisesti vaihtaminen koskee Oloksen 3 km ja 12 km reittiosuuksia, missä on useita toimimattomia lamppuja kuristinvian vuoksi. Ammattiopisto Lappia ja kunnan liikuntatoimi on yhteistyössä testannut kuluneen hiihtokauden ( ) aikana LEDhehkulamppuja (17W), ja ne on todettu valaistusteholtaan riittäviksi. Lisäksi LED-lampuissa ei ole kuristimia, jolloin kuristinvian mahdollisuus poistuu kokonaan. Liikunnanohjaaja on tehnyt laskelmia LED-valojen käyttöönotosta ja lautakunnan jäsenille on aiemmin lähetetty tähän liittyvää materiaalia. Sähkön kulutuksen säästö tulisi olemaan n. 70%. Investointiarvio, johon sisältyy tarvikkeet ja työt on yhteensä n Laskelmaa selvitetään tarkemmin kokouksessa. Sivistyslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että latuvalot muutetaan LED-valoiksi. Kustannuksiin tarvittava summa anotaan lisämäärärahana.
17 72 Varhaiskasvatuksen toiminnanohjausjärjestelmän (Daisy-palvelu) koekäyttö alkaen Eduskunnan sivistysvaliokunta on siirtänyt varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain käsittelyä eteenpäin, ensi syksylle. Alun perin ko. lain piti astua voimaan Näin ollen edelleen noudatetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksusäädöksiä päivähoitomaksuissa. Muutokset olisivat koskeneet tulorajoja, prosentteja, korkeinta maksua sekä sisarusalennusta. Mahdolliset tulevat muutokset edellyttävät sähköistä hoitoaikojen seurantaa, jota Muonion kunnan varhaiskasvatuksessa ei ole käytössä. Daisy-palvelun toimittaja WhileOnTheMove Oy on tarjonnut koekäyttöön Daisy-palvelua. Kyseisellä järjestelmällä pystytään korvaamaan kokonaan käytössä oleva nykyinen CGI:n toimittama järjestelmä ProConsona Päivähoito. Varhaiskasvatuksen ohjaaja on tutustunut tarkemmin eri vaihtoehtoihin ja ehdottaa Daisy-palvelun koekäyttöön ottamista. Kyseinen palvelu on koekäytössä mm. Kolarissa. Daisy-palvelun toimintoja esitellään tarkemmin kokouksessa. Sivistyslautakunta päättää, että Muonion kunnan varhaiskasvatuksessa otetaan koekäyttöön sähköinen toiminnanohjausjärjestelmä Daisy alkaen. Kokeilu on maksuton.
18 73 Päiväkoti Mustikan siivous Sivistyslautakunta on kokouksessaan päättänyt, että päiväkoti Mustikan laitosapulaisen tehtävät hoidetaan määräaikaisena, kunnes teknisen toimen teettämä siivousmitoitus kunnan kiinteistöissä valmistuu. Siivousmitoitus on valmistunut toukokuussa Mitoituksen mukaan siivoustarve päivähoidon kiinteistöissä on yhteensä 0,58 henkilöä. Päiväkoti Mustikan laitosapulaisen työaika on tähän asti jakautunut päiväkotiin (60%) sekä Marjapaikkaan (40%). Laitosapulaisen työpanosta on mahdollisuuksien mukaan käytetty myös ruokailutilanteissa. Sivistyslautakunta päättää anoa kunnanhallitukselta lupaa julistaa haettavaksi ja täyttää laitosapulaisen tehtävä alkaen toistaiseksi. Laitosapulaisen tehtävä jakautuu päiväkotikiinteistöihin (60%) sekä palvelukeskus Marjapaikkaan (40%). Sosiaalilautakunta käsittelee asian omalta osaltaan. Tehtävän palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Palkkaus KVTES:n mukaan. Kunnanhallitukselle lähetettävässä täyttölupa-anomuksessa tulee mainita lisäksi palkkauksen euromäärä.
19 74 Päiväkoti Mustikan nimenmuutoskilpailu Varhaiskasvatuksesta on tullut ehdotus päiväkoti Mustikan uudelleen nimeämisestä. Päiväkodin nimi aiheuttaa jatkuvaa sekaannusta, koska olemassa olevat ryhmänimet - Puolukka, Hilla, Vadelma, Herukka ja Mansikka - ovat jo marjoja. Nimiehdotuksia on tullut sekä vanhemmilta että henkilökunnalta. Varhaiskasvatuksen toiveena on, että päiväkodin nimi olisi kaikki ryhmät kokoava ja Muonion kunnan varhaiskasvatuksen luontoteemaan sopiva. Sivistyslautakunta julistaa nimikilpailun päiväkoti Mustikan uudelleen nimeämiseksi. Nimikilpailu on avoin kaikille kuntalaisille. Uusi nimi otetaan käyttöön lähtien. Varhaiskasvatuksen ohjaaja ja sivistystoimenjohtaja hoitavat kilpailuun liittyvät järjestelyt.
20 75 Sivistystoimen talouden ja toiminnan katsaus Talousarvion toteutumaraportti ajalta on esityslistan liitteenä. Liite 2. Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi talousarvion toteutumaraportin ja toimintakatsauksen ajalta
21 76 Sivistyslautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat Sivistyslautakunnan tiedoksi saatetaan seuraavat lautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätökset: Perusopetuksen rehtorin päätökset ajalla Sivistystoimenjohtajan päätökset ajalla Päätöspöytäkirjat ovat nähtävinä kokouksessa. Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi em. viranhaltijapäätökset.
22 77 Tiedoksi merkittävät asiat Sivistyslautakunnan tiedoksi saatetaan seuraavat asiat: Aluehallintovirasto LAAVI/1641/ /2015 ( ) Valtionavustuksen myöntäminen lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan vuonna Myönnetty avustus 4000 euroa, käyttöaika Opetushallitus 252/561/2016 ( ) Valtionavustuksen myöntäminen: opintoseteliavustus kansalaisopistolle myönnetty avustus 1500 euroa, käyttöaika Aluehallintovirasto LAAVI/418/ /2016 ( ) Valtionavustuksen myöntäminen liikkuva koulu ohjelman mukaisen kehittämishankkeen toteuttamiseen lukuvuodelle myönnetty avustus 3300 euroa, käyttöaika Kittilän kunta, kunnanhallitus, ote pöytäkirjasta Kittilän kunnanhallitus on päättänyt, että se ei tee Muonion kunnan kanssa yhteistyösopimusta koskien Raattaman kylän koululaisten koulunkäyntiä Muonion yhtenäiskoulussa Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi em. asiat.
23 78 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Olavi Airaksinen päätti kokouksen klo
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 6/2016 Sivistyslautakunta
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 6/2016 Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 30.6.2016 klo 17.00- Paikka Kunnanvirasto, sivistystoimisto Asiat 62 Kulttuuriavustusten myöntäminen 63 Liikunta-avustusten
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 3/2014 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 14.5.2014 klo 18-19.20 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat 33 Kokouksen avaaminen 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Pöytäkirjantarkastajien valinta
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 4/2014 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 17.6.2014 klo 18-19.35 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat 48 Kokouksen avaaminen 49 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 50 Pöytäkirjantarkastajien valinta
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2013 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 4.12.2013 klo 18.00-18.40 Paikka Ravintola Kammari, Olos Asiat 111 Kokouksen avaaminen 112 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 113 Pöytäkirjantarkastajien valinta
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 7/2014 Sivistyslautakunta. 101 Sivistyslautakunnan alaisten viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 2.12.2014 klo 17.30-18.10 Paikka Kunnanvirasto, alakerran kahvihuone Asiat 95 Kokouksen avaaminen 96 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 97 Pöytäkirjantarkastajien
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 5/2017 Sivistyslautakunta. 48 Muonion kansalaisopiston opinto-ohjelma lukuvuodelle
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 6.6.2017 klo 17.00- Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat 47 Varhaiskasvatussuunnitelma/päivitys 48 Muonion kansalaisopiston opinto-ohjelma lukuvuodelle 2017-2018
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 3/2015 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 16.4.2015 klo 18.00-19.20 Paikka Kunnanvirasto, sivistystoimisto Asiat 31 Kokouksen avaaminen 32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 33 Pöytäkirjantarkastajien
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2018 Sivistyslautakunta. 88 Erityisopettajan viran täyttäminen alkaen toistaiseksi
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 6.8.2018 klo 18.00- Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat 88 Erityisopettajan viran täyttäminen 1.8.2018 alkaen toistaiseksi 89 Perusopetuksen rehtorin viran täyttäminen
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 8/2013 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 7.11.2013 klo 18.00-19.05 Paikka Yläkoulun opettajainhuone Asiat 100 Kokouksen avaaminen 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjantarkastajien valinta
Muonion kunta Esityslista 8/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi
Muonion kunta Esityslista 8/2019 1 Sivistyslautakunnan kokous Aika Torstaina 13.6.2019 klo 18.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Mikael Heikkilä varapuheenjohtaja Aki
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 5/2014 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 28.8.2014 klo 18-19.17 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat 63 Kokouksen avaaminen 64 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 65 Pöytäkirjantarkastajien valinta
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 8/2015 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 9.10.2015 klo 17.00-18.50 Paikka Kunnanvirasto, sivistystoimisto Asiat 97 Talouden tasapainottamissuunnitelman päivitys 98 Talousarvioehdotus vuodelle 2016 99 Toiminnalliset
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 3.3.2016 klo 17.00-18.10 Paikka Muonion kirjasto Asiat 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen 13 Sivistyslautakunnan vuoden 2015 toiminnallisten
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2016 Sivistyslautakunta. 108 Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma, päivitys
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 30.11.2016 klo 17.00- Paikka Kunnanvirasto, sivistystoimisto Asiat 107 Opetussuunnitelman hyväksyminen, esiopetus 108 Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma,
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 3/2013 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 16.4.2013 klo 18.00-19.30 Paikka Kunnantalo, henkilökunnan kahvihuone Asiat 31 Kokouksen avaaminen 32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 33 Pöytäkirjantarkistajien
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 1/2017 Sivistyslautakunta
Kokoustiedot Aika 31.01.2017 klo 18.00- Paikka Yläkoulu opettajain huone Asiat 1 Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut 1.3.2017 alkaen 2 Lastenhoitajan määräaikainen toimi 3 Jäänhoitokoneen hankinta 4 Työryhmän
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 7/2013 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 1.10.2013 klo 18.00-19.25 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Asiat 87 Kokouksen avaaminen 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 89 Pöytäkirjantarkastajien valinta
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 1/2014 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 6.2.2014 klo 18.00-20.50 Paikka Päiväkoti Mustikka Asiat 1 Kokouksen avaaminen 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 5 Tuntiopettajan
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 6/2014 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 16.10.2014 klo 18-19.58 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat 80 Kokouksen avaaminen 81 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 82 Pöytäkirjantarkastajien valinta
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 12/2018 Sivistyslautakunta. 114 Sivistystoimen talouden ja toiminnan katsaus
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 27.11.2018 klo 18.00- Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat 114 Sivistystoimen talouden ja toiminnan katsaus 1.1.-30.10.2018 115 Sivistystoimen toiminnallisten
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 5/2013 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 11.7.2013 klo 18.00 18.30 Paikka Yläkoulun, opettajainhuone Asiat 69 Kokouksen avaaminen 70 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 71 Pöytäkirjantarkastajien valinta
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2015 Sivistyslautakunta. Aika 25.11.2015 klo 18.00- Kunnanvirasto, teknisen toimiston neuvotteluhuone
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 25.11.2015 klo 18.00- Paikka Kunnanvirasto, teknisen toimiston neuvotteluhuone Asiat 110 Vuorotteluvapaahakemus, ei julkaista Internet-sivuilla 111 Vuorotteluvapaahakemus,
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 6/2015 Sivistyslautakunta. 83 Sivistyslautakunnan toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 1.1.-30.4.
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 1.9.2015 klo 17.30- Paikka Kunnanvirasto, sivistystoimisto Asiat 83 Sivistyslautakunnan toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen 1.1.-30.4.2015 84 Sirpa Korkalon siirto
Muonion kunta Esityslista 6/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi
Muonion kunta Esityslista 6/2019 1 Sivistyslautakunnan kokous Aika Keskiviikkona 22.5.2019 klo 18.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Mikael Heikkilä varapuheenjohtaja
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2018 Sivistyslautakunta. 88 Erityisopettajan viran täyttäminen alkaen toistaiseksi
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 6.8.2018 klo 18.00-18.57 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat 88 Erityisopettajan viran täyttäminen 1.8.2018 alkaen toistaiseksi 89 Perusopetuksen rehtorin viran
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 10/2018 Sivistyslautakunta. 103 Henkilökohtaisen avustajan sijaisuuden täyttäminen ajalle
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 12.9.2018 klo 17.24-17.38 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat 103 Henkilökohtaisen avustajan sijaisuuden täyttäminen ajalle 10.9.2018-24.7.2019 104 Tarkastuslautakunnan
MUONION KUNTA ESITYSLISTA 6/ Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus
MUONION KUNTA ESITYSLISTA 6/2018 1 Sosiaalilautakunnan kokous klo 17:00 pykälät otsikko 62. Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus 1.1. 31.8.2018 63. Taloussuunnitelman 2019 ja 2020 2021 valmistelu
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2014 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 11.3.2014 klo 18.00-19.35 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat 17 Kokouksen avaaminen 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjantarkastajien valinta
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 4/2013 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 6.6.2013 klo 18.00 Paikka Yläkoulun, opettajainhuone Asiat 50 Kokouksen avaaminen 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 52 Pöytäkirjantarkastajien valinta 53
Muonion kunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 28.1.2013 klo 16.00-16.45 Paikka Kunnantalo, valtuustosali ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 5/2015 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 8.7.2015 klo 17.30-18.12 Paikka Kunnanvirasto, sivistystoimisto Asiat 71 Kokouksen avaaminen 72 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 73 Pöytäkirjantarkastajien
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2016 Sivistyslautakunta. 108 Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma, päivitys
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 30.11.2016 klo 17.00-18.15 Paikka Kunnanvirasto, sivistystoimisto Asiat 107 Opetussuunnitelman hyväksyminen, esiopetus 108 Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma,
Muonion kunta Esityslista 7/ Sosiaalilautakunta
Muonion kunta Esityslista 7/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ke 26.6.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka
Kangasniemi Kokouskutsu 1 (7) Sivistyslautakunta Aika , klo 13:00. Kangasniemen kunnantalo, takkahuone. Käsiteltävät asiat
Kangasniemi Kokouskutsu 1 (7) Aika 20.02.2017, klo 13:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, takkahuone Käsiteltävät asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan tarkastus 17 Päiväkodin
MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 Sosiaalilautakunta 8.10.2014. 53 Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus 1.1. 30.9.
MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 Sosiaalilautakunnan kokous klo 17:00 19:20 pykälät otsikko 53 Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus 1.1. 30.9.2014 54 Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen
Sivistyslautakunta 6/
SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA Sivistyslautakunta 6/2015 60 62 Aika Tiistai 11.08.2015 klo 17.00 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Kurtti Arja puheenjohtaja Kallioniemi Seija varapuheenjohtaja Heikkilä Reijo jäsen
Muonion kunta Esityslista 11/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi
Muonion kunta Esityslista 11/2019 1 Sivistyslautakunnan kokous Aika Maanantaina 9.9.2019 klo 18.00 Paikka Teknisen toimiston kokoustila Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Mikael Heikkilä varapuheenjohtaja
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2017 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 31.10.2017 klo 18.00-19.45 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat. 84 Hellewi-järjestelmään siirtyminen kansalaisopistossa 85 Sivistystoimen talousarvioesitys vuodelle
Muonion kunta Esityslista 4/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi
Muonion kunta Esityslista 4/2019 1 Sivistyslautakunnan kokous Aika Torstaina 25.4.2019 klo 18.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Mikael Heikkilä varapuheenjohtaja Aki
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2013 Sivistyslautakunta. Aika 28.2.2013 klo 18.00-19.00 Pekosen kota, Lahenrannantie 10, Muonio
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 28.2.2013 klo 18.00-19.00 Paikka Pekosen kota, Lahenrannantie 10, Muonio Asiat 14 Kokouksen avaaminen 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjantarkistajien
Muonion kunta Esityslista 3/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi
Muonion kunta Esityslista 3/2019 1 Sivistyslautakunnan kokous Aika keskiviikkona 27.2.2019 klo 18.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Mikael Heikkilä varapuheenjohtaja
Muonion kunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 8/2012 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 5.9.2012 klo 18.00-19.02 Paikka Kunnantalo, valtuustosali ASIAT 134 KOKOUKSEN AVAAMINEN 135 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 136 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2009. Sivistyslautakunta
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2009 Sivistyslautakunta 24.03.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 24.03.2009 klo 18.00 18.50 Kunnanviraston kokoushuone Räsänen Jesse Jokioja
Muonion kunta Esityslista/ 5/
Muonion kunta Esityslista/ 5/2019 64 Sivistyslautakunnan kokous Aika Keskiviikkona klo 18.21 18.56. Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Aki Jauhojärvi jäsen Johanna Jäntti
TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto 29.10.2015
MUONION-ENONTEKIÖN ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kokousaika To 29.10.2015 klo 19.00 19.32 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Muonion kunnasta: Hietala Kosti, I vpj. Kangosjärvi Ulla-Maija
1 40 33 Ravitsemis- ja siivouspalvelupäällikön viran täyttäminen/viran täyttämistä koskevan päätöksen kumoaminen
KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 19.6.2013 KOKOUSAIKA Keskiviikko 19.6.2013 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 40 33 Ravitsemis- ja siivouspalvelupäällikön
37 Poikkeaminen lähikouluperiaatteesta / ei julkinen. 40 Lastentarhanopettajan viran haku- ja valintaprosessi
REISJÄRVEN KUNTA Kasvatus- ja koulutuslautakunta KOKOUSKUTSU/ASIALISTA 5/2018 KOKOUSAIKA Maanantai 6.8.2018 klo 18.00-19.52 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia n:o Liite n:o Kisatien koulu Asia 36 Kokouksen
ÄHTÄRIN KAUPUNKI NÄHTÅVÄN OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA
ÄHTÄRIN KAUPUNKI 19.06.2017 NÄHTÅVÄN OLEVAT VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSET AJALTA 12.-16.6.2017 Vs. sivistystoimenjohtaja Päivi Ahopelto pvm 15.06.2017 138/2017 KIRJASTONHOITAJAN MMRMIK,4JNEN TOIMI Kaisa Tikkamäki
417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta Kasvatus- ja opetuslautakunta 8/2018
417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2018 1 Kasvatus- ja opetuslautakunta 8/2018 Kokousaika 18.10.2018 klo 18.10-18.27 Kokouspaikka Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone
KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Sivistyslautakunta Käyttösuunnitelma vuodelle Sivistystoimen toimintakertomus 2011
KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2012 Sivistyslautakunta Aika Tiistai 21.02.2012 klo 17.00 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat nro Liite nro 10 3 Käyttösuunnitelma vuodelle 2012 11 4 Sivistystoimen
Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
SIVISTYSLAUTAKUNTA ESITYSLISTA 9/2014 Kokousaika 3.12.2014 klo 18.30 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Maanantai 15.6.2015 klo 12.00. Kunnanvirasto, kokoushuone 2
Koululautakunta Maanantai 15.6.2015 klo 12.00 Kunnanvirasto, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
Konneveden kunnantalo
KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA No 4/2019 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1 KOKOUSAIKA 21.5.2019 klo 16.30 - KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo JÄSEN: Antti Waris, pj Henri Hedman, vpj Pirkko Hynninen
Sivistyslautakunta Sivu 42. Yttilän Otta Lahti Sirpa Pelttari Marko Kotiranta Anna-Maija Ojala Jouni Saarinen Heikki Ilola Anne.
Viranomainen No 4/2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta Sivu 42 KOKOUSAIKA Tiistai 18.6.2013 klo 17.30 18.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Yttilän
Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä 13.12.2012 klo 13:00 15:00.
RAUTAVAARAN KUNTA KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta 5.12.2012 KOKOUSAIKA Tiistaina 11.12.2012 klo 16.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Sivu Liite 1 108 75
Utsjoen kunta Pöytäkirja 1/2018 1
Utsjoen kunta Pöytäkirja 1/2018 1 Aika 02.02.2018 klo 13:00-13:54 Paikka Kunnantalo kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/
KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu 5/2017 86 KOKOUSAIKA Keskiviikko 21.06.2017 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2010. Sivistyslautakunta 1
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2010 Sivistyslautakunta 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 18.05.2010 klo 18.00 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen Jesse Jokioja
MULTIAN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUS SINERVÄN KOULUKESKUKSESSA 03.06.2015 KLO 19.00 ALKAEN.
MULTIAN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUS SINERVÄN KOULUKESKUKSESSA 03.06.2015 KLO 19.00 ALKAEN. ASIAT: 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 45 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 46 Luokanopettajan
Keskiviikko klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin
Viranomainen KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA Nro 11/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Keskiviikko 26.10.2016
417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 8/2018
417 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2018 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 8/2018 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: 18.10.2018 klo 18.00 Karvian kunnantalo Kunnanhallituksen
Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 8/2016 Sivistyslautakunta. 92 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen 2017
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 11.10.2016 klo 17.00- Paikka Kunnanvirasto, sivistystoimisto Asiat 92 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen 2017 93 Aamu- ja iltapäivätoiminnan
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 56 Sivistyslautakunta 27.5.2014. Kokousaika 27.5.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 56 Kokousaika 27.5.2014 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 45 46 47 48 49 50 51 52 53 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 4 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1. Kunnanhallituksen huone
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 4 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 24.5.2012, kello 18.00 18.50 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnanhallituksen huone Löppönen Markku,
Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta PERHEPÄIVÄHOITAJA HILLEVI HUUSKOSEN IRTISANOUTUMINEN
2 1. PERHEPÄIVÄHOITAJA HILLEVI HUUSKOSEN IRTISANOUTUMINEN Siv.ltk 13 Valmistelija: päivähoidon ohjaaja Pauliina Oittinen p. 040 702 8601 Esityslistan liite 1 nähtävillä kokouksessa Perhepäivähoitaja Hillevi
Konneveden kunnantalo
KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA No 3/2019 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1 KOKOUSAIKA 14.3.2019 klo 17.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo JÄSEN: Antti Waris, pj Henri Hedman, vpj Pirkko Hynninen
Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Sivistyslautakunta
2 1. YLÄKOULUN JA LUKION HISTORIAN JA YHTEISKUNTAOPIN PÄÄTOIMISEN TUNTIOPETTAJAN VALINTA Siv.ltk 13 Valmistelija: sivistystoimenjohtaja Mari Jämsen p. 040-157 9405 Kunnanhallitus antoi kokouksessaan 13.6.2018
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2015. Sivistyslautakunta
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2015 Sivistyslautakunta 02.06.2015 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 02.06.2015 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Hellgren Jussi
KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2013
1 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2013 Aika 13.6.2013 klo 19.00 19.40 Paikka Karvian kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Holkko Merja puheenjohtaja Haavisto Jonna varapuheenjohtaja
Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone
Kosken Tl kunta Pöytäkirja nro 3/2012 29 Kokousaika Keskiviikko 23.5.2012 klo 18-19.42 Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet läsnä poissa Jalli Marja pj.
Savukosken kunnanvirasto. Ahola Elina, puheenjohtaja Kuosku Sari, jäsen Pääkkö Jorma, jäsen Kallunki Maija-Liisa, varajäsen (Pulska Petteri)
Sivistyslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 20.4.2017 klo 19:10 19:55 Paikka Savukosken kunnanvirasto LÄSNÄ Ahola Elina, puheenjohtaja Kuosku Sari, jäsen Pääkkö Jorma, jäsen Kallunki Maija-Liisa, varajäsen
17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
0 ASIALISTA Asiat 17 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 18 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 20 Vastaavan sairaanhoitajan valinta
JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2019 Kirkkoneuvosto
Aika 14.5.2019 klo 16.45-18.25 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Taponen Auvo varapuheenjohtaja Hiidenkari Tiina Jauhiainen Juha Kiukkonen Sirpa Lamberg Juha Mylly Joona
MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Sosiaalilautakunta 24.2.2015. 12 Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus 1.1. 31.1.
MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 Sosiaalilautakunnan kokous klo 17:00 18:00 pykälät otsikko 12 Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus 1.1. 31.1.2015 13 Lähihoitajan sijaisuuden täyttö
Muonion kunta Esityslista 8/ Sosiaalilautakunta
Muonion kunta Esityslista 8/2019 1 Sosiaalilautakunnan kokous Aika ke 24.7.2019 klo 16.00 Paikka Valtuustosali Läsnä Sakari Silén puheenjohtaja Petteri Hirsikangas varapuheenjohtaja Elina Niemelä-Muotka
Keskiviikko 17.6.2015 klo 16.00-17.18
RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 5/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (12) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 17.6.2015 klo 16.00-17.18 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen
KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3. TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN
KOKOUSKUTSU 6/2018 Valtuusto KOKOUSAIKA 24.7.2018 klo 18 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN
Laihia Pöytäkirja 5/ (17) Sivistys- ja varhaiskasvatuslautakunta
Laihia Pöytäkirja 5/2017 1 (17) Aika, klo 17:31-19:18 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 63 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 64 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2014. Sivistyslautakunta
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2014 Sivistyslautakunta 18.03.2014 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiistai 18.03.2014 klo 18.00 19.15 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli
Muonion kunta Esityslista 2/ Sivistyslautakunta Aki Jauhojärvi Johanna Jäntti Emma Lehtonen Markku Rauhala Katriina Sieppi
Muonion kunta Esityslista 2/2019 1 Sivistyslautakunnan kokous Aika Tiistaina 29.1.2019 klo 18.00 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Mikael Heikkilä varapuheenjohtaja Aki
Muonion kunta Esityslista/ 6/ Aki Jauhojärvi jäsen (69 82 ) Johanna Jäntti Markku Rauhala
Muonion kunta Esityslista/ 6/2019 75 Sivistyslautakunnan kokous Aika Keskiviikkona klo 18.05 19.37 Paikka kunnantalon valtuustosali Läsnä Petri Sinikumpu puheenjohtaja Mikael Heikkilä varapuheenjohtaja
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 6.9.2018 131 Kokousaika Torstai 6.9.2018 klo 15.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi
KUNNANHALLITUS 23/2018. Kirjastonjohtajan valinta
HUMPPILAN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS 23/2018 KOKOUSAI- KA Liite Maanantai 17.12.2018 klo 17.00 - KOKOUS- PAIKKA KÄSITELTÄ- VÄT ASIAT 266 267 268 269 Nro Kunnanvirasto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
151 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
PORNAISTEN KUNTA Sisällysluettelo 10 / 2008 Sivistyslautakunta KOKOUSAIKA Keskiviikko 17.12.2008 klo 18.30 20.50 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 151 Kokouksen laillisuus ja
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Sivistyslautakunta Nro
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 6 22.5.2018 Kokousaika Tiistai 22.5.2018 klo 20.00 - Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi
KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / 2013. Perusturvalautakunta. 10.4.2013 klo 17.00-17.35
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / 2013 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 10.4.2013 klo 17.00-17.35 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi
Kosken Tl koululautakunta
Kosken Tl koululautakunta 21.6.2011 61 Pöytäkirja 6 /2011 KOULULAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Tiistai 21.6.2011 klo 17.20-19.15 Paikka: Marttilan Kylämäen Hevostila, Hallintie 31, Marttila Läsnä: Puheenjohtaja
Muonion kunta ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2012 Sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 17.1.2012 klo 18.00 Paikka Kunnantalo, valtuustosali ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAAMINEN 2 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 4 VASTAAVAN
Puheenjohtaja. varajäsen. Kraapo Juha esittelijä/sihteeri
Viranomainen No 3/2015 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta Sivu 32 KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.6.2015 17.30 18.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto,
Kunnanhallituksen kokous 28.1.2015
Kunnanhallituksen kokous 32 Kunnanhallituksen edustus lautakunnissa 33 Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistövero 34 Eräiden virkojen ja toimien täyttölupa 35 Muut Muonion kunta Esityslista/ 3/2015
MUONION KUNTA ESITYSLISTA 10/ Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus ja lisämäärärahaesitys
MUONION KUNTA ESITYSLISTA 10/2018 1 Sosiaalilautakunnan kokous 13.11.2018 klo 17 pykälät otsikko 91. Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus ja lisämäärärahaesitys 92. Marjapaikan laitosapulaisen
MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 4/2014 1 Sosiaalilautakunta. 8.9.2014. 44 Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus 1.1. 31.7.
MUONION KUNTA ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 4/2014 1. Sosiaalilautakunnan kokous klo 10:00 11:05 pykälät otsikko 44 Sosiaalitoimen talouden ja toiminnan katsaus 1.1. 31.7.2014 45 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(6) Kirkkoneuvosto 4/2011 10.5.2011. OSALLISTUJAT läsnä poissa
MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(6) KOKOUSTIEDOT Aika 10.5.2011 klo 17-17.52 Paikka Seurakuntakoti OSALLISTUJAT läsnä poissa Puh. johtaja Vähäsarja Vilho vs. kirkkoherra x Alaoja Raimo jäsen, vpj.
Kinnulan kunta, valtuustosali. Jäsenet Häkkinen Kirsti, varapuheenjohtaja (x) Lehtonen Marja, esittelijä-sihteeri (x)
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2012 Kokousaika Torstai klo 19.22 20.36 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet
No 5/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1. Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo
KONNEVEDEN KUNTA KOKOUS ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA No 5/2017 SIVISTYSLAUTAKUNTA sivu 1 KOKOUSAIKA 9.8.2017 klo 18.36 19.00 KOKOUSPAIKKA Lautakuntien kokoushuone, kunnantalo JÄSEN: VARAJÄSEN: Antti Waris, pj
JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kirkkoneuvosto Kiukkonen Sirpa jäsen
Aika 5.6.2012 klo 17.30-19.52 Paikka Turengin seurakuntakeskus Läsnä Riikonen Pekka puheenjohtaja Elo Eero varajäsen Elo Veijo jäsen Kautto Kaisa jäsen Kiukkonen Sirpa jäsen Nummela Leif varajäsen Selinummi
klo Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET
KUHMOISTEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Sivistyslautakunta Sivu 21 KOKOUSAIKA 28.2.2012 klo 17.00-19.00 KOKOUSPAIKKA Kuntala SAAPUVILLA OLLEET Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET Korpela Heljä Mäkinen
Muonion kunta Esityslista/ 5/2015 1 (10)
Muonion kunta Esityslista/ 5/2015 1 (10) Tarkastuslautakunnan kokous Aika ti 8.9.2015 klo 16.30 19.15 Paikka teknisen toimiston neuvottelutila Läsnäolijat Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi
KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / Perusturvalautakunta klo
KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / 2011 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 06.04.2011 klo 17.30 18.10 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Heinilä Päivi Koivisto
KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2010. Sivistyslautakunta 23.03.2010 1
ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2010 Sivistyslautakunta 23.03.2010 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 23.03.2010 klo 18.00 19.05 Kunnanviraston kokoushuone Räsänen Jesse Jokioja