VALTAKUNNALLINEN PIENKOULUSEMINAARI IV

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VALTAKUNNALLINEN PIENKOULUSEMINAARI IV"

Transkriptio

1 KUTSU PIENKOULU Osaava -hanke sekä LSSAVI/ VALTAKUNNALLINEN PIENKOULUSEMINAARI IV Aika: Paikka: Hotelli Scandic, Tampere City Hämeenkatu 1, Tampere (käynti Rautatienkadun puolelta) PIENKOULU Osaava -hanke järjestää yhteistyössä Aluehallintovirastojen ja Tampereen kaupungin kanssa kaksipäiväisen PIENKOULUSE- MINAARIN. Tilaisuus on jatkoa Jyväskylässä 10/2012, Hämeenlinnassa 10/2013 sekä Pieksämäellä 10/2015 järjestetyille seminaareille. Seminaariin voi osallistua molempina päivinä tai joko ensimmäisenä tai toisena päivänä. Seminaari on maksutonta opettajille suunnattua täydennyskoulutusta. Seminaarin tavoitteena on: - antaa tutkimustietoa yhdysluokka- ja yhteisöpedagogiikasta opetuksen kenttätyöhön, hallintoon ja vanhempien/huoltajien keskuuteen - levittää hyviä pieniin kouluihin soveltuvan toimintakulttuurin, yhteistyön ja vuorovaikutuksen muotoja sekä innovatiivisia palvelujärjestelmään liittyviä ratkaisuja, jotka sopivat myös suurempiin kouluihin - aikaansaada pienten koulujen henkilöstöjen ja koulujen sidosryhmien yhteistyöverkostoja pienten koulujen kehittämiseksi ja osaamisen levittämiseksi - yhdysluokkapedagogiikan soveltuminen käytettäväksi erilaisissa kouluissa. Seminaarissa pieniä kouluja ja yhdysluokkaopetusta tarkastellaan maan parhaiden pienkouluasiantuntijoiden ja kentällä työtä tekevien toimesta. PIENKOULU OSAAVA - HANKE ja ITÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO sekä PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI

2 2/6 Teemana on yhdysluokkaopetus. Seminaariin sisältyy sivistysvaliokunnan, Kuntaliiton sekä OPH:n terveiset sekä kouluvierailu Lempäälän Lastusten koululle. Lisäksi seminaarissa on tänä vuonna panostettu siihen, että kuullaan mahdollisimman paljon kentällä työtä tekevien näkemyksiä erikokoisten koulujen toiminnasta ja niihin liittyvistä haasteista. Käsitellään mm. pienten koulujen arkikäytäntöjä ja esiopetusta pikkukouluissa. Kouluhenkilöstön lisäksi seminaariin toivotaan osallistujia mm. kuntien sivistystoimen johdosta ja oppilaiden vanhempia edustavista toimielimistä ja organisaatioista. Kutsu lähetetään myös opettajankoulutuslaitoksiin ja normaalikouluihin. Kutsun saajien toivotaan välittävän sitä henkilöille, joiden uskovat olevan kiinnostuneita pienten koulujen toiminnan ja tutkimuksen kehittämisestä. Seminaari järjestetään Opetus- ja Kulttuuriministeriön myöntämillä määrärahoilla. Siksi varsinainen koulutus on osallistujille maksuton. Aluehallintovirastot tarjoavat ensimmäisen päivän iltapäiväkahvit ja lähtökahvit toisena päivänä. Osallistujat vastaavat itse matka-, ruokailu-, majoitus- yms. kuluistaan. Iltapäiväkahvit (26.9) ja lähtökahvit (27.9.) ovat seminaaripaikalla. Lounaat voi nauttia seminaaripaikalla tai sen läheisyydessä. Seminaarin ohjelma on tämän kutsun liitteenä. Vastuuhenkilöt Hankejohtaja, sivistysjohtaja, KT,, puh Projektipäällikkö, KL Lauri Wilen, puh , Ilmoittautuminen Pyydämme sitovat ilmoittautumiset viimeistään ) sähköisesti: 2) sähköpostilla: (Jos sähköinen ilmoittautuminen ei toimi, voit siinä tapauksessa ilmoittautua puhelimitse puh ) Seminaariin voidaan ottaa enintään 150 henkilöä. Osallistujat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuneille ei lähetetä enää erillistä vahvistusta. Ainoastaan jos tilaisuuteen ei enää mahdu, ilmoitamme siitä välittömästi ilmoittautujalle. Materiaali Kouluttajien PIENKOULU -hankkeelle toimittamat materiaalit viedään seminaarin jälkeen verkkosivuille ja ne ovat sieltä haettavissa osoitteista sekä > Oikopolut > Koulutusmateriaalit.

3 3/6 Karttoja, paikoitus, hotellit Hotelli Scandic Tampere City Hämeenkatu 1, Tampere Puhelin Huonehinnat: 1 HH 120,00 2 HH 140,00 Yllä olevat huonehinnat ovat voimassa tehdyille huonevarauksille. Varaustunnus on PIE Tampereen karttoja löytyy osoitteesta: Tervetuloa!, Lauri Wilen sekä Marjut Mikkola JAKELU OKM, Aluehallintovirastojen johto, OPH, Kuntaliitto, yliopistojen kasvatustieteen laitokset, opettajankoulutuslaitokset sekä normaalikoulut, OAJ, Luokanopettajaliitto, SURE-FIRE, Vanhempainliitto, Lastentarhanopettajaliitto, Suomen Kylätoiminta ry, MMM; Maaseutupolitiikan YTR-ryhmät, Eduskunnan sivistysvaliokunta, Kerhokeskus, Lapsiasiainvaltuutetun toimisto, kuntien sivistystoimenjohtajat

4 4/6 VALTAKUNNALLINEN PIENKOULUSEMINAARI IV Aika: Paikka: Hotelli Scandic, Tampere City Hämeentie 1, Tampere (käynti Rautatienkadun puolelta) OHJELMA 1. päivä 1. päivän pj. sivistysjohtaja, KT,, Ilmoittautuminen + kahvi (AVIt tarjoavat) Tilaisuuden avaus Tampereen kaupungin tervehdys - Tampereen kaupungin apulaispormestari Leena Kostiainen Pienkoulu OSAAVA hanke, koulutustarpeet ja toiminta Projektipäällikkö, tutkija, KL Lauri Wilen, Pienkoulu OSAAVA -hanke Opetussuunnitelma 2016 ja yhdysluokkaopetuksen mahdollisuudet - Opetusneuvos, KT Arja-Sisko Holappa, Opetushallitus Eduskunnan sivistysvaliokunnan tervehdys - Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tuomo Puumala Laadukasta opetusta pienkouluissa - Professori (emeritus) Eira Korpinen Lounas (omakustanteinen)

5 5/ Kalkkisten palvelukeskus, yhden kylähullun tarina: Ajatuksia kyläkoulusta ja yhdysluokkaopetuksesta - Mari Laurell, rehtori Kalkkisten koulu, Vääksy Keskustelua aamupäivän teemoista Iltapäiväkahvi (omakustanteinen) Työpajatyöskentely - ryhmäytyminen Työpajat ( Learning Cafe tyyppisiä dialogisia hautomoja); 1. Ideoita ja ajatuksia pienkouluopetuksen kehittämiseen, arkikäytänteet 2. Yhdysluokka isossa koulussa 3. Kouluverkkosuunnittelu Pajojen purku ja keskustelu Juhlallinen iltavastaanotto 2. päivä - Hotelli Scandic Rosendal, Pyynikintie 13, Tampere - Ilmoittautuminen iltaohjelmaan (ks. ilmoittautumislinkki) 2. päivän pj. ylitarkastaja Marjut Mikkola, LSSAVI Bussi lähtee hotelli Scandigin edestä Lempäälään - Kouluvierailu Lempäälään, Lastusten koulu - Ilmoittautuminen vierailuun (ks. ilmoittaumislinkki) Bussi lähtee Lempäälästä Tampereelle Lounas (omakustanteinen) Luontoympäristö rikastaa pienkoulu-opetusta - Rehtori Annukka Alppi, Mahnalan Ympäristökoulu, Hämeenkyrö Esiopetus kyläkoulussa - Silja Tihinen, esi- ja 1. luokan opettaja, Säijän koulu, Lempäälä Kommenttipuheenvuoro, esiopetus kyläkoulussa - KT

6 6/ Kuntaliiton terveiset - Terhi Päivärinta, Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriyksikön johtaja Lähtökahvit (AVIt tarjoavat) Hyvää kotimatkaa!

VALTAKUNNALLINEN PIENKOULUSEMINAARI III

VALTAKUNNALLINEN PIENKOULUSEMINAARI III KUTSU PIENKOULU Osaava -hanke sekä ISAVI/05.10.03/2015 10.03.2015 Hallintopalvelut VALTAKUNNALLINEN PIENKOULUSEMINAARI III Aika: 7. 8.10.2015 Paikka: Kulttuurikeskus Poleeni Savontie 13, PIENKOULU Osaava

Lisätiedot

28.05.2012. Yliopiston vanha juhlasali S212 (S-rakennus), Seminaarinkatu 15, Jyväskylä. Seminaarin tavoitteena on

28.05.2012. Yliopiston vanha juhlasali S212 (S-rakennus), Seminaarinkatu 15, Jyväskylä. Seminaarin tavoitteena on KUTSU LSSAVI/05.12.02/2012 28.05.2012 Hallintopalvelut PIENKOULUSEMINAARI Aika: 09. - 10.10.2012 Paikka: Yliopiston vanha juhlasali S212 (S-rakennus), Seminaarinkatu 15, Jyväskylä Aluehallintovirastot

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN PIENKOULUSEMINAARI II

VALTAKUNNALLINEN PIENKOULUSEMINAARI II KUTSU ISAVI/2017/05.12.01/2013 23.5.2013 / päiv. 26.6. Hallintopalvelut VALTAKUNNALLINEN PIENKOULUSEMINAARI II Aika: 8. 9.10.2013 Paikka: Huom. seminaaripaikka vaihtuu viereiseen kouluun! Seminaarin koulun

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMATYÖN ALOITUSSEMINAARIT (Kick off -tilaisuudet)

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMATYÖN ALOITUSSEMINAARIT (Kick off -tilaisuudet) KUTSU LSSAVI/.05.12.01/ 2013 15.02.2013 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMATYÖN ALOITUSSEMINAARIT (Kick off -tilaisuudet) 04.- 05.04.2013 Tampere, Ahlmanin Kartano, Hallilantie 24 10.-11.04.2013 Ähtäri, Hotelli

Lisätiedot

Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta - seminaari

Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta - seminaari KUTSU LSSAVI/05.12.01/2013 21.8.2013 Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta - seminaari 25.9.2013 Frami, auditorio 2, Kampusranta 9, 26.9.2013 Koulutuskeskus VALO, Pallotie 5, Arvoisa vastaanottaja

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN PERUSOPETUKSEN LISÄOPETUKSEN YHTEISTYÖSEMINAARI Kymppiluokat satsaus tulevaisuuteen

VALTAKUNNALLINEN PERUSOPETUKSEN LISÄOPETUKSEN YHTEISTYÖSEMINAARI Kymppiluokat satsaus tulevaisuuteen KUTSU ISAVI/1/05.12.01/2018 Itä-Suomi Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 3.1.2018 1(5) VALTAKUNNALLINEN PERUSOPETUKSEN LISÄOPETUKSEN YHTEISTYÖSEMINAARI Kymppiluokat satsaus tulevaisuuteen Valtakunnallinen

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpanoon liittyvä seminaari

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpanoon liittyvä seminaari KOULUTUSKIRJE LSSAVI/05.12.01/2014 20.2.2014 Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpanoon liittyvä seminaari 5.3.2014 Frami, auditorio 1-3, Kampusranta 9 B, Seinäjoki klo 9.00-15.45

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN JA OPPILAITOSJOHTAMISEN PÄIVÄT Toiminta -ja arviointikulttuuria kehittämässä

SIVISTYSTOIMEN JA OPPILAITOSJOHTAMISEN PÄIVÄT Toiminta -ja arviointikulttuuria kehittämässä SIVISTYSTOIMEN JA OPPILAITOSJOHTAMISEN PÄIVÄT Toiminta -ja arviointikulttuuria kehittämässä Aika: 13.-14.9.2017 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka, Peurungantie 85, Laukaa Länsi- ja Sisä -Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

UUSI OPETUSSUUNNITELMA OPPIVA YHTEISÖ miten teemme sen?

UUSI OPETUSSUUNNITELMA OPPIVA YHTEISÖ miten teemme sen? KUTSU ESAVI/4699/2015 Etelä-Suomi 28.5.2015 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 15. 16.9. ja 29.10.2105

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä?

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä? KUTSU ESAVI/7295/2014 Etelä-Suomi 13.8.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 29. 30.9. 2014 klo 9.00

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä?

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä? KUTSU ESAVI/7752/2014 Etelä-Suomi 29.8.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 7.-8.10. ja 11.11.2104 klo

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI KUTSU ESAVI/11408/2014 10.12.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 16. 17.2. ja 26.3.2105 klo 9.00 alkaen

Lisätiedot

AINEENOPETTAJAT JA UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN TYÖTAVAT

AINEENOPETTAJAT JA UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN TYÖTAVAT KUTSU ESAVI/103/05.12.01/2017 Etelä-Suomi 11.5.2017 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennusseminaariin 28. 29.9.2017

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Vertaistuutoritapaaminen Kouvolassa 24.-25.4.2004 Vetoapua ja verkottumista VETURI I on Oped-Exo -hankkeen

Lisätiedot

AINEENOPETTAJAT JA UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN TYÖTAVAT

AINEENOPETTAJAT JA UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN TYÖTAVAT KUTSU ESAVI/911/05.12.01/2017 Etelä-Suomi 26.1.2017 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennusseminaariin 2. 3.3.2017

Lisätiedot

Pienkoulu Osaava Pienet koulut laadukkaiden opetuspalvelujen tuottajana

Pienkoulu Osaava Pienet koulut laadukkaiden opetuspalvelujen tuottajana Pienkoulu Osaava Pienet koulut laadukkaiden opetuspalvelujen tuottajana Taina Peltonen, KT, sivjoht., Lauri Wilen, KL, tutkija, 26.9.2016 Miksi toimintaamme tarvitaan? - Suurten koulujen suosiminen ja

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN ELO - TILAISUUDET SYKSY 2015 (KOOSTE)

KAAKKOIS-SUOMEN ELO - TILAISUUDET SYKSY 2015 (KOOSTE) ELINIKÄINEN OPPIMINEN JA OHJAUS KAAKKOIS-SUOMEN ELO - TILAISUUDET SYKSY 2015 (KOOSTE) VARAATHAN KALENTERIISI AJANKOHDAT! OHJELMAT SAA MYÖHEMMIN. 20.8.2015 YHTEISTYÖSSÄ ASIAKKAAN PARHAAKSI! Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

TYÖPAJA: HYVÄ, HUONO OPPIKIRJA

TYÖPAJA: HYVÄ, HUONO OPPIKIRJA Jakelussa mainituille Miten huomioida oppimisvaikeudet oppikirjatyöskentelyssä? Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään kolmeen samansisältöiseen koulutukseen tiistaina 22.3.2011 klo

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö

Lisätiedot

Liikuntalääketiede suunnannäyttäjänä. Liikuntalääketieteen päivät 9. 10.11.2011 Biomedicum Helsinki

Liikuntalääketiede suunnannäyttäjänä. Liikuntalääketieteen päivät 9. 10.11.2011 Biomedicum Helsinki Liikuntalääketiede suunnannäyttäjänä Liikuntalääketieteen päivät 9. 10.11.2011 Biomedicum Helsinki Keskiviikko 9.11.2011 9:30 Ilmoittautuminen ja kahvi 9:45 Tervetuloa Liikuntayksikön johtaja Harri Syväsalmi,

Lisätiedot

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI KUTSU ESAVI/3008/2014 Etelä-Suomi 19.3.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään

Lisätiedot

XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum

XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum YhdeSSä on enemmän XVIII Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari PohjoISen Forum 20. 21. tammikuu 2011 Oulu XIV Pohjois-s-SSuomen työm markkiinasem minaari

Lisätiedot

TIIMINVETÄJÄN JA TUTOR-VALMENTAJAN TAIDOT

TIIMINVETÄJÄN JA TUTOR-VALMENTAJAN TAIDOT KUTSU ESAVI/1/05.12.01/2018 Etelä-Suomi 5.1.2018 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennusseminaariin 5. 6.2.2018

Lisätiedot

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö KUTSU ESAVI/5963/2016 Etelä-Suomi 21.6.2016 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään

Lisätiedot

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI KUTSU PU 66B Etelä-Suomi 9.1.2012 Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Opetustoimen palvelut Jakelussa mainituille KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN HYVINVOINTISEMINAARI Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Opetushallitus järjestävät yhteistyössä ammatillisen koulutuksen järjestäjien kanssa kuusi samansisältöistä ammatillisen

Lisätiedot

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?

Lisätiedot

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI KUTSU PU 2318B Etelä-Suomi 22.11.2013 Hyvinvointi ja peruspalvelut -yksikkö Opetus ja kasvatus -tulosryhmä Jakelussa mainituille KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

Työllä toimeentuloa - palveluilla osallisuutta

Työllä toimeentuloa - palveluilla osallisuutta Valtakunnallinen vammaisneuvosto 31.7.2013 KUTSU 1(5) Työllä toimeentuloa - palveluilla osallisuutta Tervetuloa Valtakunnallisille vammaisneuvostopäiville! ************ Aika 6.-7.11.2013 Paikka Kylpylähotelli

Lisätiedot

SAIRAALOIDEN HOITOTOIMINNAN TUOTTAVUUS- JA VAIKUTTAVUUSSEMINAARI

SAIRAALOIDEN HOITOTOIMINNAN TUOTTAVUUS- JA VAIKUTTAVUUSSEMINAARI Jaakko Herrala/Petra Kokko/Pirjo Häkkinen 6.9.2010 1 (3) SAIRAALOIDEN HOITOTOIMINNAN TUOTTAVUUS- JA VAIKUTTAVUUSSEMINAARI Aika 14.-15.10.2010 Paikka M-talo, iso luentosali, Teiskontie 35, 33520 Tampere

Lisätiedot

YHDESSÄ OPPIMISEN TAIDOT JA RYHMÄDYNAMIIKKA

YHDESSÄ OPPIMISEN TAIDOT JA RYHMÄDYNAMIIKKA KUTSU ESAVI/5965/2016 Etelä-Suomi 21.6.2016 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Miten ohjaan yksilön ja ryhmän taitoja tukemaan uuden opetussuunnitelman mukaista oppimista? Tervetuloa

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue Koulutuskalenteri, kevät 2016 Aluehallinnon järjestämä ja rahoittama koulutus OSAAVA-ohjelma

Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue Koulutuskalenteri, kevät 2016 Aluehallinnon järjestämä ja rahoittama koulutus OSAAVA-ohjelma Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue Koulutuskalenteri, kevät 2016 Aluehallinnon järjestämä ja rahoittama koulutus OSAAVA-ohjelma päivitetty 9.2.2016 Aluehallinnon koulutuskalenterin löydätte osoitteesta

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

1933-2013. Voiko kansan kuntoa mitata? Mitä mittarit kertovat? Kuntotestauspäivät

1933-2013. Voiko kansan kuntoa mitata? Mitä mittarit kertovat? Kuntotestauspäivät 1933-2013 Voiko kansan kuntoa mitata? Mitä mittarit kertovat? Kuntotestauspäivät 2013 20.-21.3.2013 TAMPERE, UKK-INSTITUUTTI KESKIVIIKKO 20.3.2013 9.00 ILMOITTAUTUMINEN JA KAHVI 9.30 AVAUS VÄESTÖN KUNTOTESTAUS

Lisätiedot

V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S

V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S = O P P I L A AT, J OT K A O P P I M I S E N S A J A KO U L U N K Ä Y N T I N S Ä T U E K S I TA RV I T S E VAT VA AT I VA A E R I T Y I S T Ä T U K E A. Terhi Ojala,

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN OHJAUSHENKILÖSTÖN KOULUTUSPÄIVÄT

ITÄ-SUOMEN OHJAUSHENKILÖSTÖN KOULUTUSPÄIVÄT KUTSU 15.9.2014 ITÄ-SUOMEN OHJAUSHENKILÖSTÖN KOULUTUSPÄIVÄT Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät järjestetään 6. 7.11.2014 Kuopiossa. Päivien tavoitteena on edistää ohjausosaamista sekä antaa tietoa

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelut: Palveluiden laadun varmistaminen. Työkokous toteutetaan myös skype-yhteydellä.

Ikäihmisten palvelut: Palveluiden laadun varmistaminen. Työkokous toteutetaan myös skype-yhteydellä. TYÖKOKOUS Ikäihmisten palvelut: Palveluiden laadun varmistaminen Aika: Inari 2.10.2019 kello 8.30 16.00 Kemi 9.10.2019 kello 8.30 16.00 Paikka: Inari, Sajos, Parlamenttisali Solju Kemi, kulttuurikeskus,

Lisätiedot

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus KOULUTUSKIRJE LSSAVI / 05.12.01/5.9.2013 OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus Arvoisa vastaanottaja Opetussuunnitelmatyö lähestyy! Tule keskustelemaan, hakemaan uutta

Lisätiedot

Paikallisen opetussuunnitelmatyön tukikoulutus

Paikallisen opetussuunnitelmatyön tukikoulutus Paikallisen opetussuunnitelmatyön tukikoulutus Opetussuunnitelmatyö lähestyy! Tule keskustelemaan, hakemaan uutta tietoa ja hyviä työkaluja OPStuki 2016 -koulutuksesta! OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön

Lisätiedot

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Tarkistettu 2.1.2013 TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Arvoisa vastaanottaja Vuoden 2013 valtakunnallinen paikallisen turvallisuussuunnittelun

Lisätiedot

TYÖAIKAMUODON VALINTA TUKEE KUNNAN PALVELUJEN TUOTTAMISTA

TYÖAIKAMUODON VALINTA TUKEE KUNNAN PALVELUJEN TUOTTAMISTA Henkilöstöhallinnon edustajat Esimiestehtävissä toimivat, työvuorolistojen suunnittelijat ja eri alojen palkanlaskijat Koulutus perehdyttää osallistujan Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen

Lisätiedot

Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Mikkelissä 23. 24.11.2015

Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Mikkelissä 23. 24.11.2015 Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Mikkelissä 23. 24.11.2015 KUTSU Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Hallituksen kärkihankkeet ovat lähdössä liikkeelle. Valtioneuvosto

Lisätiedot

Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH

Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH Kieli- ja kulttuuritietoinen opetus 1-15 op OPH 2017 2018 Opettajankoulutuslaitoksen Sat@Oppi järjestää yhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen Rauman ja Turun yksiköiden kanssa ensisijassa perusopetuksen

Lisätiedot

Lupauksia mukana olosta antoivat seuraavat tahot (kuhunkin ideaan seminaarissa sitoutuneet tahot on lueteltu kunkin idean kohdalla)

Lupauksia mukana olosta antoivat seuraavat tahot (kuhunkin ideaan seminaarissa sitoutuneet tahot on lueteltu kunkin idean kohdalla) Ulkona oppimisen edistämisen suunnitelmat Suunnitelmat syntyivät osallistujien ryhmätyönä 4.11.2014 Suomenlinnassa Opetussuunnitelma uudistuu - uudistuuko opetus? kutsuseminaarissa Lupauksia mukana olosta

Lisätiedot

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain

Lisätiedot

Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa tapaaminen ja koulutustilaisuus

Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa tapaaminen ja koulutustilaisuus Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa tapaaminen ja koulutustilaisuus Aika 6. 7.6.2012 Paikka Kainuun ammattiopisto - liikelaitos Osoite Opintie 3, 87100 Kajaani, Artti Antilan sali, rakennus Oppi 4 Teema

Lisätiedot

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään. Suosittelemme luokkiin

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE Pieksämäki 7.10.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Hallituksen kärkihankkeet Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin Toisen asteen ammatillisen

Lisätiedot

Puheenjohtajan palsta

Puheenjohtajan palsta Puheenjohtajan palsta Nyt on juhlan aika, olemme kahdeksan vuotta ahkeroineet sukumme taustojen selvittämiseksi ja nyt työ on saatu hyvään päätökseen. Työmme tuloksena on syntynyt sukukirja, joka julkaistaan

Lisätiedot

Torstai ja perjantai Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemia osoitteessa Linnankatu 54, Turku.

Torstai ja perjantai Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemia osoitteessa Linnankatu 54, Turku. Turun Ammattikorkeakoulu Erityistä tukea tarvitsevat oppijat taiteen perusopetuksessa - ammatillinen täydennyskoulutus perusopetuksen opettajille ja lastenkulttuurikeskusten ohjaustyötä tekeville Ajankohta

Lisätiedot

Kuntotestauspäivät 21. 22.3.2012 MITTAA, KOHTAA JA KUUNTELE TESTAAJA KIPEÄN KEHON JA TUNTOJEN TULKKINA SEMINAARITIEDOT

Kuntotestauspäivät 21. 22.3.2012 MITTAA, KOHTAA JA KUUNTELE TESTAAJA KIPEÄN KEHON JA TUNTOJEN TULKKINA SEMINAARITIEDOT SEMINAARITIEDOT Seminaarin hinta Majoitus Osallistumismaksu 220 LTS:n henkilö- ja yhteisöjäsenet 170 (yhteisöjäseniltä edellytetään yhteisilmoittautumista) LTS:n opiskelijajäsenet (opiskelijakortti tai

Lisätiedot

Suomen kielen oppija opetusryhmässäni OPH

Suomen kielen oppija opetusryhmässäni OPH Suomen kielen oppija opetusryhmässäni OPH 2017-2018 Opettajankoulutuslaitoksen Sat@Oppi järjestää yhteistyössä opettajankoulutuslaitoksen Rauman ja Turun yksiköiden kanssa perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Paula Jordan 20.5.2011

Paula Jordan 20.5.2011 Osaava-hanke 2010-2012 Espoon musiikkiopisto, Kauniaisten musiikkiopisto, Kirkkonummen musiikkiopisto, Musiikkiopisto Juvenalia Kohti uutta kehittyvää musiikkiopistoa Paula Jordan 20.5.2011 Naapurioppilaitokset

Lisätiedot

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge,

Sydämellisesti tervetuloa! SUOMEN KYLÄTOIMINTA RY. Merk. Riitta Bagge, 27.10.2008 Suomen Kylätoiminta ry Kylätoiminnan ja Leaderryhmien eduntekijä LEADER-PARLAMENTTI 26.-27.11.2008 Suomen Kylätoiminta ry (SYTY) ja sen Leader-jaosto järjestävät Leader-parlamentin ja neuvottelupäivät

Lisätiedot

Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa

Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa 10. 11.5.2012 Yleissairaalapsykiatrian päivien ohjelma Torstai 10.5.2012 8.15 9.15 Ilmoittautuminen, aamukahvi 9.15 9.30 Yleissairaalapsykiatrian päivien avaus;

Lisätiedot

LUMA SUOMI -KOULUTUSTA OPETTAJILLE Valtakunnallinen luonnontieteiden ja matematiikan esi- ja perusopetuksen kehittämisohjelma

LUMA SUOMI -KOULUTUSTA OPETTAJILLE Valtakunnallinen luonnontieteiden ja matematiikan esi- ja perusopetuksen kehittämisohjelma Kutsu Itä-Suomi Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 15.1.2019 1(5) Perusasteen ja lukion oppilaitokset Esiopetusta antavat vaka-toimipaikat Vapaan sivistystyön oppilaitokset Kuntien sivistyshallinto

Lisätiedot

Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011. Forssa

Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011. Forssa Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011 Forssa Taloushallinnon koulutus- ja neuvottelupäivät, Forssa Paikka: Scandic Forssa, Hämeentie 7, 30100 Forssa Keskiviikko 4.5.2011 9.30 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikallisen työn johtaminen KUTSU ESAVI/8313/05.12.01/2016 Etelä-Suomi 26.09.2016 Etelä-Suomen aluehallintovirasto järjestää yhdessä Opetushallituksen kanssa kolme saman sisältöistä koulutustilaisuutta seuraavasti: Helsinki 1.11.2016

Lisätiedot

POHJOISEN SUOMEN OPPIMISEN TUEN PÄIVÄT 2016

POHJOISEN SUOMEN OPPIMISEN TUEN PÄIVÄT 2016 KUTSU 26.8.2016 POHJOISEN SUOMEN OPPIMISEN TUEN PÄIVÄT 2016 Aika: 18.-19.11.2016 Paikka: Pohto, Ulea-Sali, Vellamontie 12, Oulu Pohjoisen Suomen ensimmäiset oppimisen tuen päivät järjestetään marraskuussa

Lisätiedot

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013

TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 24.9.2012 TURVALLISEMPI HUOMINEN Kutsu valtakunnalliseen paikallisen turvallisuussuunnittelun seminaariin 22. 23.1.2013 Arvoisa vastaanottaja Vuoden 2013 valtakunnallinen paikallisen turvallisuussuunnittelun

Lisätiedot

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö 09.10.2018 Jussi Pihkala OKM:n vaativan erityisen tuen kehittämisryhmä teki 12 ehdotusta syksyllä 2017 muun muassa VIPverkostojen käynnistäminen Kaikkia ehdotuksia viedään

Lisätiedot

OSUMA- projektin alueseminaari / keskustelutilaisuus

OSUMA- projektin alueseminaari / keskustelutilaisuus KUTSU 8.4.2009 OHJAUKSELLA OSUVUUTTA AIKUISOPISKELUUN OSUMA- projektin alueseminaari / keskustelutilaisuus Tervetuloa Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen toteuttaman OSUMA Ohjauksella osuvuutta aikuisopiskeluun

Lisätiedot

VeTe päätösseminaari VeTeen piirretty viiva 6.9.2011 Tampere-talolla

VeTe päätösseminaari VeTeen piirretty viiva 6.9.2011 Tampere-talolla VeTe päätösseminaari VeTeen piirretty viiva 6.9.2011 Tampere-talolla 9.00 9.30 9.30 9.45 9.45 10.00 10.00 10.45 10.45 11.30 11.30 13.00 13.00 14.00 14.30 16.00 16.15 16.45 Ilmoittautuminen ja aamukahvi

Lisätiedot

Tervetuloa asiakaspalvelupäiville!

Tervetuloa asiakaspalvelupäiville! Tervetuloa asiakaspalvelupäiville! Eerikkilä / Forssa 18.-19.3.2009 Onnistunut asiakaspalvelu vaatii asennetta ja osaamista! Vielä kun puitteet ovat kunnossa ja asiakaspalvelija vireessä, sujuu hankalammankin

Lisätiedot

OHJAUKSELLA OSUVUUTTA AIKUISOPISKELUUN OSUMA- projektin alueseminaari / keskustelutilaisuus

OHJAUKSELLA OSUVUUTTA AIKUISOPISKELUUN OSUMA- projektin alueseminaari / keskustelutilaisuus KUTSU 8.4.2009 OHJAUKSELLA OSUVUUTTA AIKUISOPISKELUUN OSUMA- projektin alueseminaari / keskustelutilaisuus Tervetuloa Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen toteuttaman OSUMA Ohjauksella osuvuutta aikuisopiskeluun

Lisätiedot

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 65 VUOTTA LAPPILAISTA HYVINVOINTIA 7.-8.9.2017 LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit lappilaiset.fi LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 7.-8.9.2017

Lisätiedot

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 1/2013

NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 1/2013 NAPPIPARISTON 31.31 KUUKAUSIKIRJE 1/2013 Nappiparisto on ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämisen ja monipuolistamisen valtakunnallinen koordinointihanke vuosille 2011-2012, ja Nappipariston

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat uudistuvat! OPStuki 2016 -koulutuksen toinen aalto alkamassa tervetuloa!

Opetussuunnitelmat uudistuvat! OPStuki 2016 -koulutuksen toinen aalto alkamassa tervetuloa! 17.11.2014 Opetussuunnitelmat uudistuvat! OPStuki 2016 -koulutuksen toinen aalto alkamassa tervetuloa! OPStuki 2016 Hyvinvoiva koulu Perusteista paikalliseksi opetussuunnitelmaksi Tukikoulutus on enorssi-verkoston

Lisätiedot

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 65 VUOTTA LAPPILAISTA HYVINVOINTIA 7.-8.9.2017 LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit lappilaiset.fi LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 7.-8.9.2017

Lisätiedot

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus KUTSU PU 1802B 11.9.2013 OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus Arvoisa vastaanottaja Opetussuunnitelmatyö lähestyy! Tule keskustelemaan, hakemaan uutta tietoa ja hyviä

Lisätiedot

Very Important Persons. Oppilaat, jotka oppimisensa ja koulunkäyntinsä tueksi tarvitsevat vaativaa erityistä tukea.

Very Important Persons. Oppilaat, jotka oppimisensa ja koulunkäyntinsä tueksi tarvitsevat vaativaa erityistä tukea. Very Important Persons Oppilaat, jotka oppimisensa ja koulunkäyntinsä tueksi tarvitsevat vaativaa erityistä tukea. PÄIVÄN OHJELMA 11.4.2019 9.00 Aamukahvia ja ilmoittautuminen 9.30 Tervetuloa! Mitä VIP

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

OPS 2016-prosessi Savonlinnan normaalikoululla

OPS 2016-prosessi Savonlinnan normaalikoululla OPS 2016-prosessi Savonlinnan normaalikoululla http://www.oph.fi/ops2016 OPS 2016 avoin, demokraattinen prosessi PROSESSI ALKAA OPS-TYÖRYHMÄ Koordinaattori: Merja Kuosmanen Jäsenet: Pirkko Valkonen, Marjo-

Lisätiedot

Valtakunnalliset terveysneuvontapäivät 2018

Valtakunnalliset terveysneuvontapäivät 2018 Valtakunnalliset terveysneuvontapäivät 2018 Aika: 12. 13.11.2018 Paikka: Suomen Diakoniaopiston auditorio, Alppikatu 2, Helsinki Kohderyhmä: Huumeiden käyttäjille suunnattua sosiaali- ja terveysneuvontaa

Lisätiedot

Peruskoulu-työpaja

Peruskoulu-työpaja Peruskoulu-työpaja 16.5.2016 Strategisen hallitusohjelman Osaaminen ja koulutus -painopistealue kärkihanke 1: Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin toimenpide 1: Uudistetaan

Lisätiedot

OAJ PIRKANMAAN KOULUTUKSET JA EDUNVALVONNANTILAISUUDET VUONNA 2013 (päivitetty 6.2.2013)

OAJ PIRKANMAAN KOULUTUKSET JA EDUNVALVONNANTILAISUUDET VUONNA 2013 (päivitetty 6.2.2013) OAJ PIRKANMAAN KOULUTUKSET JA EDUNVALVONNANTILAISUUDET VUONNA 2013 (päivitetty 6.2.2013) Yhdistystietokoulutus (OAJ Kanta-Häme, Päijät-Häme ja Pirkanmaa) Kohderyhmä: Kaikki ryhmät, yhdistysten uudet puheenjohtajat

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Paikalliset opetussuunnitelmat Voidaan ottaa käyttöön 1.8.2015, on viimeistään otettava käyttöön 1.8.2016. Paikallisten opetussuunnitelmien

Lisätiedot

MITÄ KUULUU OPETTAJALLE - Opettajat Suomessa 2014

MITÄ KUULUU OPETTAJALLE - Opettajat Suomessa 2014 MITÄ KUULUU OPETTAJALLE - Opettajat Suomessa 2014 Opetushallitus 10.11.2014, Helsinki Opetusneuvos Armi Mikkola Uusia opettajatietoja käytettävissä: OECD:n Teaching and Learning International Survey TALIS

Lisätiedot

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies

Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla. Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti 2017 Leppävirralla Merja Kaija kyläasiamies Maaseutuparlamentti Maaseutupolitiikan neuvosto (MANE), Suomen Kylätoiminta ry, Pohjois- Savon Kylät ry ja Maaseutuverkostopalvelut ovat

Lisätiedot

Kumppaniksi Kaukolämpöpäiville ja Lämpöklubille. Kaukolämpöpäivät Verkatehdas, Hämeenlinna Kohtaamispaikka keskiviikkona 23.8.

Kumppaniksi Kaukolämpöpäiville ja Lämpöklubille. Kaukolämpöpäivät Verkatehdas, Hämeenlinna Kohtaamispaikka keskiviikkona 23.8. Kumppaniksi Kaukolämpöpäiville ja Lämpöklubille Kaukolämpöpäivät 23.-24.8.2017 Verkatehdas, Hämeenlinna Kohtaamispaikka keskiviikkona 23.8.2017 Tule ja ole osa kaukolämpöalan päätapahtumaa! Kaukolämpöpäiville

Lisätiedot

Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi

Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009 www.pohto.fi Laboratorioalan teemapäivät Teemapäivistä on muodostunut laboratorioalan ammattilaisten alkusyksyn kohtaamispaikka, missä kuullaan,

Lisätiedot

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen !

Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen ! Tervetuloa Nuuksioon Eva ja Sven Stenholmin jälkeläisten sukukokoukseen 11.8.2018! Vajaat kaksi vuotta sitten Pihlavan paloasemalla sovittiin, että Kari Salminen ja Pauno Hellsten järjestävät seuraavan

Lisätiedot

KJY:n Työssäoppimisen verkosto: Laatua yhdessä tehden

KJY:n Työssäoppimisen verkosto: Laatua yhdessä tehden 1 KJY:n Työssäoppimisen verkosto tapaa toisensa viidennen kerran 27. 28.9.2010 Helsingissä. Seminaari päättää KJY:n Työssäoppiminen ja sen ohjaus hankkeen. Seminaarin ensimmäinen päivä on kansainvälinen

Lisätiedot

valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus Tvt:n opetuskäytön henkilöstökoulutus yliopistoissa - työseminaari II

valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus Tvt:n opetuskäytön henkilöstökoulutus yliopistoissa - työseminaari II valtakunnallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutus Tvt:n opetuskäytön henkilöstökoulutus yliopistoissa - työseminaari II ti 22.3.2005 klo 14.00-16.00 ke 23.3.2005 klo 14.15-16.15 Työseminaarin

Lisätiedot

Henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät

Henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät 1 Henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät KJY:n Henkilöstöjohtamisen verkosto järjestää henkilöstöjohtamisen seminaarin 13. 14.10.2009 Lahdessa. Seminaarin teemana on henkilöstösuunnittelu. Seminaarin toisen

Lisätiedot

Tukikelpoisuus ja takaisinperintä

Tukikelpoisuus ja takaisinperintä ALUEKOULUTUS BOREAL SEMINARS 74300 Sonkajärvi Puh. (017) 760 7700 Telefax (017) 760 7721 http://www.aluekehityssaatio.fi Hankeorganisaatioiden johto Hankkeiden vetäjät, projektipäälliköt, talousvastaavat

Lisätiedot

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00. Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta

Lisätiedot

KOULUN JA OPPILAITOKSEN PEDAGOGINEN JOHTAMINEN

KOULUN JA OPPILAITOKSEN PEDAGOGINEN JOHTAMINEN KUTSU PU879 B Etelä-Suomi 6.5.2013 Hyvinvointi ja peruspalvelut -yksikkö Opetus ja kasvatus -tulosryhmä Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen lääninhallituksen järjestämään koulutukseen 1.10. 2.10.2013

Lisätiedot

Pienkoulu Osaava Pienet koulut laadukkaiden opetuspalveluiden tuottajana

Pienkoulu Osaava Pienet koulut laadukkaiden opetuspalveluiden tuottajana Pienkoulu Osaava Pienet koulut laadukkaiden opetuspalveluiden tuottajana Taina Peltonen, KT, sj. & Lauri Wilen, tutkija, syksy 2015 Miksi hanketta tarvitaan? Suurten koulujen suosiminen ja vaatimukset

Lisätiedot

OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI

OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI RINNAKKAISSEMINAARI 8: Rehtorin työnkuva, pätevyysvaatimukset ja opetusalan työaikajärjestelyt tulevaisuudessa Matti Lahtinen, OPH Kristiina Haavisto,

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen

Lisätiedot

Pohjalainen talo Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella 23.-24.9.2010

Pohjalainen talo Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella 23.-24.9.2010 Pohjalainen talo Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella 23.-24.9.2010 Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella Pohjalainen talo Aika torstai-perjantai 23.-24.9.2010 Paikka

Lisätiedot

Matkan ajankohta: Viikko 17 esim. ti su Tarkka ajankohta varmistuu myöhemmin. Yhteistyökoulut :

Matkan ajankohta: Viikko 17 esim. ti su Tarkka ajankohta varmistuu myöhemmin. Yhteistyökoulut : CERN 2018-2019 Matkan ajankohta: Viikko 17 esim. ti 23.4. su 28.4.2016. Tarkka ajankohta varmistuu myöhemmin. Yhteistyökoulut : Ulvilan Lukio Nakkilan lukio Porin suomalaisen yhteislyseon lukio lehtori

Lisätiedot