Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen osuus ELY-keskusten yhteiseen toimintakertomukseen vuodelta 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen osuus ELY-keskusten yhteiseen toimintakertomukseen vuodelta 2012"

Transkriptio

1 Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen osuus ELY-keskusten yhteiseen toimintakertomukseen vuodelta 2012 ELY-keskuksen neuvottelukunta Strategiapäällikkö Pekka Myllynen 1

2 ELY-keskus yhtenäinen virasto rakentumassa 3. toimintavuosi entistä enemmän löydetty yhteistä Hallitusohjelman ELY-linjausten jälkeen tehty uusia selvityksiä ELY-keskusten tulevaisuutta koskien Johtotähtenä vaikuttavuuden ja tehokkuuden lisääminen synergiaa hyödyntäen Rahoitus- ym. prosesseja edelleen uudistettu Sidosryhmä- ja verkostoyhteistyötä kehitetty edelleen Toimintaresurssit edelleen pienentymässä keskuksen sisällä toiminnallisia ja rakenteellisia uudistuksia Hyviä laatu- ja barometrituloksia (asiakkaat/henkilöstö) 2

3 Toimintaympäristössä epävarmuus jatkui Elinkeinoelämässä epävarmuus jatkui, kehitysnäkymissä suuria toimiala- ja yrityskohtaisia eroja Työllisyys heikkeni, vuoden lopussa palattiin taantumavuoden 2009 tasolle (yli työtöntä) Uusien yritysten perustaminen hiipui, erityisesti Joensuun seudun starttirahakysyntä laski selvästi Investointiaktiivisuudessa yritys- ja toimialakohtaisia eroja: silti esim. Joensuun keskustassa mittavat rakennushankkeet menossa Julkisen sektorin leikkaukset kohdistuivat edelleen vahvasti Pohjois-Karjalaan 3

4 ELY-keskuksen painopisteet - tuloksia Kansainvälisesti vetovoimainen toimintaympäristö - Tuki yritysten kansainvälistymisen kehittämiseen, laajakaistahankkeiden tukeminen, työmarkkinoiden toimivuuden edistäminen kv-näkökulmasta, maahanmuuttajien kotouttamisen edistäminen, ÄRM-toimenpiteissä (Keski- Karjala) ja varuskunnan lakkauttamisesta johtuvan tukialueen (Joensuun seutu) osalta ELY vahvasti mukana. Kilpailukykyiset ja ympäristövastuulliset kasvavat yritykset - Tuettu yritysten ympäristövastuullista toimintaa neuvonnalla valvotuissa kohteissa, mm. kaivosteollisuudessa ja ÄRM-tapausten yhteydessä, tuettu useita merkittäviä luonnonvarojen kestävää käyttöä edistäviä hankkeita, ympäristöliiketoimintaa edistetty. Luonnonvarojen kestävään käyttöön perustuva tutkimus-, tuotekehitysja tuotantotoiminta - Bioenergianeuvonta, uusiutuvan energian toimialakartoitus, biosfäärialuetoiminta ja ROK-for-hanke, biotalouden ekosysteemin kehittäminen osana innovaatiotoiminnan keihäänkärkialojen suunnittelua. 4

5 ELY-keskuksen painopisteet - tuloksia Nuorten yhteiskuntatakuun varmistaminen - Nuoret ELY-keskuksen toiminnan keskiössä: TE-toimistoon osoitettu lisähenkilöresursseja nuorten palveluun, nuorten työ- ja koulutussiirtymiä edistäviä ESR-hankkeita käynnissä, työvoimapalveluissa painotettu nuorille suunnattua koulutusta, nuorten yrittäjyyttä edistetty ja maahanmuuttajanuorten asemaa parannettu. Palvelujaan kehittävä ja ketterä virasto - Asiakaslähtöisyyttä ja ketteryyttä edistetty useissa toiminnoissa & hankkeissa - Sähköisiä palveluja kehitetty - Rakennerahastomaksatusten toimintamallin kehittäminen (mukana POS ELY) - Mittava TE-toimistouudistus valtakunnallisten linjausten mukaisesti - Uuden EU-ohjelmakauden valmisteluun osallistuttu tiiviisti ja laaja-alaisesti. 5

6 Tuloksia vuodelta 2012 Rahoitusta yhteensä 104 milj. euroa Uusien yritysten osalta jäätiin selvästi tavoitteesta Myös monen muun työllisyyteen liittyvän tulostavoitteen osalta tavoitteet jäivät saavuttamatta Ilon aiheita: vähemmän rekrytointiongelmia ja nuorten työttömyyden tavoitteesta jäätiin vain hieman Maaseudun pienyritysrahoitusta saaneiden määrä putosi edellisvuodesta, euromääräisesti vuosi oli ennätyksellinen Ympäristöä koskevat tulostavoitteet pääosin saavutettiin, osin reilusti ylittäen (METSO) Julkisten yrityspalveluorganisaatioiden palvelun laatua koskeva asiakaspalaute: Pohjois-Karjalan ELY ELY-keskusten kärjessä Henkilöstöbarometri: ELY-keskusten kärkijoukossa 6

7 ELY-keskusten palvelujen laatu yrityksille v Lähde: TEM/Tietoykkönen Oy: TEM-hallinnonalan julkisten yrityspalveluorganisaatioiden tunnettuus, palveluiden käyttö ja palvelumielikuva v

8 ELY-keskusten palvelujen hyödyllisyys yrityksille v Lähde: TEM/Tietoykkönen Oy: TEM-hallinnonalan julkisten yrityspalveluorganisaatioiden tunnettuus, palveluiden käyttö ja palvelumielikuva v

9 ELY-keskuksen rahoitus vuonna 2012, milj.

10 Pohjois-Karjalan ELY-keskus, yritysrahoitus yhteensä 2012 Yhteensä 23,8 miljoonaa euroa Tekes, yritysrahoitus; 5,39 M Kehittämis- ja investointihankkeet; 9,82 M MMM; EKTR; 0,2 M MMM; EMR; 4,86 M Valmistelurahoitus; 0,41 M Kuljetustuki; 1,51 M Energiatuki; 0,61 M Uuden teknologian energiatuki; 0,95 M 10 Pohjois-Karjalan ELY-keskus

11 TEM: Suurimmat yritystuen saajat 2012 euroa Porokylän Leipomo Oy Suomen Levyprofiili Oy Joensuun CNC-Machining Oy Ficon Oy Okun Koneistuspalvelu Oy Endomines Oy Kirike Oy Karelian Lihajaloste Oy Kesmac Oy Nurmeksen Työstö ja Tarvike Oy Pohjois-Karjalan ELY-keskus 11

12 Ympäristöasioiden hoito Ympäristöluvanvaraisten laitosten tarkastuksissa tavoitteet ylitettiin Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmien laatiminen edistyi hyvin Itä-Suomen jätesuunnitelman toteuttaminen eteni hyvin yhteistyössä Pilaantuneita alueita kunnostettiin tavoitteen mukaisesti Kemikaalivalvontaan oli osoittaa hyvin vähän voimavaroja YVA-prosessit sujuivat hyvin yhteistyössä toimijoiden kanssa Restaurointihanke (Joensuun maaseutu) sai Europa Nostra -palkinnon Biosfäärialuetoiminnassa 20-vuotisjuhla METSO-ohjelman tulostavoitteet ylitettiin selvästi Vesihuolto-, siirtoviemäri- ja jätevedenpuhdistamohankkeita toteutui Vesihuoltopalvelujen saatavuuden ja laadun varmistamisessa edettiin Vuoksen vesienhoitosuunnitelman ja toimenpideohjelman toimeenpano Virka-apua Kainuun ELY-keskukselle Talvivaaraan liittyen 12

13 Maaseutuasioiden hoito Maaseudun infrahankkeet laajakaistahankkeet Rääkkylä ja Valtimo, muutoin laajakaistahanke ei ole edennyt toivotulla tavalla Tukivalvonnat yms. tarkastustehtävät aikataulussa Maatilojen investoinneissa ennätyksellisen alhainen taso Pienyritysrahoituksessa euromääräisesti ennätysvuosi Luomutuotanto lisääntyi, suhteellisesti toiseksi eniten luomutiloja Kalataloustukien osalta rahoitus loppumassa Uhanalaisten lohikantojen parantamisessa oma hanke Hakemusten käsittelyajat normalisoituneet, paitsi maksatuksissa Maakaista-hankkeen tiedotus toiminut, huomattu myös muualla Uuden ohjelmakauden valmistelua tehty laaja-alaisesti 13

14 Ympäristö- ja maaseutuasioihin liittyviä suoritteita 2012 Ympäristöluvanvaraisten laitoksiin tarkastuskäyntejä: 132 kpl Vesilain mukaisia valvontakäyntejä: 120 kpl + 40 kpl (kalatalousvelvoitteet) Valmistuneiden vesihuoltohankkeiden vaikutuspiirissä asukkaita: 1040 Vesiensuojelua koskevat maatalouden erityistukipäätökset: 70 kpl Investointituet kosteikkojen perustamiseen: 7 kpl Yleis- ja asemakaavoitusta koskevat viranomaisneuvottelut: 40 kpl Poikkeamispäätökset: 61 kpl Luonnonsuojeluohjelmien / METSO-toteutus: 325 / 1440 ha Seurantaohjelman mukaiset näytteet: 3062 kpl Peltotukitarkastukset: 201 kpl Eläinpalkkiovalvonnat: 81 kpl Tukiehtojen ristiintarkastukset: 107 kpl Peltolohkorekisterivalvonnat: 213 kpl Lannoitusvalvonnat: 119 kpl Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonnat: 60 kpl 14

15 Henkilöstö 159 htv (v. 2011: 173), joista toimintamenomäärärahoilla palkattuja 122 htv (132 htv) Vakinaisia 118 (127) Naisia: 53 %, miehiä: 47 % Keski-ikä: 49,8 vuotta (93 yli 50-vuotiasta) Ylempi korkeakouluaste: 63 henkeä (40 %) 15

ELY-keskuksen toimintakertomus vuodelta ELY-keskuksen neuvottelukunta Ylijohtaja Ari Niiranen

ELY-keskuksen toimintakertomus vuodelta ELY-keskuksen neuvottelukunta Ylijohtaja Ari Niiranen ELY-keskuksen toimintakertomus vuodelta 2011 ELY-keskuksen neuvottelukunta 13.3.2012 Ylijohtaja Ari Niiranen 1 ELY-keskus yhtenäistä virastoa rakentamassa 2. toimintavuosi kohti sisäisesti yhtenäistä virastoa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen osuus ELY-keskusten yhteiseen toimintakertomukseen vuodelta 2013

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen osuus ELY-keskusten yhteiseen toimintakertomukseen vuodelta 2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen osuus ELY-keskusten yhteiseen toimintakertomukseen vuodelta 2013 ELY-keskuksen neuvottelukunta 25.3.2014 Strategiapäällikkö Pekka Myllynen 1 ELY-keskus yhtenäinen virasto

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen strateginen tulossopimus tarkistusesitys vuodelle 2013 (2015)

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen strateginen tulossopimus tarkistusesitys vuodelle 2013 (2015) Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen strateginen tulossopimus 2012-2015 tarkistusesitys vuodelle 2013 (2015) ELY-keskuksen neuvottelukunta 24.10.2012 Strategiapäällikkö Pekka Myllynen 1 Valmisteluvaiheita vuonna

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen muuta ajankohtaista

Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen muuta ajankohtaista Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen muuta ajankohtaista Neuvottelukunnan kokous 13.3.2012 Ari Niiranen ELY-keskuksen strategiset painotukset Pohjois-Karjalassa 2012-2015 Kansainvälisesti

Lisätiedot

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 13.4.2010 Markku Gardin

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 13.4.2010 Markku Gardin Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 13.4.2010 Markku Gardin Laajempi aluejako 9 toimialuetta Toimialueet Lappi Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY nuorten maakunnassa; miten maakuntaohjelma näkyy ELY-keskuksen toiminnassa Ylijohtaja Matti Räinä 26.2.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Rahoituksen kohdentuminen Pohjois-Karjalassa Rahoituslähteet: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ELY-keskus. Yritysrahoituskatsaus 31.1.2014

Pohjois-Karjalan ELY-keskus. Yritysrahoituskatsaus 31.1.2014 Yritysrahoituskatsaus 31.1.2014 Ritva Saarelainen Kalevi Pölönen Pekka Tahvanainen 31.1.2014 , yritysrahoitus 2013 MMM; EKTR; 0,09 M ; 0 % Tekes yritysrahoitus; 3,5 M ; 12 % Yhteensä 29,1 milj. MMM; EMR;

Lisätiedot

Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen osuus ELY-keskusten yhteiseen toimintakertomukseen vuodelta 2015

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen osuus ELY-keskusten yhteiseen toimintakertomukseen vuodelta 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen osuus ELY-keskusten yhteiseen toimintakertomukseen vuodelta 2015 ELY-keskuksen neuvottelukunta Johtava asiantuntija Pekka Myllynen 1 ELY-keskus uuteen aluehallintoon valmistautuen

Lisätiedot

Yritys- ja kehittämisrahoituksen vuosikatsaus Itä-Suomessa Joensuu, Mikkeli

Yritys- ja kehittämisrahoituksen vuosikatsaus Itä-Suomessa Joensuu, Mikkeli Yritys- ja kehittämisrahoituksen vuosikatsaus Itä-Suomessa Joensuu, Mikkeli 3.2.2015 Juha Pulliainen Ritva Saarelainen Kalevi Pölönen 2.2.2015 Vuosikatsauksen ohjelma 1. Yritysrahoitus Itä-Suomessa Yhteisosio

Lisätiedot

Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 22.2.2016 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus edistää Yrittäjyyttä, työmarkkinoiden toimintaa, osaamista ja kulttuuria Liikennejärjestelmän toimivuutta ja liikenteen

Lisätiedot

Vuosikatsaus 2014 Maaseuturahasto 2007-2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus. http://maakaista.fi/item/908-puusta-pitk%c3%a4%c3%a4n

Vuosikatsaus 2014 Maaseuturahasto 2007-2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus. http://maakaista.fi/item/908-puusta-pitk%c3%a4%c3%a4n Vuosikatsaus 2014 Maaseuturahasto 2007-2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus http://maakaista.fi/item/908-puusta-pitk%c3%a4%c3%a4n Pohjois-Karjalan maaseudun kehittäminen lukuina vuonna 2014. Maatalouden tulotuet*

Lisätiedot

Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa

Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa Pohjois-Karjalan ELY-keskus Lokakuu 2016 PERUSTUU HALLITUKSEN LINJAUKSIIN 5.4.2016 JA KÄSITYKSEEN TILANTEESTA LOKAKUUSSA 2016 Valtion aluehallinnon tehtävien siirtoja

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseuturahoituksen uudet tuulet Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.2016 Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1

Lisätiedot

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö

Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa. Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011. Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö Maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 toteutus Etelä-Savossa Maakunnan yhteistyöryhmä 14.12.2011 Maija Puurunen Maaseutu ja energia yksikkö 1 Milj. 80 70 Maatalouden viljelijätuet Etelä-Savossa (kunnat

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteista tuloksiin

Maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteista tuloksiin Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tavoitteista tuloksiin 1 Maaseutuohjelman kolme strategista painopistettä Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti, sosiaalisesti

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2016 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2015 ELY-keskuksen rahoitus Hämeen maakuntiin 72 milj. euroa Hämeen ELY-keskuksen toimialueen maakuntien työllisyyden, yritystoiminnan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ELY-keskus Tulossopimuksen tarkistaminen vuodelle 2018 keskeiset asiat

Pohjois-Karjalan ELY-keskus Tulossopimuksen tarkistaminen vuodelle 2018 keskeiset asiat Pohjois-Karjalan ELY-keskus Tulossopimuksen tarkistaminen vuodelle 2018 keskeiset asiat ELY-keskuksen neuvottelukunta 27.10.2017 Ritva Saarelainen, Janne Kärkkäinen 27.10.2017 Ihmisten työllisyys, osaaminen

Lisätiedot

Yritysrahoituskatsaus 1/ Kalevi Pölönen Tuomo Hämäläinen Ritva Saarelainen. Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Yritysrahoituskatsaus 1/ Kalevi Pölönen Tuomo Hämäläinen Ritva Saarelainen. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus Yritysrahoituskatsaus 1/2013 3.7.2013 Kalevi Pölönen Tuomo Hämäläinen Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus 3.7.2013 Elinkeinoelämän odotukset keväälle 2014 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Tilannekatsaus. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen neuvottelukunnan kokous Ari Niiranen ja Ritva Saarelainen

Tilannekatsaus. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen neuvottelukunnan kokous Ari Niiranen ja Ritva Saarelainen Tilannekatsaus Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen neuvottelukunnan kokous 25.3.2014 Ari Niiranen ja Ritva Saarelainen 25.3.2014 ELY-keskuksen strategiset painotukset 1. Kansainvälisesti vetovoimainen toimintaympäristö

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen strategisia linjauksia vuosille

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen strategisia linjauksia vuosille Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen strategisia linjauksia vuosille 2016-2019 ELY-keskuksen neuvottelukunta 9.10.2015 Liite 1 Siirrytään kaksiportaisuuteen tulosohjausasiakirjoissa 1) Strategia-asiakirja 2)

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus Taulukot

Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus Taulukot Hämeen ELY-keskuksen rahoituskatsaus 2016 Taulukot 8.3.2017 Hämeeseen kohdistuneet rahoituspäätökset 2015-2016, euroa 2 RAHOITUSPÄÄTÖKSET 2015 2016 RAHOITUS TYÖLLISYYDEN EDISTÄMISEEN 38 622 500 41 794

Lisätiedot

Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014

Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014 Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014 Strategiapäällikkö Pekka Myllynen AVIn auditorio, Joensuu Pohjois-Karjalan ELY-keskus 18.9.2014 Pohjois-Karjalan vahvuudet ja tulevaisuuden haasteet

Lisätiedot

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseutuohjelman mahdollisuudet Satakunnassa 2014-2020 Maakunnallinen infotilaisuus Noormarkussa 12.2. 2015 Ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Kolme

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 1.3. 2013 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2012 ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna 199 yrityshanketta,

Lisätiedot

Metsästä energiaa yrittämällä

Metsästä energiaa yrittämällä Metsästä energiaa yrittämällä Energia-alan asiantuntijaseminaari Pohtossa 1.4.2009 Asiantuntija, TE-keskus Sivu 1 2.4.2009 Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinokeskus (TE-keskus) TE-keskukset ovat työ-

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen osuus ELY-keskusten yhteiseen toimintakertomukseen vuodelta 2016

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen osuus ELY-keskusten yhteiseen toimintakertomukseen vuodelta 2016 Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen osuus ELY-keskusten yhteiseen toimintakertomukseen vuodelta 2016 ELY-keskuksen neuvottelukunta 1.3.2017 Ritva Saarelainen ja Janne Kärkkäinen Tuloksellisuus ja toiminnan

Lisätiedot

Tilannekatsaus ELY-keskuksen toimintaan 2017

Tilannekatsaus ELY-keskuksen toimintaan 2017 Tilannekatsaus ELY-keskuksen toimintaan 2017 Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Ritva Saarelainen ja Janne Kärkkäinen POHJOIS-KARJALAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Ylijohtajan

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen 1.9.2011 Riitta Ilola Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Strategiayksikkö, Riitta Ilola 6.9.2011 1

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Johtaja Juha S. Niemelä, Keski-Suomen TE-keskus MYR-seminaari seminaari, 10.9.2009 1 Toimintaympäristön

Lisätiedot

METSO Pohjois-Pohjanmaalla ja tapaus Kraaseli. Eero Melantie Luonnonsuojeluyksikön päällikkö

METSO Pohjois-Pohjanmaalla ja tapaus Kraaseli. Eero Melantie Luonnonsuojeluyksikön päällikkö METSO Pohjois-Pohjanmaalla ja tapaus Kraaseli Eero Melantie Luonnonsuojeluyksikön päällikkö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 1.6.2012 1 Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa Miten maakuntaohjelmaa 2014-2017 on toteutettu Pohjois-Savossa Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa 15.5.2017 Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 ja maakuntaohjelman 2014-2017 toimintalinjat Aluerahoitukset

Lisätiedot

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen 10.1.2014 RAHOITUKSEN VUOSIKATSAUS 1.1. - 31.12.2013 ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen Satakunnan ELY-keskus rahoitti viime vuonna yrityksiä noin

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö

Lisätiedot

Valtion tehtävät osana uudistusta

Valtion tehtävät osana uudistusta Valtion tehtävät osana uudistusta Kohti Meijän Maakuntaa- Maakuntauudistus Pohjois-Karjalassa 13.10.2016 Ylijohtaja Ari Niiranen Pohjois-Karjalan ELY-keskus PERUSTUU HALLITUKSEN LINJAUKSIIN 5.4.2016 JA

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Tilannekatsaus. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen neuvottelukunnan kokous Ari Niiranen ja Ritva Saarelainen

Tilannekatsaus. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen neuvottelukunnan kokous Ari Niiranen ja Ritva Saarelainen Tilannekatsaus Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen neuvottelukunnan kokous 24.9.2014 Ari Niiranen ja Ritva Saarelainen 24.9.2014 Sisältö 1. Strategiset painotukset 2. Ajankohtaista ympäristötehtävistä 3. Ajankohtaista

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Kainuun ELY-keskus 2013

Kainuun ELY-keskus 2013 Kainuun ELY-keskus 2013 haasteita, painotuksia ja toimenpiteitä KAINUUN TYÖLLISYYSFOORUMI - SOLIDARCITY KONFERENSSI 9.10.2012 Kainuun ELY-keskus Strategiapäällikkö Juha Puranen Haasteita, painotuksia 2013+

Lisätiedot

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Tehtävät ja organisaatio. Pori, syyskuu 2013 Ylijohtaja Marja Karvonen

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Tehtävät ja organisaatio. Pori, syyskuu 2013 Ylijohtaja Marja Karvonen Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Tehtävät ja organisaatio Pori, syyskuu 2013 Ylijohtaja Marja Karvonen ELY-keskuksen toiminta-ajatus ELY-keskus on elinkeinojen, työmarkkinoiden ja maaseudun

Lisätiedot

Vuosikatsaus 2013 Maaseuturahasto 2007-2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus

Vuosikatsaus 2013 Maaseuturahasto 2007-2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus Vuosikatsaus 2013 Maaseuturahasto 2007-2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Pohjois-Karjalan tavoitteet - Luonnonvarojen kestävän käytön edistäminen - Osaamisen

Lisätiedot

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa

KASVUPALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELUT JA KUNTA-MAAKUNTA- VALTIO- YHTEISTYÖ. 9.5.2017 Mikko Härkönen Elinvoimajohtaja https://youtu.be/aa46bvokrqa KASVUALVELU-UUDISTUS TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi.

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lokakuu 2018 Yleishyödyllisyys Yleishyödyllistä investointia voidaan tukea, jos siitä saatava hyöty

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 Organisaatiorakenne (ELY, TE-toimisto) Henkilöstö Rahoituksen vuosivolyymi

Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 Organisaatiorakenne (ELY, TE-toimisto) Henkilöstö Rahoituksen vuosivolyymi Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 Organisaatiorakenne (ELY, TE-toimisto) Henkilöstö Rahoituksen vuosivolyymi Lisätietoja: Kimmo Puolitaival, ylijohtaja Timo Metsä-Tokila, strategia- ja asiakkuuspäällikkö

Lisätiedot

Ei-tuotannollisten investointien haku v.2013. Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle 21.5.2013 Merja Lehtinen

Ei-tuotannollisten investointien haku v.2013. Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle 21.5.2013 Merja Lehtinen Ei-tuotannollisten investointien haku v.2013 Ympäristöhankkeista eloa maaseudulle 21.5.2013 Merja Lehtinen Esityksen sisältö Maatalouden ympäristötuet rekisteröidyille yhdistyksille 2013 Ei-tuotannolliset

Lisätiedot

Energia-asiat TE-keskusten ja ELYkeskusten. Marja-Riitta Pihlman TEM/KOY

Energia-asiat TE-keskusten ja ELYkeskusten. Marja-Riitta Pihlman TEM/KOY Energia-asiat TE-keskusten ja ELYkeskusten organisaatiossa Marja-Riitta Pihlman TEM/KOY STRATEGIAT, ENNAKOINTI JA PALVELUVERKOSTON OHJAUS ASIAKKUUDET EU- JA KANSALLISEN RAHOITUKSEN MAKSATUS- JA TARKASTUSYKSIKKÖ

Lisätiedot

Biokaasutuotannon tuet. Maa- ja metsätalousministeriö

Biokaasutuotannon tuet. Maa- ja metsätalousministeriö Biokaasutuotannon tuet Maa- ja metsätalousministeriö MMM Biokaasutuotannon tuet Maatilainvestoinnit Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 Bioenergiatuotannon avustus TEM Syöttötariffi Energiatuki

Lisätiedot

Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma Kainuun maaseuturahoitus kaudella ; Oulu

Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma Kainuun maaseuturahoitus kaudella ; Oulu Kainuun alueellinen maaseutusuunnitelma 2014-2020 Kainuun maaseuturahoitus kaudella 2014 2020; Oulu 25.2.2015 Sivu 1 26.2.2015 Toiminnan visio Kainuun maaseutu tarjoaa turvallisen, toimivan, viihtyisän

Lisätiedot

Hanketreffit bioenergiaa ja neuvontaa Pohjois-Karjalassa

Hanketreffit bioenergiaa ja neuvontaa Pohjois-Karjalassa Hanketreffit bioenergiaa ja neuvontaa Pohjois-Karjalassa Tuomo Hämäläinen Pohjois-Karjalan ELY-keskus, Pohjois-Karjalan ELY-keskus www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 12.12.2012 1 Energialinjaukset pääperiaatteet

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue Varsinais-Suomen ELY-keskus / Olli Madekivi 13.4.2010 1 Organisaatio 13.4.2010 2 Ympäristökeskuksesta ELYn

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Rahoituksen haku ja maksatus - mikä muuttuu? Pirjo Peräaho

Rahoituksen haku ja maksatus - mikä muuttuu? Pirjo Peräaho Rahoituksen haku ja maksatus - mikä muuttuu? Pirjo Peräaho Mikä muuttuu EAKR:ssä Jää pois tai vähenee Infrastruktuurihankkeet pois Finnveran lainatuotteet pois Keskitetty Finnveran pääomasijoitustoiminta

Lisätiedot

TRAFI sidosryhmätapaaminen

TRAFI sidosryhmätapaaminen TRAFI sidosryhmätapaaminen ELY-keskuksen ja TE-toimiston strategiset tavoitteet Lapissa vuosille 2016-2019 Rovaniemi 16.12.2015 Lappilainen tulokulma Toimintaympäristöanalyysi ja tavoitteet laadittu tiiviissä

Lisätiedot

Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020

Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020 Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020 Pohjois-Savon ELY-keskus toimeenpanon tilanne #maatinki #maaseutu2020 Sivu 1 1. Perusmaatalous Kehittämishankkeet Muualla hallinnoitavat kehittämishankkeet 15

Lisätiedot

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro

Lisätiedot

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ESR-hankkeet ja rahoitusmahdollisuudet Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Alueellinen ESR-rahoitus Kainuussa ohjelmakaudella 2014-2020,

Lisätiedot

ESR- ja EAKR-rahoituksen merkitys työllisyys- ja elinkeinopolitiikassa

ESR- ja EAKR-rahoituksen merkitys työllisyys- ja elinkeinopolitiikassa ESR- ja EAKR-rahoituksen merkitys työllisyys- ja elinkeinopolitiikassa 2021-2027 Sidosryhmäpäivä, Varkaus Timo Ollila 28.5.2019 Mitä IP-alue tavoittelee uudelta kaudelta Yritysten muutoskykyyn ja kasvuun

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Hollola 13.2.2015 Kari Sartamo 18.2.2015 JULKISET RAHASTOT EU kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Kestävää

Lisätiedot

Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013

Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013 Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013 Uudenmaan ELY-keskus / Antti Mäntykoski Toteutustilanne Valtakunnallinen toteutusohjelma SY 8/2011 (VNpp 17.2.2011)

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

P-K: n ELY-keskuksen energiatukipalvelut 2010

P-K: n ELY-keskuksen energiatukipalvelut 2010 P-K: n ELY-keskuksen energiatukipalvelut 2010 TEMin, TEKESin ja MMM:n Energiatuet bioenergian ja energiansäästön edistämiseen Pohjois-Karjalan ELY-keskus www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 26.2.2010 1 TEMin

Lisätiedot

Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa

Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa Ajankohtaista Etelä-Savon vesihuollossa Alueellinen vesihuoltopäivä Mikkeli 17.3.2016 Johtava asiantuntija Vesa Rautio Etelä-Savon ELY-keskus Sisältö Häiriö- ja erityistilanteiden varautumissuunnittelu

Lisätiedot

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka ELY-keskuksen aluekehitystehtävät Lainsäädännöllinen pohja Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisestä (1837/2009) Laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista

Lisätiedot

Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen. Ylijohtaja Ari Niiranen

Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen. Ylijohtaja Ari Niiranen Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen kannalta Ylijohtaja ELY-keskusten tehtävät pääosin itsehallintoalueille ELY-keskukset kannattavat ELY-keskusten, maakunnan liittojen ja TE-toimistojen

Lisätiedot

LEADER- työn ajankohtaispäivä Ikonen

LEADER- työn ajankohtaispäivä Ikonen LEADER- työn ajankohtaispäivä Ikonen 26.5.2014 Näin sen teemme ELY-keskusten tulostavoitteet vuodelle 2014 Tulossopimusesityksen kohta 1: ELY-keskuksen toiminnalliset painotukset vuodelle 2014 Tulossopimusesityksen

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 18.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020

Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 13.3.2014 Jouko Lankinen/ Juha Linden Kaakkois-Suomen ELY-keskus 13.3.2014 Sisältö: Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet

Lisätiedot

Rahoitusta maaseutualueen yrityksille

Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Rahoitusta maaseutualueen yrityksille Helmikuu 2017 Outi Kaihola Etelä-Savon ELY-keskus Rahoitus EU:lta ja valtiolta Maaseuturahasto Sijainti maaseudulla Alle 10 hlöä työllistävät (mikroyritykset), maataloustuotteiden

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2015 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä Vuonna 2015 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Iisalmen Teollisuuskylä Oy Kehitysyhtiö Savogrow Oy Taustaa Pohjois-Savon kone- ja energiateknologian

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT Kasvun eväät seminaari Joensuu 3.4.2017 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Kasvupalvelujen tarvekategoriat 1. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen yrityksille

Lisätiedot

Miten valtio tukee biokaasulaitoksia? Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö

Miten valtio tukee biokaasulaitoksia? Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö Miten valtio tukee biokaasulaitoksia? Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö Biokaasuasioiden vastuutahoja MMM:ssä MMM Maatalousosasto (MAO) - Bioenergiatuotannon edistämistoimet (investointi-

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus puuenergiaan nvm Sirpa Karjalainen Monenlaiset mikroyritykset Maatilakytkentäisille mikroyrityksille on myönnetty tukea mm. matkailualan investointeihin

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi

Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Mahdollisuuksien maaseutu Kaakkois-Suomi Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Etelä-Karjalan MYR Koulutustilaisuus 13.11.2017 Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittäminen Manner-Suomen

Lisätiedot

Moniohjatun viraston tuloksellisuuden haasteet. Ajatuksia tulossopimuksesta vuosille 2016-2019

Moniohjatun viraston tuloksellisuuden haasteet. Ajatuksia tulossopimuksesta vuosille 2016-2019 Moniohjatun viraston tuloksellisuuden haasteet Ajatuksia tulossopimuksesta vuosille 2016-2019 Strategiapäälliköt VARELY Kirsi Kärpijoki aluekehityspäällikkö 27.11.2013 OSY-hanke: Aluehallintoviranomaisille

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 29.3.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:

Lisätiedot

Elinvoimaa monialaisista maakunnista

Elinvoimaa monialaisista maakunnista Elinvoimaa monialaisista maakunnista Kasvupalvelu-uudistus TE-palvelut ja yrityspalvelut kootaan julkiseksi kasvupalveluksi alvelulla edistetään yritystoimintaa, yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto 1 21.9.2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto TE-toimiston tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista ja työllisyyden

Lisätiedot

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen Viljelijätilaisuudet Savonia 17.2.2015 Iso-Valkeinen 20.2.2015 Pauli Lehtonen, Pohjois-Savon ELY-keskus, 18.2.2015 1 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen strategisen tulossopimuksen tarkistusesitykset

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen strategisen tulossopimuksen tarkistusesitykset Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen strategisen tulossopimuksen tarkistusesitykset ELY-keskuksen neuvottelukunta 24.9.2014 16.9.2014 Stratsun tarkistamisesitykset - ohjeet TEMin ohjeet 25.6. (yhdessä TOPSU-ohjeiden

Lisätiedot

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Valtakunnalliset museopäivät Lappeenranta 19.5.2015 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus .Salpapolku, Parikkalan

Lisätiedot

Leader-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 9.11.2012, Tampere Huomioitavia asioita toimeenpanon näkökulmasta

Leader-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 9.11.2012, Tampere Huomioitavia asioita toimeenpanon näkökulmasta Leader-toimintaryhmätyön ajankohtaispäivät 9.11.2012, Tampere Huomioitavia asioita toimeenpanon näkökulmasta Tiina Laurila ja Noora Hakola, Maaseutuelinkeino-osasto/Maaseutu- ja rakenneyksikkö Maaseutuvirasto

Lisätiedot

Uusi maaseutuohjelma ja investoinnit

Uusi maaseutuohjelma ja investoinnit Uusi maaseutuohjelma ja investoinnit Kuopio 7.10.2014 Sanna Koivumäki Ruokaosasto/ Maaseudun kehittämisyksikkö Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 9.10.2014 Ruokaosaston tehtäväalueen yhteiskunnallisen

Lisätiedot

Yritystukien ajankohtaiset. Neuvottelupäivät 12.4.2016 Reijo Martikainen

Yritystukien ajankohtaiset. Neuvottelupäivät 12.4.2016 Reijo Martikainen Yritystukien ajankohtaiset Neuvottelupäivät 12.4.2016 Reijo Martikainen Yritystukipäätökset Tehty 332 päätöstä, tukea myönnetty noin 23 m Näistä Leader-päätöksiä 90 kpl ja 1,9 m 297 investointitukea 29

Lisätiedot

Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla

Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla Hanketukien rahoitusmahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 9.4.2015 MAASEUTUOHJELMAN KOLME STRATEGISTA PAINOPISTETTÄ Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta

Lisätiedot

Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020

Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020 Rajattomien mahdollisuuksien maaseutu 2020 Pohjois-Savon ELY-keskus 25.10.2016 #maatinki #maaseuturahasto #pohjoissavo #maaseutuohjelma Sivu 1 1. Perusmaatalous Kehittämishankkeet Muualla hallinnoitavat

Lisätiedot

Biokaasulaitosten investointituet v. 2014

Biokaasulaitosten investointituet v. 2014 Biokaasulaitosten investointituet v. 2014 Biokaasuseminaari, Liminganlahden luontokeskus 27.2.2014 Asiantuntija Kalevi Hiivala Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1 1. Maatilan lämpökeskus ja biokaasulaitos

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2016 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä Vuonna 2016 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj.

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 4.4.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 19.9.2016 MMM / Ohjaus- ja talousyksikkö MMM:n määrärahaehdotus 2017 yhteensä 2 545 m (2 560 m /2016) 2 MMM:n määrärahaehdotus 2017 Hallinnonalalle

Lisätiedot

Leaderrahoituksen. yritystuet

Leaderrahoituksen. yritystuet Leaderrahoituksen yritystuet Millainen yritys voi saada leader - tukea Yrityksellä on oltava edellytykset kannattavaan liiketoimintaan Yritystoiminta on päätoimista ja ammattimaista yrityksen on annettava

Lisätiedot

Vaikuttavuusinvestoinnit yritysten kehittämisessä

Vaikuttavuusinvestoinnit yritysten kehittämisessä Vaikuttavuusinvestoinnit yritysten kehittämisessä Projektijohtaja Mika Pyykkö Mistä yritykset löytävät rahoitusta maaseudulla? 29.11.2017 Helsinki Vaikuttavuusinvestoiminen voi tarkoittaa kaikkia sijoitustapoja

Lisätiedot