Designvuoden hyödyntäminen alkaa nyt

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Designvuoden hyödyntäminen alkaa nyt"

Transkriptio

1 Kolumni Designvuoden hyödyntäminen alkaa nyt O n kulunut vuosi Helsingin valinnasta maailman designpääkaupungiksi 2012, ja vain 14 kuukautta on enää jäljellä juhlavuoden alkuun. Riemu nimityksestä on vaihtunut ankaraan työhön tittelin hyödyntämiseksi. Valmisteluja leimaa poikkeuksellisen hieno innostuksen ilmapiiri. Kansainvälinen designkaupunkisäätiö on saanut tuhansittain yhteydenottoja ja ideoita juhlavuoden tapahtumiksi ja teoiksi. Valtioneuvosto teki syyskuussa periaatepäätöksen viiden miljoonan euron rahoituksesta ja ministeriöiden tuesta hankkeelle. Neuvottelut WDC:n yhteistyökumppaneiksi haluavien yritysten kanssa ovat täydessä käynnissä. World Design Capital Helsinki 2012 tarjoaakin monille yrityksille ainutlaatuisen tilaisuuden edistää liiketoimintaansa sekä kansainvälisesti että kotimaassa. Virallisten yhteistyökumppanuuksien lisäksi yrityksille on tarjolla myös hankeyhteistyö designsäätiön kanssa. Yritysten kunnianhimoiset teot ja hankkeet ovatkin designvuoden tärkeintä todistusaineistoa maailmalle. Säätiö on lokakuun lopulla avannut nettisivuillaan (www. wdchelsinki2012.fi ) ohjelmaehdotushaun, johon yritykset, yhteisöt, kaupunkien organisaatiot sekä yksityishenkilöt voivat mennessä jättää esityksiään virallisiksi juhlavuoden hankkeiksi. Eli juuri nyt on aika aktivoitua. Designvuoden hyödyntäminen on Helsingin elinkeinopolitiikan tärkeimpiä painopisteittä ensi vuonna. Elinkeinopalvelu on saanut tehtäväkseen edustaa Helsinkiä ryhmässä, joka koordinoi Espoon, Vantaan, Lahden ja Kauniaisten yhteistoimintaa. Toimimme päivittäin läheisessä yhteistyössä designkaupunkisäätiön henkilökunnan kanssa. Kanssakäyminen on syksyn aikana ollut todella läheistä, koska säätiön toimisto on sijainnut väliaikaisesti elinkeinopalvelun tiloissa Unioninkadulla. Elinkeinopalvelu auttaa ja innostaa kaupunkikonsernin yksiköitä löytämään kukin oman tapansa designvuoden hyödyntämiseksi. Syys- Elinkeinostrategiaa ajantasaistetaan kehittämistyö alkaa Kasvuhakuisia yrityksiä sparrataan Pasilaan keskustakortteli Luovien alojen tapahtumia Design Led Innovation -seminaari Yritys-Helsingissä Miten perustan yrityksen? kaikkien aikojen parhainta stop over -matkailijoille markkinointikäyttöön matkailumessut jälleen Helsingissä ja brändiä kehitetään Valoa kaupunkiin Helsingin juhlakaudessa Senaatintorilla Tee valomatka Helsingissä

2 kuun 17. järjestettyyn avaustyöpajaan osallistui noin 80 edustajaa virastoista ja liikelaitoksista. Tilaisuuden tärkein anti saattoi olla hyödyntää designajattelua uudella tavalla yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa. Kokeilut ja pilotointi auttavat oivaltamaan designin lisäarvo myös julkisten palvelujen kehittämisessä. Maailman muotoilupääkaupungin rooli velvoittaa Helsinkiä viestimään hankkeestamme globaalisti. Tässä meitä tietysti auttaa Icsid eli muotoilijoiden maailmanjärjestö, jonka intressissä on WDC:n tunnetuksi tekeminen. Lokakuun viimeisellä viikolla World Design Capital Helsinki on näyttävästi esillä Shanghain maailmannäyttelyssä samoin kuin Tokiossa avautuvassa laajassa suomalaisen muotoilun katselmuksessa. Samaa sanomaa kerrottiin jo syyskuussa London Design Festivalin yhteydessä pidetyssä HelYes -tapahtumassa. Sille jatkona järjestämme Design Londonin kanssa palvelumuotoilun uusia virtauksia koskevan seminaarin Helsingissä 16. marraskuuta. Juhlavuosi 2012 on melkoinen mahdollisuus myös lisätä matkailua Helsingin seudulle. Designkaupunkisäätiön, tapahtumayksikön ja matkailumarkkinoinnin yhteistyö onkin elinkeinopalvelun tärkein yksittäinen painopiste alkavana vuonna. Tämä tarjoaa oivan tilaisuuden koota metropolialueen matkailutoimijoiden voimavarat uuden kumppanuuden pohjalta. Eero Holstila, elinkeinojohtaja, 2 Elinkeinostrategiaa ajantasaistetaan Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi huhtikuussa vuonna 2007 Helsingin elinkeinostrategian Yritysmyönteiseksi kumppaniksi. Kaikkiaan 51 toimenpidettä sisältänyt ohjelma on suurelta osin toteutunut tai toteutumassa. Kansainvälinen ja kotimainen talouden toimintaympäristö on myös tällä välin muuttunut suuresti. Elinkeinopalvelu onkin käynnistänyt työn elinkeinopolitiikan linjausten ajantasaistamiseksi. 2

3 Kaupunginjohtaja asetti syyskuussa työryhmän elinkeinopalvelussa tehtävän elinkeinostrategian ajantasaistustyön tueksi tammikuun loppuun 2011 asti. Ensimmäisen kerran lokakuussa kokoontuneeseen ryhmään kuuluvat kaupungin edustajien lisäksi Helsingin seudun kauppakamarin ja Helsingin Yrittäjien edustajat: l Eero Holstila (pj), elinkeinojohtaja, Helsingin kaupunki, talous- ja suunnittelukeskus, elinkeinopalvelu l Marko Karvinen, strategiapäällikkö, Helsingin kaupunki, talous- ja suunnittelukeskus l Juhani Kovanen, toimistopäällikkö, Helsingin kaupunki, kiinteistövirasto l Veikko Kunnas, vs. kulttuurijohtaja, Helsingin kaupunki, kulttuurikeskus l Markku Lahti, yleiskaavapäällikkö, Helsingin kaupunki, kaupunkisuunnitteluvirasto l Jorma Lamminmäki, hankintajohtaja, Helsingin kaupunki, hankintakeskus l Minna Maarttola, kehityspäällikkö, Helsingin kaupunki, talous- ja suunnittelukeskus, elinkeinopalvelu l Liisa Pohjolainen, linjanjohtaja, Helsingin kaupunki, opetusvirasto l Anssi Kujala, toimitusjohtaja, Helsingin Yrittäjät ry l Jorma Nyrhilä, varatoimitusjohtaja, Helsingin seudun kauppakamari Lisäksi työryhmän pysyvinä asiantuntijoina toimivat elinkeinopäällikkö Nyrki Tuominen elinkeinopalvelusta sekä toimitusjohtaja Tatu Laurila Greater Helsinki Promotion Oy:stä ja sihteerinä elinkeinoasiamies Kimmo Heinonen elinkeinopalvelusta. Elinkeinostrategiaa työstetään vuorovaikutuksessa eri osapuolien kanssa. Tarkoituksena on järjestää vielä syksyn aikana teemakohtaisia työpajoja ja muita tilaisuuksia. Lisätietoja: kehityspäällikkö Minna Maarttola, puh , minna.maarttola@hel.fi 3

4 Kuva Mari Hohtari, Rhinoceros Oy Tässä esimerkki hyvästä ruoasta. Lähes kaiken voi löytää luomuna ja/tai lähiruokana ja on vielä sesonkiruokaakin. Suppilovahverokeitto l 1 l tuoreita suppilovahveroita l 5 rkl vehnäjauhoja l kasvisöljyä l 1,5 l liha- tai kasvislientä l 2 dl kermaa l 6 rkl tomaattipuréta l persiljaa l valkopippuria Silppua sienet pannulle ja keittele kevyesti öljyssä. Ota sienisilppu lautaselle ja lisää pannulle öljyä. Sekoita siihen vehnäjauhot ja lisää liha- tai kasvisliemi vähin erin koko ajan sekoittaen, ette tule kokkareita. Laita sienisilppu takaisin pannulle ja lisää valkopippuri ja tomaattipuré. Anna kiehua hiljalleen n. 10 min. Lisää lopuksi kerma ja anna kiehahtaa. Ripottele pinnalle persiljaa ennen tarjoilua. kehittämistyö alkaa Kaupungin eri virastoista koottu työryhmä laati viime keväänä kaupungille ruokakulttuurin kehittämisvalinnat, jotka kaupunginhallitus hyväksyi l Lastenruokailun luomuohjelma l Ruokaketju ja kestävä kehitys l Tori- ja hallitoiminnan kehittäminen l Ruokakulttuuri ja World Design Capital Helsinki 2012 l Syötävä kaupunkiympäristö Nyt on aika ryhtyä toteuttamaan valintoja. Marraskuun alussa järjestettävässä ruokakulttuuriseminaarissa Helsingin kehittäminen suomalaisen ruoan ja huippugourmet n keskukseksi alkaa elinkeinoelämän, oppilaitosten ja kaupungin virastojen yhteistyöllä. Tavoitteeksi on asetettu, että päiväkodeissa vuonna 2015 tarjoiltavasta ruoasta 50 prosenttia on luomua. Tori- ja hallitoimintaa kehitetään ja Tukkutorista tehdään uusi hyvän ruoan keskus. Ruokaketjun ympäristövaikutuksiin kiinnitetään huomiota, lähiruokaa suositaan ja kaupunkilaisia valistetaan biojätteiden käsittelystä ja kompostoinnista. Maankäytön suunnittelulla pyritään edesauttamaan ruokakulttuurin kehittymistä ja etsitään ravintola- ja toritoiminnalle sekä omatoimiseen viljelyyn soveltuvia kaavoitusratkaisuja. Ruokakulttuuri liitetään olennaiseksi osaksi World Design Capital Helsinki vuoden ohjelmaa. Helsinki toimii aktiivisesti kansainvälisessä Délice-ruokakaupunkien verkostossa ja alkaa kehittää gastronomiasta vetovoimatekijää Helsingin matkailulle. Ruokakulttuuria tuodaan mukaan jo olemassa oleviin kaupunkitapahtumiin ja uusien ruokatapahtumien syntymistä edesautetaan. Lisätietoja: tuottaja Hilkka Hytönen puh , hilkka.hytonen@hel.fi 4

5 2 Kasvuhakuisia yrityksiä sparrataan S uomen yrityksistä vain neljä prosenttia on kasvuyrityksiä, mikä on liian vähän. Erityisesti Suomesta puuttuvat nopean kansainvälisen kasvun yritykset, joita tarvitaan Suomen pelastamiseen, sanoo Timo Onnela YritysHelsingistä. YritysHelsingissä on kymmenen hengen asiantuntijatyöryhmä, joka kehittää potentiaalisille kasvuyrityksille tarkoitettua Kiihdytyspistepalvelua, jonka pilottivaihe kestää vuoden 2010 loppuun. Kiihdytyspiste rakentaa verkostoa, jossa on sekä kiihdytettäviä kasvuyrityksiä että yksityisiä kiihdyttäjiä, jotka ovat kiinnostuneita sitoutumaan kasvuyrityksiin vähemmistöomistajan riskillä. Tämän vuoden aikana palvelussa on sparrattu noin viittäkymmentä potentiaalista kasvuyritystä, ja tavoitteena on päästä tämän vuoden loppuun mennessä sataan yritykseen. Sijoittajia on mukana joitakin kymmeniä, mutta verkostoon tarvitaan satoja. Tavoite on saavutettavissa kunhan kiihdytettävät ja kiihdyttäjät löytävät toisensa, koska yksi kiihdyttäjätaho voi osaamisalastaan riippuen osallistua tehokkaasti vain muutamiin yrityksiin samanaikaisesti. YritysHelsinki, Kiihdytyspiste, kasvuyritysneuvontaa kiihdytyspiste@hel.fi, Pasilaan keskustakortteli Senaatti-kiinteistöt ja Helsingin kaupunki järjestävät suunnitteluja toteutuskilpailun Keski-Pasilan keskustakorttelista. Kilpailu on tarkoitus käynnistää vuoden 2011 alussa. Tavoitteena on, että kilpailu on ratkaistu ja alueen toteuttaja on valittu alkuvuonna Keski-Pasilan keskustakorttelista tulee yksi maan suurimpia yhtenäisiä liike- ja asuinkortteleita. Keski-Pasila on valtakunnallisten ja 5

6 Kuva Pertti Nisonen Yrityshelsinki sijaitsee osoitteessa Kaisaniemenkatu 6 A, 6. krs. Helsingin sisäisten liikenneyhteyksien solmukohta. Keskustakorttelista muodostuu Pasilan alueen palvelu- ja joukkoliikennekeskus. Kilpailun voittajan laatiman suunnitelman pohjalta alueelle kaavoitetaan rakennusoikeutta kerrosneliömetriä. Lisätietoja: Luovien alojen tapahtumia Design Led Innovation -seminaari klo 9 13 Design thinking on lähestymistapa, joka tuo asiakaskokemuksen ja käyttäjän näkökulman aivan uudella tavalla osaksi palvelujärjestelmän suunnittelua. Seminaarin alustajina toimivat Dr. Nick Leon (Design London), Mat Hunter, (UK Design Council) ja Rama Gheerawo (the Royal College of Arts). Puheenvuoroissa tarkastellaan esimerkkien kautta mm. erilaisia palvelujen kehittämismenetelmiä, käyttäjälähtöistä palvelujärjestelmää ja inclusive design -ajattelutapaa. Seminaari (maksullinen) järjestetään elokuvateatteri Orionissa, Eerikinkatu 15, Helsinki klo Seminaari pohjustaa osaltaan Word Design Capital Helsinki toimintaa ja hankkeita. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: 2 Ohjelmajohtaja Jussi Sorsimo, puh , jussi.sorsimo@culminatum.fi YritysHelsingissä kaikille luovien alojen osaajille Luovien alojen liiketoiminnan kehittämisyhdistyksen Digesin asiantuntijat ovat tavattavissa seuraavan kerran YritysHelsingissä Jalostamossa neuvontaa saavat luovien alojen pk-yritykset sekä luoville aloille yrityksen perustamista suunnittelevat yksityishenkilöt, yhdistykset ja yhteisöt. Ajanvaraus: (aikoja on tarjolla klo 9 16 välisenä aikana) Paikka: YritysHelsinki, Kaisaniemenkatu 6 A, 6. krs 6

7 3 Helsinki-Vantaan kautta kulkee vuosittain noin 12,6 miljoonaa lentomatkustajaa. Miten perustan yrityksen? infoa luoville osaajille Infon aikana yritysneuvoja käy läpi yritystoiminnan piirteitä, esitellään saatavilla olevien palveluiden sisältöä ja yrityksen perustamisen teknisiä vaiheita sekä esitellään eri yritysmuotoja. Infossa kerrotaan myös käynnissä olevista luovien alojen kehityshankkeista. Infon jälkeen on mahdollista hakeutua maksuttomaan yrityksen perustamisneuvontaan YritysHelsinkiin. Seuraava luoville aloille kohdennettu info pidetään klo Puhujat: Hannele Kostiainen, YritysHelsinki ja Anu Mänttäri, Helsingin kaupunki, elinkeinopalvelu Paikka: Lasipalatsi, Mannerheimintie 22 24, (2. kerros, Ravintola Lasipalatsin sisäänkäynti) Ilmoittautumiset: tai kaikkien aikojen parhainta Helsingin majoitusliikkeiden yöpymiset kasvoivat tammi-elokuussa yhdeksän prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kasvua on kirjattu kotimaasta miltei 13 prosenttia ja ulkomaan markkinoilta viisi prosenttia. Kuluvasta vuodesta odotetaan jopa parempaa kuin aiemmasta ennätysvuodesta Lisätietoa: 2 > Media > Matkailutilastot Kuva Kimmo Brand stop over -matkailijoille Helsinki Vantaan lentokentällä kävi vuonna 2009 yli 12 miljoonaa matkailijaa. Lentokentästä on muodostunut merkittävä kulkuväylä Aasian ja Euroopan välisel- 7

8 Kuva Niklas Sjöblom Helsinki on ympärivuotinen matkailukohde, jonka markkinoinnissa käytetään myös talvikuvia. le matkustajaliikenteelle. Espoon, Helsingin ja Vantaan matkailutoimistot ovat käynnistäneet yhteistyössä Pääkaupunkiseudun kehitysyhtiön Culminatum Oy:n kanssa seudun matkailun kehittämishankkeen. Monitahoisen hankkeen yhtenä tavoitteena on kehittää Aasian ja Euroopan väliseen matkailuun sopivia retkituotteita, joilla jatkolentoa odottavat matkailijat voivat tutustua nopeasti pääkaupunkiseutuun. Aluksi näitä niin sanottuja stop over -tuotteita kehitetään pääkaupunkiseudun yhteisen, Helsinki Vantaa lentokentällä sijaitsevan matkailuneuvonnan tarpeisiin. Tuotteita olisi tarjolla ja ne soveltuisivat yksittäisille matkailijoille tai pienryhmille. Lisätietoja: markkinointipäällikkö Kari Halonen, puh , markkinointikäyttöön Helsingin Matkailun aineistopankkia on kartutettu runsaalla joukolla uusia kuvia. Rekisteröitymällä pankkiin saa veloituksetta käyttöönsä eri teemojen mukaisesti ryhmiteltyjä laadukkaita Helsinki-kuvia. Matkailu- ja kongressitoimistolla on lisäksi käynnissä Helsinki-aiheinen kilpailu kuvapalvelu- ja onlineyhteisö Flickr.comissa. Kesäkuussa käynnistetyssä kisassa on jo mukana reilut kuvaa. Kilpailun sääntöjen mukaan kaikkia palveluun ladattuja kuvia voidaan käyttää Helsingin kaupungin matkailumarkkinoinnissa. Kuvakilpailu päättyy 31. joulukuuta ja voittajat julkistetaan tammikuussa ja 2 matkailumessut jälleen Helsingissä Kansainväliset Matka messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa tammikuuta. Teemana on tällä kertaa Kuvittele tulevaisuus Future It! Näytteilleasettajia tulee olemaan noin 8

9 Kuva Niklas Sjöblom Suomenlinna on Helsingin toiseksi suosituin käyntikohde heti Linnanmäen jälkeen ja kävijöitä odotetaan noin Heistä lähes on matkailualan ammattilaisia kotimaasta ja ulkomailta. Lisäksi messuilla käy yli median edustajaa. Matkailu- ja kongressitoimiston luotsaamalla Helsingin seudun yhteisosastolla esittäytyy runsas joukko seudun kiinnostavimpia kohteita ja palveluntarjoajia. Kumppaneiden haku on käynnissä. Lisätietoa osallistumisesta osoitteesta: tourist.marketing@hel.fi 2 ja brändiä kehitetään Vuoden 2010 alussa käynnistetyn Suomenlinna huomenna -projektin päätavoitteena on tiivistää linnoitussaarten brändiä ainutlaatuisena ja houkuttelevana maailmanperintökohteena. Hanke toteutetaan Suomenlinnan hoitokunnan, Haaga-Helia ammattikorkeakoulun ja Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimiston yhteistyönä. Tule mukaan rakentamaan brändiä. Tammikuussa 2011 järjestetään työpajoja, joihin suomenlinnalaiset ja Suomenlinnan yhteistyökumppanit ovat tervetulleita. Ilmoittaudu osoitteessa: 2 Valoa kaupunkiin Helsingin juhlakaudessa V uodenvaihteen kaupunkitapahtumat Helsingissä tuovat valoa pimeyteen ja piristystä pitkään talveen. Senaatintorin uusivuosi tarjoilee ohjelmaa koko perheelle, ja tänä vuonna Valon vuodenaika -tapahtuma hehkuu entistä laajemmin kaupungin ydinkeskustassa. Helsingin talvinen juhlakausi esittelee niin kaunista arkkitehtuuria kuin urbaania kaupunkikulttuuria rennossa tunnelmassa. 9

10 Ilmestyy 6 kertaa vuodessa Julkaisija: Helsingin kaupungin elinkeinopalvelu Toimitus: Talous- ja suunnittelukeskus / Palaute: Ulkoasu: viestintä elinkeinopalvelu@hel.fi Rhinoceros Oy en mobiiliversio on osoitteessa Ep-uutiskirje_5-2010/ ja flashversio on osoitteessa julkaisut/2010/041110epuutisk.html Kuva Ralph Larmann Senaatintorilla Senaatintorin uudenvuoden vastaanotto tuo Senaatintorin lavalle valovoimaisia esiintyjiä ja iloista tunnelmaa! Suorana lähetyksenä televisioitava Vuosi vaihtuu -lähetys alkaa klo 23. Senaatintorin jättilavan pääesiintyjänä nähdään tänä vuonna yksi suomalaisen musiikkitaivaan kirkkaimmista kiintotähdistä, Paula Koivuniemi taustallaan upea naiskuoro Philomela. Uusivuosi alkaa talvisessa Helsingissä ilotulitteiden loisteessa ja jatkuu seuraavana päivänä Valon vuodenajan sarastaessa kaupunkiin. Eduskuntatalon valoloistoa tammikuussa Tee valomatka Helsingissä Näe ja koe talvinen Helsinki uudessa loisteessa! Helsinki kutsuu kaikki matkailijat ja kaupunkilaiset nauttimaan ulkoilmasta ja arkkitehtuurin helmistä valomatkalla läpi Helsingin. Valotaiteilija Mikki Kuntun lisäksi Valon vuodenaika -tapahtuman suunnittelijoiksi tulee joukko kansainvälisiä huippuja; saksalainen Martin Kuhn, ruotsalainen Per Sundin sekä toinen kotimainen taiteilija Tülay Schakir. Tapahtumalla tarjotaan ihmisille virkistäviä ja yllätyksellisiä kokemuksia vuoden pimeimpänä ajankohtana. Lisätietoja:

23.4.2010. Helsingin kaupungin hallinto on kauttaaltaan erinomaisen asiantuntevaa. Matkalla yritysmyönteiseen kumppanuuteen.

23.4.2010. Helsingin kaupungin hallinto on kauttaaltaan erinomaisen asiantuntevaa. Matkalla yritysmyönteiseen kumppanuuteen. Kolumni 2 www.wdc2012helsinki.fi kumppanuuteen Helsingin kaupungin hallinto on kauttaaltaan erinomaisen asiantuntevaa ja se noudattaa korkeaa virkamiesmoraalia. Kaupungin organisaation koko on kuitenkin

Lisätiedot

Yritysneuvonnasta hyötyy eniten hyvin valmistautuneena

Yritysneuvonnasta hyötyy eniten hyvin valmistautuneena Yr i t y shels i n k i pa lv e l e e YritysHelsinki on Helsingin seudullinen palvelukeskus, joka tarjoaa yhden katon alla kaikki yrittäjän tarvitsemat palvelut. YritysHelsinki palvelee niin yrittäjäksi

Lisätiedot

Hauska ja hurmaava Helsinki

Hauska ja hurmaava Helsinki Kolumni Kuva Tuulikki Holopainen 2 www.worlddesigncapital.com Hauska ja hurmaava Helsinki Matkailu siihen liittyvine toimialoineen vauhditti päättyneellä vuosikymmenellä Helsingin seudun talouskasvua merkittävästi.

Lisätiedot

Luovan osaamisen mahdollisuudet

Luovan osaamisen mahdollisuudet Luovan osaamisen mahdollisuudet Val Luovien alojen kehittämistoimenpiteitä Helsingissä Kimmo Heinonen Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osasto 6.11.2014 Esityksen sisältö 1. Luovat alat (elinkeinopolitiikan

Lisätiedot

Tavoitteena yritysmyönteinen Helsinki Sosiaali- ja terveysalan yritysten palvelupolku Palveleva Helsinki -hankkeen huippuseminaari 2011

Tavoitteena yritysmyönteinen Helsinki Sosiaali- ja terveysalan yritysten palvelupolku Palveleva Helsinki -hankkeen huippuseminaari 2011 Tavoitteena yritysmyönteinen Helsinki Sosiaali- ja terveysalan yritysten palvelupolku Palveleva Helsinki -hankkeen huippuseminaari 2011 Marja-Leena Vaittinen 1.3.2011 Tavoitteena yritysmyönteinen Helsinki:

Lisätiedot

Uutta luovaa taloutta. Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto

Uutta luovaa taloutta. Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto Uutta luovaa taloutta Anu Perttunen ohjelmajohtaja Luovien alojen verkosto Murros Meneillään on talouden murros. Tiedon, osaamisen, luovuuden ja merkitysten rooli kasvaa. Uudistuva talous, digitalisoituva

Lisätiedot

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.

Lisätiedot

Lappi sopimus Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen

Lappi sopimus Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen Lappi sopimus 2018-2021 Arktinen, rohkea, varautuva, ennakoiva ja Lappilainen Mervi Nikander Strategiapäällikkö Lapin liitto Valtuustoseminaari 21.11.2016 Rovaniemi, Above ordinary HIENOA, ETTÄ OLETTE

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ LISÄARVOA RUOKAKETJUILLE Elintarvikeyritysten aktivointi Kaakkois-Suomessa

YHTEISTYÖLLÄ LISÄARVOA RUOKAKETJUILLE Elintarvikeyritysten aktivointi Kaakkois-Suomessa YHTEISTYÖLLÄ LISÄARVOA RUOKAKETJUILLE Elintarvikeyritysten aktivointi Kaakkois-Suomessa 1.8.2016-31.1.2018 VERKON VAIHTOEHDOT VOIMAVARAKSI- TYÖPAJA 3.11.2016 Hankkeen pääasiallinen kohderyhmä on Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä.

Hallitus on päättänyt 19.2.2013 kokouksessa, että tämä liite julkaistaan myös hallituksen kokouksen tiedotteen liitteenä. TÄSSÄ TOIMINNAN SEURANNAN RAPORTISSA SEURATAAN KUUKAUSITTAIN ENONTEKIÖN KEHITYS OY TÄRKEIMPIÄ TOIMIA, SEKÄ KATSOTAAN SEURAAVAN KUUKAUDEN JO SOVITTUJA TEEMOJA. RAPORTTI LAADITAAN KUUKAUSITTAIN JA ESITETÄÄN

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Helsingin kaupunkibrändin kehittämiseen

Tervetuloa mukaan Helsingin kaupunkibrändin kehittämiseen Tervetuloa mukaan Helsingin kaupunkibrändin kehittämiseen Outi Leppälä, Helsingin Lauri kaupunkimarkkinointiyksikkö Rotko 2014 Outi Leppälä Markkinointipäällikkö Kaupunkimarkkinointiyksikkö Elinkeino-osasto

Lisätiedot

VOITTAJAT ENNAKOIVAT HÄVIÄJÄT VAIN REAGOIVAT

VOITTAJAT ENNAKOIVAT HÄVIÄJÄT VAIN REAGOIVAT Hämeen Näky - Pk-yritysten ennakointiosaamisen kehittäminen kuva: www.google.fi VOITTAJAT ENNAKOIVAT HÄVIÄJÄT VAIN REAGOIVAT Tulevaisuus on tehtävä Tulevaisuuden ymmärtäminen Historiantutkimus, muisti,

Lisätiedot

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Jyväskylä 2012 2 ON SYNNYTTÄÄ UUSIA KASVUYRITYKSIÄ JA VAUHDITTAA JO OLEMASSA OLEVIEN YRITYSTEN KASVUA. Tavoite Kummankin Kasvu Open 2012 kilpailusarjan (Kasvuyritykset ja Kasvun ideat) voittajat valitsevat

Lisätiedot

Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa

Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa Kymmenen vuotta Valtio Expoa viestintä valtionhallinnon suurimmassa tapahtumassa - Apulaisjohtaja Sami Moksunen @SamiMoksunen - Tiedottaja Maija Viitala Valtio Expo 10 vuotta! Valtiokonttori järjesti Valtio

Lisätiedot

KUTSU OSALLISTUMISEEN Valon piilopuutarhat valaistuselämyksen tuottajaksi. Torikortteleissa Helsingissä 2012

KUTSU OSALLISTUMISEEN Valon piilopuutarhat valaistuselämyksen tuottajaksi. Torikortteleissa Helsingissä 2012 KUTSU OSALLISTUMISEEN Valon piilopuutarhat valaistuselämyksen tuottajaksi Torikortteleissa Helsingissä 2012 Valon piilopuutarhat piilopuutarhat - sisäpihoissa on Helsingissä kutsu Pimeänä vuodenaikana

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

MATKA 2010 tilastotietoa

MATKA 2010 tilastotietoa MATKA 2011 MATKA 2010 tilastotietoa 11,249 m² näyttelypinta-alaa 1,202 näytteilleasettajayritystä 366 päänäytteilleasettajayritystä 836 alanäytteilleasettajayritystä 72 maata edustettuna lisäksi messuilla

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Tervetuloa Yrityssaloon. Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö, Örninkatu 15 A

Tervetuloa Yrityssaloon. Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö, Örninkatu 15 A Tervetuloa Yrityssaloon Salon kaupungin omistama elinkeinoyhtiö, Örninkatu 15 A Armi Metsänoja Armi Metsänoja Yrityssalo lyhyesti Salon kaupungin omistama 1.1.2009 perustettu oy, elinkeinoyhtiö, Yrittäjyyden

Lisätiedot

Pasilan studiot. Median & luovien alojen keskus. Ilkka Rahkonen, Chief Partnership Officer, Operations, Yleisradio Oy

Pasilan studiot. Median & luovien alojen keskus. Ilkka Rahkonen, Chief Partnership Officer, Operations, Yleisradio Oy Pasilan studiot Median & luovien alojen keskus Ilkka Rahkonen, Chief Partnership Officer, Operations, Yleisradio Oy Suomalainen elokuvateollisuus hyötyy tästä ihan varmasti. Tässä kannattaa olla mukana

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25

Savonlinnan kaupunkistrategian valmisteluprosessi 218/01.014/2017 ELJ 25 Elinkeinojaosto 25 21.03.2017 Kaupunginhallitus 175 03.04.2017 Kaupunginhallitus 340 03.07.2017 Kaupunginhallitus 355 24.07.2017 Kaupunginhallitus 387 14.08.2017 Yhteistyötoimikunta 28 24.08.2017 Savonlinnan

Lisätiedot

Helsingin kaupungin ruokakulttuuristrategia

Helsingin kaupungin ruokakulttuuristrategia Helsingin kaupunki Helsingin kaupungin ruokakulttuuristrategia 1. Johdanto Helsingin kaupungin strategiaohjelmassa 2009 2012 on asetettu tavoite, että Helsinkiä kehitetään suomalaisen ruoan ja huippugourmet

Lisätiedot

MITEN? Tutustu kaupunkitilaohjeeseen osoitteessa

MITEN? Tutustu kaupunkitilaohjeeseen osoitteessa 31.5.2016 MIKÄ? Helsingin kaupunkitilaohje on julkisen tilan hankintojen, suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon käsikirja suunnittelijoille, viranomaisille ja päättäjille. Lisäksi ohje toimii taustatietona

Lisätiedot

Team Finland pähkinänkuoressa

Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland -verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita neuvonnasta rahoitukseen ja yhteiskuntasuhteiden

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017

Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017 Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017 Järjestäjänä Savogrow Oy & kumppanit Tule mukaan kumppaniksi Suomen suurimpaan yritysten sparrausprosessiin! Kasvu Open haastaa start again -yritykset kasvuun

Lisätiedot

Innovatiiviset viestintäratkaisut avain metropolibrändin kehittämiseen

Innovatiiviset viestintäratkaisut avain metropolibrändin kehittämiseen Innovatiiviset viestintäratkaisut avain metropolibrändin kehittämiseen Teemat vuonna 2010 Millaisena metropolialue näyttäytyy kansainvälisten opiskelijoiden ja huippujen silmin? Vastaako metropolialueen

Lisätiedot

Strategia Päivitetty

Strategia Päivitetty Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu

Lisätiedot

Korko korkeaa osaamista yrityksiin

Korko korkeaa osaamista yrityksiin Korko korkeaa osaamista yrityksiin Korko korkeaa osaamista yrityksiin Mikä: Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupunkien yhteinen kehittämishanke, joka tähtää korkeakoulutettujen osaajien ja yritysten osaamistarpeiden

Lisätiedot

KASVUPAJA. Tervetuloa viemään kasvusuunnitelmasi uudelle tasolle! :30-12:00. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Pasilan kampus, Ratapihantie 13

KASVUPAJA. Tervetuloa viemään kasvusuunnitelmasi uudelle tasolle! :30-12:00. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Pasilan kampus, Ratapihantie 13 KASVUPAJA Tervetuloa viemään kasvusuunnitelmasi uudelle tasolle! 27.4. 8:30-12:00 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Pasilan kampus, Ratapihantie 13 Tilaisuus on avoin kaikille Pääkaupunkisedun Kasvupolulle

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

KOTIMAAN KAMPANJAT. Yhteisilmoitus IL Juhannusliite & iltalehti.fi viikkonäkyvyys 11.11.2014

KOTIMAAN KAMPANJAT. Yhteisilmoitus IL Juhannusliite & iltalehti.fi viikkonäkyvyys 11.11.2014 KOTIMAAN KAMPANJAT Yhteisilmoitus IL Juhannusliite & iltalehti.fi viikkonäkyvyys Kohderyhmä: Kesän lomakohteita suunnittelevat kotimaiset perhematkailijat ja tapahtumakävijät Tavoitteet: Esitellä ja tehdä

Lisätiedot

Baana pähkinänkuoressa

Baana pähkinänkuoressa BAANA-hanke Baana pähkinänkuoressa Tavoite: Luoda maahanmuuttajille konkreettisia väyliä työelämään ja yrittäjyyteen yhteistyössä muiden kentän toimijoiden kanssa. Mahdollistaa kahdensuuntaista integraatiota

Lisätiedot

Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu. Esitys johtoryhmään

Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu. Esitys johtoryhmään Työyhteisöviestinnän vuosisuunnittelu Esitys johtoryhmään 21.2.2017 Viestinnän sisältöjen vuosisuunnittelu Viestintä- ja markkinointipäällikkö esittää, että Xamkin johtoryhmä osallistuu vastuullaan olevan

Lisätiedot

SUOMI-OPPAAT MATKAILUALAN AMMATTILAISET

SUOMI-OPPAAT MATKAILUALAN AMMATTILAISET SUOMI-OPPAAT MATKAILUALAN AMMATTILAISET Anu Nylund, matkailukoulutuksen kehittämispäällikkö & Helsinki-opas & Lapin yliopiston opiskelija anu.nylund@liiketalousopisto.fi Lyhyt määritelmä palvelumuotoilusta

Lisätiedot

Luovan talouden kehittämishaasteet

Luovan talouden kehittämishaasteet Luovan talouden kehittämishaasteet RYSÄ goes Luova Suomi 16.10.2012, Mikkeli Taustaa luovan talouden kehittämisessä Suomessa tehty 1990-luvulta saakka luovan talouden kehittämiseen tähtäävää työtä (kulttuuri-

Lisätiedot

KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN

KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN MIKSI LADEC ON OLEMASSA? LADEC auttaa uusia yrityksiä syntymään sekä olemassa olevia yrityksiä uusiutumaan, kehittymään ja kasvamaan Lahden seudulla. Näin alueelle

Lisätiedot

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Leader ja maakuntauudistus Uusia mahdollisuuksiako? 17.1.2017 Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Maakuntauudistuksella uusia markkinoita SOTE-markkinoista on puhuttu paljon Maaseudun palvelujen rakentaminen

Lisätiedot

Saarijärven elinkeinostrategia.

Saarijärven elinkeinostrategia. Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Elinkeinojaosto. Kaupunginhallituksen asettaman elinkeinojaoston jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet (suluissa)

Elinkeinojaosto. Kaupunginhallituksen asettaman elinkeinojaoston jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet (suluissa) Elinkeinojaosto Kaupunginhallituksen asettaman elinkeinojaoston jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet (suluissa) Trög Sakari, pj (Viitala Susanna) Juuruspolvi Juhani, vpj (Airaksinen Maarit) Karvo Seija

Lisätiedot

UUSI ARVONLUONTI Verkottumistilaisuus klo

UUSI ARVONLUONTI Verkottumistilaisuus klo UUSI ARVONLUONTI Verkottumistilaisuus 19.8.2014 klo 12.30-16 Finlandia-talo, Veranda 2 Mannerheimintie 13e, sisäänkäynti M4/K4 00100 Helsinki klo 12.30-16.00 Ohjelma 12.30-16.00 12:30 Tervetuloa ja iltapäivän

Lisätiedot

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan!

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! 3.11.2015 Pauli Berg Team Finland koordinaattori Sisältö Mikä Team Finland? Miksi koottu? Miten toimii? DM 1272687 Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2012 1 (6) 66 Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunto globaalin vastuun strategiasta ja sen taustamuistiosta HEL 2012-004576 T 00 01 01 Päätös päätti antaa asiasta seuraavan

Lisätiedot

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019 Lapin Yrittäjät Toimintasuunnitelma 2019 1 ARVOT Mihin toimintamme perustuu? Rohkeus 2 Luotettavuus Uusiutuminen Tehtäväalueet mitä teemme? VAIKUTTAA VERKOSTOI VAHVISTAA V I E S T I I 3 Vaikuttaa q Resurssien

Lisätiedot

3.1 Karelia Expert matkailupalvelu Oy:n roolin ja aseman määrittäminen

3.1 Karelia Expert matkailupalvelu Oy:n roolin ja aseman määrittäminen JOENSUUN KAUPUNGIN MATKAILUPALVELUSOPIMUS 1. Osapuolet Palvelun tuottaja Karelia Expert matkailupalvelu Oy (0932125-7) Koskikatu 5, 80100 Edustaja Toimitusjohtaja Markku Litja Palvelun tilaaja Edustaja

Lisätiedot

Yritysklinikalla potkaistaan hankkeet käyntiin

Yritysklinikalla potkaistaan hankkeet käyntiin 28 2/2013 Yritysklinikalla potkaistaan hankkeet käyntiin SSYP Kehitys Oy käynnistää maaliskuussa Yritysklinikka palvelun. Klinikka on 1,5 h mittainen asiantuntijan kartoituskeskustelu nykytilanteesta ja

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

Kestävä hyvinvointi kaupungeissa

Kestävä hyvinvointi kaupungeissa Kestävä hyvinvointi kaupungeissa Ympäristöministeriön tervehdys Kestävä kaupunki ohjelmasta Virve Hokkanen, Ympäristöministeriö, 24.4.2019 29.4.2019 1 Kestävyys yhdistää ympäristön ja sosiaalisen 29.4.2019

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 ProCom on erittäin arvostettu jäsenkuntansa parissa (2017) ProComin strategiset painopisteet 2018 1. Olemme tunnustettu viestinnän mielipidejohtaja Olemme ammattilaisia

Lisätiedot

World Design Capital Helsinki 2012 vuosi Espoossa. Hankekahvit WeeGeellä 9.12.2011

World Design Capital Helsinki 2012 vuosi Espoossa. Hankekahvit WeeGeellä 9.12.2011 World Design Capital Helsinki 2012 vuosi Espoossa Hankekahvit WeeGeellä 9.12.2011 World Design Capital edistää ja tukee designin kulttuurista, sosiaalista ja taloudellista hyödyntämistä (ICSID). WDC Helsinki

Lisätiedot

SUOMA-AKATEMIA. Matkailualan ammattilaisten ja matkailualan koulutusta tarjoavien oppilaitosten valtakunnallinen verkosto.

SUOMA-AKATEMIA. Matkailualan ammattilaisten ja matkailualan koulutusta tarjoavien oppilaitosten valtakunnallinen verkosto. SUOMA-AKATEMIA Matkailualan ammattilaisten ja matkailualan koulutusta tarjoavien oppilaitosten valtakunnallinen verkosto. Helmi Liiketalousopisto, Anu Nylund anu.nylund@liiketalousopisto.fi SUOMA-akatemian

Lisätiedot

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä!

Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry. Ilo toimia yhdessä! Sihteeriyhdistys Sekreterarföreningen ry Ilo toimia yhdessä! 10.11.2014 Sihteeriyhdistys - Sekreterarföreningen ry Voittoa tavoittelematon ammatillinen yhdistys ja kollegaverkosto. Yhdistyksemme tarkoituksena

Lisätiedot

Kilpailukyky-ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen (KELPO) Valtuustoseminaari 5.-6.2.2013 Risto Kortelainen, muutosjohtaja

Kilpailukyky-ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen (KELPO) Valtuustoseminaari 5.-6.2.2013 Risto Kortelainen, muutosjohtaja Kilpailukyky-ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen (KELPO) Valtuustoseminaari 5.-6.2.2013 Risto Kortelainen, muutosjohtaja 1.2.2013 Kilpailukyky- ja elinkeinopolitiikan terävöittäminen KELPO(1) Talousarvio

Lisätiedot

Helsinki Design Week Innovation Thursday. Tekes,

Helsinki Design Week Innovation Thursday. Tekes, 30.9.2016 Helsinki Design Week 2016 Innovation Thursday Tekes, 29.9.2017 30.9.2016 Helsinki Design Week 2016 Tapahtumat muuttavat maailmaa 30.9.2016 #4 Helsinki Design Week Helsinki Design Week Pohjoismaiden

Lisätiedot

UUSIMAA- VIIKKO ... 4. 8.11.2013. kansainvälisyys

UUSIMAA- VIIKKO ... 4. 8.11.2013. kansainvälisyys UUSIMAA- VIIKKO... kansainvälisyys 4. 8.11.2013 Asiaa ja luovia ideoita päättäjille, kasvattajille, yrittäjille, opiskelijoille, asiantuntijoille ja kaikille uusmaalaisille! YMPÄRISTÖ Ympäristöpäivänä

Lisätiedot

Työpajan 1 (laatu) yhteenveto. RUOKA JA MATKAILU -seminaari

Työpajan 1 (laatu) yhteenveto. RUOKA JA MATKAILU -seminaari Työpajan 1 (laatu) yhteenveto 1. Alkuperä esiin ja sille arvostus 2. Ammattitaito ja osaaminen 3. Luokitus ja kriteerit 4. Palvelu 5. Tietologistiikka KOKONAISUUDEN MERKITYS = ELÄMYS Työpaja 2, jakelutiet

Lisätiedot

kasvukirja Yrittäjänaisen

kasvukirja Yrittäjänaisen Yrittäjänaisen kasvukirja Lämpimästi tervetuloa julkaisutilaisuuteen! Toivottaa: Osaamista ja onnistumisen tukea yrittäjänaisille (Oona) & InvestEU #oonahanke #kasvukirja Aamupäivän ohjelma 8:30 Aamupala

Lisätiedot

MAL-verkoston toimintasuunnitelma 2013

MAL-verkoston toimintasuunnitelma 2013 MAL-verkoston toimintasuunnitelma 2013 Seminaarit ja työpajat Seminaarit ja työpajat toteutetaan niin, että ne tukevat kansallisia ja seudullisia politiikka- ja suunnitteluprosesseja. Ohjausryhmän kokouksessa

Lisätiedot

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää,

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, 8.6.2016 Neuvonantaja osaksi yrityksen tiimiä Yrityksen tiimi = operatiivinen tiimi + hallitus + neuvonantajat

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan suurkaupunki hyötyä vai haittaa yrityksille? Arvioita, tekijöitä ja näkemyksiä. Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät

Keski-Uudenmaan suurkaupunki hyötyä vai haittaa yrityksille? Arvioita, tekijöitä ja näkemyksiä. Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät Keski-Uudenmaan suurkaupunki hyötyä vai haittaa yrityksille? Arvioita, tekijöitä ja näkemyksiä Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät 1 55000 Elinkeinorakenne on muuttunut: Uudet työpaikat

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Hae mukaan Ehdotus juhlavuoden ohjelmaksi.

Lisätiedot

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen 115 vuotta Uudenmaan Martat ry 85 vuotta Anne Lempinen Uudenmaan Martat 85 vuotta Tuodaan juhlavuosi osaksi arkea Juhlavuotta tuodaan monin tavoin ja erilaisin tapahtumin esille tavoitteena on, että juhlavuosi

Lisätiedot

Maailmanperinnöstä voimaa paikallisiin palveluihin TUOTTEISTAMISEN VALMENNUSOHJELMA

Maailmanperinnöstä voimaa paikallisiin palveluihin TUOTTEISTAMISEN VALMENNUSOHJELMA Maailmanperinnöstä voimaa paikallisiin palveluihin TUOTTEISTAMISEN VALMENNUSOHJELMA 2016-2017 Valmennusohjelman tavoite o Valmennusohjelman tavoitteena on kehittää nykyistä sekä tuotteistaa uutta palvelu-

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design - Lähialueyhteistyöhanke Rahoitus TEMin lähialueyhteistyövaroista Finatex ry:n koordinoima Suomalais-venäläisen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 15/ Aika: klo Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A

TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU Kuntajohtajakokous muistio 15/ Aika: klo Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A Aika: 23.10.2015 klo 8.15-10.40 Paikka: Seututoimisto, Satakunnankatu 18 A Osallistujat Yli-Rajala Juha 122-124 konsernijohtaja Tampere, pj. Auvinen Oskari kunnanjohtaja Kangasala Joensuu Jaakko kansliapäällikkö

Lisätiedot

OPISKELIJAMETROPOLI-HANKE: opiskelija-asumisen asiantuntijatapaaminen

OPISKELIJAMETROPOLI-HANKE: opiskelija-asumisen asiantuntijatapaaminen Tervetuloa! OPISKELIJAMETROPOLI-HANKE: opiskelija-asumisen asiantuntijatapaaminen keskiviikkona 3. maaliskuuta 2010 Helsingin kaupungintalolla AAMUPÄIVÄN OHJELMA 9.00 avaus ja hankkeen esittelyä 9.20 osallistujien

Lisätiedot

Kestävä kaupunki tilannekatsaus ohjelmaan ja yhteistyömahdollisuuksiin Virve Hokkanen, Ympäristöministeriö

Kestävä kaupunki tilannekatsaus ohjelmaan ja yhteistyömahdollisuuksiin Virve Hokkanen, Ympäristöministeriö Kestävä kaupunki tilannekatsaus ohjelmaan ja yhteistyömahdollisuuksiin Virve Hokkanen, Ympäristöministeriö 21.3.2019 25.3.2019 1 Visio, tavoitteet ja toimintatapa VISIO Tavoitteenamme on, että kestävä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 35 Teknisten palvelujen palvelustrategiset linjaukset -työryhmä HEL 2018-013279 T 00 01 00 Päätös Vs. kansliapäällikkö päättää asettaa työryhmän: Valmistelemaan ehdotuksen

Lisätiedot

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä

Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä Meiltä on puuttunut keinoja arkiseen mutkattomaan yhdessä oloon. Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä - Yhteisöllisyystutkija Antti Maunu #syödäänyhdessä #suomi100 SUOMESSA

Lisätiedot

Esko Valkeala Alueyrityskummi, puheenjohtaja Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry +358 50 586 2288 esko.valkeala@yrityskummit.fi

Esko Valkeala Alueyrityskummi, puheenjohtaja Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry +358 50 586 2288 esko.valkeala@yrityskummit.fi Esko Valkeala Alueyrityskummi, puheenjohtaja Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry +358 50 586 2288 esko.valkeala@yrityskummit.fi MITÄ MENTOROINTI TARKOITTAA Mentorointi keskittyy yrittäjien liiketoiminnan

Lisätiedot

KEHITTÄMISYHTEISÖ TUKEMAAN PK-YRITYSTEN KASVUA JA KANSAINVÄLISTYMISTÄ. Teollisuus 2026 Ohjausryhmä

KEHITTÄMISYHTEISÖ TUKEMAAN PK-YRITYSTEN KASVUA JA KANSAINVÄLISTYMISTÄ. Teollisuus 2026 Ohjausryhmä KEHITTÄMISYHTEISÖ TUKEMAAN PK-YRITYSTEN KASVUA JA KANSAINVÄLISTYMISTÄ Teollisuus 2026 Ohjausryhmä 7.6.2016 TAUSTAA Koko Suomen tuleva BKT-kasvu ja sitä myöten koko hyvinvointimme on lähes täysin Pk-yritysten

Lisätiedot

MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711. Solita Oy esittäytyy 30.1.2014

MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711. Solita Oy esittäytyy 30.1.2014 MARKO SAARINEN marko.saarinen@solita.fi 040 740 1711 Solita Oy esittäytyy 30.1.2014 Seuraavat 15 20 minuuttia Me Digitalisoituminen Elämys Matkaopas Matkailun neuvontapalvelut tulevaisuudessa Aloituspalaveri

Lisätiedot

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä Hallituspartnerit ry:n toiminta alkoi Tampereella vuonna 2003. Alueellisia yhdistyksiä on sen jälkeen perustettu mm. Turkuun, Ouluun,

Lisätiedot

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 13.05.2013 Markku Savolainen Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013 Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 1 Kiinnostaako seudulle sijoittuminen nyt tai ensi vuonna? Markkinatutkimus keväällä 2011: noin 3000

Lisätiedot

Riihimäen seutu. Esitys Häme-markkinoinnin päättäjätilaisuudessa 22.2.2010

Riihimäen seutu. Esitys Häme-markkinoinnin päättäjätilaisuudessa 22.2.2010 Riihimäen seutu Esitys Häme-markkinoinnin päättäjätilaisuudessa 22.2.2010 1. Seudun tulevaisuus Talousaluestrategia 2015: Väestönkasvu jatkuu, 1-1,5%/vuosi Talousalueemme on metropolialueen aluekeskus

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin yrityspalveluseteli

Jyväskylän kaupungin yrityspalveluseteli Jyväskylän kaupungin yrityspalveluseteli Suvi Vuojolainen, markkinointipäällikkö Jyväskylän kaupunki, elinkeinoyksikkö 15.11.2017 1 Elinkeinoyksikkö Vastaa kaupungin elinkeinopolitiikan ohjauksesta ja

Lisätiedot

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Hyväksytty vuosikokouksessa 23.3.2016 1 Janakkala-Seura ry. tekee paikallista Janakkalan mielikuvaa tukevaa kotiseututyötä. Tavoitteena on 1. Lisätä täällä

Lisätiedot

Green Growth -palvelut yrityksille

Green Growth -palvelut yrityksille Green Growth -palvelut yrityksille GG-sessio 27.3. Tuomo Suortti Kehittää vihreän kasvun perustaksi strategisia osaamisia Tuottaa ja jalkauttaa tietoa yritysten liiketoimintastrategioiden uudistumisen

Lisätiedot

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 4/2015 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta

MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 4/2015 sivu 1 Vapaa-ajanasukasvaltuuskunta MIKKELIN SEUTU PÖYTÄKIRJA 4/2015 sivu 1 Kokoustiedot Aika: perjantaina 11.12.2015 klo 13.00 15.00 Paikka: Ravintola Talli (Patteristonkatu 2, Mikkeli), Tallin vintti -kokoushuone (2. krs) Paikalla: Hirvensalmi:

Lisätiedot

Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma

Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma Tulevaisuuden Salo 2020 Elinkeinopoliittisen ohjelma Mika Mannervesi 5.6.2014 Elinkeinopoliittisen ohjelman päivitys: taustamuuttujat Kaksi Salon tulevaisuuden kannalta merkittävää, toisistaan lähes riippumatonta

Lisätiedot

Ohjelmaperusteinen kehittäminen ja isot hankkeet osana kaupungin vetovoimaisuutta

Ohjelmaperusteinen kehittäminen ja isot hankkeet osana kaupungin vetovoimaisuutta 1 Tampereen pormestarin puheenvuoro Suomalais Saksalaisessa Ystävyyskuntakokouksessa 17.6.2011 Ohjelmaperusteinen kehittäminen ja isot hankkeet osana kaupungin vetovoimaisuutta Hyvät suomalais saksalaisen

Lisätiedot

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta. Tervetuloa kauden aloituskokoukseen!

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta. Tervetuloa kauden aloituskokoukseen! Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Tervetuloa kauden 2017-2018 aloituskokoukseen! 1. Tausta: Miten maahanmuuttaja- ja vähemmistöjen asiaa kehitetään Vantaalla? (Monikulttuurisuusaisain yksikön rooli)

Lisätiedot

Case Visit Helsinki. Miten hyödyntää sosiaalista mediaa matkailutoimiston markkinoinnissa, viestinnässä ja matkailuneuvonnassa

Case Visit Helsinki. Miten hyödyntää sosiaalista mediaa matkailutoimiston markkinoinnissa, viestinnässä ja matkailuneuvonnassa Case Visit Helsinki Miten hyödyntää sosiaalista mediaa matkailutoimiston markkinoinnissa, viestinnässä ja matkailuneuvonnassa Matkailutiedottaja Elisabeth Henrichs Helsingin matkailu sosiaalisessa mediassa

Lisätiedot

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Kuntavaalit 2017 Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Luodaan uusi kunta! #paikalliseteväät Työllisyys Sinä kaupunki- ja kuntapäättäjänä olet keskeisessä asemassa ja aivan uudenlaisessa roolissa.

Lisätiedot

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Kuntavaalit 2017 Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Luodaan uusi kunta! #paikalliseteväät Sinä kaupunki- ja kuntapäättäjänä olet keskeisessä asemassa ja aivan uudenlaisessa roolissa. Voit olla päättämässä

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2017 1 Kokousaika 24.3.2017 kello 13:00-14.23 Kokouspaikka Tuma, Sammonkatu 12,50130 Mikkeli Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakuntauudistuksen ajankohtaista

Lisätiedot

Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs

Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä 5.3.2018 Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä

Lisätiedot

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia 2009-2015 Lahden alueen kilpailukyky- ja elinkeinostrategia 2009-2015 VISIO 2015: Suomen ympäristötehokkain ja yritysystävällisin

Lisätiedot

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Riikka Juntunen, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry 9.11.2015 Suomalaiset liikuntajärjestöt Suomalaisia valtakunnallisia

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2018 ProCom on erittäin arvostettu jäsenkuntansa parissa (2017) ProComin strategiset painopisteet 2018 1. Olemme tunnustettu viestinnän mielipidejohtaja Olemme ammattilaisia

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin

Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Työpaja potkaisi koordinaatiohankkeen käyntiin Luomun koordinaatiohanke käynnistyi 20.8.2015 Helsingissä järjestetyllä kick off -työpajalla, johon osallistui noin 40 henkilöä. Työpajan rahoitti Manner-Suomen

Lisätiedot

Matkailun ajankohtaista. Nina Vesterinen Erityisasiantuntija, matkailu

Matkailun ajankohtaista. Nina Vesterinen Erityisasiantuntija, matkailu Matkailun ajankohtaista Nina Vesterinen Erityisasiantuntija, matkailu Kansainvälinen matkailu 2013 = 52 miljoonaa matkailijaa enemmän kun 2012 Lähde: UNWTO Euroopan yöpymisvuorokausia 1-9/2014 alustavia

Lisätiedot

Teollisuuskaupungista taide- ja matkailukaupungiksi

Teollisuuskaupungista taide- ja matkailukaupungiksi Teollisuuskaupungista taide- ja matkailukaupungiksi Antti Korkka, ohjelmajohtaja MW-Kehitys Oy Seppälän puistotie 15, PL 69, 35801 Mänttä www.mw-kehitys.com etunimi.sukunimi@mw-kehitys.com Antti Korkka

Lisätiedot

Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville pk-yrityksille 26.8.2014

Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville pk-yrityksille 26.8.2014 Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville pk-yrityksille 26.8.2014 ENTERPRISE EUROPE NETWORK -yrityspalveluverkosto Yli 50 maata Yli 600 partneriorganisaatiota Yli 3000 asiantuntijaa EU:n

Lisätiedot

Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma

Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma 2017 2018 Tuusula on noin 40 000 asukkaan ja yli 2 700 yrityksen kasvuhakuinen, luova ja käytännönläheinen kulttuurikunta Keski-Uudellamaalla. Sijaintimme Helsinki- Vantaan

Lisätiedot