HE 252/2009 vp. Liikenteen turvallisuusviraston perustaminen.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HE 252/2009 vp. Liikenteen turvallisuusviraston perustaminen."

Transkriptio

1 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ajoneuvolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ajoneuvon rekisteri-ilmoituksia voisi tehdä Liikenteen turvallisuusviraston tarjoamassa sähköisessä palvelussa. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin, millaisia rekisteri-ilmoituksia sähköinen asiointi koskisi. Laissa otettaisiin myös huomioon Liikenteen turvallisuusviraston perustaminen. Lisäksi lain rangaistuspykälää muutettaisiin eräiden EY-asetusten täytäntöönpanemiseksi ja tehtäisiin eräitä muita vähäisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan keväällä PERUSTELUT 1 Nykytila 1.1 Lainsäädäntö ja käytäntö Yleistä Ajoneuvolaissa (1090/2002) säädetään liikenteessä käytettävien ajoneuvojen luokituksesta, hallintalaitteista, varusteista, järjestelmistä, osista, ympäristöominaisuuksista, hyväksymisestä liikenteeseen ja rekisteröinnistä. Laissa on omat säännöksensä erikoiskäyttöön tarkoitetuista ajoneuvoista kuten museoajoneuvosta. Laki koskee myös määräaikaiskatsastuksia ja muita ajoneuvon kunnon ja rekisteriin merkittyjen tietojen tarkastamiseksi ja muuttamiseksi suoritettavia katsastuksia. Laissa säädetään myös ajoneuvorikkomuksesta. Ajoneuvon rekisteröinti Ajoneuvolain 64 :n 1 momentin mukaan moottorikäyttöisen ajoneuvon ja siihen tai sen perävaunuun kytkettävän ajoneuvon omistaja ja haltija ovat eräin poikkeuksin velvollisia ilmoittamaan ajoneuvon rekisteröintiin tarvittavat tiedot ja niiden muutokset sekä ajoneuvon liikennekäytöstä poistamista, liikennekäyttöön ottamista ja lopullista poistoa koskevat tiedot rekisteriin. Mainitun 64 :n 4 momentin mukaan rekisteriilmoituksen tekijän tai hänen asiamiehensä on toimitettava rekisteri-ilmoitus henkilökohtaisesti toimivaltaiselle rekisteröinnin suorittajalle. Marraskuussa 2007 otettiin käyttöön uudistettu rekisteröintijärjestelmä, jonka mukaan ajoneuvo saatetaan vain kerran ajoneuvoliikennerekisteriin eli ensirekisteröidään. Ensirekisteröinnin ja lopullisen poiston välissä ajoneuvosta voidaan tehdä rekisteriin liikennekäytöstä poistoa ja liikennekäyttöön ottoa koskevia ilmoituksia. Ajoneuvolle tehdään lopullista poistoa koskeva merkintä rekisteriin vasta, kun ajoneuvosta on annettu romutustodistus tai ajoneuvo on muulla tavalla todistettavasti tuhoutunut. L-luokan ajoneuvoista liikennekäytöstä poistoa koskeva ilmoitus voidaan tehdä vain laissa erikseen tarkoitetuissa poikkeuksellisissa tilanteissa. Kun ajoneuvosta on tehty liikennekäytöstä poistoa koskeva ilmoitus, ajoneuvosta ei ajoneuvoverolain (1281/2003) 4 a :n mukaan kanneta ajoneuvoveroa

2 2 Ajoneuvolain nojalla on annettu valtioneuvoston asetus ajoneuvojen rekisteröinnistä (893/2007). Siinä ovat lakia yksityiskohtaisemmat säännökset ajoneuvon rekisteriilmoituksista, liikennekäytöstä poistosta, liikennekäyttöön otosta, lopullisesta poistosta sekä rekisteröintitodistuksen katoamisesta ja ajoneuvon käytöstä ennen uuden rekisteröintitodistuksen saapumista. Asetuksessa säädetään muun ohessa, että vain omistaja voi tehdä ajoneuvon ensirekisteröintiä, lopullista poistoa sekä omistusoikeuden siirtämistä koskevan rekisteri-ilmoituksen. Muun rekisteri-ilmoituksen voi tehdä myös ajoneuvon haltija. Asetuksen mukaan L-, T- ja O-luokan ajoneuvojen rekisterikilvet on palautettava rekisteröinnin suorittajalle, kun ajoneuvo poistetaan liikennekäytöstä. Myös muihin luokkiin kuuluvien ajoneuvojen rekisterikilvet voidaan palauttaa liikennekäyttöä koskevan rekisteri-ilmoituksen yhteydessä, mutta siihen ei ole velvollisuutta. Ajoneuvoliikennerekisterissä oli vuoden 2008 lopussa 4,9 miljoonaa ajoneuvoa, joista liikenteessä oli 4,6 miljoonaa. Liikennekäytöstä poistettuja ajoneuvoja oli Vuonna 2008 tehtiin liikennekäytöstä poistoa ja liikennekäyttöön ottoa. Kadonneen tai turmeltuneen rekisteröintitodistuksen tilalle tulostettiin uutta rekisteröintitodistusta. Ajoneuvohallintokeskus on selvittänyt liikennekäytöstä poistoa koskevia asioita kyselytutkimuksessaan (Ajoneuvohallintokeskuksen tutkimuksia ja selvityksiä Nro 3/2008). Tutkimuksen mukaan liikennekäytöstä poiston menettelytapoja pidettiin laajasti onnistuneina. Tyytymättömyyttä kansalaisissa herätti vaatimus henkilökohtaisesta asioinnista rekisteröinnin suorittajan luona tehtäessä ilmoitus liikennekäytöstä poistosta tai liikennekäyttöön otosta. Tutkimuksen mukaan neljä viidesosaa vastaajista piti sähköistä ilmoitusmahdollisuutta hyödyllisenä. Ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta annetun lain (1100/1998) mukaan Ajoneuvohallintokeskus järjestää ajoneuvojen rekisteröintitoiminnan hankkimalla toimintaan tarvittavia palveluita niiden tuottajilta ja hoitamalla tehtäviä tarvittaessa itse. Ajoneuvojen rekisteröintitehtäviä hoitavat eri puolille maata sijoittuneet rekisteröinnin suorittajat, joita on noin Rekisteröinnin suorittajina toimivat katsastustoimipaikat, autoliikkeet, vakuutusyhtiöt ja rahoitusliikkeet, jotka ovat tehneet Ajoneuvohallintokeskuksen kanssa sopimuksen rekisteröintitehtävien hoitamisesta. Ajoneuvohallintokeskuksen tehtävät ajoneuvolain mukaan Ajoneuvohallintokeskus on keskeinen toimija liikenteessä käytettäviin ajoneuvoihin liittyvissä viranomaistehtävissä Suomessa, mikä näkyy virastoa koskevan hallintolain, Ajoneuvohallintokeskuksesta annetun lain (1592/1995) 2 :stä. Ajoneuvolaissa ovat kuitenkin säännökset Ajoneuvohallintokeskuksen yksityiskohtaisista tehtävistä ajoneuvoihin liittyvissä asioissa ja toimivalta niissä. Ajoneuvolain mukaan Ajoneuvohallintokeskus on ajoneuvojen sekä niiden järjestelmien, osien, erillisten teknisten yksiköiden ja varusteiden tyyppihyväksyntäviranomainen Suomessa. Ajoneuvohallintokeskus on toimivaltainen eräissä ajoneuvon rekisteröintiin, katsastukseen ja teknisiin tienvaristarkastuksiin liittyvissä asioissa. Kaikkiaan Ajoneuvohallintokeskuksen nimi mainitaan ajoneuvolaissa 30 pykälässä. Ajoneuvolain 24, 72 ja 99 :ssä on Ajoneuvohallintokeskukselle annettu oikeus ohjeiden antamiseen eräistä asioista. 1.2 Kansainvälinen kehitys sekä ulkomaiden ja EU:n lainsäädäntö Ajoneuvojen rekisteröintien suorittamisesta ei ole EY:n lainsäädäntöä eikä Suomea sitovia kansainvälisiä sopimuksia. Ajoneuvojen rekisteröintiasiakirjoista annetun neuvoston direktiivin 1999/37/EY mukaan jäsenvaltioiden on tunnustettava muissa jäsenvaltiossa annetut rekisteröintitodistukset tunnistettaessa ajoneuvo kansainvälisessä liikenteessä tai ajoneuvon toisessa jäsenvaltiossa tehtävän uuden rekisteröinnin yhteydessä. Suomessa annettavat rekisteröintitodistukset vastaavat mainitussa direktiivissä säädettyjä vaatimuksia. Tunnistamista vaativia sähköisiä rekisteriilmoituksia voi nykyisin tehdä muun ohessa Ruotsissa, Islannissa, Virossa, Alankomaissa ja Iso-Britanniassa.

3 3 Ruotsissa on mahdollista tehdä rekisteriilmoitus sähköisesti liikennekäytöstä poistosta ja liikennekäyttöön otosta. Sähköisen palvelun välityksellä voi myös tilata rekisterikilvet ja rekisteröinnin tarkistemerkin sekä tarkistaa oman ajoneuvonsa tiedot, omat verotietonsa tai arvion ruuhkamaksun suuruudesta. Tunnistautumista vaativien palveluiden lisäksi tarjolla on avoimia internetpalveluja, joiden avulla voi muun ohessa etsiä tietoja ajoneuvoista ja niiden omistajista sekä tilata rekisteröintitodistuksen. Ruotsissa sähköisiä palveluja kehitetään edelleen. Vaihtoehtoisia tunnistautumiskeinoja Ruotsissa on kaksi. Tunnistautuminen tapahtuu joko sähköisellä henkilökortilla, henkilötiedostolla tai pankkitunnuksilla taikka kirjautumalla sisään syöttämällä tiedot rekisteröintitodistuksesta löytyvästä tunnusluvusta ja ajoneuvon rekisteritunnuksesta. Islannissa on mahdollista tehdä sähköinen rekisteri-ilmoitus omistajanvaihdoksesta. Sähköisessä asiointipalvelussa on myös mahdollista lisätä tai poistaa toinen omistaja, lisätä tai poistaa ajoneuvon haltijatietoja sekä uusia ajoneuvon erityistunnus ja koekilvet. Tunnistautumiseen käytetään pankkitunnuksia. Onnistuneesta toimenpiteestä kaikki osapuolet saavat sähköpostiviestin ja tekstiviestin puhelimeen. Virossa rekisteri-ilmoituksen ajoneuvon omistusoikeuden siirrosta ja liikennekäytöstä poistamisesta voi tehdä sähköisessä asiointipalvelussa. Tunnistautumiseen käytetään henkilökorttia tai pankkitunnuksia. Rekisteriilmoituksen tekemisen jälkeen uudet rekisteröintiasiakirjat on noudettava rekisteröintiviranomaisen luota. Alankomaissa ajoneuvojen tekniikka- ja informaatiokeskuksella RDW:llä on käytössään erilaisia sähköisiä asiointipalveluja ja niitä kehitetään lisää. Alankomaissa on mahdollista muun muassa tilata kadonnut rekisteröintitodistus sähköisesti siten, että uusi todistus toimitetaan tilaajalle postitse. Ajoneuvon väliaikaiseen liikennekäytöstä poistamiseen on kehitteillä sähköinen palvelu, joka tulee toimimaan Alankomaiden kansallisessa DigiD-järjestelmässä. Iso-Britanniassa voi tehdä sähköisen ilmoituksen liikennekäytöstä poistosta ja tilata veromerkin. Iso-Britanniassa tunnistautuminen tapahtuu ilmoittamalla ajoneuvon tiedot. Edellä kerrottujen lisäksi useissa muissa maissa on käynnissä sähköisten asiointipalvelujen kehittämishankkeita. 2 Ehdotetut muutokset Ajoneuvon rekisteri-ilmoitus sähköisessä palvelussa Ajoneuvolain 64 :n 4 momenttia muutettaisiin siten, että ajoneuvon rekisteri-ilmoitus voitaisiin tehdä Liikenteen turvallisuusviraston tarjoamassa sähköisessä palvelussa. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin, missä tilanteissa ilmoituksen voisi tehdä sähköisessä palvelussa. Sähköisesti rekisteriin tehty merkintä toisi oikeuden ajoneuvon käyttämiseen liikenteessä, mutta toisi samalla myös velvollisuuksia, kuten velvollisuuden maksaa ajoneuvoveroa. Sähköisen rekisterimerkinnän aiheuttamat oikeudet ja velvollisuudet tulisivat voimaan välittömästi. Ajoneuvohallintokeskuksessa on parasta aikaa käynnissä pilottihanke, jossa valmistellaan menettelyitä, jotka mahdollistaisivat ajoneuvon sähköiset rekisteri-ilmoitukset. Ensivaiheessa otettaisiin käyttöön sähköinen rekisteri-ilmoitus liikennekäytöstä poistosta ja liikennekäyttöön otosta sekä uuden rekisteröintitodistuksen tilaaminen kadonneen tai turmeltuneen rekisteröintitodistuksen tilalle. Tarkoituksena on lisätä sähköisten rekisteröintipalveluiden määrää myöhemmin. Tarjottavien sähköisten asiointipalveluiden vaiheistamisella saadaan palveluista todenmukaisia kokemuksia, joita voidaan hyödyntää palveluita laajennettaessa. Ensivaiheessa otettaisiin käyttöön sähköisiä palveluita, jotka vaativat vain yhden henkilön tekemää sähköistä ilmoitusta. Jatkossa pyritään löytämään ratkaisut, joilla mahdollistetaan nykyisin kahden henkilön allekirjoitusta vaativien rekisteri-ilmoitusten tekeminen sähköisesti. Muun muassa ajoneuvon omistajanvaihdokseen vaaditaan kahden henkilön allekirjoitukset. Ensivaiheessa toteutuksen ulkopuolelle jäisivät ajoneuvot, joilla ei ole omistajana tai haltijana luonnollista henkilöä ja ajoneuvot,

4 4 joiden liikennekäytöstä poisto vaatii rekisterikilpien palauttamisen sekä rekisteriilmoitukset, jotka edellyttävät liitteitä. Muille kuin luonnollisille henkilöille ei ole tällä hetkellä vahvaa yrityskäyttäjän verkkotunnistetapaa. Tunnistamisessa on voitava varmistua rekisteri-ilmoituksen tekijän henkilöllisyydestä. Sähköinen rekisteri-ilmoitus tehtäisiin Liikenteen turvallisuusviraston internetsivustolle sijoitettavassa sähköisessä asiointipalvelussa. Myös Suomi.fi sivustossa olisi linkki viraston sähköiseen asiointipalveluun. Rekisteri-ilmoituksen tekeminen aloitettaisiin opastussivulta, jossa kerrottaisiin asiointipalvelussa tarvittavat tiedot, rajoitteet sekä palvelun edellyttämästä tunnistautumisesta ja maksullisuudesta. Varsinainen asiointi aloitettaisiin tunnistautumalla verkkotunnistamis- ja maksamispalvelussa (VETUMA), joka toimii osoitteessa tunnistus.suomi.fi. Palvelun avulla kansalaisen on mahdollista tunnistautua ja maksaa sähköisesti kaikissa niissä asiointipalveluissa, joihin palvelu on liitetty. VETUMA on julkishallinnon tarjoama yhteinen verkkotunnistamis- ja maksamispalvelu kansalaisille. VETUMAssa vahva tunnistaminen nojautuu verkkopankkitunnuksiin ja vaihtuviin salasanalistoihin, jotka täyttävät vahvan tunnistamisen vaatimukset. Ajoneuvolain 66 a :n 1 momenttia muutettaisiin siten, että viimeksi saadun rekisteröintitodistuksen I osa olisi pidettävä ajoneuvossa mukana. Voimassa olevan säännöksen mukaan rekisteröintitodistuksen I osa on pidettävä ajoneuvossa mukana ajon aikana, mikä on tarkoittanut voimassa olevan rekisteröintitodistuksen I osaa. Ehdotetun sähköisissä palveluissa tehdyn liikennekäytöstä poistoa tai liikennekäyttöön ottoa koskevan ilmoituksen yhteydessä asiakas ei voisi saada uutta rekisteröintitodistusta välittömästi, koska se lähetettäisiin hänelle postitse. Ehdotetun muutoksen mukaan ajoneuvossa olisi tuolloin pidettävä mukana aikaisemmin saadun rekisteröintitodistuksen I osa siihen asti, kunnes uusi I osa olisi saapunut. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin, että sähköisesti tehty rekisteri-ilmoitus oikeuttaisi ajoneuvon käyttöön Suomessa 30 päivän ajan. Tuolloinkin olisi kuitenkin aikaisemmin saatu rekisteröintitodistus pidettävä ajoneuvossa mukana ajon aikana. Ulkomaille matkattaessa voimassa oleva rekisteröintitodistus olisi kuitenkin pidettävä ajoneuvossa mukana. Liikennevalvonnassa poliiseilla olisi tarvittaessa mahdollisuus tarkistaa ajoneuvoliikennerekisteristä, onko ajoneuvosta mahdollisesti tehty liikennekäyttöön ottoa tai liikennekäytöstä poistoa koskeva ilmoitus. Poliisin ajoneuvoissa on nykyisin laajassa määrin ajantasainen yhteys ajoneuvoliikennerekisteriin. Lisäksi virve-käsiradiolla voi tekstiviestillä tarkistaa ajoneuvon tiedot. Ajoneuvohallintokeskuksen nimen muuttaminen Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen laeiksi Liikennevirastosta ja Liikenteen turvallisuusvirastosta (HE 142/2009 vp). Kyseisen esityksen mukaan Ajoneuvohallintokeskukselle säädetyt tehtävät siirtyisivät sellaisinaan Liikenteen turvallisuusvirastolle. Tuossa yhteydessä ajoneuvolakiin ei kuitenkaan tehtäisi muutoksia. Nyt käsiteltävänä olevan lakiehdotuksen mukaan Ajoneuvohallintokeskuksen nimi muutettaisiin ajoneuvolaissa Liikenteen turvallisuusvirastoksi. Tämä edellyttäisi muutoksia lain 30 pykälään, koska lain 24 :n 2 momentissa, 26 :ssä, 27 :n 2 momentissa, 34 ja 34 a :ssä, 40 :n 2 momentin 3 kohdassa, 45 :n 4 momentissa, 48 :n 2 momentissa, 65 a :n 1 momentin 5 kohdassa ja 2 momentissa, 65 b :n 1 ja 2 momentissa, 66 a :n 4 momentissa, 66 c :n 3 momentissa, 66 f :n 1 ja 3 momentissa, 69 a :ssä, 72 :n 3 momentissa, 74 :n 2 ja 4 momentissa, 75 :n 2 momentissa, 76 :n 1 3 momentissa, 77 :ssä, 79 :n 1 momentissa, 80 :n 3 momentissa, 84 :n 2 momentissa, 85 :n 1 momentissa, 86 :n 1 3 momentissa, 88, 93, 94 ja 95 :ssä, 98 :n 1 ja 2 momentissa sekä 99 :n 3 momentissa mainitaan Ajoneuvohallintokeskuksen nimi. Muut muutokset Lain 24 :n 1 momenttia muutettaisiin siten, että museoajoneuvojärjestön lausunto voisi olla enintään kuusi kuukautta vanha. Tämän vastaa Ajoneuvohallintokeskuksen ohjeistusta ja nykykäytäntöä.

5 5 Lain 24 :n 2 momentissa säädetään tällä hetkellä Ajoneuvohallintokeskukselle annetusta ohjeidenantamisoikeudesta. Perustuslakivaliokunta on lausuntokäytännössään katsonut, että ohjeiden antamista koskevaa valtuutusta ei tulisi ottaa lakeihin (ks. esimerkiksi PeVL 161/2003 vp). Perustuslakivaliokunta on katsonut, että viranomainen voi laissa säädetyn tehtävänsä alalla antaa ohjeita ilman eri valtuutusta. Tämä vuoksi mainitussa 2 momentissa oleva valtuus ohjeiden antamisesta poistettaisiin. Lain 24 :n 2 momenttiin otettaisiin valtuussäännös, jonka mukaan Liikenteen turvallisuusvirasto voisi antaa määräyksiä museoajoneuvon entistämisestä ja sen osien vaihtamisesta liikenneturvallisemmiksi sekä pykälän 1 momentissa mainitun museoajoneuvojärjestön lausunnosta. Nykyisin näistä asioista on Ajoneuvohallintokeskuksen ohjeita. Ohjeiden mukaan museoajoneuvoon voi esimerkiksi asentaa turvavyöt. Lain 24 :ään ehdotettujen muutosten vuoksi museoajoneuvoa koskevia vaatimuksia ei ole tarkoitus muuttaa. Lain 48 :ssä säädetään tyyppihyväksyntäviranomaisen mahdollisuudesta hyväksyä tutkimuslaitos, testausta harjoittava yhteisö tai yksittäinen asiantuntija hyväksytyksi asiantuntijaksi. Hyväksytty asiantuntija voi tehdä tyyppi- tai yksittäishyväksyntään taikka tuotannon vaatimustenmukaisuuteen liittyviä selvityksiä. Lisäksi lain 60 a :ssä valtuutetaan liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella säätämään hyväksytyn asiantuntijan tekemien selvitysten käyttämisestä rekisteröintikatsastuksessa. Rekisteröintikatsastuksessa sovellettavien säädösten selkeyttämiseksi ja katsastuksissa sovellettujen käytäntöjen yhtenäistämiseksi 48 :n 1 momenttiin lisättäisiin tyyppihyväksyntäviranomaiselle mahdollisuus hyväksyä hyväksytty asiantuntija tekemään myös rekisteröinti-, kytkentä- tai muutoskatsastuksessa edellytettyjä selvityksiä. Lain 48 :ään lisättäisiin uusi 3 momentti, jossa valtuutettaisiin liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella säätämään tarvittaessa hyväksytyn asiantuntijan selvitysten käyttämisestä muutos- ja kytkentäkatsastuksessa. Lain 72 :n 3 momentista poistettaisiin Ajoneuvohallintokeskuksen ohjeidenantamista koskeva valtuutus. Ajoneuvohallintokeskus tekee poliisin ja katsastustoimipaikkojen kanssa sopimukset katsastajien osallistumisesta teknisiin tienvarsitarkastuksiin, joten tarvittavat ohjeet on mahdollista sisällyttää näihin sopimuksiin. Lain 99 :n 3 momentissa on Ajoneuvohallintokeskukselle annettu ohjeiden antamisvaltuutus. Momentti kumottaisiin 24 :n perusteluissa kerrotusta syystä. Samalla pykälän otsikosta poistettaisiin ohjeita koskeva maininta. Ajoneuvohallintokeskus on katsastuksia valvova viranomainen, joka myös vastaa rekisteröintien suorittamisesta, joten se voi muutoinkin antaa ohjeita näihin tehtäviin liittyvistä asioista. Rangaistussäännökset EY:ssä on tavoitteena korvata 30 :n 1 momentissa mainittuihin tyyppihyväksyntää koskeviin direktiiveihin (puitedirektiivit) liittyviä erityisdirektiivejä yhteisöasetuksilla. Erityisdirektiivit ja erityisesti jatkossa yhteisöasetukset täydentävät puitedirektiivejä EYtyyppihyväksynnässä. Jo hyväksytyissä EYasetuksissa jäsenvaltiot velvoitetaan säätämään kansallisia seuraamuksia asetusten säännösten rikkomisesta tai laiminlyönnistä. Tällaisia muutoksia on odotettavissa lisää. Lain 96 :ssä säädetään ajoneuvorikkomuksesta. Ehdotuksen mukaan pykälän 2 momenttia muutettaisiin ja pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin EYasetuksien säännösten rikkomista koskevista rangaistusseuraamuksista. Kyseiset rangaistusseuraamukset kohdistuisivat osittain liikenneturvallisuusrikkomuksiin ja haitallisia ympäristövaikutuksia aiheuttaviin rikkomuksiin. Siksi on perusteltua säätää rangaistavaksi tahallaan ja myös huolimattomuudesta tehdyt teot. Lain 96 :n 2 momenttia täydennettäisiin. Oikeudelliselta merkitykseltään väärä tieto voitaisiin antaa myös ajoneuvon, osan, erillisen teknisen yksikön tai varusteen markkinoilta poisvetämiseen johtavassa menettelyssä. Nykyisin säännös koskee vain väärän tiedon antamista hyväksymismenettelyssä. Useissa EY-asetuksissa edellytetään, että jäsenvaltiot säätävät tehokkaista, varoittavista

6 6 ja oikeasuhtaisista seuraamuksista, jos annetaan väärä tieto hyväksymismenettelyssä tai markkinoilta pois vetämiseen johtavassa menettelyssä. Tällaisia asetuksia ovat tällä hetkellä: 1) moottoriajoneuvojen tyyppihyväksynnästä kevyiden henkilö- ja hyötyajoneuvojen päästöjen (Euro 5 ja Euro 6) osalta ja ajoneuvojen korjaamiseen ja huoltamiseen tarvittavien tietojen saatavuudesta annettu parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 715/2007, 2) jalankulkijoiden ja muiden loukkaantumiselle alttiiden tienkäyttäjien suojelun huomioon ottamisesta ajoneuvojen tyyppihyväksynnässä, direktiivin 2007/46/EY muuttamisesta ja direktiivien 2003/102/EY ja 2005/66/EY kumoamisesta annettu parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 78/2009, 3) vetykäyttöisten moottoriajoneuvojen tyyppihyväksynnästä ja direktiivin 2007/46/EY muuttamisesta annettu parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 79/2009, 4) moottoriajoneuvojen ja moottorien tyyppihyväksynnästä raskaiden hyötyajoneuvojen päästöjen osalta (Euro VI) ja ajoneuvojen korjaamiseen ja huoltamiseen tarvittavien tietojen saatavuudesta ja asetuksen (EY) N:o 715/2007 ja direktiivin 2007/46/EY muuttamisesta sekä direktiivien 80/1269/ETY, 2005/55/EY ja 2005/78/EY kumoamisesta annettu parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 595/2009, 5) moottoriajoneuvojen, niiden perävaunujen sekä niihin tarkoitettujen järjestelmien, osien ja erillisten teknisten yksiköiden yleiseen turvallisuuteen liittyvistä tyyppihyväksyntävaatimuksista annettu parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 661/2009. Rangaistussäännöksessä ei edelleenkään mainittaisi sen EY-asetuksen nimeä, jonka laiminlyönnistä rangaistus olisi seurauksena, koska seuraamusta edellytetään jo nyt useissa EY-asetuksissa ja vastaavanlaisten seuraamusvaatimusten uskotaan jatkossa tulevan joihinkin muihin uusiin EY-asetuksiin. Lain 96 :ään otettaisiin uusi 3 momentti, johon otettaisiin rangaistussäännökset eräistä laiminlyönneistä tai rikkomuksista, joita koskevat velvoitteet ovat EY-asetuksissa. Edellä 2 momentin perusteluissa mainituista syistä myöskään tässä momentissa ei mainittaisi EY-säädöstä, jossa velvoitteesta säädetään. Momentin kohdissa kuitenkin viitattaisiin 30 :n 1 momentissa mainittuihin tyyppihyväksyntää koskeviin puitedirektiiveihin, jota EYasetukset täydentävät. Momentin 1 kohdassa säädettäisiin korjaamiseen ja huoltamiseen tarvittaviin tietoihin pääsyvelvoitteen laiminlyönnin rangaistavuudesta. Jäsenvaltioiden edellytetään säätävän tehokkaista, varoittavista ja oikeasuhtaisista seuraamuksista, jos valmistaja kieltää pääsyn 2 momentin perustelujen 1 4 kohdassa mainituissa EY-asetuksissa mainittuihin korjaamiseen ja huoltamiseen tarkoitettuihin tietoihin. Mainituissa EY-asetuksissa ajoneuvojen valmistajat velvoitetaan antamaan riippumattomille toimijoille standardoidun hakutoiminnan avulla vapaa ja standardoitu pääsy verkkosivustojen kautta niihin korjaamiseen ja huoltamiseen tarvittaviin tietoihin, jotka valmistajat antavat valtuutetuille jälleenmyyjille ja korjaamoille. Momentin 2 kohdassa säädettäisiin ajoneuvon päästönrajoitusjärjestelmän lisäaineen käyttövelvoitteen laiminlyönti rangaistavaksi. Jäsenvaltioiden edellytetään 2 momentin perustelujen 4 kohdassa mainitun EYasetuksen mukaan säätävän tehokkaista, varoittavista ja oikeasuhtaisista seuraamuksista, jos ajettaessa laiminlyödään päästönrajoitusjärjestelmän lisäaineen käyttövelvoite. Lisäaineen käyttövelvoite kohdistuu yleensä ajoneuvojen omistajaan, haltijaan ja kuljettajaan. Mainittu EY-asetus tulee velvoittavana sovellettavaksi 31 päivästä joulukuuta 2012, mutta EY-asetuksen mukaisia päästönrajoitusjärjestelmiä on ajoneuvoissa jo käytössä, joten käyttövelvoitteen laiminlyönti on perusteltua säätää rangaistavaksi lain voimaantulosta lähtien. Lisäaineen käytön laiminlyönti aiheuttaa ajoneuvokohtaisen päästön merkittävän lisääntymisen. Momentin 3 kohdassa säädettäisiin seuraamukset päästönrajoitusjärjestelmän toiminnan rajoittamisesta erillisellä laitteella, niin sanotulla estolaitteella tai järjestelmän muuttamisesta tyyppihyväksynnän vaatimustenmukaisuuden vastaiseksi. Seuraamukset voivat kohdistua ajoneuvojen valmistajiin, jälleenmyyjiin, korjaajiin, omistajiin ja haltijoihin sekä kuljettajiin. Jäsenvaltioiden edel-

7 7 lytetään 2 momentin perustelujen 1, 3 ja 4 kohdassa mainittujen EY-asetusten mukaan säätävän tehokkaista, varoittavista ja oikeasuhtaisista seuraamuksista, jos päästönrajoitusjärjestelmän toimintaa rajoitetaan erillisellä laitteella tai muutetaan päästönrajoitusjärjestelmä muutoin tyyppihyväksynnän vaatimusten vastaiseksi. Päästönrajoitusjärjestelmän toimintaa rajoittava laite voi olla niin sanottu estolaite, joka rajoittaa päästönrajoitusjärjestelmän tyyppihyväksynnän mukaista toimintaa. Lain 97 :n 1 momenttia muutettaisiin siten, että viittaus 96 :n 2 momenttiin muutettaisiin viittaukseksi koko 96 :ään. Tällöin olosuhteet huomioon ottaen kaikissa vähäisissä rikkomustapauksissa voitaisiin toimenpiteistä luopua. Liikenteen valvoja voisi puolestaan 97 :n 2 momentin mukaan antaa kyseisessä tilanteessa huomautuksen. 3 Esityksen vaikutukset Esityksellä ei ole merkittäviä valtiontaloudellisia vaikutuksia. Ajoneuvon rekisteröintiä koskevat muutokset edellyttäisivät muutoksia Ajoneuvohallintokeskuksen, vastaisuudessa Liikenteen turvallisuusviraston, tietojärjestelmään ja käytänteisiin. Sähköisen rekisteröinnin pilottituotteiden kustannusten arvioidaan olevan euroa. Hankkeen kustannukset katettaisiin asiakkailta perittävillä suoritemaksuilla. Tämän lisäksi projektista tulee muitakin kustannuksia, joilla luodaan edellytykset tulevien sähköisten palvelujen käyttöönotolle. Tietojärjestelmän ja toimintaprosessien kehittäminen toteutettaisiin viraston tavanomaisina ylläpito- ja kehittämistöinä. Rekisteri-ilmoitukset liikennekäytöstä poistosta, liikennekäyttöön otosta ja rekisteröintitodistuksen tilaamisesta tehdään nykyisin rekisteröinnin suorittajien toimipaikoissa. Liitteettömän rekisteri-ilmoituksen tekeminen maksaa asiakkaalle 10,20 euroa. Rekisteröintisuoritteista perittävillä maksuilla katetaan rekisteröintitehtävistä aiheutuneet kustannukset. Suoritteet ovat siten omakustannushintaisia. Kustannukset koostuvat lähinnä sopimusrekisteröijille maksettavista palvelukorvauksista, rekisteröintiasiakirjojen painatuksesta, tulostamisesta ja postittamisesta sekä rekisteröinnin tukipalveluihin ja järjestelmän ylläpitoon liittyvistä kustannuksista. Mahdollisuus rekisteri-ilmoituksen tekemiseen sähköisesti ilman sopimusrekisteröijän toimenpiteitä alentaisi rekisteri-ilmoituksen suoritemaksua. Sähköisen rekisteriilmoituksen maksu tulisi nykyisen arvion mukaan olemaan noin puolet sopimusrekisteröijän luona tehtävän rekisteri-ilmoituksen maksusta. Ensimmäisen vuoden aikana sähköisiä rekisteröintejä arvioidaan tehtävän Näistä rekisteröinneistä ei maksettaisi palvelukorvauksia, mistä koituvat säästöt olisivat noin kaksi miljoonaa euroa. Vastaavasti sähköisistä rekisteröinneistä vahvistettaisiin suoritemaksut nettobudjetointiperiaatteella perinteisistä palveluista perittäviä maksuja pienemmiksi, jolloin palveluista saatavat tuotot olisivat nykyistä pienemmät. Sähköiset rekisteröintipalvelut tulevat alhaisemman hintansa takia todennäköisesti jonkin verran lisäämään liikennekäytöstä poistojen ja liikennekäyttöön ottojen määrää. Sähköiset rekisteröintipalvelut tulisivat viraston maksuasetukseen uutena suoritteena. Sähköiset rekisteröintipalvelut toteutettaisiin valtion tuottavuusohjelman mukaisesti ja virastolle osoitettujen resurssien puitteissa. Rekisteri-ilmoitusten tekeminen tulisi vähentämään sopimusrekisteröijien tuloja jonkin verran, kun asiakkaat siirtyisivät hoitamaan liikennekäytöstä poistoja, liikennekäyttöön ottoja ja uusien rekisteröintitodistusten tilauksia sähköisesti. Myös Ajoneuvohallintokeskuksen, vastaisuudessa Liikenteen turvallisuusviraston, tulot laskisivat, mutta samalla viraston menot laskisivat. Sähköisen rekisteri-ilmoituksen tekemisen vaivattomuus ja palvelujen nykyistä pienempi maksu saattaisi lisätä liikennekäytöstä poistojen ja liikennekäyttöön ottojen määrää. Tämä voisi näin ollen jonkin verran vähentää valtion ajoneuvoverotuksesta saamia tuloja. Keväällä 2010 käyttöön otettavaksi suunnitellun henkilöautojen hiilidioksidiperusteisen ajoneuvoveron perusvero tulee nostamaan verotasoa keskimääräistä isopäästöisemmillä henkilöautoilla. Tämä yhdessä sähköisen rekisteri-ilmoituksen nykyistä halvemman suoritemaksun kanssa tekee lyhyetkin liikenne-

8 8 käytöstä poiston jaksot entistä houkuttelevimmiksi. Esityksen tavoitteena on helpottaa kansalaisten asiointia ajoneuvon rekisteröintiin liittyvissä asioissa. Esityksen mukaan luonnolliset henkilöt voisivat tehdä ajoneuvonsa liikennekäytöstä poiston ja liikennekäyttöön oton Ajoneuvohallintokeskuksen, vastaisuudessa Liikenteen turvallisuusviraston, sähköisessä palvelussa. Sähköisen rekisteriilmoituksen tekeminen olisi pitkälti riippumaton ilmoituksen tekemisen ajasta ja paikasta. Asiakkaan ei enää tarvitsisi asioida henkilökohtaisesti rekisteröinnin suorittajan toimipaikassa sen aukioloaikana. Sähköinen rekisteri-ilmoitus lisäisi myös rekisteritietojen reaaliaikaisuutta, kun tapahtumat välittyisivät suoraan asiakkaalta ajoneuvoliikennerekisteriin. Ajoneuvohallintokeskuksen nimen muuttamisella Liikenteen turvallisuusvirastoksi ei olisi itsenäisiä taloudellisia tai muitakaan vaikutuksia. Muutokset johtuisivat eduskunnalle erikseen annetusta hallituksen esityksestä laeiksi Liikennevirastosta ja Liikenteen turvallisuusvirastosta (HE 142/2009 vp). 4 Riippuvuus muista esityksistä Edellä kerrotun mukaisesti hallitus on antanut eduskunnalle esityksen laeiksi Liikennevirastosta ja Liikenteen turvallisuusvirastosta, mikä on otettava huomioon tätä esitystä käsiteltäessä, koska Ajoneuvohallintokeskuksen nimi esitetään tässä yhteydessä ajoneuvolain osalta muutettavaksi Liikenteen turvallisuusvirastoksi. Kesäkuussa 2009 hallitus on antanut eduskunnalle esityksen laiksi sakon ja rikesakon määräämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 94/2009 vp). Siinä yhteydessä esitettiin muutettavaksi ajoneuvolain 96 :ää. Myös tämän nyt käsiteltävänä olevan esityksen mukaan muutettaisiin samaa ajoneuvolain 96 :ää ja lisäksi lain 97 :ää. Näiden kahden pykälän muutokset on otettava huomioon käsiteltäessä molempia hallituksen esityksiä. 5 Asian valmistelu 5.1 Eduskunnan lausuma Sähköinen rekisteri-ilmoitus liikennekäytöstä poistosta ja liikennekäyttöön otosta oli tarkoitus toteuttaa palvelujen kokonaisuudistushankkeen (PALKO-hanke) yhteydessä, mutta uuden ajoneuvoliikennerekisterin käyttöönoton varmistamiseksi sähköisestä asioinnista luovuttiin tuossa yhteydessä. Käsitellessään ajoneuvolain ja eräiden muiden ajoneuvojen rekisteröintiä koskevia säännöksiä sisältävien lakien sekä ajoneuvoverolain muuttamista koskevaa hallituksen esitystä (HE 61/2006 vp) eduskunta hyväksyi seuraavan lausuman: Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin PALKOjärjestelmän kehittämiseksi siten, että sähköinen viranomaisasiointi mahdollistetaan ensi tilassa. Edellä kerrottujen syiden vuoksi Ajoneuvohallintokeskuksessa käynnistettiin pilottiprojekti, jonka tavoitteena on toteuttaa ja antaa yksittäisille ihmisille mahdollisuus tehdä rekisteri-ilmoituksia sähköisesti internetin välityksellä. 5.2 Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen Esitys on valmisteltu liikenne- ja viestintäministeriön sekä Ajoneuvohallintokeskuksen yhteistyönä. Esityksestä on pyydetty lausunnot oikeusministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, sosiaali- ja terveysministeriöltä, Ajoneuvohallintokeskukselta, Liikennevakuutuskeskukselta, Liikkuvalta poliisilta, Tullilaitokselta ja Rajavartiolaitokselta sekä useilta ajoneuvoalaa ja rekisteröinnin suorittajia edustavilta tahoilta. Saaduissa lausunnoissa on laajasti kannatettu sähköisten palvelujen käyttöönottoa. Lausunnoissa on myös tehty joitakin muutosehdotuksia, jotka on mahdollisuuksien mukaan otettu huomioon esitystä viimeisteltäessä. Sisäasianministeriö toivoi, että asiakkaalta edellytettäisiin kuittia sähköisessä palvelussa tehdystä rekisteri-ilmoituksista. Vaatimus kuitin välittömästä tulostamisesta ja ajossa

9 9 mukana pitämisestä heikentäisi sähköisen asioinnin päämäärät, joten ehdotuksessa ei päädytty vaatimaan kuittia. Lakiehdotuksen 66 a :n 1 momentin mukaan ajoneuvossa olisi kuitenkin pidettävä mukana viimeksi saadun rekisteröintitodistuksen I osa. Jos poliisi liikennevalvonnassa epäilee, että liikennekäyttöön ottoa koskevaa sähköistä rekisteri-ilmoitusta ei ole tehty, se voisi tarkistaa asian ajoneuvoliikennerekisteristä. Oikeusministeriö puuttui lausunnossaan rangaistuspykälän rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen ja näki parhaana viitata rangaistussäännöksissä suoraan kyseessä oleviin EU-asetuksiin. Koska jatkossa on odotettavissa useita samoja sanktiosäännöksiä sisältäviä uusia EU-asetuksia, ei katsottu perustelluksi viitata yksilöityihin EUasetuksiin. Sosiaali- ja terveysministeriö on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota kyseisessä ministeriössä parhaillaan valmisteilla olevaan liikennevakuutuslain kokonaisuudistukseen, jolla on yhteyksiä ajoneuvojen rekisteröintiin. Sähköinen rekisteröinti voi sosiaali- ja terveysministeriön mukaan laskea kynnystä tehdä liikennekäytöstä poisto lyhyistäkin käyttämättömyysjaksoista, mikä merkitsee myös liikennevakuutusmaksutulojen vähenemistä ja luo samalla paineita liikennevakuutusmaksujen korotukselle. Finanssialan Keskusliito ja Liikennevakuutuskeskus ovat yhteisessä lausunnossaan katsoneet, että sähköisen rekisteröintijärjestelmän käyttö tulisi voida estää, jos liikennevakuutuksen ottamista ja maksamista ei ole asianmukaisesti hoidettu. Ajoneuvolain 66 d :n mukaan liikennekäyttöön oton edellytyksenä on, että säädetyn liikennevakuutuksen ottamisesta esitetään asianmukainen selvitys. Nykyisin liikennevakuutuksen maksamista ei tarkasteta rekisteröintien yhteydessä. Sosiaali- ja terveysministeriössä on parasta aikaa valmisteilla liikennevakuutuslainsäädännön kokonaisuudistus. Liikennevakuutuksen maksamisen varmistamiseen tarvittavia toimenpiteitä on perusteltua tarkastella tuon säädösvalmistelun yhteydessä. A-Katsastus Oy on lausunnossaan esittänyt muun ohessa huolensa rekisteröintipalvelujen alueellisesta saatavuudesta. Katsastusasemat ovat yhtiön mukaan pakotettuja supistamaan rekisteröintipalveluja tarjoavaa palveluverkostoaan sähköisen asioinnin käyttöönoton vuoksi. Ajoneuvohallintokeskus vastaa ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta ja hankkii tehtävän hoitamiseen tarvittavia palveluja niiden tuottajilta. Jos katsastustoimipaikat supistavat rekisteröintipalvelujaan, Ajoneuvohallintokeskus voi hankkia palveluita muilta sopivilta tahoilta. Jo nykyisin rekisteröintipalveluja tarjoavat katsastustoimipaikkojen lisäksi autoliikkeet, vakuutusyhtiöt ja rahoitusliikkeet. 6 Voimaantulo Lain on tarkoitus tulla voimaan keväällä 2010 mahdollisimman nopeasti sen jälkeen, kun Ajoneuvohallintokeskuksessa ja myöhemmin Liikenteen turvallisuusvirastossa saadaan tarvittavat tietojärjestelmämuutokset valmiiksi. Nykyisen arvion mukaan tämä voisi tapahtua keväällä Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

10 10 Lakiehdotus Laki ajoneuvolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan 11 päivänä joulukuuta 2002 annetun ajoneuvolain (1090/2002) 99 :n 3 momentti sellaisena kuin se on laissa 1328/2004, muutetaan 24 ja 26, 27 :n 2 momentti, 34 ja 34 a, 40 :n 2 momentin 3 kohta, 45 :n 4 momentti, 48, 64 :n 4 momentti, 65 a :n 1 momentin 5 kohta ja 2 momentti, 65 b, 66 a :n 1 ja 4 momentti, 66 c :n 3 momentti, 66 f :n 1 ja 3 momentti, 69 a, 72 :n 3 momentti, 74 :n 2 ja 4 momentti, 75 :n 2 momentti, 76 ja 77, 79 :n 1 momentti, 80 :n 3 momentti, 84 :n 2 momentti, 85 :n 1 momentti, 86, 88, 93, 94 ja 95, 96 :n 2 momentti, 97 ja 98 sekä 99 :n otsikko, sellaisina kuin niistä ovat 34 ja 34 a, 40 :n 2 momentin 3 kohta, 45 :n 4 momentti, 48, 79 :n 1 momentti, 80 :n 3 momentti ja 96 :n 2 momentti laissa 226/2009, 64 :n 4 momentti, 65 a :n 1 momentin 5 kohta ja 2 momentti, 65 b, 66 a :n 1 ja 4 momentti, 66 c :n 3 momentti, 66 f :n 1 ja 3 momentti, 69 a, 84 :n 2 momentti, 85 :n 1 momentti laissa 233/2007, 86 viimeksi mainitussa laissa ja mainitussa laissa 226/2009, 93 osaksi viimeksi mainitussa laissa ja 99 :n otsikko mainitussa laissa 1328/2004 sekä lisätään 96 :ään, sellaisena kuin se on mainitussa laissa 226/2009, uusi 3 momentti seuraavasti: 24 Museoajoneuvo Katsastustoimipaikka hyväksyy museoajoneuvoksi valtakunnallisen rekisteröidyn museoajoneuvojärjestön enintään kuusi kuukautta aikaisemmin antaman lausunnon perusteella ajoneuvon, jonka valmistusvuoden päättymisestä on kulunut vähintään 30 vuotta ja joka on säilytetty alkuperäistä vastaavassa kunnossa tai entistetty asianmukaisesti. Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa määräyksiä museoajoneuvon entistämisestä ja sen osien vaihtamisesta aikaisempaa liikenneturvallisemmiksi sekä 1 momentissa tarkoitetun lausunnon sisällöstä.

11 11 26 Valmistenumero ja valmistajan kilpi Liikenteessä käytettävässä moottorikäyttöisessä ajoneuvossa ja perävaunussa tulee olla valmistajan, Liikenteen turvallisuusviraston, katsastustoimipaikan tai ulkomaisen ajoneuvojen rekisteröintiasioita hoitavan viranomaisen antama valmistenumero. Autossa ja sen perävaunussa, L-luokan ajoneuvossa ja traktorissa tulee lisäksi olla valmistajan kilpi. 27 Ajoneuvon rakennetta, hallintalaitteita ja varusteita koskevat tarkemmat säännökset Liikenteen turvallisuusvirastolle annettavista valtuuksista yksittäisten poikkeusten myöntämiseen ajoneuvon rakenteesta, hallintalaitteista ja varusteista tämän lain nojalla annetuista säännöksistä, edellyttäen että poikkeus ei vaaranna liikenneturvallisuutta eikä vääristä kilpailua, säädetään liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella. 34 Tyyppihyväksyntäviranomainen M-, N-, L-, O-, T 1 T 3 -, C- ja R-luokan ajoneuvon, liikennetraktorin ja moottorityökoneen sekä maastoajoneuvon samoin kuin näiden järjestelmien, osien, erillisten teknisten yksiköiden ja varusteiden tyyppihyväksyntäviranomainen Suomessa on Liikenteen turvallisuusvirasto. 34 a Toimivaltainen viranomainen CEmerkinnällä varustettuja tuotteita koskevissa asioissa Jos tässä laissa tai sen nojalla annetuissa säännöksissä edellytetään polkupyörän, moottorikelkan, osan, järjestelmän tai erillisen teknisen yksikön vaatimustenmukaisuuden varmentamista CE-merkinnällä, toimivaltainen viranomainen on Liikenteen turvallisuusvirasto. 40 Tyyppihyväksyntää koskevat tarkemmat säännökset Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarvittaessa: 3) Liikenteen turvallisuusvirastolle annettavista valtuuksista vähäisten yksittäisten poikkeusten myöntämiseen tyyppihyväksynnässä, jos poikkeus ei vaaranna liikenneturvallisuutta eikä vääristä kilpailua; 45 Vaatimustenmukaisuuden valvonta tuotannossa Sen lisäksi, mitä tässä laissa säädetään, tuotannon vaatimustenmukaisuuden valvonnassa sovelletaan EY-tyyppihyväksynnän osalta 30 :n 1 momentissa mainituissa säädöksissä säädettyjä menettelyjä ja E-tyyppihyväksynnän osalta Geneven sopimuksessa määrättyä menettelyä. Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarkemmat määräykset edellä tarkoitettujen menettelyjen soveltamisesta kansallisen tyyppihyväksynnän tuotannon vaatimustenmukaisuuden valvontaan. 48 Hyväksytty asiantuntija Tyyppihyväksyntäviranomainen voi hakemuksesta hyväksyä tutkimuslaitoksen, testausta harjoittavan yhteisön tai yksittäisen asiantuntijan hyväksytyksi asiantuntijaksi tekemään 36 :n 2 momentissa, 45 :n 4 momentissa tai 50 e :n 2 momentissa tarkoitettuja taikka rekisteröinti-, kytkentä- tai muutoskat-

12 12 sastuksessa edellytettyjä, tyyppihyväksyntäviranomaisen päätöksessä erikseen määritellyn pätevyysalueen mukaisia selvityksiä. Hyväksytyllä asiantuntijalla tulee olla tehtävien edellyttämä laitteisto ja ammattitaitoinen henkilöstö. Laitteiston ja henkilöstön pätevyyden arvioinnissa noudatetaan soveltuvin osin 47 :n 2 momentin 1 ja 2 kohdassa mainittujen standardien vaatimuksia ja 47 a :n 1 momentissa säädettyä menettelyä. Liikenteen turvallisuusvirasto antaa tarkemmat määräykset 1 momentissa tarkoitettujen selvitysten sisällöstä ja niitä varten tarvittavia mahdollisia tarkastuksia, testejä ja laskelmia koskevien todistusten sisällöstä sekä hyväksymisestä tehtävän päätöksen edellyttämän hyväksytyn asiantuntijan toiminnan kuvauksen sisällöstä. Liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella säädetään tarvittaessa 1 momentissa tarkoitettujen selvitysten käyttämisestä vaatimustenmukaisuuden osoituksena muutos- ja kytkentäkatsastuksessa. 64 Ajoneuvon rekisteritietojen ilmoittaminen Rekisteri-ilmoituksen tekijän tai hänen asiamiehensä on toimitettava rekisteriilmoitus henkilökohtaisesti toimivaltaiselle rekisteröinnin suorittajalle. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää, että kunta, jätelain 18 l :ssä tarkoitettu kerääjä ja esikäsittelijä, vakuutusyhtiö tai muu vastaava yhteisö tai laitos voi tehdä rekisteri-ilmoituksen muullakin tavoin. Siitä, milloin rekisteriilmoituksen voi toimittaa Liikenteen turvallisuusviraston tarjoamassa sähköisessä palvelussa, säädetään valtioneuvoston asetuksella. 65 a Ennakkoilmoituksen tekijä Ennakkoilmoituksen voi tehdä ajoneuvon valmistaja ja valmistajan edustaja tai, jos ajoneuvon on tuonut maahan muu kuin valmistajan edustaja, ajoneuvon maahantuoja: 5) jolla on sopimus Liikenteen turvallisuusviraston kanssa tietojen toimittamisesta teknisellä käyttöyhteydellä tai muutoin sähköisesti. Ennen 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetun sopimuksen tekemistä ennakkoilmoituksen tekemiseen aikovan on osoitettava Liikenteen turvallisuusvirastolle, että ennakkoilmoituksen tekemiseen aikova täyttää 1 momentin 1 4 kohdassa tarkoitetut vaatimukset. 65 b Ennakkoilmoituksen virheellisyys Liikenteen turvallisuusvirasto voi määrätä ennakkoilmoituksen tekijän ennakkoilmoittamat ajoneuvot rekisteröintikatsastettaviksi, jos ennakkoilmoittamisessa ei ole noudatettu sitä koskevia säännöksiä tai 65 a :n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettua sopimusta taikka jos ajoneuvon tietojen toimittamisessa on muutoin ollut vähäistä suurempia virheitä. Samalla Liikenteen turvallisuusvirasto voi kieltää virheellisesti tehtyjen ennakkoilmoitusten käytön. Jos ennakkoilmoituksen tekijän ajoneuvoja on 1 momentissa tarkoitetulla tavalla määrätty rekisteröintikatsastettaviksi aikaisemminkin tai jos ennakkoilmoittamisessa on muutoin ollut toistuvasti virheitä, joista ennakkoilmoituksen tekijää on huomautettu, Liikenteen turvallisuusvirasto voi kieltää ennakkoilmoituksen tekijää määräajaksi tekemästä ennakkoilmoituksia. Ennakkoilmoituksen tekijän on korjattava ennakkoilmoitettua ajoneuvoa koskevissa tiedoissa ennen ensirekisteröintiä havaitut virheet ja ilmoitettava niistä rekisteriin. Ennakkoilmoituksen korjaamisesta säädetään tarvittaessa tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. 66 a Rekisteröintitodistus ja rekisterikilvet Ajoneuvon ensirekisteröinnistä, muutosrekisteröinnistä, liikennekäytöstä poistosta ja liikennekäyttöön otosta annetaan rekisteröintitodistus. Viimeksi saadun rekisteröintitodistuksen I osa on pidettävä mukana ajoneuvos-

13 13 sa ajon aikana. Perävaunua tai vuokraajoneuvoa kuljetettaessa voidaan ajoneuvossa kuitenkin pitää kotimaan liikenteessä mukana rekisteröinnin suorittajan antama jäljennös mainitusta rekisteröintitodistuksen I osasta. Ajoneuvon rekisteritunnuksesta ja -kilvistä, kansallisuustunnuksesta sekä siirtomerkistä samoin kuin rekisterikilpien ja kansallisuustunnuksen käytöstä, kiinnittämisestä ja kunnossapidosta sekä rekisteröintitodistuksesta ja sen käytöstä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Liikenteen turvallisuusvirasto vahvistaa rekisteröintitodistuksen ja sille merkittävien tietojen tekniset yksityiskohdat, rekisteröinnissä käytettävien lomakkeiden kaavan sekä rekisterikilpien mitat ja muut tekniset ominaisuudet. 66 c Liikennekäytöstä poisto Rekisterikilpien palauttamisesta liikennekäytöstä poistoa koskevan ilmoituksen yhteydessä sekä Liikenteen turvallisuusviraston oikeudesta merkitä rekisteriin ajoneuvo poistetuksi liikennekäytöstä ajoneuvon ulkomaille viennin vuoksi tai muusta erityisestä syystä säädetään valtioneuvoston asetuksella. 66 f Ajoneuvon väliaikainen käyttö liikenteessä Liikenteen turvallisuusvirasto voi antaa ajoneuvoja valmistavalle, myyvälle, varustavalle tai korjaavalle taikka kuljetustoimintaa harjoittavalle tai ajoneuvoihin kohdistuvaa tutkimustoimintaa harjoittavalle liikkeelle, laitokselle tai muulle yhteisölle enintään vuoden voimassa olevan koenumerotodistuksen. Todistus oikeuttaa Suomessa ensirekisteröimättömän tai liikennekäytöstä poistetun ajoneuvon rajoitettuun tilapäiseen käyttöön koenumerokilvin liikenteessä ja muualla. Liikenteen turvallisuusvirasto voi peruuttaa koenumerotodistuksen, jos ajoneuvoa on käytetty koenumerokilvillä tämän lain tai tieliikennelain taikka niiden nojalla annettujen säännösten, ajoneuvon verotusta koskevien säännösten taikka koenumerotodistuksessa asetettujen ehtojen vastaisesti. Liikenteen turvallisuusvirasto voi peruuttaa koenumerotodistuksen haltijan kaikki koenumerotodistukset, jos mainittujen säännösten tai ehtojen vastainen toiminta on ollut toistuvaa tai muutoin erityisen vakavaa. Koenumerotodistus ja siirtolupa on pidettävä ajoneuvossa mukana ajon aikana. Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin koenumerotodistuksen ja siirtoluvan myöntämisestä ja niiden voimassaolosta, ajoneuvon käyttämisestä koenumerotodistuksen tai siirtoluvan nojalla sekä muista koenumerotodistukseen ja siirtolupaan liittyvistä asioista. Liikenteen turvallisuusvirasto kuitenkin päättää koenumerotodistuksen ja siirtoluvan yksityiskohtaisesta sisällöstä sekä siirtomerkin mitoista ja muista teknisistä ominaisuuksista. 69 a Rekisteritietojen muutoskielto Saatuaan tiedon ajoneuvon omistusoikeutta tai yksilöintitietoa koskevasta ilmeisestä epäselvyydestä Liikenteen turvallisuusvirasto voi kieltää ajoneuvon rekisteritietojen muuttamisen määräajaksi ja tehdä tästä merkinnän rekisteriin. 72 Teknisen tienvarsitarkastuksen suorittaminen Teknisen tienvarsitarkastuksen suorittamisesta säädetään tarvittaessa tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. 74 Teknisen tienvarsitarkastuksen suorittaja Liikenteen turvallisuusvirasto järjestää teknisiin tienvarsitarkastuksiin ajoneuvon teknisen asiantuntemuksen tarkastuksen suoritta-

14 14 jan avuksi sopimalla katsastustoimipaikkojen kanssa katsastusten suorittamiseen oikeutettujen henkilöiden osallistumisesta tarkastuksiin siinä laajuudessa kuin tarkastuksen suorittaja ja Liikenteen turvallisuusvirasto sopivat. Tekniseen tienvarsitarkastukseen osallistuvan katsastusmiehen on noudatettava, mitä ajoneuvojen katsastusluvista annetun lain 14 :ssä säädetään. Liikenteen turvallisuusviraston oikeudesta osallistua tekniseen tienvarsitarkastukseen säädetään ajoneuvojen katsastusluvista annetussa laissa. 75 Suomessa rekisteröidyn ajoneuvon ulkomailla todetut puutteellisuudet Liikenteen turvallisuusvirastolla on salassapitovelvollisuuden estämättä oikeus luovuttaa ulkomaiselta viranomaiselta saamansa 1 momentissa tarkoitetut tiedot poliisille. 76 Tietojen vaihto ja muu yhteistyö muiden valtioiden ja Ahvenanmaan maakunnan viranomaisten välillä Poliisin, tullilaitoksen, rajavartiolaitoksen ja Liikenteen turvallisuusviraston on toimialallaan avustettava ETA-valtioiden toimivaltaisia viranomaisia siten kuin Euroopan yhteisössä liikennöivien hyötyajoneuvojen teknisistä tienvarsitarkastuksista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/30/EY 7 artiklassa tarkoitetaan. Liikenteen turvallisuusvirasto ilmoittaa 1 momentissa mainitun direktiivin 7 artiklan 2 kohdan 1 ja 3 alakohdassa tarkoitetut tiedot asianomaisen valtion tai Ahvenanmaan maakunnan toimivaltaiselle viranomaiselle. Samalla Liikenteen turvallisuusvirasto voi pyytää kyseisen valtion tai Ahvenanmaan maakunnan toimivaltaista viranomaista ryhtymään 7 artiklan 2 kohdan 2 alakohdassa tarkoitettuihin toimenpiteisiin. Poliisilla, tullilaitoksella ja rajavartiolaitoksella on salassapitovelvollisuuden estämättä oikeus luovuttaa teknisissä tienvarsitarkastuksissa saamansa 2 momentissa tarkoitetut tiedot Liikenteen turvallisuusvirastolle, jolla on oikeus luovuttaa nämä ja muut 2 momentissa tarkoitetut tiedot asianomaisen valtion toimivaltaiselle viranomaiselle. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tässä pykälässä tarkoitetusta tietojen toimittamisesta ja pyynnöstä toimenpiteisiin ryhtymiseksi. 77 Kansainvälinen raportointi teknisistä tienvarsitarkastuksista Teknisistä tienvarsitarkastuksista tehtävien raporttien toimittamisesta Liikenteen turvallisuusvirastolle ja komissiolle sekä yhteystietojen ja pyyntöjen toimittamisesta ETAvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. 79 Ajoneuvon, osan ja erillisen teknisen yksikön markkinavalvonta Liikenteen turvallisuusvirasto on 6 :n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen ajoneuvojen, järjestelmien, osien, erillisten teknisten yksiköiden ja varusteiden valmistuksen ja kaupan valvontaviranomainen. Euroopan talousalueen ulkopuolelta Suomeen tapahtuvan tuonnin valvonnasta vastaa tullilaitos. 80 Vaaraa aiheuttava ajoneuvo, järjestelmä, osa tai erillinen tekninen yksikkö Jos Liikenteen turvallisuusvirasto arvioi, että tässä laissa tai sen nojalla annetussa säännöksessä edellytetyllä CE-merkinnällä varustettu osa tai erillinen tekninen yksikkö on vakavana vaarana liikenne- tai työturvallisuudelle, ympäristölle tai terveydelle, vaikka

15 15 se on varustettu riittävillä merkinnöillä, Liikenteen turvallisuusvirasto voi kieltää osan tai erillisen teknisen yksikön myynnin tai käyttöönoton. Liikenteen turvallisuusviraston on tällaisessa tapauksessa meneteltävä kuten 44 a :ssä säädetään. 84 Ajokieltoon määrääminen Liikenteen turvallisuusvirasto voi määrätä ajoneuvon ajokieltoon, jos ajoneuvon rakennetta on muutettu 7 :n 2 momentissa tarkoitettujen säännösten vastaisesti. 85 Valvontakatsastukseen määrääminen Jos poliisimies, tullimies tai rajavartiomies katsoo, että ajoneuvon kunnossa ja erityisesti jarruissa havaitut puutteet voivat aiheuttaa sellaisen turvallisuusriskin, että ajoneuvon tiellä suoritettavaa tarkastusta perusteellisempi tarkastus on aiheellinen suorittaa, hän voi määrätä ajoneuvon katsastettavaksi (valvontakatsastus). Liikenteen turvallisuusvirasto korvaa tällaisen valvontakatsastuksen kohtuulliset kustannukset katsastustoimipaikalle. Poliisimies, tullimies tai rajavartiomies voi määrätä ajoneuvon valvontakatsastukseen myös, jos aikaisemmin annettua ajoneuvon korjauskehotusta ei ole noudatettu. Jos ajoneuvoa ei ole poliisimiehen, tullimiehen tai rajavartiomiehen määräämässä ajassa esitetty valvontakatsastukseen, ajoneuvoa ei saa käyttää liikenteessä ennen kuin se on hyväksytty valvontakatsastuksessa. Valvontakatsastukseen sovelletaan, mitä 53, 54 ja :ssä säädetään. Jos poliisimies, tullimies tai rajavartiomies katsoo yksityiskohtaisemman tarkastuksen tarpeelliseksi ajoneuvon saamien vaurioiden tai muun erityisen syyn vuoksi, hän voi määrätä valvontakatsastuksen laajennettavaksi rekisteröintikatsastusta vastaavaksi. Myös Ahvenanmaan maakunnassa tai ulkomailla rekisteröity tai käyttöön otettu ajoneuvo voidaan määrätä valvontakatsastukseen. 86 Ajoneuvon korjausvelvoite ja takaisinkutsu Jos Suomessa liikenteessä käytettäväksi hyväksytyssä M-, N-, O- tai L-luokan ajoneuvotyypissä tai osassa tällaista tyyppiä olevista ajoneuvoista todetaan virhe tai poikkeama, joka aiheuttaa vakavaa vaaraa liikenneturvallisuudelle tai huomattavaa haittaa ympäristölle taikka terveydelle, ajoneuvon valmistajan, valmistajan edustajan ja maahantuojan tulee ilmoittaa Liikenteen turvallisuusvirastolle kaikki voimassa olevat takaisinkutsukampanjat, korjattavat kohteet ja suoritetun korjauksen tunnistusmerkinnät heti, kun ajoneuvon valmistaja on aloittanut tällaisen ajoneuvotyypin takaisinkutsukampanjan Suomessa tai muualla ETA-valtion alueella. Ajoneuvon valmistaja, valmistajan edustaja ja maahantuoja ovat velvollisia huolehtimaan siitä, että virhe tai poikkeama korjataan kaikista Suomessa käytössä olevista ajoneuvoista. Ajoneuvon valmistajan, valmistajan edustajan ja maahantuojan tulee ilmoittaa Liikenteen turvallisuusvirastolle, kun takaisinkutsukampanja on suoritettu ja kaikki ajoneuvot korjattu. Jos ajoneuvotyypin valmistaja, valmistajan edustaja tai maahantuoja laiminlyö 1 momentissa tarkoitetun takaisinkutsukampanjaa koskevan ilmoitusvelvollisuuden, Liikenteen turvallisuusvirasto voi asettaa uhkasakkolaissa tarkoitetun uhkasakon ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöneelle. Jos kaikkia 1 momentissa tarkoitettuja ajoneuvoja ei ajoneuvon valmistajan, valmistajan edustajan tai maahantuojan toimin saada korjautettua, kyseisen tahon on ilmoitettava korjaamattomien ajoneuvojen valmistenumerot Liikenteen turvallisuusvirastolle. Liikenteen turvallisuusviraston tulee toimittaa korjaamattomien ajoneuvojen omistajille kehotus viedä ajoneuvonsa korjattaviksi. Katsastustoimipaikka voi antaa korjauskehotuksen ajoneuvon omistajalle tai haltijalle myös määräaikaiskatsastuksen yhteydessä. Liikenteen turvallisuusvirasto voi tekemällä liiken-

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 227/2009 vp. Hallituksen esitys laiksi ajoneuvolain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 227/2009 vp. Hallituksen esitys laiksi ajoneuvolain muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös EDUSKUNNAN VASTAUS 227/2009 vp Hallituksen esitys laiksi ajoneuvolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ajoneuvolain muuttamisesta (HE 252/2009 vp). Valiokuntakäsittely

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1 LVM/LTU/ma 18.6.2009, lu 4, laus Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ajoneuvolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ajoneuvon rekisteri-ilmoituksia

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 276. Laki. ajoneuvolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 23 päivänä huhtikuuta 2010

SISÄLLYS. N:o 276. Laki. ajoneuvolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 23 päivänä huhtikuuta 2010 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 28 päivänä huhtikuuta 2010 N:o 276 279 SISÄLLYS N:o Sivu 276 Laki ajoneuvolain muuttamisesta... 1073 277 Valtioneuvoston asetus biosidivalmisteista annetun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta annettua lakia. Lakiin tehtäisiin

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.4.2019 C(2019) 2859 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 17.4.2019, katsastettavien kohteiden katsastamiseksi tarvittavista teknisistä tiedoista, suositeltavien

Lisätiedot

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä

Lisätiedot

Tieliikennteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus - Vares-info

Tieliikennteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus - Vares-info Tieliikennteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus - Vares-info 24.11.2015 Esa Aaltonen Reijo Jälkö Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Muutoksen tavoitteet VAkuuttaminen ja REkisteröinti Sähköiseksi Asiointi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tieliikennelain ja ajoneuvolain 89 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tieliikennelakia ja ajoneuvolakia muutettavaksi. Lakeihin

Lisätiedot

Vakuutustiedot REKIssä

Vakuutustiedot REKIssä Vakuutustiedot REKIssä Vakuutusalan prosessi-info 29.3.2006 Hanna Hakanen Vakuutus REKIssä Voimassaoleva liikennevakuutus todennetaan rekisteröinnin yhteydessä kolmella vaihtoehtoisella tavalla automaattinen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus liikenteessä käytettävien ajoneuvojen liikennekelpoisuuden valvonnasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan liikenteessä

Lisätiedot

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ajoneuvoliikennerekisteristä

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen rekisteröinnistä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen rekisteröinnistä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Muistio 1 (6) LPO Kaisa Männistö ja Laura Sarlin 21.9.2015 LVM077:00/2014 Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen rekisteröinnistä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtioneuvoston

Lisätiedot

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin

Lisätiedot

Liikennekäytöstäpoisto ja poiston aikaiset muutokset

Liikennekäytöstäpoisto ja poiston aikaiset muutokset Päiväys/Datum/Date 17.2.2010 Ohje / Auto-, rahoitus- ja vakuutusalan rekisteröintitehtävien suorittajat Dnro/Dnr/Ind.no. Viite/Referens/Ref TRAFI/3034/03.04.03.01/2010 Sisältöalue: Ajoneuvojen rekisteröinti

Lisätiedot

LUONNOS ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

LUONNOS ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LUONNOS Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi ajoneuvojen yksittäishyväksynnän järjestämisestä annetun lain ja ajoneuvojen yksittäishyväksynnän väliaikaisesta järjestämisestä annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 86/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähköturvallisuuslakia. Ehdotuksen mukaan EYlainsäädännön edellytykset täyttävä

Lisätiedot

EV 6/2011 vp HE 6/2011 vp. (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 765/2008.

EV 6/2011 vp HE 6/2011 vp. (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 765/2008. EDUSKUNNAN VASTAUS 6/2011 vp Hallituksen esitys laiksi vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi vaarallisten aineiden kuljetuksesta

Lisätiedot

Liikennekäytöstäpoisto ja poiston aikaiset muutokset

Liikennekäytöstäpoisto ja poiston aikaiset muutokset Päiväys/Datum/Date 17.2.2010 Ohje / Katsastustoimipaikkojen rekisteröintitehtävien suorittajat Dnro/Dnr/Ind.no. Viite/Referens/Ref TRAFI/2996/03.04.03.01/2010 Sisältöalue: Ajoneuvojen rekisteröinti Toimivallan

Lisätiedot

Päätös. Laki. ajoneuvolain muuttamisesta

Päätös. Laki. ajoneuvolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 224/2006 vp Hallituksen esitys ajoneuvolain ja eräiden muiden ajoneuvojen rekisteröintiä koskevia säännöksiä sisältävien lakien sekä ajoneuvoverolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 59/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvojen yksittäishyväksynnän järjestämisestä annetun lain 19 :n ja ajoneuvojen yksittäishyväksynnän väliaikaisesta järjestämisestä annetun lain

Lisätiedot

Laki alkolukon hyväksymisestä liikenteeseen

Laki alkolukon hyväksymisestä liikenteeseen Lakiehdotus 1. Laki alkolukon hyväksymisestä liikenteeseen Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tässä laissa säädetään alkolukolla valvotusta ajo-oikeudesta annetun lain (439/2008)

Lisätiedot

tapauksiin lisätty muutama ohje Poistettu näpyttelyohje, omistajien/haltijoiden lukumäärä ja 2.3. Muut omistajat ja haltijat

tapauksiin lisätty muutama ohje Poistettu näpyttelyohje, omistajien/haltijoiden lukumäärä ja 2.3. Muut omistajat ja haltijat KTP-OHJEKANSION ATJ-OHJEET Muuttunut tieto Rekisteröinnin ohjekansio 1. 2.1. Rekisteriin merkittävistä yrityksistä ja yhteisöistä Uusi ohje (yhdistetty kaksi ohjetta) 2.2. Omistajan ja haltijan ikä- ja

Lisätiedot

Valmistajan edustajan prosessit. AKE-MP seminaari Björn Ziessler

Valmistajan edustajan prosessit. AKE-MP seminaari Björn Ziessler Valmistajan edustajan prosessit AKE-MP seminaari 6.9.2005 Björn Ziessler 9.9.2005 2 Tarve prosessien kuvauksille Valmistajan edustajan tyyppirekisteriotteella rekisteröidyt ja ennakkoilmoittamat ajoneuvot

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta

HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusedustuksesta annetun lain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta annettua lakia. Euroopan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä joulukuuta 2011. 1217/2011 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä joulukuuta 2011. 1217/2011 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä joulukuuta 2011 1217/2011 Valtioneuvoston asetus liikenteessä käytettävien ajoneuvojen liikennekelpoisuuden valvonnasta annetun valtioneuvoston asetuksen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen liikennekelpoisuuden valvonnasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään ajoneuvolain (1090/2002) ja ajoneuvojen katsastustoiminnasta annetun lain (957/2013) 5

Lisätiedot

HE 40/1998 vp YLEISPERUSTELUT

HE 40/1998 vp YLEISPERUSTELUT HE 40/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia 26711981 siten, että turvavyön käyttöpakkoa

Lisätiedot

HE 181/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rautatielain 4 ja 57 :n muuttamisesta

HE 181/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rautatielain 4 ja 57 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rautatielain 4 ja 57 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan uuden Suomen ja Venäjän välisen rautatieliikennesopimuksen voimaantulosta

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen liikennekelpoisuuden valvonnasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään ajoneuvolain (1090/2002) ja ajoneuvojen katsastustoiminnasta annetun lain (957/2013) 5

Lisätiedot

Rekisteröinnistä perittävät maksut

Rekisteröinnistä perittävät maksut Ohje 1 (5) Antopäivä: 1.6.2011 Voimaantulopäivä: 1.6.2011 Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 2 Voimassa: 1.6.2011-31.12.2016 Muutostiedot: Kumoaa ohjeen TRAFI/33471/03.04.03.01/2010

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

Liikennekäytöstäpoisto ja poiston aikaiset muutokset

Liikennekäytöstäpoisto ja poiston aikaiset muutokset Ohje 1 (6) Antopäivä: 24.10.2012 Voimaantulopäivä: 1.11.2012 Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 2 Voimassa: toistaiseksi Muutostiedot: Kumoaa ohjeen TRAFI/2996/2010 Soveltamisala: Katsastustoimipaikkojen

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi Luonnos 28.3.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 231. Laki. vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta taloudellisiin seuraamuksiin

SISÄLLYS. N:o 231. Laki. vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta taloudellisiin seuraamuksiin SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 231 237 SISÄLLYS N:o Sivu 231 Laki vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta taloudellisiin seuraamuksiin tehdyn

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 338. Tasavallan presidentin asetus. Annettu Helsingissä 7 päivänä toukokuuta 2004

SISÄLLYS. N:o 338. Tasavallan presidentin asetus. Annettu Helsingissä 7 päivänä toukokuuta 2004 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2004 N:o 338 344 SISÄLLYS N:o Sivu 338 Tasavallan presidentin asetus Itävallan, Belgian, Tanskan, Suomen, Saksan, Kreikan, Irlannin,

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 11.5.2017 Eriika Melkas EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ Pääasiallinen sisältö Tiettyjen julkisten ja yksityisten

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen rakenteesta ja varusteista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan ajoneuvojen rakenteesta ja varusteista annetun

Lisätiedot

Laki. Soveltamisala ja suhde valtionavustuslakiin

Laki. Soveltamisala ja suhde valtionavustuslakiin Laki henkilöautojen romutuspalkkiosta ja sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus liikenteessä käytettävien ajoneuvojen liikennekelpoisuuden valvonnasta

Valtioneuvoston asetus liikenteessä käytettävien ajoneuvojen liikennekelpoisuuden valvonnasta Valtioneuvoston asetus liikenteessä käytettävien ajoneuvojen 3 Määräaikaiskatsastusvelvollisuus 1. Ajoneuvolain 51 :ssä tarkoitettu määräaikaiskatsastusvelvollisuus koskee autoja (M- ja N-luokan ajoneuvot),

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä. määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 114/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi erillisellä päätöksellä määrättävästä veron- ja tullinkorotuksesta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden

Lisätiedot

HE 63/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta

HE 63/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua lakia. Ehdotuksen

Lisätiedot

liikenne säännöistä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

liikenne säännöistä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 72/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia. Tieliikennelaissa määriteltäisiin

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.

Lisätiedot

HE 37/2016 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan niin pian kuin mahdollista.

HE 37/2016 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan niin pian kuin mahdollista. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan yhteisen kalastuspolitiikan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain 47 a ja 47 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että sairaanhoitopiiriä

Lisätiedot

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta

Lisätiedot

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi HE 41/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta

Lisätiedot

M-, N- ja O-luokan ajoneuvon valmistajan kilpi ja kokonaismassan määrääminen

M-, N- ja O-luokan ajoneuvon valmistajan kilpi ja kokonaismassan määrääminen Ohje 1 (5) Antopäivä: 27.5.2011 Voimaantulopäivä: 27.5.2011 Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 863/2009 Voimassa: toistaiseksi Muutostiedot: Kumoaa ohjeen 759/208/2009, 26.6.2009 Soveltamisala:

Lisätiedot

HE 61/2006 vp. lakiin eräitä muita vähäisempiä muutoksia.

HE 61/2006 vp. lakiin eräitä muita vähäisempiä muutoksia. HE 61/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle ajoneuvolain ja eräiden muiden ajoneuvojen rekisteröintiä koskevia säännöksiä sisältävien lakien sekä ajoneuvoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 144 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi hevostalouslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hevostalouslakia siltä osin kuin se koskee hevosten

Lisätiedot

HE 23/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan autoverolakia, ajoneuvoverolakia

HE 23/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan autoverolakia, ajoneuvoverolakia Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi autoverolain, ajoneuvoverolain 50 ja 53 :n ja polttoainemaksusta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan autoverolakia,

Lisätiedot

hallintolakiin Päätös Laki uhkasakkolain 22 :n muuttamisesta

hallintolakiin Päätös Laki uhkasakkolain 22 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2003 vp Hallituksen esitys eräiden oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön hallinnonalan lakien viittaussäännösten muuttamisesta viittauksiksi hallintolakiin Asia Hallitus on antanut

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp. Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp. Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 27/2011 vp Hallituksen esitys rajat ylittävän yhteistyön tehostamisesta erityisesti terrorismin ja rajat ylittävän rikollisuuden torjumiseksi tehdyn neuvoston päätöksen täytäntöönpanoa

Lisätiedot

Ajoneuvolainsäädäntö 2011 Tuotannon vaatimustenmukaisuuden valvonta (HAP) Jarmo Hirvonen Trafi. Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia.

Ajoneuvolainsäädäntö 2011 Tuotannon vaatimustenmukaisuuden valvonta (HAP) Jarmo Hirvonen Trafi. Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Ajoneuvolainsäädäntö 2011 Tuotannon vaatimustenmukaisuuden valvonta (HAP) Jarmo Hirvonen Trafi Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Näkökulma Esityksen näkökulma lähes puhtaasti viranomaisnäkökulma, viranomaisvaatimukset

Lisätiedot

Laki. ajoneuvolain muuttamisesta

Laki. ajoneuvolain muuttamisesta Laki ajoneuvolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ajoneuvolain (1090/2002) 13, muutetaan 2 :n 2 momentti, 3 :n 2, 7 ja 18 kohta, 10 :n 1 momentti, 11, 12 ja 14, 16 :n 1 momentti,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 234. Valtioneuvoston asetus. ajoneuvojen hyväksynnästä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 234. Valtioneuvoston asetus. ajoneuvojen hyväksynnästä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 17 päivänä huhtikuuta 2009 N:o 234 239 SISÄLLYS N:o Sivu 234 Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen hyväksynnästä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta...

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus rautatiejärjestelmän turvallisuudesta ja yhteentoimivuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti muutetaan rautatiejärjestelmän turvallisuudesta

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen katsastusluvista annetun lain 5 ja 10 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen katsastusluvista annettua lakia siten, että henkilö

Lisätiedot

HE 26/2019 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 26/2019 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi öljyjätemaksusta annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi öljyjätemaksusta annettu laki. Esitys liittyy valtion

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain

Lisätiedot

Voimassa: Toistaiseksi

Voimassa: Toistaiseksi 1 (6) Antopäivä: 16.9.2015 Voimaantulopäivä: 21.9.2015 Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 2 Voimassa: Toistaiseksi Muutostiedot: TRAFI/23887/03.04.03.02/2013 Soveltamisala: Rekisteröintitehtävien

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 226. Laki. ajoneuvolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 3 päivänä huhtikuuta 2009

SISÄLLYS. N:o 226. Laki. ajoneuvolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 3 päivänä huhtikuuta 2009 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2009 N:o 226 229 SISÄLLYS N:o Sivu 226 Laki ajoneuvolain muuttamisesta... 2913 227 Laki ajoneuvojen yksittäishyväksynnän järjestämisestä...

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 25/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain 82 ja 84 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen

Lisätiedot

A8-0202/160

A8-0202/160 17.10.2018 A8-0202/160 160 1 artikla 1 kohta 3 alakohta 7 artikla 7 kohta 7. Jäsenvaltiot eivät saa [tämän direktiivin voimaantuloajankohta] ottaa käyttöön kevyitä ajoneuvoja koskevia käyttäjämaksuja.

Lisätiedot

HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista

HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä

Lisätiedot

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

Vaurioituneen ajoneuvon katsastukseen liittyvät säädökset ja ohjeet

Vaurioituneen ajoneuvon katsastukseen liittyvät säädökset ja ohjeet Ajoneuvolaki 1090/2002 7 Ajoneuvon rakenteen muuttaminen, ajoneuvon rakentaminen ja vaurioituneen ajoneuvon katsastaminen Jos ajoneuvon alkuperäisistä osista vaihdetaan 50 prosenttia tai enemmän, ajoneuvolle

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

A7-0199/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2012)0381 C7-0187/ /0185(COD))

A7-0199/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2012)0381 C7-0187/ /0185(COD)) 28.6.2013 A7-0199/ 001-011 TARKISTUKSET 001-011 esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta Mietintö Vilja Savisaar-Toomast Ajoneuvojen rekisteröintiasiakirjat A7-0199/2013 (COM(2012)0381 C7-0187/2012

Lisätiedot

LIIKENNEVAKUUTUS JA VAKUUTUSTIETOVARASTO

LIIKENNEVAKUUTUS JA VAKUUTUSTIETOVARASTO Ohje 1 (6) Antopäivä: 25.5.2012 Voimaantulopäivä: 26.5.2012 Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 2 Voimassa: 26.5.2012-25.5.2017 Muutostiedot: Kumoaa ohjeet AKE 11/2008 ja TRAFI/4625/2012

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 139/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelain 27 :n 3 momenttia. Lain siirtymäsäännöksen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta /2014 Valtioneuvoston asetus

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta /2014 Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2014 1271/2014 Valtioneuvoston asetus ajoneuvojen hyväksynnästä annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 18

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

A7-0277/102

A7-0277/102 10.9.2013 A7-0277/102 102 Johdanto-osan 19 a kappale (uusi) (19 a) Olisi varmistettava, että ympäristöraportit todentavilla henkilöillä on pätevyytensä ja kokemuksensa ansiosta tarvittava tekninen asiantuntemus

Lisätiedot

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 107/2018 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun lain 6 :n muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM PO Taavila Hannele Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö U-JATKOKIRJE SM2013-00040 PO Taavila Hannele 11.02.2013 Suuri valiokunta Viite Asia Neuvoston päätökset päivämäärän asettamisesta päätöksen 2007/533/JHA ja asetuksen 1987/2006 toisen

Lisätiedot

HE 79/2008 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 79/2008 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 79/2008 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi väylämaksulain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väylämaksulakia. Laissa oleva vaatimus ulkomaille

Lisätiedot

Katsaus tieliikenteen säädöksiin ja määräyksiin

Katsaus tieliikenteen säädöksiin ja määräyksiin Katsaus tieliikenteen säädöksiin ja määräyksiin Tieliikenteen säädösinfo Susanna Metsälampi 27.11.2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Lainsäädäntökokonaisuus on palapeli EU-säädökset (asetukset

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 193/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nimilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nimilakia. Lainmuutoksella ehdotetaan henkilön suku- ja

Lisätiedot

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain

HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain HE 305/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot