Lestijärven kunta LESTIJÄRVEN KUNNASSA julistetaan haettavaksi KUNNANJOHTAJAN VIRKA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lestijärven kunta 9.5.2008. LESTIJÄRVEN KUNNASSA julistetaan haettavaksi KUNNANJOHTAJAN VIRKA"

Transkriptio

1 Lestijärven kunta LESTIJÄRVEN KUNNASSA julistetaan haettavaksi KUNNANJOHTAJAN VIRKA Kelpoisuusvaatimuksina on virkaan soveltuva koulutus, arvostamme hyvää perehtyneisyyttä kunnallishallintoon ja elinkeinoelämään sekä hyviä yhteistyötaitoja. Tehtäviin kuuluu lisäksi päävastuu kunnan elinkeinotoiminnasta sekä erikseen sovittavat muut tehtävät. Virka täytetään toistaiseksi ja virantäytössä noudatetaan 4 kk koeaikaa. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Kunnanvaltuustolle osoitetut hakemukset opinto- ja työtodistuksineen sekä palkkatoivomuksineen pyydämme toimittamaan klo mennessä osoitteella: Lestijärven kunta, Lestintie 39, Lestijärvi. Lisätietoja kvalt. pj. Aarre Similä p , khall. pj. Eino Kangasvieri p tai tstosiht. Jarmo Kanninen p Lestijärvi Kunnanhallitus Terveyskeskus suljetaan maanantaina klo henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

2 KUNNALLISTEN PÄIVÄHOITOPAIKKOJEN HAKEMINEN tai sen jälkeen päivähoidon aloittavista uusista lapsista tulee täyttää päivähoitohakemus. Hakemus palautetaan mennessä Ryhmäperhepäiväkoti Kissankelloon tai kunnantoimistoon. Tällä hetkellä hoidossa olevien lasten perheiden ei tarvitse täyttää uutta päivähoitohakemusta, mikäli hoitosuhdetta ei ole irtisanottu päättyväksi ennen Muutoin päivähoitopaikkaa voi hakea ympäri vuoden. Hakemus on tehtävä viimeistään 4 kk ennen kuin lapsi tarvitsee päivähoitopaikan. Jos hoidon tarve johtuu uuden työpaikan tai opiskelupaikan vastaanottamisesta eikä tarpeen ajankohta ole ennakoitavissa, kunnalla on 2 viikkoa aikaa järjestää lapsen hoitopaikka. Hakemuslomakkeita saa ryhmäperhepäiväkoti Kissankellosta ja kunnantoimistosta. Lisätietoja antaa päivähoidon ohjaaja Merja Lamminpää puh tai Kissankello puh TEKNINEN TOIMISTO Jätemaksut Millespakka Oy:n toiminta-alueella: Ekomaksu vuosimaksuna Perushinta/ Alv/ Kokonaishinta/ /v 1 kpl 1-2 huoneiston vakituinen asunto 30,33 6,67 37,00 1 kpl vapaa-ajan asunto 13,11 2,89 16,00 1 kpl vapaa-ajan asunto (vakituinen asunto Millespakka Oy:n toiminta- 9,84 2,16 12,00 alueella) vakituinen asunto lisähuoneistot kolmannesta 9,84 2,16 12,00 lähtien lisämaksu vapaa-ajan asunnon toisesta vapaa-ajan asunnosta lähtien 4,92 1,08 6,00 lisämaksu muut kuin asuinkiinteistöt 31,97 7,03 39,00 yritykset yli 20 työntekijää 100,00 22,00 122,00 Mikäli samalla kiinteistöllä on useita eri yrityksiä, määrätään maksu kullekin yritykselle erikseen. HYÖTYJÄTEASEMA Lestijärven hyötyjäteasema Sikosaarentiellä jätevedenpuhdistamolla on avoinna: tiistaisin klo puh torstaisin klo

3 KIRJASTO Kirjaston aukioloajat Pääkirjasto MA Syrin lainausasema: TI TI KE TO Yli-Lestin lainausasema: PE TO Lainausasemat avoinna toukokuun, suljettu Pääkirjasto avoinna kesällä normaalisti. HUOM! MA Pääkirjasto avoinna Venäläisen kirjallisuuden näyttelyn kävijöiden kesken arvottiin suomen/venäjänkielinen Kalevala. Onni suosi Pirjo Lindholmia! KESÄKERHO VUOTIAILLE Kesäkerho alkaa ti klo keskuskoululla. Kerhoa pidetään kesäkuun ajan ( ) joka arkipäivä klo Lapsille tarjotaan kesäkerhossa välipala, jonka hinta on 1,50 /lapsi/päivä. Välipalat laskutetaan vanhemmilta kesäkerhon päätyttyä. Ei omia eväitä kerhoon! Ohjaajat toivovat, että lapset pysyvät kesäkerhossa koko päivän sinne saavuttuaan. Tervetuloa mukaan! Järj. Kunta, Seurakunta ja 4H KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOS Palotarkastukset Lestijärvellä 2008 Aluepelastuslaitos suorittaa palotarkastuksia Lestijärvellä seuraavasti. Asuinrakennusten ja huviloiden palotarkastuksia suorittaa palopäällikkö Olli Koivukoski. Asuinrakennusten palotarkastuksia suoritetaan pääsääntöisesti Yli-Lestin ja kirkonkylän välisellä alueella vuonna Jälkitarkastuksia tehdään niissä kohteissa missä on aikaisemmin ollut huomautettavaa. Palotarkastuksia tehdään myös aina pyydettäessä. Yhteystiedot: Palopäällikkö Olli Koivukoski puh / Suorittaessaan palotarkastuksia palopäällikkö saapuu kohteeseen palolaitoksen tunnuksilla olevalla virka-autoilla, on virkapuvussa ja todistaa tarvittaessa henkilöllisyytensä virkamerkillä. Palotarkastuksia tehdessään palotarkastajan on Pelastuslain N:o 468, 36 mukaan päästettävä kohteen kaikkiin tiloihin. Paikalla on aina oltava tarkastettavan kohteen edustaja. Aluepalopäällikkö Kari Paavola 0400 /

4 VAPAA-AIKATOIMI KYLIEN VÄLINEN PYÖRÄILY / RULLALUISTELU KAMPANJA pyörähtää käyntiin ajalle Suoritukseksi hyväksytään vähintään 5 km:n pyöräily tai 3 km:n rullaluistelu. Ala-aste ikäisiltä ja nuoremmilta hyväksytään lyhyemmät matkat. Suoritusvihkot löytyvät kylien kuntolaatikoista. Kaikkien kisailijoiden kesken arvotaan hyviä palkintoja ja voittajakylä saa haltuunsa vuodeksi kiertopalkintopokaalin. NYT KAIKKI RULLAILEMAAN! YLEISURHEILUKISAT Kesän yleisurheilukisat alkavat kesäkuun alussa. Tarkempi ilmoitus kesäkuun kuntatiedotteessa sekä Kasen sivuilla ja Salen ilmoitustaululla. KOTIPIRTTI Keväinen laulutuokio Kotipirtissä klo Lauletaan keväisiä lauluja - Lasten esityksiä - Arpajaiset 1 e/arpa Kahvitarjoilu! Tervetuloa! Kaikille avoin markkinatori Lestijärven Kuturannassa klo Markkinatori pihapiirissä. Tuo oma pöytä. Paikkamaksu 2. Tule myymään, tule ostoksille! Tule tutustumaan samalla Kuturantaan! SFC-Keski-Pohjanmaa ry Kaustisen Seutukunta / YPP YRITTÄJÄ, tarkista, ovatko yrityksesi tiedot Kasen sivuilta löytyvässä yritysrekisterissä ja ovatko tietosi oikein. ( Yritysrekisteri on erittäin käytetty tiedonhakuväline jopa maanlaajuisesti. Ota yhteys yritysneuvojaan, jotta tiedot saadaan rekisteriin ja ajan tasalle. e-business2013-projekti on uusi projekti, joka tarjoaa apua keskipohjalaisten pk-yritysten sähköisen liiketoiminnan kehittämiseen. Yritykset saavat tietoa, neuvoja ja rahaa (e-seteli) toiminnan kehittämiseen. e-setelillä voi ostaa myös nettisivujen tekemisen niiltä palveluntarjoajilta, jotka ovat rekisteröityneet projektin nettisivuilla. Yksi yritys voi kalenterivuoden aikana ostaa enintään 1500 euron arvosta e-seteleitä, jolloin yritys saa 3000 euron (+alv) arvoiset palvelut. Projektin nettisivut löytyvät elive-portaalin Alueellinen toiminta osiosta ( Lisätietoja projektipäällikkö Jukka Nikkarikoskelta, p Kaustisen seutukunnan yrityspalvelupiste (Kase YPP) Yritysneuvoja Mikko Hänninen Yritysneuvoja Sari Torppa Halsua, Perho, Lestijärvi Kaustinen, Veteli, Ullava p p mikko.hanninen@kase.fi sari.torppa@kase.fi

5 Kaustisen työvoimatoimiston sivutoimipiste Toholammilla suljettu ajalla Asiakkaita pyydetään ottamaan yhteyttä puh kello tai käymään Kaustisella, jossa toimisto on avoinna ma-pe kello tai Työlinjalle Tietoa työpaikoista ja palveluista ma-pe kello 8-19 Avoimen työpaikan ilmoittaminen ma-pe kello 8-19 Työnhaun muutostietojen ilmoittaminen ma-pe kello 8-19 Työttömyysturvaneuvonta ma-pe kello 9-17 Tietoa muutosturvasta ma-pe kello 8-19 Työntekijän oleskelulupaneuvonnasta kello 8-19 Tietoa siviilipalvelusta kello 9-16 Koulutuslinja kello 9-17 Puheluhinnat alkuisiin lankaliittymästä paikallisverkkomaksu, matkapuhelimesta matkapuhelinmaksu. Sähköpostia voi toimittaa tai TIETOVERKKOKAAPELIN NÄYTÖT Kaivuutöitä aloittaessasi (kyläverkkot) tarkista kaapelin sijainti ja pyydä ilmainen kaapelin näyttö Jussilan Sähköltä, puh toivovat Kyläverkot ja KaseNet liikelaitos SYRIN MAA- JA KOTITALOUSSEURA Syrin maa- ja kotitalousnaisilla vuokrattavana astiastoja (astiastonsa vuokraamisesta perittäviä kulut ovat muuttuneet) - kahvikupit, asetit ja juomalasit - ruoka-astiasto, jälkiruokakupit - koko astiasto, johon kuuluu edellisten lisäksi myös pannut, kulhot, kannut sekä myös liinat Astiat vuokrataan ilmoittautumisjärjestyksessä joko puheenjohtajan( ) tai sihteerin( ) kautta. Kuntosalin käytöstä perittävä maksu on 11 /puoli vuotta. Vaihtoehtoisesti voi salia vuokrata myös kertakäyntiluonteisesti, hintaan 2 /käynti. Mikäli henkilö kadottaa vuokraamansa avaimen, peritään häneltä sakkoa 30 sen lisäksi, että hänelle ei myöskään palauteta 15 avainpanttia. Niitä henkilöitä, jotka eivät asioi kuntosalilla, pyydetään palauttamaan avain sihteerille, jotta se voidaan edelleen vuokrata uusille kuntosalilla kävijöille. ProAgria Keski-Pohjanmaa/ Maa- ja kotitalousnaiset 24.5 avaamme puutarhakauden retkellä Vaasan seudulle. Tutustumme Vaasan kulttuurihistoriallisesti vaikuttaviin vehmaisiin puistoihin ja koemme menneiden aikojen tuulahduksia ainutlaatuisessa Bragen talonpoikaispihapiirissä. Matkalla poikkeamme ostoksille taimistolle sekä monipuoliseen puutarhamyymälään. Päiväretken hinta on 55 /hlö sisältäen opastetun puistokierroksen Vaasassa, matkat, ruokailun ja kahvit. Sitovat ilmoittautumiset 12.5 mennessä Irma Leppälälle, puh Lähtijät saavat tarkennetun aikataulun ja matkareitin viikolla 20

6 LESTIJÄRVEN MAA- JA KOTITALOUSEURA R.Y. Vuokrattavana KAHVI- JA RUOKA-ASTIASTO Astiasto on 100 henkilölle. Vuokrataan erikseen esim. kahvipannuja, kaatimia, juomalaseja ym. Varaukset: Lestijärven maa- ja kotitalousseura r.y./ Marketta Similä, puh (iltaisin). LESTIJÄRVEN VANHUSTENKOTIYHDISTYS JÄSENMAKSU Varmistat jäsenyytesi Lestijärven Vanhustenkotiyhdistys ry:ssä maksamalla jäsenmaksun vuodelta 2008 yhdistyksen tilille Op Tuet samalla yhidstyksen toimintaa. Jäsenmaksun määrä on 5,- henkilöjäseneltä ja 17,- euroa/vuosi yhteisöjäseneltä. SUOMEN KESKUSTA LESTIJÄRVEN PAIKALLISOSASTO Keskustan VUOSIKOKOUS Valkeisen kokoustiloissa perjantaina klo Esillä sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! Johtokunta kokoontuu klo OSUUSKUNTA PAUNET Osuuskunta Paunetin OSUUSKUNTAKOKOUS ma klo Tilitoimisto Tarja Kangasveren tiloissa os. Lestintie 41, Lestijärvi. Tervetuloa! Hallitus YLI-LESTI-SEURA R.Y. Yli-Lesti-seura r.y:n VUOSIKOKOUS tiistaina klo Yli-Lestin koululla. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa! Johtokunta YLI-LESTIN VESIOSUUSKUNTA Yli-Lestin Vesiosuuskunnan VARSINAINEN KOKOUS (vuosikokous) pidetään perjantaina klo Yli-Lestin Työväentalolla. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Tervetuloa! Hallitus LESTIJÄRVEN KOTISEUTUYHDISTYS Kotiseutuyhdistys pyytää Teiltä lahjoituksena heinä- tai muita latoja. Huonokuntoisetkin huomioidaan. Rakennamme museoalueelle suojan, jonne kerätään vanhoja maatalous ym. työkaluja. puh. Aarre Similä Pentti Untinen Tulossa: Lestin päivä

7 TONNITALKOO TONNITALKOOTYÖN HAKIJOIKSI voivat ilmoittautua kaikki Lestijärvellä kirjoilla olevat yli 14- vuotiaat (14 v. vanhempiensa kirjallisella suostumuksella) koululaiset ja opiskelijat, joilla ei ole mahdollisuutta muuten saada kesätyöpaikkaa esim. lomitus tms. Etusijalla ovat ensimmäistä kertaa työhön tulevat 4H-jäsenet. Tonnitalkoolaiselle maksetaan palkkaa 265 /60h. Ilmoittautumiset ja tarkemmat ohjeet työpaikan hakemiseen 4H-toimistosta p TONNITALKOOTYÖPAIKKA ilmoituksia otetaan vastaan. Voitko tarjota pariksi viikoksi (60 tuntia tai vähemmäksikin aikaa) työtä vuotiaalle nuorelle? Työntilaajanosuus tonnitalkootyöstä on 180. Ota yhteyttä 4H-toimistoon p TONNITALKOOHAASTEESEEN VASTANNEET: HAASTETUT: Haka Toni Kuorikoski Toni, Kuorikoski Tero Similä Aarre Heinonen Matti, Brandt Väinö, Nevala Lauri Jokela Paula Syrjälä Timo, Erkkilä Tapani, Uusitalo Veikko Tuikka Elina Syrjälä Anna-Kaisa, Hakala Susanna, Tuikka Arja Tuikka Tapio Asiainen Jarmo, Kulkkula Mika, Tuikka Timo Lintilä Ari Tuikka Riikka, Honkala Liisa, Syri Anni Niemi Seppo Tarvainen Kari, Hylkilä Martti Savolainen Jari Similä Marketta Kinnunen Ari, Kanninen Jarmo, Virkkala Päivi Tuikka Esko Peritalo Juho, Peritalo Jorma, Syri Esa Kauppinen Pekka Oikari Raino, Tarvainen Kari Toholammin Osuuspankki ja Lions Club Lestijärvi ovat ottaneet osaa tonnitalkoot-keräykseen 300 eurolla. Kiitos kaikille haasteeseen vastanneille! VALKEISEN VAELLUS perjantaina klo Lähtö Valkeisen leirintäalueelta klo Matka Valkeisjärven ympäri, matka n. 5 km. sallistujien kesken arvontaa. Kiisto / urheilujaosto

8 LESTIJÄRVEN 4H-YHDISTYS Liikuntakerho maanantaisin klo yläasteen liikuntasalissa Ohjaajana Tea Kangasvieri Kokkikerho keskiviikkoisin klo kotitalousluokassa. Tarvikemaksu jäseniltä 1 /kerta, ei-jäseniltä 2 /kerta. Ohjaajana Anna Mäkelä Kerhot jäävät kesätauolle toukokuun lopussa. 4H-TOIMINTAPÄIVÄ to 5.6 klo Kaustisen ravikeskus Osallistu mielesi mukaan: Luontopolku, Hevostaito, mönkijäkisa ja traktorin taitoajo - toimintaa muuten vain: - sinustako metsäkoneenkuljettaja- metsäkonesimulaattori - taimikonhoidolla rahaa - raivaussaha työvälineenä - Taimi-Topi - kilpailu ja bisnes - puu rahaksi - paljonko yhdestä puusta lompakkoon - virkistyskalastus - luontoharrastus parhaasta päästä - mehiläiset lasipesässä - inhottavia vai hyödyllisiä - Hevosajelua, mönkijäajelua, kädentaitopaja, ammuntapiste, koiranäytös, korikiipeilyä, kasvomaalausta jne. Toimintapäivä ohjelmineen, tarjoiluineen ( kahvi, tee tai mehu pullan kera saavuttaessa, keittolounas ja jäätelö lähdettäessä) ja matkoineen on 4H-jäsenmaksun maksaneille ilmainen. Ei-jäseniltä 10 Ilmoittaudu mukaan! Paikkoja rajoitetusti! Kerhonohjaajakoulutus yli 13-vuotiaille lauantaina klo Lestijärven yläasteella, koulutus jatkuu lauantaina klo Reisjärvellä nuorisotiloissa. Kysy lisää vs. toiminnanjohtajalta! TOP TEHTÄVIÄ osoitteessa Valitse tehtävä ja tee se, ota ohjaajan kuittaus esim. vanhemmiltasi ja palauta 4H-toimistoon. Yhteystiedot: vs. toiminnanjohtaja Henna Honkaperä, p , 4h@lestijarvi.fi kotisivut: KEVÄTSIIVOUS Maanantaina ja tiistaina Kunnantoimiston alaparkkipaikalla on lava, jonne voi toimittaa VAIN oksat ja haravointijätteet.

Lestijärven kunta 8.5.2009 LESTIJÄRVEN KUNTA. Sunnuntaina 07.06.2009 toimitettavien Europarlamenttivaalien johdosta ilmoitetaan seuraavaa:

Lestijärven kunta 8.5.2009 LESTIJÄRVEN KUNTA. Sunnuntaina 07.06.2009 toimitettavien Europarlamenttivaalien johdosta ilmoitetaan seuraavaa: Lestijärven kunta 8.5.2009 EUROPARLAMENTTIVAALIT LESTIJÄRVEN KUNTA Sunnuntaina 07.06.2009 toimitettavien Europarlamenttivaalien johdosta ilmoitetaan seuraavaa: Ennakkoäänestys Ennakkoäänestys toimitetaan

Lisätiedot

KOULUAVUSTAJAN TEHTÄVÄ lukuvuodeksi 2010-2011

KOULUAVUSTAJAN TEHTÄVÄ lukuvuodeksi 2010-2011 Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin KUNNALLISTEN PÄIVÄHOITOPAIKKOJEN HAKEMINEN Kunnalliset lasten päivähoitopaikat ovat haet-tavana

Lisätiedot

LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30

LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30 Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LASKIAISRIEHA LESTIN KOULULLA su 14.2. klo 13.30-15.30 Myytävänä hernekeittoa (paikanpäällä ja

Lisätiedot

Lestijärven kunta 27.4.2007 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOS. Palotarkastukset Lestijärvellä vuonna 2007

Lestijärven kunta 27.4.2007 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOS. Palotarkastukset Lestijärvellä vuonna 2007 Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. (06) 8889 111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta 27.4.2007 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOS Palotarkastukset

Lisätiedot

Muista toimittaa hakemuksesi ajoissa, muita hakukertoja ei vuoden 2014 aikana ole!

Muista toimittaa hakemuksesi ajoissa, muita hakukertoja ei vuoden 2014 aikana ole! Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin STIPENDEJÄ MUUALLAOPISKELEVILLE NUORILLE Lestijärven kunta on

Lisätiedot

HYÖTYJÄTEASEMA Sikosaarentiellä

HYÖTYJÄTEASEMA Sikosaarentiellä Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin KEVÄTSIIVOUS Kevään saapuessa on taas aika kiinnittää huomiota, olisiko aihetta myös oman kiinteistön

Lisätiedot

Lestijärven kunta 5.10.2007 LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS

Lestijärven kunta 5.10.2007 LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. (06) 8889 111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta 5.10.2007 LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Maankäyttö- ja rakennuslain 200 :n

Lisätiedot

Lestijärven kunta 10.8.2007 HUUTOKAUPPA

Lestijärven kunta 10.8.2007 HUUTOKAUPPA Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. (06) 8889 111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta 10.8.2007 HUUTOKAUPPA Lestijärven Vanhustenkotiyhdistys ry järjestää paikan

Lisätiedot

TEKNISEN TOIMEN KESÄTYÖT

TEKNISEN TOIMEN KESÄTYÖT Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin KOHDEAVUSTUKSET Kunnanhallitus julistaa urheiluseuroille, nuorisojärjestöille

Lisätiedot

3.4.2009 HILJAISEN VIIKON KONSERTTI

3.4.2009 HILJAISEN VIIKON KONSERTTI Lestijärven kunta 3.4.2009 HILJAISEN VIIKON KONSERTTI KE 8.4.2009 KLO 19.00 LESTIN KOULUN LIIKUNTASALISSA 30 hengen kuoro/bändi esittää tuttuja virsiä ja hengellisiä lauluja, uudelleen sovitettuina. Kuorolaiset

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Sunnuntaina 17.04.2011 toimitettavien eduskuntavaalien johdosta ilmoitetaan seuraavaa:

Sunnuntaina 17.04.2011 toimitettavien eduskuntavaalien johdosta ilmoitetaan seuraavaa: Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Sunnuntaina 17.04.2011 toimitettavien eduskuntavaalien johdosta ilmoitetaan seuraavaa: Mikäli

Lisätiedot

LESTIJÄRVEN SIVISTYSLAUTAKUNTA HAKEE OMASSA KODISSAAN TYÖSKENTELEVÄÄ PERHEPÄIVÄHOITAJAA YLI-LESTIN ALUEELLE

LESTIJÄRVEN SIVISTYSLAUTAKUNTA HAKEE OMASSA KODISSAAN TYÖSKENTELEVÄÄ PERHEPÄIVÄHOITAJAA YLI-LESTIN ALUEELLE LESTIJÄRVEN SIVISTYSLAUTAKUNTA HAKEE OMASSA KODISSAAN TYÖSKENTELEVÄÄ PERHEPÄIVÄHOITAJAA YLI-LESTIN ALUEELLE Työ alkaa elokuussa 2009 ja on määräaikainen. Pätevyysvaatimuksena on perhepäivähoitajan kurssi,

Lisätiedot

AVUSTUSTA ERITYSRYHMIEN ASUNTO-OLOJEN PARANTAMISEKSI SEKÄ SAMAN HANKKEEN KORKOTUKILAINAA VUODELLE 2012

AVUSTUSTA ERITYSRYHMIEN ASUNTO-OLOJEN PARANTAMISEKSI SEKÄ SAMAN HANKKEEN KORKOTUKILAINAA VUODELLE 2012 Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin AVUSTUSTA ERITYSRYHMIEN ASUNTO-OLOJEN PARANTAMISEKSI SEKÄ SAMAN HANKKEEN KORKOTUKILAINAA VUODELLE

Lisätiedot

lauantaisin klo 10.00-12.00

lauantaisin klo 10.00-12.00 Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin KEVÄTSIIVOUS Kevään saapuessa on taas aika kiinnittää huomiota, olisiko aihetta myös oman kiinteistön

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Lestijärven kunta 7.11.2008. AVOIMET OVET LESTIJÄRVEN KUNNANTALOLLA torstaina 13.11. klo 12.00 16.30

Lestijärven kunta 7.11.2008. AVOIMET OVET LESTIJÄRVEN KUNNANTALOLLA torstaina 13.11. klo 12.00 16.30 Lestijärven kunta 7.11.2008 AVOIMET OVET LESTIJÄRVEN KUNNANTALOLLA torstaina 13.11. klo 12.00 16.30 Tule Lestijärven kunnantalolle keskustelemaan yhteisen kuntamme tulevaisuuden mahdollisuuksista ja kunnan

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanhallitus. Maanantai klo 9.00 (kj haastattelut) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanhallitus. Maanantai klo 9.00 (kj haastattelut) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Maanantai 15.2.2016 klo 9.00 (kj haastattelut) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet

Lisätiedot

Lestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin

Lestijärven kunta Lestintie Lestijärvi puh JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Hyötyjäteasema avoinna perjantaisin ympärivuoden klo 15.00 18.00

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Lestijärven kunta 4.7.2008. Lestin Päivä ja Lestijärven kunnan 140 v juhla sunnuntai 13.7.2008

Lestijärven kunta 4.7.2008. Lestin Päivä ja Lestijärven kunnan 140 v juhla sunnuntai 13.7.2008 Lestijärven kunta 4.7.2008 Lestin Päivä ja Lestijärven kunnan 140 v juhla sunnuntai 13.7.2008 klo 10.00 klo 11.15 Jumalanpalvelus Kirkossa, rovasti Mikko Pöyhtäri Ruokailu Lestin koululla (ilmainen) klo

Lisätiedot

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin. Lestijärven kunta 3.11.2006. Lestin koululla su 12.11.2006 klo 13.00. Johtaa Veronika Ellilä

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin. Lestijärven kunta 3.11.2006. Lestin koululla su 12.11.2006 klo 13.00. Johtaa Veronika Ellilä Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. (06) 8889 111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta 3.11.2006 Lestin koululla su 12.11.2006 klo 13.00 Johtaa Veronika Ellilä

Lisätiedot

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunnan tekninen lautakunta julistaa haettavaksi,

Lisätiedot

ONNITTELUT KAIKILLE OPISKELUPAIKAN SAANEILLE!

ONNITTELUT KAIKILLE OPISKELUPAIKAN SAANEILLE! Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin ONNITTELUT KAIKILLE OPISKELUPAIKAN SAANEILLE! Syksy tulee ja

Lisätiedot

JOULUMYYJÄISET JULKINEN TIEDOTE. Jaetaan kaikkiin talouksiin

JOULUMYYJÄISET JULKINEN TIEDOTE. Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin JOULUMYYJÄISET PERINTEISET JOULUMYYJÄISET Lestin koululla 20.11.2010 klo 11.00 14.00 Myyntipaikat

Lisätiedot

Lestijärven kunta 30.11.2007. Suomi 90 vuotta ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLALLISUUDET LESTIJÄRVELLÄ torstaina 6.12.2007

Lestijärven kunta 30.11.2007. Suomi 90 vuotta ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLALLISUUDET LESTIJÄRVELLÄ torstaina 6.12.2007 Lestijärven kunta 30.11.2007 Suomi 90 vuotta ITSENÄISYYSPÄIVÄN JUHLALLISUUDET LESTIJÄRVELLÄ torstaina 6.12.2007 10.00 Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Lestijärven kirkossa Jumalanpalveluksen jälkeen seppeleen

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä www.alavus.fi>kansalaisopisto>ilmoittautuminen

Lakeudenportin opisto Ilmoittautumiset netissä www.alavus.fi>kansalaisopisto>ilmoittautuminen Maalis/2015 Töysän 4H yhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ke 11.03.2015 alk. klo 18.30 Iivarin koulun ruokasalissa Ohjelmassa nuorten palkitsemiset sekä sääntömääräiset vuosikokousasiat. Tilaisuuden alussa mehu-

Lisätiedot

PM-nuoret 17-19v Kitinkangas Kilpailijat

PM-nuoret 17-19v Kitinkangas Kilpailijat Huttunen Titta Alavieskan Viri 28.6.1989 N17 800 m 26183998 Eronen Johannes Haapajärven Kiilat 14.3.1993 M17 Seiväs 27359116 Eronen Maria Haapajärven Kiilat 29.8.1985 N19 Pituus 26189662 Eronen Markus

Lisätiedot

Lestijärven kunta 1.12.2006

Lestijärven kunta 1.12.2006 Lestijärven kunta 1.12.2006 Lestijärven perusturvalautakunta julistaa haettavaksi 18.12.2006 klo 15.00 mennessä PÄIVÄHOIDONOHJAAJAN VIRAN 1.1.2007 lukien. Viranhaltijan toimenkuvana on vastata päivähoidon

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Lestijärven kunnassa on avoinna RUOKAPALVELUN EMÄNNÄN kokoaikainen toimi

Lestijärven kunnassa on avoinna RUOKAPALVELUN EMÄNNÄN kokoaikainen toimi Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunnassa on avoinna RUOKAPALVELUN EMÄNNÄN kokoaikainen toimi Vanhusten palvelutalo

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 16.7.2015 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon kerhohuone. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45. Tervetuloa!

Lisätiedot

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Lestin Päivä. su 11.7.2010. Ruokailu Lestin koululla. kouluneuvos Timo Lappi Nuorten musiikkiesitys

Lestin Päivä. su 11.7.2010. Ruokailu Lestin koululla. kouluneuvos Timo Lappi Nuorten musiikkiesitys Lestin Päivä su 11.7.2010 klo 10.00 klo 11.30 klo 13.00 Jumalanpalvelus Ruokailu Lestin koululla Juhla Museolla Ohjelma Nuorten musiikkiesitys Tervehdyssanat pj. Aarre Similä Musiikkia Ahti Similä Juhlapuhe

Lisätiedot

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä

Jäsenet (alleviivatut paikalla) Teija Myllylä, Haapajärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä PÖYTÄKIRJA 8/2017 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 21.11.2017 klo 9.00 10.30 Paikka: Reisjärvi, valtuuston kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Juha Uusivirta Mauri Tenkula Esa Jussila, pj.

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 67

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 67 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 67 Kunnanvaltuusto 06.08.2014 AIKA 06.08.2014 klo 14:00-14:06 PAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 31 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa.

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa. Kunnanhallitus 308 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 60 10.11.2014 Kunnanhallitus 333 01.12.2014 Kunnanhallitus 341 08.12.2014 Kunnanhallitus 348 15.12.2014 Kunnanhallitus 26 26.01.2015 Kunnanhallitus 51 09.02.2015

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Lestijärven kunta 30.3.2007 SILMÄNPOHJAKUVAUKSET

Lestijärven kunta 30.3.2007 SILMÄNPOHJAKUVAUKSET Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. (06) 8889 111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta 30.3.2007 SILMÄNPOHJAKUVAUKSET Diabeetikkojen silmänpohjakuvaukset järjestetään

Lisätiedot

Lestijärven kunta 1.9.2006. Lestijärven kunta hakee Luonnontuoteasemalle Kokoaikaista TYÖNTEKIJÄÄ ajalle 2.10. 15.12.2006

Lestijärven kunta 1.9.2006. Lestijärven kunta hakee Luonnontuoteasemalle Kokoaikaista TYÖNTEKIJÄÄ ajalle 2.10. 15.12.2006 Lestijärven kunta 1.9.2006 Lestijärven kunta hakee Luonnontuoteasemalle Kokoaikaista TYÖNTEKIJÄÄ ajalle 2.10. 15.12.2006 Työ sisältää lihan ja kalan purkitustoimintaa sekä muuta jalostusta ja mahdollisia

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Hylkilä Marja

Lisätiedot

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin. Lestijärven kunta 2.2.2007 LESTIJÄRVEN KUNTA

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin. Lestijärven kunta 2.2.2007 LESTIJÄRVEN KUNTA Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. (06) 8889 111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta 2.2.2007 LESTIJÄRVEN KUNTA EDUSKUNTAVAALIT Sunnuntaina 18.03.2007 toimitettavien

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

LESTIJÄRVEN KUNTA. JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin

LESTIJÄRVEN KUNTA. JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA EDUSKUNTAVAALIT Sunnuntaina 14.04.2019 toimitettavien

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 2 28.5.2015

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 2 28.5.2015 KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 2 28.5.2015 Kokousaika Kinnula 28.5.2015 Kokouspaikka Kinnula, valtuustosali klo 16.00 17.03 Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Minna Kärkkäinen kunnanjohtaja

Minna Kärkkäinen kunnanjohtaja Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin AVOIMET OVET LESTIJÄRVEN KUNNANTALOLLA keskiviikkona 17.8. klo 12.00 15.00 Tule Lestijärven kunnantalolle

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunta Kirkkoneuvosto Esittelylista/pöytäkirja 3/ Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen!

Tyrnävän seurakunta Kirkkoneuvosto Esittelylista/pöytäkirja 3/ Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 22.2.2018 klo 19.30 tai heti, kun kirkkovaltuuston kokous on päättynyt talossa. Tervetuloa!

Lisätiedot

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS TIESUUNNITELMAN NÄHTÄVILLÄ OLOSTA LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS

JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin KUULUTUS TIESUUNNITELMAN NÄHTÄVILLÄ OLOSTA LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Lestijärven kunnanvaltuusto on hyväksynyt 25.1.2018 6 Lestijärven ranta-asemakaavalaajennuksen koskien tiloja Muikkuranta 4:19; 7

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 SISÄLTÖ Kuntatiedotteista... 1 Valtuuston kokouskutsu... 1 112-päivä Pyhännällä... 2 Mitä haluaisit opiskella kansalaisopistossa... 2 Pyhännän rintamaveteraanien

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

SIDONNAISUUS ILMOITUKSET

SIDONNAISUUS ILMOITUKSET SIDONNAISUUS ILMOITUKSET Nimi Luottamustehtävä Johto- ja luottamustehtävät Alanko Päivi Tekninen lautakunta vara Kiinteistötoimitusten uskottu mies Alkortes Anna Suupohjan elinkenoitoimen Isojoen Yrittäjät

Lisätiedot

KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO

KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI (kuusitie 4 Tammela) Tarkoitettu yli 60 vuotiaille henkilöille. Yleisillä vuoroilla kaikki yli 18v. naiset saavat käyttää salia. Avataan maanantaina 12.9.2016

Lisätiedot

Huom! Kirjaston laajennetut aukioloajat eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen aikana :

Huom! Kirjaston laajennetut aukioloajat eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen aikana : KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 3/2019 20.3.2019 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto Metsäpellontie 2, 68230 LOHTAJA puh. 06-828 9111 Digiopastusta

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

ONNITTELUT KAIKILLE OPISKELUPAIKAN SAANEILLE!

ONNITTELUT KAIKILLE OPISKELUPAIKAN SAANEILLE! ONNITTELUT KAIKILLE OPISKELUPAIKAN SAANEILLE! Syksy tulee ja opinnot alkavat monelle uudelle Lestijärveläiselle opiskelijalle. Aloittelevalle opiskelijalle moni asia on uutta. Opintojen aloittamiseen liittyy

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

Lestijärven kunta 6.7.2007. Lestinpäivä. Musiikkiopiston oppilaiden musiikkituokio: Talvikki Ritola, Paula Muli, Tiia, Jyri ja Anna Mäkelä

Lestijärven kunta 6.7.2007. Lestinpäivä. Musiikkiopiston oppilaiden musiikkituokio: Talvikki Ritola, Paula Muli, Tiia, Jyri ja Anna Mäkelä Lestijärven kunta 6.7.2007 Lestinpäivä SUNNUNTAINA 8.7.2007 klo 10.00 Jumalanpalvelus Lestijärven kirkossa klo 11.15 Ruokailu museolla (maksullinen) klo 12.00 Koiratapahtuma: Koiramainen päivä museolla

Lisätiedot

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi.

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi. Kunnanhallitus 9 09.01.2018 Kunnanhallitus 40 23.01.2018 Kunnanhallitus 45 06.02.2018 Kunnanvaltuusto 11 15.02.2018 Kunnanjohtajan viran aukijulistaminen/viran täyttäminen 31.10.2017 254 Kunnanhallitus

Lisätiedot

JULKINEN TIEDOTE. Jaetaan kaikkiin talouksiin

JULKINEN TIEDOTE. Jaetaan kaikkiin talouksiin Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin POLIISI Lupapalveluvalikoima: - ajokorttilupahakemus - ajokortin kaksoiskappalehakemus - lääkärin/optikontodistuksen

Lisätiedot

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 310 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 15/2009 KOKOUSAIKA Perjantaina 04.12.2009 kello 15.00 15.40 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: Virka täytetään vakituisesti.

On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: Virka täytetään vakituisesti. 130 05.11.2012 48 11.02.2013 104 08.04.2013 111 06.05.2013 Perusturvajohtajan virkavaali Khall 05.11.2012 130 On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: 1.2.2012 alkaen. kunnan johtoryhmän jäsen. Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa

Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työttömyyden rakenne ja kehitys tilastojen valossa Työllisyysseminaari.4. Kaustinen Veteli Kaustisen sk Toholampi Halsua Lestijärvi Keski-Pohjanmaa Kokkola Kokkolan sk Kannus Perho Työttömyys Keski-Pohjanmaalla

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

SIDONNAISUUS ILMOITUKSET

SIDONNAISUUS ILMOITUKSET SIDONNAISUUS ILMOITUKSET Nimi Luottamustehtävä Johto- ja luottamustehtävät tai virkatehtävä elinkeinotoimintaa Muu tehtävä: varallisuus harjoittavissa yhteisöissä Kunnan nimeämä edustaja: Merkittävä Muu

Lisätiedot

Kaupanalan sijoittuminen Kaustisen seutukunnassa, selvitystyö

Kaupanalan sijoittuminen Kaustisen seutukunnassa, selvitystyö 1 Lestijärven kunta / Kaustisen seutukunta Lestintie 39 69440 LESTIJÄRVI TARJOUSPYYNTÖ Kaupanalan sijoittuminen Kaustisen seutukunnassa, selvitystyö Lestijärven kunta Kaustisen seutukunta ja sen hallinnoima

Lisätiedot

LESTIJÄRVEN KUNTA. Ennakkoäänestys Ennakkoäänestys toimitetaan 14.-20.5.2014 seuraavassa paikassa:

LESTIJÄRVEN KUNTA. Ennakkoäänestys Ennakkoäänestys toimitetaan 14.-20.5.2014 seuraavassa paikassa: Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin EUROPARLAMENTTIVAALIT LESTIJÄRVEN KUNTA Sunnuntaina 25.05.2014

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 2.11.2017 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 388 389

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Isosaari Jouko

Lisätiedot

HALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri alkaen 7/2019

HALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri alkaen 7/2019 HALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri alkaen 7/2019 t Jari Penttilä, kunnanjohtaja Esittelijä kunnanhallitus, kunnan asunto-osakeyhtiöt Marko Malvisto, taloussihteeri Halsuan Julkiskiinteistöt Oy tj. Esittelijä

Lisätiedot

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi.

LÄÄKÄRIN VASTAANOTTO TIEDOTTAA! Torstaina 20.11.14 lääkärin vastaanotto suljettu klo 11.00 16.00 henkilökunnan koulutuksen vuoksi. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 21/2014 16.11.2014 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja

Lisätiedot

VYYHTI-hankkeita Lestijärvellä

VYYHTI-hankkeita Lestijärvellä VYYHTI-hankkeita Lestijärvellä Vyyhti-kokous Ma 9.12.2013 klo 13.00 Paikka: Kunnantalo hallituksen kokoushuone Kokousmuistio Läsnä: Satu Järvenpää, hankkeen vetäjä Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry Eero

Lisätiedot

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 Tummalla,toteutunut

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 Tummalla,toteutunut Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus 2013 1/4 sihteeri Tummalla,toteutunut PYÖRÄILY HARRASTUKSENA Pyöräilyn harrastaminen on löytänyt paikkansa Lapinlahdella työpaikkojen,yhdistysten ja koulujen

Lisätiedot

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 1/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan.

HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 1/2019 KUNNANVALTUUSTO Muut mahdollisesti esille tulevat asiat. Lainvoimainen valitusosoitus annetaan. HUMPPILAN KUNTA Kokouskutsu 1/2019 KOKOUSAIKA Torstaina 17.1.2019 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Liite Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 2 3 4 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne

Oikarinen Hannu Perttunen Jimmy. Suokanerva Hanne Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu Kunnanvaltuusto ESITYSLISTA 1 No 1/2008 KOKOUSAIKA Perjantaina 18.01.2008 kello 13.00-14.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanviraston, valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI Sivistyslautakunta 8 18.02.2015 Kunnanhallitus 42 16.03.2015 Kunnanhallitus 58 20.04.2015 Kunnanhallitus 65 27.04.2015 REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE TOUKOKUU 2016 Sisältö: Valtuuston kokous... 1 Kunnantalon sulkupäivät... 1 Kaavan voimaantulokuulutus... 1 Löytöeläimet... 1 Päivähoidon kesä... 2 Taidenäyttely... 2 Tarjouspyyntö

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja orientaatioviikko LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

Rakennus- ja puualan uuden liiketoiminnan kehittäminen Kaustisen seutukunnassa (Kaustinen, Veteli, Halsua, Lestijärvi, Perho)

Rakennus- ja puualan uuden liiketoiminnan kehittäminen Kaustisen seutukunnassa (Kaustinen, Veteli, Halsua, Lestijärvi, Perho) 1 Lestijärven kunta / Kaustisen seutukunta Lestintie 39 69440 LESTIJÄRVI TARJOUSPYYNTÖ Rakennus- ja puualan uuden liiketoiminnan kehittäminen Kaustisen seutukunnassa (Kaustinen, Veteli, Halsua, Lestijärvi,

Lisätiedot

-3, KH 25.11.2015 18:00. Nivalan kaupunki. Kaupunginhallitus 25.11.2015

-3, KH 25.11.2015 18:00. Nivalan kaupunki. Kaupunginhallitus 25.11.2015 -3, KH 25.11.2015 18:00 Nivalan kaupunki Kaupunginhallitus 25.11.2015 Esityslista 28/2015 -2, KH 25.11.2015 18:00 Kokousaika Keskiviikko 25.11.2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Lestijärven kunta 16.1.2009

Lestijärven kunta 16.1.2009 Lestijärven kunta 16.1.2009 Lestijärven sivistyslautakunta julistaa haettavaksi 30.1.2009 klo 14.00 mennessä VAPAA-AIKAOHJAAJAN OSA-AIKAISEN (4 h/pv)toimen. Tehtävässä vaaditaan valmiutta työskennellä

Lisätiedot

LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS

LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi puh. 06 8889111 lestijarven.kunta@lestijarvi.fi JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin LESTIJÄRVEN KUNTA KUULUTUS Lestijärven asemakaavan laajennuksen

Lisätiedot

sivistysltk puh.johtaja Elina Tuikka Musiikkiesitys Valtteri Kiviniemi ja Katja Hietapakka Juhlapuhe farmaseutti Maria Similä Sketsi

sivistysltk puh.johtaja Elina Tuikka Musiikkiesitys Valtteri Kiviniemi ja Katja Hietapakka Juhlapuhe farmaseutti Maria Similä Sketsi Lestijärven kunta Lestintie 39 69440 Lestijärvi p. 06 8889111 JULKINEN TIEDOTE Jaetaan kaikkiin talouksiin klo 12.30 Jumalanpalvelus Kirkossa Ruokailu Kotiseutumuseolla OHJELMA: juontaja Timo Syrjälä Tervehdyssanat

Lisätiedot

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN

Lisätiedot

HALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri

HALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri HALSUAN KUNTA Sidonnaisuusrekisteri Viranhaltija tai Jari Penttilä, kunnanjohtaja Esittelijä kunnanhallitus, kunnan asunto-osakeyhtiöt Marko Malvisto, taloussihteeri Halsuan Julkiskiinteistöt Oy tj. Esittelijä

Lisätiedot