10. GHIBLIN KULTA-AIKA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "10. GHIBLIN KULTA-AIKA"

Transkriptio

1 134 Animen aika 10. GHIBLIN KULTA-AIKA Tonari no Totoro (Naapurini Totoro) (1988) Hayao Miyazaki Animen maailmat voivat olla hyvinkin eksklusiivisia. Kuvien taide voi olla häikäisevää ja animaatiotekniikka täydellistä, mutta tuo maailma on katsojasta niin kaukana, että hänen ei kannata kuvitella, että se olisi häntä varten. Se kuuluu pelottomille avaruussotureille, mahjongin maailmanmestareille, koomisille tai traagisille supersankareille, jotka liikkuvat ulottuvuuksissa, joissa ajetaan polkupyörälläkin yli km/h. Studio Ghiblin elokuvissa tehdään toisin. Fantastisimmistakin Ghiblin maailmoista löytää ne hetket, joissa katsojalle tehdään tilaa. Ghiblin elokuvan katsoja saa aina tilaisuuden tuntea, että hän on tervetullut sisälle tähän maailmaan ja ottamaan sen omakseen. Harvassa ovat ne katsojat, jotka kieltäytyisivät kutsusta. Onnistuneimmillaan Ghiblin elokuva saa meidät sanomaan hienoimman asian, jonka tarinankerronnasta voi lausua: En ole kuullut tätä tarinaa ennen, mutta tunnistan sen. Kiki, joka häpeää mustaa tylsää mekkoaan ja katselee kadulla näyteikkunan läpi televisiota, on jokainen tyttö jokaisella hetkellä jokaisessa kaupungissa. Me olemme nähneet hänet. Olemme olleet itse tuossa tilanteessa. Ghiblin elokuva palauttaa sen mieleemme. Monissa Ghiblin elokuvissa Totorosta Mononokeen ja Omohide poro porosta Pom Pokoon näyttäytyy päällimmäisenä ihmisen ikuinen kaipuu entiseen yksinkertaisempaan, turvallisempaan ja lämpimämpään aikaan, joka on tietysti harhakuva. Ei sellaista koskaan ole ollut. Miyazaki ja Takahata

2 10. Ghiblin kulta-aika 135 tietävät tämän hyvin. Hayao Miyazakin mukaan nostalgia on yksi niistä asioista, jotka tekevät meistä ihmisiä, ja siksi sitä on vaikea määritellä. Siksi sitä on tarpeetonta pyyhkiä poiskaan. Samaan aikaan Miyazakilla on tiettyjä mielipiteitä siitä, mihin maailman tulisi kehittyä, ja niitä on paljon. Jos on niin, että luovuuden yllykkeeksi edellytetään ristiriitoja, niin Miyazakin ristiriidat ovat olleet erityisen hedelmällisiä. Hän on ekologinen pasifisti, jonka sedän tehdas valmisti sota-aikana hävittäjäkoneiden osia. Hän on tunnettu vasemmistolainen, joka Sanpei Shiraton Legend Of Kamuita lukiessaan tajusi, että marxilainen materialismi luokkataisteluineen on humpuukia. Hän kuvaa elokuvissaan ihaillen ihmisten yhteistoimintaa ja on itse studiossaan karjuva päällepäsmäri. Hän haluaa tehdä lapsille optimistisia elokuvia, jotka valaisivat heihin rohkeutta ja iloa, ja samaan aikaan hän on suorasanainen kehityspessimisti, joka murjaisee, että hän näkisi mieluusti Tokion veden alla ja moottoriteiden kasvavan miehenkorkuista heinää. Tulee vielä aika, jolloin emme kykene enää korjaamaan ilmastointilaitteita, sähkö ei enää kulje ja sanomme: Tätä laatikkoa kutsuttiin televisioksi, siinä näkyi liikkuvaa kuvaa. En pidä siitä, että ihmiset olettavat, että asiat kehittyisivät aina samaan suuntaan kuin ennenkin. 102 Miyazakille suuri romahdus on täysin mahdollinen, koska se on tapahtunut jo aiemmin. Pelkästään viime vuosisadalla se tapahtui kaksi kertaa: ensin Kanton maanjäristyksessä vuonna 1923 ja sitten toisen maailmansodan lopussa. Miyazaki oli Tezukan jälkeen ensimmäinen japanilainen animaationtekijä, joka kykeni nousemaan kansainväliseen tietoisuuteen. Aikakautena, jolloin klassisten kokoillan animaatioiden uskottiin kuolleen koko maailmasta, hän käytännössä yksinään toi ne takaisin. Hän on perfektionisti, joka vaatii paljon mutta ei säästä itseäänkään. Jos hän olisi pelkkä saarnaaja, hänet voitaisiin ohittaa, mutta hän tekee enemmän. Hänen elokuvansa ovat rikkaita. Niistä voi ammentaa tavattomasti, ja hän luo perin pohjin mietittyjä kauniisti rakennettuja maailmoja, jotka viehättävät itsessään. Sellaiseen hänen täytyisikin suuntautua, jos hän aikoo vielä jatkaa, sillä 2000-luvulla Miyazakin ekologisessa eetoksessa ei ole enää sitäkään vähää uskallettua tai radikaalia, mitä siinä ehkä vielä 1970-luvulla oli. Miyazakin ominaispiirre on, että hän ei tiedä eikä välttämättä haluakaan tietää, miten hänen elokuvansa päättyvät. Ne kehittyvät storyboardeissa työn edetessä. Usein loppuratkaisu valkenee viime hetkellä. Tämä on johtanut siihen hullunkurisuuteen, että kun elokuva on valmis, siitä kirjoitetaan käsikirjoitus pelkästään arkistoja varten, jotta tekijänoikeudet hahmoihin voidaan vahvistaa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Nausicaa Vuoteen 1983 mennessä Hayao Miyazaki oli osallistunut 9 kokoillan animaation ja 20 tv-sarjan tuotantoon. Vuosina valmistuneet Panda Kopandan puolituntiset eivät kuuluneet kumpaankaan ryhmään. Kahdenkymmenen vuoden mittaisen uran aikana Miyazakille ei ollut tarjoutunut tilaisuutta tehdä yhtäkään elokuvaa, jonka hahmot, käsikirjoitus ja ohjaus olisivat olleet hänen omaa käsialaansa. Lähimpänä Miyazakin omaa animaatiota olivat olleet Panda Kopanda ja NHK:lle vuonna 1978 tehty tv-sarja Future Boy Conan. Lupin-elokuva Cagliostron linna oli loistava, mutta Miyazakin Fujikosta huomasi, että Monkey Punchin hahmot eivät olleet Miyazakin omia. Miyazaki ei vain ole sellainen henkilö, joka irrottelisi Fujikon ja Lupinin välisestä kemiasta slapstickia ja roiseja vitsejä. Hän olisi ollut omimmillaan lyyrisessä seikkailuanimaatiossa. Japanissa sellaista ei vielä tehty. Ei sellaisia tehty muuallakaan luvulla valmistui ehkä yksi ainoa vanhan ajan seikkailuanimaatio, jonka tuotantoarvot olivat kohdallaan. Se oli Martin Rosenin Englannissa vuonna 1978 valmistunut Ruohometsän kansa (Watership Down). Disney nukkui horteessa koko vuosikymmenen ja vielä seuraavankin. Kysyntää tällaisille elokuville olisi kuitenkin ollut luvun alun proto-internetissä yliopisto-opiskelijoiden käyttämissä usenet-ryhmissä alkoi kiertää sana, että Japanissa joku tyyppi valmistaa sellaisia elokuvia, joiden taidon Disney oli kauan sitten unohtanut. Tietääkö kukaan hänestä mitään? Vuonna 1993 Porco Rosso tuotiin kansainvälisen yleisön nähtäville Annecyn festivaaleille, ja aloimme tietää jotakin. Nausicaan kömpelö englanninkielinen videodubbi, jota lyhennettiin 32 minuutilla (!!) vauhdikkaammaksi ja jossa Nausicaasta oli tehty prinsessa Zandra, ruokki uteliaisuutta lisää. Kuka ei olisi halunnut nähdä alkuperäistä versiota, jota ei mistään saanut. Muitakaan Miyazakin elokuvia ei ollut

3 136 Animen aika saatavilla pitkään aikaan, koska Warriors Of The Wind video sai Miyazakin epäluuloiseksi länsimaisia levittäjiä kohtaan. Ghiblin kanta kyseiseen videoon on tyylikkään niukka: jospa unohtaisimme, että sellaista on ollutkaan. Ensimmäinen Miyazakin kauttaaltaan oma elokuva Kaze no tani no Naushika (Tuulen laakson Nausicaa) sai alkunsa Hayao Miyazakin heikkona hetkenä. Työttömän animaattorin lyijykynällä yksityiskohtaisesti piirtämä suurikokoinen, yllättävän eurooppalaistyylinen fantasiamanga oli ilmestynyt Animage-lehdessä helmikuusta 1982, kerännyt yleisön suosiota ja herättänyt lehden julkaisijan Tokuma Shotenin huomion. Kustantaja kysyi Miyazakilta, sopisiko tälle, että mangasta tehtäisiin animaatio. Todistajanlausunnot menevät ristiin. Art of Nausicaa taidekirjan mukaan Animage suostui Miyazakin tiukkaan ehtoon, että kyseistä mangaa ei käytetä tulevaisuudessa animaation pohjana. 103 Ghiblin Toshio Suzuki on muistavinaan, että Miyazaki aloitti mangansa päinvastoin siksi, että oli mahdotonta hankkia rahoitusta elokuvalle, jonka tarinasta ei ollut olemassa mangaa. 104 Animage kuitenkin otti asian esille ja ehdotti 15-minuuttista lyhytfilmiä. Miyazakin vastatarjous oli 60-minuuttinen OVA, jonka hän saisi itse ohjata. Tokuma Shoten vastasi korottamalla panoksia ja ehdotti kokoillan elokuvaa. Vuosia myöhemmin Miyazaki totesi: Emme tehneet Nausicaasta elokuvaa siksi, että olisin välttämättä halunnut, vaan koska se oli ainoa tarina, joka minulla oli sillä hetkellä tarjota. Yhden asian voi varmuudella päätellä: Miyazaki halusi pitää mahdollisen animaation kontrollin itsellään. Rahoitus ei ollut ongelma. Tokuma Shotenin Yasutoshi Tokuma oli täysin Miyazakin tukena. Myös Miyazakin veljen mainostoimisto oli halukas sijoittamaan yritykseen. Studio tosin puuttui, mutta sellaisenhan saattoi vuokrata. Amerikkalaisille alihankinta-animaatiota (mm. Last Unicorn) tuottanut Top Craft sopi tarkoitukseen. Animaattorit etsittiin Animagessa olleella lehti-ilmoituksella. Heidät palkattiin projektiluonteisesti tätä yhtä ainutta elokuvaa varten ja heidän palkkansa maksettiin freimien mukaan. Seurakunta oli sekalainen, mutta siihen kuului järjestään osaavia ammattilaisia. Avainanimaattorien nimilistalta erottuvat mm. Hideaki Anno, Yoshinori Kanada ja Yoichi Kotabe. Nausicaan rooliin tuli Miyazakin luottoääni Sumi Shimamoto, joka oli esittänyt Cagliostron linnan Clarissea. Sumi Shimamoto oli aivan upea, Miyazaki ihaili. Erityisesti Nausicaan uni lapsuudestaan. Repliikki Äitikin on täällä oli niin elävä, niin todellinen. Olin liikuttunut. Väki teki kovasti toitä, vaikka karjuin heille. Karjuin kaiken aikaa! Top Craftilla eli sellainen käsitys, että Hayao Miyazaki on pelottava tyyppi, joka teettää kovasti töitä, joten otin siitä kaiken irti. Mitsuki Nakamura ei mennyt kotiinsa eikä nukkunut. Hän nukahti pöytänsä ääreen sivellin kädessään. Eikä hän koskaan valittanut, ei edes silloin, kun hänen täytyi tehdä työnsä uusiksi. 105 Elokuvan säveltäjästä ei ollut mitään tietoa. Tarkoitus oli, että soundtrackin säveltäisi joku kaikkien tuntema suuri nimi. Suurta nimeä etsiskellessä levy-yhtiö tarjosi elokuvan hahmolauluiksi Image Albumille erään minimalistina kunnostautuneen säveltäjän tuotoksia. Kyseessä oli joku täysin tuntematon Joe Hisaishi, joka oli tehnyt siihen asti ainoat animesävellyksensä 1970-luvulla omalla nimellään Mamoru Fujisawa. Miyazaki kuunteli kappaleet, soitti niitä studiossa muillekin ja vaati Takahatan kanssa, että tämän herran pitää saada säveltää Nausicaan soundtrack. Siitä alkoi Miyazakin ja Hisaishin monikymmenvuotinen katkeamaton yhteistyö. Tuhat vuotta sitten käydyn sodan, Seitsemän päivän tulen, aikana jumalsoturit tuhosivat maailman. Myrkyllinen turmeluksen meri on siitä alkaen levittäytynyt aina vaan laajemmalle ja levittänyt tappavia itiöitään. Jos ihmiset yrittävät hävittää sen, jättiläismäiset kuoriaiset, ohmut (kirjaimellisesti kuningashyönteinen ), kostavat. Nausicaa on prinsessa pienessä valtakunnassa, jonka Torumekian sotilasvalta miehittää. Torumekia aikoo käyttää arkeologisissa kaivauksissa löydettyä viimeistä jäljelle jäänyttä jumalsoturia. Sitä täytyy käyttää, etteivät muut ehtisi sitä käyttää. Sellaista on reaalipolitiikka. Tutkimusretkiä tekevälle ja laboratoriossaan kasveja tutkivalle Nausicaalle selviää, että tappava autiomaa on luonnon tapa puhdistaa saasteet. Syvällä sen keskellä sijaitsee kivettynyt metsä, jossa puhdistuminen on suoritettu loppuun. Luonnolla on rajattomasti aikaa korjata itsensä, ihmisellä ei. Sellaista on ekologia. Nausicaan jälkimmäinen puolisko on sotaelokuva, jossa luonnolla on puolellaan tehokkaimmat sotajoukot. Kushanan liikkeelle komentama jumalsoturi lahoaa ja luhistuu. Ohmujen vihalta voi pelastaa vain Nausicaa, joka asettuu raivona

4 10. Ghiblin kulta-aika 137

5 138 Animen aika rynnivän hyönteismassan tielle ja lentää ilmaan. Ohmut käsittävät erehdyksensä ja nostavat Nausicaan tuntokarvoillaan ylös asussa, joka on muuttunut siniseksi ohmujen verestä, aivan kuten vanhoissa profetioissa oli ennustettu. Mangan suurvaltapoliittinen puoli, sota Dorokin ja Torumekian välillä, jää elokuvassa täysin kehittelemättä. Perimmäisiä vastauksia etsivästä mangan Nausicaasta nähdään elokuvassa vain häivähdys. Suuret kysymykset olivat niin suuria, että Miyazaki sai mangansa valmiiksi vasta vuonna On erikoislaatuista, kuinka elokuvaversion maine on säilynyt, vaikka manga on kävellyt sen ylitse ja suurin piirtein pyyhkinyt siihen jalkansa. Alkuvaiheissa animoitu torso Nausicaa on toisaalta ainoa Nausicaa, joka oli mahdollista sovittaa kokoillan elokuvaksi. Koko valmiin mangan esittäminen elokuvana olisi täydellinen mahdottomuus Miyazakille itselleenkin. Jos huonosti käy, hänen kuoltuaan joku tekee siitä vielä tv-sarjan, kuten Tezukan Phoenixille kävi, mutta se on sen ajan murhe. Ensi-illassa Nausicaa oli shokki. Elokuvaan käytettiin kalvoa, värit olivat henkeäsalpaavat, ja kerronnan dynamiikka oli täyttä. Toiminta oli rikasta, ja hiljaiset kohtaukset olivat täydellisen kiireettömiä. Siinä seurattiin Yasuo Otsukan vanhaa periaatetta, että animaatiossa nopean pitää olla nopeaa ja hitaan hidasta. Liikkeen pehmeydessä näkyi Miyazakin esikuva, venäläinen Lev Atamanov. Henkilökaarti koomisine sivuhahmoineen oli Disneyn oppikirjasta. Silti tulos oli ehdottoman omaperäinen. Nausicaata ei voi verrata mihinkään muuhun kuin Miyazakin muihin elokuviin. Mutta Miyazaki oli tyytymätön. Nausicaan elokuvakirjaan Roman Albumiin tehdyssä haastattelussa toukokuussa 1984 hän kiemurteli vaivautuneena loppuratkaisun vuoksi. Kun ohmut nostavat Nausicaan ylös ja hän kylpee kultaisessa aamuauringossa, kuvasta tulee uskonnollinen maalaus! Vilkaisin Mitsuki Nakamuraan, ja sanoimme toisillemme: Meillä on ongelma. Olen kaiken aikaa miettinyt, eikö sitä olisi voitu ratkaista toisin. En halunnut Nausicaasta Orleansin neitsyttä ja pyrin eroon kaikista uskonnollisuuteen viittaavista sävyistä. Nausicaa halusi pysäyttää ohmut, mutta ei sellaista massaa voi pysäyttää, ja sitten kävi niin kuin kävi. 106 Nausicaan loppuun tarvittu ihme vaivasi Miyazakia niin kovasti, että hän halusi korjata asian 13 vuotta myöhemmin. Korjaaminenkaan ei tietenkään täysin onnistunut. Prinsessa Mononoken loppuratkaisusta voi hyvällä syyllä kysyä, eikö siinä tapahdu Nausicaahan verrattuna vielä suurempia ihmeitä. Elokuva pysyi kierrossa kolme kuukautta, keräsi katsojaa ja tuotti 700 miljoonaa jeniä. Tulos oli hyvä, mutta hittiin olisi vaadittu vielä enemmän. Tärkeintä oli, että Toein elokuvateattereissa tehdyt gallupit osoittivat, että yleisöstä 97 % oli tyytyväisiä näkemäänsä. Tämä viittasi siihen, että kokoillan animaatiot saattoivat kilpailla näyteltyjen elokuvien rinnalla täysiveroisesti ja houkutella myös aikuisia katselijoita. Jos Nausicaan tapainen torso raakile saattoi saada tällaisen vastaanoton, mitä tapahtuisikaan, jos elokuva todella onnistuisi? Tällaisia kannattaisi tehdä lisää. Juuri se oli Miyazakin tarkoitus. Hän halusi Nausicaan olevan malli tavasta, jolla kokoillan animaatioita kannattaisi tehdä. Lähes koko Nausicaan tuotantoryhmä siirtyi vastaperustettuun animaatiostudioon, jonka johtoon Tokumalta nimettiin Toshio Suzuki. Luonnollisesti mukana seurasi Nausicaan tuottajan roolissa häärinyt Isao Takahata. Näiden kolmen voimahahmon yhteinen yritys tultiin tuntemaan vanhan italialaisen kuljetuslentokoneen nimellä Ghibli, aavikkotuuli. Siitä tulisi uusi tuuli, joka puhaltaisi japanilaisen animaatioteollisuuden läpi. Kaze no tani no Naushika (Tuulen laakson Nausicaa), 116 min. ( ) ohjaus, käsikirjoitus ja hahmosuunnittelu: Hayao Miyazaki tuottaja: Isao Takahata musiikki: Joe Hisaishi studio: Top Kraft

6 10. Ghiblin kulta-aika 139 Tenkuu no shiro no Laputa (1986) Laputa Studio Ghiblin ensimmäinen elokuva Tenkuu no shiro Laputa saapui ensi-iltaan Hayao Miyazaki ei ole toiste tehnyt yhtä ehjää ja tiivistä seikkailuelokuvaa, jossa ei ole mitään ylimääräistä. Siinä ei ole mitään väkisin keksittyä. Se on varteenotettava ehdokas maailman kaikkien aikojen parhaaksi kokoillan animaatioksi, eikä siihen kilpailuun ole tungosta. Kuten kaikki ovat jo kuulleet, nimi Laputa on peräisin Gulliverin retkistä, mutta tarina on enemmän Jules Verneä kuin Jonathan Swiftiä. Eräänä iltana 1800-luvun lopulla ilmarosvoina tunnettu Dolan klaani, jota johtaa suvun väkevä mamma, hyökkää salaisen palvelun ilma-alukseen, jossa Sheeta-tyttöä pidetään vankina. Tyttö pakenee ja tippuu taivaalta alas. Putouksen pehmentää Sheetan sukuaarre, levitaatiokivi. Se laskee Sheetan hellävaroin kaivoskuiluun nuoren pojan Pazun käsivarsille. Hayao Miyazaki matkusteli toukokuussa 1985 Walesissa tekemässä luonnoksia, joiden pohjalta hahmotettiin elokuvan murretuin sävyin maalattu kaivoskaupunki. Levitaatiokivi on viimeinen jäänne tarumaisesta Laputan lentävästä linnasta ja sen salaisuuksien avain. Kun kivi aktivoituu Sheetan käsissä, se osoittaa suunnan kohti Laputaa ja herättää henkiin taivaalta tippuneet kuolleiksi uskotut robotit, joiden tuhovoima on pelottava. Rehellisen epärehelliset ilmarosvot haluavat Laputaan sen aarteiden takia, salaisen palvelun päällikkö Muska haluaa hankkia käyttöönsä sen muinaisen sotateknologian, ja Sheetan ja Pazun huoleksi jää, kuinka varmistua, että Laputa säilyisi koskemattomana. Suurin osa elokuvasta kuvaa tätä jännittävää ja vauhdikasta kilpajuoksua. Laputaan ei päästä ennen kuin tunnin ja 25 minuutin kuluttua, eikä sillä välillä aika ole käynyt ollenkaan pitkäksi. Laputassa yhdistyy kaikki Miyazakin tutuksi tullut aines: muinaisten sivilisaatioiden tappavat salaisuudet, luonnon taipumaton voima, kekseliäät ja hauskat ilma-alukset, fantasiaeläimet ja pitkulaiset robotit. Laputan pitkulaiset robotit on nähty ennenkin, toisen Lupin III tv-sarjan päätösjaksossa nro 155, Farewell My Dear Lupin (1979). Siinä Miyazaki ei saanut robottia käytetyksi haluamallaan tavalla, joten hän antoi sille Laputassa uuden tilaisuuden. Laputassa robotit saivat kavereikseen Nausicaasta tutut oravaketut. Levitaatiokiven idean Miyazaki poimi Tetsuji Fukushiman 1950-luvun mangasta Sabaku no mao. Mamman ilmarosvojen myöhemmät vaiheet on kuvattu Porco Rossossa.

7 140 Animen aika Tenkuu no shiro no Laputa (1986) Ihmiselämä on taivaan ja maan liitto. Pazu on todella maan poika, kaivostunnelien koneapulainen, jonka ihailuun taivaan tyttöä kohtaan sekoittuu ripaus pelkoa. Pazun ensimmäiset sanat Sheetalle kuuluvat: Pelkäsin, että olet enkeli tai jotakin. Luolissa vaeltava setä Pom puolestaan pitää ensikohtaamisessa Sheetaa ja Pazua paholaisen lapsina. Mutta eivät taivaan tyttö ja maan poika niin erilaisia ole. Syvällä kaivostunneleissa he näkevät toisen avaruuden, kallioisen tähtitaivaan täydeltä kimmeltäviä kiviä, levitaatiokiven suonia, samaa ainetta, josta Sheetan riipus on tehty. Jos tie taivaisiin on olemassa, se kulkee maan syvyyksien kautta. Kuvaan sopii, että kun he lopulta pääsevät Laputaan, he löytävät sieltä haudan. Ihmisen kaksijakoisuus, mahdollisuus pyrkiä niin enkeliksi kuin paholaiseksi, tehdään täysin selväksi sananvaihdossa, jossa salaisen palvelun päällikkö Muska vaatii Sheetaa vaimokseen ja kanssahallitsijakseen ja ampuu tämän letit poikki. Laputa on pelon imperiumi. Laputan tuli hävitti Sodoman ja Gomorran, se mainitaan Ramayanassa Indran nuolena, ja se upotti Atlantiksen. Laputan voima on ihmiskunnan unelma, siksi se syntyy aina uudelleen, sanoo Muska. Hänen huomionsa on kivuliaan kiistämätön. Mutta on toinenkin tie, se tie, joka sai laputalaiset hylkäämään taivaiset linnansa. Niin kuin Sheetan tuntema vanha laputalainen laulu sanoo, ihminen tarvitsee juuret maassa. Kun itsetuhonappia on painettu, Laputasta jää jäljelle puu. Sen juuret ovat ulottuneet Laputan syvimpiin onkaloihin, ja puun juurissa Pazu keinottelee eteenpäin, kun kivet romahtavat. Ihmisen huimimmatkin saavutukset eivät ole enempää kuin leijuvia linnoja, jotka yksikin puu pystyy rapauttamaan. Mikä siis neuvoksi? Miyazakin ratkaisu on koteloida Laputa ja lähettää se saavuttamattomiin. Se, mitä Laputasta jää jäljelle, jää kiertämään radallaan haaveena ja kummituksena. Kuin vanha keisarillinen Japani, jolla oli oma arvonsa ja kauneutensa, mutta joka olisi tuhoisa todelliselle maailmalle. Ei se mitään, jos on suuria unelmia, kunhan ei erehdy toteuttamaan niitä. Arkipäiväinen työ tylsässä tavallisuudessa on aina ollut Miyazakin silmissä kunnioitettavampaa. Ei ihminen paljoa tarvitse, vain veitsen, leivän ja lampun, jolla etsiä kaltaisensa, kuten Azumi Inoue laulaa elokuvan päätössävelmässä Kimi wo nosete, jonka sävelsi tietysti Joe Hisaishi ja sanoitti poikkeuksellisesti Hayao Miyazaki. Vielä yksi näkökohta, joka on kaikkein kiistanalaisin, koska se on henkilöhistoriallinen luulottelu, jollaisia on syytä käyttää hyvin säästeliäästi. Pazun isä oli ainoa ihminen, joka valokuvasi Laputan. Kun Pazu etsii purjekoneellaan reittiä myrskyn suojaaman lentävän linnan sisälle, hänen isänsä haamu näyttää tietä. Herää kysymys, kuinka suuressa määrin teknisesti edistynyt ja tuhovoimainen Laputa oli Miyazakin isän haave, hänen oma lentävä linnansa?

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Televisio, sarjakuva, video: elokuva kulttuurin kentässä. Hannu Salmi, Kulttuurihistoria, TY

Televisio, sarjakuva, video: elokuva kulttuurin kentässä. Hannu Salmi, Kulttuurihistoria, TY Televisio, sarjakuva, video: elokuva kulttuurin kentässä Hannu Salmi, Kulttuurihistoria, TY Hongkongin elokuvateollisuus Samaan aikaan kun Hollywood teki paluun valtaelokuvan kansainväliseksi tuottajaksi,

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille Maahanmuuttajien kokemuksia perhevalmennuksesta ja sen tarpeesta Kävitkö perhevalmennuksessa?

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT Ideoita opettajille Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. Kirjoita henkilöstä luonnekuvaus. 2. Tee ja kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle.

Lisätiedot

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET

NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.

Lisätiedot

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME

SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME SYNTYMÄTTÖMILLE LAPSILLEMME MAA OLI AUTIO JA KYLMÄ I minä kävelin poispäin näistä päivistä jätin sudenjälkiä ettei minua etsittäisi polulla kohtasin tytön joka sanoi että on vapaus nauttia ei sitä kiinnostanut

Lisätiedot

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset KIVISTÖN VISIOPAJA Aurinkokiven koulu 30.5.2017 tulokset Kivistön visio ja kaavarunko 021600 I Kivistön asemakaavayksikkö I Vantaan kaupunkisuunnittelu ESITTELYKIERROS KERRO NIMESI JA MIKÄ ON KIVOINTA

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle/ oppilaalle

Ohjeet opettajalle/ oppilaalle Ohjeet opettajalle/ oppilaalle Mistä tässä on kyse? Erikoinen kaupunki on täynnä tehtäviä, joita voi ratkaista kirjoittamalla tai piirtämällä. Kaupungin karttaa voi jatkaa piirtämällä tai sinne voi lisätä

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Kinnulan humanoidi 5.2.1971.

Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Kinnulan humanoidi 5.2.1971. Peter Aliranta yritti saada kiinni metsään laskeutuneen aluksen humanoidin, mutta tämän saapas oli liian kuuma jotta siitä olisi saanut otteen. Hän hyökkäsi kohti ufoa moottorisahan

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Euroopan neuvosto ja Euroopan komissio Kansalliset ja alueelliset koordinaattorit Puheenjohtaja Suomesta

Euroopan neuvosto ja Euroopan komissio Kansalliset ja alueelliset koordinaattorit Puheenjohtaja Suomesta NÄIN OSALLISTUT! Sidosryhmäaamiainen 7.11.2017 Sini Hirvonen, suunnittelija, Suomen Kotiseutuliitto Euroopan kulttuuriympäristöpäivien koordinaattori Twitter: @HirvonenSini & @HeritageDaysFI Euroopan neuvosto

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Tieteellisiä havaintoja kännykällä

Tieteellisiä havaintoja kännykällä Tieteellisiä havaintoja kännykällä Havainto Arkipäivässäkin voi tehdä tieteellisiä havaintoja erilaisista luonnonilmiöistä. Tieteellisiin havaintoihin kuuluu havainnon dokumentointi ja erilaisten mittausten

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ

TEHTÄVIÄ SATUUN LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ 1 TEHTÄVIÄ SATUUN LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ A) Satuun liittyviä sisältökysymyksiä: OSA1: OSA 2: 1. Mikä oli kuninkaan ja kuningattaren suurin toive? 2. Millainen uusi kuningatar oli? 3. Mistä uusi

Lisätiedot

PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE

PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PIETARI JA JOHANNES JUOKSEVAT HAUDALLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka: Edelleen ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

TYÖKIRJANEN.  Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Anna Alatalo Aihe Mistä teos kertoo? - Aihe on konkreettisesti selitettävissä oleva kokonaisuus, joka kirjassa kuvataan. - Mika Wickströmin Kypärätempun

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

Portfolio. Linda Siltakoski

Portfolio. Linda Siltakoski r Pr Portfolio Linda Siltakoski 2015, Linda Siltakoski Tekijästä:»»» Linda Siltakoski 11.9.1992 Lybeckerin käsi- ja taideteollisuusopisto, audiovisuaalinen tuotanto Olen animaatio- ja pelituotannon opiskelija

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa

Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa Kalevalaa monessa muodossa Kansalliskirjastossa Posted on 12.5.2010 by helehilt Kalevala on aina vaikuttanut vahvasti elämääni, ihan lapsuudesta saakka. Kalevalan päivä oli ehdottomasti lempijuhlapäiviä

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 1

Agricolan Monenlaista luettavaa 1 Tiainen ja karhu Puun oksalla oli tiaisen pesä. Karhu tuli pesän luokse ja olisi halunnut tulla vie-rai-sil-le. Tiaisen pojat tirs-kah-te-li-vat pesässä. Onko isänne kotona? karhu kysyi. Ei ole, vastasivat

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja. MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja. MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014 Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014 Ja kaikki alkoi suunnittelusta... Ennen kilpailutusta mieti tarkkaan, että mihin tarkoitukseen videotuotanto tulee ja mitä

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista.

Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista ja heikkouksista. Päivän ohjelma. 7:30 Aamiainen 8:30 Hyvän aamun aloitus. Mieli ja keho auki. 8:40 Tervetuloa! 8:45 Johtoryhmätyöskentelyä. Yrityksen juoksevat asiat. Lyhyt keskustelu nykyisen yrityskulttuurin vahvuuksista

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Miina ja Ville etiikkaa etsimässä

Miina ja Ville etiikkaa etsimässä Miina ja Ville etiikkaa etsimässä Elämänkatsomustieto Satu Honkala, Antti Tukonen ja Ritva Tuominen Sisällys Opettajalle...4 Oppilaalle...5 Työtavoista...6 Elämänkatsomustieto oppiaineena...6 1. HYVÄ ELÄMÄ...8

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Kenguru 2017 Student lukio

Kenguru 2017 Student lukio sivu 1 / 9 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

NAAMIOIDEN TAKAA -hanke. Auttaa vahvistamaan nuorten itsetuntoa.

NAAMIOIDEN TAKAA -hanke. Auttaa vahvistamaan nuorten itsetuntoa. NAAMIOIDEN TAKAA -hanke Auttaa vahvistamaan nuorten itsetuntoa. 2016 aloitimme Trust-projektin Vihdissa, jossa yksin tulleet turvapaikanhakijat ja suomalaiset nuoret kokoontuivat tutustumaan toisiinsa

Lisätiedot

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma

Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? ruma Mitä mieltä olet paikasta, jossa nyt olet? kaunis pimeä viileä rauhallinen raikas virkistävä ikävä Viihdyn täällä. ruma valoisa lämmin levoton tunkkainen unettava kiinnostava Haluan pois täältä! CC Kirsi

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

2c Valokuvaa ekosysteemipalveluja

2c Valokuvaa ekosysteemipalveluja 2c Valokuvaa ekosysteemipalveluja Tavoite: Oppilaat oppivat löytämään ja tunnistamaan ekosysteemipalveluja Vaikeusaste: vaikea Aineisto: - Jokaiselle ryhmälle digikamera tai puhelinkamera - Kannettava

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa

Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 49/52 MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 49/52 MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MARIA MAGDALEENA SAA NÄHDÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Yhä ollaan Jeesuksen tyhjällä haudalla. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana. Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994.

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994. Kertomus Sehrezadesta Viisaan ja rakastetun sulttaanin valtasi viha, kun hänelle selvisi, että hänen kaunis puolisonsa oli pettänyt häntä. Hän surmautti puolisonsa ja otti käyttöön sellaisen tavan, että

Lisätiedot

Raamatullinen geologia

Raamatullinen geologia Raamatullinen geologia Miten maa sai muodon? Onko maa litteä? Raamatun mukaan maa oli alussa ilman muotoa (Englanninkielisessä käännöksessä), kunnes Jumala erotti maan vesistä. Kuivaa aluetta hän kutsui

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Sisällysluettelo: Sivu 3: Puutarhurin poika ja Kuningas. Sivu 10: Siili Saunoo. Sivu 15: Tekijät

Sisällysluettelo: Sivu 3: Puutarhurin poika ja Kuningas. Sivu 10: Siili Saunoo. Sivu 15: Tekijät Lasten Satutunti Sisällysluettelo: Sivu 3: Puutarhurin poika ja Kuningas Sivu 10: Siili Saunoo Sivu 15: Tekijät Tervetuloa Satutunnin pariin. Voit satuja kuunnellessasi myös seurata niitä kirjastasi. Kun

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Kenguru 2014 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste

Kenguru 2014 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 7 ja Pakilan ala-aste NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä

Lisätiedot

Lataa Karhu - Kimmo Ohtonen. Lataa

Lataa Karhu - Kimmo Ohtonen. Lataa Lataa Karhu - Kimmo Ohtonen Lataa Kirjailija: Kimmo Ohtonen ISBN: 9789522912145 Sivumäärä: 175 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 11.76 Mb Eräänä kesäyönä 9-vuotias poika karkasi metsään. Paljain varpain hän

Lisätiedot

Tyhjän tilan hallintaa

Tyhjän tilan hallintaa Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Tyhjän tilan hallintaa

Lisätiedot

Oikotie.fi. Case: Elämäni Talot

Oikotie.fi. Case: Elämäni Talot Oikotie.fi Case: Elämäni Talot Brief Oikotien asuntopalveluun lisää kävijöitä viraalileviämiseen painottuvalla kampanjalla. Tiesimme, että ihminen haluaa Liittää itseensä myönteiseksi koettavia asioita

Lisätiedot

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas

Lisätiedot

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita Tehtävä 1. Jos kivet voisivat puhua 1 a. Etsi sellainen kivi, josta pidät. - Mistä löysit kivet? - Milloin löysit kiven? - Miksi valitsit juuri tämän kiven? 1 b. Esittele Esittele kivesi. Käyttäkää luovuutta

Lisätiedot

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa!

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa! Varissuon koulun joulujuhla 2015 Tervetuloa! Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen. Pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen. Pieni liekki pimeydessä nyt voi olla jokainen. Pieni

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille

Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Nuorten työelämätaidot ja syrjimätön työelämä koulutus 9.11.2012 Yritysvierailut eri tarkoituksiin Kysy pois! Tutustutaan yrityksen kokonaisvaltaiseen

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Created By : marjaliisa page 1 of 7

Created By : marjaliisa   page 1 of 7 Kerro jostakin, mitä rakastat. Kerro jostakin, mitä vihaat. Kerro jostakin, mistä todella välität. Kerro jostakusta, josta et pidä. Kerro unesta, jonka näit viime aikoina. Kerro jostakin päämäärästäsi.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

VANKILA JA TURUN PALO Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät.

VANKILA JA TURUN PALO Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. Ohjeet Kulttuurikuntoilun tehtäviä varten Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. TEHTÄVÄT ENNEN KÄVELYÄ TEHTÄVÄ 1 Lue kävelyn opastustekstit Alleviivaa uudet

Lisätiedot

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia

Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot