Kettuki parantaa erityistä tukea tarvitsevien ihmisten mahdollisuutta opiskella ja harrastaa taidetta sekä työskennellä taiteen alalla.
|
|
- Juha Tamminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1
2 Kettuki parantaa erityistä tukea tarvitsevien ihmisten mahdollisuutta opiskella ja harrastaa taidetta sekä työskennellä taiteen alalla. Kohti yhdenvertaista taidetta Kettukin strategia-asiakirja Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry Graafinen suunnittelu: Pisama Art, Mari Villanen Valokuvat: Antti Koski, Timo Martola Kuva Timo Martola 2 3
3 Esipuhe Strategiakyselyn toteutus Erityistaide on maassamme melko nuori taiteen ala, sillä lähes kaikki merkittävät tuetun taidetoiminnan harrastepiirit, taidekeskukset ja -oppilaitokset ovat syntyneet lukujen taitteessa tai sen jälkeen. Harrastus- ja opiskelumahdollisuuksien paranemisen myötä kehitysvammaisilla on ollut mahdollisuus siirtyä taideterapiasta ja viriketoiminnasta omaääniseen taiteen tekemiseen. Teosten taiteellisen tason kohoamisen ja taidetoiminnan laajenemisen myötä myös näyttelytoiminta on 2000-luvulla lisääntynyt voimakkaasti. Erityistaiteen kentän edunvalvojana toimii vuonna 2002 perustettu Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki Kettuki ry, joka on erityistaiteen alan valtakunnallinen asiantuntijaverkosto. Kettuki edustaa kaikkia erityistä tukea tarvitsevia taiteen tekijöitä. Kettukilla on erityistaiteen alan edunvalvojana kolme tärkeää kohderyhmää ja päätehtävää: Erityistaiteilijoiden oikeuksien puolustaminen ja osallisuuden lisääminen. Kettukin tavoitteena on parantaa kaiken ikäisten erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden mahdollisuuksia opiskella ja harrastaa taidetta sekä työskennellä taiteen alalla yhdenvertaisesti vammattomien kanssa. Erityistaiteen toimijaverkoston tukeminen eettisesti toteutetussa taidetoiminnassa. Kettukin tavoitteena on tukea yhdessä verkoston toimijoiden kanssa erityistaiteen toimijoiden ja taiteen tekijöiden ammatillista identiteettiä, kehittymistä ja yhteistyötä. Taiteen ja kulttuurin monimuotoisuuden lisääminen. Kettukin tavoitteena on palvella erilaisia taideyleisöjä esittelemällä erityistaidetta ja sen tekijöitä näyttelyiden, julkaisujen ja muun viestinnän avulla. Kettukin strategiakysely toteutettiin kaikille avoimena sähköisenä kyselynä syyskuussa Kyselyä markkinoitiin sähköpostin, sosiaalisen median ja Kettukin kotisivujen välityksellä erityisesti Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry:n jäsenille ja Kettuki-verkoston toimijoille. Kyselyyn vastanneita oli 38 ja maantieteellinen jakauma ulottui Lapista Uusimaalle. Laaja vastaajapohja koostui Kettuki-verkoston toimijoista, yhdistyksen jäsenistä, erityistä tukea tarvitsevista taiteilijoista, taideohjaajista, sosiaali- ja terveysalan sekä taide- ja kulttuurialan opiskelijoista ja erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taiteen parissa toimivista henkilöistä. Kettukin tehtävänä on toimia koko erityistaidekentän ja varsinkin erityistaiteilijoiden eduksi. Vastaajat kokivat, että Kettuki on edunvalvontajärjestö, joka on olemassa tuen tarjoamista varten ja jonka tehtävänä on mahdollistaa erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taiteen tekeminen. Tiedotus, verkostoituminen, erityistaiteen näkyvyyden lisääminen, auttaminen, edistäminen, alan kehittäminen ja yhteyksien luominen olivat kyselyyn vastanneiden mielestä tärkeimpiä Kettukin olemassaolon tarkoituksia. Seuraavilla sivuilla olevat sitaatit ovat erityistä tukea tarvitsevien taiteen tekijöiden kyselyvastauksista poimittuja lainauksia. Osallisuus taiteeseen ja kulttuuriin on jokaisen oikeus. Kettukin päämääränä on yhdenvertainen taide. Tämä strategia-asiakirja viitoittaa toimintamme suuntaa vuosina
4 Portaat matkalla kohti yhdenvertaisuutta STRATEGIA Kohti Yhdenvertaista taidetta TAVOITE Erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden osallisuuden lisääminen taiteen alalla harrastus-, koulutus- ja työmahdollisuuksien kehittymisen myötä ARVOT PERUS- TEHTÄVÄ KEINOT ROOLIT Vaikutetaan alan rakenteisiin Kulttuuripoliittinen vaikuttaja Edunvalvoja Edistäjä Uudistaja Mahdollistaja Edistetään yhteistyötä Osaamisen verkoston ylläpitäjä Kehitetään uudenlaista nykytaidetoimintaa Innovatiivinen taidetoimija Mahdollistetaan kansainvälisiä projekteja Kansainvälinen kumppani Yhdenvertaisuus Eettisyys Rohkeus Kumppanuus Yömaisema, Anna Vesala 2015, yksityiskohta Kuva Timo Martola 6 7
5 STRATEGIAA TUKEVAT TOIMENPITEET EDUNVALVOJA= KULTTUURIPOLIITTINEN VAIKUTTAJA Tavoitteena tiedon välittäminen ja ymmärryksen lisääminen Erityistaide on maassamme vielä suhteellisen nuori ja suurelle yleisölle uusi taidemuoto. Me lisäämme ymmärrystä välittämällä tietoa erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taidetoiminnasta. Järjestämme tapahtumia, myönnämme tunnustuspalkintoja, teemme tutkimusta ja julkaisuja, jotta erityistaide tulisi tutuksi ja tunnetuksi. Tiedotus Kotisivujen ylläpito Sosiaalinen media Selkokielisyys Konsultointi Tunnustukset: Vuoden Taiteilija Palkinnot: Vuoden Taideteko Eettisten asioiden esillä pitäminen, eettinen ohjeisto Kannanotot Taidekokoelman ylläpito Tietopankin ylläpito Poliittinen vaikuttaminen Elämä opettaa, taide on mukava asia, koska voi keksiä monenlaisia elämän aiheita. Joannis Vaikutetaan alan rakenteisiin: Kohti yhdenvertaisuutta 8 9 Kuva Timo Martola
6 STRATEGIAA TUKEVAT TOIMENPITEET EDISTÄJÄ= OSAAMISEN VERKOSTON YLLÄPITÄJÄ Tavoitteena arvostuksen nostaminen Meillä Suomessa on maailman mittaluokassa ainutlaatuinen erityistaiteen toimijaverkosto. Me-henki on yhteisöllisesti tuotettu vahvuus. Tapaamisissa voimme jakaa kokemuksia, osaamista ja tuntea yhteistä ammattiylpeyttä edustamastamme taiteen alasta. Arvostus kumpuaa meistä itsestämme. Verkostoseminaarit Yhteydenpito ja tapaamiset verkoston toimijoiden kanssa Osaamisen jakaminen Taiteilija-ohjaajavaihdot studioiden välillä Parasta taiteellisessa työskentelyssä on se, että saan valita itse aiheen ja tekniikan ja tärkeintä on itse tekeminen. Koen kehittyneeni ja oppineeni paljon uutta vuosien varrella. Taidetta tehdessä on myös rauhallinen olo. Petri EDISTETÄÄN YHTEISTYÖTÄ: KOHTI YHDENVERTAISUUTTA Kuva Antti Koski
7 STRATEGIAA TUKEVAT TOIMENPITEET UUDISTAJA= INNOVATIIVINEN TAIDETOIMIJA Tavoitteena alan kehittäminen Taiteessa on tärkeää pysyä ajan hermolla. Se mikä oli oikea toimitapa viisi vuotta sitten, voi nyt olla jo vanhentunut. Taiteen täytyy uudistua, jotta se säilyy mielenkiintoisena. Alamme tarvitsee paitsi avoimuutta myös aktiivista tutkimusta ja kehittämistyötä. Taidenäyttelyt Taideprojektit Työpajat Leirit ja residenssit Se, että näen maailman taiteilijan näkökulmasta, mieleni avaruuden syvimmätkin mustat aukot ja omakuvat, ovat auttaneet näkemään itseni uusin silmin ja valaisemaan tietäni tulevaisuuteen. Juhani TAIDELABORATORION PERUSTAMINEN: KOHTI YHDENVERTAISUUTTA Kuva Timo Martola 12 13
8 STRATEGIAA TUKEVAT TOIMENPITEET MAHDOLLISTAJA= KANSAINVÄLINEN KUMPPANI Tavoitteena osaamisen jakaminen Taidemaailma ei noudattele kansallisia rajoja. Meidän toimijoiden ja erityistaiteilijoiden on tärkeää olla mukana kansainvälisessä tekemisessä. Meillä on paljon opittavaa, mutta myös paljon annettavaa. Pyrimme tuomaan suomalaista erityistaidetta esille kansainvälisillä foorumeilla ja rakentamaan siltoja toimijoiden välille. Alan kansainväliseen kehitykseen osallistuminen European Outsider Art Association ja EOAn taidestudio-ryhmän jäsenyys Kumppanuuksien etsiminen Residenssit ja muut yhteiset projektit Tuntuu hyvältä, kun teen taidetta ja taiteen tekemisestä saa rahaa. Taiteen tekeminen on kiva ja tuntuu kivalta, kun on töitä. Hyvin menee. Vaikeata taiteen tekemisessä on se osaaminen. Jarkko MAHDOLLISTETAAN KANSAINVÄLISIÄ PROJEKTEJA: KOHTI YHDENVERTAISUUTTA Kuva Antti Koski
9 Toiminnan rahoitus KETTUKIN RY:N SISÄINEN KEHITTÄMINEN Kulttuuripolitiikan vaikuttavuustavoitteet ovat yhteiskunnan kulttuurisen perustan vahvistaminen, luovan työn tekijöiden ja kulttuuripalveluiden tuottajien toimintaedellytysten parantaminen, kansalaisten kulttuuriin osallistumisen ja hyvinvoinnin edistäminen sekä kulttuurin taloudellisten vaikutusten vahvistaminen. (OKM 2015) Kettukin toiminta on yhtenäistä Opetus- ja kulttuuriministeriön vaikuttavuustavoitteiden kanssa. Kettukin perustoiminnan rahoitus saadaan Opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Strategiakaudella haetaan hanke- ja projektiavustuksia kahteen päähankkeeseen; kansalliseen OSATA - Osallisuus ja taide -hankkeeseen ja yhteispohjoismaiseen IN/NordicOUTSIDER ART -hankkeeseen. Hämeenlinnan taidestudiotoimintaa kehitetään Hämeenlinnan kaupungin kulttuuriavustusten turvin. Kehittämishankkeet ja projektit tavoitteiden saavuttamiseksi toteutetaan vahvojen kumppanuuksien avulla. Tärkeitä rahoituskanavia ovat julkiset ja kansainväliset rahoituslähteet sekä yksityiset apurahoja jakavat säätiöt. Omarahoitusta kertyy esimerkiksi seuraavien toimintojen kautta: teosmyynti ja -vuokraus, jäsenmaksut, palvelumyynti, myyntituotot ja yritysyhteistyö. HENKILÖSTÖN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖNTEKIJÄT Kaikille: Selkokielikoulutukset. Toiminnanjohtaja: Viestintäosaaminen, talousosaaminen, johtamisen kehittäminen. Taideohjaajat ja -opettajat: Taiteen alan täydennyskoulutukset. HALLITUS Hallitustyöskentely perustuu laaja-alaiseen erityisasiantuntijuuteen. Hallituksessa on eri alojen korkeatasoista osaamista: Taide ja kulttuuri Vammaisala Talous Viestintä Yhteiskunta Määräajoin vaihtuva edustus kansallisista erityistaiteen toimipaikoista. Erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden osallisuutta päätöksenteossa lisätään. Tarpeen mukaan järjestetään koulutusta esimerkiksi hallitustyöskentelyyn liittyen. TOIMINNAN ARVIOINTI Kehitetään toiminnan resurssien ja vaikuttavuuden arviointimenetelmiä vaikuttavuuden todentamiseksi. Tehdään laadunarviointisuunnitelma. Laaditaan palautejärjestelmä verkoston toimijoille
10 KOHTI YHDENVERTAISTA TAIDETTA Strategiset toimenpiteet Alaa uudistava tutkimus- ja kehittämishanke, OSATA Osallisuus ja taide Pohjoismaisen yhteistyön vahvistaminen, IN/NordicOUTSIDER ART -hanke Perustetaan kehittämistyön tueksi Hämeenlinnan taidelaboratorio Verkoston kehittämishanke Yhteinen viestintä Vaihtuvat painopistealueet Tuen antamisen ja saamisen foorumi Yhteinen kampanja Viestintäsuunnitelman laadinta Laaditaan kohdennettu viestintäsuunnitelma eri kohderyhmille Taidetta selkokielellä - foorumi 2017 Luodaan kokoelmapolitiikka Laaditaan täydennyskoulutussuunnitelma taiteilijoille ja ohjaajille Hyvien käytäntöjen jakaminen Kartoitetaan yhteistyömahdollisuuksia eri alojen kulttuuritoimijoiden kanssa Kuva Timo Martola Kartoitetaan suomalaisen erityistaiteen toimikentän laajuus ja rakenteet Toimenpide-ehdotukset harrastajien, opiskelijoiden ja taiteilijoiden aseman parantamiseksi Muun muassa avustusjärjestelmä ja työllistyminen 18 19
11 Kuva Antti Koski Kettuki Kirjastokatu Hämeenlinna p Paljon tehdään tauluja ja näyttelyitä. Tottakai joukossa täytyy olla sellainen kuin minä, joka tekee juuri erilaisia tauluja, sellaisia poikakaveritauluja. Harri 20
Mediakasvatusseuran strategia
Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura
Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä
Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta
Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä
Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Kuvataidetta ja visuaalista kulttuuria koskevan tiedon saavutettavuutta, saatavuutta ja välittämistä edistetään laadukkailla ja monipuolisilla museopedagogisilla
Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.
ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman
LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.
LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.2014 Esityksen runko 1. Valtakunnalliset nuorisokeskukset ja Suomen
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti
Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025
Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025 Työryhmän toimeksianto 1. kartoittaa alueellisten ja paikallisten taide- ja kulttuuripalvelujen tuottamisen malleja ja tilaa maan erilaisilla
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus
Yhteyksiä - Connections Kettukin verkostoseminaari Hämeenlinna. Kuvat Jenna Luoto
Yhteyksiä - Connections Kettukin verkostoseminaari 13.11.2015 Hämeenlinna Kuvat Jenna Luoto OHJELMA 9.00 Aamupala ja ilmoittautuminen 9.30 Tervetuloa! Välkommen! Velkommen! Velkominn! Welcome! Päivi Lilja,
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä
VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.
VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta
Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013)
:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) Sisällysluettelo Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 2 Strategiatyö Omaishoitajat ja Läheiset liitossa Toiminta-ajatus Toimintaa
Koulutuksen ja työelämän haasteet ja mahdollisuudet
Koulutuksen ja työelämän haasteet ja mahdollisuudet Eeva Mäkinen FT, MuM, kehitysjohtaja Itä-Suomen Hyvinvointivoimala Kuopion konservatorio Itä-Suomen Hyvinvointivoimala 1 Itä-Suomen Hyvinvointivoimala
Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.
Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen
Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla. Kirsi Kaunisharju
Suomi nousuun aineettomalla tuotannolla Kirsi Kaunisharju Kulttuuri perusoikeutena 1/2 Suomessa perustuslain 16 :n 2 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään,
STRATEGIA Valtakunnallinen työpajayhdistys ry
STRATEGIA 2015 2020 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) on työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö. Sen vahvistaa
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia. Pori kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusmahdollisuuksia Pori 12.12.2017 kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, Opetus- ja kulttuuriministeriö Creative Industries Finland/Sanna Peurakoski Taustaa ja tilastoja
Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke
Green Care lasten ja perheiden tukena GreenCareLab teemapäivä Sosiaalityöntekijä Jaana Aarnio Läheltä tueksi -hanke Pelastakaa Lapset ry Vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, jossa tehdään töitä lapsen
Yhdessä me se tehdään verkostojen rooli AMKE yhteisössä
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry. Yhdessä me se tehdään verkostojen rooli AMKE yhteisössä Tellervo Tarko, AMKE ry Mikä on AMKE? Mikä on järjestö Ihmisten yhteenliittymä, joka on organisoitunut
Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus
Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,
Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN
Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Opetustoimen henkilöstökoulutuksen ja osaamisen kehittämisen menestystekijät -seminaari Helsinki Congress Paasitorni 10. 11.5 2012 Mari Räkköläinen Opetusneuvos,
Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia
Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen
Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta
Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta Työpaja Leppävirralla 1.11.2018 Mervi Lehmusaho ja Tiina Riekkinen Kulttuurisote-hanke Taiteen ja kulttuurin myönteisiä vaikutuksia Mielen
Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi
Hallituksen kärkihanke: Prosenttitaiteen periaatteen laajentamista taiteen hyvinvointivaikutusten tukemiseksi Projektipäällikkö Jutta Virolainen Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore Lapsille ja nuorille
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille
Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Anne Taulu, Toiminnanjohtaja, FT, TtM, sh (AMK) Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1.
Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014
Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen
Erityistaiteen verkostotapaaminen
Erityistaiteen verkostotapaaminen 10.10.2014 Hämeenlinna KOOSTE PÄIVÄN OHJELMASTA Kettuki, Kirjastokatu 1, 13100 Hämeenlinna www.kettuki.fi 044 040 5107 PÄIVÄN OHJELMA 9:00 Aamukahvi ja ilmoittautuminen
Kulttuuripolitiikka ja osallisuus
Alustus, kulttuurituottajapäivät 17.9.2019 Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Sakarias Sokka 1 Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore o Korkeatasoista tutkimus- ja asiantuntijatietoa, mm. kulttuuripoliittisen
AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA. Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1
AJANKOHTAISTA KULTTUURI TEA HANKKEESTA Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain infotilaisuus 1 KULTTUURI TEA HANKE MIKSI? Tiedontuotannon ja tietovarannon kehittäminen opetus- ja kulttuuriministeriön
Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018
Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018 Hakuaika: 29.9.2017-2.11.2017 klo 16:15 http://minedu.fi/avustukset/avustus/-/asset_publisher/valtakunnallisten-taide-ja-kulttuurifestivaalientoiminta
Luovan talouden kehittämishaasteet
Luovan talouden kehittämishaasteet RYSÄ goes Luova Suomi 16.10.2012, Mikkeli Taustaa luovan talouden kehittämisessä Suomessa tehty 1990-luvulta saakka luovan talouden kehittämiseen tähtäävää työtä (kulttuuri-
AMEO-strategia
AMEO-strategia 2022 9.10.2018 AMEOn missio ja visio AMEO-missio Ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden rakentaja AMEO-visio Kaikille yhdenvertainen, saavutettava ja osallistava ammatillinen koulutus
Järjestöedustamo ja Kumppanuus ohjelma
Järjestöedustamo ja Kumppanuus 2020- ohjelma Tampereen kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön kehittäminen Eläkeläisvaltuuston kokous 27.3.2018 1 Kumppanuus 2020-ohjelma Tampereen kaupungin ja Kumppanuustalo
Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo
Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta
GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto. Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena. Laaja-alaisen vanhustyön osaaja
GERONOMI (AMK) Sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto Kokonaisvaltaisesti ikääntyvän tukena Laaja-alaisen vanhustyön osaaja Suomen Geronomiliitto ry:n tavoitteet ja tehtävät Vahvistamme geronomien
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin osana
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin
Tehdään yhdessä hyvä maailma!
Tehdään yhdessä hyvä maailma! Kehitysvammaisten Tukiliitto ry wwwtukiliittofi Tehdään yhdessä Jäsenenä saat tietoa ja vertaist Tavoitteemme ovat kehitysvammaisten ihmisten osallisuuden sekä perus- ja ihmisoikeuksien
Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi)
Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi) Ammatilliseen koulutukseen suunnatun opiskelijakyselyn tuloksia Juha Vettenniemi ja Raisa Hievanen Kansallinen
EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016
EURAN KUNNAN SENIORI-IKÄISTEN VIRKISTYS- JA HYVINVOINTIPALVELUIDEN STRATEGIA 2011 2016 Rikas elämä kaiken ikää. 21.2.2011 Sisällysluettelo 1. STRATEGIAN TARKOITUS 3 2. STRATEGIAN TAUSTAA 3 3. STRATEGIAN
Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen
Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen 12.3.2018 Osaamisella soteen, hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös
Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus
Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen
1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE
HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN TOIMINTAMALLI VISIOMME VUOTEEN 2019 Tavoitteenamme on, että hoitotyön yhteisömme on alueellisesti vetovoimainen
Taitajakilpailutoiminta. ammatillisessa koulutuksessa
Taitajakilpailutoiminta ammatillisessa koulutuksessa Skills Finland ry Vuonna 1993 perustettu yleishyödyllinen yhdistys Tavoitteena suomalaisen ammattikoulutuksen ja ammattiosaamisen kehittäminen (vetovoima
Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020
strategia 2020 Uintiurheilun ja -liikunnan strategia 2020 Tässä dokumentissa kuvatussa strategiassa linjataan Suomen Uimaliiton keskeiset valinnat vuoteen 2020 saakka. Strategian tavoitteiden toteutumista
Kauden museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden
ainopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön
TOIMINTASUUNNITELMA 2011
TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään
1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä
VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö
Helsingin kaupungin aineistopankki /Comma Image Oy VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen kehittämisja koulutusyhteistyö Saila Nevanen, 1 Pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen yhteinen kehittäminen
Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.
Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten
Kulttuurilaitosten vaikuttavuuden arviointi
Kulttuurilaitosten vaikuttavuuden arviointi Museojohtajien kesäpäivät 26.8.2010 14.9.2010 Pasi Saukkonen 1 Arviointiyhteiskunta Siirtyminen keskitetyn vallan ja vastuun normatiivisesta, hyvän elämän ja
Toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.
1 Toimintasuunnitelma 2012 Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 Yleistä Yhdistyksen tehtävänä on lisätä työpajatoiminnan tunnettavuutta Keski- Suomessa ja edistää työpajojen välistä yhteistyötä. Yhdistyksen
Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä
Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous 9.11.2017, Porvoo Leena Aaltonen ja Tapani Sainio Valtionavustukset 2018 vuoden 2018 talousarvioesityksessä kirjastomomentin
Kehitysvammaliitto. Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta
Kehitysvammaliitto Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta Me Kehitysvammaliitossa uskomme, että hyvä elämä kuuluu kaikille. Toimimme sen puolesta, että kehitysvammaiset ja muut oppimisessa, ymmärtämisessä ja
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat
Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat Kumppanuusfoorumi Tampere 25.8.2016 Pia Kola-Torvinen Opetushallitus Suomessa varhaiskasvatuksella on pitkä ja vahva historia Pojat leikkimässä
Saavutettavuus esittävissä taiteissa
Saavutettavuus esittävissä taiteissa Saavutettavuusasiantuntija Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Sirkuksen tiedotuskeskuksen toimisto 30.1.2018 Alustuksen sisältö Kulttuuria kaikille -palvelusta
VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015
1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään
Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely
Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely Sosiaali- ja terveydenhuollon alueellisen kehittämisrakenteen seminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä Webropol kysely
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1
Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi
Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan
Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden
Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön
STRATEGIA 2020. Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia
STRATEGIA 2020 Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia 1 Sisällysluettelo Visio s. 3 Edistämme kaupunkilaisten hyvinvointia kulttuurikosketuksilla Viemme kulttuuria ja taidetta keskelle kaupunkilaisten
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS STRATEGIA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS STRATEGIA 2020-2023 TULEVAISUUSKUVA NÄIN ME NÄEMME TULEVAISUUDEN 2030 Vaikutukset ympäristöön ja ilmastonmuutokseen ovat keskeisiä kriteerejä päätöksenteossa yhteiskunta-, yritys-
Ajankohtaista Kulttuuri TEA -hankkeesta
Ajankohtaista Kulttuuri TEA -hankkeesta Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Projektikoordinaattori Niina Saukko Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kulttuuri tea hanke miksi? Tiedontuotannon
Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen
Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Mikkeli 15.10.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja opettaja/kouluttaja Työkokemusta ja yhteistyötä
Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus
Laki kuntien kulttuuritoiminnasta TOIMEENPANO TAMPEREELLA Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuus 27.3.2019 Lauri Savisaari, kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Kunnan tehtävät 1) edistää kulttuurin ja
LUSTO SUOMEN METSÄMUSEO
LUSTO SUOMEN METSÄMUSEO Kauden 2012 2014 valtakunnallisen toiminnan päätavoitteet: 1. Metsäalan museoiden verkoston ja yhteistyömuotojen luominen metsäkulttuurin tunnettuuden ja saavutettavuuden parantamiseksi.
Rovaniemen nuorisovaltuuston kokeilut Kokeilunpaikka.fi:ssä
Rovaniemen nuorisovaltuuston kokeilut Kokeilunpaikka.fi:ssä Nuorisovaltuuston edustajat Laura Honkala ja Jere Tanninen Suunnittelija Anne Luiro Erityisasiantuntija Maarit Alikoski Osallisuuden ja vaikuttamisen
Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia
Tulevaisuuden Museo-Suomi Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia 24.10.2010 Taiteen ja kulttuurin luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Hallitusohjelma Kattavin
Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo
Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Lähtökohdat Toimijat etäällä toisistaan, maakunnallisen toiminnan lisääminen - ) eri toimijoiden kohtaamisia ja voimavarojen tehokkaampaa yhdistämistä Tahto
Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste
Taiteen edistämiskeskus Pirkanmaan aluetoimipiste Infoiltapäivä kulttuurin ja luovien alojen kansainvälisistä rahoitusmahdollisuuksista Tampereella 11.5.2016 erityisasiantuntija Sari Ilmola Taiken valtakunnallisia
Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke
Kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanke Kulttuurin Kaukametsä Luova talous ja kulttuuri alueiden voimana 31.8.2011, Helsinki Hallitusohjelma Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen,
KULTTUURIN HYVINVOINTIVAIKUTUSTEN EDISTÄMISEN KOULUTUKSELLISET HAASTEET JA TOIMENPIDE-EHDOTUKSET
KULTTUURIN HYVINVOINTIVAIKUTUSTEN EDISTÄMISEN KOULUTUKSELLISET HAASTEET JA TOIMENPIDE-EHDOTUKSET Merja Saarela, Kari Nuutinen lisäksi asiantuntijoina: Kainulainen Maija, Keskuspuiston ammattiopisto; Invalidisäätiö
24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke. Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa
24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa 1 Palokuntien toimintaohjelma tähtää elinvoimaisen, houkuttelevan ja laadukkaan palokuntatoiminnan ylläpitoon ja kehittämiseen.
HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016
HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 1. Johdanto Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry edustaa lähes 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa. Vuonna 2013 SAMOKilla
SISÄLTÖ. Alkusanat Visio Arvot. Toimintaympäristö. Sidosryhmät. Strategiset kehittämisen osa-alueet. Palvelualueet. Palvelulupauksemme Henkilöstö
Strategia 2018 2020 Alkusanat Visio Arvot Toimintaympäristö Sidosryhmät SISÄLTÖ Strategiset kehittämisen osa-alueet Palvelualueet Osaamisen vahvistaminen Viestintä Kehittäminen Asiantuntijuus Kumppanuus
Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus
Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus OKM 16.10.2017 Erityisasiantuntija Kirsi Väkiparta Taiteen edistämiskeskuksesta Taike on OKM:n alainen taiteen edistämisen
SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.
Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI
Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea
Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin!
APUVA! Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! Järjestöillä ja kunnilla yhteinen tavoite: ihmisten hyvinvointi Pitäisi saada uusia aktiiveja, koska
strategia OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN
strategia OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN 2030 SIVISTYSTÄ tiedolla, taidolla ja tunteella Opetus- ja kulttuuriministeriön vuoteen 2030 ulottuva strategia on valmistunut. Sivistyksellä on ihmisten mielissä
EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet
EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 ammattkoulutuksen yhteinen haaste ja mahdollisuus Helsinki 3.9.2015 Ylijohtaja Mika Tammilehto, opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen
STRATEGIA Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle
STRATEGIA 2016-2018 Hallituksen vahvistama esitys syysliittokokoukselle 19.11.2015 1 STRATEGISET TAVOITTEET 2016-2018 VISIO 2020 MISSIO ARVOT RIL on arvostetuin rakennetun ympäristön ammattilaisten verkosto.
Suomalaisen jääkiekon strategia
Suomalaisen jääkiekon strategia 2014-2018 SUOMALAISEN JÄÄKIEKON STRATEGIA 2014 2018 Strategian päämäärä: Jääkiekkoperheen monipuolinen kasvattaminen Toimintaa ohjaavat arvot: Kunnioitus Yhteisöllisyys
Osallisuus yksilöiden ja yhteiskunnan sidosaineena. Asukaslähtöinen kehittäminen Kotkassa
Kuntaliiton Demokratiapäivä 18.10.2016 Helsinki Osallisuus yksilöiden ja yhteiskunnan sidosaineena Asukaslähtöinen kehittäminen Kotkassa Marjo Tolvanen marjo.tolvanen@sepra.fi GSM 044 277 4513 www.sepra.fi/fi/tuen-hakeminen/kaupunkikehittaminen
KeKo-kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen Syyskuu 2017 Mari Toivonen Hankepäällikkö
KeKo-kehittämisen koordinaatiohanke Elinvoimaa järjestöille yhdessä vaikuttaen 2017-2019 Syyskuu 2017 Mari Toivonen Hankepäällikkö Miksi? 2 Toimintaympäristön muutokset -> mm. maakuntauudistus, työvoimapalveluiden
Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa. Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen
Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen Yhdessä enemmän Kohtaamisia, sisältöä, mielekästä tekemistä Virtaa arkeen: virkeyttä, nostetta ja kulttuurikuntoa,
Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille
Taiteen edistämiskeskus Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille Taiteen edistämiskeskus Taiteen edistämiskeskus (Taike) edistää taidetta kansallisesti ja kansainvälisesti. Myös kulttuurin edistäminen kuuluu
Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI
Merellinen Raahe ELÄVÄ KAUPUNKI RAAHEN OPETUSTOIMI Opetustoimen Strategia 2015 Op.ltk. 14.09.2011 131 Sisällysluettelo 1. Opetustoimen keskeiset menestystekijät 3 2. Opetustoimen toimintaa ohjaavat periaatteet
Kirjasto ammattilaisten silmin KIRJASTOPÄIVÄT LAURA PERJO, PENTAGON INSIGHT
Kirjasto ammattilaisten silmin KIRJASTOPÄIVÄT 7.6.19 LAURA PERJO, PENTAGON INSIGHT Kirjastoalan työntekijätutkimus 2019 herätti suurta kiinnostusta Suomen kirjastoseura ja Minerva-ryhmä tekivät vuoden
Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014
Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Aluetaidemuseon asiantuntijaroolin ja alueellisen yhteistyöverkoston vahvistaminen 2. Kiertonäyttelytoiminnan sekä verkkonäyttelyiden kehittäminen
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille
SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA (ROMPO 2)
SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA (ROMPO 2) 2018-2022 ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA 1 JA 2 Suomen ensimmäinen Romanipoliittinen ohjelma (1 ROMPO) tehtiin vuosille 2010 2017 ROMPO 2 on tehty vuosille 2018-2022
Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN
Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 Kulttuuriperintövuosi Projekteja, tapahtumia, aloitteita, kampanjoita ympäri Eurooppaa. Toteuttajina EU:n jäsenvaltiot, alueelliset ja paikalliset viranomaiset/toimijat,
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA LAPIN LIIKUNTA RY
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä
Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja
Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja
Paneelikeskustelun pohjaksi ESAVIn kehittämispäivä Anna Kemppinen
Paneelikeskustelun pohjaksi ESAVIn kehittämispäivä Anna Kemppinen 3.5.2017 Asenteet Turvallisuus Vuorovaikutus Osallistuminen kunnioitus ennakkoluulot ja mielikuvat luottamus monimuotoisuuden arvostaminen