Kansallinen ja alueellinen innovaatiopolitiikka sekä alueiden välinen yhteistyö innovaatiotoiminnassa

Transkriptio

1 Erkki KM Leppävuori, Helsinki-Kainuu seminaari Arvoisat seminaarin osallistujat! "Laajoihin metropoleihin on keskittynyt suurin osa innovaatiotoiminnasta, johtamisesta, kulttuuripalveluista ja varallisuuden luomisesta jokaisen maan sisällä koko maailmassa. Mitä informationaalisemmaksi talous kehittyy, sitä enemmän väestöllä ja toiminnoilla on taipumus keskittyä muutamiin suurkaupunkeihin ja sulauttaa itseensä entuudestaan olemassa olleet kaupungit pienemmiksi solmuiksi uusille liikenneväylien varsille leviäville alueille." Näin pohdiskelevat Berkleyn professorit Manuel Castells ja Pekka Himanen vuonna 2001 ilmestyneessä kirjassaan "Suomen tietoyhteiskuntamalli". Tiettyjen alueiden väestön ikääntyminen ja väestökato, haja-alueiden puutteellinen infrastruktuuri, suurten kasvukeskusten eriarvoistuminen ja eri alueiden attraktiivisuus globaalien toimijoiden silmissä ovat Castellsin ja Himasen esiin tuomia haasteita Suomelle. He jatkavat pohdiskeluaan: "Ratkaisevaa onkin, kuinka paikalliset tietoyhteiskunnat kykenevät kehittymään ja verkostoitumaan keskenään. Jos informationaalinen dynamismi keskittyy yhä enemmän pääkaupunkiseudulle ja nopeita liikenneyhteyksiä kehitetään, Tampereesta ja Turusta saattaa lopulta tulla Uudenmaan suurkaupunkialueen satelliitteja. Kaikki riippuu siitä, pystyvätkö pienemmät keskukset kehittymään itse merkittäviksi globaalin verkoston solmukohdiksi pääkaupunkia palvelevien alisteisten solmukohtien sijaan." Alueelliset innovaatiojärjestelmät Innovaatiojärjestelmillä on niin globaalilla, kansallisella kuin alueellisellakin tasolla selkeät vaikuttavuustavoitteet. Ensisijaisesti kysymys on kilpailukyvyn parantamisesta uutta teknologiaa kehittämällä. Sen nähdään puolestaan johtavan tärkeiden taloudellisten ja sosiaalisten tavoitteiden, kuten kasvun ja työllisyyden myönteiseen kehitykseen. Toisaalta on hyvä muistaa, että teknologia on vain väline. Ja sen käyttämiseen liittyy merkittäviä moraalisia ja eettisiä näkökulmia. Suomen teknologiapolitiikan tavoitteena on kehittää innovaatioympäristöä siten, että elinkeinoelämän kilpailukyky kehittyy ja edellytykset uuden liiketoiminnan syntymiselle ovat mahdollisimman hyvät. Teknologian avulla varmistetaan, että tuotteiden ja palvelujen taso on kansainvälisesti kilpailukykyinen. Erityistä huomiota on kiinnitettävä tutkimustulosten kaupalliseen hyödyntämiseen ja eri alueiden kykyyn ottaa vastaan ja hyödyntää jo olemassa olevaa ja uutta teknologiaa. Viime aikoina on yhä enemmän puhuttu alueellisista innovaatiojärjestelmistä kansallisen rinnalla. Alueelliset innovaatiojärjestelmät itse asiassa muodostuvat pääosin samoista osatekijöistä kuin kansallisetkin. Ratkaisevana erona on se, että eri organisaatiot toimivat aluelähtöisesti ja alueellisesti. Oleellista on, että eri toimijat vaikuttavat sekä tiedon että osaamisen kehittämiseen ja hyödyntämiseen. 1

2 Monissa selvityksissä on todettu, että innovaatiot syntyvät luontevimmin alueellisesti tai paikallisesti muodostetuissa yritysklustereissa. Tämä johtuu siitä, että teknologinen osaaminen, oppiminen ja tieto heijastavat paitsi kansallisia myös alueellisia ja paikallisia ympäristöjä. Onkin ehkä relevantimpaa puhua alueellisista teknologiajärjestelmistä kuin kansallisista nimenomaan sen vuoksi, että teknologinen osaaminen pulppuaa paikallisista teollisista ja tieteellisistä keskittymistä. Tieto on innovaatioiden tärkein perusta ja tieto taas pohjautuu oppimiseen. Vaikka nykyaikaisen tietotekniikan ja internetin apuvälinein oppimisen paikkasidonnaisuus onkin kovasti muuttunut, uskon tiedon, ja erityisesti hiljaisen tiedon, leviämisen edellyttävän ihmisten välistä kiinteää vuorovaikutusta. Näin syntyy synergiaa ja osaaminen kumuloituu. Ihmisten ja organisaatioiden fyysinen läheisyys on siis tärkeätä ja juuri tämä näkökulma on keskeinen ajatellen alueellisten ja paikallisten innovaatioiden syntyä. Aivan oleellinen näkökulma on myös eri toimijoiden keskinäinen luottamus. Hyvä ja rakentava luottamus syntyy alueellisesti tuttujen tahojen kesken. Toki tässäkin on kulttuureista lähteviä eroja. Alueellisen näkökulman painoarvo vaihtelee eri maissa. Olen usein sanonut, että Suomi ei oikeastaan ole mikään maa, vaan klubi. Pienessä maassa eri toimijat tuntevat toisensa ja yhteistyö myös tutkimusmaailman ja elinkeinoelämän välillä on helppoa. Varmaankin paras esimerkki alueellisesta menestystarinasta innovaatioita ajatellen on Kalifornian Silicon Valley. Ryhtymättä pohtimaan Silicon Valleyn ja Suomen eroja totean vain sen, että Kalifornian taloudellinen merkitys on Ranskan suuruusluokkaa. Joissakin maissa alueellinen näkökulma on siis hieman toinen kuin Suomessa. Reilun viiden miljoonan hengen jakaminen useaan maakuntaan tai seutukuntaan ei välttämättä tarjoa lähtökohtaa sen enempää kansalliselle kuin aluelähtöisellekään kehittämiselle. Alueiden vallan kasvua ja globalisaatiota pidetään usein toisilleen vastakkaisina ilmiöinä. Jotkut uskovat globalisaation vähentävän alueellisen innovaatiotoiminnan merkitystä. Toiset puolestaan näkevät alueiden roolin kasvavan. Kansakunnan kilpailukyvyn lähtökohtina nähdään kuitenkin yhä voimakkaammin alueiden erityispiirteet mm. työvoiman, ympäristön ja yrityselämän näkökulmista. Alueellisen innovaatiopolitiikan vahvistuminen Suomessa alueelliseen innovaatiopolitiikkaan oleellisesti vaikuttaneita tekijöitä ovat alueellisen yliopistoverkoston luominen, teknologiakeskusten syntyminen, laki alueiden kehittämisestä, osaamiskeskusohjelma, laki valtion aluehallinnon uudistamisesta ja aluekeskusohjelma. Teknisen korkea-asteen koulutuksen ja tutkimuksen hajasijoittamisen ehkäpä eniten siteerattu esimerkki on Oulun yliopiston perustaminen 1950-luvulla. On puhuttu "Oulun ilmiöstä", jolla halutaan tuoda esiin opetuksen, tutkimuksen ja elinkeinotoiminnan onnistunut vuorovaikutus erityisesti elektroniikan toimialueella. Vastaavanlaisia uusia avauksia löytyy nykyään jo muiltakin paikkakunnilta. Teknologiakylien perustaminen kansallisella ja paikallisella rahoituksella on ollut yksi alueellisen kehittämisen keino. Kokemukset näistä ovat vaihdelleet. Kun alueella on vahva teknologiapainotteinen yliopisto ja laaja yritysten verkosto, teknologiakylillä on saatu syntymään uusia teollisia klustereita. Omiin oloihinsa jätettyinä kylät eivät kuitenkaan ole kyenneet luomaan mainittavaa synergiaa. Voidaankin sanoa, että teknologiakylät edistävät taloudellista kasvua vain suurempiin innovaatioklustereihin kytkettyinä. 2

3 Merkittävä muutos suomalaisessa aluepolitiikassa on se, että tasapainoisen aluekehityksen lisäksi korostetaan myös alueiden omaehtoista kehittymistä. Tätä on syytä tervehtiä ilolla. Kärjistäen voidaankin sanoa, että tasapäistävästä aluepolitiikasta on siirrytty alueiden luontevaan kehittämiseen mm. erilaistumisen kautta. Keskeisenä elementtinä tässä kehityksessä on osaaminen. Osaamiskeskusohjelmat, maakuntien liittojen rooli ja TE-keskusten aktiivisuus sekä aluekeskusohjelmat tähtäävät alueiden vetovoimaisuuden lisäämiseen ja luontevan elinkeinotoiminnan kehittymiseen. Ilmeisesti EU:n rakennerahasto-ohjelmat ovat vauhdittaneet aluehallinnon muutoksia, mutta toivottavasti EU-rahoituksen hyödyntäminen ei ole ollut ainoa syy muutoksiin. Joka tapauksessa on selvää, että Euroopan integraatio on nostanut alueet ja aluepolitiikan uuteen arvoonsa. Toteutuuko alueellinen tasapaino innovaatiotoiminnassa? Tutkimuksella ja tuotekehityksellä sekä innovaatioilla on merkittävä vaikutus alueiden kehittymiseen sekä alueiden välisten taloudellisten ja yhteiskunnallisten erojen vähentymiseen. Teknologiatukien alueellinen keskittyneisyys näyttää kuitenkin edelleen olevan tosiasia. Myös EU:n rakennerahastojen tuet keskittyvät suurimpiin kaupunkiseutuihin ja maakuntien kasvukeskuksiin. Onko tämä hyvä vai huono asia? Tästä asiasta mielipiteet vaihtelevat. Joka tapauksessa on tärkeätä, että kyetään luomaan alueellisia innovaatioverkostoja, joiden avulla osaamiskeskittymien vaikuttavuus voidaan ulottaa myös syrjäisille seuduille. Itse asiassa kysymys on tietynlaisesta oppivasta taloudesta, jossa innovaatiotoimintaa harjoittavien yritysten osuutta pyritään määrätietoisesti alueellisesti lisäämään. Verkottuminen on sitä tärkeämpää mitä vähemmän omaa osaamista ja muita vahvuuksia alueella itsellään on. Ymmärtääkseni oleellista alueellisessakin kehittämisessä on uuden osaamisen synnyttäminen ja ylipäänsä osaamisen hyödyntäminen. Tämä toiminta toki tarvitsee rahoitusta, mutta rahoitusta paljon tärkeämpää on itse osaajien läsnäolo, ja tekemisen mahdollistava toimintaympäristö. Hyviä esimerkkejä ovat alueelliset yliopistot, ammattikorkeakoulut ja VTT. Paikallisten toimintojen tueksi tulevan projektirahoituksen pitää pärjätä siinä tavanomaisessa kilpailussa, jossa punnitaan hankkeen sisällön hyvyys ja toteuttamisen edellytykset koko valtakunnan näkökulmasta. Meidän on ehdottomasti kyettävä synnyttämään myös alueellisissa hankkeissa sellaista osaamista, jolla pärjätään sekä kansallisessa että globaalissa kilpailussa. Tämä on ainoa keino saada työpaikat säilymään ja lisääntymään. Ja tällaisen teknologiarahoituksen allokaatio ei edellytä mitään erityistä aluepoliittista argumentaatiota. Meidän on myös syytä korostaa alueiden erikoistumista. Jos ajattelemme pienen maamme rajallisia resursseja sekä henkisellä että rahallisella puolella, korostuu yhteistyön ja jopa jonkinlaisen koordinoinnin tarve. Ei ole järkevää ripotella vähäisiä voimavarojamme eri tahoille tavoitteena kehittää keskenään kilpailevaa osaamista. Toki kohtuullinen kilpailu on tarpeen, mutta sitä löytyy globaalissa toimintakentässä yllin kyllin. On syytä korostaa, että alueellisen innovaatiojärjestelmän toimivuus on riippuvainen alueen toimintaympäristöstä, ihmisistä ja heidän osaamisestaan, kulttuurista ja asenteista, erilaisista toimijoista niin julkisen sektorin kuin yritystenkin taholla sekä epäilemättä myös poliittisesta tahtotilasta. Sosiaaliset innovaatiot perinteisten teknologisten ohella tulevat korostumaan. Ei kaikkialla ole järkevää panostaa 3

4 teknologiaan. Voimavaratekijöitä on monenlaisia ja joillakin alueilla vaikkapa turismi tai musiikki on realistisempi vaihtoehto. Hyvät naiset ja herrat! Huipputeknologian osaamisen kehittäminen, verkostoituminen ja kansainvälistyminen ovat elinehtoja Suomen kilpailukyvyn kannalta. - Suomi ei voi kilpailla tulevaisuudessa "bulkkituotannon" sijaintipaikkana. Kun halvat raaka-aineet, halpa työvoima ja kasvavat markkinat ovat kaukana meistä, ei meillä ole muuta vaihtoehtoa kuin vahvaan osaamiseen perustuvat tuotteet ja palvelut. Kysymys on tuotantostrategioiden hallinnasta. On haettava tiukempaa fokusta mihin keskitymme itse ja mitä hankimme verkostoista. Pienen maan on tehtävä valintoja. Suomi voisi tulevaisuudessa olla innovaatiolaboratorio, joka keskittyisi tarjoamaan T&K&I -palveluita koko maailmalle! Suomi olisi ikään kuin koko maailman tuotekehittäjä ja innovaattori. Panostusten suhteen kannattaa katsoa eri toimialojen rajapintoja; erilaisten osaamisten yhdistäminen on avainasia. Innovaatiojärjestelmän kansainvälistäminen on välttämätöntä, samoin kaupallistamisen. Siinäkään emme menesty yksin, vaan meidän on haettava kumppanit kansainvälisesti. Suomella on kaikki mahdollisuudet kehittyä maailman johtavaksi osaamispohjaiseksi taloudeksi ja kääntää oma pienuus vahvuudeksi. Pieni, ketterä ja joustava pärjää aina! Innovaatiojärjestelmän arvioinnista Suomen innovaatiojärjestelmää arvioitiin äskettäin kansainvälisten osaajien toimesta. Seuraavassa esitän joitakin poimintoja arvioitsijoiden suosituksista. Tuottavuuden näkökulmasta on tärkeää, että alueellisten ja kansallisten toimenpiteiden ja toimijoiden rooleja ja työnjakoa alueiden innovaatiotoiminnan edistämisessä selkeytetään. Suomen kokoisessa maassa ei voi olla kuin muutama kansainväliseen tasoon yltävä teknologia- ja tiedevetoinen innovaatiokeskittymä. Näiden rinnalla pitää edistää eri alueilla sijaitsevien kokemusperäisten ja soveltavaan tietoon perustuvien oppimis- ja innovaatioympäristöjen syntymistä. Innovaatiojärjestelmää tulee kehittää niin, että se lisää kilpailua ja kannustaa yrityksiä tuottavuuden parantamiseen innovoinnilla ja muilla keinoin joka puolella Suomea. Tiedon leviämistä pitää edistää nykyistä tehokkaammin, jotta heikon tuottavuuden yrityksille syntyisi edellytykset nousta lähelle tuottavuuden eturintamaa ja pelastautua näin luovalta tuholta. On tehtävä selkeä ero koko kansantalouden kasvuun tähtäävän innovaatiopolitiikan ja alueiden välisten kehityserojen kaventamiseen pyrkivien välineiden välille. Rakennemuutos saattaa johtaa siihen, että resurssit keskittyvät entistä voimakkaammin. Kehittyneiden maiden talouskasvu on pitkälti kaupunkien ja kaupunkialueiden talouskasvua. Uhkana on kansalaisten eriarvoisuuden kasvaminen. Näin siis kansainväliset arvioitsijat alueellisista näkökulmista. Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen Parhaillaan on meneillään voimakas korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen. Tietynlaisen lähtölaukauksen tälle työlle on antanut tämän vuoden alussa voimaan tullut yliopistolain uudistus. Jatkossa tavoitteena on vahvistaa alueellista innovaatiotoimintaa korkeakoulujen profiloitumisella ja painoalojen vahvistamisella sekä muodostamalla alueellisia osaamiskeskittymiä, joissa innovaatiojärjestelmän eri toimijat ovat yhteisissä toimintaympäristöissä. 4

5 Nykyään korkeakouluilla on paljon yksiköitä, joissa koulutus ja tutkimus ovat irrallaan korkeakouluyhteisöstä. Esimerkiksi yliopistojen pysyväisluonteinen tutkintoon johtava koulutus on hajaantunut 22 paikkakunnalle yli 40 koulutusyksikköön, kun yliopistot ovat 12 paikkakunnalla. Ammattikorkeakoulut puolestaan toimivat 63 paikkakunnalla ja lähes 90 yksikössä. Koulutusohjelmia niissä on 460, joissa runsaassa 200 on alle 40 aloittajaa. On selvää, että pienissä yksiköissä on heikot edellytykset laadukkaaseen T&K&I -toimintaan ja kilpaillun tutkimusrahoituksen saamiseen. Epilogi Teknologia ja sen kehittäminen ei ole itseisarvo. Teknologia on erinomainen väline rakennettaessa parempaa isänmaata. Teknologia on täynnä mahdollisuuksia. Teknologiaa ja sen soveltamisen seurauksia on kuitenkin kyettävä hallitsemaan! On vältettävä vauhtisokeus ja epäterve riippuvuus. Kysymys on siitä, miten ja millä perusteella teknologiaa sovelletaan ja kenen ehdoilla. Oleellista on kyetä pureutumaan niihin asioihin, joilla voimme parantaa omia elinmahdollisuuksiamme. Mutta vielä oleellisempaa on ajatella tulevaisuutta: meidän velvollisuutemme on kestävän kehityksen kautta luoda tuleville sukupolville mahdollisuus omalta osaltaan rakentaa parempaa isänmaata. 5