OPISKELIJAT TIETÄVÄT JO KAIKEN!

Transkriptio

1 Eeva Raunela OPISKELIJAT TIETÄVÄT JO KAIKEN! - Äidinkieltä ja kirjallisuutta keskustellen On ollut mielenkiintoista kasvaa steinerkoulun lukion opettajaksi. Vaikka kuulun steinerkoulun käyneisiin oppilaisiin ja polkuni on lukion jälkeen jatkunut opettajaopintoihin, en valmistumiseni jälkeen voinut kuvitellakaan tietäväni, millä tavalla olisi hyvä opettaa äidinkieltä ja kirjallisuutta steinerkoulun lukiossa. Koska kukaan ei osannut tätä minulle kertoa, päätin tutkia asiaa itse. Nykyään luulen tietäväni jo hiukan, miten olisi hyvä opettaa, vaikka sanonkin tämän varauksellisesti, ja matkaa ymmärrykseen opetuksen perustasta siis ihmisestä on paljon edessä. Määritellessäni steinerpedagogiikan uusi 10. luokka antaa joka vuosi ymmärtää, että jälleen kerran opittua on sovellettava käytäntöön uudella tavalla. Oma ymmärrys ja määritelmä pitää päivittää vuosittain. Kukin opettaja kun pohtii itse, miten muokata oppiaineensa opetus vastaamaan kunkin opiskelijaryhmän tarpeita. Oman pohdinnan tuloksena on syntynyt maisterintyö It tells me who I am and where I come from. How to teach Finnish language and literature concentrating not only on language use but also on what language is? 1 Toimintatutkimukseksi tarkoitettu työ oli alkua väitöstutkimukselle, jonka parissa olen työskennellyt vuodesta 2009 lähtien. Halusin maisterityönkin jälkeen jatkaa tietoista kehittymistä sellaiseksi äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi, joka huomioisi opetuksessaan lukioikäisen opiskelijan ikävaiheen. 1 Rudolf Steiner University College, Norway, International Master s Degree Program, Master s Thesis, Jos haluaa edistää keskustelua opiskelijoiden kanssa, on opeteltava keskustelemaan opiskelijoiden kanssa. Maisterintyötä tehdessäni syntyi havainto, että vain silloin, kun opiskelija puhuu kielestä ja kirjallisuudesta omista kokemuksistaan käsin, hän tulee oikeasti tietoiseksi itsestään ja kokemuksistaan. Koska opetus ei toistaiseksi voi olla pelkästään kokemusten tarjoamista, olisi opetus muokattava siten, että menneistä kokemuksista olisi mahdollista keskustella. Silloin kun opiskelija pystyy kertomaan kokemuksistaan, hänen taitonsa kielenkäyttäjänäkin kasvaa. Opettajalle tämä tarkoittaa yksinkertaiselta tuntuvaa asiaa: jos haluaa edistää keskustelua opiskelijoiden kanssa, on opeteltava keskustelemaan opiskelijoiden kanssa. Vain tätä kautta ja ajan myötä dialogista tulee opiskelijoille opiskelumenetelmä. Asia tuntui tutkimusta aloittaessa selkeältä asialta, väitöskirjan tutkimuskysymykset muodostuivat tämän käsityksen pohjalta: 1. Miten keskusteleva opetus ja dialoginen oppiminen auttavat opiskelijaa 24 Steinerkasvatus 1/2012

2 liittämään oppiaineen sisällöt omiin kokemuksiinsa? 2. Kehittyykö dialogin myötä opiskelijan käsitys siitä, mitä kieli on? 3. Mitä vaikutuksia keskustelevalla opetuksella on oppituntiin? Opetussuunnitelma pohdinnan taustalla: Miksi opettaa äidinkieltä ja kirjallisuutta? Opetushallituksen Lukion opetussuunnitelman perusteissa (2003) luonnehditaan lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta. Steinerkoulujen lukioissa opetussuunnitelmat on tehty näiden periaatteiden pohjalta ottaen huomioon steinerpedagogiikan taustalla oleva ihmiskäsitys ja ikäkausiopetus. Lukion opetussuunnitelman perusteissa mainitaan, että Äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta ohjaa näkemys äidinkielestä käsitejärjestelmänä, jolla ihminen jäsentää maailmaa ja rakentaa sosiaalista todellisuutta. Äidinkielen myötä ihminen omaksuu yhteisönsä kulttuurin ja rakentaa omaa identiteettiään. Tämä mahdollistaa sosiaalisen vuorovaikutuksen sekä kulttuurin jatkuvuuden ja sen kehittämisen. Äidinkieli ja kirjallisuus nähdään opetushallituksen mukaan yksilöä kehittävänä oppiaineena. Identiteetin rakentuminen ja maailman hahmottaminen ja jäsentäminen kielen avulla osoittaa näkemystä siitä, että kieli ei ole oma yksikkönsä maailmasta ja irrallaan ihmisestä. Se on osa ihmisen liittymistä maailmaan, osa ihmistä itseään niin paljon, että sen varaan rakennetaan kuva itsestä maailmassa. Kielen avulla ihminen voi kertoa itselleen, kuka hän on. Oppiaineena äidinkieli ja kirjallisuus on lukio-opetuksen keskeinen taito-, tieto-, kulttuuri- ja taideaine, joka tarjoaa aineksia kielelliseen ja kulttuuriseen yleissivistykseen. Se saa sisältöjä kieli-, kirjallisuus- ja viestintätieteistä sekä kulttuurin tutkimuksesta. Kielen, kirjallisuuden ja viestinnän tietoja sekä lukemisen, kirjoittamisen ja puheviestinnän taitoja opitaan erilaisissa viestintä- ja vuoro- Kuvat: Eeva Raunela vaikutustilanteissa. 2 Ikäkausiopetukseen kuuluvat käsitykset ajatuksesta, tunteesta ja tahdosta; niiden huomioon ottaminen oppituntien toteutuksessa näkyvät äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen luonnehdinnassa. Tietoaines auttaa opiskelijaa kehittämään ajatteluaan, taitoaines tahtoaan ja taideaines tunne-elämää. Pääpaino ajattelun kehittymiselle luodaan lukio-opetuksessa tietoaineksen painotuksella; ilman taito- ja taideaineita ajattelun kehittyminen jää silti varsin yksipuoliseksi. Lyhyellä lukio-opettajan kokemuksella pystyn sanomaan, että monipuolisimmat tekstit ja suullisesti esitetyt näkemykset tulevat niiltä opiskelijoilta, jotka harrastavat jotain taidemuotoa säännöllisesti. Poikkeuksiakin toki löytyy ja myös lukeneisuus vaikuttaa kykyyn käsitteellistää kokemuksia. Äidinkielessä ja kirjallisuudessa tieto-, taito- ja taideaineen eri osa-alueet tulevat harjoitelluksi opetushallituksen ohjeistuksen mukaan erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Miten se tapahtuu, siitä annetaan ohjeistuksia varsinaisessa opetussuunnitelmaosuudessa ja kurssikuvauksissa, kuitenkin laajemmin Steinerkoulun kansainvälisessä opetussuunnitelmassa 3. 2 Lukion opetussuunnitelman perusteet (2003) 3 Rawson & Richter, 2004 Steinerkasvatus 1/

3 Äidinkielen ja kirjallisuuden opetus opastaa arvostamaan omaa kulttuuria ja kieltä. Oppiaine ohjaa monikulttuurisuuden ja monikielisyyden ymmärtämiseen ja kielelliseen ja kulttuuriseen suvaitsevaisuuteen. 4 Sen lisäksi, että äidinkielen ja kirjallisuuden opetus vahvistaisi oman kulttuurin ja kielen arvostamista sekä ohjaisi suvaitsevaisuuteen muita kansoja ja kulttuureja kohtaan, on tärkeää saada nuoret juurtumaan maailmaan ja löytämään oma paikkansa siinä. Muut huomioon ottaen ja erilaisuutta arvostaen löytynee näkemys itsestä muiden joukossa: en ole ainoa, mutta olen minä, kukaan muu ei voi sanoa minusta minä. Oman itsensä löytämiseen viitataankin seuraavaksi: Lukion kirjallisuuden opetuksen tavoitteena on kaunokirjallisuuden ymmärtäminen, tekstien eritteleminen ja tulkitseminen eri näkökulmista. Kaunokirjallisuus tarjoaa aineksia henkiseen kasvuun, kulttuuri-identiteetin muodostumiseen ja omien ilmaisuvarojen monipuolistamiseen. 5 Itsensä kehittämiseen kuuluu ilmaisuvarojen monipuolistaminen. Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa onkin tärkeätä näiden taitojen harjoittaminen, koska esimerkiksi eri puhetilanteissa ja niiden tarkastelussa jälkikäteen voidaan parhaassa mahdollisessa tapauksessa havainnoida omaa käyttäytymistä suhteessa aiempaan. Puhetilanteissa käsitys itsestä viestijänä auttaa näkemään, millä tavalla opiskelija on kehittynyt vuosien aikana ja mitä valmiuksia hänellä on kohdata pelotta uusia tilanteita ja toimia niissä. Muokatakseen maailmaa siihen suuntaan, jossa hän haluaa elää, tarvitaan rohkeutta toimia. Tahdon lujuus voi löytyä pienistäkin harjoituksista ja opiskelijan kehitystä, opetussuunnitelman perusteissa puhutusta henkisestä kasvusta, ei välttä- 4 Lukion opetussuunnitelman perusteet (2003) 5 Lukion opetussuunnitelman perusteet (2003) mättä näe merkkejä tunnin päätteeksi, vaan todennäköisesti vasta vuosia myöhemmin. Kirjallinen ilmaisutaito, sekä kaunokirjallisuus että muu kirjallisuus, puolestaan auttavat jäsentämään ajatukset loogisiksi kokonaisuuksiksi. Toisin sanoen, ilmaisuvarojen monipuolistaminen auttaa hahmottamaan maailmaa yhä selkeämmällä tavalla itselle ymmärrettäväksi. Kun maailmaa ymmärtää, silloin siinä myös pystyy elämään ja sitä muokkaamaan. Äidinkielen ja kirjallisuuden opetus tähtää sellaisiin viestintä- ja vuorovaikutustaitoihin, jotka luovat riittävät edellytykset jatko-opinnoille, osallisuudelle työelämässä ja aktiiviselle kansalaisuudelle. Sosiaalinen vuorovaikutus ja oppiminen perustuvat monipuoliseen viestintäosaamiseen ja vankkaan luku- ja kirjoitustaitoon sekä taitoon käyttää kieltä tilanteen vaatimalla tavalla. Oppiaine äidinkieli ja kirjallisuus ohjaa aktiiviseen tiedon hankkimiseen, tiedon kriittiseen käsittelyyn ja tulkintaan. 6 Kaikkia näitä taitoja tarvitaan yhteiskunnassa, aktiivinen kansalaisuus on edellytys sille, että pystyy muokkaamaan ympäristönsä itselleen sopivaksi. Jatko-opinnot, työ, sosiaalinen vuorovaikutus ja aktiivinen kansalaisuus näyttäytyvät Lukion opetussuunnitelman perusteissa ikään kuin itseisarvoina. On hyvä asia olla aktiivinen, opiskella ja tehdä työtä. Kieltämättä nämä, yhtä lailla kuin puhumamme kieli, määrittävät meitä ihmisenä ja kertovat, keitä olemme. Äidinkieltä ja kirjallisuutta opiskelemalla näiden arvojen toteutuminen mahdollistuu. Koulutus ja oppiaineeni voidaankin nähdä yhtenä välinearvona tavoiteltaessa itseisarvoa. Opetuksessa pyritään oppiaineen sisäiseen integraatioon, sillä eri tietoja taitoalueet ovat toiminnallisessa yhteydessä toisiinsa. Niitä yhdistävänä tekijänä on kieli ja näkemys ihmisestä tavoitteellisesti toimivana, itseään il- 6 Lukion opetussuunnitelman perusteet (2003) 26 Steinerkasvatus 1/2012

4 maisevana, merkityksiä tulkitsevana ja tuottavana viestijänä. 7 Oppiaineen sisäinen integraatio lienee edellytys opetuksen hyvään toteuttamiseen. Irrallisten palasten opettaminen ja oppiminen eivät tunnu mielekkäältä silloin, kun yhdistävänä tekijänä on kieli. Sisäisen integraation lisäksi on syytä ottaa huomioon oppiaineiden välinen yhteistyö ja integraatio, yhdistäähän kieli kokonaisia kansoja, ei ole mitään syytä olla ottamatta huomioon äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa sitä, mitä tapahtuu muiden oppiaineiden tunneilla. Tämä on yksi steinerpedagogiikkaan kuuluva ajatus: eri vuosiluokilla opetetaan kokonaisuuksia, joihin kaikki oppiaineet liittyvät. Oman ajattelun kehittyminen ja itsensä tunteminen ovat lukio-opettajan näkökulmasta keskeisimpiä tavoitteita opetuksessa. Jos omaa ajattelua on vähän, yksilön yhteiskuntaa muokkaava osuus elämänkulussa jää vähäiseksi. Kun ihminen pystyy muokkaamaan ympäristöään haluamallaan tavalla, edellytykset hyvään ja onnelliseen elämään ovat paremmat. Ainakin itsestäni tuntuu siltä, että mitä enemmän pystyn vaikuttamaan siihen, mitä tässä maailmassa teen, opin tuntemaan itseäni ja yhteiskuntaa ja tunnen oloni näin ollen hyväksi ja turvalliseksi. Omia kokemuksia laajempaan kontekstiin yleistämättä voin silti arvella useamman opettajan yhtyvän näkemyksiini oman elämän hallinnan vaikutuksesta onnelliseen elämään. Opetuksen tavoitteet eivät liene helpointa toteuttaa, mutta niiden tiedostaminen auttaa hahmottamaan oppiaineeni muiden oppiaineiden ja koulutuksen joukossa. 7 Lukion opetussuunnitelman perusteet (2003) Steinerkoulun kansainvälinen opetussuunnitelma 8 on kirjoitettu lähinnä Britannian steinerkouluja ajatellen. Näin ollen äidinkielen ja kirjallisuuden osuus koskee englannin kieltä. Tavoitteet äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa ovat kuitenkin samanlaisia kuin Suomen steinerkoulujen opetussuunnitelmissa. Lähtökohtana on ihmiskuva, jonka varaan oppiaineet rakentuvat ja johon ne liittyvät. Kieli nähdään tärkeimpänä ihmisten välisen ymmärtämisen välineenä ja se on tämän vuoksi myös opetuksessa ensisijainen väline. Kieli vaikuttaa lapsen henkiseen ja psykologiseen kehitykseen ja sen vuoksi kielen opetuksella on keskeinen tehtävä koulussa. 9 Kieltä ei näin ollen opeteta vain sen käytön vuoksi, vaan myös sen vuoksi, että kielen avulla lapsi ja nuori kehittyy ja pystyy tulemaan ymmärretyksi ja ymmärtämään maailmaa ympärillään. Kieli on osa ihmistä yhtä lailla kuin kehon osat. Samoin kuin harjoitellaan kehon motoriikkaa, opetellaan myös kieltä. Kielen opetuksessa otetaan huomioon suullinen ja kirjallinen kielitaito. Äidinkielen ja kirjallisuuden tuntien tehtävänä on kehittää näitä molempia. Niillä on erilainen luonne, mikä tarkoittaa sitä, että puhuttu kieli luonnehtii asioita kirjoitetun kielen keskittyessä jäsentämään ja määrittämään. Puhuttu kieli liittyy vahvasti suulliseen perinteeseen, jossa 8 Rawson & Richter, Rawson & Richter, 2004 Steinerkasvatus 1/

5 ajattelu ja kollektiivinen kokemus ilmaistiin tilanteissa ja rituaaleissa. Kirjallinen perinne tai kulttuuri on yksilökeskeistä, jossa kirjailija tuo sisäisen kokemuksensa muiden nähtäväksi. Yksi äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen tehtävistä on vakiinnuttaa vahva suullisen kielen kulttuuri, josta kirjallisen taidon kulttuuri on riippuvainen. 10 Suullinen kielitaito kuuluu vahvasti ihmisen tunnealueelle toisin kuin kirjoitettu kieli. Kun ihminen ilmaisee spontaanisti iloa, surua tai pelkoa, on tietoisuus tunteesta aivan toinen kuin näistä tunteista kirjoitettaessa. Silloin ihminen ottaa aiheesta askelen taaksepäin ja tarkastelee tunnettaan jäsentäen sitä ajattelussaan tilanteeseen. Lukio-opetuksen painopiste on ajattelun alueella. Siitäkin huolimatta suullisen taidon opetusta ei jätetä opetussuunnitelmasta pois. Päinvastoin on mielekästä opetella keskustelussakin ottamaan askel taaksepäin ja tarkastella tunnetta ja kokemusta. Kun kokemuksia ja tunteita tarkastellaan oppiaineen kautta, voidaan itseä havainnoida kirjallisen ilmaisun lisäksi myös suullisen ilmaisun kautta. Koska steinerkoulujen opetussuunnitelma perustuu antroposofiselle ihmiskuvalle, opetuksella pyritään tukemaan lapsen ja nuoren kehitystä kullekin ikäkaudelle sopivalla tavalla. Kielellä nähdään olevan vaikutusta ihmisen kasvulle. Yksilöllistymisprosessissa 10 Rawson & Richter, 2004 kieli auttaa ihmistä perheen ja kulttuuriryhmän identiteetin löytymisen jälkeen löytämään sellaisen identiteetin, jossa hän voi ilmaista itseään ja ajatuksiaan sekä löytämään oman äänensä. Tämä puolestaan mahdollistaa pääsyn objektiiviseen todellisuuteen. 11 Jos tavoitteeseen päästään, päättäessään 12. luokan opiskelija osaa ajatella ilmiöitä suhteessa niiden kontekstiin, tilanneyhteyteen. Subjektiiviset tunnenäkemykset ja jyrkät tunteisiin perustuvat mielipiteet ovat saaneet väistyä, kun tilalle on tullut kyky hahmottaa tilanteita kokonaisuuksina, ei vain yhden näkökulman läpi nähtyinä ikävinä tai mielenkiintoisina asioina. Lukion opetussuunnitelman perusteissa (2003) ja Steinerkoulun kansainvälisessä opetussuunnitelmassa 12 esitetyt näkemykset äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksesta eroavat toisistaan lähtökohdiltaan. Siinä missä ensimmäinen keskittyy kielen käytön opettamiseen ja oppisisältöjen mahdollistamaan identiteetin kehittymiseen, jälkimmäinen lähtee yksilön kehityksestä ja kasvusta sekä siitä, miten kieli vaikuttaa ihmisessä ja mikä on kielen luonne ihmistä muokkaavana tekijänä. Ensimmäinen on enemmän yhteiskuntakeskeinen kuin jälkimmäinen, mutta ne eivät ole toisensa pois sulkevia. Jotta yhteiskuntaa voi oppia muokkaamaan, pitää tietää, miten se toimii, toisin sanoen oppiaineessani: miten kieltä käytetään eri tilanteissa. Tärkeämpää on mielestäni kuitenkin tietää, miten itse ihminen toimii. Kun hallitsen itseni, pystyn näkemään mahdollisuuteni 11 Rawson & Richter, Rawson & Richter, Steinerkasvatus 1/2012

6 yhteiskunnassa. Se, miten äidinkielen ja kirjallisuuden oppisisältöjä opetetaan, on oltava opettajan mielenkiinnon kohteena, jotta pystyy muistamaan opettavansa opiskelijoita, ei ainetta. Molempien näkökulmien on oltava mukana opetuksessa, sekä yhteiskunnan että yksilön on oltava edustettuna siinä, miten opettaa. Jos näin ei olisi, ei pedagogiikkakaan olisi muuttuvaa, vaan pysähtynyttä vailla elinmahdollisuuksia tässä maailmassa. Dialogi opetuksessa ja tutkimuksen eteneminen Miten äidinkielen ja kirjallisuuden oppisisältöjä opetetaan siten, että muistaisi opettavansa opiskelijoita eikä ainetta? Paras tapa lienee itse kullakin opettaa siten, että voi samalla haastaa itsensä oppimaan yhdessä opiskelijoiden kanssa. Opittavan asian ei tarvitse olla opiskelijoiden kanssa sama asia, opettaja voi oppia nimenomaan opettamaan keskustellen, kun taas opiskelijat oppivat esimerkiksi tunnistamaan suomen kielen ominaispiirteet, perustelemaan ajatuksiaan tai valitsemaan kielenkäyttötapansa tilanteeseen sopivaksi. Dialogin ottamiseen opetusmenetelmäksi ja oman opetuksen tutkimiseen löytyy monia syitä: > Dialogisessa oppimisessa kielenlenkäyttötaito kehittyy. Kun kielenkäyttötaito kehittyy, kehittyy myös ajattelun taito. > Dialogi on opiskelijalähtöistä, koska keskustelu aloitetaan opiskelijoiden omista kokemuksista. Keskustelun avulla pyritään jäsentämään käsitystä kielen vaikutuksesta itseen. > Tutkiva opettaja kehittää itseään ja opetustaan. Tutkimuskysymyksiin vastaaminen vie aikansa, tässä tapauksessa aikaa on vierähtänyt jo kaksi ja puoli vuotta. Tarkoitukseni on ollut seurata vuosina Lappeenrannan steinerkoulun lukio-opiskelijoiden kielitietoisuuden kehitystä ja sitä, miten Aamu oppiaineen sisällöt liitetään omaan elämään. Tällä hetkellä on meneillään viimeinen aineistonkeruuvuosi. Aineisto koostuu lukio-opiskelijoiden keskustelujen pohjalta tehdyistä kirjoitelmista, omista tuntisuunnitelmista ja havaintopäiväkirjoista. Dialogi on otettu opetukseen mukaan systemaattisesti jokaista uuden aiheen käsittelyä tukevaksi menetelmäksi. Oppitunnit on pyritty rakentamaan keskustelun varaan opiskelijoiden ikäkausi huomioiden. Päälähteenäni on ollut Tuukka Tomperin ja Hannu Juuson toimittama teos Sokrates koulussa Itsenäisen ja yhteisöllisen ajattelun edistäminen opetuksessa (2008). Oman lisänsä on tuonut muun muassa vihkotyöskentelyn liittäminen olennaiseksi osaksi keskustelua. Oppitunneista on muotoutunut rytmisesti hengittäviä, kun vihkotyö on aloitettu edellisen tunnin keskustelujen muistelun jälkeen. Kirjoitelmissa opiskelijat ovat kertoneet ajatuksistaan ja edellisen tunnin keskustelun sisällöistä. Jaksoista on tullut jatkuvaa tietojen soveltamista. David Brierleyn Snellman-korkeakoulussa pääainetunnin metodologia -kurssilla esittämää hengittävän oppitunnin rakennemallia on sovellettu lähes kaikkeen opetukseen. Kaavio on tässä esitetty pääpiirteissään, sitä sovelletaan hyvin vapaasti opiskelijoiden ja tilanteen mukaan: Muistelut Tänään Vihkotyö 45 min. Kiitos, arvio Mitä paremmin? Uusi asia Aloitusdialogi Dialogista nousseiden aiheiden käsittely 45 min. Loppudialogi Muistelut = Muistellaan edellisen tunnin keskustelua Tänään = Opettaja kertoo, miten tunti etenee vihkotyöstä keskusteluun Yö Steinerkasvatus 1/

7 10. luokan opiskelijatöitä Vihkotyö = Kirjoitetaan edellisen tunnin keskustelun pohjalta Kiitos, arvio ja Mitä paremmin? = Opiskelija saa palautetta kirjoitelmista ja siitä, mitä asioita olisi voinut pohtia enemmän, tai jos kirjoitelmissa oli sellaista, jota keskusteluissa ei kuultu, opiskelijaa kannustetaan esittämään ajatuksensa myös suullisesti. Mahdollisesti luetaan ääneen valmiita kirjoitelmia. Uusi asia = Varsinainen keskustelu alkaa aloitusdialogista, jossa lähdetään liikkeelle opiskelijoiden kokemuksista. Aloitusdialogista keskustelu jatkuu kokemusten pohdintaan ja loppudialogissa tehdään yhteenveto. Seuraavalla tunnilla aiheeseen palataan muistelun ja vihkotyön yhteydessä. Ei ole aivan sama, millä tavalla keskustellaan. Opiskelijat yleisesti ottaen pitävät keskustelusta ja toivovat sitä lisää. Karkein jako keskustelujen välillä on jako vapaaseen ja tavoitteelliseen keskusteluun. Miellän oppituntikeskustelut ja dialogin oppitunnilla jälkimmäiseen. Tavoitteena on oppia jotain. Voidaan oppia aineesta jotain, kielenkäytöstä ja ennen kaikkea itsestä. Kun keskustelun aloittaa opiskelijoiden omista kokemuksista, syntyy hedelmällinen dialogi, jossa opiskelijat pystyvät liittymään aiheeseen kukin omasta lähtökohdastaan käsin. Opiskelijoilta saadun palautteen mukaan on helpompaa oppia, kun kuulee muiden ajatuksia. Tällöin oppii havainnoimaan itseään paremmin ja näkemään itsensä myös osana yhteisöä Opettaminen on kaiken suunnittelun jälkeen hyvin konkreettista. Luokan edessä seisominen ja oppitunnin kulun ohjaaminen kaikkine keskeytyksineen ja poikkeustilanteineen tekee tarkankin suunnittelun joskus, jos ei turhaksi, niin ainakin haastavaksi. Kun tietää, että tilanne luokassa voi olla lähestulkoon mikä tahansa: koko luokka on paikalla, puolet sairaana, joku oppilaskunnan kokouksessa, jollakin muistiinpanot esitelmästä kotona tms. ei voi kuin tehdä luonnoksen siitä, mitä on ajatellut opettavansa ja miten. Oppitunnin jonkinlainen hahmottaminen eri vaiheisiin kaavion tavoin on auttanut reagoimaan yllättäviin tilanteisiin. Rytmin saa säilymään, vaikka sisällön suunnitelmia joutuisikin muuttamaan. Dialogiin voi heittäytyä! Kuluneen kahden ja puolen vuoden aikana olen lähes jokaisen tunnin jälkeen ihmetellyt, miten on mahdollista, että opiskelijat heittäytyvät keskusteluun aina, kun he voivat kertoa itsestään ja kokemuksistaan. 30 Steinerkasvatus 1/2012

8 Kuulluksi tulemisen tarve on hirvittävän suuri! Se, että on voinut jättäytyä syrjään luennoijan roolista keskustelun ohjaajaksi ja osallistujaksi, on tuonut itsevarmuutta ja opiskelijoille tunteen siitä, että heitä kuullaan ja kuunnellaan. Varsinkin viime vuoden 10. luokka on selvästi ilmaissut oppivansa paremmin, kun kuulee toisten ajatukset samasta aiheesta. Maisterintyössäni ennen väitöstutkimuksen aloittamista tutkin opiskelijoiden käsityksiä siitä, mitä kieli on ja mitä kieli merkitsee heille. Väitöstutkimuksen edetessä tämä kielitietoisuuden kehittyminen on alkanut tuntua yhä enemmän ja enemmän toissijaiselta asialta, kun ensisijaiseksi asiaksi on noussut opiskelijan henkilökohtainen kasvu ja itsensä ja maailman ymmärtäminen dialogin avulla. Äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineessa sivutaan kaikkia mahdollisia aiheita niin kielestä, kulttuurista, filosofiasta kuin uskonnostakin. Opiskelijat pääsevät keskustelemaan ja kokoamaan omaa maailmankuvaansa keskusteluissa toisten kanssa. Opettajasta on tullut paitsi keskustelun ohjaaja, myös keskustelun mahdollistaja, ajan antaja. Kieleen liittyy myös filosofia, historia, uskonto, kaikki muut aineet. Jos äidinkieli ja kirjallisuus voi olla kaikkia aineita yhdistävä aine, joka liittää palasia yhteen ja antaa opiskelijalle kokonaiskuvia, hän voisi tuntea olonsa hyväksi ja ymmärtää itseään paremmin. Minkään aiheen opettaminen pelkän tiedon vuoksi ei palvele opiskelijaa. Kun tiedon pystyy liittämään omiin kokemuksiinsa, tiedosta tulee merkityksellistä ja osa opiskelijaa itseään. Vasta tällöin voitaneen puhua ymmärtämisestä muistamisen sijaan. Opiskelijat tietävät jo kaiken! Mielenkiintoisin havainto kuluneelta kahdelta ja puolelta vuodelta on ollut kuulla opiskelijoiden kertovan keskusteluissa ne asiat, jotka tavalliseen luennointityyliin olisin kertonut heille, mikäli en pyrkisi keskustelevaan opetusmenetelmään. Keskustelun kautta olen pystynyt ulkoistamaan opetuksen opiskelijoille, jotka ovat kertoneet toisilleen kokemuksiaan, näkemyksiään ja ennakko-oletuksiaan tuntien aiheista. Opiskelijat tietävät jo kaiken! Miten tämä on mahdollista? Onko opetussuunnitelmassa sellaisia aihekokonaisuuksia, jotka ovat kyseiselle ikäkaudelle jo vanhentuneita, jotka opiskelijat jo osaavat? Onko opiskelijoille jo perusopetusvaiheessa opetettu lukion oppimäärästä suurin osa? Opetussuunnitelmassa lienee paljonkin sellaista asiaa, joka on joko ikäkaudelle vanhaa asiaa tai muokattava perusteellisemmin ikäkaudelle sopivaksi. Perusopetusvaiheessa on todennäköisesti opetettu jo paljon lukion oppisisällöistä, ja opiskelijoille on elämänsä aikana kertynyt paljon kokemuksia kielestä ja kirjallisuudesta. Enemmän kuin opetetun ja opitun sijaan haluaisin uskoa siihen, että opiskelijat tietävät kaikista aiheista paljon enemmän kuin yleisesti ajatellaan. Kyse on siitä, miten opiskelijat saadaan tietoiseksi siitä, mitä he jo tietävät. Dialogin myötä opiskelija kokee tulevansa kuulluksi, oppii itsestään ja tulee henkisesti ravituksi. Keskustelu on saanut minut vetäytymään luennointityylistä ja muuttamaan opetustani olennaisten asioiden kokoajaksi ja keskustelun vetäjäksi. Olen koonnut taululle niitä asioita, joita opiskelijat ovat luokassa kertoneet. Vain harvoin olen joutunut lisäämään jonkin asian ja perinteisessä mielessä opettamaan jonkin kohdan. Kaikki ei ole silti aina mennyt suunnitelmien mukaan. Monet keskustelut ovat epäonnistuneet syystä tai toisesta, mutta useimmat ovat onnistuneet ja muutamia keskusteluja muistellaan opiskelijoiden kanssa vielä viikkojenkin jälkeen. Keskustelu on saanut opiskelijat huomaamaan oman tietonsa. Luennoimalla olisin saanut heidät Steinerkasvatus 1/

9 kenties huomaamaan, että he perinteisessä mielessä opiskelevat muistamaan asioita. Tutkimuksen tässä vaiheessa, kun opiskelijoiden kirjoitelmat on luettu mutta ei analysoitu tutkimuskysymysten näkökulmasta, voi sanoa, että dialogin myötä opettajasta tulee keskustelukumppani, opettajajohtoisuus vähenee, ja tämä puolestaan tuo tullessaan sen, että opettajakin voi heittäytyä tilanteisiin ja ihmetellä yhdessä opiskelijoiden kanssa, kuinka mielenkiintoinen asia kieli oikeastaan on. Dialogin myötä opiskelija kokee tulevansa kuulluksi, oppii itsestään ja tulee henkisesti ravituksi. Mitäpä enempää opettaja voisi oppilailleen toivoa? Uskallan jopa väittää, että dialoginen opetus ja oppiminen on steinerpedagogisen aineenopetuksen ydinasia. Kirjoittaja on Lappeenrannan steinerkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Lisäksi hän toimii sivutoimisena aikuiskouluttajana Snellman-korkeakoulussa ja valmistelee väitöskirjaa äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksesta lukiossa. Valokuvat ovat Lappeenrannan steinerkoulusta keväältä Opiskelijan vihkotyökuvat ovat syksyn 2009 äidinkielen ja kirjallisuuden ensimmäiseltä jaksolta 10. luokalle. Seuraavassa kirjoitelmassa kahden vuoden takaa lukion 10. luokan opiskelija kuvaa keskustelun kulkua aiheesta Mitä jos maailmassa olisi vain yksi kieli? Tehtävänantona oli kirjoittaa omalla tyylillä keskustelupöytäkirja tunnilla käsitellystä aiheesta. Mitä jos maailmassa olisi vain yksi kieli? Tästä se sitten lähti, tämä meidän keskustelu. Ihan tunnin alussa äidinkielenopettajamme Eeva Raunela kysyi meiltä utopistisen asian: Mitä jos maailmassa puhuttaisiin vain yhtä kieltä? Tästä aiheesta voisi keskustella vaikka ikuisuuden, mutta mahdutan sen nyt näille papereille. Eli hetken kaikki olivat vaiti, sitten kuulin Pekan (nimi muutettu) sanovan: Se olisi hassua ja tosi helppoo. Tästä se sitten lähtikin. Kysymyksiä ja väitteitä lenteli sieltä täältä, ja vielä toisistaan niin poikkeavia, ettei yhteisymmärryksestä ollut puhettakaan. Ei vaan yksi kieli olisi tylsä juttu. väitti Liisa (nimi muutettu) hetken päästä. Minä olin ihan hiljaa ja mietin, sitten tokaisin: Mutta eikös esimerkiksi matkustaminen sujuisi helpommin? katsoin opea. No jaa, eikös sitä yleensä kielen takia matkustellakin? kysyi Liisa ja sitten lisäsi vastausta odottamatta: Se olis tylsää. Hän ei muuttanut mieltään senkään jälkeen, kun Pekka esitteli näkemykseni toisesta päästä: Miten niin, kaikki vaan ymmärtäisi toisiaan paljon helpommin. Se sai minut taas mukaan keskusteluun: Niinpä, ja sen takia ihmiset tulis useemmin toimeen keskenään, kun ois enemmän yhteistä. Maija oli samaa mieltä ja nyökkäili. Meleeni juolahti yksi huolestuttava ajatus: Miten ihmeessä säilyisivät ennallaan kulttuurit? Kielihän on tärkeä osa kansan kulttuuria, vai? Oikeastaan päädyin siihen tulokseen, että kielihän elää kulttuurin mukana ja jos kieli kuolee, kuolee vähitellen kulttuurikin. Niin minä luulen. [--] Tuskin kulttuuri siitä muuttuisi. sanoi Matti (nimi muutettu) todistaen samalla minulle, että olin melkein ainoa, joka oli huolissaan kulttuurien katoamisesta maan päältä. Entäs maiden rajat ja nimet? kysyin kaikilta. Kuinka niiden kävisi? Sitä pohdittiin hetken, sitten Pekka pilasi intoni: Ei siinä periaattees mitään, kuha vaa sanotaa samoil nimil Joopa-joo. Yritin jotain muuta: Jos maailmas kerra olis vain yks kieli, nii tarvittais aikamoista kontrollia, jotta uusii kielimuotoja ei syntyisi, vai? Katsoin taas kysyvästi opettajaan. Ei välttämättä, tokaisi Pekka jo varmaan 32 Steinerkasvatus 1/2012

10 kymmenennen kerran. Sitten hän perusteli väitteensä silleen, että tarvittaisiin vain sellainen perusta eli yleiskieli, josta lähdettäisiin liikkeelle. Murteita syntyisi eri puolilla maailmaa varmasti. Vihdoinkin pitkän tunnin jälkeen olimme samaa mieltä edes yhdestä asiasta Pekan kanssa. Matti oli sanonut, että ihmisten, jotka eivät entuudestaan olisi edes yleiskieltä kuulleet, tulisi opiskella sitä ja oppia alusta asti. Se saattaisi kuulemma tuottaa hankaluuksia. Mutta entäs sitten kirjallisuus? minä melkein huudahdin yllätyksestä, että sellainen ajatus oli edes tullut mieleeni. Jatkoin: Kaikki kirjathan pitäisi kääntää samalle kielelle, myös kaikki runot ja laulut Pekka naurahti ja kertoi suurimman osan isoimmista teoksista olevan jo käännettyjä englanniksi. Niin kai, myönsin närkästyneenä omasta luovutuksestani, mutta silloin Matin mieleen taisi juolahtaa sama ajatus ja sanoimme yhteen ääneen: Enkuks? Niin juuri, englanniksi. Pinnalle nousi toinen yhtä mullistava kysymys kuin oli ollut aikaisempikin. Jos maailmassa olisi vain yksi kieli, niin mikä tämä yksi ja ainoa kieli sitten olisi ja kuka sen päättäisi? kysyi opettaja meiltä kaikilta. Suurin osa ehdotti englantia, ja minä olin niiden joukossa. Koska sillä on jo muutenkin paljo puhujii ympäri maailmaa ja se o aika helppo ja levinny siksi kaikkialle. perusteli Pekka kaikkien puolesta. Ihmiset eivät välttämättä unohtaisi omaa kieltään, sanoi Hanna (nimi muutettu). Olin eri mieltä; kai se kielen nyt unohtaa, ken ei puhu sitä. Uppouduin ajatuksiini ja minulta jäi osa keskustelusta ohi. No miten tämä englanti sitten muuttaisi sinua? Eeva-ope ehti kaikkien edelle ja turha pölpötys loppui. Palasin taas maan päälle. Kysymys ei sitten taaskaan voinut olla yhtään helpompi. Kaikki miettivät. Ei muuttais ihmisenä periaattees mitenkään, totesi Pekka taas kuulostaen täysin varmalta milipiteestään. Tai no rippuu, hän sitten lisäsi ja minä en osannut päättää, mitä mieltä itse olin, sillä perusteluni jäi aina niukoilla. Uskalsin kuitenkin vielä yrittää, vaikka en itsekään tajunnut, mitä ajoin takaa: Niin siis luonne ei tietenkään muuttuis, vaan asioiden nimet. Mietin vielä hetken Eevan nyökätessä hitaasti. Sitten torjuin itse omat sanani miettien yhtäkkiä ääneen: Mutta eikös ihminen, joka puhuu esim. ranskaa, anna itsestään ihan erilaisen kuvan verrattuna esim. tyyppiin, jonka äidinkieli on saksa? Tultiin siihen johtopäätökseen, että kyllä se kieli vaikuttaa ihmisten ajatteluun, tai ainakin minä pysähdyin siihen vaihtoehtoon. Esimerkiksi sana puu antaa mielikuvan koivusta, kun taas saksalaisesta sanasta Baum tulee mieleen jykevä tammi tai kuusi. Tree oli suurimman osan mielestä sirompi ja korkeampi lehtipuu kuin oli puu alussa ollut. Eli onko yhtään ihme, kun ollaan näin hämmentyneitä tämän sanasekamelskan jälkeen? Vihdoin aloimme keskustella viimeisestä hankalasta aiheesta, eli siitä, miten muuttuisi kaikille ihmisille tuttu kieli eli elekieli ja muuttuisiko se ollenkaan. Ei se välttämät oli Pekka sanomassa taas, mutta onneksi Sanna (nimi muutettu) ehti ensin: No verratkaa esim. espanjalaista, joka käyttää puhuessaan hirveästi elekieltä, ilmeitä ja käsiä, suomalaiseen, joka ei niinkään panosta elekieleen. Tai ei ainakaan niin kuin espanjalaiset sen tunnollisesti tekevät. Niin, mahtaa olla vaikeaa tottua johonkin toiseen tapaan kommunikoida, tuumin itsekseni. Sitten kokeilimme ilmaista erilaisia asioita ja tunteita eri äänillä ja äännähdyksillä. Oli aika hauskaa. Konkreettisia asioita (tuoli, kynä, pulpetti) oli jonkin takia paljon hankalampaa kuvailla elein ja liikkein kuin jotakin abstraktista, esim. iloa. Tunneäänteet ovat myös hyvin kansainvälisiä. Onneksi. Eli esimerkiksi jos sanot yllättyneenä OOO! Japanissa, Kreikassa tai vaikkapa Italiassa, niin sinua todennäköisesti ymmärretään samalla tavalla ja oikein missä tahansa maailman kolkassa. Kirjoittaja opiskelee Lappeenrannan steinerkoulun 12. luokalla Steinerkasvatus 1/