Kohti resurssiviisautta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kohti resurssiviisautta"

Transkriptio

1

2 Kohti resurssiviisautta Sitran eli Suomen itsenäisyyden juhlarahaston tehtävänä on rakentaa Suomen tulevaisuutta ja hyvinvointia. Jyväskylä on Suomen koelaboratorio resurssiviisauden edistämisessä ja resurssitehokkaiden ratkaisujen ja elämäntapojen etsimisessä. Tavoitteena on säästää luonnonvaroja, vähentää päästöjä, mutta samalla lisätä hyvinvointia. Hankkeen lopputuloksena meidän on saavutettava Suomen kaupungeille monistettava toimintamalli, jonka avulla menestyvä hyvinvointiyhteiskunta toimii luonnon kantokyvyn rajoissa.

3 RUOAN, REHUN JA KUITUJEN KYSYNTÄ KASVAA 70 % VUOTEEN 2050 MENNESSÄ VUONNA 2050 RESURSSIEN TUOTTAMISEEN TARVITTAVISTA EKOSYSTEEMEISTÄ 60% ON RAPPEUTUNUT RESURSSINIUKKUUS JA HINTOJEN EPÄVAKAUS VAIKUTTAA HAITALLISESTI TALOUTEEN NYKYINEN RESURSSIEN KÄYTÖN TAHTI EDELLYTTÄÄ 2 MAAPALLOA VUONNA 2050 EU:SSA 88% KALAKANNOISTA KALASTETAAN YLI KESTÄVÄN ENIMMÄISTUOTON ILMASTONMUUTOS JA 4-6 ASTEEN LÄMPÖTILANNOUSU Yhteiset globaalit haasteet

4 Raaka-aineiden globaali kysyntä Lähde: Krausmann et al., Material extraction Billion tons GDP Trillion (10 12 ) international dollars Ores and industrial minerals Fossil energy carriers Construction minerals Biomass 0 0 GDP Sitra Antti Lippo 4

5

6

7 Resurssitehokkuus & julkinen ohjaus Sitra Antti Lippo

8 1. Establish post of Chief Resilience Officer 2. Develop a household vulnerability score 3. Engagement, activity mapping & visioning Resilience Plan 4. Innovative, thorough, targeted communications campaign 5. Stimulate $150M investment in tidal & surface water flood mitigation 6. Future-proof $2.7mrd planned infrastructure 7. Resilience experiments, share learning through 2015 programme 8. Projects with specific deprived and vulnerable communities 9. Integrate resilience into green space network 10. Support future-proofing of buildings 11. Integrate resilience into future decisions and ensuring better working between agencies and across region 12. Develop metrics and evaluate progress toward resilience. Sitra Etunimi Sukunimi

9 BedZed UK Parempaa elämää luonnon kantokyvyn rajoissa Johanna Kirkinen Photo: Wikipedia Sitra

10 RESURSSIVIISAS KAUPUNKI?

11 RESURSSIVIISAS KAUPUNKI Hyvinvoinnin irtikytkeminen luonnonvarojen kulutuksesta ja päästöistä EI PÄÄSTÖJÄ Fossiilisten polttoaineiden käyttö lopetettava ILMASTONMUUTOKSEN HILLINTÄ JÄTTEETÖN YHDYSKUNTA Uusiutumattomat takaisin kiertoon (metallit, ravinteet ym.) KIERTALOUDEN EDISTÄMINEN YHDEN MAAPALLON ELÄMÄ Materiaalien kulutus kestävällä tasolla 8000 kg / henkilö / vuosi GLOBAALI OIKEUS HYVINVOINTIIN

12 HYVINVOINTI KHK-PÄÄSTÖJEN VÄHENTAMINEN ILMASTONMUUTOKSEN HILLINTÄ UUSIUTUVA ENERGIA VAIHTOEHTOISET POLTTOAINEET BIOKAPASITEETIN SUOJELU PAIKALLINEN LUONNONPÄÄOMA HIILINIELUT VESISTÖJEN TILA & ILMANLAATU JÄTEHIERARKIA KIERTOTALOUS VUOKRAYHTEISKUNTA SULJETUT KIERROT & SYMBIOOSIT TIIVIS YHDYSKUNTARAKENNE MAANKÄYTTÖ MAANOTON VÄHENTÄMINEN IRTIKYTKENTÄ MATERIAALITUOTTAVUUDEN EDISTÄMINEN MATERIAALITEHOKKUUS ARVONLISÄYS RAVINTEIDEN KIERTO KRIITTISET LUONNONVARAT FOSFORI, KUPARI, TINA RESURSSIVIISAUDEN TEEMA-ALUEET

13 HYVINVOINTI KHK-PÄÄSTÖJEN VÄHENTAMINEN ILMASTONMUUTOKSEN HILLINTÄ UUSIUTUVA ENERGIA VAIHTOEHTOISET POLTTOAINEET BIOKAPASITEETIN SUOJELU PAIKALLINEN LUONNONPÄÄOMA HIILINIELUT VESISTÖJEN TILA & ILMANLAATU JÄTEHIERARKIA KIERTOTALOUS VUOKRAYHTEISKUNTA SULJETUT KIERROT & SYMBIOOSIT TIIVIS YHDYSKUNTARAKENNE MAANKÄYTTÖ MAANOTON VÄHENTÄMINEN IRTIKYTKENTÄ MATERIAALITUOTTAVUUDEN EDISTÄMINEN MATERIAALITEHOKKUUS ARVONLISÄYS RAVINTEIDEN KIERTO KRIITTISET LUONNONVARAT FOSFORI, KUPARI, TINA RESURSSIVIISAUDEN TEEMA-ALUEET

14

15 Esimerkkejä paikallisista resurssiviisaista ja aluetaloutta vahvistavista ratkaisuista Biopolttoaineiden liikennekäyttö 10x vuoteen 2020 mennessä (1 GWh 10 GWh) Vesistöjen tilan parantaminen: 100% järvistä hyvässä kunnossa 2035 (nyt 81%) Joukkoliikenteen osuuden tuplaaminen liikennesuoritteista (5% > 10%) Joukkoliikenteen osuuden tuplaaminen liikennesuoritteista (5% > 10%) Palvelu liikkuu, ei ihminen Resurssiviisauden Ateena: RV osaaminen kaikille oppilaitostasoille Kokonaistaloudellinen tarkastelu julkisissa hankinnoissa Resurssitehokkuus parantunut alueen yrityksissä 15% POSITIIVINEN KÄDENJÄLKI YMPÄRISTÖÖN JA YHTEISÖIHIN Sitra Etunimi Sukunimi

16 RESURSSIIVIISAUDEN JOHTAMINEN OSANA ELINKEINOPOLITIIKKAA TAVOITTEISIIN SITOUTUMINEN MUUTOSPROSESSIN KÄYNNISTÄMINEN TYÖNJAKO JA OSALLISTAMINEN EI PÄÄSTÖJÄ EI JÄTETTÄ 1 MAAPALLON JALANJÄLKI TOIMENPITEET TOIMINTATAVAT RESURSSIVIISAUSOHJELMA VASTUUHENKILÖT TYÖJÄRJESTYS YHTEISTYÖ MITTAAMINEN JA RAPORTOINTI YDININDIKAATTORIT VIESTINTÄKANAVAT JATKUVA PARANTAMINEN SEURANTA KEHITYS KOKEILUT

17 KANSALLINEN TUKIVERKOSTO KOORDI- NAATTORI KANSALLINEN OSAAMINEN, TUKI JA RAHOITUS IRTIKYTKENNÄN TUKEMISEKSI SYSTEMAATTINEN TAPA JOHTAA RESURSSIVIISAUTTA OSANA ELINKEINOPOLITIIKKA RESURSSIVIISAS KAUPUNKI MUUTOS- PROSESSI MANUAALI JOHTAMIS- JÄRJESTELMÄ POSITIIVINEN KÄDENJÄLKI YMPÄRISTÖÖN JA YHTEISÖIHIN

18 Onko talouskasvun ja luonnovarojen kulutuksen irtikytkentä mahdollista? Suomi Luonnonvarojen kokonaiskäyttö ja BKT Index 1975 = 100 Lähde: Tilastokeskus/Ympäristötilinpidon avainluvut Indeksoitu bruttokansantuote (viitev hinnoin) Indeksoitu luonnonvarojen kokonaiskäyttö Saksa 10 Raaka-aineiden kulutus ja talouskasvu Index 1995 = 100, 2012 = preliminary results Lähde: Statistisches Bundesamt, Wiesbaden 2013 Gross domestic product, price-adjusted Raw material extraction and imports 18

19 Talouspotentiaali resurssiviisaudessa 40 miljoonaa euroa 7 miljoonaa euroa 3x työpaikkoja euroa/vuosi miljoonaa euroa ateriaa Vähennys 1,3 miljoonasta eurosta jopa puoleen 19

20 KOKEILUISTA KOKEILU- KULTTUURIIN jyväskyläläistä osallistunut kokeiluihin Ideoiden kerääminen tarjoaa kaupungille ennakointitietoa Positiivinen vaikutus kunnan imagoon Kokeilukulttuurin myötä kaupungista tulee yhdessä oppimisen ja vuorovaikutuksen mahdollistaja ja yhteisen kielen rakentaja Asukkaille kokeilut ja pilotit ovat konkreettista vaikuttamista äänestämisen rinnalla Asukkaista kuudes kenttäpelaaja 20

21 Seuraavat askeleet Toimintamallin kehittäminen ja rikastaminen sidosryhmien kanssa (Paikallisesti - kansallisesti kansainvälisesti) Piloteista, selvityksistä ja muista hankkeista syntyvien työkalujen integroiminen osaksi toimintamallia Kansallisen yhteistyö- ja rahoitusinfrastruktuurin rakentaminen Edelläkävijäkaupunkien sitouttaminen mallin käyttöönottajiksi vuoden 2015 alusta Sitra Antti Lippo

22 Sitran visio: Suomi menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä Pohjoismainen malli: erinomainen lähtökohta Pohjoismaisen mallin ensimmäinen suuri uudistustarve: Maapallon kantokyvyn rajat Pohjoismaisen mallin toinen suuri uudistustarve: Hyvinvoinnin ja vastuun uudistuva ymmärrys Muutoksen toteutumiseen tarvitaan kansalaisyhteiskunnan, julkisen sektorin sekä liike-elämän yhteistyötä ja uusia toimintamalleja Yksityinen sektori Hyvinvointi Kansalaisyhteiskunta Julkinen sektori Maapallon kantokyky 22

23 SITOUMUS EI PÄÄSTÖJÄ EI JÄTETTÄ YKSI MAAPALLO

24 sitra.fi/resurssiviisaus Facebook.com/resurssiviisaus Twitter #resurssivisaus

Kysymykset. Lari Rajantie - Sitra

Kysymykset. Lari Rajantie - Sitra Kysymykset 1. Miten materiaalivirtoja voidaan käyttää ja ohjata tehokkaammin? Syntyykö jätteistä liiketoimintaa? 2. Kankaan resurssiviisaan yrittäjyyden keskus mitä siellä voisi olla? Kuinka voisitte olla

Lisätiedot

Inka-ohjelman Tulevaisuuden terveys -osion strategiakokous, Oulu 23.5.2014. Antti Kivelä Johtaja, Sitra

Inka-ohjelman Tulevaisuuden terveys -osion strategiakokous, Oulu 23.5.2014. Antti Kivelä Johtaja, Sitra Inka-ohjelman Tulevaisuuden terveys -osion strategiakokous, Oulu 23.5.2014 Antti Kivelä Johtaja, Sitra Hyvinvointi ja talous Länsimaat ovat historiallisessa murroksessa: Teollisen ajan yhteiskuntamalli

Lisätiedot

KAUPUNGIT RESURSSIVIISAIKSI. Jukka Noponen, Sitra LAHDEN TIEDEPÄIVÄ LAHTI SCIENCE DAY

KAUPUNGIT RESURSSIVIISAIKSI. Jukka Noponen, Sitra LAHDEN TIEDEPÄIVÄ LAHTI SCIENCE DAY KAUPUNGIT RESURSSIVIISAIKSI Jukka Noponen, Sitra LAHDEN TIEDEPÄIVÄ LAHTI SCIENCE DAY 10.11.2015 Miksi resurssiviisautta tarvitaan Miksi kaupunkien pitää muuttua Mitä resurssiviisaus tarkoittaa Mitä sillä

Lisätiedot

RESURSSIVIISAUS RAKENTAMISESSA TkT Johanna Kirkinen, Sitra

RESURSSIVIISAUS RAKENTAMISESSA TkT Johanna Kirkinen, Sitra RESURSSIVIISAUS RAKENTAMISESSA TkT Johanna Kirkinen, Sitra 3.9.2013 Rakennusfoorumi Rk 3.9.2013 Johanna Kirkinen Kilpailu resursseista kiihtyy vaikutus talouteen Johanna Kirkinen 3.9.2013 EEA: Resurssien

Lisätiedot

Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille. Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6.

Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille. Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6. Resurssiviisaudella kestävää kasvua kaupungeille ja kunnille Kaupunkeihin uutta voimaa resurssiviisaudesta -seminaari Lari Rajantie 2.6.2015 Resurssiviisaus on valtava mahdollisuus Sitra Lari Rajantie

Lisätiedot

Kestävän kaivostoiminnan verkosto. Tuula Sjöstedt 6.6.2014

Kestävän kaivostoiminnan verkosto. Tuula Sjöstedt 6.6.2014 Kestävän kaivostoiminnan verkosto Tuula Sjöstedt 6.6.2014 Suuntana tulevaisuus Tehtävänämme on edistää Suomen vakaata ja tasapainoista kehitystä talouden määrällistä ja laadullista kasvua kansainvälistä

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS Keskustelutilaisuus kestävän kehityksen edistämisestä korkeakouluissa 4.11.2013 Ilkka Turunen Neuvotteleva virkamies Kestävä kehitys valtioneuvoston strategioissa

Lisätiedot

Kohti biotaloutta - mitä, miten ja miksi? Eeva Hellström 24.3.2015

Kohti biotaloutta - mitä, miten ja miksi? Eeva Hellström 24.3.2015 Kohti biotaloutta - mitä, miten ja miksi? Eeva Hellström 24.3.2015 Miksi biotaloutta on niin vaikea ymmärtää? 2 2 Biotalous vastaa kolmeen kysymykseen Biologisten luonnonvarojen hoito, käyttö ja jalostus

Lisätiedot

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Kari Herlevi, Sitra 29.4.2016 Sitra Kari Herlevi 29.4.2016 1 Aikamme suurin systeeminen haaste on koetun hyvinvoinnin ja

Lisätiedot

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet ja kasvavat jännitteet Megatrendit 2016 KENELLÄ ON VISIO? Millaista yhteiskuntaa rakennamme teknologian avulla? "Muuttuuko ihmiskunta enemmän seuraavan 30 vuoden aikana kuin viimeisen 300 vuoden aikana?"

Lisätiedot

Itämeren tulevaisuuden näkymiä kehitystrendit ja epävarmuustekijät

Itämeren tulevaisuuden näkymiä kehitystrendit ja epävarmuustekijät Itämeren tulevaisuuden näkymiä kehitystrendit ja epävarmuustekijät Merialueiden suunnittelu Suomessa Helsingin ympäristökeskus, 30.1.2014 1. Itämeren tulevaisuuden haasteet Merenkäytön kasvu Hajanainen

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia. Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia Mika Aalto Kehittämispäällikkö Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Sisältö 1. Biotalous on talouden seuraava aalto 2. Biotalouden

Lisätiedot

Luonnonvarat ja pitkä tähtäin. 2.12.2011 Hallintotuomioistuinpäivä Eeva Hellström

Luonnonvarat ja pitkä tähtäin. 2.12.2011 Hallintotuomioistuinpäivä Eeva Hellström Luonnonvarat ja pitkä tähtäin 2.12.2011 Hallintotuomioistuinpäivä Eeva Hellström Sisältö: Luonnonvarat ja Maailma Suomi Sääntely 13.12.2011 2 Globaali lähtökohta: Kun yksi maapallo ei riitä 28.9.2011 Maailman

Lisätiedot

Kestävä kehitys megatrendien maailmassa

Kestävä kehitys megatrendien maailmassa Kestävä kehitys megatrendien maailmassa Alue-ennakoinnin seminaari Tampereella 11.3.2016 Eeva Hellström Miten megatrendit haastavat käsityksemme kestävän kehityksen haasteista ja ratkaisuista? Kestävyyskriisi

Lisätiedot

Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Vauhtia resurssitehokkuuteen Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK ELY Areena, Turku 20.10.2014 2014 Mikä antaa virtaa ja vauhtia? Vahva motiivi Osaaminen ja oppiminen Hyvät tulokset 2 Motiivit makrotasolla

Lisätiedot

Kansallinen luonnonvarastrategia: Strategiaprosessin tavoitteet ja toteutus

Kansallinen luonnonvarastrategia: Strategiaprosessin tavoitteet ja toteutus Kansallinen luonnonvarastrategia: Strategiaprosessin tavoitteet ja toteutus Eeva Hellström Kestävän kehityksen toimikunnan ja Luonnonvarainneuvoston kokoukset 24.4.2008 Strategiprosessin asemointi Kansainvälinen

Lisätiedot

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015 Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden

Lisätiedot

Resurssiviisas Lappeenranta tavoitetila 2050

Resurssiviisas Lappeenranta tavoitetila 2050 Resurssiviisas Lappeenranta tavoitetila 2050 Kestävä hyvinvointi Ei päästöjä Ei jätettä Ei ylikulutusta Lappeenranta on ilmastoneutraali sähkön- ja lämmöntuotannossa Kansalaiset ja yritykset energiamurroksen

Lisätiedot

Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus

Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Tervetuloa tekemään Suomea, jonka haluamme vuonna 2050! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Huomisen eväskori pakataan kasvatustyössäkin jo tänään Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Ketkä ovat

Lisätiedot

Kokeillen kohti City On resurssiviisautta Digikuntakokeilu Pirkko Melville, FT, KTM tutkimus- ja kehittämispäällikkö Jyväskylän kaupunki

Kokeillen kohti City On resurssiviisautta Digikuntakokeilu Pirkko Melville, FT, KTM tutkimus- ja kehittämispäällikkö Jyväskylän kaupunki Kokeillen kohti City On resurssiviisautta the Move 6.6.2017 Digikuntakokeilu Pirkko Melville, FT, KTM tutkimus- ja kehittämispäällikkö Jyväskylän kaupunki Kohti resurssiviisautta https://www.youtube.com/watch?v=rb780wqnrq8

Lisätiedot

Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa

Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa Johtamisen haasteet ympäristöpolitiikan toteuttamisessa Ulla Koivusaari 29.11.2007 Studia Generalia - luentotilaisuus Työelämäosaamisen edistäminen Pirkanmaalla 1 Sisältö Kestävä kehitys ja sen uhkatekijät

Lisätiedot

Resurssiviisaus Kuopion strategiassa. Kokoeko

Resurssiviisaus Kuopion strategiassa. Kokoeko Resurssiviisaus Kuopion strategiassa Kokoeko 12.2.2019 Kuopion strategia vuoteen 2030 Missio Kuopio kumppaneineen mahdollistaa kestävän kasvun ja hyvän elämän. Toimintatapa Lupa tehdä toisin Avoimesti.

Lisätiedot

Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019. MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö

Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019. MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö Energia- ja ilmasto-ohjelma 04/2019 MAIJA ALASALMI Kehittämispäällikkö Esityksen sisältö 1. Miksi energia- ja ilmastoohjelmaa tarvitaan 2. Tavoitteet 3. Tavoitetila vuonna 2035 4. Päästöjen tilanne Vaasassa

Lisätiedot

ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020

ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020 POHJOIS-KARJALAN ILMASTO- JA ENERGIAOHJELMA 2020 Paikallisesti Uusiutuvasti Vietävän tehokkaasti Miksi lähdettiin ohjelmaa tekemään? Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia (2008): Valtioneuvosto

Lisätiedot

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Kestämätön tilanne? Tulevien sukupolvien eväät on pian syöty Miljoonat ihmiset elävät yhä puutteessa ja reilusti yhteiskunnallisten riskirajojen alapuolella ellemme

Lisätiedot

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat

Lisätiedot

Sitran toimintakertomus ja tilinpäätös Kuuleminen eduskunnassa

Sitran toimintakertomus ja tilinpäätös Kuuleminen eduskunnassa Sitran toimintakertomus ja tilinpäätös 2016 Kuuleminen eduskunnassa 13.6.2017 Agenda Sitra 2016: uusia kasvun lähteitä ja uudistuvan yhteiskunnan kirittämistä Mikko Kosonen Suomi kiertotalouskehittäjien

Lisätiedot

Miten ympäristömegatrendit vaikuttavat yritysten liiketoimintaan ja strategiaan?

Miten ympäristömegatrendit vaikuttavat yritysten liiketoimintaan ja strategiaan? Miten ympäristömegatrendit vaikuttavat yritysten liiketoimintaan ja strategiaan? Nathalie Clément, Senior Manager, Responsible Investment, Climate and Sustainability Business, KPMG Mistä puhun Megatrendit

Lisätiedot

Vähähiilisyys ajatuksia ja keskustelun herättelyä

Vähähiilisyys ajatuksia ja keskustelun herättelyä Vähähiilisyys ajatuksia ja keskustelun herättelyä Vähähiilisyys Vähähiilinen yhteiskunta on yhteiskunta, jossa fossiilisten polttoaineiden käyttö on minimoitu, ja jossa syntyy kasvihuonekaasupäästöjä huomattavasti

Lisätiedot

Kokeillen kohti City On resurssiviisautta Hyvän elämän kokeilut, JAMK Pirkko Melville, FT, KTM tutkimus- ja kehittämispäällikkö

Kokeillen kohti City On resurssiviisautta Hyvän elämän kokeilut, JAMK Pirkko Melville, FT, KTM tutkimus- ja kehittämispäällikkö Kokeillen kohti City On resurssiviisautta the Move 14.2.2017 Hyvän elämän kokeilut, JAMK Pirkko Melville, FT, KTM tutkimus- ja kehittämispäällikkö Kohti resurssiviisautta https://www.youtube.com/watch?v=rb780wqnrq8

Lisätiedot

Metsänomistajien tietotarpeet ilmastonmuutokseen liittyen 26.1.2012

Metsänomistajien tietotarpeet ilmastonmuutokseen liittyen 26.1.2012 Metsänomistajien tietotarpeet ilmastonmuutokseen liittyen Tutkimuspäällikkö Erno Järvinen Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK r.y. Katsauksen sisältö: 1. Tausta 2. Nykytila 3. Keinot 4. Tietotarpeet

Lisätiedot

Kuka hyötyy biotaloudesta? Professori Hanna-Leena Pesonen Jyväskylän yliopisto BIOCLUS-hankkeen loppuseminaari 22.10.2012

Kuka hyötyy biotaloudesta? Professori Hanna-Leena Pesonen Jyväskylän yliopisto BIOCLUS-hankkeen loppuseminaari 22.10.2012 Kuka hyötyy biotaloudesta? Professori Hanna-Leena Pesonen Jyväskylän yliopisto BIOCLUS-hankkeen loppuseminaari 22.10.2012 Sisältö I. Biotalous osana kestävää taloutta: Talouskasvun irrottaminen luonnonvarojen

Lisätiedot

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA Eduskunnan ympäristövaliokunta Kari Herlevi, Sitra 30.3.2016 Sitra Kari Herlevi 30.3.2016 1 Aikamme suurin systeeminen haaste on koetun hyvinvoinnin ja talouskasvun

Lisätiedot

Sirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen Kiertotalous kohti jätteetöntä Eurooppaa

Sirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen Kiertotalous kohti jätteetöntä Eurooppaa Sirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen 2015 Kiertotalous kohti jätteetöntä Eurooppaa Resurssitehokkuus mitä se on? Kymppikerroin : sama hyvinvointi ja ansiot kymmeneksellä resursseja Tuotteiden

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

Biotalous osana kiertotalouden tiekarttaa Mari Pantsar, Sitra. Kansallinen biotalouspaneeli 19.1.2016

Biotalous osana kiertotalouden tiekarttaa Mari Pantsar, Sitra. Kansallinen biotalouspaneeli 19.1.2016 Biotalous osana kiertotalouden tiekarttaa Mari Pantsar, Sitra Kansallinen biotalouspaneeli 19.1.2016 Aikamme suurin systeeminen haaste on koetun hyvinvoinnin ja talouskasvun irtikytkentä luonnonvarojen

Lisätiedot

Lähiapu-kokeilu ja asuinalueyhteistyö

Lähiapu-kokeilu ja asuinalueyhteistyö Osallisuus ja kokeilut yhteisöllisyyden rakentajina Jyväskylässä Lähiapu-kokeilu ja asuinalueyhteistyö 13.9.2017 Kuntamarkkinat Pirkko Melville FT, KTM tutkimus- ja kehittämispäällikkö Jyväskylän kaupunki

Lisätiedot

Pirkanmaan uuden ympäristöohjelman toteutus

Pirkanmaan uuden ympäristöohjelman toteutus Pirkanmaan uuden ympäristöohjelman toteutus Käynnistysseminari 26.9.2017 Marko Mäkinen, Pirkanmaan liitto Rakenneviisas Vuonna 2040 Pirkanmaalla on paras asua kaupungissa ja maalla, jopa madoillakin! A)

Lisätiedot

Antti Lappo / WWF Finland. Green Office A WWF Initiative to Reduce Ecological Footprint

Antti Lappo / WWF Finland. Green Office A WWF Initiative to Reduce Ecological Footprint Antti Lappo / WWF Finland Green Office A WWF Initiative to Reduce Ecological Footprint Juan Carlos Munez / WWF-Canon WWF:n tavoitteena on rakentaa tulevaisuus, jossa ihmiset ja luonto elävät tasapainossa

Lisätiedot

Tervetuloa Resurssiviisas maansiirtotoiminta seminaariin

Tervetuloa Resurssiviisas maansiirtotoiminta seminaariin Tervetuloa Resurssiviisas maansiirtotoiminta seminaariin Mitä on resurssiviisas maansiirtotoiminta? Mikä on UUMA-hanke? Mikä on Massainfo? Miten hankitaan kierrätysmateriaaleja? Resurssiviisaus Resurssiviisaus

Lisätiedot

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014

Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Jenni Kuja-Aro 19.11.2014 Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomi, jonka haluamme 2050. Kansallinen kestävän kehityksen strategia uudistettu 2013 Perinteisen

Lisätiedot

Materiaalitehokkuusohjelman päivitys. Rakentamisen kiertotalouden ajankohtaispäivä

Materiaalitehokkuusohjelman päivitys. Rakentamisen kiertotalouden ajankohtaispäivä Materiaalitehokkuusohjelman päivitys Rakentamisen kiertotalouden ajankohtaispäivä 7.11.2018 Mika Honkanen/TEM 5.11.2018 Planetaariset rajat ylittymässä Lähde: Steffen et al. 2015 16.11.2018 2 Kohti kestävämpää

Lisätiedot

Tulevaisuus tulee kylään: metsällisiä kiertotalousajatuksia. Eeva Hellström Lapin metsätalouspäivät

Tulevaisuus tulee kylään: metsällisiä kiertotalousajatuksia. Eeva Hellström Lapin metsätalouspäivät Tulevaisuus tulee kylään: metsällisiä kiertotalousajatuksia Eeva Hellström 16.2.2018 Lapin metsätalouspäivät Todennäköisesti tiedämme yhtä vähän tulevaisuudesta kuin 1800-luvun ihminen. TALOUS TIENHAARASSA

Lisätiedot

Tästä sitoumuksessa on kysymys

Tästä sitoumuksessa on kysymys Tästä sitoumuksessa on kysymys Kestämätön tilanne? Tulevien sukupolvien eväät on pian syöty Miljoonat ihmiset elävät yhä puutteessa ja reilusti yhteiskunnallisten riskirajojen alapuolella. ellemme toimi

Lisätiedot

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016

Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma. Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Energiaviisas Jyväskylä -toimintasuunnitelma Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 PLEEC -hanke PLEEC Planning for energy efficient cities Rahoitus EU:n tutkimuksen 7. puiteohjelma Kumppanit 18 partneria

Lisätiedot

Kemianteollisuuden näkemyksiä. Vientiliittojen jäte- ja materiaalihyödyntämispäivä

Kemianteollisuuden näkemyksiä. Vientiliittojen jäte- ja materiaalihyödyntämispäivä Kemianteollisuuden näkemyksiä Vientiliittojen jäte- ja materiaalihyödyntämispäivä 17.3.2014 Sami Nikander 14.3.2014 1 Resurssiviisasta taloutta hahmotelma Resurssien rajallisuus ja samanaikainen taloudellisen

Lisätiedot

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Jos energian saanti on epävarmaa tai sen hintakehityksestä ei ole varmuutta, kiinnostus investoida Suomeen

Lisätiedot

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA

EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA EU:N KIERTOTALOUDEN TOIMINTASUUNNITELMA Suuren valiokunnan työjaoston ja ympäristövaliokunnan avoin kuulemistilaisuus Kari Herlevi, Sitra 11.3.2016 Sitra Kari Herlevi 11.3.2016 1 Aikamme suurin systeeminen

Lisätiedot

Kestävän kehityksen tila Tampereella vuonna 2016 yhteiskuntasitoumuksen teemojen mukaan

Kestävän kehityksen tila Tampereella vuonna 2016 yhteiskuntasitoumuksen teemojen mukaan Kestävän kehityksen tila Tampereella vuonna 2016 yhteiskuntasitoumuksen teemojen mukaan ts. kestävän kehityksen suunnittelija Aino Järventausta 1 Kestävän kehityksen indikaattorit Kestävää kehitystä seurataan

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen uhkat ja mahdollisuudet. 04.12.2014 Mari Pantsar-Kallio Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra

Ilmastonmuutoksen uhkat ja mahdollisuudet. 04.12.2014 Mari Pantsar-Kallio Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra Ilmastonmuutoksen uhkat ja mahdollisuudet 04.12.2014 Mari Pantsar-Kallio Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra Miksi Sitra panostaa resurssiviisauteen ja hiilineutraaliuteen? Jos kestävyyskriisiä - jonka

Lisätiedot

Maailmantalouden tulevaisuusnäkymät ja Suomen asema maailmassa: markat takas vai miten tästä selvitään? Nuoran seminaari 29.3. 2012 Mikko Kosonen

Maailmantalouden tulevaisuusnäkymät ja Suomen asema maailmassa: markat takas vai miten tästä selvitään? Nuoran seminaari 29.3. 2012 Mikko Kosonen Maailmantalouden tulevaisuusnäkymät ja Suomen asema maailmassa: markat takas vai miten tästä selvitään? Nuoran seminaari 29.3. 2012 Mikko Kosonen Sitran trendilista 1. Ennakoimattomien tapahtumien tiheys

Lisätiedot

Ruoan kiertotalous-verkosto. Lähiruokafoorumi,

Ruoan kiertotalous-verkosto. Lähiruokafoorumi, Ruoan kiertotalous-verkosto Lähiruokafoorumi, 13.12.2017 5 tärkeää Sitrasta +1 erittäin tärkeä 1. Eduskunnan lahja 50-vuotiaalle Suomelle. 2. Riippumaton tulevaisuustalo: ennakoija, herättelijä, visionääri,

Lisätiedot

Elinkeinoelämän foorumi Joensuussa - Barometrituloksia ja kiertotaloutta Kiertotalouden kiinnostavimmat liiketoimintamahdollisuudet

Elinkeinoelämän foorumi Joensuussa - Barometrituloksia ja kiertotaloutta Kiertotalouden kiinnostavimmat liiketoimintamahdollisuudet Elinkeinoelämän foorumi Joensuussa - Barometrituloksia ja kiertotaloutta Kiertotalouden kiinnostavimmat liiketoimintamahdollisuudet Heikki Sorasahi, Sitra 3.5.2017 5 tärkeää Sitrasta +1 erittäin tärkeä

Lisätiedot

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet

Globaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet Globaali keskinäisriippuvuus ja kasvavat jännitteet kaiken Megatrendit 2016 KENELLÄ ON VISIO? Millaista yhteiskuntaa rakennamme teknologian avulla? "Muuttuuko ihmiskunta enemmän seuraavan 30 vuoden aikana

Lisätiedot

Pohjois-Karjala vähähiilisyyden eturintamassa

Pohjois-Karjala vähähiilisyyden eturintamassa Pohjois-Karjala vähähiilisyyden eturintamassa Jyri Seppälä, Suomen ympäristökeskus BIOTALOUDESTA SUUNTA TULEVAISUUTEEN - Askelmerkit öljyvapaaseen ja vähähiiliseen Pohjois- Karjalaan,14.03.2016 Joensuu

Lisätiedot

Ravinteiden, hiilen ja energian kierto ja virrat - Maatilan tehokas toiminta. Miia Kuisma Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT

Ravinteiden, hiilen ja energian kierto ja virrat - Maatilan tehokas toiminta. Miia Kuisma Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT Ravinteiden, hiilen ja energian kierto ja virrat - Maatilan tehokas toiminta Miia Kuisma Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT Pieksämäki 14.1.2014 Sisältö Johdanto Ravinteiden ja hiilen kierto

Lisätiedot

Ympäristöosaamisen merkitys tulevaisuudessa

Ympäristöosaamisen merkitys tulevaisuudessa Ympäristöosaamisen merkitys tulevaisuudessa Luonnonvara- ja ympäristöalan koulutuksen kehittämispäivät OPH 13.11.2012 Kati Lundgren, Savon koulutuskuntayhtymä Osaamistarpeisiin vaikuttavia muutosvoimia

Lisätiedot

Liike-elämän ratkaisut Miten yritykset hillitsevät ilmastonmuutosta?

Liike-elämän ratkaisut Miten yritykset hillitsevät ilmastonmuutosta? Liike-elämän ratkaisut Miten yritykset hillitsevät ilmastonmuutosta? 1 Nykymenolla tulemme ylittämään maapallon kestokyvyn 2.5 4 kertaisesti Käytämme nyt maapallon resursseja 1.5 kertaisesti sen mitä se

Lisätiedot

Hiilineutraali kiertotalous

Hiilineutraali kiertotalous Helsinki, Ravintola Bryggeri, 11.12.2018 Hiilineutraali kiertotalous Hanna Mattila, kiertotalouden asiantuntija, Sitra V I S I O Suomi menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä. KESTÄVYYS- KRIISI NYT!

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ratkaisut näkökulmana

Tulevaisuuden kunta ratkaisut näkökulmana Tulevaisuuden kunta ratkaisut näkökulmana Ratkaisuja lähellä, yhdessä -konferenssi Turku 2.2.2011 Leena Karessuo, johtaja Suomen Kuntaliitto 1. Tulevaisuuden kestävän kunnan haasteet - mihin tarvitaan

Lisätiedot

Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra

Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra Suomen kiertotalouden tiekartta 2.0 luonnos 13.11.2018 Laura Järvinen, Kiertotalous, Sitra Kiertotalouden tiekartta 2.0 2016 2018? 2025 Kiertotalouden edelläkävijä 2025 Valtio edistyksellisen kotimarkkinan

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030

Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Maa- ja metsätalousministeriön STRATEGIA 2030 Uusiutuva Suomi mahdollisuuksien maailma Monet nyt itsestään selvinä pitämämme asiat ovat ainutlaatuisia. Puhdas ruoka ja vesi ovat tulevaisuudessa elintärkeintä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 24.11.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittämisen käynnistäminen Mikkelissä (1) Mitä tavoitellaan? Rakennerahasto-ohjelman

Lisätiedot

Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!!

Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!! Luonto on tärkeintä mitä ihmisellä on! ja varsinkin vesi!! Luonto on meidän kotimme! Teksti ja kuvat: Janne Gröning Kaikki aineellinen, mitä ihminen tarvitsee jokapäiväisessä elämässään, tulee luonnosta,

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

Hyvinvoinnin tilannekatsaus

Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvoinnin tilannekatsaus Hyvinvointikertomus 2014 Tytti Solankallio-Vahteri Hyvinvointikoordinaattori 16.11.2015 16.11.2015 Hyvinvoinnin edistäminen kunnan tehtävänä Kunnan tehtävänä on (Kuntalaki 410/2015)

Lisätiedot

Kuntaliiton kanta Kierto Kuntoon Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma

Kuntaliiton kanta Kierto Kuntoon Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma Kuntaliiton kanta Kierto Kuntoon Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma Erityisasiantuntija Tuulia Innala Eduskunnan ympäristövaliokunta 30.3.2016 Kiertotalouden toimintaohjelma + Aloitepaketti

Lisätiedot

City On the Move. Resurssiviisaus Jyväskylässä - tiekartta hiilineutraaliin energiaan

City On the Move. Resurssiviisaus Jyväskylässä - tiekartta hiilineutraaliin energiaan Resurssiviisaus Jyväskylässä - tiekartta hiilineutraaliin energiaan City On the Move Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Pirkko Melville, FT, KTM tutkimus- ja kehittämispäällikkö Resurssiviisaus Tavoitteena

Lisätiedot

Resurssitehokkuus ja rakentaminen. Toimittajataustainfo 12.6.2014 Pekka Vuorinen energia ja ympäristöjohtaja Rakennusteollisuus RT ry

Resurssitehokkuus ja rakentaminen. Toimittajataustainfo 12.6.2014 Pekka Vuorinen energia ja ympäristöjohtaja Rakennusteollisuus RT ry Resurssitehokkuus ja rakentaminen Toimittajataustainfo 12.6.2014 Pekka Vuorinen energia ja ympäristöjohtaja Rakennusteollisuus RT ry Rakentamisen resurssitehokkuudessa voimakas sääntelyn ote Energiatehokkuus

Lisätiedot

Ihmisen paras ympäristö Häme

Ihmisen paras ympäristö Häme Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena

Lisätiedot

Energiatehokkaasta hiilineutraaliksi! Hiilineutraalius luo mahdollisuuksia suomalaiselle rakennusteollisuudelle

Energiatehokkaasta hiilineutraaliksi! Hiilineutraalius luo mahdollisuuksia suomalaiselle rakennusteollisuudelle Energiatehokkaasta hiilineutraaliksi! Hiilineutraalius luo mahdollisuuksia suomalaiselle rakennusteollisuudelle Tiina Kähö Rakennusten energiaseminaari, FINVAC Finlandia-talo 8.10.2015 Sitra systeemisen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖSSÄ ON TYÖTÄ

YMPÄRISTÖSSÄ ON TYÖTÄ YMPÄRISTÖSSÄ ON TYÖTÄ Juhlaseminaari 17.11.2009 eduskunta Jarna Pasanen Maan ystävät ry SDP:n ympäristöohjelma 1969: Luonnon käytön, hoidon ja suojelun suunnittelua estävät meillä ennen kaikkea perustuslain

Lisätiedot

Sirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen Kestävä rakentaminen - ilmastoteko

Sirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen Kestävä rakentaminen - ilmastoteko Sirpa Pietikäinen, Euroopan parlamentin jäsen 2018 Kestävä rakentaminen - ilmastoteko Meillä on vain yksi maapallo Tällä hetkellä ihmiskunta kuluttaa noin puolentoista maapallon (1,7 v.2017) verran resursseja

Lisätiedot

Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen valtakunnalliset linjaukset

Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen valtakunnalliset linjaukset Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen valtakunnalliset linjaukset Mistä tavoitteet, sisällöt ja menetelmät? Ops-perusteet, lukio 2003, perusopetus 2004 YK:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen

Lisätiedot

Miten mitata alueen ekotehokkuutta? Kokemuksia Kymenlaakson sovelluksesta

Miten mitata alueen ekotehokkuutta? Kokemuksia Kymenlaakson sovelluksesta Miten mitata alueen ekotehokkuutta? Kokemuksia Kymenlaakson sovelluksesta Matti Melanen Suomen ympäristökeskus Ekotehokkuus teollisuudessa Suomen teollisen ekologian foorumin seminaari Oulun yliopisto,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen

Hyvinvoinnin edistäminen Hyvinvoinnin edistäminen keskeinen kestävyystavoite HVYINVOIPA-hankeen loppuseminaari 7.2.2014 Helsinki Helmi Risku-Norja, MTT Taloustutkimus NELJÄ YDINVIESTIÄ 1. Väestön hyvinvoinnin edistäminen on kestävyystavoitteiden

Lisätiedot

FISS -teolliset symbioosit Suomessa. Henrik Österlund 10.9.2015

FISS -teolliset symbioosit Suomessa. Henrik Österlund 10.9.2015 FISS -teolliset symbioosit Suomessa Henrik Österlund 10.9.2015 Tarve teolliselle muutokselle Suomessa Yhteiskunnallinen tarve Suomi tarvitsee uusia tukijalkoja talouteen, globaaleilla markkinoilla toimivaa

Lisätiedot

Kiertotalous teollisuudessa

Kiertotalous teollisuudessa Kiertotalous teollisuudessa V I S I O Suomi menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä. Haluatko miljardööriksi? Kuinka monta maapalloa tarvitaan, jos elämme kuten me suomalaiset? A B C Yksi riittää

Lisätiedot

Kohti kestäviä elämäntapoja ja luonnonvarojen älykästä käyttöä. Lammin biologisen aseman Ympäristötutkimuksen Säätiö, Hämeenlinna

Kohti kestäviä elämäntapoja ja luonnonvarojen älykästä käyttöä. Lammin biologisen aseman Ympäristötutkimuksen Säätiö, Hämeenlinna Kohti kestäviä elämäntapoja ja luonnonvarojen älykästä käyttöä Lammin biologisen aseman Ympäristötutkimuksen Säätiö, Hämeenlinna 16.5.2013 Jukka Noponen Kondratieffin aallot jatkavat kulkuaan Lähde: Markku

Lisätiedot

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia

KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 YMPÄRISTÖKASVATUS http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi

Lisätiedot

OHJELMA. Keskustelu. Paneeli ja ohjattu keskustelu. Puheenjohtajan yhteenveto Tilaisuuden päätös

OHJELMA. Keskustelu. Paneeli ja ohjattu keskustelu. Puheenjohtajan yhteenveto Tilaisuuden päätös OHJELMA 9.00 Tilaisuuden avaaminen; Globaali näkökulma: Uusiutuvat luonnonvarat, kestävän kehityksen agendan tavoitteet ja nexus-lähestymistapa, Kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT

Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT Onko biotaloudessa Suomen tulevaisuus? Anu Kaukovirta-Norja, Vice President, Bio and Process Technology VTT 2 Maapallo kohtaa haasteet - kestävän kehityksen avaimet Vähähiilisyys Niukkaresurssisuus Puhtaat

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Smart & Clean säätiö. Resurssiviisaudesta elinvoimaa FISU-vuosiseminaari 8.6.2016 Helsinki Tiina Kähö

Pääkaupunkiseudun Smart & Clean säätiö. Resurssiviisaudesta elinvoimaa FISU-vuosiseminaari 8.6.2016 Helsinki Tiina Kähö Pääkaupunkiseudun Smart & Clean säätiö Resurssiviisaudesta elinvoimaa FISU-vuosiseminaari 8.6.2016 Helsinki Tiina Kähö Suomi tarvitsee kansainvälisen mittaluokan hiilineutraalin kiertotalouden referenssialueita

Lisätiedot

Hiilineutraali tulevaisuus uhka vai mahdollisuus Suomen teollisuudelle?

Hiilineutraali tulevaisuus uhka vai mahdollisuus Suomen teollisuudelle? Hiilineutraali tulevaisuus uhka vai mahdollisuus Suomen teollisuudelle? Ilmansuojeluyhdistys 40-vuotisjuhlaseminaari, Helsinki 15.4.2016 Tiina Kähö, johtava asiantuntija Aikamme suurin systeeminen haaste

Lisätiedot

Kiertotalous ja rakentaminen. INFRA ry Juha Laurila

Kiertotalous ja rakentaminen. INFRA ry Juha Laurila Kiertotalous ja rakentaminen INFRA ry 7.6.2017 Juha Laurila Hallitusohjelma Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Kärkihanke 3: Kiertotalouden läpimurto ja

Lisätiedot

Biodiversiteetti ja. rakentaminen. kompensaatiot. Seminaari & työpaja 30.3.2016 Habitaattipankki ja kompensaatiot tulevaisuuden mahdollisuus?

Biodiversiteetti ja. rakentaminen. kompensaatiot. Seminaari & työpaja 30.3.2016 Habitaattipankki ja kompensaatiot tulevaisuuden mahdollisuus? Biodiversiteetti ja rakentaminen kompensaatiot Seminaari & työpaja Habitaattipankki ja kompensaatiot tulevaisuuden mahdollisuus? Pekka Vuorinen Ympäristö- ja energiajohtaja Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuus

Lisätiedot

Riina Pursiainen, projektisuunnittelija. Kestävän kehityksen toimikunta, VNK

Riina Pursiainen, projektisuunnittelija. Kestävän kehityksen toimikunta, VNK Riina Pursiainen, projektisuunnittelija Kestävän kehityksen toimikunta, VNK LUONNON Kestävän kehityksen KANTOKYVYN yhteiskuntasitoumus TURVAAVA, HYVINVOIVA JA GLOBAALISTI VASTUULLINEN Sitoumuksen kahdeksan

Lisätiedot

Talouskasvua ja materiaalivirtaa vai kohtuutta. Eija Koski Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy

Talouskasvua ja materiaalivirtaa vai kohtuutta. Eija Koski Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy Talouskasvua ja materiaalivirtaa vai kohtuutta Eija Koski Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy Ranskalainen arvoitus: Vesihyasintti Huomaat lammessa vesihyasintin Sen määrä kaksinkertaistuu joka päivä

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030

Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Valtioneuvoston selonteko keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmasta vuoteen 2030 Ympäristövaliokunta 26.10.2017 Hille Hyytiä 26.10.2017 Motiva Oy 1 Avainsanoja Johdonmukaista ja pitkäjänteistä

Lisätiedot

Resurssitehokkuus tuotannosta tuotteisiin case Kaukas. Päättäjien Metsäakatemia 23.5.2013 Päivi Salpakivi-Salomaa Ympäristöjohtaja, UPM

Resurssitehokkuus tuotannosta tuotteisiin case Kaukas. Päättäjien Metsäakatemia 23.5.2013 Päivi Salpakivi-Salomaa Ympäristöjohtaja, UPM Resurssitehokkuus tuotannosta tuotteisiin case Kaukas Päättäjien Metsäakatemia 23.5.2013 Päivi Salpakivi-Salomaa Ympäristöjohtaja, UPM Sisältö 1. Biofore ja biotalous 2. Resurssitehokkuus 3. Esimerkkejä

Lisätiedot

Ravinteiden kierrätys Suomessa

Ravinteiden kierrätys Suomessa Ravinteiden kierrätys Suomessa Eija Hagelberg, FM Projektijohtaja Järki-hanke Baltic Sea Action Group 2015 Dry Toilet konferenssin Suomi-päivänä Tampere 19.8.2015 Kuvat: Eija Hagelberg, Hia Sjöblom, Foodpark

Lisätiedot

Kiertotalouden ja resurssiviisauden toteuttaminen Kuopiossa KierRe-hanke

Kiertotalouden ja resurssiviisauden toteuttaminen Kuopiossa KierRe-hanke Kiertotalouden ja resurssiviisauden toteuttaminen Kuopiossa KierRe-hanke 20.9.2019 KierRe Kuopiossa Resurssiviisaus viedään osaksi resurssiviisauden kaupungin päätöksentekoa, talousarviota ja toiminnan

Lisätiedot

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy SmartChemistryPark Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy Varsinais-Suomessa on laajasti kemian osaamista jolla voidaan vastata moneen tulevaisuuden yhteiskunnalliseen haasteeseen MATERIAALI- VIRTOJEN

Lisätiedot

Resurssitehokkuus - Mitä EU:sta on odotettavissa ja mitä se merkitsee Suomelle ja elinkeinoelämälle?

Resurssitehokkuus - Mitä EU:sta on odotettavissa ja mitä se merkitsee Suomelle ja elinkeinoelämälle? Resurssitehokkuus - Mitä EU:sta on odotettavissa ja mitä se merkitsee Suomelle ja elinkeinoelämälle? Mikael Ohlström, johtava asiantuntija Toimittajataustainfo Miten EU:n resurssitehokkuuspolitiikassa

Lisätiedot

Agenda2030. Marja Innanen, apulaispääsihteeri. Kestävän kehityksen toimikunta, VNK

Agenda2030. Marja Innanen, apulaispääsihteeri. Kestävän kehityksen toimikunta, VNK Agenda2030 Marja Innanen, apulaispääsihteeri Kestävän kehityksen toimikunta, VNK Kestävän kehityksen haaste Planetaariset rajat määrittelevät ihmiskunnan turvallisen toimintakentän Neljän biofyysisen prosessin

Lisätiedot

Vähemmällä enemmän enemmän yhdessä. City On the Move. Tulevaisuusfoorumi Pirkko Melville, FT, KTM Kehitysjohtaja (vs.) Jyväskylän kaupunki

Vähemmällä enemmän enemmän yhdessä. City On the Move. Tulevaisuusfoorumi Pirkko Melville, FT, KTM Kehitysjohtaja (vs.) Jyväskylän kaupunki Vähemmällä enemmän enemmän yhdessä City On the Move Tulevaisuusfoorumi 18.5.2018 Pirkko Melville, FT, KTM Kehitysjohtaja (vs.) Jyväskylän kaupunki 20.5.2018 2 Ilmastonmuutos ja luonnonvarojen ehtyminen

Lisätiedot

Strategiasta käytäntöön ilmastotyö kansalaisen arjessa

Strategiasta käytäntöön ilmastotyö kansalaisen arjessa Strategiasta käytäntöön ilmastotyö kansalaisen arjessa Energianeuvonnan vuosipäivä 20.3.2018 Pirkko Melville FT, KTM tutkimus- ja kehittämispäällikkö Jyväskylän kaupunki Valon kaupunki Ulkovalaistuksen

Lisätiedot

Johtamisen Foorumi 2011 Tiedolla johtaminen avain opetuksen ja oppimisen tulevaisuuteen. Tervetuloa!

Johtamisen Foorumi 2011 Tiedolla johtaminen avain opetuksen ja oppimisen tulevaisuuteen. Tervetuloa! Johtamisen Foorumi 2011 Tiedolla johtaminen avain opetuksen ja oppimisen tulevaisuuteen Tervetuloa! Koulutuksen tulevaisuuden yhteistä visiota rakentamassa Pääjohtaja Timo Lankinen Johtamisen foorumi 2011

Lisätiedot

Kestävät hankinnat info Paikalliset tuotteet kuntalaisten lautaselle 16.5.2013 Anu Arolaakso

Kestävät hankinnat info Paikalliset tuotteet kuntalaisten lautaselle 16.5.2013 Anu Arolaakso Kestävät hankinnat info Paikalliset tuotteet kuntalaisten lautaselle 16.5.2013 Anu Arolaakso edistää kestävän ruokaketjun toteuttamista julkisissa ruokapalveluissa toteuttaa valtakunnallisia ja alueellisia

Lisätiedot

Resurssiviisas kaupunki

Resurssiviisas kaupunki Kukkiva kaupunki viherseminaari, Kerava 15.6.2017 Resurssiviisas kaupunki Lari Rajantie, Sitra V I S I O Suomi menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä. Sitra tulevaisuustalona Suljettu teollisuusyhteiskunta

Lisätiedot