Keskeisimmät rahoitusperiaatteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keskeisimmät rahoitusperiaatteet"

Transkriptio

1 1

2 Keskeisimmät rahoitusperiaatteet Kannattavuus Kumppanuus Vaikuttavuus Kannattavuus turvaa liiketoiminnan jatkuvuuden ja rahoituksen takaisinmaksun. Myöntämämme rahoitus on vieraan pääoman ehtoista ja päätös perustuu ensisijaisesti kannattavuusarvioon. Jaamme rahoitusriskiä kaupallisten rahoittajien kanssa ja täydennämme yksityisen sektorin rahoituspalveluja. Aloittavien yritysten rahoituspäätökset perustuvat mahdollisimman usein kumppaneidemme lausuntoihin/pientakaukseen. Riskinottovalmiuttamme on merkittävästi lisätty tilanteissa, joissa rahoitus saa aikaan kasvua, kilpailukykyä ja kansainvälistymistä. Riskinottomahdollisuutemme on rajallisempi, jos rahoituksen vaikuttavuuskriteerit eivät täyty. Pientakaus mahdollistaa laajemman liikkumavaran. Tuotekehitysvaiheessa, jossa liikevaihtoa ei vielä kerry, kannattaa selvittää esimerkiksi Tekesin rahoitusmahdollisuudet. Jos kaupallista rahoitusta ei ole mahdollista saada, voimme olla ainoa rahoittaja enintään euron hankkeissa. Tyypillisiä kohteita, joissa voimme ottaa enemmän riskiä: Aloittava yritystoiminta Omistusjärjestelyt Investoinnit Vienti Toimitusvakuudet Kasvun vaatima käyttöpääoma

3 Avainluvut Asiakkaat Vastuukannat Rahoitettuja aloittavia yrityksiä vuonna 2013 Tarjotut vientitakuut ja erityistakaukset vuonna milj. Pääomasijoitukset 162 milj. Pk-rahoitus 2,9 mrd. Viennin rahoitus EUR 10,9 mrd Rahoitettuja kasvuyrityksiä vuonna 2013 Tarjottu pk-yritysrahoitus vuonna milj

4 Finnveran alueet ja toimipisteet Etelä-Suomi Helsinki Sisä-Suomi Jyväskylä, Tampere Lounais-Suomi Pori, Turku Kaakkois-Suomi Lahti, Lappeenranta, Mikkeli Pohjanmaa Seinäjoki, Vaasa Savo-Karjala Joensuu, Kuopio Pohjois-Suomi Kajaani, Oulu, Rovaniemi Rovaniemi Oulu Kajaani Vaasa Kuopio Seinäjoki Joensuu Jyväskylä Mikkeli Tampere Pori Lahti Lappeenranta Turku Helsinki4

5 Etelä-Suomen organisaatiokaavio Markus Laakkonen aluejohtaja Matti Reijonen asiakkuuspäällikkö Janne Koivuniemi asiakkuuspäällikkö Rahoitusneuvojat: Susanne Björk, Helena Hellemaa, Tarja Hynninen, Essi Kypärä, Sirpa Tuomi Rahoituspäälliköt: Anna-Mari Palo, Sakari Salo, Jaakko Tuomela, Jani Tuominen, Jorma Tuominen, Tapio Urpo, Sirpa Saarelainen, Ilkka Soininen, Seija-Riitta Nenonen Rahoitusassistentit: Tanja Järvinen, Tiina Mikkola, Leena Pitkänen, Marika Ronkainen, Leena Rekonen, Eija Stenberg, Satu Rajamäki

6 Miten tekemisemme muuttuu? Alueet 7 aluetta Aktiivinen palvelumalli Sidosryhmät Uudet strategian mukaiset asiakkuudet Palvelukeskus Ajasta ja paikasta riippumaton kannanhoito Kv -asiakkuudet Uskottava kv kasvustrategia Asiantuntemuksen kohdentaminen Luottopäätösyksikkö Keskitetty luottopäätösmalli >300 teur Yhtenäinen päätöksenteko Asiakasprojektit Terveytettävät + pitkäkestoiset asiakasrahoitusprosessit [Alatunniste] 6

7 Team Finland LetsGrow -rahoitusohjelma Finnveran, Tekesin ja Finpron yhteinen ponnistus maajoukkuetason kasvuyritysten tunnistamiseksi ja kannustamiseksi kansainväliseen kasvuun Ohjelma tarjoaa Finnverasta lainaa investointeihin ja käyttöpääomaan Tekesistä avustusta innovaatiopalveluiden hankintaan Finprolta neuvontaa kansainväliseen kasvuun Ohjelma on suunnattu kasvuhaluisille ja innovatiivisille pkyrityksille, joiden taloudellinen tilanne on vakaa ja liikevaihto 5 50 miljoonaa euroa Yrityksellä tulee myös olla kansainväliseen kasvuun tähtäävä kasvusuunnitelma, innovatiivinen ja kilpailukykyinen tarjoama sekä osaava ja omistautunut tiimi toteuttamaan kasvua

8 Lisätietoa Verkkosivulta Esittelyvideosta Markkinointimateriaalista

9 KIITOS!!!

Kasvun, kilpailukyvyn ja kansainvälistymisen rahoittaja. Lohjan elinkeinopäivä 12.5. Markus Laakkonen

Kasvun, kilpailukyvyn ja kansainvälistymisen rahoittaja. Lohjan elinkeinopäivä 12.5. Markus Laakkonen Kasvun, kilpailukyvyn ja kansainvälistymisen rahoittaja Lohjan elinkeinopäivä 12.5. Markus Laakkonen 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 16.5.2 Luottamuksellinen

Lisätiedot

Finnvera rahoittajana. Miksi, mitä, miten ja kenelle?

Finnvera rahoittajana. Miksi, mitä, miten ja kenelle? 1 Finnvera rahoittajana Miksi, mitä, miten ja kenelle? Kirkkaana mielessä!! Kannattavuus Kumppanuus Vaikuttavuus Myöntämämme rahoitus on vieraan pääoman ehtoista ja päätös perustuu ensisijaisesti kannattavuusarvioon.

Lisätiedot

Keskeisimmät rahoitusperiaatteet

Keskeisimmät rahoitusperiaatteet 1 Keskeisimmät rahoitusperiaatteet Kannattavuus Kumppanuus Vaikuttavuus Kannattavuus turvaa liiketoiminnan jatkuvuuden ja rahoituksen takaisinmaksun. Myöntämämme rahoitus on vieraan pääoman ehtoista ja

Lisätiedot

Rahoittajan näkökulma metsä- ja biotalouteen

Rahoittajan näkökulma metsä- ja biotalouteen Rahoittajan näkökulma metsä- ja biotalouteen Lieksan Puuakatemian järjestämä PUUN KÄYTÖN LAAJA-ALAISTAMINEN -seminaari 20.5. 21.5.2014 Hannu Puhakka, Finnvera Oyj Finnveran tavoitteet Cleantech-sektorilla

Lisätiedot

Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla

Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla EMV:n uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Unto Väkeväinen Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla Esityksen sisältö:

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Millaisessa rahoitusmarkkinassa toimimme? Mistä meidät löydät? Finnvera rahoittajana

Esityksen sisältö. Millaisessa rahoitusmarkkinassa toimimme? Mistä meidät löydät? Finnvera rahoittajana 1 Esityksen sisältö Millaisessa rahoitusmarkkinassa toimimme? Mistä meidät löydät? Finnvera rahoittajana 2 Millaisessa rahoitusmarkkinassa toimimme? Millaisessa rahoitusmarkkinassa? Finanssikriisin johdosta

Lisätiedot

Finnvera Oy 3.6.2014. aaj Teijo Kuusela

Finnvera Oy 3.6.2014. aaj Teijo Kuusela Finnvera Oy 3.6.2014 aaj Teijo Kuusela Asialistalla Yleistä Finnverasta Avainluvut Liiketoiminta-alueet Rahoitusperiaatteita Omitusjärjestelyistä 3.6.2014 [Alatunniste] 2 Finnvera Oyj Suomen valtion omistama

Lisätiedot

Ajankohtaista Finnverasta. Johanna Reinikainen 12.03.2015

Ajankohtaista Finnverasta. Johanna Reinikainen 12.03.2015 Ajankohtaista Finnverasta Johanna Reinikainen 12.03.2015 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. Finnvera sijoittaa aloittaviin

Lisätiedot

Tämä on Finnvera. Imatra 27.3.2013 Markku Liira

Tämä on Finnvera. Imatra 27.3.2013 Markku Liira Tämä on Finnvera Imatra 27.3.2013 Markku Liira Finnvera Oyj Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää yksityisen sektorin tarjoamia rahoituspalveluja Finnvera ja sen tytäryhtiö

Lisätiedot

Yrittäjyys- ja työelämäpäivä 15.5.2014

Yrittäjyys- ja työelämäpäivä 15.5.2014 Yrittäjyys- ja työelämäpäivä 15.5.2014 Finnveran rahoituspalvelut toimintaansa aloittavalle yritykselle Päivi Kiuru, Finnvera Oyj Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää

Lisätiedot

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnverasta rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnvera tarjoaa rahoitusratkaisuja yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä vientiin. Jaamme

Lisätiedot

Mistä rahoitus liiketoiminnan aloittamiseen ja kehittämiseen? RIAn yrittäjäpäivä Jari Mehto

Mistä rahoitus liiketoiminnan aloittamiseen ja kehittämiseen? RIAn yrittäjäpäivä Jari Mehto Mistä rahoitus liiketoiminnan aloittamiseen ja kehittämiseen? RIAn yrittäjäpäivä 21.10.2016 Jari Mehto 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 21.10. Luottamuksellinen

Lisätiedot

Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 26.1.2012

Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 26.1.2012 1 Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 Finnveran rahoitus kasvaville ja kansainvälistyville yrityksille vuonna 2010 Rahoituskanta 902,1 milj. vientitakuiden vastuukanta 201,2

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen 1 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen 27.11.2013 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 2 Yleistä Finnverasta Finnveran rahoitus

Lisätiedot

Rahoituspalvelut kansainvälistymiseen Severi Keinälä, työ- ja elinkeinoministeriö

Rahoituspalvelut kansainvälistymiseen Severi Keinälä, työ- ja elinkeinoministeriö Rahoituspalvelut kansainvälistymiseen Severi Keinälä, työ- ja elinkeinoministeriö Kansainvälistymisavustukset ja -tuet 1/2 Kehittämisavustus yrityksen kansainvälistymishankkeisiin Alueellinen tuki pk-yrityksen

Lisätiedot

Finnveran uudet rahoitusinstrumentit

Finnveran uudet rahoitusinstrumentit Finnveran uudet rahoitusinstrumentit Jukka Suokas, sidosryhmäpäällikkö, Finnvera TEM Toimialojen rahoitusseminaari 11.5.2016 Ajankohtaista Finnverasta Finnvera pähkinänkuoressa Finnvera omistajanvaihdosten

Lisätiedot

Rahoitusseminaari / Posintra. 12.3.2014 Jani Tuominen, Finnvera Oyj

Rahoitusseminaari / Posintra. 12.3.2014 Jani Tuominen, Finnvera Oyj Rahoitusseminaari / Posintra 12.3.2014 Jani Tuominen, Finnvera Oyj Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö Lainoja ja takauksia Vientitakuita Pääomasijoituksia Puitteet toiminnalle Lainsäädäntö

Lisätiedot

Ajankohtaista Finnverasta Vesa Mäkinen 24.9.2014

Ajankohtaista Finnverasta Vesa Mäkinen 24.9.2014 Ajankohtaista Finnverasta Vesa Mäkinen 24.9.2014 Finnveran alueet ja toimipisteet 1.9.2014 Etelä-Suomi Helsinki Sisä-Suomi Jyväskylä, Tampere Lounais-Suomi Pori, Turku Kaakkois-Suomi Lahti, Lappeenranta,

Lisätiedot

Finnveran rahoituspalvelut. Matti Reijonen 07.10.2014

Finnveran rahoituspalvelut. Matti Reijonen 07.10.2014 Finnveran rahoituspalvelut Matti Reijonen 07.10.2014 Finnveran rooli Tavoitteena rahoituksen keinoin edistää pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa yritysten kansainvälistymistä ja vientiä valtion

Lisätiedot

Finnvera-rahoitus 21.1.2015 Leppävirta. Rahoituspäällikkö Heidi Nousiainen

Finnvera-rahoitus 21.1.2015 Leppävirta. Rahoituspäällikkö Heidi Nousiainen Finnvera-rahoitus 21.1.2015 Leppävirta Rahoituspäällikkö Heidi Nousiainen Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää yksityisen sektorin tarjoamia rahoituspalveluja Finnvera

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Juha Ketola 1.4.2014

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Juha Ketola 1.4.2014 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Aluejohtaja Juha Ketola 1.4.2014 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnvera lyhyesti Finnveran rahoitus yrityskaupoissa

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Juha Ketola 6.3.2013

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Juha Ketola 6.3.2013 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Aluejohtaja Juha Ketola 6.3.2013 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnveran rahoitus yrityskaupoissa Yrityskaupan

Lisätiedot

Finnvera kasvun ja kansainvälistymisen rahoittajana

Finnvera kasvun ja kansainvälistymisen rahoittajana Finnvera kasvun ja kansainvälistymisen rahoittajana Messukeskus 25.8.2015 Unto Väkeväinen Finnvera Oyj Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää yksityisen sektorin tarjoamia

Lisätiedot

Finnveran rahoituspalvelut aloittaville yrityksille

Finnveran rahoituspalvelut aloittaville yrityksille Finnveran rahoituspalvelut aloittaville yrityksille 1 Finnveran palvelut 2 Lainoja ja takauksia Vientitakuita Pääomasijoituksia Rahoitamme liiketoimintaa, jolla on kannattavuuden edellytykset Rahoitus

Lisätiedot

Oma Yritys 13. Matti Reijonen 19.03.2013

Oma Yritys 13. Matti Reijonen 19.03.2013 Oma Yritys 13 Matti Reijonen 19.03.2013 Finnveran rooli Tavoitteena rahoituksen keinoin edistää pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa yritysten kansainvälistymistä ja vientiä valtion aluepoliittisten

Lisätiedot

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen. 1 8.11.2016 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 8.11.2016 Luottamuksellinen

Lisätiedot

Finnveran kv-kasvun ja vientikaupan rahoitus Kv-kasvun ja rahoituksen aamupäivä. Seija Pelkonen Turun aluekonttori 12.3.2014

Finnveran kv-kasvun ja vientikaupan rahoitus Kv-kasvun ja rahoituksen aamupäivä. Seija Pelkonen Turun aluekonttori 12.3.2014 Finnveran kv-kasvun ja vientikaupan rahoitus Kv-kasvun ja rahoituksen aamupäivä Seija Pelkonen Turun aluekonttori 12.3.2014 Agenda Finnvera Oyj ja avainluvut Finnveran rooli kv-kasvun rahoituksessa Vientikaupan

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnveran rahoitus yrityskaupoissa Yrityskaupan tyypillisimmät haasteet Mihin

Lisätiedot

Rahoitusta yritystoiminnan

Rahoitusta yritystoiminnan Rahoitusta yritystoiminnan alkuun Finnverasta rahoitusta yritystoiminnan käynnistämiseen Suunnitteletko yrityksen perustamista? Hyvä liikeidea, yrittäjävalmiudet ja huolellinen suunnittelu auttavat liiketoiminnan

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 21.3.2012 Vesa Mäkinen

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 21.3.2012 Vesa Mäkinen 1 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 21.3.2012 Vesa Mäkinen Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 2 Yleistä Finnverasta Finnveran rahoitus yrityskaupoissa

Lisätiedot

Team Finland LetsGrow

Team Finland LetsGrow Team Finland LetsGrow Rahoitusohjelma Elokuu 2014 Finnveralta ja Tekesiltä rahoitusta, Finprolta neuvontaa kansainväliseen kasvuun Hyvässä taloudellisessa tilanteessa olevalle Suomeen rekisteröidylle pk-yritykselle

Lisätiedot

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Tuula Väisänen palveluneuvoja, Team Finland koordinaattori, Kainuu puh. 0295 023 590 tuula.vaisanen@tekes.fi Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018-2021 Eduskunnan talousvaliokunnalle, toukokuu 2017 Toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä Finnvera Oyj 1 Finnveran päätehtävät 2 Finnvera

Lisätiedot

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön valtakunnallisena

Lisätiedot

Finnveran osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2008. Tausta-aineisto 28.8.2008

Finnveran osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2008. Tausta-aineisto 28.8.2008 Finnveran osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2008 Tausta-aineisto 28.8.2008 Sisältö 1. Alkuvuosi lyhyesti 2. Finnveran liiketoiminta 1.1. 30.6.2008 Kotimaan ja viennin rahoitus 3. Finnvera-konsernin avainluvut

Lisätiedot

Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa

Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa Jukka Suokas, Finnvera ESIR-info 8.12.2016 1 [pvm] Finnvera pähkinänkuoressa Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö Finnvera ja

Lisätiedot

Yritystoiminnan näkymät Pohjois- Karjalassa. Hannu Puhakka 18.9.2014

Yritystoiminnan näkymät Pohjois- Karjalassa. Hannu Puhakka 18.9.2014 Yritystoiminnan näkymät Pohjois- Karjalassa Hannu Puhakka 18.9.2014 10.9.2014 2 10.9.2014 3 Pohjois-Karjalan yritystoiminnan näkymiä, yleistä (+) Yritysten konkreettisia investointisuunnitelmia on tulossa

Lisätiedot

Finnveran rahoituksella eteenpäin. Järkivihreä Forssan Seutu Turbonousuun

Finnveran rahoituksella eteenpäin. Järkivihreä Forssan Seutu Turbonousuun Finnveran rahoituksella eteenpäin Järkivihreä Forssan Seutu Turbonousuun 19.4.2011 Finnvera 2 Edistää suomalaisten yritysten kilpailukykyä Rahoitusratkaisuja yritystoiminnan alkuun, muutoksiin, kasvuun

Lisätiedot

Cleantech-rahoitus Finnveran näkökulmasta. Kansallinen cleantech -investointifoorumi 13.12.2012 toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, TkT

Cleantech-rahoitus Finnveran näkökulmasta. Kansallinen cleantech -investointifoorumi 13.12.2012 toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, TkT Cleantech-rahoitus Finnveran näkökulmasta Kansallinen cleantech -investointifoorumi 13.12.2012 toimitusjohtaja Pauli Heikkilä, TkT Finnveran palvelut Pk-yritysrahoitus (3 mrd ) Lainat ja takaukset Viennin

Lisätiedot

Yrittäjäpolvenvaihdos. Merja Hautaniemi apulaisaluejohtaja

Yrittäjäpolvenvaihdos. Merja Hautaniemi apulaisaluejohtaja Yrittäjäpolvenvaihdos Merja Hautaniemi apulaisaluejohtaja 2 Finnvera edistää suomalaisten yritysten kilpailukykyä Rahoitusratkaisuja yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen. lainoja, takauksia

Lisätiedot

Finnveran rahoituspalvelut aloittaville yrityksille. Matti Reijonen 19.03.2014

Finnveran rahoituspalvelut aloittaville yrityksille. Matti Reijonen 19.03.2014 Finnveran rahoituspalvelut aloittaville yrityksille Matti Reijonen 19.03.2014 Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö Lainoja ja takauksia Vientitakuita Pääomasijoituksia Puitteet toiminnalle

Lisätiedot

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU

JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä

Lisätiedot

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan!

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! 3.11.2015 Pauli Berg Team Finland koordinaattori Sisältö Mikä Team Finland? Miksi koottu? Miten toimii? DM 1272687 Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen

Lisätiedot

Startia Yrittäjille seminaari 5.11.2012 Tom Siegfrids, Finnvera Oyj

Startia Yrittäjille seminaari 5.11.2012 Tom Siegfrids, Finnvera Oyj Startia Yrittäjille seminaari 5.11.2012 Tom Siegfrids, Finnvera Oyj Finnvera Oyj Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää yksityisen sektorin tarjoamia rahoituspalveluja

Lisätiedot

SOTE-yritysten kasvu. Helsinki 2.4.2014. Sari Maaranen, rahoituspäällikkö, Lahden aluekonttori p. 029 460 2211

SOTE-yritysten kasvu. Helsinki 2.4.2014. Sari Maaranen, rahoituspäällikkö, Lahden aluekonttori p. 029 460 2211 SOTE-yritysten kasvu ja kansainvälistyminen Helsinki 2.4.2014 Sari Maaranen, rahoituspäällikkö, Lahden aluekonttori p. 029 460 2211 Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää

Lisätiedot

Kasvua Venäjältä - kansainvälistymisseminaari KiVi 2009 Hämeenlinna 24.3.2009 Erno Ihto, Kasvu- ja kansainvälistymisrahoitus

Kasvua Venäjältä - kansainvälistymisseminaari KiVi 2009 Hämeenlinna 24.3.2009 Erno Ihto, Kasvu- ja kansainvälistymisrahoitus 1 Kasvua Venäjältä - kansainvälistymisseminaari KiVi 2009 Hämeenlinna 24.3.2009 Erno Ihto, Kasvu- ja kansainvälistymisrahoitus Finnvera 2 Edistää suomalaisten yritysten kilpailukykyä Rahoitusratkaisuja

Lisätiedot

Toimialojen rahoitusseminaari 2016. Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM

Toimialojen rahoitusseminaari 2016. Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM MUUT HALLITUS VÄLI- NE Yritysten rahoitusaseman vahvistaminen KASVURAHOITUS: LISÄPANOSTUS 2016-18 RAHASTOT VÄLI - RAHOITUS

Lisätiedot

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen Heidi Nousiainen, rahoituspäällikkö Puh. 029 460 2761, heidi.nousiainen@finnvera.fi 1 14.11.2016 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita

Lisätiedot

Finnvera, ratkaisuja pk yritysten toiminnan tueksi kasvussa, kansainvälistymisessä ja finanssikriisin pyörteissä

Finnvera, ratkaisuja pk yritysten toiminnan tueksi kasvussa, kansainvälistymisessä ja finanssikriisin pyörteissä Finnvera, ratkaisuja pk yritysten toiminnan tueksi kasvussa, kansainvälistymisessä ja finanssikriisin pyörteissä Varsinais-Suomen Teknologiateollisuus ry:n tilinpäätöskokous 19.3.2009 Esityksen sisältö:

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

Finnvera Technopolis 20.3.2015

Finnvera Technopolis 20.3.2015 Finnvera Technopolis 20.3.2015 Finnveran rahoitustoiminta Asiakkaat Paikalliset pienyritykset Kotimarkkinayritykset Kasvavat ja kansainvälistyvät yritykset Suuryritykset Pk-rahoitus Lainat, takaukset,

Lisätiedot

Suomen innovaatiorahoitus cleantechin kannalta. Mika Lautanala 13.12.2012

Suomen innovaatiorahoitus cleantechin kannalta. Mika Lautanala 13.12.2012 Suomen innovaatiorahoitus cleantechin kannalta Mika Lautanala 13.12.2012 Finnvera: Rahoitusta investointeihin ja käyttöpääomaan Rahoitus Lainat yrityksen investointiin tai käyttöpääomaan (vain pk yrityksille)

Lisätiedot

Ulkomaankaupan maksutavat ja Finnveran vientitakuut yrityksen riskienhallinnassa

Ulkomaankaupan maksutavat ja Finnveran vientitakuut yrityksen riskienhallinnassa 1 Ulkomaankaupan maksutavat ja Finnveran vientitakuut yrityksen riskienhallinnassa KIVI 2009 - Kotka 3.11.2009 Erno Ihto, kasvu- ja kansainvälistymisrahoitus Finnvera Oyj 2 Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö,

Lisätiedot

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Rahoitusvaihtoehtoja kansainvälistymiseen 4.2.2014 Lappeenranta Sari Federley, Kaakkois-Suomen ELY-keskus k sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Onko yritykselläni riittävät valmiudet kansainvälistymis

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan

Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan Toimialajohtaja Risto Setälä, Tekes 22.11.2011 Kasvuyritykset kiinnostuksen kohteena Suomen tulevaisuus on kasvuyrityksissä! Suuri osa uusista

Lisätiedot

Finnvera omistajanvaihdosten rahoittajana Omistajanvaihdosseminaari

Finnvera omistajanvaihdosten rahoittajana Omistajanvaihdosseminaari Finnvera omistajanvaihdosten rahoittajana Omistajanvaihdosseminaari 7.10.2014 Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää yksityisen sektorin tarjoamia rahoituspalveluja Finnvera

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

Finnveran rahoituspalvelut. Matti Reijonen

Finnveran rahoituspalvelut. Matti Reijonen Finnveran rahoituspalvelut Matti Reijonen 07.06.2017 Finnveran rooli pk-yritysten rahoituksessa Rahoitusmarkkinoita täydentävä toimija, tiivis pankkiyhteistyö. Painopistealueina aloittavat sekä kasvavat

Lisätiedot

KiVi-tilaisuus 1.12.2011, Jyväskylä Afrikan mahdollisuudet Finnvera Mika Relander, aluepäällikkö 2.12.2011

KiVi-tilaisuus 1.12.2011, Jyväskylä Afrikan mahdollisuudet Finnvera Mika Relander, aluepäällikkö 2.12.2011 1 KiVi-tilaisuus 1.12.2011, Jyväskylä Afrikan mahdollisuudet Finnvera Mika Relander, aluepäällikkö Finnveran palvelut 2 Lainoja ja takauksia Vientitakuita Pääomasijoituksia Rahoitamme liiketoimintaa, jolla

Lisätiedot

Alkuun ja eteenpäin Team Finland tilaisuus Kouvola Aihe: Team Finland palvelut. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs

Alkuun ja eteenpäin Team Finland tilaisuus Kouvola Aihe: Team Finland palvelut. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Alkuun ja eteenpäin Team Finland tilaisuus Kouvola 3.5.2017 Aihe: Team Finland palvelut Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä

Lisätiedot

Grow, go global! Teollisuuden Survival Kit Kasvun ja kansainvälistymisen selviytymispaketti. Finnvera Oyj Anneli Soppi

Grow, go global! Teollisuuden Survival Kit Kasvun ja kansainvälistymisen selviytymispaketti. Finnvera Oyj Anneli Soppi Grow, go global! Teollisuuden Survival Kit Kasvun ja kansainvälistymisen selviytymispaketti Finnvera Oyj Anneli Soppi Finnveran rahoitustoiminta Asiakkaat Paikalliset pienyritykset Kotimarkkinayritykset

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 19.4.2016

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 19.4.2016 Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 19.4.2016 RAHOITUSPALVELUT JA VERKOSTOPALVELUT Rahoituspalvelut yrityksille Tavoitteena innovaatioihin perustuvan viennin kasvattaminen Selvitä, testaa,

Lisätiedot

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 25.3.2015

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 25.3.2015 Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 25.3.2015 Ohjelma Kassalla kasvaminen on kova laji 25.3.2015 Lappeenranta Moderaattorina Markku Hokkanen, Technopolis 8.30 Verkottumisaamiainen ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.

Lisätiedot

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke Tutkimustiedon siirto -työryhmä 10.9.2009 Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelma 2007-2013 Teija Meuronen

Lisätiedot

Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys

Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys Raportti 21.06.2006 1.0 Perustietoja kyselystä Vastausprosentti oli: 20.1 %. Oheiset ZEF-taulut on prosessoitu normitettuina niin, että keskiarvot asettuvat keskelle

Lisätiedot

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Ruotsi-klinikka Lahti 22.1.2016 Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Team Finland Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Team Finland vie Suomea

Lisätiedot

Finnveran rahoituspalvelut pk-yrityksille. Jari Mehto 21.11.2014

Finnveran rahoituspalvelut pk-yrityksille. Jari Mehto 21.11.2014 Finnveran rahoituspalvelut pk-yrityksille Jari Mehto 21.11.2014 Finnveran palvelut Pk-yritysrahoitus Vientikauppojen rahoitus Pääomasijoituksia Rahoitamme liiketoimintaa, jolla on kannattavuuden edellytykset

Lisätiedot

Finnveran rahoitusmahdollisuudet Vesa Mäkinen 14.10.2010

Finnveran rahoitusmahdollisuudet Vesa Mäkinen 14.10.2010 Finnveran rahoitusmahdollisuudet Vesa Mäkinen 14.10.2010 Finnvera Oyj 2 Yleistä Finnverasta Toimintaperiaatteet Rahoitusvolyymi, tulokset (vaikuttavuus) Tampereen aluekonttorin esittely Finnveran rahoitustuotteet

Lisätiedot

Mitä uutta 2011. talokeskus@talokeskus.fi www.talokeskus.fi

Mitä uutta 2011. talokeskus@talokeskus.fi www.talokeskus.fi Mitä uutta 2011 talokeskus@talokeskus.fi www.talokeskus.fi UUSI ILME 2011 2 SUOMEN TALOKESKUS - KONSERNI 4 SUOMEN TALOKESKUS - KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy 1923 perustettu suomalainen insinööritoimisto

Lisätiedot

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 Ritva Heikkinen Asiantuntija, Energia ja ympäristö Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus ClimBus Climbus Business Breakfast

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA

KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA Tekesin toiminta-ajatus Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian

Lisätiedot

Imatra -100-50 0 50 100

Imatra -100-50 0 50 100 Asukasta kohti laskettujen ikävakioitujen kustannusten prosentuaalinen ero keskisuurten kaupunkien keskiarvoon vuonna 00 Imatra -0-0 0 0 0 % -,0 + -0, -, -, -, -, -,0-0, -,0 -, -, PERUS -, -, -,, 0 -,0

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Valtion kasvurahoitus 2013-2015

Valtion kasvurahoitus 2013-2015 Valtion kasvurahoitus 2013-2015 ICT2015-välitulosseminaari 18.5.2015 Petri Peltonen TEM / EIO 1 Polku 14: Rahoitusohjelma kattamaan alkuvaiheen ja kasvuvaiheen yritysten tarpeita Käynnistetään rahoitusohjelma

Lisätiedot

Finnveran rahoituspalvelut Kauhava 13.12.2012

Finnveran rahoituspalvelut Kauhava 13.12.2012 Finnveran rahoituspalvelut Kauhava 13.12.2012 Finnveran palvelut Pk-yritysrahoitus Vientikauppojen rahoitus Pääomasijoitukset Rahoitamme liiketoimintaa, jolla on kannattavuuden edellytykset Rahoitus on

Lisätiedot

ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet maaseutumatkailuyrittäjille

ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet maaseutumatkailuyrittäjille ELY-keskuksen rahoitusmahdollisuudet maaseutumatkailuyrittäjille Valtakunnallinen maaseutumatkailuyrittäjien ja -kehittäjien seminaari Kuusamossa Kukka Kukkonen & Johanna Ek Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Pete Okkonen Kasvu Open* - toteu1aja Aava & Bang Oy *Kasvu Open is registered trademark of Central Finland Chamber of Commerce

Pete Okkonen Kasvu Open* - toteu1aja Aava & Bang Oy *Kasvu Open is registered trademark of Central Finland Chamber of Commerce Pete Okkonen Kasvu Open* - toteu1aja Aava & Bang Oy *Kasvu Open is registered trademark of Central Finland Chamber of Commerce Tervetuloa Kasvu Open verkostoon Rauman seutu! Kasvu Open on alueellisen ja

Lisätiedot

Finnveran rahoitusmahdollisuudet Venäjän liiketoiminnassa KiVi 2009 Turku 12.11.2009 Jari Mehto 16.11.2009

Finnveran rahoitusmahdollisuudet Venäjän liiketoiminnassa KiVi 2009 Turku 12.11.2009 Jari Mehto 16.11.2009 1 Finnveran rahoitusmahdollisuudet Venäjän liiketoiminnassa KiVi 2009 Turku 12.11.2009 Jari Mehto Finnvera Oyj 2 Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, jonka tavoitteena on edistää suomalaisten

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

Finnvera yrityskaupan rahoittajana Satu Mäkelä-Kandelin

Finnvera yrityskaupan rahoittajana Satu Mäkelä-Kandelin 1 Finnvera yrityskaupan rahoittajana Satu Mäkelä-Kandelin 2 Mikä on Finnvera? Yrityskauppojen rahoitus Kuulumisia suhdannerintamalta Suhdannerahoitus Terveyttämismallit Finnvera 3 Vastaa rahoituksen markkinapuutteeseen

Lisätiedot

Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Kari Hytönen Hallituspartnerit Rovaniemi 30.11.2015

Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana. Aluejohtaja Kari Hytönen Hallituspartnerit Rovaniemi 30.11.2015 Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana Aluejohtaja Kari Hytönen Hallituspartnerit Rovaniemi 30.11.2015 Finnvera yritysjärjestelyjen rahoittajana Finnveran rahoitusperiatteista lyhyesti Finnvera yritysjärjestelyjen

Lisätiedot

Team Finland LetsGrow Rahoitusohjelma. Helmikuu 2015

Team Finland LetsGrow Rahoitusohjelma. Helmikuu 2015 Team Finland LetsGrow Rahoitusohjelma Helmikuu 2015 Finnveralta ja Tekesiltä rahoitusta, Finprolta neuvontaa kansainväliseen kasvun toteuttamiseen v Pk-yritykselle, joka on vahvasti panostamassa ja investoimassa

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri syksy Liiketoimintajohtaja Katja Keitaanniemi Finnvera Oyj

Pk-yritysbarometri syksy Liiketoimintajohtaja Katja Keitaanniemi Finnvera Oyj Pk-yritysbarometri syksy 201 Liiketoimintajohtaja Katja Keitaanniemi Finnvera Oyj 1..201 Keskeisiä havaintoja Näkymät aiempaa positiivisemmat: kasvuhalukkuus odotukset viennin suhteen investoinnit Finnverassa

Lisätiedot

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS Esittely 2015 SUOMEN YLIOPISTOKESKUKSET Suomessa on 14 yliopistoa Yliopistokeskuksia 6 alueilla joilla ei ole omaa yliopistoa mutta usean yliopiston toimintaa: Kajaani Kokkola

Lisätiedot

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto BEAM-ohjelma KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto 2 Tarve Suomen talouden elinehto on elinkeinoelämän uudistuminen ja kasvaminen. Suomalaisilla yrityksillä

Lisätiedot

Pääomasijoittamisesta yleensä ja pääomasijoittaminen Finnvera Oyj:ssä. 9.12.2010 Veraventure Oy Ari Kostamo

Pääomasijoittamisesta yleensä ja pääomasijoittaminen Finnvera Oyj:ssä. 9.12.2010 Veraventure Oy Ari Kostamo Pääomasijoittamisesta yleensä ja pääomasijoittaminen Finnvera Oyj:ssä 9.12.2010 Veraventure Oy Ari Kostamo Yrityksen kassavirta ja riski Riski Kumulatiivinen kassavirta Aika Aikainen kasvu Nopea kasvu

Lisätiedot

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Perustettu vuonna 1996 Henkilöstömäärä: 34 (2015) Liikevaihto vuonna 2014: 6,1 milj. euroa, josta kuntarahan

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 18.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

KOULUTUSVIENTI JA RAHOITUS. Jouni Kangasniemi, opetus- ja kulttuuriministeriö

KOULUTUSVIENTI JA RAHOITUS. Jouni Kangasniemi, opetus- ja kulttuuriministeriö KOULUTUSVIENTI JA RAHOITUS Jouni Kangasniemi, opetus- ja kulttuuriministeriö Twitter: @Jounis ASIAKAS MAKSAA. Koulutusviennin muita haasteita Oppilaitosten muu kansainvälinen toiminta suhteessa liiketoimintana

Lisätiedot

Kasvun ja investointien tukeminen Rahoituksen edellytykset. Samu Rouhe, OP Länsi Uusimaa

Kasvun ja investointien tukeminen Rahoituksen edellytykset. Samu Rouhe, OP Länsi Uusimaa Kasvun ja investointien tukeminen Rahoituksen edellytykset Samu Rouhe, OP Länsi Uusimaa Paikallinen pankki yrityksen rahoittajana Suomalainen Paikallinen Vakavarainen 32,8 % Konttoreita 5 Yrityspankkipalvelut

Lisätiedot

Startti yrittäjyyteen seminaari Rahoitusratkaisut Imatra 6.5.2014

Startti yrittäjyyteen seminaari Rahoitusratkaisut Imatra 6.5.2014 Startti yrittäjyyteen seminaari Rahoitusratkaisut Imatra 6.5.2014 Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää yksityisen sektorin tarjoamia rahoituspalveluja Finnvera ja sen

Lisätiedot

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 27.3.2015

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 27.3.2015 Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 27.3.2015 Ohjelma Kassalla kasvaminen on kova laji 27.3.2015 Kuopio Moderaattorina Jukka Turunen, Technopolis 8.30 Verkottumisaamiainen ja ilmoittautuminen 9.00

Lisätiedot

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Innovaatiotoiminnan edistämisen edelläkävijä Strategia pähkinänkuoressa Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Tekes rahoittaa edelläkävijöiden tutkimus-,

Lisätiedot

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Vauhtia kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Kotimarkkinoilta kansainväliseen kasvuun Kasvuun ja kansainvälistymiseen parhaiten sopivat julkiset palvelut ja rahoitus

Lisätiedot

KANSAINVÄLISTYMISTUET YRITYKSILLE

KANSAINVÄLISTYMISTUET YRITYKSILLE KANSAINVÄLISTYMISTUET YRITYKSILLE Team Finland 2.2.2015 Jari Kauppila, ELY-keskus Varsinais-Suomi Team.Finland.fi Team Finland -organisaatiot Valtioneuvoston kanslia Työ- ja elinkeinoministeriö Ulkoasiainministeriö

Lisätiedot

Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes

Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes Tekesin rahoitus Iisalmi 18.3.2014 klo 9.00-14.30, Kulttuurikeskus, Karl Collan sali Varkaus 19.3.2014 klo 9.00-14.30, Scandic Oscar Varkaus Kuopio 27.3.2014 klo 9.00-14.30, Hotelli Iso-Valkeinen Helena

Lisätiedot

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu 21.11.2013 Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Innovatiiviset kaupungit/ Tilanne 3/2014. INKA toimijakokous Helsinki 27.3. Reijot/Tekes

Innovatiiviset kaupungit/ Tilanne 3/2014. INKA toimijakokous Helsinki 27.3. Reijot/Tekes Innovatiiviset kaupungit/ Tilanne 3/2014 INKA toimijakokous Helsinki 27.3. Reijot/Tekes DM 11-2013 Partnerships in INKA for achieving critical mass in research, applications and markets Kuopio OULU Future

Lisätiedot