Imatran Voimasta Fortumiksi
|
|
- Anneli Aaltonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Imatran Voimasta Fortumiksi Koko Sivumäärä B5 (250 x 176 mm) 351 sivua Sisältö nelivärinen (4/4) Sidottu E-kirja ISBN (sid.) ISBN (PDF) Julkaisuaika maaliskuu 2015 Kustantaja Ekoenergo Oy OVH 39,50 Vuonna 1922 alkoivat Imatran voimalaitoksen maansiirtotyöt. Voimalaitoksen kanssa rinnan rakennettiin voimajohdot Imatralta Helsinkiin. Imatran voimalaitoksen vihkiäisiä vietettiin 25. toukokuuta Imatran Voima Osakeyhtiö päätettiin perustaa Valtioneuvoston kokouksessa 30. toukokuuta Vuoteen 1982 mennessä eli ensimmäisten 50 vuoden aikana voimalaitostehoa oli rakennettu yhteensä 4000 MW. Seuraavien 30 vuoden aikana painopiste siirtyi rakentamisesta voimayhtiöiden ostamiseen ja vuoden 2014 lopussa voimalaitostehoa oli jo MW. Vuonna 1997 kaksi lähes yhtä arvokasta yhtiötä, Neste ja IVO, päätettiin yhdistää Fortumiksi. Yhteiselo jatkui kuitenkin vain joulukuuhun 2004, jolloin Neste Oil erosi omaksi yhtiökseen. Tammikuussa 2015 Fortum oli markkina-arvoltaan 2,7-kertainen Neste Oiliin verrattuna. Nopea arvonnousu ja runsaat osingot ovat tehneet Fortumista suositun sijoituskohteen. IVOn ja Fortumin huikea kasvutarina pienestä koskivoimatoimistosta arvokkaimmaksi valtionyhtiöksi on kertomus rohkeiden miesten ja naisten ahkerasta työstä vuosien varrella. IVO/Fortumin liikevaihto kasvoi vuodesta 1990 vuoteen 2013 noin 6,7-kertaiseksi eli nopeammin kuin minkään muun suuren teollisuusyhtiön liikevaihto samana aikana. Kirjan kirjoittaja, tekniikan lisensiaatti Asko Vuorinen, toimi Imatran Voiman Atomivoimaprojektin suunnitteluinsinöörinä vuodet , Voimalaitososaston soveltuvuusselvitysten pääsuunnittelijana vuodet sekä Wärtsilän tytäryhtiö Modigen Oy:n toimitusjohtajana vuodet Hän on kirjoittanut aiemmin mm. kirjat Planning of Optimal Power Systems (2009), Planning of Nuclear Power Systems to Save the Planet (2011) ja Energiankäyttäjän käsikirja 2013 (pdf). Lisätietoja 1
2 Esipuhe Imatran Voiman historiasta on aiemmin kirjoitettu neljä mielenkiintoista kirjaa: Puolivuosisataa Imatran Voimaa (1982), Kauas ja korkealle (1984), Linjanvetoa (1990) ja Suomalainen ydinvoimala (2003). Kauas ja korkealle- ja Linjavetoa -kirjoissa on keskitytty Imatran Voiman toimintaan voimajohtojen rakentajana, kun taas Suomalainen ydinvoimala -kirjassa kerrotaan Loviisan ydinvoimalan hankinnasta ja rakentamisesta. Varsinainen tarina Imatran Voimasta ja Fortumista vuoden 1982 jälkeen on vielä kertomatta. Ne olivat huikeita kasvun vuosia, joiden aikana valloitettiin Iso- Britannian, Ruotsin ja Venäjän sähkömarkkinoita. Fortum kasvoi vuosina nopeammin kuin mikään Suomen suurimmista pörssiyhtiöistä. Tämän kirjan syntysanat liittyvät Fortumin eläkeläisten kahvitilaisuuteen syyskuussa 2013, jossa istuin Imatran Voiman entisen toimitusjohtajan Kalervo Nurmimäen kanssa samassa pöydässä. Kalervo kertoi, että IVOn historia viime vuosilta on vielä kertomatta. Niinpä kysyin häneltä siinä samassa, että sopiiko tulla haastattelemaan. Haastattelusta sovittiin ja aloin kerätä materiaalia Imatran Voiman historiaa varten. Oma näkökantani on insinöörin, joka työskenteli IVOssa vuodet ja on sen jälkeen seurannut yhtiön toimintaa ahkerasti. Vuosina työni liittyivät Loviisan 1- ja 2-voimalaitosten suunnitteluun sekä Loviisa 3-voimalan esisuunnitteluun. Loviisa 1-projektissa tärkeimmät tehtäväni liittyivät voimalaitoksen prosessitietokoneen ohjelmien suunnitteluun ja laitoksen kokemustietojen keräämiseen. Loviisa 3-projektissa olin esisuunnittelijana ja tein laitoksen konsepteja ja kustannusarvioita yhdessä esisuunnitteluryhmän henkilöiden kanssa. Kesällä 1976 teimme ensimmäiset VVER laitoksen konseptin, jonka mukainen Tianwanin ydinvoimalaitos rakennettiin Kiinaan. Se oli ilmeisesti Suomen merkittävin ydinvoiman vientiprojekti vuosina , mutta itse en ollut enää sitä tekemässä. Vuosina olin Wärtsilän palveluksessa, joten katselin yhtiötä lähinnä voimalaitosten myyjän ja sähkön ostajan näkökulmasta. Teimme tarjouksia IVOlle ja sen osaksi omistamalle Fingridille, mutta onnistuimme myymään Fortumille vain Loviisan varavoimalan. Sen sijaan Fingridin kaupoissa jäimme toiseksi sekä Olkiluodon että Forssan projekteissa. Toisaalta olin ostamassa sähköä Wärtsilän tehtaille ja sitä kautta olin tekemässä yhden kerran kauppoja IVOn kanssa. Samalla pääsin katsomaan läheltä, miten sähköyhtiöt toimivat vapailla sähkömarkkinoilla, jotka aukesivat suuryrityksille vuonna Olen ollut myös Fortumin osakkeenomistaja kahteen otteeseen. Osakkeiden omistus liittyy sellaisiin kausiin, jolloin arvelin sähkön hinnan ja yhtiön voittojen nousevan. Toisaalta myin osakkeet aika pian, jos arvelin yhtiön voittojen olevan laskussa. 2
3 Viimeksi myin kaikki osakkeeni, kun Fortum ilmoitti sijoittavansa miljardeja Venäjälle. Samoihin aikoihin myös sähkön hinnan nousutrendi pysähtyi, joten en uskonut Fortumin pörssikurssin enää nousevan. IVO/Fortum ovat olleet keskeisiä tekijöitä Suomen sähkömarkkinoilla IVOn perustamisesta lähtien. Vuoden 1990 jälkeen Fortum on myös laajentunut kansainväliseksi peluriksi. IVO oli mukana Iso-Britannian markkinoilla, melkein heti, kun sen markkinat vapautuivat. Sinne rakennettiin South Humber Bankin kaasuvoimala ja maksettiin oppirahoja, jotka on saatu takaisin monin kerroin Suomen ja Pohjoismaiden sähkömarkkinoilla. Imatran Voima aloitti toiminnan myös Venäjän markkinoilla 1990-luvulla. Olin vuonna 1987 mukana Leningradissa, jossa neuvottelimme sähkön ostosta vuosille ja kaasuvoimalan rakentamisesta Pietarin Luoteislaitokselle. Samanlaisia neuvotteluja käytiin myös Norjan Statkraftin kanssa ja samalla neuvoteltiin neljän 190 MW:n voimalan rakentamisesta Trondheimin lähelle. Suurin murros tapahtui 1990-luvun puolivälissä, kun IVO aloitti toimintansa Ruotsin markkinoilla. Siinä en enää ollut itse mukana, mutta haastattelin Ruotsin voimalaitoksia ja sähköyhtiöitä ostamassa ollutta Kalervo Nurmimäkeä. Ruotsista saatiin ostettua yhtä paljon voimalaitostehoa lisää kuin, mitä IVOlla oli ollut Suomessa sitä ennen. Sieltä saatiin paljon edullista ydinvoimaa ja vesivoimaa, joiden määrä enemmän kuin kaksinkertaistui. Näiden kauppojen ja sähkön hinnan nousun ansiosta IVO/Fortumista tuli yllättäen vuoden 1990 jälkeen nopeimmin kasvanut teollisuusyhtiö Suomen 20 suurimman teollisuusyrityksen joukossa. IVO/Fortum kasvoi liikevaihdolla mitattuna Nokiaakin nopeammin luvun lopussa alkoi Neste Oy:n aloitteesta IVOn ja Nesteen yhdistämisprosessi, joka päättyi molempien yhtiöiden siirtämiseen uuden holding-yhtiön, Fortumin, alaisiksi. Tunsin myös Nesteen melko hyvin, koska olin 1960-luvulla ollut kolme kesää töissä Sköldvikin jalostamolla ja seurannut yhtiön toimintaa siitä lähtien. IVOn ja Nesteen yhdistymisestä Fortumiksi sain tietoja haastattelemalla yhdistymisidean isää, Neste Oy:n pääjohtajaa Jaakko Ihamuotilaa. Yhdistäminen epäonnistui pahasti ja yhtiöt erotettiin toisistaan vuonna 2005, kun Neste Oil Oyj yhtiöitettiin. Mikael Liliuksen aika Fortumin johdossa herätti paljon ristiriitoja, koska silloin aloitettiin yhtiön tutkimus- ja kehitys- sekä engineeringtoiminnan alasajo ja Lilius pääsi otsikoihin mahtavilla optiotuloillaan. Hän sai nauttia siitä, kun Fortum oli viety halvalla hinnalla pörssiin, kun sähkön hinta oli alimmillaan ja Fortumin osakekurssi aloitti luvulla nousun sähkönhinnan mukana. Sen sijaan monet suunnittelijat, jotka olisivat optiot oikeasti ansainneet, ulkoistettiin tai saivat potkut. Liliuksella on myös kyseenalainen kunnia myydä Nesteen öljy- ja kaasuvarat Norjassa alehintaan. Tästä myynnistä Fortum olisi tienannut noin kolme ja puoli miljardia enemmän, jos se olisi myynyt öljy- ja kaasuvaransa vasta myöhemmin, kun öljyn ja kaasun hinnat lähtivät rajuun nousuun. Fortum sijoitti viisi miljardia euroa myös 3
4 Venäjän kaasuvoimahankkeisiin, joiden tuotto on ollut hyvin heikkoa. Voihan tietysti olla, että ne alkavat joskus tuottaa, mutta on epävarmaa, saako Fortum koskaan rahojaan takaisin. Kaikesta tästä huolimatta Fortumista on kasvanut erittäin kannattava energiayhtiö. Se on markkina-arvoltaan Euroopan suurimpia sähköyhtiöitä. Sähkön hinta Suomessa on myös Euroopan halvimmasta päästä. Fortum ei ole kuitenkaan huolehtinut Suomen asioista riittävästi. Suomessa on nyt krooninen voimalaitoskapasiteetin vajaus, jonka takia sähköä voidaan joutua säännöstelemään kovilla pakkasilla. Monet pitävätkin Imatran Voiman yksityistämistä epäonnistuneena toimena tästä syystä. Kiitokset Kiitän kaikki haastattelemiani vanhoja ivolaisia ja fortumlaisia sekä niitä sidosryhmään kuuluvia henkilöitä, joiden kautta tietoni yhtiöstä on kasvanut merkittävästi. Olen tehnyt videoidut haastattelut seuraavista henkilöistä: Erkki Aalto, Arto Henriksson, Jaakko Ihamuotila, Jaakko J. Laine, Paul Laine, Jouko Mikola, Ilkka Mäkipentti, Risto Mäntynen, Kalervo Nurmimäki, Pekka Riisiö, Paavo Tammi, Markku Tiitinen ja Jorma Väkiparta. Olen tehnyt näistä muutaman yhden kahden tunnin pituisen elokuvan, jotka ovat asianomaisten hallussa. Näitä haastatteluja olen myös siteerannut kirjassani. Kiitän myös saamistani tiedoista ja keskusteluista seuraavia henkilöitä: Veikko Anttila, Seppo Haapajoki, Kari Huopalahti, Erkki Kivistö, Tapani Kukkola, Harry Lamroth, Jouni Mäkelä, Raimo Mättö, Pekka Riala, Kari Ruokonen, Paul-Erik Rönnqvist, Esko Salosaari, Asko Savola, Pekka Soininen, Seppo Ruohonen, Juhani Santaholma, Harri Tuomisto, Björn Wahlström, Pekka Vainikka ja Jussi Vaurio. Ilman heidän haastattelujaan tai heiltä saatuja tietoja tätä kirjaa ei olisi saatu aikaan. Huomautan kuitenkin, että kaikki kirjassa tekemäni johtopäätökset ovat omiani eivätkä kirjassa mainittujen henkilöiden tai yhtiöiden. Kiitos myös Fortumille siitä, kun olen päässyt tutkimaan IVOn vanhoja arkistoja. Omistan tämän kirjan kaikille työkavereilleni, joiden kanssa olen ollut mukana suunnittelemassa ja rakentamassa monia voimalaitoksia Suomessa ja ulkomailla. Se oli silloin vielä nuorelle insinöörille haasteellista ja samalla hienointa aikaa. Kiitos! Espoossa Helmikuussa 2015 Asko Vuorinen 4
5 Asko Vuorinen Asko Vuorinen on suorittanut Teknillisessä korkeakoulun Sähköosastolla diplomi-insinöörin tutkinnon vuonna 1971 ja Koneinsinööriosastolla tekniikan lisensiaatin tutkinnon vuonna Hän on toiminut suunnitteluinsinöörinä Imatran Voima Oy:n Atomivoimaprojektissa ja soveltuvuuselvitysten pääsuunnittelijana Voimalaitososastolla Hän toimi Wärtsilä Oy:n tytäryhtiön Modigen Oy:n toimitusjohtajana ja Wärtsilän energiasuunnittelun johtajana Hän on konsultoinut järkevästä energiankäytöstä ja julkaissut kirjoja vuonna 1979 perustamansa yhtiön, Ekoenergo Oy:n kautta. Asko Vuorinen on toiminut vuonna 2012 myös luennoitsijana sähköjärjestelmien suunnittelussa Lappeenrannan Teknillisen Yliopiston tekniikan tohtorikurssilla, jonka kurssikirjana oli Planning of Optimal Power Systems -kirja. Hän on Suomen Tietokirjailijat ry:n jäsen. Ekoenergo Oy Ekoenergo Oy on vuonna 1979 perustettu perheyritys, jonka valmisti energiansäästölaitteita ja teki talojen energiakatselmuksia. Sen päätuote oli Ekoair-säätäjä, jolla ohjataan taloyhtiöiden huippuimureita portaattomasti. Vuosina yhtiö toimi isännöitsijätoimistona, jonka teki taloyhtiöiden isännöintitehtäviä. Tuona aikana se toimi myös rakennuttajana. Yhtiö toimi Suomen ensimmäisen yksityisen jalkapallohallin rakennuttajana vuonna 1996 ja hallin isännöitsijätoimistona Vuodesta 2007 alkaen yhtiö on julkaissut kirjoja ja nettisivustoja, jotka liittyvät energiajärjestelmien suunnitteluun ja käyttöön. Yhtiö on julkaissut neljä energiakirjaa: Planning of Optimal Power Systems, Planning of Nuclear Power Systems to Save the Planet, Energiankäyttäjän käsikirja ja Energiankäyttäjän käsikirja Energiakirjoja on käytetty myös oppikirjona korkeakouluissa. 5
Ekoenergo Oy:n kustantamat kirjat
Ekoenergo Oy:n kustantamat kirjat Planning of Optimal Power Systems Englanninkielinen kirja sähköntuotantojärjestelmien suunnittelun oppikirjaksi teknillisiin korkeakouluihin ja ammattikorkeakouluihin.
ENERGIANKÄYTTÄJÄN KÄSIKIRJA 2013
ENERGIANKÄYTTÄJÄN KÄSIKIRJA 2013 Asko Vuorinen 2013 Energiankäyttäjän käsikirja 2013 Copyright 2013 Lokinrinne 8 A 25 02320 Espoo www.ekoenergo.fi. Kaikki oikeudet pidätetään. ISBN 978-952-67057-5-0 (PDF)
IMATRAN VOIMASTA FORTUMIKSI
IMATRAN VOIMASTA FORTUMIKSI 1932-2013 Asko Vuorinen 1 Imatran Voimasta Fortumiksi Copyright 2015 Ekoenergo Oy Lokirinne 8 A 25 02320 Espoo www.ekoenergo.fi 2015 Ekoenergo Oy ISBN 978-952-67057-7-4 (sid.)
Ilmastonmuutoksen hallintamalli
Ilmastonmuutoksen hallintamalli Asko Vuorinen, Ekoenergo Oy Artikkeli perustuu kirjaan Energiankäyttäjän käsikirja 2013. Yhteenveto Ilmastonmuutoksen hallinnan tavoitteena on rajoittaa lämpötilan nousu
Luku 2 Sähköhuolto. Asko J. Vuorinen Ekoenergo Oy. Pohjana: Energiankäyttäjän käsikirja 2013
Luku 2 Sähköhuolto Asko J. Vuorinen Ekoenergo Oy Pohjana: Energiankäyttäjän käsikirja 2013 1 Sisältö Uusiutuvat lähteet Ydinvoima Fossiiliset sähköntuotantotavat Kustannukset Tulevaisuusnäkymät 2 Maailman
Luku 8 Energiankäytön ympäristövaikutukset
Luku 8 Energiankäytön ympäristövaikutukset Asko J. Vuorinen Ekoenergo Oy Pohjana: Energiankäyttäjän käsikirja 2013 1 Sisältö Ilmastonmuutos CO2-päästöjen kehitys CO2-pitoisuuden ennusteet Tavoiteohjelma
Imatran Voimasta Fortumiksi 1932-2013
1 Imatran Voimasta Fortumiksi 1932-2013 Asko Vuorinen 2 CV Diplomityö, Loviisan turpiinien simulointimalli, VTT 7.1970 6.1971 Suunnitteluinsinööri, Atomivoimaprojektiryhmä 7.1971 1980 Pääsuunnittelija
Valtio, VM ja HVK, jäljempänä yhdessä Osapuolet ja kukin erikseen Osapuoli.
1 (5) OSAKEVAIHTOSOPIMUS 1 Osapuolet 2 Tausta 1.1 Suomen valtio, valtiovarainministeriön edustamana, Snellmaninkatu 1 A, Helsinki, PL 28, 00023 Valtioneuvosto (Suomen valtio jäljempänä Valtio ja valtiovarainministeriö
OTK, ON täydennystentti 24.4.2007
1 OIKEUSTIETEELLINEN TIEDEKUNTA Julkisoikeuden laitos FINANSSIOIKEUS Aineopinnot OTK, ON täydennystentti 24.4.2007 Vastaukset kysymyksiin 1, 2, 3a ja 3b eri arkeille. Kysymykseen 4 vastataan erilliselle
Jyväskylän energiatase 2012. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto
Jyväskylän energiatase 2012 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 21.1.2014 Sisältö Perustietoa Jyväskylästä Jyväskylän energiatase 2012 Energiankäytön ja energialähteiden
Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola
Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola Matkaan lähdimme maanantaina 15.4 jännittynein, mutta iloisin mielin. Tiistai-aamuna lensimme Kööpenhaminan kautta Malagaan. Malagassa oli lämmintä ja jännityksestä
JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014
JOENSUUN SEUDUN HANKINTATOIMI KOMISSIOMALLI 28.03.2014 KOMISSIO Komissio otetaan käyttöön kaikissa kilpailutuksissa, joiden hankintakausi alkaa 1.1.2012 tai sen jälkeen Raha liikkuu Joensuun seudun hankintatoimen
Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio
Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat. Opinto-ohjaajat
MUUT MÄÄRITYKSET. Kunniavaltuuskuntaan kuuluu enintään 12 jäsentä. Kunniavaltuuskunnan jäsenet kutsuu ja sen puheenjohtajan nimittää edustajisto.
Kunniavaltuuskunta TEHTÄVÄT Kunniavaltuuskunnan tehtävänä on auttaa ylioppilaskuntaa edistämään jäsentensä yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa
EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 11.4.2013
EHDOTUKSET ELEKTROBIT OYJ:N VARSINAISELLE YHTIÖKOKOUKSELLE 11.4.2013 Copyright Elektrobit Corporation 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO: 1 HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA
Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q2/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku)
Julkaisuvapaa 24.8.2016 kello 14:00 Lounea Oy:n osavuosikatsaus Q2/2016 (Suluissa viime vuoden vastaavan jakson luku) Lounea konsernin liikevaihto kasvoi ja kannattavuus parani viime vuodesta verkkokaupan
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen
Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,22 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä
Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut
sivu 1 / 11 TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS E B C D D A TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS E C D C E C TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS A B E E B A sivu 2 / 11 3 pistettä 1. Anni, Bert, Camilla, David ja Eemeli
EP senioripoliisit. Lokakuun tapaaminen ti 21.10.2014
EP senioripoliisit Lokakuun tapaaminen ti 21.10.2014 Lokakuun tapaamispaikka oli Seinäjoella Kirjastotalo Apila, pari vuotta sitten käyttöön otettu uusi, loistava kirjasto. Senioreita kulttuuriympäristö
Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa
Molemmille yhteistä alkavat Espoossa 4. luokalta 2 oppituntia viikossa etenemisvauhti on kappaleittain laskettuna hitaampaa kuin englannissa, mutta asiaa tulee kerralla enemmän sanat taipuvat, joten opeteltavaa
Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011
Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Q1 Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi 1,6 prosenttia Liikevaihto 33,4 (32,8) miljoonaa euroa Liikevoitto laski
Comptel Corporation 2005 1
Tähän esitykseen sisältyy nykytilanteeseen perustuvia, tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottoja, jotka sisältävät erilaisia riskejä ja epävarmuustekijöitä. Tässä esityksessä annetaan ainoastaan tiivistelmä
Isak Wilhem Yrjänheikin sukuseuran perustamiskokous 19. 07. 2015 Pessalompossa Jupon Erä ry;n Ampumaurheilukeskuksessa Kaaraneskoskentie 158.
PÖYTÄKIRJA Isak Wilhem Yrjänheikin sukuseuran perustamiskokous 19. 07. 2015 Pessalompossa Jupon Erä ry;n Ampumaurheilukeskuksessa Kaaraneskoskentie 158. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi hankkeen käynnistäjä
EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA
EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMESSA TEM, Energia- ja ilmastostrategian valmisteluun liittyvä asiantuntijatilaisuus 27.1.216 ENSIMMÄISEN VAIHEEN
AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2006
TIEDOTE 1(6) 28.8.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 46.737.073 euroa (vuonna 2005 vastaavalla
SAITA OY:N OSAKASSOPIMUS. 1. Sopijaosapuolet. Tämän sopimuksen osapuolina ovat:
SAITA OY:N OSAKASSOPIMUS 1. Sopijaosapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat: 1. Saimaan talous ja tieto Oy (y-tunnus 2245148-6) Laserkatu 8 F, 53130 Lappeenranta jäljempänä Saita Oy 2. Etelä-Karjalan
BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00
Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA
Tietoa osakeoptioista
Tietoa osakeoptioista Tämä esite sisältää tietoa osakeoptioista ja niiden käytöstä. Mukana on myös esimerkkejä sijoitusstrategioista. Osakeoptioilla voi käydä kauppaa säännellyillä markkinoilla, mutta
Matematiikan tukikurssi
Matematiikan tukikurssi Kurssikerta 8 1 Derivaatta Tarkastellaan funktion f keskimääräistä muutosta tietyllä välillä ( 0, ). Funktio f muuttuu tällä välillä määrän. Kun tämä määrä jaetaan välin pituudella,
Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa. Sijoittajasuhdepäällikkö Riikka Toivonen 24.3.2015
Kauppa kulutuskäyttäytymisen murroksessa Sijoittajasuhdepäällikkö Kesko Liikevaihto 9,1 mrd - K-ryhmän myynti 11,3 mrd Liikevaihto 2014 9 071 milj. 2 000 kauppaa kahdeksassa maassa Yli 1,3 milj. asiakaskäyntiä
Revenio Group Oyj. Suuri Osakesäästäjäpäivä, Helsinki. Toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaara
Revenio Group Oyj Suuri Osakesäästäjäpäivä, Helsinki Toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaara 13.5.2016 1 Revenio lyhyesti Markkina-arvo noin 198 MEUR. 7 588 osakkeenomistajaa (tilanne 9.5.2016). Kasvun ydin:
Jännitestabiiliushäiriö Suomessa 1992. Liisa Haarla
Jännitestabiiliushäiriö Suomessa 1992 Liisa Haarla Pohjoismainen voimajärjestelmä 1992 Siirtoverkko: Siirtoyhteydet pitkiä, kulutus enimmäkseen etelässä, vesivoimaa pohjoisessa (Suomessa ja Ruotsissa),
Varsinainen yhtiökokous tiistaina 15. maaliskuuta 2016 klo 11.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki
Varsinainen yhtiökokous tiistaina 15. maaliskuuta 2016 klo 11.00 Pörssisali, Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki Esityslista 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien
Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66
Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL ry Julkisten hankintojen lainsäädännön vaikutus arkkitehtipalveluihin Kesä-elokuu 2010, vastaajia: 66 1 Sisältö Tutkimuksen tausta ja toteutus 3 Vastaajien taustatiedot
RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10
RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP
HALLITUSPALKKIOT VALTION OMISTAMISSA YHTIÖISSÄ VUONNA 2012
1 VALTIONEUVOSTON KANSLIA Omistajaohjausosasto/Markku Tapio 17.8.212 HALLITUSPALKKIOT VALTION OMISTAMISSA YHTIÖISSÄ VUONNA 212 Tässä muistiossa arvioidaan valtion omistamien yhtiöiden hallitusten jäsenten
Palkat ja palkitseminen 2011
WÄRTSILÄ OYJ ABP CORPORATE GOVERNANCE Palkat ja palkitseminen 2011 48 Palkat ja palkitseminen 2011 Hallituksen jäsenten palkkiot Varsinainen yhtiökokous päättää vuosittain hallituksen jäsenten palkkioista
Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os.
Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. 1. Kari Toivonen Helsingin Tarmo 2. Kari Keskinen Tampereen Voimailijat 3. Pekka Laakso Rauman Voimailijat
Tilinpäätös 2006. Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja
Tilinpäätös 26 Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja Liikevaihto 1985-26 7 6 5 4 3 Infrastruktuuri & ympäristö Energia Metsäteollisuus 2 1 Metsäteollisuus, uusinvestoinnit 12 % vuotuinen kasvu 1985 1991
Kasvua Venäjältä OAO FORTUM TGC-1. Nyagan. Tobolsk. Tyumen. Argajash Chelyabinsk
Kasvua Venäjältä Kasvua Venäjältä Venäjä on maailman neljänneksi suurin sähkönkuluttaja, ja sähkön kysyntä maassa kasvaa edelleen. Venäjä on myös tärkeä osa Fortumin strategiaa ja yksi yhtiön kasvun päätekijöistä.
Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen
Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 219 1.5.219 Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen Sisältö Osavuosikatsaus Q1/219 Q1/219 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät
Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio
Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio Saara Lohi 2007 Suunnittelu ja tavoitteet Suunnittelun lähtökohtana oli kuva pihlajanmarjoista pajumatolla. Tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa
Jyväskylän energiatase 2010. Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy
Jyväskylän energiatase 2010 Keski-Suomen Energiatoimisto/ Benet Oy 1 Jyväskylän energiatase 2010 Öljy 1495 GWh Teollisuus 590 GWh Sähkö 65 % Prosessilämpö 35 % Kivihiili 39 GWh Turve 2460 GWh Rakennusten
KANSAINVÄLISIÄ OSAAJIA LAUREASTA
KANSAINVÄLISIÄ OSAAJIA LAUREASTA Tiesitkö, että Laurea-ammattikorkeakoulusta on mahdollista saada kansainvälisiä opiskelijoita yritystoimintasi kehittämiseen? Laurea-ammattikorkeakoulun liiketalouden englanninkielisessä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1
Valtuusto 29.09.2014 Sivu 1 / 1 3706/10.03.01/2014 Kaupunginhallitus 247 15.9.2014 115 Matinkylä - Kivenlahti metron rakennustöiden osoittaminen Länsimetro Oy:n tai perustettavan yhtiön tehtäväksi Valmistelijat
Vesa Nissinen Tommi Kinnunen Sakari Jorma. Syväoppimisesta syväjohtamiseen
Vesa Nissinen Tommi Kinnunen Sakari Jorma Syväoppimisesta syväjohtamiseen Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Janne Harju Taitto: NotePad, www.notepad.fi ISBN: 978-952-14-2476-2
TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Sievi Capital Oyj:n Yhtiökokous 8.4.2014 Harri Takanen Sievi Capital Oyj:n sijoitusstrategia ja tavoitteet Pääomasijoitukset Sievi Capital Oyj sijoittaa varansa kasvupotentiaalia
Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto
Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia
Tarkastuslautakunta 4.4.2016, LIITE 1.
Tarkastuslautakunta 4.4.2016, LIITE 1. HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 4/2016 1 (8) TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 21.03.2016 klo 8:30-11:15 PAIKKA Pohjoinen Rautatiekatu 23, Hotelli Helka, kokoushuone Koivu
Energialähteiden osuus (%) energian kokonaiskulutuksesta Suomessa v. 2010
Energialähteiden osuus (%) energian kokonaiskulutuksesta Suomessa v. 2010 Vuonna 2010 energian kokonaiskulutus oli yhteensä 402 TWh, josta sähkön kulutusta oli 87,5 TWh. Suomessa käytetään suhteessa toiseksi
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni
Pörssi-illat maaliskuu 2011 Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä
Varatoimitusjohtaja, talousjohtaja Pekka Vähähyyppä 1 Stockmann-konserni lyhyesti Kansainvälinen vähittäiskaupan yritys, joka on perustettu vuonna 1862 Kolme liiketoimintayksikköä: tavarataloryhmä, Lindex
Fortumin Suomen sähkönsiirtoliiketoiminnan myynti 12.12.2013
Fortumin Suomen sähkönsiirtoliiketoiminnan myynti 12.12.2013 Huomautukset Tämä esitys ei muodosta kehotusta ostaa, merkitä tai muutoin hankkia Fortumin osakkeita. Aiemmat tulokset eivät ole tae tulevaisuuden
Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, 1 943 198 ääntä)
Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, 1 943 198 ääntä) Nro Asiakohta Puoltavat äänet 1 Hallituksen ehdotus osingon jakamisesta Vastustavat äänet Tyhjät äänet 1 943 198 0 0 OKMETIC
Elinkeinoverolaki käytännössä. Matti Kukkonen Risto Walden
Elinkeinoverolaki käytännössä Matti Kukkonen Risto Walden Talentum Pro Helsinki 2015 3., uudistettu painos, 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus Kansi:
Syyskuun työllisyyskatsaus 9/2013
NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Syyskuun työllikatsaus 9/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 22.10.2013 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2013 Työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt
L A H J A K I R J A. Sissolan pihapiirin muodostavat seuraavat tilat rakennuksineen;
L A H J A K I R J A LAHJAN ANTAJA Ilomantsin kunta Y-tunnus 0167589-4 Soihtulantie 7, 82900 Ilomantsi LAHJAN SAAJA Sissosten Sukuseura ry Rekisterinumero 185.552 LAHJOITUKSEN KOHDE Sissolan pihapiirin
Kaikki ei mene aina niin kuin on suunniteltu
Kaikki ei mene aina niin kuin on suunniteltu Olli Backman 31.10.2013 1 Uusi työpaikka HETI Jos olet syystä tai toisesta etsimässä tai vaihtamassa vaihtamassa työpaikkaa, palkkataso on kätevä ja nopea tarkistaa
Luku 5 Lämmitys. Asko J. Vuorinen Ekoenergo Oy. Pohjana: Energiankäyttäjän käsikirja 2013
Luku 5 Lämmitys Asko J. Vuorinen Ekoenergo Oy Pohjana: Energiankäyttäjän käsikirja 2013 1 Sisältö Yleistä Kaukolämmitys Sähkölämmitys Lämpöpumppulämmitys Talokohtainen lämmitys Lämmitystavan valinta Lisätietoja
MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!
Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius
Neo Industrial Oyj Osavuosikatsaus tammi-kesäkuun 2015 4.8.2015
Neo Industrial Oyj Osavuosikatsaus tammi-kesäkuun 2015 4.8.2015 Toimitusjohtaja Jari Salo Neo Industrial Oyj:n strategia ennallaan Neo Industrial on tavoitteellinen omistaja, joka kehittää yrityksiään
Etelä-Suomen metsäverkkohanke
Etelä-Suomen metsäverkkohanke Esko Laitinen Metsänomistajien liitto Etelä-Suomi Taloustutkimus Oy:n vuonna 2010 tekemään tutkimukseen vastasi noin 1500 metsänomistajaa. Heidän tyytyväisyytensä metsäalan
Kokemuksia Sihteerin ammattitutkinnosta. Paula Turunen
Kokemuksia Sihteerin ammattitutkinnosta Paula Turunen 2 Raision aikuiskoulutuskeskus Timali Kuulumme Raision seudun koulutuskuntayhtymään Olemme seuraavien alojen erikoisosaaja Turun seudulla: liiketalous
Prosenttilaskuja osakeseurannan avulla
Prosenttilaskuja osakeseurannan avulla Miten sijoittamalla voi ansaita rahaa? Nyt pääset tutustumaan sijoitusmaailman saloihin ja testaamaan eri sijoitusmuotoja! Aloitus Ratkaiskaa pareittain seuraavat
Uudet työtavat Älykkäät ratkaisut. 18.4.2013 Tiina Moberg, TDC Oy
Uudet työtavat Älykkäät ratkaisut 18.4.2013 Tiina Moberg, TDC Oy 1 Tele1 Europe perustetaan. -95 Kaupallinen toiminta aloitetaan Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa. Kaupallinen toiminta alkaa Suomessa Clinet
HELENIN AURINKO-OHJELMA OHJELMA JA ENERGIAN VARASTOINTI. SAS - ABB Pitäjänmäki Atte Kallio, 26.5.2015
HELENIN AURINKO-OHJELMA OHJELMA JA ENERGIAN VARASTOINTI SAS - ABB Pitäjänmäki Atte Kallio, 26.5.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ Suvilahden aurinkovoimala ja nimikkopaneelit Aurinkosähkön tuotanto yleisesti Helenin
ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015. Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio
ILMARINEN TAMMI SYYSKUU 2015 Lehdistötilaisuus 23.10.2015 / toimitusjohtaja Timo Ritakallio 1 OSAKEKURSSIEN LASKU HEIJASTUI SIJOITUSTUOTTOON Tammi syyskuu 2015 Sijoitustuotto 3,1 % Osakesijoitusten tuotto
Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009
Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009 Sisältö Kemira lyhyesti Tärkeimmät tapahtumat huhti kesäkuussa Segmenttien tärkeimmät tapahtumat huhti
Tikkurila. Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia
Tikkurila Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2012 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat
EKOENERGO OY SÄHKÖN JA LÄMMÖN TUOTANNON VAIHTOEHTOJEN VERTAILU HELSINGIN SEUDULLA Asko Vuorinen Ekoenergo Oy
SÄHKÖN JA LÄMMÖN TUOTANNON VAIHTOEHTOJEN VERTAILU HELSINGIN SEUDULLA 25 Asko Vuorinen Ekoenergo Oy Espoo Syyskuu 212 1 Sisällysluettelo 1. KULUTUSENNUSTEET... 3 2. KAASUVOIMALAVAIHTOEHTO... 4 Helsinki
Kuopion Bridgekerho ry
Kuopion Bridgekerho ry ; Kuopion Bridgekerho ry:n v.2009 voittopisteet ; ------------------------------------------- Hanski Matti 41 Koponen Ismo 35 Seppälä Janne 30 Miettinen Heikki 27 Siekkinen Jarmo
Talouskriisi ei näy osingoissa
Talouskriisi ei näy osingoissa Author : albert 1 / 6 2 / 6 Pörssifirmojen yhtiökokouksissa eivät ilmeet luultavasti tänä keväänä ole kovinkaan synkät, sillä monet yhtiöt korottavat osinkoa. Vajaata 40
J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?
TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,
Luku 3 Sähkömarkkinat
Luku 3 Sähkömarkkinat Asko J. Vuorinen Ekoenergo Oy Pohjana: Energiankäyttäjän käsikirja 2013 Energiankäyttäjän käsikirja 2013, helmikuu 2013 1 Sisältö Sähkön tarjonta Sähkön kysyntä Pullonkaulat Hintavaihtelut
SUOMEN PANKKI SUOMEN PANKKI
SUOMEN PANKKI Suomen Pankki vakauden rakentaja Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Se on samalla osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja
Oy Höntsy Ab TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015. Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2
Oy Höntsy Ab Pirkankatu 53 A 4 33230 Tampere Kotipaikka: Tampere Y-tunnus: 2352244-2 TASEKIRJA 1.7.2014-30.6.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 30.6.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti: Homeros Oy 1 TILINPÄÄTÖS
Katsaus käyttötoimintaan. Käyttötoimikunta 21.5.2014 Reima Päivinen Fingrid Oyj
Katsaus käyttötoimintaan Käyttötoimikunta Reima Päivinen Fingrid Oyj Esityksen sisältö 1. Käyttötilanne ja häiriöt 2. Tehon riittävyys 3. Järjestelmäreservit 4. Kansainvälinen käyttöyhteistyö 5. Eurooppalaiset
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015
PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS 2015 Hallituksen ja valiokunnan jäsenten palkkiot ja muut taloudelliset etuudet Periaatteet ja päätöksentekojärjestys Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päättää hallituksen ja
Sisällysluettelo. Simpeleen Lämpö Oy. TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2013
Sisällysluettelo 1. Toimintavuosi 2013... 2 2. Omistussuhteet... 2 3. Yhtiön hallitus ja johto... 2 4. Toiminta-ajatus... 2 5. Laajenemisstrategia... 3 6. Tapahtumat tilikaudella... 4 7. Taksa... 4 8.
Suomen energia alan rakenne liikevaihdolla mitattuna:
Suomen energia alan rakenne liikevaihdolla mitattuna: Energiayrityskanta käsittää vain itsenäisiä, voittoa tavoittelevia energiayhtiöitä ja konserneja. Yksittäisiä yrityksiä tarkastellessa kaikki luvut
Teknologiateollisuuden liikevaihto alan merkittävimmillä alueilla Suomessa. Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e
25.4.2016 TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN KEHITYS ALUEITTAIN: Vuosi 2015 oli yrityksille haastava, liikevaihto jäi kokonaisuudessaan pakkaselle vuosi 2016 ei tuo olennaista muutosta kokonaiskuvaan Teknologiateollisuuden
SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m
HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 22. - 23.05.2015 10:51:05 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaisa Nieminen LeA 94 98 97 289 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja M45 1. Tero Lahti HAS 99 97 97 293 300m Kivääri
Sähkömarkkinoiden simulointiohjelman hyödyntäminen sähkötehon riittävyyden analysoinnissa
7.4.2016 Sähkömarkkinoiden simulointiohjelman hyödyntäminen sähkötehon riittävyyden analysoinnissa Esityksen rakenne Tausta Tutkimuksen tavoite Sähkötehon riittävyyden analysointimenetelmä Case study:
Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle 8.4.2015
8.4.2015 1 Osinkopolitiikka: Osinkona jaetaan vähintään 35 % tilikauden voitosta. Nokian Renkaat Oyj:n voitonjakokelpoiset varat 31.12.2014 olivat 519,1 miljoonaa euroa, tilikauden voitto 2014 oli 305,3
Kauppa osana monikanavaista verkostoa. Case Kesko Minna Kurunsaari 6.11.2012
Kauppa osana monikanavaista verkostoa Case Kesko Minna Kurunsaari 6.11.2012 Sähköisen liiketoiminnan muutokset asiakkaiden ostokäyttäytymiseen ja kaupan toimintamalleihin 2 Sähköinen vallankumous asioinnissa
Jatkuvalla uusiutumisella eteenpäin. 28.02.2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta
Jatkuvalla uusiutumisella eteenpäin 28.02.2011 Toimitusjohtaja Matti Alahuhta Sisältö Taloudellinen kehitys 2010 Markkinoiden kehitys Kilpailukyvyn kehittäminen Pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteet
Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailut
Säkylä 02. - 17:31:44 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja M 1. Jesse Forstén SA 99 98 100 98 99 99 593 2. Sami Koskela SA 100 98 100 96 96 99 589 3. Jouko Forstén SäSA 98 94 100 98 97 98 585 4. Juha Rinta-Keturi
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014. Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014)
Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014 Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui toisena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa
Jätkäsaaren jätteen putkikeräys Oy
Jätkäsaaren jätteen putkikeräys Oy Jätkäsaaren jätteen putkikeräys Oy Y-Tunnus 2346319-8 Toimitusjohtaja Jarmo Mattila Osoite Kaasutehtaankatu 1 Kirjanpitäjä Matti Silvonen 00540 Helsinki Puhelin 050-431
Tarjonta kohtasi viimein kysynnän: kotimaiset e- kurssikirjat nosteessa
Tietue 1 / 2016 Tietue on Jyväskylän yliopiston kirjaston lehti, joka ilmestyy verkossa neljä kertaa vuodessa. ISSN-L 1798-4890 ISSN 1798-4890 Tarjonta kohtasi viimein kysynnän: kotimaiset e- kurssikirjat
Wärtsilä Oyj Abp. Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2003 Konsernijohtaja Ole Johansson Wärtsilä
Wärtsilä Oyj Abp Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2003 Konsernijohtaja Ole Johansson 29.10.2003 Keskeistä katsauskaudelta 2003 Power-toimialojen tilauskertymä kasvoi. Liikevoitto parani selvästi. Neuvottelut
Samanaikaisen innovatiivisuuden ja tehokkuuden edistäminen. Olli-Pekka Kauppila, Mira Halonen & Ville Koiste Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Samanaikaisen innovatiivisuuden ja tehokkuuden edistäminen Olli-Pekka Kauppila, Mira Halonen & Ville Koiste Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Taustaa: uutta luovan innovatiivisuuden ja olemassa olevan
Osakkaat toimialoittain. Pohjolan Voima Oy. Powest Oy
POWEST VUOSIKATSAUS 2010 VUOSIKATSAUS 2010 PoWEST 2 Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat palvelevat sen osakkaiden energianhankintaa. Lisäksi Powest tarjoaa Pohjolan Voima -konsernin
7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä
7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai
SUNNITTELIJAN KELPOISUUS rakennusvalvonta. Henna Helander, yliarkkitehti Helsingin rakennusvalvonta 17.11.2015
SUNNITTELIJAN KELPOISUUS rakennusvalvonta Henna Helander, yliarkkitehti Helsingin rakennusvalvonta PÄTEVYYS - KELPOISUUS KOULUTUS + KOKEMUS = PÄTEVYYS PÄTEVYYS x KOHTEEN VAATIVUUSLUOKKA = KELPOISUUS Kelpoisuus
Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015
Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden
Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012
Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI
SEKSIKAUPAN KOHTEEN HYVÄKSIKÄYTTÖ. Johanna Niemi & Jussi Aaltonen Raportin julkistus 4.9.2013 29.10.2013
SEKSIKAUPAN KOHTEEN HYVÄKSIKÄYTTÖ Johanna Niemi & Jussi Aaltonen Raportin julkistus 4.9.2013 29.10.2013 Aineisto Tilastot: Statfin, poliisi, syyttäjä, oikeushallinto Seksikaupan kohteen hyväksikäyttöä
Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1
Leijona Catering Oy Palkitsemistiedot vuodelta 2012 30.5.2013 1 Yleistä Vuosi 2012 oli Leijona Catering Oy:n perustamisvuosi. Puolustusvoimien kumppanina yrityksemme juuret ulottuvat kuitenkin syvälle