Opetustiedote 3/2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opetustiedote 3/2014"

Transkriptio

1 Opetustiedote 3/2014 Kotkassa sijaitsevan Merikeskus Vellamon monipuoliset näyttelyt ja laaja palvelutarjonta mahdollistavat niin innostavan oppimiskäynnin kuin mukavan huviretkenkin. Merikeskus Vellamossa toimivat Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo ja Tietokeskus Vellamo. Tästä esitteestä löydät opetustarjontamme syksylle Tietoa muusta opetustarjonnastamme on Merikeskus Vellamon verkkosivuilla -> Info -> Kouluille ja päiväkodeille. Alle 18-vuotiaat pääsevät museoon aina ilmaiseksi ja opettajat opintokäynnin yhteydessä. Tervetuloa! Uutta tarjontaa! VAMPYYIN VAJOSTAMAT LEPAKOIDEN SALATTU MAAILMA Kymenlaakson museossa on esillä lokakuuhun asti Luonnontieteellisen museon tuottama näyttely lepakoista ja niiden salaisesta elämästä. Näyttely raottaa ovea näiden ihmisissä usein ristiriitaisiakin tunteita herättävien lentävien nisäkkäiden maailmaan. Näyttely kertoo mm. lepakoiden evoluutiosta, niiden käyttämästä kaikuluotauksesta ja lepakkotutkimuksesta. Samalla esitellään myös lepakoihin liittyviä uskomuksia, niin hyviä kuin pahojakin. Näyttelyyn tutustuminen on loistava aloitus uudelle kouluvuodelle vaikkapa biologian ja ympäristöopin tunneilla. Näyttely Vampyyrin varjostamat lepakoiden salainen maailma on avoinna Näyttelyyn voi varata opastuksen. Opastuksen kesto ja käsiteltävät aiheet muokkautuvat ryhmän mukaisesti. Päiväkotiryhmille ja alakoululaisille voi valita opastuksen lisäksi työpajan, jossa valmistetaan oma lepakko tai lepakkomobile. Opastukset varattavissa tiistaista perjantaihin, opastus työpajan kera tiistaisin ja torstaisin välisenä aikana. Kesto: opastus min, opastus ja työpaja yhteensä puolitoista tuntia. Aika: opastukset tiistai-perjantai, opastus + työpaja tiistaina ja torstaina Kohderyhmä: 5-vuotiaista alkaen kaikenikäisille Hinta: opastus maksuton, työpajan hinta 60 / ryhmä tai 4 / henkilö Satumatka Toven merimaisemissa Satumatka tutustuttaa museoon pienet kävijät. Satumatkalla kuullaan Tove Janssonista ja hänen rakkaudestaan mereen ja majakoihin, tutustutaan majakoihin sekä Toven Victoriaveneeseen. Museokäyntiin liittyy lasten sadutusta tähtitaivaan alla. Satumatka sopii hyvin yhteen majakkatyöpajan ja syksyllä valmistuvan majakkalaukun kanssa. Satumatka liittyy Tove Janssonin 100-vuotisjuhlintaan ja Suomenlahti-vuoteen. Aika: tiistai-perjantai lähtien. Kesto noin 30 minuuttia sadutuksesta riippuen. Hinta: 20. Kohderyhmä: noin 4 9 -vuotiaat. Varaukset: tai johanna.aartomaa(at)nba.fi TULOSSA: LAINATTAVA LAUKKU MAJAKOISTA Syksyn aikana valmistuu ilmaiseksi lainattavissa oleva majakka-aiheinen laukku kouluille ja päiväkodeille. Kuvia, kirjoja ja esineitä sisältävän laukun voi lainata muutamaksi viikoksi opetuskäyttöön varaamalla ja hakemalla sen Vellamosta. Laukku sopii mm. Toven merimaisemissa -opastuksen pariksi. Lisätietoja: tai johanna.aartomaa(at)nba.fi

2 Opeiltapäivä klo 15 Opeiltapäivässä tehdään pikaiset käynnit tämän syksyn vaihtuviin näyttelyihimme eli teemana ovat lepakot ja keskiajan merenkulku, kaupankäynti sekä ritarit. Näyttelyt ovat Luonnontieteellisen keskusmuseon tuottama Vampyyrin varjostamat - lepakoiden salainen maailma, Suomen merimuseon tekemä Kannu ja kirkonkello - hylkytarinoita keskiajalta ja Suomen kansallismuseossa lapsille suunniteltu toiminnallinen itaripaja. Kuva: Joxerra Aihartza. Kerromme opetustarjonnastamme, tulevista ja päättyvistä näyttelyistä sekä voimme antaa vinkkejä, mikäli haluatte tulla ryhmänne kanssa omatoimisesti näyttelyihin esim aamuaukioloajan puitteissa (ks. sivu 4) tai la normaalin aukioloajan puitteissa (klo 11 lähtien). Kuulemme myös mielellämme toiveitanne museoiden suuntaan. Näyttelykäyntien palan painikkeeksi tarjoamme pientä syötävää, joten pyydämme ilmoittautumista viimeistään johanna.aartomaa@nba.fi tai Tehtäviä omatoimisille museokäynneille TULOSTA VALMIITA TEHTÄVIÄ MUKAAN Toiminnallisen museokäynnin ohjenuoraksi voit tulostaa verkkosivuiltamme tehtävälomakkeita. Voit valita esimerkiksi pienimpien koululaisten toiminnallisia tehtäviä, historiaan painottuvaa asiaa siirtolaisuudesta tai merenkulun ammatteihin syventyvän lomakkeen. uuhkan välttämiseksi kerro ryhmänne tuloajankohdasta. Aika: käytettävissä omatoimisesti Merikeskus Vellamon aukioloaikoina. Tulosta tehtävät verkkosivuiltamme tai kysy lisää: info@merikeskusvellamo.fi. Sähköpostitse voit myös tilata opettajien lomakkeet. Opastuksia pienille LAIVAKOIA VELLUN TASSUNJÄLJISSÄ Toiminnallinen kierros, jossa tutustutaan Suomen merimuseoon seuraamalla Laivakoira Vellun jättämiä jälkiä. Matkan varrella kokeillaan mm. ankkurinnostoa ja laivanlastausta sekä tarkastellaan laivoilla kuljetettuja tuotteita. Kesto min. Hinta: 40 euroa/opas. Kohderyhmä: Päiväkodit ja alakoulun luokat. AIKAMATKA Toiminnallinen kierros Kymenlaakson museon Virtaa näyttelyssä. Tiki tak, tik tak kellon tikitys vie pienet aikamatkailijat tutustumaan sadan vuoden takaiseen elämään niin maalla kuin kaupungissakin. Kesto 45 min-1 h. Kohderyhmä: päiväkodit ( 5 v.-), alakoulun luokat SATUMATKA TOVEN MEIMAISEMISSA, KS. SIVU 1.

3 Opastuksia isommille POHJANTÄHTI, ETELÄN ISTI Opastus Suomen merimuseon Pohjantähti, Etelän risti -päänäyttelyssä tutustuttaa merenkulun historiaan ja siihen, miten merenkulku vaikuttaa meidän kaikkien arkeen. Aiheeseen tutustutaan niin merenkulkijoiden, laivojen kuin lastituotteidenkin näkökulmasta. Opastusta voi räätälöidä tarpeen mukaan. Kesto 1 h. Aika: tiistai sunnuntai. Hinta: 40 euroa/opas. Kohderyhmä: peruskoulut, lukiot ja ammatilliset oppilaitokset MEILINNOITUKSESTA SAHAKAUPUNGIKSI - KOTKAN HISTOIAA Opastus Kotkan alueen historiaan kertoo, miten merilinnoituksen raunioiden ympärille kohosi vireä saha- ja satamakaupunki. Opastus johdattaa läpi Kotkan alueen vaiheiden 1700-luvun lopulta 1900-luvun puoliväliin asti. Kesto 1 h. Aika: tiistai-perjantai Kohderyhmä: peruskoulut, lukiot, historiasta ja paikkakunnasta kiinnostuneet KANNU JA KIKONKELLO - KESKIAIKAISIA HYLKYTAINOITA Opastus Suomen merimuseon samannimiseen näyttelyyn. Näyttelyssä on keskiajalla uponneen aluksen jäänteitä ja useasta eri hylkykohteesta löydettyä esineistöä, kuten käyttämättömiä, ehjiä astioita ja raaka-aineita. Pitkälti 1200-luvulle ajoittuvat esineet kertovat Suomen ja Euroopan historiaa kaupankäynnistä kirkkojen rakentamiseen ajalta, jolta on vain vähän kirjallista materiaalia. Alle 18-vuotiaille sisäänpääsy on maksuton. Opet ja avustajat myös maksutta opetuskäynnille. Alakoululaisten kanssa opastukseen voidaan liittää käynti itaripajassa, jossa voi tutustua mm. linnoihin, ritarin varusteisiin ja vaakunoihin sekä touhuta kierroksen päätteeksi omatoimisestikin. Suositeltava ryhmäkoko on max 20 oppilasta. Aika: tiistai-perjantai asti. Opastuksen kesto min. Hinta: 40. Kohderyhmä: alakoulun vanhimmat, yläkoulut, lukiot. Erityisesti historian opetus.

4 SUUSAAI, SEPAMATKA JA SILAKKA Tarinoita Suomenlahden rannoilta Suomenlahti-vuoden teemaopastus vie kävijät tutustumaan Virtaa päänäyttelyyn Suomenlahden rantoja ja saaria seuraten. Opastus johdattaa rannikon ja saarten elämään ja elinkeinoihin, niin laillisiin kuin laittomiinkin. Tutuksi tulevat niin Suursaaren turistit kuin kalastajien putka, huviveneily ja seprakaupan purjehduksetkin. Aika: tiistai perjantai Kohderyhmä: alakoulut, yläkoulut, lukiot ELÄMÄÄ KIVIKAUDEN SUOMESSA Toiminnallinen teemaopastus, joka johdattaa menneisyyden tutkimukseen, arkeologin työhön ja elämään kivikauden Suomessa. Kierroksella selvitetään, millaista elämä täällä kauan sitten on ollut, pelataan muinaispictionarya ja tutustutaan oikeisiin kaivauslöytöihin. Kierrokseen voi varata työpajan, jossa tutkitaan erilaisia maalöytöjä (30 min). Kesto 1 h + paja 30 min. Aika: tiistai perjantai Kohderyhmä: luokat Varaukset: maarit.laitala@kotka.fi tai Mennään museoon aamulla AAMUAUKIOLO TO KLO 9 LÄHTIEN Valtakunnallisen Mennään museoon -viikolla avaamme torstaina Vellamon ovet kouluille ja päiväkodeille jo klo 9 (normaalisti klo 11). yhmät voivat tutustua kaikkiin Suomen merimuseon ja Kymenlaakson museon näyttelyihin omatoimisesti aamusta lähtien ja lisäksi auditoriossa esitetään Karhula-aiheisia lyhytelokuvia. Museolehtorit ovat paikalla näyttelyissä ja voivat kertoa muutaman sanan näyttelyistä tarvittaessa, mutta opastuksia ei kyseiselle aamulle voi varata. Kaikkina muina aamuina sekin onnistuu. Opettajat voivat teettää omia tehtäviä tai käyttää museoiden tekemiä tehtävälomakkeita, joita löytyy Vellamon sivuilta.!helilä keväällä Kuva: Edvin Joas. KYM. Lyhytelokuvia paikallishistoriasta Päivän aikana auditoriossa esitetään kahta lyhytelokuvaa, jotka soveltuvat vaikkapa paikallishistorian kursseille. Esitysvuoron saavat vuoronperään Alkava Karhula - Karhulan kauppala kertoo itsestään (1951) ja Karhula kasvaa (1956). Molempien kesto on noin 20 min. Esitykset auditoriossa klo 9.30 Alkava Karhula, klo Karhula kasvaa, klo Alkava Karhula, klo Karhula kasvaa, klo Alkava Karhula ja klo Karhula kasvaa. Esitykset ovat ilmaisia, samoin kouluryhmien sisäänpääsy TAPAHTUMA PELI- JA TIETOTEKNIIKAN TUVALLISUUDESTA LA Lauantaina klo Kymenlaakson ammattikorkeakoulun Peli-innovaatiohanke & Vellamo järjestävät tapahtuman lapsille ja vanhemmille peli- ja tietotekniikan turvallisuudesta. Mukana mm. kouvolalainen videobloggaaja Herbalisti

5 Työpajat - tekemällä oppii VAAKUNAPAJA Vaakunapajassa kukin saa maalata oman vaakunan, mutta sitä ennen käydään itaripajassa ja keskiajan tunnelmissa näyttelyissä oppia hakemassa. itarihommiin tulevien kannattaa varautua akryylivärien käyttöön eli ei parhaita vaatteita päälle. ITAIPAJA IDDAVEKSTAD KNIGHT s WOKSHOP Aika: tiistai-perjantai asti. Hinta: 60 /ryhmä tai 4 /oppilas. Kohderyhmä: esikoulut, alakoulut Pari asiaa vielä Majakkatyöpaja Työpajassa askarrellaan maitopurkista ja ledilampusta oma majakka. Työpaja liittyy Merimuseon navigointiteemaan, jossa esitellään mm. majakoita navigoinnin apuvälineenä. Näyttelyssä on nähtävillä mm. Harmajan majakan pienoismalli sekä muumitalon esikuvana olleen Pellingin tunnusmajakan malli ja työpajan kirjahyllystä etsitään muidenkin majakoiden kuvia askartelijoiden inspiraatioksi. Työpajan kesto: 1-1,5 h. Aika: tiistai-perjantai 1.4. lähtien Hinta: 60 /ryhmä tai 4 /oppilas Kohderyhmä: esikoululaiset ja alakoulun nuorimmat Tiedustelut ja varaukset: johanna.aartomaa(at)nba.fi, LAIVAKISSAN KAVEIT Lassi Laivakissa mielii maihin monen merellä vietetyn vuoden jälkeen. Sitä kuitenkin mietityttää, millainen arki maissa mahtaa ollakaan ja mistä se saisi ystäviä. Pajassa paneudutaan Lassi Laivakissan auttamiseen, ja samalla kuullaan tarina Lassin seikkailuista. Kesto puolitoista tuntia. Aika: tiistai-perjantai Kohderyhmä: 5-6-vuotiaat, alakoulun 1.lk Hinta: 60 / ryhmä tai 4 / henkilö LEPAKKO -työpajat Näyttelykäynnin sisältävä paja päiväkotiryhmille ja alakoululaisille. Näyttelyssä kuullut tosiasiat ja tarinat lepakoista siirtyvät omaan lepakkoon; malleja on monia, aina ryhmän ikäjakauman mukaisesti, mm. pyykkipoikalepakko, paperilepakko tai lepakkomobile. Katso lisätiedot Vampyyrien varjostamat - lepakoiden salattu maailma -opastuskohdasta sivulta 1.n tunteita herättävien lentävien nisäkkäiden maaäyt v jotka soveltuvat vaikkapa paikallishi Opastuksia ja työpajoja järjestetään myös aamupäivisin aukioloaikojen ulkopuolella. Varaa museokäynnin ohjelma etukäteen. yhmäkoko on enintään 25 oppilasta (yksi luokka), ja jokaisen ryhmän kanssa tulee olla opettaja mukana. Alle 18-vuotiailta ei peritä pääsymaksua. Opettajat ja avustajat pääsevät opintokäynnin yhteydessä veloituksetta. Opastusten ja työpajojen hinnat löytyvät kunkin tuotteen kohdalta. Lisäohjeita: -> Info -> Kouluille ja päiväkodeille Merikeskus Vellamo; Tornatorintie 99, Kotka löydät meidät myös Facebookista. info@merikeskusvellamo.fi, ti, to su 11 18, ke 11 20, ma suljettu Kuvat: Timo Vesterinen, Ulla Wirzenius, Markku Haverinen, Tiina Leinonen, Johanna Aartomaa, Edin Joas. Vellun kuvitus: Jesperi Vara. Taitto; Johanna Aartomaa

Luokkaretkiesite 2013

Luokkaretkiesite 2013 Luokkaretkiesite 2013 Kotkassa sijaitsevan Merikeskus Vellamon monipuoliset näyttelyt ja laaja palvelutarjonta mahdollistavat niin innostavan oppimiskäynnin kuin mukavan huviretkenkin. Merikeskus Vellamossa

Lisätiedot

Opetustiedote 1/2014

Opetustiedote 1/2014 Opetustiedote 1/2014 Merikeskus Vellamon opetustiedotteesta löydät talon uuden tarjonnan kouluille ja päivähoidolle. Koko Vellamon opetustarjonta on osoitteessa www.merikeskusvellamo.fi -> Info -> Kouluille

Lisätiedot

Opetustiedote 1/2012. Opastukset

Opetustiedote 1/2012. Opastukset Opetustiedote 1/2012 Merikeskus Vellamossa toimivat Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo ja Tietokeskus Vellamo. Monipuolinen näyttely- ja ohjelmatarjonta sekä laajat kirjasto- ja tietopalvelut muodostavat

Lisätiedot

Luokkaretkiesite 2012

Luokkaretkiesite 2012 Luokkaretkiesite 2012 Kotkassa sijaitsevan Merikeskus Vellamon monipuoliset näyttelyt ja laaja palvelutarjonta mahdollistavat niin innostavan oppimisympäristön kuin mukavan retkikohteenkin. Merikeskus

Lisätiedot

Opetustiedote 4/2013

Opetustiedote 4/2013 Opetustiedote 4/2013 Merikeskus Vellamon opetustiedotteesta löydät talon uuden tarjonnan kouluille ja päivähoidolle. Koko Vellamon opetustarjonta on osoitteessa www.merikeskusvellamo.fi -> Info -> Kouluille

Lisätiedot

Opetustiedote 3/2013

Opetustiedote 3/2013 Opetustiedote 3/2013 Merikeskus Vellamon opetustiedotteesta löydät talon uuden tarjonnan kouluille ja päivähoidolle. Koko Vellamon opetustarjonta on osoitteessa www.merikeskusvellamo.fi -> Info -> Kouluille

Lisätiedot

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA KOULUTIEDOTE SYKSY 2019 ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA HISTORIAA KIVIKIRVEISTÄ IKEAAN ARKEOLOGIAA JA HAUTAUSTAPOJA TEHDÄÄN YHDESSÄ JOULUA! Tornionlaakson maakuntamuseo tarjoaa oivaltavan matkan oman historian

Lisätiedot

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän

Lisätiedot

SUOSITUSPOLKU PERUSKOULUILLE

SUOSITUSPOLKU PERUSKOULUILLE SUOSITUSPOLKU PERUSKOULUILLE 1. luokka Talomuseo Glims: Maatilan vuodenkierto, 30 min. Espoon kaupunginmuseon koululaispalvelut tarjoavat monialaisen kurkistuksen menneisyyden ihmisten elämään. Museoidemme

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET

Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET Uudenkaupungin museo järjestää opastuksia aikuis- ja lapsiryhmille. Opastuksia on tarjolla Wahlbergin talon, Luotsituvan, Merimiehenkodin ja Kalannin

Lisätiedot

Opetustiedote syksy 2017

Opetustiedote syksy 2017 Opetustiedote syksy 2017 Kotkassa sijaitsevan Merikeskus Vellamon monipuoliset näyttelyt ja laaja palvelutarjonta mahdollistavat niin innostavan oppimiskäynnin kuin mukavan huviretkenkin. Merikeskus Vellamossa

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS- PALVELUT

VARHAISKASVATUS- PALVELUT VARHAISKASVATUS- PALVELUT 2019 VARHAISKASVATUS- PALVELUT 2019 Espoon kaupunginmuseon varhaiskasvatuksen palvelut tarjoavat monialaisen kurkistuksen menneisyyden ihmisten elämään. Museomme toimipisteistä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

Vierailulla Vellamossa

Vierailulla Vellamossa Merikeskus Vellamo panostaa hyvään saavutettavuuteen ja viihtyisään ympäristöön 2009 sivu 2 / 13 Sisällys Johdanto...3 Viestintä ja saapuminen...3 Opasteet ja seinätekstit...5 Lainattavia apuvälineitä...7

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

Vanhustenviikko Kotkassa

Vanhustenviikko Kotkassa Vanhustenviikko 2.-9.10.2016 Kotkassa Sunnuntai 2.10.2016 Vanhusten viikon pääjuhla Seuratalo Sampo, Sampokuja 6. Tilaisuus alkaa kahvituksella kello 13. Juhla klo 14-15.30. Juhlassa monipuolinen ohjelma.

Lisätiedot

Kesällä on aikaa tarinoille. Kymenlaakson. museoita. Aukioloajat Yhteystiedot

Kesällä on aikaa tarinoille. Kymenlaakson. museoita. Aukioloajat Yhteystiedot Kesällä on aikaa tarinoille. Kymenlaakson museoita Aukioloajat Yhteystiedot 2016 1 Kesällä on aikaa tarinoille. Monipuolinen Kymenlaakso toivottaa sinut tervetulleeksi museoelämysten pariin. Sisällys Hamina...4

Lisätiedot

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän keksinnöistä ja haluaisin itse keksijäksi.

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät VILLA ARTTU KEVÄT VILLA ARTUN NÄYTTELYT UNIKUDELMIA TYÖPAJAT UNIKUDELMIA 29.1.-22.3. Päiväkoti- ja kouluryhmille OHJELMA Tarinamatka yli 3-vuotiaiden

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

Turun museokeskuksen museot ovat: Apteekkimuseo ja Qwenselin talo Biologinen museo Kuralan kylämäki Luostarinmäen käsityöläismuseo Turun linna Wäinö

Turun museokeskuksen museot ovat: Apteekkimuseo ja Qwenselin talo Biologinen museo Kuralan kylämäki Luostarinmäen käsityöläismuseo Turun linna Wäinö Elämyspolku 2018 19 Turun museokeskuksen museot ovat: Apteekkimuseo ja Qwenselin talo Biologinen museo Kuralan kylämäki Luostarinmäen käsityöläismuseo Turun linna Wäinö Aaltosen museo 1. lk velvoittava

Lisätiedot

Suomen merimuseo. Selkokielinen opas museon näyttelyyn

Suomen merimuseo. Selkokielinen opas museon näyttelyyn Suomen merimuseo Selkokielinen opas museon näyttelyyn Suomen merimuseo toimii Merikeskus Vellamossa Suomen merimuseossa voit tutustua laivaliikenteeseen eli merenkulkuun ja sen historiaan Suomessa. Voit

Lisätiedot

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo MUSEON AVAIN Satakunnan Museo Marraskuu 2013 MIKÄ ON MUSEON AVAIN? Museon avain on Satakunnan Museon etukortti yrityksille ja yhteisöille. Museon avaimella saat käyttöösi lukuisia etuja ja mahdollisuuden

Lisätiedot

Lounais-Hämeen ympäristökasvatusverkosto

Lounais-Hämeen ympäristökasvatusverkosto Lounais-Hämeen ympäristökasvatusverkosto Hämeen luontokeskus Loimi-Hämeen jätehuolto Oy Wahren Keskus/Kuvataidekoulu Hämeen ammattiinstituutti/mustiala Agropolis Oy Maa-ja elintarviketalouden tutkimuskeskus/elonkierto

Lisätiedot

Turun museokeskuksen museot ovat: Apteekkimuseo ja Qwenselin talo Biologinen museo Kuralan kylämäki Luostarinmäen käsityöläismuseo Turun linna Wäinö

Turun museokeskuksen museot ovat: Apteekkimuseo ja Qwenselin talo Biologinen museo Kuralan kylämäki Luostarinmäen käsityöläismuseo Turun linna Wäinö Elämyspolku 2017 18 Turun museokeskuksen museot ovat: Apteekkimuseo ja Qwenselin talo Biologinen museo Kuralan kylämäki Luostarinmäen käsityöläismuseo Turun linna Wäinö Aaltosen museo 1. lk velvoittava

Lisätiedot

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI Vapaa-ajan lautakunta 44 14.12.2017 44 Salon museopalvelujen hinnasto 1.1.2018 alkaen 2711/02.05.00.01/2017 Vapaa-ajan lautakunta Valmistelijat: museopalveluiden esimies, Laura Luostarinen, laura.luostarinen@salo.fi,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2018 VILLA SYKSY 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA UN! TYÖPAJAT Syksyn aloittaa Red Carpet -perhepäivä 2.9. sekä Hyvinkään ensimmäinen Värkkäilyfestari 7.-8.9.

Lisätiedot

Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan!

Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan! Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan! Bioaika-tapahtumakiertue on koko metsäsektorin yhteinen lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja Suomen nuorille. Kiertueen ytimen muodostaa pyörillä - ja biopolttoaineella -

Lisätiedot

Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013

Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013 Lukioiden TVT-koulutusesite Kevät 2013 Sivistystoimi Nuoriso- ja aikuiskoulutus Aika Teema Paikka Kohderyhmä Ilmoittautuminen Tammi-helmikuu 17.1. klo 13.15 15.30 Symboliset laskimet Martinlaakson lukio

Lisätiedot

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma TOTEUTETAAN ULKONA Sisällä leikkitilat on suljettuna koko kesäkuun remonttijärjestelyistä johtuen Kesäkuussa asukaspuistossa on talon ulkomaalaustyöt käynnissä.

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

19 % 1,2. Museokäyntien ennätysvuosi % museokäynneistä oli maksettuja käyntejä. TILASTOKORTTI 2/2016 MUSEOKÄYNTIEN KASVU

19 % 1,2. Museokäyntien ennätysvuosi % museokäynneistä oli maksettuja käyntejä. TILASTOKORTTI 2/2016 MUSEOKÄYNTIEN KASVU Museokäyntien ennätysvuosi 2016 MUSEOKÄYNTIEN KASVU Vuonna 2016 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tehtiin kaikkien aikojen käyntiennätys. Museokäyntejä tilastoitiin kaikissa museokohteissa yhteensä

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun!

Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun! Tervetuloa opiskelijaksi Metropolia Ammattikorkeakouluun! Olet saanut opiskelupaikan Tietotekniikan koulutusohjelmasta: nuorten koulutus, insinööri (AMK), Bulevardi 31, Helsinki Toivotamme sinulle onnea

Lisätiedot

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 MAANANTAI POTKUKELKALLA KYLÄÄN TUTUSTUMINEN Klo 11.00 12.00. Kokoontuminen Lapland Hotel

Lisätiedot

Seinäjoen kaupunginkirjaston eri toimipisteistä lainatut aineistot voi palauttaa mihin tahansa muuhun Seinäjoen kaupunginkirjaston toimipisteeseen.

Seinäjoen kaupunginkirjaston eri toimipisteistä lainatut aineistot voi palauttaa mihin tahansa muuhun Seinäjoen kaupunginkirjaston toimipisteeseen. KULTTUURIKURKISTUS Tähän esitteeseen on koottu tietoa Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelujen lainattavista kulttuurisalkuista. Kulttuurikurkistus-salkkujen sisällöt antavat välineitä taide- ja kulttuurikasvatukseen

Lisätiedot

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta

Miksi mukaan? Kuvaus. Mitä? Sisältö ja ajankohta Järjestäjän opas Kuvaus Mitä? Tervetuloa meille -viikko on osa Suomalaisen Työn Liiton Suomi 100 -juhlavuoden Made by Finland -kampanjaa. Tavoitteena on innostaa mukaan suomalaiset yritykset ja yhteisöt

Lisätiedot

Museokäynnit jatkoivat kasvuaan vuonna ,3 TILASTOKORTTI 2/2017 MUSEOKÄYNTIEN KASVU. Ilmaiskäynnit

Museokäynnit jatkoivat kasvuaan vuonna ,3 TILASTOKORTTI 2/2017 MUSEOKÄYNTIEN KASVU. Ilmaiskäynnit TILASTOKORTTI 2/2017 Museokäynnit jatkoivat kasvuaan vuonna 2017 MUSEOKÄYNTIEN KASVU Vuonna 2017 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tehtiin jälleen kaikkien aikojen käyntiennätys. Museokäyntejä

Lisätiedot

Pukinmäenkaaren peruskoulu 3. luokalta alkava liikuntapainotus. Rehtori Leena Hiillos Virka-apulaisrehtori Mikko Kytömäki

Pukinmäenkaaren peruskoulu 3. luokalta alkava liikuntapainotus. Rehtori Leena Hiillos Virka-apulaisrehtori Mikko Kytömäki Pukinmäenkaaren peruskoulu 3. luokalta alkava liikuntapainotus Rehtori Leena Hiillos Virka-apulaisrehtori Mikko Kytömäki MITÄ LIIKUNTAPAINOTUS TARKOITTAA? LIIKUNTA TERVEYDEN EDISTÄJÄNÄ Liikkuva koulu Liikuntaviikko

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

SYKSY 2014 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN TAIDEKESKUS

SYKSY 2014 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN TAIDEKESKUS Kristína Janušová/Nina Pecková, Nälkäinen sammakko, Slovakia, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN TAIDEKESKUS SYKSY 2014 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin

Lisätiedot

KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA

KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA VKO 22: To 1.6. puisto avoinna klo 8-16, sisätilat avoinna klo 9-14 LIIKUNTARATA ulkona klo 10-12 Pe 2.6. puisto avoinna klo 8-15, sisätilat

Lisätiedot

Museokäynnit vuonna 2018

Museokäynnit vuonna 2018 Museokäynnit vuonna 2018 Museoiden suosio jatkuu Vuonna 2018 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tilastoitiin yhteensä 7 127 513 museokäyntiä (n = 316), mikä on suurin piirtein saman verran kuin

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot ja jatkot 4. Tutustu Kiasmaan 5. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro-käynnillä taidetestaajat tutustuvat

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN MUSEON MUSEOPEDAGOGINEN OHJELMA SISÄLTÖ:

UUDENKAUPUNGIN MUSEON MUSEOPEDAGOGINEN OHJELMA SISÄLTÖ: UUDENKAUPUNGIN MUSEON MUSEOPEDAGOGINEN OHJELMA SISÄLTÖ: 1. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET 2. PERUSNÄYTTELYT 2.1. Opastukset - Lapset - Aikuiset 2.2. Omatoimiset tehtävät lapsille ja lapsiryhmille 2.3. Työpajat

Lisätiedot

OPI EUROOPAN PARLAMENTISSA MAKSUTON JA OSALLISTU

OPI EUROOPAN PARLAMENTISSA MAKSUTON JA OSALLISTU FI OPI JA OSALLISTU EUROOPAN PARLAMENTISSA MAKSUTON Euroopan parlamenttiin ovat tervetulleita kaikenikäiset kävijät. Tässä esitteessä on tietoa opettajille tarkoitetuista palveluista ja aineistoista, jotka

Lisätiedot

Lounais-Hämeen ympäristökasvatusverkosto

Lounais-Hämeen ympäristökasvatusverkosto Lounais-Hämeen ympäristökasvatusverkosto Hämeen luontokeskus Loimi-Hämeen jätehuolto Oy Wahren Keskus/Kuvataidekoulu Hämeen ammattiinstituutti/mustiala Agropolis Oy Maa-ja elintarviketalouden tutkimuskeskus/elonkierto

Lisätiedot

Sinä teet suojatien kampanja

Sinä teet suojatien kampanja Sinä teet suojatien kampanja Kouluissa, päiväkodeissa, työyksiköissä ja järjestöissä toteutettava kampanja, jonka tarkoituksena on nostaa esiin laajasti suojatiehen ja tien ylittämiseen liittyviä keskeisiä

Lisätiedot

Historiallinen museo. Säästöpankkimuseo

Historiallinen museo. Säästöpankkimuseo HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Historiallinen museo Säästöpankkimuseo Vankilamuseo Palanderin talo Sibeliuksen syntymäkoti HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN 1912 2012 Vuonna 2012 on tullut

Lisätiedot

INFOA: Matematiikan osaaminen lentoon!

INFOA: Matematiikan osaaminen lentoon! 1(5) INFOA: Matematiikan osaaminen lentoon! Ilmaisia koulutuksia! Opetushallitus on myöntänyt Lapin yliopistolle määrärahan koulutushankkeelle Matematiikan osaaminen lentoon: pedagogista ymmärrystä ja

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Saavutettava museo. Case: Turun taidemuseo

Saavutettava museo. Case: Turun taidemuseo Saavutettava museo Case: Turun taidemuseo Hele Reunanen / Kulttuurin ketju -hanke, Turku Touring 6.5.2010 Museon saavutettavuus Saavutettavassa museossa näyttelyt ja oheispalvelut ovat fyysisesti, henkisesti

Lisätiedot

Museokäynnit vuonna 2018

Museokäynnit vuonna 2018 Sivu 1 / 6 Museokäynnit Museoiden suosio jatkuu Vuonna 2018 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tilastoitiin yhteensä 7127513 museokäyntiä (n = 316), mikä on suurin piirtein saman verran kuin edellisenä

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

ANTOISAA VUODENALKUA. Tässä uutiskirjeessä:

ANTOISAA VUODENALKUA. Tässä uutiskirjeessä: 9.1.2019 ANTOISAA VUODENALKUA Vuoden alun terveiset ARXista heti alkuvuoteen on muutama tärkeä ilmoittautuminen. Työpajailemaan ja opastuksille ARXiin ja Taidemuseolle sekä viikolla 12 järjestettävään

Lisätiedot

Yhteistyö on voimaa Kirjastojen ja museoiden yhteistyö ja hyvät käytännöt Tietokeskus Vellamossa Kotkassa

Yhteistyö on voimaa Kirjastojen ja museoiden yhteistyö ja hyvät käytännöt Tietokeskus Vellamossa Kotkassa Yhteistyö on voimaa Kirjastojen ja museoiden yhteistyö ja hyvät käytännöt Tietokeskus Vellamossa Kotkassa Eeva Savolainen, Kymenlaakson amk (31.12.2010 saakka) Olipa kerran Idea v. 2001 KyAMK:n kirjaston

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pyynikin koulupolku Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1.

Lisätiedot

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin

TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin TET työelämä tutuksi Juniori kohtaa seniorin Työelämä tutuksi TET eli työelämään tutustuminen on yläasteen ja lukion oppilaille järjestettävä opetussuunnitelman mukainen työelämään tutustumisjakso. Sen

Lisätiedot

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä?

Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1.10.2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö. Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Muuttuva Museo Seminaari 2014 YLEISÖTYÖ JA VAPAAEHTOISTYÖ 1..2014, Savilahtitalo, Vähäkyrö Paikallismuseo matkailun kehittäjänä? Matkailu ja kotiseututyö & museot alueen kulttuuri kiinnostaa aina matkailijoita

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot 4. Jatkot 5. Tutustu Kiasmaan 6. Seuraa meitä 7. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro -käynnillä

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo

Koulutulokkaiden vanhempainaamu. Tiistai klo Koulutulokkaiden vanhempainaamu Tiistai 15.5.2018 klo 8.30-10 TERVETULOA! WELCOME! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 683 oppilasta 36 luokkaa

Lisätiedot

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA 6.5.2019 TOUKOTERVEHDYS ARXILTA Kesäkausi jo häämöttää nurkan takana ja yhteinen toimintakautemme on lopuillaan. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Vuosi on ollut täynnä upeita elämyksiä, tärkeitä

Lisätiedot

Koulutulokkaiden vanhempainaamu

Koulutulokkaiden vanhempainaamu Koulutulokkaiden vanhempainaamu Keskiviikko klo 8.30 10 TERVETULOA! Kilonpuisto - meidän koulumme Perustettu 2003 Yhtenäinen peruskoulu; esikoulu, alakoulu, yläkoulu 672 oppilasta 36 luokkaa (POR) 60 päätoimista

Lisätiedot

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue!

Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Normaalikoulun kielivalintailta 20.1. Welcome! Willkommen! Bienvenue! Kielivalinta Tulevaisuuden valinta: pääomaa tulevaa varten. Nykypäivänä englannin osaaminen on lähtökohta mitä kieliä valitaan sen

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

Otetta opintoihin -ryhmämalli. Jaana O. Liimatainen

Otetta opintoihin -ryhmämalli. Jaana O. Liimatainen Otetta opintoihin -ryhmämalli 19.5.2011 Historiaa lähtöisin Lapin yliopistosta opintopsykologit Markku Gullsten ja Sirpaliisa Euramaa jälkimmäinen toi tullessaan Oulun yliopistoon olin mukana vetämässä

Lisätiedot

Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Lapsivaikutusten arviointi kunta- ja palvelumuutoksissa hanke Sirpaleena Toikka 2.4.2008 Aihealueiden toteutus huhtikuussa 2008 Nuorimmat lapset (3-7 vuotiaat) piirtävät/

Lisätiedot

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA

OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA MAANANTAI 9:00-12:00 KESÄAAMUN MAASTOPYÖRÄILYRETKI Nauti raikkaasta kesäaamun tuulesta sekä Oulun kaupungin kauniista luonnosta korkealuokkaisen maastopyörän ohjaksissa. Retki lähtee kauppatorilta ja jatkuu

Lisätiedot

RUB4.1 MPA (13, Semi Laine abeista ollut jo ÄI9.1 MMP (16)

RUB4.1 MPA (13, Semi Laine abeista ollut jo ÄI9.1 MMP (16) 100-v juhlaviikko / Lukio Maanantai 28.9. Klo 10:00 oppilaiden koulupäivä alkaa, siitä eteenpäin normaalin lukujärjestyksen mukaisesti alla mainituin poikkeuksin: Juhlalehti jaetaan ensimmäisellä oppitunnilla.

Lisätiedot

KAUPUNKITIEDOTE 12/2015

KAUPUNKITIEDOTE 12/2015 KAUPUNKITIEDOTE 12/2015 Itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta vuonna 2017. Edessä on sukupolviemme merkittävin juhlavuosi. Juhlavuoden pääteema on Yhdessä. Kaikissa Suomi 100 -juhlavuotta koskevissa kysymyksissä

Lisätiedot

Otetta opintoihin -ryhmämalli. Jaana O. Liimatainen. 28.9., 5.10 ja 12.10.2010. Historiaa

Otetta opintoihin -ryhmämalli. Jaana O. Liimatainen. 28.9., 5.10 ja 12.10.2010. Historiaa Otetta opintoihin -ryhmämalli Jaana O. Liimatainen 28.9., 5.10 ja 12.10.2010 Historiaa lähtöisin Lapin yliopistosta opintopsykologit Markku Gullsten ja Sirpaliisa Euramaa jälkimmäinen toi tullessaan Oulun

Lisätiedot

PAJATIEDOTE SYKSY 2010

PAJATIEDOTE SYKSY 2010 KOULU PAJATIEDOTE SYKSY 2010 Syksyn Taidekeskus Kasarmin putkiremontin takia on pajatiedotteessa aikataulullisia muutoksia. Tarkista ajankohdat yksittäisten pajojen kohdalta. Syksyn pajoissa liikutaan

Lisätiedot

O L A R I N K O U L U

O L A R I N K O U L U Tervetuloa! Olarin koulun matematiikka- ja luonnontiedeluokan tiedotustilaisuuteen Olarin koulu Olarin lukion ja Olarin matematiikkaja luonnontiede lukion yhteydessä luokat 7-9 yksi pienluokka 8lk:lla

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Lokakuu 2017

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Lokakuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Lokakuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkosto- ja koulutusilta ilmoittaudu mukaan nyt! Syksyn kiehtova verkosto- ja koulutusiltamme järjestetään Ursan tähtitornilla

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastossa elo-syyskuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, 3 tai tutustu tablettiin.

Lisätiedot

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Innostu ja innosta viestintä on kivaa! Viestintä ei ole pakollinen paha, vaan huikea mahdollisuus. Pienillä askelilla eteenpäin, hyvä viestintä sujuvoittaa

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Ympäristökoulu Polku palvelee

Ympäristökoulu Polku palvelee Ympäristökoulu Polku palvelee Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö. Toiminnan tavoitteena on elinympäristön parantaminen

Lisätiedot

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU

SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA-MUSEO BUNKKERIMUSEO SALPAPOLKU SALPALINJA Salpalinja rakennettiin uuden itärajan turvaksi talvisotaa seuranneen välirauhan aikana v. 1940-41. Keskeneräisen puolustusaseman linnoittamista jatkettiin

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Huhti-toukokuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

Valtakunnallinen puheviestinnän päättökoe abeille

Valtakunnallinen puheviestinnän päättökoe abeille R O T 3.2.2015 1. Penkkaripäivän ja Vanhojen päivän ohjelmat https://www.jao.fi/fi/jyvaskylan-lukiokoulutus/jyvaskylan-lyseonlukio/ajankohtaista/kalenteri?p_wxnmqrtu=2#wxnmqrtu Valtakunnallinen puheviestinnän

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Työelämän monet polut ja erilaiset taidot. Ammatit tutuiksi yläkoululaisille. Yhteistyössä

Työelämän monet polut ja erilaiset taidot. Ammatit tutuiksi yläkoululaisille. Yhteistyössä Työelämän monet polut ja erilaiset taidot Ammatit tutuiksi yläkoululaisille Työelämän monet polut ja erilaiset taidot Ammatit tutuiksi yläkoululaisille ohjeita järjestäjille Työelämän monet polut ja erilaiset

Lisätiedot

ELOKUU Tervetuloa! Puh

ELOKUU Tervetuloa! Puh Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa

Tervetuloa lukioon. Aloitusinfoa Tervetuloa lukioon Aloitusinfoa Ryhmänohjaaja Päivi Franzon Tavoitat minut parhaiten sähköpostitse: paivi.franzon@edukouvola.fi Koulupäivän aikana voit yrittää myös puhelimitse opettajainhuone: 020 615

Lisätiedot