Toimintakertomus 2006

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2006"

Transkriptio

1 1 Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry. Toimintakertomus 2006 Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2006 pääpiirteittäin samanlaista kuin edellisinäkin vuosina. Perinteiseen tapaan yhdistys jätti lausuntoja ja mielipiteitä pääasiassa kaavoituksen eri tasoilla sekä järjesti retkiä, talkoita ja yleisötilaisuuksia. Lisäksi yhdistys esitteli toimintaansa erilaisissa tapahtumissa. Iso ponnistus oli yhdessä ympäristötietokeskus Moreenian ja Sampolan työväenopiston kanssa järjestetty kurssi Tampere Sinun kaupunkisi. Kurssin vetäjänä toimi Pilvi Pulma. Lausuntoja ja mielipiteitä jätettiin edellisvuotta enemmän. Yhdistys lausui moneen otteeseen mm. Hervannan alueen kaavoista sekä kaksi kertaa Polson Maisansalon golfkenttähankkeesta. Vuoden aikana jätettiin kaksi suojeluesitystä yhdessä muiden yhdistysten kanssa. Toinen koski mm. Hervantajärven metsiä ja toisessa ehdotettiin laajennettaviksi Halimasjärven sekä Ristimäen-Rasonhaan luonnonsuojelualueita. Suosituiksi havaittujen retkien järjestämistä jatkettiin. Yhdistyksen kevätretki Hyytiälän metsäasemalle peruuntui vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Luonnonkukkien päivän retki Lielahteen oli tänäkin vuonna yleisömenestys. Uutena järjestimme äänimaisemaretken valtakunnallisena Hiljan päivänä Retki ei ensimmäisellä kerralla löytänyt yleisöään ehkä ensi vuonna. Jäsenistö Jäsenrekisteriä pidetään yllä Suomen luonnonsuojeluliiton toimistolla Helsingissä päivätyn rekisteriotteen mukaan yhdistyksellä on 1134 maksanutta jäsentä, joista 1043 on varsinaista jäsentä, 67 perhejäsentä ja 24 lahjoittajajäsentä. 79 jäsentä on jättänyt jäsenmaksun maksamatta ja lasketaan siten eronneiksi. Yhdistyksen jäsenmäärä laski toimintavuonna 17 jäsenellä. Jäsenmäärän lasku johtunee osittain vuonna 2006 kohonneesta jäsenmaksusta. Eronneiden määrää on osin kompensoinut uusi jäsenlaji eli vuonna 2006 käyttöön otettu lahjoittajajäsenyys. Tysyssä ei vuonna 2006 tehty erityisiä jäsenhankintaponnisteluja. Muilla paikkakunnilla käynnissä ollut Luonnonsuojeluliiton face-to-face jäsenhankinta ei vuonna 2006 ulottunut Tampereelle. Jäsenmäärä laski nyt toisena vuonna peräkkäin. Hallinto Toimintavuoden aikana pidettiin kaksi sääntömääräistä kokousta: kevätkokous lauantaina ja syyskokous lauantaina , molemmat ympäristötietokeskus Moreeniassa. Vuonna 2006 hallituksen puheenjohtajana toimi Minna Santaoja ja varapuheenjohtajana Kirsi Järvinen. Kirsi erosi varapuheenjohtajan tehtävästä hallituksen kokouksessa mutta jatkoi hallituksen jäsenenä. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Pilvi Pulma. Sihteerinä toimi Juha Lehmusnotko ja hallituksen ulkopuolisena taloudenhoitajana edellisvuosien tapaan Kirsti Raulo. Hallitukseen kuuluivat lisäksi varsinaisina jäseninä Milla Hilli-Lukkarinen ja Petra Lattunen sekä varajäseninä Timo Toimela ja Veikko Junninen. Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana kymmenen kertaa: 16.1., 13.2., 13.3., 10.4., 15.5., 14.8., 20.9., 9.10, ja Kokoukset olivat päätösvaltaisia. Kesä- ja heinäkuussa hallitus piti kokoustaukoa, mutta hallituksen kesäkoulu pidettiin ravintola Telakan terassilla. Kesäkoulussa keskustelimme lausuntojen laatimisperiaatteista. Joulukuun kokous pidettiin halli- 1

2 2 tuksen vaihtokokouksena, johon kutsuttiin myös vuodelle 2007 valitut hallituksen jäsenet. Kokoukset pidettiin pääsääntöisesti maanantai-iltaisin luonnonsuojelupiirin toimistolla. Vastuiden ja tehtävien jakamista hallituksen jäsenten kesken helpotettiin jälleen laatimalla vastuunjakotaulukko, jossa määriteltiin vastuuhenkilöt erilaisille yhdistyksen toimintaan liittyville tehtäville. Yhteyshenkilönä OK-opintokeskukseen toimi Juha Lehmusnotko. Hallitus kävi viime vuonnakin vilkasta sähköpostien vaihtoa. Kiireellisistä asioista esimerkiksi lausuntoa jätettäessä päätettiin sähköpostitse. Viestintä ja tiedotus Tampereen seudun luonto lehti ilmestyi toimintavuoden aikana kaksi kertaa. Lehti jaettiin jäsenien lisäksi mm. tamperelaisille päättäjille ja kirjastoihin. Lehden numeroissa käsiteltiin yhdistyksen asioiden ja tapahtumien lisäksi ajankohtaisia luonnon- ja ympäristönsuojeluasioita. Lehden päätoimittajana toimi edellisten vuosien tapaan Minna Santaoja. Juttujen kirjoittamisesta vastasivat lisäksi yhdistyksen hallituksen jäsenet ja muut kirjoittajat. Minna Santaoja teki myös lehden taiton. Jäsenille lähetettiin toimintavuoden aikana kaksi jäsenkirjettä, joissa kerrottiin Tysyn tapahtumista ja julkaistiin kutsut yhdistyksen sääntömääräisiin kokouksiin. Jäsenkirjeet toimitti Minna Santaoja. Tampereen seudun luonto lehden painosmäärä oli 1600 ja jäsenkirjeen 1300 kappaletta. Molemmat painettiin tehdyn periaatepäätöksen mukaan uusiopaperille metsiä säästäen. Jäsenkirjeet ja vuoden ensimmäinen lehti painettiin CityOffsetissa, toinen lehti painettiin Eräsalon kirjapainossa. Kirjeiden ja lehtien postitus hoidettiin talkoilla hallituksen jäsenten voimin. Oman lehden ja jäsenkirjeen lisäksi tapahtumista ja kokouksista tiedotettiin liiton Luonnonsuojelija-lehdessä ja www-tiedotesivuilla, paikallisissa lehdissä ja radiokanavilla, internetin ilmoituspalstoilla sekä sähköpostin välityksellä. Luonnonsuojeluliitossa ei vuonna 2006 ollut resursseja päivittää paikallisyhdistysten lausuntoja nettisivuille, joten Tysyn vuoden 2006 lausuntoja ei toistaiseksi löydy netistä. Yhdistyksellä on kaksi sähköpostilistaa, toinen hallituksen sisäisiin keskusteluihin ja toinen toiminnasta tiedottamiseen jäsenille ja kaikille kiinnostuneille. Tysyllä on myös omat www-sivut liiton palvelimella. Sivuilla kerrotaan yhdistyksestä ja sen toiminnasta, ja niiltä löytyvät myös yhdistyksen ja hallituksen yhteystiedot sekä yhdistyksen säännöt. Tiedot yhdistyksen sivuille päivitti Minna Santaoja. Sivujen ulkoasua uudistettiin vuoden aikana, ja nyt sivuilta löytyvät mm. viime vuosien Tampereen seudun luonto lehdet pdf-tiedostoina. Tapahtumat ja toiminta Minna haastatteli kaupungin metsäpäällikkö Tommi Granholmia Kaavailta toimistolla. Opeteltiin yhdessä lausuntojen laatimista Jäsenkirjeen postitustalkoot 6.3. Lausunnon laatimista porukalla Myllypuron osayleiskaavaa koskien Jäsenkirje postiin 9.3. Tampere Sinun kaupunkisi kurssin suunnittelua Moreeniassa Tysyn kevätkokous Moreeniassa. Kokouksen jälkeen erikoissuunnittelija Päivi Blinnikka Pirkanmaan ympäristökeskuksesta kertoi Pirkanmaan ympäristökasvatusverkoston kuulumisia. 2

3 23.3. Tampere Sinun kaupunkisi kurssi. Osallistumisen tavat ja kanavat. Kuntademokratian kehittämispäällikkö Outi Teittinen, Internet-päätoimittaja Päivi Kuusisto ja tutkija Jarkko Bamberg Tampere Sinun kaupunkisi kurssi. Liikenne ja kaupunkisuunnittelu. Kaupungininsinööri Risto Laaksonen Tampere Sinun kaupunkisi kurssi. Kaavoitus ja maankäyttö. Kaavoituspäällikkö Veikko Vänskä ja arkkitehti Tiina Leppänen Tampere Sinun kaupunkisi kurssi. Ryteikköä vai talousmetsää? Kaupungin metsät ja puistot sekä asuinalueiden siistiminen. Myös keskustelua - mieti omia kysymyksiäsi jo etukäteen. Metsänhoitopäällikkö Tommi Granholm. Maisema-arkkitehti Ranja Hautamäki Tampereen seudun luonto lehden postitustalkoot Tampere Sinun kaupunkisi kurssi. Retki maastoon - ryteikkö- ja metsäillan teemat livenä! Tutustumiskohteena Kaupin alue. Retkenvetäjänä metsänhoitopäällikkö Tommi Granholm Siivoustalkoot Vaakkolammin luonnonsuojelualueella Palaveri ympäristövalvonnan ja kaupungin metsäosaston kanssa Hervantajärven suojeluesityksestä ja kaupungin metsien hoidosta; Tysystä osallistui Minna, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiristä puheenjohtaja Juho Kytömäki Minna palaveerasi asukasaktiivin kanssa Kauhapuiston asemakaavasta ja lausunnon tekemisestä Luonnonkukkien päivän retki Lielahden Niemen sahan alueelle; retken vetäjinä Matti Kääntönen Tampereen kasvitieteellisestä yhdistyksestä ja Juha ja Milla Tysystä 4.7. Retkeilyä Hervannassa kaavalausuntoihin liittyen perinteiset ketotalkoot Teiskossa Minna väänsi kättä Pirkanmaan jätehuollon toimitusjohtaja Pentti Rantalan kanssa Roskalehden juttua varten Retkeilyä Halimasjärvellä suojeluesitystä varten Timo edusti Tysyä CityOffsetin synttäreillä Sorin sirkuksessa Hiljan päivän retki Kauppiin; Juha ja Minna Tysy 25v. lehden teemanumeron toimituspalaveri toimistolla Jäsenkirjeen postitustalkoot Retkeilyä Kaupissa ja metsähakkuiden ihmettelyä Tysyn syyskokous Moreeniassa. Ekopsykologi Kirsi Salonen luennoi aiheesta Mielen luonto ja luonnon mieli Tampereen seudun luonto lehden postitustalkoot Osallistuminen tilaisuuksiin Palvelukeskus Frenckellissä tiedotustilaisuus Hämeenpuiston eteläpään kunnostuksesta. Minna ja Juha osallistuivat. 3 3

4 28.2. Maan ystävien ym. järjestämä lumiukkotempaus ilmastonmuutosta vastaan keskustorilla. Kirsi, Pilvi ja Minna poikkesivat Minna osallistui kaupungin alueellisen osallistumisen ideointitilaisuuteen Vanhalla kir- jastotalolla Luonnonsuojelupiirin kevätkokous Osallistuminen yliopiston ympäristöpäivien järjestöpäivään. Tysyä esittelivät Juha, Pilvi, Milla ja Minna Minna osallistui Luonto-Liiton metsiensuojelukurssille Tysy ja luontojärjestöt esittäytyivät virastotalon ikkunassa Vihreällä viikolla Hervantalaiset järjestivät tiedotustilaisuuden Hervantajärven osayleiskaavasta; Minna osallistui Mahdollisuuksien tori Väinö Linnan aukiolla Finlaysonilla; Juha, Pilvi, Milla ja Minna päivystivät 6.9. Autottoman päivän suunnittelua ylioppilastalolla, Maan ystävät koollekutsujina, Minna osallistui Autoton päivä; Pilvi oli valtaamassa Hämeenkadun parkkiruutuja Minna osallistui Tee se itse kaupunki taideprojektin loppukeskusteluun Ilmastomarssi; Minna ja Pilvi marssivat Tysystä Luonnonsuojelupiirin syyskokous Vanhalla kirjastotalolla Osallistuminen luonnonsuojelupiirin ja liiton toimintaan Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin kevätkokouksessa Tampereen ympäristönsuojeluyhdistystä edusti Juha Lehmusnotko. Tysyn kevätkokouksessa 2006 piirikokousedustajiksi valittiin Minna Santaoja ja Juha Lehmusnotko. Piirin syyskokouksessa Tysyä edustivat Minna ja Juha. Vuonna 2006 Tysyä edustivat Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin hallituksessa varsinaisena jäsenenä Juha Lehmusnotko ja varajäsenenä Minna Santaoja. Luonnonsuojelupiirin hallitukseen vuodelle 2007 valittiin Tysystä varsinaisiksi jäseniksi Juha Lehmusnotko ja Minna Santaoja sekä varajäseneksi Pilvi Pulma. Piirin hallituksenvaihtokokous pidettiin Nokialla aluesihteeri Kaija Helteen luona. Tysy antoi toimintavuonna lausuntoja yhdessä Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin kanssa. Luonnonsuojeluliittoon Tysy oli yhteydessä liittyen viestinnän kehittämiseen, jäsentarroja postituksia varten tilattaessa ja tietoja Luonnonsuojelijaan toimitettaessa. Liitto lähetti piireille ja paikallisyhdistyksille toimintavuoden aikana neljä järjestökirjettä, joilla liitto tiedottaa ajankohtaisista asioista. Kirjeiden sisältö käsiteltiin tarvittavin osin hallituksen kokouksissa ja aiheista kirjoitettiin Tampereen seudun luonto lehdessä. Yhteydenpito liittoon tapahtui suurelta osin luonnonsuojelupiirin ja aluesihteeri Kaija Helteen kautta. Yhteistyö muiden järjestöjen kanssa Osa Tysyn hallituksen jäsenistä kuuluu muihinkin luonto- ja ympäristöyhdistyksiin ja käy niiden kokouksissa sekä seuraa yhdistysten tiedotusta. Tätä kautta tieto kulkee ja avautuu yhteistyö- 4 4

5 mahdollisuuksia. Yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa pidetään tärkeänä ja mielekkäänä. Kuluneena vuonna yhteistyötä tehtiin monien lausuntojen laatimisessa ja luonnonkukkaretken järjestelyissä. Vuonna 2006 Tampereelle perustettiin metsäryhmä, joka on Tampereen metsien tilasta kiinnostuneiden epävirallinen yhteenliittymä. Metsäryhmän esikuvana on Luonto-Liiton Helsingissä kokoontuva metsätyhmä. Metsäryhmässä on jäseniä eri järjestöistä ja myös niiden ulkopuolelta. Metsäryhmä toimi taustavoimana vuonna 2006 jätetyissä suojelualoitteissa. Metsäryhmä kokoontui vuonna 2006 seitsemän kertaa. Lisäksi tehtiin lukuisia metsäretkiä. Tysystä metsäryhmän toiminnassa mukana oli Minna Santaoja. Talous Yhdistyksen talous oli vakaa koko kertomusvuoden ajan. Tilinpäätös näytti 652,66 euroa ylijäämää. Talousarviossa oli varauduttu käyttämään tarvittaessa rahaa siten, että talousarvio oli tehty 400,00 euroa alijäämäiseksi. Tilinpäätökseen vaikutti mm. toteutumatta jäänyt kevätretki. Yhdistyksen tilinpäätökset ovat useana vuonna olleet ylijäämäisiä, ja varoja on riittävästi varastossa. Näin ollen myös vuodelle 2007 tehtiin alijäämäinen talousarvio, koska haluttiin varmistaa, että mikäli muut voimavarat riittävät toiminnan järjestämiseen, siihen on varattu riittävästi varoja talousarviossa. Tysyn tekemät lausunnot vuonna 2006 Vuonna 2006 Tysyllä oli edustaja kahdessa kaupungin maankäyttöä varten perustetussa osallisryhmässä. Minna Santaoja oli osallisena Maisansalon Polson golfkenttäkaavaa varten perustetussa osallisryhmässä, mutta ryhmä ei kokoontunut toimintavuonna. Juha Lehmusnotko ilmoittautui osalliseksi Hervantajärven osayleiskaavoitusta varten perustettuun osallisryhmään. Ryhmä kokoontui vuoden 2006 aikana kolme kertaa. Yhdistystä kutsuttiin osalliseksi tämän lisäksi mm. Ratinan kaavoitusta, Kalevankankaan kaavoitusta ja Nurmi-Sorilan osayleiskaavaa varten perustettuihin osallisryhmiin. Näihin ei riittänyt resursseja osallistua, eikä Ratinan kaavoituksen katsottu kuuluvaksi erityisesti Tysyn toimenkuvaan. Nurmi-Sorilan osallisryhmässä luontoväkeä edustavat Tampereen kasvitieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Matti Kääntönen ja Tampereen hyönteistutkijain seuran puheenjohtaja Tero Piirainen Lausunto Tampereen maanvastaanotto- ja jatkojalostusalueiden ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta; yhdessä Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin kanssa Lausuntomme täydennys koskien Tampereen maanvastaanotto- ja jatkojalostusalueiden ympäristövaikutusten arviointiselostusta; yhdessä Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin kanssa 3.2. Mielipide Kalenvanrinteen osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta Mielipide ehdotuksesta kaupunkiseudun liikennepolitiikaksi Mielipide Polson asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta Mielipide Ruskon asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta Mielipide Hervantajärven osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta; yhdessä Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin ja Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen kanssa Mielipide Lielahden ranta- alueen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta; yhdessä Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen kanssa 5 5

6 30.3. Mielipide Myllypuron alueen osayleiskaavan luonnosvaihtoehdoista; yhdessä Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin ja Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen kanssa Mielipide Särkijärven sillan asemakaavaluonnoksista ja tarkistetusta osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta; yhdessä Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen kanssa Suojeluesitys: TAMPEREEN KAUPUNGIN OMISTAMIEN METSIEN SUOJELU HERVANNASSA, VILLILÄSSÄ JA LAMMINPÄÄN-VUORENTAUSTAN ALU- EELLA; yhdessä Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin, Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen, Luonto-Liiton Hämeen piirin, Ylöjärven luonnon ja Nokian luonnon kanssa 4.5. Mielipide Rasonhaan metsäalueen perustamisesta perintömetsäksi; yhdessä Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin, Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen ja Luonto-Liiton Hämeen piirin kanssa 4.5. Tiedote: LUONTOJÄRJESTÖT ESITTÄVÄT LISÄÄ SUOJELUA TAMPEREEN KAUPUNGIN METSIIN; yhdessä Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin, Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen ja Luonto-Liiton Hämeen piirin kanssa Lausunto Hämeenkyrön jätteenpolttolaitoksen YVA-selostuksesta; yhdessä Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin kanssa Mielipide Nurmi-Sorilan osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta; yhdessä Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin, Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen ja Luonto- Liiton Hämeen piirin kanssa 5.6. Alustus Tampereen kaupungin ympäristövalvonnalle ja kiinteistötoimen metsäosastolle: AIHEITA METSÄKESKUSTELUUN ; yhdessä Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin kanssa Mielipide asemakaavasta ja asemakaavan muutoksesta Ikurissa; yhdessä Pirkanmaan lin- tutieteellisen yhdistyksen kanssa Mielipide Veisun Kauhapuiston asemakaavan muutoksesta Muistutus Polson Maisansalon kehittämishankkeesta ja golfkentän rakentamisesta; yhdessä Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen kanssa 6.7. Mielipide Hervannan Huppionmäen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta Muistutus asemakaavasta ja asemakaavan muutoksesta Ikurissa; yhdessä Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen kanssa Mielipide osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta, puistoalueen osan muuttaminen asuinalueeksi Tohlopinsuonpuistossa Suojeluesitys: HALIMASJÄRVEN JA PELTOLAMMI-PÄRRINKOSKEN LUON- NONSUOJELUALUEIDEN LAAJENNUS; yhdessä Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin, Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen ja Luonto-Liiton Hämeen piirin kanssa 6 6

Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry. Toimintakertomus 2015

Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry. Toimintakertomus 2015 Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry. Toimintakertomus 2015 Vuosi 2015 oli Tysyn 34. toimintavuosi. Vuonna 2015 yhdistyksellä oli 1334 jäsentä. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2015 aktiivista. Tampereen

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136

Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 1 Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 www.palomies.fi Pöytäkirja Yhdistyksen kevätkokous 28.4.17 Yhdistyksen kevätkokous Aika: 28.4.17 klo 18 alkaen Paikka: Café Pannu, Hallituskatu, 13130 Hämeenlinna

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ

1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ 1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Lausuntojen laatimisen periaatteita

Lausuntojen laatimisen periaatteita Tampereen ympäristönsuojeluyhdistys ry Lausuntojen laatimisen periaatteita Miksi lausutaan? - Kaavoitus ja maankäyttö muokkaavat merkittävästi kaupunkiympäristöä. Yhä uusia alueita rakennettaessa luonnon

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry

Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry 1 Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry Kevätkokous 24.3.2015 klo 17-18.30 Ravintola Merimestan kokoustilassa Porin Reposaarella Läsnä Raimo Hakila Arto Holma Päivi Kuusisto Hannu Rantala Ilmo Suikkanen

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry

Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry Suomen luonnonsuojeluliiton Jyväskylän seudun yhdistys ry Toimintakertomus 2016 1. Toimihenkilöt Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Susiluoma ja varapuheenjohtajana Markku Lemmetty. Hallituksen muut

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

Suomen luolaseuran säännöt

Suomen luolaseuran säännöt Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

Korkinmäki-Veisun Omakotiyhdistys - Yhdistyksen säännöt

Korkinmäki-Veisun Omakotiyhdistys - Yhdistyksen säännöt Korkinmäki-Veisun Omakotiyhdistys - Yhdistyksen säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Korkinmäki-Veisun Omakotiyhdistys ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 6.6.2016 klo 15:00 Paikka: Otaniemi, Otakaari 7, kokoushuone Maxwell Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry

OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry PÖYTÄKIRJA OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 25.4.2017 klo 18.00 19.18 Paikka: Kotimäen koulun ruokasali, Littoistentie 500, Kaarina Läsnä: Kokouksessa

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma

SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma SPL Keski-Suomen piirin viestintäsuunnitelma Piirihallituksen hyväksymä _16._2_.2004 Taustaa Tässä viestintäsuunnitelmassa kuvataan SPL Keski-Suomen piirin tiedottamisen menettelyt. Yhdistyksen säännöissä

Lisätiedot

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT 15.5.2012 DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT 2/6 3/6 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Taideteollisuusyhdistys-Konstflitföreningen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT 1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012 LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012 Lasten Tampere ry Vuosikertomus 2012 Sisältö 1. Yleistä 2. Toiminta 2.1. Hyvät tavat kampanja 2.2. Lasten konsertti 2.3. Vuoden veturi 2.4. LOP tapahtuma 2.5. Yhteistyö

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Leijonaemot ry ja sen kotikunta on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Leijonaemot ry ja sen kotikunta on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Leijonaemot ry ja sen kotikunta on Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminta: 3 Jäsenet: Yhdistyksen tarkoituksena on: edistää vertaistukitoimintaa edistää vuorovaikutusta

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 12.5.2007. Paikka Lakimiesliiton ylähuone, Uudenmaankatu 4-6

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 12.5.2007. Paikka Lakimiesliiton ylähuone, Uudenmaankatu 4-6 1(6) Aika 8.5.2007 Paikka Lakimiesliiton ylähuone, Uudenmaankatu 4-6 Läsnä Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja; toimi puheenjohtajana kohtaan 11 asti Olli Kärkkäinen, varapuheenjohtaja; kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Selkämeren kansallispuiston ystävät ry - yhdistyksen säännöt

Selkämeren kansallispuiston ystävät ry - yhdistyksen säännöt Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 16.9.2013 Yhdistyksen rekisterinumero 211.052 Selkämeren kansallispuiston ystävät ry - yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen

Lisätiedot

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry

Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014

VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 VUOSIKERTOMUS TOIMINTAKAUDELTA 01.11.2013 31.10.2014 Yhdistys on saavuttanut tunnustetun aseman Ylläksen alueen vaikuttajana. Yhdistyksen jäsenmäärä on noussut tasaisesti ja on nyt 226. 1. Jäsentapaamiset

Lisätiedot

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 (4) SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Lammasyhdistys r.y., ruotsiksi Finlands Fårförening r.f. ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää maamme

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 15.2.2010 1(7) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Asiat: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo. 18.00. 2. Laillisuus

Lisätiedot

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2).

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2). 1 Selkämeren kansallispuiston ystävät yhdistys Yhdistyksen ensimmäinen kokous Aika: 28.8.2013 klo 19-20 Paikka: Luontotalo Arkki, Pori Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Lasse Lovén avasi kokouksen ja totesi,

Lisätiedot

Merimasku-Seura ry Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009

Merimasku-Seura ry  Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009 Merimasku-Seura ry:n toimintakertomus vuodelta 2009 Merimasku-Seura ry Yleistä Merimasku-Seura ry:n toiminta vuonna 2009 noudatteli pitkälti seuran perinteitä mutta mielessä on ollut edellisvuosia enemmän

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYNÄMÄEN KUNTA 1.1 KATTELUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E27437 PÄIVÄYS: 8.1. 2015, TARK. 4.9. 2015 Sweco Ympäristö Oy MYNÄMÄEN KUNTA Katteluksen

Lisätiedot

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt Lakeuden Tokoilijat ry yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lakeuden Tokoilijat ry ja sen kotipaikka on Ilmajoki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

25.1.2015. Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

25.1.2015. Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 25.1.2015 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

Kokoustyypit. Timo Reko

Kokoustyypit. Timo Reko Kokoustyypit Timo Reko timo.reko@msl.fi Kokoustyypit Sääntömääräiset kokoukset, joita on joko yksi tai kaksi vuodessa (syys- ja kevätkokous). Sääntömääräiset kokoukset käyttävät ylintä valtaa. Ylimääräiset

Lisätiedot

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA

TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA TOIMIJAT JA KOKOUSTEKNIIKKA Toimijat, kokoukset ja kokoustekniikka Toimijoiden roolit Jäsenet Hallitus ja toimihenkilöt Sihteeri Puheenjohtaja taloudenhoitaja Kts. YHTALO Ryhmätyö Millainen on hyvä kokous?

Lisätiedot

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi. Synop ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Synop ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on 1. toimia Helsingin yliopiston meteorologian

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä.

Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu Kursu, Lauri Uotinen (pj.), Juha Päällysaho, Elisa Kaurala, Antti Hoivala ja Antti Törmä. Oulun ylioppilaskamerat ry Yhdistyksen syyskokous 4/2011 Pöytäkirja Aika: ke 30.11.2011 klo 18:00 Paikka: Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7, Oulu Läsnä: Perttu Ristimella (siht.), Tommi Kohonen, Teemu

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS SIVU 2

KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS SIVU 2 KUOPION INSINÖÖRIT RY TOIMINTAKERTOMUS SIVU 2 YLEISTÄ Kuopion Insinöörit ry:n toiminta oli vuonna 2013 vakiintunutta. Vuoden aikana keskityttiin edunvalvonnan lisäksi erityisesti koulutusten järjestämiseen

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Liite 1 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI KORPISEN KYLÄ Tila 5:22 Valola Jurakkajärven ranta-asemakaavan laatiminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.9.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAAN PÄIVITETTY

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot