AGROTRON M EVOLVING AGRICULTURE.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AGROTRON M EVOLVING AGRICULTURE."

Transkriptio

1 AGROTRON M EVOLVING AGRICULTURE.

2 AGROTRON M TÄYD Integroidut työvalot ja avattava, aurinkovarjolla varustettu, avattava kattoikkuna helpottavat työskentelyä etukuormaimella. Kiilamainen ja kapea konepeitto antaa erinomaisen näkyvyyden eteen kiinnitetyille työkoneille. Työskentely on helppoa ja turvallista myös ahtaissa paikoissa. Kääntyvät etulokasuojat ovat vakiovaruste. Käsittely on helppoa ja kääntösäde pieni myös suurilla 34 eturenkailla. Integroidun etunostolaitteen nostokyky on jopa 4500 kg ja sähköhydraulisesti ohjattu 1000 r/min etuvoimanotto parantavat entisestään Agrotron M mallin monipuolisuutta. Etuniittokoneen tai muun eteen kiinnitetyn työkoneen kytkentä on helppoa. Maanviljelijä ja urakoitsija haluaa ansaita, sillä hyvä tulos tekee työstä hauskemman. Nykyään joudut kuitenkin hankkimaan koneita, siemeniä, lannoitteita ja kasvinsuojeluaineita ja lisäksi toimia yrittäjänä. Viljelijä joutuu tänään tekemään kauaskantoisia päätöksiä, jotka vaikuttavat tulotasoon pitkälle tulevaisuuteen. Päätöksenteko on usein pitkän harkinnan tulos, johon liittyy tietojen kerääminen ja ystävien, naapureiden ja asiantuntijoiden konsultaatio. Lopullinen päätös perustuu kuitenkin seikkoihin jotka takaavat toiminnan tuottavuuden. On siis eduksi jos hankintapäätös kohdistuu tunnettuun merkkiin, joka voi taata asiakkaan menestymisen, tarjoamalla teknologiaa joka täyttää käytännön vaatimukset. Uusi Agrotron täyttää nämä vaatimukset, nojautuen 80 vuoden kokemukseen. 2

3 ELLISTÄ HALLINTAA Yksi markkinoiden tilavimmista ja parhaiten suunnitellusta ohjaamoista takaa helppoja työpäiviä. Ilmastointilaite on vakiovaruste ja ergonomiset, innovatiiviset hallintalaitteet vain parantavat työtehoa. Elektronisesti ohjatun tehokkaan nostolaitteen nostokyky on jopa 9200 kg. Nostolaitteessa on lisäksi sisään rakennettu diagnostiikkajärjestelmä ja ohjauksella on oma pumppu. Traktori voidaan varustaa neljällä elektronisesti ohjatulla ulkopuolisella venttiilillä, joita hallitaan ristikkäisvivulla, PowerComS vivulla tai joystickillä. Vakiovarustukseen kuuluu neljä voimanottonopeutta. Taloudelliset ECO voimanotot (540E ja 1,000E) säästävät polttoainetta kaikissa tilanteissa. Vakiovarusteena olevan ASM automatiikka ohjaa voimanottoa, nelivetoa ja tasauspyörästöjen lukkojen toimintaa automaattisesti. Voimansiirrossa on sähköhydraulinen suunnanvaihtaja ja 4-nopeuksinen Powershift ja varustukseen kuuluu lisäksi APS pikavaihdeautomatiikka ja Comfortip. Voimansiirto edustaa uudenaikaista ajattelua ja siinä on erinomaiset välityssuhteet yhdistettynä helppoon vaihtamiseen. Etuakselin hydropneumaattinen ja ohjaamon pneumaattinen jousitus takaavat yhdessä turvallisuuden ja mukavuuden. Tämä on eittämättä yksi markkinoiden monipuolisemmasta ja uudenaikaisemmasta traktorista. Agrotron sarjassa on viisitoista mallia ja lisäksi lukematon määrä vaihtoehtoisia varusteita ja ominaisuuksia. Tämä antaa ainutlaatuisia valinnan mahdollisuuksia. Agrotron ohjaamon panoraama näkyvyys, muotoilu ja tilavuus ovat ennen kokemattomia. Agrotron on edelläkävijä ja varmistaa omistajalleen tuottavuuden ja parantaa taloudellista tulosta. MONATE GEWÄHR- LEISTUNG Vain DEUTZ-FAHR: 24 kuukauden takuu alkaen 132 hv Agrotron mallista 100 % biodiesel käyttömahdollisuus: Säästää kustannuksia ja ympäristöä 3

4 VIIHTYISÄ TYÖYMPÄRISTÖ Helppo nousu ohjaamoon pitkien käsikahvojen ansiosta. Avattava kattoikkkuna tarjoaa erinomaisen näkyvyyden ylösnostettuun etukuormaimeen. Vakiovarusteena olevan ilmastointilaitteen hallintalaiteet sijaitsevat apumiehen istuimen takana.

5 OMINAISUUDET Lasipintaa 6,5m², näkökenttä 320 Kattoikkuna parantaa näkyvyyttä etukuormaimelle Jopa 10 työvaloa eteen ja taakse valaisevat ympäristön Kaikkiin malleihin saatavana Xenon työvalot lisävarusteena Katon lippa suojaa auringonpaisteelta ja estää veden pääsyn avoimista ovista ja ikkunoista Suljettava kaapelien läpivienti takalasissa. Ilmastointilaite vakiona Ylipaineistettu ohjaamo ja kaksi ilmansuodatinta pitävät ohjaamon puhtaana Ohjaamon ylittämätön mukavuus: 320 panoraamanäkyvyys ja 6,5 m² lasipinta sekä avara työskentelytila tekevät Agrotron ohjaamosta markkinajohtajan. Ilmanvaihdosta ja huurteen poistosta huolehtii 14 säädettävää puhallussuutinta. Vapautunut ja tuottava työskentely vaatii tilaa ja selväpiirteiset hallintalaitteet. DEUTZ-FAHR näyttää suunnan. Tilava ohjaamo tarjoaa ainutlaatuisen näkökentän lisäksi erinomaisen mukavuuden, joten työskentely on todella nautinnollista Selväpiirteiset galvanoidut askelmat ja ovien suuri avautumiskulma varmistavat turvallisen kulun ohjaamoon ja sieltä pois. Ohjaamon sisusta henkii mukavuutta ja tilavuutta, jota muilla ei ole. Ergonominen, matalataajuuksinen istuin ja ohjaamon ilmajousitus ovat vain esimerkkejä tämän uudenaikaisen ohjaamon ominaisuuksista. Valot Ohjaamon sisävalot ja porrasvalot syttyvät, kun ovi avataan ja kulku on turvallista myös pimeässä. Agrotron tarjoaa myös erinomaiset valot työskentelyn helpottamiseksi ja turvallisuuden parantamiseksi. Traktori voidaan varustaa usealla valonheittimellä. Maksimissaan 12 valoa valaisevat jopa 500 m² alueen traktorin ympärillä. Apumiehen istuin Vakiovarusteena oleva taittuva apumiehen istuin on rakennettu osaksi ohjaamoa. Turvatanko, kädensija ja oven lapsilukko tekevät istuimesta erittäin turvallisen. Istuimen selkänojassa oleva tasku toimii hansikaslokerona. Meluntorjunta Agrotron ohjaamo on yksi markkinoiden hiljaisimmista. Tämä on saavutettu rakentamalla moottorista mahdollisimman hiljaisen ja eristämällä ohjaamo traktorin rungosta niin, että melu ei pääse ohjaamoon. Ohjaamon etuseinän lisäeristys vähentää myös ohjaamon melutasoa. Erinomainen ilmanvaihto Tehokas 4-nopeuksinen puhallin tuottaa jopa 580 m³ ilmaa ja takaa ohjaamon nopean ja tehokkaan ilmanvaihdon. Raitis ilma otetaan sisään ohjaamon B- pilareissa olevien suodattimien kautta. Lyhyet, eristetyt ilmakanavat jakavat ilman neljälletoista puhallussuuttimelle. Agrotron on varustettu ympäristöystävällisellä ilmastointilaitteella jonka avulla voidaan ylläpitää haluttu lämpötila. Voit helposti valita ulkoa tulevan ilman ja ilman kierrätyksen välillä ja poistaa kosteuden ikkunoista kuivatetun ilman avulla. Ohjaamossa vallitsee pieni ylipaine, joten pöly pysyy ulkopuolella. Tummennetut lasit ja rullaverhot edessä ja takana pitävät auringon säteet ohjaamon ulkopuolella. Katon lippa suojaa suoralta auringonpaisteelta. 5

6 KAIKKI TOIMINNOT HELPOSTI HALLITTAVISSA JA HYVIN NÄKYVILLÄ 6

7 OMINAISUUDET Värikoodatut hallintalaitteet Selvät symbolit takaavat varman ja helpon hallittavuuden Käytännölliset automaattiset toiminnot PowerComS - käyttövipu ja Comfortip Hydrauliikkaventtiilin 1 käyttö 2. Hydrauliikkaventtiilin 2 käyttö 3. Takanostolaitteen hallinta 4. Ajosuunnan vaihto 5. Powershift vaihteiden hallinta 6. Comfortip kytkin (takana) 7. Moottorin kierroslukumuisti (EMC) 8. Elektroninen käsikaasu 9. Vedon vapautin 10. Tasauspyörästön lukko 11. Neliveto 12. Hydrauliikkaventtiili APS pikavaihdeautomatiikka Markkinoilla on useita käyttöjärjestelmiä, mutta vain harvat ovat yksinkertaisia ja helposti omaksuttavia. DEUTZ-FAHR on tämän vuoksi kiinnittänyt erityistä huomiota käytön helppouteen ja toimivuuteen Jokaisen kuljettajan tulisi pystyä käyttämään traktoria luotettavasti ja tuottavasti ilman ylimääräistä opettelua ja vain lyhyen tutustumisen jälkeen. Tämän vuoksi käytetään Agrotron Profiline mallissa PoweComS käyttövipua Kaikki samassa Uusi, ergonominen PowerComS käyttövipu (vakiovaruste Profiline versioissa) yhdistää traktorin kaikki tärkeimmät toiminnot, kuten Powershift vaihteiden, nostolaitteen, ulkopuolisten hydrauliikkaventtiilien, päisteautomatiikan ja suunnanvaihdon hallinta. Voit hallita kaikkia toimintoja yhdellä käden otteella. Edut ovat selvät - aikaa säästyy ja työ sujuu helposti ja varmasti. Epämukavat käden siirrot hallintalaitteelta toiselta jäävät pois ja voit täysin keskittyä käsillä oleviin työtehtäviin. 7

8 Einfach JOUSTAVA, produktiver MONIPUOLINEN, HELPPOKÄYTTÖINEN Arbeiten. JA KOMPAKTI Helppo käyttää Vakio-ohjelmistot eivät aina pysty täyttämään kaikkia maatalouden tarpeita. On parasta, kun voit itse ohjelmoida toistuvat toiminnat omien tarpeittesi mukaan. Helppo ohjelmoida PowerComS vivun ja Comfortip toiminnan avulla voidaan ohjelmoida yksilölliset toimintaketjut ja ottaa ne käyttöön vivun liikkeellä. Kaikki toiminnat näytetään suoritusjärjestyksessä Info-Center mittaristossa. Seuraava toiminta korostuu näytössä niin, että kuljettaja tietää, mikä toiminta on seuraavaksi valittavissa. Ohjelmointi suoritetaan yksinkertaisesti siirtämällä PowerComS vipua vasemmalle ja painamalla samalla halutun toiminnan painiketta. Ohjelmointia voidaan suorittaa traktorin liikkuessa tai paikallaan ollessa. Äänimerkki ja kojetauluun syttyvä symboli kertoo ohjelmoinnin onnistumisesta. Haluttu toiminta valitaan painamalla PowerComS vivussa tai kyynärnojassa olevia painikkeita. Ohjelmoidut toiminnat siirtyvät koneen muistiin ja pysyvät siinä vaikka traktorin moottori pysäytetään. Tämä on eittämättä markkinoiden helppokäyttöisin päisteautomatiikka. Parempi tuottavuus Tuottavuus paranee ja kaikki raskaat liikkeet jäävät pois. Muistiin voidaan ohjelmoida jopa 16 eri toimintaa. Voit siis yksinkertaisella tavalla räätälöidä Agrotron M jokaiseen käsillä olevaan tehtävään ja parantaa tuottavuutta ja siirtyä käyttämään vain yhtä kättä traktorin toimintojen ohjaamiseen. Automatiikka lisää myös turvallisuutta, koska virhetoimintojen mahdollisuus pienenee, kun ei tarvitse hakea eri toimintojen katkaisijoita. 8

9 VORTEILE OMINAISUUDET Einmalige Näkökenttä Rundumsicht 360 von 320 Abgeschrägte, Kiilamainen, viisto taillierte konepeitto Motorhaube parantaa für näkyvyyttä hervorragende eteenpäin Sicht auf den Frontanbauraum Suuritehoinen hydrauliikka Leistungsfähige Neljä VO-nopeutta Hydraulikanlage vakiona mit hohem Wirkungsgrad und einstellbarer Öldurchflussmenge an jedem Zusatzsteuergerät Vier Lisävarusteena Zapfwellengeschwindigkeiten 4500 kg nostava serienmäßig etunostolaite Integrierter Lisävarusteena Frontkraftheber 1000 r/min mit einer Hubkraft etuvoimanottoa von bis zu kg (a.w.) Frontzapfwelle Helposti huollettava mit jäähdytysjärjestelmä 1 min (a.w.) Leicht Hydraulinen zu reinigende suunnanvaihtaja mahdollistaa Kompakt-Kühleranlage suunnan vaihdon ilman kytkinpolkimen Powershuttle käyttöä für Fahrtrichtungswechsel ohne zu kuppeln Säädettävä lukon/4-vedon (ASM) automatiikka Kaikki Comfortip toiminnt näkyvillä Pieni painallus vasemmalle ja seuraava toiminta kytkeytyy. Ajoautomatiikka Lukon/4-vedon automatiikka (ASM) poistaa näiden toimintojen kytkentätarpeen. ASM seuraa pyörien kääntökulmia ja traktorin ajonopeutta ja kytke automaattisesti tasauspyörästön lukon ja 4-vedon näiden tietojen perusteella. Lukko kytkeytyy pois päältä, kun käännät päisteessä ja neliveto, kun ajonopeus ylittää tietyn arvon. Jos traktori varustetaan ajonopeustutkalla voidaan myös luisto ottaa huomioon. Ajo eteen Moottorin työnopeus Aura ylös Peruutus Aura alas Päistenopeus Auran kääntö (ulosotto 1) 9

10 MUKAVUUTTA PITKILLE TYÖPÄIVILLE Etuakselin jousitus Etuakselin jousitus on vakiovaruste 50 km/t versioissa ja saatavana lisävarusteena 40 km/t versioissa. Jousitus parantaa huomattavasti turvallisuutta ja mukavuutta. Etuakseli on kiinnitetty keskitapin avulla apukehtoon. Apukehto on kiinnitetty etukehtoon tukivarsien ja sylintereiden avulla. Jousitus on hydropneumaattinen ja siihen kuuluu kaksi painevaraajaa. Jousitus ei rajoita pyörien kääntökulmia eikä akseli kallistuskulmia. Jousitus on progressiivinen, eli sen jäykkyys lisääntyy, kun ajonopeus tai kuormitus kasvaa. Mekaaninen jousitus Ohjaamon mekaaninen jousitus vähentää kuljettajaan kohdistuvia haitallisia tärinöitä ja iskuja kolmannekseen. Pneumaattinen jousitus Ohjaamon pneumaattinen jousitus saa ilmanpaineen traktorin kompressorista ja se on kuorman tunteva. Jousitusmatka on aina täydet 80 mm, riippumatta ohjaamon aiheuttamasta kuormituksesta, joten vaimennus toimii myös pienillä ajonopeuksilla. Ohjaamon pneumaattinen jousitus tarjoaa uudenaikaiseen kuorma-autoon verrattavaa mukavuutta. Agrotron tarjoaa jousitetun etuakselin, pneumaattisen ohjaamojousituksen ja ilmaistuimen kanssa varustettuna ennen näkemättömän ajomukavuuden. 10

11 OMINAISUUDET Turvallisuutta ja ajomukavuutta Vähemmän kuljettajaan kohdistuvaa tärinää Vähemmän vääntövoimia, pienemmät kuormitukset ohjaamolle ja voimansiirrolle Jousituksen automaattinen ja nopea reagointi kaikille olosuhteille Traktorin painopiste siirtyy eteenpäin Suljettu, vähän huoltoa kaipaava jousitus Kulumaton vaimennus Jousituksen ominaispiirteet Ilman jousitusta Jousitettu etuakseli Ilmajousitettu istuin voidaan säätää 11 eri tavalla, joten kuljettaja löytää aina sopivan ja mukavan istuma-asennon Jousitettu ohjaamo Korkeusanturi Pneumaattinen ohjaamon jousitus Jousitettu etuakseli ja ohjaamo Pneumaattiset joustintyynyt Iskunvaimennin Jousitettu etuakseli, ohjaamo ja Aeromat istuin Parasta ajomukavuutta - loistava pneumaattinen ohjaamon jousitus. Integroitu jousitusjärjestelmä lisää merkittävästi ajomukavuutta Katkaisija Hydrauliikkasylinteri Ohjausyksikkö Anturi Apukehto Painevaraaja - 45 Etuakseli Mukavuutta ja turvallisuutta: Agrotron M hydropneumaattinen etuakselin jousitus Etuakselin ominaisuuksiin kuuluu suuri kallistuskulma ja erinomainen kääntökulma

12 ERINOMAISEN TEHOKAS JA TALOUDELLINEN AGRex DEUTZ Common rail: Pienin mahdollinen polttoaineen kulutus ja erinomainen teho Pakokaasujen takaisinkierrätys pienentää polttoaineen kulutusta 12 RME polttoaineen käyttö on sallittua: Säästää kustannuksia ja ympäristöä

13 OMINAISUUDET Uudenaikaiset, nopeakäyntiset ja polttoainetaloudelliset DEUTZ 2- tai 4-venttiiliset moottorit elektronisella (EMC) ohjauksella täyttävät TIER III vaatimukset Innovatiivinen DPC tehonhallintajärjestelmä antaa tehoa ja taloudellisuutta DEUTZ Common Rail (DCR) korkeapaineinen ruiskutus, jopa 1600 bar, kahden syöttöpumpun avulla Pakokaasujen takaisinkierrätys vähentää päästöjä ja parantaa polttoainetaloutta Ilmansuodattimessa on pölytasku ja pitkät vaihtovälit DEUTZ-FAHR on ensimmäinen traktorivalmistaja joka sallii 100 % biopolttoaineen (B100) käytön. Kalliita jälkiasennuksia ei tarvita joten rahaa säästyy alusta alkaen. DEUTZ Power Control (DPC) P (kw) DPC teho riippuen kuormituksesta DPC M (Nm) TEHO Polttoainekustannukset Normaalin diesel polttoaineen kustannus Bio-polttoaineen hyväksynnällä n ( 1 /min) Innovatiivinen DPC järjestelmä tuottaa kaikissa tilanteissa paljon tehoa taloudellisesti. Suuri vääntömomentti, nopea tehovaste ja suuri vetovoima on näin ollen aina saatavilla, myös vaikeissa olosuhteissa. Jokainen litra biopolttoainetta säästää rahaa. Jos vuodessa kulutetaan 3000 litraa ja hinta on 15 senttiä alempi, on viiden vuoden säästö yli 2200 euroa. Niedriger Kraftstoffverbrauch Pieni polttoaineen kulutus Kulutus + Perinteinen moottori 12 % pienempi kulutus DEUTZ moottori Neljä venttiiliä ja 6-reikäiset suuttimet takaavat optimaalisen polttoaineen kulutuksen % 44 % - Kokonaistehokkuus + Tehokas, taloudellinen ja ympäristöystävällinen Monet voivat suunnitella moottoreita. Mutta vahvan ja tehokkaan moottorin rakentaminen joka täyttää kaikki päästövaatimukset on todellinen taidonnäyte. DEUTZ moottorit tarkoittaa tehokkuutta, taloudellisuutta ja ympäristöystävällisyyttä. Maatalous mielessä DEUTZ-FAHR pitää aina mielessä useita seikkoja joiden avulla voidaan lisätä tehoja ja pienentää päästöjä. Bio-dieselin käyttö on vain yksi esimerkki tästä. Maataloudessa esiintyvät, muuttuvat kuormitusolosuhteet, vaativat erityistä tietotaitoa moottorin suunnittelussa ja kaikki nämä käyttöolosuhteet vaativat tehoa silloin, kun se on tarpeen. Ja samalla täytyy polttoaineenkulutus pienentyä. Kuulostaa mahdottomalta, mutta DEUTZ- FAHR on pystynyt saavuttamaan nämä vaatimukset innovatiivisen DPC järjestelmän avulla. Yhdistämällä moottorin elektronisen ohjauksen (EMC) ja DEUTZ Common Rail teknologian on saatu aikaan erittäin tehokas ohjausjärjestelmä. Tehokas, vahva, suorituskykyinen Agrotron M mallissa on vakiona 6-sylinterinen, turboahdettu High-tech DEUTZ moottori jossa on innovatiivinen Common-Rail (DCR) polttoainesyöttö. DCR järjestelmä takaa vakiotehon, suuren tehoreservin ja korkean vääntömomentin. Moottorissa on suuri tehoreservi, joka pienentää vaihtamisen tarpeen ja tarjoaa joustavuutta sekä taloudellisuuden. Pienemmät päästöt = Ympäristön suojelua Mallit M 640 ja 650 on vakiona varustettu pakokaasujen takaisinkierrätyksellä. Tämä vähentää kulutusta ja päästöjä. Hiljaisuutta Moottorin suunnittelussa on otettu huomioon melupäästöt. Jos melua ei ole, sitä ei tarvitse eristää. Moottorin kampikammion rakenne, pehmeä palamistapahtuma, turboahdin, nestejäähdytys, tehokas äänenvaimennin ja imu- ja pakosarjojen joustava kiinnitys ovat kaikki melua vähentäviä ominaisuuksia. 13

14 VAIHTAMISEN HELPPOUTTA Agrotron mallissa on luotettava ja koestettu 7200-sarjan ZF vaihteisto. Täysin synkronoidussa vaihteistossa on kolme pääosaa: 4-nopeuksinen Powershift, 6-portainen päävaihteisto märällä monilevykytkimellä ja 4-nopeuksinen ryömintävaihteisto. Iso märkälevykytkin sijaitsee pää- ja Powershift vaihteistojen välissä, joten kytkimen kuluminen on vähäistä ja vaihtaminen helppoa. Voith hydrodamp kytkimet takaavat pehmeän liikkeellelähdön ja vähentävät kuormitushuippuja, kun vaihdetaan Powershift vaihteita. Välityssuhteet 40 vaihdetta eteen/taakse merkitsee tiheitä välityssuhteita kaikkiin töihin. Ajonopeudet ovat, riippuen mallista ja renkaista, 390 m/t - 50 km/t. Peltonopeuksien alueella 4-15 km/t on 10 vaihdetta. Huippunopeus on 50 km/t ja se voidaan alentaa nopeuteen 40 km/t vähentämällä moottorin kierroslukua suurimmalla vaihteella EMC elektroniikan avulla. Tämä säästää polttoainetta ja vähentää melua. Kuljettaja voi aina käyttää moottorin ja vaihteiston ominaisuuksia hyväkseen. Ajonopeus voi esimerkiksi neljän Powershift vaihteen avulla 2-alueella ajettaessa olla 4,5-10 km/t, ja ilman, että vaihdetaan aluevaihdetta. Kukin Powershift vaihde lisää ajonopeutta 20 % ja alentaa ajonopeutta 17 %. Kolmas aluevaihde kattaa näin ollen ajonopeudet 9-16 km/t ilman aluevaihteen vaihtamista. 14

15 OMINAISUUDET Yksinkertainen ja luotettava 7200-sarjan ZF vaihteisto. Vaihtaminen on helppoa Liikkeellelähtö, pysäyttäminen ja suunnanvaihto ilman kytkimen käyttöä. Kaikki vaihteet vapaasti valittavissa. APS pikavaihdeautomatiikka vakiovaruste Profiline malleissa. Välityssuhteet on optimoitu moottorin ominaisuuksiin joten lisävaihteita ei tarvita. Sisään rakennettu selkeä diagnostiikka antaa selkeää tietoa. Powershift vaihteiden vaihtaminen vedon katkeamatta Helppokäyttöinen PowerComS vipu Ajosuunnan vaihto ilman kytkimen käyttöä Käytössä oleva Powershift vaihde näkyy näytössä Ryömintävaihteet L 0,39 M 0,47 H 0,56 S 0,67 S 0,70 M H S 0,84 1,00 1,20 L 1,14 M H S 1,35 1,61 1,93 L 1,69 M H S 1 2 2,03 2,43 2,91 3 L 3,2 M 3,8 H 4,6 S 5,5 L 4,9 5,7 M 6,9 H S L M H S L M H S L M H S 5,9 7,0 8,4 7,9 9,4 11,3 8,2 9,8 9,2 11,0 13,2 13,6 11,8 14,2 17,0 20,4 16,3 15,8 13,8 16,6 Normaalit vaihteet Nopeudet 580/70R38 renkailla 19,5 23,4 bis /min 19,8 23,8 19,0 22,8 27,3 Vakioteho bis /min 32,7 29,1 34,9 41,8 28,0 L 24,9 M 29,9 6 H 35,8 50,0 S 42,9 km/h Taloudellinen kaikilla vaihteilla: Lisävaihteet ovat tarpeettomia koska moottorin ominaisuudet on otettu huomioon ja vaihtamistarve on pienempi. Powershift Powershift vaihteita (4 kappaletta) voidaan käyttää kuuden aluevaihteen ja neljän ryömintäalueen yhteydessä. Vaihtaminen tapahtuu painikkeella vaihdevivun päässä tai monitoimikyynärnojassa. Suunnanvaihto Tämä ominaisuus mahdollistaa ajosuunnan vaihdon tai liikkeelle lähdön ilman kytkinpolkimen käyttöä. Suunnanvaihdon vipu sijaitsee ohjauspyörän alla vasemmalla puolella. Käytössä oleva perusvaihde ja Powershift vaihde pysyvät samana suuntaa vaihdettaessa. Hydraulinen suunnanvaihtaja on edukseen erityisesti päisteajossa ja etukuormaajaa käytettäessä, sillä kuljettajan oikea käsi jää vapaaksi. Ei vain Powershift: Automaattinen Powershift Profiline malleissa on ainutlaatuinen ominaisuus joka mahdollista Powershift vaihteiden automaattisen vaihtamisen. Vaihtaminen riippuu kuormituksesta ja ohjaus otetaan moottorin kierrosluvusta. Kuljettaja voi säätää järjestelmän herkkyyden kierrosäätimen avulla. Kytkin aktivoidaan polkimen tai vaihdevivussa olevalla painikkeella. Kuljettaja voi vaihtaa 24 vaihdetta ilman kytkinpolkimen käyttöä. APS järjestelmä sovittaa lisäksi Powershift vaihteen ajonopeuteen ja moottorin kierroslukuun, kun aluevaihde vaihdetaan. Halutut Powershift vaihteet voidaan ohjelmoida kahteen muistiin. 15

16 TALOUDELLISUUTTA: 4-NOPEUKSINEN VOIMANOTTO Agrotron on luokassaan yksi harvoista traktoreista jossa on vakiona 4-nopeuksinen voimanotto (540/540E/1000/1000E). Voimanottoa ohjataan ohjaamosta käsin tai lokasuojapainikkeilla. Sähköhydraulinen ohjaus takaa voimanoton pehmeän ja hallitun käyntiinlähdön. Voimanotto kytkeytyy automaattisesti pois päältä, kun nostolaite nostetaan ylös. Profiline versiossa kytkeytyy voimanotto myös uudelleen päälle, kun nostolaite lasketaan alas. Tämä estää käyttövirheet ja vähentää työkoneiden kuormitusta. Vakiona säästö, kaikissa töissä 540E ja 1000E voimanotot säästävät polttoainetta ja vähentävät moottorin kuormitusta ja melua. Tämä on hyväksi sekä kuljettajalle että ympäristölle. Voimansiirron välityssuhteiden optimointi yhdessä säästövoimanoton kanssa takaa, että polttoaineen kulutus on aina pienin mahdollinen. Tämän tekee mahdolliseksi DEUTZ moottorin ominaisuudet, kun teho ja vääntömomentti ovat edelleen korkealla. Säästövoimanotto antaa näin ollen tarvittavan tehon moniin kevyempiin töihin. 16

17 OMINAISUUDET Automaattinen kytkentä pois päältä ja päälle, kun nostolaite nostetaan ja lasketaan. 4-nopeuksinen voimanotto vakiona Säästövoimanotto pienemmällä moottorin nopeudella. Yksinkertainen sovittaa eri nivelakseleille. Moduloitu käynnistys. Takavoimanoton tekniset tiedot Kytkin Märkä monilevykytkin Kytkentä Sähköhydraulinen Nopeuden valinta Ohjaamosta käsin Akseli 6- tai 21-urainen Voimanotto Moottorin kierrokset (r/min) E E Kulutus g/kwh E - 20 % Nopeus (r/min) Säästövoimanottoa käytettäessä on moottorin kierrosnopeus 1600 k/min. Kierrosluku on noin 20 % ja polttoaineen kulutus noin 12 % pienempi. Turvallisuutta: Nopeudet valitaan ohjaamosta käsin. Etuvoimanotto Lisävarusteena saatava etuvoimanotto saa käyttönsä moottorin kampiakselin etupäästä. Kytkentä tapahtuu sähköhydraulisesti napin painalluksella. Käyntiinlähtö on märän monilevykytkimen moduloinnin vuoksi aina pehmeää, riippumatta kuormituksesta Nopea ja varma akselin vaihto: Voimanottoakseli on kiinnitetty pulteilla

18 TEHOKAS HYDRAULIIKKA Power-Beyond vakiovarusteena traktoreissa joissa on kuorman tunteva hydrauliikka Virtausmäärä helposti säädettävissä Lisäventtiilit 1 ja 2 sekä Powershift hallitaan Profiline versiossa Power- ComS vivulla.

19 OMINAISUUDET Erittäin suorituskykyinen. Öljyä pumpataan vain tarpeen mukaan. Pienempi lämpörasitus hydrauliikalle ja voimansiirrolle Suuri tuotto, jopa 120 l/min Pumpun suora kytkentä (Power-Beyond) työkoneille vakiona jos on kuorman tunteva hydrauliikka. Suuri nostokyky, jopa 9,2 t Mekaaniset vakaajat: Sivuttaisliike poistuu ylös nostettaessa. Kuorman tunteva hydrauliikka Profiline malleissa on vakiona paineen ja virtaustarpeen mukaan säätyvä kuormantunteva hydrauliikka, jonka pumpun tuotto on 120 l/min. Muuttuvatilavuuksinen pumppu säätyy tarpeen mukaan. Pumpun tuotto lisääntyy heti, kun työkone kaipaa lisää öljyä niin, että tarvittava paine säilyy. Suurin painetarve määrittelee järjestelmän paineen. Heilunnan vaimennus Hydrauliikkajärjestelmä joutuu iskukuormituksien alaiseksi, kun ajetaan tiellä suurilla nopeuksilla. Tämä voi vaikuttaa negatiivisesti turvallisuuteen ja mukavuuteen. Agrotron malleissa on tämän vuoksi vakiovarusteena heilunnan vaimennus joka automaattisesti vähentää heilumisen silloin, kun nopeus on yli 8 km/t. Neljä ulkopuolista venttiiliä Agrotron M mallissa on vakiona neljä ulkopuolista venttiiliä. Jokaisessa venttiilissä on neljä toimintaa. Kaksi venttiiliä ohjataan PoweComS vivussa olevilla painikkeilla (virtaus ja toimintaajat ovat säädettävissä). Kahta venttiiliä ohjataan monitoimivivun avulla (virtaus on säädettävissä). Power-Beyond Power-Beyond kytkentä mahdollistaa öljytuoton ohjaamisen suoraan pumpulta työkoneen venttiilille. Työkone jossa on kuormantunteva venttiilistö voidaan kytkeä tähän järjestelmään. Tämä mahdollistaa esimerkiksi perunapuimureiden tai levitinvaunujen käytön mahdollisimman tehokkaalla tavalla. Valtava nostovoima Suuret nostosylinterit mahdollistavat jopa 9,2 t nostokyvyn. Työkoneiden nopea, varma ja turvallinen kiinnitys ja irrotus helpottuu takalokasuojien painikkeiden ansiosta. Elektroninen hallinta Agrotron traktoreissa on elektroninen nostolaitteen ohjaus (EHR). Sisään rakennettu diagnostiikkajärjestelmä seuraa koko ajan nostolaitteen toimintoja. Nostolaitteen hallintalaitteet sijaitsevat sivukonsolissa tai monitoimikyynärnojassa (lisävaruste). Nostolaitteessa on seuraavat toiminnot: Vetovastus- ja asennonsäätö, yhdistetty säätö, uiva asento, nopea maahan tunkeutuminen, luiston esto (jos on ajonopeustutka), heilunnan vaimennus, kuljetuslukitus, ulkopuoliset hallintapainikkeet, nostokorkeuden rajoitus ja laskunopeuden säätö. Ergonominen sijoittelu ja helppo käyttää: Nostolaitteen (EHR) hallintalaitteet. 19

20 DEUTZ-FAHR TARJOAA VIELÄ ENEMMÄN Agrotron mallien kattava vakiovarustus on edelleen parannettavissa lisävarusteilla. DEUTZ-FAHR tarjoaa monipuoliset lisävarusteet. Kysy lisää DEUTZ-FAHR jälleenmyyjältä. 1. Jousitettu etuakseli: 40 km/t versiot voidaan varustaa jousitetulla etuakselilla. Tämä parantaa turvallisuutta ja mukavuutta huomattavasti. 2. Pneumaattiset jarrut: Yhdistetty 1 ja 2 piirin ilmajarrut soveltuvat maantieajoon suurilla nopeuksilla. 3. Ohjaamon ilmajousitus: Ohjaamon jousituksen ilmanpaine saadaan traktorin kompressorista tai ulkopuolisesta kompressorista. Kuormituksesta riippumaton säätö takaa ajomukavuuden. 4. Etunostolaite ja VO: Agrotron pääsee todella näyttämään kyntensä, kun sen eteen kytketään työkoneita. Etunostolaitteen nostokyky on jopa 4,5 t ja voimanoton kierrosnopeus on 1000 k/min 5. Leveät ja tukevat etulokasuojat 6. Piton-Fix: Ei suomessa. 7. Kääntyvä vetopuomi: Ei suomessa. 8. Kuulavetolaite: Kuulan halkaisija on 80 mm ja suurin sallittu pystykuorma on 3000 kg. 9. Vetokoukku: Vetokoukun tapin halkaisijaksi voi olla 32 tai 38 mm. 10. Etupainot: Traktori on varustettavissa erilaisilla etupainotelineillä ja etupainoilla tarpeen mukaan. 20

21

22 HELPPO HUOLTAA 1 2

23 OMINAISUUDET Pitkät huoltovälit Moottorin öljynvaihto 500 t välein. Tärkeimpiin huoltokohteisiin pääsee käsiksi ilman työkaluja. Lauhduttimien helppo puhdistus. Diagnostiikkajärjestelmä vakiona. Erittäin alhaiset huolto- ja käyttökustannukset, sen osoittavat myös eri lehtien testit. Venttiilien säätö 1500 t välein Nopea päivittäinen huolto Päivittäinen huolto on yksinkertainen ja nopea toimenpide jota helpottaa taakse avautuva konepeitto. Kaikkiin huoltokohteisiin pääsee käsiksi ilman työkaluja. Vaihteiston öljytaso tarkistetaan tasolasin avulla. Moottorin öljytaso on tarkistettavissa ilman konepeiton avaamista. Pitkät huoltovälit Huoltovälit ovat erittäin pitkät. Moottorin öljynvaihtoväli on 500 t ja venttiilit säädetään 1500 käyttötunnin välein. 1. Lauhdutinyksikkö käännetään helposti sivuun puhdistusta varten. 2. Öljyn täyttö ja mittatikku ovat hyvin esillä. Pitkät huoltovälit, pienemmät ylläpitokustannukset. 3. Moottorin ilmansuodatin on helppo huoltaa. Vähäpölyinen ilmanotto ja ejektori takaavat suodattimen pitkät huoltovälit. 4. Voimansiirron ja hydrauliikan öljytaso tarkistetaan suuren tasolasin avulla. 5. Kaikki sulakkeet ja releet ovat hyvin suojassa ohjaamossa ja niihin pääsee helposti käsiksi. 6. Reaaliaikainen diagnostiikka DEUTZ FAHR merkkihuolto pystyy nopeasti selvittämään mahdolliset viat. 7. Molemmat ohjaamosuodattimet sijaitsevat ohjaamon B-pilareissa. Suodattimet voidaan puhdistaa ja vaihtaa ilman työkaluja. Aktiivihiilisuodattimia on saatavana tilauksesta. 8. Ohjaamon lattiamatto on helposti irrotettavissa puhdistusta varten. 23

24 VARMA JA TURVALLINEN DEUTZ-FAHR Merkkihuolto on viisautta On ihmisiä jotka voivat korjata lähes mitä tahansa. Mutta vain koulutettu DEUTZ- FAHR asentaja tuntee traktorisi perusteellisesti. Vain merkkikorjaamolla on käytössään kaikki tarpeelliset työkalut ja mittavälineet vian määrittelemiseksi. Tämä on huomionarvoinen seikka. Alkuperäiset varaosat. vain alkuperäisten varaosien käyttö pitää traktorisi alkuperäisessä kunnossa. Suosittelemme, että aina käytät alkuperäisiä osia ja tarvikkeita koska vain tällä tavalla varmistat, että traktorisi toimii tarkoitetulla tavalla - takuulla. Kysy DEUTZ-FAHR jälleenmyyjältä - hän voi vastata esittämiisi kysymyksiin SDFL Leo 0308 Tämä painotuote on tarkoitettu kansainväliseen jakeluun. Kuvissa näytetään sekä erikois- että vakiovarusteita. Kaikkia kuvattuja malleja ei ole saatavana kaikissa maissa. Jälleenmyyjä tietää mitkä varusteet ja vaihtoehdot ovat saatavilla. Jotkut esitetyt työkoneet eivät välttämättä täytä kyseessä olevan maan määräyksiä. Asiakkaan tulee - keskusteltuaan myyjän kanssa - ottaa tämä huomioon. Kaikki tässä esitteessä esitetyt kuvat ja tiedot voivat muuttua ilman etukäteisilmoitusta. Emme vastaa tässä esitteessä mahdollisesti esiintyvistä virheistä. Tässä esitteessä mainitut seikat eivät ole sitovia ja ne voivat muuttua teknisistä, kaupallisista tai laillisista syistä. Valmistaja ei vastaa edellä mainituista seikoista. SAME DEUTZ-FAHR DEUTSCHLAND GmbH pidättää itselleen oikeuden muuttaa traktorin teknisiä tai rakenteellisia ominaisuuksia, ilmoittamatta siitä etukäteen. Maahantuonti ja myynti: SAME DEUTZ-FAHR DEUTSCHLAND GmbH, D Lauingen, Alhonniituntie 4, Nurmijärvi Puh , faksi info@yrma.net EVOLVING AGRICULTURE.

AGROPLUS 67 77 87 EVOLVING AGRICULTURE.

AGROPLUS 67 77 87 EVOLVING AGRICULTURE. AGROPLUS 67 77 87 EVOLVING AGRICULTURE. AGROPLUS: KOMPAKTI JA JÄRKEVÄ 2 OMINAISUUDET: Kompakti ja helposti hallittava yleistraktori kaikille tiloille. Optimaalinen painojakauma (45:55%), pieni omapaino,

Lisätiedot

AGROTRON TTV EVOLVING AGRICULTURE.

AGROTRON TTV EVOLVING AGRICULTURE. AGROTRON TTV EVOLVING AGRICULTURE. AGROTR PORTAATONTA MUKAVUUTT Neljä integroitua työvaloa ja avattava, aurinkovarjolla varustettu kattoikkuna, helpottavat työskentelyä etukuormaimella. Kiilamainen, viisto

Lisätiedot

AGROTRON K EVOLVING AGRICULTURE.

AGROTRON K EVOLVING AGRICULTURE. AGROTRON K EVOVING AGRICUTURE. AGROTRON K: KOPAKTI TRAKTORI, JOKA PYSTYY KAIKKIIN TÖIIN Viljan viljely ja kotieläimien pito vaatii traktorista paljon. uun muassa monikäyttöisyys, joustavuus, kompakti koko

Lisätiedot

AGROFARM 85 100 EVOLVING AGRICULTURE.

AGROFARM 85 100 EVOLVING AGRICULTURE. AGROFARM 8 100 EVOLVING AGRICULTURE. AGROF TEHOKAS TAPA PYSYÄ K Mukava, hyvin suunniteltu ohjaamo, jossa on sävytetyt lasit ja kelautuva häikäisysuoja merkitsevät rentoa ja helppoa työskentelyä. Ergonomisesti

Lisätiedot

T RC/ PC - Tekniset tiedot

T RC/ PC - Tekniset tiedot T7.185-200 RC/ PC - Tekniset tiedot TRAKTORIMALLI T7.185 T7.200 T7.185 T7.200 RC RC PCE PCE Sylinteriluku/hengitys 6 T Interc 6 T Interc 6 T Interc 6 T Interc Iskutilavuus litraa 6,728 6,728 6,728 6,728

Lisätiedot

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN!

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! Power Partner UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! nn82 88 hv N92 101hv nu U S I K E T T E R Ä K A K S I K K O N82 N92 Valtra N-sarja täydentyy kahdella uudella traktorimallilla N82 ja N92, joihin on lisätty ketteryyttä

Lisätiedot

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D Tehokkuutta harvennuksille - John Deere 770D John Deere 770D -harvesteri on oikea valinta harvennuksille ja pienten puiden käsittelyyn. Nelipyöräinen ja pienikokoinen

Lisätiedot

LUOTETTAVA, TEHOKAS, TALOUDELLINEN FORTERRA HSX 140 TÄSSÄ ON KONE JONKA TARVITSET! 4 vuoden tehdastakuu

LUOTETTAVA, TEHOKAS, TALOUDELLINEN FORTERRA HSX 140 TÄSSÄ ON KONE JONKA TARVITSET! 4 vuoden tehdastakuu LUOTETTAVA, TEHOKAS, TALOUDELLINEN TÄSSÄ ON KONE JONKA TARVITSET! FORTERRA HSX 140 4 vuoden tehdastakuu www.hcpetersen.fi FORTERRA HSX 140 LUOTETTAVA Zetor-traktoreiden yhteydessä haluae korostaa yksinkertaista,

Lisätiedot

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T Kurottajien uusi teholuokka Pien-, pyörä- ja teleskooppikuormaajat... 14 kilowatista (20 hv) 130 kilowattiin (177 hv). Olemme suunnitelleet

Lisätiedot

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki

Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000. John Deere Erinomainen leikkuujälki Väyläleikkurimallisto JD 7000 ja JD 8000 John Deere Erinomainen leikkuujälki Helppo suoraan ajettavuus on väyläleikkurin tärkeimpiä ominaisuuksia. Maailman suurimpana golfkenttien hoitokoneiden valmistajana

Lisätiedot

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA

LÄNNEN-MONITOIMIKONEEN TEKNOLOGISIA OMINAISUUKSIA Vahvat ja taloudelliset moottorit Lännen-monitoimikoneet varustetaan taloudellisilla Agco Power 4-sylinterisellä dieselmoottorilla. Moottorit vääntävät vahvasti koko kierrosalueella. Kaikilla Lännen käyttämillä

Lisätiedot

Uusi Same Deutz-Fahr i-monitor on helppo käyttää ja siinä on looginen valikkorakenne jonka avulla kuljettaja saa käyttöönsä tärkeitä tietoja.

Uusi Same Deutz-Fahr i-monitor on helppo käyttää ja siinä on looginen valikkorakenne jonka avulla kuljettaja saa käyttöönsä tärkeitä tietoja. KÄYTTÖ Uusi Same Deutz-Fahr i-monitor on helppo käyttää ja siinä on looginen valikkorakenne jonka avulla kuljettaja saa käyttöönsä tärkeitä tietoja. Näyttö Hallintapaneeli PÄÄNÄYTTÖ Päänäyttö ilmestyy

Lisätiedot

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset.

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. VAIN YKSI ASKEL Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. Sinulle, joka poistut ohjaamosta ja kiipeät takaisin monta kertaa

Lisätiedot

ST STW40. Suuri teho, ylivertainen luotettavuus ja maksimimukavuus yhdistettynä kompakteihin mittoihin ja äärimmäiseen ketteryyteen.

ST STW40. Suuri teho, ylivertainen luotettavuus ja maksimimukavuus yhdistettynä kompakteihin mittoihin ja äärimmäiseen ketteryyteen. ST STW40 K U B O T A - D I E S E LT R A K T O R I Suuri teho, ylivertainen luotettavuus ja maksimimukavuus yhdistettynä kompakteihin mittoihin ja ääriäiseen ketteryyteen. Koe teho ja mukavuus aivan uudella

Lisätiedot

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus. www.lannencenter.com

4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus. www.lannencenter.com 4 YLIVOIMAISTA OMINAISUUTTA KAIKKINA VUODENAIKOINA Liikkuvuus Monitoimisuus Tuottavuus Ympäristövastuu www.lannencenter.com FI SIIRTYY TYÖMAALTA TYÖMAALLE. OMINAISUUS 1 LIIKKUVUUS Markkinoiden nopein monitoimikone.

Lisätiedot

UUsi MAssEY FERGUsON -MAllistO kokoluokassa 82-102 hv

UUsi MAssEY FERGUsON -MAllistO kokoluokassa 82-102 hv TEHOKAS JA KETTERÄ Uusi MASSEY FERGUSON -mallisto kokoluokassa 82-102 hv Suunniteltu huipulle. Perimämme juontaa vuosikymmenien taakse. Kautta aikojen olemme valmistaneet laadukkaiksi ja kestäviksi tunnettuja

Lisätiedot

AGRICULTURAL HANDLING solutions

AGRICULTURAL HANDLING solutions AGRICULTURAL HANDLING solutions www.manitou.com SUORITYSKYKYÄ SINUN TILALLESI 000 kg: MLT 0 ja 00 maksimi kantavuus sallii jopa tonnin kuorman kuljetuksen - ja vielä enemmän - jopa tonnin noston, m korkeaan

Lisätiedot

CS2610 KIOTI-PIENOISTRAKTORI

CS2610 KIOTI-PIENOISTRAKTORI CS2610 KIOTI-PIENOISTRAKTORI PIENOISTRAKTORI sc2610 Laadukas dieselmoottori Optimoitu 26 hevosvoiman dieselpolttomoottori on erittäin tehokas ja sen polttoaineenkulutus on pieni. Öljyn/nesteiden täyttö-

Lisätiedot

Kompakti Sarja 3345]3350]3360 4350]4360. Optimoitua ergonomiaa ja tehoa

Kompakti Sarja 3345]3350]3360 4350]4360. Optimoitua ergonomiaa ja tehoa Kompakti Sarja 3345]3350]3360 4350]4360 Optimoitua ergonomiaa ja tehoa Pien-, pyörä- ja teleskooppikuormaajat... 14 kilowatista (20 hv) 130 kilowattiin (177 hv). Olemme suunnitelleet ja rakentaneet kuormaajia

Lisätiedot

Joustava voimapaketti.

Joustava voimapaketti. 1880 Joustava voimapaketti. Valinnaisesti joko kuljettajan suojakatolla tai ohjaamolla. Voimakkain Hoftracimme. Uusi 1880 on linkki pienen monitoimisen Hoftracin ja voimakkaan pyöräkuormaajan välillä.

Lisätiedot

DFG/TFG 660/670/680/690/S80/S90

DFG/TFG 660/670/680/690/S80/S90 Mukava ja turvallinen ohjaamo, jonka ergonomia on esimerkillinen Vankka hydrodynaaminen vaihteisto tehokasta voimansiirtoa varten, huoltovapaat monilevyjarrut Erittäin hiljainen: ohjaamon äänitaso vain

Lisätiedot

AVERO 240 160. C 600 (6.07 m), C 540 (5.46 m), C 490 (4,92 m), C 430 (4,32 m)

AVERO 240 160. C 600 (6.07 m), C 540 (5.46 m), C 490 (4,92 m), C 430 (4,32 m) AVERO 240 160 Etuvarusteet VARIO leikkuupöytä V 600 V 540 V 540 Vakioleikkuupöytä C 660 C 370 C 600 C 370 Rapsileikkuupöytä kaikkiin vakio- ja VARIO -leikkuupöytiin Taitettavat leikkuupöydät C 450 FLEX

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,

Lisätiedot

SOLIS NUMEROINA UUSI SOLIS-TRAKTORI EDULLISEMMIN KUIN VUOSIA KÄYTETTY TAKUULLA. SOLIS JÄLLEENMYYJÄSI:

SOLIS NUMEROINA UUSI SOLIS-TRAKTORI EDULLISEMMIN KUIN VUOSIA KÄYTETTY TAKUULLA.   SOLIS JÄLLEENMYYJÄSI: SOLIS NUMEROINA TUOTANTO- KAPASITEETTI 300 000 TRAKTORIA VUODESSA KUUDEN SUURIMMAN TRAKTORIVALMISTAJAN JOUKOSSA MAAILMASSA TYÖNTEKIJÖITÄ YLI 5000, TUOTEKEHITYKSESSÄ YLI 300 HENKILÖÄ SOLIS-traktorit - laatua

Lisätiedot

LHLink - Kääntyvä etunostolaite Manuaaliohjaus

LHLink - Kääntyvä etunostolaite Manuaaliohjaus LHLink - Kääntyvä etunostolaite Manuaaliohjaus - Helppokäyttöinen kääntyvä etunostolaite, joka parantaa koneen työtehoa ja vapauttaa kuljettajan keskittymään työkoneeseen. - Sekä laitteen kääntö, että

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

MUSTANG-sarja. Laatua ja teknologiaa ilman kompromissejä

MUSTANG-sarja. Laatua ja teknologiaa ilman kompromissejä MUSTANG-sarja Laatua ja teknologiaa ilman kompromissejä 1 MUSTANG-sarja MUSTANG-sarja on SEKO SpA:n huippusuunnittelun ja kehitysprosessin käsinkosketeltava lopputulos, jolla vastaamme kaikkein vaativimpien

Lisätiedot

Dynaaminen Sarja 4350]4360]5050 5058]5370]5390 9300. Kestävyyttä ja nostokorkeutta

Dynaaminen Sarja 4350]4360]5050 5058]5370]5390 9300. Kestävyyttä ja nostokorkeutta Dynaaminen Sarja 4350]4360]5050 5058]5370]5390 9300 Kestävyyttä ja nostokorkeutta Pien-, pyörä- ja teleskooppikuormaajat... 14 kilowatista (20 hv) 130 kilowattiin (177 hv). Olemme suunnitelleet ja rakentaneet

Lisätiedot

AJAMISEN ILOA farmall A

AJAMISEN ILOA farmall A Farmall A 65-113 hv 2 AJAMISEN ILOA farmall A JOHDANTO UUSI SUKUPOLVI: MONIKÄYTTÖINEN, KETTERÄ, TEHOKAS Yli 160 vuoden kokemus maatalouden alalta on antanut Case IH:lle selkeän näkemyksen viljelijän tarpeista.

Lisätiedot

VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY

VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY Vi-AKCn) PPA 1 03400 VIHTI 913-46 211 VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY KOETUSSELOSTUS TEST REPORT NUMERO 1197 RYHMÄ 13 VUOSI

Lisätiedot

Grasshopper 725DT 25hv diesel 130 -

Grasshopper 725DT 25hv diesel 130 - 725DT 25hv diesel 130-150cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Kubota 3-syl 25hv nestejäähdytteinen diesel Leikkuuleveydet: 130-150cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin

Lisätiedot

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN!

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! mathieu.fayat.com 02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! AZURA FLEX: viisi toimintoa kätevästi yhdessä laitteessa AZURA FLEX on 18 vuoden kokemuksen ja tuotekehityksen tulos. AZURA FLEX on paljon

Lisätiedot

Grasshopper 623T 23hv bensiini 120cm

Grasshopper 623T 23hv bensiini 120cm 623T 23hv bensiini 120cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Kohler Command Pro 2-syl 23hv bensiinimottori Leikkuuleveys: 120cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin tai kerääjän.

Lisätiedot

Mökin ja kodin tuhattaituri

Mökin ja kodin tuhattaituri Suomi Mökin ja kodin tuhattaituri Vahva 20 hv moottori Hämmästyttävän tehokas Turvavyö ja ROPS/FOPS turvakaari vakiona Kun haluat enemmän tehoa Väkivahva Kohler EFI-moottori Työlaitehydrauliikka 42 l/min

Lisätiedot

Super Combi. Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä!

Super Combi. Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä! Rolba SUPER COMBI Super Combi Luotettava kumppani kun työ on tehtävä. Ei ole väliä kuinka vaativa tehtävä on, Super Combi huolehtii siitä! Monen vuoden kokemus ja asiakkailtamme saamamme palaute ovat tehneet

Lisätiedot

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen

FR28 KUORMATRAKTORI. Ylivoimaa harvennukseen FR28 KUORMATRAKTORI Ylivoimaa harvennukseen FR28 Kuormatraktori Sampo-Rosenlew Oy vastaa kysyntään esittelemällä FR28 kuormatraktorin, joka on harvennusten erikoiskone. 10 tonnin hyötykuormallaan se sopii

Lisätiedot

Kuormantunteva hydrauliikka antaa erityisen tarkat liikkeet kaikissa kuormitustilanteissa.

Kuormantunteva hydrauliikka antaa erityisen tarkat liikkeet kaikissa kuormitustilanteissa. VOLVO PIENKAIVUKONE Nettoteho: D.80/1269 CEE: 33,7 kw/45,8 hv Työpaino: 5190-5295 kg Kauhatilavuudet: 70-231 l Suurin kaivusyvyys: 3130-3530 mm Kuormantunteva hydrauliikka antaa erityisen tarkat liikkeet

Lisätiedot

88-101 Hv YOUR WORKING MACHINE

88-101 Hv YOUR WORKING MACHINE A-Sarja 88-101 Hv YOUR WORKING MACHINE 2 Sisällysluettelo 3. Valtra yksilöllisesti sinun 4. Tärkeitä uusia ominaisuuksia 6. A-sarjan HiTech-mallisto 8. Valtra A HiTech -toiminnallista mukavuutta 10. Laaja

Lisätiedot

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN.

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. TITAN TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön Tume Titan on ominaisuuksiltaan vakuuttava kylvötöiden kumppani jonka voi varustaa myös

Lisätiedot

Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm

Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm Hiab 211W Kapasiteetti 21 tm Tuote-esite Tekee kierrätyksestä helpompaa Nopea ja kompakti Hiabin XS 211W HiPro on erityisesti kevyempiin kierrätystöihin suunniteltu 21 tm kapasiteettiluokan nosturi. XS

Lisätiedot

TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915

TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915 TOP PÖTTINGER TOP 1252 S-LINE 97+023.FI.0915 TOP 1252 C Neliroottorinen keskelle karhottava karhotin Korjuuketjun pullonkaulojen poistaminen vaatii käytettäviltä koneilta suurta tehokkuutta. Panostamalla

Lisätiedot

PUMA CVX 171-269 HV MAKSIMITEHOT LISÄTEHOLLA 131-228 HV NIMELLISTEHOT

PUMA CVX 171-269 HV MAKSIMITEHOT LISÄTEHOLLA 131-228 HV NIMELLISTEHOT PUMA CVX 171-269 HV MAKSIMITEHOT LISÄTEHOLLA 131-228 HV NIMELLISTEHOT SIVU 4 HELPPOKÄYTTÖISYYTTÄ SIVU 8 TUOTTAVUUTTA SIVU 12 TALOUDELLISUUTTA SIVU 16 MUKAVUUTTA SIVU 20 KOKEMUSTA & LAATUA SIVU 22 TEKNISET

Lisätiedot

Uudenlainen R-sarja AVANT R20 AVANT R35 AVANT R28 S AUX S AUX AUX

Uudenlainen R-sarja AVANT R20 AVANT R35 AVANT R28 S AUX S AUX AUX Suomi R-sarja Uudenlainen R-sarja Avantin R-sarja eroaa muista Avantin mallisarjoista ohjaustapansa vuoksi. R-sarjassa kuljettaja istuu kuormaajan takarungossa kun taas muissa Avantin mallisarjoissa istutaan

Lisätiedot

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR UUSI PONSSE BEAR TEHO, TUOTTAVUUS JA TEK Täysin uusi PONSSE Bear on aito metsien kuningas. Tehtävänään ei vähempää kuin metsien paras käytettävyys, tuottavuus

Lisätiedot

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE

Tehokas ja ympäristöystävällinen Avant 760i 4 AVANT MAGAZINE Tehokas ja ympärist Av 4 AVANTMAGAZINE öystävällinen ant 760i Avant-kuormaajasarja kokee jälleen kerran suuren mullistuksen kun kuormaajavalikoimaan liittyy uusi Avant 760i. Avant 760i on uusi kuormaajamalli

Lisätiedot

NX Sarja KIOTI-TRAKTORIT

NX Sarja KIOTI-TRAKTORIT NX Sarja KIOTI-TRAKTORIT TRAKTORIT NX4510/NX5010/NX5510/NX6010 NX Uutta kehittynyttä TEKNIIKKAA Moderni ja tyylikäs Kioti-muotoilu Kiotin uuden, nykyaikaisen ja tyylikkäästi muotoillun konepeiton ansiosta

Lisätiedot

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen

Lisätiedot

Volvo FH ja I-Save POLTTOAINEEN SÄÄSTÄMINEN EI OLE KOSKAAN OLLUT NÄIN VAIVATONTA

Volvo FH ja I-Save POLTTOAINEEN SÄÄSTÄMINEN EI OLE KOSKAAN OLLUT NÄIN VAIVATONTA Volvo FH ja I-Save POLTTOAINEEN SÄÄSTÄMINEN EI OLE KOSKAAN OLLUT NÄIN VAIVATONTA Lyömätön kaukoliikenneauto Polttoaineesta puhuttaessa kyse ei ole pelkästään säästöjen suuruudesta vaan myös siitä, miten

Lisätiedot

XCRANE OMINAISUUDET KUUSI KULJETTAJA-PROFIILIA VENTTIILIEN SÄÄDÖT

XCRANE OMINAISUUDET KUUSI KULJETTAJA-PROFIILIA VENTTIILIEN SÄÄDÖT XCRANE OMINAISUUDET KUUSI KULJETTAJA-PROFIILIA Jokaiseen kuljettajaprofiiliin voi tallentaa omat säädöt seuraaville ominaisuuksille Venttiilin parametrit o Miniminopeus (ma) o Maksiminopeus (%) o Rampit

Lisätiedot

100-500 40-60 tai 240-260 400-600 tai 2 000-2 200 X

100-500 40-60 tai 240-260 400-600 tai 2 000-2 200 X Yleistä tilauksesta Yleistä tilauksesta Tilaa voimanotot ja niiden sähköiset esivalmiudet tehtaalta. Jälkiasennus on erittäin kallista. Suositellut vaatimukset Voimanottoa käytetään ja kuormitetaan eri

Lisätiedot

Uponor C-46 -lämmönsäädin. Säätilan mukaan kompensoituva ohjain vesikiertoisiin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin

Uponor C-46 -lämmönsäädin. Säätilan mukaan kompensoituva ohjain vesikiertoisiin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin Uponor C-46 -lämmönsäädin Säätilan mukaan kompensoituva ohjain vesikiertoisiin lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiin Tuotteen kuvaus Luovaa tekniikkaa helppo asentaa ja käsitellä Uponorin C-46-lämmönsäädin

Lisätiedot

Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa.

Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa. MAKING MODERN LIVING POSSIBLE Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa. UUDET living by Danfoss -termostaatit. Harppaus kohti laadukkaampaa asumista. Asenna ja unohda Uudet living by Danfoss termostaatit

Lisätiedot

ETULEIKKURIT. Aito runko-ohjaus. Täysi näkyvyys. Etenevyyttä nelivedolla. Helppo käyttää

ETULEIKKURIT. Aito runko-ohjaus. Täysi näkyvyys. Etenevyyttä nelivedolla. Helppo käyttää ETULEIKKURIT Fiksu ja ammattitasoinen tapa hoitaa nurmikkoa. Etuleikkuulaitteella yllät joka paikkaan ja näet mitä leikkaat. Nopeasti ja mukavasti samalla kun lannoitat nurmikon ja vältät haravoinnin.

Lisätiedot

Fendt 200 Vario 207 208 209 210 211

Fendt 200 Vario 207 208 209 210 211 Fendt 200 Vario 207 208 209 210 211 Fendt 200 Vario 2 3 Suuri toiminnassa 200-sarjan Vario on kompakti ja vakuuttava vakioluokan traktori. Koe ainutlaatuiset Fendt Vario -teknologian edut, jotka ovat nyt

Lisätiedot

Kioti pientraktorit.

Kioti pientraktorit. Kioti pientraktorit. Kiotin käytännölliset pientraktorit Vuoden 2009 alusta laajensi Hako Ground & Garden myyntivalikoimaansa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa korealaisilla Kioti - pientraktoreilla. Kioti

Lisätiedot

MYYNTITIEDOTE PORTAATON PUMA CVX. Seuraavassa tiedotteessa keskitytään asiakkaan kannalta PUMA CVX:n viiteen tärkeimpään ominaisuuteen.

MYYNTITIEDOTE PORTAATON PUMA CVX. Seuraavassa tiedotteessa keskitytään asiakkaan kannalta PUMA CVX:n viiteen tärkeimpään ominaisuuteen. PORTAATON PUMA CVX Seuraavassa tiedotteessa keskitytään asiakkaan kannalta PUMA CVX:n viiteen tärkeimpään ominaisuuteen. YKSINKERTAISUUS on noussut nykytraktoreiden monimutkaisen käytön johdosta tärkeäksi

Lisätiedot

Grasshopper 616T 16hv bensiini 110cm

Grasshopper 616T 16hv bensiini 110cm 616T 16hv bensiini 110cm OMINAISUUDET Etuleikkurimalli Moottori: Briggs&Stratton Vanguard 2-syl 16hv bensiinimottori Leikkuuleveys: 110cm Sivullepurkava leikkuulaite johon voi asentaa allemurskasetin tai

Lisätiedot

Portaaton vaihteisto yleisesti. Ajotavat / asetukset. Ajaminen eri työtehtävissä

Portaaton vaihteisto yleisesti. Ajotavat / asetukset. Ajaminen eri työtehtävissä 1 2 Hydrauliikka PowerShift vaihteisto 3 Portaaton vaihteisto yleisesti 4 Ajotavat / asetukset 5 Ajaminen eri työtehtävissä Perinteinen hydrauliikka - Kiinteätilavuuksinen hammaspyöräpumppu Pumpun tuotto

Lisätiedot

HYDRAULIIKKA Monipuolinen hydrauliikka kuuluu vakiovarusteena

HYDRAULIIKKA Monipuolinen hydrauliikka kuuluu vakiovarusteena HYDRAULIIKKA Monipuolinen hydrauliikka kuuluu vakiovarusteena Wille monitoimikoneisiin. Se mahdollistaa erittäin laajan työlaitevalikoiman käytön. RUNKO-OHJAUS Runko-ohjauksen ansiosta kone seuraa kääntyessään

Lisätiedot

02 FARMALL A -MALLISTO

02 FARMALL A -MALLISTO FARMALL A 02 FARMALL A -MALLISTO UUSI SUKUPOLVI MONIPUOLISTA TEHOA Yli 160 vuoden kokemus maatalouden alalta on antanut Case IH:lle selkeän näkemyksen viljelijän tarpeista. Me ymmärrämme, mitä tarvitset

Lisätiedot

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR 10MCR 712MC 714MCe Kokonaispaino

Lisätiedot

Stara Logistiikka Hankinta. Ominaisuudet ja huoltovalmius Sivu 1 (2) HEL , KIINTEISTÖTRAKTORI

Stara Logistiikka Hankinta. Ominaisuudet ja huoltovalmius Sivu 1 (2) HEL , KIINTEISTÖTRAKTORI Stara Logistiikka Hankinta Ominaisuudet ja huoltovalmius Sivu 1 (2) HEL 2015-004491, KIINTEISTÖTRAKTORI Tekniset ja toiminnalliset ominaisuudet, maksimi 30 pistettä Tarjoaja MAX Konekesko Oy Oy J-Trading

Lisätiedot

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN.

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Rolac KONEET VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Lundberg on erityisesti ympäristönhoitoon kehitetty taajamatraktori, joka on suunniteltu alan töiden monipuolisuus ja erityisvaatimukset

Lisätiedot

Unicarriersin TX-vastapainotrukit määrittelevät energiatehokkuuden, ergonomian ja turvallisuuden uudelle tasolle

Unicarriersin TX-vastapainotrukit määrittelevät energiatehokkuuden, ergonomian ja turvallisuuden uudelle tasolle Unicarriersin TX-vastapainotrukit määrittelevät energiatehokkuuden, ergonomian ja turvallisuuden uudelle tasolle LÖYDÄ TÄYSIN UUSI SUKUPOLVI Quiet Operation ProVision Concept Energy Saving Uusi TX-sukupolvi:

Lisätiedot

Kerrankin jotain uutta! AVANT heittää haasteen AVANT kehitti kokonaan uuden koneen, jollaista markkinoilla ei ole ollut. Nykyaikaista hydrauliikkaa hyödyntäen syntyi edullinen, kompakti nelivetoinen peli,

Lisätiedot

Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR

Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR Tilavuusvirta maks. 160 l/min Paine maks. 11 bar OILFREE.AIR Sarja i.comp 3 Mahdollisuuksien summa tekee siitä erilaisen. Uuden käyttökonseptin ansiosta i.comp 3 tuottaa yksilöllisesti työn vaatiman paineilman.

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Amarok Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

2. MAANRAKENNUS- KONEET

2. MAANRAKENNUS- KONEET 30 RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 2 2. MAANRAKENNUS- KONEET KAIVINKONEET KUORMAAJAT RAMIRENT TUOTELUETTELO 2017 31 KAIVINKONEET Monipuolinen kalusto varustettuna Suomen vaativiin olosuhteisiin. Saatavilla

Lisätiedot

Fendt 200 Vario 207 208 209 210 211

Fendt 200 Vario 207 208 209 210 211 Fendt 200 Vario 207 208 209 210 211 Fendt 200 Vario 2 3 Suuri toiminnassa 200 Vario on pienikokoinen, vakuuttava vakioluokan traktori. Koe ainutlaatuiset Fendt Vario -teknologian edut, jotka ovat nyt saatavana

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE ICECAT B220 AKKUKÄYTTÖINEN JÄÄNHOITOKONE ICECAT on helppokäyttöinen ja turvallinen

Lisätiedot

TODELLINEN VOIMANPESÄ VOIMANPESÄ PONSSE BEAR

TODELLINEN VOIMANPESÄ VOIMANPESÄ PONSSE BEAR TODELLINEN VOIMANPESÄ VOIMANPESÄ TEHO, TUOTTAVUUS JA TEKEMISEN ILO PONSSE Bear on aito metsien kuningas. Tehtävänään ei vähempää kuin metsien paras käytettävyys, tuottavuus ja huollettavuus. PONSSE Bear,

Lisätiedot

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone

Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone Spirit 9200 2-rivinen, sivulta nostava säiliökone AVR nostaa 2-rivisen korjuutekniikan uudelle tasolle! Spirit 9200 nostaa 2-rivisen korjuutekniikan aivan uudelle tasolle. Tunnustettua Spirit-konseptia

Lisätiedot

302.7D CR. Hydraulinen minikaivukone. Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb

302.7D CR. Hydraulinen minikaivukone. Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb 302.7D CR Hydraulinen minikaivukone Moottori Nettoteho 15,2 kw 20,7 hp Bruttoteho 17,9 kw 24,3 hp Paino Työpaino 2 670 kg 5 890 lb Pieni koko Vähemmän vaurioita takuuvarma parempi tuottavuus Pieni säde

Lisätiedot

Fendt 300 Vario 309 310 311 312 313

Fendt 300 Vario 309 310 311 312 313 Fendt 300 Vario 309 310 311 312 313 2 Uusi Fendt 300 Vario 3 300 Vario. Se alkuperäinen. Korkean laatunsa, luotettavuutensa ja taloudellisuutensa ansiosta 300-sarjan Fendt Vario on ollut hyvin suosittu

Lisätiedot

team TOBROCO Pienkuormaajat V362 D204SW D254SW D263SW V4502T D263SW X-tra V5003 V5003 X-tra V6004T V6004T X-tra

team TOBROCO Pienkuormaajat V362 D204SW D254SW D263SW V4502T D263SW X-tra V5003 V5003 X-tra V6004T V6004T X-tra team TOBROCO V362 D204SW V452T HD D254SW V452T X-tra HD D263SW V4502T D263SW X-tra V4502T D337TX-tra V5003 V5003 X-tra V6004T V6004T X-tra Pienkuormaajat GiANT -pienkuormaajat Täyttääkseen asiakkaittensa

Lisätiedot

Stara Logistiikka Hankinta. Ominaisuudet ja huoltovalmius Sivu 1 (2) HEL , KIINTEISTÖTRAKTORI

Stara Logistiikka Hankinta. Ominaisuudet ja huoltovalmius Sivu 1 (2) HEL , KIINTEISTÖTRAKTORI Stara Logistiikka Hankinta Ominaisuudet ja huoltovalmius Sivu 1 (2) HEL 2014-005421, KIINTEISTÖTRAKTORI Tekniset ja toiminnalliset ominaisuudet, maksimi 30 pistettä Tarjoaja MAX Konekesko Oy Oy J-Trading

Lisätiedot

traktoria. maailmassa Valmet on ryhtynyt aktiivisesti kehittämään turvallista ja mukavaa Ensi m mäisenä traktori nval m istaiana Aäni Tärinä

traktoria. maailmassa Valmet on ryhtynyt aktiivisesti kehittämään turvallista ja mukavaa Ensi m mäisenä traktori nval m istaiana Aäni Tärinä Ensi m mäisenä traktori nval m istaiana maailmassa Valmet on ryhtynyt aktiivisesti kehittämään turvallista ja mukavaa traktoria. Aäni Jo vuonna 1967 Valmet toi ensimmäisenä maailmassa markkinoille vakiovarusteisella

Lisätiedot

UUSI M-SARJA. Teknologinen edelläkävijä.

UUSI M-SARJA. Teknologinen edelläkävijä. UUSI M-SARJA Teknologinen edelläkävijä. Master Drive Hydraulisesti esiohjatut vivut Saatavana myös nelivipuisena JOHTAJIEN SATULA Master Drive on PALFINGER EPSILONin uusi luxus-penkki. PALFINGER EPSILON

Lisätiedot

ET65 EZ65 EZ80 ET90 UUDISTIMME KAIVUKONEET EDECO. tools

ET65 EZ65 EZ80 ET90 UUDISTIMME KAIVUKONEET EDECO. tools ET65 EZ65 EZ80 ET90 UUDISTIMME KAIVUKONEET EDECO tools +25% SUUREMMAT MURTOVOIMAT -20% POLTTOAINEKULUTUS +30% TEHOKKUUTTA JAPANILAISET MOOTTORIT Moottori teholtaan 36.2 kw ei tarvitse 3B-päästötason vaatimia

Lisätiedot

Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER

Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER Koukku-kontti-vaihtolavasovitteinen AMPHITEC FLEX LOADER Kuivien ja nestemäisten aineiden puhallukseen ja imuun 14 m3 kippaavaan säiliöön, materiaalitilavuus 12 m3 Catepillar -moottori joka tuottaa max.

Lisätiedot

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija.

VUOTTA SUOMESSA. Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. 30 1987 2017 VUOTTA SUOMESSA Yksi kone, monta tapaa työskennellä säästää aikaa ja tarkoittaa katetta urakoitsijalle. Suomalainen konealan asiantuntija. Monikäyttöiset tela-alustaiset kaivukoneet 6MCR 8MCR

Lisätiedot

y Polttonestetoiminen lämmitin 87

y Polttonestetoiminen lämmitin 87 Klimat 5 1 y Polttonestetoiminen lämmitin 87 912-B, 912-D Op. no. 87516 01- Bensiini 30618 095-1 Diesel 3730 340-1 20000 paitsi AT Bensiini 30618 095-1 912-B edustaa lämmittimien uuttaa sukupolvea. Tämä

Lisätiedot

Tervetuloa. Polttoainelinjaston huolto, nykyaikaiset polttoaineet ongelmineen

Tervetuloa. Polttoainelinjaston huolto, nykyaikaiset polttoaineet ongelmineen Tervetuloa Polttoainelinjaston huolto, nykyaikaiset polttoaineet ongelmineen Koneiden yleisimmin käyttämät polttoaineet Diesel Bensiini 2T Bensiini Diesel ja Bensiini Suomessa ja EU:ssa (muuta ei saatavana)

Lisätiedot

SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS

SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS SPIRALAIR -KOMPRESSORIT K1-4 K6-8 COMBI KS1-4 KS6 5 MULTI PUHTAUS HILJAISUUS KYLMÄ KS / T Integroitu kuivain PUHTAUS PUHDASTA ILMAA Ilmaa puhtaimmassa muodossaan Teollisen prosessin tehokkuus ja tuotteiden

Lisätiedot

Esittelykoneen lisävarusteet: Isot renkaat 19.0/45-17 (norm. 400/60-15.5), Hydraulisesti kokoon taittuva varpajyrä, 2 kpl maantasoituslevyjä.

Esittelykoneen lisävarusteet: Isot renkaat 19.0/45-17 (norm. 400/60-15.5), Hydraulisesti kokoon taittuva varpajyrä, 2 kpl maantasoituslevyjä. Esittelykonehinnasto - Kuhn maanmuokkaus Kuhn Discover XM 32 lautasäes: Koneella on ajettu noin 30 hehtaaria. Sarjanumero A1380. Valmistusvuosi 2010. Koneessa on voimassa tehdastakuu 1v. Vakiovarusteet:

Lisätiedot

VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY

VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY V/Ii1C:n) PPA 1 03400 VIHTI 913-46211 VALTION MAATALOUSTEKNOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS STATE RESEARCH INSTITUTE OF ENGINEERING IN AGRICULTURE AND FORESTRY KOETUSSELOSTUS TEST REPORT NUMERO 1203 RYHMÄ 13 VUOSI

Lisätiedot

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle

Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle JAPA 405 FI Älykästä tehokkuutta ammattilaiselle Japa 405 on uuden sukupolven polttopuukone ammattilaisille. Japa 405 mallissa toimintaa ohjaa käyttäjää avustava äly. Kone on varustettu sensoreilla, jotka

Lisätiedot

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR

TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR TÄYSIMITTAISESTI UUDISTETTU VOIMANPESÄ PONSSE BEAR UUSI PONSSE BEAR TEHO, TUOTTAVUUS JA TEKEMISEN ILO Täysin uusi PONSSE Bear on aito metsien kuningas. Tehtävänään ei vähempää kuin metsien paras käytettävyys,

Lisätiedot

1270E- / 1470E-Harvesterit

1270E- / 1470E-Harvesterit 1270E- / 1470E-Harvesterit PRODUCTIVITY UPTIME LOW DAILY OPERATING COSTS REVOLUTION LOGGING WILL NEVER BE THE SAME REVOLUTIO VOLUTION ON John Deere E-sarjan harvesterien kehittyneet tekniset ominaisuudet

Lisätiedot

UUSI MOFFETT M4 NX HUIPPUSUORITUSKYKYÄ JA PALJON MUUTA

UUSI MOFFETT M4 NX HUIPPUSUORITUSKYKYÄ JA PALJON MUUTA UUSI MOFFETT M4 NX HUIPPUSUORITUSKYKYÄ JA PALJON MUUTA TUOTE-ESITE M4 TUTUSTU SEURAAVAAN SUKUPOL MOFFETT M4 NX VEEN Seuraavan sukupolven MOFFETT M4 NX nostaa Euroopan luotetuimman ajoneuvotrukin suorituskyvyn

Lisätiedot

Poikki, halki ja pinoon

Poikki, halki ja pinoon JAPA 315 FI Poikki, halki ja pinoon Polttopuiden tekeminen on helpompaa, nopeampaa ja turvallisempaa kunnon laitteella. Meille se tarkoittaa jatkuvaa tuotekehitystä, jossa koneen jokainen, pienikin yksityiskohta

Lisätiedot

Käännös Tekniset tiedot MLT PS+ Kurottajat

Käännös Tekniset tiedot MLT PS+ Kurottajat Tekniset tiedot MLT 635-130 PS+ Kurottajat Käännös 12.03.2017 MLT 635-130 PS+ minaisuudet Suurin nostoteho Suurin nostokorkeus Suurin ulottuvuus Ulottuvuus maksimikorkeudella Kauhan murtovoima Paino ja

Lisätiedot

HESE. -puskulevystä tiehöylään

HESE. -puskulevystä tiehöylään HESE -puskulevystä tiehöylään Hese-työkone on teiden ja piha-alueiden kunnossapitoon tarkoitettu yleistyökone. Monipuolisuudessaan Hese on täysin ylivoimainen, samalla koneella tehdään kaikki teiden sekä

Lisätiedot

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan VOLVO S60 & V60 DRIV Lisäys käyttöohjekirjaan Tästä lisäyksestä Tämä painotuote Tämä käyttöohje on auton käyttöohjekirjaa täydentävä lisäys. Volvo Personvagnar AB Lisäys käsittelee tämän automallin varsinaisen

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1(5) KARLEBY STAD Tekninen palvelukeskus Konekeskus / Marko Sillanpää 4.2.2014

KOKKOLAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1(5) KARLEBY STAD Tekninen palvelukeskus Konekeskus / Marko Sillanpää 4.2.2014 KOKKOLAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1(5) KARLEBY STAD Tekninen palvelukeskus Konekeskus / Marko Sillanpää 4.2.2014 JAKELU KP-Konerengas Oy, Indolantie 6, 67600 Kokkola (Jaakko Parkas) Valtra, Kauppakaari 8,

Lisätiedot

YDINVOIMALANOSTURIT SATAMANOSTURIT RASKAAT HAARUKKATRUKIT KUNNOSSAPITO TYÖSTÖKONEHUOLTO. CLX-ketjunostin INNOVATIIVISTA KUORMANKÄSITTELYÄ

YDINVOIMALANOSTURIT SATAMANOSTURIT RASKAAT HAARUKKATRUKIT KUNNOSSAPITO TYÖSTÖKONEHUOLTO. CLX-ketjunostin INNOVATIIVISTA KUORMANKÄSITTELYÄ TEOLLISUUSNOSTURIT YDINVOIMALANOSTURIT SATAMANOSTURIT RASKAAT HAARUKKATRUKIT KUNNOSSAPITO TYÖSTÖKONEHUOLTO TYÖPISTENOSTURIT CLX-ketjunostin INNOVATIIVISTA KUORMANKÄSITTELYÄ Konecranes CLX-ketjunostin UUDISTA

Lisätiedot

200-sarjan Vario todellinen sankari työssään

200-sarjan Vario todellinen sankari työssään Fendt 200 Vario 200-sarjan Vario todellinen sankari työssään Maatalousyrittäjien ja urakoitsijoiden käytössä on tällä hetkellä yli 100 000 portaattomasti säätyvää Vario-vaihteistoa: myös heidän mielestään

Lisätiedot

Tuotteen keskeiset ominaisuudet

Tuotteen keskeiset ominaisuudet Iskuporakoneet AdvancedImpact 900 Uusi AdvancedImpact 900, joka on varustettu Boschin innovatiivisella Kickback Control -ominaisuudella ja 2-vaihteisella vaihteistolla kaikille kotinikkareille, jotka haluavat

Lisätiedot

My50 E/B Matala Hinta, Korkea Laatu. Laskimme tuotteidemme hintoja. Mutta, emme luopuneet hyvästä laadusta.

My50 E/B Matala Hinta, Korkea Laatu. Laskimme tuotteidemme hintoja. Mutta, emme luopuneet hyvästä laadusta. My50 E/B Matala Hinta, Korkea Laatu. Laskimme tuotteidemme hintoja. Mutta, emme luopuneet hyvästä laadusta. affordable cleaning My50 E/B Yhdistelmäkone. EDULLINEN, koska sillä voi ajaa kuka vain ilman

Lisätiedot