Tammermatic T700 ennennäkemätöntä puhtautta, lisää kassavirtaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tammermatic T700 ennennäkemätöntä puhtautta, lisää kassavirtaa"

Transkriptio

1

2 TAMMERMATIC T700 Tammermatic T700 ennennäkemätöntä puhtautta, lisää kassavirtaa Tammermaticin T700-sarja on kehitetty kokonaan uudenlaisen palveluliiketoiminnan perustaksi. Se tuottaa liikenneasemayrittäjille lisää kassavirtaa ja tyytyväisempiä asiakkaita. T700-sarjan edistyksellinen autonpesukone tuottaa kiiltävän lopputuloksen nopeammin kuin mikään aiempi kone. T700:n nopeat pesuohjelmat mahdollistavat pesukapasiteetin ja siis myös liikevaihdon kasvattamisen ruuhkapäivinä. Kustannussäästöä saadaan helposti tarpeen mukaan säädettävissä olevat kemikaaleilla. Aiempaa parempi pesutulos syntyy esimerkiksi tehokkaampien korkeapainepesujen, aiempaa leveämpien harjojen ja kehittyneiden rengaspesuoptioiden ansiosta. Koneeseen voidaan määritellä jopa 30 erilaista pesuohjelmaa. Pesuohjelmat ovat vapaasti muokattavissa. T700-sarja on varustettu myös ainutlaatuisella muodontunnistuksella: näin erikoisemmatkin ajoneuvot ja esimerkiksi suksibokseilla varustetut autot voidaan huoletta pestä koneellisesti ja valmiilla pesuohjelmilla. T700-sarjan koneet räätälöidään asiakkaan tarpeiden mukaan vastaamaan paikallisia olosuhteita. Pesuohjelmia ja pesuainemääriä voidaan säätää helposti myös etänä, jolloin varmistetaan paras mahdollinen pesutulos ja asiakastyytyväisyys kaikkialla ja kaikissa keliolosuhteissa. 2

3 3

4 TAMMERMATIC T700 nopeus JA PESUTULOS Asiakastyytyväisyyden perustat Enemmän nopeutta enemmän pesuja tunnissa: 5 yhtäaikaista toimintoa kattoharjan ja -suuttimen yhtäaikaiset liikkeet 4 taajuusmuuttajaa takaavat koneen pehmeät liikkeet katto- ja sivukorkeapainepesun yhtäaikainen toiminta pesun lopetus ajoneuvon perään, mahdollistaa helpon ja nopean ulosajon pesun jälkeen. Parempi pesutulos ja asiakas tulee uudelleen: kemikaalien käytön säätäminen mahdollista olosuhteiden ja vuodenajan mukaisesti tehokkaat korkeapainesuihkut nollapiste teknologialla suuret, pehmeät ja hiljaiset harjat tehokas kattokuivaaja (tuplateho) kuivaus aerodynaamisesti oikein keulasta perään. 4

5 5

6 TAMMERMATIC T700 LISÄPALVELUT JA TURVALLISUUS Tuottavaa pesupalvelua Lisäpalvelut parempi pesun keskihinta: renkaan kiillotustoiminto ShineLux-kiillotus TammerControl-valvonta automaattiasemat (ei henkilökuluja, avoinna 24 h). Turvallisuus kaikki uskaltavat pestä: ajoneuvon muotojen tunnistus: väärää pesuohjelmaa ei ole, eikä siten vaaraa autovahingoista erittäin korkea käytettävyysaste (ennakoiva huolto) ajoturvat estävät liian suurien autojen ajon koneeseen kirkkaat LED-ajo-ohjevalot näkyvät myös kirkkaassa auringonpaisteessa pesun loputtua ulosajo on helppoa koneen pysähtyessä auton perään jatkuva videotallennus estää väärinkäytökset, ehkäisee ilkivaltaa ja lisää turvallisuutta. 6

7 7

8 TAMMERMATIC T700 Valitse omasi Räätälöitävissä tarpeiden mukaan Asiakaskohtaisuus ja erotut joukosta: asiakaskohtainen muunneltavuus eri optioiden ja lisävarusteiden avulla uudet pyöreät muodot värit valittavissa konekohtaisesti valittavissa 12 harjaväriä saatavana etulevyllä tai ilman etulevyn grafiikka muokattavissa asiakaskohtaisesti pesukorkeus ja -leveys valittavissa pesun etenemistä indikoivat valot ympäristöystävälliset Swanline-kemikaalit kemikaalikulutuksen optimointi säästää luontoa pesuohjelmat muokattavissa ilman rajoituksia kulkusuunnan, toiminnon tai lopetuksen suhteen. 8

9 9

10 TAMMERMATIC T700 kaukokäyttö ja maksujärjestelmät Lisäävät tehokkuutta Kaukokäyttö tehokasta ja helppoa: automaattiasemat muodon tunnistus, voidaan käyttää samaa ohjelmaa kaikille autoille kemikaalien käytön säätö olosuhteiden ja vuodenajan mukaan paikallis-, etä- ja älypuhelinkäyttö www-palvelimen avulla pesuvideoiden tallennus I/O-tietojen kanssa TammerNetverkossa TammerControl-videovalvonta ja -tallennus (1-3 kpl). Maksujärjestelmät valinnan vapautta asiakkaalle: viivakoodit luottokortit myös asiakkaan omat maksulaitteet liitettävissä maksu voidaan suorittaa edellisen vielä pestessä valmiina 30 pesuohjelman valikko. 10

11 Tekniset ominaisuudet Ominaisuuksia Esipesu: sisäänajoesipesu (lattiasuuttimet/sivuputket) vanne-esipesu esipesu 1/2, sivut - yläsivut - keula - perä - katto vaahto auton muodot tallennetaan muistiin heti ensimmäisen esipesun aikana. Korkeapainepesu: oskilloivat pistesuuttimet sivuille ja katolle (paras teho) sivut - yläsivut - keula - perä - katto sivuilla automaattinen korkean auton tunnistus ja suutinryhmien käyttö sivukorkeapainepesu samanaikaisesti harjapesun kanssa harjaton pyörien ja pyöräkoteloiden korkeapainepesu runkoon integroitu alustanpesu. Harjapesu: halkaisijaltaan 1020 mm olevat pehmoharjat kallistuvat auton muotojen mukaan valittavissa 12 harjaväriä (segmentin korkeus 180 mm) pyöräharjat sivukorkeapainepesu samanaikaisesti harjapesun kanssa. Vahaus ja kiillotus: kuivausvaha kuumavaha (kiinteistön kuumavesi) supervaha kiillotusvaha ShineLux-kestovaha renkaan kiillotus. Kuivaus: kuivausteho 12 kw, 60 m/s, 3 m³/s muotoja seuraava ja pyörivä kattosuutin optimaalinen ilmavirtaus kun esipesu ja oskilloiva korkeapainepesu ovat vastakkaisella puolella kuin kuivauksen ilmapuhallus kuivaus aerodynaamisesti oikein keulasta perään koneen kaikki laitteet kuivaajan etupuolella, joten kone ei tiputa vettä auton päälle itse pesukoneen kuivaus ennen auton kuivausta (tippuveden poisto). Mitat Auto pesuleveys pesukorkeus 2,3 / 2,5 m 2,25 / 2,40 / 2,60 / 2,80 m Kone korkeus 3,10 / 3,25 / 3,45 / 3,65 m rungon leveys 3,5 / 3,7 m syvyys 2,02 m (ilman etulevyä ja sivuharjojen roiskesuojia 1,7 m) Halli leveys 4,2 / 4,4 m korkeus 3,15 / 3,30 / 3,50 / 3,70 m pituus 9,0 m (5 m auto) pituus ilman etulevyä 8,74 m (5 m auto) mitat 0,5 m turvaetäisyyksillä leveys 5,1 / 5,3 m korkeus 3,15 / 3,30 / 3,50 / 3,70 m pituus 9,65 m (5 m auto) Tekninen tila min. 2,4 m x 3 m = 7,2 m² korkeus min. 2 m korkeapainepumppuasema 0,7 x 1,3 m kemikaalipumput 4-12 kpl kemikaaliastiat 3 kpl 20 l ja 4 kpl 200 l / bag-in-box kemikaalien varastotilaa 4 m² Liitännät vesi paineilma sähkö tietoliikenne 3,5 bar l/min DN25 7 bar 0,0015 m³/min DN8 3NPE 400 V 50 Hz 3 x 35 A (11 kw KP) 3 x 50 A (16,5 kw KP) 3 x 63 A (22 kw KP) Ethernet / ADSL / 3G 11

12 Koko Suomen kattavaa palvelua Huoltopäivystys ja -neuvonta: Kemikaalitilaukset: Puh Puh Ympäristömerkitty pesuainejärjestelmä Luonnostaan puhdasta Tammermatic Oy Tesoman valtatie 28 I Tampere Asiakaspalvelu: Faksi: Sähköposti: TMP Advertising Oy - T700Lux-FI-11/2012

Tammermatic T700 ennennäkemätöntä puhtautta, lisää kassavirtaa

Tammermatic T700 ennennäkemätöntä puhtautta, lisää kassavirtaa TAMMERMATIC T700 Tammermatic T700 ennennäkemätöntä puhtautta, lisää kassavirtaa Tammermaticin T700-sarja on kehitetty kokonaan uudenlaisen palveluliiketoiminnan perustaksi. Se tuottaa liikenneasemayrittäjille

Lisätiedot

RAINBOW ULTIMA UUTTA PESUVOIMAA

RAINBOW ULTIMA UUTTA PESUVOIMAA RAINBOW ULTIMA UUTTA PESUVOIMAA RAINBOW ULTIMA Tammermatic Group Vahvat yhdessä Tammermatic Group on maailmanlaajuinen korkean teknologian yritys, joka valmistaa henkilöautojen, raskaan kaluston, linjaautojen,

Lisätiedot

loistavaa puhtautta TAMMERMATIC -PALVELUT

loistavaa puhtautta TAMMERMATIC -PALVELUT TAMMERMATIC -PALVELUT loistavaa puhtautta Käytössäsi ovat pohjoismaisiin olosuhteisiin kehitetyt tuotteet, jotka soveltuvat ympärivuotiseen käyttöön kaikissa autonpesukoneissa ja vedenkierrätysjärjestelmissä.

Lisätiedot

ROBOJET PESUKATU TUOTTAVAAN LIIKETOIMINTAAN

ROBOJET PESUKATU TUOTTAVAAN LIIKETOIMINTAAN ROBOJET PESUKATU TUOTTAVAAN LIIKETOIMINTAAN PESUKATU TUOTTAVAAN LIIKETOIMINTAAN Hyödynnä kysyntähuiput valitse RoboJet Nykyaikainen pesukatu RoboJetin pesutulos on huippuluokkaa. Kehittyneet pesumenetelmät

Lisätiedot

Tammermatic Swanline Pesevimmät aineet autonpesuun puhtaasti parempaa bisnestä

Tammermatic Swanline Pesevimmät aineet autonpesuun puhtaasti parempaa bisnestä Tammermatic Swanline Pesevimmät aineet autonpesuun puhtaasti parempaa bisnestä TammermaticSwanline paras pesutulos vuoden ympäri Tammermatic Swanline -autonpesuaineet takaavat loistavan puhtauden vuoden

Lisätiedot

Vaihe 2 Automaattinen peruutus esteen turvalliseksi ohittamiseksi. Vaihe 1 Siirtyminen pois esteen luota.

Vaihe 2 Automaattinen peruutus esteen turvalliseksi ohittamiseksi. Vaihe 1 Siirtyminen pois esteen luota. PDQ -SARJA PDQ-SARJA 2 Poikkeuksellinen puhdistusjärjestelmä LaserWash 360:n yksinkertaiset mutta edistykselliset ominaisuudet tarjoavat poikkeuksellisen kemikaalien levityksen ja kattamisen pyöreäkulmaisella

Lisätiedot

Astianpesu EFT3 - Tappimattokone 3 tankkia

Astianpesu EFT3 - Tappimattokone 3 tankkia PROJEKTI # Astianpesu Syöttösuunta Oikea-->Vasen Vasen-->Oikea Käyttöenergia: Sähkö Höyry OPTIOT KONEESEEN (ERILLISHINTA) Eri syöttöalueet: 1.1 mm 1.5 mm 1.8 mm 2.4 mm 3. mm 4. mm 2.9 mm Cross-over Eri

Lisätiedot

Ruokavisassa ELMA-messuilla käytössä olevat Whirlpoolin kodinkoneet

Ruokavisassa ELMA-messuilla käytössä olevat Whirlpoolin kodinkoneet Ruokavisassa ELMA-messuilla käytössä olevat Whirlpoolin kodinkoneet Ruokavisan näytöskeittiössä olevissa Whirlpoolin kodinkoneissa yhdistyvät huippuluokan teknologia ja energiatehokkuus, joilla minimoidaan

Lisätiedot

Tammermatic Swanline Pesevimmät aineet autonpesuun puhtaasti parempaa bisnestä

Tammermatic Swanline Pesevimmät aineet autonpesuun puhtaasti parempaa bisnestä Tammermatic Swanline Pesevimmät aineet autonpesuun puhtaasti parempaa bisnestä TammermaticSwanline paras pesutulos vuoden ympäri Tammermatic Swanline -autonpesuaineet takaavat loistavan puhtauden vuoden

Lisätiedot

MeRCuRR ja Marengo Solarium mallit

MeRCuRR ja Marengo Solarium mallit MeRCuRR ja Marengo Solarium mallit 1 MeRCuRR Edullinen perus IR- solarium laitteisto MeRCuRR-runko on tiukimpien vaatimusten mukaista kuumuutta kestävää, vahvistettua värillistä. Solariumin kompakti malli

Lisätiedot

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN!

02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! mathieu.fayat.com 02 Azura flex VAADI IMULAKAISUKONEELTASI ENEMMÄN! AZURA FLEX: viisi toimintoa kätevästi yhdessä laitteessa AZURA FLEX on 18 vuoden kokemuksen ja tuotekehityksen tulos. AZURA FLEX on paljon

Lisätiedot

TEKNISET TIEDOT HÖYRYNKEHITIN VAAKAMALLINEN

TEKNISET TIEDOT HÖYRYNKEHITIN VAAKAMALLINEN HANSA POWER OY Höyläämötie 18 A 00380 HELSINKI Info@hansapower.fi www.hansapower.fi TEL. +358 (0)9 492122 TEKNISET TIEDOT HÖYRYNKEHITIN VAAKAMALLINEN Igol Steam 1 Malli Igol Steam 100 11,76 bar Höyryteho

Lisätiedot

Futura kuivaimen edut takaavat patentoidut tekniset ratkaisut

Futura kuivaimen edut takaavat patentoidut tekniset ratkaisut Kuivain Futura Kuivain Futura Eurooppalainen patentti EP nro. 1029211 19 patenttia todistavat laitteen teknisten ratkaisujen omaperäisyyden pistettä ja teknisten ratkaisujen Futura, kansainväliset innovatiivisuuspalkinnot

Lisätiedot

Kylmävesiasema HALLA

Kylmävesiasema HALLA Kylmävesiasema Halla on erityisesti Suomen olosuhteisiin suunniteltu sisätiloihin asennettava kylmävesiasema. Valmis Plug & Play -kokonaisuus säästää aikaa ja rahaa sekä suunnittelu- että asennusvaiheissa.

Lisätiedot

KORIN PESUKONEET. www.resthot.fi

KORIN PESUKONEET. www.resthot.fi KORIN PESUKONEET - www.resthot.fi BX 230 R 2050 W BX 230 BX 230 Special R 2660 W BX 230 Special Malli BX 230 on erittäin tehokas ratkaisu koripesuun. Yksi henkilö voi hoitaa koko pesuprosessin, korien

Lisätiedot

Miksi Vaillant? Koska. on lämpöä tulevaisuudessa. Koska tarjoamme ympäristöystävällistä teknologiaa jopa 10 vuoden takuulla.

Miksi Vaillant? Koska. on lämpöä tulevaisuudessa. Koska tarjoamme ympäristöystävällistä teknologiaa jopa 10 vuoden takuulla. Maalämpöjärjestelmät 17 k Miksi Vaillant? Koska tarjoae ympäristöystävällistä teknologiaa jopa vuoden takuulla. geotherm plus geotherm exclusiv geotherm Koska on lämpöä tulevaisuudessa. Lämpöjärjestelmät

Lisätiedot

MONIVAIHEISET OSIENPESUKONEET. Tehokkaaseen puhdistukseen

MONIVAIHEISET OSIENPESUKONEET. Tehokkaaseen puhdistukseen MONIVAIHEISET OSIENPESUKONEET Tehokkaaseen puhdistukseen Monivaiheinen pesukone Monivaiheisessa TEIJO-pesukoneessa pesu tapahtuu automaattisesti pesukammiossa, jossa pyörivät suihkuputket suihkuttavat

Lisätiedot

VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K

VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K VAUNUKUIVURIT K-SARJA M 180 365K K-SARJAN VAUNUKUIVURI TALOUDELLISEEN JA TEHOKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun K-sarjan vaunukuivuri on edullinen, tehokas ja erittäin nopeasti käyttöönotettava lämminilmakuivuri.

Lisätiedot

Yhdistelmäkoneet. Sivuharja 56413056 2. Sivukumi Linatex 56413654 1. Sivukumisarja Linatex 56413770 1. Imukumisarja Linatex H BR 1300 56413766 1

Yhdistelmäkoneet. Sivuharja 56413056 2. Sivukumi Linatex 56413654 1. Sivukumisarja Linatex 56413770 1. Imukumisarja Linatex H BR 1300 56413766 1 pesu- ja lakaisukonetta on saatavana 4 erilaista mallia: joko lautas- tai telaharjoilla sekä kahdella erilaisella työleveydellä (1100 mm ja 1300 mm). Kone on lyömätön luokassaan puhdistustehokkuutta tarkasteltaessa.

Lisätiedot

KORIKUL JETIN - ASTIAN PESU KONEET

KORIKUL JETIN - ASTIAN PESU KONEET KORIKUL JETIN - ASTIAN PESU KONEET AX 161 EL AX 161 EL Mitat mm (l x s x k) 1080 x 720 x 1375/2010 Tunnelin mitat mm (l x k) 510 x 400 Korit / tunti (2) 70 / 100 Lautaset / tunti (2) 1260 / 1800 Ottoteho

Lisätiedot

Moottori. Akku. Akkujen lukumäärä 2. Akun kapasiteetti. Leikkuuterä. Leikkuuleveys. Leikkuukorkeus. Leikkuunopeus. Sadetunnistimet

Moottori. Akku. Akkujen lukumäärä 2. Akun kapasiteetti. Leikkuuterä. Leikkuuleveys. Leikkuukorkeus. Leikkuunopeus. Sadetunnistimet Autoclip 223 Nauti luonnosta, vietä aikaa perheen ja ystävien kanssa, lähde vaikka lomalle! Stigan robottiruohonleikkurit pitävät huolen nurmikostasi itsenäisesti, uskomattomalla lopputuloksella. Autoclip

Lisätiedot

Pyörälliset wc/suihkutuolit

Pyörälliset wc/suihkutuolit Ocean, Ocean XL, Ocean Vip, Ocean Vip XL, Ocean ual Vip, Ocean -Vip Ocean wc/suihkutuolit tarjoavat oikean mallin joka tarpeeseen. 17 Ocean - Vakaa, ruostumaton teräsrunko Ocean mallit: - Yksilöllisesti

Lisätiedot

Lvi -koodi 5316034 nimiketunnus: Malli E8LASHx44/1P E5ASx34/1P PED Luokka Teho. 60 11 Ensiö Toisio Ensiö Toisio Ensiö Toisio Virtaus

Lvi -koodi 5316034 nimiketunnus: Malli E8LASHx44/1P E5ASx34/1P PED Luokka Teho. 60 11 Ensiö Toisio Ensiö Toisio Ensiö Toisio Virtaus 3.07.05 Lvi -koodi 536034 L8 64585360339 Kohde: UNIS 00-RF-O (lattialämmitys) LÄMMITYS LÄMMITYS E8LASHx44/P E5ASx34/P Teho kw 60 0,90 0,30 0,033 0,59 ºC-ºC 70-0 0-58 5-33 30-35 8,7 0, 0, 8, MPa,6,6,6,6

Lisätiedot

Jarru- ja kytkinnesteen vaihtajat, paineilmakäyttöinen Kevyt ja helppokäyttöinen, soveltuu ajoneuvojen hydraulisten jarrujen ja kytkimien ilmaukseen

Jarru- ja kytkinnesteen vaihtajat, paineilmakäyttöinen Kevyt ja helppokäyttöinen, soveltuu ajoneuvojen hydraulisten jarrujen ja kytkimien ilmaukseen Jarru- ja kytkinnesteen vaihtajat, paineilmakäyttöinen Kevyt ja helppokäyttöinen, soveltuu ajoneuvojen hydraulisten jarrujen ja kytkimien ilmaukseen 10705 10805 TULPPASARJAT AUTOILLE Yhdesarja, malli 11001

Lisätiedot

YKSIVAIHEISET OSIENPESUKONEET C-800SS...C-2600SS. Tehokkaaseen puhdistukseen

YKSIVAIHEISET OSIENPESUKONEET C-800SS...C-2600SS. Tehokkaaseen puhdistukseen YKSIVAIHEISET OSIENPESUKONEET C-800SS...C-2600SS Tehokkaaseen puhdistukseen Miksi vesipohjainen pesumenetelmä? Nopeuden ja tehokkuuden vaatimukset sekä tiukkenevat ympäristömääräykset ovat johtaneet siihen,

Lisätiedot

Kallistettava paistinpannu

Kallistettava paistinpannu Electrolux Thermaline sarja on suunniteltu erittäin kovaan käyttöön. Thermaline sarja soveltuu erinomaisesti sairaaloihin, keskuskeittiöihin sekä hotelleihin. Sarja sisältää laajan valikoiman tuotteita,

Lisätiedot

Huippusuorituskykyinen kone liukuvalla harjayksiköllä

Huippusuorituskykyinen kone liukuvalla harjayksiköllä Erittäin alhainen äänenvoimakkuus, käyttäjäystävälliyys ja kompakti muotoilu, tekevät siivouksesta helppoa missä ja milloin vain. Ekologinen EcoflexTM-järjestelmä säätelee veden, pesuaineen ja energian

Lisätiedot

Kim Koskinen kim.johan.koskinen@gmail.com 0445120409. Renkaanpesulaite esittely Metropolia, Konetekniikka. Taustaa

Kim Koskinen kim.johan.koskinen@gmail.com 0445120409. Renkaanpesulaite esittely Metropolia, Konetekniikka. Taustaa Kim Koskinen kim.johan.koskinen@gmail.com 0445120409 Renkaanpesulaite esittely Metropolia, Konetekniikka Taustaa Renkaiden ja vanteiden pesu on renkaiden vaihdon yhteydessä vähintäänkin suositeltavaa renkaiden

Lisätiedot

DIHR. Kuuluu ALI- Groupiin (Metos jne.) Euroopan suurin suurkeittiölaitteiden. valmistaja. Vuosituotanto liki 40.000 konetta 46 tuoteperhettä

DIHR. Kuuluu ALI- Groupiin (Metos jne.) Euroopan suurin suurkeittiölaitteiden. valmistaja. Vuosituotanto liki 40.000 konetta 46 tuoteperhettä DIHR Kuuluu ALI- Groupiin (Metos jne.) Euroopan suurin suurkeittiölaitteiden valmistaja. Vuosituotanto liki 40.000 konetta 46 tuoteperhettä MIKSI VALITA DIHR? Osa ALI-Groupia, Euroopan No:1. Jatkuva tuotekehitys

Lisätiedot

Kompaktisarja HD 5/11 C

Kompaktisarja HD 5/11 C Kompaktisarja HD 5/11 C Kätevän kokoinen, varmatoiminen, messinkipäätyisellä pumpulla varustettu ammattipesuri peruskäyttöön. Vakiovarusteet: 10 m Suihkuputki 400 mm Kolmitoimisuutin (0 /25 /40 ). Kiertyvät

Lisätiedot

VAUNUKUIVURI M5-SARJA

VAUNUKUIVURI M5-SARJA VAUNUKUIVURI M5-SARJA M5-SARJAN ISO MEPU-VAUNUKUIVURI LUOTETTAVAAN JA LAADUKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun uuden käytännöllisen M5-sarjan suunnittelussa on panostettu erityisesti toimintavarmuuteen ja

Lisätiedot

SELF-SERVICE CAR WASH

SELF-SERVICE CAR WASH SELF-SERVICE CAR WASH SELF-SERVICE CAR WASH PROJEKTOINTI Itsepalvelupesulla on mahdollista saada helposti uusia asiakkaita autonpesun pariin pois kotipihoilta ja mökeiltä. Helppo, nopea ja edullinen tapa

Lisätiedot

Clen Royal 2117. Vaativan ammattilaisen valinta kun tarvitaan tehoa ja kestävyyttä. Runsas vesimäärä ja paine esim. ajoneuvojen puhdistamiseen!

Clen Royal 2117. Vaativan ammattilaisen valinta kun tarvitaan tehoa ja kestävyyttä. Runsas vesimäärä ja paine esim. ajoneuvojen puhdistamiseen! Clen Royal 2117 Vaativan ammattilaisen valinta kun tarvitaan tehoa ja kestävyyttä. Runsas vesimäärä ja paine esim. ajoneuvojen puhdistamiseen! Messinkipäätyinen rivimäntäpumppu keraamisilla männillä ja

Lisätiedot

Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto

Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Your reliable partner Nopea, hiljainen ja erittäin taloudellinen ilmanpoisto Vacumat Eco tehokas joka tavalla Veden laatu vaikuttaa tehokkuuteen Veden laatu vaikuttaa jäähdytys- ja lämmitysjärjestelmien

Lisätiedot

GEMINO -ROLLAATTORIT. Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI

GEMINO -ROLLAATTORIT. Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI GEMINO -ROLLAATTORIT Aktiiviselle ihmiselle ROLLAATTORIT FI GEMINO aktiivisen ihmisen rollaattori Rollaattoreita suunniteltaessa on kiinnitetty erityistä huomiota rollaattorin painoon, laatuun, turvallisuuteen,

Lisätiedot

UUSIN FREJOTH ACRA SILTATYYPPINEN KONEISTUSKESKUS - TÄYNNÄ UUSIA INNOVATIIVISIA RATKAISUJA NOPEAAN JA RASKAASEEN LASTUAMISEEN &

UUSIN FREJOTH ACRA SILTATYYPPINEN KONEISTUSKESKUS - TÄYNNÄ UUSIA INNOVATIIVISIA RATKAISUJA NOPEAAN JA RASKAASEEN LASTUAMISEEN & NOPEA SILTATYYPPINEN PYSTYKARAINEN KONEISTUSKESKUS UUSIN FREJOTH ACRA SILTATYYPPINEN KONEISTUSKESKUS - TÄYNNÄ UUSIA INNOVATIIVISIA RATKAISUJA NOPEAAN JA RASKAASEEN LASTUAMISEEN & Rensi Finland Oy Yrittäjäntie

Lisätiedot

Maakauhat. Lumikauhat

Maakauhat. Lumikauhat Maakauhat Maakauha 400 400 1400 155 355B Maakauha 600 600 1700 215 455B Maakauha 850 850 1800 335 655C Maakauha 1000 1000 2100 365 655C Maakauha 1300 1300 2300 450 855C - Erilaisten maalajien kuormaukseen

Lisätiedot

Kärcher RS. Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus

Kärcher RS. Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus Kärcher RS Yhdistelmäkoneiden uusi ulottuvuus Kärcher RS Nostaa käyttäjän aitiopaikalle Tehokkaat, ammattikäyttöön suunnatut puhdistusratkaisut ovat Kärcherin ominta aluetta. Uudet RS-sarjan yhdistelmäkoneet

Lisätiedot

CDH/CLH. CleanZone Mikrosuodattimella varustettu kattohajotin puhdastiloihin. Pikavalintataulukko

CDH/CLH. CleanZone Mikrosuodattimella varustettu kattohajotin puhdastiloihin. Pikavalintataulukko CleanZone Mikrosuodattimella varustettu kattohajotin puhdastiloihin.lyhyesti Vaaka- tai pystysuora kanavaliitäntä Geeli- tai kumitiivisteellä varustettu mikrosuodatin H14 Polttomaalattu sisäpuolelta Mittausyhde

Lisätiedot

heating wedge = kuumakiila liitettävät materiaalit hot air = kuuma ilma hot air tape welding = kuuma ilma teippaus ultrasonic = ultraääni

heating wedge = kuumakiila liitettävät materiaalit hot air = kuuma ilma hot air tape welding = kuuma ilma teippaus ultrasonic = ultraääni PFAFF tuotevalikoimassa on teknisten tekstiilien ja suodattimien valmistamiseen tarkoitettuja automaatteja. Pfaff rakentaa myös räätälöityjä ratkaisuja. heating wedge = kuumakiila liitettävät materiaalit

Lisätiedot

DRV Pääteyksikkö. Version: 16.02.2012

DRV Pääteyksikkö. Version: 16.02.2012 DRV Pääteyksikkö Version: 16.02.2012 Monisuutinhajotin näkyville vapaaseen asennukseen. Vaakasuuntainen ilmasuihku, myös pystysuora suihku on mahdollinen. Kaksirakoiset, suunnattavat suuttimet mahdollistavat

Lisätiedot

301.4C. Minikaivukone

301.4C. Minikaivukone 301.4C Minikaivukone Moottori Nettoteho 13,2 kw 17,7 hp Paino Työpaino turvakaaren kanssa 1 380 kg 3 042 lb Työpaino ohjaamon kanssa 1 470 kg 3 241 lb Monipuolisuus Helppo kuljettaa ja käyttää erilaisilla

Lisätiedot

MAAKAUHAT LUMIKAUHAT

MAAKAUHAT LUMIKAUHAT FIN 2012 MAAKAUHAT Maakauha 400 400 1400 155 365 Maakauha 600 600 1700 215 455B Maakauha 850 850 1800 335 655C Maakauha 1000 1000 2100 365 655C Maakauha 1300 1300 2300 450 855C - Erilaisten maalajien kuormaukseen

Lisätiedot

kampanja 549, 769, www.fagimex.fi Kampanja 2/2010 ts 315 GT, katkaisuohjaimella ts 315 GT, liukupöydällä Hinnat sisältävät alv:n

kampanja 549, 769, www.fagimex.fi Kampanja 2/2010 ts 315 GT, katkaisuohjaimella ts 315 GT, liukupöydällä Hinnat sisältävät alv:n Das ist Spitzen-Qualität RAKENNUSSAHA ts 315 GT 5277 0901 moottori 230 V, 2,2 kw 5277 0902 moottori 400 V, 3,0 kw 5277 0903 moottori 400 V, 4,2 kw Vakiovarusteena joko katkaisuohjain tai liukupöytä. Tukeva

Lisätiedot

YKSIVAIHEISET OSIENPESUKONEET C-800SS...C-2600SS

YKSIVAIHEISET OSIENPESUKONEET C-800SS...C-2600SS YKSIVAIHEISET OSIENPESUKONEET CSS...CSS Tehokkaaseen puhdistukseen YKSIVAIHEISET OSIENPESUKONEET MIKSI VESIPOHJAINEN PESUMENETELMÄ? Nopeuden ja tehokkuuden vaatim ukset sekä tiukkenevat ympäristömääräykset

Lisätiedot

Tärkeimmät ominaisuudet Haluatko pestä pyykit 30 minuutissa? Helppoa. Pyykkisi ovat valmiit juuri silloin kuin haluat. Pese vaatteesi puolet nopeammin

Tärkeimmät ominaisuudet Haluatko pestä pyykit 30 minuutissa? Helppoa. Pyykkisi ovat valmiit juuri silloin kuin haluat. Pese vaatteesi puolet nopeammin RUOANVALMISTUS ASTIANPESU KYLMÄSÄILYTYS PYYKINKÄSITTELY Start Tuotteet Pyykinkäsittely Pyykinpesukoneet RTF71663W RTF71663W Vertaile Jälleenmyyjät Yleiskuva Muut tiedot Galleria Asiakastuki A+++ -energialuokka,

Lisätiedot

K 2 CAR & HOME K 2 CAR & HOME, 1.673-225.0, 2015-11-11

K 2 CAR & HOME K 2 CAR & HOME, 1.673-225.0, 2015-11-11 K 2 CAR & HOME Kompakti ja näppärä painepesuri on erittäin monipuolisesti varusteltu. vakiona on 4 m paineletku suihkuputki ja rotojet suutin. Autosetti sisältää pesuharjan ja 0,3 l vaahtosuuttimen sekä

Lisätiedot

CLEN ECR-Ecopesuri. Ratkaisu graffitien poistoon ja kaupungin ekosiivoukseen

CLEN ECR-Ecopesuri. Ratkaisu graffitien poistoon ja kaupungin ekosiivoukseen CLEN ECR-Ecopesuri Ratkaisu graffitien poistoon ja kaupungin ekosiivoukseen CLEN ECR-Ecopesuri -järjestelmä CLEN ECR-Ecopesuri yhdistää painepesurin puhdistustehon ympäristölle ei-haitallisiin puhdistaviin

Lisätiedot

jälkikäsittelylaitteiden välillä.

jälkikäsittelylaitteiden välillä. TARKKUUSTYÖTÄ Nopea, tarkka, laadukas. Nämä sanat kuvaavat parhaiten Shinohara-tarkkuuspainokonetta. Shinohara aloitti toimintansa vuonna 1919 alun perin tarkkuustyökalujen valmistajana, josta juontaa

Lisätiedot

Oviverhopuhaltimet FLOWAIR.COM

Oviverhopuhaltimet FLOWAIR.COM Oviverhopuhaltimet FLOWAIR.COM ILMAN LÄMPÖTILAN JAKAUTUMINEN HUONEISSA Ilman oviverhopuhallinta Oviverhopuhaltimella -1 C 22 C 2 C 21 C 2 C 22 C -8 C -6 C -4 C -2 C 19 C C 1 C 1 C 6 C C C 6 C 1 C 1 C 18

Lisätiedot

Yhdistelmäkoneet SCRUBTEC 651/653/661. Keskikokoinen, kävellen ohjattava yhdistelmäkone vaihdettavalla harjayksiköllä

Yhdistelmäkoneet SCRUBTEC 651/653/661. Keskikokoinen, kävellen ohjattava yhdistelmäkone vaihdettavalla harjayksiköllä Yhdistelmäkoneet 651/653/661 6 -sarja on mallisto, joka tarjoaa monipuoliset työleveydet. Vaihdettavat harjayksiköt, kaksi kokoa (53 tai 61 cm) tai telaharja 51 cm 55-litran puhdas/likavesisäiliö Likavesisäiliön

Lisätiedot

2 tankkiset - sähkö - HD

2 tankkiset - sähkö - HD Electroluxin astianpesukonesarja on valmistettu tuottamaan asiakkaalle tehokas, taloudellinen ja ergonominen astianpesu.tuotesarjaan kuuluu lasinpesukoneet, edestä täytettävät koneet, kupukoneet, tunnelikoneet,

Lisätiedot

FAMOS PROTEC. Edistykselliset. Kuumasaumaajat

FAMOS PROTEC. Edistykselliset. Kuumasaumaajat Edistykselliset FAMOS PROTEC Kuumasaumaajat Hygieenistä muotoilua yhdistettynä nykyaikaisen välinehuollon toiminnalliset vaatimukset täyttäviin teknisiin ominaisuuksiin! F108 PROTEC F108 T PROTEC F108

Lisätiedot

Lämmitys- ja tuuletuslaitteet kaikkiin ohjaamoihin Lämmittimet Kiertovesipumput Säätimet Puhaltimet Suuttimet Vesiventtiilit

Lämmitys- ja tuuletuslaitteet kaikkiin ohjaamoihin Lämmittimet Kiertovesipumput Säätimet Puhaltimet Suuttimet Vesiventtiilit Lämmitys- ja tuuletuslaitteet kaikkiin ohjaamoihin Lämmittimet Kiertovesipumput Säätimet Puhaltimet Suuttimet Vesiventtiilit Saksalainen Aurora (Konrad G Schulz Gmbh & Co KG ) on rakentanut liikkuvan kaluston

Lisätiedot

PONSSE EH25 energiapuukoura

PONSSE EH25 energiapuukoura PONSSE EH25 energiapuukoura Ponsselta työkalu energiapuualalle RATKAISUNA UUSI EH25 ENERGIAPUUKOURA Energiapuun hankinnasta on muodostumassa pysyvä osa puunhankinnan kokonaiskuvaa. Valtion tukemana Suomeen

Lisätiedot

39. Valtakunnalliset Sairaalahygieniapäivät 12.-13.3.2013 Paasitorni, Helsinki. Hygieniahoitaja Heli Lankinen Kotkan kaupunki

39. Valtakunnalliset Sairaalahygieniapäivät 12.-13.3.2013 Paasitorni, Helsinki. Hygieniahoitaja Heli Lankinen Kotkan kaupunki 39. Valtakunnalliset Sairaalahygieniapäivät 12.-13.3.2013 Paasitorni, Helsinki Hygieniahoitaja Heli Lankinen Kotkan kaupunki Perehdytys ja käyttökoulutus Vastuu koneen oikeaoppisesta käytöstä on osastolla

Lisätiedot

Pystymalliset HDS 5/11 UX

Pystymalliset HDS 5/11 UX Pystymalliset HDS 5/11 UX Helppokäyttöinen, vaivattomasti liikuteltava kuumavesipesuri perustason pesutehtäviin. Pystymallisena se vie vain vähän lattiatilaa ja on helppo siirrellä ja säilyttää. Valovirtakäyttöinen

Lisätiedot

KORIKUL JETIN - ASTIAN PESU KONEET

KORIKUL JETIN - ASTIAN PESU KONEET KORIKUL JETIN - ASTIAN PESU KONEET DIHR AX151 pesukone on monipuolinen ratkaisu erilaisiin pesutarpeisiin. Koneen voi asentaa toimimaan vasen- tai oikeakätisesti. Myös lisävarusteet voi kiinnittää koneen

Lisätiedot

Miksi Vaillant? Koska. on lämpöä tulevaisuudessa. Koska tarjoamme ympäristöystävällistä teknologiaa jopa 10 vuoden takuulla.

Miksi Vaillant? Koska. on lämpöä tulevaisuudessa. Koska tarjoamme ympäristöystävällistä teknologiaa jopa 10 vuoden takuulla. Maalämpöjärjestelmät 17 k Miksi Vaillant? Koska tarjoae ympäristöystävällistä teknologiaa jopa vuoden takuulla. geotherm plus geotherm exclusiv geotherm Koska on lämpöä tulevaisuudessa. Lämpöjärjestelmät

Lisätiedot

Keittopata, Chilltherm, höyry

Keittopata, Chilltherm, höyry Chilltherm padat ovat uuden Electroluxin thermaline laitteita, joisa on jäähdytysjärjestelmä sisäänrakennettuna, jolloin koko Cook&Chill prossessi voidaan valmistaa yhdellä laitteella. Padalla voidaan

Lisätiedot

PURUIMURI 5000 lasi- ja kivivillapuhallin

PURUIMURI 5000 lasi- ja kivivillapuhallin PURUIMURI 5000 lasi- ja kivivillapuhallin moottori 3-vaihe, 5.5kW, 2 800 kierr./min, tähtikolmiokytkin korkeus 850mm leveys 650mm paino 85kg imuletku ø160mm, pituus 20m poistoputket 3kpl pituus 2m (toimivat

Lisätiedot

Multimedia puhalluslaitteet Ammattikäyttöön tarkoitetut soodapuhalluslaitteet. Tehoa ja taloudellisuutta.

Multimedia puhalluslaitteet Ammattikäyttöön tarkoitetut soodapuhalluslaitteet. Tehoa ja taloudellisuutta. Multimedia puhalluslaitteet Ammattikäyttöön tarkoitetut soodapuhalluslaitteet. Tehoa ja taloudellisuutta. MicroStrip-sarjanpuhalluslaitteet on suunniteltu ja valmistettu soodan ja muiden hienojakoisten

Lisätiedot

TIEMERKINTÄ- JA VIIVAMAALAUSLAITTEET

TIEMERKINTÄ- JA VIIVAMAALAUSLAITTEET TIEMERKINTÄ- JA VIIVAMAALAUSLAITTEET Lariette 2000 LARIUS LARIETTE KORKEAPAINEMAALAUSLAITE VIIVAMAALAUKSIIN Lariette on Lariuksen viivamaalauslaite valikoiman pienin ja samalla edullisin malli. Sen on

Lisätiedot

TRB - Kartiokattohajotin. Halton TRB. Kartiokattohajotin

TRB - Kartiokattohajotin. Halton TRB. Kartiokattohajotin Halton TRB Kartiokattohajotin Vaaka- tai pystysuuntainen ilmasuihku, soveltuu sekä jäähdytys- että lämmityslaitteisiin. Tuloilmasuihkun nopeus pienenee tehokkaasti suuren sekoitustehokkuuden ansiosta.

Lisätiedot

Puhdasta korkeapaineella. Ohjeita korkeapainepesurin käyttöön

Puhdasta korkeapaineella. Ohjeita korkeapainepesurin käyttöön Puhdasta korkeapaineella Ohjeita korkeapainepesurin käyttöön Sisältö Luonnollisesti korkeapaineella s. 3 Miten korkeapainepesuri toimii s. 4 Käyttökohteet s. 5 Suomi Miten puhdistan sammaloituneet pihalaatat

Lisätiedot

ESM 7 22-sarjan. ruuvikompressorit

ESM 7 22-sarjan. ruuvikompressorit ESM 7 22-sarjan ruuvikompressorit Ehdotonta luotettavuutta Paineilman käyttäjät tarvitsevat luotettavan, taloudellisen ja monipuolisesti varustellun kompressorin, joka vaatii vähän lattiatilaa. Gardner

Lisätiedot

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN.

TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. TITAN TARKKA. TEHOKAS. TILAVA. TALOUDELLINEN. Monipuolinen kylvölannoitin minimimuokkaukseen ja perinteiseen kylvöön Tume Titan on ominaisuuksiltaan vakuuttava kylvötöiden kumppani jonka voi varustaa myös

Lisätiedot

RT 38233. Hätäsuihkut Oy Callidus Ab. Hätäsuihkut TUOTTEET

RT 38233. Hätäsuihkut Oy Callidus Ab. Hätäsuihkut TUOTTEET TARVIKETIETO toukokuu 2012 voimassa 30.6.2015 asti 1 (8) RT 38233 613.3 Talo 2000 725.4 Talo 90 X53 SfB Hätäsuihkut Oy Callidus Ab Hätäsuihkut Hätäsuihkuja tarvitaan työympäristöissä, joissa käsitellään

Lisätiedot

TYÖSELITYSTEKSTIT PESUKONEET

TYÖSELITYSTEKSTIT PESUKONEET TYÖSELITYSTEKSTIT PESUKONEET W 555 H Korkeateholinkoava pesukone, malli Electrolux W 555 H, rumputilavuus 53 l, täyttömäärä 6 kg. Pesukoneessa on automaattinen punnitusjärjestelmä (AS) ja Compass Pro käyttöautomatiikka

Lisätiedot

5 VUODEN TAKUU* HPS-C-PRO + Korkean teholuokan säätimet touch screen -käyttöliittymällä Säätimiä 230V kuumakanaville.

5 VUODEN TAKUU* HPS-C-PRO + Korkean teholuokan säätimet touch screen -käyttöliittymällä Säätimiä 230V kuumakanaville. 2-144 5 VUODEN TAKUU* * 2 vuoden takuu kosketusnäytölle touch screen -käyttöliittymällä Erittäin nopean ja tarkan lämmönsäädön omaavat kuumakanavasäätimet ovat ykkösvalinta, ei ainoastaan vakiokohteisiin,

Lisätiedot

MB - Engineering Rengaskoneet 2015

MB - Engineering Rengaskoneet 2015 MB - Engineering Rengaskoneet 2015 1 www.eurovulk.fi Rengaskoneet henkilöauton rengastöihin MB TC322 Asennuskone Helppokäyttöinen, vahva ja pieneen tilaan mahtuva MB CT 322 asennuskone on puoliautomaattinen

Lisätiedot

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN.

KONEET. Rolac VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Rolac KONEET VIIHTYISÄN YMPÄRISTÖN YLLÄPITOON MORE CARE. BUILT IN. Lundberg on erityisesti ympäristönhoitoon kehitetty taajamatraktori, joka on suunniteltu alan töiden monipuolisuus ja erityisvaatimukset

Lisätiedot

KAIKO-STEELCO US 300 ONTELOISTEN INSTRUMENTTIEN DESINFIOIVA PESULAITE

KAIKO-STEELCO US 300 ONTELOISTEN INSTRUMENTTIEN DESINFIOIVA PESULAITE KAIKO-STEELCO US 300 ONTELOISTEN INSTRUMENTTIEN DESINFIOIVA PESULAITE STEELCO US 300 LAITTEEN OMINAISUUDET JA EDUT KÄYTTÄJÄLLE: Adapterit kaiken kokoisille onteloisille instrumenteille; nopea ja luotettava

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi JÄÄNHOITOKONEET JÄÄHALLEILLE JA ULKOKENTILLE ICECAT B220 AKKUKÄYTTÖINEN JÄÄNHOITOKONE ICECAT on helppokäyttöinen ja turvallinen

Lisätiedot

TUOTENRO NIMIKE MITAT PAINO NIM.TEHO SÄILIÖ IP-LUOKKA JOHTO. 9058501 Märkä- ja kuivaimuri GWD 350-2 638 x 600 x 868 mm 21 kg 2700 W 50 L IP24 10 m

TUOTENRO NIMIKE MITAT PAINO NIM.TEHO SÄILIÖ IP-LUOKKA JOHTO. 9058501 Märkä- ja kuivaimuri GWD 350-2 638 x 600 x 868 mm 21 kg 2700 W 50 L IP24 10 m MÄRKÄ- JA KUIVAIMURIT ALLROUNDIMURIT PÄIVITTÄISEEN KÄYTTÖÖN Imurisarja, joka pystyy useimpiin päivittäisiin märkä- ja kuivaimurointitöihin. Säädettävä kahva parantaa työasentoa ja helpottaa säilytystä.

Lisätiedot

ASKO Astianpesukoneet

ASKO Astianpesukoneet ASKO Astianpesukoneet Täyttömäärä ja joustavuus maailman parhaimpia Tavoitteenamme on, että tuotteemme helpottavat arkea. Olemme sen vuoksi tehneet vuosien ajan kovaa työtä markkinoiden suurimpiin ja joustavimpiin

Lisätiedot

M-iQ KUSTANNUSSÄÄSTÖJEN YLIVOIMAA!

M-iQ KUSTANNUSSÄÄSTÖJEN YLIVOIMAA! Dieta Oy Holkkitie 8 A 00880 HELSINKI (09) 755 190 Fax (09) 755 19 200 www.dieta.fi dieta@dieta.fi DIN EN ISO 9001 Zertifikat Nr. 71 100 7 001 DIN 10510 Pidätämme oikeuden tuotemuutoksiin M-iQ KUSTANNUSSÄÄSTÖJEN

Lisätiedot

SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN

SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN Saumauspistoolit, 2012/2013 Huippuluokan ladattavat työkalut ammattikäyttöön SAUMAUSPISTOOLI AMMATTIKÄYTTÖÖN UUSI 4,2 Ah 14,4 V / 4,2 Ah: ENNENNÄKEMÄTÖN AKKUKAPASITEETTI TUO TEHOA TOIMINTAAN TEHOA, KÄYTÄNNÖLLISYY

Lisätiedot

Tietolehti: Wilo-Sub TWI 4.01-14-B (1~230 V, 50 Hz)

Tietolehti: Wilo-Sub TWI 4.01-14-B (1~230 V, 50 Hz) Tietolehti: Wilo-Sub TWI 4.1-14-B (1~23 V, 5 Hz) Ominaiskäyrät 2 4 6 Q [US g.p.m.] Yksikkö 1 2 3 4 5 6 H[m] Q[Imp. g.p.m.] H [ft] Maks. tilavuusvirta Q max 2 m 3 /h 24 TWI 4.1-42-B 8 Maks. nostokorkeus

Lisätiedot

ILTO Comfort CE5 ENEMMÄN KUIN LÄMPÖPUMPPU AINUTLAATUINEN UUTUUS LÄMPÖPUMPPU JA ILMANVAIHDON LÄMMÖN- TALTEENOTTOLAITE YHDESSÄ MERKITTÄVÄSTI PIENEMMÄLLÄ INVESTOINNILLA MAALÄMPÖPUMPUN VEROISTA TEHOA LÄMPIMÄN

Lisätiedot

JÄYKKIEN MATERIAALIEN PURSOTUS

JÄYKKIEN MATERIAALIEN PURSOTUS JÄYKKIEN MATERIAALIEN PURSOTUS Jäykkien, paksujen tai korkeaviskositeettisten materiaalien (pinnoitteet, tiivisteet, liimat) käyttö vaatii oikeat laitteet, luotettavuuden ja voimakkaat pumput Päästäksemme

Lisätiedot

Valitse älykkäät säätöventtiilit Flow

Valitse älykkäät säätöventtiilit Flow Valitse älykkäät säätöventtiilit Flow Helppoon virtauksen säätöön NC Flow -säätöventtiilit NC Flow on tarkoitettu lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmien säätöön. Väärin asetettu virtaus on yleinen syy laitosten

Lisätiedot

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet Kotimaiset, energiatehokkaat Fair-80 ja -120 ec ilmanvaihtokoneet Fair-80 ja -120 ec -ilmanvaihtokoneet Miksi tinkiä terveellisistä olosuhteista omassa kodissa? Energiansäästöä raikkaasta sisäilmasta tinkimättä

Lisätiedot

Tietolehti: Wilo-Yonos PICO 25/1-4

Tietolehti: Wilo-Yonos PICO 25/1-4 Tietolehti: Wilo-Yonos PICO 25/1-4 Ominaiskäyrät Δp-c (constant) v 1 2 3 4,4,8 1,2 Rp ½ Rp 1,2,4,6,8 1, Rp 1¼ H/m Wilo-Yonos PICO p/kpa 15/1-4, 25/1-4, 3/1-4 4 1~23 V - Rp ½, Rp 1, Rp 1¼ 4 m/s Sallitut

Lisätiedot

Suurempi Kapasiteetti: VM-30/35 isoilla poikkiliikkeellä optimoitu suorituskyky isoihin kappaleisiin.

Suurempi Kapasiteetti: VM-30/35 isoilla poikkiliikkeellä optimoitu suorituskyky isoihin kappaleisiin. Pystykarainen koneistuskeskus DIGIMA BM VM 35 Suurempi Kapasiteetti: VM-30/35 isoilla poikkiliikkeellä optimoitu suorituskyky isoihin kappaleisiin. VM-30/35 on paras valinta isoille ja raskaille muoteille.

Lisätiedot

Painepesurit kotikäyttöön E 150.1

Painepesurit kotikäyttöön E 150.1 E 150.1 on kuluttajapainepesuri, jonka suorituskyky on lähellä ammattipesurin tasoa. Sisäänrakennettu teleskooppi kahva helpottaa pesurin säilytystä. Pesurissa on myös säilytyspaikat kaikille perusvarusteille

Lisätiedot

Malli IC15Hx40/1P IC5Tx30/1P PED Luokka Teho Ensiö Toisio Ensiö Toisio Ensiö Toisio Virtaus. dm³/s 0,360 0,336 0,046 0,516 Lämpötilat

Malli IC15Hx40/1P IC5Tx30/1P PED Luokka Teho Ensiö Toisio Ensiö Toisio Ensiö Toisio Virtaus. dm³/s 0,360 0,336 0,046 0,516 Lämpötilat Lvi -koodi 536034 L82 64585360339 Kohde: UNIS 00-2RF-O (lattialämmitys) Yksikkö IC5Hx40/P IC5Tx30/P Teho kw 67 5 0,360 0,336 0,046 0,56 ºC-ºC 70-25 0-58 5-35 30-37 7,8 7,4,0 9,9 MPa,6,6,6,6 Rakenneaine

Lisätiedot

UUDET KIINTEÄT KUIVURIT: S-SARJA

UUDET KIINTEÄT KUIVURIT: S-SARJA UUDET KIINTEÄT KUIVURIT: S-SARJA S-SARJAN KIINTEÄT KUIVURIT KORKEALAATUISEEN JA TEHOKKAASEEN VILJANKUIVAUKSEEN Mepun S-sarjan uudet, kiinteät kuivurit kuivaavat viljan tasalaatuisesti, energiatehokkaasti

Lisätiedot

K 2 PREMIUM HOME K 2 PREMIUM HOME, 1.673-300.0, 2015-03-23

K 2 PREMIUM HOME K 2 PREMIUM HOME, 1.673-300.0, 2015-03-23 K 2 PREMIUM HOME Pienen kokonsa ansiosta painepesuri on näppärä käytössä ja vie hyvin vähän säilytystilaa. Varusteet: T 50 terassipesuri, jolla tasopinnat puhdistuvat kätevästi ilman roiskeita, puhditusainetiiviste

Lisätiedot

osa 6, sivut 108-115 kompressorit

osa 6, sivut 108-115 kompressorit Let s solve it OSA, SIVUT 108-115 kompressorit kompressorit vaunukompressorit u kaeser m2 Soveltuu ilmatyökaluille ja 498 kg 1,51 m 1,2 m 1,22 m 18, kw diesel 2, m³/min Jarrut kaeser m50 Soveltuu ilmatyökaluille

Lisätiedot

monipuolinen ilmaverho

monipuolinen ilmaverho monipuolinen ilmaverho Mitä patentoitu (no.: 4415079 C2) tarjoaa perinteisiin malleihin nähden järjestelmä korkea suojausteho alhainen energia kulutus matala melutaso helppokäyttöisyys ja säätömahdollisuudet

Lisätiedot

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet Kotimaiset, energiatehokkaat Fair-8 ja -12 ec ilmanvaihtokoneet Fair-8 ja -12 ec -ilmanvaihtokoneet Miksi tinkiä terveellisistä olosuhteista omassa kodissa? Energiansäästöä raikkaasta sisäilmasta tinkimättä

Lisätiedot

Ainutlaatuiset lämpöpumppumme.

Ainutlaatuiset lämpöpumppumme. UUTUUS! A L P H A-INNOT E C Ainutlaatuiset lämpöpumppumme. Yksi tuote monia etuja Yksinkertaista ja kätevää. Yksi laite kaikkeen Lämmitys ja lämmin käyttövesi samassa yksikössä. Lämpöpumppu tarjoaa mukavaa

Lisätiedot

WC & KYLPYHUONE/HERON. heron

WC & KYLPYHUONE/HERON. heron WC & KYLPYHUONE/HERON heron TM Heron on monipuolisimmista markkinoilla olevista WC- ja suihkutuoleista. Yksinkertaisen rakenteen ja selkeän muotoilun taakse kätkeytyy monipuolisia toiminnallisia ominaisuuksia,

Lisätiedot

vacon 10 machinery millaisena haluaisit taajuusmuuttajasi tänään?

vacon 10 machinery millaisena haluaisit taajuusmuuttajasi tänään? vacon 0 machinery millaisena haluaisit taajuusmuuttajasi tänään? helppo muunnella asiakkaan tarpeiden mukaan Vacon 0 Machinery on erityisesti kone ja laitevalmistajien tarpeisiin soveltuva, erittäin kompakti

Lisätiedot

NovarboTM tuottavampi kasvihuone

NovarboTM tuottavampi kasvihuone NovarboTM tuottavampi kasvihuone Cool innovations! www.novarbo.fi COOL INNOVATIONS Novarbo-jäähdytysjärjestelmästä on saatavissa tehokkaita sovellutuksia erilaisiin ilmasto-olosuhteisiin. Sen avulla säästetään

Lisätiedot

Flow-Jet pesukone malli VFT

Flow-Jet pesukone malli VFT Flow-Jet pesukone malli VFT Valmistamme yksi- ja kaksivaiheisina vakioyksikköinä Vakioyksiköitä voidaan helposti kytkeä yhteen muodostamaan tarvittava monivaiheinen pesulinja. Erillinen kuivausyksikkö

Lisätiedot

ST2FABRO2. 50-luvun retrotyyli 60 CM ASTIASTIANPESUKONE PINKKI ENERGIALUOKKA: A+++A

ST2FABRO2. 50-luvun retrotyyli 60 CM ASTIASTIANPESUKONE PINKKI ENERGIALUOKKA: A+++A ST2FABRO2 60 CM ASTIASTIANPESUKONE PINKKI ENERGIALUOKKA: A+++A EAN13: 8017709166939 13 astiastoa 9 ohjelmaa (joista 4 Quick Time -ohjelmaa): Huuhtelu, lasiohjelma, ECO, auto 60-70, Super pika ohjelmaa:

Lisätiedot

Korkeatason keräilytrukki 1000 kg 20.5.1998

Korkeatason keräilytrukki 1000 kg 20.5.1998 ROCLA PICKUP PHL-10 TEKNISET TIEDOT Korkeatason keräilytrukki 1000 kg 20.5.1998 Yleistä Kaikki mallit CE-vaatimusten mukaisia. Materiaaleista on n. 95% kierrätettäviä. Kuljettajan tila Ergonomisesti haarukoiden

Lisätiedot

Antilta odotettu UUTUUS

Antilta odotettu UUTUUS Antilta odotettu UUTUUS Tehokas, nopea ja edullinen vaunukuivuri Saatavana myös E-suoravetoelevaattorilla Antti VACBOOST vaunukuivurit C205-20.5m 3 C5-.5 m 3 C320-32.0 m 3 C365-36.5 m 3 Kätevin ratkaisu

Lisätiedot