Kuvasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuvasto 2012. www.dymo.com"

Transkriptio

1 Kuvasto

2 2

3 Ratkaisu rutiineihin. Kuvittele, miten paljon enemmän voisit saada aikaan, jos saisit hieman enemmän apua ja aikaa joka ikinen päivä. DYMOn tuotteet voivat antaa sinulle molempia. Työskenteletpä toimistossa, kotona tai teollisuusympäristössä, DYMOn ratkaisujen avulla pidät asiat järjestyksessä ja hoidat päivittäiset tehtäväsi nopeammin ja vaivattomammin kuin nykyisin. Eikö olekin järkevää? Toimisto 4 Koti 34 Teollisuus 42 Vertaile 50 3

4 Säästä aikaa. Säästä rahaa. Ja pelasta päivä aina silloin tällöin. DYMOn toimistotuotteilla on helppoa tehdä enemmän vähemmällä vaivalla ja saada aikaan pieniä ihmeitä, joilla voi olla suuri merkitys liiketoiminnallesi. Tulosta mikä tahansa tarvitsemasi tarra muutamassa sekunnissa ilman tarra-arkkien aiheuttamaa vaivaa. Saavuta enemmän kehittyneillä merkintätarroilla tietokoneella tai matkalla. Rakenna tietokanta liike-elämän yhteystiedoista kirjoittamatta sanaakaan. 4

5 Toimisto 5

6 Toimiston merkintäratkaisut Postita. Lähetä. Järjestä. Tee vaikutus. Tallenna. Jos on olemassa tarra, jonka avulla yrityksesi voi toimia sujuvammin, voit tulostaa sen DYMO -merkintäratkaisuilla. Ne ovat nopeita ja helppokäyttöisiä, ja niistä on hyötyä liike-elämässä. DYMOn LabelManager -tarratulostimen avulla voit nimetä ja merkitä asiakirjoja, asiakirjalokeroita, tietokonetallenteita ja paljon muuta huomiota herättävillä tarroilla. CD-/DVD-kotelot, kansiot ja muut helposti kasautuvat tarvikkeet voidaan merkitä värikoodein, jotka ilmaisevat niiden sisältämän aineiston laadun tai luottamuksellisuuden. DYMOn LabelWriter -tarratulostimissa ei tarvita mustetta tai väriainetta. Merkitse, lähetä postia ja arkistoi kätevästi patentoidun DYMO Label v.8 -ohjelmiston avulla, jolla voit luoda ja tulostaa osoite-, lähetys-, tiedostokansio- ja viivakooditarroja sekä nimilappuja ja paljon muuta ilman tavallisen tulostimen käyttämisestä koituvaa lisätyötä ja tarra-arkkien tulostuksen aiheuttamaan vaivaa. Osoitetarrat postilähetyksiin Merkitse tallenteet Tulosta selkeitä, tarkkoja, ammattimaisia osoitetarroja ja tulostaa jopa 71 tarraa minuutissa*. TARRAT Hylkää huopakynä merkitse CD- ja DVD-levyt ja muut tallenteet siisteillä, helppolukuisilla ja ammattimaisilla tarroilla. TARRAT Nimilaput Järjestä kansiot ja arkistot Tee vaikutus vierailijoihin ja valvo turvallisuutta henkilökohtaisilla nimilapuilla, jotka voivat sisältää yrityksesi logon. TARRAT Löydät kaikki tiedostot nopeammin, kun arkistointi- ja riippukansiot, arkistokaapit ja laatikot on merkitty mustavalkoisilla tarroilla. TARRAT 6 * Nelirivinen osoitetarra

7 Merkitse mitä tahansa nopeasti Tavallinen D1-teippi sopii useimpiin merkintä- ja järjestelytehtäviin tiedostot, mapit, varastotilat jne. TEIPPIT Merkitse vaikeat pinnat Joustavassa ja tehokkaassa D1-teipissä on pysyvä liimapinta, jonka ansiosta teippi pysyy tiukasti kaarevilla, karkeilla ja epätasaisilla pinnoilla. Merkitse pysyvästi Pysyvässä ja tehokkaassa D1-teipissä on pysyvä liimapinta sekä suoja naarmuuntumista ja vettä vastaan tuloksena tarrat, jotka pysyvät paikoillaan ja ovat aina luettavissa. TEIPPIT TEIPPIT Postitus Nimitarrat Tallenteiden hallinta Järjestäminen Arkistointi 7

8 8

9 LabelManager -sarja Laita työpaikkasi tai varastotilasi järjestykseen muutamassa minuutissa. DYMOn elektronisissa LabelManager -tarratulostimissa on runsaasti kuluttajien innoittamia ominaisuuksia: muokkaus kosketusnäytössä, suuri näyttö tulostuksen esikatselulla, helppo käyttöliittymä, pikanäppäimet ja paljon muuta. Lisäksi tietyt LabelManager -mallit toimivat ladattavalla akulla ei enää hankalia, kalliita ja kertakäyttöisiä alkaliparistoja. Valitse itsellesi sopiva LabelManager -tarratulostin ja huomaat, kuinka nopeasti ja helposti voit järjestää täydenkin työpöydän, arkistokaapin tai huoneen. LabelManager 500TS Kosketusnäytöllä ja Windows- ja Mac -liitännöillä varustettu tarratulostin DYMOn ensimmäinen itsenäinen kosketusnäytöllä varustettu tarratulostin. Suuri monivärinen kosketusnäyttö DYMOn ensimmäinen! Luo, muokkaa ja muotoile tarrat helposti napauttamalla Tietokonetyylisellä, asetteluiltaan maakohtaisella näppäimistöllä tekstin kirjoittaminen on nopeaa Automaattisen tarraleikkurin ansiosta vältät vaivalloisen käsin leikkaamisen Voit mukauttaa tarroja 10 kirjasimen, 25 kirjasinkoon, 32 tekstityylin, 5 kehyksen sekä 100 symbolin ja Clip Art -kuvien avulla Laite tulostaa grafiikkaa, viivakoodeja ja logoja selkeästi 300 dpi:n tarkkuudella Liitä laite PC- tai Mac *-tietokoneeseesi. DYMO Label -ohjelmiston avulla voit mukauttaa tarrojen kirjasimia ja grafiikkaa ja ladata tarroja muokkaamista ja tulostamista varten, kun et itse ole koneesi ääressä Jaa laite muiden kanssa menettämättä asetuksiasi uusien käyttäjäprofiilien avulla jopa 5 eri käyttäjää voi tallentaa tarroja, asetuksia ja tietoja Voit tallentaa laitteeseen yli 500 tarraa Valmistaa tarrat nopeasti tulostaa kaksi kertaa nopeammin kuin muut DYMOn tarratulostimet Akkujen ansiosta säästät paristokustannuksissa ja vähennät jätteen määrää Laitteessa käytetään 6, 9, 12, 19 ja 24 mm leveitä DYMO D1 -teippejä * Yhteensopivat käyttöjärjestelmät: Microsoft Windows XP, Windows Vista,Windows 7 tai Mac OS v10.4 tai uudempi Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot S LabelManager 500TS QWERTY SE+NL/TK Musta/hopea 1/6 S LabelManager 500TS QWERTY NORDIC Musta/hopea 1/6 S LabelManager 500TS QWERTY UK/HK Musta/hopea 1/6 S LabelManager 500TS QWERTY CZ/HU/PL Musta/hopea 1/6 uusi TEIPIT Ladattava akku S LabelManager 500TS AZERTY FR/BE Musta/hopea 1/6 S LabelManager 500TS QWERTZ DE/AT Musta/hopea 1/6 Skannaa älypuhelimellasi ja katso video 9

10 LabelManager -sarja LabelManager PnP Plug-and-Play-tarratulostin PC- ja Mac -tietokoneisiin LabelManager 420P Tehokas kädessä pidettävä tarratulostin, jossa on PC-/Mac -liitäntä Skannaa älypuhelimellasi ja katso video TEIPIT Ladattava akku Vihdoinkin tarratulostus on nopeaa ja helppoa! DYMO LabelManager PnP -tarratulostin ei vaadi ohjelmistojen asentamista kytke vain laite PC- tai Mac -tietokoneeseesi,niin olet heti valmis suunnittelemaan upeita tarroja! Kytke USB-liitännän kautta PC*- tai Mac **-tietokoneeseesi Ei asennettavia ohjelmistoja sisäänrakennettu ohjelmisto tulee näkyviin tietokoneesi näyttöön, valmiina käyttöön Mukauta tarroja tietokoneellasi olevilla kirjasimilla ja grafiikalla Akku latautuu USB-liitännän kautta verkkolaitetta tai AA-paristoja ei tarvita Laitteessa käytetään 6, 9 ja 12 mm leveitä DYMO D1 -teippejä * Yhteensopivat käyttöjärjestelmät: Windows Vista, Windows 7, Windows XP ** Mac OS v tai uudempi TEIPIT Ladattava akku Työryhmäsi toimii entistä tehokkaammin, nopeammin ja älykkäämmin. Valitse tehokasta työskentelyä varten suunniteltu tarratulostin. DYMOn LabelManager 420P -tarratulostin on hyvä valinta kaikille, jotka haluavat suunnitella ja tulostaa tarroja entistä tehokkaammin ja tuottavammin. Käytä erillisenä tarratulostimena tai kytke PC*- tai Mac ** -tietokoneeseesi USB-liitännän kautta. DYMO Label -ohjelmiston avulla voit tulostaa mm. viivakoodeja, logoja, suuria määriä tietokantatiedostoista ja paljon muuta. Suuri nelirivinen taustavalaistu näyttö näyttää tekstitehosteet näytössä ennen tulostusta: 8 kirjasinta, 7 kirjasinkokoa, 10 tekstityyliä ja 8 kehystä sekä alleviivaus Toimii ladattavalla akulla ei enää hankalia, kalliita ja kertakäyttöisiä AA-paristoja Laitteessa käytetään 6, 9, 12 ja 19 mm leveitä DYMO D1-teippejä * Yhteensopivat käyttöjärjestelmät: Windows Vista, Windows 7, Windows XP ** Mac OS v10.4 tai uudempi Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot S LabelManager PnP GB/NL/BE/FR/DE Musta/hopea 1/6 S LabelManager PnP CZ/HU/PL Musta/hopea 1/6 S LabelManager PnP IT/PT/ES/TR Musta/hopea 1/6 S LabelManager PnP NORDIC Musta/hopea 1/6 S LabelManager PnP UK+HK Musta/hopea 1/6 Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot S LabelManager 420P ABC GB/NL/BE/FR/DE Musta 1/6 S LabelManager 420P ABC NORDIC Musta 1/6 S LabelManager 420P ABC IT/PT/ES/TR Musta 1/6 S LabelManager 420P ABC CZ/HU/PL Musta 1/6 S LabelManager 420P ABC UK+HK Musta 1/6 10

11 LabelManager 360D Ladattava pöytämallinen tarratulostin LabelManager 260P Kädessä pidettävä ja ladattava tarratulostin TEIPIT Ladattava akku Lisää tehoa. Lisää toimintoja. Ei enää AA-paristoja. Ladattavassa DYMO LabelManager 360D -tarratulostimessa on kuluttajien innoittamia merkintätoimintoja enää ei tarvita hankalia, kalliita ja kertakäyttöisiä AA-paristoja. Suuri 40 x 70 mm:n näyttö, johon mahtuu kaksi tarratekstiriviä Graafisen näytön ansiosta näet tekstin tehosteet näytössä ennen tulostusta 7 kirjasinkokoa, 3 kirjasinta, 7 tekstityyliä ja 8 kehystyyliä 9 tarran muisti ja tekstintallennustoiminto Tulostaa jopa 10 kopiota yhdestä tarrasta Tulostaa DYMO D1 -teippejä, joiden leveys on 6, 9, 12 tai 19 mm 1 tai 2 rivin tulostus tarraa kohden (9, 12 tai 19 mm:n tarralle) Tuttu tietokonetyylinen, asetteluiltaan maakohtainen näppäimistö nopeuttaa tekstin kirjoittamista Pikanäppäimet symboleille, välimerkeille, valuutoille ja erikoismerkeille (esim. é, à, ç, jne.) Toimitukseen sisältyy ladattava akku ja latauskaapeli TEIPIT Ladattava akku Keskeytymätöntä tarratulostusta milloin tahansa, ei enää AA-paristoja. Upea muotoilu ja runsaasti uusia, kuluttajien innoittamia toimintoja, joiden avulla saat haluamasi tulokset helpommin ja kätevämmin. Suuri 30 x 60 mm:n näyttö, johon mahtuu kaksi tarratekstiriviä Graafisen näytön ansiosta näet tekstin tehosteet näytössä ennen tulostusta 6 kirjasinkokoa, 3 kirjasinta, 7 tekstityyliä ja 8 kehystyyliä 9 tarran muisti ja tekstintallennustoiminto Tulostaa jopa 10 kopiota yhdestä tarrasta Tulostaa DYMO D1 -teippejä, joiden leveys on 6, 9 tai 12 mm 1 tai 2 rivin tulostus tarraa kohden (9 tai 12 mm:n tarralle) Pikanäppäimet symboleille, välimerkeille, valuutoille ja erikoismerkeille (esim. é, à, ç...) Toimitukseen sisältyy ladattava akku ja latauskaapeli Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot Pakkauskoot S LabelManager 360D AZERTY FR/BE Musta/hopea 1/6 S LabelManager 360D QWERTZ DE/AT Musta/hopea 1/6 S LabelManager 360D QWERTY CZ/HU/PL/SK Musta/hopea 1/6 S LabelManager 360D QWERTY NORDIC Musta/hopea 1/6 S LabelManager 360D QWERTY GB/HK Musta/hopea 1/6 S LabelManager 360D QWERTY IT/PT/ES/TR+NL Musta/hopea 1/6 Koodi Kuvaus Väri S LabelManager 260P ABC CZ/HU/PL/SK Musta/hopea 1/6 S LabelManager 260P ABC GB+HK Musta/hopea 1/6 S LabelManager 260P ABC IT/PT/ES/TR Musta/hopea 1/6 S LabelManager 260P ABC GB/NL/BE/FR/DE Musta/hopea 1/6 S LabelManager 260P ABC NORDIC Musta/hopea 1/6 11

12 LabelManager -sarja LabelManager 210D Monikäyttöinen tarratulostin, jossa on suuri graafinen näyttö LabelManager 160 Helppokäyttöinen tarratulostin, jossa on yhden kosketuksen älynäppäimet Kirjoita A+A AAA LM160 LM160 B LM160 I LM160 U LM160 LM160 A M1 L M1 6 0 Muotoile uusi TEIPIT TEIPIT Tulosta Loogisten painikkeiden ja suuren näytön ansiosta toimiston tarrojen tulostaminen on helppoa ja nopeaa. Suuren näytön, helpon navigoinnin ja pikanäppäinten ansiosta DYMO LabelManager 210D suoriutuu nopeasti lähes kaikista toimiston merkintätöistä. Suuren graafisen näytön ansiosta näet tekstin tehosteet näytössä ennen tulostusta Helppoa navigointia alusta valmiiseen tulosteeseen Pikanäppäimet symboleille, välimerkeille ja erikoismerkeille (esim. é, à, ç...) 6 kirjasinkokoa, 7 kirjasintyyliä ja 8 kehystyyliä 9 tarran muisti ja tekstintallennustoiminto Tulostaa jopa 10 kopiota yhdestä tarrasta Tulostaa DYMO D1 -teippejä, joiden leveys on 6, 9 tai 12 mm 1 tai 2 rivin tulostus tarraa kohden (9 tai 12 mm:n tarralle) Toimii kuudella AA-paristolla (eivät sisälly toimitukseen) tai lisävarusteena saatavalla verkkolaitteella (ei sisälly toimitukseen) Koodi Kuvaus Väri Pakkaus- koot S LabelManager 210D QWERTY IT/PT/ES/TR+NL Musta/hopea 1/6 S LabelManager 210D QWERTY GB Musta/hopea 1/6 S LabelManager 210D QWERTY NORDIC Musta/hopea 1/6 S LabelManager 210D QWERTY PL/CZ/HU/SK Musta/hopea 1/6 S LabelManager 210D AZERTY FR/BE Musta/hopea 1/6 S LabelManager 210D QWERTZ DE/AT/CH Musta/hopea 1/6 Ryhdy järjestämään työhuonettasi ja kertomaan tarinaasi yksi tarra kerrallaan. Tekstin kirjoittaminen on helppoa tietokonetyylisellä, asettelultaan maakohtaisella näppäimistöllä Muotoile nopeasti yhden kosketuksen älynäppäimillä muuta tekstin kokoa, lihavoi, kursivoi, alleviivaa/kehystä ja kirjoita pystysuoraan Tarkista tarra ennen tulostamista esikatsele se suuressa nestekidenäytössä Valittavana on 6 kirjasinkokoa, 8 tekstityyliä, 4 kehystä ja alleviivaus Tee tarroista ammattimaisia ja selkeitä 228 symbolin ja Clip Art -kuvien avulla; lisää merkkejä pikanäppäinten avulla Lisää paristojen käyttöaikaa automaattisella sammutustoiminnolla, joka sammuttaa tarratulostimen, kun laite ei ole käytössä Tulosta muistitoiminnon avulla viimeinen tarra toiseen kertaan kirjoittamatta sitä uudelleen Toimii kuudella AAA-paristolla (eivät sisälly toimitukseen) tai verkkolaitteella (myydään erikseen) Laitteessa käytetään 6, 9 ja 12 mm leveitä DYMO D1-teipit Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot S LabelManager 160 QWERTY SE+NL/TK Musta 1/6 S LabelManager 160 QWERTY UK/HK Musta 1/6 S LabelManager 160 QWERTY NORDIC Musta 1/6 S LabelManager 160 QWERTY CZ/HU/PL Musta 1/6 S LabelManager 160 AZERTY FR/BE Musta 1/6 S LabelManager 160 QWERTZ DE/AT Musta 1/6 12

13 Teipit ja tarvikkeet LabelManager - ja LabelPoint -tarratulostimiin LabelManager -tarvikkeet Anna itsellesi lisää vaihtoehtoja näillä kätevillä lisävarusteilla Verkkolaite Toimii kaikkien LabelManager - ja LabelPoint -mallien kanssa lukuun ottamatta malleja LabelManager 500TS, 420P, PnP, 260P ja 360D. Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot S Verkkolaite D1 M/C 240 V GB Musta 1/1 S Verkkolaite D1 M/C 240 V EUR Musta 1/1 DYMO D1 -teipit DYMO LabelManager - ja LabelPoint -tarratulostimia varten suunnitellut DYMO D1 -teipit tarjoavat kaikissa merkintätöissä vaadittavaa suorituskykyä ja monipuolisuutta sisällä tai ulkona, toimistossa, työpajassa, myymälässä tai missä tahansa työskenteletkin. Teipit on pakattu käteviin kasetteihin laita vain kasetti tarratulostimeen ja aloita merkintätyö Helposti irtoava Easy Peel -taustapaperi takaa vaivattoman käytön Lämpösiirtoon perustuva tulostustekniikka ei vaadi mustetta tai väriainetta Saatavana 12 eri väriä ja 5 eri leveyttä Valitse oikea tarra jokaiseen työhön: vakiotarra, joustava tarra tai pysyvä tarra Mitkä teippikasetit sopivat DYMO -tarratulostimeesi? Mallit 6 mm 9 mm 12 mm 19 mm 24 mm LabelManager 500TS LabelManager PnP LabelManager 420P LabelManager 360D LabelManager 260P LabelManager 210D LabelManager 160 Tietyt D1-teippikasetit sopivat myös seuraaviin DYMO -laitteisiin: 1000 Plus, 2000, 3500, 4500, 5500, Pocket, LabelPoint 100, LabelPoint 150, LabelPoint 200, LabelPoint 250, LabelPoint 300, LabelPoint 350, LabelWriter Duo, LabelManager 350, LabelManager 120P, LabelManager 220P, LabelManager 450D, LabelManager PCII. 13

14 Teipit LabelManager -tarratulostimiin DYMO D1 -vakio- ja -erikoisteipit Irrotettava Vain vakioteipit Tarrat voidaan irrottaa ja pinta jää puhtaaksi Pysyvä liimapinta Vain erikoisteipit Vaikea irrottaa (voi jättää jäljen) Useille pinnoille Kiinnittyy useimmille puhtaille ja tasaisille pinnoille (muovi, paperi, metalli, puu, lasi) Helposti irtoava taustapaperi Taustapaperi irtoaa helposti ja nopeasti Vedenkestävä Kestää vettä, öljyjä, rasvoja ja useimpia mietoja liuottimia UV-säteilyn kestävä Kestää altistumisen auringonvalolle haalistumatta tai halkeilematta Lämmönkestävä Kestää lämpötiloja C DYMO D1 -teipit Leveys Väri Pituus = 7 m 6 mm 1 9 mm 12 mm 19 mm 24 mm ABC musta läpikuultavalla S S S S S ABC musta valkoisella S S S S S ABC musta keltaisella S S S S S ABC musta sinisellä S S S S ABC musta vihreällä S S S S ABC musta punaisella S S S S ABC valkoinen läpikuultavalla S S S ABC valkoinen mustalla S S S ABC sininen valkoisella S S S S ABC sininen läpikuultavalla S ABC punainen valkoisella S S S S ABC punainen läpikuultavalla S Pakkauskoot 1/5 1/5 1/5 1/5 1/5 1 6 mm:n teippikaseteissa ei ole halkaistua taustapaperia 14

15 DYMO D1 -erikoisteipit DYMO D1 -erikoisteipit on suunniteltu vaativiin käyttötarkoituksiin kuten kaareville ja erittäin karkeille pinnoille.teipeissä on helposti irtoava, halkaistu Easy Peel -taustapaperi, joka takaa vaivattoman käytön. Saatavana 12 ja 19 mm:n levyisinä. Ei sovellu DYMO 1000-, DYMO 3000-, DYMO tai DYMO laitteisiin. Joustavat tarrat kaareville ja karkeille pinnoille Joustavissa DYMO D1 -nailonteipeissä on pysyvä liimapinta, joten ne sopivat erinomaisesti kaareville tai karkeille pinnoille, kaapelien merkintään sekä mille tahansa pinnoille, jotka eivät ole sileitä tai tasaisia. Leveys Väri Pituus = 3,5 m 12 mm 19 mm ABC musta valkoisella S S Pakkauskoot 1/5 1/5 Pysyvät tarrat, joissa kestävä liimapinta Pysyvät DYMO D1 -polyesteriteipit näyttävät vakioteipeiltä, mutta niiden takana on pysyvä liimapinta, joka pitää teipin tiukasti paikallaan. Leveys Väri Pituus = 5,5 m 12 mm 19 mm ABC musta valkoisella S S Pakkauskoot 1/5 1/5 15

16 Teipit LabelManager -tarratulostimiin Kahden teipin DYMO D2 -järjestelmä Yhdistä muste- ja teippikasetteja ja luo 3 väriyhdistelmää ja tulosta eri teippileveyksille. D2-teipit Itseliimautuvat ja halkaistulla taustapaperilla varustetut DYMO -teippikasetit takaavat helpon irrottamisen 1. Väri 6 mm 1 x 10 m 12 mm x 10 m 19 mm 2 x 10 m 24 mm 2 x 10 m 32 mm x 10 m L x P läpikuultava S valkoinen S S S S S keltainen S S S Pakkauskoot 1/5 1/5 1/5 1/5 1/5 Yhteensopiva seuraavien kanssa: LabelManager 9000, PC-10 DYMO 6000, 9000 LabelManager 9000, PC-10 DYMO 6000, 9000 LabelManager 9000, PC-10 DYMO 6000, 9000 LabelManager 9000, PC-10 DYMO 6000, 9000 LabelManager 9000, PC-10 DYMO 6000, mm:n teippikaseteissa ei ole halkaistua taustapaperia 2 ei DYMO 6000 D2-värinauhat Värinauhat yhdessä D2-teippikasettien kanssa käytettäväksi. L x P Väri 19 mm x 50 m 32 mm 2 x 50 m ABC musta S S Pakkauskoot 1/5 1/5 16

17 17

18 18

19 LabelWriter -sarja Merkitse nopeammin. Lähetä postia kätevämmin. Tuota teräviä tulosteita! Kytke DYMO LabelWriter -tarratulostin PC- tai Mac -tietokoneeseesi ja olet valmis tulostamaan osoitetarroja, arkistointikansiotarroja, nimilappuja ja paljon muuta. Valitse LabelWriter 450, jos haluat tulostaa vakiotarroja tai malli, jolla voit tulostaa myös muita tarrakokoja ja -tyylejä. LabelWriter - tarratulostimilla saat ensiluokkaisia tuloksia helposti. Lämpötulostusteknologian ansiosta tarrojen tulostamisessa ei ole enää musteen ja väriaineen kustannuksia eikä tarra-arkkien käsittelyvaivaa. Parannettu tulostustarkkuus takaa erittäin kirkkaan tekstin, grafiikan ja viivakoodit. Lepotila säästää energiaa. Laite sopii mihin tahansa moderniin työtilaan pienen kokonsa ansiosta. LabelWriter 450 Turbo Nopea tarratulostin PC- ja Mac -tietokoneelle LabelWriter 450 Turbo tulostaa vaikuttavia tarroja erittäin nopeasti ja vie toimistotarrojen tulostuksen uudelle tasolle. Laadukkaan tulostusjäljen ja joustavien toimintojen sekä tehon ja nopeuden ansiosta säästät aikaa ja rahaa Tulostaa nopeasti jopa 71 tarraa minuutissa (nelirivinen osoitetarra) 40 % nopeampi kuin LabelWriter 450 Sisältää patentoidun DYMO Label v.8 -ohjelmiston, joka sisältää yli 100 tarratyyliä ja -asettelua Järjestelmävaatimukset kaikille LabelWriter -tarratulostimille PC: Windows XP, Windows Vista, tai Windows 7 Mac : OS 10.4 tai uudempi USB-liitäntä, 50 Mt kiintolevytilaa ja CD-ROM-asema TARRAT 71 tarraa/min* Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot S LabelWriter 450 Turbo ENG/FR/NL/DE Hopea/musta 1/6 S LabelWriter 450 Turbo HUN/CZ/PL/SK Hopea/musta 1/6 S LabelWriter 450 Turbo IT/ES/PT/TR Hopea/musta 1/6 S LabelWriter 450 Turbo NORDIC Hopea/musta 1/6 S LabelWriter 450 Turbo ENG-UK/HK Hopea/musta 1/6 * Nelirivinen osoitetarra Skannaa älypuhelimellasi ja katso video 19

20 LabelWriter 450 -sarja LabelWriter 450 Ammattimainen tarratulostin PC- ja Mac -tietokoneelle LabelWriter 450 Twin Turbo Kaksoistarratulostin PC- ja Mac -tietokoneelle TARRAT tarraa/min* TARRAT tarraa/min* Tehokasta tulostusta edulliseen hintaan Ammattimaisia tarratulostusja postitusratkaisuja kiireiseen toimistoon. Tulostaa jopa 51 tarraa minuutissa (nelirivinen osoitetarra) Sisältää patentoidun DYMO Label v.8 -ohjelmiston, joka sisältää yli 100 tarratyyliä ja -asettelua Maksimoi merkintätyön ja postituksen tehokkuus. DYMO LabelWriter 450 Twin Turbo -tarratulostimeen mahtuu kaksi tarrarullaa, joten voit tulostaa tarroja ja postileimamaksuja entistä nopeammin. Kaksi tarrarullaa aina tulostusvalmiina, jotta tarrojen tulostaminen ja postittaminen olisi entistä tehokkaampaa Suurkäyttäjät voivat käyttää samanlaisia tarramuotoiluja molemmilla puolilla ja vaihtaa automaattisesti toiseen tarrarullaan, kun ensimmäinen on käytetty loppuun Tulostaa nopeasti jopa 71 tarraa minuutissa (nelirivinen osoitetarra); 40 % nopeampi kuin LabelWriter 450 Sisältää patentoidun DYMO Label v.8 -ohjelmiston, joka sisältää yli 100 tarratyyliä ja -asettelua 20 Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot S LabelWriter 450 ENG/FR/NL/DE Hopea/musta 1/6 S LabelWriter 450 HUN/CZ/PL/SK Hopea/musta 1/6 S LabelWriter 450 IT/ES/PT/TR Hopea/musta 1/6 S LabelWriter 450 NORDIC Hopea/musta 1/6 S LabelWriter 450 ENG-UK/HK Hopea/musta 1/6 * Nelirivinen osoitetarra Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot S LabelWriter 450 Twin Turbo ENG/FR/NL/DE Hopea/musta 1/3 S LabelWriter 450 Twin Turbo HUN/CZ/PL/SK Hopea/musta 1/3 S LabelWriter 450 Twin Turbo IT/ES/PT/TR Hopea/musta 1/3 S LabelWriter 450 Twin Turbo NORDIC Hopea/musta 1/3 S LabelWriter 450 Twin Turbo ENG-UK/HK Hopea/musta 1/3 * Nelirivinen osoitetarra

21 LabelWriter 450 Duo Paperi- ja muovitarratulostin PC- ja Mac -tietokoneelle LabelWriter 4XL Nopea ja leveä tarratulostin vaativaan käyttöön TARRAT tarraa/min* TEIPIT TARRAT tarraa/min* Tulosta paljon erilaisia DYMO-tarroja samalla monipuolisella tulostimella. Voit tulostaa paperitarroja ja pysyviä D1-muoviteippejä, joten selviydyt lähes kaikista merkintätöistä. Tulostaa paperitarroja ja pysyviä DYMO D1 -muoviteippejä useissa väreissä ja kokoluokissa DYMO D1 -muoviteipit ovat lujia ja kestäviä, ja ne soveltuvat koviin esineisiin, kuten tietokoneisiin, kämmenmikroihin, puhelimiin, arkistokaappeihin ja tulostimiin Tulostaa paperitarroja jopa 71 tarraa minuutissa (nelirivinen osoitetarra), 40 % nopeampi kuin LabelWriter 450 Sisältää patentoidun DYMO Label v.8 -ohjelmiston, joka sisältää yli 100 tarratyyliä ja -asettelua Hoida yrityksen vaativat lähetys-, postitus- ja merkintätyöt. Asenna DYMO LabelWriter 4XL -tulostin toimistoon tai työpaikalle, niin hoidat helposti kaikki postitusja merkintätyöt. Voit tulostaa erikoissuuria lähetys- ja varastotarroja. Laitteessa on lisäksi yli 100 tarratyyliä, kuten tiedostokansiot, nimilaput ja paljon muuta. Tulostaa jopa 10 cm leveitä tarroja, mukaan lukien massapostitustarrat ja muut suurikokoiset tarratyylit, kuten 104 x 159 mm:n "all-in-one"-lähetystarrat, varastotarrat, viivakoodi- ja merkintätarrat Tulostaa useita muita tarratyylejä ja -kokoja esimerkiksi osoitteisiin, tiedostokansioihin ja nimilappuihin Tulostaa jopa 129 tarraa minuutissa (tai 81 mm sekunnissa, nelirivinen osoitetarra, suuri määrä tarroja) Helppo yhdistää kolmannen osapuolen sovelluksiin mukana toimitetun Software Developers Kit -paketin avulla (ladattavissa veloituksetta osoitteesta dymo.com) Sisältää patentoidun DYMO Label v.8 -ohjelmiston Tulostaa tekstin, kuvat ja viivakoodit selkeästi 300 dpi:n tarkkuudella Sisältää Windows - ja Mac -ohjaimet Linux -ohjaimet ladattavissa Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot S LabelWriter 450 Duo ENG/FR/NL/DE Hopea/musta 1/3 S LabelWriter 450 Duo HUN/CZ/PL/SK Hopea/musta 1/3 S LabelWriter 450 Duo IT/ES/PT/TR Hopea/musta 1/3 S LabelWriter 450 Duo NORDIC Hopea/musta 1/3 S LabelWriter 450 Duo ENG-UK/HK Hopea/musta 1/3 * Nelirivinen osoitetarra Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot S LabelWriter 4XL EMEA Hopea/musta 1/2 S LabelWriter 4XL ENG-UK/HK Hopea/musta 1/2 * Nelirivinen osoitetarra, S

22 LabelWriter 450 -sarja LabelWriter -ohjelmisto DYMO Label v.8 -ohjelmisto PC- ja Mac -tietokoneelle Loistavia tuloksia huomattavasti vähemmällä työllä Kaikkiin LabelWriter 450 -tarratulostimiin kuuluu DYMO Label v.8 -ohjelmisto, joka helpottaa kaikkia merkintätöitä, tulostatpa yhden tarran tai satoja tarroja. DYMO Label v.8 -ohjelmisto: Luo ja tulosta lempiasettelujasi PC- tai Mac -tietokoneeltasi Usean sovelluksen tuki: Luo tarrat suoraan Microsoft Word-, Outlook -, Excel - ja CardScan -ohjelmasta ilman tarrojen kirjoittamista uudelleen Osoitekirja: Tulosta tarrat suoraan yhteystietoluettelostasi tai Outlook -ohjelman osoitekirjasta tai Mac -osoitekirjasta QuickPrint-elementti: Tulosta yksittäinen tarra nopeasti ja helposti Valitse yli 100:sta valmiiksi suunnitellusta, muokattavasta tarramallista Lisää logoja, grafiikkaa ja muotoja tarroihisi Kaikkien LabelWriter -tarratulostimien järjestelmävaatimukset PC: Windows XP, Windows Vista tai Windows 7 Mac : OS 10.4 tai uudempi USB-liitäntä, 50 Mt kiintolevytilaa ja CD-levyasema SDK LabelWriter -tulostuspalvelin Verkkosovitin DYMO LabelWriter -tarratulostimiin Yhdistää kaikki jaetun verkkosi tietokoneet mihin tahansa LabelWriter 400- tai 450-sarjan tarratulostimeen Helppo asentaa: kytke tulostuspalvelin LabelWriter -tulostimeen (USB) ja verkkoon (Ethernet), niin voit jakaa kaikki hyödyt ja toiminnot koko toimiston kesken Ohjelmisto saatavana englanniksi, ranskaksi, saksaksi, hollanniksi ja italiaksi. Ohjelmien kehityspaketti DYMOn ohjelmien kehityspakettien (SDK) avulla voit helposti ja nopeasti yhdistää DYMO -tarratulostuksen mihin tahansa Windows -, Mac - tai Linux -sovellukseen. DYMO SDK -paketit tukevat kaikkia DYMO -tulostimia, mukaan lukien LabelWriter 400- ja 450-sarjat, 4XL, LabelManager 420P, 450D ja PnP. Siirry osoitteeseen ja lataa maksuton SDK-dokumentaatio. Rekisteröidy Integroidut ratkaisut -sivustollamme osoitteessa Pääset tutustumaan kehitystyöhömme ja tarjoamiimme mahdollisuuksiin. Koodi Kuvaus Pakkauskoot S DYMO LabelWriter -tulostuspalvelin - EU 1/10 S DYMO LabelWriter -tulostuspalvelin - ISO-BRITANNIA 1/10 Koodi Kuvaus Pakkauskoot MAKSUTON DYMO Ohjelmien kehityspaketti - SDK 1/1 22

23 DYMO LabelWriter -tarrat DYMO LabelWriter -tarroissa käytetään lämpötulostusteknologiaa sotkuisia ja kalliita mustetai väriainekasetteja ei enää tarvita. Koska tarrat on pakattu rulliin, voit tulostaa yhden tarran tai satoja tarroja vaivatta ei tarra-arkkitukoksia, asetteluvaivaa eikä tuhlausta. Tarratyypit: Pysyvät valkoiset paperitarrat: Soveltuvat useimpiin merkintätöihin Irrotettavat valkoiset paperitarrat: Muihin kuin pysyviin merkintätöihin tarroista ei jää jälkiä irrotettaessa Pysyvät läpinäkyvät muovitarrat: Merkittävä pinta näkyy läpi näyttää siltä, että tuloste on suoraan kiinni pinnassa Irrotettavat laput: Ajanvarauskortit ja nimilaput käytettäviksi koteloiden tai pidikkeiden kanssa = Pysyvä = Irrotettava = Irrotettava S-KOODI Kuvaus (L x K) Yhteensopivuus S S S S S S S S S S S S S S S S S S S S UUSI S UUSI Osoitetarra (valkoinen) 28 mm x 89 mm Keltaiset, pinkit, siniset ja vihreät tarrat (lajitelma) 28 mm x 89 mm Suuri osoitetarra (valkoinen) 36 mm x 89 mm Suuri osoitetarra (läpinäkyvä) 36 mm x 89 mm Riippukansiotarra (valkoinen) 12 mm x 50 mm Mappitarra, pieni (valkoinen) 38 mm x 190 mm Suuri palautusosoitetarra (valkoinen) 25 mm x 54 mm Monikäyttötarra (valkoinen) 13 mm x 25 mm (2-puolinen) Neliönmuotoinen monikäyttötarra (irrotettava) 25 mm x 25 mm Monikäyttötarra (valkoinen) 32 mm x 57 mm Monikäyttötarra (valkoinen) 19 mm x 51 mm Lähetys/nimilappu (valkoinen) 54 mm x 101 mm Ajanvarauskortti/nimilappu (irrotettava) 51 mm x 89 mm Suuri nimilappu (irrotettava) 62 mm x 106 mm Suuri monikäyttötarra 54 mm x 70 mm Mappitarra, suuri (valkoinen) 59 mm x 190 mm Pieni nimilappu (valkoinen) 41 mm x 89 mm CD-/DVD-tarra (valkoinen) Ø 57 mm Erikoissuuri lähetystarra (valkoinen) 104 mm x 159 mm Osoitetarra, suuri pakkaus (valkoinen) 28 mm x 89 mm Suuri lähetystarra, suuri pakkaus (valkoinen) 59 mm x 102 mm LabelWriter 300 -sarja, 400-sarja, 450-sarja, LabelWriter 4XL LabelWriter 300 -sarja (paitsi 310), 400-sarja, 450-sarja, LabelWriter 4XL LabelWriter 4XL Rullaa /laatikko Tarraa /rulla x Liimatyyppi 23

24 LabelWriter 450 -sarja Mappi- ja tallennusmediatarra CD-/DVD-tarra, valkoinen paperi halkaisija 57 mm, 160 tarraa/rulla, 1 rulla/laatikko, pysyvä S (14681) S (99019) Mappitarra, suuri, valkoinen paperi 59 x 190 mm 110 tarraa/rulla, 1 rulla/laatikko pysyvä S (99018) Mappitarra, pieni, valkoinen paperi, 38 x 190 mm 110 tarraa/rulla, 1 rulla/laatikko pysyvä Nimilappu S (11356) Pieni nimilappu, valkoinen paperi 41 x 89 mm 300 tarraa/rulla, 1 rulla/laatikko irrotettava S Ajanvarauskortti/nimilappu, valkoinen pahvi 51 x 89 mm 300 tarraa/rulla, 1 rulla/laatikko irrotettava S Suuri nimilappu, valkoinen pahvi 62 x 106 mm 250 tarraa/rulla, 1 rulla/laatikko irrotettava S (99017) Riippukansiotarra, valkoinen paperi, 12 x 50 mm, 220 tarraa/rulla, 1 rulla/laatikko, pysyvä S (11353) Monikäyttötarra, valkoinen paperi (2-puolinen), 13 x 25 mm, tarraa/rulla, 1 rulla/laatikko, irrotettava

25 Osoitetarra Lähetystarra S (99010) Osoitetarra, valkoinen paperi 28 x 89 mm 130 tarraa/rulla, 2 rullaa/laatikko pysyvä S vain LabelWriter 4XL Osoitetarra, suuri pakkaus, valkoinen paperi, 28 x 89 mm tarraa/rulla, 2 rullaa/laatikko uusi pysyvä S vain LabelWriter 4XL Erikoissuuri lähetystarra, valkoinen paperi 104 x 159 mm 220 tarraa/rulla, 1 rulla/laatikko pysyvä S (99011) Väritarravalikoima, paperi (kelt., sin., vaal.pun., vihr.) 28 x 89 mm 130 tarraa/rulla, 4 x 1 rulla/laatikko pysyvä S vain LabelWriter 4XL Suuri lähetystarra, suuri pakkaus, valkoinen paperi 59 x 102 mm 575 tarraa/rulla, 2 rullaa/laatikko uusi pysyvä S (99012) Suuri osoitetarra, valkoinen paperi 36 x 89 mm 260 tarraa/rulla, 2 rullaa/laatikko pysyvä S (11352) Suuri palautusosoitetarra valkoinen paperi 25 x 54 mm, 500/rulla, 1 rulla/laatikko, pysyvä S (99013) Suuri osoitetarra, läpinäkyvä muovi 36 x 89 mm 260 tarraa/rulla, 1 rulla/laatikko pysyvä S (99014) Lähetystarra/nimilappu, valkoinen paperi 54 x 101 mm 220 tarraa/rulla, 1 rulla/laatikko pysyvä Monikäyttötarra S (11355) Monikäyttötarra, valkoinen paperi, 19 x 51 mm, 500/rulla, 1 rulla/laatikko, irrotettava S (99015) Suuri monikäyttötarra, valkoinen paperi 54 x 70 mm 320 tarraa/rulla, 1 rulla/laatikko, pysyvä S (11354) Monikäyttötarra, valkoinen paperi 32 x 57 mm tarraa/rulla, 1 rulla/laatikko irrotettava S Neliönmuotoinen monikäyttötarra, valkoinen paperi 25 x 25 mm 750 tarraa/rulla, 1 rulla/laatikko irrotettava TEIPIT Vain LabelWriter Duo Tutustu koko D1-teippivalikoimaamme sivulla

26 26

27 Kontaktienhallinta Tallenna kaikki yhteystiedot. Tartu jokaiseen tilaisuuteen. CardScan -kontaktienhallintajärjestelmällä voit hankkia vaivattomasti yhteystietoja skannaamalla käyntikortin tai vetämällä ja pudottamalla tekstiä sähköpostiviesteistä, Internet-sivustoista ja muista verkossa olevista asiakirjoista. Palkittu CardScan -tekniikka syöttää tiedot oikeisiin kenttiin digitaalisessa yhteystietokansiossa. Rakenna korvaamaton tietokanta liike-elämän yhteystiedoista kirjoittamatta sanaakaan. Järjestelmään on yhdistetty CardScan -kontaktien hallintaohjelmisto, jonka avulla voit nopeasti etsiä ja luokitella yhteystietoja, luoda massaposti- tai sähköpostilähetyksiä ja tehdä paljon muuta. CardScan Executive Edistyksellinen kontaktienhallintajärjestelmä PC- ja Mac *-tietokoneille Tallenna, järjestä ja hallitse yhteystietoja nopeammin kuin koskaan. Muuta yhteystiedot mahdollisuuksiksi! Skannaa käyntikortit ja CardScan -ohjelmisto täyttää tiedot automaattisesti oikeisiin kenttiin ja luo korvaamattoman digitaalisen osoitekirjan. Sisältää nopean ja tarkan, värit hyvin toistavan käyntikorttiskannerin ja UUDEN CardScan v9 -kontaktienhallintaohjelmiston Skannaa yhteystiedot suoraan käyntikorteista tai vedä ja pudota yhteystiedot sähköpostiviesteistä, Internet-sivuilta ja asiakirjoista UUSI Microsoft Outlook -lisämakro Skannaa käyntikortit suoraan Outlook -yhteystietotiedostoon (vain Windows ) UUSI Tallenna nimellä -toiminto Voit tallentaa CardScan -tiedostot.csv (laskentataulukko)- tai.vcf (VCard) -muodossa Muokkaa, lajittele, hae ja luokittele yhteystietoja ja poista päällekkäiset tiedot entistä nopeammin ja helpommin Luo kartta yhteystiedon osoitteesta yhdellä napsautuksella Voit yhdellä napsautuksella tulostaa tarroja yhteyshenkilöille DYMO LabelWriter 400- tai LabelWriter 450 -sarjan tarratulostimella (myydään erikseen) Saumaton synkronointi seuraavien ohjelmien kanssa: Outlook, Outlook Express, Palm, Windows Mobile, Windows Contacts, Act! Standard ja Premium for Workgroups sekä Lotus Notes (Windows ) tai Mac Address Book (Mac ) Mukana CardScan v9 -ohjelmisto * Mac saatavana vain englanniksi Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot S CardScan Executive V9 ENG/FR/DE/NL/IT/SP Hopea/musta 1/6 Skannaa älypuhelimellasi ja katso lisätietoja 27

28 Kontaktienhallinta CardScan Team Edistyksellinen usean käyttäjän kontaktienhallintajärjestelmä PC:lle Jaa yhteystietoja työkaverin tai koko tiimisi kanssa. CardScan Teamin avulla voit tallentaa kontakteja verkkopalvelimeen, jossa sinä ja tiimisi voitte käyttää ja jakaa niitä. Mukana CardScan v9 -ohjelmisto Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot S CardScan Team V9 ENG/FR/DE/NL/IT/SP Hopea/musta 1/6 Mukana kaksi ohjelmistolisenssiä salasanasuojattua kontaktienjakoa varten yhden käyttäjän kanssa (lisäkäyttäjille ostettavissa lisää lisenssejä) sekä nopea ja tarkka, värit hyvin toistava käyntikorttiskanneri ja UUSI CardScan v9 -kontaktienhallintaohjelmisto Skannaa yhteystiedot suoraan käyntikorteista tai vedä ja pudota yhteystiedot sähköpostiviesteistä, Internet-sivustoista tai asiakirjoista UUSI Microsoft Outlook -lisämakro Skannaa käyntikortit suoraan Outlookin yhteystietotiedostoon (vain Windows ; lisämakro saatavana erikseen myös CardScan v8 -ohjelmistoon) UUSI Tallenna nimellä -toiminto Voit tallentaa CardScanin tiedostot.csv (laskentataulukko)- tai.vcf (VCard) -muodossa UUSI parannettu käyttöliittymä Muokkaa, lajittele, hae ja luokittele yhteystietoja ja poista päällekkäiset tiedot entistä nopeammin ja helpommin Luo kartta yhteystiedon osoitteesta yhdellä napsautuksella Voit yhdellä napsautuksella tulostaa tarroja yhteyshenkilöille DYMO LabelWriter 400- tai 450-sarjan tarratulostimella (myydään erikseen) Saumaton synkronointi seuraavien ohjelmien kanssa: Outlook, Outlook Express, Palm, Windows Mobile, Windows Contacts, Act! Standard ja Premium for Workgroups sekä Lotus Notes (Windows ) CardScan Personal Kädessä pidettävä kontaktienhallintajärjestelmä PC:lle Edullinen kontaktienhallintajärjestelmä CardScan Personal on suunniteltu liikkuville ammattilaisille ja se sisältää erittäin kevyen, yksivärisen käyntikorttiskannerin, joka mahtuu helposti useimpiin tietokonelaukkuihin. Mukana CardScan v9 -ohjelmisto Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot S CardScan Personal V9 ENG/FR/DE/NL/IT/SP Hopea/musta 1/6 Mukana tarkka mustavalkoskanneri käyntikorteille sekä UUSI CardScan v9 -kontaktienhallintaohjelmisto Skannaa yhteystiedot suoraan käyntikorteista tai vedä ja pudota yhteystiedot sähköpostiviesteistä, Internet-sivuilta ja asiakirjoista Kädessä pidettävä, kämmenelle mahtuva skanneri sekä kantolaukku UUSI Tallenna nimellä -toiminto Voit tallentaa CardScanin tiedostot.csv (laskentataulukko)- tai.vcf (VCard) -muodossa UUSI parannettu käyttöliittymä Muokkaa, lajittele, hae ja luokittele yhteystietoja ja poista päällekkäiset tiedot entistä nopeammin ja helpommin Luo kartta yhteystiedon osoitteesta yhdellä napsautuksella Voit yhdellä napsautuksella tulostaa tarroja yhteyshenkilöille LabelWriter 400- tai 450-sarjan tarratulostimella (myydään erikseen) Saumaton synkronointi seuraavien ohjelmien kanssa: Outlook, Outlook Express, Palm, Windows Mobile ja Windows Contacts 28

29 CardScan ja LabelWriter Täydellinen yhdistelmä kontaktien hallintaan Voit tulostaa yhteystiedot suoraan CardScan -ohjelmistosta DYMO LabelWriter -tarratulostimella Helppokäyttöinen, skannaa vain mikä tahansa käyntikortti CardScan -skannerilla tai vedä ja pudota yhteystietoja mistä tahansa elektronisesta asiakirjasta CardScanin ohjelmistoon. Kontaktienhallinta: Microsoft Outlook ACT! Goldmine v6.7 Lotus Notes ja monia muita Kämmentietokoneet: Palm OS -kämmentietokoneet Pocket PC -kämmentietokoneet Windows Mobile -laitteistot SmartPhone: Osoitteiden synkronointi matkapuhelimessa CardScan -ohjelmisto Kontaktienhallintaohjelmisto Hallitse yhteystietoja helposti ja käytä niitä nopeasti Palkittu CardScan-kontaktienhallintaohjelmisto tekee kontaktin tai kontaktiryhmän hallitsemisen, löytämisen ja yhteydenotot helpoksi voit tarttua jokaiseen tilaisuuteen välittömästi. Määritä kategoriat ennalta tai luo omasi, lisää vapaamuotoisia muistiinpanoja jokaiseen kontaktiisi Löydä kontaktit nopeasti käyttämällä ennustavaa tekstinsyöttöä Lajittele nopeasti esim. nimen, puhelinnumeron, yrityksen tai kategorian perusteella Löydä kaksoiskappaleet automaattisesti UUSI Microsoft Outlook -lisämakro Skannaa käyntikortit suoraan Outlookin yhteystietotiedostoon (vain Windows, CardScan Executive ja Team; lisämakro saatavana erikseen myös CardScan v8 -ohjelmistoon) Luo sähköpostit, kirjekuoret, LabelWriter -postitustarrat ja yksittäinen kontakti tai kontaktiryhmä Soita kontaktin puhelinnumeroon tai katso sijaintipaikka yhdellä hiiren napsautuksella Saumaton synkronointi seuraavien ohjelmien kanssa: Outlook, Outlook Express, Palm, Windows Mobile, Windows Contacts, Act! Standard ja Premium for Work groups sekä Lotus Notes (Windows ) Koodi Kuvaus Pakkauskoot CardScan, yhden käyttäjän lisenssi 1/ CardScan, viiden käyttäjän lisenssi 1/ CardScan V8, ohjelmistopäivitys V9 Vain Executive- ja Team-käyttäjät 1/10 29

30 30

31 DYMOn digitaaliset kirje- ja pakettivaa'at DYMO tarjoaa täyden valikoiman vaakoja kaikkiin postitus- ja pakettitarpeisiisi. Valikoimassamme on vaihtoehtoja pienikokoisista digitaalisista kirjevaaoista aina tehokkaaseen digitaaliseen USB-vaakaan, joten löydät sopivan ratkaisun kaikkiin postitus- ja lähetystarpeisiisi. Tarkan digitaalisen DYMOn kirjevaa'an avulla vältyt käymästä postitoimistossa tai -huoneessa, etkä joudu maksamaan ylimääräisiä postimaksuja. Kannettavien pakettivaakojen avulla säästät aikaa, rahaa ja ehkä myös selkääsi, sillä voit viedä vaa an raskaiden pakettien luo eikä päinvastoin. DYMO M1 tai M2 Digitaaliset kirjevaa'at Säästä aikaa ja rahaa punnitse kirjeet ja pienet paketit työpöydälläsi. Voit punnita jopa 1 tai 2 kg:n painoisia kirjeitä ja paketteja Et joudu käymään erikseen postitoimistossa tai -huoneessa Määritä tarkka paino et joudu maksamaan turhasta Pienikokoinen vaaka (P: 18,5 cm, L: 16,1 cm, K: x 4,4 cm) mahtuu mille tahansa työpöydälle, ja laitetta on helppo säilyttää pöytälaatikossa Nestekidenäyttö näyttää painon helppolukuisessa digitaalisessa muodossa joko kg/g (0 kg 000 g) tai lbs/oz (0 lb 00,0 oz) Pitotoiminto lukitsee painonäytön kymmeneksi sekunniksi punnittavan tavaran poistamisen jälkeen käytännöllistä silloin, jos suuri paketti tai kirjekuori peittää näytön Tyhjäpainotoiminto punnitsee tavaran astiassa ja vähentää astian painon Automaattinen sammutus, kun vaaka ei ole käytössä säästää paristoja 15 x 15 cm:n punnitustaso Toimii kolmella AAA-paristolla (eivät sisälly toimitukseen) Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot S M1-kirjevaaka 1 KG Musta 1/2 S M2-kirjevaaka 2 KG Hopea/musta 1/2 31

32 DYMOn digitaaliset vaa'at DYMO M5 tai M10 Digitaaliset USB-kirjevaa'at Ilmainen ohjelmisto* * voit lukea painon PC- tai Mac - tietokoneeltasi lisätietoja osoitteesta Määritä kirjeiden ja pakettien tarkka paino ja oikea postimaksu. Voit punnita jopa 5 tai 10 kg:n painoisia kirjeitä ja paketteja Pienikokoinen vaaka (P: 23,4 cm, L: 21,1 cm, K: x 4,5 cm) mahtuu ahtaaseenkin työtilaan, ja vaakaa on helppo säilyttää pöytälaatikossa Nestekidenäyttö näyttää painon helppolukuisessa digitaalisessa muodossa joko kg/g (0 kg 000 g) tai lbs/oz (0 lb 00,0 oz) LED-valaistu pitotoiminto lukitsee painonäytön kymmeneksi sekunniksi punnittavan tavaran poistamisen jälkeen käytännöllinen silloin, jos suuri paketti tai kirjekuori peittää näytön Tyhjäpainotoiminto punnitsee tavaran astiassa ja vähentää sen painon Automaattinen sammutus, kun vaaka ei ole käytössä pidentää paristojen käyttöikää 20 x 20 cm:n punnitustaso Toimii kolmella AAA-paristolla (eivät sisälly toimitukseen) tai USB-kaapelilla (sisältyy toimitukseen) kytkettynä PC- tai Mac -tietokoneeseen Toimii Windows XP:n, Windows Vistan, Windows 7:n ja Mac OS v10.4:n tai sitä uudemman kanssa Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot S M5-USB-kirjevaaka 5 KG Musta/hopea 1/2 S M10-USB-kirjevaaka 10 KG Hopea/musta 1/2 32

33 DYMO S50, S100 tai S180 Kannettavat digitaaliset USB-pakettivaa'at Ilmainen ohjelmisto* * voit lukea painon PC- tai Mactietokoneeltasi lisätietoja osoitteesta Määritä suurten pakettien tarkka paino. Luja ja kestävä, kannettava digitaalinen pakettivaaka punnitsee jopa 50, 100 tai 180 kg painavat paketit Kiinteästi ympäri kulkeva kahva helpottaa kantamista voit viedä vaa an raskaiden pakettien luo eikä päinvastoin Irrotettavaa nestekidenäyttöä voi pitää kädessä tai sen voi asentaa seinälle Näyttää painon helppolukuisessa digitaalisessa muodossa joko kg/g (0,0 kg) tai lbs/oz (0,0 lb oz) Pitotoiminto lukitsee painonäytön kymmeneksi sekunniksi paketin poistamisen jälkeen käytännöllistä silloin, jos suuri paketti tai kirjekuori peittää näytön Tyhjäpainotoiminto punnitsee tavaran astiassa ja vähentää astian painon Automaattinen sammutus, kun vaaka ei ole käytössä pidentää paristojen käyttöikää Vaaka on kooltaan 40 cm x 41,5 cm (30 cm x 30 cm:n punnitusalusta), joten suuretkin paketit mahtuvat vaa alle Virtalähteenä verkkolaite (sisältyy toimitukseen), kolme AAA-paristoa (eivät sisälly toimitukseen) tai USB-kaapeli (sisältyy toimitukseen) kytkettynä PC- tai Mac -tietokoneeseen Toimii Windows XP:n, Windows Vistan, Windows 7:n ja Mac OS v10.4:n tai sitä uudemman kanssa Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot S S50-USB-pakettivaaka 50 KG, EU Musta 1/2 S S50-USB-pakettivaaka 50 KG, ISO-BRITANNIA Musta 1/2 S S100-USB-pakettivaaka 100 KG, EU Musta/harmaa 1/2 S S100-USB-pakettivaaka 100 KG, ISO-BRITANNIA Musta/harmaa 1/2 S S180-USB-pakettivaaka 180 KG, EU Musta/oranssi 1/2 S S180-USB-pakettivaaka 180 KG, ISO-BRITANNIA Musta/oranssi 1/2 33

34 Nauti elämästäsi enemmän. Järjestä ullakkosi, kellarisi ja kaikki siltä väliltä. Jokainen perheenjäsenesi löytää tavarat nopeammin ja hukkaa ne harvemmin, joten kulutat vähemmän aikaa niiden hakemiseen sinulle jää siis enemmän aikaa tehdä itsellesi mieluisia asioita. 34

35 Kotona 35

36 Pidä kotisi järjestyksessä. Helpota elämääsi. Pidä kaikki huoneet, laatikot, kaapit ja hyllyt siisteinä ja puhtaina. Merkitse vaatteet, kirjat, työkalut ja muut arvokkaat tavarat selkeästi. Laita ohjeet, muistiinpanot ja muistutukset turvalliseen säilöön, josta voit hakea ne tarvittaessa. Nauti sitten siistin ja hyvässä järjestyksessä olevan kodin tarjoamasta ylimääräisestä ajasta ja mielenrauhasta. Laita varastotilat järjestykseen muutamassa minuutissa Merkitse hyllyt, laatikot, kaapit, kaapistot paikka kaikelle ja kaikki paikalleen. Poista stressi ruoanvalmistuksesta Merkitse mausteet ja muut ruoka-aineet muovitarroilla, jotka ovat helppolukuisia ja helppoja pitää puhtaana. Merkitse elektroniset laitteesi Metalliset tarrat soveltuvat erinomaisesti lisävarusteille, elektroniikalle ja värikoodatuille projekteille. Merkitse omaisuutesi Tee vaatteista helpommin tunnistettavia ja vaikeammin hukattavia konepesun kestävillä, silitettävillä kangastarroilla. 36

37 Järjestäminen Keittiö Käsityöt Lapset 37

38 LetraTag -sarja LetraTag 100H Kädessä pidettävä tarratulostin LetraTag 100T Pöytämallinen tarratulostin Merkitse ja järjestä kaikkialla kotonasi. Kädessä pidettävä, pieni, upea ja erittäin kevyt DYMO LetraTag 100H tekee kotisi jokaisen huoneen järjestämisen helpoksi. Suuren graafisen näytön ansiosta näet tekstin tehosteet näytössä ennen tulostusta Tulostaa 5 kirjasinkokoa, 7 tekstityyliä ja 8 kehystyyliä 9 tarran muisti Päivämääräleima 195 symbolia Automaattinen virrankatkaisu Helppokäyttöisten navigointipainikkeiden avulla pääset nopeasti käyttämään erityisominaisuuksia Tulostaa 1 tai 2 riviä tarraa kohden (12 mm:n tarralle) Tulostaa paperi-, muovi- ja metallitarroja sekä silitettäviä LT -tarroja Toimii neljällä AA-paristolla (eivät sisälly toimitukseen) tai lisävarusteena saatavalla verkkolaitteella (ei sisälly toimitukseen) Merkitse kotisi tavarat yhtä tehokkaasti kuin suuryrityksissä. DYMO LetraTag 100T on pienikokoinen ja helppokäyttöinen, mutta se tarjoaa monia edistyksellisiä merkintävaihtoehtoja. Tietokonetyylisellä, asetteluiltaan maakohtaisella näppäimistöllä tekstin kirjoittaminen on nopeaa Suuren graafisen näytön ansiosta näet tekstin tehosteet näytössä Tulostaa 5 kirjasinkokoa, 7 tekstityyliä ja 8 kehystyyliä 9 tarran muisti Päivämääräleima 195 symbolia Automaattinen virrankatkaisu Helppokäyttöisten navigointipainikkeiden avulla pääset nopeasti käyttämään erityisominaisuuksia Tulostaa 1 tai 2 riviä tarraa kohden (12 mm:n tarralle) Tulostaa paperi-, muovi- ja metallitarroja sekä silitettäviä LT -tarroja Toimii neljällä AA-paristolla (eivät sisälly toimitukseen) tai lisävarusteena saatavalla verkkolaitteella (ei sisälly toimitukseen) Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot S LetraTag 100H ABC NORDIC Sininen/hopea 1/6 S LetraTag 100H ABC GB/NL/FR/BE Sininen/hopea 1/6 S LetraTag 100H ABC DE/AT/CH Sininen/hopea 1/6 S LetraTag 100H ABC IT/ES/PT Sininen/hopea 1/6 S LetraTag 100H ABC TR/HU/GB Sininen/hopea 1/6 S LetraTag 100H ABC SK/PL/CZ Sininen/hopea 1/6 S LetraTag 100T AZERTY FR/BE Hopea 1/6 S LetraTag 100T QWERTZ DE/AT/CH Hopea 1/6 S LetraTag 100T QWERTY GB/NL Hopea 1/6 S LetraTag 100T QWERTY NORDIC Hopea 1/6 S LetraTag 100T QWERTY SK/PL/CZ Hopea 1/6 S LetraTag 100T QWERTY IT/ES/PT Hopea 1/6 S LetraTag 100T QWERTY TR/HU/GB Hopea 1/6 38

39 DYMO LetraTag -teipit DYMO LetraTag -tarratulostimelle suunnitellut DYMO LetraTag -teipit on pakattu helposti ladattaviin kasetteihin ja niissä on helposti irrotettava taustapaperi, mikä takaa vaivattoman käytön. Valitse neljästä materiaalista: Paperi Edulliset teipit sisäkäyttöön Metalli Repeämättömät, kestävät teipit sisäkäyttöön 60 C Muovi Repeämättömät, kestävät ja pyyhittävät teipit sisäkäyttöön Silitettävä Konepestävät teipit vaatteisiin ja kankaisiin Vedenkestävä Kestää vettä ja useimpia mietoja liuottimia Väri Paperi 12 mm x 4 m Muovi 12 mm x 4 m Metalli 12 mm x 4 m Silitettävä 12 mm x 2 m ABC valkoinen S S S ABC läpikuultava S ABC keltainen S ABC punainen S ABC vihreä S S ABC sininen S ABC hopea S kappaleen pakkaus (PA valk., MU kelt., ME hopea) S Pakkauskoot 1/10 39

40 Kohokirjoittimet Omega Kohokirjoitin kotikäyttöön Luo helposti kohokirjoitustarroja työpajalle tai kotitoimistoon. Omega on mukava, kestävä ja helppokäyttöinen; se on täydellinen asunnonomistajille, harrastajille ja nikkaroijille. Kohokirjoittaa 49 eri merkkiä mukaan lukien erikoismerkit Ergonominen Soft touch -kumikahva takaa mukavuuden Tasapainoinen, pysyy paikallaan työpöydällä tai penkissä Sisältää teippileikkurin Käyttää 9 mm leveitä 3D-teippejä Kätevä käännä ja napsauta -mekanismi Paristoja ei tarvita Valmistettu kestävästä ABS-muovista Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot S DYMO Omega DE/GB Vaalea/sininen 1/6 S DYMO Omega DK/NO/FI+ES Vaalea/sininen 1/6 S DYMO Omega SE Vaalea/sininen 1/6 S DYMO Omega, KYRILLINEN Vaalea/sininen 1/6 Junior Kohokirjoitin kotikäyttöön Auttaa lapsia ja opiskelijoita pitämään yllä järjestystä Junior on täydellinen työkalu (tai lahja) lapsille, jotka haluavat merkitä lelunsa, kirjansa, koulutarvikkeensa jne. Helposti ladattava: laita vain tarrakasetti sisään aukosta Kohokirjoittaa 42 eri merkkiä mukaan lukien erikoismerkit Viimeinen kohokirjoitettu merkki on aina näkyvissä, mikä vähentää teipin tuhlausta Sisältää teippileikkurin Käyttää 9 mm leveitä 3D-teippejä Suuri nuppi kätevällä käännä ja napsauta -mekanismilla Paristoja ei tarvita Koodi Kuvaus Väri Pakkauskoot S DYMO Junior SININEN/VIHREÄ DE/GB Sininen 1/6 S DYMO Junior BLÅ/GRØN DK/NO/FI+ES Sininen 1/6 S DYMO Junior SININEN/VIHREÄ SE Sininen 1/6 40

41 DYMO 3D -kohokirjoitustarrat Muoviset DYMO 3D -kohokirjoitustarrat kiinnittyvät kaikkiin sileisiin ja puhtaisiin pintoihin ne kestävät vettä, syöpymistä, hankausta ja useimpia kemikaaleja. Käytätpä niitä sisällä tai ulkona, voit luottaa siihen, että ne kestävät ja pysyvät paikoillaan. Leikkuri DYMO-kohokirjoittimet on varustettu leikkurilla, joka helpottaa taustapaperin irrottamista Vedenkestävä Kestää vettä, öljyjä, rasvoja ja useimpia mietoja liuottimia UV-säteilyn kestävä Kestää altistumisen auringonvalolle haalistumatta tai halkeilematta 3D-kohokirjoitustarrat Väri Blisteri, 3 rullaa 9 mm x 3 m Kehystetty 9 mm x 3 m musta S S sininen S S punainen S vihreä S pun.+sin.+musta S Pakkauskoot 1/5 1/10 41

Nauti elämästäsi enemmän.

Nauti elämästäsi enemmän. Nauti elämästäsi enemmän. Järjestä ullakkosi, kellarisi ja kaikki siltä väliltä. Jokainen perheenjäsenesi löytää tavarat nopeammin ja hukkaa ne harvemmin, joten kulutat vähemmän aikaa niiden hakemiseen

Lisätiedot

Kuvasto 2011. www.dymo.com

Kuvasto 2011. www.dymo.com Kuvasto 2011 www.dymo.com 2 Päihitä rutiinit. Kuvittele, miten paljon enemmän voisit saada aikaan, jos saisit hieman enemmän apua ja aikaa jokaikinen päivä. DYMO n tuotteet voivat antaa sinulle molempia.

Lisätiedot

Tarrakirjoittimet toimisto- ja ammattikäyttöön

Tarrakirjoittimet toimisto- ja ammattikäyttöön Tarrakirjoittimet toimisto- ja ammattikäyttöön Sisältö Ammattimainen DYMO-merkintä tuo tehokkuutta toimistoosi. Nimeä ja merkitse asiakirjat, lokerot ja LabelManager 120P 4 Perustarrakirjoitin helppokäyttöisillä

Lisätiedot

Löydä oma LabelManager -tarratulostin ja keskity liiketoimintaan.

Löydä oma LabelManager -tarratulostin ja keskity liiketoimintaan. Löydä oma tarratulostin ja keskity liiketoimintaan. Käytitpä tarroja vähän tai paljon. Meiltä saat tarvitsemasi tarratulostimen. Löydä itsellesi sopiva tarratulostin ja huomaa, miten nopeasti ja helposti

Lisätiedot

2014 Merkintäratkaisut

2014 Merkintäratkaisut 2014 Merkintäratkaisut 02 2014 Merkintäratkaisut DYMO : saat enemmän aikaan yksinkertaisesti. Osta merkintätarpeen mukaan: Kansiot ja mapit Omaisuus ja luettelointi Yleismerkinnät 04 06 08 Verkkokomponentit,

Lisätiedot

249,- 59,- Ratkaisut, joiden avulla helpotat työtehtäviäsi. salkkupakkaus! Toimitukset marraskuun alusta lähtien. Osta laite saat MP3-soittimen

249,- 59,- Ratkaisut, joiden avulla helpotat työtehtäviäsi. salkkupakkaus! Toimitukset marraskuun alusta lähtien. Osta laite saat MP3-soittimen 249,- Ratkaisut, joiden avulla helpotat työtehtäviäsi DYMO tarjoaa merkintäratkaisuja jokaiseen tarpeeseen, ja on erikoistunut auttamaan sinua säästämään aikaasi. Käyttäjän tarpeet ohjaavat innovaatioita

Lisätiedot

FlyMarker PRO merkintälaite. Mark like a Professional

FlyMarker PRO merkintälaite. Mark like a Professional FlyMarker PRO merkintälaite Mark like a Professional Mark like a Professional FlyMarker PRO Mobile Kannettavan FlyMarker PRO merkintälaitteen avulla suurten, raskaiden ja vaikeasti liikuteltavien kappaleiden

Lisätiedot

Varmista, että olet saanut kaikki varusteet, jotka on lueteltu kohdassa Kuva 1. (Pakkauksessa toimitetut tarrat voivat poiketa ilmoitetusta.

Varmista, että olet saanut kaikki varusteet, jotka on lueteltu kohdassa Kuva 1. (Pakkauksessa toimitetut tarrat voivat poiketa ilmoitetusta. Insert % Shift Pika-aloitus Varmista, että olet saanut kaikki varusteet, jotka on lueteltu kohdassa Kuva 1. (Pakkauksessa toimitetut tarrat voivat poiketa ilmoitetusta.) Takuukortti Pika-aloitusopas D1-tarrakasetti

Lisätiedot

Digikamera. Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle

Digikamera. Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle TEEMA 1 Tietokoneen peruskäyttö Digikamera Perustietoa digikamerasta ja kuvien siirtämisestä tietokoneelle Tämä tietopaketti hahmottaa lukijalle, millä tavalla kuvat voidaan siirtää kamerakännykästä tai

Lisätiedot

TARRATULOSTIN. Laadukkaat kestävät tarramateriaalit

TARRATULOSTIN. Laadukkaat kestävät tarramateriaalit 1. Tulosta tarrat nopeasti ja vaivattomasti Bradyn BMP 21 tulostimella. Tulostin tunnistaa käyttämäsi tarratyypin, lisää tekstit ja tarvittaessa symbolit ja tee johdin- ja kaapelitarrat, rasiatarrat, paneelin

Lisätiedot

Käyttöoppaasi. DYMO LABELMANAGER 220P http://fi.yourpdfguides.com/dref/2816983

Käyttöoppaasi. DYMO LABELMANAGER 220P http://fi.yourpdfguides.com/dref/2816983 Voit lukea suosituksia käyttäjän oppaista, teknisistä ohjeista tai asennusohjeista tuotteelle DYMO LABELMANAGER 220P. Löydät kysymyksiisi vastaukset DYMO LABELMANAGER 220P käyttöoppaasta ( tiedot, ohjearvot,

Lisätiedot

kuvittele pieni koko, uusia mahdollisuuksia ja fantastiset värit

kuvittele pieni koko, uusia mahdollisuuksia ja fantastiset värit kuvittele pieni koko, uusia mahdollisuuksia ja fantastiset värit Samsungin värimonitoimilaite CLX-2160/2160N Maailman pienin ja kaunein värillisenä tulostava monitoimilaite on täällä. Samsung CLX-2160

Lisätiedot

MINPak Monitori VIANMÄÄRITYS, TARKASTUS JA PAIKANNUS. Ominaisuudet. Ominaisuudet

MINPak Monitori VIANMÄÄRITYS, TARKASTUS JA PAIKANNUS. Ominaisuudet. Ominaisuudet MINPak Monitori Litiumioniakku 5 tunnin jatkuva käyttö ennen uudelleenlatausta. Painikekäyttöliittymä Helppo LED-valojen, lähettimen, näyttöasetusten ja järjestelmän on/ off-toimintojen käyttö. Integroitu

Lisätiedot

Pikaopas. Tarratulostimen rekisteröiminen

Pikaopas. Tarratulostimen rekisteröiminen Pikaopas Tässä oppaassa on kuvaukset joistakin DYMO LabelManager 500TS -tarratulostimen ominaisuuksista. Lue seuraavista osioista lisätietoja tarratulostimen käytöstä. Tarratulostimen rekisteröiminen Virran

Lisätiedot

YKSINKERTAISTAA VAIKEIMMATKIN TARROITUKSET.

YKSINKERTAISTAA VAIKEIMMATKIN TARROITUKSET. Teollisuuden tarroitusratkaisu YKSINKERTAISTAA VAIKEIMMATKIN TARROITUKSET. TARROITUS ON NYT YKSINKERTAISEMPAA KUIN KOSKAAN. DYMO XTL 300 ja XTL 500 -tarrakirjoittimet on testattu työmaaolosuhteissa, ja

Lisätiedot

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje

Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Office 2013 - ohjelmiston asennusohje Tämän ohjeen kuvakaappaukset on otettu asentaessa ohjelmistoa Windows 7 käyttöjärjestelmää käyttävään koneeseen. Näkymät voivat hieman poiketa, jos sinulla on Windows

Lisätiedot

Vaivattomaan ja tehokkaaseen organisointiin

Vaivattomaan ja tehokkaaseen organisointiin Vaivattomaan ja tehokkaaseen organisointiin P-touch CUBE Plus tarratulostin brother.fi Ladattavalla akulla sekä USB- ja Bluetooth -liitännöillä Selkeät merkinnät nopeuttavat tärkeän tiedon löytymistä P-touch

Lisätiedot

QL-ETIKETTITULOSTIMET AMMATTIKÄYTTÖÖN

QL-ETIKETTITULOSTIMET AMMATTIKÄYTTÖÖN * Vakio-osoitetarrat (29 mm x 90 mm) Kiinteä verkkoliitäntä (10/100 Base-TX) Sarjaliitäntä (RS-232C 9-pin D-sub) Sarjaliitäntä (RS-232C 9-pin D-sub) Tietokoneliitä USB 1.1 tai 2.0 protokolla USB 1.1 tai

Lisätiedot

1. Mustavalkoinen Laser tulostus 1.1 Samsung ML 1640 A4 lasertulostin

1. Mustavalkoinen Laser tulostus 1.1 Samsung ML 1640 A4 lasertulostin Yleistä SenioriPC palvelu tarjoaa tulostimia joka päiväiseen ja harvempaankin käyttöön. Tulostimet on jaettu kahteen ryhmään riippuen asiakkaan tarpeista. Tulostimia on markkinoilla valtavasti, mutta SenioriPC

Lisätiedot

Muuta. Grafikkakortti. Käyttöliittymä(t) Vähimmäismuisti (RAM) Verkkoliitäntä (10/100 Base-TX, Ethernet) Verkkoliitäntä (10/100 Base-TX, Ethernet)

Muuta. Grafikkakortti. Käyttöliittymä(t) Vähimmäismuisti (RAM) Verkkoliitäntä (10/100 Base-TX, Ethernet) Verkkoliitäntä (10/100 Base-TX, Ethernet) QL-560 QL-570 QL-580N QL-1050 QL-1060N Virtalähde Sisäinen virtalähde 220 240 VAC Sisäinen virtalähde 220 240 VAC Sisäinen virtalähde 220 240 VAC Sisäinen virtalähde 220 240 VAC Sisäinen virtalähde 220

Lisätiedot

Aloita tästä. Värikasettien kohdistaminen ilman tietokonetta

Aloita tästä. Värikasettien kohdistaminen ilman tietokonetta Aloita tästä Värikasettien kohdistaminen ilman tietokonetta Noudata Asennusohjeessa annettuja laitteiston asennusohjeita. Jatka optimoimalla tulostuslaatu seuraavasti. 1 Varmista, että olet lisännyt paperikaukaloon

Lisätiedot

Onko tilasi pieni? Ajattele suuria.

Onko tilasi pieni? Ajattele suuria. Onko tilasi pieni? Ajattele suuria. Älä anna pienten tilojen rajoittaa suuria unelmia Oikealla säilytysratkaisulla luot viihtyisän ja inspiroivan ympäristön pieniinkin tiloihin. elfa Utility Home on uusin

Lisätiedot

EDULLISTA JA KORKEALAATUISTA TULOSTUSTA YRITYKSILLE

EDULLISTA JA KORKEALAATUISTA TULOSTUSTA YRITYKSILLE EDULLISTA JA KORKEALAATUISTA TULOSTUSTA YRITYKSILLE www.brother.fi UUSI KOMPAKTI MUSTAVALKOLASERMALLISTO - KORKEALAATUISTA YRITYSTULOSTUSTA EDULLISESTI Me Brotherilla tiedämme, että tiedonvälitys on yrityksille

Lisätiedot

ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1(7) ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1.0

ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1(7) ANVIA ONLINE BACKUP ASENNUSOPAS 1.0 1(7) ANVIA ONLINE BACKUP Asioita, jotka tulee huomioida ennen asennusta! Koska palvelu sisältää myös sharing-ominaisuuden, on asiakas itse vastuussa millaisia tiedostoja palvelimelle varmuuskopioi ja kenelle

Lisätiedot

Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje

Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje Liitäntäkaapelin CA-42 pika-asennusohje 9234594 2. painos Nokia, Nokia Connecting People ja Pop-Port ovat Nokia Oyj:n rekisteröityjä tavaramerkkejä. Copyright 2005 Nokia. Kaikki oikeudet pidätetään. Johdanto

Lisätiedot

QL-tarramerkintäopas

QL-tarramerkintäopas www.brother.fi QL-tarramerkintäopas Sisällysluettelo. Kotitoimistot. Toimistot. Varastot ja postituskeskukset. Terveydenhuolto ja laboratoriot. Jälleenmyynti ja valmisruokateollisuus. Oppilaitokset. Lakiasiaintoimistot

Lisätiedot

QL-500 QL-560 QL-570 QL-650TD QL-1050

QL-500 QL-560 QL-570 QL-650TD QL-1050 QL-500 QL-560 QL-570 QL-650TD QL-1050 Ohjelmiston asennusopas Suomi LB9154001 Johdanto Ominaisuudet P-touch Editor Printer Driver P-touch Address Book (vain Windows ) Tämän avulla on helppo luoda useita

Lisätiedot

Epson Stylus Pro 4800 / 7800 / 9800 Erinomaiset mustavalko- ja väritulosteet

Epson Stylus Pro 4800 / 7800 / 9800 Erinomaiset mustavalko- ja väritulosteet Epson Stylus Pro 4800 / 7800 / 9800 Erinomaiset mustavalko- ja väritulosteet Ainutlaatuisella Epson UltraChrome K3 -mustetekniikalla saat erinomaisia mustavalko- ja väritulosteita. Kun muissa musteissa

Lisätiedot

Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH

Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH 1 Suurikokoiset LCD kosketusnäytöt HUMAN TOUCH Interaktiivisten valkotaulujen yleistyessä luokkatiloissa, uuden teknologian näyttöjen suosio on tullut kaikkialla

Lisätiedot

Koe uusi. Windows 8 viidessä minuutissa

Koe uusi. Windows 8 viidessä minuutissa Koe uusi Windows Windows 8 viidessä minuutissa Mitä tarvitset Päästäksesi nopeasti alkuun, tulee sinulla olla: Salasana langattomaan verkkoosi Salasana sähköpostitiliisi Tervetuloa! Tervetuloa Windows

Lisätiedot

Pikaopas. Online-tilin näyttäminen tai vaihtaminen Jos käytät pilvipalvelua, voit muuttaa asetuksia tai vaihtaa tiliä valitsemalla Tiedosto > Tili.

Pikaopas. Online-tilin näyttäminen tai vaihtaminen Jos käytät pilvipalvelua, voit muuttaa asetuksia tai vaihtaa tiliä valitsemalla Tiedosto > Tili. Pikaopas Microsoft Publisher 2013 näyttää erilaiselta kuin aiemmat versiot. Tämän oppaan avulla pääset alkuun nopeasti ja saat yleiskuvan uusista ominaisuuksista. Pikatyökalurivi Lisää usein käyttämiäsi

Lisätiedot

Suomi. Turvallisuusohjeet. Suomi

Suomi. Turvallisuusohjeet. Suomi Tämä opas sisältää: Turvallisuusohjeet sivulla 17. Asennuksen vianmääritys sivulla 18. Lisätietojen löytäminen sivulla 22. Turvallisuusohjeet Käytä vain tämän tuotteen mukana toimitettua tai valmistajan

Lisätiedot

PocketJet 600-sarjan Mobiilitulostimet.

PocketJet 600-sarjan Mobiilitulostimet. PocketJet 600-sarjan Mobiilitulostimet Nämä kompaktit tulostimet tarjoavat kestävän tulostusratkaisun kentälle myynti- ja huoltohenkilöstölle, kuljetusalalle, turvallisuusalalle sekä palo- ja pelastustoimen

Lisätiedot

HP Sprocket 200 -tulostin

HP Sprocket 200 -tulostin Tiedot Tulosta heti 5 7,6 cm:n ( 3 tuuman) valokuvia älypuhelimestasi. Tulostetaan porukalla. Jaa nykyhetki tulostamalla 5 7,6 cm:n ( 3 tuuman) valokuvat heti älypuhelimesta. Älypuhelimen yhdistäminen

Lisätiedot

Käyttöopas DYMO Label TM. v.8

Käyttöopas DYMO Label TM. v.8 Käyttöopas DYMO Label TM v.8 Copyright Tavaramerkit 2012 Sanford, L.P. Kaikki oikeudet pidätetään. Muokattu 1/25/2013. Mitään tämän asiakirjan tai ohjelmiston osaa ei saa kopioida eikä lähettää missään

Lisätiedot

Tekniset tiedot Langaton LabelManager TM PnP

Tekniset tiedot Langaton LabelManager TM PnP Tekniset tiedot Langaton LabelManager TM PnP Ominaisuudet Jaa muiden kanssa langattomassa verkossa helppo asentaa Lisää tarroihisi yksilöllisiä fontteja ja grafiikkaa tietokoneelta PC- tai Mac -liitännän

Lisätiedot

PPG esittelee uuden PaintManager version 4.0

PPG esittelee uuden PaintManager version 4.0 PPG esittelee uuden PaintManager version 4.0 Tärkeimmät uudet toiminnot Liikennevalot värimittarin hauissa Värimittarilla haettujen kaavojen säätäminen Värimittarin hakujen merkittävä nopeutuminen Kiinto-

Lisätiedot

POTILASVAA AT 2015. Paljonko panet painoa vaa alle?

POTILASVAA AT 2015. Paljonko panet painoa vaa alle? POTILASVAA AT 2015 Paljonko panet painoa vaa alle? Tässä esitteessä esittelemme suosituimmat potilasvaakamme. Tarjoamme mielellämme myös muita vaihtoehtoja. HENKILÖVAA AT DETECTO PRODOC PD100M Matalarakenteinen,

Lisätiedot

Ammattimaiseen tarratulostukseen sähkö- ja kaapeliasentajille

Ammattimaiseen tarratulostukseen sähkö- ja kaapeliasentajille Tekniset tiedot P-touch 7100VP P-touch 7500VP P-touch 7600VP Näppäimistötyyppi ABCD ja numeronäppäimistöt ABCD ja erillinen numeronäppäimistö ABCD ja erillinen numeronäppäimistö Leikkuri Manuaalinen Manuaalinen

Lisätiedot

LEOGICS Piirtopöytä. Pika-asennusopas

LEOGICS Piirtopöytä. Pika-asennusopas LEOGICS Piirtopöytä Pika-asennusopas Tervetuloa Kiitämme sinua LEOGICS PT-1001 -piirrospöydän hankkimisesta. Tulet huomaamaam kuinka helppoa tietokoneen ohjaaminen hiiren sijasta on digitaalisella kynällä.

Lisätiedot

Sharpdesk -asiakirjanhallintaratkaisu

Sharpdesk -asiakirjanhallintaratkaisu Sharpdesk Sharpdesk -asiakirjanhallintaratkaisu Hallitse työnkulku Asiakirjojen luontiin, tallennukseen ja hallintaan Sharpdesk on tehokas ja suosittu henkilökohtainen asiakirjanhallintajärjestelmä. Sen

Lisätiedot

MagniLink PRO. työpaikkasi tehokas apuväline

MagniLink PRO. työpaikkasi tehokas apuväline MagniLink PRO työpaikkasi tehokas apuväline MagniLink Pro Kaikille ammattilaisille MagniLink PRO sisältää kaikki käyttäjien haluamat ominaisuudet siten, että useimmat ominaisuudet ovat järjestelmässä mukana

Lisätiedot

Valintanauhan komennot Valintanauhan kussakin välilehdessä on ryhmiä ja kussakin ryhmässä on toisiinsa liittyviä komentoja.

Valintanauhan komennot Valintanauhan kussakin välilehdessä on ryhmiä ja kussakin ryhmässä on toisiinsa liittyviä komentoja. Pikaopas Microsoft Excel 2013 näyttää erilaiselta kuin aiemmat versiot. Tämän oppaan avulla pääset alkuun nopeasti ja saat yleiskuvan uusista ominaisuuksista. Komentojen lisääminen pikatyökaluriville Pidä

Lisätiedot

mobile PhoneTools Käyttöopas

mobile PhoneTools Käyttöopas mobile PhoneTools Käyttöopas Sisältö Vaatimukset...2 Ennen asennusta...3 Asentaminen - mobile PhoneTools...4 Matkapuhelimen asennus ja määritys...5 Online-rekisteröinti...7 Asennuksen poistaminen - mobile

Lisätiedot

QL-ETIKETTITULOSTIMET AMMATTIKÄYTTÖÖN

QL-ETIKETTITULOSTIMET AMMATTIKÄYTTÖÖN * Perustuu vakiomallisiin osoitetarroihin. ** Uusimmat käyttöjärjestelmätukitiedot osoitteesta http://solutions.brother.com Muuta CD-ROM-asema asennusta varten Muuta CD-ROM-asema asennusta varten Grafiikkakortti

Lisätiedot

ClassPad fx-cp400 päivitys. + Manager for ClassPad II Subscription päivitys

ClassPad fx-cp400 päivitys. + Manager for ClassPad II Subscription päivitys ClassPad fx-cp400 päivitys + Manager for ClassPad II Subscription päivitys Käyttöjärjestelmän ja Add-in sovellusten päivityksestä Casio suosittelee aina viimeisimmän käyttöjärjestelmän asentamista. Tällöin

Lisätiedot

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA

NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA NELJÄ HELPPOA TAPAA TEHDÄ TYÖNTEKIJÖIDEN TYÖSTÄ JOUSTAVAMPAA Vie yrityksesi pidemmälle Olitpa yrityksesi nykyisestä suorituskyvystä mitä mieltä tahansa, jokainen yritysorganisaatio pystyy parantamaan tuottavuuttaan

Lisätiedot

Ohje: Tiedostot turvaan ja puhdas Ubuntu alle

Ohje: Tiedostot turvaan ja puhdas Ubuntu alle Sivu 1/5 Ohje: Tänään törmäsin tilanteeseen, jossa eräällä Ubuntu-peruskäyttäjällä oli ongelmana, että tietokone käynnistyi jatkuvasti uudelleen, oletettavasti käyttöjärjestelmän vioittumisen seurauksena.

Lisätiedot

HP LaserJet Pro 400 MFP M425dn

HP LaserJet Pro 400 MFP M425dn 1(5) HP LaserJet Pro 400 MFP M425dn Kuvaus Toimiston tuottavuutta verkkoon yhdistetyllä monitoimitulostimella. Voit tulostaa lähes mistä tahansa HP eprintin avulla ja jakaa resursseja Ethernet-verkkoyhteyden

Lisätiedot

Apple iphone 4 puhelimen käyttöönotto:

Apple iphone 4 puhelimen käyttöönotto: Apple iphone 4 puhelimen käyttöönotto: Ennen vanhan puhelimesi käytöstä poistoa, pidäthän huolen, että olet synkronisoinut yhteystietosi Exchange palvelimelle! iphone 4 yhdellä silmäyksellä Purettuasi

Lisätiedot

Kätevän kokoiset mustesuihkutulostimet

Kätevän kokoiset mustesuihkutulostimet Kätevän kokoiset mustesuihkutulostimet Tilaasäästävät monitoimilaitteet kaikilla tarpeellisilla toiminnoilla kotiin tai pieneen toimistoon. TULOSTAA KOPIOI www.brother.fi SKANNAA FAKSAA LANGATON Kaikki

Lisätiedot

Kannettava sähköverkon analysaattori AR6

Kannettava sähköverkon analysaattori AR6 Kannettava sähköverkon analysaattori AR6 Kompakti huippuominaisuudet omaava digitaalinen mittalaite soveltuu erinomaisesti sähköverkon energiatehokkuuden analysoimiseen AR6:n ominaisuuksia: Se ottaa jänniteaallosta

Lisätiedot

Mukauta kuuntelukokemustasi kotona

Mukauta kuuntelukokemustasi kotona Maakohtainen myyntiesite Suomi () Langattomat AudioBoost-TV-kuulokkeet 15 mm:n elementit / suljettu takaosa Nappikuuloke SSC5001/10 Mukauta kuuntelukokemustasi kotona Kevyillä ja langattomilla SSC5001

Lisätiedot

Onko teillä vielä paperisia arkistoja?

Onko teillä vielä paperisia arkistoja? Onko teillä vielä paperisia arkistoja? EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) koskee myös paperiarkistoja EU:n tietosuoja-asetus yhtenäistää henkilötietojen käsittelyä koskevaa sääntelyä EU:ssa. Asetus astuu voimaan

Lisätiedot

Useimmin kysytyt kysymykset

Useimmin kysytyt kysymykset Useimmin kysytyt kysymykset Versio 1.1 1 1. Mikä mobiilikortti on? Mobiilikortti on matkapuhelimessa toimiva sovellus ja www.mobiilikortti.com osoitteessa oleva palvelu. Sovelluksen avulla voit siirtää

Lisätiedot

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät

ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ

Lisätiedot

ClassPad fx-cp400 OS2-päivitys. + Manager-ohjelmisto ja Physium-sovellus

ClassPad fx-cp400 OS2-päivitys. + Manager-ohjelmisto ja Physium-sovellus ClassPad fx-cp400 OS2-päivitys + Manager-ohjelmisto ja Physium-sovellus Käyttöjärjestelmän ja Add-in sovellusten päivityksestä Casio suosittelee aina viimeisimmän käyttöjärjestelmän asentamista. Tällöin

Lisätiedot

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin PTZ-kamera, joka on suunniteltu sopimaan täydellisesti kaikkialle Kun kiinteä minidome-kamera ei riitä, mutta perinteinen PTZ-kamera on turhan

Lisätiedot

Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas

Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas Windows 8.1:n asennus ja päivitys Päivitä BIOS, sovellukset ja ohjaimet ja suorita Windows Update Valitse asennustyyppi Asenna Windows 8.1 Käy Samsungin päivitystukisivust

Lisätiedot

Taskutulostin KÄYTTÖOPAS

Taskutulostin KÄYTTÖOPAS Taskutulostin KÄYTTÖOPAS Kiitos Polaroid Mint -taskutulostimen ostamisesta. Tämä käyttöopas on tarkoitettu tarjoamaan sinulle ohjeita, joita noudattamalla tämän tuotteen käyttö on turvallista eikä se aiheuta

Lisätiedot

TIETOKONEEN ASETUKSILLA PARANNAT KÄYTETTÄVYYTTÄ

TIETOKONEEN ASETUKSILLA PARANNAT KÄYTETTÄVYYTTÄ TIETOKONEEN ASETUKSILLA PARANNAT KÄYTETTÄVYYTTÄ Windows XP-käyttöjärjestelmän asetuksilla sekä Word-asetuksilla voit vaikuttaa tietokoneen näytön ulkoasuun, selkeyteen ja helppokäyttöisyyteen.. 1) ASETUKSET

Lisätiedot

Tulostimen asentaminen Software and Documentation -CD-levyn avulla tietokoneeseen ja suorita asennusohjelma uudelleen.

Tulostimen asentaminen Software and Documentation -CD-levyn avulla tietokoneeseen ja suorita asennusohjelma uudelleen. Sivu 1/7 Kytkentäopas Tulostimen asentaminen paikallisesti (Windows) Huomautus: Kun asennat paikallisesti liitettyä tulostinta eikä Ohjelmisto ja käyttöoppaat -CD-levy ei tue käyttöjärjestelmää, käytä

Lisätiedot

Selkosanakirja sdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmq. Tietokoneet. wertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk 1.4.

Selkosanakirja sdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmq. Tietokoneet. wertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk 1.4. qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghj klöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwerty uiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäzxc vbnmqwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåa Selkosanakirja

Lisätiedot

Asteri saldoreskontra (Dos) (lisäohjelma kirjanpitoon) Vuosipäivitys 10.9.2004

Asteri saldoreskontra (Dos) (lisäohjelma kirjanpitoon) Vuosipäivitys 10.9.2004 Asteri saldoreskontra (Dos) (lisäohjelma kirjanpitoon) Vuosipäivitys 10.9.2004 Atsoft Oy Mäkinen www.atsoft.fi Päivystys: Malminkaari 21 B Puh (09)3507530 0400 316 088 00700 HELSINKI Fax (90)3515532 0500

Lisätiedot

TD-2020/TD-2120N/TD-2130N

TD-2020/TD-2120N/TD-2130N TD-2020/TD-2120N/TD-2130N Tarra/kuittitulostimet ammattikäyttöön TD2000 -sarjan tehokkaat tulostimet yhdistävät pöytätulostimien ja mobiilitulostimien edut. - Parantaa tuottavuutta - siirrettävyys kuten

Lisätiedot

Lue minut ensin! DM100i/DM200i Series. Pika-asennusohje. DM100/DM00-sarjan postimaksukone on suunniteltu siten, että voit itse asentaa laitteen.

Lue minut ensin! DM100i/DM200i Series. Pika-asennusohje. DM100/DM00-sarjan postimaksukone on suunniteltu siten, että voit itse asentaa laitteen. Lue minut ensin! DM100i/DM200i Series DM100/DM00-sarjan postimaksukone on suunniteltu siten, että voit itse asentaa laitteen. On tärkeää että luet ohjeen läpi yksityiskohtaisesti. Pika-asennusohje Ennen

Lisätiedot

Erittäin kompaktit otsavalaisimet

Erittäin kompaktit otsavalaisimet 152 Erittäin kompaktit otsavalaisimet Otsavalaisimet ajoittaiseen käyttöön Carpentry works Petzl / Lafouche Kattavat tiedot kaikista tuotteista löytyvät osoitteesta www.petzl.com TACTIKKA CORE Kompakti

Lisätiedot

COMET-MAKSULAITTEEN LATAAMINEN MINIUSB-KAAPELIA KÄYTTÄMÄLLÄ

COMET-MAKSULAITTEEN LATAAMINEN MINIUSB-KAAPELIA KÄYTTÄMÄLLÄ COMET-MAKSULAITTEEN LATAAMINEN MINIUSB-KAAPELIA KÄYTTÄMÄLLÄ Comet -maksulaitteen lataaminen MiniUSB-kaapelia käyttämällä: Suosittelemme Comet maksulaitteen lataamista MiniUSB-kaapelia käyttäen; lataaminen

Lisätiedot

Web Services -toiminnon käyttö skannaukseen verkossa (Windows Vista SP2 tai uudempi, Windows 7 ja Windows 8)

Web Services -toiminnon käyttö skannaukseen verkossa (Windows Vista SP2 tai uudempi, Windows 7 ja Windows 8) Web Services -toiminnon käyttö skannaukseen verkossa (Windows Vista SP2 tai uudempi, Windows 7 ja Windows 8) Web Services -protokollan avulla Windows Vista (SP2 tai uudempi)-, Windows 7- ja Windows 8 -

Lisätiedot

T1000-ProMark lämpötulostin

T1000-ProMark lämpötulostin Kaapeli & Liitäntätekniikka Tarvikkeet Merkintätarvikkeet Tulostimet T1000-ProMark lämpötulostin Helppo kuljettaa mukana USB 2.0- yhteys, tulostus suoraan tietokoneelta Tulostaa johdin-, kaapeli- ja komponenttimerkinnät

Lisätiedot

Skype for Business ohje

Skype for Business ohje Skype for Business 2015 -ohje 7.12.2015 1 Kuvaus Skype for Business 2015 on pikaviestinohjelma ja videopuheluiden järjestämiseen suunniteltu ohjelma. Ohjelmalla voi järjestää isonkin kokouksen ja esittää

Lisätiedot

Tulostimen asentaminen Software and Documentation -CD-levyn avulla

Tulostimen asentaminen Software and Documentation -CD-levyn avulla Sivu 1/6 Yhteysopas Tuetut käyttöjärjestelmät Software and Documentation -CD-levyltä voi asentaa tulostinohjelmiston seuraaviin käyttöjärjestelmiin: Windows 7 Windows Server 2008 R2 Windows Server 2008

Lisätiedot

MySchenker tulostimen ohjeet

MySchenker tulostimen ohjeet MySchenker tulostimen ohjeet Paperirullan asettaminen tulostimeen 1. Avaa tulostin painamalla etulevyn OPEN painikkeesta ja nostamalla kansi kevyesti yläasentoonsa Paperirullan asettaminen tulostimeen

Lisätiedot

Tarratulostin QL-800. Pika-asennusopas (suomi) Pika-asennusopas Tarratulostin QL-800

Tarratulostin QL-800. Pika-asennusopas (suomi) Pika-asennusopas Tarratulostin QL-800 Tarratulostin Pika-asennusopas Tarratulostin QL-800 QL-800 Pika-asennusopas (suomi) Tarratulostin QL-800 Painettu Kiinassa D00L82001 Pika-asennusopas (suomi) Kiitos QL-800-tarratulostimen ostamisesta!

Lisätiedot

Käyttöopas DYMO Label TM. v.8

Käyttöopas DYMO Label TM. v.8 Käyttöopas DYMO Label TM v.8 Copyright 2009 Sanford, L.P. Kaikki oikeudet pidätetään. Muokattu 9/09. Mitään tämän asiakirjan tai ohjelmiston osaa ei saa kopioida eikä lähettää missään muodossa tai millään

Lisätiedot

DNA Netti. Sisältö. DNA Netti - Käyttöohje v.0.1

DNA Netti. Sisältö. DNA Netti - Käyttöohje v.0.1 DNA Netti DNA Netti on Mokkuloiden yhteysohjelma. Ohjelman avulla voit hallita Mokkulan asetuksia sekä luoda yhteyden internetiin Mokkulan, WLANin tai Ethernet -yhteyden avulla. Sisältö DNA Netti - Testaa

Lisätiedot

Laitteiston käyttöönotto-opas

Laitteiston käyttöönotto-opas Pakkauksesta poistaminen Poista kaikki pakkausmateriaalit. Tämän oppaan kuvat ovat samantyyppisen mallin kuvia. Ne saattavat erota omasta mallistasi, mutta laitteiden käyttötavoissa ei ole eroa. Poista

Lisätiedot

Verenpainemittarit. Ranne- verenpainemittari, harmaa. 22,95

Verenpainemittarit. Ranne- verenpainemittari, harmaa. 22,95 Verenpainemittarit Ranne- verenpainemittari, harmaa. 22,95 Tarkka verenpaineen mittaus ranteesta. Näytön kohteet: systolinen, diastolinen, pulssi, päivämäärä, aika Rytmihäiriöilmoitus Muistipaikkoja 60/henkilö,

Lisätiedot

FOTONETTI BOOK CREATOR

FOTONETTI BOOK CREATOR F O T O N E T T I O Y FOTONETTI BOOK CREATOR 6 2012 Kemintie 6 95420 Tornio puhelin: 050-555 6500 pro/kirja: 050-555 6580 www.fotonetti.fi Ohjelman asentaminen 1 Hae ohjelma koneellesi osoitteesta http://www.fotonetti.fi/kuvakirjatilaa

Lisätiedot

Digitaalikamera Ohjelmisto-opas

Digitaalikamera Ohjelmisto-opas EPSON-digitaalikamera / Digitaalikamera Ohjelmisto-opas Kaikki oikeudet pidätetään. Mitään osaa tästä julkaisusta ei saa jäljentää, tallentaa tai siirtää missään muodossa tai millään tavoin elektronisesti,

Lisätiedot

MINITV POCKET43 MINI DV VIDEOKAMERA

MINITV POCKET43 MINI DV VIDEOKAMERA MINITV POCKET43 MINI DV VIDEOKAMERA MAAILMAN PIENIN VIDEOKAMERA PIKAOHJE Copyright 2009 Bat. Power Oy www.batpower.fi Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään Versio 1.0 JOHDANTO Kiitos kun ostit MiniDV MD80

Lisätiedot

Arto Luukkainen 24.3.2014

Arto Luukkainen 24.3.2014 Arto Luukkainen 24.3.2014 2 Agenda Kaukomarkkinat ja Panasonic Toughbook Trendit mobiilipäätteissä ammattikäytössä Tablet trouble tutkimus Panasonic Toughpad tietokoneet Lisävarusteet 3 Kaukomarkkinat

Lisätiedot

TEKA-valvontakamerat. koti- ja mökkikäyttöön sekä pienyritysten valvontatarpeisiin. tools not toys. visisystems.fi

TEKA-valvontakamerat. koti- ja mökkikäyttöön sekä pienyritysten valvontatarpeisiin. tools not toys. visisystems.fi TEKA-valvontakamerat koti- ja mökkikäyttöön sekä pienyritysten valvontatarpeisiin 4/8/16 kanavaiset, kehittyneet videotallentimet HDMI ulostulolla. 4/8 x 600 TVL korkearesoluutioiset kamerat Helppo nettikäyttö

Lisätiedot

Kopioi cd-levyt kiintolevylle, niin fyysiset levyt joutavat eläkkeelle.

Kopioi cd-levyt kiintolevylle, niin fyysiset levyt joutavat eläkkeelle. TEE KONEESTA CD-VARASTO: Kopioi cd-levyt kiintolevylle, niin fyysiset levyt joutavat eläkkeelle. Siirrä cd-levysi TIETOJA Kopioi cd-levyt kiintolevylle levykuviksi, niin pääset sisältöön nopeasti käsiksi

Lisätiedot

Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com

Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com Kehyskuvasto www.eirikehykset.com 2014 www.eirikehykset.com www.eirikehykset.com Eiri Kehykset Oy Eiri Kehykset Oy on valmistanut laadukkaita valokuvakehyksiä jo 60 vuoden ajan. Tuotteet tehdään suomalaisilla

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE DENVER MPG-4054 NR Mediasoitin

KÄYTTÖOHJE DENVER MPG-4054 NR Mediasoitin KÄYTTÖOHJE DENVER MPG-4054 NR Mediasoitin Tämä MP4-videosoitin on varustettu täysillä multimediaominaisuuksilla. Laite sopii valokuvien katseluun, e-kirjojen lukemiseen, äänen tallentamiseen ja toistamiseen

Lisätiedot

Resteri laskutus (Dos) ("enemmän asiakkaita ja tuotteita; monipuolisempi reskontra)

Resteri laskutus (Dos) (enemmän asiakkaita ja tuotteita; monipuolisempi reskontra) Resteri laskutus (Dos) ("enemmän asiakkaita ja tuotteita; monipuolisempi reskontra) Vuosipäivitys 10.9.2004 Atsoft Oy Mäkinen www.atsoft.fi Päivystys: Malminkaari 21 B Puh (09)3507530 0400 316 088 00700

Lisätiedot

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen

PIKAOPAS. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen PIKAOPAS Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen Sisällysluettelo 1. Johdanto...1 2. Mitä tarvitaan...1 3. Nokia Connectivity Cable Drivers -ohjainten asentaminen...2 3.1 Ennen asennusta...2

Lisätiedot

Bluetooth-yksikkö BU-20 Tulostusopas. Sisällys Ennen käyttöä...2 Varotoimet...3 Tulostaminen...4

Bluetooth-yksikkö BU-20 Tulostusopas. Sisällys Ennen käyttöä...2 Varotoimet...3 Tulostaminen...4 Bluetooth-yksikkö BU-20 Tulostusopas Sisällys Ennen käyttöä......................................2 Varotoimet.........................................3 Tulostaminen.......................................4

Lisätiedot

Kä tt pas. LabelManager 160

Kä tt pas. LabelManager 160 Kä tt pas LabelManager 160 Tekijänoikeustiedot 2011 Sanford, L.P. Kaikki oikeudet pidätetään. Mitään tämän asiakirjan osaa ei saa kopioida tai välittää millään tavalla missään muodossa tai kääntää toiselle

Lisätiedot

Uudet RYOBI 36V ruohonleikkurit Akkukoneessa nyt polttomoottorikoneen tehot

Uudet RYOBI 36V ruohonleikkurit Akkukoneessa nyt polttomoottorikoneen tehot 24.TOUKOKUUTA 2013 Uudet RYOBI 36V ruohonleikkurit Akkukoneessa nyt polttomoottorikoneen tehot Maksimaalista suorituskykyä ja pidennettyä käyttöaikaa uudella 4.0Ah akulla. Johdotonta vapautta: Ei polttoainetta,

Lisätiedot

24/7. Tulevaisuuden lämmitys kotiisi yksinkertaista, tehokasta ja etäohjattua. smartheating.danfoss.fi. Danfoss Link -lämmityksen ohjaus

24/7. Tulevaisuuden lämmitys kotiisi yksinkertaista, tehokasta ja etäohjattua. smartheating.danfoss.fi. Danfoss Link -lämmityksen ohjaus Danfoss Link -lämmityksen ohjaus Tulevaisuuden lämmitys kotiisi yksinkertaista, tehokasta ja etäohjattua Ajoissa kotiin. Olohuoneen lämpötila: 21 C. Uuden Danfoss Link -sovelluksen avulla voit ohjata kotisi

Lisätiedot

DNA Mokkula 4G LTE WLAN S

DNA Mokkula 4G LTE WLAN S PIKAOPAS DNA Mokkula 4G LTE WLAN S Virtapainike Navigaatiopainike WPS-painike LCD-näyttö Ulkoisen antennin liitin Micro USB-portti Paketin sisältö Mokkulan lisäksi: Litium-ioniakku Seinälatausadapteri

Lisätiedot

ANVIA VARMUUSKOPIOINTI 2.3

ANVIA VARMUUSKOPIOINTI 2.3 1(6) ANVIA VARMUUSKOPIOINTI 2.3 Asioita, jotka tulee huomioida ennen asennusta! Koska palvelu sisältää myös sharing-ominaisuuden, on asiakas itse vastuussa millaisia tiedostoja palvelimelle varmuuskopioi

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄN OPAS ONLINE SHIPPING -OHJELMAAN

KÄYTTÄJÄN OPAS ONLINE SHIPPING -OHJELMAAN KÄYTTÄJÄN OPAS ONLINE SHIPPING -OHJELMAAN onlineshipping.dhl.com MISSÄ LIIKUTKIN, ONLINE SHIPPING ON KÄYTÖSSÄSI. DHL Online Shipping on erinomainen apu niin kiireisille yrittäjille kuin toimistopäälliköillekin.

Lisätiedot

Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm

Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm Tuote-esite Monipuolinen työkalu Hiab XS 033 tarjoaa enemmän Hiab XS 033 on päivittäisiin töihin sopiva suorituskykyinen ja joustava nosturi, jota on kätevä käyttää.

Lisätiedot

Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm

Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm Hiab XS 033 Kapasiteettiluokka 2,8 3,3 tm Tuote-esite Monipuolinen työkalu Hiab XS 033 tarjoaa enemmän Hiab XS 033 on päivittäisiin töihin sopiva suorituskykyinen ja joustava nosturi, jota on kätevä käyttää.

Lisätiedot

Nero 7:n Windows Vista TM -tuki

Nero 7:n Windows Vista TM -tuki Nero 7:n Windows Vista TM -tuki Nero AG Sivu 1 Tietoja tekijänoikeudesta ja tavaramerkistä Tämä opaskirjanen ja sen sisältö on Nero AG:n omaisuutta ja suojattu tekijänoikeudella. Kaikki oikeudet pidätetään.

Lisätiedot

QL-580N QL-1060N. English LB9157001

QL-580N QL-1060N. English LB9157001 QL-580N QL-060N English LB95700 Johdanto Ominaisuudet P-touch Editor Tulostinohjain P-touch Address Book (vain Windows ) CD-levyjen varotoimenpiteet Älä naarmuta CD-levyä. Älä altista CD-levyä hyvin korkeille

Lisätiedot

Resteri myyntireskontra (Dos)

Resteri myyntireskontra (Dos) Resteri myyntireskontra (Dos) (lisäohjelma peruslaskutukseen: "laajempi myyntireskontra") Vuosipäivitys 10.9.2004 Atsoft Oy Mäkinen puh (09) 350 7530 0400-316 088 www.atsoft.fi Malminkaari 21 B fax (09)

Lisätiedot