SEURAN SYYSKUUN KOKOUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SEURAN SYYSKUUN KOKOUS"

Transkriptio

1 SEURAN SYYSKUUN KOKOUS Tampereen Teknillisen Seuran toiminta ryhtyy jälleen vilkastumaan kesän jälkeen. Syyskuun kuukausikokoukseen kokoonnumme to klo Grand Hotel Tammerin Tammer-saliin. Huomioi normaalia myöhempi aloitusajankohta! Kuukausikokouksessa puhujana on akatemiaprofessori Kari Enqvist Helsingin yliopistolta. Hän johdattelee kuulijoita luonnontieteiden sekä filosofisempien pohdintojen pariin otsikolla: "Onko kaikki pohjimmiltaan fysiikkaa?" Tilaisuuden juontaa seuramme jäsen, professori Tapio Rantala. Akatemiaprofessori Kari Enqvist työskentelee Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen alkeishiukkasfysiikan osastolla ja Fysiikan tutkimuslaitoksella. Enqvist on Suomen tunnetuimpia luonnontieteellisen maailmankuvan selittäjiä ja tieteen popularisoijia. Hän on kirjoittanut yhdeksän luonnontieteitä kansantajuistavaa kirjaa ja lukuisia artikkeleita. Kirjallisen työn ohella Enqvist on pitänyt yleistajuisia esitelmiä sekä ollut mukana usein radion ja television tiedeohjelmissa. Hän on esiintynyt monissa tieteidenvälisissä seminaareissa ja on vakioesiintyjä Tieteen päivillä. [Wikipedia] Ilmoittautumiset viimeistään mennessä Seuran sihteerille (yht. tiedot alla). P.I.T (eli pientä iltapalaa tarjolla) Tervetuloa! Terveisin Pekka Leikas, TTS:n sihteeri puh: sähköposti: P.S. Muistathan ilmoittaa yhteystietojen muutoksista jäsenrekisterin hoitajalle, jouni.honkala(a)iki.fi, Samoin paperikirjeen saajille tiedoksi, että kuukausikirjeen voi saada vaihtoehtoisesti sähköisenä. Sähköpostiosoitekin kannattaa ilmoittaa, vaikka kuukausikirje tulisi paperisena versiona.

2 Henkilövaihdoksia Seuran toiminnassa Kevätkokouksessa valittiin erovuoroisten hallitusten jäsenten tilalle uudet. Täydet kaksi kautta palvellut Markku Lahtinen antoi tilaa Ilkka Ojalalle. Markku Kivikoski valittiin toiselle kolmivuotiskaudelle. Hallituksen kokoonpano : Mika Uusi-Pietilä, puheenjohtaja Arto Timperi, varapuheenjohtaja Pekka Leikas, sihteeri Markku Kivikoski, hallituksen jäsen Lasse Kosunen, hallituksen jäsen Ilkka Ojala, hallituksen jäsen Myös toimihenkilöiden kohdalla tapahtui vaihdoksia. Kokoonpano nykyään Varainhoitaja Jarno Kolehmainen (ed. Juha Koski) Klubimestari Jarno Hellman (ed. Matti Sievänen) Verkkotiedottaja Jouni Honkala Nuorisojaoston vetäjä Mikko Hyyrynen (ed. Niina Onnela) Golfjaoston vetäjä Maria Rajakallio (ed. Jarno Kolehmainen) Kalastusjaoston vetäjä Petri Rosenlöf Hallituksen jäsenten ja toimihenkilöiden yhteystiedot löytyvät nettisivuilta Kulttuurijaoston panimoekskursio Lahteen ke Kulttuurijaoston järjestää tutustumisretken Hartwallin Lahden panimoon ja Teerenpelin tislaamoon. Tuhdin tietoannoksen lisäksi luvassa on olut- sekä viskimaistiaisia sopivalla purtavalla höystettynä. Aikataulu: 13:30 Lähtö ekskursiolle Keskustorilta n. 22 Paluu Keskustorille Mukaan mahtuu 30 ensinnä ilmoittautunutta. Osallistumismaksu 20 (sis. kuljetukset, tutustumiskäynnit, ruokaa ja juomaa) maksetaan linja-autossa. Ilmoittautuminen klubimestari Jarno Hellmanille mennessä, puh: Gsm S-posti:

3 Haastekampanja TTY-säätiön säätiöpääoman kartuttamiseksi jatkuu Tampereen Teknillinen Seura on TTY-säätiön perustajia. Seura on jo lahjoittanut säätiöpääomaan euroa. Maaliskuun 2011 kuukausikokous päätti lahjoittaa vielä euroa lisää. Seuran hallitus on lisäksi päättänyt kannustaa Seuran jäseniä osallistumaan myös yksilöinä tähän säätiöpääoman kartuttamiseen ja täten tukemaan tamperelaista teknillistä yliopistokoulutusta. Tätä tarkoitusta varten Seura on avannut erillisen tilin, johon nämä vapaaehtoiset, ylimääräiset jäsenmaksut kerätään. Summan jokainen jäsen voi valita vapaasti ja ne tullaan lahjoittamaan lyhentämättömänä TTY-säätiön säätiöpääomaan. Huomannette, että esimerkiksi jokaista 50 euroa kohti lahjoittaa valtio 125 euroa eli valtio 2,5-kertaistaa säätiön peruspääomaan tehdyt lahjoitukset. Tämä ylimääräinen ja vapaaehtoinen jäsenmaksu pyydetään maksamaan TTS:n lahjoitustilille Viitteellä Mikäli koette yliopistokoulutuksen niin merkittäväksi, että haluatte tukea sitä useilla sadoilla euroilla, kannattaa se tehdä suoraan TTY-säätiölle, sillä tuolloin saatte verohyödyn 850 euroa ja sitä suuremmista lahjoituksista. Lisätietoja sekä TTS hallituksen jäseniltä. Tutustuminen Silja Rantasen näyttelyyn su Kulttuurijaosto järjestää vierailun Sara Hildénin taidemuseoon Silja Rantasen näyttelyyn marraskuussa su klo 16: Taiteilija on itse paikalla ja esittelee meille näyttelynsä.lisätietoa taiteilijasta fi.wikipedia.org/wiki/silja_rantanen sekä näyttelystä sekä Tilaisuus on avec. Ilmoittautumiset mennessä matti.valorinta(a)numeron.com tai Miesten laulukurssi Kulttuurijaosto järjestää Miesten laulukurssin syksyllä. Kurssia vetää Teekkarikuoron johtajanakin tutuksi tullut musiikkipedagogi, DI Johanna Rinne. Kurssilla käydään läpi äänenkäyttöä perusteista lähtien, esitieto- tai osaamistasovaatimuksia ei ole. Kurssi pidetään sunnuntai-iltaisin loka-marraskuussa. Kurssipäivämäärät ja klo sekä henkilökohtainen palaute Paikkana Tammerin Teknillisen Seuran kabinetti, mukaan mahtuu 15 ensimmäistä ilmoittautujaa. Osallistujien omavastuu 50. Ilmoittautuminen alkaa matti.valorinta(a)numeron.com tai Mikäli tulijoita olisi paljon yli 15, jatkoa luvataan järjestää.

4 Lisäksi Seuran jäsenille tiedoksi seuraavat asiat/tapahtumat: Lokakuun kuukausikokouksessa käsitellään vuosikokousasioina tilinpäätös sekä toimintakertomus. Lisäksi paikalla on asiantuntijoita virittelemässä keskustelua Tampereen joukkoliikenneratkaisuista. Uusien jäsenten tervetulotilaisuus järjestetään lokakuun kuukausikokouksen alla (klo ), mukaan kutsutaan tämän vuoden aikana liittyneet, mutta tilaisuus on toki avoin kaikille kiinnostuneille. Lisätietoa lokakuun kirjeessä. Marraskuussa to tutustumme Hämpin parkin rakentamiseen niin teoriassa kuin käytännössä. Maan alle mahtuu mukaan 40 hlöä kahdessa ryhmässä (20+20), toinen puoli kuuntelee sillä välin Lemminkäisen esittelyä rakennustyöstä ja sen erityispiirteistä. Tätä esitystä voi varmasti tulla kuuntelemaan, vaikkei parkkiluolaan haluaisikaan mennä tai ilmoittautuminen tulee täyteen. Tanssikurssi on tulossa kevätkaudella. Tästä lisää myöhemmin syksyllä. Nettisivuja kannattaa seurata säännöllisesti eritoten uusimpien uutisten ja tapahtumien osalta. Aika ja paikka Tapahtuma Muuta torstai Kuukausikokous Kari Enqvist, "Onko kaikki pohjimmiltaan fysiikkaa?" keskiviikko Ekskursio Lahteen 30 hlöä mahtuu mukaan lähtö klo suuntana Lahti Tutustuminen Hartwallin olutpanimoon sekä Teerenpelin viskitislaamoon keskiviikko Uusien jäsenten tervetulotilaisuus TTS tutuksi tunnissa keskiviikko Sääntömääräinen syyskokous Lisäksi agendalla Tampereen joukkoliikenneratkaisut sunnuntai Tutustuminen Silja Rantasen taidenäyttelyyn Tilaisuus on avec. Sara Hildenin taidemuseo Taiteilija on itse paikan päällä esittelemässä näyttelyään lauantai Tampereen Yhteiskoulu Naistoimikunnan pikkujoulu Tilaisuus on avec Lisätietoa tulossa. torstai Tammerin lähellä Kuukausikokous Hämpin parkin rakennustyömaahan tutustuminen perjantai Pikkujoulut Perinteistä menoa tuoreilla mausteilla

5 Tampereen Teknillisen Seuran Naistoimikunta tiedottaa: HALUAISITKO LIITTYÄ NAISTOIMIKUNTAAN? Tampereen Teknillisen Seuran Naistoimikunnan tarkoituksena on tukea Tampereen Teknillisen Seuran toimintaa sekä edistää jäsentensä välistä kanssakäymistä. Jäseniksi voivat liittyä Tampereen Teknillisen Seuran jäsenten ja edesmenneitten jäsenten puolisot sekä yhdistyksen naisjäsenet. Naistoimikunta järjestää monenlaisia mielenkiintoisia ja hauskoja tilaisuuksia esim. asiantuntijaluentoja, konsertti- ja teatterikäyntejä, juhlia ja retkiä. Jäsenmaksu on Naistoimikunnalla ollut vuosittain 10 euroa. Tälle syksylle olemme suunnitelleet seuraavia tilaisuuksia: VUOSIKOKOUS KE KLO 18:30 Vuosikokous Tampereen oikeustalolla, isäntänä käräjätuomari Kimmo Valkiala, naistoimikunta tarjoaa pientä iltapalaa. LOKAKUUN KUUKAUSITAPAHTUMA KE KLO 18:30 Suomalaisella klubilla jatketaan kesäretken teemaa, Eira Laalahti muistelee lotta-aikaansa. MARRASKUUN KUUKAUSITAPAHTUMA LA Naistoimikunnan legendaarinen pikkujoulu (avec) Tampereen Yhteiskoulun ruokalassa. JOULUKUUN KUUKAUSITAPAHTUMA TI klo 19:00 Tampereen Teatterissa trilleri "Murhaloukku". Naisten tilaisuus - kuitenkin jos tarvitsee saattajan, voi sellaisen ottaa mukaan. Tervetuloa Naistoimikunnan tilaisuuksiin! Jos haluat tarkempaa tietoa tapahtumistamme, niin ota yhteyttä minuun, niin lähetän sinulle syksyn jäsenkirjeemme joko postitse tai sähköpostitse. Jos tiedät jo nyt, että haluat liittyä jäseneksemme, niin ilmoita minulle seuraavat tiedot - nimi - osoite - puhelinnumero - oletko naisjäsen vai puoliso - haluatko jäsenkirjeen postitse tai sähköpostitse (ilmoita sähköpostiosoite) Syyskauden ajan pääsee tutustumaan tapahtumiimme ilman jäsenmaksua. Tervetuloa mukaan tapahtumiimme! Kirsi Tanner, sihteeri ttsnaiset@hotmail.com, p

torstaina 26.9.2013 klo 18:30 Kokouskeskus Puistotornissa (Hämeenpuisto 28). Ei siis muuta kuin uutta kautta kohti ja TERVETULOA syyskuun kokoukseen!

torstaina 26.9.2013 klo 18:30 Kokouskeskus Puistotornissa (Hämeenpuisto 28). Ei siis muuta kuin uutta kautta kohti ja TERVETULOA syyskuun kokoukseen! SYYSKESÄN LÄMMÖSSÄ Jos on iltapäivälehtiä uskominen, ilmatieteen laitos paljasti heinäkuun valehelteen. Ehkä ei lämpötiloissa koko kesän suhteen ennätyksiin päästy, mutta voitaneen sanoa, että ilmojen

Lisätiedot

Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen

Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Ilokseni on todettava, että valo ei hevin anna periksi. Syksyn loskat antavat vielä odottaa itseään ja hyvä niin. Kyllä sitä tarpomista joutuu taas kestämään talven

Lisätiedot

C/O Yrityspalvelu Joviaali Oy Hermiankatu 6-8 A, Tampere

C/O Yrityspalvelu Joviaali Oy Hermiankatu 6-8 A, Tampere Vaikuttava TTS Lienette huomanneet Aamulehden näyttävän kampanjan Teknologiayrittäjyyspalkinnon ympärillä? Seura jakaa palkinnon nyt kuudetta kertaa ja tänä syksynä saimme kumppaniksemme Aamulehden. Lehdessä

Lisätiedot

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan

Lisätiedot

Melkein joulukuun kuukausikirje

Melkein joulukuun kuukausikirje Melkein joulukuun kuukausikirje Yhteisöllisyys ja mahdollisuus ammatilliseen verkostoitumiseen ovat olleet TTS:n vahvuuksia kautta Seuran historian. Aika ajoi aikoinaan ohi kone-, sähkö- ja rakennusjaostoista

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Seuran hallitus on valmistellut Seuran sääntöjen muutosta, jossa säännöt päivitetään ja oikaistaan muutama ristiriitaisuus, jotka sääntöjen aikaisempien muutoskierrosten

Lisätiedot

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen

Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen Tervetuloa sääntömääräiseen kevätkokoukseen maanantaina 22.5.2017 klo 18:00 Hiedanrannan vanhalle tehdasalueelle (www.valiaikainenhiedanranta.fi, www.tampere.fi/hiedanranta).

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa. LUONNOS LAMK-alumni ry:n sääntöehdotukset perustamiskokoukseen: Yhdistyksen nimi LAMK alumni ry Yhdistys on suomenkielinen. Yhdistyksen kotipaikka: Lahti Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen

Lisätiedot

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 TOIMINNAN YDINALUEET 3 2 TOIMINTA 3 2.1 VIIKOTTAINEN TOIMINTA 3 2.2 TAPAHTUMAT 3 2.3 TAPAHTUMAT JOHIN OSALLISTUMME

Lisätiedot

Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt

Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt 1 Säätiön nimi on Turun musiikkijuhlasäätiö, ruotsiksi käännettynä Stiftelsen för Åbo musikfestspel, ja säätiön kotipaikka on Turun kaupunki 2 Säätiön tarkoituksena on

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

PIIRIN VUOSIKOKOUS JA VUOSIJUHLA 2014 26.4.2014 Kisko, Salo

PIIRIN VUOSIKOKOUS JA VUOSIJUHLA 2014 26.4.2014 Kisko, Salo LCI:n piirin 107A vuosikokous ja vuosikokousjuhla pidetään lauantaina 26.4.2014 Kiskossa Kiskohallissa, osoitteessa Kiskontie 2260 A, oheisen ohjelman mukaisesti. OHJELMA 09.00 10.00 Vuosikokousedustajien

Lisätiedot

Lokakuussa lähdemme yhdessä Savonlinnaan Liittokokoukseen. Muista ilmoittautua 2.9. mennessä.

Lokakuussa lähdemme yhdessä Savonlinnaan Liittokokoukseen. Muista ilmoittautua 2.9. mennessä. FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY JÄSENKIRJE 2/2015 On tullut aika päivittää kalenteriin syksyn mukavimmat tapahtumat Syksyn toimintakalenteri on saatu kasaan ja tulossa on monenmoista mukavaa. Aloitimme

Lisätiedot

KLUBIN SYYSKOKOUS 19.11.2015 UUDET JOHTOKUNNAN JÄSENET

KLUBIN SYYSKOKOUS 19.11.2015 UUDET JOHTOKUNNAN JÄSENET 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 20.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html VUODEN KLUBITEKO Johtokunta voi harkintansa mukaan palkita vuosittain vuoden klubiteon tekijän. Palkinnon

Lisätiedot

Kutsu huhtikuun kuukausikokoukseen

Kutsu huhtikuun kuukausikokoukseen Kutsu huhtikuun kuukausikokoukseen Seuran hallitus on valmistellut Seuran sääntöjen muutosta, jossa säännöt päivitetään ja oikaistaan muutama ristiriitaisuus, jotka sääntöjen aikaisempien muutoskierrosten

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Älykäs, älykkäämpi, älykkäin

Älykäs, älykkäämpi, älykkäin Älykäs, älykkäämpi, älykkäin Älykkyyttä kaivataan, monessakin mielessä. Mm. tulevaisuuden kuntien päätöksenteossa älykkyyden monille muodoille on todellakin tarvetta. Itse olen johtamisen osalta liputtanut

Lisätiedot

Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen

Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen C/O Petrasol Oy 13.10.2015 Hatanpään valtatie 24, 33100 Tampere Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Tervetuloa sääntömääräiseen syyskokoukseen torstaina 29.10.2015 klo 18:00 TTY:n Kampusareenaan (Korkeakoulunkatu

Lisätiedot

PiRIL-Nuoret ja TTS Nuorisojaosto Ensiasunnon osto ilta 18.11.2014

PiRIL-Nuoret ja TTS Nuorisojaosto Ensiasunnon osto ilta 18.11.2014 PiRIL-Nuoret ja TTS Nuorisojaosto Ensiasunnon osto ilta 18.11.2014 17:00 Tilaisuus alkaa Tervetuloa! Stina Hyyrynen, PiRIL-Nuoret & Maija Mustonen, TTS Nuorisojaosto 17:10 Vinkit ensiasunnon ostoon rakennusalan

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri syksy 2017

Tapahtumakalenteri syksy 2017 Tapahtumakalenteri syksy 2017 Päivitetty viimeksi 30.8.2017 Muutoksia ja täydennyksiä tulossa, seuraa ilmoittelua Kalenteri päivitetään seuraavan kerran syyskuussa * - linkki nettisivuille Päivä & aika

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu

KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5. suljettu perjantaina 6.5. suljettu 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 29.4.2016 kahdelle viikolle on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html. KLUBIN AUKIOLOAJOISTA tänään, perjantaina 29.4. suljetaan klo 15.00 torstaina 5.5.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Liiton uusi strategia 2016-2020 hyväksytään 17.10. liittokokouksessa Raumalla.

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Toimintasuunnitelma 2016 Varsinainen toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää sulkapallon harrastus- ja kilpailutoimintaa Pohjanmaan alueella. Tarkoituksensa toteuttamiseksi

Lisätiedot

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry

Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 71 vuotta 15.12.2011 www.rkl.fi 1(4) 29.08.2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Syksyn 2011 toiminta Kuukausikokoukset ja vuosikokous on keskiviikkoisin Scandic Hotels,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Räyskälä Säätiö. Säännöt. Räyskäläntie 311 tel +358 20 743 8810 FIN-12820 RÄYSKÄLÄ fax +358 20 743 2991 www.rayskala.com

Räyskälä Säätiö. Säännöt. Räyskäläntie 311 tel +358 20 743 8810 FIN-12820 RÄYSKÄLÄ fax +358 20 743 2991 www.rayskala.com Räyskälä Säätiö Säännöt Räyskäläntie 311 tel +358 20 743 8810 FIN-12820 RÄYSKÄLÄ fax +358 20 743 2991 FINLAND www.rayskala.com Räyskälä Säätiön säännöt 2/6 1 Säätiön nimi on Räyskälä-Säätiö ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Paikka OAJ Pohjois-Karjalan alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

Paikka OAJ Pohjois-Karjalan alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu 1 SYYSKOKOUS 2012 Aika ke 24.10.2012 klo 18.00 18.25 Paikka OAJ Pohjois-Karjalan alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Läsnä Päivi Putkuri, Harri Lemmetyinen, Marja Luopa, Jaana Oravainen,

Lisätiedot

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

ampereen seudun Atopiayhdistys

ampereen seudun Atopiayhdistys ampereen seudun Atopiayhdistys Jäsenkirje syksy 2011 Syyskokous/ jäsentapaaminen Aika Torstaina 27.10.2011 klo 17.30 Paikka IHOPISTE, Hämeenkatu 25 B 4 krs. Kokouksessa käsitellään syyskokoukselle kuuluvat

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91. MUUTOKSENHAKUKIELTO Liikelaitosten johtokunta :t 38, 39, 41, 42, 43, 44, 45, 48, 49, 50 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91.

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

2020-luvun radikaalit teknologiat yritysten ja yhteiskunnan menestystekijänä

2020-luvun radikaalit teknologiat yritysten ja yhteiskunnan menestystekijänä 2020-luvun radikaalit teknologiat yritysten ja yhteiskunnan menestystekijänä Eikö kuulostakin mielenkiintoiselta? Tule marraskuun kokoukseen kuulemaan, mitä tulevaisuudentutkija Risto Linturilla on asiasta

Lisätiedot

Tulevaisuutta rakentamassa

Tulevaisuutta rakentamassa Tulevaisuutta rakentamassa 100 vuotta sitten Seura ja sen jäsenten osaaminen olivat merkittävässä asemassa Tampereen kaupungin rakentamisessa ja sen teknisessä kehittämisessä. Mm. kaupungin asemakaavan

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät 6.- 7.8.2016 Tuusulassa

Valtakunnalliset Viestimiespäivät 6.- 7.8.2016 Tuusulassa UUDENMAAN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Helsinki 30.5.2016 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 6.- 7.8.2016 Tuusulassa Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia Viestimiespäiviä

Lisätiedot

SHIATSU FINLAND ry Yhdistyksen säännöt

SHIATSU FINLAND ry Yhdistyksen säännöt 1 (5) SHIATSU FINLAND ry Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Shiatsu Finland ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toimialueena on koko maa. 2. Tarkoitus ja toimintatavat

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN JA RYHMÄPUHELUN SOITTAMINEN Ryhmän perustaminen on helppoa. Tarvitset internet-yhteyden sekä tietokoneen, jossa on mikrofoni ja webbikamera. Useimmissa kannettavissa tietokoneissa

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI

TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.

Lisätiedot

Sääntöjen 21, 25 ja 26

Sääntöjen 21, 25 ja 26 Mikä valtuusto Sääntöjen 15, 17, Valtuusto on Kennelliiton yllin päättävä elin yleiskokousten välillä Yleiskokouksessa suoritetaan valtuuston vaali seuraavan kalenterivuoden alussa alkavaksi kolmivuotiskaudeksi

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 5 Maanantai 6 Tiistai 7 Keskiviikko 8 Torstai 9 Perjantai 10 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 11

Lisätiedot

KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI otetaan vastaan , jonka jälkeen kaikki tilat ovat jäsenten käytettävissä!

KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI otetaan vastaan , jonka jälkeen kaikki tilat ovat jäsenten käytettävissä! 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 25.8.2017 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html SYYSKUUN KUUKAUDEN TAIDETEOS Seppo Larste öljyvärityö Ströömin auringonlasku 2017 KLUBIRAKENNUKSEN REMONTTI

Lisätiedot

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 9 191 50521, fax +358 9 191 50522 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

Lisätiedot

VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 26.1.2016 klo 18.00 Sivu 1 VASA KYRKLIGA SAMFÄLLIGHET Sammantr. kl Sida. Ärendet berett av Behandlat

VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 26.1.2016 klo 18.00 Sivu 1 VASA KYRKLIGA SAMFÄLLIGHET Sammantr. kl Sida. Ärendet berett av Behandlat VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 26.1.2016 klo 18.00 Sivu 1 3 Vaalikelpoisuuden menettäminen ja ero luottamustoimesta yhteisessä kirkkovaltuustossa, Uusikylä, Kari Yhteinen kirkkoneuvosto 14.1.2016 8 Yhteisen

Lisätiedot

C/O Yrityspalvelu Joviaali Oy Hermiankatu 6-8 A, Tampere

C/O Yrityspalvelu Joviaali Oy Hermiankatu 6-8 A, Tampere Teknologiabarometri Jälleen olemme uudessa alussa. Tervetuloa tammikuun kokoukseen keskiviikkona 25.1.2017 klo 18:00 (17:30 kahvi- ja voileipätarjoilu) Solo Sokos Hotel Torni Tampereen kongressikeskukseen

Lisätiedot

Isak Wilhem Yrjänheikin sukuseuran perustamiskokous 19. 07. 2015 Pessalompossa Jupon Erä ry;n Ampumaurheilukeskuksessa Kaaraneskoskentie 158.

Isak Wilhem Yrjänheikin sukuseuran perustamiskokous 19. 07. 2015 Pessalompossa Jupon Erä ry;n Ampumaurheilukeskuksessa Kaaraneskoskentie 158. PÖYTÄKIRJA Isak Wilhem Yrjänheikin sukuseuran perustamiskokous 19. 07. 2015 Pessalompossa Jupon Erä ry;n Ampumaurheilukeskuksessa Kaaraneskoskentie 158. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi hankkeen käynnistäjä

Lisätiedot

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä

Lisätiedot

2014 TOIMINTAKALENTERI

2014 TOIMINTAKALENTERI 2014 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 KE Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksinapj 2 TO KOKO VUOSI: Aktivointiprojekti, Aluetoimikunnan kokoukset, Ammattiosastojen

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 17.8.2005

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2005 HALLITUKSEN KOKOUS 17.8.2005 1(5) Aika 17.8.2005 Paikka Läsnä Poissa Asianajotoimisto Susiluoto Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen, kohdasta

Lisätiedot

Kauniainen Grankulla Rotary Club

Kauniainen Grankulla Rotary Club Kauniainen Grankulla Rotary Club Toimintasuunnitelma Rotaryvuosi 2008-2009 Juha Pulkkinen Toteuta unelmasi Förverkliga drömmen Make Dreams Real Yleistä Toiminta jatkuu noudattaen klubissa hyviksi koettuja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015

JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 JYTYN TASKUKALENTERI 2016 - TILAUSOHJEET Vuoden 2016 kalenterissa tulee olemaan laadukas, kuten on ollut aikaisemminkin. AIKATAULUT ja MUUTA HUOMIOITAVAA Aikataulut ovat tänä vuonna

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kaplaakin Alumni. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä Alumni. Alumnin kotipaikka on Lappeenranta.

Yhdistyksen nimi on Kaplaakin Alumni. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä Alumni. Alumnin kotipaikka on Lappeenranta. KAPLAAKIN ALUMNI RY:N SÄÄNNÖT (esitettävät muutokset 26/11/2015) I luku Nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kaplaakin Alumni. Näissä säännöissä yhdistyksestä

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON TAPAHTUMAT 2009

HIIHTOLOMAVIIKON TAPAHTUMAT 2009 HIIHTOLOMAVIIKON TAPAHTUMAT 2009 KAJAANIN KAUPUNKI NUORISOTYÖ www.kajaani.fi -> Nuoret Nuorten omat nettisivut: www.kainuupiste.fi PERJANTAI 27.2. YÖKAHVILA 7 lk 18 -VUOTIAILLE Aika: klo 18.00-23.30 Maksuton

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 33 Jakso 1 10 Maanantai 11 Tiistai 12 Keskiviikko 13 Torstai 14 Perjantai 15 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 16 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 11.11.2016 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Kokouksessa mm. vahvistetaan tulo ja menoarvio sekä päätetään liittymismaksun ja jäsenmaksun suuruudesta

Lisätiedot

Aika Sunnuntai 16.11.2014 kello 9.00. Paikka TAMK, Tampereen ammattikorkeakoulu Kuntokatu 3, 33520 Tampere (Teiskontie 33 puolelta sisään, auditorio)

Aika Sunnuntai 16.11.2014 kello 9.00. Paikka TAMK, Tampereen ammattikorkeakoulu Kuntokatu 3, 33520 Tampere (Teiskontie 33 puolelta sisään, auditorio) ESITYSLISTA 20.10.2014 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 16.11.2014 kello 9.00. Paikka TAMK, Tampereen ammattikorkeakoulu Kuntokatu 3, 33520 Tampere (Teiskontie 33 puolelta sisään,

Lisätiedot

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/?

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/? 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa Suomen Sinfoniaorkesterit ry 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa 22.-24.4.2016 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, puh (02) 337 3800

Lisätiedot

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/09 PÖYTÄKIRJA. vararehtori Johanna Björkroth johtaja Dan-Olof Riska hallintopäällikkö Mikko Sainio

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/09 PÖYTÄKIRJA. vararehtori Johanna Björkroth johtaja Dan-Olof Riska hallintopäällikkö Mikko Sainio Helsinki Institute of Physics P.O.Box 64, (Gustaf Hällströmin katu 2) FIN-00014 University of Helsinki, Finland Phone +358 9 191 50521, fax +358 9 191 50522 FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

Lisätiedot

Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, 1 943 198 ääntä)

Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, 1 943 198 ääntä) Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, 1 943 198 ääntä) Nro Asiakohta Puoltavat äänet 1 Hallituksen ehdotus osingon jakamisesta Vastustavat äänet Tyhjät äänet 1 943 198 0 0 OKMETIC

Lisätiedot

Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo

Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, 02770 Espoo Espoon kaupunki terveyslautakunnan sosiaali- ja Pöytäkirja 11.02.2015 Sivu 1 / 10 Kokoustiedot Aika 11.02.2015 keskiviikko klo 17:30-19:55 Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TIKKAKOSKEN ALUEEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Tikkakosken varhaiskasvatuspalvelut 41160 Tikkakoski SISÄLLYS 1. TIKKAKOSKEN VARHAISKASVATUSPALVELUT 2 2. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMIVA ARKI......3 3. HYVINVOIVA

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on

Lisätiedot

ENSI VIIKOLLA

ENSI VIIKOLLA 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 5.10.2018 http://www.klubi.fi/viikkokirje.html ENSI VIIKOLLA 8.-14.10. Tiistai 9.10. klo 15.00 Iltapäivämatinea (avec ja ystävät) Kaksi Beethoven sonaattia

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

Maankäyttötieteiden päivä 2014

Maankäyttötieteiden päivä 2014 30.10.2014 Tieteiden talo Sali 104 Maankäyttötieteiden päivä 2014 Maanmittaustieteiden Seura ry Suomen Maanmittausinsinöörien Liitto ry ILMOITTAUTUMINEN JA LISÄTIEDOT Maankäyttötieteiden päivän 2014 normaalihintainen

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 9.5.2016 klo 12.00 Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 30, Tampere (kartta) Asiat 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009 HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTA-AJATUS TARKOITUSTAAN VARTEN AMMATTIOSASTO; Hoitaa sääntöjen määräämien asioiden lisäksi jäsenasioiden, vapaaajan ja sopimustoiminnan

Lisätiedot

RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä

RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA ry Rakentajanaukio 4 A, 02150 Esp0o JÄSENTIEDOTE Puh. 09-451 2264, http://rmseura.tkk.fi 6.11.2006 RAKENTEIDEN MEKANIIKAN SEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VAALIKOKOUS sekä EXKURSIO

Lisätiedot

Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144. Aika: Ma 9.2.2015 klo 18-20 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs.

Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144. Aika: Ma 9.2.2015 klo 18-20 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 9.2.2015 klo 18-20 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN NUORTEN SUOMENKIELINEN KOULUTUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN NUORTEN SUOMENKIELINEN KOULUTUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN NUORTEN SUOMENKIELINEN KOULUTUS KEVÄÄN JA SYKSYN 2013 YHTEISHAKU Eija Taipalus, opiskelijavalintakoordinaattori Tutustu ammattikorkeakoulujen koulutustarjontaan ja koulutusalojen

Lisätiedot

21.5.2014 VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9

21.5.2014 VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 2/2014 21.5.2014 Asiat VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VANH 10 TUTUSTUMINEN TAMPEREEN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAAN 10 VANH 11 MAHDOLLINEN LAUSUNTO

Lisätiedot

Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus

Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen

Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Ihania auringonsäteitä! Syyskesä hellii lämmöllä ja auringolla näin uuden toimintakauden alkaessa toden teolla. Luvassa onkin heti melkoiset superviikot alkaen pk-yritysten

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Jäsentiedot MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.0 19.7.2015 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla, sähköisesti tai muullakaan

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Rahastonhoitaja MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.2 3.4.2016 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla, sähköisesti tai

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille. Klubi ja klubin virat

Lions tietoa uusille jäsenille. Klubi ja klubin virat Lions tietoa uusille jäsenille Klubi ja klubin virat KLUBIN TARKOITUS Luoda ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken. Edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa.

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 24.2.2012 klo 9.00 12.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja, :t 9-10, klo 9.00-9.50 Laukkanen

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa

Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa Hakijan ohje Opetushallitus kevät 2013 Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa Tässä ohjeessa on kuvattu miten hakulomake täytetään ja lähetetään yliopistohaku.fi-palvelussa. Näytön

Lisätiedot

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt

Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 19.10.2018 http://www.klubi.fi/viikkokirje.html Lauantai 20.10. alkaen klo 12.00 Klubin siian perhokalastusreissu Helsingin Vanhankaupunginkoskella

Lisätiedot

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan KOKOUSKUTSU JASENILLE Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan Helsingin Porssiklubilla osoitteessa Fabianinkatu 14 A, Helsinki 16.11.2011 klo18.30alkaen

Lisätiedot

Klubin kevätkokous 15.3.

Klubin kevätkokous 15.3. 1 Hyvä Klubin jäsen Klubin viikkokirje on ilmestynyt 16.3.2018 http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Klubin kevätkokous 15.3. Klubin kevätkokous kutsui johtokunnan esityksestä Jens Stormbomin Klubin kunniajäseneksi.

Lisätiedot