SEB Eurooppa Luottokori
|
|
- Jalmari Kivelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SEB Eurooppa Luottokori Luottoriskilaina Uskotko hyvien eurooppalaisten yhtiöiden säilyvän maksukykyisinä? Haluatko sijoittaa hajautetusti finanssisektorin ulkopuolelle? Haluatko tuottoa vuosittain? Uskotko markkinakorkojen nousevan lähivuosina? Tuottoa eurooppalaisista hyvän luottoluokituksen yhtiöistä Alhainen korkotaso vaikeuttaa tuoton saamista perinteisistä markkinakorkoihin perustuvista sijoituksista tai talletuksista. Samanaikaisesti epävarmuuden lisääntyminen Euroopan markkinoilla on nostanut yritysten tarjoamia luottoriskituottoja, vaikka vallitseva epävarmuus liittyy voimakkaammin valtioiden talouden näkymiin kuin yhtiöiden kehitysodotuksiin tulevaisuudessa. Historiallisiin tasoihin verrattuna yritysluottoriskien hinnoittelu implikoi taantumaa ja voimakasta yritysten maksukyvyn heikentymistä. Eurooppalaiset yritykset ovat kuitenkin viime vuosina maksaneet velkojaan pois ja vahvistaneet taseitaan. Yritysten maksuvalmius on täten parantunut, ja maksuhäiriöiden määrä on tällä hetkellä alhaisella tasolla. Luottoriskien tämän hetkisen hinnoittelun voidaan siis ajatella liittyvään yleisiin Euroopassa vallitseviin taloudellisiin haasteisiin, eikä yritysten heikkoon maksukykyyn tai rahoitusvaikeuksiin. Yksittäisten yritysten luottokelpoisuuteen vaikuttavat etenkin niiden vakavaraisuus, tuotannon kannattavuus sekä kilpailukyky. Tämä tarkoittaa, että sijoittaja voi saada houkuttelevaa osakemarkkinoista riippumatonta tuottoa, mikäli hän uskoo eurooppalaisten yhtiöiden säilyvän maksukykyisinä tulevaisuudessa. Noin viisivuotinen pääomaturvaamaton luottoriskilaina Tuotteen tuotto perustuu 30 eurooppalaisen yhtiön säilymiseen maksukykyisenä * Alustava vuosittainen tuotto on 12kk euribor + 2,25 % p.a.** Merkintäaika *Tutustu luottovastuutapahtumiin tämän dokumentin lopussa **Tuotto vahvistetaan liikkeeseenlaskupäivänä, eikä sitä voida vahvistaa alle 12kk Euribor + 2,0 % p.a. SEB Eurooppa Luottokori tarjoaa sijoittajalle mahdollisuuden saada vuosittain tuottoa 30 eurooppalaisen korkeasti luottoluokitellun (investment grade) yhtiön luottoriskiin perustuen. Sijoitus ei ole pääomaturvattu vaan sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman ja tuoton osittain tai kokonaan. Markit itraxx Europe HiVol S17 -indeksi Luottoriskilaina SEB Eurooppa Luottokorin kohde-etuutena on 30 eurooppalaisen yhtiön luottoriskiä hinnoitteleva indeksi. Kaikki indeksin yhtiöt kuuluvat ns. investment grade -luokkaan, eli jokaisen indeksiin kuuluvan yhtiön luottoluokitus on vähintään tasolla BBB-. Indeksissä olevat yhtiöt on valittu hajautetusti eri toimialoilta, mutta siihen ei kuulu lainkaan rahoitusalan yrityksiä. Indeksissä on yhtiöitä yhteensä yhdeksästä eri Euroopan maasta. Kaikki indeksiin kuuluvat yritykset ovat edustettuna siinä yhtä suurella painoarvolla (1/30). Tunnettuja indeksiin kuuluvia yhtiöitä ovat esimerkiksi Alstom, Carrefour, EADS sekä Volvo. Markitin itraxx Europe HiVol -indeksien aiempien sarjojen kohde-etuusyhtiöissä on tapahtunut yksi luottovastuutapahtumaa vuodesta 2004 lähtien. Lisätietoa indeksistä osoitteessa
2 Tuoton laskenta Luottoriskilaina SEB Eurooppa Luottokorin tuotto on sidottu kolmenkymmenen eurooppalaisen yhtiön luottoriskiin Markit itraxx HiVol -indeksin sarjan 17 kautta. Sijoittajalle maksetaan tuottoa laina-aikana vuosittain. Sijoittajalle maksettavaan tuottoon sekä lainan lopussa palautettavaan pääomaan vaikuttavat indeksiin kuuluvien kohdeyhtiöiden kohtaamat luottovastuutapahtumat. Luottovastuutapahtumalla tarkoitetaan tilannetta, jossa liikkeeseenlaskijan arvion mukaan on kyse kohdeyhtiön velkojen uudelleenjärjestelystä, vakavasta maksuhäiriöstä tai konkurssista. Tarkempi kuvaus luottovastuutapahtumista on sivulla 4 ja lainakohtaisissa ehdoissa. Vuosittain maksettava tuotto on alustavasti 12 kuukauden euribor + 2,25 %* p.a. Tämä tarkoittaa, että sijoittajan saama tuotto seuraa markkinakorkojen kehitystä. Euribor-korkojen noustessa sijoittaja saa korkeampaa tuottoa, ja vastaavasti Euribor-korkojen laskiessa sijoittajan saama tuotto alenee. Lopullinen tuotto vahvistetaan liikkeeseenlaskupäivän markkinatilanteen mukaan, eikä sitä voida vahvistaa alle 12 kuukauden Euribor + 2,0 % p.a. Tuotto maksetaan sijoittajalle vuosittain ja tuotonmaksupäivät ovat laina-aikana 9.7. alkaen ja päättyen Mikäli jokin edellä mainituista päivistä ei ole pankkipäivä, tuotto maksetaan seuraavana pankkipäivänä. Kunkin kohde-etuusyhtiön luottoriskin painoarvo Luottoriskilaina SEB Eurooppa Luottokori seuraamassa indeksissä on 1/30. Mikäli jokin kohde-etuusyhtiö kohtaa luottovastuutapahtuman laina-aikana, sijoittajalle eräpäivänä palautettava nimellispääoma pienenee noin 3,33 prosenttiyksiköllä. Myös luottoriskilainan tuotto laskee tällöin 1/30:lla, sillä luottovastuutapahtuma päättää tuotonmaksun kyseisen yhtiön osalta. Luottovastuutapahtuman kohdanneiden yhtiöiden lukumäärä Sijoittajalle palautettavan pääoman osuus koko sijoitetusta pääomasta 0 30/30 (=100%) 1 29/30 (=96,7%) 2 28/30 (=93,3%) 5 25/30 (=83,3%) 10 20/30 (=66,7%) 20 10/30 (=33,3%) 30 0 % Vuosittain maksettava tuotto 100% x (1,0% + 2,25%)=3,25 % 96,7% x (1,0% + 2,25%)=3,14% 93,3% x (1,0% + 2,25%)=3,03% 83,3% x (1,0% + 2,25%)=2,71% 66,7% x (1,0% + 2,25%)=2,17% 33,3% x (1,0% + 2,25%)=1,08% 0,00 % x (1,0% + 2,25%)=0,00% Oheisessa taulukossa on esimerkkejä siitä, kuinka suuri osuus sijoitetusta pääomasta palautetaan sijoittajalle laina-ajan lopussa ja miten vuosittain maksettava tuotto muuttuu, mikäli kohdeyhtiöissä tapahtuu luottovastuutapahtumia. Esimerkissä 12 kk Euribor koroksi on oletettu 1,0 % koko laina-ajalle. Oheiset esimerkit eivät perustu maksuhäiriöiden historialliseen tai odotettuun kehitykseen. Esimerkissä ei ole huomioitu merkintäpalkkiota eikä verovaikutuksia. Tuottoesimerkkejä: Esimerkeissä 12 kk Euriborin oletetaan olevaan koko laina-ajan 1,0 % Esimerkki 1: Yhdessäkään viiteyhtiössä ei tapahdu luottovastuutapahtumia luottovastuuaikana: Sijoittajalle maksetaan liikkeeseenlaskupäivänä määritettävää tuottoa vuosittain (1,0 % + 2,25 % p.a.), ja lainan erääntyessä sijoittajalle palautetaan sijoitettu pääoma kokonaan. Esimerkki 2: Kaksi kohde-etuusyhtiötä kohtaa luottovastuutapahtuman kolmannen vuoden puolivälissä, eikä muita luottovastuutapahtumia kohdata laina-aikana: Kahdelta ensimmäiseltä vuodelta maksetaan tuottoa koko sijoitetulle pääomalle alustavasti 100 % x (1,0% + 2,25% p.a.) Kaksi luottovastuutapahtumaa pienentää pääomaa 6,67 prosentilla. Kun luottovastuutapahtumat tapahtuvat kolmannen vuoden puolivälissä, kohdanneiden yhtiöiden osalta ei makseta tuottoa kolmannen vuoden osalta lainkaan. Täten kolmelta viimeiseltä vuodelta sijoittajalle maksetaan tuottoa 93,3 prosentille alkuperäisestä pääomasta: 93,3 % x (1,0 % + 2,25% p.a.) = 3,03 % p.a. Lainan erääntyessä sijoittajalle palautetaan 93,3 prosenttia sijoitetusta pääomasta. Esimerkki 3: 20 kohde-etuusyhtiötä kohtaa luottovastuutapahtuman ensimmäisen vuoden aikana, eikä muita luottovastuutapahtumia kohdata laina-aikana: Sijoittajalle ei makseta luottovastuutapahtuman kohdanneiden yhtiöiden osalta tuottoa lainkaan sijoitusaikana, sillä luottovastuutapahtumat kohdataan ensimmäisen vuoden aikana. Sijoittajalle maksetaan tuottoa 33,3 prosentille alkuperäisestä pääomasta koko sijoitusajan: 33,3% x(1,0 % + 2,25% p.a.) = 1,08% p.a. Lainan erääntyessä sijoittajalle palautetaan 33,3 prosenttia pääomasta. RISKILUOKITUS: KESKIMÄÄRÄINEN RISKI. Strukturoidut sijoitustuotteet, joissa nimellispääoman palautus riippuu markkinoiden kehityksestä kuten esim. viiteyhtiöiden osakkeiden markkina-arvon kehityksestä tai viiteyhtiöiden luottovastuutapahtumien lukumäärästä sekä liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukyvystä. Mahdollinen nimellispääoman palautus ei kata ylikurssia eikä sijoittajan maksamia palkkioita ja kuluja. Liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukykyyn liittyvä riski on kuvattu tässä markkinointiesitteessä. Riskiluokitus ei poista sijoittajan velvollisuutta perehtyä huolellisesti tähän markkinointiesitteeseen, tuotekohtaisiin ehtoihin ja mahdolliseen ohjelmaesitteeseen ja niissä mainittuihin riskeihin. Lisätietoja riskiluokituksesta Suomen Strukturoitujen Sijoitustuotteiden yhdistys ry:n Internet -sivuilta 2
3 Tuotteen nimi SEB Eurooppa Luottokori Liikkeeseenlaskija Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) ( SEB ) Merkintäpaikka SEB, Unioninkatu 30, Helsinki Merkintäaika ja -maksu Merkinnän oltava jaollinen 5000 eurolla. Merkintäaika alkaa ja päättyy Merkintätilit (IBAN) ovat SEB: FI tai Nordea: FI Kirjoita tilisiirron viestikenttään SEB Eurooppa Luottokori, merkitsijän nimi ja henkilö-/yhteisötunnus. Minimimerkintä EUR minimimerkintä Merkintäkurssi 100 % nimellisarvosta Merkintäpalkkio 2,0 % lainan nimellisarvosta, lisätään merkintähintaan Valuutta Euro (EUR) Liikkeeseenlasku- ja takaisinmaksupäivä Liikkeeseenlaskupäivä on ja takaisinmaksupäivä Säilytys Ilmainen säilytys arvo-osuustilillä SEB:ssä ISIN-koodi FI Vakuus Indeksilainalle ei ole asetettu erillistä vakuutta Kohde-etuusindeksi Markit itraxx Europe HiVol Index, S17 Bloomberg: HiVol CDSI S17 5Y Corp Indeksin kohde-etuutena ovat 30 eurooppalaisen suuryrityksen luottoriskijohdannaiset. Luottovastuuaika Luottovastuutapahtuman toteamiseksi kunkin kohde-etuusyhtiön tilannetta voidaan kuitenkin tarkastella taannehtivasti 60 kalenteripäivän ajalta ennen varsinaisen Luottovastuuajan alkamista kansainvälisen markkinakäytännön mukaisesti. Liikkeeseenlaskijalla on myös oikeus ilmoittaa sellaisesta luottovastuutapahtumasta, joka on tapahtunut luottovastuuaikana, mutta joka on tullut liikkeeseenlaskijan tietoon vasta Luottovastuuajan jälkeen, kuitenkin viimeistään kahden viikon kuluttua Luottovastuuajan päättymisestä. Korkokausi ja tuotonmaksupäivät Korkokausi vaihtuu vuosittain ja korko maksetaan 9.7. alkaen Ensimmäinen korkokausi on muita korkokausia lyhyempi ( ). Viimeinen tuotonmaksu ja pääoman palautus tapahtuvat Viimeinen korkokausi on muita korkokausia pidempi ( ). Mikäli jokin tuotonmaksupäivä ei ole pankkipäivä, siirtyy tuotonmaksu seuraavaan pankkipäivään. Luottovastuutapahtuman kohdanneelle yritykselle ei makseta lainkaan tuottoa siltä korkokaudelta, jolla luottovastuutapahtuma on tapahtunut. Siirretty Takaisinmaksupäivä Liikkeeseenlaskijalla on Luottovastuutapahtuman sattuessa oikeus pidentää lainaaikaa 30 päivää takaisinmaksupäivästä siten, kun lainaehdoissa on tarkemmin määritelty. Pääoman palautus Laina ei ole pääomaturvattu, vaan siihen liittyy riski sijoitetun pääoman menettämisestä osittain tai kokonaan. Kunkin kohde-etuusyhtiön luotto-riskin painoarvo Luottoriskilaina SEB Eurooppa Luottokori -lainan seuraamassa indeksissä on 1/30. Mikäli jokin kohde-etuusyhtiö kohtaa luottovastuu-tapahtuman lainaaikana, pienenee sijoittajalle eräpäivänä palautettava nimellispääoma noin 3,33 prosenttiyksiköllä. Myös luottoriskilainan tuotto laskee tällöin 1/30:lla, sillä luottovastuutapahtuma päättää tuotonmaksun kyseisen yhtiön osalta. Lainaan liittyy lisäksi liikkeeseenlaskijariski, eli riski siitä, että liikkeeseenlaskija tulee maksukyvyttömäksi eikä kykene vastaamaan sitoumuksistaan. Liikkeeseenlaskijan ajautuessa maksukyvyttömäksi, voi sijoittaja menettää mahdollisen tuoton sekä sijoitetun pääoman osittain tai kokonaan. Alustavat ehdot Vuosittain maksettava tuotto on 12 kuukauden euribor + 2,25 % p.a. Oheinen tuotto on alustava, ja se vahvistetaan liikkeeseenlaskupäivänä. Tuottoa ei voida kuitenkaan vahvistaa alle 12 kuukauden euribor + 2,0 % p.a. SEB pidättää oikeuden peruuttaa lainan liikkeeseenlaskun, mikäli tuottomarginaali alittaa 2,0 % tason tai jos yhteenlaskettujen merkintöjen määrä on alle 3,0 miljoonaa euroa. SEB voi päättää lainojen merkintäajan ennenaikaisesti, mikäli liikkeeseenlaskun ehtojen turvaaminen sitä vaatii. Jälkimarkkinat SEB ylläpitää jälkimarkkinaa lainalle ja antaa tuotteelle ostonoteerauksia normaalien markkinaolosuhteiden vallitessa. Jälkimarkkinahinta voi olla korkeampi tai matalampi kuin nimellisarvo. Strukturointikustannus Luottoriskilainan nimellisarvoon sisältyy järjestelypalkkio, joka on noin 1,00 % p.a. ( markkinatilanteen mukaan) olettamuksella, että sijoitus pidetään eräpäivään saakka. Palkkiolla katetaan tuotteen strukturoinnista, myynnistä ja markkinoinnista aiheutuneita kuluja. Arvo-osuusjärjestelmä ja pörssilistaaminen Euroclear Finland. Lainalle haetaan listaus Nasdaq OMX Helsinkiin arviolta marraskuussa Ohjelmaesite ja lainakohtaiset ehdot Ohjelmaesite (Structured Note Programme, päivätty ) liitteineen sekä lainakohtaiset ehdot ovat saatavilla merkintäpaikoista sekä osoitteesta www. seb.fi. 3
4 Keskeiset riskit Sijoittamiseen liittyy aina taloudellisia riskejä. Sijoittaja vastaa itse tekemiensä sijoituspäätösten taloudellisista seuraamuksista. Sijoittajan tulee ennen sijoituspäätöksen tekemistä varmistua siitä, että hän ymmärtää sijoitustuotteen ominaisuudet ja riskit. Sijoittajaa kehotetaan perehtymään tämän myyntiesitteen lisäksi lainakohtaisiin ehtoihin sekä liikkeeseenlaskijan joukkovelkakirjalainaohjelmaa koskevaan ohjelmaesitteeseen, joissa lainaa ja liikkeeseenlaskua koskevat ehdot on kuvattu yksityiskohtaisemmin. Ohjelmaesite ja lainakohtaiset ehdot ovat saatavilla merkintäpaikoista sekä osoitteesta Alla kuvataan lyhyesti lainoihin liittyvät keskeisimmät riskitekijät. Tuottoriski Lainan tuotto riippuu lainan alla olevan kohde-etuuden kehityksestä sijoitusaikana. Sijoittaja kantaa riskin kohde-etuuden arvon kehityksestä lainan juoksuaikana. Jälkimarkkinariski Jälkimarkkinariskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että sijoittajan myydessä sijoituksensa ennen lainakohtaisten ehtojen mukaista eräpäivää, tuotteen jälkimarkkinahinta voi olla korkeampi tai matalampi kuin nimellisarvo. Tällöin sijoittaja ei välttämättä saa takaisin koko sijoittamaansa pääomaa. Markkinahintaan vaikuttavat muun muassa kohde-etuuden kehitys ja markkinakorkojen muutokset. Lainan myyntiin ennen lainaehtojen mukaista eräpäivää liittyy myös likviditeettiriski, millä tarkoitetaan riskiä siitä, että lainalle ei löydy ostajaa tai että lainasta tarjottava hinta on sen todellista arvoa heikompi. Liikkeeseenlaskija ylläpitää lainalle jälkimarkkinaa ja antaa lainalle ostonoteerauksia normaalien markkinaolosuhteiden vallitessa, mutta ei takaa tuotteelle jälkimarkkinoita. Korkoriski Korkoriski merkitsee sitä, että lainan markkina-arvo voi laskea jos yleinen korkotaso nousee. Korkoriski voi toteutua erityisesti, jos sijoittaja myy sijoituksensa ennen eräpäivää, jolloin sijoittaja ei välttämättä saa takaisin koko sijoittamaansa pääomaa. Liikkeeseenlaskijariski Lainalle ei ole asetettu erillistä vakuutta, joten lainan pääoman ja tuoton takaisinmaksuun liittyy riski liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukyvystä. liikkeeseenlaskijariskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että liikkeeseenlaskija tulee maksukyvyttömäksi eikä kykene vastaamaan sitoumuksistaan. Tällöin sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman sekä mahdollisen tuoton osittain tai kokonaan. Liikkeeseenlaskijariskin arvioimiseksi ohjelmaesitteessä on esitetty tiedot liikkeeseenlaskijan taloudellisesta asemasta. Myös pääomaturvattuun lainaan liittyy liikkeeseenlaskijariski. Ei pääomaturvaa Laina ei ole pääomaturvattu, joten sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman joko osittain tai kokonaan, jos kohdeetuuden lainakohtaisten ehtojen mukainen kehitys juoksuaikana on negatiivinen. Sijoittaja voi menettää mahdollisen tuoton lisäksi myös mahdollisen merkintäpalkkion ja ylikurssin. Ennenaikaisen lunastuksen riski Liikkeeseenlaskija voi poikkeuksellisessa erityistilanteessa lunastaa lainan takaisin ennen eräpäivää lainakohtaisissa ehdoissa mainituin edellytyksin. Ennenaikaisen lunastuksen yhteydessä sijoittaja ei välttämättä saa takaisin koko sijoittamaansa pääomaa tai minkäänlaista tuottoa sijoitukselleen. Verotus Tässä kuvataan lyhyesti lainojen tämänhetkistä verotusta Suomessa yleisesti verovelvollisen luonnollisen henkilön ja kotimaisen kuolinpesän osalta. Lainalle maksettavaa korkoa ja takaisinmaksun yhteydessä lunastushintaan sisältyvää tuottoa käsitellään verotuksessa veronalaisena muuna pääomatulona tuloverolain ( /1535) mukaisesti. Liikkeeseenlaskijan suomalainen maksuasiamies toimittaa tuotosta ennakonpidätyksen, jonka suuruus on tällä hetkellä 30 %. Lainan liikkeeseenlaskijan ollessa ulkomainen, korkotulon lähdeverosta annetun lain ( /1341) säännökset eivät sovellu. Mikäli sijoittaja myy lainan ennen eräpäivää, luovutus käsitellään verotuksessa luovutusvoittoa ja -tappiota koskevien säännösten mukaisesti. Velkaa, joka on otettu korkotulon lähdeverosta annetun lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävän lainan hankinnan rahoittamiseksi, pidetään verotuksessa tulonhankkimisvelkana. Sijoittaja voi vähentää tällaiselle velalle maksetut korkomenot pääomatuloistaan. Verokohtelu määräytyy kunkin asiakkaan yksilöllisten olosuhteiden mukaan. Sijoittaja vastaa kaikista sijoitustuotteeseen liittyvistä veroseuraamuksista. Verolainsäädäntö ja verotuskäytäntö saattavat muuttua ja tällaiset muutokset saattavat aiheuttaa sijoittajalle kielteisiä vaikutuksia. Yksittäistapauksessa sijoittajan saattaa olla aiheellista kääntyä oman veroasiantuntijansa tai veroviranomaisen puoleen. Luottovastuutapahtumat Luottovastuutapahtuma ( Credit Event ) tarkoittaa tapahtumaa, jossa Liikkeeseenlaskijan lainaehtojen mukaisesti tekemän arvion mukaan kyse on Kohdeyhtiön Vakavasta Maksuhäiriöstä ( Failure to pay ), Velkojen Uudelleenjärjestelystä ( Restructuring ) tai Konkurssista ( Bankruptcy ), joka on tapahtunut aikaisintaan 60 pankkipäivää ennen Liikkeeseenlaskupäivää tai sen jälkeen, mutta kuitenkin viimeistään Takaisinmaksupäivänä. Alla ovat suomenkieliset kuvaukset lainaehdoissa määritellyistä Luottovastuutapahtumista. Tulkintatilanteessa lainaehtojen sanamuoto menee tämän lainaehtotiivistelmän edelle. Vakava Maksuhäiriö tarkoittaa, että Kohdeyhtiö on laiminlyönyt suorittaa yhden tai useamman Velkasitoumuksen ( Obligation, määritelty lainaehdoissa) ehtojen mukaisen maksun eräpäivänä asianomaisessa maksupaikassa ja erääntyneen tai erääntyneiden maksusuoritusten yhteismäärä on vähintään USD (tai sen vasta-arvo muussa valuutassa) Vakavan Maksuhäiriön tapahtuessa. Velkojen Uudelleenjärjestely tarkoittaa sitä, että: (a) Yhdestä tai useammasta kohdassa (i)-(v) mainitusta toimenpiteestä, josta ei nimenomaisesti ole Velkasitoumuksen ehdoissa sovittu, sovitaan joko Kohde-yhtiön tai viranomaisen ja sellaisten Velkasitoumuksen velkojien kesken, joiden päätös sitoo myös muita kyseisen Velkasitoumuksen velkojia tai Kohdeyhtiö tai viranomainen ilmoittaa tai määrää yhden tai 4
5 useamman edellä mainitun toimenpiteen kaikkia Velkasitoumuksen velkojia sitovalla tavalla. Jotta toimenpidettä voitaisiin pitää Velkojen Uudelleenjärjestelynä kohdissa (i)- (v) kuvatuissa tilanteissa, tulee toimenpiteen kohteena olevalla Velkasitoumuksella olla enemmän kuin kolme toisistaan riippumatonta velkojaa ja vähintään 2/3 velkojista tulee suostua Velkojen Uudelleenjärjestelyksi katsottavaan toimenpiteeseen ( Multiple Holder Obligation ). Lisäksi edellytetään että tässä kohdassa (i)-(v) mainitun toimenpiteen tai toimenpiteiden kohteena oleva Velkasitoumus tai Velkasitoumukset ovat määrältään yhteensä vähintään USD (tai sen vasta-arvo muussa valuutassa) Luottovastuutapahtuman tapahtuessa. (i) korkoprosentin tai maksuun erääntyneen korkomäärän tai kertyneen korkosumman pienentäminen; (ii) pääomasumman tai eräpäivänä maksuun lankeavan preemion tai sopimuksenmukaisen lunastuksen pienentäminen; (iii) maksupäivän tai maksupäivien myöhentäminen tai muu lykkääminen joko (i) maksettavan koron tai koron kerryttämisen tai (ii) maksettavan pääoman tai preemion osalta, (iv) Velkasitoumuksen etuoikeusjärjestyksen muuttaminen siten, että Velkasitoumus saa huonomman etuoikeuden mihin tahansa muuhun Velkasitoumukseen nähden; tai (v) koron tai pääoman maksun valuutta tai kokoonpano vaihdetaan muuhun kuin seuraavaan valuuttaan ( Permitted Currency ): (A) G7-maan (mukaan lukien tulevat G7- maat, jos G7 ryhmään otetaan uusia jäseniä) lailliseen maksu välineeseen, tai (B) sellaisen maan lailliseen maksuvälineeseen, joka kyseisen vaihdon ajankohtana on OECD-jäsen ja jonka kotivaluutan pitkäaikainen luottoluokitus on joko vähintään AAA The McGrawHill Companies:n kuuluvan Standard & Poor s:n tai tämän sijaan tulleen luottoluokitustoimintaa harjoittavan yhteisönmukaan, vähintään Aaa Moody s Investor Service, Inc:n tai tämän sijaan tulleen luottoluokitustoimintaa harjoittavan yhteisön mukaan tai vähintään AAA Fitch Ratings tai tämän sijaan tulleen luottoluokitus toimintaa harjoittavan yhteisön mukaan. (b) Yllämainituista kohdasta (a) huolimatta mitään seuraavista tapahtumista ei katsota Velkojen Uudelleenjärjestelyksi: (a) Euroopan Unionin jäsenvaltion kansallisessa valuutassa olevan Velkasitoumuksen koron tai pääoman maksaminen euroissa, kun mainittu jäsenvaltio on liittynyt tai liittyy Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen mukaisesti yhteiseen valuuttaan, (b) kun edellä kohdissa (a) (i) -(v) mainittu toimepide aiheutuu, sovitaan tai ilmoitetaan normaalin liiketoiminnan puitteissa tehdyn hallinnollisen, kirjanpidollisen, verotuksellisen tai muun teknisen oikaisun tai tarkistuksen johdosta, (c) jos joku edellä kohdissa (a) (i)-(v) mainituista tapahtumista toteutuu, sovitaan tai tiedoksi annetaan sellaisissa olosuhteissa, joissa tällaista tapahtumaa ei suoraan tai epäsuoraan tehdä seurauksena Kohdeyhtiön luottokelpoisuuden tai taloudellisen aseman heikkenemisestä. (c) Edellä kohdissa (a) ja (b) Velkasitoumuksella tarkoitetaan myös niitä sitoumuksia, joista Kohdeyhtiö on antanut takauksen( Qualifying Guarantee ), jolloin Kohdeyhtiöllä tarkoitetaan kohdassa (a) taattavan sitoumuksen velallista ja kohdassa (b) Kohdeyhtiötä. Konkurssi tarkoittaa sitä, että Kohdeyhtiö; (a) puretaan (muuten kuin konsolidoinnin, fuusion tai yhdistämisen kautta) (b) tulee maksukyvyttömäksi tai ei kykene maksamaan velkojaan tai ei täytä velvoitteitaan tai myöntää kirjallisesti oikeudenkäyntimenettelyssä, hallinnollisessa menettelyssä tai viranomaismenettelyssä tai haasteessa olevansa yleisesti kyvytön maksamaan velkojaan niiden erääntyessä; (c) tekee yleisen liiketoiminnan luovutuksen, velkasovittelun, yrityksen uudelleenjärjestelyn, tai velkasaneerauksen velkojiensa kanssa tai näiden hyväksi; (d) panee tai sitä vastaan on pantu vireille menettely, jonka tavoitteena on maksukyvyttömyyttä koskeva tuomio tai konkurssituomio tai muu konkurssi-, maksukyvyttömyyslainsäädäntöön tai muuhun vastaavaan lainsäädäntöön perustuva velkojien vahingoksi tehty päätös tai hakemus Kohdeyhtiön purkamiseksi tai selvitystilaan asettamiseksi on jätetty ja tällaisen menettely tai hakemus (i) johtaa maksukyvyttömyystai konkurssitumioon, velkojien vahingoksi tehtyyn päätökseen, päätökseen purkamisesta tai selvitystilaan asettamisesta (ii) ei peruunnu, hylkäydy tai keskeydy tai sitä koskeva juttu jää sillensä kolmenkymmenen päivän kuluessa menettelyn aloittamisesta tai hakemuksen jättämisestä tai viimeistään ennen Takaisinmaksupäivää; (e) purkamisesta, virallishallintoon asettamisesta tai selvitystilaan asettamisesta annetaan päätös (muuten kuin konsolidoinnin, fuusion tai yhdistämisen johdosta); (f) hakee tai sille määrätään tai sen koko omaisuudelle tai olennaiselle osalle sitä nimitetään pesänselvittäjä, selvitysmies, väliaikainen konkurssipesänhoitaja toimitsijamies, uskottu mies tai muu vastaava toimenhaltija; (g) antaa vakuudenhaltijan haltuun Kohdeyhtiön koko omaisuuden tai olennaisen osan siitä tai vakuudenhaltijalla on vireillä Kohdeyhtiön koko omaisuutta tai olennaista osaa siitä koskeva ulosmittaus, pakkotäytäntöönpano, takavarikko, myymis- tai hukkaamiskielto tai muu ulosmittaus tai pakkotäytäntöönpano tai kanne ja tällainen vakuudenhaltija säilyttää vakuuden hallinnan eikä tällaista menettelyä tai sitä koskevaa hakemusta hylätä, peruuteta, anneta keskeytysmääräystä tai jätetä sillensä kolmenkymmenen päivän kuluessa tai viimeistään ennen Takaisinmaksupäivää; tai (h) aiheuttaa tai siihen kohdistuu tapahtuma, jolla jonkin Kohdeyhtiöön sovellettavan lain mukaan on vastaava vaikutus kuin kohdissa (a) - (g) mainitulla tapahtumalla tai tapahtumilla. Tätä markkinointiesitettä tulee käyttää ainoastaan yhdessä lainakohtaisten ehtojen kanssa, joissa sijoituksen riskit ja ehdot on kuvattu tarkemmin. Ohjelmaesite (SEB Structured Note Programme 22 June 2012) liitteineen sekä lainakohtaiset ehdot ovat saatavilla merkintäpaikoista sekä osoitteesta 5
SEB Pohjois-Amerikka High Yield
SEB Pohjois-Amerikka High Yield SEB:n liikkeeseenlaskema luottoriskilaina Noin viisivuotinen pääomaturvaamaton luottoriskilaina Lainan tuotto perustuu sadan pohjoisamerikkalaisen yhtiön säilymiseen maksukykyisenä*
Luottoriskilaina SEB Eurooppa High Yield
Luottoriskilaina SEB Eurooppa High Yield SEB:n liikkeeseenlaskema luottoriskilaina Noin viisivuotinen pääomaturvaamaton luottoriskilaina Tuotteen tuotto perustuu 50 eurooppalaisen yhtiön säilymiseen maksukykyisenä*
SEB Eurooppa Pitkä Korko
SEB Eurooppa Pitkä Korko Luottoriskilaina Nousevista koroista tuottoa SEB Eurooppa Pitkä Korko -luottoriskilaina on vaihtoehto sijoittajalle, joka tavoittelee hyvää yrityskorkotuottoa osallistumalla samanaikaisesti
SEB Paperiteollisuus 8
SEB Paperiteollisuus 8 Luottoriskilaina Sijoita suomalaisten yhtiöiden tulevaisuuteen Vientiriippuvaisen Suomen talous reagoi herkästi yleisen epävarmuuden lisääntyessä, kun ulkomaiset sijoittajat vetäytyvät
SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV
Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000050000 KORKOKAULURI XV Viiden
SEB Paperiteollisuus 3
SEB:n liikkeeseenlaskema luottoriskilaina Noin viisivuotinen pääomaturvaamaton luottoriskilaina Tuotto perustuu Stora Enson ja UPM-Kymmenen säilymiseen maksukykyisinä* Alustava vuosittainen tuotto on 6,25
Tuottoa eurooppalaisista yrityslainoista
SEB Eurooppa Yrityslaina Luottoriskilaina Tuottoa eurooppalaisista yrityslainoista Globaalin talouskehityksen epävarmuudet ovat varjostaneet alkuvuotta, joka on näkynyt voimakkaana hintaheiluntana useissa
EVLI PANKKI OYJ. Evli Korkotodistus Eurooppa LAINAEHDOT 25.8.2014. Merkintäaika: 26.8.2014-5.9.2014 Sijoitusaika: 19.9.2014 9.10.
LAINAEHDOT 25.8.2014 EVLI PANKKI OYJ Evli Korkotodistus Eurooppa Merkintäaika: 26.8.2014-5.9.2014 Sijoitusaika: 19.9.2014 9.10.2021 Liikkeeseenlaskija Evli Pankki Oyj Järjestäjä: Evli Pankki Oyj Emissiokurssi:
SEB Suomi Luottokori. Sijoita suomalaisten yhtiöiden tulevaisuuteen. Noin viisivuotinen pääomaturvaamaton luottokorilaina
SEB:n liikkeeseenlaskema luottokorilaina Noin viisivuotinen pääomaturvaamaton luottokorilaina Tuotto perustuu Stora Enson, UPM-Kymmenen ja Metson säilymiseen maksukykyisenä* Alustava vuosittainen tuotto
UPM Kymmene CLN
UPM Kymmene CLN 30.1.2014 UPM Kymmene Credit Linked Note, Market Recovery Danske Bankin liikkeeseenlaskema Credit Linked Note tarjoaa mahdollisuuden hyötyä UPM Kymmenen ja Danske Bankin luottoriskihinnoittelusta
Korkotuottoa Pohjois-Amerikasta
SEB US High Yield Luottoriskilaina Korkotuottoa Pohjois-Amerikasta Globaali suhdanne voimistuu alkaneen vuoden aikana Yhdysvaltain johdolla, jossa kokonaistuotannon ennakoidaan kiihtyvän selvästi edellisvuoteen
High yield -yrityslainoissa on yhä tuottopotentiaalia
SEB High Yield Short Duration indeksilaina High yield -yrityslainoissa on yhä tuottopotentiaalia Yrityslainamarkkinat ovat tarjonneet erinomaisia tuottoja viime vuosien aikana, kun yrityslainojen riskilisät
Seuraavat taloudelliset tiedot on julkaistu 11. elokuuta 2015 Aktia Pankki Oyj:n osavuosikatsauksessa 1.1 30.6.2015:
TÄYDENNYS 3/12.8.2015 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 22.4.2015 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 3/2015, 2,50% 15.8.2020
VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.
SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1606: KORKOKAULURI XII Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 29.11.2011 päivättyyn sekä 16.12.2011, 22.12.2011, 10.2.2012, 15.5.2012
Danske Bank Valuuttaobligaatio 2305: Valuuttaobligaatio BRIC II
Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi Danske Bank Valuuttaobligaatio 2305: Valuuttaobligaatio BRIC II Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan järjestäjä: Danske Bank A/S. Lainan
KORKOTODISTUS STENA I/2017
KORKOTODISTUS STENA I/2017 - OMAISUUDENHOITO- KORKOTODISTUS STENA Korkotodistus Stena I/2017 on hieman yli viiden vuoden mittainen joukkovelkakirjalaina, jonka tuotto ja pääoman takaisinmaksu perustuvat
Kuntaobligaatiolaina XI/2005 KÄÄNTEISKORKOLAINA (PRIVATE)
LAINAKOHTAISET EHDOT Kuntaobligaatiolaina XI/2005 KÄÄNTEISKORKOLAINA (PRIVATE) Lainakohtaisten ehtojen päiväys: 21.11.2005 Kuntarahoitus Oyj:n 24.3.2005 päivitetyn Kotimaisen Velkaohjelman EUR 500.000.000
YRITYSLAINAKORI AMERIKKA IV/2016
YRITYSLAINAKORI AMERIKKA IV/2016 - OMAISUUDENHOITO- Yrityslainakori Amerikka IV/2016 Yrityslainakori Amerikka IV/2016 on noin viiden vuoden mittainen joukkovelkakirjalaina, jonka tuotto ja pääoman takaisinmaksu
100 % nimellisarvosta sekä liitteessä Tuotonmuodostus määritelty mahdollinen tuotto. Takaisinmaksumäärät laskee Laskenta-asiamies.
1(8) EVLI PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAN MUKAISEN JOUKKOVELKAKIRJAN 3/2011 ja 4/2011 LAINAKOHTAISET EHDOT EVLI FRONTIER MARKETS II Nämä Lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä Evli Pankki Oyj:n
Yritysobligaatio Eurooppa
Yritysobligaatio Eurooppa YRITYSOBLIGAATIO EUROOPPA Yritysobligaatio Eurooppa on noin viiden vuoden mittainen sijoitus, jonka tuotto perustuu 50 eurooppalaisen yhtiön muodostamaan itraxx Europe Crossover
VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.
DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1045: OSAKEOBLIGAATIO SUOMI IV Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 28.6.2012 päivättyyn sekä 8.8.2012 ja 5.11.2012 täydennettyyn
Danske Bank DDBO 3017: Nokia Autocall 2018. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS129002590
Danske Bank DDBO 3017: Nokia Autocall 2018 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS129002590 Nokia Autocall 2018 Nokian kurssi on laskenut muun markkinan mukana
Luottokorilaina Eurooppa High Yield
Luottokorilaina Eurooppa High Yield Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000060249 Luottokorilaina Eurooppa
METSÄOBLIGAATIO III/2012
METSÄOBLIGAATIO III/2012 METSÄOBLIGAATIO III/2012 Metsäobligaatio III/2012 on hieman yli neljän vuoden mittainen sijoitus, jonka tuotto perustuu kolmen suomalaisen metsäyhtiön, UPM-Kymmenen, Stora Enson
VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.
DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1049: OSAKEOBLIGAATIO SUOMI V Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 28.6.2012 päivättyyn sekä 8.8.2012, 5.11.2012 ja 13.2.2013 täydennettyyn
Joukkolainat sijoituskohteena. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry
Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Korkosijoituksiin luokitellaan mm. pankkitalletukset, rahamarkkinasijoitukset, yrityslainat ja valtioiden joukkolainat. Korkosijoitukset ovat
Ålandsbanken suorittaa automaattisen nettoarvontilityksen.
1 ÅLANDSBANKEN LUOTTORISKISERTIFIKAATIN SUOMI YRITYKSET LOPULLISET EHDOT Liikkeeseenlasku ÅLANDSBANKEN JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAN ja WARRANTTI- JA SERTIFIKAATTIOHJELMAN 2012 alla Nämä lopulliset ehdot muodostavat
DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1036: OSAKEOBLIGAATIO POHJOISMAAT II
DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1036: OSAKEOBLIGAATIO POHJOISMAAT II Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 29.11.2011 päivättyyn sekä 16.12.2011, 22.12.2011 ja
Kuntaobligaatiolaina III/2011
LAINAKOHTAISET EHDOT Kuntaobligaatiolaina III/2011 Lainakohtaisten ehtojen päiväys: 18.5.2011 Kuntarahoitus Oyj:n 7.4.2011 laadittu Kotimaisen Velkaohjelman EUR 800.000.000 Ohjelmaesite on saatavissa Kuntarahoituksen
DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1003A: OSAKEOBLIGAATIO SUOMI II MALTILLINEN ja DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1003B: OSAKEOBLIGAATIO SUOMI II TUOTTOHAKUINEN
DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1003A: OSAKEOBLIGAATIO SUOMI II MALTILLINEN ja DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1003B: OSAKEOBLIGAATIO SUOMI II TUOTTOHAKUINEN Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset
MANDATUM LIFE YRITYSLUOTTOKORI TUOTTO 1/2018 -SIJOITUSKORI SIJOITUSKORIN SÄÄNNÖT 1/8. Mandatum Life Yritysluottokori Tuotto 1/2018
MANDATUM LIFE YRITYSLUOTTOKORI TUOTTO 1/2018 -SIJOITUSKORI SIJOITUSKORIN SÄÄNNÖT 1/8 Mandatum Life Yritysluottokori Tuotto 1/2018 Keskeiset ehdot Sijoituskorin salkunhoitaja Sijoituskorin yleiskuva Merkintäaika
Danske : Bank DDBO FC20: Luottokorilaina Eurooppa XI
Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi n. 5vuotta Danske : Bank DDBO FC20: Luottokorilaina Eurooppa XI Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske
Nokia Autocall 2. Danske Bank DDBO FE49:
Danske Bank DDBO FE49: Nokia Autocall 2 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1531143748 Päivitetty 7.12.2016
Sampo Autocall 2. Danske Bank DDBO FEC2:
Danske Bank DDBO FEC2: Sampo Autocall 2 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Lainan ISIN-koodi: DK0030418835
EVLI PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAN MUKAISEN JOUKKOVELKAKIRJAN 1/2013 LAINAKOHTAISET EHDOT EVLI KASSAVIRTAOSAKKEET
1(6) EVLI PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAN MUKAISEN JOUKKOVELKAKIRJAN 1/2013 LAINAKOHTAISET EHDOT EVLI KASSAVIRTAOSAKKEET Nämä Lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä :n 28.6.2012 päivätyn ja 17.7.2012,
Osakeindeksilaina Eurooppa Turbo
Osakeindeksilaina Eurooppa Turbo UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- OSAKEINDEKSILAINA EUROOPPA TURBO Osakeindeksilaina Eurooppa Turbo on uudenlainen sijoituskohde, joka muodostuu kahdesta eri osasta: pääoman
UniCredit Autocall. Danske Bank DDBO FE5C:
Danske Bank DDBO FE5C: UniCredit Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1567980708 UniCredit Autocall
Luottokori Eurooppa Tuottohakuinen
Merkintäaika päättyy 18.3.2016 Luottokori Eurooppa Tuottohakuinen Luottoriskisidonnainen joukkovelkakirjalaina Tuotto ja pääoman takaisinmaksu perustuvat viiteindeksin 75 eurooppalaisen high yield -yhtiön
Nokia Autocall 3 päivitetty
Danske Bank DDBO FE53: Nokia Autocall 3 päivitetty 25.1.2017 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1547361409
Sampo Autocall. Danske Bank DDBO FE64:
Danske Bank DDBO FE64: Sampo Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1577777938 Sampo Autocall Sampo
VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.
SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1603: KORKOKAULURI IX Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 29.11.2011 päivättyyn sekä 16.12.2011, 22.12.2011 ja 10.2.2012 täydennettyyn
Danske Bank DDBO 3021: AUTOCALL SUOMI. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS
Danske Bank DDBO 3021: AUTOCALL SUOMI Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS1327053481 AUTOCALL SUOMI Euroopan talouskasvun piristyessä myös suomalaisten yhtiöiden
POHJOLA TRY KORKOERO 8/2010 LAINAKOHTAISET EHDOT
POHJOLA TRY KORKOERO 8/2010 LAINAKOHTAISET EHDOT Nämä Lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä Pohjola Pankki Oyj:n 28.5.2010 päivätyn sekä 4.8.2010 ja 3.11.2010 täydennetyn joukkovelkakirjaohjelman ("Ohjelmaesite")
Tämä on käännös alkuperäisestä ruotsinkielisestä tekstistä. Mahdollisessa ristiriitatilanteessa sovelletaan ruotsinkielisiä lopullisia ehtoja.
Tämä on käännös alkuperäisestä ruotsinkielisestä tekstistä. Mahdollisessa ristiriitatilanteessa sovelletaan ruotsinkielisiä lopullisia ehtoja. LOPULLISET EHDOT laina nro 4584 Yrityskorilaina Suomi laskettu
DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1028: OSAKEOBLIGAATIO POHJOISMAAT
DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1028: OSAKEOBLIGAATIO POHJOISMAAT Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 30.11.2010 päivättyyn ja 18.2.2011, 12.5.2011, 20.5.2011
VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.
SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 28.6.2012 päivättyyn sekä 8.8.2012 ja 5.11.2012 täydennettyyn ohjelmaesitteeseen
Kuntaobligaatiolaina I/2012
LAINAKOHTAISET EHDOT Kuntaobligaatiolaina I/2012 Lainakohtaisten ehtojen päiväys: 13.1.2012 Kuntarahoitus Oyj:n 7.4.2011 laadittu Kotimaisen Velkaohjelman EUR 800.000.000 Ohjelmaesite ja 24.8.2011 laadittu
Aasian Kasvukolmikko 1/2019
Aasian Kasvukolmikko 1/2019 & Tuottomahdollisuus sinulle, joka uskot kansainvälisen kaupan piristyvän maailmantalouden kohentuessa Sijoituskorien keskeiset tiedot RISKITASO RISKITASO 5 4 3 2 1 MELKO KORKEA
EVLI PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAN MUKAISEN JOUKKOVELKAKIRJAN 2/2010 JA 3/2010 PRIVATE PLACEMENT LAINAKOHTAISET EHDOT
1(7) EVLI PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAN MUKAISEN JOUKKOVELKAKIRJAN 2/2010 JA 3/2010 PRIVATE PLACEMENT LAINAKOHTAISET EHDOT EVLI KIINA+ PRIVATE PLACEMENT Nämä Lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä
YHDISTYKSEN RISKILUOKITUS SIJOITTAJAN APUNA
YHDISTYKSEN RISKILUOKITUS SIJOITTAJAN APUNA SUOMEN STRUKTUROITUJEN SIJOITUSTUOTTEIDEN YHDISTYS RY Jaana Immonen 7.2.2012 Hieman historiaa maailman ensimmäinen osakeindeksiobligaatio laskettiin liikkeeseen
Luottokori Pohjois-Amerikka 6
Merkintäaika päättyy 31.5.2016 Luottokori Pohjois-Amerikka 6 Luottoriskisidonnainen joukkovelkakirjalaina Tuotto ja pääoman takaisinmaksu perustuvat viiteindeksin 100 pohjoisamerikkalaisen high yield -yhtiön
POHJOLA FORTUM AUTOCALL 11/2012 LAINAKOHTAISET EHDOT
POHJOLA FORTUM AUTOCALL 11/2012 LAINAKOHTAISET EHDOT Nämä Lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä Pohjola Pankki Oyj:n 28.5.2012 päivätyn ja julkaistun sekä 31.5.2012 ja 1.8.2012 täydennetyn joukkovelkakirjaohjelman
Liikkeeseenlaskijaa ja lainaa koskevat tiedot ilmenevät Ohjelmaesitteestä, viitatuista asiakirjoista ja näistä lainakohtaisista ehdoista.
SUOMEN HYPOTEEKKIYHDISTYKSEN JOUKKOVELKAKIRJALAINA 1/2008 LAINAKOHTAISET EHDOT 1. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 17.11.2008 päivättyyn Ohjelmaesitteeseen sisältyvien Suomen
Nokian Renkaat Autocall
Danske Bank DDBO FED1: Nokian Renkaat Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Lainan ISIN-koodi: DK0030422431
Danske Bank DDBO FE8B: Suomi Sprinter
Danske Bank DDBO FE8B: Suomi Sprinter Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1682437238 Suomi Sprinter Suomi
VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.
DANSKE BANK RAHASTO-OBLIGAATIO 1400: Kehittyvä Korko III Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 29.11.2011 päivättyyn sekä 16.12.2011, 22.12.2011 ja 10.2.2012
Daimler Autocall. Danske Bank DDBO FE85:
Danske Bank DDBO FE85: Daimler Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1668031872 Daimler Autocall
Nordea Autocall. Danske Bank DDBO FE92:
Danske Bank DDBO FE92: Nordea Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1695274313 Nordea Autocall
OSAKEINDEKSILAINA EUROOPPA TURBO III/2013
OSAKEINDEKSILAINA EUROOPPA TURBO III/2013 UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- OSAKEINDEKSILAINA EUROOPPA TURBO III/2013 Osakeindeksilaina Eurooppa Turbo III/2013 on sijoituskohde, joka muodostuu kahdesta
Luottokori Pohjois-Amerikka 4
Merkintäaika päättyy 31.3.2016 Luottokori Pohjois-Amerikka 4 Luottoriskisidonnainen joukkovelkakirjalaina Tuotto ja pääoman takaisinmaksu perustuvat viiteindeksin 100 pohjoisamerikkalaisen high yield -yhtiön
Yritysluottokori Tuotto 1/2018
Yritysluottokori Tuotto 1/2018 Valikoidusti eurooppalaisille yritysluottomarkkinoille Sijoituskorin keskeiset tiedot Nimi: Mandatum Life Yritysluottokori Tuotto 1/2018 Salkunhoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö
Societe Generale Autocall
Danske Bank DDBO FEB8: Societe Generale Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Lainan ISIN-koodi: DK0030417274
Markkinointiesite. Myyntiperiodi 8.11. - 10.12.2010. Front Choo Aasia
Markkinointiesite Myyntiperiodi 8.11. - 10.12.2010 1 Front Choo Aasia 1 Front Choo Aasia - osakeindeksisidonnainen 5-vuotinen pääomaturvaamaton Sertifikaatti Mikä tuote? Miksi sijoittaa? Riskitekijöitä
Yrityslainakori Eurooppa Kuponki Vipu
Yrityslainakori Eurooppa Kuponki Vipu Luottoriskisidonnainen joukkovelkakirjalaina Merkintähinta 100 % Pääomaturva Vuosittainen kuponki Viiteyhtiöt Sijoitusaika Ei pääomaturvaa Alustavasti 12,0 % p.a.
VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.
DANSKE BANK INDEKSIOBLIGAATIO 1008A: INDEKSIOBLIGAATIO EUROOPPA MALTILLINEN ja DANSKE BANK INDEKSIOBLIGAATIO 1008B: INDEKSIOBLIGAATIO EUROOPPA TUOTTOHAKUINEN Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset
Danske Bank DDBO 2958: Luottokorilaina Pohjois-Amerikka High Yield III
Danske Bank DDBO 2958: Luottokorilaina Pohjois-Amerikka High Yield III Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S, Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi : XS1347434505
Markkinointiesite. Myyntiperiodi 10.1. - 11.2.2011. Front Aurum Kulta
Markkinointiesite Myyntiperiodi 10.1. - 11.2.2011 1 Front Aurum Kulta 1 Front Aurum Kulta - hyödykesidonnainen 3-vuotinen pääomaturvaamaton Sijoituswarrantti Mikä tuote? Miksi sijoittaa? Riskitekijöitä
METSÄOBLIGAATIO I/2013
METSÄOBLIGAATIO I/2013 UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- METSÄOBLIGAATIO I/2013 Metsäobligaatio I/2013 on hieman yli viiden vuoden mittainen sijoitus, jonka tuotto perustuu kolmen suomalaisen metsäyhtiön,
Yritysluottokori Eurooppa Kuponki 1/2020
Yritysluottokori Eurooppa Kuponki 1/2020 Eurooppalaiset yhtiöt tarjoavat houkuttelevaa tuottoa matalassa korkoympäristössä RISKITASO 5 4 3 2 1 MELKO KORKEA Sijoituskorin keskeiset tiedot Nimi: Mandatum
Eurooppa Finanssi EUR sijoitusobligaatio
Danske Bank DDBO FE25 Eurooppa Finanssi EUR sijoitusobligaatio ISIN: XS1417265797 Eurooppa Finanssi EUR Eurooppaa elvytetään voimakkaasti 1) EKP ostaa joukkovelkakirjalainoja 2) Lyhyet korot negatiivisia
OSAKEINDEKSILAINA EUROOPPA TURBO II/2013
OSAKEINDEKSILAINA EUROOPPA TURBO II/2013 UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- OSAKEINDEKSILAINA EUROOPPA TURBO II/2013 Luottoriskisidonnainen Osakeindeksilaina Eurooppa Turbo II/2013 on noin viiden vuoden
DANSKE BANK INDEKSIOBLIGAATIO 1037: INDEKSIOBLIGAATIO AFRIKKA
DANSKE BANK INDEKSIOBLIGAATIO 1037: INDEKSIOBLIGAATIO AFRIKKA Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 29.11.2011 päivättyyn sekä 16.12.2011, 22.12.2011 ja 10.2.2012
Porsche Autocall. Danske Bank DDBO FE69:
Danske Bank DDBO FE69: Porsche Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1592165192 Porsche Autocall
VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.
SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1601: KORKOKAULURI VII Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 30.11.2010 päivättyyn ja 18.2.2011, 12.5.2011, 20.5.2011, 10.8.2011
Yritysluottokori Eurooppa KuponkiPlus 1/2020
Yritysluottokori Eurooppa KuponkiPlus 1/2020 Eurooppalaiset yhtiöt tarjoavat houkuttelevaa tuottoa matalassa korkoympäristössä RISKITASO 5 4 3 2 1 MELKO KORKEA Sijoituskorin keskeiset tiedot Nimi: Mandatum
POHJOLA LUOTTOKORI EUROOPPA 19/2012 LAINAKOHTAISET EHDOT
1 POHJOLA LUOTTOKORI EUROOPPA 19/2012 LAINAKOHTAISET EHDOT Nämä Lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä Pohjola Pankki Oyj:n 28.5.2012 päivätyn ja julkaistun sekä 31.5.2012, 1.8.2012 ja 31.10.2012 täydennetyn
KUPONKILAINA NORDEA JA SEB
KUPONKILAINA NORDEA JA SEB - OMAISUUDENHOITO- KUPONKILAINA NORDEA JA SEB Kuponkilaina Nordea ja SEB tarjoaa sijoittajalle mahdollisuuden kiinteään kuponkituottoon, jonka maksu riippuu kahden pohjoismaisen
Outokumpu Autocall. Danske Bank DDBO FE7C:
Danske Bank DDBO FE7C: Outokumpu Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1629684595 Outokumpu Autocall
Sijoituskorin säännöt
Indeksiobligaatio USA -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio USA -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika 14.2.2013-5.4.2013 Kohde-etuus
Danske Bank Indeksibooster 1801: Suomi Booster III. Sama kuin liikkeeseenlaskijan muilla vakuudettomilla sitoumuksilla
1 DANSKE BANK INDEKSIBOOSTER 1801: SUOMI BOOSTER III Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 28.6.2012 päivättyyn ja 8.8.2012 täydennettyyn ohjelmaesitteeseen
Kuntaobligaatiolaina VI/2010
LAINAKOHTAISET EHDOT Kuntaobligaatiolaina VI/2010 Lainakohtaisten ehtojen päiväys: 11.8.2010 Kuntarahoitus Oyj:n 7.4.2010 laadittu Kotimaisen Velkaohjelman EUR 800.000.000 Ohjelmaesite on saatavissa Kuntarahoituksen
DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 2014: OSAKEOBLIGAATIO KUPONKIPORTAAT
DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 2014: OSAKEOBLIGAATIO KUPONKIPORTAAT Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 29.11.2011 päivättyyn sekä 16.12.2011, 22.12.2011, 10.2.2012,
Luottokori Suomi 2. Merkintäaika päättyy 14.2.2014. Luottoriskisidonnainen joukkovelkakirjalaina. Viiteyhtiöt Nokia, Stora Enso ja UPM-Kymmene
Merkintäaika päättyy 14.2.2014 Luottokori Suomi 2 Luottoriskisidonnainen joukkovelkakirjalaina Viiteyhtiöt Nokia, Stora Enso ja UPM-Kymmene Tuotto vuosittain, alustavasti 4,50 % p.a. 1 Sijoitusaika noin
Danske Bank DDBO 3007: AUTOCALL EURO STOXX 50. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: FI
Danske Bank DDBO 3007: AUTOCALL EURO STOXX 50 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: FI4000097209 AUTOCALL EURO STOXX 50 Alkuvuoden hetkellisen heikkouden jälkeen
sama kuin liikkeeseenlaskijan muilla vakuudettomilla sitoumuksilla Nordea Pankki Suomi Oyj:n Structured Products -yksikkö
Lainakohtaiset ehdot Nordea Pankki Suomi Oyj 11/2003 Erillisjoukkovelkakirjalaina Nordea Pankki Suomi Oyj:n joukkovelkakirjaohjelman lainakohtaiset ehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä Nordea
Aktian vuoden 2016 liikevoiton odotetaan pysyvän suunnilleen samalla tasolla kuin 2015.
TÄYDENNYS 6/15.2.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 22.4.2015 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 1/2016, 2,25% 27.2.2021
NOOA SÄÄSTÖPANKIN DEBENTUURILAINAN I/2013 KESKEISET TIEDOT. 1. Tiedot yleisölle tehtävästä tarjouksesta ja tarjottavasta arvopaperista
Nooa Säästöpankin Debentuurilaina I/2013 1 NOOA SÄÄSTÖPANKIN DEBENTUURILAINAN I/2013 KESKEISET TIEDOT 1. Tiedot yleisölle tehtävästä tarjouksesta ja tarjottavasta arvopaperista Nooa Säästöpankin Debentuurilaina
VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.
SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1600: KORKOKAULURI VI Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 30.11.2010 päivättyyn ja 18.2.2011, 12.5.2011, 20.5.2011 ja 10.8.2011
Indeksiobligaatio Aasia III -sijoituskori
Indeksiobligaatio Aasia III -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Aasia III -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika: 21.12.2012
Yritysluottokori 7/2017
Yritysluottokori 7/2017 Tuntuva tuottomahdollisuus eurooppalaisilla yritysluottomarkkinoilla Sijoituskorin keskeiset tiedot Nimi: Mandatum Life Yritysluottokori 7/2017 Salkunhoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö
Danske Bank DDBO 3301: Valuuttaobligaatio Vahva USD
Danske Bank DDBO 3301: Valuuttaobligaatio Vahva USD Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000076161 Valuuttaobligaatio
NORDEA PANKKI SUOMI OYJ
NORDEA PANKKI SUOMI OYJ 35.000.000 euron Liikkeeseenlasku Nordea Pankki Suomi Oyj 19/2006 All Stars Aasia Ekstra Laskettu liikkeeseen osana 5.000.000.000 euron joukkovelkakirjaohjelmaa OSA A SOPIMUSEHDOT
Danske Bank Osakeobligaatio 2015:
Sampo Pankki Oyj, www.sampopankki.fi O S A K E O B L I G A AT I O K U P O N K I P O R TA AT I I M E R K I N TÄ A I K A 2 0. 8. 2 0 1 2 2 0. 9. 2 0 1 2 MINIMISIJOITUS 20 000 EUROA Danske Bank Osakeobligaatio
Kuntaobligaatiolaina X/2005
LAINAKOHTAISET EHDOT Kuntaobligaatiolaina X/2005 Lainakohtaisten ehtojen päiväys: 24.10.2005 Kuntarahoitus Oyj:n 24.3.2005 päivitetyn Kotimaisen Velkaohjelman EUR 500.000.000 ohjelmaesite on saatavissa
VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.
DANSKE BANK INDEKSIOBLIGAATIO 1027: INDEKSIOBLIGAATIO BRIC III Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 30.11.2010 päivättyyn ja 18.2.2011, 12.5.2011, 20.5.2011
POHJOLA METSÄLAINA 2/2013 LAINAKOHTAISET EHDOT
1 POHJOLA METSÄLAINA 2/2013 LAINAKOHTAISET EHDOT Nämä Lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä Pohjola Pankki Oyj:n 28.5.2012 päivätyn ja julkaistun sekä 31.5.2012, 1.8.2012 ja 31.10.2012 täydennetyn joukkovelkakirjaohjelman
UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO-
Osakeindeksilaina AASIA Turbo UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- Osakeindeksilaina AASIA Turbo Osakeindeksilaina Aasia Turbo on uudenlainen erittäin korkean tuottopotentiaalin sijoituskohde. Indeksilaina
Minifutuurit - Vipua sijoitukseen
Minifutuurit - Vipua sijoitukseen Minifutuurit ovat arvopaperisoituja sijoitusinstrumentteja, jossa sijoittaja pääsee käyttämään osakkeen liikkeen täysimääräisesti hyödykseen ilman, että sijoittaa koko
OSAKEKORI AMERIKKA TURBO 2013
OSAKEKORI AMERIKKA TURBO 2013 UNITED BANKERS - OMAISUUDENHOITO- OSAKEKORI AMERIKKA TURBO 2013 Osakekori Amerikka Turbo 2013 on sijoituskohde, joka muodostuu kahdesta eri osasta: pääoman palautusosasta
Suomi-Ruotsi Twin Win 6/2019
Suomi-Ruotsi Twin Win 6/2019 Ainutlaatuinen tuottomahdollisuus Suomen ja Ruotsin osakemarkkinoilta RISKITASO 5 4 3 2 1 MELKO KORKEA Sijoituskorin keskeiset tiedot Nimi: Mandatum Life Suomi-Ruotsi Twin