Mirikli Hagert - Kutsuttu palvelemaan
|
|
- Elisabet Myllymäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ELÄMÄ JA VALO Romanilähetyslehti 5, Mirikli Hagert - Kutsuttu palvelemaan Ruotsissa raamattukouluhistoriaa Raha puhuttaa Yhdessä eteenpäin
2 Pääkirjoitus sisällys nro Raamattukoulu WWW tekee historiaa 4 Pala suomea Ja TaIVasTa maailmalla Täällä Espanjassa jälleen kun ollaan työjaksolla, voi huomata kuinka yhteys suomalaisiin syntyy luontevammin. Vieraalla maalla suomalaiselle sydämenkieleksi, riittänee tämä meidän suomenkieli. Uskaltavat tulla jopa kirkkoonkin ensimmäisellä pyynnöllä. Puheenaiheitakin riittää, suuresta Haitin katastrofista maailmantalouden tilanteeseen. Nämä asiat mietityttävät sekä paikallisia että turisteja. Aiheet ovat voimakkaasti esillä täällä myös mediassa, varsinkin nyt, kun Espanja aloitti alkuvuodesta puolen vuoden EU:n puheenjohtajuuskautensa. Jopa pienemmätkin ongelmat avaavat keskustelua. Eräänkin kerran, kun matkasin paikallisessa metrossa, suomalaiset puhuivat avoimesti ongelmistaan keskenään, luulivat minua paikalliseksi. Annoin pienen merkin, että ymmärrän mitä puhuvat ja pääsin keskusteluun mukaan. Heille oli helppoa myöntää tarvitsevansa rukousapua yhteyden avauduttua. He tunnistavat, että joskus tarvitsee mennä kauemmaksi tunnustamaan oma hengellinen tarpeensa. Meidän tehtävämme on tuoda evankeliumi ihmistä lähelle ja siunaten kylvää hyvää siementä. Kyllä tilanteita syntyy päivittäin, alttius rauhan evankeliumille on vaan löydyttävä meistä kaikista. Huvittavaa on myös täällä aurinkorannikolla, että aidon kotimaan turistin erotat. Mukana on aina palanen kotimaata, jos ei muuta niin tuulipuku. Kyllä aidon kristitynkin erottaa, mukana on aina palanen taivasta, annetaan sen näkyä, kuulua ja tuntua. Kevättä kohti Jani Lindroos IEK BITTa FINTIKo THEm Ta DEUla aro BolIBa Daari Espanjako them ka ame tßeereha kaan butti, ame hin dikjam sar lokkes ame laha tßetaniba fintiko themmesko komujensa. Aro ubinsardo them Fintiko themmesko komujengo d eskotßimbake rekkula dauva mengo fintiko tßimb. Komuja romuvena te aaven aro khangari vaaguno var, ka ame kammaha leen te aaven. Hin buut saaki katta ame hajuvaha te rakkaven, sar Haitisko ilako meribosko fanuba ta bolibosko ekonomiako fanubonna. Ajasaave saaki aa ena aka diives buut aro dauva themmesko ta frenda komujengo d inta. Media rakkila doolenna niina buut, doolesko khaal ka Espanjako them byrjydiilo doolesko EU-sko rakkibosko praalunesko buttia pa bere esko tiijake. Kaan beska probleemi phiravena rakkiba. Iek var ka me aa tom aro metrofasuna, fintiko gaaje rakkade lyijaha lengo probleemenna, joon na hajude te me aa aa fintiko komunis. Me diijom besko merknos, te me hajuvaa lengo rakkiba ta me hleppudom te rakkavaa lensa. Leen sas lokko te phennen, te joon hyövyvena mangjibosko jelpiba ka amengo tßetaniba phiradiilo. Joon phenle, te hin tiija te komunis mote te d al duuralide, te jou hajulas pesko deulikaane hyövibi. Amengo butti hin te aanel evankeliomos komujengo neer. Tßi ka fanubi staavena sakko diives, jelpibosko d inta freedibosko boodosko aaniboske mote te la en menna saarenna. Douva hin niina leijavitiko saaka, te tu d aaneha koon hin daari fintiko themmeta. Lensa hin alti iek dielos tßeeresko themmeta, va ka balvunokoola. Eija me dikkaa niina, koonen hin hortta deulikaane. Lensa hin niina iek dielos deulata. Sikavaha douva, mo douva unjuvel ta d intavel. D aha naal vooros! Jani Lindroos risiba/käännös: Tuula Åkerlund Tässä numerossa 16 Kristillinen romanityön lehti Ilmestyy 5 kertaa vuodessa 46. vuosikerta Julkaisija ja kustantaja: Elämä ja Valo ry. Päätoimittaja: Jani Lindroos info@elamajavalo.fi Julkaisumateriaali: Elämä ja Valo lehti PL HUITTINEN info@elamajavalo.fi Pankkiyhteys ja lahjoitukset: Nordea Postgiro (Ruotsi) Toimitus: Jani Lindroos, Susanna Hedman, Henry Lindgren, Maruska Lindgren, Tuula Baltzar, Tino Grönfors ja Mirjam Schwartz 28 Taitto/Kuvien käsittely: GRAFIMUS OY/Valfrid Åkerlund Asiakaspalvelu Tilaukset ja osoitteenmuutokset: Jani Lindroos info@elamajavalo.fi kts. palvelukortti s. 36 Tilaushinnat: Kestotilaus, Suomi ja Pohjoismaat 25,00 euroa Kestotilaus, muut maat 27,00 euroa Vuositilaus, (5 nroa) Suomi ja Pohjoismaat 27,00 euroa Elämä ja Valo ry:n hallituksessa muutoksia 10 Palvelemisen lähtökohta on toimivassa suhteessa Jumalaan 11 Blomeruksen perhe Espanjan jaksolla 11 Jumalan tahto 14 Nikulan toimintakeskus toiminut lähes vuoden 16 Etenen haaveitani kohti rukoillen 20 Haaksirikko 22 Lahdessa mennään yhdessä eteenpäin 24 Romaninuoret laskettelurinteillä 24 Älä kuitenkaan pelkää 28 Työ Ukrainassa etenee 30 Raha puhuttaa 33 Vuositilaus, muut maat 29,00 euroa Lahjatilaus, ((5 nroa) Suomi ja Pohjoismaat 25,00 euroa Lahjatilaus, muut maat 27,00 euroa Kansikuva: Lapsia ja nuoria Nikulan toimintakeskuksessa Lahdessa. Valokuva Rainer Lindeman. ISSN X Painopaikka: PK-Paino Oy, Tampere 2 elämä ja valo 1/2010 elämä ja valo 1/2010 3
3 Raamattukoulu WWW tekee historiaa Mertsi oli ollut pari kuukautta uskossa, kun kuuli raamattukoulu WWW:stä ja halusi heti mukaan. Hän halusi oppia enemmän raamatusta ja juurtua Kristuskallioon. Tanja oli aikaisemmin tullut uskoon ja hän halusi päästä syvempään Jumalaan tuntemukseen. He ovat kokeneet kaikki opetukset todella kiinnostavaksi. Mertsi painottaa kuitenkin miten kiinnostavaa on ollut oppia raamatunajan historiasta ja kulttuurista. Tietoisuus taustoista on antanut erilaisen ymmärryksen Raamattuun. On saanut tutustua raamatun kertomuksiin, on saanut syödä sitä elävää leipää ja on jäänyt paljon jakeita muistiin, Mertsi toteaa. Tanja kertoo miten hän on oppinut lukemaan raamattua ihan erilailla, miten se on avautunut, kun sitä on lukenut säännöllisesti ja tutkinut. Syyslukukauden yhteisellä työharjoittelulla he olivat koulun mukana viikon Boråsissa ja Göteborgissa. Pekka Salminen piti luentoja, jotka olivat tosi hyviä ja kiinnostavia. Siellä ollessaan he saivat tuntea voimakasta Pyhän Hengen läsnäoloa ja yhteiset matkat olivat kivoja. Rukouksemme on, että Herra avaa keväällä oven työharjoittelumatkaan Intiaan. Se olisi todella kiinnostavaa ja koemme, että Herra on herättänyt halun käydä katsomassa minkälaista siellä on, Mertsi kertoo. Lukioille he tahtovat sanoa, että elämä ilman Jumalaa on hukkaan heitettyä, kannattaa seurata Jumalaa. Jumala antaa kaiken sen mitä ihminen tarvitsee. Lähtekää taivasseikkailuun mukaan, syksyllä alkaa uusi lukukausi täällä, aloittakaa raamattukoulu! Täällä saa hengellisesti kasvaa ja antaa Herran viedä eteenpäin tuntemattomille, mutta siunatuille teille. Siunausta kaikille ja muistakaa meitä rukouksiin, muistuttavat Tanja ja Mertsi. Milja Milli Grönfors, Tukholma, Ruotsi Milja aloitti raamattukoulun koska hän halusi elämäänsä suurempaa Jumalan tuntemusta. Olen maistanut Herrani hyvyyttä, tiedän että sitä on paljon enemmän tarjolla kuin osaan aavistaakaan. Koulussa saamme oppia uusia asioita joka päivä, ei ainoastaan raamatusta, vaan myös ihmissuhteista. Mertsi Grönfors Elokuun seitsemästoista päivä, viime vuoden puolella, oli historiallinen päivä Finska Fillanille eli Tukholman suomalaiselle Filadelfialle. Raamattukoulu WWW:n oppilaat aloittivat ensimmäisen koulupäivänsä seurakunnan tiloissa. Koulun nimi ehkä tuo mieleen erästä suosittua nykyajan trendiä, mutta WWW on lyhennys Works, Words, Wonders = hyvät teot, sanan julistus ja ihmeteot. Teksti ja valokuvat: Susanna Hedman Raamattukoulu on toisella toimintavuodella ja sijaitsi aikaisemmin Gräfsnäsin leirikylässä. Koulu toimii Ruotsin suomalaisen helluntailähetyssäätiön alaisena ja yhteistyössä Viebäckin kansankorkeakouluun, joka on mahdollistanut oppilaille opintotuen. Tänä vuonna on ollut 25 paikkaa opintotuella ja ensi vuodelle on anottu lisää opiskelupaikkoja. Kouluun on myös voinut osallistua ns. kuunteluoppilaana, on siis voinut osallistua luennoilla, vaikka ei ole koulun kirjoissa. Korkeatasoista opetusta Rehtorina toimii Pekka Korpela ja koulunhallitus koostuu Ruotsin kentän työntekijöistä. Oppilaat ovat Tukholmasta tai lähikaupungeista. Opiskelu on kokopäivästä. Koulupäivä alkaa yhteisellä aamunavauksella, josta oppilaat on ryhmissä saaneet kantaa vastuuta ja jatkuu eri opettajien pitämillä luennoilla. Opettajat ovat tulleet eri puolelta Ruotsia ja Suomea. Jouko Ruohomäki opetti karismaattisen herätyksen historiasta, Rauli Lehtonen lähetystyöstä, Simo ja Raija Lager rukouksesta ja kuinka löydämme omat palvelulahjamme, Kimmo Sarajärvi opetti meille identiteettimme Kristuksessa ja Pekka Salminen jumalanpalveluksesta. Nämä on vain osa niistä Jumalan miehistä ja naisista, jotka ovat vierailleet koululla. Timo Hakkarainen ja Reijo Tiainen on myös antanut oman panoksensa ja ollut opettamassa meitä. Vierailuja seurakunnissa Osa oppilaista käy koulun rinnalla myös Isokirjan etäopintokursseja. Koulu on yhteistyössä Isokirjan kanssa ja tämä on mahdollistanut kurssien tenttaamisen. Seurakunnan Taivas on lähellä tilaisuus on osittain ollut raamattukoulun vastuulla ja kuoroa on pyydetty sunnuntaisinkin palvelemaan. Syksyllä oli yhteinen harjoitusjakso, jossa oltiin Boråsissa ja Göteborgissa pitämässä kokouksia. Oppilaita on myös pyydetty vierailemaan lähiseurakunnissa. Södertäljen nuorisopäivillä saimme olla kokousvastuussa, jolloin saarnaaja, todistajat, lauluryhmä ja kuoro olivat raamattukoululaisia. Kevätlukukaudella on pitempi työharjoitusjakso. Kohteina on Kaksi Denaria katutyöbussi ja Ruotsin ja Suomen eri seurakunnat. Osa lähtee ulkomaille työharjoitteluun. Espanja, Kiina, Intia ja Iso-Britannia ovat kiinnostuksen kohteita. Elokuussa alkaa uusi lukukausi, tervetuloa mukaan! Lisää informaatiota ja hakukaavakkeet löytyy sivulta: Mertsi Grönfors ja Tanja Svarts Grönfors, Tukholma, Ruotsi Tanja Svarts-Grönfors Elämä ja Valo 1/2010 Elämä ja Valo 1/2010
4 katja renee Grönfors milja milli Grönfors Milja Grönfors kokee, että hän on saanut kasvaa ihmissuhteiden kautta. Oppilaiden ja opettajien kanssa on oppinut huomioimaan ja hyväksymään ihmiset sellaisina kun he ovat. Olemme saaneet laittaa käytäntöön sanan, toteuttaa opetuksia seurakunnassa ja arjen keskellä. Raamattukoulu WWW rinnalla Milja käy Isokirjan etäoppikurssia Suuret profeetat. Tältä lukukaudelta mieleeni on jäänyt Boråsin matka, se oli mahtava. Saimme kokea mahtavaa yhteyttä, ja sitä kuinka Jumalan Henki vaikuttaa. Saimme toimia tiiminä kaikki yhteistä päämäärää kohti ja nähdä kuinka Herra vaikutti meissä ja meidän kauttamme. Milja tahtoo jatkaa raamatunopiskelua ja rukoilee, että Herra antaa puuttuvaa tietoa ja ymmärrystä opiskelussa. Haluan päästä nauttimaan enemmän Jumalan salaisuuksista. Lukijoille tahdon toivottaa yltäkylläistä elämää Herrassamme jo tässä ajassa! Eihän väsytä rukoilemaan ja tutkimaan Jumalan Sanaa. Katja Renee Grönfors, 26 v., Lempäälä, Suomi Aloitin raamattukoulun koska halusin oppia tunteman ja tietämään enemmän Jeesuksesta Kristuksesta, joka on minut pelastanut. Olen koulussa saanut oppia tunteman Kristusta syvemmin ja oppinut monta hyvin yksinkertaista asiaa, asioita jota jo tiedostin, mutta en ollut ajatellut syvemmin. Olen oppinut ja huomannut, että vaikka olosuhteet ja elämäntilanteet vaihtuvat, Herra on aina sama. Hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Katjan mielestä koulussa on ollut tosi hyvä tiimi ja yhteismieli. Me olemme kaikki erilaisia ihmisiä mutta Herran silmissä yhtä arvokkaita. Kurssilla on saatu oppia käytännön lähimmäisen rakkauteen. Katjan mieleen on painunut monia asioita, mutta eräs käytännön ajatus on ylitse muiden. Ajatus, joka on pysäyttänyt minua yhä uudestaan ja uudestaan liittyy kri- tiikkiin. Anna kritiikkiä niin paljon toiselle kun itse kestäisit. Tämä lause todella avasi minulle Jeesuksen antaman käskyn: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Ilman rakkautta emme ole mitään. Katja toivoo tulevaisuudesta, että hän saisi elää syvemmässä suhteessa Kristuksen kanssa. Hän haluaisi myös jakaa muille sitä rakkautta ja pelastusta, josta on osalliseksi päässyt. Jumalan armo riittää kaikille. On joku joka kuulee ja näkee salatuimpaan saakka. Ei voi kukaan niin piilon piiloutua, ettei Herra häntä näe. Teille lukioille haluaisin sanoa: Uskalletaan olla Jumalan sotureita ja suosittelen teitä menemään raamattukouluun, se avaa ovia sinulle. Johan Jussi Pakarinen, 21v., Tukholma, Ruotsi Johan on aina ollut sitä mieltä, ettei voi lukea tai tutkia raamattua liian paljon. Kun Herra johdatti Johanin raamattukouluun, hän oli valmis lähtemään sille tielle. Olen saanut oppia paljon, kuinka erilaisia me olemme ihmisinä, jokaisella oma tahto ja mieli ja silti meillä on se mikä meitä yhdistää, Jumalan antama Pyhä Henki. Koulussa on myös saanut oppia paljon käytännön oppeja, esim. kuinka valmistaa saarna tai todistuksen. On oppi, jota aina kantaa mukanaan ja joka aina on hyödyksi. Siihenhän Herra on meitä käskenyt, viemää evankeliumia kaikille kansoille. On mahtavaa saada vierestä seurata kuinka luokkalaiset on kasvaneet Kristuksessa, miten Jumalan työ on muuttanut ja vienyt eteenpäin. Olen itsekin saanut kasvaa Kristuksessa ja löytänyt ne omat palvelu- ja armolahjat, jotka Herra on antanut ja joilla Hän on varustanut palvelijansa palvelemaan. Johan muistelee hyvällä myös raamattukoulun hyvää yhteishenkeä sekä matkaa Boråsiin ja Göteborgiin, jossa oli noin 30 oppilasta mukana ja heillä oli tosi hauskaa. Tulevaisuudelta toivon, että ajatukseni ja puheeni tulisivat todeksi. Me uskovat olemme tosi hyviä puhumaan johan jussi Pakarinen myötätunnosta ja kuinka säälimme kodittomia ja köyhiä tai muita apua tarvitsevia. Kuitenkin olemme, minä itse mukaan luettuna, todella huonoja tekemään asian eteen mitään. Vasta silloin kun menemme kaduille antamaan rakkautta, niin ymmärrämme mitä on todellinen usko. Johanin suurin toive on, että saisi olla mukana inspiroimassa uskovia olemaan rakastavaisia uskovaisia, etteivät vaan istuisi seurakunnissa. Johan teroittaa, että meidän tulisi osoittaa rakkauden tekoja ihmisille maailmassa. Jos sinä sanot, että sinulla on usko, näytä se teoillasi. Lue Jaakobin kirjeestä luvusta 2 jakeet 14, 17, 24 ja 26. Antakoon Herra, joka sinut on pelastanut, ei sinua varten vain KAIKKIA ihmisiä varten, sydämeesi rakkautta ja myötätuntoa lähimmäistäsi kohtaan. n 6 elämä ja valo 1/2010 elämä ja valo 1/2010 7
5 Psalmos 103 Noodigo Deevelesko paarkiba Daavidesko dziili 1. Paarka Rai, mo dziiben ta saaro so maan hin lesko kurko nau. 2. Paarka Rai, mo marmo, ma brista savo latzsiba Jou hin tzsertas tukke. 3. Jou, koon dela saaro mango grehhi prossimen ta sasjila saaro mango dukibi. 4. Koon tzsinnela mango onnos meribosta ta kronila maan lesko byönibossa ta kamlibossa. 5. Jou pherdila mango dziiben lesko latzsibossa ta me vaa terneske, sar tzsiriklo. 6.Tzsatzsune aazhzhena Raijesko tzseeribi, Jou aanela horttiba teelal-tzsuuvimenge. 7. Jou hin tzsertas Moseseske pindzimeske lesko drom Israelisko kentenge lesko baare tzseeribi. 8. Rai dela prossiba ta hin noodigo, langhto dzintakiiro ta lesko byöniba hin baro. 9. Naa jou alti meen dohhila naa jou rikkila hiistiba hilo tiija. 10. Na jou na tzseerela menge mengo grehhengo paalal naaka straffila meen sar ame kammahas. 11. Jakke utzso sar deulos hin phuujata, jakkes hin baro Raijesko byöniba. doolenge, koonen les trahhena ta kamlavena. 12. Jakke duural sar siirus hin aaftaki ringata jakke duural jou hlengila mengo grehhi. 13. Jakkes sar daad byönila lesko kenten, jakkes byönila Rai doolen, koonen les trahhena ta kamlavena. 14. Jou pindzila meen ta dzaanela mengo byrjiba, jou minsila, te ame aahhaha phuujako dommata. 15. Komunisko dzivibosko-divisa aazhzhena sar tzsaar, jou barjula sar luludza aro enga. 16. Ta ka balval phordela lesko praal, naa jou butte aazhzhela naaka lesko lotibosko-thaan pindzila les. 17. Bi Raijesko byöniba stessula tiiji katto tiijenna doolenge, koon trahhena ta kamlavena les ta lesko byöniba kentengo kentenge. 18. saarenge, koonen rikkavena lesko sankiba minsavena lesko bihibi ta passena doolen. 19. Raijes hin lesko skammi aro deulos ta lesko raadziba fallila saaren. 20. Paarkaven Raijes, tumen lesko engli ta dzorale dekakiire, koonen hunnena lesko laave ta pherdavena lesko bihibi. 21. Paarkaven Rai, tumen deulosko skokka, saare lesko bussikaanen, koonen pherdavena lesko bihibi. 22. Paarkaven Rai, saaro lesko tzseerimen, sakko thaan aro lesko vollako-them. Paarka Rai, mo dziiben! Risiba/käännös: Tuula Åkerlund Navarsiini/lähteet: Uusi ja vanha suomalainen käännös, ruotsalainen ja englannin kielinen käännös A Tunnusta tarvitsevasi Jeesusta. Kukaan ei tule Taivaallisen Isän luo muutoin kuin Jeesuksen kautta. Hän kuoli sovittaakseen syntisi. Hän nousi kuolleista ja elää ollakseen aina Sinun Vapahtajasi. B Tunnusta rikkomuksesi Jumalalle Jokainen ihminen on rikkonut Jumalan tahdon ja elää erossa Hänestä. Jeesukseen uskova voi pelotta tunnustaa syntinsä ja rikkomuksensa, sillä Jeesus on syntisten ystävä. Voit rukoilla vaikkapa seuraavin sanoin: Taivaallinen Isä. Tiedän, että olen rikkonut Sinua vastaan ja poikennut Sinun tahdostasi. Uskon, että Jeesus on kuollut minun puolestani ja että Hän sovitti minun syntini. Tahdon antaa koko elämäni Jeesukselle ja kääntyä Hänen avullaan synneistäni. Jeesus on minun Herrani ja Vapahtajani. Aamen. C Jokainen, joka uskoo Jeesukseen, saa synnit anteeksi Uskoontulo ei ole tunteen, vaan uskon asia. Sinulla on lupa ja etuoikeus tunnustaa uskosi.raamattu sanoo: Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt Hänet kuolleista, olet pelastuva. D Tutustu Raamattuun ja toisiin uskoviin Lue Raamattua ja opettele henkilökohtaisesti tuntemaan, millainen Jeesus todella on ja mitä Hän sanoo. Etsi ystäviä, joiden kanssa voit jakaa löytösi. Taivaallinen Isä tahtoo, että Hänen lapsensa löytävät itselleen hengellisen kodin, jossa he voivat kasvaa ja vahvistua. Saatat kuulla monia mielipiteitä ja eri näkemyksiä seurakunnista, kasteesta ja muista kysymyksistä, mutta älä unohda, että Sinulla on aina mahdollisuus tutkia asioita omasta Raamatustasi. Elämä ja Valo 1/2010 Elämä ja Valo 1/2010
6 Elämä ja Valo ry:n hallituksessa muutoksia Pirteän pakkassään vallitessa järjestettiin Elämä ja Valo ry:n syyskokous Nokian helluntaiseurakunnassa Onneksi kaikki eivät kuitenkaan olleet pelästyneet pakkasta, vaan joukko yhdistyksen jäseniä osallistui kokoukseen. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2010 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Näiden asioiden lisäksi yhdistyksen kokous valitsi erovuoroisten hallituksen jäsenten tilalle uudet jäsenet. Erovuoroisia hallituksen jäseniä olivat: Henry Nyman Helsingistä, Toimi Kankaanniemi Uuraisilta ja Viljo R. Koivisto Ähtäristä. Heidän tilalleen valittiin uusiksi hallituksen jäseniksi Jani Lindroos Nokialta, Tino Grönfors Sonkajärveltä ja Viljo R. Koivisto Ähtäristä. Varajäseniksi yhdistyksen kokous valitsi Mikko Rothin Ähtäristä ja Kyösti Keväänrannan Kurikasta. Hallituksen jäsenistössä tapahtui myös muita muutoksia, kun Feija Friman ja Marko Valentin ilmoittivat jäävänsä pois hallitustyöskentelystä henkilökohtaisista syistä. Heillä olisi toimikautta jäljellä vielä vuosi Heidän tilalleen yhdistyksen kokous valitsi Henry Zitronin Salosta ja Tarja Nymanin Vantaalta. Yhdistyksen kokous hyväksyi myös vuoden 2010 toimintasuunnitelman ja talousarvion. Seuraavassa ote toimintasuunnitelman päälinjoista. Elämä ja Valo ry. on vakiintunut tärkeäksi suomalaiseksi kristillis-sosiaaliseksi romanijärjestöksi. Toimintamme kasvu ja pitkäaikainen toiminta ovat osoittaneet, että tarve tällaiselle järjestölle Suomessa on suuri. Sen ovat ottaneet omakseen paitsi romanit myös valtaväestön edustajat. Yhdistyksen kuva ja luottamusarvo Suomen eri seurakunnissa ja valtion virastoissa on suuri. Elämä ja Valo ry:n aatteellinen ja toiminnallinen pohja on osoittautunut kestäväksi. Yhdistyksen tulevassa toiminnassa pyritään keskittymään järjestön vahvuuksien kehittämiseen (telttatoiminta, evankeliointitapahtumat, kotilähetysviikot jne.) Uuden hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi uuden puheenjohtajiston ja sihteerin. Elämä ja Valo ry:n uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi kokous valitsi Jani Lindroosin, varapuheenjohtajaksi Ilmo Lappalaisen ja sihteeriksi Tarja Nymanin. n Elämä ja Valo ry:n hallitus vuonna 2010: Jani Lindroos, puheenjohtaja Ilmo Lappalainen, varapuheenjohtaja Tarja Nyman, sihteeri Alida Friman, hallituksen jäsen Tino Grönfors, hallituksen jäsen Viljo R. Koivisto, hallituksen jäsen Tarja Mäkelä, hallituksen jäsen Markus Roth, hallituksen jäsen Juhani Tuominiemi, hallituksen jäsen Juhani Valentin, hallituksen jäsen Henry Zitron, hallituksen jäsen Kyösti Keväänranta, hallituksen varajäsen Mikko Roth, hallituksen varajäsen Blomeruksen perhe Espanjan jaksolla Palvelemisen lähtökohta on toimivassa suhteessa Jumalaan Kyösti ja Natasha Blomerus ovat 11-vuotiaan tyttärensä Milajan kanssa jatkamassa lähetystyöharjoitteluaan Espanjassa. Teksti ja valokuvat: Jani Lindroos Vuonna 2008 he olivat puolisen vuotta Bosniassa. Kokemus Bosnian harjoitteluajasta ei ole unohtunut, eikä mennyt hukkaan, sillä heidän sydämellään vieläkin on Balkanin alueen kaaleet. Perheenä he rukoilevat ja haluavat edelleen kasvaa seurakunta- ja sielujenvoittamistyössä. Jakso Espanjassa, Turistikirkon työyhteydessä, on yksi osa heidän elämänsä suurempaa kokonaisuutta ainakin marraskuulle 2010 asti. Espanjassa on ollut poikkeuksellisen sateinen talvi, mutta silti lämpimämpää kuin Suomessa. Ollaan tammikuun loppupuolella ja ilmat alkavat lämpenemään ainakin täällä Etelä-Espanjassa. On hienoa olla palvelemassa Jumalan Valtakunnan työssä Costa del Solilla. Soitan Kyöstille ja kerroin, että haluaisin haastatella heitä lehtijuttua varten. Jonkun ajan päästä ajelen heidän asunnolleen, jonne ei ole asunnoltamme kuin noin kilometri. Katselen vähän tarkemmin heidän asuntoaan kuin yleensä käydessäni. Lämmityslaitteet on saatu kuntoon, talo on lämmin, kaikki on paikoillaan. Internet-yhteys toimii ja olohuoneen pöydällä on Raamattu ja espanjankielen kurssikirja. Tuntuu siltä, että pyörä ei pyöri paikoillaan, vaan on mennyt eteenpäin. Blomerukset toimivat Turistikirkon työyhteydessä. Tehtäväkenttää löytyy lapsista vanhuksiin. 10 Elämä ja Valo 1/2010 Elämä ja Valo 1/
7 Näky on edelleen Balkanin alueen romaneista. Miltä nyt tuntuu Kyösti ja Natasha? Mieli on hyvä ja turvallinen. Tulo tänne on koeteltu ja tukevasti koetaan olevamme nyt perillä täällä. Työhön Niinisen Pentti, vanhemmistoveljet ja muut seurakuntalaiset ovat opastaneet ja vauhdissa ollaan mukana. Jumalan seuraaminen kannattaa ehyellä sydämellä. Antautuminen Jumalallisille tarkoitusperille maksaa tietysti aina jotakin, mutta vain sen kautta voi saavuttaa jotain uutta. Aina on luovuttava jostakin saadakseen uutta, lisää Natasha väliin. Tieto tulevien ja menneiden vaikeuksien keskellä, että ei ole Jumalan tahdon ulkopuolella vahvistaa arjen keskellä. Eli näky kantaa. Viimeksihän olitte Bosniassa, mitenkä tie vei Espanjaan turistityöhön? Seurakuntatyössä olemme aina halunneet olla vahvasti mukana, siellä missä asumme. Näky on edelleen Balkanin alueen romaneista. Rukoilemme siellä olevien uskovien puolesta, siellä ei joka paikassa ole edes seurakuntaa. Emme tiedä vielä vuosien päähän, mutta ylhäältä tiedetään. Tänne tulo on koeteltu päätös, haluamme kasvaa ja kehittyä yhdessä seurakuntatyössä. Täällä mukana ollaan myös sananjulistus vastuussa. Voidaan käyttää niitä lahjoja, mitä Jumala on antanut ihmisiä varten, haluamme harjaantua myös niiden käyttämisessä. Näkynä on edelleen olla vielä vahvemmin mukana seurakuntatyössä siellä minne Jumala johdattaa. Olemme valmiita lähtemään vaikka alueille, missä ei vielä ole perustettuja seurakuntia. Natasha, oletko löytänyt paikkaasi, vai haluatko olla vaan hengessä mukana? Kyllä, olen löytänyt. Lapset ja varhaisnuoret ovat lähinnä sydäntäni. Sen vuoksi opiskelin myös lasten- ja nuorten erityisohjaajaksi. Täällä aion olla mukana vaikuttamassa Kid s Action Night tapahtumissa, joita Sanna ja Janne Heinonen ovat aloittaneet täällä. Mukana on ollut n. 50 lasta. Olemme myös aloittamassa varkkikerhoja. Mukana ollaan tietenkin siinä missä pystytään. Entä Milaja, miltä tämä nyt sinusta tuntuu? Ihan hyvältä. Kavereita kyllä on ikävä Suomesta. Koulunvaihto ei ole ikinä kivaa, varsinkin nyt, kun ollaan näin kaukana. Kyösti kertoo vielä eräästä tapahtumasta, kun hän meni Milajan luokse, huomatessaan hänen olevan hiljaisen ja yksinäisen oloinen. Milaja oli alkanut valittaa ikäväänsä ja sanonut Kyöstille: Aina on luovuttava jostakin saadakseen uutta. Mä haluan lähteä täältä takaisin Suomeen, mutta tiedän ei meidän kuitenkaan pidä lähteä. Tyttö oli lisännyt hetken hiljaa oltuaan: Ajattelin, että tämä on nyt niitä tilanteita, joista olen kuullut monilta lähetysperheen lapsilta. Hekin pienestä iästään huolimatta silti kokevat olevansa Jumalan suunnitelmissa, toteaa Kyösti. Kyösti ja Natasha, miten teidän mielestä palvellaan perheenä Jumalaa, mainitkaa lyhyesti jotakin? Jumala haluaa kuljettaa meitä yhdessä. Rinnalla olijaa pitää rohkaista ja huomata hänenkin lahjat. Sitten lahjojen käyttämistä pitää tukea. Kaikki kuitenkin lähtee oikeasta Jumala suhteesta, se ei riitä, että se on vain miehellä tai naisella. Molempien on rakennettava henkilökohtainen terve suhde Jumalaan ja siinä tukien toista mennä eteenpäin. Mihinkään ei voi astua, jos toinen ei koe olevansa siinä mukana. Asiat ovat yhteisiä, tuki pitää olla. Olisi paljon mistä olisi hyvä keskustella nuortenkin kanssa palvelemisen suhteen, toteaa Kyösti. Lopuksi Kyösti ja Natasha vielä haluavat kiittää kaikkia niitä, jotka ovat heitä tukeneet, kannatuksin ja rukouksin. Tämä kaikki koostuu monesta palasesta, ja oikeat ovat tällä hetkellä paikoillaan. Kiitos Jumalalle, Jumala siunatkoon Blomeruksen perhettä Espanjan jaksolla. 12 Elämä ja Valo 1/2010 Elämä ja Valo 1/
8 Jumalan tahto elämässämme Jumalan tahdon toteuttaminen elämässämme on yhtä kuin antaa Jumalan tahdon johtaa itseään. Jotta pääsemme tähän asteeseen hengellisessä elämässämme, meidän on opittava seurustelemaan, puhumaan ja ennen kaikkea kuuntelemaan Häntä. Katsokaa siis, miten kuulette; sillä sille, jolla on (hengellistä tietoa), annetaan, mutta siltä, jolla ei ole (hengellistä tietoa), otetaan pois sekin, minkä hän luulee itsellään olevan. Jeesus - (Luukas 8:18) Maailma tekee meille helpoksi täyttää korvamme kaikenlaisilla asioilla, jotka vaimentavat Jumalan äänen ja työntävät Hänet kauas elämästämme. Meiltä puuttuu kestävyyttä ja keskittymiskykyä, kun pitäisi kommunikoida Jumalan kanssa. Monta kertaa me luovutamme jo ennen kuin olemme edes alkaneet kuulla Herran ääntä. Jumala puhuu ihmisille joka päivä Jumalan äänen kuuleminen on elintärkeää, jotta voisimme nauttia Jumalan elämäämme varten tekemästä iankaikkisesta suunnitelmasta. Jumalan kuunteleminen on oma päätöksemme. Kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestamme. Jumala ei pakota meitä valitsemaan hänen tahtoaan, mutta hän tekee kaikkensa rohkaistakseen meitä sanomaan kyllä hänen johdatukselleen. Jumala haluaa osallistua elämämme pienimpiinkin yksityiskohtiin. Hänen sanansa kehottaa meitä tuntemaan Hänet kaikilla teillämme, ja Hän ohjaa kulkuamme. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien. (Sananl. 3:6) Jumalan tunnustaminen ja tunteminen tarkoittaa hänen ajatuksistaan välittämistä ja hänen mielipiteensä kysymistä. Sanani. 3:7:ssä todetaan: Älä ole viisas omissa silmissäsi. Toisin sanoen älä edes ajattele, että kykenisit itse johtamaan elämääsi ja suoriutumaan siitä hyvin ilman Jumalan apua ja johdatusta. Useimmilta meistä tämän tärkeän asian oppiminen vie liian kauan aikaa. Saatamme vuosikausia kulkea mukana ja suorittaa uskonnollisia riittejä, mutta meillä ei ole todellista puhe- ja kuuloyhteyttä Jumalaan. Jumalan tahto tulee ymmärtää Jotkut luulevat, että vain silloin me voimme ymmärtää Jumalan tahdon elämässämme, kun tunnemme se tunnetasolla. Tunne-elämä toimii mittarina, jonka kautta voi ymmärtää Jumalan tahdon. Tämä ei ole hyvä mittari. Sen olen huomannut ja varmaan myös sinä. Tunteet nousevat ja laskevat. Jumala on antanut meille ymmärryksen, jota tulee valaista Jumalan sanalla ja hengellä. Ymmärrys on annettu meille Jumalan lahjana. Tärkeintä on, että ymmärrys on Pyhän Hengen vaikutuksen ja johdon alaisena. Sentähden emme mekään, siitä päivästä alkaen, jona sen kuulimme, ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä (Kol. 1:9) Oppia ymmärtämään Jumalan tahto on yhtä kuin oppia tuntemaan Jumalan syvin olemus. Me mielellämme esitämme Jumalalle valmiin suunnitelman ja vaadimme siihen Hänen allekirjoitustaan. Näin sen ei tule olla, vaan meidän tulee hyväksyä Jumalan tahto. Sen sijaan me opimme tässä prosessissa tuntemaan, kuka Jumala on, Hänen olemuksensa ja mitä Hän haluaa. Älkää sentähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on. Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä. (Ef. 5:17,18) Täyttyessämme Hengellä tulemme samalla täyteen sitä tietoa, joka auttaa ymmärtämään, mitä Herra tahtoo. Henki johdattaa meitä tasaista tietä. Sinä olet minun Jumalani -- opeta minua täyttämään tahtosi! Sinun hyvä henkesi johdattakoon minua tasaista tietä. (Ps. 143:10) Jumalan tahto on tehtävä Ei riitä, että vain ymmärretään Jumalan tahto. Se tulee myös toteuttaa. Monet uskovat ymmärtävät, mitä Jumala tahtoo, mutta eivät tee sitä. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti. (1. Joh. 2:17) On seurakunnan jäseniä, jotka ovat olleet Sanan kuulijoita jopa vuosikymmenien ajan. Jos ymmärrettyä ja opittua tietoa ei laiteta käytäntöön, mitä hyötyä tästä vuosien opiskelusta on? Raamatullinen ja hengellinen tietämys, snobbailu, ei saa olla itsetarkoitus, vaan opittua ja ymmärrettyä tietoa on jatkuvasti harjoitettava ja laitettava käytäntöön. Kun alamme toteuttaa käytännössä opittua, alkaa jotain suurta tapahtua elämässämme. Lamaantunut passiivisuus murtuu. Se joka tietää rukouksen teologian, alkaa rukoilla, ja se joka tuntee sielujenvoittamisen periaatteen, alkaa voittaa sieluja Herralle. Tähän päästäksemme meidän on harjoitettava itseämme Herran kuulemiseen ja tehtävä kuulemamme mukaan. Rainer Lindeman 14 Elämä ja Valo 1/2010 Elämä ja Valo 1/
9 Nikulan toimintakeskus toiminut lähes vuoden Teksti: Hellevi Hedman-Valentin ja Rainer Lindeman Valokuvat: Elämä ja Valo ry:n kuva-arkisto meininkiä JA VILSKETTÄ Lahden Nikulassa sijaitseva romanien oma toimintakeskus on ollut toiminnassa lähes vuoden. Toimintaa ja vilskettä on riittänyt. Lahden seudun romanit ovat ottaneet paikan omakseen. Sitä kuvaa erään romanivanhuksen kommentti: On se hienoa, että meillä on tällainen oma talo. Nikulan toimintakeskus on tarkoitettu kaiken ikäisille. Keskuksen viikko-ohjelmasta löytyykin säännöllistä ohjelmaa kaiken ikäisille kokkikerhoista ompelupiirin kautta nuorten peli- ja elokuvailtoihin. Juhannuksena ja joulun alla kokoontui suuri määrä romaneja Lahdesta ja sen lähiympäristöstä yhteisiin illanviettoihin. Illanvietoissa nautittiin yhdessäolosta, leikittiin, laulettiin, syötiin ja kuunneltiin Raamatun opetusta. Monitoimikeskuksen remonttityötä ja sisustamista Vuosi 2009 alkoi remontin keskellä, josta ei tuntunut tulevan loppua. Vähitellen kuitenkin talonkunnostus eteni vaihe vaiheelta ja tämän jälkeen oli vuorossa talon sisustaminen ja erilaisten tavaroiden hankintaa, kyselyjä, oli monenlaista viemistä ja tuomista, muistelee toimintakeskuksen vetäjä Hellevi Hedman-Valentin. Onneksi löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita tukemaan hanketta ja yllättäen tukijoita ja sponsoreitakin löytyi, kun asiallisesti kerroimme tarpeista. Saimme esimerkiksi lattioihin uuden muovimaton ilmaiseksi paikallisesta RTV- liikkeestä. Tämä oli useamman sadan euron arvoinen lahjoitus, josta olemme heille suuresti kiitollisia, toteaa Hellevi. Lahden kaupunki on antanut monenlaista rakennusmateriaalia ja työmiehiäkin tarvittaessa. Nastolan elinkeinotoimistosta toimintakeskukseen on saatu tuoleja ja esitehylly. Illanvietoissa kuullaan monesti lauluja. Tässä lauluvuorossa on Veikko Orimattilasta. Ikeasta ostettiin astiat ja omat ylimääräiset tuotiin käyttöön. Kaikkea tarvittavaa on keräilty kotoa ja ystäviltä. Näin olemme välitellen saaneet luotua taloon kodikkuutta, Hellevi kertoo. Toiminta käynnistyy Maaliskuun 24. päivä oli sitten toimintakeskuksen ensimmäinen kohokohta. Keskuksessa järjestettiin infoilta Lahden seudun romaneille. Olimme enemmän kuin iloisia, vaikka odotimme väkeä, yllätys oli suuri, sillä paikalle saapui 55 henkilöä, iloitsee Hellevi. Ohjausryhmän puheenjohtaja Merja- Liisa Kerkkä avasi illan ja kertoi projektista ja sen tavoitteista. Elämä ja Valo ry:n toiminnanjohtaja Rainer Lindeman kertoi yhdistyksen toiminnasta ja toimintakeskuksen mahdollisuuksista oli sitten toimintakeskuksen viralliset avajaiset. Kutsuvieraita saapui eri virastoista ja järjestöistä. Vieraita tuli runsaasti ja mediakin noteerasi toiminnan. Pääsimme YLE TV:n Hämeen paikallisuutisiin, kehaisevat paikalla olleet keittiöväki. Syyskuun lopussa kokoonnuttiin mie- 16 Elämä ja Valo 1/2010 Elämä ja Valo 1/
10 lenkiintoiseen tapaamiseen. Olimme etsineet koulutusväyliä nuorille aikuisille suorittaa keskeytynyt peruskouluopiskelu loppuun. Paikalle saapuikin 16 halukasta opinnon suorittajaa. Mukana oli myös Taru Kivi Korjaavan opetuksen kes- Toimintakeskuksen talonmies Pirre maalauspuuhissa. kuksesta sekä toimintakeskuksen ohjausryhmän puheenjohtaja Merja-Liisa Kerkkä. Osa nuorista onkin aloittanut opiskelun Korjaavan opetuksen keskuksessa, iloitsee Hellevi. Oppisopimusta ja työharjoittelua Lahden kaupunki tuli talkoisiin hienosti mukaan ja mahdollisti Keijo Baltzarille oppisopimuspaikan Nuoriso ja vapaaaika ohjaajan tutkinnon suorittamiseen. Hän on innostunut tehtävästään ja tekee paljon poikien kanssa työtä työajan jälkeenkin. Pojat ovat vierailleet monissa työpajoissa ja puuhaa ja työtä on järjestetty tarpeen ja kysynnän mukaan. Yhden nuoren saimme työllistettyä maaliskuun lopulla palkkatuella Lahden seudun työttömät ry:n kautta. Palkkauksesta jäi uupumaan osa, mutta Elämä ja Valo ry päätti maksaa puuttuvan osan 6 kk:n ajan. Yhdelle nuorelle toimintakeskus sai järjestettyä työharjoittelujakson, juuri avatulle Fida International ry:n kirpputorille. Nämä nuoret aloittivat myös peruskoulun opintojen suorittamisen loppuun, Korjaavan opetuksen hoivissa. Molemmat nuoret miehet ovat heränneet ottamaan vastuuta elämästään ja he ovat uudella tavalla kiinnostuneita hankkimaan ammatin itselleen koulutuksen kautta. Olemme iloinneet, että olemme saaneet harjoittelussamme olleilla romaninuorissa asennemuutosta aikaiseksi erityisesti koulutusta ja työelämää kohtaan, kertoo Hellevi Hedman-Valentin. Vapaaehtoisia työntekijöitä on ollut kaksi ns. talonmiestä, jotka ovat valvoneet ja ohjanneet myös harjoittelijoita. Vuoden 2009 aikana toimintakeskus Biljardipöydällä nähdään keskittyneitä ilmeitä. on osoittanut työharjoittelutehtäviä 11 henkilölle. Näiden lisäksi eri oppilaitoksista työharjoittelussa on ollut kaksi henkilöä. Lahden seudun työttömät ry:n kautta palkkatuella toimintakeskuksessa on toiminut 3 henkilöä. Lahden kaupungin palkkaamana oppisopimuskoulutuksessa toimintakeskuksen tehtävissä on ollut yksi henkilö. Lisäksi toiminnan polutuksen ansiosta yksi henkilö suoritti peruskoulunsa loppuun ja osallistui raamattukouluopiskeluun. Yksi henkilö osallistui myös VR:n konduktöörikoulutukseen ja sai tämän jälkeen VR:ltä töitä. Keskeytyneitä peruskouluopiskeluja lähti vuoden aikana suorittamaan 3 naista ja 2 miestä. Yksi nainen pääsi työharjoitteluun ompeluyritykseen ja sai sieltä tämän jälkeen myös työpaikan. Yksi henkilö suorittaa Päiväkummun perhekodissa oppisopimuskoulutusta. Yksi henkilö ohjattiin Tuoterenkaalle useamman kuukauden työharjoitteluun. Eli työ on kantanut myös tällä saralla hedelmää, iloitsee Hellevi. Ohjausryhmä työntekijöiden tukena Ohjausryhmä kokoontui toimintakauden aikana neljä kertaa. Ohjausryhmään kuuluvat seuraavat yhteisöt/henkilöt: Maarit Ahomäki, Päijät- Hämeen TE-toimisto Risto Kajaste, sosiaalijohtaja, Lahden kaupunki Leena Kallio, Hämeen TE-keskus Merja-Liisa Kerkkä, Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Malla Laiti, Etelä-Suomen Lääninhallitus Rainer Lindeman, toiminnanjohtaja, Elämä ja Valo ry. Jyrki Malinen, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lahden yhdistys ry. Timo Pokki, Lahden Diakoniasäätiö Teuvo Siivonen, Lahden seurakuntayhtymä Tuula Åkerlund, toiminnanjohtaja, Romano Missio ry. Tarmo Salmenniemi, ylikonstaapeli evp Heikki Rantala, Hämeen TE-keskus ( lähtien) Hanke toteutetaan yhteistyössä Lahden kaupungin ja Hämeen ELY-keskuksen kanssa. n 18 Elämä ja Valo 1/2010 Elämä ja Valo 1/
11 Palstan ensimmäisessä osassa saamme tutustua Mirikli Hagertiin. Hän on nuori nainen Ruotsista joka palvelee laululahjallaan lauluryhmissä Södertäljen ja Boråsin seurakunnassa. Etenen haaveitani kohti rukoillen Olen Mirikli Hagert, Boråsista, 20 vuotta. Tällä hetkellä käyn raamattukoulua Tukholmassa ja asustelen Södertäljessä. Olen pienestä asti omistanut lapsenuskon ja 12 ikäisenä tein tietoisen ratkaisun lähteä seuraamaan Jeesusta. Palvelutehtävä opetti Palvelutehtäväni kautta olen oppinut kuinka tärkeä seurakuntatyö on. Kävin kasteella 14 ikäisenä ja liityin Boråsin Helluntaiseurakuntaan. Kun kävin kasteella koin kuinka seurakunta tuli minulle rakkaaksi. Palvelutehtäväni kautta olen oppinut kuinka tärkeä seurakuntatyö on. Olen oppinut, kuinka on ilo saada palvella Herraa ja ymmärtänyt, että seurakunta on minulle koti johon saan tulla tällaisena kun olen. Olen laulanut ylistysryhmässä Mika ja Anna Kososen kanssa, ollut leireillä, keittiöllä ja muissa toiminnoissa. Kokemukseni on, että kun palvelen seurakunnassa, niin pieninkin tehtävä kasvattaa minua. Jumala kasvattaa meitä hengellisessä vastuussa, jos vain annamme itsemme Hänen käyttöön. Kirje koulumaailmassa Kun kävin koulua, sain kokea kuinka Herra johdatti minulle uskomattomia ystäviä, ihmisiä joille sain kertoa Jeesuksesta. Sain olla Hänen kirjeenä siellä, todistamassa kuinka Hän on minua auttanut ja muutama ystävistäni kiinnostuikin uskonasioista. Jumala antoi voimaa jokaiselle päivälle, sain suorittaa koko koulunjakson loppuun asti. Olen Herralle kiitollinen siitä avusta. Hän antaa meille voimaa suorittaa haaveemme ja arkemme. Konkreettinen Jumalan läsnäolo Elämässäni olen käynyt monia vaikeita vaiheita läpi. Ellei Jumala olisi ollut kanssani, en olisi varmaankaan tässä tänä päivänä. Yksinäisyys, lähimmäisen ystävän menetys, alkoholiongelma perheeni keskellä ja paljon muita hyvin vaikeita tilanteita. En ole kuitenkaan ollut yksin niissä vaiheissa, Jumala on ollut uskollinen ystävä joka on lohduttanut, antanut voimaa, toivoa ja enemmän lujuutta Häneen. Näissä tilanteissa olen kokenut konkreettisesti kuinka olen saanut vetäytyä lähemmäksi Jumalaa ja olen tullut enemmän riippuvaiseksi Pyhästä Hengestä, rukouksesta ja Sanan lukemisesta. Se on ollut se voiman lähde, joka ei ole loppunut kesken, vaan on runsaasti aina virvoittanut. Tulevaisuus pianonsoittajana Tulevaisuudessa haaveilen perustaa ylistysryhmän, joka innoittaa ihmisiä ylistämään Herraa täydestä sydämestä. Toivoisin, että ihmiset oppisivat ylistyksen merkityksen, ja suuri haave on myös, että oppisin soittamaan pianoa. Etenen haaveitani kohti rukoillen, opettelemalla pianon soittoa, ja pikku hiljaa kooten ryhmää, jossa jokainen saisi laittaa lahjansa Jumalan käyttöön. Mirikli ja Mika Kosonen laulamassa ulkoilmatilaisuudessa Saisimme soittimilla ja laululla Herran kunniaa ylistää. Levitetään Jumalan tulta Lehden nuorille lukijoille, mutta myös muillekin, haluan sanoa; Olkaa rohkeat, palvelkaa ilolla ja antakaa elämänne Jumalan käyttöön. Se ei ole turhaa! Rukouksessa on voimaa! Älkää lakatko rukoilemasta. Jokaista tarvitaan, jotta Jumalan tuli pääsisi leviämään. Jokaisen armolahjaa tarvitaan Jumalan käyttöä varten tässä ajassa! Aika on lähellä, ollaanko valmiita lähtöön? Jeesus on valmistamassa meille sijaa taivaassa. n 20 Elämä ja Valo 1/2010 Elämä ja Valo 1/
12 Krokopojat hurjastelevat maastoautolla. Mahtaakohan kaikki pysyä mukana kyydissä? Väritä kuva. Haaksirikko O li syyskuun loppupuoli, kun Paavali nousi laivaan purjehtiakseen Kesareasta Roomaan. Laiva eteni hitaasti rannikon tuntumassa Myraan saakka, ja siellä matkalaiset siirtyivät Italiaan menevään laivaan. Laiva pääsi Kreetassa olevaan satamaan. Nyt oli kuitenkin jo syksy ja näytti vaaralliselta jatkaa matkaa, sillä syysmyrskyt saattoivat olla tuhoisia. Etelästä alkoi kuitenkin puhaltaa heikko tuuli, ja merimiehet ajattelivat, että saisivat laivan helposti siirretyksi parempaan satamaan kauempana rannikolla. Heti kun oli lähdetty purjehtimaan, saarelta alkoi puhaltaa raju koillismyrsky ja laiva joutui sivuun kurssiltaan. Merimiehet laskivat purjeen ja antoivat laivan ajelehtia tuulen mukana. Seuraavana päivänä he heittivät osan lastia yli laidan keveentäkseen laivaa. Myrsky raivosi kaksi viikkoa, eivätkä he nähneet aurinkoa päivällä eikä tähtiä yöllä. Älkää huolestuko, Paavali lohdutti. Laiva kyllä tuhoutuu, mutta Jumala säästää kaikkien ihmisten hengen. Samana yönä merimiehet tunsivat tulleensa lähelle maata. He pelkäsivät laivan murskaantuvan kallioihin ja heittivät mereen neljä ankkuria. Paavali kehotti kaikkia syömään jotakin, että vahvistuisivat. Aamulla merimiehet näkivät maata. He katkaisivat ankkuriköydet ja yrittivät ohjata laivan maihin. Mutta laiva ajoi hiekkasärkkään, ja jokaisen oli uitava henkensä edestä ja takerruttava vedessä kelluviin lankkuihin ja laivan kappaleisiin. Jokainen pelastui. He olivat Maltan saarella ja he jäivät sinne koko talveksi, kunnes pääsivät jälleen purjehtimaan. Kun Paavali saapui Roomaan, paljon kristittyjä tuli hänen luokseen. Hänen oikeudenkäyntinsä viivästyi ja hänellä oli kaksi vuotta aikaa kertoa kaikki, mitä hän tiesi Jeesuksesta. (kertomus kirjasarjasta raamatun maailma lähetystehtävä, sley-kirjat 1996) 22 elämä ja valo 1/2010 elämä ja valo 1/
13 Romaninuoret laskettelurinteillä Lahdessa mennään yhdessä eteenpäin Ryhmä rämä valloittamaan Himoksen vuori. Iltaisin oli aikaa myös rukoilla ja keskustella. Kokkeina matkalla toimivat Tenho Nikkinen (oik.) ja Terno Hiltunen (vas). Joukko sai päivien aikana huippukokkien tarjoilut. Kiitos kokeille. Lahdessa on hienolla tavalla nuorten ja vanhempien yhteistyö mennyt eteenpäin. Lahdessa Nikulan toimintakeskuksessa toiminta on vilkasta ja päivittäin Nikulaan kokoontuu noin henkilöä. Myös iltatapahtumat Nikulassa ovat pyörähtäneet käyntiin. Parhaimpina iltoina koolla on jopa 70 henkilöä. Joukossa on lapsia, nuoria, vaareja ja mummoja Perjantai-iltaisin miehet kokoontuvat omaan illan viettoonsa ja eräässä syksyisessä illassa joku heitti ilmaan ajatuksen, josko jossain vaiheessa voisimme nuorten miesten kanssa suunnitella matkan johonkin. Ajatus saikin heti siivet alle ja rupesimme miettimään asiaa. Ei aikaakaan, kun saimme idean lähteä Jämsän Himokselle laskettelemaan ja viettämään yhdessä oloa. Suunnitelmissa olisi kahden päivän matka. Mistä matkaan varat? Ensimmäinen kysymys oli tietenkin: mistä rahat kyseistä matkaa varten. Uskoimme kuitenkin jo alussa, että Jumala on kaiken suunnitelmamme takana ja rahoituskin järjestyisi. Toki se vaatisi jokaiselta matkalle osallistujalta tietynlaista työpanosta varojen hankintaan. Perustimme kesällä 2009 Päijät- Hämeen Romaninuoret ry nimisen yhdistyksen, jonka puteissa rupesimme hanketta järjestämään. Niinpä Herra järjesti meille erään yksityisyrittäjän kautta urakkahomman. Saimme tehtäväksemme siivota erään lähes sata vuotta vanhan kiinteistön, mikä oli vaihtanut omistajaa. Urakka kestin noin viikon ajan ja tähän tehtävään osallistui kymmenkunta miestä vuoropäivinä. Talosta lähti todella paljon roskaa ja siivoamista riitti. Saimme neuvoteltua itsellemme kiinteistössä olevan irtaimiston, jonka sitten päätimme myydä kirpputorilla. Kuusikauppaa paukkupakkasissa Saimme myös Herralta lisä rahoitusta hankkeellemme, kun seurakuntanamme paimen Petri Viinikkala soitti minulle ja sanoi, että heille oli tarjottu joulukuusia myytäväksi, josta tuotto menisi Pietarin nuorisotyöhön. Jos me ottaisimme kyseisen työn, niin me saisimme puolet nuorten yhdistykselle. Niinpä otimme Mukana matkalla oli myös Nikulan toimintakeskuksen yleismies Aiski, jota ilman reissu olisi ollut puutteellinen. tehtävän vastaan ja saimme n.150 kpl joulukuusia myytäväksemme. Jälleen matkalle osallistujat jaettiin pareihin ja joka parille annettiin omat myyntivuorot. Pakkasta oli joka päivä 20 asteen paikkeilla, mutta olimme päättäneet toteuttaa matkan, joten pakkanenkaan ei vienyt myyntihaluja. Lahden nuorisopalvelut tukivat matkaamme. Omalta osaltaan yhteistyössä oli mukana myös Laskettelun lomassa ehdittiin välillä käydä kupposella kuumaa Lahden helluntaiseurakunta sekä Elämä ja Valo yhdistys. Matka Himokselle toteutuu Vihdoin koitti päivä, jolloin matka Himokselle oli ajankohtainen. Lähdimme matkalle Nikulasta ja saavuimme Himokselle neljän aikoihin iltapäivällä. Meille oli varattu hieno viimevuoden mallia oleva paritalo, joka oli huippuluokkainen. Jälleen kerran huomasimme, että Herra halusi meille parasta. Illan kuluessa molemmilla puolilla oli saunat lämpiämässä. Saunojen lämmetessä aloimme valmistaa juhlaillallista. Kokkeina toimivat Tenho Nikkinen ja Terno Hiltunen. Illallisesta tuli siis aivan sanoinkuvaamattoman hyvä. Kokeille 10 pistettä ja atrian merkki. Illan aikana 24 Elämä ja Valo 1/2010 Elämä ja Valo 1/
14 Kari, Kari. Nyt paljastuit. Jääkaapilla ei saanut käydä muut kuin kokit. Tsot, tsot tauduimme lähtemään rinteelle. Kävimme läpi vielä asioita, joita mäessä tulee huomioida, varovaisuutta jne. Pakkasta oli jälleen kerran 22 astetta, mutta mehän olimme jo tottuneet kylmiin oloihin, joten se ei haitannut meitä. Oltuamme päivän rinteessä palasimme majapaikkaan. Herra varjeli meidät pahimmilta pelailimme Uunoa, sananselityspelejä ja monopolia. Voitte uskoa, että sananselityspelissä oli selitykset kohdallaan. Illalla pidimme myös Sanan ja rukouksen illan, josta syntyi todella mahtavat keskustelut uskon asioista. Mukana oli myös useita nuoria, jotka eivät ole uskossa. Tästä huolimatta he olivat kiitettävästi mukana kaikissa tilaisuuksissa ja osallistuivat keskusteluihin aktiivisesti. Kiitos siitä Jumalalle. Opiskelu- ja työllistymismahdollisuuksia Erottaja on minulla ja siitä räpsähtää aikamoinen vuokra. Kadulla on hotelli Seuraavana aamuna kun olimme syöneet ruhtinaallisen aamupalan, valmiskaatumisilta ja törmäilyiltä. Illalla oli iltaohjelman vuoro ja nautimme yhdessäolosta sekä siitä mitä olimme saaneet Herran ja yhteistyön avulla aikaan. Illan aikana keskustelimme moninaisista mahdollisuuksista romaninuoren ja vanhempienkin kouluttautumis- ja työllistymismahdollisuuksista. Mahdollisuudet ovat tänä päivänä on erittäin hyvät, jos vaan halukkuutta ja intoa löytyy. Samassa pidimme hengellisen osuuden, josta vastasi Mika Hiltunen. Saimme jälleen kokea, että Jeesus oli kanssamme. Perjantaiaamuna sitten laitoimme paikkoja kuntoon ja suuntasimme takaisin kohti Lahtea. Tämä reissu oli suunnattu nuorille Osa ryhmäläisistä. Kuvassa vasemmalta Rikke, Mika, Kari ja Terno. sekä nuorille aikuisille miehille, joten seuraavaksi Päijät-Hämeen Romaninuoret järjestää nuorille sekä nuorille aikuisille naisille helmikuun lopussa Regina Lindemanin johdolla suunnitellun leiripäivän Manskiven leirikeskusessa. Yhdessä eteenpäin Leiri oli erittäin antoisa ja onnistunut kaikin puolin. Siitä suurin kiitos kuuluu Jumalalle, mutta myös kaikille osallistujille. Ilman teitä leiri ei olisi onnistunut. Tällä haluan kuitenkin sanoa ja osittaa, että yhteistyö yhdessä eteenpäin kannattaa ja yhteistyöllä ja yhteisymmärryksellä me saavutamme paljon enenemän. Yhdessä eteenpäin -periaatteella meistä jokainen pääsee pidemmälle, niin yksilönä kuin ryhmänä. Uskon, että niin kuin Jeesus kävi jonkun kanssa yhdessä eteenpäin, niin Hän käy tänä päivänä sinun ja minun kanssa. Hän ei jätä sinua vaikeimpanakaan päivänä yksin, vaan Hän haluaa olla aina sinun tukenasi. Joten otetaan esimerkkiä Herrastamme ja kuljetaan yhdessä eteenpäin. Siunaavin terveisin Päijät-Hämeen Romaninuoret ry. Keijo Baltzar 26 Elämä ja Valo 1/2010 Elämä ja Valo 1/
15 Lopunajan kellot ovat soittaneet Älä kuitenkaan pelkää Pysähdy hetkeksi. Hiekka tiimalasissa on vähissä. Alkaa pitkä ikuisuus. Vain usko ja luottamus Jeesukseen takaa sinun ikuisuuskohtalosi. kadottaa terveen todellisuudentajun. Esiin työntyy ilmiöitä, jotka ennen koettiin oudoiksi. Kaikenlaiset harhahenget saavat yhä kasvavaa liikkumatilaa ja herättävät ihmisten mielenkiinnon. Jeesuksen ennustus ajan henkisestä ilmapiiristä toteutuu. Matt.24:5 Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: Minä olen Kristus ja eksyttävät monta. Pentti ja Sirkka Niininen ovat toimineet Espanjassa jo kahdeksan vuoden ajan. On aika vielä tehdä työtä ja levittää evankeliumia. On monia niitä, jotka Jumala nostaa vielä vartiopaikalleen. Turistityötä 30 vuotta Espanjan Aurinkorannikolla juhlitaan maaliskuussa. Täällä on ollut monia Herran palvelijoita näiden vuosien aikoina. Pastori Pentti ja hänen vaimonsa Sirkka Niininen ovat olleet täällä jo kahdeksatta vuotta. He elävät koko ajan evankeliumin sykkeessä. Siinä sykkeessä näkee ja tuntee myös ajan hengen. Seuraavassa kirjoituksessa meille monille tuttu koko kansan pappi Pentti Niininen haluaa varoittaa eksymästä ja myöskin rohkaista meitä ottamaan aikamme vakavasti ilman mitään epätervettä pelkoa tai hämmennystä. Kun elämän tavanomaiset kuviot häiriintyvät, ihmiset, jotka olivat varautuneet elämään säädyllisesti ja rauhallisissa olosuhteissa, joutuvat mieleltään kaaokseen. Moni menettää silloin sisäisen tyyneyden ja luottamuksen siihen, mihin ennen uskoi ja minkä varaan elämän rakensi. Pelko ja hämmennys aiheuttavat ilmeisesti myös sen, että moni Älkäämme antako pelon henkien ja uskonnollisen hysterian sekoittaa mielemme rauhaa. Tänään on nähtävissä monenkaltaista Jeesuksen nimissä esiintymistä, mutta osaammeko aina epäillä ja tutkiskella niiden aitoutta? Jeesus liittää tähän myös ennusteen maailman tilanteesta, joka sekin toteutuu selvästi päivinämme: Te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa ettette peljästy. Kun meille puhutaan eksymisestä, me helposti käymme opilliseen rajan käyntiin. Jeesus yhdistää pelon ja eksymisen. Lopunajan eksytykset ammentavat voimansa ihmisten pelkotiloista. En tarkoita tervettä pelon tunnetta, joka olennaisesti liittyy ihmisen itsesuojeluvaiston reaktioihin. Jeesus puhuu ennen muuta henkisistä peloista, jotka olennaisimmalta osaltaan ovat henkivaltojen toimintaa. Kun ihmisten mielet saadaan pelon avulla muokatuiksi, he ovat valmiita mitä mielettömimpiin tekoihin ja käyttäytymiseen. Juuri pelon ja mystiikan hapattamasta maaperästä versoavat esille kaikkinaiset lopunajan oudot ilmiöt, kuten noituus, spritismi ja saatanan palvonta. Usko pelastavaan ja rakastavaan Jumalaan ei johda hysteerisiin seikkailuihin, vaan lepoon Kristuksessa. Raamattu puhuu paljonkin Herran pelosta. Usko ei missään tapauksessa merkitse piittaamattomuutta, mutta se ei myöskään ole elämää pelon vallassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole. Elämässä voi olla epätietoisuutta ja monia tuskallisia kysymyksiä, mutta jatkuva pelon alla eläminen ja tuhon uhka tekee elämästä ennen pitkää tasapainottoman ja kuluttaa hirvittävästi henkisiä voimavaroja. Silloinkin, kun tarkkailemme ajan tapahtumia, älkäämme antako pelon henkien ja uskonnollisen hysterian sekoittaa mielemme rauhaa ettemme peloissamme eksyisi. Aika on Jumalalta saatua lahjaa. Se ei siis ole ihmisen hallittavissa olevaa omaisuutta. Yksi happanemisen ja henkisen eksymisen tuntomerkki on voimakas minä maku, silloinkin, kun esiinnytään Jumalan kunniaksi. Ja ihmisen minuus on kova ja armoton. Mitä tahansa minuus on julistamassa, siitä paistaa hallitsemisen henki ja kovien rangaistuksien uhka toisin ajatteleville. Minä-asenne ei luota armoon, vaan sen ainoa vaikutuskeino on pelko. Pelko ja hysteria kulkevat poikkeuksetta käsi kädessä ja viihtyvät erittäin hyvin epäraittiissa ilmapiirissä. Aito hengensanoma ei lietso henkistä hysteriaa. Herran pyhyys voi vielä tänäkin päivänä vallata profeetan ja painaa hänet vavisten maahan Jumalan pyhyyden edessä. Mutta Herran läsnäolo ei ole kauhistuttava, ei pelota ihmistä suunniltaan eikä johda mielettömyyksiin. Aivan jotain muuta koetaan siinä ympäristössä, jossa väreilee taivaallisten läsnäolo. Rauha ja ilo Herrassa eivät suinkaan ole vain hengellisiä termejä, vaan pääomaa, joka takaa heikolle matkamiehelle pelastumisen mahdollisuuden. Sillä mitä hyötyä on suurestakaan Sanan ja ajan tutkistelusta tai valtavista voimavaikutuksista, jos lepo ja rauha sisimmässämme häiriintyy. On kyse siitä, mitkä henget meitä hallitsevat. Ei edes ajan lopulla Herra käy omiaan peloittelemaan, vaan kuulemme Hänen rakkaan vakuuttelunsa: Ja katso minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. Mitä muita vakuutteluja me enää tarvitsemme? Älä siis pelkää. Pentti Niininen 28 Elämä ja Valo 1/2010 Elämä ja Valo 1/
16 Työ Ukrainassa etenee TUETTU ULKOMINISTERIÖN KEHITYSYHTEISTYÖVAROIN Pyhäkoulun opettajat kokoontuvat säännölliseen koulutukseen. Tässä joukko koolla Pasikan kylässä. CHE-työ on lähtenyt Ukrainassa liikkeelle. Kiitos Jumalalle! Tämähän on Ulkoasianministeriön rahoittama hanke romanikylien kehittämistä varten. On oltava tarkka miten kaikki tehdään ja kenen kanssa. Olemme siksi lähteneet hitaas- ti liikkeelle, syy on se, että haluamme Karpatian hankkeen olevan alusta asti todella heidän omansa(romanien). Suomen päässä hanketta hallinnoi Elämä ja Valo ry:n ja Fida International on tiiviisti mukana auttamassa ja ohjaamassa monella tapaa. CHE-koulutustiimi on nyt koolla ja sitä koulutamme tehtäviinsä. Askel kerrallaan menemme eteenpäin. Samoja tunteja jauhamme uudelleen ja uudelleen. Koulutan heitä, Maria Ijäksen ollen tulkkina. Hyvin paljon laitan heitä itse opettamaan toisiaan. On hienoa kuulla: Hei nyt minä ymmärrän. Rukousaiheena on, että täältä näistä nousee oma kouluttaja näille alueille romanien pariin. Tuija ja Jarmo Saralahti, sekä Tauno Toukola kävivät antamassa alkupotkua koulutuksen aloittamiselle lokakuun aikana. Saralahdet joutuivat sairauden takia lähtemään kesken koulutuksen takaisin Kosovoon ja Albaniaan, mutta polun alku avautui ja siitä mennään eteenpäin. Jatkossakin Fida ja Saralahdet ovat tiiviisti koulutuksessa mukana. Näin on turvallista mennä eteenpäin. Pyhäkoulu opettajat olivat koolla Pasikan seurakunnassa joulukuun alussa. Nadja Lacko organisoi tapaamispäivän. Siellä he saivat olla yhdessä ja purkaa kaikkea mitä on ollut hyvää ja vähemmän hyvää, rakennukseksi ja opiksi toisilleen. Koolla oli kahdeksan kylän pyhäkouluopettajia. Tuloksiakin näkyy. He päättivät jatkossakin kokoontua 2-3 kk:n välein yhteen. Kiitos Herralle. Kevättalvelle suunnitellaan lasten tapahtumaa, jos Vision-seminaariin osallistui hyvä joukko osallistujia. kaikki menee hyvin. Saimme hankittua kylien lapsille joululahjoja, kiitos kaikille uhraajille. Jokaisen lapsen toivehan on, että joulu olisi aina. Täällä Karpatialla on kuitenkin kaksi joulua. Toinen on samaan aikaan kuin meillä Suomessa ja toinen joulu on loppiaisena, tammikuun kuudentena päivänä. Työalueemme talouksista n. 95 % viettää todella köyhän joulun. Nälkä pääateriana ja kurjuus jälkiruokana. Muistakaa työalueemme ihmisiä rukouksin. Vision-seminaariin osallistui myös Tino Varjola. Kuvassa hänen kanssaan Nehemiah-järjestön johtaja Tanja Machabeli. Opetusvastuussa Jarmo Saralahti. Vasemmalla tulkkina toimiva eestiläisveljemme Aarre Lukman. Koulutustilanteissa opetellaan tilanteiden ratkaisuja, jonka jälkeen opetustunti osataan opettaa kyläläisille. Kotisivujen pohjat ovat nyt valmiit kolmella kielellä. Sivusto on tehty englannin-, venäjän- ja tietysti suomenkielisenä. Enää puuttuu kotisivujen vastuuhenkilö. Missä olet? Uskon, että sinä olet olemassa. Siunaamme sinua ja kutsumme sinut rohkeasti esille. Kiitämme kaikkia teitä yhteistyöstä ja mukana olostanne. Työ jatkuu ja lisääntyy, älkäämme väsykö! 30 Elämä ja Valo 1/2010 Elämä ja Valo 1/
17 Innokkaat pyhäkoulunopettajat poseeraamassa yhteiskuvassa. Raha puhuttaa Kun puhutaan rahasta, niin se saa korvamme hörölle. Myös Elämä ja Valo ry:n talousasiat ovat puhuttaneet osaa kansaa, ja tämän vuoksi haluan hieman selvittää yhdistyksen taloutta. Kiitämme Jumalaa ja teitä jokaista mukana olostanne. Pysy mukana ole mukana tehdään yhdessä auta niin Yhdelle vähimmistä -työtä, että tekee kipeää. Työtä hallinnoi Fida International ry ja työn johto ja ohjaus on Fida ry:n Yhdelle Vähimmistä -työn johtoryhmällä. Elämä ja Valo ry. on olennainen osa tätä työtä. Teemme yhteistyötä niiden kanssa joiden toimintaa ohjaavat raamatulliset periaatteet. Myös olemme yhteistyössä, samaan päämäärään pyrkivien kanssa myös kansainvälisellä tasolla. Siunaavin yhteistyöterveisin Yhdelle vähimmistä -työn toiminnanjohtaja Veikko Hekkala Yhteystietomme: Yhdelle vähimmistä työ Jukolantie Nurmijärvi Koulutusryhmä kokoontuu säännöllisesti oppimaan CHE-näyn salaisuuksia. Pankkiyhteys: Nordea Merkitse viitenumero (Muista merkitä viitenumero) Pankkiyhteys ulkomailta: SWIFT-koodi: NDEAFIHH tili FI viite Elämä ja Valo ry:n toimintaa rahoittavat useat tahot. Järjestömme on vuosien mittaan toteuttanut monenlaisia hankkeita eri puolilla Suomea. Pääasiassa hankkeet ovat liittyneet päihdetyön ennaltaehkäisevään toimintaan, romaninuorten parempaan työllistymiseen ja koulutukseen sekä syrjäytymisen ehkäisyyn. Rahoittajina ovat toimineet mm. RAY ja TE-keskukset (nykyisin ELY-keskus). Näiden lisäksi Ulkoasiainministeriö on rahoittanut kehitysyhteistyöhankkeita Intiassa ja Ukrainassa. Näissä maissa toimimme romanikylien parissa, kehittäen ja parantaen heidän elämänlaatuaan. Meille on tullut vuosien varrella useita avustuskyselyjä erilaisiin tapahtumiin ja tarpeisiin ympäri Suomea. Nämä ovat olleet tärkeitä kohteita, mutta ikävä kyllä olemme joutuneet suurimmalle osalle antamaan kielteisen vastauksen. Joku on saattanut ihmetellä päätöksiämme ja ajatella, että kyllähän yhdistys on saanut erilaisia avustuksia aika paljon. Nämä saamamme rahoitukset ovat ns. korvamerkattua rahoi- tusta. Eli hankkeisiin saamamme rahoitus tulee kokonaisuudessaan käyttää ko. hankkeen kuluihin. Kerron kuvitteellisen esimerkin. Meillä on RAY:n rahoittama hanke Tampereella. Itä-Suomessa ollaan asiasta tietoisia, joten he anovat yhdistykseltämme avustusta kyseisen hankkeen rahoista romaninuorten peli-iltojen järjestämiseen 500 euroa. Romaninuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi tämä romaninuorten peli-iltahanke on todella hyvä idea, mutta ikävä kyllä joudumme vastaamaan tähän pyyntöön kielteisesti. Jotta toimimme lain mukaisesti ja eettisesti oikein, emme voi, emmekä saa käyttää hankkeen rahoitusta hankkeen toiminta-alueen ulkopuolella. Elämä ja Valo ry:n vapaa rahoitus koostuu Elämä ja Valo lehtitilauksista sekä äänite- ja kirjamyynnistä. Nämä varat eivät ole korvamerkittyjä, joten voimme käyttää niitä minkä hankkeen tukemiseksi tahansa. Näillä kertyneillä varoilla kesän telttakierros toteutetaan yhdessä seurakuntien kanssa. Tämän lisäksi tuemme evankeliointitapahtumia, kotilähetysviikkoja, lähetystyötä, evankelistoja jne. Vuonna 2009 Elämä ja Valo ry:n lehti- ja äänitemyynnistä kertyi luottotappiota n euroa. Tämä summa on koko vuoden myynnin netto-osuudesta n. 50 %, eli todella huomattava osuus. Tällä rahalla olisimme voineet tehdä paljon työtä evankeliumin eteenpäin menemiseksi. Me vetoamme teidän puhtaaseen mieleenne. Ei anneta tällaisen toistua. Pidetään huoli, että myös Elämä ja Valo ry:llä on toiminnassaan tarpeeksi vapaata rahoitusta, jolla voimme useimmin sanoa kyllä avustushakemuksiin ja toteuttaa Jumalan meille antamaa näkyä. Yhteistyöterveisin, Rainer Lindeman 32 Elämä ja Valo 1/2010 Elämä ja Valo 1/
18 TULEVIA TAPAHTUMIA Hyvinkää Elämä ja Valo -tapahtuma Hyvinkään helluntaisrk:ssa klo 18. Mukana mm. Henry Zitron ja Juhani Valentin. Porvoo Elämä ja Valo -tapahtuma Porvoon helluntaisrk:ssa. Mukana mm. Henry Hedman ja Henry Nyman. Myyrmäki Elämä ja Valo -tapahtuma Myyrmäen helluntaisrk:ssa. Mukana mm. Joni Berg ja Esko Bollström. ILMOITUSKOOT JA HINNAT 1,00 /pmm Seurakuntien tapahtumailmoitukset veloituksetta! Palstaleveydet: 1 palsta 57,5 mm 2 palstaa 118,5 mm 3 palstaa 180,0 mm Kannatusruutu: Yritykset/seurakunnat 45,00 (koko 57,5 x 50 mm) Kaikki ilmoitukset nelivärisiä! Elämä ja Valo -lehti ei ole alv-velvollinen. Aineisto: PDF- tai EPS-muodossa. Värit prosessiväreinä (CMYK). Kuvien minimiresoluutio 300 dpi. Aineiston toimitus: Sähköpostitse: info@elamajavalo.fi Käy tutustumassa Elämä ja Valo ry:n kotisivuihin osoitteessa: Sivuilta löydät ajankohtaista tietoa yhdistyksen toiminnasta. Sivuston kaupasta voit hankkia uusimmat äänitteet, ELÄMÄ JA VALO -JULKAISUJA TUKEE HUONEKALUTEHDAS Inn-Finn Oy Myllymäentie 11, Ähtäri Tel Fax Kotisivu: Sähköposti: inn-finn@inn-finn.fi 8,- kpl Postiosoite kirjat, adressit... Elämä ja Valo klassikot 1-5 PL HUITTINEN Käyntiosoite Lauttakylänkatu HUITTINEN Puhelin Sähköposti info@elamajavalo.fi Kotisivu Pankkitili Nordea Nro 1 Alida & Rainer - Ystävälleni Nro 2 Henry Nyman - Nuoruuden aika Nro 3 Freidiba Boodos - Shalom Nro 4 Timi Keiski - Samalla viivalla Nro 5 Marko Enroth - Voiko rakkautta suurempaa Tilaukset: Forssa Elämä ja Valo -tapahtuma Forssan helluntaisrk:ssa. Mukana mm. Henry Zitron ja Juhani Valentin. Tampere Elämä ja Valo -tapahtuma alk. klo11 Tampereen helluntaisrk:ssa. Mukana mm. Katusoihdut -lauluryhmä. Pietarsaari Romanipäivä Pietarsaaren Saalemissa, Jaakonkatu 25 klo 10:00 Aamukahvit klo 10:40 Aloitus/rukous T. Tikkanen klo RT: Feija Grönfors klo 12:30 Ruokailu klo 14:45 Musiikki-tilaisuus: Tom Bolström, Kyösti ja Dimitri Lindeman ym. klo 15:00 RT: Tom Bolstrom klo 16:00 tauko Klo 18:00 Ilosanoman-ilta: Tom Bolström, Lindeman veljekset laulavat, todistuksia ja Feija Grönfors. Romanipäivä on yksipäiväinen tapahtuma, ei majoitusta osanottajille! Su klo klo 11 Päivätilaisuus T. Tikkanen ja Feija Grönfors Kankaanpää Elämä ja Valo -tapahtuma Kankaanpään helluntaisrk:ssa. Mukana mm. Henry Zitron ja Juhani Valentin. Hämeenlinna Elämä ja Valo -tapahtuma Hämeenlinnan Saalemissa. Mukana mm. Henry Zitron ja Juhani Valentin. 3 elämä ja valo 1/2010 elämä ja valo 1/2010 3
19 Haluatko olla mukana romanilähetystyössä? Ryhdy koulukummiksi Ukrainan romanilapselle 15,00 tai 30,00 /kk. Tällä tavoin vahvistat koko kyläyhteisöä. Tarkemmat tiedot puh Liity Elämä ja Valo r y:n kannatusjäseneksi v v v v Jäsenetuna saat Elämä ja Valo -lehden vuosikerran (5 nroa/vuosi) 10% alennuksen kaikista myyntituotteista Uutiskirjeitä ajankohtaisista aiheista Liitymislahjan Kyllä kiitos! Haluan liittyä Elämä ja Valo ry:n kannatusjäseneksi (vuosimaksu 30 euroa) Tilaan Elämä ja Valo -lehden itselleni lahjaksi kestotilauksena vuosikerta (5 nroa/vuodessa) 25 euroa ja Valoa Elämää vuodesta Elämä ja Valo -lehti maksaa postimaksun Suomen postiliikenteessä määräaikaistilauksena vuosikerta (5 nroa) 27 euroa osoitteen muutos Tilauksen maksaja/vanha osoite Sukunimi Etunimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin Tilauksen saaja/uusi osoite / 200 alkaen Sukunimi Etunimi Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Puhelin ELÄMÄ JA VALO -LEHTI TUNNUS VASTAUSLÄHETYS Elämä ja Valo 1/
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Apostoli Pietari matkusti ympäri maata kertomassa
Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio
Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat. Opinto-ohjaajat
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
21. KOULUN SIUNAAMINEN
21. KOULUN IUNAAMINEN Pappi toimittaa pyydettäessä koulun siunaamisen. 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 484 tai 488. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus Alkusiunaus
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Kertomus 10/60 www.m1914.org Bible
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet
Hengellisen elämän n ja seurakunnan haasteet Astu esiin! Koulutus ja varustamistapahtuma Tampereella 7.-8.2008 Reijo Telaranta 1. Seurakunnan haasteet Haaste on jotain, joka kutsuu toimintaan, tekemää
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU
YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU Mertanen / Martikainen 1 Esimerkkinä yksilölliset aamutoimet Mertanen / Martikainen 2 Kyse on ajattelu- ja toimintatavasta Henkilö saa osallistua oman elämän suunnitteluun
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Leirikirjan omistajan muotokuva:
Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä
Paavalin ihmeelliset matkat
Nettiraamattu lapsille Paavalin ihmeelliset matkat Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 59/60 www.m1914.org Bible for Children,
Kokemusasiantuntijan tarina. Kasvamista kokemusasiantuntijaksi
Kokemusasiantuntijan tarina Kasvamista kokemusasiantuntijaksi Tie päihdekuntoutujasta kokemusasiantuntijaksi on ollut kivinen ja pitkä. En olisi joskus toipumiseni alussa voinut ikinä kuvitellakaan toimivani
KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31
KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31 Kukaan
Empatiaosamäärä. Nimi: ********************************************************************************
Empatiaosamäärä EQ Nimi: ******************************************************************************** Luen jokainen väite huolellisesti ja arvioi, miten voimakkaasti olet tai eri sen kanssa. 1. Huomaan
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Västankvarns skola/ Tukiyhdistys Almus ry.
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 06 Västankvarns skola/ toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 06. Vuoden 06
Nettiraamattu lapsille. Taivas, Jumalan kaunis koti
Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
Usko. Elämä. Yhteys.
Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!
Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola
Työssäoppiminen 16.4-26.5.2013, Fuengirola Matkaan lähdimme maanantaina 15.4 jännittynein, mutta iloisin mielin. Tiistai-aamuna lensimme Kööpenhaminan kautta Malagaan. Malagassa oli lämmintä ja jännityksestä
ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo
Elämä Jumalan lapsena
1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24
...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti
Tytöt LVI-alalla - Perusraportti 1. Ikäni on Tämä kysymys antoi harhaanjohtavan tuloksen, sillä kaksi tytöistä täyttää 16 vuotta tänä vuonna mutta kaksi 17, vielä loppuvuoden aikana. 2. Aiempi koulutukseni
Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
1. Virsi. 2. Alkusiunaus. 3. Johdantosanat. 4. Rippi. Synnintunnustus. Isän ja ( ) Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.
Yksityisessä ripissä kuka tahansa voi tunnustaa syntisyytensä tai jonkin erityisen synnin ja saada synninpäästön. Ripin voi ottaa vastaan pappi, muu seurakunnan työntekijä tai seurakuntalainen. Ripistä
Nettiraamattu lapsille. Nehemia rakentaa muurin
Nettiraamattu lapsille Nehemia rakentaa muurin Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Kuva: SXC/S. Braswell. Näky
Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011
Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin
Case 1. Saara. 1A. Näkökulmat: Saara itse ja opiskelijayhteisö
Case 1. Saara Saara on aina ollut hyvä koulussa ja yliopistoonkin hän pääsi ensimmäi-sellä yrittämällä opiskelemaan äidinkielen opettajaksi. Neljäs vuosi on lähtenyt käyntiin ja hän on edennyt opinnoissaan
Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta
Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen
Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.
Ops-perusteluonnosten palaute Poikkilaakson oppilailta 1 LUKU 2 B Perusopetuksen arvoperusta Suunta on oikea, ja tekstissä kuvataan hyvin sitä, kuinka kaikilla lapsilla kuuluisi olla oikeus opiskella ja
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
Mitä haasteita sinulla on Jumalan läheisyyden kokemisen suhteen? Mikä on sinulle luontevin tapa kokea läheisyyttä Jumalan kanssa?
Mitä haasteita sinulla on Jumalan läheisyyden kokemisen suhteen? Mikä on sinulle luontevin tapa kokea läheisyyttä Jumalan kanssa? Koska ME olemme tehneet siitä haastavaa! Olemme rakentaneet hengellisen
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa
Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin
Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus
Lyhyesti Luovista Luovissa saat olla oma itsesi Luovi on valtakunnallisesti toimiva ammatillinen erityisoppilaitos. Luovin henkilöstö huomioi jokaisen opiskelijan yksilönä. Luovilaiset ymmärtävät, että
Havaintomateriaalia - avuksi sinulle
Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla
VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011
VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana
Nettiraamattu lapsille. Kertomus 25/60. www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille Elisa, ihmeiden mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 25/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Kuningas Daavid (1. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
8:00-9:01 Lähde elämään - Voimaa Hengestä (Peter Halldorf) 9:01-10:00 Lähde elämään - Hengellinen tasapaino (Peter Halldorf)
KESÄJUHLA 2006, LÄHDE ELÄMÄÄN (PETER HALLDORF) 7:10-8:00 Aamun ylistysmusiikkia 8:00-9:01 Lähde elämään - Voimaa Hengestä (Peter Halldorf) 9:01-10:00 Lähde elämään - Hengellinen tasapaino (Peter Halldorf)
SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Ajallinen yhteys muihin
Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012
Nyt ne kuule miettii, että keitä me Ellun Kanat oikein ollaan ja miten työelämä liittyy viestintätoimistoon Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari 18.9.2012 KIRSI
Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.
1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6
Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Ja a k. 5 : 1 6 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne Tunnustakaa siis syntinne toisillenne Mitä tämä tarkoittaa?
Ilman huoltajaa tulleen alaikäisen kotoutumissuunnitelma
Täytetään yhdessä lapsen/nuoren ja hänen edustajansa kanssa Lapsen nimi ja kutsumanimi Henkilötunnus Maahanmuuttopäivä ja ikä Äidinkieli (-kielet) Kansalaisuus Uskonto Edustajan nimi ja yhteystiedot Missä
Preesens, imperfekti ja perfekti
Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka
JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa
Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut
sivu 1 / 11 TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS E B C D D A TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS E C D C E C TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS A B E E B A sivu 2 / 11 3 pistettä 1. Anni, Bert, Camilla, David ja Eemeli
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
Maanantai 4.7. Työhön tutuksi
Maanantai 4.7. Työhön tutuksi Maanantaina oli ensimmäinen työpäivä. Aamulla oli jännittävät tunnelmat siitä ketkä ovat tulevia työkavereita ja siitä miten työt lähtee käyntiin. Istuimme pöydän ääreen ja
lähteitä, mitä kirjoittaja on käyttänyt. Ja meille on helpompi nähdä ne, kun me jatkossa tutkimme evankeliumeja.
1 Talmud tutuksi Aloittelemme opetusten sarjaa jossa käsittelemme juutalaisia lähteitä. Siihen sisältyy sekä Talmudin että Midrashin lähteitä. Joskus kun uskovainen kristitty kuulee sanan Talmud, niin
Jakkara ja neljä jalkaa
Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Molemmille yhteistä asiaa tulee kerralla enemmän opeteltavaa on huomattavasti enemmän kuin englannissa
Molemmille yhteistä alkavat Espoossa 4. luokalta 2 oppituntia viikossa etenemisvauhti on kappaleittain laskettuna hitaampaa kuin englannissa, mutta asiaa tulee kerralla enemmän sanat taipuvat, joten opeteltavaa
TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin
Eskarista ekalle. eskariope mukana ekaluokan alussa
Eskarista ekalle eskariope mukana ekaluokan alussa Taustaa: Kemi mukana Kelpo-kehittämistoiminnan 1. aallossa lv. 2008-2009 alkaen Tavoite: Esi- ja perusopetuksen nivelvaiheen kehittäminen ja yhteistyön
Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa
Lapsen osallisuus prosessissa Lasten ja edunvalvojien kokemuksia edunvalvojasta lastensuojelussa ja rikosprosessissa Milja Laakso Asiantuntija, Lastensuojelun edunvalvojatoiminta Pelastakaa Lapset ry Maakunnallinen
Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama
Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,
Nettiraamattu lapsille. Jeesus, suuri Opettaja
Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Rikas mies, köyhä mies
Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
Mantsinsaari tulessa 18.5.2016
Mantsinsaari tulessa 18.5.2016 Olimme 18.5.2016 Salmissa TV-toimittaja Pasi Peiposen ja hänen tulkkinsa kanssa. Päätin opastaa ja näyttää heille19.5.2016 Pöllän rannasta käsin Mantsinsaarta, koska Pasi
MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,
Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat
Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.
MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!
Kysely Välkky-projektissa keväällä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa! Aika ja paikka: 11.3.2011, MTC Oy, Pori Kouluttajat: Timo Martelius
ELIA OTETAAN TAIVAASEEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14
KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Opettajasalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
FARISEUS JA PUBLIKAANI RUKOILEVAT
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) FARISEUS JA PUBLIKAANI RUKOILEVAT 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Fariseukset olivat sen ajan kirkon johtohenkilöitä.
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa
Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa Partiossa eletään nyt hyvää nousukautta. Jotta sama tilanne jatkuisi, olemme tehneet teille syksyn toiminnan aloittamisen tueksi tarkoitetun vihkon. Viime syksynä
Lähetysseurapuhe Tässä Jeesus viittaa maailman laajuiseen lähetystyöhön Siinä Hän kertoo siitä vallasta,
Lähetysseurapuhe Jumalan armoa ja rauhaa teille hyvät ystävät! Lähden liikkeelle sunnuntain evankeliumin viimeisestä jakeesta. Siinähän sanottiin: Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa
Omatoiminen tehtävävihko
Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Perhejumalanpalvelukset
Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta
Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
Jeesus, suuri Opettaja
Nettiraamattu lapsille Jeesus, suuri Opettaja Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Apologia-forum 25.-27.4.2014
Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum
Kumppanuushanke Verso on Rovaniemen kaupungin ja Rovalan Setlementti ry:n yhteistyöprojekti.
Kumppanuushanke Verso on Rovaniemen kaupungin ja Rovalan Setlementti ry:n yhteistyöprojekti. Miksi työpaja työpaikalla? Työpaja työpaikalla -toiminnan kautta pääset tutustumaan työelämään. Toiminta sisältää
Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.
Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"
Viimeiseksi opetuslapsen huippujutuksi määrittelemme: Riippuvaisuus on vaikeaa, koska emme näe sinua Jumala. Auta meitä löytämään sinut joka päivä.
MERKKIEN SELITYKSET: Koko tunnin pääajatus Kinkkinen pähkinä purtavaksi Viisastelijat kertovat joka tunti paljastuvan opetuslapsen huippuominaisuuden Sinun on valittava oikeat vaihtoehdot päästäksesi jatkamaan
Hyvä Sisärengaslainen,
Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO
Info B2: Global Mindedness -kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijoiden asenteita ja voiko muutosta mitata? Irma Garam, CIMO Kv päivät Levi 21.5. May- 13 Tässä infosessiossa: Mikä on GlobalMindendess-kysely?
Nettiraamattu lapsille. Ihmisen toivottomuuden alku
Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for
FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal
1 FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal Kumppani FOCUS-Nepal Hankkeen kuvaus FOCUS on nepalilainen kansalaisjärjestö ja Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani, joka työskentelee erityisesti
Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä
Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja