Indeksiobligaatio Pohjoismaat -sijoituskori

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Indeksiobligaatio Pohjoismaat -sijoituskori"

Transkriptio

1 Indeksiobligaatio Pohjoismaat -sijoituskori Sijoituskorin esite Indeksiobligaatio Pohjoismaat -sijoituskori on Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiön (jäljempänä Vakuutusyhtiö) omistama sijoituskohde, joka on liitettävissä Vakuutusyhtiön sallimiin sijoitussidonnaisiin vakuutus- ja kapitalisaatiosopimuksiin (jäljempänä vakuutus). Minimisijoitus sijoituskoriin on euroa. Sijoituskorin kohde-etuus ja tuotto Kohde-etuutena on Danske Bank A/S:n liikkeeseen laskema Indeksiobligaatio DDBO 1053: Indeksiobligaatio Pohjoismaat, jonka tuotto määräytyy Indeksiobligaation lainaehtojen mukaisesti S&P Nordic Low Volatility Index (EUR) -indeksin arvonkehityksen perusteella, josta sijoittaja hyötyy tuottokertoimen (vähintään 70 %) mukaisesti. Sijoituskorin tuotto perustuu Indeksisobligaation tuottoon. Indeksiobligaation tuoton laskemisessa käytetään päättymisarvon keski-arvoistamista. Kohde-etuutena olevan indeksin päättymisarvo lasketaan laina-ajan viimeisen kahden vuoden aikana kerättyjen kuukausittaisten havaintojen keskiarvona. Laskentamenetelmä pienentää laina-ajan lopussa mahdollisesti tapahtuvien voimakkaiden markkinaliikkeiden vaikutusta sijoituksen tuottoon. Mikäli Nordic Low Volatility Index (EUR) -indeksin arvonmuutos on 0 tai vähemmän, Indeksiobligaatiolle ei kerry tuottoa. Indeksiobligaation nimellisarvo sekä mahdollinen tuotto maksetaan sijoituskoriin Indeksiobligaation eräpäivänä Sijoituskorin lunastusaika on ja päättymispäivä Lisätietoja kohde-etuudesta ja sen tuotosta löytyy tämän esitteen liitteenä olevasta Danske Bank Indeksiobligaatio 1053: Indeksiobligaatio Pohjoismaat, Tietoa lainasta asiakirjasta sekä Indeksiobligaation ehdoista. Indeksiobligaation tuottoja, palkkioita ja kuluja koskevissa tiedoissa ja laskelmissa ei ole otettu huomioon vakuutuksen kuluja. Sijoituskorin palkkiot ja kulut Sijoituskorista ei peritä hallinnointipalkkiota. Sijoituskorin merkintähinta sisältää Indeksiobligaation strukturointikustannuksen, joka on noin 0,8 % p.a. Sijoituskorin riskiprofiili Sijoituskori sopii matalan riskitason omaavalle sijoittajalle. Sijoittaja voi menettää osan merkintähinnasta, koska laina on merkitty ylikurssiin. Sijoituskorilla ei ole pääomasuojaa. Sijoituskorin sijoituskohteena olevaan Indeksiobligaatioon liittyy Indeksiobligaation liikkeeseenlaskijan Danske Bank A/S:n luottoriski. Jos liikkeeseenlaskija ei kykene maksamaan Indeksiobligaation pääomaa tai mahdollista tuottoa, sijoittajat saattavat menettää sijoittamansa pääoman ja mahdollisen tuoton osittain tai kokonaan. Sijoituskori ei ole Sijoittajien korvausrahaston tai Talletussuojarahaston piirissä. Sijoituskorin osuuksien merkintä, lunastus ja niihin liittyvät rajoitukset Sijoituskorin myyntiaika on Vakuutusyhtiöllä on oikeus jatkaa myyntiaikaa ja olla hyväksymättä sijoituskoriin tehtäviä merkintöjä. 1

2 Vakuutuksenottajalla on oikeus nostaa sijoituskorissa olevat säästönsä vakuutusehtojen mukaisesti. Vakuutusyhtiöllä on oikeus rajoittaa sijoituskorin osuuksien lunastuksia tai merkintöjä, mikäli rajoitus katsotaan tarpeelliseksi muiden vakuutuksenottajien etujen suojelemiseksi. Sijoituskorin päättyminen Sijoitusajan päätöshetken jälkeen sijoituskorin varat sijoitetaan rahamarkkinasijoituksiin. Sijoituskorin toiminta loppuu kokonaan (Päättymispäivä). Jos sijoituskori lopettaa ennenaikaisesti toimintansa lainsäädännön muutoksen, Indeksiobligaation liikkeeseenlaskijan luottoriskin toteutumisen taikka sijoituskorin sijoituksia koskevien järjestelyiden tai muutosten takia ennen sijoituskorin alkuperäistä Päättymispäivää (Ennenaikainen Päättymispäivä), sijoituskoriin sidotut vakuutussäästöt siirretään Ennenaikaisen Päättymispäivän arvolla muihin sijoituskohteisiin. Sijoituskorin toiminnan päättyessä vakuutuksenottajan tulee ilmoittaa, Vakuutusyhtiön hänelle asettamassa kohtuullisessa määräajassa, minkä sijoituskohteen arvonkehitykseen hän haluaa säästönsä sidottavan. Ellei vakuutuksenottaja näin toimi, Vakuutusyhtiöllä on oikeus siirtää koriin sidotut vakuutussäästöt valitsemiinsa muihin sijoituskohteisiin. Vakuutusyhtiöllä on oikeus peruuttaa sijoituskori muuttuneen markkinatilanteen tai muun syyn vuoksi, joka Vakuutusyhtiön arvion mukaan voi vaarantaa järjestelyn, tai mikäli yhteenlaskettu merkintämäärä myyntiaikana jää vähäiseksi. Vakuutusyhtiöllä on myös oikeus painavasta syystä lopettaa sijoituskori kokonaan ennen Päättymispäivää. Tämä esitys ei ole täydellinen selvitys Sijoitusvakuutuksesta/ Kapitalisaatiosopimuksesta tai sijoituskorista. Tutustu myös Sijoitusvakuutuksen/ Kapitalisaatiosopimuksen tuoteselosteeseen, vakuutusehtoihin ja hinnastoon, Indeksiobligaatio Pohjoismaat -sijoituskorin sääntöihin sekä Indeksiobligaatio Pohjoismaat - lainaehtoihin. Vakuutuksen tai kapitalisaatiosopimuksen myöntää ja sijoituskorin tarjoaa Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Postiosoite PL 627, Helsinki. Rekisteröity kotipaikka ja osoite Bulevardi 56, Helsinki, Suomi. Y-tunnus , Danske Bank Oyj toimii Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiön asiamiehenä ja on rekisteröity Finanssivalvonnan ylläpitämään vakuutusedustajarekisteriin. Finanssivalvonta valvoo vakuutusedustusta. LIITE Danske Bank Indeksiobligaatio 1053: Indeksiobligaatio Pohjoismaat, Tietoa lainasta - asiakirja 2

3 Indeksiobligaatio Pohjoismaat -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Pohjoismaat -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika Kohde-etuus Indeksiobligaation tuottokerroin Indeksiobligaation takaisinmaksu Danske Bank A/S:n liikkeeseen laskema Indeksiobligaatio Pohjoismaat DDBO 1053, (ISIN) FI , Sijoituskorin tuotto perustuu Indeksiobligaation tuottoon, joka määräytyy Indeksiobligaation lainaehtojen mukaisesti Indeksiobligaation kohde-etuutena olevan indeksin (Indeksi) S&P Nordic Low Volatility Index (EUR) -indeksin arvonkehityksen perusteella. Indeksiobligaation tuoton laskemisessa käytetään päättymisarvon keskiarvoistamista. Kohde-etuutena olevan indeksin päättymisarvo lasketaan laina-ajan viimeisen kahden vuoden aikana kerättyjen kuukausittaisten havaintojen keskiarvona. Laskentamenetelmä pienentää laina-ajan lopussa mahdollisesti tapahtuvien voimakkaiden markkinaliikkeiden vaikutusta sijoituksen tuottoon. Tuottokerroin on alustavasti 80 % kohde-etuutena olevan indeksin arvonkehityksestä Indeksiobligaation tuotonlaskennan** mukaisesti. Lopullinen tuottokerroin vahvistetaan vähintään tasolle 70 % liikkeeseenlaskupäivänä % Indeksiobligaation nimellisarvosta sekä mahdollinen tuotto maksetaan sijoituskoriin Indeksiobligaation eräpäivänä Sijoittaja voi menettää osan merkintähinnasta, koska laina on merkitty ylikurssiin. Indeksiobligaatioon liittyy riski Danske Bank A/S:n takaisinmaksukyvystä. Tämä tarkoittaa, että sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman ja mahdollisen tuoton osittain tai kokonaan. Sijoituskorin osuuden Vaihtuva, noin 105 % (noin 1,05 eur) merkintähinta Sijoitusaika Noin 5 vuotta. Sijoittaminen Indeksiobligaatioon alkaa (Lähtöhetki) ja päättyy (Päätöshetki). Lunastusaika Pääomasuoja Sijoituskorin päättyminen Sijoituskorin osuuden arvo Sijoituskorin palkkiot ja kulut Sijoituskorin minimimerkintä Sijoituskorilla ei ole pääomasuojaa. Sijoituskorin toiminta päättyy (Päättymispäivä) Sijoituskorille lasketaan pankkipäivittäin osuuden arvo. Sijoituskorista tehtävien lunastusten arvo määräytyy toimeksiantokohtaisesti lunastushetken markkinatilanteen mukaisesti. Sijoituskorista ei peritä hallinnointipalkkiota. Sijoituskorin merkintähinta sisältää Indeksiobligaation strukturointikustannuksen, joka on noin 0,8 % p.a. Arvio perustuu markkinatilanteeseen euroa * Lisätietoja Indeksiobligaation ehdoissa ja esitteessä. ** Lisätietoja kohdassa Sijoituskorin sijoitusstrategia sekä Indeksiobligaation ehdoissa ja esitteessä. 1

4 Sijoituskorin määrittely Sijoituskori on Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiön (jäljempänä Vakuutusyhtiö) sallimiin sijoitussidonnaisiin vakuutus- ja kapitalisaatiosopimuksiin liitettävissä oleva Vakuutusyhtiön omistama sijoituskohde. Sijoituskorin varat sijoitetaan sijoituskorin sijoitusstrategian mukaisesti. Sijoituskorin tuotto perustuu Indeksiobligaation arvonkehitykseen. Sijoituskorin sijoitusriskit on kuvattu jäljempänä kohdassa Sijoituskorin riskiprofiili. Ellei näissä säännöissä ole toisin määrätty, sovelletaan sijoituskoriin vakuutusehtojen sijoituskohteita koskevia määräyksiä. Sijoituskorin sijoitusstrategia Sijoituskorin varat sijoitetaan Danske Bank A/S:n liikkeelle laskemaan indeksiobligaatioon, Indeksiobligaatio Pohjoismaat DDBO 1053 Lisäksi sijoituskorissa voi olla vähäinen määrä käteisvaroja. Sijoituskorin Myyntiaikana sijoituskorin varat sijoitetaan korkomarkkinoille. Indeksiobligaation tuotto Sijoituskorin Kohde-etuutena olevan Indeksiobligaation tuotto perustuu alla määritellyn indeksin (Indeksi) arvonkehitykseen, josta sijoittaja hyötyy Tuottokertoimen mukaisesti. Indeksiobligaation hyvitys lasketaan Indeksin arvonkehityksen perusteella alla olevien ehtojen mukaisesti. Lisätietoja indeksistä ja sen riskitekijöistä löytyy Indeksiobligaation lainaehdoista sekä verkkosivuilta Ajankohtaista kohdasta. Indeksi Bloomberg S&P Nordic Low Volatility SPNLVEP Index Indeksin arvonmuutos lasketaan seuraavasti: ( Loppu) ( ) Alku Indeksi IndeksinArvonmuutos = Max 0%; 1 Indeksi Hyvityksen määrä Indeksiobligaatio lainaosuutta kohden on: Lainaosuuden nimellisarvo x Tuottokerroin x Indeksin Arvonmuutos. Tuottokerroin: Alustavasti 80 %, lopullinen tuottokerroin vahvistetaan vähintään tasolle 70 % liikkeeseenlaskupäivänä Indeksin tuoton ollessa nolla tai negatiivinen, Indeksiobligaatiolle ei kerry tuottoa. Lähtöarvo Indeksi(Alku) tarkoittaa Laskenta-asiamiehen määrittämää Indeksin Sulkemisarvoa Lähtöpäivänä. Lähtöpäivä on Päättymisarvo Indeksi(Loppu) tarkoittaa Laskenta-asiamiehen määrittämää Indeksin Sulkemisarvojen aritmeettista keskiarvoa Arvostuspäivinä j. Arvostuspäivät (j=1 25) ovat kuukausittain, joka kuukauden 30. päivä (j=1) ja (j=25) välisenä aikana: Ensimmäinen Arvostuspäivä on ja Viimeinen Arvostuspäivä on (yhteensä 25 havaintoa). Sulkemisarvo on laskenta-asiamiehen vahvistama Indeksin arvo ajankohtana, jolloin Indeksin arvon laskeva ja julkaiseva yhteisö julkaisee sen arvon. Laskenta-asiamies on Danske Bank Oyj. Indeksiobligaation takaisinmaksu Indeksiobligaation nimellisarvo sekä mahdollinen tuotto maksetaan sijoituskoriin Indeksiobligaation eräpäivänä Vakuutusyhtiö tai pankki ei vastaa sijoituskorin arvon alentumisesta eikä anna takuuta sijoituskorin arvon säilymisestä. 2

5 Lisätietoja Indeksiobligaatiosta ja siihen liittyvistä riskeistä löytyy ohjelmaesitteestä ja obligaation lainakohtaisista ehdoista. Sijoituskorin riskiprofiili Sijoituskori sopii matalan riskitason omaavalle sijoittajalle. Sijoittaja voi menettää osan merkintähinnasta, koska laina on merkitty ylikurssiin. Sijoituskorilla ei ole pääomasuojaa. Sijoituskorin sijoituskohteena olevaan Indeksiobligaatioon liittyy Indeksiobligaation liikkeeseenlaskijan Danske Bank A/S:n luottoriski. Jos liikkeeseenlaskija ei kykene maksamaan Indeksiobligaation pääomaa tai mahdollista tuottoa, sijoittajat saattavat menettää sijoittamansa pääoman ja mahdollisen tuoton osittain tai kokonaan. Sijoituskori ei ole Sijoittajien korvausrahaston tai Talletussuojarahaston piirissä. Sijoittajakohderyhmä Sijoituskori sopii sijoittajalle, joka tavoittelee sijoittamalleen pääomalle korkosijoituksia parempaa tuottoa. Sijoituskori on tarkoitettu osta ja pidä -tyyppiseksi sijoitukseksi. Sijoituskorin palkkiot ja kulut Sijoituskorista ei peritä hallinnointipalkkiota. Sijoituskorin merkintähinta sisältää Indeksiobligaation strukturointikustannuksen, joka on arviolta 0,8 % p.a. Strukturointikustannus sisältyy Indeksiobligaation arvoon ja siten myös sijoituskorin osuuden arvoon eikä sitä veloiteta erikseen vakuutuksenottajalta. Sijoituskorin sijoituksiin liittyvät kulut, kuten kaupankäyntikulut sekä mahdolliset verot ja muut julkisoikeudelliset maksut vähennetään päivittäin sijoituskorin arvosta osuuden arvoa laskettaessa eikä niitä veloiteta erikseen vakuutuksenottajalta. Sijoituskorin arvon laskeminen Sijoituskorin arvo lasketaan vähentämällä sijoituskorin varoista sijoituskoria koskevat velat, kuten sijoituksiin liittyvät kulut. Sijoituskorin varojen arvostus perustuu Indeksiobligaation jälkimarkkinahintaan sekä mahdollisten käteissijoitusten markkina-arvoon. Sijoituskorin osuuden arvo lasketaan jakamalla sijoituskorin arvo liikkeellä olevien sijoituskorin osuuksien lukumäärällä. Sijoituskorin osuuden arvo voidaan jakaa murto-osiin. Yksi sijoituskorin osuus muodostuu kymmenestä tuhannesta (10 000) yhtä suuresta murto-osasta. Sijoituskorin osuudelle lasketaan arvo kunakin sellaisena päivänä, jolloin talletuspankit ovat Suomessa yleisesti avoinna. Sijoituskorin sijoituksiin mahdollisesti kohdistuvista muutoksista, markkinahäiriöistä tai muista vastaavista syistä johtuen Vakuutusyhtiö voi keskeyttää arvonlaskennan siihen saakka kunnes arvonlaskenta voidaan normaalisti toteuttaa. Sijoituskorin sijoituksia koskevat muutokset Jos sijoitusaikana toteutetaan mihin tahansa sijoituskorissa olevaan sijoitukseen tai sijoituksen liikkeeseen laskeneeseen tai sitä laskevaan tai edustavaan yhtiöön liittyvä järjestely tai toimenpide, kuten esimerkiksi osakkeen poistaminen arvopaperipörssistä, osakkeen jako eli ns. splittaus, rahastoanti, uusmerkintä, arvopapereihin oikeuttavan instrumentin liikkeeseenlasku, lopettaminen, julkinen ostotarjous, sulautuminen, jakautuminen, kansallistaminen, konkurssi tai muu tapahtuma tai jos kyseisen sijoituksen toteuttavan sijoitusvälineen likviditeetti tai saatavuus arvopaperipörssissä tai muussa markkinapaikassa vähenee ja tällaisella järjestelyllä, toimenpiteellä tai tapahtumalla on Vakuutusyhtiön arvion mukaan vaikutusta sijoituksen arvoon, Vakuutusyhtiö voi, ilman vakuutuksenottajien suostumusta, muuttaa arvonlaskentaa kyseisen muutoksen johdosta. Muutokset voivat vaikuttaa muun muassa sijoitusten arvoihin, sijoituskorin koostumukseen ja sijoitusten määrään ja muihin arvonlaskentaa koskeviin seikkoihin. Muutos voi tarkoittaa myös sitä, että sijoitus korvataan toisella sijoituksella tai sijoituksilla tai että sijoituskori päättyy ennenaikaisesti. Vakuutusyhtiöllä tai pankilla ei ole velvollisuutta korvata sijoitusta. Sijoituskorin osuuksien merkintä, lunastus ja niihin liittyvät rajoitukset Sijoituskorin Myyntiaika on määritelty edellä sijoituskorin Keskeiset ehdot -taulukossa. Vakuutusyhtiöllä on oikeus jatkaa Myyntiaikaa ja olla hyväksymättä sijoituskoriin tehtäviä merkintöjä. Vakuutuksenottajalla on oikeus nostaa sijoituskorissa olevat säästönsä vakuutusehtojen mukaisesti. Vakuutusyhtiöllä on oikeus rajoittaa sijoituskorin osuuksien lunastuksia tai merkintöjä, mikäli rajoitus katsotaan tarpeelliseksi muiden vakuutuksenottajien etujen suojelemiseksi. Tällainen tilanne voi aiheutua 3

6 esimerkiksi Indeksiobligaation liikkeeseenlaskijan luottoriskin toteutuessa tai markkinahäiriön vuoksi, mistä johtuen sijoitusten arvostamista ja sijoituskorin arvonlaskentaa ei voida luotettavasti toteuttaa. Sijoituskorin päättyminen Sijoitusajan Päätöshetken jälkeen sijoituskorin varat sijoitetaan rahamarkkinasijoituksiin. Sijoituskorin toiminta loppuu kokonaan Päättymispäivänä. Jos sijoituskori lopettaa ennenaikaisesti toimintansa lainsäädännön muutoksen, Indeksisobligaation liikkeeseenlaskijan luottoriskin toteutumisen taikka sijoituskorin sijoituksia koskevien järjestelyiden tai muutosten takia ennen sijoituskorin alkuperäistä Päättymispäivää (Ennenaikainen Päättymispäivä), sijoituskoriin sidotut vakuutussäästöt siirretään Ennenaikaisen Päättymispäivän arvolla muihin sijoituskohteisiin. Sijoituskorin toiminnan päättyessä vakuutuksenottajan tulee ilmoittaa, Vakuutusyhtiön hänelle asettamassa kohtuullisessa määräajassa, minkä sijoituskohteen arvonkehitykseen hän haluaa säästönsä sidottavan. Ellei vakuutuksenottaja näin toimi Vakuutusyhtiöllä on oikeus siirtää sijoituskoriin sidotut vakuutussäästöt valitsemiinsa muihin sijoituskohteisiin. Vakuutusyhtiöllä on oikeus peruuttaa sijoituskori muuttuneen markkinatilanteen tai muun syyn vuoksi, joka Vakuutusyhtiön arvion mukaan voi vaarantaa järjestelyn, tai mikäli yhteenlaskettu merkintämäärä Myyntiaikana jää vähäiseksi. Vakuutusyhtiöllä on myös oikeus painavasta syystä lopettaa sijoituskori kokonaan ennen Päättymispäivää. Sijoituskorin ja sen osuuksien omistaminen sekä oikeudet sijoituskoriin ja sen osuuksiin Vakuutuksenottajalla tai edunsaajilla ei ole omistus- tai muita oikeuksia vakuutuksiin liitettyyn sijoituskoriin tai sen osuuksiin. Vakuutukseen liitetyn korin osuuksien omistusoikeus kuuluu Vakuutusyhtiölle. Vakuutusyhtiöllä on aina oikeus realisoida sijoituskorin sijoitukset parhaaksi katsomallaan tavalla, eikä se ole velvollinen pidättymään sijoitusten realisoinneista markkinoilla esimerkiksi Indeksiobligaation liikkeeseenlaskijan konkurssiprosessin vuoksi. Sijoituskoria koskevat muutokset Vakuutusyhtiöllä on oikeus tehdä muutoksia sijoituskorin sijoituksiin edellä mainitulla tavalla ja tehdä muita muutoksia sijoituskorin sääntöihin esimerkiksi lainsäädännön, viranomaismääräysten tai markkinatilanteiden muutoksista johtuen. Verot ja viranomaismaksut Mikäli lain tai viranomaisen antaman määräyksen nojalla sijoituskoriin tai siinä oleviin sijoituskohteisiin kohdistuu suoraan tai välillisesti veroja tai muita viranomaisen määräämiä maksuja, jotka tulevat Vakuutusyhtiön maksettavaksi, on Vakuutusyhtiöllä oikeus tehdä vastaavan suuruinen veloitus sijoituskorista. Määräpäivät Mikäli jokin näissä säännöissä mainittu määräpäivä ei ole pankkipäivä, katsotaan kyseiseksi määräpäiväksi sitä seuraava pankkipäivä. Markkinahäiriöistä tai muusta poikkeuksellisesta olosuhteesta tai tapahtumasta johtuen Vakuutusyhtiö voi määrittää määräpäiväksi edellä mainitun säännön mukaisesta tai alkuperäisestä määräpäivästä poikkeavan päivän. Sijoituskoriin liittyviä riskejä Valuuttakurssiriski Mikäli sijoituskohteet sisältävät muita kuin euromääräisiä sijoituksia, valuuttakurssien muutokset saattavat vaikuttaa sijoituskohteen arvonkehitykseen Luottoriski Luottoriskillä tarkoitetaan menetystä tai taloudellisen aseman heikentymistä, joka johtuu siitä, että arvopaperin liikkeeseenlaskija tai muu velallinen ei vastaa sitoumuksistaan. Luottoriski koskee erityisesti korkosijoituksia ja osakesijoituksia. Sijoittajalla on riski sijoituksen menetyksestä kokonaan tai osittain luottoriskin toteutuessa. 4

7 Vastapuoliriski Vastapuoliriski syntyy rahoitus- tai johdannaissopimuksen toisesta osapuolesta ja toteutuu, mikäli vastapuoli ei täytä velvoitteitaan. Vastapuoliriskin toteutuessa vastapuolen kanssa solmitun sopimuksen markkina-arvo on alttiina riskille. Sijoittajalla on riski tuoton menetyksestä kokonaan tai osittain, mikäli vastapuoliriski toteutuu rahoitus- tai johdannaisvastapuolen maksukyvyttömyyden takia ennen sijoituksen lunastusta. Likviditeettiriski Markkinoiden likviditeettiriskillä tarkoitetaan sitä, että sijoituksia ei pystytä tai ei helposti voida realisoida tai kattaa vallitsevaan markkinahintaan, tai että sijoituksille ei saada määriteltyä arvoa, koska markkinoilla ei ole riittävästi syvyyttä tai markkinat eivät toimi jonkin häiriön takia. Markkinahäiriön seurauksena sijoitusten arvo voidaan joutua määrittelemään poikkeavana ajankohtana poikkeavalla tavalla. Markkinariski Sijoituskohteisiin vaikuttaa markkinariski eli riski, joka tulee yleisen taloudellisen kehityksen kautta, toisin sanoen tekijöistä, jotka vaikuttavat kaikkien markkinoilla toimivien yritysten tuloksentekokykyyn ja/tai siihen, että sijoituksen arvo laskee talousnäkymien muutoksen seurauksena. Tuottoriski Sijoituskorin arvonkehitys riippuu Kohde-etuuden arvonkehityksestä, joka voi vaihdella Sijoitusaikana. Kohde-etuuden arvonkehityksestä ei voi antaa takuuta. Sijoitusten historiallinen kehitys ei takaa niiden tuottoa tulevaisuudessa. Sijoitus sijoituskoriin ei ole sama asia kuin sijoitus suoraan Kohde-etuuteen. Sijoittaja ei välttämättä hyödy suoraan osakkeille tai osakeindekseihin sisältyville osakkeille maksettavista osingoista. Korkoriski Korkoriski aiheutuu siitä, että sijoituskorin arvo muuttuu markkinakorkojen muutosten seurauksena. Korkoriski voi toteutua, mikäli sijoittaja nostaa säästönsä sijoituskorista ennen sijoituskorin erääntymistä. Muiden tekijöiden pysyessä ennallaan, korkotason nousu sijoitusaikana laskee Indeksiobligaation arvoa ja korkotason lasku puolestaan nostaa sitä. Jälkimarkkinariski Sijoitus sijoituskoriin on suositeltavaa vain, jos sijoittaja voi pitää sijoituksensa korissa sen päättymiseen saakka. Ennenaikainen lunastaminen tapahtuu sen hetkiseen lunastushintaan, joka voi olla merkittävästi alempi kuin sijoitettu pääoma. Markkinahäiriöstä johtuen sijoituskorista tehtäviä lunastuksia voidaan joutua rajoittamaan. Laskenta-asiamiehen tekemät muutokset Laskenta-asiamies voi tehdä Kohde-etuutta koskeviin lainaehtoihin muutoksia lainaehtojen määrittelemissä rajoissa mahdollisen markkinahäiriön tai vastaavan tapahtuman sattuessa. Suojausriski Liikkeeseenlaskija tai suojausvastapuoli voi liikkeeseenlaskupäivänä tai sitä ennen suojautua markkinariskiltä. Markkinariskiltä suojautuminen voi vaikuttaa Kohde-etuuden hintaan ja vaikuttaa asiakkaan saamaan tuottoon. Sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin liittyviä riskejä ja huomautuksia Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoitussidonnaisten vakuutusten ja kapitalisaatiosopimusten arvonkehitys perustuu vakuutuksenottajan valitsemien sijoituskohteiden, kuten esimerkiksi sijoituskorien, sijoitusrahastojen, indeksien, valuuttojen, hyödykkeiden tai osakkeiden arvonkehitykseen. Sijoituskohteiden arvo voi nousta tai laskea ja vakuutuksenottajalla on riski omien sijoituspäätöstensä taloudellisista seuraamuksista ja vakuutussäästöjen menettämisestä. Vakuutuksenottajan tulee huomioida, että sijoituskohteen historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta. Sijoituskohteiden tuottoja, palkkioita ja kuluja koskevissa tiedoissa ja laskelmissa ei ole otettu huomioon vakuutuksen kuluja. Sijoituskori ei ole Sijoittajien korvausrahaston tai Talletussuojarahaston piirissä. 5

8 Vakuutuksenottaja päättää itsenäisesti sijoituskohteiden valinnasta omien sijoitustavoitteidensa mukaisesti ja kantaa riskin vakuutussäästöjen arvon alenemisesta tai menettämisestä. Vakuutusyhtiö tai sen asiamiehet eivät vastaa sijoituskohteiden arvonkehityksestä eivätkä vakuutukseen liitettyjen sijoituskohteiden valinnasta. Vakuutusyhtiö voi vaihtaa vakuutukseen valittavissa olevia sijoituskohteita tai sijoituskohdevalintoja hallinnoivia varainhoitajia vakuutuksen voimassaoloaikana. Sijoituskohteita ja muuta sijoittamista koskevat tiedot on annettu vain tiedonantotarkoituksessa eikä annettuja tietoja voida pitää suosituksena merkitä, pitää tai vaihtaa tiettyjä sijoituskohteita tai tehdä muita vakuutuksen arvonkehitykseen vaikuttavia toimenpiteitä. Vakuutuksenottajan tulee huolellisesti perehtyä vakuutuksen ja sijoituskohteiden ehtoihin, sääntöihin, hinnastoihin, tuoteselosteisiin ja esitteisiin ennen vakuutuksen ottamista, vakuutukseen tehtäviä muutoksia tai sijoituskohteiden valitsemista tai muuttamista. Lainsäädännön, muiden säännösten ja viranomaisten menettelytapojen muutoksilla tai tuomioistuimien päätöksillä voi olla vaikutusta Vakuutusyhtiön liiketoimintaan, taloudelliseen asemaan ja sen toiminnan tuloksiin. Lisäksi sijoittaja kantaa riskin verotusta koskevien muutosten vaikutuksista vakuutussopimuksiin. Vakuutuksen tai kapitalisaatiosopimuksen myöntää ja sijoituskorin tarjoaa Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Postiosoite PL 627, Helsinki Rekisteröity kotipaikka ja osoite Bulevardi 56, Helsinki, Suomi Y-tunnus Danske Bank Oyj toimii Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiön asiamiehenä ja on rekisteröity Finanssivalvonnan ylläpitämään vakuutusedustajarekisteriin. Finanssivalvonta valvoo vakuutusedustusta. 6

9 Danske Bank Oyj, Danske Bank Indeksiobligaatio1053: INDEKSIOBLIGAATIO POHJOISMAAT Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI

10 INDEKSIOBLIGAATIO POHJOISMAAT Pohjoismaat (pl. Islanti) ovat rakenteiltaan vahvoja, avoimia ja vientisuuntautuneita kansantalouksia. Vakautta Pohjoismaiden talouskehitykseen tuo vakaa julkisen talouden sekä pankkisektorin tila. Kilpailukykyisillä pohjoismaisilla yhtiöillä on hyvät edellytykset kasvattaa liikevaihtoaan ja tulostaan, kunhan maailmantalouden kasvu piristyy. Useat pohjoismaiset vientiyhtiöt ovat asemoituneet hyvin hyötyäkseen kehittyvien maiden kasvavasta kysynnästä /03 01/05 01/07 01/09 01/11 01/13 Kohde-etuutena olevan S&P Nordic Low Volatility indeksin laskennallinen kehitys ajanjaksolla tammikuusta 2003 kesäkuuhun Indeksin lähtötaso on indeksoitu sataan. S&P Nordic Low Volatility indeksiä on laskettu päivittäin lähtien. Tätä edeltävä indeksin kehitys on laskettu taannehtivasti. Huom! Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Lähteet: Bloomberg, Danske Bank. SIJOITTAMALLA INDEKSIOBLIGAATIO POHJOISMAIHIN: Saat suojaa pääomillesi Pääset osalliseksi markkinan mahdolliseen arvonnousuun Indeksiobligaatio Pohjoismaiden tuotto on sidottu indeksin kehitykseen. Indeksiin kuuluu 30 matalan arvonvaihtelun osaketta. Sijoituksen nimellispääoma maksetaan eräpäivänä takaisin kurssikehityksestä riippumatta. Indeksiobligaatioon liittyy riski liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukyvystä. 1

11 Indeksiobligaatio Pohjoismaat on Danske Bankin liikkeeseenlaskema noin viiden vuoden mittainen sijoitusobligaatio. Indeksiobligaatio Pohjoismaat sopii varovaiselle sijoittajalle ja sen tuotto eräpäivänä nimellispääomalle on 80 % * kohde-etuuden arvonnoususta lainaehtojen mukaisesti. Emissiokurssi 105% Tuottokerroin 80%* * Tuottokerroin on alustava. Lopullinen tuottokerroin vahvistetaan liikkeeseenlaskupäivänä ja se tulee olemaan vähintään 70 %. Liikkeeseenlaskija Danske Bank A/S, luottoluokitus Baa1 (Moody s), A- (S&P) Lainaohjelma Danske Bank A/S:n joukkovelkakirjaohjelma Merkintäaika Laina-aika Kohde-etuus S&P Nordic Low Volatility Index (EUR) -indeksi Lähtöarvo(t) Indeksin sulkemisarvo Päättymisarvo(t) Indeksin päättymisarvo muodostuu laina-ajan viimeisen kahden vuoden kuukausittaisten havaintopäivien sulkemisarvojen (yhteensä 25 havaintoa) keskiarvona alkaen ja päättyen Pääoman takaisinmaksu 100 % nimellispääomasta eräpäivänä. Lainaan liittyy riski liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukyvystä. Tuotto eräpäivänä Lainaehtojen mukaan laskettu indeksin arvonnousu kerrottuna tuottokertoimella. Vakuus Ei Minimimerkintä euroa Merkintäpalkkio 1 % Strukturointikustannus Noin 0,8 % p.a. Strukturointikustannus ei vaikuta takaisinmaksettavaan nimellispääomaan. Strukturointikustannus sisältyy emissiokurssiin, eikä sitä vähennetä eräpäivänä maksettavasta tuotosta. Jälkimarkkina Lainalle haetaan listausta Helsingin Pörssiin. Danske Bank antaa jälkimarkkinahintaa kaupankäyntiaikoina normaalissa markkinatilanteessa. Merkintäpaikat Danske Bank Oyj:n konttorit. Verotuksesta Lainan mahdollinen tuotto on Suomessa asuville luonnollisille henkilöille ja kotimaisille kuolinpesille tuloverolain (1535/1992) alaista pääomatuloa. Pääomatuloveroprosentti on 30 ja euroa ylittävältä osalta 32. Ennakonpidätysprosentti on alkaen 30. Verokohtelu määräytyy kunkin asiakkaan yksilöllisten olosuhteiden mukaan. Verokohtelu voi muuttua tulevaisuudessa. Mikäli sijoitus tehdään sidottua pitkäaikaissäästämistä koskevan lain mukaiseen säästämissopimukseen, poikkeaa verotus tässä kohdassa esitetystä. Säästämissopimuksen piiriin kuuluvien sijoitusten verotusta on selvitetty erikseen säästämissopimuksen yhteydessä. Indeksiobligaatio Pohjoismaistasta on tarjolla myös Sijoitusvakuutukseen ja Kapitalisaatiosopimukseen soveltuva vaihtoehto. Lisätietoa konttorista. Ohjelmaesite ja lainakohtaiset ehdot ovat saatavissa merkintäpaikoissa ja Danske Bankin Internet-sivuilla sekä 2

12 Tuottotaulukko: Indeksiobligaatio Pohjoismaat Emissiokurssi 105% Tuottokerroin 80%* Lainaehtojen mukaan laskettu kohde-etuuden arvonmuutos Tuotto eräpäivänä nimellispääomalle Vuotuinen tuotto sijoitetulle pääomalle -50 % 0 % -1,0 % -25 % 0 % -1,0 % 0 % 0 % -1,0 % 25 % 20 % 2,7 % 50 % 40 % 5,9 % 75 % 60 % 8,7 % 100 % 80 % 11,3 % Esittelyssä laskelmissa oletetaan, että sijoitus pidetään eräpäivään asti. Esittelyssä laskelmissa ei ole otettu huomioon veroja eikä merkintäpalkkioita. Lähde: Danske Bank Havainnollistava laskuesimerkki Emissiokurssi 105 %, tuottokerroin 80 %* Merkintäpalkkio 1 % euron nimellisarvoinen sijoitus maksaa euroa * Emissiokurssi on vaihtuva Eräpäivänä maksetaan 100 % nimellispääomasta eli euroa sekä lainaehtojen mukaan laskettu kohde-etuutena olevan indeksin arvonnousu kerrottuna tuottokertoimella: 100 % + Arvonnousu X Tuottokerroin Jos arvonnousu olisi 50 %, tuotto nimellispääomalle olisi 40 % (= 50 % x 80 %) eli euroa. Jos arvonnousua ei tapahtuisi, tuottoa ei makseta ja tappioksi koituisi maksettu ylikurssi sekä merkintäpalkkio. Tässä laskuesimerkissä tappion suuruus olisi 600 euroa. Yllä esitetyssä laskuesimerkissä ei ole otettu huomioon veroja. * Tuottokerroin on alustava. Lopullinen tuottokerroin vahvistetaan liikkeeseenlaskupäivänä ja se tulee olemaan vähintään 70 %. 3

13 Miksi sijoittaa? Maailmantalous on kevään ja alkukesän aikana ajautunut hidastuvan kasvun vaiheeseen. Johtavat keskuspankit pyrkivät vauhdittamaan kasvua pitämällä rahapolitiikkansa hyvin elvyttävänä ja pumppaamalla likviditeettiä markkinoille. Tämänhetkinen ekonomistien konsensusodotus on, että vuoden jälkimmäisellä puoliskolla kasvu jälleen virkistyy. Selvempää kasvun paranemista on odotettavissa kuitenkin vasta vuonna 2014 (lähde: IMF). Merkittävistä talousalueista Yhdysvaltojen kasvu osoittaa selvimmin elpymisen merkkejä, kun maan työllisyys kohenee ja asuntojen hinnat ovat paikoitellen nousussa. Euroalueella taloustilastojen heikentyminen näyttää pysähtyneen. Talouslukujen absoluuttinen taso on kuitenkin edelleen heikko, ja euroalueen bruttokansantuote supistunee tänä vuonna edelleen. Lisäksi euroalueen luvut peittävät sisälleen jyrkästi eriytyneen talouskehityksen pohjoisen vahvimpien ja etelän heikoimpien maiden välillä. Kehittyvät maat toimivat edelleen maailmantalouden kasvun voimakkaimpana veturina, vaikka kasvusykli on vaimentunut myös näissä maissa. Lisätietoa kohde-etuudesta Alhaisen arvonvaihtelun osakkeista koostuvalla ja aktiivisesti tällä ominaisuudella tasapainotetulla indeksillä pyritään tavanomaista indeksiä tasaisempaan arvonkehitykseen sijoitusaikana. Indeksiobligaatio Pohjoismaiden kohde-etuutena oleva S&P Nordic Low Volatility -indeksi koostuu 30 arvonvaihtelultaan maltillisimmasta osakkeesta, jotka on valittu S&P Nordic Broad Market Index (BMI) - indeksistä. S&P Nordic BMI -indeksi käsittää Tanskan, Suomen, Norjan ja Ruotsin. Kohde-etuutena olevan Pohjoismaissa taloustilanne on eurooppalaisessa vertailussa kohtuullinen, vaikka heikko kansainvälinen suhdannetilanne heijastuu myös näissä maissa. Vakautta Pohjoismaiden talouskehitykseen tuo vakaa julkisen talouden sekä pankkisektorin tila. Vientisuuntautuneiden pohjoismaisten pörssiyhtiöiden näkymät ovat kuitenkin riippuvaisia kansainvälisistä suhdanteista ja ulkomaankaupasta. Maailmantalouden heikkouden seurauksena vientikysyntä on vaimeaa ja tällä on ollut oma haitallinen vaikutuksensa pohjoismaisten pörssiyhtiöiden liiketoimintaan sekä tuloksiin. Kilpailukykyisillä pohjoismaisilla yhtiöillä on kuitenkin vahvat edellytykset kasvattaa liikevaihtoaan ja tulostaan, kunhan maailmantalouden kasvu jälleen piristyy. Useat pohjoismaiset pörssiyhtiöt ovat asemoituneet hyvin hyötyäkseen kehittyvien maiden kasvavasta kysynnästä. Kotimarkkinoilla toimivien yhtiöiden tilannetta vakauttaa Pohjoismaiden suhteellisesti katsottuna vakaa taloustilanne. indeksin koostumusta tarkistetaan neljännesvuosittain siten, että indeksi koostuu tasapainottamispäivänä 30 alhaisimman arvonvaihtelun osakkeesta. Alhaisimman arvonvaihtelun osakkeet saavat suurimman painoarvon indeksissä. Lisätietoa indeksistä seuraavalla sivulla sekä internetistä: /03 01/05 01/07 01/09 01/11 01/13 Kohde-etuutena olevan S&P Nordic Low Volatility indeksin laskennallinen kehitys ajanjaksolla tammikuusta 2003 kesäkuuhun Indeksin lähtötaso on indeksoitu sataan. S&P Nordic Low Volatility indeksiä on laskettu päivittäin lähtien. Tätä edeltävä indeksin kehitys on laskettu taannehtivasti. Huom! Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Lähteet: Bloomberg, Danske Bank. 4

14 Kohde-etuusindeksin sisältö, tilanne Osake Toimiala Painoarvo Topdanmark AS Rahoitus 4,26 % Orkla AS Teollisuustuotteet ja -palvelut 3,90 % Hufvudstaden AB A Rahoitus 3,87 % TDC A/S Tietoliikennepalvelut 3,81 % Axfood AB Kulutuspalvelut 3,79 % Coloplast AS B Terveydenhuolto 3,78 % Castellum AB Rahoitus 3,70 % Seadrill Ltd Öljy ja kaasu 3,57 % Tryg A/S Rahoitus 3,46 % Kinnevik Investment AB B Rahoitus 3,45 % Meda AB A Terveydenhuolto 3,43 % Sampo Oyj A Rahoitus 3,36 % Investor AB B Rahoitus 3,35 % Investor AB A Rahoitus 3,34 % Holmen AB B Perusteollisuus 3,28 % Intrum Justitia AB Rahoitus 3,26 % Royal Unibrew AS Kulutustavarat 3,25 % Loomis AB B Teollisuustuotteet ja -palvelut 3,24 % Sydbank AS Rahoitus 3,19 % Statoil ASA Öljy ja kaasu 3,17 % TeliaSonera AB Tietoliikennepalvelut 3,14 % Gjensidige Forsikring ASA Rahoitus 3,13 % Telenor ASA Tietoliikennepalvelut 3,10 % William Demant Hldg Terveydenhuolto 3,08 % Klövern AB B Rahoitus 3,05 % Unibet Group Plc-SDR Kulutuspalvelut 3,04 % SKANSKA AB-B Teollisuustuotteet ja -palvelut 3,01 % Lundbergs AB-B Shs Rahoitus 2,96 % Elisa Communications Oyj Tietoliikennepalvelut 2,79 % Tele2 AB B Tietoliikennepalvelut 2,25 % Lähteet: J.P. Morgan, Danske Bank Kohde-etuusindeksin maajakauma: 17 % 25 % Kohde-etuusindeksin sektorijakauma: 7 % 10 % 10 % 6 % 3 % 7 % 3 % 15 % 52 % 44 % Ruotsi Tanska Norja Suomi Rahoitus Tietoliikennepalvelut Terveydenhuolto Teollisuustuotteet ja -palvelut Kulutuspalvelut Öljy ja kaasu Perusteollisuus Kulutustavarat 5

15 Sijoituksen ajallinen hajauttaminen Indeksiobligaatio Pohjoismaissa on kiinnitetty huomiota ajalliseen hajauttamiseen. Keskiarvoistaminen on laskentamenetelmä, jolla pienennetään sijoituksen ajoitukseen liittyvää riskiä. Indeksiobligaatio Pohjoismaissa käytetään päättymisarvon keskiarvoistamista. Kohde-etuutena olevan indeksin päättymisarvo lasketaan laina-ajan viimeisen kahden vuoden aikana kerättyjen kuukausittaisten havaintojen keskiarvona. Laskentamenetelmä pienentää laina-ajan lopussa mahdollisesti tapahtuvien voimakkaiden markkinaliikkeiden vaikutusta sijoituksen tuottoon. Vasemmanpuoleisessa esimerkissä sijoittaja olisi hyötynyt keskiarvostamisesta kohde-etuutena olevan indeksin laskettua laina-ajan viimeisen kahden vuoden aikana. Oikeanpuoleisessa esimerkissä sijoittaja olisi saanut paremman päättymistason ilman keskiarvostamista kohde-etuutena olevan indeksin noustua laina-ajan viimeisen kahden vuoden aikana. Riippuen kohde-etuutena olevan indeksin kehityksestä keskiarvostamisajanjaksolla, menetelmä voi antaa paremman tai huonomman päättymisarvon kuin viimeisen arvostuspäivän tason käyttäminen päättymisarvona. Päättymisarvon keskiarvoistamisen tarkoituksena on pienentää sijoituksen päättymisarvon määräytymiseen liittyvää ajoituksellista riskiä. Kuvitteelliset esimerkit: Ensimmäinen arvostuspäivä Viimeinen arvostuspäivä Viimeisen arvostuspäivän mukainen päättymisarvo 106 Keskiarvoistettu päättymisarvo Ensimmäinen arvostuspäivä Viimeinen arvostuspäivä Viimeisen arvostuspäivän mukainen päättymisarvo 163 Keskiarvoistettu päättymisarvo 151 6

16 Sanasto Kohde-etuus. Sijoitusobligaation tuotto on sidottu kohde-etuuden kehitykseen. Kohde-etuus voi olla esimerkiksi indeksi, osake, rahasto, hyödyke, valuutta tai yhdistelmä edellisistä. Nimellispääoma on määrä, joka maksetaan takaisin laina-ajan päättyessä. Myös lainan tuotto lasketaan nimellispääomalle. Nimellispääoma on jaettu arvoosuuksiksi, joiden yksikkökoko on määrätty lainaehdoissa. Lainan nimellispääomaa ei pidä sekoittaa merkintähintaan tai sijoitusobligaation jälkimarkkinahintaan. Osakeindeksi on indeksi, joka mittaa osakkeiden hintamuutoksia. Eri osakeindeksit poikkeavat toisistaan niihin sisältyvien yhtiöiden ja mahdollisten yhtiöihin kohdistuvien painorajoituksien perusteella. Pääomaturva tarkoittaa sitä, että sijoittaja saa huonoimmassakin tapauksessa sijoittamansa nimellispääoman takaisin sijoitusobligaation eräpäivänä. Sijoitusobligaatioon liittyy kuitenkin liikkeeseenlaskijariski. Katso Lainaan liittyviä riskejä" -osio seuraavalla sivulla. Tuottokerroin kertoo, kuinka suuren osan kohdeetuuden lainaehtojen mukaan lasketusta arvonnoususta sijoittaja saa itselleen sijoitusobligaation eräpäivänä. Tuottokertoimesta voidaan käyttää myös nimitystä osallistumisaste. Emissiokurssi eli merkintäkurssi on sijoitusobligaation liikkeeseenlaskukurssi, joka kertoo mikä on sijoitusobligaation liikkeeseenlaskuhinta suhteessa nimellisarvoon. Hinta, jolla sijoitusobligaatiota voi merkitä. 7

17 Lainaan liittyviä riskejä Ylikurssiriski. Mikäli sijoittaja maksaa lainasta ylikurssia (emissiokurssi yli 100 %), voi hän menettää maksamansa ylikurssin osittain tai kokonaan. Tappion suuruus riippuu siitä, minkä verran lainan tuotto eräpäivänä jää maksettua ylikurssia pienemmäksi. Tuoton eräpäivänä jäädessä nollaan vastaa sijoittajan tappio maksettua ylikurssia. Liikkeeseenlaskijariski. Sijoitukseen liittyy liikkeeseenlaskijan luottoriski eli riski siitä, että liikkeeseenlaskija ei kykene vastaamaan maksuvelvoitteistaan eräpäivänä. Jos liikkeeseenlaskijariski toteutuu ja lainan liikkeeseenlaskija joutuu laina-aikana maksukyvyttömäksi, sijoittaja voi menettää sijoituksensa kokonaan tai osittain. Tuottoriski. Lainan tuotto riippuu valitun kohdeetuuden kehityksestä. Kohde-etuuden taso voi vaihdella laina-aikana. Lisäksi kohde-etuuden taso tiettynä päivänä ei välttämättä kuvasta sen toteutunutta tai tulevaa kehitystä. Kohde-etuuden tulevasta kehityksestä ei voida antaa takeita. Kohdeetuuden arvonvaihtelut vaikuttavat lainan arvoon. Sijoitus lainaan ei ole sama asia kuin sijoitus suoraan kohde-etuuteen. Sijoittajan tulee myös ottaa huomioon, että hän ei välttämättä hyödy osakkeiden mahdollisista osingoista. Korkoriski aiheutuu siitä, että lainan arvo muuttuu markkinakoron muutoksen seurauksena. Korkoriski voi toteutua, jos sijoittaja myy lainan ennen eräpäivää. Yleisen korko tason nousu lainan ostohetken ja myyntihetken välisenä aikana laskee lainan arvoa ja yleisen korkotason lasku puolestaan nostaa lainan arvoa. Jälkimarkkinariski. Mikäli sijoittaja haluaa myydä lainan ennen eräpäivää, tapahtuu myynti sen hetkiseen markkinahintaan, joka voi olla joko enemmän tai vähemmän kuin sijoitettu nimellispääoma. Sijoittajalle voi siten koitua myös tappiota myydessään lainan jälkimarkkinoilla. Katso lisäksi Danske Bank A/S:n ja Danske Bank Oyj:n joukkovelkakirjaohjelman esitteen kohta Riskitekijät sekä lainakohtaiset ehdot. 8

18 Materiaali on yleistä tietoa eikä se ole täydellinen kuvaus sijoituskohteesta tai siihen liittyvistä riskeistä. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä asiakkaan tulee tutustua sijoituskohteen ominaisuuksiin, riskeihin ja verotukseen. Tutustu myös joukkolainan ohjelmaesitteeseen, lainakohtaisiin ehtoihin ja hinnastoon. Sijoittamiseen liittyy aina taloudellinen riski. Tavoiteltu tuotto voi jäädä saamatta ja sijoitetun pääoman voi menettää osittain tai kokonaan. On syytä muistaa, että historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta. Asiakkaan tulee perustaa sijoituspäätöksensä omaan arvioonsa sijoituspalvelusta, rahoitusvälineestä ja siihen liittyvistä riskeistä, sillä asiakas vastaa itse sijoituspäätöstensä taloudellisista seuraamuksista. Tämä materiaali ei ole yksilöllinen suositus eivätkä annetut tiedot liity yksittäisen asiakkaan sijoitustavoitteisiin, taloudelliseen tilanteeseen tai erityistarpeisiin. Vaikka pyrkimyksenä onkin antaa mahdollisimman tarkkoja ja oikeita tietoja, pankki ei takaa ulkopuolisista lähteistä saatujen tietojen täydellisyyttä tai virheettömyyttä. Esitetyt näkemykset edustavat pankin arvioita materiaalin laatimishetkellä ja niitä voidaan muuttaa ilman erillistä ilmoitusta. Pankki ei vastaa mistään kuluista tai tappioista, joita materiaalin tietojen käyttö voi aiheuttaa. Materiaali sisältää pankin omistamaa immateriaalioikeudellisesti suojattua aineistoa, johon pankki pidättää kaikki oikeudet. "Standard & Poor s and S&P S&P are registered trademarks of Standard & Poor s Financial Services LLC ( S&P ) and Dow Jones is a registered trademark of Dow Jones Trademark Holdings LLC ( Dow Jones ) and have been licensed for use by S&P Dow Jones Indices LLC and sublicensed for certain purposes by Danske Bank A/S. The S&P Nordic Low Volatility Index is a product of S&P Dow Jones Indices LLC, and has been licensed for use by Danske Bank A/S. Indeksiobligaatio Pohjoismaat is not sponsored, endorsed, sold or promoted by S&P Dow Jones Indices LLC, Dow Jones, S&P, or their respective affiliates, and neither S&P Dow Jones Indices LLC, Dow Jones, S&P, their respective affiliates make any representation regarding the advisability of investing in such product(s). Ohjelmaesite ja lainakohtaiset ehdot ovat saatavissa merkintäpaikoissa ja Danske Bankin Internet-sivuilla sekä RISKILUOKITUS: MATALA RISKI. PÄÄOMATURVA. Strukturoidut sijoitustuotteet, joissa nimellispääoma palautetaan eräpäivänä, mikäli liikkeeseenlaskija on maksukykyinen. Sijoituksessa voi olla enintään 15 % ylikurssia. Pääomaturva on voimassa ainoastaan eräpäivänä eikä se kata ylikurssia eikä sijoittajan maksamia palkkioita ja kuluja. Liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukykyyn liittyvä riski on kuvattu tässä markkinointiesitteessä. Riskiluokitus ei poista sijoittajan velvollisuutta perehtyä huolellisesti tähän markkinointiesitteeseen, tuotekohtaisiin ehtoihin ja mahdolliseen ohjelmaesitteeseen ja niissä mainittuihin riskeihin. Lisätietoja riskiluokituksesta Suomen Strukturoitujen Sijoitustuotteiden yhdistys ry:n Internet -sivuilta Danske Bank A/S, Rekisteröity kotipaikka ja osoite Tanska, Holmens Kanal 2-12, DK-1092 Kööpenhamina. CVR-NR Kööpenhamina Danske Bank Oyj. Rekisteröity kotipaikka ja osoite Helsinki, Hiililaiturinkuja 2, DANSKE BANK. Y-tunnus

Sijoituskorin säännöt

Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio USA -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio USA -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika 14.2.2013-5.4.2013 Kohde-etuus

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Aasia III -sijoituskori

Indeksiobligaatio Aasia III -sijoituskori Indeksiobligaatio Aasia III -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Aasia III -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika: 21.12.2012

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Maailma II -sijoituskori

Indeksiobligaatio Maailma II -sijoituskori Indeksiobligaatio Maailma II -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Maailma II -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika 10.1.2014 20.2.2014

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Afrikka -sijoituskori

Indeksiobligaatio Afrikka -sijoituskori Indeksiobligaatio Afrikka -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Afrikka -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika: 11.5. 21.6.2012

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Aasia II -sijoituskori

Indeksiobligaatio Aasia II -sijoituskori Indeksiobligaatio Aasia II -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Aasia II -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika: 5.11. 19.12.2012

Lisätiedot

Valuuttaobligaatio Bric II -sijoituskori

Valuuttaobligaatio Bric II -sijoituskori Valuuttaobligaatio Bric II -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Valuuttaobligaatio Bric II -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika: 5.11. 30.11.2012

Lisätiedot

Korkokauluri X -sijoituskori

Korkokauluri X -sijoituskori Korkokauluri X -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Korkokauluri X -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika: 18.4. 7.6.2012 Kohde-etuus: Sampo Pankki

Lisätiedot

Osakeobligaatio Amerikkalaiset kulutustuotteet III Maltillinen -sijoituskori

Osakeobligaatio Amerikkalaiset kulutustuotteet III Maltillinen -sijoituskori Osakeobligaatio Amerikkalaiset kulutustuotteet III Maltillinen -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Osakeobligaatio Amerikkalaiset kulutustuotteet III Maltillinen -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin

Lisätiedot

SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV

SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1609: KORKOKAULURI XV Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000050000 KORKOKAULURI XV Viiden

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Maailma -sijoituskori

Indeksiobligaatio Maailma -sijoituskori Indeksiobligaatio Maailma -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Maailma -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika 1.11.2013 5.12.2013

Lisätiedot

Osakeobligaatio Itä-Eurooppa -sijoituskori

Osakeobligaatio Itä-Eurooppa -sijoituskori Osakeobligaatio Itä-Eurooppa -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Osakeobligaatio Itä-Eurooppa -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika: 21.9. 2.11.2012

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Pohjoismaat V -sijoituskori

Indeksiobligaatio Pohjoismaat V -sijoituskori Indeksiobligaatio Pohjoismaat V -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Pohjoismaat V -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika 20.12.2013

Lisätiedot

Danske Bank Indeksiobligaatio 1053: INDEKSIOBLIGAATIO POHJOISMAAT

Danske Bank Indeksiobligaatio 1053: INDEKSIOBLIGAATIO POHJOISMAAT Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi Danske Bank Indeksiobligaatio 1053: INDEKSIOBLIGAATIO POHJOISMAAT Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske

Lisätiedot

Indeksiobligaatio BRIC V -sijoituskori

Indeksiobligaatio BRIC V -sijoituskori Indeksiobligaatio BRIC V -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio BRIC V -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Myyntiaika 8.4. 20.5.2013 Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Kohde-etuus

Lisätiedot

Sijoituskorin säännöt

Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Yhdistynyt Kuningaskunta Maltillinen -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Yhdistynyt Kuningaskunta Maltillinen -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Mandatum

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Kehittyvät Markkinat Tuottohakuinen -sijoituskori

Indeksiobligaatio Kehittyvät Markkinat Tuottohakuinen -sijoituskori Indeksiobligaatio Kehittyvät Markkinat Tuottohakuinen -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Kehittyvät Markkinat Tuottohakuinen -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Mandatum

Lisätiedot

INDEKSIOBLIGAATIO SUOMI VIII -SIJOITUSKORI. Sijoituskorin säännöt INDEKSIOBLIGAATIO SUOMI VIII -SIJOITUSKORI. Keskeiset ehdot

INDEKSIOBLIGAATIO SUOMI VIII -SIJOITUSKORI. Sijoituskorin säännöt INDEKSIOBLIGAATIO SUOMI VIII -SIJOITUSKORI. Keskeiset ehdot INDEKSIOBLIGAATIO SUOMI VIII -SIJOITUSKORI Sijoituskorin säännöt INDEKSIOBLIGAATIO SUOMI VIII -SIJOITUSKORI Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika 14.3. 10.4.2012

Lisätiedot

Danske Bank Valuuttaobligaatio 2305: Valuuttaobligaatio BRIC II

Danske Bank Valuuttaobligaatio 2305: Valuuttaobligaatio BRIC II Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi Danske Bank Valuuttaobligaatio 2305: Valuuttaobligaatio BRIC II Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan järjestäjä: Danske Bank A/S. Lainan

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Viikinki V -sijoituskori

Indeksiobligaatio Viikinki V -sijoituskori Indeksiobligaatio Viikinki V -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Viikinki V -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin salkunhoitaja: Sampo Pankki Oyj Sijoituskorin pääoman suojaus:

Lisätiedot

Osakeobligaatio Suomi V -sijoituskori

Osakeobligaatio Suomi V -sijoituskori Osakeobligaatio Suomi V -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Osakeobligaatio Suomi V -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika 25.3.2013 6.5.2013 Kohde-etuus

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Suomi IX -sijoituskori

Indeksiobligaatio Suomi IX -sijoituskori Indeksiobligaatio Suomi IX -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Suomi IX -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika: 1.10. 12.11.2012

Lisätiedot

Indeksiobligaatio BRIC IV -sijoituskori

Indeksiobligaatio BRIC IV -sijoituskori Indeksiobligaatio BRIC IV -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio BRIC IV -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika: 9.8. 20.9.2012

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Bric III -sijoituskori

Indeksiobligaatio Bric III -sijoituskori Indeksiobligaatio Bric III -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Bric III -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin salkunhoitaja: Sampo Pankki Oyj Sijoituskorin pääoman suojaus: Sijoituskori

Lisätiedot

Trendisalkku -sijoituskori

Trendisalkku -sijoituskori Trendisalkku -sijoituskori säännöt Trendisalkku -sijoituskori Keskeiset ehdot hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö salkunhoitaja: Sampo Pankki Oyj aloituspäivä: 23.8.2012 aloitusjakso: 23.8. 22.10.2012

Lisätiedot

Danske Bank Indeksiobligaatio 1059: INDEKSIOBLIGAATIO POHJOISMAAT IV

Danske Bank Indeksiobligaatio 1059: INDEKSIOBLIGAATIO POHJOISMAAT IV Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi Danske Bank Indeksiobligaatio 1059: INDEKSIOBLIGAATIO POHJOISMAAT IV Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies:

Lisätiedot

Osakeobligaatio Ruotsi II Maltillinen -sijoituskori

Osakeobligaatio Ruotsi II Maltillinen -sijoituskori Osakeobligaatio Ruotsi II Maltillinen -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Osakeobligaatio Ruotsi II Maltillinen -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika

Lisätiedot

Osakeobligaatio Suomi IV -sijoituskori

Osakeobligaatio Suomi IV -sijoituskori Osakeobligaatio Suomi IV -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Osakeobligaatio Suomi IV -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika: 21.12.2012 7.2.2013

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Painottaja II -sijoituskori

Indeksiobligaatio Painottaja II -sijoituskori Indeksiobligaatio Painottaja II -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Painottaja II -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika: 27.3.

Lisätiedot

INDEKSIOBLIGAATIO POHJOISMAAT VIII

INDEKSIOBLIGAATIO POHJOISMAAT VIII Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi Danske Bank Indeksiobligaatio 1069A ja 1069B: INDEKSIOBLIGAATIO POHJOISMAAT VIII Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan

Lisätiedot

Danske Bank Indeksiobligaatio 1057: INDEKSIOBLIGAATIO POHJOISMAAT III

Danske Bank Indeksiobligaatio 1057: INDEKSIOBLIGAATIO POHJOISMAAT III Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi Danske Bank Indeksiobligaatio 1057: INDEKSIOBLIGAATIO POHJOISMAAT III Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies:

Lisätiedot

Osakeobligaatio Suomi VI Maltillinen -sijoituskori

Osakeobligaatio Suomi VI Maltillinen -sijoituskori Osakeobligaatio Suomi VI Maltillinen -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Osakeobligaatio Suomi VI Maltillinen -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Pohjoismaat V -sijoituskori

Indeksiobligaatio Pohjoismaat V -sijoituskori Indeksiobligaatio Pohjoismaat V -sijoituskori Sijoituskorin esite Indeksiobligaatio Pohjoismaat V -sijoituskori on Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiön (jäljempänä Vakuutusyhtiö) omistama sijoituskohde, joka

Lisätiedot

KORKOKAULURI IX SIJOITUSKORI. Sijoituskorin säännöt KORKOKAULURI IX SIJOITUSKORI. Keskeiset ehdot

KORKOKAULURI IX SIJOITUSKORI. Sijoituskorin säännöt KORKOKAULURI IX SIJOITUSKORI. Keskeiset ehdot KORKOKAULURI IX SIJOITUSKORI Sijoituskorin säännöt KORKOKAULURI IX SIJOITUSKORI Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika 13.3. 10.4.2012 Kohde-etuus Sijoituskorin

Lisätiedot

Osakeobligaatio Pohjoismaat VI -sijoituskori

Osakeobligaatio Pohjoismaat VI -sijoituskori Osakeobligaatio Pohjoismaat VI -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Osakeobligaatio Pohjoismaat VI -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Myyntiaika 8.5.- 12.6.2013 Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö

Lisätiedot

Osakeobligaatio Eurooppa II Maltillinen -sijoituskori

Osakeobligaatio Eurooppa II Maltillinen -sijoituskori Osakeobligaatio Eurooppa II Maltillinen -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Osakeobligaatio Eurooppa II Maltillinen -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 3017: Nokia Autocall 2018. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS129002590

Danske Bank DDBO 3017: Nokia Autocall 2018. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS129002590 Danske Bank DDBO 3017: Nokia Autocall 2018 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS129002590 Nokia Autocall 2018 Nokian kurssi on laskenut muun markkinan mukana

Lisätiedot

OSAKEOBLIGAATIO SUOMI-RUOTSI II

OSAKEOBLIGAATIO SUOMI-RUOTSI II Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi Danske Bank Osakeobligaatio FE1CA ja FE1CB: OSAKEOBLIGAATIO SUOMI-RUOTSI II Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies:

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 3301: Valuuttaobligaatio Vahva USD

Danske Bank DDBO 3301: Valuuttaobligaatio Vahva USD Danske Bank DDBO 3301: Valuuttaobligaatio Vahva USD Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: FI4000076161 Valuuttaobligaatio

Lisätiedot

Salkunhoito Navigaattori -sijoituskori

Salkunhoito Navigaattori -sijoituskori Salkunhoito Navigaattori -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Sijoituskorin keskeiset ehdot Sijoituskorin nimi: Salkunhoito Navigaattori -sijoituskori Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö

Lisätiedot

Osakeobligaatio Suomi VI Tuottohakuinen -sijoituskori

Osakeobligaatio Suomi VI Tuottohakuinen -sijoituskori Osakeobligaatio Suomi VI Tuottohakuinen -sijoituskori Sijoituskorin esite Osakeobligaatio Suomi VI Tuottohakuinen -sijoituskori on Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiön (jäljempänä Vakuutusyhtiö) omistama

Lisätiedot

Osakeobligaatio Pohjoismaat III -sijoituskori

Osakeobligaatio Pohjoismaat III -sijoituskori Osakeobligaatio Pohjoismaat III -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Osakeobligaatio Pohjoismaat III -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika: 17.8.

Lisätiedot

ETELÄ-EUROOPPA STRUKTUURILAINA 2

ETELÄ-EUROOPPA STRUKTUURILAINA 2 Danske Bank DDBO 2030: ETELÄ-EUROOPPA STRUKTUURILAINA 2 Myynnissä 31.10.2014 asti Laina-aika: 6.11.2014-20.11.2019 Etelä-Eurooppa Struktuurilaina 2 Etelä-Euroopassa on nähtävissä taloustilanteen kohenemisen

Lisätiedot

Sijoituskorin säännöt

Sijoituskorin säännöt Luottokorilaina Pohjois-Amerikka High Yield -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Luottokorilaina Pohjois-Amerikka High Yield -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö

Lisätiedot

Osakeobligaatio Amerikkalaiset kulutustuotteet -sijoituskori

Osakeobligaatio Amerikkalaiset kulutustuotteet -sijoituskori Osakeobligaatio Amerikkalaiset kulutustuotteet -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Osakeobligaatio Amerikkalaiset kulutustuotteet -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Myyntiaika 21.5.- 12.6.2013

Lisätiedot

Nokia Autocall 2. Danske Bank DDBO FE49:

Nokia Autocall 2. Danske Bank DDBO FE49: Danske Bank DDBO FE49: Nokia Autocall 2 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1531143748 Päivitetty 7.12.2016

Lisätiedot

Danske Bank DDBO FE8B: Suomi Sprinter

Danske Bank DDBO FE8B: Suomi Sprinter Danske Bank DDBO FE8B: Suomi Sprinter Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1682437238 Suomi Sprinter Suomi

Lisätiedot

Sampo Autocall. Danske Bank DDBO FE64:

Sampo Autocall. Danske Bank DDBO FE64: Danske Bank DDBO FE64: Sampo Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1577777938 Sampo Autocall Sampo

Lisätiedot

Osakeobligaatio Amerikkalaiset kulutustuotteet II -sijoituskori

Osakeobligaatio Amerikkalaiset kulutustuotteet II -sijoituskori Osakeobligaatio Amerikkalaiset kulutustuotteet II -sijoituskori Sijoituskorin esite Osakeobligaatio Amerikkalaiset kulutustuotteet II -sijoituskori on Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiön (jäljempänä Vakuutusyhtiö)

Lisätiedot

OSAKEOBLIGAATIO SUOMI-RUOTSI

OSAKEOBLIGAATIO SUOMI-RUOTSI Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi Danske Bank Osakeobligaatio 1094A ja 1094B: OSAKEOBLIGAATIO SUOMI-RUOTSI Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies:

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Pohjoismaat IX sijoituskori

Indeksiobligaatio Pohjoismaat IX sijoituskori Indeksiobligaatio Pohjoismaat IX sijoituskori Sijoituskorin esite Indeksiobligaatio Pohjoismaat IX -sijoituskori on Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiön (jäljempänä Vakuutusyhtiö) omistama sijoituskohde,

Lisätiedot

Sijoituskorin säännöt

Sijoituskorin säännöt Luottokorilaina Eurooppa High Yield V -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Luottokorilaina Eurooppa High Yield V -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika

Lisätiedot

Nokia Autocall 3 päivitetty

Nokia Autocall 3 päivitetty Danske Bank DDBO FE53: Nokia Autocall 3 päivitetty 25.1.2017 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1547361409

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Pohjoismaat VIII -sijoituskori

Indeksiobligaatio Pohjoismaat VIII -sijoituskori Indeksiobligaatio Pohjoismaat VIII -sijoituskori Sijoituskorin esite Indeksiobligaatio Pohjoismaat VIII -sijoituskori on Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiön (jäljempänä Vakuutusyhtiö) omistama sijoituskohde,

Lisätiedot

Private Sijoitusvakuutukseen ja Private Kapitalisaatiosopimukseen liitettävissä olevien Danske Bank Private Banking sijoituskorien säännöt

Private Sijoitusvakuutukseen ja Private Kapitalisaatiosopimukseen liitettävissä olevien Danske Bank Private Banking sijoituskorien säännöt Private Sijoitusvakuutukseen ja Private Kapitalisaatiosopimukseen liitettävissä olevien Danske Bank Private Banking sijoituskorien säännöt Danske Varainhoito Korko -sijoituskori säännöt Danske Varainhoito

Lisätiedot

Sampo Autocall 2. Danske Bank DDBO FEC2:

Sampo Autocall 2. Danske Bank DDBO FEC2: Danske Bank DDBO FEC2: Sampo Autocall 2 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Lainan ISIN-koodi: DK0030418835

Lisätiedot

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN. DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1045: OSAKEOBLIGAATIO SUOMI IV Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 28.6.2012 päivättyyn sekä 8.8.2012 ja 5.11.2012 täydennettyyn

Lisätiedot

UniCredit Autocall. Danske Bank DDBO FE5C:

UniCredit Autocall. Danske Bank DDBO FE5C: Danske Bank DDBO FE5C: UniCredit Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1567980708 UniCredit Autocall

Lisätiedot

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN. DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1049: OSAKEOBLIGAATIO SUOMI V Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 28.6.2012 päivättyyn sekä 8.8.2012, 5.11.2012 ja 13.2.2013 täydennettyyn

Lisätiedot

OSAKEOBLIGAATIO MAAILMA V

OSAKEOBLIGAATIO MAAILMA V Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi Danske Bank Osakeobligaatio 1091A ja 1091B: OSAKEOBLIGAATIO MAAILMA V Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies:

Lisätiedot

Luottokorilaina Pohjois-Amerikka High Yield. Sijoituskorin esite

Luottokorilaina Pohjois-Amerikka High Yield. Sijoituskorin esite Luottokorilaina Pohjois-Amerikka High Yield Sijoituskorin esite Luottokorilaina Pohjois-Amerikka High Yield Tuottohakuisille sijoittajille suunnattu korkeaa vuotuista korkotuottoa tavoitteleva ratkaisu.

Lisätiedot

Venäläisiä osakkeita euromääräisenä pääomasuojatusti.

Venäläisiä osakkeita euromääräisenä pääomasuojatusti. VENÄJÄ OSAKE TAKUU 6/2014 Venäläisiä osakkeita euromääräisenä pääomasuojatusti. Myyntiaika 20.4.-13.5.2009 5 4 3 2 RISKITASO: VÄHÄRISKINEN 1 2/5 MIKSI VENÄJÄ OSAKE TAKUU 6/2014 Mandatum Life Venäjä Osake

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 3007: AUTOCALL EURO STOXX 50. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: FI

Danske Bank DDBO 3007: AUTOCALL EURO STOXX 50. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: FI Danske Bank DDBO 3007: AUTOCALL EURO STOXX 50 Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: FI4000097209 AUTOCALL EURO STOXX 50 Alkuvuoden hetkellisen heikkouden jälkeen

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Pohjoismaat X Maltillinen -sijoituskori

Indeksiobligaatio Pohjoismaat X Maltillinen -sijoituskori Indeksiobligaatio Pohjoismaat X Maltillinen -sijoituskori Sijoituskorin esite Indeksiobligaatio Pohjoismaat X Maltillinen -sijoituskori on Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiön (jäljempänä Vakuutusyhtiö) omistama

Lisätiedot

DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1036: OSAKEOBLIGAATIO POHJOISMAAT II

DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1036: OSAKEOBLIGAATIO POHJOISMAAT II DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1036: OSAKEOBLIGAATIO POHJOISMAAT II Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 29.11.2011 päivättyyn sekä 16.12.2011, 22.12.2011 ja

Lisätiedot

INDEKSIOBLIGAATIO POHJOISMAAT X

INDEKSIOBLIGAATIO POHJOISMAAT X Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi Danske Bank Indeksiobligaatio 1073A ja 1073B: INDEKSIOBLIGAATIO POHJOISMAAT X Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan

Lisätiedot

OSAKEOBLIGAATIO EUROOPPA II

OSAKEOBLIGAATIO EUROOPPA II Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi Danske Bank Osakeobligaatio 1079A ja 1079B: OSAKEOBLIGAATIO EUROOPPA II Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies:

Lisätiedot

Osakeobligaatio Maailma II - Tuottohakuinen -sijoituskori

Osakeobligaatio Maailma II - Tuottohakuinen -sijoituskori Osakeobligaatio Maailma II - Tuottohakuinen -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Osakeobligaatio Maailma II - Tuottohakuinen -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö

Lisätiedot

Nordea Autocall. Danske Bank DDBO FE92:

Nordea Autocall. Danske Bank DDBO FE92: Danske Bank DDBO FE92: Nordea Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1695274313 Nordea Autocall

Lisätiedot

Daimler Autocall. Danske Bank DDBO FE85:

Daimler Autocall. Danske Bank DDBO FE85: Danske Bank DDBO FE85: Daimler Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1668031872 Daimler Autocall

Lisätiedot

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN.

VAIKKA LAINAN TAKAISIN MAKSETTAVA MÄÄRÄ ON SEN NIMELLISARVO, SIJOITTAJA VOI MENETTÄÄ OSAN MERKINTÄHINNASTA, JOS LAINA ON MERKITTY YLIKURSSIIN. SAMPO PANKKI KORKO-OBLIGAATIO 1606: KORKOKAULURI XII Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 29.11.2011 päivättyyn sekä 16.12.2011, 22.12.2011, 10.2.2012, 15.5.2012

Lisätiedot

Aasian Kasvukolmikko 1/2019

Aasian Kasvukolmikko 1/2019 Aasian Kasvukolmikko 1/2019 & Tuottomahdollisuus sinulle, joka uskot kansainvälisen kaupan piristyvän maailmantalouden kohentuessa Sijoituskorien keskeiset tiedot RISKITASO RISKITASO 5 4 3 2 1 MELKO KORKEA

Lisätiedot

Outokumpu Autocall. Danske Bank DDBO FE7C:

Outokumpu Autocall. Danske Bank DDBO FE7C: Danske Bank DDBO FE7C: Outokumpu Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1629684595 Outokumpu Autocall

Lisätiedot

OSAKEOBLIGAATIO MAAILMA VII

OSAKEOBLIGAATIO MAAILMA VII Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi Danske Bank Osakeobligaatio 1095A ja 1095B: OSAKEOBLIGAATIO MAAILMA VII Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies:

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Venäjä -sijoituskori

Indeksiobligaatio Venäjä -sijoituskori Indeksiobligaatio Venäjä -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Venäjä -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin salkunhoitaja: Sampo Pankki Oyj Sijoituskorin pääoman suojaus: Sijoituskori

Lisätiedot

Danske Bank DDBO 3021: AUTOCALL SUOMI. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS

Danske Bank DDBO 3021: AUTOCALL SUOMI. Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS Danske Bank DDBO 3021: AUTOCALL SUOMI Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: XS1327053481 AUTOCALL SUOMI Euroopan talouskasvun piristyessä myös suomalaisten yhtiöiden

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Viikinki IV -sijoituskori

Indeksiobligaatio Viikinki IV -sijoituskori Indeksiobligaatio Viikinki IV -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Viikinki IV -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin salkunhoitaja: Sampo Pankki Oyj Sijoituskorin pääoman suojaus:

Lisätiedot

Stora Enso Autocall. Danske 08KR:

Stora Enso Autocall. Danske 08KR: Danske 08KR: Stora Enso Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Lainan ISIN-koodi: DK0030444757 Myynnissä:

Lisätiedot

Korkokauluri VIII -sijoituskori

Korkokauluri VIII -sijoituskori Korkokauluri VIII -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Korkokauluri VIII -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin salkunhoitaja: Sampo Pankki Oyj Sijoituskorin pääoman suojaus: Sijoituskori sisältää

Lisätiedot

Danske Bank Osakeobligaatio 2015:

Danske Bank Osakeobligaatio 2015: Sampo Pankki Oyj, www.sampopankki.fi O S A K E O B L I G A AT I O K U P O N K I P O R TA AT I I M E R K I N TÄ A I K A 2 0. 8. 2 0 1 2 2 0. 9. 2 0 1 2 MINIMISIJOITUS 20 000 EUROA Danske Bank Osakeobligaatio

Lisätiedot

Danske Bank Osakeobligaatio 1044: OSAKEOBLIGAATIO POHJOISMAAT IV

Danske Bank Osakeobligaatio 1044: OSAKEOBLIGAATIO POHJOISMAAT IV Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi Danske Bank Osakeobligaatio 1044: OSAKEOBLIGAATIO POHJOISMAAT IV Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan järjestäjä ja liikkeeseenlaskijan

Lisätiedot

Porsche Autocall. Danske Bank DDBO FE69:

Porsche Autocall. Danske Bank DDBO FE69: Danske Bank DDBO FE69: Porsche Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1592165192 Porsche Autocall

Lisätiedot

Danske Bank DDBO FE73: Teollisuus Sprinter

Danske Bank DDBO FE73: Teollisuus Sprinter Danske Bank DDBO FE73: Teollisuus Sprinter Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1615622898 Teollisuus Sprinter

Lisätiedot

DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1003A: OSAKEOBLIGAATIO SUOMI II MALTILLINEN ja DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1003B: OSAKEOBLIGAATIO SUOMI II TUOTTOHAKUINEN

DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1003A: OSAKEOBLIGAATIO SUOMI II MALTILLINEN ja DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1003B: OSAKEOBLIGAATIO SUOMI II TUOTTOHAKUINEN DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1003A: OSAKEOBLIGAATIO SUOMI II MALTILLINEN ja DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1003B: OSAKEOBLIGAATIO SUOMI II TUOTTOHAKUINEN Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Painottaja -sijoituskori

Indeksiobligaatio Painottaja -sijoituskori Indeksiobligaatio Painottaja -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Indeksiobligaatio Painottaja -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin salkunhoitaja: Sampo Pankki Oyj Sijoituskorin pääoman suojaus:

Lisätiedot

Nokian Renkaat Autocall

Nokian Renkaat Autocall Danske Bank DDBO FED1: Nokian Renkaat Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Lainan ISIN-koodi: DK0030422431

Lisätiedot

Eurooppa Finanssi EUR sijoitusobligaatio

Eurooppa Finanssi EUR sijoitusobligaatio Danske Bank DDBO FE25 Eurooppa Finanssi EUR sijoitusobligaatio ISIN: XS1417265797 Eurooppa Finanssi EUR Eurooppaa elvytetään voimakkaasti 1) EKP ostaa joukkovelkakirjalainoja 2) Lyhyet korot negatiivisia

Lisätiedot

OSAKEOBLIGAATIO MAAILMA IX

OSAKEOBLIGAATIO MAAILMA IX Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi n. 3vuotta Danske Bank Osakeobligaatio FE20A ja FE20B: OSAKEOBLIGAATIO MAAILMA IX Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan

Lisätiedot

Wärtsilä Autocall 2 MARKKINOINTIMATERIAALI DANSKE 08Q0:

Wärtsilä Autocall 2 MARKKINOINTIMATERIAALI DANSKE 08Q0: MARKKINOINTIMATERIAALI DANSKE 08Q0: Wärtsilä Autocall 2 Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S Lainan ISIN-koodi: DK0030449129 Merkintäaika: 29.7 16.8.2019 Olet ostamassa tuotetta, joka ei ole yksinkertainen

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Maailma II -sijoituskori

Indeksiobligaatio Maailma II -sijoituskori Indeksiobligaatio Maailma II -sijoituskori Sijoituskorin esite Indeksiobligaatio Maailma II -sijoituskori on Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiön (jäljempänä Vakuutusyhtiö) omistama sijoituskohde, joka on

Lisätiedot

Societe Generale Autocall

Societe Generale Autocall Danske Bank DDBO FEB8: Societe Generale Autocall Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank A/S, Suomen sivuliike Lainan ISIN-koodi: DK0030417274

Lisätiedot

Mandatum Life Kasvuvaluuttakori 7/2015

Mandatum Life Kasvuvaluuttakori 7/2015 Mandatum Life Kasvuvaluuttakori 7/2015 MANDATUM LIFE KASVUVALUUTTAKORI 7/2015 MALTILLINEN ja TUOTTOHAKUINEN -SIJOITUSKORI SIJOITUSKORIN SÄÄNNÖT Keskeiset ehdot Sijoituskorin salkunhoitaja Sijoituskorin

Lisätiedot

DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1028: OSAKEOBLIGAATIO POHJOISMAAT

DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1028: OSAKEOBLIGAATIO POHJOISMAAT DANSKE BANK OSAKEOBLIGAATIO 1028: OSAKEOBLIGAATIO POHJOISMAAT Lainakohtaiset ehdot A. Sopimusehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä 30.11.2010 päivättyyn ja 18.2.2011, 12.5.2011, 20.5.2011

Lisätiedot

Danske Bank DDBO FE7D: Telecom Sprinter

Danske Bank DDBO FE7D: Telecom Sprinter Päivitetty 28.6.2017 Danske Bank DDBO FE7D: Telecom Sprinter Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies: Danske Bank Oyj Lainan ISIN-koodi: XS1629895613

Lisätiedot

Danske Bank Indeksiobligaatio 1062A ja 1062B: INDEKSIOBLIGAATIO MAAILMA II

Danske Bank Indeksiobligaatio 1062A ja 1062B: INDEKSIOBLIGAATIO MAAILMA II Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi Danske Bank Indeksiobligaatio 1062A ja 1062B: INDEKSIOBLIGAATIO MAAILMA II Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies:

Lisätiedot

Osakeobligaatio Pohjoismaat -sijoituskori

Osakeobligaatio Pohjoismaat -sijoituskori Osakeobligaatio Pohjoismaat -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Osakeobligaatio Pohjoismaat -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin salkunhoitaja: Sampo Pankki Oyj Sijoituskorin pääoman suojaus: Sijoituskori

Lisätiedot

Danske Bank Indeksiobligaatio 1058A ja 1058B: INDEKSIOBLIGAATIO MAAILMA

Danske Bank Indeksiobligaatio 1058A ja 1058B: INDEKSIOBLIGAATIO MAAILMA Danske Bank Oyj, www.danskebank.fi Danske Bank Indeksiobligaatio 1058A ja 1058B: INDEKSIOBLIGAATIO MAAILMA Tietoa lainasta: Lainan liikkeeseenlaskija: Danske Bank A/S. Lainan liikkeeseenlaskijan asiamies:

Lisätiedot

Minifutuurit - Vipua sijoitukseen

Minifutuurit - Vipua sijoitukseen Minifutuurit - Vipua sijoitukseen Minifutuurit ovat arvopaperisoituja sijoitusinstrumentteja, jossa sijoittaja pääsee käyttämään osakkeen liikkeen täysimääräisesti hyödykseen ilman, että sijoittaa koko

Lisätiedot

Indeksiobligaatio Maailma III -sijoituskori

Indeksiobligaatio Maailma III -sijoituskori Indeksiobligaatio Maailma III -sijoituskori Sijoituskorin esite Indeksiobligaatio Maailma III -sijoituskori on Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiön (jäljempänä Vakuutusyhtiö) omistama sijoituskohde, joka

Lisätiedot

100 % nimellisarvosta sekä liitteessä Tuotonmuodostus määritelty mahdollinen tuotto. Takaisinmaksumäärät laskee Laskenta-asiamies.

100 % nimellisarvosta sekä liitteessä Tuotonmuodostus määritelty mahdollinen tuotto. Takaisinmaksumäärät laskee Laskenta-asiamies. 1(8) EVLI PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAN MUKAISEN JOUKKOVELKAKIRJAN 3/2011 ja 4/2011 LAINAKOHTAISET EHDOT EVLI FRONTIER MARKETS II Nämä Lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä Evli Pankki Oyj:n

Lisätiedot

Osakeobligaatio Energia -sijoituskori

Osakeobligaatio Energia -sijoituskori Osakeobligaatio Energia -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Osakeobligaatio Energia -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin salkunhoitaja: Sampo Pankki Oyj Sijoituskorin pääoman suojaus: Sijoituskori

Lisätiedot